Juhlamatkalla RuotsissaOli neljä vuosisataa kulunut siitä, kun Sten Sture vanhempi vuonna 1477 perusti Upsalan yliopiston. Ruotsin vanhimman yliopiston miehet päättivät juhlallisesti viettää tätä Ruotsille rakasta muistopäivää. Oli päätetty kutsua vieraita kaikista skandinaavialaisista yliopistoista: Lundista, Kristianiasta, Köpenhaminasta ja Helsingistä.Kutsukirje Helsingin ylioppilaskunnalle saapui v. 1877 kevätlukukauden loppupuolella, jolloin suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistä jo oli lähtenyt pois Helsingistä. Kielitaistelu oli äskettäin päässyt leimahtamaan täyteen liekkiin sekä jakanut Suomen ylioppilaskunnan kahteen ryhmään, suomen- ja ruotsinmielisiin. Senvuoksi kutsu vaikutti sangen jäähdyttävästi mieliin suomalaisessa puolueessa. Miesmuistiin ei Ruotsin puolelta oltu saatu mitään kutsua yhteistoimintaan tahi mihinkään yhteiseen juhlanviettoon, ja mieliala suomalaisten puolella ei ollut otollinen. Siihen tietysti oli vaikuttanut etupäässä kotimaisten ruotsikkojen lukemattoman monet kerrat osoittama ylenkatse ja vihamielisyys. Epäiltiin Ruotsissa kohdattavan jotakin samanlaista.Ruotsinmielisissä sitä vastoin syttyi yleinen riemastus. »Nyt mennään Ruotsiin oikein miehissä. Pidetään yleinen ylioppilaskunnan kokous, jossa valitaan edustajia osakuntien puolesta ja osakunnan kustannuksella esiytymään. Edustajat valitaan niistä, jotka ovat halukkaita lähtemään, eikä vastahakoisista. Ja yleisessä kokouksessa päättää enemmistö, ketkä valitaan edustajiksi.» Näin ilkkuivat ruotsikot tietäen olevansa enemmistönä.Sillä välin kuin Helsingissä näistä asioista kinasteltiin, olivat Upsalan ylioppilaat neuvotelleet ja tarkistaneet kutsunsa. Tuli tieto, etteivät he voineet vastaanottaa rajatonta määrää kutsuvieraita. Helsingistä saisi tulla korkeintaan 85. Ruotsissa pidettyjen neuvottelujen tuloksena oli myös, että siellä ajateltiin kutsuvieraiden maksutonta majoittamista Tukholmassa, kunnes vieraat yhtaikaa lähtisivät sieltä junassa Upsalaan. Kirjakauppoihin asetetuille listoille tulvi asuntotarjouksia. Melkein aina, kun asunnon luovuttaja merkitsi listalle nimensä ja osoitteensa, ilmoitti hän myös, että hän mieluimmin vieraaksensa halusi suomalaisen, sitä lähinnä norjalaisen, mutta ei tanskalaista. Kahden päivän kuluessa olivat kaikki suomalaiset sijoitetut, viikon päivät kului, ennenkuin norjalaisille oli kaikille tarjottu asunto, mutta kaksi viikkoa, ennenkuin kaikki tanskalaiset oli majoitettu. Kun vietettiin Sten Sturen aikuisia muistoja, niin arvatenkin Kristian Tyrannin muistot niihin sekaantuivat elähyttäen ruotsalaisissa vanhan kaunan tanskalaisia kohtaan.Helsingissä pidettiin yleinen ylioppilaskokous vastoin vähemmistön ponnistuksia, ja ruotsikot määräsivät suomalaistenkin edustajat. Kun ensin oli valittu osakuntien edustajiksi uusmaalaisista maisteri Axel Lille, länsisuomalaisista lääketiet. kand. Rob Tigerstedt, pohjalaisista maist. Rob. Castrén, hämäläisistä osakunnan kuraattori dosentti J. J. F. Perander, savokarjalaisista maisteri A. J. Malmberg (myöhemmin Mela) ja viipurilaisista maisteri A. V. Streng, niin alkoi aikamoinen kinastelu siitä, ketkä vielä pääsisivät mukaan niistä, jotka olivat ilmoittautuneet halullisiksi lähtemään. Ylioppilaskunnan jäsenten joukossa oli silloin vielä montakin, jotka toverien arvostelun mukaan eivät olleet soveliaita kuntaa edustamaan tällaisessa juhlatilaisuudessa, ja sentähden henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei ollut aivan mieluista kuultavaa.Kun viimein tämäkin kysymys oli ratkaistu, päättivät matkalle lähtijät, että jokaisen Helsingin yliopiston edustajan piti käyttää matkalla valkoista lakkia, jotta hän ulkonaisestikin Ruotsissa tunnettaisiin suomalaiseksi. Uusmaalaiset tahtoivat sitä paitsi viedä mukanansa Ruotsiin jonkun Helsingin kaunottarista ja joukkoon liittyi kolme parhaimmassa iässä olevaa tyttöä — neidit De la Chapelle, von Frenckell ja Cræpelin.Senaikuisista Helsingissä asuvista neideistä nämä olivat kieltämättä kauneimpia.Ruotsalaiset kuuluvat heistä sanoneen, että näkyyhän »aasialainenkin rotu tuottavan muotoja, jotka eivät ole varsin epämiellyttäviä nähdä.»Laiva, jolla lähdettiin matkalle, saapui Tukholmaan aikaisemmin, kuin siellä odotettiin eikä rannassa senvuoksi ollut vastaanottajia ohjaamassa tulijoita varattuihin asuntoihin.Suomalaiset lähtivät omin päin kaupunkia katselemaan kulkien pikku ryhmissä. Pian huomattiin, että noilla valkolakkisilla oli kultainen lyyra lakissa eikä kokardia niinkuin Ruotsin ylioppilailla, ja että he puhuivat ruotsia toisella tavalla kuin tukholmalaiset. Iloinen puheensorina ruotsalaisten kesken alkoi kuulua. »Suomalaiset kutsuvieraat ovat saapuneet.» Ja siitä hetkestä tunkeili tukholmalaisia jokaisen suomalaisen ympärillä etsien tilaisuutta tehdä tuttavuutta. Missä joku soittokunta soitteli puistossa tai jonkun ravintolan edustalla ja sinne ilmestyi suomalainen, siellä kapellimestari muutti soittokunnan eteen toiset nuotit ja esitti pelkkiä suomalaisia sävellyksiä. Mutta silloin vasta mielenkiinto heräsi ruotsalaisten keskuudessa, kun Helsingistä tulleet vieraat jälleen kokoontuivat yhteen parveen ja laulajain lippu liehuen joukon etupäässä marssivat majoituskansliaan kuulemaan, missä kullekin oli luvattu asunto varattu. Tuhansiin nousi silloin niiden tukholmalaisten luku, jotka seurasivat suomalaisia. Näiden suuri, tuulessa liehuva, sininen, silkkinen, kullalla kirjaeltu, suomalaista kannelta kantava lippu, jonka tangon päähän oli kiinnitetty kultainen lyyra ja jonka nyörit olivat koristetut komeilla tupsuilla, herätti suurta huomiota ja veti puoleensa kaikki, joilla vain oli joutilasta aikaa.Kun oli lipun jäljessä marssittu ja seisahduttiin johonkin, niin ei lipunkantaja jäänyt lippua vartioimaan, vaan hän asetti sen pystyyn sopivaan paikkaan, ja heti oli lipun ympärillä Ruotsin neitosia sitä tarkemmin katselemassa ja ihailemassa. Tytöille ominainen muistojen keräilemisen halu sai jonkun ruotsittaren taskussaan olevilla saksilla leikkaamaan langan pätkän laulajain lipun tupsusta ja hänen esimerkkinsä tarttui toisiinkin ruotsittariin. Vähän ajan kuluttua laulajain lipun koristetupsut muistuttivat kynittyjä kanoja, kunnes lipunkantaja pelasti lipun.Suomen ylioppilaat olivat saapuneet Tukholmaan aikaisemmin kuin Lundin, Kristianian ja Köpenhaminan edustajat. He liikuskelivat pienemmissä ryhmissä katselemassa Tukholman nähtävyyksiä. Joka paikassa heidän ympärillensä kerääntyi tukholmalaisia ja Upsalan ylioppilaita tekemään tuttavuutta kutsuvieraitten kanssa ja kohteliaina isäntinä heitä opastamaan. Näin oli ryhmä suomalaisia joutunut Riddarholman kirkkoon katselemaan sen nähtävyyksiä. Suomalaisiksi heitä sanon, sillä silloin ei vielä kukaan Suomessa syntynyt Suomen kansalainen halveksinut suomalaisen nimeä. Finländare-sanaa ei silloin vielä oltu keksitty.Jotkut suomalaisuuden viholliset eivät malttaneet olla vetämättä esille kysymystä suomenkielen tunkeutumisesta uhkaavaan valta-asemaan Suomessa selittäen, miten se uhkasi hävittää maassa kaiken länsimaisen sivistyksen j. n. e. Se virsi on Suomessa liiaksi tuttu, että sitä tässä tarvitsisi tarkemmin selostaa. Ruotsalaiset kuuntelivat noita juttuja kummastellen ja heidän kasvoillansa alkoi yhä selvemmin kuvastua närkästys. Luuli näkevänsä heidän silmistään ajatuksen: vai sellaisia vieraita me olemmekin saaneet joukkoomme, noita kamalia fennomaaneja, joista on hämäriä huhuja kuulunut.Sattuipa saapuvilla olemaan savokarjalaisten edustaja maisteri Malmberg, jota uusmaalainen suomalaisten solvaaja ei ollut huomannut tai tuntenut, jotta olisi voinut häntä karttaa. Ja kun Malmberg (Mela) heti sen jälkeen ryhtyi oikaisemaan edellisen puhujan parjauksia, kuuntelivat ruotsalaiset tarkkaavasti myöskin vastapuolta.»Viimeinen puhuja on perinpohjin erehtynyt suomenkielisten päämääristä, joita hän ei nähtävästi tunne», sanoi Malmberg. »En tahdo kotimaisia erimielisyyksiämme ja väittelyjämme vetää esiin Ruotsissa pohdittaviksi, sillä täällä ei ole niiden oikea ratkaisupaikka. Tahdon vain oikaistakseni mahdollisesti täällä syntyvää väärää käsitystä mainita, että kun Suomenmaan koko asukasluvusta ainoastaan kahdeksas osa äidinkielenänsä käyttää ruotsia, niin suomenkielinen osa maamme väestöstä haluaa saada lapsillensa opetusta omalla äidinkielellä. Äidinkielen merkitys kansan sivistykselle ymmärretään kyllä täällä Ruotsissakin, kun vain maltetaan ajatella sitä aikaa, jolloin Upsalan yliopistokin perustettiin. Jokaisen, joka tahtoi saada sivistystä ja koulutietoja, täytyi ensin oppia latinaa, jolla kielellä oppi annettiin. Äidinkielen laiminlyömisestä oli seurauksena, että vain harvat pääsivät sivistyksestä osallisiksi. Mikä alennustila siitä seuraa kansakunnalle, jos vain vähäpätöinen osa kansasta on sivistynyttä, sen jokainen ajatteleva ymmärtää. Sen tähden suomenkielen harrastajat tahtovat saada Suomessa perustetuksi suomenkielisiäkin kouluja kansan suuren enemmistön lapsille. Meidän mielestämme osallisuus sivistykseen ei saa olla kansakunnan pienen vähemmistön yksinomaisena erikoisoikeutena. Edelliselle puhujalle täytyy olla tunnettua, että Suomessa tätä nykyä (v. 1877) on ainoastaan kaksi suomenkielistä valtion ylläpitämää yliopistoon valmistavaa koulua, toinen Jyväskylässä ja toinen Hämeenlinnassa, johon se Helsingistä karkoitettiin, etteivät siinä harjoittelevat opettajat saisi nauttia yliopistokaupungin etuja. Vaikka Suomen asukkaista valtava enemmistö on suomenkielistä, on sen tarpeeksi vain vähän kouluja, mutta ruotsinkielisiä niin runsaasti, että moni niistä kituu oppilaitten puutteesta. Puhe länsimaisen sivistyksen hävittämisestä on perätöntä juttua, sillä suomenkielisissä kouluissa opetetaan samoja oppiaineita kuin ruotsinkielisissäkin, ja ylimalkaan yhtä perusteellisesti.»Se mies, joka oli fennomaaneja vastaan tehnyt ilkeät syytöksensä, tunsi itsensä perinpohjin nolatuksi eikä kyennyt vastaväitteitä tekemään. Läsnäolleet ruotsinmaalaiset ryhtyivät entistä suuremmalla huomaavaisuudella jatkamaan keskustelua Malmbergin kanssa. Heidän joukossaan oli myös eräs neiti, joka loistavan älynsä ja sujuvan puhelahjansa puolesta oli muita etevämpi. Tämä pani kysymyksillänsä suomalaisten moittijan ahtaalle.»Teidän moitteenne omia suomenkielisiä kansalaisianne vastaan sisältävät kyllä raskaita syytöksiä, mitkä tämä toinen kansalaisenne on kumonnut, mutta millä tavalla te, ruotsia puhuvat, länsimaista sivistystä omassa maassanne levitätte? Te väitätte suomenkieltä puhuvaa osaa omasta kansastanne sivistymättömäksi ja sivistykselle vihamieliseksi. Teidän puheenne ei kuitenkaan ole ollut vakuuttavaa. Mahdatteko oikein tuntea niitä, joita moititte? Oletteko paljon liikkunut suomenkielisen väestön keskuudessa? Totta kaiketi ainakin puhutte suomenkieltä?»»Eihän toki», vastasi helsinkiläinen, »emme me sellaista kieltä puhu emmekä huoli oppiakaan.»»Ja te julkeatte puhua näin täällä Ruotsissa! Minä teidän sijassanne sitä häpeäisin.»»Niin, meidän Suomessa asuvien ruotsalaisten valitettavana kohtalona on se, ettei meitä ja meidän asemaamme täällä Ruotsissa oikein ymmärretä.»Tuo älykäs ja teräväpuheinen ruotsalainen neito ei vielä silloin ollut saavuttanut niin suurta kuuluisuutta ja mainetta kuin tätä nykyä. Hänen nimensä oliEllen Key.Kun Kristianian, Köpenhaminan ja Lundin edustajat olivat saapuneet Tukholmaan, niin lähtivät kaikki kutsuvieraat ylimääräisellä junalla Upsalaan. Toista tuhatta ylioppilasta oli tässä junassa ja se oli silloin ensimmäinen laatuansa ainakin pohjoismaissa. Upsalassa suurin osa vieraista majoitettiin Upsalan linnaan.Kutsuvierasten ja isäntinä esiintyvien Upsalan ylioppilaitten luku kohosi yhteensä runsaasti yli parin tuhannen, ja kun silloin Upsalan uusi yliopistorakennus ei vielä ollut valmis, niin suurella juhlayleisöllä ei ollut käytettävissä tarpeeksi isoa juhlasalia, vaan juhla pidettiin ulkona ja juhlapaikaksi valittiin yksi kaupungin pohjoispuolella Vanhan Upsalan luona olevista kuningaskummuista.Vanha Upsala, jossa on ikivanhoina pakanuuden aikoina rakennettu tuomiokirkko ja sen lähellä olevat neljä muinaisten kuningasten hautakumpua, on nykyisestä Upsalan kaupungista rautatietä kulkien puolen peninkulman päässä. Sinne asettui juhlayleisö maahan yhdelle kuninkaiden hautakummuista istumaan kuunnellaksensa juhlapuheita.Upsalan yliopiston puolesta tervehdyspuheen pitäjäksi valittu juhlapuhuja huomautti, miten tämä paikka jo pakanuuden aikoina oli ollut pohjoismaiden asukkaille yhteinen pyhä paikka, ja kun näitä muinaisen kansan rakentamia kumpuja on luvultansa neljä, niin puhuja vertasi niitä tässä juhlassa edustettuun neljään maahan: Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Suomeen. Vaikka kuningaskummut ovat jokainen erillään toisistaan samoin kuin kysymyksessäolevat maatkin, niin ne kuitenkin ovat niin lähellä toisiaan, että ne muodostavat yhteisen ryhmän, joka eroaa ympäristöstä. Samalla tavoin skandinaavilainen sivistyskin, yhteinen uskonto, yhtäläinen lainsäädäntö ja vapaudenaate yhdistää nämä maat kokonaisuudeksi, jonka eri osat kukin omalla kotiseudullaan ja omalla kielellään on velvoitettu hoitamaan esi-isiltä saatua perintöä ja valvomaan kukin kohdaltaan oman kansansa tulevaisuutta. Niistä, jotka olivat juhlassa mukana, ei kukaan tiennyt sanoa sen muinaisen kuninkaan nimeä, jonka hautakummulla nyt istuttiin, eikä myöskään, milloin tämä hautakumpu oli rakennettu, sillä nämä tiedot olivat jo vaipuneet ikuisen unholan yöhön. Puhuja toivoi myös, että riita ja eripuraisuus Pohjolan kansojen keskuudesta, missä se oli ennen saanut aikaan hävitystä, verenvuodatusta ja vihollisuutta, katoaisi ainaisiksi ajoiksi. Kauniisiin lauseisiin sommiteltu tervehdyspuhe kehoitti kaikkia Pohjolan yliopistoja ystävälliseen ja veljelliseen kilpailuun sivistystyössä koko ihmiskunnan hyväksi.Sekä tervehdyspuhe että muutkin juhlapuheet olivat omiaan hälventämään mielissä vallinneen jäykkyyden ja juhlavieraat kansallisuuteen katsomatta tunsivat itsensä saman sivistyshengen lapsiksi ja ystävällisiksi veljiksi.Suuria rahasummia oli Upsalan yliopisto uhrannut muistojuhlan järjestämiseen, mutta eivätpä yksityisetkään säästäneet itseään saadaksensa juhlan onnistumaan. Muuan rikas sahanomistaja oli lähettänyt ylioppilaille kutsun tulla Älfkarlebyhyn Dal-joen suulla hänen kutsuvieraikseen. Erään kauniin, koivuja kasvavan saaren Dal-joessa oli hän antanut puhdistaa ja siistiä juhlapaikaksi. Juna vei vieraat Upsalasta ensin Dannemoran rautakaivokselle ja täällä ihmeteltiin sitä suunnattoman suurta ja syvää, maan uumeniin ulottuvaa aukkoa, joka oli syntynyt, kun puolisen tuhatta vuotta oli yhtämittaa samasta paikasta kaivettu ja nostettu rautamalmia. Ja kun vieraat saapuivat Älfkarlebyhyn, niin he huomasivat, että saaren molemmin puolin oli kosket, jotka Dal-joki muodosti. Koskissa oli lohenpyydyksiä ja kauniin koivikon keskeen saarelle oli omistaja kaivattanut lammikon, jonka pohja sekä reunat olivat vuoratut puhtaiksi höylätyillä ja tiiviisti saumatuilla lankuilla. Koko lammikko oli täytetty simalla, jota pitkävartisilla kipoilla nostettiin suuriin puhvelinsarvista tehtyihin juoma-astioihin.Ruotsalaiset lauloivat laulua:Svearne fordomdags drucko ur horntogo in städer med vallar och torn.Ja nyt ruvettiin muinaisten svealaisten simanjuontia matkimaan. Joka ei ennen ollut sarvesta juonut, tuli pian huomaamaan, että siinäkin tarvittiin tottumusta. Jos joku käänsi sarven sillä tavoin, että kärki oli hänestä poispäin, ja kallisti sarvea siitä juodaksensa, niin, kun kärki oli kohonnut hänen suunsa yläpuolelle, pulpahti sarven sisällys hänen kasvoillensa. Juomatoverit silloin pyrskähtivät nauramaan. Välttääksensä tällaista vastoinkäymistä oli, ennenkuin sarvesta ryyppäsi, käännettävä se niin, että sarvenkärki oli kainalossa. Silloin sarven sisällys ei läikkynyt kasvoille.Samassa saaressa, johon simalammikko oli kaivettu, oli myös mäenrinteeseen haudattu iso tynnyri, jonka alasyrjässä oleva hana pisti esiin sammalien ja turpeiden seasta. Hanan alapuolelle oli asetettu pikareita ja kuka väänsi hanaa, sai pikariinsa punssia. Toisessa mäentörmässä oli toinen tynnyri, josta sai viiniä. Näitä lähteitä ja lammikkoa, jotka sisälsivät punaista ja keltaista nestettä, tutkimaan oli Älfkarlebyn omistaja kutsunut vieraansa ja nämä tekivätkin hartaita ja uutteria tutkimuksia. Keinotekoisen lammikon ja lähteiden teettäminen sekä sisustaminen kuuluu aiheuttaneen paikan omistajalle parinkymmenen tuhannen kruunun menot. Mutta olihan menoja vastaavalle tulopuolelle merkittävä yleinen tyytyväisyys ja monen miehen toivotukset, että he useamminkin vastedes kulkiessaan elämän erämaata joutuisivat näin miellyttävän kosteikon suojassa virkistystä saamaan.Hämäläisen osakunnan kuraattori ja edustaja, dosentti Perander, joka oli tunnettu hyväksi puhujaksi, oli huolellisesti valmistautunut puhetta pitämään tässä tilaisuudessa ja olikin jo päässyt hyvään vauhtiin, kun hänen puheensa keskeytti hirveä möläkkä ja hurraaminen. Vieressä olevassa koskessa oli pyydykseen mennyt iso lohi ja sitä oli ryhdytty juuri sillä hetkellä nostamaan vedestä, jolloin se tietysti kovasti potki ja teki vastarintaa. Ne, jotka olivat lähinnä koskenpartaalla, seurasivat väkevän kalan taistelua suuremmalla tarkkaavaisuudella kuin Peranderin kaunista puhetta, ja kun he rupesivat hurraata huutamaan lohen nostajille, niin melkein koko juhlayleisön huomio kiintyi tähän ja se syöksyi rannalle.Upsalan yliopiston 400-vuotiseen muistojuhlaan osaa ottaneet suomalaiset vieraat palasivat kotimaahan samaa tietä, kuin olivat menneetkin. Miesmuistiin sitä ennen ei Suomesta ollut käyty ruotsalaisten vieraina, ja siihen lienee ollut syynä valtiollinen varovaisuus, kun koetettiin välttää venäläisten epäluuloja liian läheisten suhteitten syntymisestä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Käynti Upsalan juhlilla oli alkuna entisen tuttavuuden solmiamiseksi uudelleen. Suomalaisten tällä matkalla saamat lämpimät vaikutelmat läntistä naapuria kohtaan ovat nähtävästi saaneet aikaan sen, että tuttavuuden elvyttämistä ja uusimista on jatkettu vuosikausien kuluessa Suomessa kukoistukseen kohonneiden laulukuntien tekemien konserttimatkojen kautta.Se voima, joka ihmismieliin vaikuttaa yhteisen sivistyksen muistojuhlissa taikka nuoruuden innolla esitetyssä laulussa, oli jälleen lähentänyt kaksi erirotuista kansaa toisiinsa, huolimatta siitä että heidät erottaa toisistaan laaja merenulappa ja eri kieli, ja vaikka valtiollisetkin harrastukset ovat pyrkineet heitä toisistaan vieroittamaan.
Juhlamatkalla RuotsissaOli neljä vuosisataa kulunut siitä, kun Sten Sture vanhempi vuonna 1477 perusti Upsalan yliopiston. Ruotsin vanhimman yliopiston miehet päättivät juhlallisesti viettää tätä Ruotsille rakasta muistopäivää. Oli päätetty kutsua vieraita kaikista skandinaavialaisista yliopistoista: Lundista, Kristianiasta, Köpenhaminasta ja Helsingistä.Kutsukirje Helsingin ylioppilaskunnalle saapui v. 1877 kevätlukukauden loppupuolella, jolloin suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistä jo oli lähtenyt pois Helsingistä. Kielitaistelu oli äskettäin päässyt leimahtamaan täyteen liekkiin sekä jakanut Suomen ylioppilaskunnan kahteen ryhmään, suomen- ja ruotsinmielisiin. Senvuoksi kutsu vaikutti sangen jäähdyttävästi mieliin suomalaisessa puolueessa. Miesmuistiin ei Ruotsin puolelta oltu saatu mitään kutsua yhteistoimintaan tahi mihinkään yhteiseen juhlanviettoon, ja mieliala suomalaisten puolella ei ollut otollinen. Siihen tietysti oli vaikuttanut etupäässä kotimaisten ruotsikkojen lukemattoman monet kerrat osoittama ylenkatse ja vihamielisyys. Epäiltiin Ruotsissa kohdattavan jotakin samanlaista.Ruotsinmielisissä sitä vastoin syttyi yleinen riemastus. »Nyt mennään Ruotsiin oikein miehissä. Pidetään yleinen ylioppilaskunnan kokous, jossa valitaan edustajia osakuntien puolesta ja osakunnan kustannuksella esiytymään. Edustajat valitaan niistä, jotka ovat halukkaita lähtemään, eikä vastahakoisista. Ja yleisessä kokouksessa päättää enemmistö, ketkä valitaan edustajiksi.» Näin ilkkuivat ruotsikot tietäen olevansa enemmistönä.Sillä välin kuin Helsingissä näistä asioista kinasteltiin, olivat Upsalan ylioppilaat neuvotelleet ja tarkistaneet kutsunsa. Tuli tieto, etteivät he voineet vastaanottaa rajatonta määrää kutsuvieraita. Helsingistä saisi tulla korkeintaan 85. Ruotsissa pidettyjen neuvottelujen tuloksena oli myös, että siellä ajateltiin kutsuvieraiden maksutonta majoittamista Tukholmassa, kunnes vieraat yhtaikaa lähtisivät sieltä junassa Upsalaan. Kirjakauppoihin asetetuille listoille tulvi asuntotarjouksia. Melkein aina, kun asunnon luovuttaja merkitsi listalle nimensä ja osoitteensa, ilmoitti hän myös, että hän mieluimmin vieraaksensa halusi suomalaisen, sitä lähinnä norjalaisen, mutta ei tanskalaista. Kahden päivän kuluessa olivat kaikki suomalaiset sijoitetut, viikon päivät kului, ennenkuin norjalaisille oli kaikille tarjottu asunto, mutta kaksi viikkoa, ennenkuin kaikki tanskalaiset oli majoitettu. Kun vietettiin Sten Sturen aikuisia muistoja, niin arvatenkin Kristian Tyrannin muistot niihin sekaantuivat elähyttäen ruotsalaisissa vanhan kaunan tanskalaisia kohtaan.Helsingissä pidettiin yleinen ylioppilaskokous vastoin vähemmistön ponnistuksia, ja ruotsikot määräsivät suomalaistenkin edustajat. Kun ensin oli valittu osakuntien edustajiksi uusmaalaisista maisteri Axel Lille, länsisuomalaisista lääketiet. kand. Rob Tigerstedt, pohjalaisista maist. Rob. Castrén, hämäläisistä osakunnan kuraattori dosentti J. J. F. Perander, savokarjalaisista maisteri A. J. Malmberg (myöhemmin Mela) ja viipurilaisista maisteri A. V. Streng, niin alkoi aikamoinen kinastelu siitä, ketkä vielä pääsisivät mukaan niistä, jotka olivat ilmoittautuneet halullisiksi lähtemään. Ylioppilaskunnan jäsenten joukossa oli silloin vielä montakin, jotka toverien arvostelun mukaan eivät olleet soveliaita kuntaa edustamaan tällaisessa juhlatilaisuudessa, ja sentähden henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei ollut aivan mieluista kuultavaa.Kun viimein tämäkin kysymys oli ratkaistu, päättivät matkalle lähtijät, että jokaisen Helsingin yliopiston edustajan piti käyttää matkalla valkoista lakkia, jotta hän ulkonaisestikin Ruotsissa tunnettaisiin suomalaiseksi. Uusmaalaiset tahtoivat sitä paitsi viedä mukanansa Ruotsiin jonkun Helsingin kaunottarista ja joukkoon liittyi kolme parhaimmassa iässä olevaa tyttöä — neidit De la Chapelle, von Frenckell ja Cræpelin.Senaikuisista Helsingissä asuvista neideistä nämä olivat kieltämättä kauneimpia.Ruotsalaiset kuuluvat heistä sanoneen, että näkyyhän »aasialainenkin rotu tuottavan muotoja, jotka eivät ole varsin epämiellyttäviä nähdä.»Laiva, jolla lähdettiin matkalle, saapui Tukholmaan aikaisemmin, kuin siellä odotettiin eikä rannassa senvuoksi ollut vastaanottajia ohjaamassa tulijoita varattuihin asuntoihin.Suomalaiset lähtivät omin päin kaupunkia katselemaan kulkien pikku ryhmissä. Pian huomattiin, että noilla valkolakkisilla oli kultainen lyyra lakissa eikä kokardia niinkuin Ruotsin ylioppilailla, ja että he puhuivat ruotsia toisella tavalla kuin tukholmalaiset. Iloinen puheensorina ruotsalaisten kesken alkoi kuulua. »Suomalaiset kutsuvieraat ovat saapuneet.» Ja siitä hetkestä tunkeili tukholmalaisia jokaisen suomalaisen ympärillä etsien tilaisuutta tehdä tuttavuutta. Missä joku soittokunta soitteli puistossa tai jonkun ravintolan edustalla ja sinne ilmestyi suomalainen, siellä kapellimestari muutti soittokunnan eteen toiset nuotit ja esitti pelkkiä suomalaisia sävellyksiä. Mutta silloin vasta mielenkiinto heräsi ruotsalaisten keskuudessa, kun Helsingistä tulleet vieraat jälleen kokoontuivat yhteen parveen ja laulajain lippu liehuen joukon etupäässä marssivat majoituskansliaan kuulemaan, missä kullekin oli luvattu asunto varattu. Tuhansiin nousi silloin niiden tukholmalaisten luku, jotka seurasivat suomalaisia. Näiden suuri, tuulessa liehuva, sininen, silkkinen, kullalla kirjaeltu, suomalaista kannelta kantava lippu, jonka tangon päähän oli kiinnitetty kultainen lyyra ja jonka nyörit olivat koristetut komeilla tupsuilla, herätti suurta huomiota ja veti puoleensa kaikki, joilla vain oli joutilasta aikaa.Kun oli lipun jäljessä marssittu ja seisahduttiin johonkin, niin ei lipunkantaja jäänyt lippua vartioimaan, vaan hän asetti sen pystyyn sopivaan paikkaan, ja heti oli lipun ympärillä Ruotsin neitosia sitä tarkemmin katselemassa ja ihailemassa. Tytöille ominainen muistojen keräilemisen halu sai jonkun ruotsittaren taskussaan olevilla saksilla leikkaamaan langan pätkän laulajain lipun tupsusta ja hänen esimerkkinsä tarttui toisiinkin ruotsittariin. Vähän ajan kuluttua laulajain lipun koristetupsut muistuttivat kynittyjä kanoja, kunnes lipunkantaja pelasti lipun.Suomen ylioppilaat olivat saapuneet Tukholmaan aikaisemmin kuin Lundin, Kristianian ja Köpenhaminan edustajat. He liikuskelivat pienemmissä ryhmissä katselemassa Tukholman nähtävyyksiä. Joka paikassa heidän ympärillensä kerääntyi tukholmalaisia ja Upsalan ylioppilaita tekemään tuttavuutta kutsuvieraitten kanssa ja kohteliaina isäntinä heitä opastamaan. Näin oli ryhmä suomalaisia joutunut Riddarholman kirkkoon katselemaan sen nähtävyyksiä. Suomalaisiksi heitä sanon, sillä silloin ei vielä kukaan Suomessa syntynyt Suomen kansalainen halveksinut suomalaisen nimeä. Finländare-sanaa ei silloin vielä oltu keksitty.Jotkut suomalaisuuden viholliset eivät malttaneet olla vetämättä esille kysymystä suomenkielen tunkeutumisesta uhkaavaan valta-asemaan Suomessa selittäen, miten se uhkasi hävittää maassa kaiken länsimaisen sivistyksen j. n. e. Se virsi on Suomessa liiaksi tuttu, että sitä tässä tarvitsisi tarkemmin selostaa. Ruotsalaiset kuuntelivat noita juttuja kummastellen ja heidän kasvoillansa alkoi yhä selvemmin kuvastua närkästys. Luuli näkevänsä heidän silmistään ajatuksen: vai sellaisia vieraita me olemmekin saaneet joukkoomme, noita kamalia fennomaaneja, joista on hämäriä huhuja kuulunut.Sattuipa saapuvilla olemaan savokarjalaisten edustaja maisteri Malmberg, jota uusmaalainen suomalaisten solvaaja ei ollut huomannut tai tuntenut, jotta olisi voinut häntä karttaa. Ja kun Malmberg (Mela) heti sen jälkeen ryhtyi oikaisemaan edellisen puhujan parjauksia, kuuntelivat ruotsalaiset tarkkaavasti myöskin vastapuolta.»Viimeinen puhuja on perinpohjin erehtynyt suomenkielisten päämääristä, joita hän ei nähtävästi tunne», sanoi Malmberg. »En tahdo kotimaisia erimielisyyksiämme ja väittelyjämme vetää esiin Ruotsissa pohdittaviksi, sillä täällä ei ole niiden oikea ratkaisupaikka. Tahdon vain oikaistakseni mahdollisesti täällä syntyvää väärää käsitystä mainita, että kun Suomenmaan koko asukasluvusta ainoastaan kahdeksas osa äidinkielenänsä käyttää ruotsia, niin suomenkielinen osa maamme väestöstä haluaa saada lapsillensa opetusta omalla äidinkielellä. Äidinkielen merkitys kansan sivistykselle ymmärretään kyllä täällä Ruotsissakin, kun vain maltetaan ajatella sitä aikaa, jolloin Upsalan yliopistokin perustettiin. Jokaisen, joka tahtoi saada sivistystä ja koulutietoja, täytyi ensin oppia latinaa, jolla kielellä oppi annettiin. Äidinkielen laiminlyömisestä oli seurauksena, että vain harvat pääsivät sivistyksestä osallisiksi. Mikä alennustila siitä seuraa kansakunnalle, jos vain vähäpätöinen osa kansasta on sivistynyttä, sen jokainen ajatteleva ymmärtää. Sen tähden suomenkielen harrastajat tahtovat saada Suomessa perustetuksi suomenkielisiäkin kouluja kansan suuren enemmistön lapsille. Meidän mielestämme osallisuus sivistykseen ei saa olla kansakunnan pienen vähemmistön yksinomaisena erikoisoikeutena. Edelliselle puhujalle täytyy olla tunnettua, että Suomessa tätä nykyä (v. 1877) on ainoastaan kaksi suomenkielistä valtion ylläpitämää yliopistoon valmistavaa koulua, toinen Jyväskylässä ja toinen Hämeenlinnassa, johon se Helsingistä karkoitettiin, etteivät siinä harjoittelevat opettajat saisi nauttia yliopistokaupungin etuja. Vaikka Suomen asukkaista valtava enemmistö on suomenkielistä, on sen tarpeeksi vain vähän kouluja, mutta ruotsinkielisiä niin runsaasti, että moni niistä kituu oppilaitten puutteesta. Puhe länsimaisen sivistyksen hävittämisestä on perätöntä juttua, sillä suomenkielisissä kouluissa opetetaan samoja oppiaineita kuin ruotsinkielisissäkin, ja ylimalkaan yhtä perusteellisesti.»Se mies, joka oli fennomaaneja vastaan tehnyt ilkeät syytöksensä, tunsi itsensä perinpohjin nolatuksi eikä kyennyt vastaväitteitä tekemään. Läsnäolleet ruotsinmaalaiset ryhtyivät entistä suuremmalla huomaavaisuudella jatkamaan keskustelua Malmbergin kanssa. Heidän joukossaan oli myös eräs neiti, joka loistavan älynsä ja sujuvan puhelahjansa puolesta oli muita etevämpi. Tämä pani kysymyksillänsä suomalaisten moittijan ahtaalle.»Teidän moitteenne omia suomenkielisiä kansalaisianne vastaan sisältävät kyllä raskaita syytöksiä, mitkä tämä toinen kansalaisenne on kumonnut, mutta millä tavalla te, ruotsia puhuvat, länsimaista sivistystä omassa maassanne levitätte? Te väitätte suomenkieltä puhuvaa osaa omasta kansastanne sivistymättömäksi ja sivistykselle vihamieliseksi. Teidän puheenne ei kuitenkaan ole ollut vakuuttavaa. Mahdatteko oikein tuntea niitä, joita moititte? Oletteko paljon liikkunut suomenkielisen väestön keskuudessa? Totta kaiketi ainakin puhutte suomenkieltä?»»Eihän toki», vastasi helsinkiläinen, »emme me sellaista kieltä puhu emmekä huoli oppiakaan.»»Ja te julkeatte puhua näin täällä Ruotsissa! Minä teidän sijassanne sitä häpeäisin.»»Niin, meidän Suomessa asuvien ruotsalaisten valitettavana kohtalona on se, ettei meitä ja meidän asemaamme täällä Ruotsissa oikein ymmärretä.»Tuo älykäs ja teräväpuheinen ruotsalainen neito ei vielä silloin ollut saavuttanut niin suurta kuuluisuutta ja mainetta kuin tätä nykyä. Hänen nimensä oliEllen Key.Kun Kristianian, Köpenhaminan ja Lundin edustajat olivat saapuneet Tukholmaan, niin lähtivät kaikki kutsuvieraat ylimääräisellä junalla Upsalaan. Toista tuhatta ylioppilasta oli tässä junassa ja se oli silloin ensimmäinen laatuansa ainakin pohjoismaissa. Upsalassa suurin osa vieraista majoitettiin Upsalan linnaan.Kutsuvierasten ja isäntinä esiintyvien Upsalan ylioppilaitten luku kohosi yhteensä runsaasti yli parin tuhannen, ja kun silloin Upsalan uusi yliopistorakennus ei vielä ollut valmis, niin suurella juhlayleisöllä ei ollut käytettävissä tarpeeksi isoa juhlasalia, vaan juhla pidettiin ulkona ja juhlapaikaksi valittiin yksi kaupungin pohjoispuolella Vanhan Upsalan luona olevista kuningaskummuista.Vanha Upsala, jossa on ikivanhoina pakanuuden aikoina rakennettu tuomiokirkko ja sen lähellä olevat neljä muinaisten kuningasten hautakumpua, on nykyisestä Upsalan kaupungista rautatietä kulkien puolen peninkulman päässä. Sinne asettui juhlayleisö maahan yhdelle kuninkaiden hautakummuista istumaan kuunnellaksensa juhlapuheita.Upsalan yliopiston puolesta tervehdyspuheen pitäjäksi valittu juhlapuhuja huomautti, miten tämä paikka jo pakanuuden aikoina oli ollut pohjoismaiden asukkaille yhteinen pyhä paikka, ja kun näitä muinaisen kansan rakentamia kumpuja on luvultansa neljä, niin puhuja vertasi niitä tässä juhlassa edustettuun neljään maahan: Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Suomeen. Vaikka kuningaskummut ovat jokainen erillään toisistaan samoin kuin kysymyksessäolevat maatkin, niin ne kuitenkin ovat niin lähellä toisiaan, että ne muodostavat yhteisen ryhmän, joka eroaa ympäristöstä. Samalla tavoin skandinaavilainen sivistyskin, yhteinen uskonto, yhtäläinen lainsäädäntö ja vapaudenaate yhdistää nämä maat kokonaisuudeksi, jonka eri osat kukin omalla kotiseudullaan ja omalla kielellään on velvoitettu hoitamaan esi-isiltä saatua perintöä ja valvomaan kukin kohdaltaan oman kansansa tulevaisuutta. Niistä, jotka olivat juhlassa mukana, ei kukaan tiennyt sanoa sen muinaisen kuninkaan nimeä, jonka hautakummulla nyt istuttiin, eikä myöskään, milloin tämä hautakumpu oli rakennettu, sillä nämä tiedot olivat jo vaipuneet ikuisen unholan yöhön. Puhuja toivoi myös, että riita ja eripuraisuus Pohjolan kansojen keskuudesta, missä se oli ennen saanut aikaan hävitystä, verenvuodatusta ja vihollisuutta, katoaisi ainaisiksi ajoiksi. Kauniisiin lauseisiin sommiteltu tervehdyspuhe kehoitti kaikkia Pohjolan yliopistoja ystävälliseen ja veljelliseen kilpailuun sivistystyössä koko ihmiskunnan hyväksi.Sekä tervehdyspuhe että muutkin juhlapuheet olivat omiaan hälventämään mielissä vallinneen jäykkyyden ja juhlavieraat kansallisuuteen katsomatta tunsivat itsensä saman sivistyshengen lapsiksi ja ystävällisiksi veljiksi.Suuria rahasummia oli Upsalan yliopisto uhrannut muistojuhlan järjestämiseen, mutta eivätpä yksityisetkään säästäneet itseään saadaksensa juhlan onnistumaan. Muuan rikas sahanomistaja oli lähettänyt ylioppilaille kutsun tulla Älfkarlebyhyn Dal-joen suulla hänen kutsuvieraikseen. Erään kauniin, koivuja kasvavan saaren Dal-joessa oli hän antanut puhdistaa ja siistiä juhlapaikaksi. Juna vei vieraat Upsalasta ensin Dannemoran rautakaivokselle ja täällä ihmeteltiin sitä suunnattoman suurta ja syvää, maan uumeniin ulottuvaa aukkoa, joka oli syntynyt, kun puolisen tuhatta vuotta oli yhtämittaa samasta paikasta kaivettu ja nostettu rautamalmia. Ja kun vieraat saapuivat Älfkarlebyhyn, niin he huomasivat, että saaren molemmin puolin oli kosket, jotka Dal-joki muodosti. Koskissa oli lohenpyydyksiä ja kauniin koivikon keskeen saarelle oli omistaja kaivattanut lammikon, jonka pohja sekä reunat olivat vuoratut puhtaiksi höylätyillä ja tiiviisti saumatuilla lankuilla. Koko lammikko oli täytetty simalla, jota pitkävartisilla kipoilla nostettiin suuriin puhvelinsarvista tehtyihin juoma-astioihin.Ruotsalaiset lauloivat laulua:Svearne fordomdags drucko ur horntogo in städer med vallar och torn.Ja nyt ruvettiin muinaisten svealaisten simanjuontia matkimaan. Joka ei ennen ollut sarvesta juonut, tuli pian huomaamaan, että siinäkin tarvittiin tottumusta. Jos joku käänsi sarven sillä tavoin, että kärki oli hänestä poispäin, ja kallisti sarvea siitä juodaksensa, niin, kun kärki oli kohonnut hänen suunsa yläpuolelle, pulpahti sarven sisällys hänen kasvoillensa. Juomatoverit silloin pyrskähtivät nauramaan. Välttääksensä tällaista vastoinkäymistä oli, ennenkuin sarvesta ryyppäsi, käännettävä se niin, että sarvenkärki oli kainalossa. Silloin sarven sisällys ei läikkynyt kasvoille.Samassa saaressa, johon simalammikko oli kaivettu, oli myös mäenrinteeseen haudattu iso tynnyri, jonka alasyrjässä oleva hana pisti esiin sammalien ja turpeiden seasta. Hanan alapuolelle oli asetettu pikareita ja kuka väänsi hanaa, sai pikariinsa punssia. Toisessa mäentörmässä oli toinen tynnyri, josta sai viiniä. Näitä lähteitä ja lammikkoa, jotka sisälsivät punaista ja keltaista nestettä, tutkimaan oli Älfkarlebyn omistaja kutsunut vieraansa ja nämä tekivätkin hartaita ja uutteria tutkimuksia. Keinotekoisen lammikon ja lähteiden teettäminen sekä sisustaminen kuuluu aiheuttaneen paikan omistajalle parinkymmenen tuhannen kruunun menot. Mutta olihan menoja vastaavalle tulopuolelle merkittävä yleinen tyytyväisyys ja monen miehen toivotukset, että he useamminkin vastedes kulkiessaan elämän erämaata joutuisivat näin miellyttävän kosteikon suojassa virkistystä saamaan.Hämäläisen osakunnan kuraattori ja edustaja, dosentti Perander, joka oli tunnettu hyväksi puhujaksi, oli huolellisesti valmistautunut puhetta pitämään tässä tilaisuudessa ja olikin jo päässyt hyvään vauhtiin, kun hänen puheensa keskeytti hirveä möläkkä ja hurraaminen. Vieressä olevassa koskessa oli pyydykseen mennyt iso lohi ja sitä oli ryhdytty juuri sillä hetkellä nostamaan vedestä, jolloin se tietysti kovasti potki ja teki vastarintaa. Ne, jotka olivat lähinnä koskenpartaalla, seurasivat väkevän kalan taistelua suuremmalla tarkkaavaisuudella kuin Peranderin kaunista puhetta, ja kun he rupesivat hurraata huutamaan lohen nostajille, niin melkein koko juhlayleisön huomio kiintyi tähän ja se syöksyi rannalle.Upsalan yliopiston 400-vuotiseen muistojuhlaan osaa ottaneet suomalaiset vieraat palasivat kotimaahan samaa tietä, kuin olivat menneetkin. Miesmuistiin sitä ennen ei Suomesta ollut käyty ruotsalaisten vieraina, ja siihen lienee ollut syynä valtiollinen varovaisuus, kun koetettiin välttää venäläisten epäluuloja liian läheisten suhteitten syntymisestä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Käynti Upsalan juhlilla oli alkuna entisen tuttavuuden solmiamiseksi uudelleen. Suomalaisten tällä matkalla saamat lämpimät vaikutelmat läntistä naapuria kohtaan ovat nähtävästi saaneet aikaan sen, että tuttavuuden elvyttämistä ja uusimista on jatkettu vuosikausien kuluessa Suomessa kukoistukseen kohonneiden laulukuntien tekemien konserttimatkojen kautta.Se voima, joka ihmismieliin vaikuttaa yhteisen sivistyksen muistojuhlissa taikka nuoruuden innolla esitetyssä laulussa, oli jälleen lähentänyt kaksi erirotuista kansaa toisiinsa, huolimatta siitä että heidät erottaa toisistaan laaja merenulappa ja eri kieli, ja vaikka valtiollisetkin harrastukset ovat pyrkineet heitä toisistaan vieroittamaan.
Oli neljä vuosisataa kulunut siitä, kun Sten Sture vanhempi vuonna 1477 perusti Upsalan yliopiston. Ruotsin vanhimman yliopiston miehet päättivät juhlallisesti viettää tätä Ruotsille rakasta muistopäivää. Oli päätetty kutsua vieraita kaikista skandinaavialaisista yliopistoista: Lundista, Kristianiasta, Köpenhaminasta ja Helsingistä.
Kutsukirje Helsingin ylioppilaskunnalle saapui v. 1877 kevätlukukauden loppupuolella, jolloin suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistä jo oli lähtenyt pois Helsingistä. Kielitaistelu oli äskettäin päässyt leimahtamaan täyteen liekkiin sekä jakanut Suomen ylioppilaskunnan kahteen ryhmään, suomen- ja ruotsinmielisiin. Senvuoksi kutsu vaikutti sangen jäähdyttävästi mieliin suomalaisessa puolueessa. Miesmuistiin ei Ruotsin puolelta oltu saatu mitään kutsua yhteistoimintaan tahi mihinkään yhteiseen juhlanviettoon, ja mieliala suomalaisten puolella ei ollut otollinen. Siihen tietysti oli vaikuttanut etupäässä kotimaisten ruotsikkojen lukemattoman monet kerrat osoittama ylenkatse ja vihamielisyys. Epäiltiin Ruotsissa kohdattavan jotakin samanlaista.
Ruotsinmielisissä sitä vastoin syttyi yleinen riemastus. »Nyt mennään Ruotsiin oikein miehissä. Pidetään yleinen ylioppilaskunnan kokous, jossa valitaan edustajia osakuntien puolesta ja osakunnan kustannuksella esiytymään. Edustajat valitaan niistä, jotka ovat halukkaita lähtemään, eikä vastahakoisista. Ja yleisessä kokouksessa päättää enemmistö, ketkä valitaan edustajiksi.» Näin ilkkuivat ruotsikot tietäen olevansa enemmistönä.
Sillä välin kuin Helsingissä näistä asioista kinasteltiin, olivat Upsalan ylioppilaat neuvotelleet ja tarkistaneet kutsunsa. Tuli tieto, etteivät he voineet vastaanottaa rajatonta määrää kutsuvieraita. Helsingistä saisi tulla korkeintaan 85. Ruotsissa pidettyjen neuvottelujen tuloksena oli myös, että siellä ajateltiin kutsuvieraiden maksutonta majoittamista Tukholmassa, kunnes vieraat yhtaikaa lähtisivät sieltä junassa Upsalaan. Kirjakauppoihin asetetuille listoille tulvi asuntotarjouksia. Melkein aina, kun asunnon luovuttaja merkitsi listalle nimensä ja osoitteensa, ilmoitti hän myös, että hän mieluimmin vieraaksensa halusi suomalaisen, sitä lähinnä norjalaisen, mutta ei tanskalaista. Kahden päivän kuluessa olivat kaikki suomalaiset sijoitetut, viikon päivät kului, ennenkuin norjalaisille oli kaikille tarjottu asunto, mutta kaksi viikkoa, ennenkuin kaikki tanskalaiset oli majoitettu. Kun vietettiin Sten Sturen aikuisia muistoja, niin arvatenkin Kristian Tyrannin muistot niihin sekaantuivat elähyttäen ruotsalaisissa vanhan kaunan tanskalaisia kohtaan.
Helsingissä pidettiin yleinen ylioppilaskokous vastoin vähemmistön ponnistuksia, ja ruotsikot määräsivät suomalaistenkin edustajat. Kun ensin oli valittu osakuntien edustajiksi uusmaalaisista maisteri Axel Lille, länsisuomalaisista lääketiet. kand. Rob Tigerstedt, pohjalaisista maist. Rob. Castrén, hämäläisistä osakunnan kuraattori dosentti J. J. F. Perander, savokarjalaisista maisteri A. J. Malmberg (myöhemmin Mela) ja viipurilaisista maisteri A. V. Streng, niin alkoi aikamoinen kinastelu siitä, ketkä vielä pääsisivät mukaan niistä, jotka olivat ilmoittautuneet halullisiksi lähtemään. Ylioppilaskunnan jäsenten joukossa oli silloin vielä montakin, jotka toverien arvostelun mukaan eivät olleet soveliaita kuntaa edustamaan tällaisessa juhlatilaisuudessa, ja sentähden henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei ollut aivan mieluista kuultavaa.
Kun viimein tämäkin kysymys oli ratkaistu, päättivät matkalle lähtijät, että jokaisen Helsingin yliopiston edustajan piti käyttää matkalla valkoista lakkia, jotta hän ulkonaisestikin Ruotsissa tunnettaisiin suomalaiseksi. Uusmaalaiset tahtoivat sitä paitsi viedä mukanansa Ruotsiin jonkun Helsingin kaunottarista ja joukkoon liittyi kolme parhaimmassa iässä olevaa tyttöä — neidit De la Chapelle, von Frenckell ja Cræpelin.
Senaikuisista Helsingissä asuvista neideistä nämä olivat kieltämättä kauneimpia.
Ruotsalaiset kuuluvat heistä sanoneen, että näkyyhän »aasialainenkin rotu tuottavan muotoja, jotka eivät ole varsin epämiellyttäviä nähdä.»
Laiva, jolla lähdettiin matkalle, saapui Tukholmaan aikaisemmin, kuin siellä odotettiin eikä rannassa senvuoksi ollut vastaanottajia ohjaamassa tulijoita varattuihin asuntoihin.
Suomalaiset lähtivät omin päin kaupunkia katselemaan kulkien pikku ryhmissä. Pian huomattiin, että noilla valkolakkisilla oli kultainen lyyra lakissa eikä kokardia niinkuin Ruotsin ylioppilailla, ja että he puhuivat ruotsia toisella tavalla kuin tukholmalaiset. Iloinen puheensorina ruotsalaisten kesken alkoi kuulua. »Suomalaiset kutsuvieraat ovat saapuneet.» Ja siitä hetkestä tunkeili tukholmalaisia jokaisen suomalaisen ympärillä etsien tilaisuutta tehdä tuttavuutta. Missä joku soittokunta soitteli puistossa tai jonkun ravintolan edustalla ja sinne ilmestyi suomalainen, siellä kapellimestari muutti soittokunnan eteen toiset nuotit ja esitti pelkkiä suomalaisia sävellyksiä. Mutta silloin vasta mielenkiinto heräsi ruotsalaisten keskuudessa, kun Helsingistä tulleet vieraat jälleen kokoontuivat yhteen parveen ja laulajain lippu liehuen joukon etupäässä marssivat majoituskansliaan kuulemaan, missä kullekin oli luvattu asunto varattu. Tuhansiin nousi silloin niiden tukholmalaisten luku, jotka seurasivat suomalaisia. Näiden suuri, tuulessa liehuva, sininen, silkkinen, kullalla kirjaeltu, suomalaista kannelta kantava lippu, jonka tangon päähän oli kiinnitetty kultainen lyyra ja jonka nyörit olivat koristetut komeilla tupsuilla, herätti suurta huomiota ja veti puoleensa kaikki, joilla vain oli joutilasta aikaa.
Kun oli lipun jäljessä marssittu ja seisahduttiin johonkin, niin ei lipunkantaja jäänyt lippua vartioimaan, vaan hän asetti sen pystyyn sopivaan paikkaan, ja heti oli lipun ympärillä Ruotsin neitosia sitä tarkemmin katselemassa ja ihailemassa. Tytöille ominainen muistojen keräilemisen halu sai jonkun ruotsittaren taskussaan olevilla saksilla leikkaamaan langan pätkän laulajain lipun tupsusta ja hänen esimerkkinsä tarttui toisiinkin ruotsittariin. Vähän ajan kuluttua laulajain lipun koristetupsut muistuttivat kynittyjä kanoja, kunnes lipunkantaja pelasti lipun.
Suomen ylioppilaat olivat saapuneet Tukholmaan aikaisemmin kuin Lundin, Kristianian ja Köpenhaminan edustajat. He liikuskelivat pienemmissä ryhmissä katselemassa Tukholman nähtävyyksiä. Joka paikassa heidän ympärillensä kerääntyi tukholmalaisia ja Upsalan ylioppilaita tekemään tuttavuutta kutsuvieraitten kanssa ja kohteliaina isäntinä heitä opastamaan. Näin oli ryhmä suomalaisia joutunut Riddarholman kirkkoon katselemaan sen nähtävyyksiä. Suomalaisiksi heitä sanon, sillä silloin ei vielä kukaan Suomessa syntynyt Suomen kansalainen halveksinut suomalaisen nimeä. Finländare-sanaa ei silloin vielä oltu keksitty.
Jotkut suomalaisuuden viholliset eivät malttaneet olla vetämättä esille kysymystä suomenkielen tunkeutumisesta uhkaavaan valta-asemaan Suomessa selittäen, miten se uhkasi hävittää maassa kaiken länsimaisen sivistyksen j. n. e. Se virsi on Suomessa liiaksi tuttu, että sitä tässä tarvitsisi tarkemmin selostaa. Ruotsalaiset kuuntelivat noita juttuja kummastellen ja heidän kasvoillansa alkoi yhä selvemmin kuvastua närkästys. Luuli näkevänsä heidän silmistään ajatuksen: vai sellaisia vieraita me olemmekin saaneet joukkoomme, noita kamalia fennomaaneja, joista on hämäriä huhuja kuulunut.
Sattuipa saapuvilla olemaan savokarjalaisten edustaja maisteri Malmberg, jota uusmaalainen suomalaisten solvaaja ei ollut huomannut tai tuntenut, jotta olisi voinut häntä karttaa. Ja kun Malmberg (Mela) heti sen jälkeen ryhtyi oikaisemaan edellisen puhujan parjauksia, kuuntelivat ruotsalaiset tarkkaavasti myöskin vastapuolta.
»Viimeinen puhuja on perinpohjin erehtynyt suomenkielisten päämääristä, joita hän ei nähtävästi tunne», sanoi Malmberg. »En tahdo kotimaisia erimielisyyksiämme ja väittelyjämme vetää esiin Ruotsissa pohdittaviksi, sillä täällä ei ole niiden oikea ratkaisupaikka. Tahdon vain oikaistakseni mahdollisesti täällä syntyvää väärää käsitystä mainita, että kun Suomenmaan koko asukasluvusta ainoastaan kahdeksas osa äidinkielenänsä käyttää ruotsia, niin suomenkielinen osa maamme väestöstä haluaa saada lapsillensa opetusta omalla äidinkielellä. Äidinkielen merkitys kansan sivistykselle ymmärretään kyllä täällä Ruotsissakin, kun vain maltetaan ajatella sitä aikaa, jolloin Upsalan yliopistokin perustettiin. Jokaisen, joka tahtoi saada sivistystä ja koulutietoja, täytyi ensin oppia latinaa, jolla kielellä oppi annettiin. Äidinkielen laiminlyömisestä oli seurauksena, että vain harvat pääsivät sivistyksestä osallisiksi. Mikä alennustila siitä seuraa kansakunnalle, jos vain vähäpätöinen osa kansasta on sivistynyttä, sen jokainen ajatteleva ymmärtää. Sen tähden suomenkielen harrastajat tahtovat saada Suomessa perustetuksi suomenkielisiäkin kouluja kansan suuren enemmistön lapsille. Meidän mielestämme osallisuus sivistykseen ei saa olla kansakunnan pienen vähemmistön yksinomaisena erikoisoikeutena. Edelliselle puhujalle täytyy olla tunnettua, että Suomessa tätä nykyä (v. 1877) on ainoastaan kaksi suomenkielistä valtion ylläpitämää yliopistoon valmistavaa koulua, toinen Jyväskylässä ja toinen Hämeenlinnassa, johon se Helsingistä karkoitettiin, etteivät siinä harjoittelevat opettajat saisi nauttia yliopistokaupungin etuja. Vaikka Suomen asukkaista valtava enemmistö on suomenkielistä, on sen tarpeeksi vain vähän kouluja, mutta ruotsinkielisiä niin runsaasti, että moni niistä kituu oppilaitten puutteesta. Puhe länsimaisen sivistyksen hävittämisestä on perätöntä juttua, sillä suomenkielisissä kouluissa opetetaan samoja oppiaineita kuin ruotsinkielisissäkin, ja ylimalkaan yhtä perusteellisesti.»
Se mies, joka oli fennomaaneja vastaan tehnyt ilkeät syytöksensä, tunsi itsensä perinpohjin nolatuksi eikä kyennyt vastaväitteitä tekemään. Läsnäolleet ruotsinmaalaiset ryhtyivät entistä suuremmalla huomaavaisuudella jatkamaan keskustelua Malmbergin kanssa. Heidän joukossaan oli myös eräs neiti, joka loistavan älynsä ja sujuvan puhelahjansa puolesta oli muita etevämpi. Tämä pani kysymyksillänsä suomalaisten moittijan ahtaalle.
»Teidän moitteenne omia suomenkielisiä kansalaisianne vastaan sisältävät kyllä raskaita syytöksiä, mitkä tämä toinen kansalaisenne on kumonnut, mutta millä tavalla te, ruotsia puhuvat, länsimaista sivistystä omassa maassanne levitätte? Te väitätte suomenkieltä puhuvaa osaa omasta kansastanne sivistymättömäksi ja sivistykselle vihamieliseksi. Teidän puheenne ei kuitenkaan ole ollut vakuuttavaa. Mahdatteko oikein tuntea niitä, joita moititte? Oletteko paljon liikkunut suomenkielisen väestön keskuudessa? Totta kaiketi ainakin puhutte suomenkieltä?»
»Eihän toki», vastasi helsinkiläinen, »emme me sellaista kieltä puhu emmekä huoli oppiakaan.»
»Ja te julkeatte puhua näin täällä Ruotsissa! Minä teidän sijassanne sitä häpeäisin.»
»Niin, meidän Suomessa asuvien ruotsalaisten valitettavana kohtalona on se, ettei meitä ja meidän asemaamme täällä Ruotsissa oikein ymmärretä.»
Tuo älykäs ja teräväpuheinen ruotsalainen neito ei vielä silloin ollut saavuttanut niin suurta kuuluisuutta ja mainetta kuin tätä nykyä. Hänen nimensä oliEllen Key.
Kun Kristianian, Köpenhaminan ja Lundin edustajat olivat saapuneet Tukholmaan, niin lähtivät kaikki kutsuvieraat ylimääräisellä junalla Upsalaan. Toista tuhatta ylioppilasta oli tässä junassa ja se oli silloin ensimmäinen laatuansa ainakin pohjoismaissa. Upsalassa suurin osa vieraista majoitettiin Upsalan linnaan.
Kutsuvierasten ja isäntinä esiintyvien Upsalan ylioppilaitten luku kohosi yhteensä runsaasti yli parin tuhannen, ja kun silloin Upsalan uusi yliopistorakennus ei vielä ollut valmis, niin suurella juhlayleisöllä ei ollut käytettävissä tarpeeksi isoa juhlasalia, vaan juhla pidettiin ulkona ja juhlapaikaksi valittiin yksi kaupungin pohjoispuolella Vanhan Upsalan luona olevista kuningaskummuista.
Vanha Upsala, jossa on ikivanhoina pakanuuden aikoina rakennettu tuomiokirkko ja sen lähellä olevat neljä muinaisten kuningasten hautakumpua, on nykyisestä Upsalan kaupungista rautatietä kulkien puolen peninkulman päässä. Sinne asettui juhlayleisö maahan yhdelle kuninkaiden hautakummuista istumaan kuunnellaksensa juhlapuheita.
Upsalan yliopiston puolesta tervehdyspuheen pitäjäksi valittu juhlapuhuja huomautti, miten tämä paikka jo pakanuuden aikoina oli ollut pohjoismaiden asukkaille yhteinen pyhä paikka, ja kun näitä muinaisen kansan rakentamia kumpuja on luvultansa neljä, niin puhuja vertasi niitä tässä juhlassa edustettuun neljään maahan: Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Suomeen. Vaikka kuningaskummut ovat jokainen erillään toisistaan samoin kuin kysymyksessäolevat maatkin, niin ne kuitenkin ovat niin lähellä toisiaan, että ne muodostavat yhteisen ryhmän, joka eroaa ympäristöstä. Samalla tavoin skandinaavilainen sivistyskin, yhteinen uskonto, yhtäläinen lainsäädäntö ja vapaudenaate yhdistää nämä maat kokonaisuudeksi, jonka eri osat kukin omalla kotiseudullaan ja omalla kielellään on velvoitettu hoitamaan esi-isiltä saatua perintöä ja valvomaan kukin kohdaltaan oman kansansa tulevaisuutta. Niistä, jotka olivat juhlassa mukana, ei kukaan tiennyt sanoa sen muinaisen kuninkaan nimeä, jonka hautakummulla nyt istuttiin, eikä myöskään, milloin tämä hautakumpu oli rakennettu, sillä nämä tiedot olivat jo vaipuneet ikuisen unholan yöhön. Puhuja toivoi myös, että riita ja eripuraisuus Pohjolan kansojen keskuudesta, missä se oli ennen saanut aikaan hävitystä, verenvuodatusta ja vihollisuutta, katoaisi ainaisiksi ajoiksi. Kauniisiin lauseisiin sommiteltu tervehdyspuhe kehoitti kaikkia Pohjolan yliopistoja ystävälliseen ja veljelliseen kilpailuun sivistystyössä koko ihmiskunnan hyväksi.
Sekä tervehdyspuhe että muutkin juhlapuheet olivat omiaan hälventämään mielissä vallinneen jäykkyyden ja juhlavieraat kansallisuuteen katsomatta tunsivat itsensä saman sivistyshengen lapsiksi ja ystävällisiksi veljiksi.
Suuria rahasummia oli Upsalan yliopisto uhrannut muistojuhlan järjestämiseen, mutta eivätpä yksityisetkään säästäneet itseään saadaksensa juhlan onnistumaan. Muuan rikas sahanomistaja oli lähettänyt ylioppilaille kutsun tulla Älfkarlebyhyn Dal-joen suulla hänen kutsuvieraikseen. Erään kauniin, koivuja kasvavan saaren Dal-joessa oli hän antanut puhdistaa ja siistiä juhlapaikaksi. Juna vei vieraat Upsalasta ensin Dannemoran rautakaivokselle ja täällä ihmeteltiin sitä suunnattoman suurta ja syvää, maan uumeniin ulottuvaa aukkoa, joka oli syntynyt, kun puolisen tuhatta vuotta oli yhtämittaa samasta paikasta kaivettu ja nostettu rautamalmia. Ja kun vieraat saapuivat Älfkarlebyhyn, niin he huomasivat, että saaren molemmin puolin oli kosket, jotka Dal-joki muodosti. Koskissa oli lohenpyydyksiä ja kauniin koivikon keskeen saarelle oli omistaja kaivattanut lammikon, jonka pohja sekä reunat olivat vuoratut puhtaiksi höylätyillä ja tiiviisti saumatuilla lankuilla. Koko lammikko oli täytetty simalla, jota pitkävartisilla kipoilla nostettiin suuriin puhvelinsarvista tehtyihin juoma-astioihin.
Ruotsalaiset lauloivat laulua:
Svearne fordomdags drucko ur horntogo in städer med vallar och torn.
Svearne fordomdags drucko ur horntogo in städer med vallar och torn.
Ja nyt ruvettiin muinaisten svealaisten simanjuontia matkimaan. Joka ei ennen ollut sarvesta juonut, tuli pian huomaamaan, että siinäkin tarvittiin tottumusta. Jos joku käänsi sarven sillä tavoin, että kärki oli hänestä poispäin, ja kallisti sarvea siitä juodaksensa, niin, kun kärki oli kohonnut hänen suunsa yläpuolelle, pulpahti sarven sisällys hänen kasvoillensa. Juomatoverit silloin pyrskähtivät nauramaan. Välttääksensä tällaista vastoinkäymistä oli, ennenkuin sarvesta ryyppäsi, käännettävä se niin, että sarvenkärki oli kainalossa. Silloin sarven sisällys ei läikkynyt kasvoille.
Samassa saaressa, johon simalammikko oli kaivettu, oli myös mäenrinteeseen haudattu iso tynnyri, jonka alasyrjässä oleva hana pisti esiin sammalien ja turpeiden seasta. Hanan alapuolelle oli asetettu pikareita ja kuka väänsi hanaa, sai pikariinsa punssia. Toisessa mäentörmässä oli toinen tynnyri, josta sai viiniä. Näitä lähteitä ja lammikkoa, jotka sisälsivät punaista ja keltaista nestettä, tutkimaan oli Älfkarlebyn omistaja kutsunut vieraansa ja nämä tekivätkin hartaita ja uutteria tutkimuksia. Keinotekoisen lammikon ja lähteiden teettäminen sekä sisustaminen kuuluu aiheuttaneen paikan omistajalle parinkymmenen tuhannen kruunun menot. Mutta olihan menoja vastaavalle tulopuolelle merkittävä yleinen tyytyväisyys ja monen miehen toivotukset, että he useamminkin vastedes kulkiessaan elämän erämaata joutuisivat näin miellyttävän kosteikon suojassa virkistystä saamaan.
Hämäläisen osakunnan kuraattori ja edustaja, dosentti Perander, joka oli tunnettu hyväksi puhujaksi, oli huolellisesti valmistautunut puhetta pitämään tässä tilaisuudessa ja olikin jo päässyt hyvään vauhtiin, kun hänen puheensa keskeytti hirveä möläkkä ja hurraaminen. Vieressä olevassa koskessa oli pyydykseen mennyt iso lohi ja sitä oli ryhdytty juuri sillä hetkellä nostamaan vedestä, jolloin se tietysti kovasti potki ja teki vastarintaa. Ne, jotka olivat lähinnä koskenpartaalla, seurasivat väkevän kalan taistelua suuremmalla tarkkaavaisuudella kuin Peranderin kaunista puhetta, ja kun he rupesivat hurraata huutamaan lohen nostajille, niin melkein koko juhlayleisön huomio kiintyi tähän ja se syöksyi rannalle.
Upsalan yliopiston 400-vuotiseen muistojuhlaan osaa ottaneet suomalaiset vieraat palasivat kotimaahan samaa tietä, kuin olivat menneetkin. Miesmuistiin sitä ennen ei Suomesta ollut käyty ruotsalaisten vieraina, ja siihen lienee ollut syynä valtiollinen varovaisuus, kun koetettiin välttää venäläisten epäluuloja liian läheisten suhteitten syntymisestä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Käynti Upsalan juhlilla oli alkuna entisen tuttavuuden solmiamiseksi uudelleen. Suomalaisten tällä matkalla saamat lämpimät vaikutelmat läntistä naapuria kohtaan ovat nähtävästi saaneet aikaan sen, että tuttavuuden elvyttämistä ja uusimista on jatkettu vuosikausien kuluessa Suomessa kukoistukseen kohonneiden laulukuntien tekemien konserttimatkojen kautta.
Se voima, joka ihmismieliin vaikuttaa yhteisen sivistyksen muistojuhlissa taikka nuoruuden innolla esitetyssä laulussa, oli jälleen lähentänyt kaksi erirotuista kansaa toisiinsa, huolimatta siitä että heidät erottaa toisistaan laaja merenulappa ja eri kieli, ja vaikka valtiollisetkin harrastukset ovat pyrkineet heitä toisistaan vieroittamaan.