Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen (Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää sopivan hänelle hyvin.
Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale, luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön. G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n puheille.
Ei kannata kirjoittaa enää, minä odotan ja puhun.
P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oliinhottava. Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.
Keskiviikkona.
Paras Vihollinen!
Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.
Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun joku pikku asia menee hullusti.
Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivääNew-Yorkissa.
Vilpittömästi teidänS. MCBRIDE.
Paras Viholliseni!
Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.
Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni, en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.
Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.
TeidänS. MCBRIDE.
P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja pyöreistä ja hymyilevistä.
JOHN GRIER HOME,Kesäkuun 9 p.
Rakas Judy!
Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton edustaa?
Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.
Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.
Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.
Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä jasateessa, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:
"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."
Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.
On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.
Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.
Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.
Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.
Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.
Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken kiireessä kyhätyn päivällisemme — kello oli silloin kohta 8, ja normaali päivällisaikamme on 6.30 — mutta tämä improvisoitu päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa. Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut jyskyttivät.
Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että hän on tehnyt.
Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia nidoksia kielensä päässä.
"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa
Sä näitkö Shelleyn silmilläs, puhuiko suuri sulle
mielentilassa.
Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.
Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa. Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän lapsen taskussa.
Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi kutsua minut pian taas.
Sinun kuten ainaSALLIE.
P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle? Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki nimeni osoitekorteista "Mackbird".
Tiistaina.
Paras vihollinen!
Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.
Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin,että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.
Hän tuli tänään, ja tällainen on sen naisen hieno vartalo, jonka sain!
Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan, jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.
Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä iltana ja palautan huomenna.
Onko koskaan ollut kiltimpää ja tottelevaisempaa oppilasta kuin
Torstaina.
Rakas Judy!
Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.
On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi, joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse, mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka! Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus, johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon suinkin kykenen.
Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä onkimatoja.
En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä huolta ilman mitään palkkaa.
"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä."Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"
"Tämä on armeliaisuustyötä."
"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua, mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä tulisi pitää huolta hänestä."
Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille. Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa: "Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi ihmeteltävä poliitikon vaimo.
Torstai-iltana.
Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä tuntuisi.
He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun korukapineen, joka polveutui suoraanMayflowerista.Minä sanoin heille että kuka tahansa voi kasvattaaMayflowerintyttären seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys, taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.
Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin. He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on molemmilla huumorin lahjaa jatoimeenpanevaluonne, muuten en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.
He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman. Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.
Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen huuliltaan.
Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme! Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.
Perjantaina.
Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se todella näkyy.
Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää, rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle (pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja, kassanhoitaja ja maksujenlaskija.
Lauantaina.
Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen "Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä.Suom. muist.] ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.
Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:
"Ehtoopäivää, tohtori. Kuinka on terveys tänään?"
"Oikein hyvin, oikein hyvin. Ja kuinka lapset jaksavat?"
"Oikein hyvin kaikki tyyni."
"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon sairautta, tiemmä."
"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta, tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"
"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei olisi pahitteeksi."
"Kas niin! Ei siitä ole vaivaa ollenkaan."
Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin; ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa hänet uudeksi niinkuin Naskalin.
Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.
Sinun kuten aina.SALLIE.
P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.
JOHN GRIER HOME,Lauantaina.
Paras Gordon!
Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti; se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin. Anna anteeksi!
Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että me emme saisi tietää siitä — mutta me kuulimme — ja loukkaannuimme.
Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit. Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus; minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä), joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin, jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9 aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?
Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie Washington-Johnstonia ei ole enää.
Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen taloudenhoidostani.
* * * * *
Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.
Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten, ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.
Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin varhainen, ehdoton ja pakollinenkotiaskareittensuoritus.
Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta — ja minä työnnän lapset ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä. Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä — ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä elatuksensa.
Keskiviikkona.
Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini?Pöytätavat!
En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.
Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana, istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän tapaan:
"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies — käsivarret pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan — älä kurkoita, Susan, pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. — Mutta hän oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon — Tom! Pidä suusi kiinni kun puret — ja Waterloon taistelun jälkeen — jätä Sadien torttu rauhaan — hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun — Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä herrasmiestä."
* * * * *
On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.
Olen tätä nykyäS. MCBRIDE,John Grier Homen Johtajatar.
Torstaina.
Paras Vihollinen!
"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanutWalden'ille, kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten ongelmasta.
Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän jotenkin muistuttaa Sandyä.
Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa? Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.
Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanneDementia Praecox, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.
Olen kuten tavallisestiS. MCBRIDE.
Kesäkuun 17 p.
Rakas Judy!
Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan, jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies, joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä tulisi.
No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan, ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.
Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana. Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina, joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita, värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline, täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella. Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu, näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa johtavaksi henkilöksi.
Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.
Korkeasti kunnioittaen,Arvoisan Rouvannöyrin ja tottelevaisin palvelijaSALLY MCBRIDE.
Kesäkuun 19 p.
Rakkakin Judy!
Kuule kaikkein suurinta uudistusta, sitä joka riemastuttaa sydäntäsi!
Aavistaen että tämä ylimysmielinen kartanoympäristö voi sisältää arvokasta ravintoa orpokodillemme, olen viime aikoina liikkunut kylän seurapiireissä, ja eräillä aamiaiskutsuilla eilen kaivoin esiin kauniin ja ihastuttavan lesken, joka käyttää miellyttäviä, väljiä pukuja, jotka hän piirtää itse. Hän uskoi minulle, että hänestä olisi ollut kovin hauskaa ruveta ompelijaksi, jos hän vain olisi syntynyt neula suussa eikä kultalusikka. Hän sanoo ettei hän koskaan voi nähdä kaunista, huonosti puettua tyttöä ilman että tekisi mieli ottaa häntä kädestä ja pukea hänet uudelleen. Oletko koskaan kuullut mitään niin verrattoman sopivaa? Niin pian kun hän avasi huulensa, oli hän merkitty ihminen.
"Voin näyttää teille 59 huonosti puettua tyttöä", sanoin minä hänelle, "ja te saatte nyt luvan tulla kanssani ja suunnitella heille uudet puvut ja tehdä heistä kauniita."
Hän vastusteli, mutta turhaan. Minä talutin hänet autolle, työnsin sisään ja mumisin "John Grier Home" kuljettajalle. Ensimäinen asukas, joka osui silmiimme, oli Sadie Kate, joka arvatenkin oli juuri taputellut nekkuruukkua; ja loukkaava näky hän oli esteettis-mieliselle ihmiselle. Tahmeuden lisäksi oli toinen sukka syltyssä, esiliina napitettu ristiin ja toinen lettinauha hukassa. Mutta — kuten aina — täysin huoletonna hän irvisti meille iloiset tervetuliaiset ja tarjosi vieraalle rouvalle tahmean käpälän.
"No", sanoin minä voitonriemuisena, "nyt näette kuinka kipeästi tarvitsemme teitä. Mitä voitte tehdä jotta Sadie Katestä tulee kaunis?" "Peskää hänet", sanoi Mrs. Livermoore.
Sadie Kate marssitettiin minun kylpyhuoneeseeni. Kun hankaaminen oli päättynyt ja tukka kiristetty lettiin ja sukka palautettu säädyllisen korkealle, toin hänet uuteen tarkastukseen — hän oli nyt täysin normaali pieni orpo. Mrs. Livermoore käänteli häntä puoleen ja toiseen ja tutki häntä kauan ja vakavasti.
Sadie Kate on luonnostaan kaunotar, villi, tumma, mustalaismainen pikku velho; hän on kuin tuoreeltaan tuotu Connemaran tuulisilta nummilta. Mutta voi, me olemme onnistuneet ryöstämään hänen synnynnäisen oikeutensa tällä kauhealla laitos-univormulla!
Katseltuaan ääneti viisi minuuttia Mrs. Livermoore nosti silmänsä minuun.
"Kyllä, rakas ystävä, te tarvitsette minua."
Ja me laadimme suunnitelmat siinä paikassa. Hän asettuu johtamaan PUKU-komiteaamme. Hän valitsee avukseen kolme ystävää, ja he ja kaksi tusinaa parasta ompelijaa tyttöjemme joukosta ja käsityönopettajamme ja viisi ompelukonetta ryhtyvät muuttamaan tämän laitoksen ulkoasua. Ja armeliaisuus on kokonaan meidän puolellamme. Me annamme Mrs. Livermoorelle sen ammatin, jonka Sallimus ryösti häneltä. Eikö ollut mainiota että löysin hänet? Heräsin tänään aamun koitteessa ja pöyhistelin!
Paljon muita uutisia — voisin siirtyä seuraavaan jaksoon — mutta aion lähettää tämän kirjeen Mr. Witherspoonin mukana, joka — hyvin korkeassa kauluksessa ja iltapuvuista mustimmassa — on lähdössä maalaisklubin latotanssiaisiin. Käskin häntä ottamaan mukaansa hauskimman tytön, jonka kanssa hän tanssii, ja tuomaan hänet satujenkertojaksi lapsillemme.
Eikö ole kauheata mikä laskeva ihminen minusta on tulossa? Koko ajan kun puhun jonkun kanssa, ajattelen: "Mitä hyötyä voi sinusta olla orpokodilleni?"
On vakavasti pelättävissä että nykyinen johtajatar niin innostuu hommaansa ettei tahdo koskaan erota. Kuvittelen häntä väliin valkotukkaisena vanhana naisena, jota rullatuolissa kuljetetaan ympäri rakennusta, mutta joka vielä itsepintaisesti johtaa neljättä sukupolveaan orpoja.
Päästähänet pois sitä ennen!
SinunSALLIE.
Perjantaina.
Rakas Judy!
Eilen aamulla, ilman pienintäkään varoitusta, pysähtyivät aseman vuokravaunut ovellemme ja viskasivat portaille kaksi miestä, kaksi pientä poikaa, tyttölapsen, keinuhevosen ja Teddykarhun ja ajoivat sitten pois.
Miehet olivat taiteilijoita, ja pienokaiset olivat kolmannen taiteilijan lapsia, joka oli kuollut kolme viikkoa sitten. He olivat tuoneet pienokaiset meille, koska heidän mielestään "John Grier" kuului niin jykevältä ja kunnioitettavalta eikä miltään julkiselta laitokselta. Heidän epäkäytännölliseen mieleensä ei ollut kertaakaan juolahtanut että tarvittiin joitakin muodollisuuksia, kun lapsi sijoitettiin turvakotiin.
Minä selitin että me olemme täynnä, mutta he näyttivät niin hämmentyvän ja pelästyvän että pyysin heitä istumaan siksi aikaa kun sanoisin heille mitä heidän on tehtävä. Pienokaiset lähetettiin lastenkamariin saamaan leipää ja maitoa sillä aikaa kuin minä kuuntelin heidän tarinaansa. Noiden taiteilijain kertomuksessa oli kohtalokkaan kaunokirjallinen tuntu, tai ehkä sen teki tuon tyttölapsen naurun sointi, mutta oli miten oli, ennenkuin he olivat lopettaneet, olivat lapset meidän.
En ole koskaan nähnyt aurinkoisempaa olentoa kuin tuo pieni Allegra (emme usein saa niin hienoja nimiä eikä niin hienoja lapsia). Hän on kolmivuotias, lepertelee lystikästä lapsenkieltä ja pulppuilee naurua. Murhenäytelmä, jonka hän juuri on läpäissyt, ei ole hipaissutkaan häneen. Mutta Don ja Clifford, kaksi tanakkaa viisi- ja seitsenvuotiasta pikku miestä, ovat jo suurisilmäisiä ja pelästyneitä elämän kovuudesta.
Heidän äitinsä oli lastentarhan opettajatar, joka meni naimisiin taiteilijan kanssa, jolla oli pääomana innostus ja muutamia maalipötkyjä. Hänen ystävänsä sanoivat että hänellä oli lahjoja, mutta tietysti hänen täytyi viskata ne pois maksaakseen maitokauppiaan. He asuivat summittaisesti vanhassa vinossa ateljeessa, keittivät varjostimien takana, ja lapset nukkuivat hyllyillä.
Mutta tässä kaikessa näyttää olleen hyvin onnellinen puoli — paljon rakkautta ja monta ystävää, kaikki enemmän tai vähemmän köyhiä, mutta taiteellisia ja sukulaissieluja ja ylevämielisiä. Nuo hienot ja kiltit pikku pojat osoittavat että heidän kasvatuksessaan on ollut sellainen kausi. Heissä on jokin ilme, joka tulee aina puuttumaan monelta lapseltani, huolimatta kaikista hyvistä tavoista, joita voin ammentaa heihin.
Äiti kuoli sairaalassa muutamia päiviä jälkeen Allegran syntymän, ja isä kamppaili eteenpäin kaksi vuotta, piti huolta poikueestaan ja maalasi kuin hullu — ilmoituksia, mitä vain — pitääkseen heitä katon alla.
Hän kuoli St. Vincentissa kolme viikkoa sitten — liikarasitukseen, suruun, keuhkotulehdukseen. Hänen ystävänsä ottivat huostaansa lapset, myivät ateljeen kalustosta kaiken mikä oli säästynyt panttilaitokselta, maksoivat velat ja rupesivat hakemaan parasta mahdollista orpokotia. Ja — taivas heitä auttakoon — he löysivät meidät!
No niin, minä pidätin taiteilijat päiväaterialla — he olivat miellyttäviä olentoja pehmeissä hatuissa ja Windsor-kaulahuiveissa ja näyttivät itse aika kuluneilta — ja lähetin heidät sitten takaisin New Yorkiin luvaten kiinnittää äidillisimmän huomioni pikku perheeseen.
Täällä he siis ovat nyt, yksi pikku olio lastenkamarissa, kaksi lastentarha-huoneessa, neljä suurta pakkalaatikkoa täynnä tauluja kellarissa ja varastohuoneessa matkalaukku, joka sisältää heidän isänsä ja äitinsä kirjeet. Ja ilme heidän kasvoillaan, tuo käsinkoskematon henkinenjokin, siinä heidän perintönsä.
En voi saada heitä mielestäni. Koko pitkän yön suunnittelin heidän tulevaisuuttaan. Pojat ovat helpot, he ovat jo päässeet korkeakoulusta Mr. Pendletonin avulla, ja etenevät kunniallisella liikeuralla. Mutta Allegrasta en tiedä mitään, en voi keksiä mitä toivoisin tuolle lapselle. Luonnollisinta olisi tietysti toivoa jokaiselle herttaiselle pikku tytölle, että ilmaantuisi kaksi kilttiä kasvatusvanhempaa korvaamaan oikeita vanhempia, jotka kohtalo on häneltä riistänyt, mutta tässä tapauksessa olisi julmaa ryöstää hänet veljiltä. Heidän rakkautensa vauvaa kohtaan on vihlova. He, näetkös, ovat kasvattaneet hänet. En kuule heidän koskaan nauravan paitsi jos Allegra on tehnyt jotain lystikästä. Poloiset pikku miehet kaipaavat isäänsä hirveästi. Eilen illalla tapasin Donin, viisivuotiaan, nyyhkyttämässä pikku vuoteessaan, koska ei voinut sanoa hyvää yötä isälle.
Mutta Allegra on uskollinen nimelleen, onnellisin kolmivuotias nuori neiti mitä koskaan olen nähnyt. Isä parka hoiti hänet hyvin, ja tämä pikku kiittämätön on jo unohtanut menettäneensä isän.
Mitä voin tehdä näille pienokaisille? Minä ajattelen ja ajattelen ja ajattelen heitä. En voi sijoittaa heitä muualle, ja tuntuu liian hirveältä kasvattaa heitä täällä, sillä niin hyviä kuin meistä tuleekin kun olemme ehtineet tulla uudistetuiksi, olemme sentään vain laitos, ja asukkimme ovat juuri vain pieniä hautomakonepoikasia. He eivät saa sitä personallista, touhuavaa hoitoa, jonka vain vanha kana voi antaa.
On paljon mielenkiintoisia uutisia, jotka olisin voinut kertoa sinulle, mutta uusi pikku perheeni on karkoittanut kaiken.
Lapsista on kyllä iloa, mutta ei niin vähän huolta.
Sinun alatiSALLIE.
P.S. Älä unohda että tulet vieraakseni ensi viikolla.
P.S.II. Tohtori, joka tavallisesti on niin tieteellinen ja tunteeton, on rakastunut Allegraan. Hän ei edes vilkaissut tämän rauhasiin; hän yksinkertaisesti nosti lapsen käsivarsilleen ja syleili häntä. Oi, se tyttö on pikku noita! Mitä hänestä pitää tulla?
Kesäkuun 22 p.
Rakkakin Judy!
Saan ilmoittaa ettei sinun enää tarvitse olla huolissasi palokalustomme riittämättömyydestä. Tohtori ja Mr. Witherspoon ovat kiinnittäneet vakavimman huomionsa asiaan, eikä mikään tähän saakka keksitty leikki ole osoittautunut niin hauskaksi ja hävittäväksi kuin koehälyytyksemme.
Kaikki lapset vetäytyvät sänkyyn ja vaipuvat valppaaseen uneen. Palokello soi. He hyppäävät pystyyn, pistävät kengät jalkaan, sieppaavat päällimmäisen viltin sängystä ja käärivät sen kuvitellun yöpaitansa päälle, asettuvat riviin ja marssivat halliin ja portaisiin.
Seitsemäntoista pikku palleroamme lastenkamarissa on kukin yhden intiaanin hoidossa, ja heidät kannetaan käärössä ulos riemusta kirkuvina. Toiset intiaanit, niin kauan kuin ei tarvitse pelätä katon putoamista, antautuvat pelastustyöhön. Ensimäisessä hälyytystilaisuudessa — Percyn toimiessa johtajana — sullottiin kahdentoista vaatelaatikon sisällys lakanoihin ja viskattiin ulos ikkunasta. Minä ehdin käyttämään diktaattorivaltaani juuri ennenkuin tyynyt ja patjat seurasivat samaa tietä. Meiltä meni tunteja vaatteitten paikoilleenpanossa, sillävälin kuin Percy ja tohtori, joiden mielenkiinto oli kokonaan hävinnyt, astelivat leiriin piippuineen.
Tulevat hälyytyksemme saavat olla yhtä vivahdusta vähemmän todenmukaisia. Minulla on kuitenkin ilo mainita sinulle, että palopäällikkö Witherspoonin kykenevällä johdolla tyhjensimme rakennuksen 6 minuutissa 28 sekunnissa.
Tuolla Allegra-vauvalla on keijukaisverta suonissa. Koskaan ei ole tämä laitos pitänyt suojissaan moista lasta, lukuunottamatta erästä, josta Jervis ja minä tiedämme. Hän on täydellisesti pannut valtansa alle tohtorin. Sensijaan että tämä tekisi käyntejään kuten vakava lääkäri ainakin, hän tulee kirjastooni käsi kädessä Allegran kanssa ja puolen tuntia yhteen menoon ryömii matolla ja on olevinaan hevonen, ja tyttötenava istuu hänen selässään ja potkii.
Tiedätkö, minä aion panna ilmoituksen lehtiin:
Luonteet uudistetaan nopeasti.
Sandy pistäytyi tänne pari iltaa sitten saadakseen vähän jutella Betsyn ja minun kanssani, ja hän olisäädytön. Hän sanoi kolme sukkeluutta ja istuutui pianon ääreen ja lauloi vanhoja skotlantilaisia lauluja, "Mun lempeni puna, punaruusu on" ja "Tule viittani turviin", ja "Kuka ikkunasta katsoo?", jotka eivät olleet mitenkään kasvattavia, ja sitten hän tanssi muutamia askeleita.
Minä istuin ja tuiotin kätteni työhön, sillä totta on että minä sen kaiken olen tehnyt kevytmielisellä esimerkilläni ja lainaamillani kirjoilla ja toimittamalla hänelle niin kevyttä seuraa kuin Jimmien ja Percyn ja Gordon Hallockin. Jos vielä saan työskennellä pari kuukautta lisää, teen hänestä oikean ihmisen. Hän on jättänyt pois purppuranpunaiset kravatit ja minun tahdikkaasta ehdotuksestani valinnut harmaan puvun. Et voi aavistaa kuinka se pukee häntä. Hänestä tulee oikein hienon näköinen niin pian kun saan hänet lakkaamaan kantamasta pulleita esineitä taskuissaan.
Hyvästi, ja muista että odotamme sinua perjantaina.
P.S. Tässä on Allegran valokuva, Mr. Witherspoonin ottama. Eikö hän ole kullanmuru? Hänen nykyiset pukunsa eivät koroita hänen kauneuttaan, mutta parin viikon kuluttua hän saa siirtyä neilikanpunaiseen kolttupukuun.
Keskiviikkona, kesäkuun 24 p., kello 10 a.p.
Hyvä rouva!
Kirjeesi on tässä, joka ilmoittaa ettet niinkuin lupasit voi tulla luokseni perjantaina, koska miehelläsi on liikeasioita, jotka pidättävät hänet kaupungissa. Mitä hölynpölyä se on? Onko tultu siihen ettet voi jättää häntä kahdeksi päiväksi?
Minä en antanut 113 vauvan estää käyntiäni sinun luonasi, enkä näe mitään syytä miksi antaisit yhden miehen estää sinun käyntisi minun luonani. Tulen Berkshiren pikajunalle vastaan perjantaina niinkuin sovittu oli.
Kesäkuun 30 p.
Rakkakin Judy!
Hyvin pikainen oli käynti, jonka meille soit, mutta kaikista pienistä suosioista olemme kiitollisia. Olen kauhean iloinen, kun olit niin ihastunut nähdessäsi mihin suuntaan asiat käyvät, enkä jaksa odottaa kunnes Jervis ja arkkitehti tulevat ja aloittavat perinpohjaisen repimisen.
Tiedätkö, minulla oli niin kummallinen tunne koko ajan kun olit täällä. Minä en saa näyttämään todelta että sinä, rakas, ihmeellinen Judyni, olet ihan totta kasvanut tässä laitoksessa ja tiedät katkeralta sisäpuolelta mitä nämä pikku pallerot tarvitsevat. Lapsuutesi murhenäytelmä täyttää väliin mieleni sellaisella vihalla että tahtoisin kääriä hihani ylös ja taistella koko maailmaa vastaan ja pakottaa sitä muuttumaan sopivammaksi paikaksi lasten elää. Nuo skotlantilais-irlantilaiset esi-isäni näyttävät jättäneen perinnöksi pelottavan määränsotaisuuttaluonteeseeni.
Jos olisit pannut minut uudenaikaiseen orpokotiin somine, siisteine, terveellisine mökkeineen, jossa kaikki sujuu eteenpäin hyvässä järjestyksessä, en olisi voinut sietää sen täydellisen kellolaitoksen yksitoikkoisuutta. Se vain saa minut jäämään, kun näen niin monta seikkaa, jotka huutavat tekijää. Väliin, minun täytyy tunnustaa, herään aamulla ja kuuntelen näitä laitos-ääniä ja haistan tätä laitos-ilmaa ja ikävöin onnellista, huoletonta elämää, joka oikeuden mukaan kuuluu minulle.
Sinä, rakas velho, lumosit minut, ja minä tulin, mutta usein yön hetkinä lumouksesi ohenee, ja minä alan päiväni mielessä palava päätös karata pois John Grier Homesta. Mutta minä lykkään lähdön aamiaisen jälkeen. Ja kun tulen käytävään, juoksee yksi tuollainen pallero minua vastaan ja pistää lämpimän, ryppyisen pikku nyrkin ujosti käteeni ja katsoo minuun suurilla vauvan silmillään mykästi pyytäen hiukan hyväilyä, ja minä tempaan hänet syliini ja likistän häntä, ja sitten, kun katson tämän vauvan olan yli toisia hyljättyjä pikku olentoja, tahtoisin ottaa kaikki 113 syliini ja rakastaa heidät onnellisiksi. Tällainen työ lasten parissa on jotenkin hypnoottista. Rimpuilit miten paljon tahansa, se saa sinut lopuksi.
Käyntisi näyttää jättäneen minut lavean filosofoivaan mielentilaan, mutta itse asiassa minulla on pari uutistakin, jotka voin viedä perille. Uudet puvut edistyvät, ja voi kuinka kultaiset niistä tulee! Mrs. Livermoore oli ihastunut noihin erivärisiin pumpulikangaspakkoihin, jotka lähetit — näkisitpä työhuoneemme, jossa kaikki on hujan hajan — ja kun ajattelen kuuttakymmentä pikku tyttöä, jotka aurinkoisina päivinä hyppelevät ruohokentällämme punaisissa ja sinisissä ja keltaisissa ja lavendelinvärisissä puvuissa, tuntuu minusta että meillä pitäisi olla varasto noettuja silmälaseja tarjottavana katselijoille. Luonnollisesti tiedät että muutamat noista loistavista valmisteista ovat hyvin haalistuvia ja epäkäytännöllisiä, mutta Mrs. Livermoore on yhtä paha kuin sinä —- hän ei suostu vaihtamaan. Hän on valmis tekemään toisen ja kolmannen vaatekerran, jos tarvitaan. ALAS SlNIRUUTUINEN PUMPULIKANGAS!
Olen iloinen että pidit tohtorista. Tietysti me pidätämme itsellemme oikeuden sanoa hänestä mitä haluamme, mutta tunteitamme loukkaisi kauheasti, jos joku toinen tekisi pilaa hänestä.
Hän ja minä vielä valvomme toistemme lukuja. Viime viikolla hän toi Herbert SpencerinSynteettisen Filosofian systeeminsilmäiltäväkseni, ja minä otin sen kiitollisena vastaan tarjoten hänelle siitä hyvästäMarie Bashkirtseffin Päiväkirjan. Muistatko kuinka me korkeakoulussa rikastutimme jokapäiväistä puhettamme lainoilla Marie'sta? No niin, Sandy vei hänet kotiin ja luki huolellisesti ja ajatellen.
"Niin", myönsi hän tänään tullessaan antamaan lausuntonsa, "se on todenmukainen kertomus eräänlaisesta sairaalloisesta, itsekkäästä personallisuudesta, jonkalaisia onnettomuudeksi kyllä on olemassa, mutta en voi ymmärtää miksi te luette sitä, sillä Jumalan kiitos, Sally Lunn, teillä ja Bash'illa ei ole mitään yhteistä."
Näin lähelle kohteliaisuutta ei hän koskaan ennen ole tullut, ja olen äärettömästi mielissäni. Mitä Marie parkaan tulee, sanoo hän "Bash", koska ei osaa lausua hänen nimeään ja halveksii liian suuresti yrittääkseen.
Meillä on täällä eräs lapsi, erään kuorotytön tytär, itserakas, itsekäs, turhamainen, teennäinen, sairaalloinen, valehteleva pieni naikkonen, mutta hänellä on silmäripset! Sandy on saanut mitä kiihkeimmän vastenmielisyyden tuohon lapseen, ja luettuaan Marie-paran päiväkirjan hän on keksinyt uuden paljonsanovan adjektiivin ilmaistakseen kaikki tytön harmilliset ominaisuudet. Hän sanoo että tyttö onbashimainen, ja hylkää hänet.
Hyvästi, ja tule taas!
P.S. Lapsissani ilmenee hämmennyttävää taipumusta ottamaan ulos kaikki pankkitalletuksensa ja ostamaan makeisia.
Tiistai-iltana.
Rakas Judy!
Mitä luulet Sandyn tehneen nyt? Hän on lähtenyt pienelle huvimatkalle tuohon hermotautisairaalaan, jonka pää-hermosairas kävi täällä noin kuukausi sitten. Oletko koskaan nähnyt tuon miehen kaltaista? Hän on mielisairasten lumoissa eikä voi jättää heitä rauhaan.
Kun lähtöhetkenä kysyin häneltä neuvoja lääkkeitten suhteen, sanoi hän:
"Ruokkikaa vilustunutta ja pitäkää vatsatautista nälässä älkääkä uskoko tohtoreita."
Tämän neuvon ja muutaman kalanmaksaöljypullon varassa meidät on jätetty omiin hoteisiimme. Tunnen itseni hyvin vapaaksi ja seikkailuhaluiseksi. Ehkä sinun on paras rientää tänne taas, sillä ei ole tietoa mitä iloisia mullistuksia minä voin panna toimeen, kun olen irti Sandyn hillitsevästä vaikutuksesta.
JOHN GRIER HOME,Perjantaina.
Paras Vihollinen!
Täällä minä olen köytettynä mastoon sillä aikaa kuin te liehutte pitkin maaseutua huvitellen mielisairaitten kanssa. Ja minä kun juuri luulin kauniisti parantaneeni teidät sairaalloisesta harrastuksestanne hermotautisiin! Se on suuri pettymys. Te olitte viime aikoina jo melkein inhimillinen.
Saanko kysyä kuinka kauan aiotte viipyä poissa? Saitte luvan kahdeksi päiväksi ja olette jo viipynyt neljä. Charlie Martin putosi eilen kirsikkapuusta ja sai päänsä puhki, ja meidän oli pakko kutsua tänne vieras lääkäri. Viisi pistoa. Potilas voi hyvin. Mutta me emme tahtoisi olla riippuvaisia vieraasta. En puhuisi sanaakaan jos olisitte poissa laillisesta syystä, mutta te tiedätte varsin hyvin että kun viikon ajan olette seurustellut raskasmielisten kanssa, tulette kotiin niin hirveän synkkyyden tilassa, kuolemaan saakka varmana että ihmiskunta menee päin hongikkoon, ja minun niskoilleni lankee raskas urakka saada teidät taas säädyllisen hilpeäksi.
Jättäkää mielisairaat harhojensa valtaan ja palatkaa John GrierHomeen, joka tarvitsee teitä.
Nöyrin palvelijanne,toivoen parastanneS. McB.
P.S. Ettekö ihaile runollista loppua? Se on lainattu Robert Burnsiltä, jonka teoksia uutterasti luen ollakseni kohtelias eräälle skotlantilaiselle ystävälleni.
Heinäkuun 6 p.
Rakas Judy!
Tohtori poika se vielä on poissa. Ei sanaakaan; hävinnyt avaruuteen vain. En tiedä aikooko hän palata koskaan, mutta me näytämme tulevan mainiosti toimeen ilman häntä.
Söin eilen päiväateriaa noiden kahden kiltin neidin luona, jotka ovat ottaneet Naskalimme sydämelleen. Nuori mies näytti hyvin kotiutuneelta. Hän otti minua kädestä ja tuli näyttämään puutarhaa kuin isäntä ainakin, lahjoittaen minulle valitsemani sinikellon. Päiväaterialla englantilainen hovimestari nosti hänet tuoliin ja sitoi hänen leukalappunsa yhtä hienosti kuin jos olisi palvellut täysiveristä prinssiä. Hovimestari on hiljan tullut Durhamin earlin talosta, Naskali eräästä kellarista Houston-kadun varrella. Se oli hyvin ylentävä näky.
Emäntäni kestitsivät minua perästäpäin otteilla pöytäkeskusteluistaan kahden viime viikon aikana (ihmettelen ettei hovimestari ole pyytänyt eroa; hän näytti kunnianarvoiselta mieheltä). Jollei tästä mitään muuta tulisikaan, on Naskali ainakin varustanut heidät hullunkurisilla jutuilla heidän loppuiäkseen. Vieläpä toinen heistä ajattelee kirjoittaa kirjan. "Ainakin", sanoi hän pyyhkien hysteerisiä kyyneliä silmistään, "olemme eläneet".
Hon. Cy pistäytyi luonamme 6.30 eilen illalla ja tapasi minut iltapuvussa, lähdössä päivällisille Mrs. Livermooren taloon. Hän huomautti lempeästi että Mrs. Lippett ei pyrkinyt olemaan mikään seuraelämän johtaja, vaan säästi tarmonsa työhön. Sinä tiedät että minä en ole kostonhimoinen, mutta en koskaan voi nähdä tuota miestä toivomatta että hän olisi ankkalammikon pohjassa tukevasti ankkuroituna kallioon. Muuten hän nousisi pinnalle ja kelluisi.
Singapore tervehtii sinua kunnioittaen ja on hyvin iloinen kun et voi nähdä sitä sellaisena miltä se nyt näyttää. Häpeällinen onnettomuus on turmellut sen kauneuden. Joku paha lapsi — ja minä en usko että se on poika — on kerinnyt tuon elukkaparan turkin aivan pilkulliseksi, niin että se nyt muistuttaa koinsyömää shakkilautaa. Kukaan ei voi aavistaa kuka sen on tehnyt. Sadie Kate on hyvin kärkäs käyttämään saksia, mutta hän on myöskin kärkäs olemaan muualla! Sinä aikana jolloin leikkaaminen otaksuttavasti tapahtui, istui Sadie Kate tuolilla kouluhuoneen nurkassa kasvot seinään päin, niinkuin 28 lasta voi todistaa. Oli miten oli, Sadie Katen jokapäiväiseksi velvollisuudeksi on tullut noiden pilkkujen hoitaminen hiusvoiteellasi.
Olen, kuten tavallista,SALLIE.
P.S. Tämä on uusin muotokuva Hon. Cy'sta, piirretty luonnon mukaan.Mies on eräissä suhteissa kiehtova puhuja: hän tekee eleitä nenällään.
Torstai-iltana.
Rakas Judy!
Sandy on tullut takaisin kymmenpäiväisen poissaolon jälkeen — ei mitään selitystä — ja vaipunut syvään raskasmielisyyteen. Hän ei siedä ystävällisiä ponnistuksiamme saada hänet vähän paremmalle tuulelle eikä tahdo olla missään tekemisissä meidän kenenkään kanssa paitsi Allegra-vauvan. Hän otti tytön taloonsa illalliselle tänä iltana eikä tuonut häntä takaisin ennen puolta kahdeksaa, mikä on aivan sopimaton hetki kolmivuotiaalle nuorelle naiselle. En tiedä mitä tehdä tohtorillemme, hän tulee käsittämättömämmäksi päivä päivältä.
Mutta Percy taas, hän on avomielinen, luottavainen nuori mies. Hän on juuri ollut päivällisillä luonani (hän on hyvin täsmällinen kaikissa seura-asioissa), ja koko keskustelumme oli omistettu detroitilaiselle tytölle. Percy on yksin ja tahtoo puhua hänestä, ja voi kuinka ihmeellisiä hän kertoo! Toivon että Miss Detroit on kaiken tämän kauniin hellyyden arvoinen, mutta minua pelottaa. Percy otti liivinsä sisimmistä kätköistä nahkakotelon ja käärien kunnioittavasti auki kaksinkertaisen hopeapaperin näytti minulle viheliäisen pienen olennon valokuvan — pelkkää silmää ja korvarengasta ja hiuskiehkuraa. Koetin parhaani mukaan näyttää onnittelevalta, mutta sydämeni sulkeutui säälistä poika paran tulevaisuutta kohtaan.
Eikö ole hullua että hauskimmat miehet usein valitsevat pahimmat vaimot, ja hauskimmat naiset pahimmat miehet? Otaksun että juuri heidän hauskuutensa tekee heidät sokeiksi ja epäluulottomiksi.
Tiedätkö, mielenkiintoisin harrastus maailmassa on tutkia luonteita. Luulen että minut oli aiottu kirjailijaksi, ihmiset niin pitävät minua lumoissaan — kunnes tunnen heidät läpi. Percy ja tohtori ovat mitä viehättävin vastakohta. Voit joka hetki tarkalleen tietää mitä tuo miellyttävä nuori mies ajattelee; hän on kirjoitettu kuin aapiskirja suurin kirjaimin ja yksitavuisin sanoin. Mutta tohtori! Hän voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu kiinankielellä mitä luettavuuteen tulee. Kuulee puhuttavan ihmisistä, joilla on kaksoisluonne; hyvä, Sandyllä on kolminkertainen. Tavallisesti hän on tieteellinen ja kova kuin graniitti, mutta silloin tällöin epäilen että hän onkin kerrassaan tunteellinen ihminen virallisen kuorensa alla. Päiväkausia yhteen menoon hän saattaa olla kärsivällinen ja kiltti ja avulias, ja minä alan pitää hänestä, mutta sitten ilman mitään varoitusta kesytön raju mies puhkeaa esiin hänen sisimmistä syvyyksistään, ja — oi taivas! olento on mahdoton. Epäilen aina että hän joskus entisyydessä on kärsinyt kauhean kolauksen ja että hän vielä hautoo sen muistoa. Koko ajan kun hän puhuu, on toisella se epämukava tunne että hän jossain mielensä takasopukoissa ajattelee jotakin muuta. Mutta tämä on ehkä vain minun romanttinen tulkintani tavattoman pahasta sisusta. Joka tapauksessa hän panee ihmisen ymmälle.
Olemme koko viikon odottaneet kaunista tuulista iltapäivää, ja nyt se on tullut. Lapseni saavat iloita "leijapäivästä" — lehtinen Jaappania. Kaikki kylliksi suuret pojat ja suurin osa tyttöjä ovat hajaantuneina yli "Knowltopin" (se on tuo korkea, kallioinen lammaslaidun, joka yhtyy maihimme idässä) ja lennättävät omiatekemiään paperileijoja.
Minulla oli kauhea työ luvan maanittelemisessa äreältä vanhalta herralta, joka omistaa tilan. Hän ei pidä orpolapsista, sanoo hän, ja jos hän kerran antaa niille jalansijan maillansa, tulee niistä ikuinen vitsaus. Kun kuulee hänen puhuvan, luulisi että orpolapset ovat vaarallinen laji kovakuoriaisia.
Mutta puolen tunnin suostuttelun jälkeen hän muristen luovutti lammaslaitumensa kahdeksi tunniksi sillä ehdolla ettemme jalallamme astu lehmälaitumelle aidan toisella puolella ja lähdemme kotiin heti kun aikamme on täysi. Lehmälaitumensa pyhyyden turvaksi on Mr. Knowltop lähettänyt puutarhurinsa ja autonkuljettajansa ja kaksi tallipoikaa vartioimaan sen rajoja niin kauan kun leijaleikkiä kestää. Lapset ovat siellä vielä, ja heille on ihmeellinen seikkailu juosta noilla tuulisilla kukkuloilla ja takertua toistensa leijanyöreihin. Kun he tulevat hengästyneinä kotiin, odottaa heitä yllätys piparkakkujen ja marjamehun muodossa.
Nuo säälittävät pikku vesat vanhoine kasvoineen! On vaikea tehtävä saada ne nuoriksi, mutta minä uskon suorittavani sen. Ja on todella hauskaa tehdä jotakin positiivista hyvän vuoksi tässä maailmassa. Jollen kovasti taistele vastaan, toteutuu aikomuksesi tehdä minusta hyödyllinen ihminen. Worcesterin seuraelämän kiihoittimet tuntuvat minusta aika laimeilta verrattuina siihen anastavaan mielenkiintoon, jonka aiheuttaa 113 elävää, lämmintä, kiemurtelevaa pikku orpoa.
Rakkahin tervehdys!SALLIE.
P.S. Minä luulen, ollakseni täsmällinen, että tänä iltapäivänä omistan 107 lasta.
Rakas Judy!
Koska nyt on sunnuntai ja kaunis kukkiva päivä, ja lämmin tuuli puhaltaa, istuin ikkunassa, polvillani avoinnaHermoston terveys(Sandyn viimeisin ravinnonlisä henkeni tarpeisiin) ja katseeni maisemassa ulkona. "Taivaan kiitos", ajattelin, "että tämä laitos on sijoitettu niin vallitsevaksi että ainakin voimme katsella ulos yli rautamuurin, joka sulkee meidät sisäänsä."
Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi, ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy: "Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.
Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten päästä noiden kukkulain huipulle.
Sitten menin puhelimeen ja pyysin julkeasti 505.
"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko puhutella tohtori MacRae'ta?"
"Odottakaa", vastasi hän hyvin lyhyesti.
"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"
"Ei ole, Jumalan kiitos."
"Sepä vahinko", sanoin minä pettyneenä. "Ja mitä itse teette tänään?"
"Minä luenLajien syntyä."
"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"
"Se on käytettävänänne. Tahdotteko että vien muutamia orpoja ajelulle?"
"Vain yhden, joka potee hermostusta. Se on saanut päähänsä että sen pitää päästä kukkulain huipulle."
"Autoni on suuri kiipeäjä. Neljännestunnissa —"
"Odottakaa!" sanoin minä. "Ottakaa mukaanne paistinpannu, joka on sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Minun keittiössäni ei ole mitään pienempää kuin kärrynpyörä. Ja kysykää Mrs. McGurkilta voitteko olla poissa illalliselta."
Sitten minä pakkasin koriin kappaleen silavaa ja muutamia munia ja sämpylöitä ja piparkakkuja ja kuumaa kahvia termospullossa, ja odotin portailla, kun Sandy hurautti näkyviin autoineen ja paistinpannuineen.
Meillä oli todellakin hauska seikkailu, ja hän iloitsi karkaamisen tunteesta ihan yhtä paljon kuin minä. En kertaakaan antanut hänen mainita mielenvikaisuutta. Panin hänen katsomaan avaroita niittyjä ja tasalatvaisten pajujen viivaa, jonka takana kukkulat aaltoilivat, ja hengittämään ilmaa ja kuuntelemaan varisten vaakumista ja lehmänkellojen kalkatusta ja joen solinaa. Ja me puhelimme — oi, miljoonista asioista, jotka ovat kaukana orpokodistamme. Panin hänet heittämään pois sen ajatuksen että hän on tiedemies ja kuvittelemaan olevansa poika. Tuskin sitä uskoisi, mutta hän onnistui —- enemmän tai vähemmän. Hän todellakin teki yhden tai pari oikein poikamaista kepposta. Sandy ei ole vielä neljääkymmentä, ja hyvänen aika, onhan se liian varhaista täysikasvuisuutta!