Tässä kun te kuorsaatten,Vilppi valpassilmäinenJo väijyää.Henkeänne varjelkaa,Varuill' olkaa, valvokaa!Nyt herätkää!
Tässä kun te kuorsaatten,Vilppi valpassilmäinenJo väijyää.Henkeänne varjelkaa,Varuill' olkaa, valvokaa!Nyt herätkää!
ANTONIO.Nyt toimeen joutuun!GONZALO.Hyvät enkelit,Varjelkaa kuningasta!(Kaikki heräävät.)ALONZO.Haa! Mitä? Nouskaa! Miksi miekat maalla?Miks tuijotatte?GONZALO.Mikä hätänä?SEBASTIAN.Kun tässä vartioitsimme, vast'ikäänKuulimme julmaa karjuntaa kuin härkäinTai jalopeurain pikemmin. Teit' eiköSe herättänyt? Korvia se viilsi.ALONZO.En mitään kuullut.ANTONIO.Oo, se melu oliOmansa säikyttämään hirviönkinJa maata järkähyttämään! PahemminEi kilju koko jalopeura-liuta.ALONZO.Kuulitteko te mitään, Gonzalo?GONZALO.Huminan kuulin, kautta kunniani,Ja kummanlaisen; heräsin ja huusinJa puistin teitä. Kun loin silmän' auki,Näin paljastetut miekat. Toden totta,Melua kuulin. Paras varuill' ollaTai jättää tämä paikka. Miekat esiin!ALONZO.Pois täältä, pois, ja poika parkaaniTaas etsikäämme.GONZALO.Suojelkohon taivasPedoilta häntä! Saarell' on hän varmaan.ALONZO.Pois!(Poistuvat.)ARIEL.Herralleni kerron tekoni.Kuningas, rauhass' etsi poikaasi!(Poistuu.)
Toinen saaren seutu.(Caliban tulee, halkotaakkaa kantaen. Ukkonen kuuluu etäältä.)CALIBAN.Kaikk' inha myrkky, jota päivä soistaJa rämeist' imee, syösköön ProsperoonJa hänet saastuttakoon päästä jalkaan.Henkensä kuulevat mua, kuitenkin munKirota täytyy. Eivät pisteleisi,Mörköinä säikyttäisi, lokaan paiskaisTai virvatulten lailla pimeässäMua eksyttäisi, jos hän heit' ei käskis.Mut turhist' usuttaa hän heitä minuun.He milloin, ilkkuvat ja virnakoivatKuin apinat ja sitten purevat;Tai jos käyn avojaloin, kierivät heKuin piikkisiat, nostain okaitansaJos minne astun. Milloin ympärilläinKyyt kihisevät halkopäisin kielin,Ett' olen hulluks tulla. — Kas, kas! TuossaYks niistä tulee taas mua rääkkäämään,Kun olen hidas puiden hankinnassa.Paneudun maahan, ehk' ei hän mua huomaa.(Trinculo tulee.)
TRINCULO. Ei ole täällä viitaa, ei pensasta, joka vähääkään suojaisi rajuilmalta, ja taasen on uusi herran voima tulossa: kuulen sen jo ilmassa vinkuvan. Tuo musta pilvi, tuo suuri tuolla on niinkuin vanha viinileili, josta neste on maahan tipahtamaisillaan. Jos taaskin jylähtää, niinkuin äsken jylähti, niin en tiedä, mihin pääni piilotan; tuo pilvi tuossa se varmaankin kaataa vettä korvoittain. — Mikä se tuo on? Ihminenkö vai kala? Eläväkö vai kuollut? Kala: kalan on haju; oikein vanhan, eltaantuneen kalan hajua; jotakin kapaturskan tapaista, eikä juuri tuoreinta lajia. Ihmekala! Jos nyt olisin Englannissa, jossa kerran olen ollut, ja mulla olisi tämä kala kuvattuna vaan, niin hopeakolikon siitä joka pyhäpäivä-narri maksaisi. Siellä tämä epäluoma tekisi minusta varakkaan miehen; siellä jokainen ihme-elukka miehensä ruokkii. Eivät tahdo ropoakaan antaa köyhälle kerjäläiselle, mutta panevat kymmeniä likoon nähdäkseen kuolleen indiaanin. Luut ovat kuin ihmisen, ja evät näöltään kuin käsivarret. Lämmin totta tosiaan! En pidä enää kiinni äskeisestä mielipiteestäni, luovun siitä. Tämä ei ole kala, vaan joku saarelainen, johon on ukonvaaja vast'ikään iskenyt. (Ukkosen jylinää.) Ai, ai, rajuilma alkaa taas. Paras on nyt kömpiä hänen vaippansa alle; ei ole likimailla muuta suojaa. Tähän minä kääriydyn siksi, kunnes rajuilma on pohjasakkansakin tyhjentänyt.
(Stephano tulee laulaen, pullo kädessä.)
STEPHANO.En enää lähde merille,Ma tahdon maalla kuolla; —
STEPHANO.
En enää lähde merille,Ma tahdon maalla kuolla; —
Iljettävä nuotti, ikävä kuin hautausvirsi. Mutta tämä se huolet huuhtoo.
(Juo.)
Kapteeni ja minä ja purjemies,Me tyttöjä hyväilemme,Susannaa ja Annaa ja ken ne kaikki ties,Mut emme huoli Kaisast', emme.Häll' on kuni neuloja kielell' ois;Merimiehille huutaa vaan: "hyi! pois!"Pi'en, tervan löyhkiä kammoaa,Mut antaapa räätälin kutkuttaa.Merillen, pojat! Hiitehen moinen lois!
Kapteeni ja minä ja purjemies,Me tyttöjä hyväilemme,Susannaa ja Annaa ja ken ne kaikki ties,Mut emme huoli Kaisast', emme.Häll' on kuni neuloja kielell' ois;Merimiehille huutaa vaan: "hyi! pois!"Pi'en, tervan löyhkiä kammoaa,Mut antaapa räätälin kutkuttaa.Merillen, pojat! Hiitehen moinen lois!
Iljettävä sekin nuotti. Mutta tämä se huolet huuhtoo.
CALIBAN. Älä rääkkää minua! Oo!
STEPHANO. Mitä? Häh? Onko täällä piruja? Pitävätkö meitä pilkkanaan villit ja indiaanit? Haa! Senkö vuoksi hukkumasta pelastuin, että nyt pelästyisin sinun neljää koipeasi? Sillä sanottu on: ei ole sitä neljän jalan juoksevata, joka saisi hänet maasta pakenemaan. Ja se olkoon vieläkin sanottu, niin kauan kuin Stephanon nokassa on henkeä.
CALIBAN. Henki rääkkää minua. Oo!
STEPHANO. Varmaankin joku nelijalkainen saaren hirviö, joka on saanut kuumetaudin, niinkuin luulen. Missä pirussa hän on meidän kielemme oppinut? Saakoon hän tästä virvoketta, jos ei muun niin sen vuoksi. Jos voin saada hänet terveeksi ja kesyttää hänet, ja sitten viedä hänet täältä kanssani Neapeliin, niin olisipa siinä lahja vaikka kelle keisarille, mikä ikänään on naudan nahkaa polkenut.
CALIBAN. Minä rukoilen, älä rääkkää minua! Vast'edes vien nopeammin halot kotiin.
STEPHANO. Hänellä on par'aikaa kuumeenkohtaus, eikä ole puhe oikein täysijärkistä. Saakoon hän kulauksen pullostani! Jos ei hän ole ennen viiniä maistanut, niin tuo ehkä hänestä kuumeen poistaa. Jos voin saada hänet terveeksi ja kesyttää hänet, niin en koskaan saata liikoja hänestä pyytää. Maksaa se saa, ken hänet saa, vieläpä kelpo lailla.
CALIBAN. Et vielä mulle suurta tuhoa tee, mutta kyllä kohta, huomaan sen väreistäsi. Nyt Prospero sinua riivaa.
STEPHANO. Kas niin! Suusi auki! Tässä on jotakin, joka kirvoittaa kielesi, sinä kissa. Suusi auki! Tämä puistaa sinusta puistutuksesi ja oikein perinpohjin, sen takaan. Et tunne, raukka, hyväntekijääsi. Turpas auki, sanon minä!
TRINCULO. Tuo ääni tuntuu niinkuin tutulta; luulenpa että se on — ei, hukkunuthan hän on, ja nämä ovat piruja. Jesta varjele! —
STEPHANO. Neljä säärtä ja kaksi ääntä! Sehän on mitä harvinaisin hirviö! Etupuolen ääni puhuu hyvää ystävästään, ja takapuolen ääni laskee rivoja ja panettelee. Jos kaikki viini, mitä on lekkerissäni, riittää häntä parantamaan, niin tahdon kuin tahdonkin päästää hänet kuumeesta. Kas niin! — Amen! Tuossa vähän toiseenkin suuhusi!
TRINCULO. Stephano, —
STEPHANO. Mitä! Toinenko suusi huutaa minun nimeäni! Varjele! Jestakoon! Piru se on, eikä mikään hirviö. En tahdo hänen kanssaan syödä, minulla ei ole pitkää lusikkaa.
TRINCULO. Stephano! Jos olet Stephano, niin koske minuun ja puhuttele minua, sillä minä olen Trinculo, — älä pelästy! — hyvä ystäväsi Trinculo.
STEPHANO. Jos olet Trinculo, niin tule esiin. Annas, kun vedän noista hoikemmista koivista! Jos mitkään, niin nämä ovat Trinculon koivet. Olet todellakin ilmetty Trinculo! Kuinka tuo kuuntuoma tuli sinut purkaneeksi? Voiko hän päästellä Trinculoita?
TRINCULO. Luulin hänet ukkosen lyömäksi. — Mutta etkö sinä olekaan hukkunut, Stephano? Toivonpa, ett'et ole hukkunut. Onko rajuilma jo loppuun rajunnut? Minä näet pelkäsin rajuilmaa ja menin piiloon tämän kuolleen epäsikiön vaipan alle. Oletko todellakin elossa, Stephano? Oi, Stephano, kaksi neapelilaista on siis pelastunut!
STEPHANO. Älä, hyvä ystävä, minua noin vääntele ja kääntele: vatsani ei ole varsin luotettava.
CALIBAN.Väkeä somaa, henkiä jos vaan ei.Tuo kelpo jumala on, taivaallistaOn hällä juomaa. Häntä kumarran.
STEPHANO. Kuinka sinä pelastuit? Ja kuinka tänne tulit? Tuon lekkerin kautta vanno, kuinka tulit tänne. Minä pelastuin viinitynnyrin avulla, jonka merimiehet heittivät laivasta mereen; sen vannon tämän lekkerin kautta, jonka itse omin käsin puunkuoresta tein, kun aallot mun rantaan viskasivat.
CALIBAN. Minä tuon lekkerin kautta vannon olevani uskollinen alamaisesi, sillä se juoma ei ole maallista juomaa.
STEPHANO. Kas tuossa, vanno nyt: kuinka pelastuit?
TRINCULO. Uin rantaan niinkuin ankka; osaan näet uida niinkuin ankka, sen vannon.
STEPHANO. Kas tuossa, suutele kirjaa! Jos kohta osaatkin uida niinkuin ankka, niin olet kuitenkin hanheksi luotu.
TRINCULO. Oi, Stephano, onko sulla vielä tätä tämmöistä?
STEPHANO. On, kokonainen tynnyrillinen! Kellarini on tuolla merenrannalla kalliossa, siellä minä talletan viinini. — No, sinä kuuntuoma, miten on kuumeesi laita?
CALIBAN. Etkö sinä olekaan taivaasta pudonnut?
STEPHANO. En, vaan kuusta, usko pois. Minä olin mies kuussa aikoinani.
CALIBAN. Sun olen nähnyt siellä, ja sinua jumaloin. Hallitsijattareni näytti sinut minulle ja koirasi myöskin ja pensaasi.
STEPHANO. Tule ja vanno! Suutele kirjaa! Kohta siihen lisään uutta sisällystä. Vanno!
TRINCULO. Kautta taivaan valkeuden, sepä vasta typerä hirviö! — Häntäkö minä pelkäisin? — Oikein surkuteltava hirviö! — Mies kuussa! — Perin vaivainen, herkkäuskoinen hirviö! — Sepä kelpo kulaus, hirviö, totta tosiaankin!
CALIBAN.Jokaisen vehmaan paikan tällä saarell'Osoitan sulle; suutelen sun jalkaasJa pyydän: ole minun jumalani!
TRINCULO. Tuon valkeuden kautta, vallan kavala ja juopokas hirviö! Jumalansa nukkuessa varastaisi häneltä lekkerin.
CALIBAN. Suudellen jalkaas, alaisuutta vannon.
TRINCULO. Nauraa voin ihan kuollakseni tuota paksupäistä hirviötä. Sangen iljettävä hirviö! Mieleni oikein tekisi piestä häntä, —
STEPHANO. Tule ja suutele!
TRINCULO. — Jos ei se peto parka olisi päissään. Inhottava hirviö!
CALIBAN.Parahat lähteet näytän, kalat ongin,Ja marjat noukin, puita kyllin hankin.Kirottu mies tuo, jota palvelen!En halkoakaan hälle enää kanna.Sua seuraan, sinä ihmeellinen mies.
TRINCULO. Naurettava hirviö, kun tekee viheliäisestä juopporentusta ihmemiehen!
CALIBAN.Ma metsä-omenia tuon, jos tahdot,Ja kaivan kynsin maasta multasienet,Osoitan sulle kuikan pesän, neuvon,Kuin kerkeit' apinoita pyydystellään;Rypäissä pähkinöitä sulle näytänJa lokin poikasia luodoilt' etsin.Mua tahdotko sa seurata?
STEPHANO. Minä nyt pyydän, että pitemmittä puheitta näytät mulle tietä. — Trinculo, kun kuningas ja koko hänen seurueensa on hukkunut, niin rupeamme me täällä hallitsemaan. — Tuossa, kanna lekkeriä! — Trinculo veikkoseni, kohta me sen täytämme taas.
CALIBAN (laulaa humalapäissään). Hyvästi, herra; hyvästi, hyvästi!
TRINCULO. Vonkuva hirviö! Päihtynyt hirviö!
CALIBAN.Kaloille en laita lammikoita,Enkä tulta tee,Jos ken vaatinee,Enkä enää pese astioita.'Ban, 'Ban, Ca-CalibanOn saanut uuden haltijan.
Vapaus! Hih, hei! Heleijaa! Vapaus! Vapaus! Heleijaa! Vapaus!
STEPHANO. Oo, sinä uljas hirviö, näytä tietä.
(Menevät.)
Prosperon majan edusta.(Ferdinand tulee kantaen pölkkyä.)FERDINAND.On raskait' urheilujakin, mut niissäOn vaiva hauskuutta; mont' inhaa tointaJalosti hoitaa voi, ja halvin työkinVoi onneen viedä. Tämä orjan askarYht' inhottavaa ois kuin vaivaloista;Mut emäntäni, haltijattareni,Kuolleenkin henkiin saa ja vaivannäönHuviksi muuttaa. KymmenkertaisestiHän hellemp' on kuin isänsä on tuima,Ja hän on itse tuimuus. TuhatmäärinMun raastaa täytyy näitä pölkkyjäJa pinota ne: niin on tuima käsky.Tuo armas haltijattareni itkeinMun näkee raatavan ja sanoo, ettäNoin halpa työ ei ole moisen miehen.Unohdan tuon; mut työtän' innostuttaaNuo hellät ajatukset, ja se sujuuKuin itsestänsä.(Miranda tulee. Prospero etäällä.)MIRANDA.Minä pyydän, älkääNoin ponnistelko! Oi, ett' oisi leimausPinottavanne pölkyt polttanut!Levätkää! Maahan taakkanne nyt pankaa:Se palaessaan itkee vaivojanne.On isä kiinni kirjoissaan; ma pyydän,Levähtäkää! Hän kolmeen tiimaan teitäEi häiri.FERDINAND.Armas haltijatar, ennenOn päivä maillaan, kuin ma määrätyöniLopettaa ehdin.MIRANDA.Istukaa, niin minäSill' aikaa pölkyt kannan. Antakaahan,Tuon pinoon vien.FERDINAND.Ei, kallis luoma! EnnenMinulta selkä katketkoon ja jänteet,Kuin tässä jouten istun, jättäin teilleNäin halvan orjantyön.MIRANDA.Mult' yhtä hyvinSe käy kuin teiltä, paljon helpomminkin:Vapaasta tahdosta sen minä teen,Te vasten tahtoanne.PROSPERO.Mato parka!Nyt koukuss' olet! Tämä etsikkosiSen todistaa.MIRANDA.Te näytte väsyneeltä.FERDINAND.Ei, jalo haltijatar; raitis mullaOn aamu, kun te illoin ilmestytte.Sanokaa, mikä nimenne, sen ettäRukouksiini sulkisin.MIRANDA.Miranda. —Nyt, isä, käskys rikoin, tuon kun sanoin.FERDINAND.Ihailtava Miranda! Ylin kaikist'Ihailtavista! Luomakunnan kallein,Ihanin helmi! Monta olen naistaMa tyynni tarkannut, ja monet kerratHeleä naisen ään' on valloittanutVireän korvanikin; eri naisiss'Ol' eri sulot, mut ei yhdessäkäänNiin hurmaavaa, ett' ei ois joku virheSoaissut jalointakin sulouttaJa halvaks tehnyt sitä. Mutta te,Niin verraton, niin täydellinen! TeissäKaikk' yhtyy, mitä luonnoss' ihaninta.MIRANDA.En sukupuoltani ma ketään tunne;Naismuotoa en muuta minä muistaKuin peilist' omat kasvoni; en miehiksSanottavia muita ole nähnytKuin sinut, ystävä, ja isän' armaan;Millainen muill' on muoto, sit' en tiedä.Mut kautta siveyteni, kallihimmanMun myötäjäiseni! en toista tahtoisKuin teitä elämäni kumppaniksi.Toist' olentoa teidän kaltaistanneEi kuvitus voi luoda. HaastelenpaNyt liian hurjia ja isän kiellonNäin unhotan.FERDINAND.Miranda, säädylt' olenMa prinssi, luulisinpa kuningaskin; —Oi, jos en oisi! — tätä puista orjuutt'En enempää vois kärsiä, kuin sietääVoin huulillani likakärpästä. —Mut kuulkaa, — sieluni nyt puhuu! HetiKun teidät näin, niin palvelijaksenneSydämmen' antautui; tääll' asuu nyt seJa orjaks minut sitoo; teidän tähdenTät' inhaa työtä teen.MIRANDA.Mua lemmittenkö?FERDINAND.Oi, maa ja taivas todistajiks tulkoot!Valani vahvistakoon kirkas onni,Jos totta vannon; vaan jos vilpistelen,Tuhoksi parhaat toiveet kääntykööt!Ylitse kaiken luodun teitä lemmin,Ylistän, kunnioitan!MIRANDA.Itken, houkka,Vaikk' ilo minut valtaa.PROSPERO.Ihanaa,Kun kaksi uskollista sydänt' yhtyy!Oi, taivaast' armon sade kastelkoonOraita näitä!FERDINAND.Mitä itkette?MIRANDA.Halpuuttani, kun tarjota en tohdiMit' antaa soisin, vielä vähemminSit' ottaa, jonka puutteessa ma kuolen.Mut turhuutta on tuo; jot' enemmänSe piillä koitttaa, sitä suuremmaltaSe näyttää vaan. Pois siis, sa arka kainous!Mua ohjaa, pyhä, puhdas viattomuus!Ma vaimos olen, jos mun naida tahdot;Jos et, niin palkkapiikanasi kuolen.Voit olla vaimokses mua ottamatta,Mut tahtomattasikin orjas olen.FERDINAND.Ei, valtiaani olet sä, ja minäIkuinen alamaises.MIRANDA.Mieheni siis?FERDINAND.Niin, sydämmestän' aivan, niinkuin halaaVapauttaan orja. Tuossa käteni!MIRANDA.Ja tuossa mun, ja sydän mukana.Ja hyvästi nyt hetken ajaksi!FERDINAND.Hyvästi, tuhat kertaa hyvästi!(Ferdinand ja Miranda poistuvat.)PROSPERO.Min' en voi riemuella niinkuin nuo,Jotk' aivan hurmos valtaa; mut en mistäänNiin toki iloitse. Nyt kirjan ääreen;Mull' ennen illallista vielä paljonOn tärkeätä toimitettavaa.(Menee.)
Toinen saaren seutu.(Stephano ja Trinculo tulevat; heidänjäljissään Caliban, pullo kädessä.)STEPHANO.Joutavia! — Kun tynnyri on tyhjä, silloin juomme vettä, mutta sitäennen ei pisaraakaan! Luovi siis ja iske kiinni! — Palvelija-hirviö,juo muistokseni!TRINCULO.Palvelija-hirviö! Tämäkös hullumainen saari! Kuuluu olevan vaan viisihenkeä tällä saarella; tässä meitä on kolme; jos ne kaksi muuta ovatyhtä nokkavoitossa kuin me, niin horjuu koko valtakunta.STEPHANO.Juo, palvelija-hirviö, juo, kun käsken! Aivanhan silmät ovat tiirollaanpäässäsi.TRINCULO.Missä sitten, jos ei päässä? Olisipa se todellakin oivallinen hirviö,jos sillä olisi silmät perässä.STEPHANO.Renki-hirviöni on upottanut kielensä makeaan viinaan; mitä minuuntulee, niin ei merikään voi minua upottaa. Ennenkuin rantaan pääsin,uin minä viisineljättä peninkulmaa edestakaisin, kautta tuon valkeuden!— Sinä, hirviö, saat olla luutnanttini, tai väntrikkini.TRINCULO.Luutnanttinne mieluummin; väntrikiksi hän on liian vänttyrä.STEPHANO.Me emme juokse, me, herra hirviö.TRINCULO.Ettekä liioin kävele; makaatte kuin koirat tuppisuina.STEPHANO.Epäsikiö sinä, puhu nyt kerran sinäkin, jos olet kunnon epäsikiö.CALIBAN.Kuink' armo voi? Mun antia kenkääs nuolla.Tuot' en ma palvele, hän pelkur' on.
TRINCULO. Valehtelet, senkin taidoton hirviö! Minä voin tapella vaikka poliisin kanssa. Vai niin, sinä ruokoton kala, voiko semmoinen mies milloinkaan olla pelkuri, joka on juonut niin paljon makeata viinaa kuin minä tänään? Niinkö hirveästi sinä valehtelet, vaikka vaan olet puoleksi kala ja puoleksi hirviö?
CALIBAN.Haa! Kuules, kuinka minua hän pilkkaa!Sallitko tuota, prinssi?
TRINCULO. Hän sanoo: prinssi! — Ettäkö hirviö voi olla niin pöllö!
CALIBAN. Kas, kas taas! Pure hänet kuoliaaksi!
STEPHANO. Trinculo, luki kielesi hampaittesi taa! Jos rupeat kapinalliseksi, niin lähin puu tuossa — Tämä hirviö-raukka on minun alamaiseni, ja häntä tulee pitää arvossa.
CALIBAN. Kiitos, jalo herra! Tahtoisitko vielä kerran kuulla pyyntöä, jonka äsken sulle tein?
STEPHANO. Tahdon tietysti. Polvistu ja kerro se! Minä seison, minä, ja samaten myöskin Trinculo.
(Ariel tulee näkymättömänä.)CALIBAN.Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olenTyrannin alamainen, poppamiehen,Mi taioillaan tään saaren multa peijas.ARIEL.Sen valehtelet.CALIBAN.Itse valehtelet,Sa senkin narri, marakatti! Voi,Jos uljas herrani sun tekis rammaks!En valehtele minä.
STEPHANO. Trinculo, jos vielä kerran häiritset hänen kertomustaan, niin, kautta tämän nyrkin, lyön sinua, niin että hampaat suussasi helisevät.
TRINCULO. Mut enhän minä sanonut mitään.
STEPHANO. Suusi kiinni siis, äläkä jupise! — (Calibanille.) Jatka!
CALIBAN.Ma sanon, taioillaan hän vei tään saarenJa multa vei sen. Jos nyt, prinssi, tahdotTuon hälle kostaa, — tiedän, ettäs tohdit;Mut tuopa tuoss' ei tohtis.STEPHANO.Aivan totta.CALIBAN.Tään saaren saat ja mieheksesi minut.
STEPHANO. Mutta kuinka tuo pannaan toimeen? Voitko saattaa minut sen miehen pariin?
CALIBAN.Voin, herra! Petän hänet kesken untaan.ARIEL.Sen valehtelit; sitä sin' et voi.CALIBAN.Tuo kailo pöllö! Kurja ryysymekko!Rukoilen, prinssi, anna hälle selkäänJa pullo hältä vie. Kun se on poissa,Hän juokoon suolavettä; minä hälleEn näytä, missä tääll' on raikkaat lähteet.
STEPHANO. Trinculo, varo, ettet syökse turmioosi! Älä enää sanallakaan hirviötä keskeytä, muuten, kautta tämän nyrkin, ajan saalini pellolle ja naputtelen sinua niinkuin kapaturskaa.
TRINCULO. Mitä? Mitä olen tehnyt? En niin mitään. Menen tästä etäämmäksi.
STEPHANO. Etkö sanonut häntä valehtelijaksi?
ARIEL. Sinä valehtelet.
STEPHANO. Minäkö? Tuossa saat! (Lyö häntä.) Jos tämä maistuu, niin sano vielä toiste minua valehtelijaksi.
TRINCULO. Enhän minä sinua valehtelijaksi sanonut. — Onko järkesi poissa ja korvasi lummessa? — Hiiteen koko pullosi! Sitä se viina ja juominen matkaan saattaa! — Rutto syököön hirviösi ja piru periköön sormesi!
CALIBAN. Ha, ha, ha!
STEPHANO. No, jatka kertomustasi! — Tee hyvin, mene vähän loitommaksi.
CALIBAN.Hänt' aika lailla piekse! Kohta häntäMinäkin hutkin.STEPHANO.Loitommaksi! — Jatka!CALIBAN.Niin, kuten kerroin, iltapuolin häll' onTapana maata: silloin hänet surmaa!Mut ensin kirjat pois! Voit kallon hältäHalolla murskata tai sisälmyksetPuhkaista seipäällä tai veitsin viiltääHäneltä kurkun poikki. Mutta muista:Pois ensin kirjat! Ilman niitä on hänMua pöllömpi, hän yhdestäkään hengest'Ei silloin valtaa saa; he kaikin häntäVihaavat, niinkuin minä, perinpohjin.Tulehen kirjat! Hyvät häll' on kamssut —Niin niitä nimittää hän — talon koreiks,Hän jahka talon saa. Mut kallein aarreOn kaunis tyttärensä; itse sanooHän tuota valioksi. Muut' en naistaMin' olen nähnyt kuin SycoraxinJa hänet; mut hän yhtä paljon voittaaSycoraxin kuin suurin pienimmän.STEPHANO.Vai on se niin kaunis luuska!CALIBAN.On, herra; vuoteesees hän hyvin sopiiJa siittää kelpo pentuja, sen takaan.
STEPHANO. Hirviö, minä tapan sen miehen. Hänen tyttärestään ja minusta tulee kuningas ja kuningatar — Jumala varjelkoon meidän majesteettiamme! — ja Trinculo ja sinä tulette varakuninkaiksi. — Onko tuuma hyvä, Trinculo?
TRINCULO. Erinomainen.
STEPHANO. Tuohon käteen! Mieltäni pahoittaa, että löin sinua; mutta, jos elää tahdot, niin luki kielesi hampaittesi taa!
CALIBAN.Hän tunnin pääst' on nukuksissa; silloinTapatko hänet?STEPHANO.Kautta kunniani!ARIEL.Tuon minä heti herralleni kerron.CALIBAN.Iloiseks saat mun; riemust' aivan riehun!Hei lystäilkäämme! Rallatappas mulleTuo laulu, jonka taannoin mulle lauloit.
STEPHANO. Tapahtukoon tahtosi, hirviö; minä koitan, parastani koitan. — Kas niin, Trinculo, pannaanpa lauluksi.
(Laulaa.)"Hutki ja sutki, ja sutki ja hutki,Ajatus on vapaa".
(Laulaa.)
"Hutki ja sutki, ja sutki ja hutki,Ajatus on vapaa".
CALIBAN.Se ei ollut oikea nuotti.(Ariel soittaa sävelen rummulla ja torvella.)
TRINCULO. Oman laulumme nuotti, jota soittaa herra Nimetön!
STEPHANO. Jos ihminen olet, niin näytä oikea hahmosi; jos piru olet, niin tee miten tahdot.
TRINCULO. Oi, anna minulle minun velkani anteeksi!
STEPHANO. Se, joka kuolee, maksaa kaikki velkansa. Minä vaadin sinut miekkasille! — Jumala armahtakoon meitä!
CALIBAN.Pelkäätkö?STEPHANO.En, hirviö, en pelkää.CALIBAN.Älä pelkää!Helyä, virttä, sointaa täynn' on saari;Ei haittaa niistä, ne vaan hauskuttavat.Tuhannen helysoitint' ajoin helkkyyMun korvissani, ajoin kuulen ääntä,Jok' uinuttaa mun, vaikka kyllält' oisinJo nukkunut; ja unissani silloinOn niinkuin aukeis taivas ja sen aarteetValuisi ylitseni; näin kun herään,Ulisten kaipaan jälleen samaa unta.
STEPHANO. Tästäpä tulee oivallinen kuningaskunta, soitantoakin saan täällä ilmaiseksi.
CALIBAN.Kun ensin Prospero on surmansa saanut.
STEPHANO. Se tapahtuu heti kohta; kyllä minä sen jutun muistan.
TRINCULO. Sointo etääntyy; seuratkaamme jäljissä, ja sitten toimeemme.
STEPHANO. Näytä tietä, hirviö; me seuraamme. — Olisipa hauska nähdä tuota rumpalia, hän tekee asiansa hyvin.
TRINCULO. No, tuletko? — Minä seuraan, Stephano.
(Menevät.)
Toinen saaren seutu.(Alonzo, Sebastian, Antonio, Gonzalo,Adrian, Francisco ja muita tulee.)GONZALO.En, totta vieköön, enää käydä jaksa;Jo vihloo vanhan luita. Tääkös vastaOn sokkelota, suoraa, väärää vuoroin!Anteeksi suokaa, levähtää mun täytyy.ALONZO.En sua, vanhus, moiti; minuakinNiin uuvuttaa, ett' aivan mieli turtuu.Istuhan, lepää! Tähän heitän toivon,Sen mairituksista en enää huoli.Hän, jota etsimme, on hukkunut,Ja meri meitä ilkkuu, kun näin turhaanHaemme häntä maalta. Rauhaan jääköön!ANTONIO (syrjään Sebastianille).Iloitsen, ett' on noin hän toivoton.Yks kommellus teit' älköön aikeestanneVaan vieroitelko.SEBASTIAN (syrjään Antoniolle).Ensi tilaisuudest'Otamme vaarin.ANTONIO (syrjään Sebastianille).Tänä yönä toimeen;He matkast' uupuneina eivät oleEivätkä olla voi niin varuillaanKuin valppahat.SEBASTIAN (syrjään Antoniolle).Ens' yönä siis! — Nyt vaiti!(Juhlallista, eriskummaista soitantoa.Prospero korkeudessa, näkymättömänä.)ALONZO.Oi, mikä sointo! Kuulkaa, ystäväiset!GONZALO.Oi, ihmeen ihanata soitantoa!(Kummallisia olentoja ilmestyy, kantaen valmiiksikatettua pöytää, jonka ympärillä he tanssivat, tehdensulavilla eleillä tervehdyksensä. Pyydettyäänkuningasta ja kaikkia muita atrioimaan, he katoavat.)ALONZO.Avuksi, armon vallat! Mit' on tämä?SEBASTIAN.Elävä nukkepeli! Nyt min' uskon,Ett' yksisarvisia on ja ettäArabiass' on puu, joss' istuu PhoenixJa kuninkaana siell' on tällä haavaa.ANTONIO.Min' uskon kummankin; ja kaikki muutkinMit' uskomattomimmat todeks vannon.Ei valehtele matkalaiset, vaikkaKotoiset tollot siitä sättii heitä.GONZALO.Jos tämän kertoisin Neapelissa,Mua uskottaisiko, jos sanoisinEtt' olen nähnyt saarelaisia —Varmaankin nämä ovat saaren kansaa —Joill' epäluoman muoto on, mut, huomaa,Niin hienon sievät tavat, että moistaLie ihmisissä tuskin yhtäkään?PROSPERO (syrjään).Mies oiva, hyvin sanoit: moni näistäOn ilkeämpi itse perkelettä!ALONZO.Kummeksin aina vaan noit' olennoitaJa tuota elettä, tuot' ääntä, jolla,Vaikk' ovat kielettömät, mykkää puhett'Oivasti pitävät.PROSPERO (syrjään).Lopussa kiitos!FRANCISCO.Kummasti katosivat.SEBASTIAN.Huoli siitä,Kun vaan jäi ruoat meille, joill' on vatsa. —Suvaitsetteko maistaa?ALONZO.Minä en.GONZALO.Ei pelkoa! Ken meidän poikuudessaOis luullut, ett' on vuorikansaa, jollaOn häppäät niinkuin härjillä ja kaulass'Isohkot lihalaukut, ett' on kansaa,Joll' aivan pää on rintaan kasvanut?Nyt päänsä pantiks panneet matkustajatTodeksi vannovat sen.ALONZO.Rohkeutta,Ja ruokaan kiinni, vaikka menis henki.Mut olkoon! Paras mennyt on, sen tunnen. —No, veli, herra herttua, käy seuraan!(Ukkosen jylinää ja leimauksia. Ariel tulee,harpyian muodossa, ja iskee siipensä pöytään,josta sievän tempun kautta ruoat katoavat.)ARIEL.Te kolme syntist' olette, ja teidätKäskystä sallimuksen — joka tätäAlempaa mailmaa aseenansa käyttää —Kyllääntymätön meri oksentanutOn tähän ihmisettömähän saareen,Kosk' ihmisiss' ei elää teidän sovi.Vein teiltä järjen.(Alonzo, Sebastian ja muut paljastavat miekkansa.)Noin ne hullaantuvatItsensä hirttäjät ja hukuttajat.Te houkat! Minä veljineni olenPalvelja kohtalon; ne aineet, joiss' onKaraistu kalpanne, vois vinhaa tuultaPikemmin haavoittaa tai turhaan lyödäHet' ummistuvaan aaltoon kuolin-iskunKuin untuvaakaan siivestäni viedä.Haavoittumattomat on veljenikin.Vioittaa vaikka voisittekin meitä,On miekat voimiin nähden liian raskaat,Niit' ette nostaa voi nyt. Muistakaa,Se muistakaa te kolme: MilanostaTuon kunnon Prosperon te karkoititteJa hänet syyttömine lapsineenSurmille mereen heititte, — jok' on senNyt kostanut. — Tuost' ilkityöst' on vallat,Jotk' eivät unhota, vaikk' aikailevat,Rauhaanne vastaan yllyttäneet meretJa rannikot, niin, jopa eläimetkin.Sult' on he poikas riistäneet, Alonzo,Ja minun kauttan' ilmoittavat, ettäVitkainen turma, pahemp' äkkisurmaa,Sua askel askelelta teilläs seuraa.Vihasta tuosta, joka muuten teitäTäss' autiossa saarimaassa uhkaa,Ei auta muu kuin syvä katumusJa puhdas vastaisuuden elämä.(Katoaa ukkosen jyrinään; sitten palajavat vienonsoiton soidessa nuo kummalliset olennot, tanssivativaillen ja irvistellen ja vievät pöydän pois.)PROSPERO (syrjään).Harpyian osaas hyvin näytit, Ariel;Somasti ruoan ahmit. Määräyksist'Et mitään laimin lyönyt, kaikki täytit.Samalla huolell', innoll', alttiudellaAlemmat käskyläisenikin kaikkiOn työnsä tehneet. Taikani jo tepsii:Nuo vihamieheni jo hulluus valtaa;Käsissäni nyt ovat. HourutilaanHe jääkööt. Ja nyt nuoren Ferdinandin —Jonk' uponneeksi nämä luulevat —Ja mun ja hänen lemmikkinsä luokse!(Katoaa.)GONZALO.Pyhyyden nimessä, miks tuijotatteNoin kamalasti?ALONZO.Hirveätä, hirveätä!On niinkuin tuuli ulvoisi sen mulleJa laine laulaisi ja ukkonenkin,Tuo kauhistavan jylhä urkutorvi,Korvaani huutais nimen Prospero,Rikostain jyry-äänin jylistellen.Siis mudassa nyt makaa poikani;Ja sieltä, miss' ei laskinluoti pohjaa,Hänt' etsin nyt ja samaan hautaan vaivun.(Poistuu.)SEBASTIAN.Jos yksitellen tulis perkeleet,Niin joukoittain ma niitä maahan löisin.ANTONIO.Ja minä apurina.(Sebastian ja Antonio menevät.)GONZALO.Kaikki kolmeHe toivottomat ovat. Suuri syntiKuin vitkallensa vaikuttava myrkkyHeit' alkaa kalvaa nyt. — Te, jolla jalatOn nopeammat, heitä seuratkaaJa estäkäätte töistä, joihin heidätVois mielenvimma viedä.ADRIAN.Tulkaa mukaan!(Lähtevät.)
Prosperon majan edusta.(Prospero, Ferdinand ja Miranda tulevat.)PROSPERO.Jos kohtelin sua liian ankarasti,Niin palkintos sen korvaa: sulle annoinOmasta elostani kuidun, jopaEloni ehdon aivan. Vielä kerranMinulta hänet ota. Kaikki vaivasOl' lempes koetusta vaan; sen kestitIhmeellisesti. Tässä, taivaan nähdenTuon kalliin lahjan vahvistan. Oi, äläMua naura, Ferdinand, jos häntä kehun;Hän, saat sen nähdä, kaikki kerskat voittaa,Ne ontuvat vaan hänen jäljissänsä.FERDINAND.Sen uskon, vaikk' oraakelit sen kieltäis.PROSPERO.Siis jalost' ansaituksi palkinnoksiJa multa lahjaks ota tyttäreni.Mut impivyön jos irroitat hält' ennen,Kuin vanhaan kunnioitettuhun tapaanOn pyhät vihkimenot suoritettu,Ei tähän liiton taimeen taivas vihmoSiunaavaa kastettaan; vaan kylmä viha,Kina ja karsas ylenkatse kylvääAviovuoteeseenne inhaa ruhkaa,Ett' iljettää se teitä kumpaakin.Siis varuill' olkaa, kunnes Hymen teilleSytyttää soihtunsa.FERDINAND.Niin totta kuin maEloa tyyntä, somaa lapsisarjaaJa ikilemmess' ikää pitkää toivon,Ei kolkoin luola, yksinäisin paikka,Ei pahan hengettären viehkein vieteNiin polta himoks kunniaani, ettäHääjuhlan hemmen menetän, sen haaveen,Ett' ovat Phoibon ratsut rampautuneetTai Manan kahleiss' yö.PROSPERO.Hyv' on. Nyt istuJa häntä puhuttele; hän on sun. —Ariel, uuras käskylääni, Ariel!(Ariel tulee.)ARIEL.Täss' olen; mik' on valtiaani tahto?PROSPERO.Alempain veljiesi kanssa hyvinTeit viime työs. Nyt seikkaan samanlaiseenTaas teitä tarvitsen ma. Koko liutaTuo tänne joutuun; heidät haltuus annan;Mut laita, ett' on liikkeissään he liukkaat.Tuon nuoren parikunnan silmät minunLumota taikataidollani täytyy.Sen lupasin, he sitä odottavat.ARIEL.Hetikö nyt?PROSPERO.Niin, tuokiossa aivan!ARIEL.Ennenkuin huokaisetkaan vaanJa "hoi!" ja "tänne!" huudatkaan,Täss' ovat kaikki varpaillaan,Ja tekemässä temppujaan. —Rakastathan mua? Tosiaan?PROSPERO.Sydämmestäni, oiva Ariel.Mut poistu, kunnes kutsun.ARIEL.Ymmärrän.(Poistui.)PROSPERO.Sanassas pysy; liiaks älä valtaaHimolles anna! Kallihinkin valaOn veren hehkussa kuin oljen korsi.Enemmän hillitse siis vertas, muutenHyvästi, vala!FERDINAND.Uskokaa: tää kylmä,Valkoinen impi-lumi povellaniVereni kuuman jäähdyttääpi.PROSPERO.Hyvä! —Nyt joudu, Ariel! Ennen henki lisääKuin yksi vaille. Sievästi nyt toimeen! —Suu kiinni, silmät auki! Vaiti! Hiljaa!(Vienoa soittoa.)(Iris tulee.)IRIS.Ceres, sa anti-emo, mieluhikkaatRuis-, ohra-, vehnä-, riista-peltos rikkaat,Ketosi laajoin lammaslaumoillensa,Ja niittys kaislakatto-majoinensa,Purosi, joille Vappu kylvää sorjatLiljat ja orvokit, joist' immet korjatSaa kainot seppeleensä, lehtos, jossaHylätty rakastaja pimennossaHuokailee huoltaan, viinitarhas somatJa rannikkosi jylhät, ruohottomat,Miss' istut vilvoitellen: kaiken täänSua ilmain kuningatar jättämäänMun, viestins', ukonkaaren, kautta anoo;Nurmelle kisaan tullos, niin hän sanoo;Jo riikinkukot ovat lennossaan,Upea Ceres, tule joutuisaan!(Ceres tulee.)CERES.Oi, terve, kirjokaari välkkyväinen,Sa Junon uskollinen käskyläinen,Mi kultasiivin pisaroitset mettäJa kukilleni vihmot virvokettaJa sinikaares yli vainioidenLevittelet ja vuorten korkeoiden;Maan ylvään korja vyöhyt, sanoppas,Miks tänne mua kutsuu haltijas?IRIS.Menestyst' ikilemmen liittoon luomaanJa myötäjäisiks auliit lahjat tuomaanParille tälle.CERES.Sano, ilman jänne,Tuleeko Venus poikinensa tänne?Näet, heidän juonillaan tuo synkkä DisMun tyttäreni sai; ja, tiedä, siisMa tahdon äidin seurast' olla vapaaJa pikku sokon myös.IRIS.Heit' ette tapaa.Juur äsken kyyhkyvaljakossaan näinMa lemmen jumalan, hän Paphoon päinHalk' ilmain kiiti poikasensa kanssa.Nuo nuoret hekumalla tenhovansaHe luulivat ja vietelleensä heitä,Siveyslupauksen vannoneita,Valansa rikkomaan; mut turhaa vainen:Palata sai tuo Marsin hauras nainen,Ja poika hurja taittoi vasamansaJa vannoi vast' ei enää ampuvansa;Nyt tahtoo poikain lailla leikitelläJa varpusia yksin hyvitellä.CERES.Ylhäinen Juno tulee tai vahastaan;Ma hänet tunnen uljaast' astunnastaan.(Juno tulee.)JUNO.Kuin voipi siskoni? Nää nuoret tässäNyt siunatkaamme, että elämässäHeill' onni ois ja ilo lapsistaan.
(Laulu.)JUNO.Rikkautta, rakkautta,Onnea ja suopeutta,Pitkää ikää, kunniaaJuno teille toivottaa.CERES.Viljamaat ja runsaat sadot,Aitat ahdetut ja ladot,Viinitarhat täyteläät,Nuokkuvaiset tähkäpäät,Syksyn mennen kevätt' uutta,Ijän kaiken ihanuutta,Yltäkyllin tavaraaCeres teille toivottaa.
(Laulu.)
JUNO.
Rikkautta, rakkautta,Onnea ja suopeutta,Pitkää ikää, kunniaaJuno teille toivottaa.
CERES.
Viljamaat ja runsaat sadot,Aitat ahdetut ja ladot,Viinitarhat täyteläät,Nuokkuvaiset tähkäpäät,Syksyn mennen kevätt' uutta,Ijän kaiken ihanuutta,Yltäkyllin tavaraaCeres teille toivottaa.
FERDINAND.Oi, näky majesteetillinen! MikäLumoova sopusointu! RohkenenkoHengiksi noita luulla?PROSPERO.Hengiks aivan,Jotk' ilmi taitoni on loihtinutMun mielijohteitani täyttämään.FERDINAND.Oi, ijäti ma täällä elää soisin!Isä ja puoliso noin ihmetöisetTään saaren luovat ilotarhaks.(Juno ja Ceres kuiskuttelevat ja lähettävät Iriksen toimille.)PROSPERO.Hiljaa!Juno ja Ceres kuiskuttelevat;Lopussa viel' ei kaikki. Hiljaa! Vaiti!Lumous muuten haihtuu.IRIS.Te vedenneidot virran viereiset,Te ruokorinnat, sulosilmäiset,Lainetten läikky jättäkää ja tulkaaKedolle tänne; Junon käsky kuulkaa!Impyiset kainot, rientäkää, nyt täälläOn uskollisen lemmen juhla päällä.(Vedenneitoja tulee.)Päivettynehet elomiehet tänneIloitsemahan tulkaa kynteiltänne!Työt syrjään! Elkää ujostelko, elkää!Pääss' olkihattu vaan, ja pyöritelkääNäit' immikoita tanssiss' iloisessa.(Somasti puettuja elomiehiä tulee, jotka yhtyvät tyttöjenkanssa viehättävään tanssiin. Sen lopulla Prospero äkkiähypähtää ylös ja puhuu, jolloin ne kaikki kummallisella,sekavalla ja kumealla kuminalla katoavat.)PROSPERO (syrjään).Olinpa unhottaa nuo konnan juonet,Joill' apurineen Caliban, tuo hylky,Mun henkeäni väijyy. ToimeenpanonLähestyy hetki. —(Hengille.)Hyvin. — Pois! — Jo riittää.FERDINAND.On kummaa tää. Tulisen kiihkon vallass'On isäsi.MIRANDA.En ole tähän päiväänNoin vihan valtaamana nähnyt häntä.PROSPERO.Niin huumatulta, poikani, sa näytät,Kuin säikäyksiss' oisit. Älä pelkää;Huvimme lopuss' on nyt. NäyttelijätOlivat kaikki henkiä, sen kuulit,Nyt ovat ne vaan ilmaa, ohutt' ilmaa.Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva,Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit,Ylevät templit, tämä maankin palloEloineen kaikkinensa kerran raukeeJa jäljettömiin katoo niinkuin tääkinOleeton harhahurmos. Sama kudeOn meissä kuin mik' unelmissa on,Ja unta vaan on lyhyt elämämme. —Min' olen ärtynyt; mut kärsiväinenMua kohtaan ole; ukon päätä huimaa;Mun heikkouttan' älä säikähdä.Lepäämään mene majaani, jos tahdot.Ma hetken aikaa täällä käyskelenJa koitan mieltän' tyyntää.FERDINAND ja MIRANDA.Rauha teille!(Poistuvat.)PROSPERO.Kuin aatos joudu! — Kiitos! — Tule, Ariel!(Ariel tulee.)ARIEL.Kun viittaat, olen valmis. Mik' on tahtos?PROSPERO.Torjuttavat on Calibanin juonet.ARIEL.Niin, herrani, siit' aioin huomauttaaCerestä näytellessäni, mut varoinPahastuvasi.PROSPERO.Vielä kerran sano,Mihinkä jätit konnat?ARIEL.Kuten kerroin,Punakat aivan viinist' olivat heJa uljaat, niin ett' ilmaa pieksivät,Kun tuulla tohti heitä vasten naamaa,Ja maata löivät, suudella kun tohtiSe heidän jalkojaan; mut juoni mieless'Ain' oli heillä. Nyt löin rummutinta;Kuin villivarsat, korvat katollansa,He tuijottivat, nokka ilmassa,Kuin olis soitantoa haistaneet.Lumosin heiltä korvat, niin ett' aivanKuin hiehot mylvintääni seurasivatKautt' orjantappurain ja ohdakkeiden,Jotk' ihan repi sääret. Vihdoin heidätMajasi taakse limakuljuun jätinRypemään kaulaa myöten, jotta liejuPahemmin löyhkää heistä nyt kuin jalat.PROSPERO.Oivasti, lintuseni! Pidä vieläTuo näkymätön muotos; mene, noudaMun majastani tänne koristeeniSyötiksi noille varkaille.ARIEL.Kyll' oiti.(Menee.)PROSPERO.Piru on hän, ilmi piru; hänen luontoons'Ei kuri pysty; hänest' ihmistäMa koitin, mutta kaikki turhaa, turhaa!Ja niinkuin ruumis hältä rumentuupi,Niin mielikin se ikää myöten paatuu.Mut kiusaanpa ja ulvotanpa heitä. —(Ariel palajaa, tuoden mukanaan loistavia vaatteita y.m.)Tuo tänne köydelle ne riippumaan!(Prospero ja Ariel jäävät näkymättöminä näyttämölle.Caliban, Stephano ja Trinculo tulevat esiin läpimärkinä.)CALIBAN.St! Hiljaa, ettei astumaamme kuuleTuo sokko myyrä! Pesän lähell' ollaan.STEPHANO.Hirviö, tuo keijosi, jota sanoit hyväksi keijoksi, ei ole meitäpidellyt narria paremmin.TRINCULO.Hirviö, minä haisen ihan hevosen virtsalle, ja se minun nenäänisuuresti vaivaa.STEPHANO.Ja minun myös. Kuuletko, hirviö? Jos alkaisin suuttua sinuun,näetkös —TRINCULO.Niin olisit sinä mennyttä hirviötä.CALIBAN.Suo, ruhtinaani, suosiosi mulle;Rauhoitu; palkka, minkä sulle hankin,Sun vauriosi korvaa. Hiljaa vaan!Kaikk' äänetöntä on kuin keskiyöllä.
TRINCULO. Niin, mutta kun pullomme hukkasit tuonne liejuun, —
STEPHANO. Se ei ole ainoastaan synti ja häpeä, sinä hirviö, vaan ijankaikkinen vahinko.
TRINCULO. Se on vieläkin pahempaa kuin tämä kastuminen. Ja sekö se on sinun hyvä keijosi, hirviö?
STEPHANO. Pulloni minä noudan, vaikka menisin sinne korviani myöten.
CALIBAN.Rauhoitu, kuninkaani. Katsos, tässäOn majan ovi; hiljaa vaan, ja sisään,Ja kelpo iskus lyö, niin iki-omaksTään saaren saat, ja minä, Caliban,Sinulle tulen jalkain nuolijaksi.
STEPHANO. Tuohon käteen! Minussa alkaa syntyä verisiä ajatuksia.
TRINCULO. Oi, kuningas Stephano! Oi, herra! Oi, arvokas Stephano! Katsos, mikä vaatteus tässä on sinua varten!
CALIBAN. Pois kätes, hölmö! Se on pelkkää roskaa.
TRINCULO. Ho, hoo, hirviö! Kylläpä me tiedämme, mikä on romukalua.
STEPHANO. Trinculo, ota alas tuo levätti; kautta tämän nyrkin, minä tahdon sen levätin!
TRINCULO. Sinun armosi saapi sen.
CALIBAN.Tuon hölmön syököön vesitauti! Mitä?Romua moista ihailette? Pois se,Ja tehkää ensin murha! Jos hän herää,Nipistää nahkamme hän päästä jalkaanJa tekee meistä vatkulia.
STEPHANO. Rauhoitu, hirviö! — Neiti Nuoranen, eikö tuo ole minun nuttuni, joka tuossa kupeellanne kuppelehtii? Oi, kuinka oletkin kuppaan mennyt, ja nyt sinä, nuttuseni, varmaankin menetät karvasi ja sinusta tulee kalju nuttu.
TRINCULO. Jatka, jatka! Me varastamme nuoran ja mittapuun jälkeen, teidän ylhäisyytenne luvalla.
STEPHANO. Kiitoksia kompasanasta! Tuossa sulle nuttu siitä hyvästä. Äly ei jää palkattomaksi, niin kauan kuin minä olen kuningas tässä maassa. "Varastaa nuoran ja mittapuun jälkeen!" verraton kokkalause! Tuossa sulle vielä toinenkin nuttu.
TRINCULO. Hirviö sinä, voitele näppisi ja vedä maahan loputkin.
CALIBAN.En huoli niistä. Aika meiltä kuluu;Pian hanhiks muutumme tai iljettäviks,Matala-otsaisiksi apinoiksi.
STEPHANO. Hirviö, näppisi tänne! Auta minua, että saan nämä tuonne viinitynnyrini tykö; muuten ajan sinut kuningaskunnastani. Kas niin, kanna tuota!
TRINCULO. Ja tuota.
STEPHANO. Niin, ja tuota.
(Metsästysmelua kuuluu. Henkiä tulee koirien hahmossa heitäajamaan. Prospero ja Ariel usuttavat niitä.)
PROSPERO. Hei, Jalo, hei!
ARIEL. Ota kiinni, Musti!
PROSPERO.Tuossa, Vahti, tuossa! Käy kiinni! Käy kiinni!(Caliban, Stephano ja Trinculo ajetaan käpälämäkeen.)Nyt käske peikkojeni raajat noiltaRujota säryll' aivan, joka jänneJumovan jäykäks pingoittaa ja ruumisNipistää kirjavammaks tiikeriäTai villikissaa.ARIEL.Kuules ulvontaa!PROSPERO.Hätyytä hyvin heitä! Tällä hetkell'On vallassani kaikki vihamiehet.Lopussa koht' on vaivani, ja sinäSaat vapaast' ilmaa hengittää. Mut seuraaJa palvele mua vielä hetkinen.(Poistuvat.)
Prosperon majan edusta.(Prospero loitsijanpuvussa ja Ariel tulevat.)PROSPERO.Jo tuumani on täyttymäisillään:Ei petä loitsu, henget tottelevat,Pää pystyss' aika kulkee taakkoinensa.Mik' on nyt hetki?ARIEL.Kuudes hetki, jolloinSanoitte työnne päättyvän.PROSPERO.Niin sanoin,Kun myrskyn nostin. Sano, henki, kuinkaOn kuninkaan ja seurueensa laita?ARIEL.Lumotut ovat kaikki siihen tapaanKuin käskitte ja niin kuin itse näitte:Vankeina kaikki lehmustossa, jokaMajaanne suojaa; eivät liikahtaakaanVoi teidän päästämättä. KuningasJa hänen veljensä, ja teidän, kaikkiMielt' ovat vailla; toiset heidän tähdenPeloissaan, tuskissaan; mut erittäinkinTuo teidän "hyvä vanhus Gonzalo";Niin tippuu ukon partaan kyyneleitäKuin talvell' olkiräystähästä vettä.Tehonnut niin on heihin taika, ettäJos näkisitte heidät nyt, niin varmaanMielenne heltyis.PROSPERO.Niinkö luulet, henki?ARIEL.Mun heltyisi, jos ihminen ma oisin.PROSPERO.Mun heltyy myös. Sin' olet pelkkää ilmaaJa sentään heidän tuskiansa säälit;Min' olen heidän sukuaan ja tunnenJa kärsin heidän lailla; mulla siisköEi yhtä hellä sydän ois kuin sulla?Vaikk' ovat syvästi mua loukanneetkin,Niin jalouden puolta toki pidänVihaani vastaan. Kauniimpaa kuin kostoOn hyvä työ. Jos katuvat, niin raukeeHankkeeni ainoo tarkoitus ja jäljill'Ei otsan rypistystä. Mene, Ariel,Vapauta heidät! Loitsuni nyt päästän,Palautan heihin järjen taas, niin ettäTulevat tuntoihinsa.ARIEL.Noudan heidät.(Menee.)PROSPERO.Te metsäin, vuorten, vetten keijukaiset,Te, jotka hiekall' utujäljin takaaAjatte pakenevaa NeptunoaJa, kun hän palaa, itse pakenette;Te menninkäiset, jotka kuutamallaHypitte ruohoon noita pyörylöitä,Joit' eivät lampaat syö; te, jotka huviksYön aikaan luotte sieniä, ja joitaHohtaa iltakellon juhlasoitto;Te, joiden kautta — vaikka heikkojenkin —Pimitin sydänpäivän auringon,Kapinaan tuulet nostin, vihan raivoonVihannan meren sain ja sinitaivaan,Isäisen julman käteen tulen hankin,Ja omalla Zeun vaajall' itse särjinZeun uljaan tammen, vankat kalliotkinJärkyttelin, ja setripuut ja hongatPois nytkin juurineen; mun käskystäniHerättäin kuolleens' aukenivat haudatJa ruumiit ylös nousivat; ja tämänSai aikaan mahtini. Mut loitsut julmatNyt vannon pois, ja kun vaan taivaallistaSaan soitantoa aikaan, jonka hurmaNuo saattaa järkiin, sauvani ma taitan,Sen maahan hautaan monta syltä syvään,Ja kirjanikin mereen upotanSyvemmälle kuin laskinluoti pohjaa.(Juhlallista soitantoa. Ariel palajaa; hänen jäljissään Alonzo,mielipuolena raivoten, Gonzalon seuraamana; samaten Sebastian jaAntonio, Adrianin ja Franciscon seuraamina; he kaikki astuvatProsperon tekemään tenhopiiriin ja jäävät lumottuina siihenseisomaan. Prospero huomaa sen ja puhuu:)Sävele juhlallinen, hourun mielenParahin lohtu, parantakoon aivos,Jok' aivan tehotonna päässäs kiehuu!Tuoss' seiskaa! Olette nyt tenhotut. —Ylevä Gonzalo, sa kunnon mies,Mun silmän' sopuisin sun silmäis kanssaVeljellisiä kyyneleitä tiukkuu. —Nopeesti laukee tenho; niinkuin aamuYön yllättää ja pimeyden poistaa,Niin virkoo taju heissäkin ja alkaaTuot' usmaa sankkaa hajoittaa, mi kirkkaanPimitti järjen. — Hyvä Gonzalo,Mun pelastajani ja uskollinenIsäntäs palvelija, töin ja sanoinTekosi hyvät palkitsen. — Alonzo,Julm' olit mulle ja mun lapselleni;Sua työssä veljes auttoi; — tuo, Sebastian,Nyt sinun mieltäs kalvaa; — veli, sinä,Lihaani, vertani, pois luonnon kielsitJa omantunnon, himotessas valtaa,Ja tuon Sebastianin kanssa — jollaKovimmat siit' on sielun tuskat — väijyitKuninkaas henkeä; työs anteeks annan,Vaikk' onkin luonnoton se. — Äly heissäJo alkaa paisua, ja kohta huuhtooLähentelevä tulva järjen rannat,Jotk' ovat tuossa likaiset ja mustat.Mua heist' ei näe, ei huomaa yksikään. —Tuo, Ariel, miekkani ja päähineeni.(Ariel poistuu.)Pukua muutan nyt ja esiynnynMilanon herttuana niinkuin muinoin. —Hei, joudu, henki, kohta olet vapaa.(Ariel palajaa, laulaen, ja auttaa Prosperoa pukeumisessa.)