The Project Gutenberg eBook ofOlavi Maununpoika Pariisissa ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aiallaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Olavi Maununpoika Pariisissa ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aiallaAuthor: Yrjö Sakari Yrjö-KoskinenRelease date: August 27, 2017 [eBook #55438]Language: FinnishCredits: Produced by Jari Koivisto*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OLAVI MAUNUNPOIKA PARIISISSA JA SUOMALAISTEN OPINKÄYNTI ULKOMAILLA KESKI-AIALLA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Olavi Maununpoika Pariisissa ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aiallaAuthor: Yrjö Sakari Yrjö-KoskinenRelease date: August 27, 2017 [eBook #55438]Language: FinnishCredits: Produced by Jari Koivisto
Title: Olavi Maununpoika Pariisissa ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla
Author: Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Author: Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Release date: August 27, 2017 [eBook #55438]
Language: Finnish
Credits: Produced by Jari Koivisto
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OLAVI MAUNUNPOIKA PARIISISSA JA SUOMALAISTEN OPINKÄYNTI ULKOMAILLA KESKI-AIALLA ***
Produced by Jari Koivisto
ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla.
Kuvaillut
Ote Mehiläisestä 1862, lisätty Todistus-kappaleilla.
Helsingissä, Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainossa, 1862.
Imprimatur: L. Heimbürger.
I. Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.II. Suomalaiset oppineet ulkomailla ja opilliset seikat Suomessa.III. Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäisetoppivuodet Pariisissa.IV. Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.V. Ranskanmaan kärsimykset ja Pariisin surkeus.VI. Olavi Maununpoika Pariisissa.VII. Myöhemmät Suomalaiset ulkomaiden Yliopistoissa.
Todistus-kappaieita.
1. Otteita Englantilais-kansakunnan tilikirjasta (Olavi Maununpoiasta). 2. Otteita saman kansakunnan pöytäkirjalta (Olavi Mauuunpoiasta). 3. Otteita saman kansakunnan tilikirjasta (vielä Olavi Maununpoiasta). 4. Otteita saman kansakunnan tilikirjoista (muista Suomalaisista). 5. Otteita Leipzigin Yliopiston jäsenkirjasta.
Olavi Maumnpoika Pariisissa.[1]
Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.
Paaston aikana v. 1427 kaikuivat Pariisin Yliopiston koulut tavallisista Bakkalario- eli Determinanti-väitöksistänsä. Taidetten tiede-kunta (Facultas artium) eli oikeammin sanoen sen neljä kansa-kuntaa kokoonnuttivat tähän vuoden aikaan maisterinsa sekä kunkin maisterin valmistuneet opetus-lapset julkisiin väitös-harjoituksiin Pahnojen kylässä (vicus Straminum), nyk. Rue du Fouarre, joka Seine-virran etelä-rannasta ja Notre-Dame-kirkon lähisyydeltä ulottuu lounaan päin. Saapuvilla oli kaikki mitä oppinutta ja arvosaa löytyi tässä mainiossa tiedetten pesäpaikassa. Nuoret väittäjät, joiden nyt piti opettajansa johdon alla astuman ensi kerta julkiselle opin-näyttelölle, olivat jo ennen kulkeneet kansakuntansa Pedellin seurassa ympäri kaupunkia, kutsumassa oppi-istuimen ja kirkon mahtavia miehiä tähän juhlallisuuteen. Sillä nytpä heidän oli osoittaminen, oliko kylläksi rohkeutta puhumaan ja väittelemään muidenkin edessä kuin maisteriensä ja koulu-toveriensa. Ja nytpä heidän myöskin piti osoittaman taitoansa semmoisille miehille, joiden suosiosta vasta kävisi toivoa kirkollisia virkoja ja muita etuja. Tulipa siis saapuville ei ainoastaan maistereita Yliopiston muista tiedekunnista, jotka Taidetten tiedekunnan suhteen kutsuttiin "ylhäisemmiksi", koska niiden jäsenet tavallisesti olivat ensin käyneet tätä muka alhaisempaa tiedekuntaa, — vaan kokoontuipa sinne myöskin kirkon ylimyksiä, Arkiteineja, Messupappeja (cantores) ja tuomiokirkkojen Dekaaneja. Väitökset alkoivat viimeistään tiistaina tai keskiviikkona jälkeen ensimäisen Paasto-sunnuntain, ja nuorukaisen, joka tässä tilassa kutsuttiin Determinantiksi, koska hän nyt ensikerran julkisesti esitti väitös-pykäleitä (determinavit quastiones), piti joka päivä, niin kauan kuin Paasto kesti, väittelemän kansakuntansa kouluissa sen maisterin johdon alla, joka tähän asti oli valvonut hänen opetustaan. Kuitenkin jo tähän aikaan nämä ikivanhat Paasto-väitökset olivat alkaneet kadottaa suurta arvoansa; sillä tavaksi oli tullut antaa Determinantein jo Joulun edellä pitää ikäänkuin koetusta varten yksinäisempiä väitöksiä, ainoastaan muiden koululaisten läsnä-ollessa, ja tämä valmistavainen temppu ruvettiin jo vähitellen pitämään pää-asiana, jotta Paasto-väitökset muuttuivat ainoastaan muodoksi entisensä suhteen. Mutta nytkin ne olivat kuitenkin nuorukaisten ensimäinen julkinen taistelu korkean opin aseilla, eli niin sanoaksemme heidän ensimäiset ritari-paininsa tieteiden kentällä, ja Pahnakatu kajahti yltä-ympäri taistelijain kiivaista sana-sodista.
Mutta äsken mainittuna vuonna 1427 sattui nuorten Determinantien joukossa olemaan vähintäin viisi miestä, joiden kotoperä oli perimmäisessä pohjassa niillä seuduin, missä kaiken opin olisi pitänyt paleltuman kylmän ja kolkan ilma-alan tähden, ja jossa, mitä pakkaset olisivat säästäneet, se vähä olisi läheisten pakanain, — kuten Venäläiset kutsuttiin —, pitänyt jo aikaa hävittämän juurinensa päivineen. Nämä nuorukaiset, näet, olivat Suomesta kotosin ja pyrkivät nyt tieteellisen maailman pääkaupungissa niihin opillisiin arvoihin, joita eivät voineet juuri lähempänä saavuttaa. Heidän nimensä luemme Englantilais-kansakunnan tilikirjassa Determinanteina siltä vuodelta:Herra Henrikki Nikolaonpoikaeli Klaunpoika,Herra Gregorius Haffuerlandh(Hafverland),Herra Olavi Maununpoika,Herra Severinus HoltjaHerra BenediktuseliPentti Olavinpoika, — kaikki Turon hiippakunnasta (diocesis Aboensis) ja kaikki väitellen Maisteri Bernardus Emedalaisen johdon alla (sub magistro bernardho de emeda). Seuraavana vuonna tapaamme heidät jo kaikki paitsi Herra Gregoriusta Licentiateina, jonka jälkeen he juhlallisesti otettiin vastaan Maisterien joukkoon ja tulivat täydellisesti nauttimaan kaikkia yliopiston etu-oikeuksia.
Mikä kummallinen opin-into oli nämä nuoret miehet tänne asti saattanut tuosta kylmien ja kontioiden maasta, joka näytti olevan kaukaista Thuleakin kaukaisempi? Vastaus on selvä: Tämä maa ja sen kansa pyrki par aikaa kaikin voiminsa sivistyneen maailman yhteyteen, ja sen nuorukaiset olivat jo useita kertoja osoittaueet kykynsä omistamaan sen aian korkeinta sivistystä.
Suomalaiset oppineet ulkomailla Ja Opilliset seikat Suomessa.
Jo, näet, edellisen vuosisadan keskupaikoilta saakka oli tavattu Suomalaisia milloin Pariisin Yliopistossa, milloin Pragissa tai sitten vuodelta 1409 alkaen Leipzigissä, ja muutamatpa heistä olivat ennättäneet nousta korkeimpiin yliopistollisiin arvoihin, Rehtori-virkaan sekä kansakuntansa Prokuratoreiksi ja Rahavartioiksi (Receptor). Asian oikeata laitaa ei käy ymmärtää, ellei muistuteta, että Pariisissa, jonka Yliopisto mainioin oli ja ikäänkuin muiden esikuva, Taidetten (eli, kuten me sanoisimme, Viisaustieteen) tiedekunta oli jaettu neljään kansakuntaan jäsentensä ja opistolaisien syntyperän suhteen. Ranskalais-kansakunta, joka suurin oli, käsitti kaikki eteläiset maat; Normandialais- ja Pikardialaiskansakunnat käsittivät pohjois-Ranskan ja Belgian; mutta Englantilais-kansakuntaan, joka kuitenkin vähin oli, kuului paitsi Englanti myös koko Saksa ja kaikki pohjoiset valtakunnat. Tässä viimeisessä kansakunnassa siis oli Suomalaistenkin sia. Kukin kansakunta itse valitsi Prokuratorinsa kuukaudeksi ja Rahavartiansa vuodeksi, mutta kaikki kansakunnat yhdessä valitsivat Rehtorin kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki nämä virat pidettiin suurina luottamus-arvoina, ja niinkuin sanoimme oli meikäläisiä jo monta kertaa tavattu näillä sioilla. Niinpä esm. jo v. 1347 Marrask. 25 p. oli Pariisissa eräsMaisteri Konrad, kaniiki Turusta(Magister Conradus de Suecia Canonicus Aboensis), valittu Englannin kansakunnan Prokuratoriksi ja samassa koko tiedekunnan lähettilääksi Paavin-istuimelle muutamassa riita-asiassa Jumaluusopin tiedekuntaa vastaan.[2] Noin 19 vuotta myöhemmin eli v. 1366 tapaamme toisen Turkulaisen kaniikin Rehtorina samassa yliopistossa. Se oliJuhana Pietarinpoikaeli Johannes Petri, syntysin Westerosista Ruotsissa mutta nyt jo Suomen puolelle muuttanut, jossa hän pian valittiin Turun pispaksikin v. 1368 ja lyhyellä vaikutus-aiallansa osoitti suurta katolista intoa ja toimeliaisuutta.[3] Ja nyt äskettäinkin, tuskin kymmenen vuotta ennen näiden viiden Suomalaisen tuloa Pariisiin, oli taas yksi heidän maamiehistäänPietari RoodhTurusta noussut samaan Rehtori-arvoon Kesäk. 23 p. 1416.[4]
Nämä Suomen miehet siis olivat erityiseen arvoon ennättäneet opillisissa pyrkimisissään. Mutta muita oli monta, jotka palasivat kotimaahan Maisteri-nimellä, joka ei ollut saatavana kuin kaukaisissa ulkomaan oppipaikoissa ja antoikin tiedetten alueella saman arvon ja kunnian kuin Ritari-nimi maallisissa tiloissa. Pispa Beroni Balkki oli myöskin tämän arvon itsellensä ansainnut, ei tietoa missä opistossa. Hänen seuraajansa Maunu Tavast, joka tätä nykyä levitti Turun hiipalle loistetta, oli Pragissa tullut Maisteriksi. Tästä aiasta lähtien se arvattavasti olisi pidetty kovin sopimattomana melkeinpä häpeänä koko maallemme, jos Turun pispan-istuimelle olisi tullut miestä, jolla ei tätä opillista arvonimeä ollut. Useat Turun kaniikit ja moni kirkkoherra maaseuduillakin, — nimitän Suomalaisen nimensä tähden Nikolao Karhun Mynämäellä —, kantoivat tämän ulkomailla ansaitun kunnia-nimen, ja Suomen oppilaiset eivät suinkaan olleet harvinaisia ulkomaan Yliopistoissa, varsinkin Leipzigissä ja Pariisissa.
Niinkuin tiedämme, kaikki oppi tähän aikaan, jos kohta maallinenkin aineeltansa, kuitenkin viimeistä lukua tarkoitti kirkollista vaikutus-alaa, ja kirkon isännät Suomessakin eivät voineet olla huolettomia niiden kasvatuksesta, joiden piti täyttämän papilliset virat sekä ylhäiset että alhaiset heidän hiippakunnassansa. Turun pispat, joiden hengellisen hallituksen alle koko Suomi kuului, olivat siis jo aikasin asettaneet omaan lähisyyteensä kouluja, joissa tarpeellinen pappisopetus annettiin. Varmaan tiedämme, että tähän aikaan Suomessa löytyi vähintäin kolme koulua, joista Turun kathedrali-koulu epäilemättä oli vanhin ja tärkein, mutta myöskin Wiipurin koulu ja Dominikaanein luostari-koulu Turussa tarjosivat ajan-mukaista opetusta. Jälkimäisestä erittäin tiedämme, että siinä löytyi v. 1418 myöskin yksi Lector Sententiarum, s.t.s. Viisaus-tieteen opettaja. Kathedrali-koulussa oli Koulu-mestari (Scholasticus) luultavasti ainoana opettajana, ja alisissa luokissa saivat edistyneemmät oppilaiset opettaa. Oppilaiset kutsuttiin silloin ja vielä monta aikaa jälkeenkin päin Teineiksi (sanasta: Diaconi, s.o. palvelijat), mutta latinan kielellä aina Scholares, ja olivat enimmältä osalta talonpoikaista säätyä, koska papisto oli naimasta kielletty ja äpärä-lapsia ei päästetty kirkollisiin virkoihin. Nämä köyhät Teinit saivat loma-aikoina kulkea määrätyillä pitäjillä kokoilemassa elatus-varoja; sillä kerjääminen ei pidetty häpeänä, kun se muka Jumalan kunniata tarkoitti. Oli myöskin luonnollista, että rahvaan piti näitä nuoria opin-vesoja auttaman, koska nyt talonpoikaisen säädyn omatkin lapset pääsivät tällä tiellä kirkon arvollisiin virkoihin; ja sopihan kansan sen lisäksi iloita siitäkin, että muka Katolisen uskon lahja oli sille suotu, kuten sen-aikuisessa virressä laulettiin:
Ergo, plebs Finnonica, gaude de hoc dono, quod fact' es Catholica!
se on:
Siis nyt kiitä onnen laitSuomen rahvas aina,Kun Katolis-uskon sait.
Kuitenkin kun kirkolliset virat alkoivat antaa rikkautta ja muuta mahtavuutta, rupesivat aatelisetkin panemaan lapsiansa näihin oppilaitoksiin, ja näin köyhä ja rikas yhtyivät samoilla koulupahnoilla; — sillä koulu-penkeistäemme vielä saa puhua. Eroitus oli vain se, että rikkailla oli vara jatkaa tieteilemisiaan ulkomailla, kun kotimainen koulu oli läpi-käyty, mutta köyhän täytyi enimmästi kohta ruveta papilliseen virkaan, niin pian kuin tarpeellisin opin-sauna omassa maassa oli kestetty. Silläpä alkoikin tähän aikaan ainoastaan suuri-sukuisia yletä korkeampiin kirkollisiin virkoihin, ja muiden muassa nykyinen Turun pispakin Maunu Tavast kuului jo syntymältänsä maamme mahtavien lukuun.
Varsin todennäköistä on, että Suomen kouluissa juuri se määrä opetusta annettiin, mikä oli oppilaiselle tarpeellinen päästäkseen Taidetten tiedekuntaan ulkomaan Yliopistoissa. Tämmöinen opetus jakaantui kolmeen luokkaan: 1:ksi, Sisäluku ja Kirjoitus, jonka ohessa teroitettiin alkupuolta Donaton Latinaista kielioppia (De octo partibus), sovitettuna Katonin Distikhoihin. 2:ksi. Laveampaa kielioppia, nimittäin Latinan kielen säännöttömyydet, sekä Lauseoppi (Syntaxis) ja Runomus-oppi (Prosodia), johon tarpeesen ainakin Ranskan maalla käytettiin erästä Alexander de Villa-Dei'n tekemää oppikirjaa, ja harjoitukseksi Latinaisia runoniekkoja sekä muinoisia että uudempia. Lisäksi harjoitettiin sen aian Rhetorikaa, s.t.s. opetettiin ne lause-tavat, joita piti käyttämän kirjoittaessa jollekulle suurelle herralle, tai pispalle, tai kapitulolle, j.n.e. Epäillä kentiesi täytyy, opetettiinko Suomessa myöskin Luvunlaskentoa, joka kutsuttiin nimellä Algorismus ja muutoin tavallisesti kuului tähän luokkaan. 3:ksi, Vihdoin tuli Logikan eli Ajatusopin alkeet kirjasta Summulae, joka oli lyhennetty Pietari Espanjalaisen Organon nimisestä teoksesta. Että Laulu-opetusta sen ohessa annettiin, on luonnollista, koska tämä taito oli niin tarpeellinen sikäläisessä jumalanpalveluksessa. Kaikki oppikirjat täytyi koululaisen itse kopioita ja sitten lukea ulkoa. Kaikki opetus kävi latinaksi, myös sisä-luvussakin ja kirjoittamisessa, sillä äidinkielet pidettiin joka paikassa halpa-arvoisina. Oppilaisen oli velvollisuus aina ja joka paikassa käyttää tuota tieteen ja opin ainokaista kieltä, eikä päässyt suinkaan rankaisematta, jos hän tästä poikkesi omaan muka raakalais-puheesensa (barbaricum). Vitsa muutoinkin pidettiin kaikkien tarpeellisimpana opetus-aseena, jolla myöskin nuorille papeille teroitettiin terveellinen nöyryys ja siivo. Asia ei pidetty minään häpeänä; se oli sen aian käsityksen mukaan ei ainoastaan rangaistusta vaan myös syntisen lihan kuolettamista, ja iloisesti lauloivat teinit:
Felix ludus, in quo nudus Scholaris verberibus non succumbit, nec decumbit Magistri livoribus.
Ergo gaude, plaude, laude! j.n.e.;
eli niinkuin Hemminki Maskulainen somasti suomentaa:
Opin saunaAutuas aina,Koska vitsoill' vihdoillaan, j n.e.
Millä iällä tämä alkeis-opetus tavallisesti oli suoritettu, ei käy tarkkaan määrätä. Pariisin alkeiskouluissa eli Pedagogioissa, joissa arvattavasti täytyi olla vireämpää oppi-liikettä, oli koulunkäynti usein 12:n tai 13:n iällä päätetty; mutta epäillä täytyy, että Suomessa niin aikasin valmistuttiin, saati että niin nuoria koululaisia olisi ulkomaille lähetetty lukujansa jatkamaan. Saammehan siis epäilemättä lisätä joitakuita vuosia niiden iälle, jotka täältä Suomesta lähtivät Pariisiin. Arvattavasti oleskelivat Pariisissa ainoastaan 2 vuotta ennen Bakkalario-tutkintoansa, ja koska aina jo seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi ja siihen tarvittiin 21 vuoden ikä, niin eivät lie 18 vuotta nuorempana tänne tulleet. Mutta sittenkin olivat nähtävästi kovin nuoria ja kokemattomia tullaksensa tuohon suureen kanpunkiin, joka jo silloinkin oli turmeluksen markkina-paikkoja. Luonnollista ja tarpeellista siis oli, että he ensi-alussa tulivat jonkun erityisen hoidon alle, ja yleinen tapa olikin, että niinä kahtena vuotena, joiden kuluessa valmistuivat Bakkalario-tutkintoonsa, joku Maisteri valvoi sekä heidän opetustaan että muuta elämätään. Usein tämä holhous kesti siihen asti kun olivat Licentiati-tutkintonsa tehneet. Paitsi sitä olivat useat maat ja paikkakunnat perustaneet Pariisissa Kollegioita, joissa joku määrä opistolaisia sai vapaan elannon ja asunnon tarkkojen sääntöjen alla. Ruotsin valtakuntaa varten, johon Suomikin kuului, oli aikanaan ollut kolme semmoisia Kollegiota, nimittäin: Ruotsin eli Upsalan Kollegio, Linköpingin ja Skaran, mutta kaksi olivat varmaankin jo rappiolle tulleet, eikä tietoa, oliko kolmaskaan enää voimissa. Ainakin mainitaan v. 1392, että ne kaikki samoin kuin Tanskankin kollegio seisoivat tyhjinä. Englantilais-kansakunta sitten tavallisesti jätti niiden huoneet hyyrylle taikka antoi ne asuttaviksi Tanskan ja Ruotsin sekä arvattavasti Suomenkin opistollisille. Mahdollista siis on, että meikäläiset vielä silloinkin asuivat yhdessä kohden. Linköpingin Kollegion asema oli "ad cornum Cervi" eli rue Saint-Hilaire, — siis Genoveva-vuoren pohjois-rinteellä, lähellä nykyistä College-de-France'a. Muut seisoivat samoilla lähistöillä; sillä yleensähän koko tämä Genoveva-luostarin ja Pikkusillan (Petit-Pont) väli oli täynnänsä Yliopiston kouluja ja kollegioita.[5]
Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset oppivuodet Pariisissa.
Ne viisi Suomen nuorukaista, jotka nähtävästi vuoden 1425 paikoilla olivat aloittaneet Pariisinkäyntiänsä ja nyt v. 1427 suorittivat ensimäiset oppi-kokeensa, eivät suinkaan lie turvattomina tulleet tähän kaukaiseen oppi-paikkaan; sillä yksi heistä,Olavi Maununpoika, oli Turun pispan oma sisaren-poika, josta eno aikoi Suomen kirkolle kasvattaa ankaran pylvään, kentiesi itsellensä seuraajankin. Mitä sukua taas Olavi Maununpoian toverit olivat, ei käy tarkkaan sanoa. Etevin ja rikkain heistä näkyy olleen Henrikki Klaunpoika, jonka viikkokaudet kulut arvattiin 10:ksi solidoksi, kun taas Gregorius Hafverland'in ja Olavi Maununpoian eivät olleet koin 8, ja Severinus Holtin sekä Pentti Olavinpoian ainoastaan 6. Tapa, näet, oli antaa jokaisen Determinantin valalla ilmoittaa elatus-kustannustensa määrä viikkokaudelta ja sen mukaan määrätä heidän maksonsa kansakunnan rahastoon. Viikkokulujen määrään luettiin kaikki, mitä kukin tavallisesti kulutti ja menetti, erottamalla ainoastaan asuntonsa hyyryä ja palvelijan palkkaa. Se summa mikä näin oli saatu kutsuttiin opistolaisen "kukkaroksi" (bursa) ja kerrottiin niin monen-vertaiseksi maksoksi, kuin tarve kulloinkin vaati. Rikkaita ja köyhiä löytyi siihenkin aikaan sekasin opistolaisten joukossa, ja useinpa tavattiin niitäkin, jotka kerjäämällä elättivät henkensä opin tiellä, joiden "kukkaro" siis oli tuiki tyhjä (cuius bursa nichil) ja jotka tästä syystä pääsivät kaikesta maksosta, väitellen ala-Determinantina jonkun rikkaamman siassa Paaston loppu-puolella. Mutta harva Suomalainen lienee niin huonojen varojen nojassa uskaltanut tänne tulla, ja nämä puheen-alaiset olivat nähtävästi kaikki hyvinkin varakkaita. Jos ei kaikki muu todistus puuttuisi, sopisi arvata että se heistä, jolla vahvin kukkaro oli, lie kuulunut Djaeknien mahtavaan sukuun, eikä ollut mikään muu kuin se Henrikki Klaunpoika, mikä 15 vuotta myöhemmin oli Suomessa ritarina, valtaneuvoksena laamannina sekä Naantalin luostarin ensimäisiä hyväntekijöitä.
Kun nuorukaiset olivat Pariisiin tulleet, olivat jo edellänsä tavanneet muita maanmiehiä, sekä niitä, jotka vielä seisoivat oppilaisten luokassa, että semmoisiakin jotka opettajina saattoivat johdattaa heidän ensimäisiä askeleitaan. Eräs Konrad Henrikinpoika Turun hiippakunnasta pääsi Licentiati-arvoon ja Maisteriksi samana vuonna kuin Olavi Maununpoika Determinantiksi tuli. Mutta muitakin Suomalaisia löytyi par'aikaa, jotka olivat Yliopiston etevimpiä miehiä. Juuri tätä nykyä yksi Suomalainen, nimeltä Jaakko Pietarinpoika Roodh, loisti erinomaisella opilla Taidetten tiedekunnassa. Oliko hän sama mies kuin se Pietari Roodh, jonka jo 1416 nä'imme Yliopiston Rehtorina, en ota päättääkseni, vaikka kyllä todennäköistä on; mutta v. 1427, Lokak. 10 p., hän mainitaan aloittaneen tähtitieteellisen luennon Campano Novalralaisen teoksesta: "Theoria Planetarum". Luento tapahtui Karmeli-veljesten kouluissa, nyk. Palace Maubert, puolipäivän aikaan, ja koska aine oli erinomainen ja arvollinen, niin Tiedekunta hänelle osoitti suosionsa, lukemalla häntä Johtajamaisterien (s.t.s. provessorien) joukkoon, vaikka hänen luentonsa ei ollut varsinaisia eli Tiedekunnan tavalliseen määrään kuuluvia.[6] Samana vuonna tämä Turkulainen Maisteri Jaakko Pietarinpoika, nimeltä "de Rode" oli ollut Englantilais-kansakunnan rahavartiana, mutta semmoinen virka kesti ainoastaan vuoden, ja Syyskuussa jo oli valittu hänen siaansa Maisteri Bernhardus Emedalainen, jonka johdon alla meidän nuoret maamiehemme edellisenä Paaston aikana olivat väitelleet. Kun nyt samat Suomalaiset seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi, niin tämä heidän oppi-kokeensa ei enää tapahtunut Bernardon, vaan juuri Suomalaisen Maisterin Jaakko Pietarinpoian alla.[7]
Sopii melkein ajatella, että alustakin asti tämä Jaakko Pietarinpoika oli ollut se, jonka johdon alla Olavi Maununpoika toverineen olivat oppia viljelleet Pariisissa, eikä ole aivan vaikea arvata syy, minkä tähden Bakkalario-kokeissa toinen muukalainen Maisteri hetkeksi astui heidän varsinaisen Maisterinsa siaan. Kuten nä'imme, sattui Jaakko Pietarinpoika silloin olemaan kansakunnan rahavartiana, ja tämän viran kanssa seurasi Englantilaisessa kansakunnassa oikeus ja velvollisuus olla kahden muun Maisterin kanssa tutkijana Bakkalario-tutkinnossa, joka tapahtui Joulun-edellisten väitösten ja Paastoväitösten välillä lopulla Tammikuuta. Mutta oli säätty, että tutkijoilla ei saanut olla omia opetuslapsia tulkittavien joukossa. Tätä sääntöä oli kuitenkin mainitulla tavalla helppo kiertää ja lienee kyllä monesti kierrettykin.
Emme tässä voi jättää kysymättä, mitä nuorelta opistolaiselta vaadittiin hänen Bakkalario-tutkintoonsa. Tähän löydämme jonkinmoisen vastauksen Determinanti-valassa, joka sisälti, että valan-tekijä oli vähintäin 14 täyttänyt, että hän kaksi vuotta oli kuullut ajatus-opillisia luentoja joko Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli kuusi provessoria eli Johtajamaisteria (regentes), ja että hän lisäksi oli seurannut useita luentoja määrätyistä teoksista Porphyriolta, Priskianolta ja Aristoteleelta, sekä Boetiolta ja Donatolta, vieläpä kaksi vuotta kuunnellut Maisterien väitöksiä ja itse sill'aikaa väitellyt kouluissa. Kuitenkin kansakunta saattoi vapauttaa näistä ehdoista; sillä Bakkalario-tutkinto ei seisonut Tiedekunnan päätöksen alla, vaan oli jokaisen kansakunnan yksityinen asia. Kun Joulun-edelliset väitökset olivat tehdyt, tapahtui tutkinto Rahavartian sekä vanhimman Johtaja-maisterin ja vanhimman muun Maisterin edessä, joiden piti asettaman kysymyksiä Kieliopissa, Pietari Espanjalaisen "Parva-logicalia'ssa", sekä Porphyrion Introductionissa ja Aristoteleen Elenkhoissa. Tutkinnon jälkeen kansakunnan Prokuratori kokosi tutkijain antamat äänet ja kirjoitti läpi-käyneiden nimet luetteloon, jonka alle tutkijat kirjoittivat nimensä ja Prokuratori pani sinettinsä. Tämän luettelon luki kansakunnan Pedelli julkisesti, ja Bakkalariot tekivät tavallisen valansa Prokuratorin edessä. Sitten tulivat Paasto-väitökset, joista jo alussa olen puhunut.
Toista laatua oli Licentiati-tutkinto; sillä tämä seisoi koko Tiedekunnan alla ja tutkijoita valittiin kaikista neljästä kansakunnasta. Licentiati vannoi valalla, että hän oli vähintäin 21 v. täyttänyt ja naimaton, että hän oli Determinantiksi eli Bakkalarioksi tullut Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli 12 provessoria, että hän kahdesti oli Pahnojen kylässä väitellyt useita Maisteria vastaan, ja että hän vähintäin kolmatta vuotta oli oppia käynyt Pariisissa Taidetten tiedekunnassa. Vala sen ohessa sisälti, mitä luentoja hän oli sill'aikaa seurannut, nimittäin muutamista Porphyrion ja Boetion kirjoista sekä Nikomakhon siveys-opista, vieläpä Luonnon-opista ja Sielu-opista, ja sata lukua Määräystieteestä ja Tähtitieteestä. Lisäksi hänen piti par aikaa kuunteleman Metaphysikaa. Tutkinto tapahtui joko "alhaalla" (examen inferius), s.t.s. Notre-Dame-kirkon Kanslerin edessä Seine-saaressa, taikka "ylhäällä" (examen superius), Genovevan Kanslerin edessä Genoveva-vuorella. Molemmilla oli sama Paavin antama valta suomaan Licentiati-arvoa, s.t.s. oikeutta opettamaan Pariisissa ja joka paikassa (Privilegium docendi hic et ubique). Mutta jälkimäinen oli enemmin sidottu Tiedekunnan mielivaltaan, ja hänen tutkintonsa oli se oikea Tiedekunnan tutkinto. Tosin Notre-Dame'nkin Kansleri otti avuksensa yhden tutkijan kustakin kansakunnasta, mutta vaali oli hänen omassa vallassaan ja tutkijat pysyivat siinä virassa niin kauan kuin kuuluivat Taidetten tiedekuntaan taikka kunnes itse pyysivät eronsa. Sitä vastoin Genovevan Kansleri oli itse valalla sidottu Tiedekuntaan ja jätti aina oman tutkintonsa jälkeen asian vielä vahvistettavaksi kansakuntien valitsemille tutkijoille.
Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri, joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi, jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa, niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena. Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti 3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille, jotka olivat läpitse päässeet.
Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiinInceptions.t.s. aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa (placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän. Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister (Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta, vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.
Nämä kolme temppua:Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin, — suorittivat vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.
Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli, kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat ainoastaan saman Tiedekunnan Maisterit, mutta ei oppilaiset. Näitä omituisia seikkoja täytyy meidän vähäistä tarkemmin katsella. Tahdon seuraavassa luvussa puhua pari sanaa Pariisin Yliopiston synnystä sekä omituisista tavoista ja oloista Olavi Maununpoian aikoihin.
Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.
12:nnen vuosisadan alussa löytyi Pariisissa niinkuin muillakin pispanistuimilla ylimmäisenä opetus-laitoksena eräs kathedrali-koulu, jossa yksi Notre-Dame-kirkon kaniikeista opetti nuo vanhastaan tavalliset "vapaat taiteet" (artes liberales), nimittäin: Trivium eli kaunopuheisuuden kolme tietä: Kielioppia (Grammatica), Puhe-oppia (Rhetorica) ja Ajatus-oppia (Logica), — sekä Quadrivium eli viisauden neljä tietä: Luvunlaskentoa, Mittaus-tiedettä, Tähti-tiedettä ja Musiikkia. Tuomio-kapitulon Kansleri eli Notario, johon virkaan aina haettiin oppinutta miestä, oli myöskin velvollinen valvomaan Kathedralikoulun järjestystä, ja jos muita kouluja syntyi hiippakunnassa, tulivat nekin Kanslerin katseluksen alle. Tämmöinen oli opetuksen laita Pariisissa vielä v. 1100 paikoilla.
Mutta siihen aikaan oli syntynyt varsin uusi ja erinomainen liike ihmiskunnassa. Se tympeys, joka sata vuotta aikasemmin oli painanut ihmisten mieliä, heidän odottaessaan maailman loppua muka Kristikunnan tuhat-vuotisen ikäkauden perästä, — tämä tympeys nyt oli täydellisesti haihtunut, ja joka haaralla puhkesi uusi elämän voima. Ristiretket olivat alkaneet, kaupungit ja kunnat sekä Italiassa että Ranskassa rupesivat vapauttansa valmistamaan ja samalla aikaa tieteeliisetkin harrastukset heräsivät suurempaan intoon kuin mitä tähän asti oli maailmassa nähty. Italiassa oli muinainen Romalais-oikeus äskettäin saatu valoon vuosisatojen unohduksesta, samaan aikaan oli myöskin Paavillisista Säännöistä (Decretales) tehty tieteellinen koko eli tuo niin kutsuttu Kirkollinen oikeus, ja molempia lajia oikeutta opetettiin varsinkin Bolognassa, johon pian alkoi kokoontua ääretön paljous opettajia ja oppilaisia. Samalla lailla Lääkitys-oppi kokoonnutti oppilaisia Salernoon eteläisessä Italiassa. Tiedemiehet ja heidän oppilapsensa pian yhtyivät keskinäiseen liittoon yhteisiä asioita varten, hengelliset ja maalliset valtiaat antoivat heille tärkeitä etu-oikeuksia ja näin syntyivät nämä tieteelliset yhdys-kunnat, jotka kutsumme Yliopistoiksi. Keskiaian latinaksi niitä kutsuttiin milloin: Studinm Generale (yleinen oppilaitos), milloin Universitas (oikeastaan: Universitas magistrorum et Scholarium, opettajain ja opetettavain yhdyskunta).
Juuri näillä aioin oli Pariisissa Ajatus- ja Väitös-tieteen opetus noussut suureen valtaan. Vv. 1102 ja 1136 välillä oli mainio Abelardo opettanut Dialektikaa milloin Notre-Damen koulussa milloin Genovevan vuorella, ja oppilaisia oli tulla tulvaillut kaikista maista hänen luentoihinsa. Abelardon esimerkki kiihoitti muita, ja pian oli Genoveva-vuoren pohjois-rinne, jossa siihen asti ei ollut kuin aitauksia, tullut täyteensä kouluja, missä opetettiin Trivium ja Quadrivium, mutta olletikkin Dialectikaa eli Väitös-tiedettä, joka pidettiin kaikista tieteistä etevimpänä ja nimenomaan kutsuttiin Taiteeksi (ars). Samasta oppi-innosta yleni myös Jumaluus-tieteellinen opetus Notre-Dame-kirkon vanhassa koulussa, ja Pariisi alkoi tulla Jumaluus-opin pääpesäksi. Mutta koko 12:nnen vuosisadan kuluessa ei vielä ollut mitään keskinäistä yhteyttä opettajain välillä, eikä ensi-aluksi myöskään tarvittu mitään lupaa opettajaksi ruveta. Asian oma pakko toimitti tähän muutosta. Kirkko ei voinut sallia, että kuka hyvänsä alkaisi opettaa nuorisolle uusia ja usein vaarallisia asioita; siis Tuomiokapitulon kansleri anasti oikeuden antaa tai kieltää opettamisen lupaa, eli tuota niinkutsuttua "licentia docendi". josta nämä luvan-saanect nimitettiin Licentiateiksi. Tällä lailla kuitenkin opettajat olivat kokonansa joutua kirkollisen hallituksen alle, ja kun kuningas Philip-Augusti sen lisäksi v. 1200 eroitti Maisterit ja oppilaiset Pariisissa kaupungin maallisen hallituksen alta laskien heidät Tuomiokapitulon valtaan ja tuomioon, niin tämä kirkollinen valta opetuksen asioissa näytti olevan rajaton. Mutta tämä valta pian osoitti niin tylyjä tapoja, että opettajain täytyi yhdistää voimansa sitä vastustaaksensa. He kääntyivät paavi Innocentio III:nnen tykö, ja tämä vv. 1208 ja 1209 antoi heille oikeuden yhtyä lailliseksi yhdyskunnaksi omilla etu-oikeuksilla, säännöillä ja hallitus-menoilla. Näin syntyi Pariisin Yliopisto (Studium Parisiense, Universitas Parisiensis), eikä aikaakaan ennenkuin se melkein täydellisesti oli erinnyt kirkollisen vallan alta. Kaikkien ensiksi onnistui Taidetten tiedekunta (Facultas Artium, Artistae) päästä itsenäiseen tilaan. Notre-Dame'n kansleri tosin vastakin antoi opettamisen lupaa, mutta saman oikeuden Genoveva-luostarinkin Kansleri saavutti Taidetten opettamista varten, ja itse Tiedekunta otti heidän päätöksensä vahvistettavaksi. Nämä Yliopiston sisälliset seikat muodostuivat muodostumistaan 13:nnen vuosisadan kuluessa.
Näin oli Pariisin mainio yliopisto syntynyt ja levittänyt alaansa kahden puolen sitä muinaista maantietä, joka Romalais-aioista asti oli Pikkusillasta kiertänyt kaakkoon ja etelään, seuraten nykyisiä katuja Rue Galande, Place Maubert ja Rue de la Montagne de S. Geneviève. Kaupungin muuri oli nyt jo siirretty toiselle puolelle Genovevan luostaria (nyk. Pantheon), sulkien koko entisen Latinais-seudun (Pays Latin) muinaisjäännöksinensä vanhan Lutetian äidillisiin helmoihin. Nämä paikat, missä Konstantino Suuri tai hänen isänsä oli rakentanut sen komean palatsin, jonka raunioita vielä vähän näkyy, ja missä kapinalliset legionit olivat huutanoet Julianon keisariksi, olivat nyt muuttaneet Korkean opin taistelutantereksi, ja joutuivat melkein kokonaan Yliopiston valtaan.
Oikeastansa Pariisin Yliopisto ei sisältänyt yhtä ainoata yhdys-kuntaa, vaan koko seitsemän kappaletta, jotka tavallisissa tapauksissa seisoivat vallan erillänsä. Nämä olivat: Jumaluus-opin tiedekunta, Lainopin tiedekunta (Facultas Decretorum), Lääke-opin tiedekunta, ja Taidetten tiedekunnan neljä Kansakuntaa. Näistä Lainopin ja Lääkeopin tiedekunnat olivat kovin vähäpätöisiä, mutta muut sitä mahtavammat. Jumaluus-opin tiedekunta ei kuitenkaan lie ylipäänsä lukenut paljon enempää kuin 100 opistolaista, lukematta ne jotka kuuluivat kerjääjämunkkien veljyyteen; mutta Taidetten tiedekunnassa näyttää opistolaisten lukumäärä nousseen melkein 900:aan, nimittäin Ranskalais-kansakunnassa noin 400, Pikardialais- ja Normandialais-kansakunnissa lähes 200 kummassakin, ja Englantilaisessa kansakunnassa noin 60. Lisäksi tekivät Bakkalariotkin melkoisen lukumäärän, Jumaluus-tiedekunnassa noin 70, mutta Taidetten tiedekunnassa arviolta 270. Hallitus ei täällä niinkuin Bolognassa ollut Opistolaisten käsissä; sillä nämä pysyivät ala-ikäisyyden arvossa (in statu pupillari) siihen asti kun olivat Maistereiksi tulleet. Ainoastaan Maisterit, sekä ne jotka luentoja pitivät (Regentes), että nekin jotka eivät pitäneet luentoja (Non-regentes), saivat kansakunnan tiedekunnan asioissa olla osalliset. Regentiä näyttää olleen ylipäänsä: Ranskalais-osakunnassa 60, Pikardialais- ja Normandialais-kansakunnissa 25 kummassakin ja Englantilaisessa 11, tai niillä paikoin. Jumaluus-opin Regentimaisterit näyttävät nousseen noin 40:een. Nämä numerot eivät anna mitään tarkkaa määrää, mutta osoittavat edes jonkin-moisesti Tiedekuntien ja Kansakuntien keskinäistä suuruutta. (Ks. Thurot, de l'organis. de l'Univ. de Paris. sivv. 41, 92, 136, 139 (additions, siv. 3, 4). Hän arvelee opettajat ja oppilaiset yhteensä 1700:ksi.)
Jumaluus-opin, La'in-opin ja Lääke-opin tiedekunnat valitsivat kukin esimiehensä (Syndicus Jumaluus-opillisessa, Decanus muissa tiedekunnissa) vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi, mutta kukin kansakunta valitsi joka kuukaudelta Prokuratorin, joka kuitenkin saattoi tulla jatketuksi. Paitsi sitä oli kullakin kansakunnalla rahavartiansa, joka ainakin Englantilaisessa kansakunnassa valittiin joka vuosi Matheuksen päivänä (Syysk. 21 p.). Kukin kansakunta toimitti ja voimissa piti omat koulunsa eli luku-salinsa, teki itsellensä omat säännöt, hallitsi omat raha-asiansa ja palveli erinäisiä suojelus-pyhiä. Mutta yhteisiäkin asioita oli heillä joitakuita, esm. Taidetten tiedekunnan etu-oikeudet ja ne seikat jotka koskivat Licentiati- ja Maisteri-arvoihin. Näissä tiloissa kaikki kansakunnat olivat yhteisenä tiedekuntana ja valitsivat yhteisen esimiehen, joka kutsuttiin Rehtoriksi. Rehtori, jonka virka ensiaikoina kesti ainoastaan kuukauden mutta sitten aina kolme kuukautta, asetettiin sillä lailla, että jokainen kansakunta määräsi valitsija-miehensä (Intrans) ja nämä neljä valitsivat tähän ylimmäiseen virkaan jonkun Maisterin Taidetten tiedekunnasta. Kun Taidetten tiedekunta yhteisissä asioissaan neuvoa piti, niin kukin kansakunta keskusteli erinänsä ja antoi Prokuratorinsa kautta äänensä, mutta Rehtoripa nämä neljä ääntä yhteen sovitti. Tästä näkyy, että koko Taidetten tiedekunta ei ollut mikään yhdyskunta vaan ainoastaan liittokunta. Mutta Taidetten tiedekunnan Rehtori oli myöskin koko Yliopiston esimies. Tämä etevyys tuli arvattavasti siitä, että Taidetten tiedekunta oli Yliopiston alkuperäisin ja lukusin osa ja kaikkien ensiksi oli vapautunut kirkollisen vallan alta. Rehtori siis oli Pariisin kaupungin mahtavia ja koko Yliopiston edusmies. Kun kaikkien Tiedekuntien ja kansakuntien yhteisiä asioita oli keskusteleminen, niin Taidetten tiedekunnan Pedelli kulki kutsumassa muutkin Tiedekunnat kokoon, tätä käskyä kansakunnat ja Tiedekunnat noudattivat. Rehtori esitti keskusteltavan asian ja nyt kaikki seitsemän yhdyskuntaa lähtivät eriksensä päättelemään. Päätettyänsä antoivat kukin äänensä Prokuratorien ja Dekanien kautta, ja nämä seitsemän ääntä sovitti Rehtori yhteen. Mutta yhdyskuntien itsenäisyys oli kuitenkin niin suuri, että valttämattömästi vaadittiin äänten yksmielisyys, jos päätöstä piti tuleman. Sama vaatimus oli Taidetton tiedekunnankin päätöksissä ja pöytäkirjoissa luetaan alinomaa, ett'ei muka yksikään ainoa vastustanut (nemine penitus reclamante).
Joka nykyaikoina ajattelee Yliopistoa, se näkee hengissänsä komeita rakennuksia, missä kruunun palkkaamat opettajat toimittavat virkansa kruunun tekemien asetusten johdosta. Ei mitään semmoista löytynyt tässä muinaisessa Pariisin Studiossa. Opettajat saivat määrätyn maksonsa kultakin oppilaiselta ja saattoivat sen ohessa nauttia tulot jostakusta kirkollisesta virasta kotiseuduillaan. Lisäksi jokainen kansakunta jakoi muutamissa vuotisissa tiloissa jonkun rahasumman Regenti-maistereillensa. Joka vuosi ne Maisterit, jotka tahtoivat opettamaan ruveta, pyysivät kansankunnaltaan kukin koulunsa eli lukusalinsa. Nämä Taidetten tiedekunnan koulut olivat melkein kaikki Pahnakadun varsilla (vicus Straminis, rue du Fouarre), jonka suut vuodelta 1403 alkaen olivat suljetut salvoilla, ett'ei ajokalut pääsisi oppiharjoituksia häiritsemään. Erinäinen vartia (claviger) avasi ja sulki nämä salvat, mutta kaikkien koulujen avaimet taas Ranskalais-kansakunnan Pedelli säilytti. Koulujen sisustus oli mitä halvinta olla taitaa. Perässä seisoi matalan lavan päällä pulpetti ja istuin, jossa Maisteri istui, puetettuna mustaan kauhtanaan, jonka päähine oli vuorattu oravinahoilla (cum caputio fourrato de minutis variis). Mutta oppilaiset istuivat itse permannoilla, jotka tavallisesti peitettiin oljilla tai ruohoilla. Tämä nuorukaisten alhainen asema pidettiin itse opetukselle niin tärkeänä, että kun aiottaisin oli ruvettu penkkiä toimittamaan, kaksi kardinalia eri aioilla (1366 ja 1452) katsoivat tarpeelliseksi kieltää tämmöisen ylöllisyyden, joka vain muka ylpeyttä synnyttäisi, — ja samate Suomenkin kouluissa, joihin samaa vahingollista tapaa näkyy siirtyneen, veisattiin valitusta:
"En quondam timuistis magistros, dum sedistis vos in pulveribus"; —
suomeksi:
Kas, muinoin eli nöyryys, kun vielä, selkä köyryss', pahnoissa istuttiin.
Pahnat myytiin itse koulu-kadulla, joka arvattavasti siitä oli saanut nimensäkin. Mikä tämmöisten kontujen komeus saattoi olla, on helppo ajatella. Joka 19:nnellä vuosisadalla katselee Sorbonnen lukusaleja, havaitsee kenties, että siivon puolesta muinaiset tavat eivät ole kokonaan hävinneet. Itse rakennukset olivat arvattavasti yhtä halpa-muotoiset kuin sisustuskin. Ainoastaan suuremmat kollegiot, jotka olivat yksityisten kustannuksella rakennetut varsinkin Jumaluus-oppilaisten asunto- ja oppi-paikoiksi, sekä luostarit ja kirkot, joita jo löytyi koko joukko täällä Genoveva-vuoren ja Seine-virran välillä, lienevät tarjonneet komeampaa ulkomuotoa ja avarampia saleja. Näissä luostareissa ja kollegioissa pidettiin tavallisesti kaikki suuremmat yliopistolliset kokoukset ja juhlat. Kun koko Yliopisto tuli yhteen, oli kokous-paikkana Pyhän Mathurinon luostari lähellä niitä Romalais-kylpyhnoneen jäänöksiä, joiden päälle Cluny'n abboti myöhemmin rakensi komean asuntonsa. Taidetten tiedekunta kokoontui joko samassa luostarissa tai Juliano-köyhän kirkossa (S:t Julien-le-Pauvre) lähellä Pikkusiltaa; ja samate osakuntienkin kokoukset tapahtuivat mainituissa paikoissa tai milloin missäkin.
Luonnollista on, että tavat ja menot kantoivat sitä jumalista muotoa, joka on keskiaialle niin omituinen. Kollegioissa, joiden asujamet seisoivat ankarien, vaikka usein rikottujen sääntöjen alla, löytyi tavallisesti omat kappelit, joissa jumalan-palvelusta vietettiin. Kansakunnat ja Tiedekunnat taas viettivät useita erinäisiä juhlia vuoteensa, messuilla ja muilla katolisilla menoilla. Niinpä esm. Kynttilänpäivä (Dies Purificationis), sekä Katrinan ja Nikolaon päivät (Marrask. 25 ja Jouluk. 6 pp.) olivat semmoisia juhlia, joissa jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin kansakunnan kassasta rahaa Regenti-maistereille. Samalla lailla kukin kansakunta kunnioitti myöskin erityistä suojeluspyhäänsä, joka Englantin kansakunnassa näkyy olleen pyhä Edmund, eräs Cambridge'n entinen pispa. Että nämä kirkolliset juhlamenot olivat loistavia ja sen aian raha-arvon suhteen tyyriitäkin näemme kansakunnan tilikirjoista; sillä paljastansa vaksikynttiiöihin kulutettiin toisinaan noin kahdeksan-kolmatta solidoa, eli, lähes yhtä paljon kuin tavallisen varakas opistolainen kulutti kuukautiseen elatukseensa. Mutta emme kuitenkaan saa luulla, että tämä jumalisuuden muoto istui aivan syvässä. Messun ja muiden kokoustensa jälkeen meni koko kansakunta, s.t.s. Maisterit ja olletikkin Regenti-maisterit, tavallisesti kapakkaan, jossa syötiin suuhunsa ja juotiin sydämmeensä, mitä kansakunnan kassaan oli jälille jäänyt. Näissä kassoissa ei koskaan tehty mitään säästöä, vaan useammin rahavartia sai itse lisätä omasta kukkarostaan. (Se on tästä yhdyskuntien köyhyydestä kuin Crevier (IV 54) sanoo: "La doctrine et la vertu, voilà leurs richesses". Kauniisti kyllä!) Yhteisistä asioista valitettavasti ei pidetty suurta huolta, vaikka taas kansakunnan pidoissa uskollisesti saapuvilla oltiin. V. 1417 täytyi Englantilais-kansakunnan päättää, että ne Maisterit, jotka eivät tulisi kokoukseen, eivät myöskään saisi kokouksen jälkeen kapakkaan tulla; oli muka havaittu, että edelliseen paikkaan kokoontui vain 4 tai 5, mutta jälkimäiseen 30 (Thurot, main. kirj., siv. 32.). Paitsi näitä kansakunnallisia pitoja löytyi muutoinkin runsaasti tilaisuutta juominkeihin. Uudet Maisterit tekivät vanhoille Maistereille tuliais-pitonsa (pro jucundo adventu) ja samalla lailla opistolaistenkin joukossa nuo vasta-tulleet "kelta-nokat" (becs jaunes. bejauni, joista Virsikirjammekin N:o 267 tietää veisata: "Beanit nyt elävät ilkiäst") olivat pakotetut laittamaan täysi-sulkaisille toverilleen hupainen iltanen (bejaunium). Ylipäänsä sekä opettajat että oppilaiset rakastivat paljon kapakoita, mutta riitaantuivat usein hinnasta kapakoitsijan kanssa. Aian tavat olivat meteliset ja Englantilais-kausakunnan jäsenet kuuluu olleen enemmin kuin muut taipuvaisia kahakoihin ja juopumukseen. Koko Taidetten tiedekunnassa, missä itse opettajat iältänsä olivat melkein samalla tasalla kuin oppilaisetkin ja edelliset usein tavattiin osallisina jälkimäisten vallattomuuksissa, oli aina yltäkyllin meteliä ja melua. Mutta myös Jumaluus-opinkin arvolliset herrat eivät suinkaan olleet vilppiä vailla. Näin asian ollessa, ei suinkaan syyttä laulettu:
"Madame la Haute science à Paris s'en vint, ce me semble, Boire les vins de son celier"; —
se on:
Rouva Korkia-oppisuus KäypiPariisiss' asioitaan: —Juomassa viinit kellaristaan.
Luonnollista on, että Yliopisto usein kyllä riitaantui kaupungin hallituksen kanssa niiden häiriö-tekojen tähden, joita Yliopiston jäsenet tai alamaiset harjoittivat. Yliopiston etuoikeuksia oli sekin, että kaupungin vouti (prevôt) ei saanut ketään siihen kuuluvaa miestä rangaista; mutta tätä sääntöä ei aina voitu noudattaa. Tästäpä ankaria riitoja. Sattui esm. tapahtumaan, että opistolainen oli pannut palvelijansa viiniä hakemaan. Tämä riitaantui kapakoitsijan kanssa hinnasta ja sai selkäänsä. Sen kuultua, hänen isäntänsä suuttuu silmättömäksi, kokoilee muita toveriaan ja nyt mennään miehissä kapakkaan, missä pöydät ja penkit särjetään ja itse kapakoitsijaa piestään hengettömäksi. Naapurit rientävät avuksi. Prevôti tulee sotamiehineen; — aljetaan piirittää pahantekijäin asuntoa. Viimein tappelun perästä, jossa muutamat kahden puolen ovat henkensä heittäneet, otetaan mokomat opilliset herrat voudin talteen. Mutta nyt yltyy koko Yliopisto; luennot tauotetaan, opettajat oppilaisineen uhkaavat jättää Pariisin hyvästi ja siirtyä muualle, missä muka heidän oikeuksiaan pidetään paremmassa arvossa. Tästäkös Pariisille ahdinkoa; sovintoa ruvetaan hieromaan ja asian loppu on se, että pahantekijät jätetään Yliopiston tuomion alle, missä pääsevät vitsoilla, kun olisivat ansainneet hirsipuun.
Oli tapa sanoa, että moni joka Pariisiin lähti hakemaan seitsemän taidetta, ei löytänyt kuin seitsemän kuoleman-syntiä, ja että Pariisi oli sukkela pyytämään sieluja pauloihinsa. Mutta kaiken sen ohessa oli Pariisi kuitenkin korkean opin pää-pesä, ja siitä syystä sinne yhä tulvasi nuorukaisia kaukaisimmista maista. Siihen aikaan ei vielä tietty mitään nyky-aian kulkuneuvoista ja posti-laitoksista, ja kaukaisuudet siitä syystä olivat vielä suuremmat, kuin mitä ne matkamitan tähden olisivat olleet. Tosin kansakunnat valitsivat itsellensä Pariisin porvarien seastalähettäjöitä, joiden piti toimittaman kaikki lähetettävät opistolaisten ja heidän kotimaidensa välillä; mutta epäillä täytyy, ulottuiko tämä lähetys-toimi niin kauas kuin Suomenmaahan saakka. Luultavaa on, että Turun ja Hansa-kaupunkien välillä lähetys-toimi valvottiin Suomesta päin, ja että ainoastaan loppumatka oli Pariisilaisten lähettäjäin holhottavana.
Mutta jos Pariisin kaukaisuus ja Pariisin tavatkin näytti estävän Suomalaista sinne tulemasta, niin Pariisin omituinen surkea tila juuri Olavi Maununpoian aikaan oli kolmantena kammona, eikä suinkaan vähimpänä. Meidän täytyy itse aineemmekin tähden poiketa katsastamaan tätä Ranskan surkeutta näinä vuosina.
Ranskanmaan kärsimykset ja Pariisin surkeus.
Kansakuntien historiassa tapahtuu toisinaan, että kansallis-henki näyttää ikäänkuin paenneeksi ja ruumiin osat alkavat hajota katoovaisuuden omaksi. Kaikki kansalliset vitsaukset, tapain turmio ja varain menetys, ulkonainen sota ja sisällinen eripuraisuus, karttuvat tämmöisinä aikoina karttumistansa, Jumalan vihan kaikki maljat ovat silloin ikäänkuin vuodatetut maan yli, ja sen kansan viimeinen tuomio näyttää lähestyvän. Mutta silloin tapahtuu myöskin toisinaan, että kansallisuuden syvimmistä kätköistä kuohuu ylös joku ennen salattu elämän-lähde, joka vuodattaa uutta jäntevyyttä raukeneviin jäseniin. Semmoista esimerkkiä osoitti Ranskan maa ja kansa alkupuolella 15:ttä vuosisataa.
Minun ei tulo tässä kertoa tämän surkeuden synty ja moninaiset vaiheet, kuinka kuninkaallisen huoneen jäsenet olivat väijyneet toisiansa verisellä kostonhimolla, kuinka maan ylimykset ja itse kansakin näissä riidoissa olivat hävittäneet toisiansa ryöstöllä ja murhalla, ja kuinka vihdoin valtakunta oli heitetty muukalaisten saaliiksi, jotka muukalaiset sittenkin osasivat paremmin ja järjellisemmin hallita kuin maan oikeat isännät. Mutta muukalainen hallitus on aina kansallisen vapauden surma, ja tällä onnettomalla aialla, jolloin Olavi Maununpoika Ranskaan tuli, tuskin enää löytyikään Ranskanvaltaa. Pariisissa ja koko Pohjois-Ranskassa vallitsivat Englantilaiset, aseiden oikeudella ja kuninkaallisen lapsen Henrikki VI:nnen nimellä, jonka nerokas setä, Bedford'in herttua, taitavalla kädellä ohjasi Englannin asiat mannermaalla. Tämän Englannin herruuden liittolaisena seisoi Ranskan mahtavin vasalli, Burgund'in herttua, joka isänsä murhan tähden oli yltynyt leppymättömään vihaan valtakunnan oikeata perillistä vastaan. Tämä valtaperillinen taas, Kaarlo VII, oli tosin vielä herrana etelä-puolella Loire'a, mutta häntä itseänsä hallitsi kehno, keskenään kapinoitseva, mielittelijä-joukko ja hänen sydämmessään näkyy asuneen tylstyttäväinen epä-luulo omaa la'illista syntyänsä vastaan. Näin rikki-raadellussa maassa kesti sota yhä vuosikaudet, ei tarkka ja järjestetty sota, jonka perästä rauhaa jos jommoistakin olisi ollut odotettavana, vaan hajallinen ja näännyttävä sissi-sota, joka riudutti maan voimat niinkuin auttamaton hivutus-tauti. Vihdoinpa Bedfordin herttua loppu-vuodelta 1428 näytti aikovan viimeisellä iskulla lopettaa Ranskalta hengen ja kärsimiset. Hänen sota-joukkonsa marssivat Loire'a vastaan ja pian oli Orleansin kaupunki suljettu ankaralla piirityksellä.
Silloin tuli pelastus arvaamattomalla, ihmeenkaltaisella tavalla. Koko kansakunnassa tapahtui paraikaa joku mahtava hengellinen pöyristys. Jokainen tunsi ja tiesi, että isänmaan viimeistä onnea ratkaistiin, mutta inhimillistä apua ei kukaan enää toivonut, ainoastaan ylen-luonnollisesta avusta odotettiin pelastusta. Yli koko maan, myös Englantilaisten valitsemassa osassa oli alkanut syntyä hengellisiä heräyksiä, ja itse Pariisissa pidettiin taivas-alla katumus-saarnoja. Sen ohessa ihmisten sielut riehuivat ennustuksista ja aaveista. Kansallis-henki ikäänkuin kokosi kaiken kimmonsa, näyttääkseen että vielä elon-voimaa oli jälillä.
Tämä kansallis-henki oli vihdoinkin löytänyt väli-kappaleensa. Eräässä maa-kylässä Champagnen maakunnassa, Ranskan valtakunnan äärimmäisellä rajalla, eli tätä nykyä 17 vuotias talonpoikainen tyttö, Johanna Darc, jota henget ja näyt jo aikoja olivat kehoitelleet lähtemään isänmaata pelastamaan. Vihdoin ei enää oma ujous eikä ominaisten rukoukset voineet estää häntä tottelemasta ääniänsä. Hän tiesi muka olevansa Jumalan valitsema neitsyt, Ranskan pelastaja, ja hän lähti. Maaliskuussa 1429 hän tapasi kuninkaan Chinon'issa, ja kaksi kuukautta myöhemmin hän oli vapauttanut Orleans'in. Tämän perästä oli Englantilaisten onni Ranskassa kukistunut. Orleansin neitsyt (la Pucelle d'Orleans) oli luvannut karkoittaa muukalaiset pois koko Ranskanmaasta, ja häntä vastaan eivät taitavimmat sotapäälliköt mitään voineet. Sortuneen kansan luottamus oli uudesta herännyt, ja urhollisuus sen ohessa. Koko Ranska ajatteli samoin kuin sen pelastaja-neiti: "soturien tulee tapella ja Jumala antaa voiton".
Vuoden päivät johdatti Orleans'in neitsyt Ranskan vapauttamista. Kuningas ja kuninkaan kehnot neuvon-antajat jo alkoivat kyllästyä tähän avun-tekijään, jota sotaväki ja kansa seurasi innostuneella kunnioituksella. Silloin tapahtui, että Johanna Darc v. 1430 Toukokuussa joutui Compiegnen edustalla vihollisten valtaan ja vietiin jonkun aian perästä Rouen'iin tutkittavaksi. Se hengellinen oikeus, joka tämän tutkinnon toimitti, kantaa hyvin tunnetun nimen. Se oli Pyhä Inqvisitioni, tuo kaikista ihmisellisistä laitoksista hirmuisin, joka jumalisuuden varjolla niin epälukuisia julmuuksia on harjoittanut. Tuomareina istui tällä kertaa Ranskan etevimpiä hengellisiä miehiä, ja itse Pariisin Yliopisto suostui ja kehoitti tuomioon. Mutta "La Pucelle", Ranskan pelastaja, tuomittiin uskon-hylkynä. kapinoitsijana ja noitana hyljättäväksi kirkon helmoista, ja poltettiin elävänä Toukok. 30 p. 1431.
Vaan se henki, minkä sankari-neitsyt oli herättänyt kansassa, ei ollut sillä kuoletettu. Tosin ei vapauttamisen työ enää edistynyt semmoisella nopeudella kuin Neitsyen johdattaessa, mutta askel askeleelta täytyi Englantilaisten peräytyä. Kuitenkin pysyi Pariisi ja sen Yliopisto vielä viisi vuotta Englannin vallassa. Tämä väli näyttää olleen Yliopistolle kääntymyksen ja katumuksen aika, ja ilomme on nähdä maamiehemmekin osallisena tässä uudistuksen toimessa. Että hän sitä vastoin olisi jotakin osaa ottanut Neitsyen kuolemaan, en ole saattannt keksiä. Arvattavasti hän silloin vielä oli liian vähäpätöinen jäsen tässä korkea-oppisessa seuruudessa, ja oikeastansa ainoastaan Jumaluus-opin ja Lain-opin tiede-kunnat olivat mainitussa asiassa antaneet lausetta, vaikka koko "armas Yliopisto" (alma Universitas) oli tavallisuutta myöten tehnyt Rehtorin kautta muka yksimielisen päätöksen.
Ja samatekkuin Yliopistossa ennätti itse Pariisin kaupungissakin mielet näinä viitenä vuotena puhdistua. Tällä Ranskan sydämmellä ei suinkaan ollut vähin osallisuus Ranskan hairahduksissa, mutta nyt se myöskin oli kantanut osansa kärsimyksistä. Toista kymmentä vuotta oli Pariisi nyt ollut Englantilaisten vallassa. Tosin oli sisällisten lahkokuntain vihat sill'aikaa ennättäneet unohtua, mutta kaupunki ei saannt takasin iloista muotoansa ja voimiansa muukalaisten hallituksen alla. Huoneet monessa paikoin seisoivat tyhjinä ja kukistumaisillaan, ruoho kasvoi katuloilla, nälkä tuon-tuostakin raivosi jääneessä väestössä ja sudet söivät ihmisiä itse muurien sisä-puolelta. Surkeuden esimerkkiä oli sekin yksi, että eräs asetus v. 1429 vähensi kapakkojen lukumäärän 60:sta 34:ksi. Ilot ja hullutukset saivat jäädä unohduksiin, ja "Aasi-juhlan" tai "Hulluin-laivan" siassa nyt näyteltiin "Kuoleman-tanssia" (Danse Macabre), joka näytti kuvailevan aian onnettomuutta:
"Morto nihil melius; vita nil pejus iniqua".
Ei parempaa kuin kuolema, eik' elämää poloisempaa.
Ihmekö siis, että Pariisi hartaalla halulla alkoi kääntyä takasin omaan kansalliseen hallitukseensa, ja kaupunki niinkuin Yliopistokin syyttivät ainoastaan erästä Englantilaista lahkokuntaa entisistä teoistaan. Taidetten tiedekunnan Englantilaisessa kansakunnassa, johon Suomalaiset kuuluivat, tapaamme selvän todistuksen aian muuttumisesta.
Jo v. 1376 oli tämä kansakunta päättänyt pyytää kuninkaalta saadaksensa muuttaa nimensä, koska ainoastaan vähin osa sen jäsenistä enää olivat Englantilaisia. Tästä päätöksestä ei silloin näy syntyneen mitään (Ks. Crevier IV, siv. 74.). Mutta Toukokuusta lähtien v. 1431, siis samalla aikaa kuin Orleans'in Neitsyt surmattiin, alkaa kansakunnan pöytä- ja tilikirjoissa näkyä nimi:Saksalainenkansakunta (natio Almaniae, la nacion dalemaigne). Molemmat nimet käytettiin vielä jonkun aikaa vaihetellen; mutta kun kerran Ranskan valta vihdoin oli perinyt takasin vanhan pää-kaupunkinsa, hävisi nimi: Englantilainen kansakunta (natio Anglicana), ennen pitkää. Tulen vielä kertomaan, kuinka Englantilaiset vihdoin ajettiin Pariisista ja kuinka kaupunki ja yliopisto tekivät sovintonsa oikean kuninkaansa kanssa. Tässä toimessa tapaamme Olavi Maununpoian Yliopiston lähettiläiden joukossa. Mutta ensin tulee minun mainita, mitä tointa hän sitä ennen oli oppineessa seuruudessaan pitänyt. Sillä enin osa hänen vaikutustaan sattuu siihen surkeaan aikakauteen, jonka yleistä luonnetta tässä olen kokenut kertoa.
Olavi Maununpoika Pariisissa.
Niin yksityisistä asioista, kuin erään muukalaisen maisterin vaikutuksesta Pariisin opistossa, emme tosin saa odottaa paljon muistoa säilyneeksi; kun muutamia kertoja tapaamme hänen nimensä mainittuna kansakunnan pöytä- ja tili-kirjoissa taikka lueteltuna Yliopiston Rehtorien joukossa, täytyy enimmästi tytyä näihin kuiviin ilmoituksiin.
Niinkuin jo on puhuttu, valitsi jokainen kansakunta joka kuukaudeksi prokuratorinsa, mutta vuoden aiaksi Rahavartiansa, ja nämä virat siis rippuivat kansakunnan yksityisestä luottamuksesta. Sitä vastoin kaikki kansakunnat yhteisesti valitsivat Yliopiston Rehtorin kolmeksi kuukaudeksi ja tämä vaali tapahtui seuraavalla tavalla. Kukin kansakunta määräsi yhden valitsijan, joka kutsuttiinIntrans, ja kaikki valitsijat tulivat yhteen Pyhän Julianon kirkossa tai jossakin muussa kokouspaikassa toimittamaan varsinaisen Rehtorin-vaalin. Näin tapahtui neljästi vuoteensa, tavallisesti Maalisk. 24, Kesäk. 23, Lokak. 10 ja Jouluk. 16 pp. Kuinka arvollisena tämä virka pidettiin, voimme arvata niistä monituisista riidoista, joita vaali toisinaan synnytti; sillä joskus tapahtui, että torasta syntyi tappelu, ja että Yliopisto muutamat päivät pysyi "kaksi-päisenä", kun kansakunnat jakaantuivat kahden Rehtorin välillä. Mutta kun kansakunnat oikein olivat sopineet vaalista, niin tämä Taidetten tiedekunnan valitsema Rehtori oli koko Yliopiston esimies ja puheenjohtaja, joka kaikissa juhla-tiloissa sai siansa Kardinaalien rinnalla ja Parlamentti-neuvosten edellä.
V. 1432, Jouluk. 15 p., valittiin YliopistonRehtoriksi: "Olavi Mannunpoika Englannin kansakunnasta" (Ks. Bulaeus, V siv. 921: "Olauus Magni Angl. Nat… 15 Dec. 1432".), ja hänen virkansa kesti seuraavan Maalisk. 24 päivään, jolloin taas toinen tuli siaan. Että tämä mies ei ole mikään muu kuin puheen-alainen Suomalainen, on epäilemätöntä. Englannin kansakunta ei ollot niin suuri, että kaksi sen-nimistä yhtaikaa olisi voinut siinä löytyä, ja jos semmoinen seikka olisikin sattunut, olisi silloin luultavasti meille säilynyt Olavi Maununpoian sukunimi, jota nyt ei tavata missään, ei kotimaisissa eikä ulkomaisissa lähteissä. [Merkillistä on, että hän näyttää käyttäneen nimen: "Magni eli Maununpoika", sukunimen asemesta, niin että toisinaan allekirjoitti ainoastaan: "Magnj". — Ranskaksi kirjoitettiin hänen nimensä: "Maistre Olawa Magni". — W.G. Lagus'en arvata (Finska Adelns gods, siv. 72), olisi hänen isänsä ollut eräsMagnus Diekn"aff Rungo", mutta senlaista miestä ei muualta tavata.]
V. 1433 Maaliskuussa oli maanmiehemme erinnyt lyhyesti kunniastaan ja näyttää nyt lähteneen kotimaahan; sillä Toukok. 19 p. hän tavataan Suomessa, talous-asioitansa järjestämässä. Hän silloin nimittää itsensä "kirkko-papiksi Kyrksletissä" (Ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 531) josta näemme, että hänellä nyt jo oli kirkollinen virka, jonka saatavat sai nauttia eläkkeeksensä sillä aikaa kun tieteilemisensä kestäisi ulkomailla. Sinne hän jo pian palasikin ja tavataan ainakin Marraskuussa samana vuonna Pariisissa, missä kansakunta hänen valitsiProkuratorikseen.
Tämmöinen vaali tapahtui eri kansakunnissa ja eri aikakausina vähän eri tavalla, milloin koko kansakunnan yhteisellä äänestyksellä (capitatium), milloin taas niin, että kukin maakunta, johon kansakanta jakaantui, antoi yhden äänen vaalissa, taikkapa myös vuorotellen määräsi omista jäsenistään Prokuratorin. Niinpä myös Englandtilainen kansakanta ennen v. 1331 oli ollut jaettuna kahteen maakuntaan (provinciae), joista toinen käsitti varsinaiset Englantilaiset, toinen kaikki muut eli yksitoista valtakuntaa. Kumpikin näistä oli vuorostansa antanut kansakunnalle Prokuratorin. Mutta koska tällä tavoin liian suuri etu oli Englannin-sukuisilla, hävitettiin tämä kahtiajako ja vaali muutettiin yhteiseksi. Sittemmin tosin taas mainitaan toinen jako kolmeen maakuntaan: Ylisten, Alisten ja Saarelaisten (Altorum, Bassorum et Insularium), mutta tämäkin lienee Olavi Maununpoian aikana jo ollut tauotettu, eikä ainakaan koskenut Prokuratorin vaaliin (Ks. Thurot, sivv. 20, 22; Bulaeus V, siv. 865.).
"Marraskuun 18 p. (in octava Sancti Martini) v. 1433, kokoontui kunnioitettava Englannin kansakunta Pyhän Mathurinon tykönä kahta asiaa varten, ensin valitsemaan Prokuratorin ja toiseksi anomusten ja loukkausten tähden (super supplicationibus et injuriis). Valittiin yksimielisesti Prokuratoriksi Maisteri 'Olauus Magnj', joka anoi että toimituksissaan hänelle kansakunta tahtoisi olla avullinen, puolustavainen ja suosiollinen, johon myönnyttiin. Samaten Maisteri Albert Worden [Tämä oli Utrektin hiippakunnasta (Trajectensis dioecesis) ja kutsutaan muutoin 'natus de Campis'], entinen Prokuratori anoi, että häntä pidettäisiin otollisena, suosittuna ja hyväksittynä (gratus, avoatus et recommendatus); siihenkin anomukseen suostuttiin".
Näin luetaan Euglannin kansakunnan pöytäkirjassa. Että tässä mainittu "Olauus Magnj" on juuri kansalaisemme Olavi Mannunpoika, emme ensinkään tarvitse epäillä; silla päälläkirjoituksena seisoo: "Procuratio M. Olauj Magnj de regno Suecie Civitatis aboensis" s.o. "Kuinka Prokuratoriksi valittiin Maist. Olavi Maununpoika Ruotsin valtakunnasta, Turun kaupungista".
Tässä virassaan tuli hän nyt pysymään yhtämittaa vähintäin seitsemän kuukautta; sillä hänen vaalinsa uudistettiin kuukausi kuukaudelta Kesäkuuhun asti. Syksyllä 1434 hänen taas tapaamme samassa virassa ainakin Syyskuussa ja Lokakuussa. Täydellisiä luetteloita kunkin kuukauden vaalista ei anna pöytäkirjat, emmekä siis voi tietää oliko hänen Prokuratori-virkansa välilläkin kestänyt.
Mutta nyt oli hän Matheus'en päivänä (Syysk. 21 p.) 1434 valittu myöskin kansakunnanReceptoriksielirahavartiaksi, ja otti entiseltä rahavartialta Albert Worden'ilta vastaan kirjat ja avaimet. Rahaa ei ollut vastaan otettavaa mitään; päin-vastoin. jäi kansakunta Wordenille velkaa 2 frankia [Franki (francus) sisälsi 16 solidoa. Tavallisesti kuitenkin luettiin libroja; jokainen libra sisälsi 20 solidoa.]
Olemme jo ennen nähneet, mistä kansakunnan rahasto kokosi varansa ja mihinkä ne kulutettiin. Tavallisimmat kulut olivat: Regenti-maisterien saatavat (distributiones), joista luultavasti joku isompi osue luopui Prokuratorille ("domino Procuratori pro jure consueto"), — Pedellien palkat ("duobus Bedellis"), muutamien juhlapäivien viettämiset ja kansakunnan pito-ateriat ("pro prandio nationis"). Juhlapäivät tulivat toisinaan hyvinkin tyyriiksi kansakunnalle. Eräs ruoka-kauppias (espicier) antoi Olavi Maununpoialle kuitin 27 solidosta ja 2 denariosta, jotka maksettiin niistä maalatuista vaksi-kynttilöistä. mitkä kansakunta oli käyttänyt Kynttilänpäivän viettämisessä ("pour le jour de la purification"). Samaten Pyhän Edmundinkin juhlana polteltiin kynttilöitä ja soittoja (pro cercis et tedis). Lisäksi tuli semmoisissa tiloissa palkinnot veisaajoille ja urkuin-soittajalle, kirkon ja kynttiläjalkain puhdistaminen, y.m. Koko vuotinen kulu oli tavallisesti vähän kolmatta kymmentä "libraa", ja saalis töin-tuskin riitti tätä täyttämään. Niinpä nytkin kansakunta jäi Olavi Maununpoialle velkaa lähes kolme libraa.
V. 1435, Pyhän Matheus'en päivänä (Syysk. 21 p.) oli Olavi Maununpoika virkavuotensa täyttänyt ja hänen jälkeensä nyt taas valittiin Maisteri Albert Worden. Kansakunta oli pieni ja siitä ehkä saamme selittää sen, että samat miehet niin usein valittiin takaisin näihin luottamusvirkoihin. Niinpä Olavi Maununpoika jo kaksi päivää myöhemmin valittiin yksimielisestiProkuratorin-virkaan, joka hänelle jatkettiin Lokak. 21 ja Marrask. 19 pp.
Mutta Jouluk. 16 p. 1435 oli taas kansakunta koolla Pyhän Juliano-Köyhän tykönä, valitaksensa toista Prokuratoria siaan; sillä maisteri Olavi Maunnnpoika oli samana päivänä kuin hänen virkansa viimein jatkettiin, siis Marrask. 19 p., valittu koko YliopistonRehtoriksi, eikä siis sill'aikaa voinut olla yksityisen kansakunnan Prokuratorina. Siaan valittiin Maisteri Robert Esschench Zwollista Utrechtin hiippakuntaa.
Siis nyt maamiehemme jo toisen kerran oli päässyt Yliopiston korkeimpaan kunnia-virkaan, ja toisen kerran luemme Rehtori-luettelossa: "Olavi Maununpoika Englannin kansakunnasta" [Ks. Bulaus, V siv. 921: "Olauus Magnus Angl. Nat… 16 Nou. 1435". — Tässä on kaksi virhettä: 1:ksi, seisooMagnus, pitää olemanMagni. Niinpä seisookin Bulaeus'en aineistossa (V:nnen osan lopussa): "Olauus Magni Rector Universitatis an. 1435"; — 2:ksi, pitää "16 Nou." luultavasti oleman "19 Nou."; sillä kansakunnan pöytäkirjat ovat epäilemättä tässä kohden luotettavammat.] Mistä syystä häntä oli valittu jo kuukautta ennen tavallista aikaa, ei ole selitetty, lieköhän sitten hänen edeltäjänsä Pikadialainen Johannes de Courcellis kesken virka-aikaansa kuollut, vai lähtenyt pois Yliopistosta. Olkoon miten oli, niin Olavi Maununpoian Rehtorinvirka tällä tavoin tuli kestämään vähän viidettä kuukautta.
Tästä toimesta hän ei vielä ollut vapaa, kun kansakunta Maalisk. 18 p. 1436 teki hänen väliaikaiseksi rahaston-hoitajaksi Worden'in siaan, joka kansakunnalta lupaa pyysi matkalle lähteä. Kuukautta myöhemmin hän vielä näistäkin askareista temmattiin toiseen toimitukseen, joka tosiaan olikin paljoa painavampi ja paljoa enemmän taitoa kysyi. Tämä toimitus oli Yliopiston lähettäjäiset kuninkaan tykö, jotka nyt seurasivat aian valtiollisista seikoista. Ottakaamme vielä kerta nämä seikat silmän alle, niinkuin ne olivat alkuvuodella 1436.
Jo vuoden päivät oli Pariisi elänyt levottomassa toivon ja epätoivon vaiheessa. Sota yhä kesti ja Ranskan pääkaupunki oli vielä muukalaisten vallassa, mutta rauhan kaipaus alkoi jo luutua joka haaralla, jopa itse valtiastenkin neuvoissa. Burgundin herttua oli nyt vihdoinkin alkanut kallistua Ranskan puolelle, ja kun hän v. 1435 vietti pääsiäisen Pariisissa, rukoili häntä sekä Yliopisto että kaupunki, että hän, joka tässä kohden niin paljon voisi, ottaisi edistääksensä rauhan tointa. Tätä varten kokoontuikin Heinäkuussa sovittajia Arras'iin, mutta Englanti ei tahtonut suosiolla luopua siitä ihanasta valtakunnasta, jonka oli miekalla valloittanut. Kuitenkin tapaukset jo riensivät lopulle. Redford'in herttua, Englantilaisvallan todellinen pää, kuoli Syyskuussa, ja Burgundin herttua kohta sen jälkeen teki täydellisen sovinnon Ranskan kanssa. Vielä tärkeämpi asia oli kuitenkin se, että itse Kaarlo VII jo oli joutanut parempien neuvon-antajain valtaan. Nyt alkoi Ranskalaisuus herätä joka haaralla ja useat pikku kaupungit Pariisin lähistöillä tulivat Kaarlon-puolisten haltuun. Kohtapa näiden ja Pariisilaisten välillä syntyi salainen liitto.
Aamulla varhain, perjantaina pääsiäis-viikolia, Huhtik. 13 p., ilmaantui Ranskan sota-päällikkö Richemont pienen joukon kanssa etelä-puolella Pariisia. Porvarit hänelle avasivat Saint-Jacquesportin ja huudolla: "rauha, rauha! eläköön kuningas ja Burgundin herttua!" töytäsi ratsuväki kaupunkiin. Tässä oli jo porvaristo ennättänet lyödä Englantilaiset pakoon, jotta ainoastaan Bastille-linnoitus enää oli näiden vallassa. Sekin heitettiin 17 p.
Ilo oli ylinnä kaupungissa ja yliopistossa. Jälkimäinen päätti Huhlik. 20 p. tehdä juhlallisen saattovaelluksen, vaksi-kynttilät käsissä, Pyhän Katharinan luoksi Teinien-laaksossa (ad S. Catharinam de Valle Scholarium). Paljoa tärkeämpi oli sen päätös panna lähettiläitä jokaisesta tiedekunnasta ja kansakunnasta käymään kuninkaan puheilla. (Ks. Bulaeus, V siv. 435: "Solemnis Ambassiata de qualibet Natione et Facultate". Myös Englantilais-kansakunnan Pöytäkirjat, lehti 54, esisivulla. Että Yliopistolla tätä aikaa olisi ollut 4000 maisteria ja koululaista, kuten "le Bourgeois de Paris" vakuuttaa, ei ole oikein todennäköistä; ks. Thurot'in luvunlaskut ylempänä.) Totta puhuen, oli Pariisin Yliopistolla, tällä kuninkaan "nöyrimmällä tyttärellä", koko joukko anteeksi anottavia menneeltä rauhattomuuden aialta, ja lähettiläiden virka oli kyllä mureellinen, varsinkin sen kansakunnan puolesta, joka vielä kantoi Englantilais-nimen. Kansakunta valitsi Olavi Maununpoian, ja tämä seikka täydellisesti vahvistaa ylempänä lausutun luulon, että hänellä ei lie mitään osallisuutta ollut Johanna Darc'in tuomiossa; sillä arvattavaa on, että sen-karvaisia miehiä ei nykyiseen toimeen lähetetty. Hänen matka-rahaksensa annettiin 6 frankia ja 12 solidoa. Kuinka hän tämän uskotun toimensa täytti, ei erittäin mainita; mutta että lähettiläät suotuisesti otettiin vastaan ja heidän asiansa hyvin kävi, havaitsemme jo siitä, kun kuningas Toukokuussa vahvisti Yliopiston kaikki vanhat edut ja oikendet.
Kesän kuluessa v. 1436 emme taas keksi mitään jälkeä Olavi Maununpoiasta, mutta arvata sopii, että hän silloin uudesta kävi kotimaassaan. Tämä tosin on paljas arvelu, mutta saapi jonkun todennäköisyyden seuraavasta teko-asiasta. Syyskuun 24 p. hän taas ilmestyy Englannin kansakunnan pöytäkirjoissa. Kansakunta silloin on ko'olla Navarran kollegiossa ja valitsee — tiesi kuinka monennen kerran — Maisteri Olavi Maununpoian Prokuratorikseen. Mutta se ei enää ole paljastansa "Magister Olauus Magnj"; lisäksi liitetään jo uusi virkanimi, joka likemmin sitoo häntä kotimaahan ja on ensimäinen aste siihen Suomen kirkon hallitukseen, johon häntä jo arvattavasti edeltä-käsin on aiottu; — häntä nimitetään: "Archidiaconus ecclesie aboensis in regno Suechie", s.o. Turun seurakunnan Arki-teini Ruotsin vallassa (Tällä tavoin täytetään osaksi yksi aukko Porthanin luettelossa Turun Arkiteineistä. Chron. Ep. siv. 513, luettelee: Magnus Laurentii vv. 1429-1434, ja Sigurdus Johannis vv. 1439-1448; välille siis tulee Olavi Maununpoika, jonka Arkiteineydestä ei ole tietoa ollut. V. 1438 on hän jo Tuomioprovasti; ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 531.) Todennäköistä on, että tämmöistä virkaa ja nimeä ei lahjoitettu kuin saapuvilla olijalle, ja tästä syystä arvaan hänen nyt Suomessa käyneen, vaikka muita todistuksia siihen kokonansa puuttuu.
Tämän perästä tapaamme vielä pari kertaa mainion maanmiehemme nimen Pariisin Yliopiston toimissa. Se Prokuratori-virka, joka Syyskuussa 1436 oli hänelle uskottu, jatkettiin vielä Lokakunssa ja Marraskuussa. Mutta kun taas Joulukuun 19 p. kansakunta kokoontui Pyhän Maturinon tykönä "joko valitsemaan uutta Prokuratoria tai jatkamaan entistä" — kuten sanat kuuluvat —, niin yksimielisesti valittiin Jumaluusopin Bakkalario Maisteri Albertus Worden. — Tämä näyttää osoittavan että Olavi Maununpoika vielä oli saapuvilla, vaikka jostakin syystä häntä ei valittu. Luultavinta on, että hän jo valmisteli lopullista lähtöä Pariisista; sillä tämän perästä häntä ei enää siellä mainita. Todella olikin jo aika hänen tehdä isänmaallensa hedelmällisiksi ne tiedon ja kokemuksen varat, mitkä hän niin pitkällä oppi-aialla oli ulkomailla kokoillut. Jos arvaamme hänen olleensa Pariisissa kahta ajastaikaa ennen Bakkalario-vaitöstään ja nyt kevään puolella 1437 jättäneen Yliopiston hyvästi, niin hänen oppi-aikansa oli kestänyt 12 vuotta. Suomi ja vanha pispa Maunu, jotka niin runsaasti olivat kustantaneet hänen oppiansa, vaativat jo täydellä oikeudella hänen takasin, ryhtymään viinatarhan työhön omassa kotimaassansa.
Olen jotenkin täydellisesti maininnut niitä monituisia virka-toimia, joita Olavi Maununpoika näinä edellisinä vuosina oli Pariisissa täyttänyt, ja lukija on siitä voinut havaita, josko Juustenin kronika syyttä hänestä sanoo, että hän oli "sulava puhuja ja suuressa maineessa Ranskalaisten, varsinkin Pariisilaisten seassa" (Juusten, Chron. Ep.: "Rhetor extitit facundissimus. Iste apud Gallos et praecipue Parrisienses celebris erat famae".) Mutta samam kronika myöskin mainitsee hänen saavuttaneen muutamia opillisia arvoja, joista en vielä ole mitään puhunut. Niistä on lisääminen pari sanaa, koska ne todistavat, että se luottamus, minkä kansakunta ja Yliopisto niin asein olivat hänelle lahjoittaneet, ei perustautunut ainoastaan hänen toimelliseen käytökseensä ja puheenlahjaansa, vaan myöskin opilliseen taitoon ja kelvollisuuteen.