Katu Buenos-Ayres'issa.Katu Buenos-Ayres'issa.
Montevideo'sta meidät toi eräs niitä komeita ja erinomaisen pönäkästi sisustettuja höyrylaivoja, jotka välittävät alituista liikennettä Uruguay'n ja Argentinan pääkaupunkien välillä. Oli loistavan kaunis aamu. Edessämme leveni Buenos-Ayres monine kupoolineen ja tornihuippuineen, kimallellen auringonpaisteessa, kylpien valtavassa valomeressä, jommoista ainoastaan etelän aurinko voi luoda. Vasemmalla on mastometsä todisteena nuoren jättiläiskaupungin kaupan suuruudesta (= laivat Boca'ssa, uudessa satamassa). Molemmilla sivuilla sekä edessämme ja takanamme välkkyy La Plata-virta niin kauas kuin silmä kantaa — pintaa vaan hieno tuuli röyheltää. Kaupunki, kun sitä tällä tavoin lähestyy, näyttää jokseenkin hyvältä, vaikka se on alhaisella maaperällä eikä siinä ole mitään suurempia ylennyksiä. Sitä terävämmin piirtein kuvautuvat sitä vastaan tornit ja rakennukset selvää taivasta vasten, josta kaupunki saa puhtaan ja terveen ulkonäön, vaikk'ei se sitä lainkaan ansaitse. — Höyrylaiva on tuskin ennättänyt ankkuroida, ennenkuin joukko veneitä kirkuvine soutajineen on ympäröinyt sen. Kaikki tarjoavat innokkaasti apuaan maallenousussa. Sovittiin jonkun kanssa ja jättäydyimme vietäviksi johonkin niihin pitkiin piereihin eli aasikärryihin, jotka, helpottaakseen maallenousua, ovat ajaneet kappaleen matkaa veteen. Matalaa on nimittäin niin pitkältä, ettei edes veneilläkään voi päästä rantaan. Niin pian kuin on päässyt pikkusen matkaa kaupunkiin, täytyy heti mukaella sitä vaikutusta, minkä Buenos-Ayres ulkoapäin, sataman suusta katsoen teki, sillä melkein joka askeleella tapaa hirveästi likaa, ja lämpimänä vuoden aikana hajun, jota on melkein mahdoton sietää. Buenos-Ayres on varmaan likaisimpia suuria kaupunkeja. Kadut, jotka kaikkialla leikkaavat toisiansa suorin kulmin, ovat ylimalkaan hyvin huonosti kivitettyjä ja täynnä kaikenmoista likaa ja roskaa, jota etelämaalaisella tavalla sinne viskataan huoneista ja saa siellä mädätä. Siinä heti näkee hajun selityksen. Puistoja ja istutuksia täytyy Buenos-Ayres'issa kipeästi kaivata, kun ei ole paikkaa, missä voisi saada suojaa aurinkoa vastaan ja jonne saattaisi vetäytyä hetkeksi pois ahtailla kaduilla vallitsevasta helteestä ja kuumuudesta sekä virkistää itseään kukkien ja muun vihannan katselemisella. Koko kaupungissa on ainoastaan 12 avonaista paikkaa, ja se ei suinkaan ole paljon lähes puolen miljoonan väestölle. Nämä avonaiset paikat ovat sitä paitsi, jotakuta poikkeusta mainitsematta, hyvin pieniä. Etevin kaikista (myös poikkeuksiin kuuluva) on Plaza Victoria, jota reunustaa kaksinkertainen rivi taatelipalmuja. Koristeena on myös kaksi muistopatsasta, ensimmäinen, pronssinen ratsumies, vapaudensankari kenraali San Martin, toinen, suuri marmorinen obeliski, vapauden kuvapatsaalla kruunattuna. Samalla torilla on useita suuria yleisiä rakennuksia. Itäsivun täyttää kokonaan hallituksen palatsi. Se on hyvin suuri ja nähtävästi kallisarvoinen rakennus, vaikka vähän merkillinen, kun sen pääfasaadi on rakennettu kolmeen osastoon, kukin eri stiiliä, jokainen erikseen kyllin kaunis, vaikkeivät muodosta mitään kokonaista. Aate kyllä voinee olla itsenäinen, mutta rakennus ei ole mahtipontinen eikä miellyttävä. Palatsia vastapäätä toisella puolen toria on Cabildo eli kaupunginhuone, vanha rakennus, jossa on korkea kellotorni. Pohjoissivun täyttää tuomiokirkko, piispan palatsi ja ooperahuone. Niiden yhteen sovitus ei ole oikein onnistunut, ja vaikka nämä erilaiset rakennukset kukin ovat sekä merkilliset että kauniit, ne katsojaan tekevät huonon vaikutuksen, kun ovat sillä tavoin vieretysten ladotut, näyttävät joltakin valmistumattomalta, retuiselta — sanalla sanoen amerikkalaiselta! Katedraali on hyvin suuri kirkko, melkein samaa mallia kuin P. Pietarin kirkko Roomassa, vaikka suurempi. Sinne sanotaan mahtuvan 18,000 henkilöä. — Eteläsivun vihdoin täyttää se rakennus, jossa kongressi kokoontuu. Se on vähäpätöinen, pitkä ja matala rakennus, joka tuskin eroaa tavallisesta yksityisen talosta. Ylimalkaan ovat huoneet vähäpätöisiä ja suurimmaksi osaksi rakennetut espanjalaiseen malliin: laakakatot ja sievät pienet rakennukset sisällä itse taloissa. Etenkin on niin laita vähän syrjemmässä kaupungin keskikohdasta. Ne ovat enimmäkseen mataloita, ainoastaan yhden- ja kahdenkerroksisia. Viime aikoina kuitenkin on alettu rakentaa myöskin 3-4 kertaisia taloja. Siellä ja täällä kyllä voipi tavata yleisen tahi yksityisen rakennuksen, jolla on jonkinmoista taiteellista arvoa, mutta ne ovat silloin likistetyt toisten väliin ja siten kadottavat paljon, samalla todistaen hutiloimista, kiirutta ja huonoa aistia. Yliopisto on pieni, hyvin vähäpätöinen 3-kerroksinen rakennus, jossa ei suinkaan ole liikaa tilaa niille 800:lle ylioppilaalle, jotka siellä lueskelevat. Myöskin tämä on tavallisten yksityisten talojen rivissä, ja ainoastaan kirjoituksesta oven yläpuolella huomaa mikä rakennus se on. Pörssi on uhkea, kaunis rakennus, mutta sekin valitettavasti puristettu viereen rakennettujen yksityisten talojen väliin.
Victoria-esplanaadi Buenos-Ayres'issa.Victoria-esplanaadi Buenos-Ayres'issa.
Hallituksen palatsi Buenos-Ayres'issa.Hallituksen palatsi Buenos-Ayres'issa.
Sanomalehtiä Buenos-Ayres'issa ilmestyy koko joukko, niistä 25 joka päivä. On luonnollista, että semmoisessa kaupungissa, kuin Buenos-Ayres, jonka väestö on melkein kaikista eurooppalaisista kansan aineksista, täytyy olla sanomalehtiä monella eri kielellä. Mainituista 25:stä jokapäiväisestä sanomalehdistä on 17 espanjalaista, 3 italialaista, 2 englantilaista, 2 ranskalaista ja 1 saksalainen. Sanotaan, että Buenos-Ayres on ainoa kaupunki maailmassa, jossa ilmestyy jokapäiväisiä sanomalehtiä viidellä eri kielellä.
Buenos-Ayres'issa, kuten useimmissa muissakaan amerikkalaisissa kaupungeissa, ei ole mitään arvokkaita museoita, ei mitään taidekeräyksiä eikä muistomerkkejä menneiltä ajoilta katsottavina. Kaikki on vaan nuorta ja uutta. Siellä täällä tosin näkee jonkun vanhemman rakennuksen, niinkuin esim. katedraali Plaza Victorian varrella, joka perustettiin 1580, ja muutamia muita rakennuksia. Mutta täältä puuttuu se viehättävä salaperäisyys, joka tavallisesti näyttää ympäröivän kaikkia vanhoja esineitä ja joka tietysti johtuu kauan aikaa sitte olleiden olojen muistoista, jotka niihin ovat liittyneet. Kenties on siihen syynä tuo levottomasti ja taukoamatta pauhaava elämä, joka Amerikassa esiintyy terävämmin kuin Euroopassa, tahi kenties se tulee siitä, että semmoisten vanhusten luku meitä ennen olleilta ajoilta on niin äärettömän pieni, verrattuna kaikkeen niitä ympäröivään uuteen, että ne kokonaan katoavat siihen ja siten eivät saata tulla huomatuiksi ja pysyä kunnossa.
Katedraali.Katedraali.
Paitsi mainittua katedraalia on Buenos-Ayres'issa vielä 23 muuta katolista kirkkoa, useimmat jotenkin pieniä. Vihdoin on vielä 1 englantilainen ja 1 amerikkalainen methodistikirkko ja 1 saksalainen, lutherilainen.
Hospitaaleja ja muita hyväntekeväisyyslaitoksia on Buenos-Ayres'issa hyvä joukko. Paitsi kaupungin kustantamia on siellä myöskin 1 englantilainen, 1 ranskalainen, 1 italialainen, 1 saksalainen ja 1 espanjalainen hospitaali. Niitä kustantavat kaupungissa asuvat samojen kansojen jäsenet, saaden jossakin tapauksessa hallitukselta apua. Englantilainen hospitaali on suurin. Siinä on kaksi osastoa, toinen maksavia oppilaita varten, toinen vapaa. Sinne otetaan vuosittain vastaan noin 500 sairasta, ei ainoastaan englantilaisia, vaan myöskin muista kansallisuuksista. Paitsi mainittuja on vielä 1 irlantilainen hospitaali, jonne kuitenkin otetaan vaan harvoja sairaita. Sitä käytetään enimmäkseen turvakotina orpolapsia varten, ja on siinä yli 100:lle tilaa. Toinenkin orpolasten turvakoti on kaupungissa. Sitä kustantaa kaupunki, ja siinä on sijaa 200:lle pojalle ja 100:lle tytölle. Myöskin on olemassa koti vanhoja köyhiä varten, Asilo de Mendigos, semmoisille, jotka eivät itse voi elättää itseään. Se perustettiin jo v. 1823 ja on laupeussisarien hoidannossa. Siihen mahtuu noin 400 vanhusta ja köyhää.
Buenos-Ayres'in kauppa on hyvin arvokas, kun se näet hankkii sekä lähi seudulleen, että myöskin osaksi Chilelle, Bolivialle ja Paraguay'lle niitä eurooppalaisia tavaroita, mitä kukin tarvitsee. Ennen täytyi kaikkien laivojen ankkuroida kauas sataman suulla, kun vesi rannikolta on pitkältä matalaa. Tämän hankaluuden korjaamiseksi alettiin vuonna 1876 perustaa Buenos-Ayres'in nykyistä suurta ja komeata satamaa, Boca de Biachuelo (tavallisesti nimitetään vaan Boca), 2 englannin virstaa kaupungista etelään. Se on suuri kaivanto maasta suorakulmaisesta rantaa vastaan. Kaupungin puoliselta sivulta se on varustettu puusilloilla ja tarpeeksi tilava antaakseen sijaa niille monille laivoille, jotka siinä kaikkina vuoden aikoina oleskelevat. Tämän sataman rakennus on kaupungille maksanut yli 2 1/2 milj. dollaria. Suuret atlantintakaiset matkustaja- ja siirtolaislaivat eivät kuitenkaan mene Bocaan, vaan jäävät edelleen kauas sataman suulle siitä syystä, että kulkevat niin syvässä. Korkeintaan 21 1/2 jalkaa syvässä kulkevat laivat vaan voivat tulla Bocaan.
Tullihuone ja Hallituksen palatsi Buenos- Ayres'issa.Tullihuone ja Hallituksen palatsi Buenos- Ayres'issa.
Hallituksen käskystä alettiin rakentaaLa Plata-kaupunkia v. 1882. Se on aiottu läheisessä tulevaisuudessa maakunnan pääkaupungiksi. Virastojen muuttaminen Buenos-Ayres'ista sinne ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut, mutta aikomus luultavasti on piankin se toimeen panna. La Plata on samannimisen virran varrella, noin 4 Ruots. penikulmaa kaakkoon päin Buenos-Ayres'ista. Asukkaita kaupungissa on 30 ja 40 tuhannen vaiheilla. Se on säännöllisesti rakennettu sekä omistaa jo monta komeatakin ja kallisarvoista rakennusta. Kaupungissa on myös astronoominen observatoorio.
Entre Rios. Uruguay-virta eroittaa maakunnan samannimisestä tasavallasta ja Paraná-virta muista argentinalaisista maakunnista sekä pikku virrat, Guaiquiraro ja Mocoreto Corrientes'istä. Se on siis kokonaan virtojen ympäröimä. Virrat taasen ovat suurimmaksi osaksi purjehdittavia, joten ne ovat maakunnalle oivallisina kulkureittinä lähiseutuihin ja ulkomaailmaan. Nimensäkin on maakunta saanut asennostaan, Entre Rios = virtojen välillä, ja täyttää eteläisen osan tuota n.s. argentinalaista Mesopotamiaa. Väestö, joka viime vuosisadan lopulla teki ainoastaan noin 12,000 henkilöä, on lisääntynyt hyvin nopeasti ja nousee nykyään noin 230,000. Suurin oli väen lisääntyminen diktaattori Rosas'in vallankumouksen jälkivuosina (1852), kun joukko valtiollisia pakolaisia tuli sinne Uruguay'sta, jonne heidän silloisina levottomina aikoina, mainitun miehen hallitessa oli täytynyt paeta.
Vaikka maa on hyvin hedelmällistä ja erinomaisesti soveltuu maanviljelykseen, on asukkaiden pääelinkeino kuitenkin toistaiseksi karjanhoito. Maanviljelys kuitenkin täällä, niinkuin kaikkialla Argentinassa, vuosi vuodelta voittaa yhä enemmän alaa.
Ilmanala on suopea ja erinomaisen terveellinen.
Maa on hedelmällistä sekä rikasta vedestä. Virrat, joet ja ojat virtaavat kaikkialla läpi maan. Vihdoin runsaat sateet tekevät maan sopivaksi kaikkien lauhkean ja puolitroopillisen vyöhykkeen kasvien viljelemiselle.
Entre Rios on kauttaaltaan alankomaata. Ainoastaan siellä täällä on pienempiä mäenselänteitä ja kukkuloita. Siellä on jotenkin paljon metsiköitä ja myös suurempiakin metsiä. Etenkin maakunnan koillisosassa on jotenkin laveita ceibopuumetsiä ja suuria palmuviidakkoja. Tasangot ovat täynnä hirviä ja strutseja, metsästäjille rikkaita kenttiä.
Concepcion del Uruguay, maakunnan pääkaupunki, on nykyään varmistuneen, suoraan läpi koko maakunnan ulottuvan rautatien kautta pienen Paraná-kaupungin yhteydessä (kaupunki samannimisen virran varrella). Paitsi tätä uutta rataa, on vielä toinen, vanhempi, joka käy pitkin Uruguay'n rantoja Concordiasta Monte Caseros'iin, muutamia penikulmia Corrientes'in sisäpuolella, matkalla sivuuttaen Salto Grande-putoukset, jotka suurimman osan vuotta ovat mahdottomat kulkea.
Corrientes, Entre Rios'in pohjoispuolella, täyttää ylimalkaan matalan ja rämeisen pohjoispuoliskon n.s. argentinalaista Mesopotamiaa.
Asukkaat, jotka polveutuvat maan alkuasukkaista, sekoittuneina espanjalaisten kanssa, ovat säilyttäneet edellisten kielen, guaranin. Corrientes on melkein ainoa osa Argentinaa, missä valkoihoinen väestö on espanjan kielen sijaan omistanut maan vanhan kielen. Tosin sivistyneempi väestö puheessaan käyttää espanjaa, joka myöskin on maakunnan virallinen kieli, mutta alhaisempi kansa puhelee mieluummin guarania, melkeinpä yksinomaan käyttää sitä.
Corrientes'in pohjoisessa osassa on Iberá-järvi, noin 50 Ruots. neliöpenikulmaa. Iberá-järvi, joka guaranista suomennettuna merkitsee loistavaa (helottavaa) vettä, ei kuitenkaan oikeastaan ole mikään järvi, vaan joukko pienempiä järviä ja laguneja, joita toisiinsa, yhdistävät avarat rämemaat, bambua ja muita pensaskasvia kasvavat. Rämeet ovat täynnä jaguaareja ja alligaattoreja. Jesuitit ovat muinoin koettaneet kuivata Iberá-laguuneja kaivamalla vesiviemäreitä Paranáan Ituzaingon eli Caraguatayn luona. Homma ei kuitenkaan onnistunut, jota parhaiten todistaa se, että rämeet vieläkin ovat olemassa.
Koko Corrientes-maakunta on alankoa ja suurimmaksi osaksi metsien peitossa. Tämä koskee etenkin eteläosaa sekä Paranán ja Uruguayn rantaseutuja. Väestö maakunnan viime mainituissa osissa elää suurimmaksi osaksi pölkkyjen hakkuulla ja lauttaamisella pitkin virtoja. Pohjoisemmissa osissa on kasvisto korkean lämpimän ja runsaan sademäärän vuoksi täydellisesti troopillinen, vaikka maakunta kokonaisuudessaan on tropiikkien ulkopuolella. Metsät ovat täynnä palmuja ja muita troopillisia puita. Useissa niissä kasvaa syötäviä, hyvälle maistuvia hedelmiä, joten asukkaat vaivatta voivat poimia niitä elatukseksensa. Metsästys on myöskin tuottavaa, kun metsissä on sangen paljon villejä eläimiä.
Ilmanala, vaikka kuuma, on hyvä ja terveellinen, varsinkin sen takia, ehkä lämpömäärä eri vuodenaikoina hyvin vähän vaihtelee.
Maa on laadultaan erinomaisen hedelmällistä. Karjanhoito on kuitenkin täällä myöskin toistaiseksi pääelinkeinona ja maanviljelys siihen verraten vähäisestä merkityksestä. Enimmin viljellään maissia, mutta myöskin mandiceaa, tupakkia ja imeliä perunoita. Fres Bocas'in luona lähellä pääkaupunkia Corrientesta, maakunnan luoteisessa osassa, on hyvällä menestyksellä tehty puuvillan viljelyskokeita. Kuitenkin on vielä aikaista päättää tuleeko sen viljelys saamaan suurempaa merkitystä maakunnan talouteen nähden. Kulkuyhdistykset näiden syrjäisten seutujen ja kuluttavan maailman välillä ovat kuitenkin niin vaivaloisia, että ne tuskin voisivat ollakaan minään todellisina kilpailijoina maailman markkinoilla. Hyvin matalassa kulkeva höyrylaiva — ainoastaan 3 jalkaa syvässä — menee kerran viikkoonsa Ceibosta (Monte Caserosin luona) pitkin Uruguayta Santa Toméhen, lähellä Misiones'in rajaa. Paranálla välittää myöskin yksi matalassa kulkeva höyrylaiva liikennettä Corrientes'in ja Ituzaingon välillä. Heti tämän paikan ylipuolella tekevät Apipá-putoukset Paranán täydellisesti kelpaamattomaksi kulkea.
Hedelmäin viljelystä harjoitetaan nykyään jo maakunnassa jotenkin suuressa määrässä. Enimmin viljellään appelsiineja, ja niitä viedään vuosittain äärettömiä määriä virtoja myöten Buenos-Ayres'iin ja Montevideoon. Kenties tuleekin hedelmäin viljelys aikaa myöten maakunnan pääelinkeinoksi.
Väestön lisääntyminen Corrientes'issakin on ollut hyvin suuri. V. 1857 oli ainoastaan 90,000 asukasta, mutta nykyään nousee asukasluku jo noin 255,000:een.
Santa Fé, suorastaan Paranán toisella puolella, länteen Entre Rios'ista, on hyvin edullisella asemalla, kun se lähes 50 Ruots. penik. pituudelta on Paranán varrella ja virta on niin syvä, että siinä voivat purjehtia aina 18:kin jalkaa syvässä käyvät laivat. Maakunnan pinta-ala on lähes sama kuin koko Portugalin kuningaskunnan, jota maata se myös maanmuodostuksen puolesta jotenkin paljon muistuttaa.
Väestön lisääntyminen on ollut melkein verrattoman ripeätä, erittäinkin viimeisinä 30 vuonna. Edellisen vuosisadan viime vuosina oli Santa Fé'ssä ainoastaan 12-13,000 asukasta. V. 1857 oli niiden luku jo noussut hiukan yli 40,000. 1868 teki se lähes 90,000. Nykyään on asukasluku 300,000. Merkitykseltään koko maan suhteen voittaa Santa Fé'n ainoastaan Buenos-Ayres ja Córdoba. Ne nopeat edistykset, joita tämä maakunta on tehnyt, voidaan pitää alkaneen ensimmäisen maanviljelyssiirtokunnan perustamisesta v. 1856. Tätä ensimmäistä seurasi pian useampia muita, niin että maanviljelys täälläkin nykyään riitelee etusijaa karjanhoidolta, joka ennen on ollut pääelinkeinona. Uusia maanviljelyskolonioita perustetaan joka vuosi seutuihin, joissa asukkaat ennen ainoastaan karjanhoitoa harjoittivat. Karjanhoidon harjoittajat tungetaan yhä etemmäksi asumattomiin seutuihin, jonne he vievät ensimmäisen elinkeinonsa mukanaan. Useimmat maanviljelyskoloniat ovat Paranán rannikoilla sekä pääkaupungin ja Rosarion ympäristöillä.
Maakunnan eteläosassa huomaa jo pampaksen läheisyyden maan ja kasviston luonteesta. Puut loppuvat, ja niiden asemesta kasvaa piikkisiä pensaskasveja sekä pitkää, karheata ja kovaa heinää. Kuta etemmäksi sitä vastoin tullaan pohjoiseenpäin, sitä avarammiksi ja tiheämmiksi käyvät metsät. Lähes kolmannes koko maakuntaa on metsäistä. Siellä kasvaa paljon arvokkaita rakennus-puulajeja. Keski- ja pohjoisosissa on eläin- sekä kasvikunta paljoa rikkaampi kuin Buenos-Ayres'issa.
Pääkaupunki, samanniminen kuin itse maakuntakin, sijaitsee Paranán rannalla ja perustettiin jo v. 1527, mutta on muuten vähäinen, merkitykseltään melkein mitätön. Sitä vastoin on Rosario, vähän etäämpänä, alempana virran varrella, Argentinan toinen kaupunki kaupan ja liikenteen puolesta. Rosario perustettiin v. 1730, mutta v, 1854 oli siellä vasta ainoastaan 4,300 asukasta. V. 1870 asukasten luku jo oli noussut 21,000. Nykyään siinä on yli 50,000. Kun suuret höyry- ja purjelaivat voivat mennä Paranáa pitkin aina Rosarioon asti, niin on kaupunki sisempien maakuntien tuontipaikkana suuren arvoinen. Transandilaisen rautatien valmistumisen jälkeen on se ollut myös naapurimaan Chilen tuontipaikkana. Vaikka Rosario asukaslukunsa puolesta on kehittynyt nopeammin kuin sekä Buenos-Ayres että Liverpool, niin on tämä kehityksen laji tuskin voinut kilpailla kaupan suunnattoman lisääntymisen kanssa. Kolmenakymmenenä vuotena on Rosarion kauppa tullut kymmenen kertaa suuremmaksi, edistys, jolla ei ole vertaistansa muualla kuin Californiassa ja Australiassa.
Rosario on rakennustavan puolesta jokseenkin samanlainen kuin Buenos-Ayres. Kaupungissa on useampia kirkkoja — niiden joukossa 1 englantilainen ja 1 amerikkalainen protestanttinen — hospitaaleja, hyväntekeväisyyslaitoksia ja alaikäisten lasten turvakotia. Joku määrä tehtaita on myös olemassa, mutta ne eivät ole juuri minkään arvoisia verrattuina kaupungissa harjoitetun kaupan suuruuteen. Jokapäiväisiä sanomalehtiä ilmestyy kaupungissa viisi. Vanhin, englantilainen "Capital", perustettiin jo vuonna 1866. Rautatielinjojen kautta on Rosario yhteydessä Buenos-Ayres'in, Tucuman'in ja Mendozan kanssa. Lisäksi on sieltä vielä jokapäiväinen höyrylaivaliikenne Buenos-Ayres'iin.
Rosariossa kenraali Belgrano, vapaussodan aikana v. 1813, hyväksyi ja julisti Argentinan tasavallan lipun värit: sininen, valkoinen, sininen.
Córdoba, joka etelässä koskettaa pampakseen, on Argentinan sydämessä ja likinnä Buenos-Ayresta väkirikkain maan kaikista maakunnista. Asukasluku nykyään on 390,000. Koko länsi osa Córdobaa on ylänköä, jonka läpi mahtavan Andes-vuorijonon itäisimmät haarat, Sierra de Córdoba, Sierra del Campo ja Sierra de Ischilia, menevät pohjoisesta etelään. Korkein, Sierra de Córdoba, on 7,700 jalkaa korkea. Kuta enemmän tullaan itäänpäin, sitä enemmän alentuu maan korkeus. Kun maakunnan keskiosa vielä on ylänköä, ovat itäosat melkoisesti matalampia ja muuttuvat kaakossa vähitellen alatasangoksi sekä saavat pampaksen luonteen niin hyvin maanlaadun kuin kasvistonkin puolesta. Niin hyvin länsiosan vuoriseudut ja ylängöt keskiosassa kuin tasankomaat idässä ovat metsärikkaita. Poikkeuksen tekee kaakkoisosa, jossa pampas alkaa. Hyödyllisiä ja käytännöllisiä puulajeja ei täällä muuten yleensä ole niin paljon kuin pohjoisemmissa maakunnissa. Enimmin kasvaa chañia, algarroboa ja qvebrachoa, mutta myöskin muita puita. Maanlaadun vaihtelevaisuus tekee useampien eri elinkeinojen harjoittamisen mahdolliseksi. Paitsi karjanhoitoa ja maanviljelystä, joka viime mainittu elinkeino jo on saanut jotenkin suuren merkityksen, harjoitetaan vielä hedelmäin viljelystä ja vuorityötä. Hedelmäin viljelys ei vielä kuitenkaan ole läheskään niin edistynyt, kuin mitä se tulevaisuudessa tulee olemaan. Omenat, päärynät, persikat, kirsikat, luumut, viikunat, qvittenit, saksanpähkinät ja viinirypäleet menestyvät erittäin hyvin. Vuorityötä harjoitetaan Sierra de Córdobassa ja saadaan kuparia sekä hopeata. Reheviä laitumia on pääasiallisesti pampaksen rajaseuduilla, joissa karjanhoitokin parhaiten kukoistaa. Näissä rajaseuduissa, jotka muuten tuskin ovat asuttuja, on runsaasti kameelikurkia ja hirviä. Villiä ankkoja ja hanhia on suunnattomasti niissä useissa siellä olevissa laguuneissa ja mataloissa järvissä. Sierra de Córdoban rinteet soveltuvat hyvin viinitarhojen perustamiseen, mutta toistaiseksi tämä elinkeino kai lepää kapalossaan.
Ilmanala on ylimalkaan hyvin kuivaa ja terveellistä, joka riippuu korkeussuhteista ja myös siitä kuinka kaukana kukin paikkakunta on merestä. Etenkin Sierra de Córdoban itäisillä rinteillä on ilmanala terveellistä. Pääkaupunkia Córdobaa käytetäänkin sen vuoksi sanatooriona ja rintatautisten turvapaikkana. Euroopasta saakka tulee sinne joskus sairaita. Joulu- ja Tammikuulla on kuumuus Córdobassa kuitenkin hyvin suuri, jonka vuoksi sinä vuodenaikana on ilmasto kaupungissa vähemmin terveellistä eikä matkustus sinne silloin ole sairaille sopivaa.
Córdoba, jonka läpi Rio Primero virtaa, on Buenos-Ayres'in perästä Argentinan suurin kaupunki. Siinä on 50-60,000 asukasta. Kaupunkia pidetään tasavallan oppineena kaupunkina, ja kylläpä se niin onkin, sillä siellä on kansallis-yliopisto, astronoominen observatoorio ja maan meteorolooginen päälaitos (centralbureu). Yliopiston perusti jo vuonna 1613 ensimmäinen Etelä-Amerikan kreooli-piispa Don Fernando Trejo de Sanabria omalla kustannuksellaan. Muinoin sillä oli kallisarvoinen kirjasto, suurimmaksi osaksi jesuittien 16:lla vuosisadalla kokoama. Se sisälsi m.m. useita teoksia quichuan, guaranin, lulén, aymaran ja muilla indiaanikielillä. Myöhemmin tämä kirjasto on hajoitettu ja teokset levitetyt eri paikkoihin. Suurin osa kuitenkin on jälleen koottu Buenos-Ayres'issa olevaan Kansalliskirjastoon. — Córdoban yhdistää rautatie Rosarion, San Luis'in ja Tucuman'in kanssa. Siinä paikassa, missä rautatie eroaa Córdoba-Rosario-linjasta, on pieni kylä, Villa Maria. Sinne oli yhteen aikaan aiottu muuttaa tasavallan pääkaupunki Buenos-Ayres. Vaan kaksi vuotta kestäneen kiihkeän väittelyn perästä kummassakin kammarissa esitys vihdoinkin kumoutui. Se oli suuri onni, sillä aivan tämän paikan läheisyydessä on umpivesisiä lampia ja laguuneja, joiden höyryt usein edistävät koleeran ja malaarian syntymistä. Kerran kuoli koko kylän väestö, silloin ainoastaan 25 henkilöä, verenmyrkytyksestä, joka oli syntynyt pilaantuneen veden käyttämisestä.
San Luison pieni maakunta Córdoban lounaispuolella. Se niinkuin Córdobakin rajoittuu pampakseen. Maakunta muodosti muinoin, yhteydessä Mendozan ja San Juan'in kanssa, espanjalaisen maakunnan Cuyo, joka 217 vuotta eli vuodesta 1559 vuoteen 1766 kuului Chileen. Viime mainittuna vuonna Cuyo muutettiin varakuningaskunnan Buenos-Ayres'in hallittavaksi maakunnaksi, ja vuonna 1820 se hajoitettiin mainituiksi kolmeksi nykyiseksi maakunnaksi. Ei mikään muu Argentinan osa ole pitkien aikojen kuluessa niin paljo kärsinyt kansallissotien ja indiaaniryöstöretkien vuoksi, kuin San Luis. Siksipä juuri San Luis onkin, lähinnä Catamarca'a, harvimmin asuttu Argentinan 14 maakunnasta. Väkiluku, joka v. 1825 teki 25,000, oli v. 1864 45,000 ja on nykyään noin 90,000 — ainoastaan noin 105 henkilöä kutakin Ruots. neliöpenikulmaa kohti eli 1,05 virstalle. Väestö alkuperäisesti johtuu maan tässä osassa asuvista Comechingones- ja Michilengues-suvuista sekoittuneina maahan muuttaneihin espanjalaisiin. Kieli on espanja. Viime aikoina on hyvin vähän ollut maahan muuttavia, sitä vastoin hyvin monta miehistä asukasta on muuttanut muihin maakuntiin, väsyneinä alituisiin indiaanien kanssa syntyneihin riitoihin. Siitä seuraa, että naisia on paljon enemmän kuin miehiä. 100 miestä vastaan on nimittäin 113 naista.
Pääkaupungista San Luis'ista, joka on melkein maakunnan keskellä, ulottuu vuorijono Sierra de San Luis aina La Riojan rajaa vasten. Sen korkeimmat huiput ovat Tomalasta, San Fransisco, Pancanta ja Monigote. Tomalasta on 7,260 jalkaa korkea meren pinnasta. Koko pohjoinen osa on korkeaa, vuorista ja metallirikasta. Eteläinen osa on matalampi, muodostaen tien pampakselle. Korkeamman, asutun metsämaan alentumisen matalammaksi, s.o. pampakseksi muuttumisen, voi pitää tapahtuvan Rio Quintos'in eli Mercedes'in seuduilla. Keskikorkeus on — syystä, että vuorinen osa on voitolla — noin 2,500 jalkaa yli merenpinnan.
Ilmanala on suotuisaa ja hyvää, vaikka lämpömäärän vaihdokset ovatkin tuntuvasti suuria. Varsinkin kesän ja talven lämpömäärän eroitus on jokseenkin suuri. Se vaihtelee +38° C. kesällä -3° C. talvella. Vuoden keskilämpö on +16,7° C. Eroitus siis ei ole läheskään niin suuri kuin esim. meillä, mutta on kuitenkin tavatonta niin lähellä tropiikkia. Sateen määrä on jotenkin vähäinen, noin 22 tuumaa vuosittain, ja kun veden saanti muutenkin on vaikea, niin ei tämä maakunta oikein hyvin sovi maanviljelykseen. Karjanhoitoa sitä vastoin harjoitetaan yleisesti. Etenkin eteläosassa ovat karjalaumat suuria. Laumat kuitenkin lisääntyvät hitaasti, niin hyvin lehmät ja hevoset kuin lampaatkin, kun indiaanit yhä uudistelevat ryöstöretkiään niiden harvoja omistajia vastaan. Vuonna 1886 oli maakunnan kotieläinten lukumäärä 430,000. V. 1864 niitä oli 360,000. Maanviljelykseen parhaiten soveltuu San Luis'in lähin ympäristö, joka onkin hedelmällistä ja saa kosteutta eräästä Rio Qvintos'in lisäjoesta. Enimmästä päästä viljellään maissia ja nisua sekä vähän viiniä. Vuorien jalometallit kuitenkin ovat maakunnan suurin rikkaus. Vuorityötä harjoitetaan Sierra de San Luis-vuoristossa, josta saadaan enimmäkseen hopeata, mutta myöskin kultaa, vaikka vähemmässä määrin. Paitsi jalometalleja saadaan myöskin kuparia. Käyttäen järjellisempiä työtapoja ja suurempia pääomia voisi vuorityötä San Luis'issa harjoittaa paljoa laajemmasti kuin nykyään.
Pääkaupungista pari kolme Ruots. penikulmaa lounaasen on suuri "Laguno Bebedeiro". Se on suolavesinen järvi, 8 Ruots. penikulmaa pitkä, joka oman ja sen ympärillä olevan maan suuren suolaisuuden tähden tekee kaiken kasvi- ja eläinkunnan menestyksen siinä mahdottomaksi. Läheisissä seuduissa ei ole yhtään puuta, ei yhtään pensasta eikä edes ruohoakaan. Ainoat eläimet, jotka eivät kammo tätä paikkaa, ovat ne kalat, mitkä elävät itse järvessä. Rannikot ovat paksun suolakerroksen peitossa, ja siellä täällä on kivettyneitä puunrunkoja, todistaen, että kasvullisuutta sielläkin on kerran kuitenkin ollut olemassa.
Vaikka, kuten jo mainittiin, pääkaupungin ympäristö on hedelmällinen, niin itse kaupunki San Luis on hyvin kurja. Huoneet ovat tehdyt auringonpaisteessa kuivatuista tiilistä, usein ilman akkunoita. Kadut ovat kapeat. Perustettu v. 1597, oli se kauan aikaa ainoastaan etuvahtina indiaaneja vastaan. Nykyään kaupungissa on noin 5,000 asukasta. Sitte kuin Andes-vuorien yli ja kaupungin läpi menevä rautatie valmistui, on San Luis alkanut paremmin kukoistaa. Mimmoinen itse kaupunki onkaan, niin sillä kuitenkin on viehättävä asema, korkealla ylängöllä, perällä Andes-vuorien lumipeitteiset huiput ja viheriöivä, Chorillos-virran kastelema laakso, jossa yltympäri kasvaa reheviä, vihantia hedelmäpuu-tarhoja.
Mendozaon aivan San Luis'in länsipuolella. Se on Chilen rajalla. Eroittajana on Andes-vuorien korkein harju. Maakunnan koko läntinen osa on hyvin korkeata, kun sen läpi juuri Andes-vuoret käyvät. Mendozassa ne monin paikoin saavuttavat lumirajan. Korkeimmat huiput ovat: Aconcagua 22,450 jalkaa korkea, Tupungato 22,140, San José 20,130, Juncal 19,610, Iglesia 18,000, Cruz de Piedra 17,230, San Fransisco 17,100 ja Planchon 16,260 jalkaa. Kaikki nämä 8 vuorihuippua ovat siis korkeammat kuin Mont Blanc, joka on ainoastaan 15,000 jalkaa korkea. Itäosa on matalampaa, vaikka sekin tosin on ylänkömaata. Seurauksena siitä, että maa on niin korkealla meren pinnasta, on se, että sateen määrä on hyvin vähäinen, keskimäärin ainoastaan 8 tuumaa vuotuisesti. Ilmanala on juuri siitä syystä erittäin terveellinen ja vuorien läheisyyden tähden kuiva sekä puhdas.
Mendoza on tiheämmin asuttu ja yleensä enemmän viljelty kuin San Luis. Väkiluku on nykyään noin 120,000. Erittäinkin pääkaupungin ympäristössä maa on tarkoin viljeltyä. Viinitarhat ja viljavainiot siinä vaihtelevat niittyjen ja puutarhojen kanssa. Kaakkoisessa osassa sitä vastoin, ja ulottuen aina lähelle maakunnan keskustaa, on suuri hedelmätön suola-erämää, Travesia Grande del Tunyan, jossa kasvaa kuivia, okaisia pensaita. Muita kasveja samoin kuin vettäkään siinä ei olekaan. Koko tämä osa on mahdotonta viljellä ja on sen vuoksi myöskin asumatonta. Toinen pienempi "travesia" on maakunnan pohjois-osassa. Sen läpi kulkee Mendozan ja San Juan'in välinen rautatie melkein 7 Ruots. penikulman pituudelta. Lukuun ottamatta näitä hedelmättömiä seutuja, jotka ovat kokonaan arvottomia, ja vuorisimmat läntiset osat, maanlaatu on lihavaa, antava viljelijälle hyvän tuloksen. Siksipä ei maanviljelys siellä olekaan huonolla kannalla. Enimmin viljellään nisua ja myöskin maissia ja vähän viiniä, joka näyttää burgundilaiselta, vaikka se ei laadultaan ole sen arvoista. Silkkiä myöskin viljellään. Ensimmäiset silkkimadot, joita oli ainoastaan muutamia satoja, tuotiin maahan vuonna 1839 ja lisäännytettiin muutamana vuotena miljooniksi. Karjanhoitoa niinikään harjoitetaan, ei toki niinkuin muissa maakunnissa, ainoastaan omiksi tarpeiksi, vaan vientiä varten rajamaahan Chileen. Suuri määrä sekä sarvikarjaa ja hevosia että muuliaaseja viedään joka vuosi Uspallata-solan yli Chileen myytäväksi. Useana vuotena näitä eläviä eläimiä on Mendozasta viety Chileen yli 50,000 kappaletta. Muukin kauppaliike näiden molempien maiden välillä on vilkasta. Niinpä menee Chileen hyvä osa sitä viiniä, mikä vuosittain maasta lähetetään. Sen vienti on alituisesti ollut enenemässä ja teki vuonna 1881 noin 150,000 kannua, 1872 noin 270,000 ja 1883 lähes 350,000 kannua.
Vuoret joka paikassa maakunnan läntisessä osassa ja Chilen rajalla sisältävät runsaasti metalleja. Mineraalisten rikkauksien siellä luullaan olevan melkein tyhjentymättömiä, vaikkei mitään tarkkaa tutkimista vielä ole tapahtunut. Kuparia on erinomaisen paljon ja sitä kaivetaan useassa paikassa. Kummallisinta tässä kohdin on se, että malmi, sitte kuin se on murrettu, kuljetetaan rajan yli Chileen, siellä sulatettavaksi. Sen jälkeen se Chilen metallin nimellä menee kauppaan, vaikka on Argentinasta kaivettua. Etelä-osassa, pampaksen rajaa vasten, myöskin on kuparia monessa paikassa, mutta siellä ei sitä kaiveta, kun seudut ovat luoksepääsemättömiä ja indiaanit ovat sinne asettuneet, tehden seudun epävarmaksi. Suurin kaivos Mendozassa on Curamillo, Uspallata-solan läheisyydessä, 9,000 jalkaa korkealla. Se on hopeakaivos, ja siinä espanjalaiset paljon työskentelivät viime vuosisadalla.
Petroleumiakin on löydetty, m.m. eräs lähde, joka sisälsi 40 % puhdasta polttoöljyä. Kun niissä paikoissa, mistä petroleumia löydetään, tavallisesti myöskin on kivihiiliä, niin on ahkerasti etsitty tätä arvokasta tavaraa, vaan tähän asti kuitenkin menestyksettä. Sitä vastoin on jotenkin runsaasti saatu marmoria, agaatia, ametistia ja safiiria.
Pääkaupungilla Mendozalla on kaunis asema erään vuoren juurella. Se perustettiin ensin vuonna 1559 mutta sen hävitti ankara maanjäristys Maalisk. 20 p. 1861. Onnettomuuden tapahtuessa oli paljon väkeä kokoontunut kirkkoihin — se oli piinaviikon keskiviikkona auringon laskun jälkeen — kun raju töyttäys kukisti kaikki huoneet ja kirkot. Huoneissa olevat ihmiset hautautuivat raunioihin. Onnettomuus suureni vielä senkin tähden, että töyttäyksessä itse maakin vieri kuopalle. Kaupungin lähes 14,000 asukkaasta pelastui ainoastaan 1,600. Nykyinen kaupunki on rakennettu aivan lähelle sitä paikkaa, missä vanha seisoi. Siinä on nyt lähes 20,000 asukasta, mutta ne myöskin asuvat aivan kuni tulivuorella, sillä nykyisenkin kaupungin alla on maa onttoa ja voipi kenties syntyvän väkevän järistyksen johdosta koska hyvänsä syöksyä maan sisään. — Mendoza on rautateitten avulla yhteydessä San Juan'in, San Luis'in ja S:ta Rosa'n kanssa Chilessä, ja on, mainitun radan valmiiksi tultua, saanut suuremman arvon, kuten viime mainittu suurempi paikkakin, vuorien argentinalaisella puolella.
San Juan'ia melkein voi sanoa Argentinan Schweitziksi, niin täynnä vuoria se on melkein koko laajuudeltaan. Paitsi Andes-vuoria, jotka ulottuvat maakunnan koko läntisen osan läpi, on vielä kolme samansuuntaista vuoriselännettä, Jachal, Tontal ja Castaño, 7-13,000 jalkaa korkeat, ja jakavat koko San Juan'in kolmeen suureen palstoon: Tulan, Jachal ja Fertil. — Maakunta, ollen aivan pohjoispuolella Mendozaa, rajoittuu lännessä Chileen, josta Andes-vuoret sen eroittavat. Chilen kanssa voipi kulkuyhdistystä välittää ainoastaan Patos-vuorisolan kautta lähellä etelärajaa (Patos on 13,000 jalkaa korkealla meren pinnasta). Riojan ja San Juan'in eroittaa toisistaan autio ja hedelmätön erämaa Llanos. Pääkaupungin San Juan'in lähellä, sen kaakkoispuolella, oli muinoin eräs kuiva erämaatasanko, Cancete, mutta vuonna 1858 johdettiin sinne San Juan-virran vesi, ja silloin se muuttui hedelmälliseksi, melkein puutarhanmoiseksi viljelymaaksi. Kenties Llanos-erämaan voipi käydä samoin, kun Vermejo-virran vesi sinne johdetaan. [Tätä pikku Vermejo'a ei saa sekoittaa Paraguay'n mahtavan lisäjoen Vermejo'n nimeen, joka virtaa Gran Chaco-maakunnan läpi eikä ole missään yhteydessä ensin mainitun kanssa.] Kustannukset tästä luultavasti kuitenkin nousisivat hyvin suuriksi. Kenties maanlaatu myöskin on semmoiseen kokeesen vähemmin sovelias. Ainakaan ei toistaiseksi ole mitään tehty tämän suuren ja kuivan erämaan vesittämiseksi.
Pääkaupungin läheisin seutu ja sen eteläpuoli pitkin rautatietä Mendozaan on hyvin hedelmällistä. Siellä on tietysti maanviljelys pää-elinkeinona. Nisua ja viiniä viljellään enimmästi, sen jälkeen maissia ja hiukan pumpuliakin. Asukkailla on aina ollut suurempi taipumus maanviljelykseen kuin karjanhoitoon. Viime mainittua elinkeinoa harjoitetaankin vaan Chileen elävinä vietävien eläinten kasvatusta varten. Maakunnan kotieläinten lukumäärä (nautaeläimet, hevoset ja lampaat) ei ole enempää kuin 230-240,000. Niiden määrä ei ole viime vuosikymmeninä juuri sanottavasti lisääntynyt.
Kun suurin osa maata, paitsi vuoriseudut, on autioita erämaita, niin on luonnollista, että asukkaat kiinnittävät huomionsa niihin mineraalisiin rikkauksiin, mitä maa sisältää, ja niiden kaivamiseen. Kaivoksia maakunnassa on 30-40 vaiheilla. Niistä saadaan enimmäkseen kultaa, hopeata ja lyijyä. Kun kulkuneuvot ovat huonot ja metallirikkauskaan ei ole varsin suuri, eivät kaivokset ole tuottaneet sanottavaa voittoa, ja usein onkin sen vuoksi täytynyt lakkauttaa koko vuorityö, lyhemmän tahi pitemmän ajan kuluttua jälleen jatkettavaksi. Hyvinä vuosina on metalleja saatu yhteensä noin 200,000 dollarin eli 1 miljoonan markan arvosta, mutta useinkin on tulos ollut paljoa vähäisempi. Kivihiiliä on löydetty muutamissa maakunnan osissa, vaan vielä ei tiedetä kuinka suuret määrät niitä löytynee. Mitään työnalaisia kivihiilikaivoksia ei maakunnassa ole eikä muuallakaan Argentinassa. Rautaa on löydetty sekä marmoria, viime mainittua suurin määrin.
Väestö, nykyään noin 100,000 henkilöä, polveutuu Guarpes-indiaaneista. Jo heillä, esi-isillä, oli suuri taipumus maanviljelykseen, joten nykyisten San Juan'in asukkaiden maanviljelyshalu näyttää olevan oikein perinnöllistä laatua. Kun espanjalaiset vuonna 1561 valloittivat maakunnan, olivat guarpesit hyvin lukuisat, mutta tekivät ainoastaan vähäisen vastusta valloittajilleen. He kuitenkin pian vähentyivät espanjalaisten sortamina ja orjuudessa. Molemmat ihmisrodut, alkuperäiset indiaanit ja maahan muuttaneet espanjalaiset, ovat sittemmin vähitellen sulautuneet yhteen, muodostaen nykyisen San Juan'in väestön.
La Rioja, San Juan'in koillispuolella, on Andes-vuorien läpikäymä länsi-osassa. Itäistä rajaa vastaan ne vähitellen alenevat. Córdobasta eroittaa La Riojan suuri Salinas-erämaa. Samanlaisia kuivia suolatasankoja on myöskin San Luis'in ja San Juan'in rajaa vasten. Andes-vuorilla, jotka täällä levenevät ja täyttävät suuren osan maakunnan koko alaa, ei La Riojassa ole niin monta korkeata huippua, kuin esim. Mendozassa. Korkeimmat vuorihuiput ovat Famátina, 19,880 jalkaa korkea, ja Machaco, 14,350 jalkaa. Sitä vastoin on joukko huippuja 8-10,000 jalkaa korkeita.
Noin 3/4 koko maakuntaa on kuivaa ja hedelmätöntä maata, jossa kasvaa ainoastaan piikkisiä kasveja, mutta missä ikään keinotekoista kastelua on käytetty, siinä on saatu rikkaita satoja. Lihavin ja parhaiten viljelty on pääkaupungin Riojan ympäristö. Siellä maa todellakin on hyvin viljelty, ja harva seutu koko Argentinassa voi kilpailla maakunnan kauniiden ja hyvin hoidettujen viinitarhojen ja kasvihuoneiden kanssa. Viininviljelys siellä tuottaa toimeentulon suurimmalle osalle asukkaita. Paitsi viinirypäleitä ja monia muita hedelmiä, viljellään maissia, nisuja ja vähän pumpulia, kuitenkin ainoastaan omiksi tarpeiksi. Vuorityö tuottaa jotenkin suurta voittoa. Etenkin maakunnan läntisen osan vuoret ovat rikkaita, sisältäen metalleja useampaa eri lajia. Melkein kaikkialla vuorissa siellä onkin malmia, mutta usein on sen irroittaminen perin vaikeata, kun moneenkin paikkaan on melkein mahdoton päästä. Suurimmat, tärkeimmät ja rikkaimmat kaivokset ovat Famátina-vuorissa, jossa on noin 16 Ruots. neliöpenikulmaa laaja kaivantopiiri. Tässä piirissä on joukko kaivoksia, joista etevimmät ovat Mexicana, Aragonese, San Pedro ja Caldera. Mexicana-kaivoksen löysi äkkiarvaamatta pari mexikolaista viime vuosisadalla, ja heistä sillä nimensäkin on. He hämmästyivät veden väristä vuoripuroissa, tutkivat asiaa ja löysivät jotenkin puhdasta kuparimalmia. Mexicana-kaivos on korkeammalla kuin mikään muu kaivos maailmassa. Se on lumirajan ylipuolella, 16-17,000 jalkaa korkealla merenpinnasta. Kulku sinne on perin vaikea. Tie luikertelee pitkin kuilujen äyräitä ja jyrkänteitä, jotka usein ovat niin kapeat, ettei millään ajoneuvolla voi siinä päästä kulkemaan. Tämä sekä Aragonese (jolla myöskin on nimensä löytäjistään, parista Aragon'in miehestä Espanjassa) ovat malmirikkaimmat kaivokset Famátina-piirissä ja sisältävät, paitsi kuparia, myöskin hopeata ja kultaa. — San Pedron malmi sisältää korkeimman prosentin puhdasta kuparia ei ainoastaan tässä niin malmirikkaassa piirissä, vaan myös koko maailmassa, kun ei oteta lukuun muutamia kaivoksia Yhdysvalloissa. Kun Englannin kuparikaivosten malmi keskimäärin sisältää ainoastaan noin 7 % puhdasta kuparia, niin mainittu suhdeprosentti San Pedron malmissa nousee 16:teen.
Samat aragonesilaiset, jotka löysivät Aragonese-kaivoksen, löysivät myöskin Caldera'n hopeakaivoksen. Se on hyvin rikas hopeasuonista, jotka ylettyen läpi vuoren risteilevät kaikkialla siinä.
Kaikkien näiden kaivosten suuren korkeuden ja perin vaikeiden kulkusuhteiden tähden ei kaivostyö niissä tuota niin suurta voittoa, kuin mitä näihin rikkaisin luonnon varoihin nähden saattaisi odottaa. Kaikki työkalut ja elatustarpeet täytyy muuliaaseilla vedättää ylös vuorien jyrkänteitä pitkin, samoin kuin murrettu malmikin täytyy samoja kurjia ja vaarallisia teitä myöten kuljettaa paljoa alempana oleviin sulatuspaikkoihin. Elämä ja työ siellä ylhäällä ilmanalassa, joka aina on alempana jäätöpistettä, ja ilman kunnollisia asuntoja, ei ole helppoa, varsinkin kun muistaa, että nämä työmiehet eivät niinkuin me täällä pohjoisessa ole tottuneet kylmään, vaan kasvaneet etelän polttavan auringon alla.
Asukkaat polveutuvat Calchaquies-indiaaneista ja espanjalaisista siirtolaisista. Vuonna 1669 oli niiden lukumäärä tuskin 50,000, mutta sittemmin se on pikaisesti lisääntynyt — etupäässä chileläisten maahanmuuton takia — ja on nykyään noin 113,000 henkilöä.
Catamarcasijaitsee La Rioja'n koillispuolella, pitkin Cordilleras de los Andes-vuorien rinteitä. Kuivat erämaat, luoksepääsemättömät vuoret ja syvät metsät, joiden läpi tuskin kukaan ihminen on kulkenut, täyttävät lähes 2/3 koko maakunnan pinta-alaa. Maakunta muodostaa pitkäkkään, soikean alueen luoteesta kaakkoon, suuruudeltaan melkein yhtä laaja kuin Englanti, Skotlanti ja Irlanti yhteensä, mutta on hyvin harvaan asuttu. Luoteessa se rajoittuu Chileen ja Boliviaan. — Koko tämän suuren maakunnan väkiluku tekee nykyään ainoastaan noin 114,000 henkilöä. Muinoin vuorien välissä olevat hedelmälliset laaksot olivat tiheämmin asutut kuin meidän päivinämme. Silloin siellä asuivat ahkerat Calchaquies-indiaanit, jotka kastellen ja viljellen muuttivat kuivat maat hedelmällisiksi ja satoja antaviksi viljakentiksi, Näitä indiaaneja oli monta eri sukua, joista tärkeimmät olivat Andalgalá, Tinogasta, Gualfin ja Fiambalá. Heidät tunkivat tieltään ja sodissa murhasivat espanjalaiset siirtolaiset tahi sulautuivat he uusiin tulokkaihin, niin että alkuperäisten asukasten muistoja tuskin muuta enää on jälellä kuin kieli, quichua, jota vielä tänä päivänäkin puhutaan muutamissa Catamarca'n kaukaisimmissa osissa ja piilokkaimmissa vuoriseuduissa.
Andes-vuoret Catamarca'ssa ovat useita rinnakkain, yhtäsuuntaisesti kulkevia vuoriselänteitä. Korkeimmat ovat, paitsi kaukaisimpana lännessä olevaa pääjonoa, Aconquija, Ambato ja Aito. Aconquija päättyy samannimiseen 15,480 jalk. korkeaan huippuun joka on ikuisen lumen peitossa, vaikka on niin lähellä ekvaattoriseutua. Ambato'n korkein huippu on 11,000 jalkaa korkea. Aito on melkoisesti matalampi ja kokonaan metsien peittämä. Ambato-vuorien rinteillä piilotteli muinoin ryövärejä. Nämät elivät ryöväämällä niitä matkustajia, jotka kova onni ohjasi kulkemaan näitä vieraanvarattomia vuoria.
Maakunnan koko eteläisen osan täyttävät suuret "Las Salinas"-erämaat. Kuten nimestä jo voi päättää, ovat Las Salinas kuivia, hedelmättömiä suolalakeuksia, vailla kaikkea niin hyvin animaalista kuin kasvillistakin elämää — todellista erämaata. Maa on suolansekaista ja auringon sanotaan siitä kovalla paisteella kimmeltelevän niin, että silmille pahaa tekee aivan kuin lumi keväisin meillä. Pohjoispuolella näitä seutuja on maa hietikkoa ja siellä kasvaa suuria metsiä seedripuuta, quebrachoa, saksan pähkinäpuuta, poppelia y.m. Metsät, jotka pohjoisessa ulottuvat aina pääkaupunkiin Catamarca'an, ovat usein paikoin melkein mahdottomat kulkea läpi ja siellä on runsaasti kolibria y.m. siivellisiä metsän asukkaita. Vielä korkeammalla pohjoisessa ovat vuoriseudut, jotka ylimalkaan ovat viljelemättömiä, metsäisiä ja aivan vähän asuttuja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan laaksot, joissa maa on hyvää ja maksaa runsaasti viljelijänsä vaivat, missä vaan kosteutta on kylliksi olemassa.
Eräissä seuduissa, etenkin vuorisimmissa, asukkaat enimmästi harjoittavat karjanhoitoa, mutta laaksoissa on maanviljelys yhä enemmän varttunut, niin että sitä maakunnassa nykyään harjoitetaan jotenkin suuressa määrässä. Viljelyksen pääesineinä ovat nisu ja maissi sekä viini, joka viime mainittu tuote ei suinkaan ole huonompaa kuin toisten maakuntien. Catamarca'ssa myöskin on vuorityöllä suuri taloudellinen arvonsa. Enimmästi sitä täällä, niinkuin useimmissa muissakin Argentinan kaivospiireissä, tehdään vanhan, alkuaikaisen työjärjestelmän mukaan ja käsin. On kuitenkin eräs kaivos, jossa työskennellään uudempien, järjellisten työmetoodien mukaan ja jossa koneita käytetään malmin murtamiseen. Se on Restauradora, kuparikaivos lähellä Andalgala'n kylää erään Aconquija-vuoren haaran luona. Kaivoksessa, jota nykyään omistaa eräs englantilainen, jo indiaanit työskentelivät, ennenkuin espanjalaiset maan valloittivat, vaan joutui sitte unhotuksiin, ja uudestaan alettiin siinä työskennellä vasta vuonna 1849, kun sen olemassa olo jälleen tuli tunnetuksi. Restauradora-kaivoksen malmi sisältää kuparia aina 14 % asti ja on siis metallirikkautensa puolesta lähes San Pedro'n kuparikaivoksen rinnalla. Vuosittain siinä murretaan yli 2,000 tonnia malmia, josta saadaan kuparia noin 160,000 dollarin eli 800,000 markan arvosta. Paitsi kuparia, tavataan Catamarca'n vuorissa myöskin joku määrä hopeata. Vaan kuten kaikkialla Argentinassa, on pääomain puute ja peräti huonot kulkuneuvot tämänkin kaivoksen vaurastumisen esteenä. Siksipä ne eivät tahdo päästäkään siihen kukoistukseen, kuin mitä metallirikkaus oikeuttaisi. Pääomia kylläkin luulisi löytyvän, kun vaan ei noita jyrkkiä, korkeita vuoria olisi niin vaikea kulkea.
Emme saa unhottaa erästä elinkeinoa, jota erittäinkin Andalgata-seudun naiset harjoittavat. Se on n.s. vicuña-kangasten valmistus, joita tehdään vicuñan hienosta ja pehmeästä villasta. Oikeat vicuñateokset, ponchos, saalit y.m. ovat hyvin haluttuja lujuutensa ja hienoutensa vuoksi ja sentähden myöskin kalliita. Oikeasta vicuñasaalista maksetaan 100-250 pesoa = 500-1,250 markkaa, mutta se sitte kestääkin monien sukupolvien pitää.
Santiago del Esteroon soikea, kapea ja jotenkin alava maakunta pitkin suuren ja metsäisen Gran Chaco-aluskunnan lounaista syrjää, josta sen eroittaa Salado-virta, muuan Paranán tärkeimpiä lisäjokia. Nimensä "del Estero" on maakunta saanut niistä liejumaista, espanjan kielellä "esteros", joita Rio Dulce pääkaupungin läheisyyteen muodostaa. Muuten maakunta suureksi osaksi on kuivaa ja hedelmätöntä, olisi pahemminkin, ellei halki maakunnan, pohjoisesta etelään virtaava Rio Dulce kastelisi ja hedelmälliseksi saattaisi suuria aloja maata. Rio Dulce'lla ei olekaan mitään purkautumista mereen tahi johonkin muuhun virtaan, vaan katoaa rämeisin, Laguna de los Porongos ja Mar Chiquita, Córdoba-maakunnan sisällä. Länsi osassa, pitkin sitä rautatietä, joka yhdistää pääkaupungin Santiago'n ja Córdoba-Tucuman-radalla olevan Frias-aseman, on maa hedelmätöntä, kuivaa ja kasvaa tiheätä metsää. Etempänä etelässä on suuria suolaerämaita — osa mahtavia, koko Catamarca'n eteläosan täyttäviä "La Salinas"-erämaita — joista kastelemallakaan ei koskaan voisi saada viljelysmaata. Syynä on suolan paljous, joka tekee mahdottomaksi kaikenlaisen kasvullisuuden.
Maakunta on sentähden juuri kovaonnisempi kuin useimmat tasavallan muut maakunnat, kun maanviljelys siellä on perin vaivaloista. Siitäpä syystä ei ole ihmeellistä, että karjanhoito siellä on pääelinkeinona, sillä laumat saavat tarpeellisen elatuksensa, vaikka niiden täytyykin tyytyä laihaan heinään ja kuiviin pensaskasveihin. Rio Dulce'n kastelemassa pitkässä laaksossa asiat taasen ovat päinvastoin. Maanviljelys on siellä pääelinkeinona. Enimmin viljellään nisua ja maissia. Vaan melkoisissa määrin viljellään myöskin sokuria, joka antaa suurimman voiton ja vaatii vähimmin alaa. Vuonna 1885 teki sokurisadon arvo Santiago del Estero'ssa 2,200,000 dollaria eli yli 11 milj. markkaa. Tulos ei suinkaan ole vähäpätöinen, kun muistaa, että maakunnassa on ainoastaan noin 175,000 asukasta. Riisin viljelys menestyisi mainiosti vesirikkaassa Rio Dulce'n laaksossa, vaan kun asukkaat toimeentulonsa kannalta ovat semmoisessa onnellisessa asemassa, että vähemmälläkin vaivalla voivat hankkia itselleen elatuksen, niin he eivät vielä tähän asti ole siihen ryhtyneet. Sitä vastoin viljelevät he paljon hedelmiä, pääasiallisesti pomeransseja ja viinirypäleitä. Paraiten viljelty ja tiheimmin asuttu osa maata on pääkaupungin Santiago'n ympärillä Rio Dulce'n varrella. Santiago on Argentinan vanhin kaupunki. Se perustettiin jo vuonna 1553, mutta muuten se nykyään tuskin on parempi kuin joku maakylä. Muinoin sillä oli suurempi merkitys. Se oli Tucumanin ja Santiagon piispan istuimena aina siihen saakka kun tuomiokirkko paloi vuonna 1615, jolloin piispa muutti Córdobaan. Vuonna 1633 tulvasi Rio Dulce äyräittensä yli ja nieli aaltoihinsa puolen kaupunkia. Sen perästä on Santiagon merkitys ollut vähentymässä, etenkin kun joukko ihmisiä muutti pois seudulta, säikähtäen vedenpaisumista. Vaikka suuri osa maakunnan alaa on valtion omaisuutta ja maata myödään erittäin halvasta, niin että 1 neliökilometri maksaa keskimäärin ainoastaan noin 4 pesoa eli 20 markkaa, ei suurempaa siirtolaistulvaa sinne kuitenkaan ole syntynyt. Sentähden ei olekaan väkiluku, joka 1869 teki 135,000 henkilöä, noussut enempään kuin noin 176,000.
Tucuman-maakunta Catamarcan ja Santiago del Esteron välillä on pieni, mutta erinomaisen hedelmällinen, Argentinan puutarha, sen päärly. Se on pienempi kuin yksikään muu maakunta koko maassa, mutta merkitykseltään se voittaa useimmat muut maakunnat. Lähinnä Buenos-Ayres'ia on mitä tiheimmin asuttu osa tasavaltaa ja kai pian sivuuttaakin sen mitä asukasmäärään tulee, kun väestö Tucumanissa on lisääntynyt paljoa nopeammin kuin Buenos-Ayres'issa. Vuonna 1845 oli asukasluku 58,000, vuonna 1869 se oli 109,000 ja nykyään noin 225,000 eli 3,63 henkilöä kutakin neliökilometriä kohti. Vaan ettei tuon luonnon erinomaisen rikkaasti varustaman seudun tarvitse ainakaan lähimmässä tulevaisuudessa pelätä mitään liikakansoitusta, sen huomaa parhaiten kun asutussuhteita vertailee meidän köyhään ja huonosti asuttuun maahan. Kun melkein autio Lapinmaa lasketaan yhteen, niin tulee Suomessa sittenkin keskimäärin 6,6 asukasta kullekin neliökilometrille, Uudenmaan läänissä 19,3 ja tiheimmin asutuissa pitäjissä Etelä-Suomessa 20-30.
Kuten jo mainittiin, on Tucuman erinomaisen rikas ja hedelmällinen maa. Ihana ilmanala, kaunis ja rehevä kasvullisuus, kokonaiset rikkaudet arvokkaita puulajeja, niinkuin seedriä, saksanpähkinäpuuta y.m. ja maan suuri satoisuus, niin että on vallan helppoa pakoittaa sitä antamaan suuria satoja, tekee maakunnan asukasten elämän mukavaksi ja toimeentulon helpoksi. Eräs matkailija on Tucumanista lausunut: "Miltä kulmalta hyvänsä muukalainen lähestyneekin tätä maakuntaa, hän heti huomaa sen edut, ennenkuin kukaan niistä on hänelle puhunut. Taivas, ilmakehä, maa, kasvisto, kaikki on uutta ja erilaista, kuin mitä hän ennen on nähnyt".
Sokurinviljelys on maakunnan ensimmäinen ja arvokkain elinkeino. Sokurisadon arvo nousi vuonna 1884 lähes 6 milj. dollariin eli 30 milj. markkaan. Paitsi sokuria, viljellään maissia, nisua, riisiä, pumpulia ja tupakkaa. Karjanhoidolla on myöskin suuri merkitys. Hyviä luonnollisia laitumia ja nurmikoita on runsaasti. Hedelmäpuita viljellään suurin määrin. Erittäin sopivan ilmanalan ja hyvän maanlaadun tähden antavat ne rikkaita satoja. Lulés nimisestä pienestä kaupungista, noin 1 1/2 Ruots. penik. pääkaupungin Tucumanin eteläpuolella, viedään vuosittain yli 300 tonnia pomeransseja Tucumaniin. Viljelläänpä vähän viiniäkin. Sitä vastaan ei mitään vuorityötä harjoiteta, vaikkapa vuoret — Aconquija-jonon haaroja — metalleja sisältävätkin. Syynä on se, että tämän luonnon eduista rikkaan maakunnan asukkaat saavat mukavammillakin ja helpommilla keinoilla runsaan toimeentulon.
Sitte kuin valmistui rautatie Córdobasta Tucumanin kautta Salta'an, on argentinalaisten tavarain vienti Boliviaan tätä tietä kehittynyt jotenkin vilkkaaksi.
Salta. Argentinan pohjoisimmassa osassa ja osaksi tropiikkien sisällä on laaja, mutta jotenkin harvaan asuttu Salta'n maakunta. Syynä väestön vähyyteen ei suinkaan ole maan köyhyys — päinvastoin maakunta kuuluu maan hedelmällisimpiin seutuihin — vaan asukkaiden ja siirtolaisten haluttomuus mennä loitommalle tiheään asutuista paikoista ja isommista kaupungeista, kun lähempänäkin on saatavissa yhtä lihavia viljelysmaita. Vuonna 1869 nousi Saltan asukasluku 109,000 henkilöön. Nykyään se lienee 188,000, siihen luettuna noin 22,000 indiaania Mataco Chiriguano- y.m. suvuista. Indiaanit asuvat Salta'ssa kuitenkin vaan muutamana vuodenaikana. Välillä he aina asuvat Gran Chaco'ssa, missä itseään pääasiallisesti elättävät metsästyksellä.
Lukuun ottamatta muutamia hedelmättömiä, autioita ja melkein erämaantapaisia paikkoja, on Salta yleensä luonnon rikasta maata. Niinpä on useita paikkoja, jotka herttaisen ilmanalan ja maan satoisuuden puolesta kestävät kilpailun erinomaisen rikkaan Tucumaninkin kanssa. Esimerkkinä voisi m.m. mainita Oran'in seudun, maakunnan pohjoisimmassa osassa, tropiikissa. Siellä on kasvisto kuten ilmanalakin täydellisesti troopillinen ja sen vuoksi maa hyvin soveltuu kaikkien troopillisten tuotteiden viljelykselle. Tämä koskee etupäässä useita kuuman vyöhykkeen kasveja. Niinpä ovat Oran'in banaanit milt'ei parempia kuin brasilialaiset. Samaa sanotaan myös Oran'in kahvista. Muuten onkin Oran'in ympäristö muutamalla poikkeuksella lähes ainoa argentinalainen seutu, missä kahvia viljellään.
Etevin elinkeino on sokurin viljelys, josta saadun vuotuisen sadon arvo on melkein yhtä suuri kuin maissista ja nisusta yhteensä. Sokurin sato vastaa melkein maakunnan tarpeen, niin ettei mitään sen vientiä tule kysymykseen, mutta ei myöskään tuontia tarvitse tapahtua. Salta'ssa viljellään myös jokseenkin paljon viiniä. Niistä Cafayate pidetään parhaimpana. Joku vähä pumpuliakin saadaan sekä viljellyistä että villinä kasvavista pensaista. Indigo kasvaa villinä.
Vaikka maakunnan halki kulkevat Andes-vuorien haarat ovat rikkaammat kivennäisistä aarteista, kuin moni muu osa maata, niin ei varsinaista vuorityötä kuitenkaan ole olemassa, osaksi samasta syystä kuin Tucumanissakin, s.o. asukkaat voivat helpomminkin saada toimeentulonsa ehdot, osaksi pääomien puutteesta, ja vihdoin kulkuneuvojen hankaluuden vuoksi. Ajoittain kylläkin oli joissakin pikku kaivoksissa työskennelty, mutta pian taas jälleen lakattu. Samoin myöskin Acaz-virran kullan huuhtomapaikoissa on ollut asian laita.
Bolivian kanssa käy Salta jotenkin vilkasta kauppaa, joka viime vuosina on suuresti lisääntynyt äskettäin valmistuneen rautatieyhdistyksen kautta Tucumanin ja pääkaupungin Saltan välillä.
Jujuyon tasavallan pohjoisin maakunta. Se sijaitsee Bolivian rajaa vastaan ja on muuten joka puolelta Saltan ympäröimä. Lisäksi Jujuy on pienin maakunta niin hyvin pinta-alan kuin väkiluvunkin puolesta. Vuonna 1869 oli väkiluku ainoastaan vähän yli 40,000, vaan on myöhemmin melkoisesti lisääntynyt ja nousee nykyään noin 73,000. Niistä on 10 % bolivialaisia, jotka viime vuosikymmenien rauhattomina aikoina kotimaastaan tänne siirtyivät. Muuten on väestö jotenkin sekoittumattomia Humahuacos-indiaanien jälkeläisiä. Ainoastaan pääkaupungissa Jujuyssä väestö on enemmän espanjalaista alkuperää.
Ollen puoleksi tropiikeissa ja omistaen ilmanalan ja kasvimaailman, joita kokonaisuudessaan täytyy pitää troopillisina, on Jujuy erittäin sopiva kuuman ilmanalan tärkeimpien tuotteiden viljelykselle. Etevin tuote on sokuri, mitä sadon arvoon tulee. Sitä lähinnä seuraa nisu, maissi, riisi ja vähissä määrin pumpuli sekä kahvi. Hedelmiä viedään yli 2,000 tonnia vuosittain pääasiallisesti Boliviaan. Tärkeimmät ovat banaanit, pomeranssit, anaanit, öljymarjat, persikat, päärynät ja omenat. Elävää karjaa myöskin viedään kymmen-tuhansittain joka vuosi naapurimaahan. Muuten ei karjanhoitoa harjoitetakaan muissa tarkoituksissa, kuin eläväin eläinten vientiä ja omaa tarvetta varten. Vuorityötä ei harjoiteta mainittavassa määrässä, vaikka vuoret sisältävät hopeaa, kuparia, rautaa ja lyijyä. Myöskin marmoria, vuorikristallia ja jaspista on runsaasti. Petroleumiakin on löydetty Sierra Santa Barbaran juurella.
Suuret troopilliset metsät peittävät suurimman osan maakunnan alaa. Läntisessä osassa kuitenkin on jotenkin laajoja kuivia ja suolaisia maa-aloja. Tavallisimmat metsäpuut ovat seedri, ceibo, quebracho, algarroba, timbo, lapacho, tarto ja molle, jotka suorilla, korkeilla rungoillaan, usein ilman ainoatakaan oksaa, kannattavat mahtavaa lehtikattoa, monesti aina 200 jalan korkeudella maasta. Liaanit ja muut troopilliset köynnöskasvit hiipivät puusta toiseen, ja jättiläissuuruiset sanajalat täyttävät aukkopaikat puitten juuressa, joten käypi melkein mahdottomaksi kulkea metsän läpi.
Ferro Carril Grande del Norte eli suuri pohjoinen rautatierata on paraikaa jatkettavana Saltasta pääkaupunkiin Jujuyhin. Valmistuneena se varmaan tulee suuressa määrin vaikuttamaan maakunnan edistykseen, kun ahkera väestö siten saa huokeammin tuotteensa kauppaan.
Ne neljä aluskuntaa, jotka, ynnä edellä kerrotut neljätoista maakuntaa, muodostavat Argentinan tasavallan, ovat seuraavat.
Gran Chacoon suunnaton aluskunta tasavallan koillisosassa, varsinaisen Argentinan ja Paraguayn välillä. Gran Chacolla, enempää kuin toisillakaan kolmella aluskunnalla, ei ole erityistä hallintoa eikä sitä edusteta kongressissa, vaan sitä hallitsee liittovallan asettama kuvernööri, joka asuu Villa Occidentalissa, lähellä Pilcomayon yhtymäpaikkaa Paraguayhin — paikka muuten ei ole mistään suuresta arvosta.
Gran Chacolla on hyvä, vaikka kuuma ja troopillinen ilmanala. Maa on hyvin hedelmällistä. Sentähden se erittäin hyvin soveltuu maanviljelykseen, karjanhoitoon ja niiden yhteydessä olevien elinkeinojen harjoitukseen, varsinkin kun troopillinen kuumuus ja kosteus nopeasti jouduttaa kaikkea kasvullisuutta. Erinomaisella menestyksellä voi perustaa pumpulipuistikkoja — pumpulia kasvaa villinä — kuin myöskin panna toimeen riisin, kahvin, tupakin ja troopillisten hedelmäin, samoin kuin viininkin viljelystä. Suurin ala Gran Chacoa on täynnä tiheitä, läpipääsemättömiä ja ainoastaan osiksi tutkittuja metsiä. Rakennuspuita ja muita hyödyllisiä puulajeja on monta eri laatua ja sangen paljon metsissä, jotka riittäisivät antamaan rakennusaineita koko Argentinan tarpeeksi, ellei lauttaaminen virroissa, koskien tähden, olisi niin vaikea, että Buenos-Ayres'in ja sen ympäristön nykyään kannattaa paremmin hankkia puutarpeensa Yhdysvalloista ja Skandinavian maista. Kuten jo mainittiin, on suurin osa aluskunnan alaa täynnä tiheitä aarniometsiä, joissa kasvullisuuden runsauden tähden on mahdoton kulkea. Ne ovat tavallisesti vedettömiä, osaksi täynnä palmukasveja ja suurimman osan vuotta tulvillaan seisovaa vettä, joka sekin seikka vaikeuttaa siellä kulkemista. Niin on varsinkin laita maan läpi virtaavien jokien Vermejon ja Pilcomayon läheisimmässä ympäristössä. Gran Chacon läpi virtaava Vermejo jakaa sen kahteen melkein yhtä suureen osaan: Chaco Boreal ja Chaco Austral, pohjoinen ja eteläinen Chaco. Edellinen on hyvin matalaa, usein tulvien vallassa olevaa maata, osaksi metsäistä, osaksi luonnollisia niittymaita. Chaco Austral myöskin on alankoa, satoisaa ja viljelykselle sopivaa niinkuin Chaco Borealkin. Paitsi aarniometsiä siellä myöskin on luonnollisia niittymaita, vaikka ei yhtä suuria kuin Chacon pohjoisemmassa osassa.
Tämän suuren aluskunnan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka kuuluvat moniin eri heimokuntiin. Niiden lukumäärä nousee noin 45,000 henkilöön. Paitsi niitä on noin 3,000 maahan muuttanutta kristittyä, jotka asuvat hallituskaupungissa Villa Occidentalissa ja sen ympäristöllä. Indiaaneista on noin 30,000 pohjoisessa ja 15,000 eteläisessä osassa. He elävät kalastuksella ja metsästyksellä sekä niistä hedelmistä, mitä metsäpuut heille antavat. Chunipies-, Tobas- ja Vilelas-heimot, jotka asuvat Corrientes'in rajaseuduilla, pitävät jotenkin vilkasta ja täydellisesti rauhallista kauppaliikettä, tuoden mainitun maakunnan asukkaille karjaa, villien eläinten nahkoja ja rehua sekä heiltä saaden veitsiä y.m. tarvekaluja, vaatteita ja muita tavaroita. Luoteessa, Saltan rajalla, asuvat Matacos- ja Chiriguanos-indiaanit, joista viimemainitut, vastakohtana useimmille muille sen seudun heimoille, ovat työteliästä ja hyödyllistä kansaa, ja etenkin tekevät jyrkän vastakohdan laiskoihin, likaisiin ja huolimattomiin Matacos-indiaaneihin verraten. Molempien näiden heimojen — vaan erittäinkin Chiriguanos'en — jäseniä on eräinä vuoden aikoina päiväläisinä Saltassa ja Jujuy'ssa sokerin viljelystöissä. Aluskunnan sisemmissä osissa asustelevat Mocovies- ja Tobas-heimojen villit ja sotaiset laumat, jotka ajoittain samoavat yksinäisistä metsistään hyökätäkseen ryöstämään jotakin farmia tahi uudisasuntoa läheisissä maakunnissa. Vuonna 1882 nämät tappoivat tohtori Crevaux'in ja kaikki hänen seuralaisensa, kun he matkustivat tutkimaan aluskunnan sisällä olevia asumattomia seutuja. Samanlaisen kohtalon uhriksi ovat joutuneet useat muutkin retkikunnat, josta on luonnollisena seurauksena se, että näitä seutuja tunnetaan aivan vähän tahi ei ollenkaan. Kaikki aluskunnan indiaanit puhuvat guaranikielen eri murteita.
Misioneson Corrientes'in koillispuolella, Uruguay- ja Paraná-virtojen välillä, ikäänkuin argentilaisen Mesopotamian jatkona. Se on pienin neljästä aluskunnasta ja melkein saman kokoinen kuin Tucuman.
Misiones sai nimensä siitä, että jesuitit 1600 luvun alkupuolella sieltä alottivat lähetystoimensa indiaanien kesken nykyisen Argentinan pohjoisessa osassa ja Paraguay'ssa. Noin 10 vuotta ennen jesuittien tuloa, vuonna 1633, oli väestön lukumäärä 90,000 mutta oli, kun nämät sinne asettuivat, vähentynyt ainoastaan 12,000:teen. Joku osa oli tapettu, ja 60,000 orjina viety San Pablo'on. Voittajina ja viejinä olivat Mameluco-indiaanit. Jesuittien maassa olon aikana indiaaniväestö vähitellen lisääntyi ja sulautui valkoihoisten siirtolaisten kanssa, niin että se jesuittien karkoituksen aikoina, v. 1767, oli noin 30,000 henkilöä. Sittemmin aluskunnasta pakeni paljon ihmisiä, päästäksensä espanjalaisten, uusien herrojensa, julmuuksista. Nykyään tässä viehättävässä ja hedelmällisessä maassa tuskin on 3,000 asukasta. Jesuittien toiminta Misiones'issa on kauniimpia lehtiä heidän veljeskuntansa historiassa.
Misiones on runsaasti vesitettyä, mäkistä, osaksi vuoristakin ja kaikkein suurimmaksi osaksi metsäistä maata, missä vielä on kauniita, erinomaisen hedelmällisiä laaksoja. Hedelmällisyydessä se kestää kilpailun kaikkien maiden rinnalla Etelä-Amerikassa, melkeinpä koko maailmassakin. Ilmanala on lämpöinen, vaan ei kuuma, joten eurooppalaisetkin voivat sitä kestää.
Luonnollista on, että semmoisen maan täytyy erinomaisesti soveltua kaikkien troopillisen ja puolitroopillisen vyöhykkeen tuotteiden viljelykselle. Niinmuodoin kahvi, sokeri, pumpuli, riisi, maissi, nisu, mandioca ja kaikenlaiset hedelmät antaisi erinomaisen rikkaita satoja, jos väestöä vaan olisi senkään verran, että se edes joihinkin määrin vastaisi pinta-alaa. Metsät, jotka eteläosissa ovat melkein läpipääsemättömiä ja täynnä apinoita, pumaita, tapiireja, jaguaareja ja kaikenlaisia lintuja, ovat rikkaita hyödyllisistä puulajeista. Seedriä on paljon, samoin kuin yerbapuita, joista kansallisjuoma máte valmistetaan, on kokonaisia metsiä Uruguay-virran rantaseuduilla.
Misiones'in ja muun Argentinan kesken välittää liikennettä höyryvenhe, joka kulkee pitkin Paranáa Ytapuan, Corrientes'issa, ja Yguazu-virran suun välillä, joka virta Misiones'in pohjoisrajalla laskee Paranáan.
Pampas, tuo mahtava, niin paljon kerrottu, mutta yleensä kuitenkin niin vähän tunnettu alue, täyttää melkein koko keski Argentinan Andes-vuorien länsipuolella, itäpuolella Buenos-Ayres'ia ja etelässä ulottuen aina Rio Chubut'iin. Kenpä ei olisi jo lapsuudessa lukenut pampas-indiaanien teoista ja heidän jäykästä taistelustaan uudisasukkaita ja sivistystä vastaan? Kuinka he yhtäkkiään ovat karanneet yksinäisten uudisasukkaiden kimppuun, ryöstäneet, polttaneet ja vihdoin nopeilla hevosillaan paenneet suunnattomien lakeusten yli, vieden muassaan ryöstetyn karjan, vieläpä toisinaan jonkun valkoihoisen vanginkin, ennenkuin apua muista uudisasutuksista on kerinnyt saapua.
Niitä seutuja, joissa uudisasutus on saanut pysyvän aseman, ei enää luetakaan Pampakseen kuuluviksi, vaan osaksi Buenos-Ayres'iin, osaksi muihin läheisiin maakuntiin. Sentähden Pampas-aluskuntain väestö onkin pelkkiä indiaaneja, kun ei oteta lukuun valkoihoisten vähäpätöisiä siirtokuntia virtojen, etenkin Rio Negron ja Rio Chubut'in laskusuilla Atlantin rannalla.
Koko aluskunnassa asuvien indiaanien lukumäärä on ainoastaan noin 24,000, hajaantuneina maan eri osiin ja pirstautuneina moniin eri heimoihin. Suurin heimo on Puel-ches, jolla on asuinpaikkansa aluskunnan keskiosassa ja Rio Coloradon ympärillä. Heidän pohjoispuolella asuvat Ranquel-ches-indiaanit ja koillisimmassa osassa, Mendozan rajaa vasten, Pehuen-ches-heimo. Nämä ovat tärkeimmät ja tunnetuimmat eri heimoista, jotka muuten ovat suuressa määrin toistensa kaltaisia villiytensä, itsepintaisuutensa, sota- ja ryöstöhimonsa sekä sivistyksen kammonsa suhteen.
Pampas, joka eteläisissä ja itäisissä osissaan on täydellistä tasankoa, käy etempänä lännessä yhä enemmän mäkiseksi, kunnes vähitellen kohoaa Andes-vuoria vastaan kauimpana lännessä. Kun rakennettiin rautatietä Buenos-Ayres'ista Bahia Blanca'an, ei monen peninkulman pituudella ollut yhtään maan ylennystä, mikä olisi noussut yli 12 tuuman.
Keväisin pampas on viehättävän kaunis vihreydessään. Mutta kun kesä etenee, kasvaa ohdakkeita joukoittain ja nämä pian saavuttavat 10-12 jalan korkeuden. Silloin pampas käy läpipääsemättömäksi jungleksi. Joulun aikana, jolloin siellä on keskikesä, kukkivat ohdakkeet ja pian sen jälkeen lakastuvat ja kuoleentuvat, joten pampas jälleen vähitellen saa viheriöitsevän näkönsä. Pampaksen heinä on karkeaa ja kovaa ja kasvaa muhkeiksi mättäiksi, jotka saarien tavoin kohoavat ruskeankeltaisesta savimaasta. Joskus näkyy paljaita savipilkkuja heinämätästen ja joukottain kaikkialla kasvavien kaktus- ja aloepensaiden välistä. Keväällä pampasruoho on vaaleansinisen viheriäistä, myöhemmin ruskean viheriäistä. Kukkimisen aikana koko lakeus näyttää aaltoavalta mereltä sulaa hopeata, kun hopeanvalkoiset kukat kasvavat niin tiheässä, että itse ruohoa tuskin näkyy. Myöhemmin syksyllä taasen, kun aurinko on polttanut ruohon, koko lakeus on sysimusta, kolkko, melkein kauhistava nähdä.
Näiden lakeusten yli ajoittain puhaltaa erinomaisen kovia n.s. pamperosmyrskyjä. Ne syntyvät Andes-vuorien juurella, myllertävät sitte pampaksen yli hirveällä voimalla ja tuntuvat myös kaukana merellä. Nuo äkkinäiset ja rajut myrskyt, joita seuraa mitä voimallisimmat ja tiheimmät salamat, ovat jotakin mahtavaa ja suurenmoista, niinkuin nuo äärettömät lakeudetkin, joilla ne syntyvät. Semmoisen myrskyn raivotessa olimme tilaisuudessa katsella salamoimista La Plata-virran suulla. Salama seurasi toistansa niin tiheään, ja niin monta niitä syttyi yhtaikaa, että tuntikausia oli säkkipimeä ilta voimallisessa sinervän päivän valossa (joskus tosin hämärtyi muutaman sekunnin ajaksi).
Patagonia, johon Tulimaa myöskin luetaan, on Pampaksen eteläpuolella ja täyttää koko eteläisimmän osan Etelä-Amerikkaa Andes-vuorien itäpuolella. Tämän laajan maan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka kuuluen moneen suurempaan ja pienempään heimoon vaeltelevat ympäri maata. Sen mukaan kuin niiden lukumäärää tunnetaan ja jo on voitu laskea, tekee se yhteensä noin 30,000. Paitsi heitä asuu noin 4,000 kristittyä uudisasukasta muutamilla paikoin rannikolla ja virtojen suilla. Niillä seuduin on tärkein Tehuel-ches-heimo, jonka hallussa melkein kokonaan on tuo suuri alue Chubut- ja Santa Cruz-virran välillä, s.o. koko pohjois- ja keski Patagonia. Maan pohjoisosassa asuvat sitä paitsi Che-he-ches- ja Molu-ches-indiaanit; ja luoteisimmassa nurkassa, Andes-vuorien juurella, Payn-ches- ja Tami-ches-indiaanit. Rio Santa Cruz'in eteläpuolella asuvat heimot Pilma-ches, Yakanah-ches ja Che-huel-ches. Ne ovat suurimmat ja tärkeimmät Patagoniassa asuvista monista indiaaniheimoista. Muuten ei voi lainkaan määrätä monenkaan heimon asuma-alaa, sillä kun metsän riista jossakin paikassa vähentyy, muutetaan heti toiseen; jos siellä taas kohtaa jokin vastarinta, ovat indiaanit heti valmiina ase kädessä anastamaan halutut oikeudet ja asuttumaan mihin mieli tekee.
Tulimaasta ja sen asukkaista tiedetään ylimalkaan hyvin vähän. Sen verran kuitenkin tiedetään, että siellä asuvat indiaanit yleensä ovat rauhallista kansaa. Heidän elinkeinonansa on melkein yksinomaan kalastus ja kaupankäynti Magellan-salmen toisella puolella olevien sukulais-heimojen kanssa, joista he niin hyvin puheensa kuin tapojensakin puolesta paljon muistuttavat.
Patagonia on ylätasankoa, johon useat virrat, mereen juostessaan, ovat kaivaneet syviä uria. Viljelykselle soveltuvat ainoastaan nämä virtalaaksot. Muuten maa on kivistä ja laihaa sekä kasvaa pensaita ja pikku puita. Yleisimmin kasvaa chañarpensas, jossa on teräviä, pitkiä piikkejä. Kauempana lännessä, missä maa alkaa kohoutua Andes-vuoria vastaan, on kasvisto hieman rikkaampi. Siellä on myöskin suurempia metsiä, pääasiallisesti havupuita.