The Project Gutenberg eBook ofMaailma pienoiskoossaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Maailma pienoiskoossaHupaisia ja opettavaisia kuvauksia maista ja kansoistaAuthor: Friedrich GerstäckerTranslator: Wikki IlmoniRelease date: April 22, 2024 [eBook #73446]Language: FinnishOriginal publication: Pori: Gustav Ronelius, 1903Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAILMA PIENOISKOOSSA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Maailma pienoiskoossaHupaisia ja opettavaisia kuvauksia maista ja kansoistaAuthor: Friedrich GerstäckerTranslator: Wikki IlmoniRelease date: April 22, 2024 [eBook #73446]Language: FinnishOriginal publication: Pori: Gustav Ronelius, 1903Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Title: Maailma pienoiskoossa
Hupaisia ja opettavaisia kuvauksia maista ja kansoista
Author: Friedrich GerstäckerTranslator: Wikki Ilmoni
Author: Friedrich Gerstäcker
Translator: Wikki Ilmoni
Release date: April 22, 2024 [eBook #73446]
Language: Finnish
Original publication: Pori: Gustav Ronelius, 1903
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAILMA PIENOISKOOSSA ***
Hupaisia ja opettavaisia kuvauksia maista ja kansoista
Kirj.
Kotia ja koulua varten suomeksi toimitti
Wikki Ilmoni
Porissa, Gust. Ronelius, 1903.
1. Frits ja Maria.2. Maa on pyöreä.3. Maanosat ja meret.4. Neljäs luku.5. Pohjoinen ja etelä. Talvi ja suvi.6. Retkeily joella ja lammella.7. Suuret alukset ja miten niillä kuljetaan.8. Kuinka laivat löytävät tien. — Kuu.9. Maan eri kansat.10. Mitkä ovat kylmät, mitkä lämpimät maat maailmassa?
Isä kertoo heille, miltä maa näyttää.
Eräänä erittäin kauniina iltapäivänä toukokuussa läksi muuan isä molempain lastensa, Fritsin ja Marian kera huvikävelylle kaupungin ympäristöön.
Oli ihana ilma. Aurinko paistoi lämpimästi; taivas oli kirkas ja sininen. Mutta siksipä kaikki, joissa henki oli, iloitsivatkin tuosta kauniista kevätpäivästä. Eivät ainoastaan ihmiset menneet suurin joukoin pelloille, niityille ja metsään, joka vastikään oli alkanut Vihertää; eläimetkin näyttivät iloitsevan siitä, että ankara talvi nyt Vihdoinkin oli ohi, ja piehtaroivat rattoisasti auringonpaisteessa.
Leivoset kohousivat räpyttelevin siivin kedoilta ja lensivät kohti pilviä suloisesti laulaen ja iloisesti liverrellen. Pääskyset lensivät ristiin rastiin joka suunnalla, sieppasivat kärpäsiä ja etsivät oljenkorsia tai sammalia, laittaakseen niistä pesiänsä.
Hiehot oli tänään ensi kertaa laskettu niitylle, missä ne ilakoivat sydämensä pohjasta, hyppivät, leikkivät ja kiistelivät keskenänsä. Pienet lampaat, jotka paimen ajoi laitumelle, tanssivat sulasta riemusta ja juoksivat määkien sinne tänne, niin että paimen koirinensa tuskin kykeni pysyttämään niitä koossa tiellä.
Tekin, lapseni, tiedätte kyllä, miten suloiselta tuntuu, sittenkun koko talvi on istuttu neljän seinän sisälle suljettuna, ja kevät vihdoinkin tulee, tuoden mukanaan vihreyttä, puhjenneita kukkia, leijailevia perhosia, kuoriaisia ja muita siivekkäitä, jotka täyttävät ilman surisevalla äänellänsä.
Olimme talven aikana melkein ennättäneet unhoittaa, että on olemassa joitakin, joita nimitetään perhosiksi ja kuoriaisiksi, kun emme niin pitkään aikaan olleet niitä nähneet, emmekä niistä mitään kuulleet. Sen vuoksi iloitsemme sitäkin enemmän, kun nyt yhtäkkiä tapaamme ne taas, aivan kuin vanhat tuttavat, joita emme ole nähneet moniin aikoihin.
Frits ja Maria olivat melkein yhtä rentomielisiä, kuin pienet karitsat. He riensivät isän edelle, juoksivat riemuiten pitkin tietä eteenpäin ja koettivat ottaa kiinni iloisia varpusia, jotka hiekasta olivat nokallaan tavoittaneet jonkun jyvän, mikä sinne oli joutunut. Mutta varpuset olivat nopeampia kuin he, lensivät oksalle ja istuivat siellä, laulaen ja liverrellen sydämensä pohjasta. Ne tiesivät kyllä, ett’eivät nuo molemmat pienokaiset voineet kiivetä tänne ylös heidän perässään.
Tie kulki suuren, kauniin niityn poikki, jossa oli suunnattoman paljon kukkia ja hilpeästi loriseva puro. Puron yli johti porras, mitä pitkin tultiin vuorelle, jolla kasvoi suuria, varjoisia puita.
Kuljettiin vuorta ylöspäin. Niin nopeasti kuin nuo molemmat lapset juuri äsken olivat rientäneet tietä eteenpäin, niin hitaasti kulkivat he nyt; sillä vuorta ei käy nouseminen yhtä ripeästi kuin kuljetaan tasaista, sileätä tietä. Pienet jalat väsyvät, ja usein on pakko pysähtyä hengähtämään.
Vihdoin toki saavuttiin vuoren huipulle. Ylhäällä oli mukava, leveä ruohopenkki; penkin vieressä oli lähde, jossa oli erinomaisen kirkasta, juoksevaa vettä. Lähteen partaasta riippui myös pieni pikari, joka oli kiinnitetty kapeaan ketjuun, jott’ei se joutuisi hukkaan ja jotta niillä, jotka nousivat vuorelle ja halusivat sammuttaa janoansa, olisi millä noutaa vettä.
Frits olisi kernaasti tahtonut maistaa vettä heti, sillä hän oli kovasti janoissaan. Mutta isä kielsi häntä juomasta. Fritsin oli liian lämmin ja hän olisi tullut sairaaksi, jos olisi heti juonut kylmää vettä.
Lapset istuivat isän kanssa sohvalla, levätäkseen ja vilvoitellakseen. Paikalta, missä he istuivat, oli lavea näköala alapuolella sijaitsevan seudun yli.
Syvällä heidän allaan oli keto, jonka yli he äsken olivat kulkeneet. Sen vasemmalla puolella oli kaupunki, jossa he asuivat, oikealla suuri metsä ja kaukana metsän takana muutamia korkeita vuoria, joille etäisyys antoi sinisen värivivahduksen.
Frits oli kahdeksan vuoden ikäinen, Maria kuusivuotias. Molemmat olivat syntyneet kaupungissa, olivat aina asuneet siellä, eivätkä vielä milloinkaan olleet tulleet kauvemmaksi, kuin tielle, metsään tai tälle vuorelle, jonne isällä usein oli tapana heitä seurata.
»Tahtoisinpa sangen mielelläni kerran kulkea noiden vuorten yli, saadakseni nähdä mitä niiden takana on», lausui Frits. »Voi, miten siellä lieneekään kaunista!»
»Sinä et siellä saisi nähdä mitään muuta kuin täälläkään», vastasi isä, »nimittäin niittyjä, metsiä ja toisia vuoria. Sillä kun kuljet noiden vuorten yli, näet toisia vuoria, saman näköisiä ja aivan yhtä etäällä.»
»Onko isä ollut siellä?»
»Olen, lapseni, kyllä olen.»
»Mutta entäs jos kuljetaan noidentoistenvuorten yli?»
»Silloin on asian laita aivan samoin», vastasi isä hymyillen. »Meidän maapallomme on hyvin suuri, ja mihin ikänänsä menetkin, on siinä vuoria ja tasankoja, metsiä, niittyjä, peltoja ja laaksoja.»
»Laaksoja, mitä ne ovat?» kysyi Maria.
»Laaksoksi, lapseni, nimitetään paikkaa, joka on kahden vuoren välissä. Täällä me olemme vuorella, ja tuolla, ei kovinkaan pitkän matkan päässä, on toinen vuori, jolla näet nuo pienet, valkoisiksi maalatut talot puutarhoinensa. Noiden molempain vuorten välillä olevaa syvää välipaikkaa, jossa puro juoksee, nimitetäänlaaksoksi. Siellä, missä ei ole vuoria, ei siis myöskään ole laaksoja.»
»Onko sellaisia maita, joissa ei ole vuoria?» kysyi Frits.
»On kyllä. On hyvin suuria maita, jotka ovat aivan tasaiset ja lakeat, suunnattomat matkat kaikkea kasvullisuutta vailla tai sitten ihmiskäden viljelemiä. Se merkitsee, että on muokattu ja kynnetty ja siten saatu ehkä varsin satoisakin viljelysmaa siihen, missä ei ennen mitään kasvanut. On myöskin olemassa suuria tasankoja, joilla kasvaa ainoastaan metsää. Toisekseen taas on olemassa maita, joissa esiintyy ainoastaan korkeita vuoria, joiden välillä on laaksoja. Täällä meillä sitävastoin on vuoria, laaksoja ja tasankoja vuorotellen; ja saman epätasaisen jaon me tapaamme kaikkialla maan päällä.»
»Mutta mistä sitten tulevat vuoret?» kysyi Maria.
»Siihen kysymykseen on vaikea vastata, lapseni, koska on vuoria, jotka ovat keskenään hyvin erilaiset», vastasi isä. »On hyvin korkeita vuoria, joilla lumi mitä lämpimimpänä sydänkesänäkin pysyy sulamatta; toisilla vuorilla taasen, jotka eivät ole niin korkeat, kasvaa mehukasta, ravitsevaa ruohoa, joka lehmille on oivallista. Useilla, ei aivan korkeilla, vuorilla kasvaa lukuisia suuria puita, jotka antavat maalle varjoa ja kesäkuumalla ehkäisevät auringonsäteitä, jottei maa kuivuisi liian paljon. Puiden varjostamilta vuorilta ovat alkujansa nuo kirkkaat lähteet, jotka sitten juoksevat alas laaksoihin ja taivaasta lankeavan sateen kanssa pitävät niityt ja pellot kosteina, jotta karja saapi rehua ja kasvava laiho voi kostua.»
»Ei siihen mitään lähteitä tarvita», virkkoi Frits. »Onhan meillä joki, joka juoksee tuolla alhaalla.»
»Mistä sitten luulet joen tulevan?»
»Mistäkö joki tulee? — sitä en tiedä», vastasi Frits.
»Sano, poikani, etkö ole joskus kaupungissa huomannut, kuinka vesi, silloin kun sataa, valuu alas katoilta? Mutta jott’ei vedeltä puuttuisi kulkuväylää, on kaduille laitettu ojia. Kun nyt kadunkulmassa kaksi sellaista katuojaa kohtaa toisensa, niin juoksee kumpaisenkin vesi yhteen ainoaan katuojaan, laajenee ja tulee yhä syvemmäksi. Mitä useamman katuojan sisällys tällä tavoin juoksee yhteen, sitä suuremmaksi käy virta, joka siten syntyy. Samoin on laita täällä vuoristossa. Tuolla alhaalla olevassa ahtaassa laaksossa juoksee, kuten tiedät, puro. Jos nyt seuraat lähdettä tännepäin, niin huomaat, että se laskee vetensä puroon. Kaikkialta vuoristosta tulee vielä muita lähteitä, jotka kaikki yhtyvät purossa; ja jos seuraat puroa, niin huomaat, että mitä useampia lähteitä se on ottanut itseensä, sitä voimakkaampana ja syvempänä juoksultansa se virtaa eteenpäin. Monet lähteet tekevät siis puron, ja kun sitten montapuroatulee yhteen, niin ne tekevätjoen, tai, kuten sananlasku sanoo: 'monta pientä puroa tekee suuren joen’.»
»Mutta mistä se johtuu», kysyi Frits, »että kaikki lähteet löytävät tien puroon, ja että purot sitten juoksevat yhteen? Jos ne sen sijaan juoksisivat vieretysten, niin eihän meillä olisi ollenkaan jokia.»
»Lähteet eivät oikeastaan virtaa puroihin», vastasi isä, »niiden vesi kerääntyy vain syvimpiin paikkoihin. Vesi ei voi juosta vuortaylöspäin, sen täytyy aina virrataalaspäin, ja syvimmässä paikassa, vasta siinä, syntyy puro. Joet virtaavat ylipäänsä vain suurissa laaksoissa; kun ne juoksevat tasangolla, täytyy syvimmän paikan olla jossakin siinä. Tänne kerääntyy silloin puroista tuleva vesi ja muodostaajokia.»
»Niin, mutta kun joki tulee syvän kolon luo, niin juokseehan se alas koloon ja jää sinne», huomautti Frits.
»Niin», vastasi isä, »mutta ainoastaan niin kauvaksi, kunnes se on täyttänyt kolon eli tuon syvän paikan. Jos kaadat vatiin vettä, ei se juokse yli ennen kun vati on aivan täynnä vettä. Jos edelleen kaadat lisää vettä, niin se valuu vadin laitojen yli maahan. Kun puro tiellään tapaa syvän paikan, kerääntyy vesi siihen, ja nyt syntyy se, mitä me nimitämmelammikoksi. Kohta kun lammikko on tullut täyteen, juoksee se vesi, joka ei enään mahdu siihen, eteenpäin, aivan kuten oli vadinkin laita. — Mutta kun joki, joka on paljoa suurempi, saapuu sellaiseen syvennykseen ja täyttää sen vedellään, niin sitä nimitetäänjärveksi. Kun taas vesi, esim. kovan sateen jälkeen, on pysähtynyt pienempään syvennykseen, josta se ei pääse pois, vaan jossa sen täytyy joko kuivua tai haihtua, niin nimitetään tätälätäköksitairapakoksi. Mutta sellaisetlätäköteivät koskaan voi tulla sanottavan suuriksi. Kun juokseva vesi tulee alas vuorilta, etsii se aina itselleen tien, raivaa uran alempana olevaan seutuun ja kaivaa sen vuoksi itselleen maahan vaon eli kourun, jolle on annettu nimeksiuoma. Joen-uomaon siis suuri kouru, jossa joki sitten virtaa eteenpäin, ja joen molemmilla puolilla olevaa maata nimitetään senrannoiksi.»
»Mutta, sanokaa, isä, minne joet lopuksi laskevat?» kysyi Frits.
»Samoin kuin on hyvin korkeita vuoria tässä maailmassa», vastasi isä, »niin on myöskin olemassa hyvin suuria, syviä aloja, jotka ovat paljon alempana, kuin se seutu, jossa me asumme. Joet juoksevat kauvas, kauvas pois, aina kunnes ne saapuvat näihin syviin paikkoihin. Siellä osuu kaikki vesi yhteen — sinun pitää voida ajatella mielessäsi, miten suunnattoman suuria vesimääriä siinä täytyy olla — ja näitä syvimpiä paikkoja maan päällä, joihin kaikki vesi kerääntyy, nimitetäänmereksi.
»Mutta jos vesi jää paikoilleensinne, niin onhan tämäkin lätäkkö», huomautti Frits.
»Ei, lapseni,tästäei voida käyttää sanaa lätäkkö», vastasi isä. »Ajattele ainoastaan suurta, hyvin suurta huonetta, johon useampia satoja, jopa tuhansia vuosia sitten kaikki suuret joet ovat vuodattaneet sisällystänsä, niin ymmärrät kyllä, että tämän täytyy olla jotakin enempi, kuin tavallinen lätäkkö.»
»Eikö se vieläkään ole täynnä?» kysyi Maria.
»Täysi se kyllä on», vastasi isä, »mutta se ei voi juosta yli äyräittensä, koska suuri osa vedestä uudelleen haihtuu. Olen jo sanonut teille, että lätäkössä oleva vesi vähitellen kuivuu eli haihtuu, ellei ole mitään kulkuväylää. Myöskin siitä suuresta vedestä, jota me mereksi nimitämme, haihtuu paljon, mikä tietysti on varsin luonnollista, koska sillä on niin suuri pinta. Mutta kun joet yhtämittaa valavat siihen sisällystänsä, ei se voi vähentyä. Jumala on viisaudessaan järjestänyt sen niin.»
»Mitenkä se tapahtuu, kun vesi haihtuu?» kysyi Frits. »Voiko sitä nähdä?»
»Ylipäänsä ei sitä voi nähdä», vastasi isä. »Mutta ehkäpä joskus hyvin kylmällä ilmalla olet nähnyt vedenhöyryävän?»
»Kyllä», ehätti Frits vahvistamaan, »sen olen nähnyt monta kertaa. Se näyttää aivan siltä, kuin vesi kiehuisi.»
»Niin, näetkös, poikani, ne ovat nuo hienot vesihiukkaset eli vesipartikkelit, kuten on tapana kutsua niitä vieraalla sanalla, jotka uudelleen nousevat ilmaan. Me nimitämme tätä sumuksi eli usvaksi. Tuolla ylhäällä ne sitten kokoutuvat ja muuttuvat pilviksi; ja kun useampia pilviä yhtyy, lankeaa usva jälleen maan päälle ja nimitetään silloinsateeksi. Tuuli ajaa pilvet pois sellaistenkin maiden yltä, joissa vettä ei ole paljon; ja sade lankeaa pelloille, niityille ja puihin, pitäen ne kosteina, niin että ne voivat kasvaa ja rehottaa. — Katsokaa, tuolla vuorten yläpuolella nousee juuri sellaisia pilviä; ja koska ne näyttävät synkiltä eli, toisin sanoen, ovat hyvin tiiviitä, on luultavaa, että saamme sadetta tänä iltana. On sen vuoksi parasta, että menemme kotiin, jott’emme kastu läpimärjiksi.»
»Se ei tee mitään», vakuutti Frits; »voimmehan ripustaa vaatteemme keittiöön, lieden eteen, niin ne pian taas kuivuvat.»
»No, mutta ymmärrätkö nyt, mistä se johtuu, että ne kuivuvat jälleen?» kysyi isä.
»Kyllä, isä», ehätti Frits vastaamaan, »sen tiedän — Vesihaihtuu.»
»Aivan niin, Frits hyvä», vastasi isä hymyillen. »Nyt olet ainakin oppinut jotakin tänä päivänä. Mutta nyt luulen ehtineemme sekä vilvotella että huo’ata tarpeeksi. Juokaa nyt tuosta uhkeasta lähteestä ja sammuttakaa janonne; sitten palaamme kotiin, jott’emme tule liian myöhään illalliselle. Voisi muutoin tapahtua, että teekinhaihtuisimeiltä, ja siihenpä ette luullakseni taitaisi olla kovinkaan tyytyväisiä.»
Isä oli ollut aivan oikeassa. Pilvet vetäytyivät yhä enemmän yhteen; ja tuskin olivat huvikävelijämme ehtineet kotiin, kun alkoi sataa, vieläpä oikein kelpo tavalla.
Sadetta kesti koko yön. Seuraavana aamuna tutki Frits hyvin tarkkaavaisesti täyttyneitä katuojia, joissa keltainen, likainen sadevesi nopeasti virtasi eteenpäin, vieden mukanansa oljenkorsia, puupalasia ja muita kadulle heitetyltä esineitä.
»Näetkö, Maria», huusi hän sisarelle, »noista kattokouruista juoksevatlähteetalas, kuten isä eilen kertoi meille. Tuolla toisella puolella on meilläpuro, tällä puolella on meillä myös sellainen, ja siinä, missä ne yhtyvät on meilläjoki. Katsohan, kuinka nopeasti se virtaa katua alaspäin kulmauksen ympäri, joutuakseen siellä yhteen toisen joen kanssa. Kulmauksen toisella puolella onmeri.»
»Emmekö mene katsomaan merta?» kysyi Maria. »En ole vielä milloinkaan nähnyt merta.»
»Silloinpa saisit kulkea kauvas, rakas lapsi», sanoi isä, joka nyt tuli heidän luokseen. »Joet virtaavat usein pitkiä matkoja, ennenkun saapuvat mereen; ja ennenkun sinne saapuisit, niin ehtisitpä kovasti väsyä.»
»Kuulkaa nyt, isä», sanoi Frits, »kun tulen suureksi, tahdon minäkin mennä merelle. Mutta minne on minun mentävä? Minä seuraan vaan jokia, eikö niin, isä?»
»Niin, tietysti, poikani», vastasi isä. »Jos ulottaisit sen lähteen luota, josta eilen joit, ja sitten yhtämittaa seuraisit vettä pitkin rantaa, niin tulisit lopuksi meren luo. Kulkenet muuten miten tahdot, kun vaan kuljet suoraan eteenpäin, niin saavut lopuksi aina meren rannalle, sillä erotuksella kuitenkin, että toiseen paikkaan pääset pikemmin perille, kuin toiseen. Jotta paremmin voisitte ymmärtää tämän, olen tänään ottanut esille kartan, johon on kuvattu koko meidän maapallomme ynnä meret.»
»Sepä näyttää hauskalta», sanoi Maria, joka oli rientänyt tuolia noutamaan, heti kun isä oli saanut levittäneeksi kartan pöydälle. »Sehän on sinistä kaikki tyynni, ja siinä on punaisia, valkoisia, mustia ja keltaisia täpliä.»
»Nähkääs, lapseni», sanoi isä, »tämä kartta kuvailee koko maata, Kaikki sininen, minkä näette tässä, onvesieli meri, jota me myöskin nimitämme valtamereksi. Kuten näette, ei meri ole yhdessä ainoassa kohdassa, vaan useammissa eri paikoissa, maata välissä siellä täällä. Tällä tavoin jakautuu suuri meri eli valtameri pienempiin osiin, ja näillä on kullakin nimensä, jotta ne voidaan eroittaa toisistaan. Tämän selitän toisella kertaa lähemmin. Myöskin punaisilla, valkoisilla ja muun värisillä täplillä, jotka kuvaavat maita, on erityiset nimensä.»
»Sepä mainiota!» huudahti Frits, »sehän on aivan kuten meidänkin laitamme. Minä olen nimeltäni Frits, pikku sisareni nimi on Maria.»
»Aivan niin», vastasi isä. »Jos teidän kumpaisenkin nimi olisi Frits, ja minä huutaisin Fritsiä, niin ettehän voisi tietää, ketä minä tarkoittaisin. Sen vuoksi annetaan sekä ihmisille että hengettömille kappaleille nimet, jotta ne voidaan eroittaa toisistaan.»
»Mutta tässähän onkaksikuvaa», huomautti Maria. »Onko siis olemassa kaksi maata?»
»Ei, lapseni», vastasi isä. »Kumpikin kuva on ainoastaan puolet maasta, ja ne on asetettu vieretysten, jotta te voisitte nähdä ne samalla kertaa. Mutta se täytyy minun tehdä havaannolliseksi toisella tapaa. Frits, mene noutamaan se omena, jonka äiti on ottanut esille ja aikonut jakaa teidän keskenne.»
Frits tuli pian takaisin, tuoden omenan.
»Katsokaa, lapseni», sanoi isä, ottaen omenan ja näyttäen sitä heille, »maa ei suinkaan ole litteä, kuten tällä paperilla oleva kuva näyttää, vaanpyöreä, niinkuin tämä omena.»
»Pyöreäkö?» kysyivät lapset hämmästyneinä. »Sepä kummallista!»
»Siinä tapauksessa olen iloinen siitä, että asumme täällä ylhäällä», lausui Frits, »sillä sivuiltaliu’utaanvarmaankin alas.»
»Siten ei ole asian laita», vastasi isä. »Pyöriipä maa vielä yhtämittaa ympäri meidän ollessamme sen päällä, niin että toisinaan olemme ylhäällä, toisinaan alhaalla; mutta mitään ei siitä putoa.»
»Sitä en voi ymmärtää», sanoi Frits.
»Niin, rakas lapsi», Vastasi isä, »onpa olemassa monta täysikasvuistakin, jotka eivät ymmärrä sitä asiaa; eikä se mitään hyödyttäisi, jos koettaisin oikein selvästi selittää sen sinulle. Vanhemmiksi tultuanne te kyllä helpommin sen ymmärrätte. En olisi mitään virkkanut asiasta, ellei teidän olisi ollut tarpeellista ainakin tietää, että niin on. Muuten ette olisi voineet käsittää toisia asioita. Mutta kuunnelkaa nyt tarkoin, niin minä koetan ainakin jossain määrin selittää teille, kuinka maa pyörii ympäri, ja mistä se johtuu, ett’emme putoa siitä.
»Maa liikkuu, kuten jo olen sanonut teille, eikä ainoastaan itsensä ympäri, vaan myöskin suuressa kehässä auringon ympäri. Matka, minkä se silloin kulkee, on suurempi kuin voitte ajatellakaan, ja se tarvitsee kokonaisen vuoden, ennenkun se on päättänyt kiertokulkunsa. Katsokaa tuolla pöydällä olevaa kärpästä, miten nopeasti se liikuttaa pieniä jalkojansa, ja kuitenkin liikkuu se ainoastaan hitaasti eteenpäin. Teidän kanssanne puhuessani, on se tuskin päässyt eteenpäin enempää, kuin muutaman tuuman. Marian tarvitsee ottaa ainoastaan yksi askel, niin on hän kulkenut paljoa pitemmän matkan, kuin kärpänen.»
»Niin, mutta minä voin juosta paljoa nopeampaan, kuin Maria», väittiFrits.
»Tietysti voitkin, koska olet suurempi kuin hän. Mutta minä tahdon koettaa tehdä asian kuvaannolliseksi toisella tapaa. Tässä on minulla yksi niistä pienistä kivikuulista, joilla Fritsin usein on tapana leikkiä. Minä panen kuulan pöydälle omenan viereen. Näetkö tuota pientä tummaa pistettä tässä kuulassa? Asettakaamme kuula siten, että tuo piste tulee ylöspäin. Jos minä nyt pyöritän kuulaa kerran ympäri, kunnes piste uudelleen tulee ylös, niin ei se ole kulkenut pitempää matkaa, kuin oman ympäryksensä. Pyörittäkäämme nyt omenaa kerran ympäri, kunnes varsi tulee jälleen ylös. Nähkääs, omena on tullut paljon pitemmälle. Anna minulle nyt suuri kuttaperkkapallosi, Frits, niin pyöritämme sitäkin ympäri. Katsokaa, pallo tuli vähintäänkin kaksi kertaa kauvemmaksi, kuin omena. Nyt voitte helposti ymmärtää, kuinka kauvas maan on pyörittävä, kun se vaan pyörähtää yhden ainoan kierron.»
»Niin, mutta jos maa pyörii ympäri kuin myllynratas, niin tulemmehan me viskatuiksi kauvas pois, kun kuljetaan alaspäin», väitti Frits.
»Siitä on Luoja pitänyt huolen», vastasi isä. »Kaikkialla, missä ihmisiä ja eläimiä kävelee, puita ja pensaita kasvaa, on niillä maa allansa. Maa pitää kaiken tämän kiinni vetovoimallansa. Mutta te olette vielä liian nuoret, voidaksenne tätä käsittää; tahdon kuitenkinyhdelläesimerkillä koettaa jossain määrin tehdä asiaa havaannolliseksi. Hyppää kerran, Frits.»
»Miten on minun hypättävä?»
»Hyppää suoraan ylöspäin, niin korkealle, kuin voit.»
»Minäkin tahdon hypätä», sanoi Maria.
»Hyvä, hypätkää sitten molemmat, mutta niin korkealle, kuin mahdollista.»
Molemmat lapset hyppäsivät niin korkealle kuin voivat.
»Vielä korkeammalle!» yllytti isä.
»En voi hypätä korkeammalle, Isä», sanoi Frits.
»Miksi et?»
»En tiedä», vastasi Frits, »mutta minä en voi!»
»En minäkään», sanoi Maria.
»No, siispä tahdon sanoa sen teille», vastasi isä. »Te ette voi hypätä korkeammalle siksi, että tuntuu siltä, kuin pitäisi joku kiinni teidän jaloistanne ja vetäisi teidät takaisin alas.»
»Niin, isä», vastasi Frits nauraen, »juuri siltä se tuntuu. Heti kun olen päässyt vähän matkaa ylöspäin, täytyy minun tulla takaisin alas.»
»Niin, näetkös, se on juuri maanvetovoima, eli kuten sitä myös nimitetään, maanattraktsioonivoima, joka tämän vaikuttaa. Jos heität kiven ylös ilmaan, niin putoaa se aina takaisin maan päälle. Mitä suurempaa voimaa käytetään, sitä korkeammalle ilmaan joutuu kivi; mutta sen täytyy aina tulla takaisin alas.»
»Niin, mutta voivathan linnut lentää korkealle avaruuteen», väittiFrits, »niin korkealle, että monta kertaa niitä tuskin näkeekään enään.»
»Niin, lapseni», vastasi isä, »linnuille on hyvä Jumala antanut kevyen ruumiin ja voimakkaat siivet. Niin kauvan kun ne käyttävätvoimaansaja sillä painavat allansa olevaa ilmaa alaspäin, nousevat ne yhä korkeammalle. Mutta heti, jos me asettaisivat siipensä ruumista myöten ja pysytteleisivät hiljaa, putoisivat nekin alas kuin kivi. Jos metsästäjä ampuu linnun kuoliaaksi ilmassa, tai jos ainoastaan sen siipi vahingoittuu, niin ett’ei se enään voi sitä käyttää, täytyy sen silloinkin pudota maahan. Mutta vaikka voimakkainkin lintu, esim. kotka tai korppikotka, nousee niin korkealle, kuin sen voimissa on, täytyy sen kuitenkin aina tulla alas jälleen, koska maan vetovoima on paljon väkevämpi kuin lentovoima. Linnut ainoastaan uivat ilmassa, samaten kuin meidän ankkamme ja hanhemme uivat vedessä. Kun nyt olen selittänyt teille, että maa on pyöreä, niin ymmärtänette myöskin, miksi tälle paperille on siitä maalattu kaksi kuvaa. Jos näet pidän tätä omenaa edessäsi, niin voit nähdä ainoastaansenpuolen, joka on käännettynä sinuun päin; toista et voi nähdä siksi, että se on takapuolella. Leikatkaamme nyt omena kahteen osaan ja asettakaamme ne pöydälle, niin että lappea puoli on pöytää vasten. Siinä on teille maamme molemmat puoliskot, ja nyt voitte nähdä ne samalla kertaa.
»Mutta nyt riittänee jo tältä päivältä. Sinun, Frits, pitää lukea niin, että opettaja tulee olemaan tyytyväinen sinuun, kun loma-ajan päätyttyä jälleen alotat koulunkäyntisi. Tuossa on, jakakaa nyt maapallo. Sinä, Frits, otat toisen puoliskon, Maria toisen; kumpikin kuorikoon osansa ja syököön sen.»
Molemmat lapset olivat hyvin tyytyväiset tähän maanjakoon. Fritsin täytyi nyt istuutua työskentelemään; pikku Maria, joka aivan äskettäin oli alkanut lukea, kirjoittaa ja kutoa, äidin ollessa opettajana, leikki sillä välin ja aitasi tuoleilla laajan alan, jota hän nimittimereksi. Kun Frits oli lopettanut lukemisen, täytyi hänen leikkiä mukana ja laittaa kuntoon joki, joka virtasi mereen.
Frits teki tämän mitä suurimmalla ilolla, mutta arveli uskovansa joen paisuvan yli äyräittensä ja juoksevan niin rajusti valtamereen, että heitti nurin pari tuolia. Mutta silloin suuttui pikku Maria ja sanoi, että jos joki tuolla tavoin rimpuilee, niin saa se kernaastihaihtua.
Iltapäivällä oli sää tosin hiukan parempi, mutta maa oli runsaasta sateesta vielä niin märkä, ett’eivät nuo molemmat sisarukset voineet lähteä ulos.
Frits pyysi sen vuoksi äidiltä kartan lainaksi vielä kerran, jonka jälkeen molemmat lapset istuutuivat katselemaan maita ja meriä.
Mutta he eivät tietäneet, miten asettaisivat kartan. Maria tahtoi vaan väännellä ja käännellä sitä, mutta Frits Väitti, että kartta olisi asetettava niin, että saatettaisiin lukea, mitä siihen oli painettu. Kun äiti tuli huoneeseen, pyydettiin häntä selittämään, miten eri maita nimitetään.
»Niin, rakkaat lapset», vastasi äiti, »maan päällä on monta eri maata, ja jos minä nyt nimittäisinkin ne teille, niin te kuitenkin pian unhoittaisitte ne kaikki. Mutta mitä te tästä kartasta näette, eri väreillä maalattuina, ovat ensinnäkin nuo kuusi maan- eli maailmanosaa, joissa sitten ovat eri maat Näissä maissa te sitten tapaatte eri kaupunkeja ja kyliä; kaupungeissa ja kylissä seisovat talot ja taloissa asuvat ihmiset.»
»Eikö totta, äiti, me asummeEuroopassa?» kysyi Frits. »Sen on äiti sanonut kerran ennen; ja tähän maahan, joka on kartalle maalattu valkoiseksi, on myös suurilla kirjaimilla kirjoitettu Eurooppa.»
»Niin, Frits», vastasi äiti, »sitä maanosaa, jossa me asumme nimitetäänEuroopaksi; sitä maanosaa, jonka näet keltaiseksi maalattuna heti Euroopan oikealla puolella, nimitetäänAasiaksi. Tuo suuri, musta maa täällä alapuolella onAfriikka, oikealla, vielä alempana, onAustraalia, ja tuo hyvin suuri, punainen maa täällä Vasemmalla on nimeltäänAmeriikka.»
»Mutta kaikki nuo pienet pisteet ja maalatut pilkut meressä — mitä ne ovat?» kysyi Frits.
»Ne ovat saaria», selitti äiti. »Nuo monet pilkut, jotka näette hajallaan tuolla, Ameriikan Vasemmalla puolella, muodostavat yhteensä vielä yhden maanosan, jota nimitetäänPolyneesiaksi. Tuossa näette useampien pienten joukossa hyvin suuren saaren, nimittäin Austraalian eli Uuden Hollannin. Se on melkein yhtä suuri kuin Eurooppa, mutta kokonaan meren ympäröimä ja siitä syystä myös todellinen saari. Jokaista maata, jota ylt'ympäri ympäröi vesi, nimitetään saareksi.»
»Mutta sittenhän nämä kaikki ovat saaria», huomautti Frits, »sillä kaikkialla on vettä eli merta.»
»Aivan niin», vahvisti äiti. »Kuitenkin on teidän muistettava, että kaikkein suurimmista, yhtenäisistä maa-alueista ei käytetä sanaa saari, vaan maanosa. Niitä nimitetään myöskin »mantereeksi» elimannermaaksi. Eurooppa muodostaa siis Aasian kanssa mannermaan; sillä kuten näet, Frits, ei näiden molempain maanosain välillä ole ollenkaan merta. Myöskin Afriikka ja Ameriikka ovat mannermaita; vieläpä Austraaliaakin, jota ympäröi vesi, nimitetään sen suuruuden takia mannermaaksi. Mutta kaikki muut paikat, jotka ovat erillään mantereesta, ovat saaria, joilla kullakin on oma, määrätty nimensä. Näillä saarilla elää ihmisiä ja eläimiä, rehottaa puita ja kasvia, aivan kuin mannermaalla.»
»Uivatkosaaret meressä, äiti?» kysyi Maria.
»Eivät, lapseni», vastasi äiti, »ne ovat aina paikoillaan. — Mutta tuossapa tuleekin isä taas kotiin; hän kyllä selittää teille kaikki, mitä haluatte tietää.»
»Vai niin», sanoi isä, tullessaan huoneeseen ja tavatessaan lapset kartan yli nojautuneina, »te olette tehneet lopunomastamaastanne ja tahdotte nyt saada tuon toisen takaisin. No, mitä on äiti teille kertonut?»
»Hän on kertonut Euroopasta ja Amerikasta», selitti pikku Maria, »me asumme Euroopassa, me!»
»Kas, kuulkaahan vaan, kuinka hyvin hänellä on asiat selvillä!» sanoi isä nauraen.
»Ja sitten kysyi Maria,uivatkosaaret», kertoi Frits, »mutta äiti sanoi, että sitä ne eivät tee. Ajattelimme juuri pyytää isää kertomaan meille vähän enemmän saarista.»
»Olkoon menneeksi, saatanhan sen tehdä sitten», vastasi isä ja laski luotaan hattunsa ja keppinsä. »Mutta sano minulle, Maria, miten saattoi tulla ajatelleeksi, että saaret uivat?»
»Sanoihan äiti, että saaret ovat vedessä», vastasi Maria ja tunsi olevansa hieman hämillään. »Kun jokin on vedessä, niin eihän sitä voi nähdä; mutta sen, mikä ui veden pinnalla, sen voi nähdä.»
»Vai niin! sekö oli syy», vastasi isä. »Sinä olet kyllä oikeassa, lapseni; mutta saarien laita on vallan toisin. Näetkös, tyttöseni, samoin kuin mannermaalla on korkeita ja syviä paikkoja, vuoria ja laaksoja, samoin on merenkin laita. Älä luule, että meren pohja on tasainen kuin vadin pohja, päinvastoin. Siis ei meri myöskään ole yhtä syvää kaikkialta; monin paikoin on se hyvin syvää, vieläpä niin syvää, ett’ei vielä ole voitu syvyyttä niin tarkoin määrätä. Mutta monin paikoin on myös todellisia vuoria meressä; ja siellä, missä ne ovat niin korkeita, että pistäytyvät veden pinnan yläpuolelle, ne muodostavatsaaren. Pienet saaret ovat siis vain niiden vuorien huippuja, jotka seisovat meren täyttämässä! syvyydessä. On olemassa aivan paljaita saaria, joissa on ainoastaan kiviä ja hiekkaa. Toisissa taas on hedelmällinen maaperä, jossa rehottaa runsas kasvullisuus. Monet saaret pistäytyvät niin korkealle merestä, että niissä itsessään Vuorostaan on vuoria ja laaksoja, ja ovat usein monen penikulman pituisia ja levyisiä. Tuonnempana, kun joskus tulen kuvailemaan maan eri osia, kerron samalla näistä saarista jotakin, joka varmaankin tulee teitä erittäin huvittamaan.»
Frits, joka koko ajan oli tarkkaavaisesti kuunnellut isää, samalla tarkastellen saaria, jotka olivat hajallaan kartalla, kysyi nyt:
»Eikö totta, isä, jos joku haluaa mennä saarille, niin täytyy hänen matkustaa veneellä?»
»Tietysti, koska ne ovat veden ympäröimät. Monet näistä saarista ovat niin kaukana meressä, ett’ei ihminen voisi koskaan uida sinne. Vaikkapa matkustaisit veneellä tai suuremmalla laivalla, tarvitsisit monta pitkää päivää ja viikkoa, ennenkun pääsisit perille.»
»Mutta katsokaas, isä, jos tahdon lähteä Euroopasta Aasiaan, ei minun tarvitse mennä veden yli; silloin saatan sangen mukavasti kulkea maitse.»
»Niin, poikani», vastasi isä, »sinä olet aivan oikeassa. Aasia ja Eurooppa, joita osaksi erottaa toisistaan vain korkea vuorijono eli vuoriketju, muodostavat yhteensä suuren mantereen eli, kuten myös sanotaan, mannermaan. Mutta jos katsot tarkoin karttaa, niin huomaat, ettäAasiasta, tuostakeltaisestamaasta, jonka näet, myöskin voit päästämustanmaan vaaleaan osaan, eli toisin sanoenAfriikkaan, tarvitsematta kulkea veden yli.»
»Niin», huudahti Frits, »mutta siinähän on vain kapea maakaistale, tuskin niin leveä, kuin nuppineulan pää.
»Tällä kartalla, niin», sanoi isä nauraen; »mutta todellisuudessa on se sentään hiukkasen leveämpi. Mutta kapeana maakaistaleena se on ja pysyy kuitenkin aina, verrattuna niihin molempiin suuriin maanosiin, joita se yhdistää. Sellaista maakaistaletta nimitetään kannakseksi.» [Kannas, jota tässä tarkoitetaan, on Suetsin kannas, jonka poikki, kuten useimmat nuorista lukijoistamme varmaankin tietävät, on kanava kaivettu.Suoment. muist.]
»Tässä punaisessa maassa on kai myöskin kannas», sanoi Frits, asettaen sormensa kapeimman paikan päälle.
»Aivan oikein, lapseni», sanoi isä. »Tämäkin on kapea maakaistale, joka toisiinsa yhdistää kaksi hyvin suurta mannermaata, nimittäinAmeriikanmaanosan molemmat puoliskot — siiskannas. Mutta katsokaa lapseni, meressäkin näkyy samanlaisia paikkoja kuin, maa tässä muodostaa, nimittäin kaitoja vesikaistaleita, jos niin voin sanoa, jotka yhdistävät kaksi suurta vettä eli merta toisiinsa. Voitko näyttää sellaisen vesikaistaleen kartalta?»
Frits alkoi tarkkaavaisesti tutkia karttaa. Vihdoin osoitti hän erästä paikkaa ylinnä kartalla, Ameriikan vasemmalla puolella, missä kappale keltaista maata, Aasiaa, ja kappale punaista maata, Ameriikkaa, melkein törmäsivät yhteen.
»Tämä näyttää sellaiselta», sanoi Frits.
»Aivan oikein, poikani», vastasi isä ja nyökäytti myöntävästi päätään; »tuo kapea vesikaistale tuossa yhdistää kaksi isompaa merta toisiinsa ja sitä nimitetäänsalmeksi.»
»Miten hyvä lieneekään ajaa reessä merellä, silloin kun se on jäässä»,Virkkoi äkisti Maria.
»Niinpä kyllä!» huudahti Frits, »sinne menen joskus koettelemaan uusia luistimiani. Saanko sen tehdä, isä?»
»Se ei käy päinsä, poikani», vastasi isä hymyillen. »Koko suurta merta ei näet muodosta sellainen vesi, jota meillä on täällä kotona lammikoissamme ja joessamme. Se onsuolaista, ja suolavesi vain vaivoin jäätyy.»
»Suolaistako?» huudahti Frits hämmästyneenä; — »onko kaikki tuo sininen vesi kartalla suolaista?»
»On, kaikki tuo sininen vesi on suolaista», vahvisti isä. »Sitäpaitsi, poikani, ei tuollainen suuri vedenpinta ole yhtä hiljainen kuin meidän lammikkomme ja suomme, vaan pitävät sitä alituisessa liikkeessä eri Virrat ja tuuli, niin ett’ei se ollenkaan voi jäätyä. Sinä tiedät, että juokseva eli virtaava vesi, sanalla sanoen, liikkeitä oleva vesi, vain vaikeasti jäätyy.»
»Miksi se ei jäädy?» kysyi Maria.
»No, se on helppo selittää», vakuutti Frits. »Kun on kylmä talvella ja sinä juokset, niin ethän sinäkään jäädy, vai kuinka?»
»Niin, se on totta», vastasi Maria, »kun juoksen, niin en palellu; mutta kun olen paikoillani, niin tulee minun vilu.»
»Katsos!» sanoi isä. »Kun nyt meri ei koskaan ole hiljaa ja on sitäpaitsi suolainen, niin ei sekään jäädy.»
»Mutta mistä se johtuu, että meri on suolainen?» kysyi Frits; »eiväthän joet, jotka laskevat mereen, ole suolaisia. Onko siis meressä suolaa?»
»Rakas poikani», vastasi isä, »se on jotakin, mikä ei meillä ole niin aivan selvillä. Niin paljon on kuitenkin varmaa, että joet vievät mukanaan kaikenlaisia suoloja ja maata, jotka kasaantuvat mereen. Me nimitämme kuitenkin jokivettä suolattomaksi, verrattuna meriveteen, jolla on niin karvas, suolainen maku, ettei sitä laisinkaan voi juoda. Mutta monet sekä suuret että pienet kalat pitävät kuitenkin paljon merivedestä; ja ellei se olisi niin suolaista kuin se on, niin kaikki eläinten ja kasvien jäännökset meressä pian mätänisivät.»
»Mutta nyt on isän sanottava meille merien nimet», pyysi Frits. »Äiti on sanonut meille maanosien nimet, ja ne me osaamme nyt.»
»Kernaasti, lapseni», Vastasi isä. »Tätä suurta, sinistä vettä, joka on Euroopan ja Afriikan välillä toiselta puolen ja Ameriikan toiselta, nimitetäänAtlantin valtamereksi, Atlantin mereksitaikka jokapäiväisessä puheessaAtlantiksi. Tuo suuri meri Ameriikan toisella puolella onSuuri valtamerieliTyyni meri, ja tässä alhaalla, Afriikan oikealla puolella, Aasian alla, onIntian meri, siten nimitetty, koska suurella osalla Aasiaa on nimenäIntia. Nämä ovat suurimmat valtameret eli meret. Niitä paitsi on meillä vielä monta muuta, pienempää merta, esim. eräs, joka on Afriikan ja Euroopan Välillä, ja johon päästään Atlantin mereltä sellaisen salmen kautta, kuin äsken teille kuvailin. Ehkä sinä, Frits, voit näyttää kartalta, mitä merta minä tarkoitan.»
»Kyllä, isä», vastasi Frits ja osoitti noiden molempain maanosien välillä olevaa merta.
»Se oli oikein, poikani», vastasi isä. »Tätä merta nimitetäänVälimereksi. Merta, johon sitten tulet, tuolla ylhäällä suurten saarien ja mannermaan välillä, nimitetäänPohjanmereksi».
»Mutta eiväthän ne ole mitään oikeita meriä», sanoi Frits; »nehän näyttävät niin pieniltä, tuskin suuremmilta, kuin tavalliset salmet.»
»Niin, eivät ne ole niin suuria kuin suuret valtameret», vastasi isä, »mutta kuitenkin kaikitenkin kylliksi suuria, ansaitakseen meren nimen. Ja salmen kautta täytyy kulkea, päästäkseen niihin.»
»Mikä sen meren nimi on, joka on tuossa aivan Ameriikan yläpuolella?»
»Se onJäämeri, ja siellä on niin kylmä, että suolainen merivesikin monta kertaa jäätyy. Mutta tämän selitän teille toisella kertaa. Olette tänään saaneet kuulla tarpeeksi ajattelemisen aihetta. Huomenna kyselen teiltä, että saan kuulla, muistatteko maanosien ja merien nimet.»
»Saammeko silloin kuulla enemmän Jäämerestä, isä?» kysyi Frits.
»Kernaasti, jos se teitä huvittaa. Kartan jätän paikoilleen, että voitte etsiä vielä muutamia kannaksia ja salmia.»
Iltapäivällä, kun molemmat sisarukset olivat lopettaneet kumpikin työnsä, tulivat he jälleen yhteen leikkimään. Mutta nyt he eivät rakentaneet merta, vaan Frits otti esille kartan ja teki tuoleista Afriikan ja Euroopan ja niiden molempien välille niin kapean salmen, että pikku Maria töin tuskin saattoi tunkeutua sen lävitse.
Maria tahtoi tehdä salmen leveämmäksi, koska, kuten hän sanoi, hänen täytyi kulkea edestakaisin siinä; mutta Frits väitti tätä vastaan, että jos hän tekisi sen leveämmäksi, ei se enään olisi mikään salmi.
Maria tahtoi nyt asettua Afriikkaan ja matkustaa nukkevaunuinensa tervehtimään Fritsiä. Mutta Frits väitti, ett’ei tämä käynyt laatuun, minkä vuoksi hän neuvoi Mariaa mieluummin asettumaan Aasiaan ja sieltä matkustamaan hänen luoksensa. Jos hän asuisi Afriikassa, niin olisi hänen pakko matkata meren yli, mikä ei käynyt laatuun, kosk’ei hänellä ollut venettä. Mutta jos hän sitä vastoin asuisi Aasiassa, niin voisi hän kulkea Eurooppaan nukkevaunuinensa.
Maria ymmärsi Fritsin olevan oikeassa; hän siirsi sen vuoksi paria tuolia, joiden tuli esittää Aasiaa. Mutta Frits ei sittenkään näkynyt olevan tyytyväinen.
»Sinähän rakennat Aasian väärälle puolelle», sanoi hän. »Aasia onoikealla, ja sen vuoksi täytyy sinun asettaa tuolisikin sinne.»
Mutta pikku Maria ei tahtonut myöntää olevansa väärässä.
»Jos käännyn noin», sanoi hän, »on Aasiaoikealla, jos käännynnäin, on Aasiavasemmalla, voin siis rakentaa sen, mihin tahdon.»
»Mutta sinä et saa kääntyä ympäri», sanoi Frits. »Jos asetut tällä tavalla kartan eteen, niin on Aasia oikealla — ymmärrätkö sen?»
»Kyllä», vastasi Maria ja meni toiselle puolelle, »mutta jos asetun kartan eteentällä tavalla, niin se on vasemmalla, ja nyt asetun minä tällä tavalla.»
»Niin, mutta silloin et voi lukea nimiä, mitkä ovat kartalla!» huudahtiFrits.
»Sitä ei ole tarviskaan», vakuutti Maria, »minä osaan ne ulkoa. Tämä on Eurooppa, tuo Aasia, tuo Afriikka, tuo Austraalia ja tämä pitkä maa Ameriikka. Ja tässä meillä on salmi. Näetkö nyt, ett’ei minun tarvitse osata lukea nimiä?»
»Mikä teidän on, lapset?» kysyi isä, joka nyt astui sisään. »Miksi kiistelette?»
»Enkö minä ole oikeassa, isä», kiiruhti Frits kysymään, »kun sanon, että Aasia on meidän oikealla puolellamme?»
»Rakas lapsi», vastasi isä, »se riippuu aivan siitä, miten seisot.»
»Näetkö!» huudahti Maria ja taputti tyytyväisenä käsiään. »Siispä olenminäoikeassa, ja voin rakentaa Aasian mihin tahdon.»
»Ei, tyttöseni», vastasi isä, »siinä suhteessaetole oikeassa. Näen, että olette saaneet täällä kaikki hujan hajan. Tarkoitus on, luullakseni, että tämä esittäisi eri maanosia?»
»Niin, isä», vastasi Frits. »Tässä on Eurooppa, tuossa Afriikka ja tässä salmi, jonka kautta päästään Välimerelle. Maria tahtoi asettaa Aasian tähän; mutta silloinhan hän joutuisi Atlantin valtamerelle.»
»Nyt oletsinäoikeassa, Frits», vastasi isä, »ja minua ilahuttaa, että sinulla oli ajatukset mukanasi.»
»No, mutta entäs jos käännyn näin?» sanoi itsepäinen Maria, joka nyt ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi Aasia ei voinut saada olla siinä, missä hän tahtoi sen olevan.
»Minun täytyy puuttua syvemmälti asiaan, jotta sen voisitte ymmärtää», sanoi isä. »Ottakaa sen vuoksi kaikkein ensinnä pois Eurooppa, Aasia ja Afriikka; sillä salmen läpi en nyt pääse, että saisin edes laskea hatun kädestäni. Saa nähdä ymmärrättekö, mitä minulla tänään on teille sanottavana.»
»Jääkö isä meidän luoksemme?» ehätti Frits kysymään.
»Vähäksi aikaa, korkeintaan tunniksi; sitten täytyy minun mennä pois. Mutta siirtäkää nyt maanosat takaisin nurkkaan, niin me koetamme, emmekö voi saada pikku Mariaamme ymmärtämään, että Aasian täytyy olla tuolla, eikä Atlantin valtameressä.»
Lapset siirsivät syrjään tuolit ja penkit niin nopeasti kuin voivat ja riensivät sitten paikoillensa. Isä työnsi pöydän ääreen tuolin, asetti esiin kartan ja sanoi:
»Katsokaa, rakkaat lapseni, vähäisessä huoneessa on kyllä helppo tietää, miten asia on, jos sanotaan: tuo tuoli on oikealla, peili vasemmalla, pöytä edessämme, sohva takanamme. Mutta jos nyt käännytään ympäri, on tuoli yht’äkkiä joutunut vasemmalle, peili oikealle, pöytä taaksemme ja sohva eteemme, aivan kuten kävi Aasian ja Euroopankin. Jos nyt tahdottaisiin kuvailla etäisiä seutuja, niin eihän milloinkaan voitaisi niin tarkoin tietää, miten olisi asetuttava, voidakseen ilmoittaa suunnan, toisin sanoen, voidakseen aivan varmasti sanoa:tämäon vasen,tämäoikea. Saadakseen kiinteän kohdan, on sen vuoksi otaksuttu määrättyjäilmansuuntia, ja mitä nämä ovat, sen selitän teille nyt. Tiedätte, että aurinko joka aamu nousee määrätyllä paikalla, vai kuinka?»
»Kyllä, isä», vastasi Maria, »se nousee tuolla juuri tuolla, jonne näytän. Joka aamu, kun se nousee, paistaa se sisään näistä akkunoista, ja joka ilta, kun se laskee, keittiön akkunoista.»
»Hyvä! Siis, sitä paikkaa tai sitäilmansuuntaa, josta senousee, nimitetäänidäksi. Se ilmansuunta taas, johon aurinkolaskee, on nimeltäänlänsi. 'Nousee' ja 'laskee' sanomme me jokapäiväisessä elämässä ainoastaan sen vuoksi, että meistä näyttää siltä. Todellisuudessa ei aurinko liiku, vaan on liikkumattomana paikoillaan taivaankannella.»
»Pysyykö aurinko paikoillaan?» huudahti Frits ihmeissään. »Mutta näemmehän me, miten se ensin nousee yhä korkeammalle ja sitten vaipuu yhä syvemmälle, kunnes se vihdoin kokonaan katoo.»
»Niin, lapseni», vastasi isä, »siltä se tosiaankin meistä näyttää; ja monta, monta vuotta sitten, ennenkun ihmiset vielä tiesivät, että maa on pyöreä ja liikkuu, oli heillä juuri se mielipide, jonka äsken lausuit. Mutta nyt me tiedämme, että aurinko todellakin pysyy paikoillaan, ja että meistä ihmisistä ainoastaan näyttää siltä, kuin liikkuisi se. Mutta voidakseni paremmin selittää tämän teille, täytyy minun vielä kerran saada sinun kuttaperkkapallosi, Frits, ja kynttilä. Laskekaamme uutimet alas ja sytyttäkäämme kynttilä, niin voin paremmin selittää syyn, minkä vuoksi aurinko näyttää nousevan ja laskevan.»
Sittenkun uutimet oli laskettu alas, niin että huoneeseen tuli melkein pimeä, ja sytytetty kynttilä, sanoi isä:
»Seuratkaa nyt tarkoin, lapseni. Tämä kynttilä esittää aurinkoa, kuttaperkkapallo maata. Kuten selvästi näette, voi aurinko luoda valoansa ainoastaan maapallon toiseen puoliskoon. Toinen puolisko on pimeässä. Sillä osalla, johon aurinko paistaa, onpäivä, toisellayö, ja tässä, ylt’ympäri pallon reunaa eli saumaa, missä valo ja pimeys osuvat yhteen, vallitseehämärä.
»Ajatelkaa nyt, että meillä täällä ylhäällä vielä on pimeä, se on, että meillä on yö. Nyt alan hitaasti kääntää palloa, pitäen sen yläosaa valoa kohden, kuten maan liikunto on. Katsokaa, nyt lankeaa jo pieni osa valosta siihen paikkaan, jossa me asumme; saamme siishämärän, tai kuten tässä voimme suuremmalla syyllä sanoa,päivänkoiton. Jos nyt katsomme suoraan yli maan siihen suuntaan, missä aurinko on, niin voimme nähdä valon, se on tässä auringon. Tämä on aivan samanlaista, kuin koska aurinko, kuten me sanomme,nouseeaamuisin. Meidän ei silloin tarvitse silmätä ylöspäin, vaan katsoa suoraan yli maan,horisonttiakohden.»
»Mikä onhorisontti, isä?» kiiruhti Frits kysymään.
»Horisontti, lapseni», vastasi isä, »on meidännäköpiirimme, s.o. se vähäinen pinta meidän maastamme, jonka siltä paikalta, missä seisomme, voimme nähdä ylt'ympärillä. Jos seisomme tasangolla, on se siis etäisin kohta, minkä voimme havaita joka suunnalla. Kun maa onpyöreäja siis laskeutuu kaikkialla säännöllisesti, niin muodostaa myöskin tämä horisontti tasaisen, pyöreän piirin meidän ympärillemme, ja tätä me nimitämmenäköpiiriksi. Horisontti eli näköpiiri on siis se paikka, missä taivas ja maa näyttävät yhtyvän.»
»Voinko nähdä horisontin, jos avaan tämän akkunan?» kysyi Maria.
»Et, lapseni», vastasi isä, »sitä et voi siitä syystä, että vastapäätä olevat talot kaihtavat näköalaa. Horisontti on aina suoraan edessäpäin, linjassa silmiesi kanssa. Jos sinun täytyy katsoaylöspäintaialaspäin, talon, vuoren yli tai alas laaksoon, ei tämä milloinkaan voi olla horisontti. Jos siis ajattelette, että me asumme tässä ja katsomme horisonttia kohden, niin täytyy auringon tulla näkyviin juuri tuolta. Mutta mitä enemmän käännän palloa, sitä kauvemmaksi horisontista lankeaa valo; sillä horisontti on aina lähellä maan pintaa. Katsos, nyt on meillä jo täysi päivä tässä paikassa, jossa asumme, ja meistä näyttää, kuin olisi aurinko noussut jo hyvän matkaa taivaanlaella. Mutta todellisuudessa se on vaan maa, joka on pyörähtänyt ympäri ja me sen mukana.»
»Mutta mistä se johtuu», kysyi Frits, »ett’ei tunneta, kuinka maa pyörii ympäri? Josminäpyörin ympäri, juoksen tai ajan, niin tunnenhan heti liikkuvani.»
»Se johtuu siitä, lapseni», vastasi isä, »että sinä näet ympärilläsi muita esineitä, jotka pysyvät paikoillaan, eivätkä liiku. Mutta kohta kun kaikki, mitä näet, liikkuu eteenpäin vieden sinut mukanansa ja niin, että sama välimatka säilyy, niin et voi enään nähdä, että sinä itse liikut. Jos joku matkustaa veneessä joella, niin näkee hän liikkuvansa eteenpäin, syystä että rannat pysyvät paikoillaan ja hän kulkee niiden ohi. Mutta ken matkustaa laivassa merellä, missä ei enään nähdä maata, hän ei myöskään voi nähdä, liikkuuko laiva vai ei. Sen vuoksi, kun katselemme ainoastaan maahan, emme luule liikkuvamme, mikä riippuu siitä, että kaikki ympärillä olevat esineet myös liikkuvat. Mutta jos katsomme kohtiaurinkoa, josta aivan varmaan tiedämme, että se pysyy paikoillaan, niin huomaamme helposti, että maa ehdottomasti liikkuu ja me sen mukana.
»Maa tarvitsee täsmälleen kaksikymmentä neljä tuntia pyörähtääkseen kerran ympäri, ja siitä syntyy päivä ja yö. Puolet ajasta on päivää, jolloin meillä on valoisa. Jos nyt käännän palloa vielä enemmän ympäri, niin laskee aurinko meidäntaaksemme, ja me saamme hämärän. Kun meidän horisonttimme on kääntynyt niin, ett’emme enään voi nähdä aurinkoa, silloin vallitsee yö. Me saamme nyt olla pimeässä, kunnes uudelleen tulemme päivänkoittoon, ja tulee päivä. Ja siten tapahtuu kaiken vuotta samalla tapaa ja on kaikkina aikoina tapahtunut, niin kauvan kun ihmisiä on ollut maan päällä.»
»Mutta minä arvelen kuitenkin, että pitäisihän sen voida tuntea, kuinka maa pyörii ympäri», sanoi Frits.
»Jos huomenna on kaunis ilma, niin pääsette äidin ja minun kera liikkumaan tuolle suurelle lammelle, jolloin toivon paremmin voivani selittää, mitä tänään olen teille ilmoittanut. Mutta päästäkäämme nyt taas päivänvaloa sisälle ja sammuttakaamme kynttilä, niin saatte kuulla vähän enemmän ilmansuunnista.»
Kohta kun oli päästy järjestykseen, kysyi Maria isältä vieläkin kerran, mikä sen paikan nimi on, josta aurinko nousee.
»Se paikka, lapseni», vastasi isä, »josta aurinkonousee, on nimeltäänitä, ja siis kaikki, mikä on tällä suunnalla, on idässä, idän puolella eli itään päin. Se paikka, mihin aurinkolaskee, on nimeltäänlänsi, ja tällä suunnalla kaikki on lännessä, lännen puolella eli länteen päin. Jott’ette vieläkin kerran joutuisi riitaan siitä, missä Aasia on, tahdon lisätä, että kaikki kartat kokonaisista maanosista tai yksityisistä maista tehdään siten, että itä onoikealla, länsivasemmalla, kun teillä on kartta edessänne niin, että voitte lukea, mitä siihen on kirjoitettu. Nyt ehkä Maria voi sanoa minulle, miten Aasia sijaitsee Eurooppaan nähden?»
»Kyllä, isä mutta odottakaahan, ensin täytyy minun saada kartta eteeni kas noin. Tässä on Eurooppa, tuossa Euroopan oikealla puolella Aasia, siis on Aasia Euroopan itäpuolella, eikö totta, isä?»
»Aivan oikein, lapseni, Aasia on Euroopan itäpuolella. Ehkä Frits nyt voi sanoa, mikä on Euroopan länsipuolella?»
»Atlantin valtameri.»
»Oikein, lapseni, nyt ymmärrätte sen asian. Mutta me olemme tähän asti puhuneet ainoastaankahdestailmansuunnasta, nimittäin siitä, joka on oikealla ja siitä, joka on vasemmalla. Vielä on jäljellä kaksi ilmansuuntaa, nimittäin yksi ylhäällä ja yksi alhaalla kartalla; minä sanon teille niiden nimet, niin saan vastedes selittää, mitenkä nekin löydetään. Ylöspäin kartalla oleva ilmansuunta on nimeltäänpohjoinen, alaspäin olevaetelä. Jos siis asetutte niin, että nouseva aurinko on oikealla puolellanne, mikä silloin onedessänne?»
»Pohjoinen!» sanoi Frits.
»Oikein; entäs takananne?»
»Etelä!»
»Entäs vasemmalla puolellanne?»
»Länsi!»
»Aivan oikein. Nyt luulen, että ymmärrätte sen seikan. Mutta olen tullut viipyneeksi täällä kauvemmin kuin aikomus oli, ja minun täytyy nyt lähteä toimittamaan muutamia asioita. Illalla, sitten kun olemme juoneet teetä, selitän teille myöskin nuo molemmat ilmansuunnat, pohjoisen ja etelän, niin voitte sitten hyvin saada selkoa kartasta.»
Näin sanoen isä läksi ja jätti lapset yksin.
Sitten kun oli juotu teetä illalla, saattoivat lapset töin tuskin malttaa mieltänsä, kunnes tee oli korjattu pöydältä, he kun tahtoivat, että isä alkaisi kertoa heille lisää.
Frits oli näet karttojen ylä- ja alapäässä havainnut kaksi pientä puoliympyrää, joihin oli kirjoitettu »Pohjoisnapa» ja »Etelänapa»; ja hän halusi nyt kernaasti tietää, mitä tämä oikeastaan merkitsi.
»Kaiken tämän saatte tietää tänä iltana, lapset», sanoi isä, kun pöytä vihdoinkin oli korjattu, äiti ottanut esille sukankutimensa ja Frits asettanut esille kartan, jota hän jo kauvan oli pitänyt kädessään. »Mutta silloin tarvitsen ennen kaikkea sinun pallosi, joka nyt kerta kaikkiansa saa esittää maapalloa.
»Nähkääs, lapset, tänä iltana saa lamppu esittää aurinkoa, ja minä annan nyt maan jälleen pyöriä ympäri. Selitin teille iltapäivällä, millä tavoin me saammevalommeauringosta, ja sen asian te nyt ymmärrätte — vai kuinka? Sen lisäksi mainitsin, että päivä ja yö syntyvät sen vuoksi, että maa täsmälleen kahdessakymmenessä neljässä tunnissa pyörii kerran ympäri, lännestä itään. Mutta me emme saa ainoastaanvaloaauringosta, me saamme myöskinlämpöäsiitä. Sen, että auringon paistaessa on lämpöisempi kuin sen ollessa paistamatta, tiedämme jo, samoin kuin senkin, että keskikesällä, jolloin aurinko on hyvin korkealla, voi täällä meilläkin tulla aikalämmin. Syyn tähän tahdon myöskin selittää teille, vaikka teidän on paljon vaikeampi käsittää tätä, kuin päivän ja yön syntymistä. Kuunnelkaa sen vuoksi tarkoin, mitä sanon.
»Sinä, Frits, näytit minulle äsken pohjoisnavan ja etelänavan. Tehkäämme siis ylös ja alas tähän maapalloomme pieni merkki musteella. Toinen näistä mustista pisteistä kuvaa pohjoisnapaa, toinen etelänapaa. Maan keskustan ympäri vedämme viivan, samanlaisen kuin tällä kartalla näkemänne. Minä tarkoitan sitä viivaa, joka kulkee maapallon keskustan ympäri; mitä se merkitsee, sen selitän sitten. Tämän viivan ylä- ja alapuolella vedän nyt kaksi pisteillä merkittyä viivaa, joiden kaltaisia voitte nähdä kartastakin. Eurooppa, se maanosa, jossa me asumme, on tässä, melkein viivan ja pohjoisnavan keskivälissä; maalatkaammepa nyt siihen paikkaan, missä Eurooppa on, vielä pienoinen piiri.
»Kas noin, nyt on meidän maapallomme valmis ja me voimme heti alkaa. Lamppu olkoon siis aurinkonamme, kuten kynttiläkin oli aikaisemmin tänään. Niinkuin olen sanonut teille, lapset, pyörii maa itsensä eli akselinsa ympäri. Jos voisimme ajatella suuren kepin pistetyksi maan läpi, toisesta navasta toiseen, niin pyörisi maa tämän ympäri, samoin kuin pyörä pyörii akselinsa tai sen läpi pistetyn kepin ympäri.
»Mutta maa ei pyöri ainoastaan akselinsa ympäri, se kulkee samalla myöskin ympäri auringon, johon se tarvitsee kokonaisen vuoden. Voitko sanoa minulle, Frits, montako kertaa maan täytyy pyöriä oman akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri?»
Frits istui hetkisen ja mietti, mutta ei onnistunut keksimään vastausta.
»En, isä», vastasi hän, »sitä en osaa sanoa.»
»Kyllä vaan, poikani, ajattelehan. Montako päivää on vuodessa?»
»Kolmesataa kuusikymmentä viisi», vastasi Frits.
»Katsohan. Siis, yhtä monta päivää kuin on vuodessa, yhtä monta kertaa täytyy maan pyöriä akselinsa ympäri, ennen kun se on ennättänyt kerran kiertää auringon ympäri. Mutta tässä pyörähdyksessä on maa alati vinossa, pohjoisnapa ylös- ja etelänapa alaspäin, melkein niin kuin te kirjoittaessanne asetatte kirjaimet paperille. Nuo molemmat navat eivät siis koskaan käänny kokonaan aurinkoa kohden; ja samalla kun teidän täytyy ajatella mielessänne, että maa yhtämittaa kiertää akselinsa ympäri — siis sen kepin ympäri, joka voisi olla pistetty maan läpi navasta napaan — kiitää se samalla kertaa huimaavaa vauhtia eteenpäin, kiertää 365 päivässä auringon ympäri ja päättää tällä tavoin vuoden.»
»Mutta minä en ymmärrä», sanoi Frits, »kuinka voidaan tietää, että se vuodessa tekee täsmälleen yhden kierroksen.»
»Sen tiedämme vuodenajoista ja päivänseisauksesta», vastasi isä. »Minä koetan selittää asian teille; mutta silloin täytyy teidän olla hyvin tarkkaavaiset. Katsokaas, lapseni, maa pysyy aina samassa vinossa asennossa, jossa pidän tätä palloa, se on, pohjoisnapa melkein suoraan ylöspäin ja etelänapa suoraan alaspäin. Samalla kun se yht’aikaa pyörii ympäri, on siis se osa maasta, jonka ympäri olen vetänyt viivan, ja jota nimitetäänekvaattoriksielipäiväntasaajaksi, päivisin aina kääntyneenä kohden aurinkoa sillä tavalla, että tämän säteet lankeavat melkein kohtisuoraan siihen, jota vastoin ne kulkevat paljoa vinommin napoihin päin. Mutta kuten tiedätte, eivät auringonsäteet ole läheskään yhtä lämpimät langetessaan vinosti maahan, kuin keskipäivällä, jolloin aurinko näyttää olevan ylinnä taivaalla. Niillä seuduilla, joissa aurinko paistaa täyteläisnä, siis suoraan alas, onkin sen vuoksi hyvin kuuma, ja molempien napojen seuduilla, missä säteet saattavat vain vinosti langeta alas, hyvin kylmä. Jos maan laita olisi nyt niin, että pohjoisnapa ja etelänapa olisivat suoraan ylhäällä ja alhaalla, se on toisin sanoen, että se keppi, jonka ajattelemme vedetyksi maan läpi, olisi kohtisuorassa asennossa, niin eivät ainoastaan navat, vaan myöskin maan keskustan ympärillä oleva viiva, pysyisivät samassa suunnassa ja tosin päivä ja yö syntyisivät maan pyöriessä itsensä ympäri, mutta mitään lämpömäärän muutosta ei tapahtuisi, eivätkä siis myöskään vuodenajat vaihtuisi.
»Niillä ihmisillä, jotka asuvat viivan läheisyydessä, olisi siis, koska auringonsäteiden aina täytyisi suoraan langeta siihen, ikuinen suvi, niillä taas, jotka asuvat napojen luona, ikuinen talvi, niin ett’ei mikään voisi kasvaa, eikä siis myöskään yksikään ihminen asua siellä. Mutta siten ei ole laita; sillä koska maa on jonkun verran vinossa asennossa, seuraa siitä, jos hitaasti käännän palloa, joka kuvaa maata, aurinkonsa ympäri, että pohjoisnapa noin puolet siitä ajasta, jonka maa tarvitsee kulkeaksensa auringon ympäri — siis puoli vuotta — on enemmän kääntyneenä aurinkoa kohden. Silloin meillä, jotka asumme lähempänä pohjoisnapaa, on suvi.
»Maapallon toisella puoliskolla — missä etelänapa kääntyy enemmän aurinkoa kohden — vallitsee talvi, silloin kun meillä on suvi. Mutta kauvimpana pohjoisessa eivät auringonsäteet milloinkaan lankea kohtisuoraan; ja jos tarkoin katselette karttaa, huomaatte pisteillä merkityn, mutkaisen viivan, jonka myös olen vetänyt tähän palloon. Tähän, näihin pisteisiin saakka, mutta ei kauvemmaksi, lankeavat auringonsäteet kohtisuorasti maahan; sitten se, kuten näyttää, kääntyy takaisin, ja sen vuoksi nimitetäänkin näitä pisteitäkääntöpiireiksi.»
»Mitä tarkoitetaan kohtisuoralla isä?» kysyi Maria.
»Kohtisuoraksi, lapseni», vastasi isä, »nimitetään viivaa, joka, jos ajattelen sen pidennetyksi, kohtaisi maapallon keskipisteen. Jos sidot raskaan esineen nuoraan ja pidät sitä niin, että se heiluu ilmassa, niin on tämä esine suoraan alaspäin, ja nuora tulee sen kautta kohtisuoraan suuntaan. Vaakasuora eli horisontillinen on sitävastoin viiva, joka, samoinkuin ympärillämme oleva näköpiiri, on saman suuntainen kuin tyyni vedenpinta.
»Mutta palatakseni nyt maahan ja sen asentoon, niin on tällä vaihdoksella, tällä auringon näennäisellä vaelluksella edestakaisin molempain kääntöpiirien välillä, vielä toinenkin vaikutus, joka teidän nyt täytyy oppia tuntemaan. Siitä on näet seurauksena, että meillä päivät ovat pitemmät suvella, kuin talvella.
»Jotta voisitte tämän ymmärtää, niin katsokaa tarkoin palloa, jota nyt pidän siten, että päiväntasaaja on käännettynä suoraan lamppua, se on, meidän aurinkoamme kohden. Kuten näette, lankeaa valo maan koko toiseen puoliskoon; toisella puoliskolla on päivä, kun taas toisella on yö. Niin kauvan kun nyt päiväntasaaja on kääntyneenä aurinkoa kohden, ovat päivä ja yö tarkoin tasan jaetut, eli toisin sanoen, meillä on kaksitoista tuntia päivää ja kaksitoista tuntia yötä sen vuoksi, että maa säännöllisesti pyörii kerran ympäri kahdessakymmenessä neljässä tunnissa ja aina lännestä itään. Mutta kohta kun maa napoineen kääntyy hiukan enemmän aurinkoa kohden, tai oikeammin kääntyy pois siitä päiväntasaajan kanssa, samalla tapaa kuin minä nyt käännän tätä palloa, muuttuu asianlaita toiseksi. Kun näet aurinko yhtämittaa luo valoansa maan koko puoliskoon, ja etelänapa jonkun verran kääntyy pois auringosta, niin täytyy tietysti pohjoisnavan aivan samassa määrin kääntyä enemmän sitä kohden ja auringon suvella paistaa sitä kauvemmin siihen.
»Keskellä maata, siis päiväntasaajan ympärillä, ei tämä tee suurtakaan eroitusta. Mutta mitä pohjoisemmaksi tullaan, sitä pitemmäksi käy päivä; ja kun aurinko on pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella — se on kesäkuun 21 päivänä, joka on meidän pisin päivämme — ei se vähään aikaan ollenkaan laske etelänavan luona, toisin sanoen on näkyvissä yötä päivää.
»Tähän aikaan eivät auringonsäteet enään lankea niin vinosti maapallon pohjoiseen puoliskoon, ja juuri tästä syystä on meillä silloinsuvi. Kesäkuun 21 päivänä on aurinko siis lähimpänä meitä, se on suoraan pohjoisen kääntöpiirin yläpuolella eli niin kaukana pohjoisessa, kuin se ylipäänsä voipi olla.
»Kääntäkäämmepä pallo nyt takaisin, niin että aurinko uudelleen tulee yhä enemmän päiväntasaajaa kohden. Katsokaahan, lapseni, nyt käy tuo valoisa paikka pohjoisnavan luona yhä pienemmäksi; päivät lyhenevät lyhenemistään, auringonsäteet lankeavat uudelleen yhä vinommin maapallon pohjoiseen puoliskoon, ja luonnollisesti tulee yhä kylmempi.
»Syyskuun 25 päivänä, siis kolmen kuukauden eli neljännesvuoden kuluttua, joutuu aurinko uudelleen suoraan päiväntasaajan yläpuolelle. Silloin taas päivä ja yö ovat yhtä pitkät, s.o. meillä onpäiväntasaus, eli, kuten sitä myös nimitämme,syyspäivän tasaus. Te näette, että kun käännän pallon näin, ei aurinko enään paista päiväntasaajaan, niin kuin äärimmäisiin napoihin, oikealle ja vasemmalle. Mutta mitä enemmän maa kääntyy niin, että sen eteläinen puolisko kääntyy enemmän aurinkoa kohden, sitä enemmän me käännymme poispäin siitä, sitä vinommin lankeavat sen johdosta auringonsäteet, meihin, sitä kylmempi tulee meille, ja sitä kauvemmin saamme olla pimeässä, maan pyöriessä ympäri. Nyt tulee maapallon eteläisellä puoliskolla suvi, kun me sitä vastoin saamme talven. Joulukuun 21 päivänä oneteläinenkääntöpiiri suoraan auringon edessä. Katsokaa, lapset, jos nyt käännän pallon näin, on etelänapa kokonaan valossa, pohjoisnapa sitä vastoin täydellisessä pimeydessä. Etelänavan luona näkyy nyt aurinko alituisesti; pohjoisnavalla on useamman kuukauden yö.»
»Useamman kuukaudenyö!» huudahtivat molemmat sisarukset ihmeissään; »mitä sitten ihmiset tekevät sinä aikana? Sanokaa, isä, eikö aurinko milloinkaan nouse koko tänä aikana?»
»Ei, lapseni, kuten näette tästä pallosta, ei aurinko voi paistaa pohjoisnapaan, kun maan eteläpuolisko on enemmän kääntyneenä aurinkoa kohden. Samaten on laita eteläisellä pallonpuoliskolla, kun pohjoinen on kääntyneenä päin aurinkoa. Mutta meillä, jotka emme asu niin lähellä napaa, että meiltä kokonaan voitaisiin riistää valo, on tähän aikaan, joulukuun 21 päivänä, lyhin päivä ja pisin yö, ja samalla kun auringonsäteet vinoimmin lankeavat meihin, kylmä sää eli talvi.
»Silloin, kun meiltä eniten puuttuu auringonvaloa, paistaa toinen aurinko meidän ylitsemme ja valaisee meidän olemassaoloamme: me vietämme silloin Vapahtajamme syntymää, sytytämme joulukuusemme, jotka loistavat niin ihanasti pimeänä talvi-iltana, ja odotamme toivovaisina sitä aikaa, jolloin päivät jälleen alkavat käydä pitemmiksi. Ja jo heti joulun jälkeen nousee aurinko jonkun verran korkeammalle, vaikka me emme sitä huomaa, ja kääntyy jälleen päiväntasaajaa kohden. Mitä lähemmäksi se tulee päiväntasaajaa, sitä pitemmiksi käyvät päivät meillä, kunnes se neljännesvuotta myöhemmin, se on toisin sanoen, maaliskuun 21 päivänä jälleen on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Silloin meillä on taaspäiväntasauselikevätpäiväntasaus. Auringonsäteet eivät enään lankea niin vinosti meihin, tulee sen vuoksi lämpöisempi, sanalla sanoen, meillä on kevät.
»Nyt te kai ymmärrätte myöskin, minkä vuoksi vuosi on jaettu neljään säännölliseen vuodenaikaan, nimittäin kevääseen, suveen, syksyyn ja talveen, ja käsitätte syyn, miksi päivät ovat meillä pitemmät suvella, kuin talvella.»
»Mutta miten merkillistä se lieneekään, isä», sanoi Frits nauraen, »kun aurinko ei ollenkaan laske pohjoisnavalla, tai kun siellä on niin pitkä yö. Siellä en tahtoisi asua.»
»Niin, kummallinen maa se on tosiaankin», Vastasi isä; »ja vast’edes toivon saavani tilaisuuden kertoa siitä monta huvittavaa asiaa.»
»Mutta ell’ei aurinko paista siellä pitkään aikaan», sanoi pikku Maria, »niin on siellä varmaankin hyvin kylmä.»
»Aivan varmaan», vastasi isä, »kääntöpiirien välillä on lämpimin. Koska aurinko alituisesti kulkee yli päiväntasaajan, s.o. milloin ylös-, milloin alaspäin, tai pikemmin on milloin pohjois-, milloin eteläpuolella päiväntasaajaa, milloin taas suoraan sen yläpuolella, on myöskin helposti selitettävissä, että siellä, maapallon keskustan ympärillä, on kuumin. Mikään varsinainen talvi ei täällä voi tulla kysymykseen, koska aurinko ei milloinkaan etene varsin kauvaksi päiväntasaajasta.