Me leiriydyimme jyrkänteelle, joka hallitsi näköalaa, kokosimme risuja, teimme tulen ja laitoimme maailmanhauskimmanillallisen — joku palanut risu oli räiskähtänyt paistettuihin muniin, mutta hiilet ovat terveellisiä. Sitten kun Sandy oli polttanut piippunsa ja "aurinko laski tavanmukaiseen länteensä", me kokosimme tavarat ja palasimme kotiin.
Hän sanoo että se oli hauskin iltapäivä mitä hänellä vuosikausiin on ollut, poloinen harhaanviety tieteen mies, ja minä uskonkin että se on totta. Hänen oliivinvihreä kotinsa on niin epäkodikas ja kolkko ja innostamaton etten ihmettele jos hän hukuttaa huolensa kirjoihin. Niin pian kuin löydän hauskan, kodikkaan emännöitsijän, joka on valmis astumaan toimeen, aion ruveta vehkeilemään Maggie McGurkia vastaan, vaikka aavistankin että häntä on vielä vaikeampi saada nostamaan ankkurinsa kuin Sterryä.
Ole hyvä äläkä vedä sitä johtopäätöstä että alan sopimattomasti kiinnittää mieltäni pahantuuliseen tohtoriimme, sillä niin ei ole. Asia on vain se että hän viettää niin ilotonta elämää että väliin tahtoisin taputtaa häntä päähän ja pyytää häntä vähän reipastumaan; maailma on täynnä päivänpaistetta ja osa siitä on häntäkin varten; aivan samoin kuin tahtoisin lohduttaa sataa ja seitsemää orpoani, niin paljon eikä enempää.
Olen varma että minulla oli joku oikea uutinen kerrottavana, mutta se on täydellisesti kadonnut päästäni. Raittiin ilman suhina on tehnyt minut uniseksi. Kello on puoli kymmenen, ja toivotan sinulle hyvää yötä.
P.S. Gordon Hallock on haihtunut ohueksi ilmaksi. Ei sanaakaan kolmeen viikkoon, ei makeisia eikä täytettyjä eläimiä eikä minkäänlaisia elonmerkkejä. Mitä ihmettä luulet tapahtuneen tuolle huomaavaiselle nuorelle miehelle?
Heinäkuun 13 p.
Rakkakin Judy!
Kuule iloista sanomaa!
Koska tämä on Naskalin kuukauden 31 päivä, soitin hänen molemmille suojelijattarilleen, kuten sovittu oli, järjestääkseni hänen paluunsa. Minut kohtasi suuttunut kielto. Pitäisikö heidän antaa pois herttainen pieni tulivuorensa juuri kun ovat saamaisillaan sen olemaan sylkemättä tulta? He aivan vimmastuivat kun saatoin tehdä moisen kiittämättömän vaatimuksen. Naskali oli suostunut heidän kutsuunsa viettää kesän heillä.
Pukujen neulominen jatkuu yhä; kuulisit vain kuinka ompelukoneet hyrisevät ja kielet käyvät neulomahuoneessa. Pelästyneinkin, apaattisin, hengettömin pikku orpomme virkistyy ja saa mielenkiinnon elämään, kun kuulee että hän tulee omistamaan kolme täysin yksityistä omaa pukua, joista jokainen eri väriä, hänen itsensä valitsemaa. Ja sinun pitäisi nähdä kuinka se edistää heidän ompelutaitoaan; pienistä kymmenvuotiaistakin puhkeaa ompelijattaria. Soisin keksiväni yhtä tehoisan keinon saada heidät innostumaan ruuanlaittoon. Mutta keittiömme on äärimmäisen epäkasvattava; ymmärrät missä määrin kahlitsee innostusta, kun täytyy keittää pari kappaa perunoita kerrallaan.
Luultavasti olet kuullut minun mainitsevan että mielelläni jakaisin tipuseni kymmeneen sievään pikku perheeseen, jokaisessa hauska kodikas perheenäiti. Jos meillä vain olisi kymmenen somaa mökkiä minne panna heidät, ja niissä kukkia puutarhassa ja kaniineja ja kissanpoikia ja koiranpentuja ja kananpoikia takapihalla, silloin olisimme täysin näytettäväksi kelpaava laitos eikä meidän tarvitsisi hävetä kun nuo hyväntekeväisyys-asiantuntijat tulevat tarkastamaan meitä.
Torstaina.
Aloitin tämän kirjeen kolme päivää sitten, jouduin kesken kaiken puhumaan mahtavan ihmisystävän kanssa (50 pilettiä sirkukseen), enkä ole senjälkeen ehtinyt tarttua kynääni. Betsy on ollut Philadelphiassa kolme päivää, morsiustyttönä erään viheliäisen serkun häissä. Toivon ettei useampi jäsen hänen perheestään aio mennä naimisiin; se järkyttää J.G.H:ta kauheasti.
Ollessaan siellä hän urkki erästä perhettä, joka on pyytänyt kasvattia. Tietysti meillä ei ole oikeata urkkimisjärjestelmää, mutta väliin kun joku perhe putoaa suoraan syliimme, me mielellämme panemme asian toimeen. Tavallisesti me olemme yhteistyössä Valtion Apukomitean kanssa. Heillä on koko joukko tottuneita asiamiehiä, jotka matkustavat ympäri maata ja ovat kosketuksissa perheitten kanssa, jotka haluavat ottaa lapsia, ja orpokotien, joilla on niitä annettavina. Koska he ovat halukkaat tekemään työtä hyväksemme, ei hyödyttäisi vähääkään meidän käydä kaupustelemassa vauvojamme. Ja minä tahdon sijoittaa niin monta kuin mahdollista, sillä minä uskon lujasti että yksityiskoti on lapselle paras, edellytettynä tietysti että olemme hyvin tarkkoja valitsemiemme kotien luonteesta. Minä en vaadi rikkaita kasvattivanhempia, mutta minä vaadin kilttejä, rakastavia, älykkäitä vanhempia. Tällä kertaa luulen että Betsy on saanut onkeensa oikean perheitten helmen. Lapsi ei ole vielä annettu eikä paperit allekirjoitetut, ja tietysti vaara pyörii aina että kalamme voi tehdä äkillisen nykäyksen ja maiskahtaa takaisin veteen.
Kysy Jervisiltä onko hän koskaan kuullut philadelphialaisesta J.F. Bretlandista. Hän näyttää liikkuvan rahamiesten piireissä. Ensi kerran kuulin hänestä kirjeessä, joka oli osoitettu "John Grier Homen Johtajalle, Hyvä Herra" — se oli lyhyt, konekirjoitettu, asiallinen kirjehirveänasialliselta lakimieheltä, joka sanoo että hänen vaimonsa on päättänyt ottaa kasvatiksi miellyttävän näköisen ja terveen tyttölapsen, ikä 2-3 vuotta. Lapsen tulee olla orpo ja amerikkalaista syntyperää, perinnöllisyydeltään moitteeton ja ilman asiaansekaantuvia sukulaisia. Olisiko minulla tarjolla tällainen ja voisinko auttaa asiassa? Kunnioittaen J.F. Bretland.
Lähempiä tietoja varten hän mainitsi nimen "Bradstreet". Oletko koskaan kuullut mitään niin hassua? Voisi luulla että hän aikoo avata talletustilin lastenkamarissa ja lähettää tilauksen meidän taimiluettelomme mukaan.
Aloimme tavalliset tiedustelumme lähettämällä kyselykaavakkeen eräälle pappismiehelle Germantowniin, jossa J.F.B. asuu.
Onko hänellä omaisuutta? Maksaako hän laskunsa? Onko hän hyvä eläimille? Käykö hän kirkossa? Riiteleekö hän vaimonsa kanssa? Ja monta muuta nenäkästä kysymystä.
Saimme ilmeisesti käsiimme pappismiehen, jolla on huumorin lahjaa. Sensijaan että olisi vastannut tunnollisen seikkaperäisesti hän kirjoitti ylhäältä alas poikki kaavakkeen: "Soisin että he ottaisivat minut kasvatikseen."
Tämä näytti lupaavalta, joten B. Kindred ystävällisesti kiidätti Germantowniin heti kun vihkiäisaamiainen oli ohi. Hänessä on kehittymässä mitä hämmästyttävin salapoliisin vaisto. Lyhyen seurakäynnin aikana hän osaa pöydistä ja tuoleista lukea perheen koko moraalisen historian.
Hän palasi Germantovmista täynnänsä innostavia yksityiskohtia.
Mr. J.F. Bretland on rikas ja vaikutusvaltainen kansalainen, jota ystävät sydämestään rakastavat ja viholliset (virkaheitot apulaiset, jotka eivät epäröi sanoa että hän onkovamies) syvästi vihaavat. Hän on hieman epävakainen kirkonkäynnissään, mutta vaimo näyttää säännölliseltä, ja hän antaa rahaa.
Vaimo on ihastuttava, hyväsydäminen, sivistynyt säätyläisnainen, joka juuri on päässyt parantolasta koko vuoden kestäneen heikkohermoisuuden jälkeen. Lääkäri sanoo että hän tarvitsee jotakin voimakasta mielenkiintoa elämään, ja neuvoo ottamaan kasvatin. Rouva olisi aina tahtonut kasvattia, mutta hänen kova miehensä on itsepintaisesti kieltänyt. Mutta lopulta, kuten aina, lempeä, hellittämätön vaimo on päässyt voitolle ja kovan miehen on ollut pakko myöntyä. Vaikka omasta puolestaan olisikin mieluummin ottanut pojan, Mr. Bretland luopui luontaisesta halustaan ja kirjoitti, kuten yllä on kerrottu, tuon tavanmukaisen pyynnön — pyysi sinisilmäistä tyttöä.
Mrs. Bretland, joka lujasti oli päättänyt ottaa lapsen, on lukenut kirjallisuutta jo vuosikausia, eikä mitään pikkuseikkoja ole lasten ruokinnassa, joita hän ei tuntisi. Hänellä on valmiina aurinkoinen lastenkamari, joka viettää lounaaseen. Ja kaappi täynnä salavihkaa hankittuja nukkeja! Hän on itse ommellut niille vaatteet — hän näytti ne Betsylle tulvillaan ylpeyttä — joten ymmärrät että tyttö on välttämätön.
Hän oli juuri kuullut oivallisesta englantilaisesta hoitajattaresta, jonka hän voisi saada, mutta hän ei ole aivan varma eikö olisi parempi ottaa heti aluksi ranskalainen hoitajatar, niin että lapsi voisi oppia kielen ennenkuin äänijänteet jäykistyvät. Hän myöskin innostui äärettömästi kuullessaan että Betsy on käynyt korkeakoulun. Hän ei voinut päättää lähettäisikö vauvan korkeakouluun vai eikö. Mikä oli Betsyn rehellinen mielipide? Jos lapsi olisi Betsyn oma tytär, lähettäisikö Betsy hänet korkeakouluun?
Kaikki tämä olisi hullunkurista jollei se olisi niin pateettista, mutta minä en todellakaan saa mielestäni tuon yksinäisen naisparan kuvaa, joka ompelee nukenvaatteita tuntemattomalle tytölle, jota ei edes varmaan tietänyt saavansa. Hän kadotti omat vauvansa vuosia sitten, tai oikeammin hänellä ei koskaan ollut niitä, ne eivät eläneet ollenkaan.
Ymmärrät mikä hyvä koti tästä tulisi. Suuri määrä rakkautta odottaa tuota pikku tipua, ja se on parempi kuin kaikki rikkaus mikä tässä tapauksessa seuraa mukana.
Mutta nyt on pulmallisinta löytää lapsi, ja se ei ole helppoa, herrasväki J.F. Bretland kun on niin kovin nimenomainen vaatimuksissaan. Minulla olisi sopiva poikalapsi annettavana heille, mutta tuo kaapillinen nukkeja tekee että hän on mahdoton. Pikku Florence ei kelpaa — yksi itsepintainen sukulainen elossa. Minulla on suuri valikoima muukalaisia, joilla on sulavat ruskeat silmät — eivät kelpaa ollenkaan, Mrs. Bretland on vaalea, ja tyttären pitää olla hänen näköisensä. Minulla on monta herttaista pikku otusta, joiden syntyperä on epämääräinen, mutta Bretlandit tahtovat kuusi sukupolvea kirkossakäyviä esivanhempia ja kuvernöörin ylimpänä huippuna. Minulla on myöskin kultainen pieni kiharapäinen tyttö (ja kiharat käyvät yhä harvinaisemmiksi), mutta hän on avioton lapsi. Ja se näyttää olevan ylipääsemätön este kasvattivanhempien silmissä, vaikka itse asiassa se ei tee pienintäkään eroa lapsessa. Hän ei kuitenkaan käy laatuun; Bretlandit pitävät jyrkästi kiinni vihkimätodistuksesta.
On vain yksi ainoa lapsi sadan ja seitsemän joukosta, joka tuntuu sopivalta. Pikku Sophiemme isä ja äiti saivat surmansa rautatieonnettomuudessa, ja ainoa syy miksi hänkin ei kuollut oli se että he juuri olivat jättäneet hänet sairaalaan, jotta jokin paise leikattaisiin hänen kaulastaan. Hän on hyvää tavallista amerikkalaista syntyperää, nuhteetonta ja mielenkiinnotonta joka tavalla. Hän on väritön, sisuton, vinkuva pieni olento. Tohtori on ammentanut hänet täyteen rakasta kalanmaksaöljyään ja pinaattiansa, mutta ei voi saada häneen hilpeyttä.
Henkilökohtainen rakkaus ja huolenpito näyttää kuitenkin saavan ihmeitä aikaan laitoslapsissa, ja hänestä saattaa puhjeta jotakin harvinaista ja kaunista oltuaan parikin kuukautta istutettuna uuteen maaperään. Niinpä eilen kirjoitin hehkuvan kuvauksen hänen tahrattomasta perhehistoriastaan J.F. Bretlandille ja tarjouduin saattamaan hänet Germantowniin.
Tänä aamuna sain sähkösanoman J.F.B:ltä. Ei sinne päinkään! Hän ei aio ostaa tytärtä näkemättä sitä ensin. Hän tulee henkilökohtaisesti tarkastamaan lasta ensi keskiviikkona kello 3.
Voi hyvänen aika, jos hän ei pidäkään lapsesta! Me käytämme nyt kaiken tarmomme koroittaaksemme tuon lapsen kauneutta — niinkuin pennun, joka aiotaan viedä koiranäyttelyyn. Olisiko sinusta hirvittävän suuri synti, jos punaisin hänen poskiaan aavistuksen verran? Hän on liian nuori ottamaan sen tavakseen.
Taivas, minkälainen kirje! Miljoona sivua kirjoitettuna yhteen hengenvetoon. Voit nähdä missä sydämeni on. Olen yhtä kiihtynyt Sophien sijoittamisesta ulos elämään kuin jos hän olisi oma rakkahin tyttäreni.
Kunnioittavat terveiset puheenjohtajalle.
Paras Gordon!
Se oli vihattava, typerä, halpamainen tekonen ettet neljään viikkoon lähettänyt minulle virkistävää sanasta vain siksi että minä luonnottoman kiireen aikana kerran annoin sinun odottaa kolme viikkoa. Minua jo todella alkoi ahdistaa pelko, että olit mulskahtanut Potomac'iin. Tipuseni kaipaisivat sinua kauheasti, he rakastavat Gordon-setäänsä. Ole hyvä ja muista että olet luvannut lähettää niille aasin. Ole hyvä ja muista myöskin että minulla on paljon enemmän työtä kuin sinulla. On paljon vaikeampi johtaa John Grier Homea kuin Edustajakamaria. Sitäpaitsi sinulla on kykenevämpiä henkilöitä apunasi.
Tämä ei ole kirje, se on vihastunut vastalause. Kirjoitan huomenna — tai huomisen perästä.
P.S. lukiessani kirjeesi uudelleen minä hiukkasen lepyn, mutta ällös luule että minä uskon makeita sanojasi. Minä hyvin tiedän että sinä vain imartelet kun puhut noin kauniisti.
Heinäkuun 17 p.
Rakas Judy!
Minulla on kertomus kerrottavana.
Tämä, muista se, on seuraava keskiviikko. Niin että puoli kolmelta meidän pikku Sophiemme oli kylvetettynä ja kammattuna ja puettuna kauniiseen pellavapukuun sekä annettuna luotettavan orpolapsen hoitoon, jonka oli huolellisesti pidettävä hänet puhtaana.
Minuutilleen 3.30 — en ole nähnyt toista niin epätoivoisen säntillistä ihmisolentoa kuin J. F. Bretland — kallisarvoinen, ulkomaalaistyyppinen auto vieri tämän komean linnan portaitten eteen. Kolme minuuttia myöhemmin ilmaantui ovelleni henkilö, jolla on nelikulmaiset hartiat ja nelikulmainen leuka ja lyhyiksileikatut viikset ja käytös, joka panee toisen pitämään kiirettä. Hän tervehti minua vireästi "Miss McKosh'na". Minä oikaisin lempeästi, ja hän rupesi sanomaan "Miss McKim". Minä osoitin tyynnyttävintä nojatuoliani ja kehoitin häntä nauttimaan kevyitä virvokkeita matkansa jälkeen. Hän suostui ottamaan lasin vettä (ihailen kohtuullista isää), ja ilmaisi kärsimätöntä halua saada asiansa toimitetuksi. Niinpä soitin kelloa ja käskin tuomaan pikku Sophien.
"Antakaa olla, Miss McGee!" sanoi hän minulle. "Näen hänet mieluimmin hänen omassa ympäristössään. Lähden kanssanne leikkihuoneeseen tai leikkikentälle tai missä vain pidätte nuoren väkenne."
Niinpä johdin hänet lastenkamariin, jossa kolmetoista tai neljätoista vesaa siniruutuisissa koltuissa pyöriskeli patjoilla lattioilla. Sophie, joka yksin sai nauttia naisellisten hameitten kunniaa, oli pelastettu kyllästyneen orvon siniruutuisille käsivarsille. Lapsi rimpuili ja tappeli päästäkseen alas, ja naiselliset hameet olivat tiukasti kiedotut hänen kaulansa ympäri. Otin hänet syliini, silitin hänen vaatteensa, kuivasin hänen nenänsä ja kehoitin häntä katsomaan tuota herraa.
Lapsen koko tulevaisuus riippui viiden minuutin päivänpaisteesta, ja sensijaan että olisi edes kerran hymyillyt, hänvinkui!
Mr. Bretland huojutti kättään hyvin happamesti ja maiskutti hänelle suutaan kuin koiranpennulle. Sophie ei kiinnittänyt häneen pienintäkään huomiota, vaan käänsi selkänsä ja hautasi kasvonsa minun kaulaani. Mr. Bretland kohautti olkapäitään, otaksui että he saattoivat ottaa hänet kokeeksi. Tyttö ehkä miellytti hänen vaimoaan, hän itse ei missään tapauksessa kaivannut ottolasta. Ja me käännyimme lähteäksemme.
Kuka tulla tepsuttelisi silloin suoraan hänen tielleen jollei tuo pieni päivänsäde Allegra? Suoraan hänen eteensä se taaperteli, pyöritti käsivarsiaan kuin tuulimylly ja putosi nelinryömin maahan. Hän hyppäsi hyvin taitavasti syrjään jottei polkisi lasta, nosti sen sitten ylös ja asetti seisomaan. Tyttö kietoi käsivartensa hänen jalkansa ympäri pulputtaen naurusta.
"Isi! Nosta vauvaa!"
Hän on ensimäinen mies tohtoria lukuunottamatta, jonka lapsi on nähnyt viikkokausiin, ja nähtävästi hän jotenkin muistuttaa melkein unhottunutta isää.
J.F. Bretland nosti lapsen ylös ja kiikutti sitä ilmassa yhtä kerkeästi kuin olisi sellaista tapahtunut joka päivä, ja haltioitunut Allegra kirkui riemusta. Sitten kun hän osoitti haluavansa laskea tytön maahan, tämä tarttui hänen nenäänsä ja toiseen korvaansa ja rummutti molemmin jaloin hänen vatsaansa. Ei kukaan voisi syyttää Allegraa eloisuuden puutteesta!
J.F. irtaantui hänen hyväilyistään ja tuli näkyviin tukka pörröisenä, mutta leuka jämeänä. Hän laski tytön maahan, mutta piti hänen pientä puristettua nyrkkiään kädessään.
"Tässä on minun tenavani", sanoi hän. "En usko että minun tarvitsee etsiä kauempaa."
Minä selitin ettemme voi erottaa pikku Allegraa veljistään, mutta mitä enemmän vastustin, sitä itsepintaisemmaksi kävi hänen leukansa. Palasimme kirjastoon ja keskustelimme asiasta puolen tuntia.
Hän piti Allegran syntyperästä, piti hänen ulkomuodostaan, piti hänen vilkkaudestaan, pitihänestä. Jos hänen piti saada tytär vaivoikseen, tahtoi hän ainakin sellaisen jossa oli vähän pippuria. Hänet sai hirttää jos hän otti tuon toisen vikisevän pikku otuksen. Se ei ollut luonnollinen. Mutta jos antaisin Allegran, hän kasvattaisi hänet kuin oman tyttärensä ja pitäisi huolta ettei tytöltä mitään puuttuisi loppuikänään. Oliko minulla oikeutta pidättää lapselta kaikki tämä vain hempeämielisten lorujen vuoksi? Perhe oli jo hajaantunut, paras mitä nyt voin tehdä lapsille, oli sijoittaa heidät erikseen.
"Ottakaa kaikki kolme", sanoin julkeasti.
Mutta ei, sitä hän ei voinut ajatellakaan; hänen vaimonsa oli sairas, ja yhdessä lapsessa olisi hänelle aivan kylliksi.
Minäkös olin kauheassa välikädessä. Tämä näytti sellaiselta onnenpotkulta lapselle, ja kuitenkin tuntui niin julmalta erottaa hänet ihailevista pikku veljistä. Tiesin että jos Bretlandit ottaisivat hänet lailliseksi lapsekseen, he parhaansa mukaan koettaisivat katkoa kaikki menneisyyden siteet, ja lapsi oli vielä niin pieni että se unohtaisi veljensä yhtä pian kuin oli unohtanut isänsä.
Sitten ajattelin sinua, Judy, ja kuinka katkera olet aina ollut siitä että orpokoti ei antanut sinun mennä, kun tuo perhe tahtoi ottaa sinut kasvatiksi. Sinä sanoit aina että sinullakin olisi voinut olla koti niinkuin muilla lapsilla, mutta että Mrs. Lippett varasti sen sinulta. Varastinko minä nyt kenties pikku Allegralta kodin? Poikien suhteen on aivan toisin, he voivat saada kasvatuksensa ja ruveta itse pitämään huolta itsestään. Mutta tyttölapselle koti sellainen kuin tämä merkitsisi kaikkea. Aina siitä saakka kuin Allegra-vauva tuli meille, on hän minusta näyttänyt juuri samanlaiselta lapselta kuin Judy-vauvan on täytynyt olla. Hänessä on kykyä ja elinvoimaa. Meidän täytyy jotenkuten hankkia hänelle tilaisuuksia. Hänkin ansaitsee osansa tämän maailman kauneutta ja hyvyyttä — sikäli kuin luonto on antanut hänelle kykyä pitämään sitä arvossa. Ja voiko mikään laitos koskaan antaa sitä hänelle? Minä seisoin ja ajattelin ja ajattelin, Mr. Bretlandin mitellessä lattiaa kärsimättömänä.
"Käskekää nuo pojat tänne ja antakaa minun puhua heidän kanssaan", tahtoi Mr. Bretland. "Jos heissä on kipinäkään jalomielisyyttä, antavat he ilolla hänen mennä."
Minä lähetin hakemaan heitä, mutta sydämelläni oli tukeva lyijykimpale. He kaipasivat vielä isäänsä; tuntui armottomalta temmata heiltä pois myöskin tämä kultainen pikku sisar.
He tulivat käsi kädessä — kaksi tanakkaa, hienoa pikku miestä — ja seisoivat juhlallisen tarkkaavina, kiinnittäen suuret, ihmettelevät silmät vieraaseen herraan.
"Tulkaa tänne, pojat. Minä tahdon puhua teille." Hän otti kumpaistakin kädestä. "Talossa, jossa minä asun, ei ole yhtään pientä lasta, ja vaimoni ja minä olemme päättäneet tulla tänne, jossa on niin monta isätöntä ja äiditöntä lasta, ja ottaa yhden niistä omaksemme. Se lapsi saa asua kauniissa talossa ja saa paljon leikkikaluja ja on onnellinen kaiken ikänsä — paljon onnellisempi kuin voisi koskaan olla täällä. Minä tiedän että olette hyvin iloiset, kun kuulette että olen valinnut pienen sisarenne."
"Ja emmekö saisi nähdä häntä enää koskaan?" kysyi Clifford.
"Saisitte kyllä, joskus."
Clifford katseli vuoroin minuun ja Mr. Bretlandiin, ja kaksi suurta kyyneltä alkoi vieriä hänen poskilleen. Hän sysäsi pois Mr. Bretlandin käden ja heittäytyi syliini.
"Ei saa antaa hänelle Allegraa! Ei saa! Täti kiltti lähettää hänet pois!"
"Ottakaa kaikki!" pyysin minä.
Mutta hän on kova mies.
"En ole tullut ottamaan koko orpokotia", sanoi hän lyhyesti.
Silloin jo Don nyyhkytti toisella puolella. Ja kuka viskautui keskelle tätä hälinää jollei tohtori MacRae, Allegra-vauva sylissään!
Minä esitin heidät toisilleen ja selitin asian. Mr. Bretland kurkotti ottamaan vauvaa, ja Sandy piti sitä lujasti kiinni.
"Aivan mahdotonta", sanoi Sandy lyhyesti. "Miss McBride kyllä sanoo teille että tämän laitoksen yhtenä sääntönä on ettei koskaan saa erottaa perhettä."
"Miss McBride on jo tehnyt päätöksensä", sanoi J.F.B. jäykästi. "Me olemme jo puhuneet asian selväksi."
"Olette varmaan erehtynyt", sanoi Sandy skotlantilaisimmillaan ja kääntyi minuun. "Eihän aikomuksenne ole voinut olla suostua sellaiseen julmuuteen?"
Tässä oli edessäni Salomonin tuomio — kaksi itsepäisintä miestä mitä hyvä Jumala koskaan on luonut riiteli pikku Allegrasta jäsen jäseneltä. Lähetin kolme kananpoikasta takaisin lastenkamariin ja palasin otteluun. Väittelimme äänekkäästi ja kuumasti, kunnes vihdoin J.F.B. toisti kysymyksen, jonka itse olen usein tehnyt viitenä viime kuukautena: "Kuka on tämän laitoksen pää, johtajatar vai talossa käyvä lääkäri?"
Olin raivostunut tohtorille, joka oli pannut minut sellaiseen asemaan tuon miehen edessä, mutta en voinut riidellä hänen kanssaan julkisesti. Niinpä minun oli pakko lopullisesti ja ehdottomasti sanoa Mr. Bretlandille että Allegra ei voi tulla kysymykseen. Eikö hän tahtoisi ajatella Sophieta?
Ei, riivattu vieköön jos hän tahtoisi ajatella Sophieta. Allegra tai ei kukaan. Hän toivoi minun käsittävän että olin raukkamaisesti suostunut tuhoamaan lapsen koko tulevaisuuden. Ja sen loppulaukauksen jälkeen hän peräytyi ovelle. "Miss MacRae, tohtori McBride, hyvästi vain." Hän teki kaksi kohteliasta kumarrusta ja poistui.
Ja heti kun ovi sulkeutui iskimme Sandy ja minä yhteen. Hän sanoi että ihmisen, jolla on olevinaan edes joitakin nykyaikaisia, inhimillisiä näkökantoja lasten huollon alalla, pitäisi hävetä jos hetkeäkään oli ajatellut mahdolliseksi sellaisen perheen hajoittamista, ja minä syytin häntä siitä että hän tahtoi pitää Allegran pelkästään itsekkäistä syistä, hän oli kiintynyt lapseen eikä tahtonut menettää sitä. (Ja minä uskon että siinä on totuus.) Oi, meillä oli uramme suuri taistelu, ja vihdoin hän poistui vielä jäykempänä ja kohteliaampana kuin itse J.F.B.
Näiden kahden välillä tunnen itseni niin venähtäneeksi, kuin jos minut olisi käytetty uudessa mankelikoneessamme. Ja sitten Betsy tuli kotiin ja solvasi minua, kun olin heittänyt pois valituimman perheen mitä olimme koskaan keksineet!
Tämä on siis kuumeisen toiminta-viikkomme päätös, ja sekä Sophie että Allegra jäävät loppujen lopuksi laitoslapsiksi. Oi herranen aika! Erota, kiltti ihminen, Sandy virkakunnasta ja lähetä minulle tilalle saksalainen, ranskalainen, kiinalainen, jos sinua haluttaa — mikä hyvänsä muu kuin skotlantilainen.
VäsyneenäSALLIE.
P.S. Lyön vetoa että myöskin Sandy tänä iltana ahkerasti kirjoittaa kirjettä saadakseen minut erotetuksi. Minä en vastusta, jos sinua haluttaa. Olen väsynyt laitoshommiin.
Rakas Gordon!
Olet kiero, koukkuileva, äkäinen, äreä, ilkeä, intikäs ihminen.Huuti, poika, miksi en saisi puhua Skotlantia jos minua haluttaa?Eikö nimessäni ole Mac?
Tietysti John Grier ihastuksissaan toivottaa sinut tervetulleeksi ensi torstaina, ei ainoastaan aasin tähden, vaan oman herttaisen aurinkoisen läsnäolosi tähden yhtä hyvin. Aioin kirjoittaa sinulle peninkulman pituisen kirjeen menneitten laiminlyöntien korjaamiseksi, mutta mitä se kannattaa? Saanhan nähdä sinut ylihuomenna, ja perin hauska on kiusaantuneitten silmien nähdä sinut.
Älä, suutu, poika, kieleni tähden. Esi-isäni olivat Ylämaista.
Rakas Judy!
Kaikki hyvin John Grierissa — lukuunottamatta yhtä katkennutta hammasta, yhtä nyrjähtänyttä nilkkaa, yhtä pahasti naarmuttunutta polvea ja yhtä tulehtunutta silmää. Betsy ja minä olemme kohteliaita, mutta kylmiä, tohtorille. Harmillista kyllä on hänkin melko kylmä, ja näyttää luulevan että lämpömäärän laskeminen on yksinomaan hänen puolellaan. Hän hoitaa työnsä tieteellisellä, personattomalla tavalla, täysin kohteliaasti, mutta jonkun verran irrallisesti.
Oli miten oli, tohtori ei häiritse meitä erittäin paljon tällä hetkellä. Luonamme tulee pian käymään eräs paljon kiehtovampi henkilö kuin Sandy. Edustajakamari lepää taaskin töistään ja Gordon nauttii lomaa, josta hän aikoo viettää kaksi päivää Brantwoodin ravintolassa.
Kuulen ihastuneena että olette saaneet tarpeeksi merenrannasta ja aiotte viettää lopun kesää meidän läheisyydessämme. Saatavissa on useita tilavia kartanoita muutaman peninkulman päässä John Grierista, ja Jervisille tulee olemaan hauska vaihtelu päästä kotiin vain sunnuntaiksi. Mieluisasti käytetyn poissaolon jälkeen teillä molemmilla tulee olemaan uusia ajatuksia lisättävänä yhteiseen varastoon.
En voi pitemmältä lausua mietteitäni avioelämästä, koska minun täytyy virkistää muistiani Monroen järjestelmän ja parin muun valtiollisen kysymyksen suhteen.
Odotan kiihkeästi elokuuta ja kolmea kuukautta seurassasi.
Kuten ainaSALLIE.
Paras Vihollinen!
On hyvin anteeksiantavaista minun puoleltani kutsua teidät päivälliselle tuon viimeviikkoisen tulivuorenpurkauksen jälkeen. Olkaa hyvä ja tulkaa kuitenkin. Muistatteko ihmisystävällisen ystävämme Mr. Hallockin, joka lähetti meille pähkinöitä ja kultakaloja ja muita vaikeastisulavia pikkukapineita. Hän on seurassamme tänä iltana, joten teillä nyt on tilaisuus ohjata hänen hyväntahtoisuutensa virta terveellisempiin uomiin. Aterioimme seitsemältä.
Kuten ainaSALLIE MCBRIDE.
Paras Vihollinen!
Teidän olisi pitänyt elää niinä aikoina jolloin joka ihminen asui eri luolassa eri vuorella.
Perjantaina 6.30.
Rakas Judy!
Gordon on täällä ja on suhteessa orpokotiini kuin toinen mies. Hän on keksinyt ikivanhan totuuden että tie äidin sydämeen käy lasten ylistämisen kautta, ja hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin kiitosta kaikista 107:stä lapsestani. Yksinpä Loretta Higginsistä hän keksi sanoa jotakin mieluista: hänestä on hauskaa että Loretta ei katso kieroon.
Hän kävi ostoksilla kanssani tänä iltapäivänä ja oli hyvin avulias lettinauhojen valitsemisessa parille tusinalle pikku tyttöjä. Hän pyysi saada valita Sadie Katelle itse, ja monien empimisten jälkeen hän keksi ottaa oranssinkeltaista toiseen lettiin ja smaragdin vihreätä toiseen.
Kun juuri olimme syventyneinä tähän puuhaan huomasin erään viereisen ostajan, joka näennäisesti askarteli hakasten valinnassa, mutta pingoitti jokaisen korvansa kuulemaan meidän tyhjänpäiväistä puhettamme.
Hänellä oli maalauksellinen hattu ja täplikäs harso, höyhenpuuhka kaulassa ja niin uusimuotinen päivänvarjo etten uneksinutkaan häntä tuttavakseni kunnes satuin näkemään hänen silmänsä ja niissä tutun ilkeän välkkeen. Hän kumarsi jäykästi ja hyväksymättömästi, ja minä nyökäytin takaisin. Mrs. Maggie McGurk seurapuvussaan!
Kuvassa on paljon hauskempi ilme kuin mitä hänellä tavallisesti on.Hymyn aiheutti kynän horjahdus.
Mrs. McGurk parka ei voi ymmärtää mahdolliseksi mitään henkistä mielenkiintoa jotakin miestä kohtaan. Hän epäilee että minä tahdon mennä naimisiin joka ainoan kohtaamani miehen kanssa. Ensin hän luuli että tahdoin temmata häneltä tohtorin, mutta nyt, nähtyään minut Gordonin kanssa, hän pitää minua kaksiavioisena hirviönä, joka tahdon heidät molemmat.
Hyvästi, jokin vieras lähenee.
11.30 i.p.
Olen juuri antanut päivälliset Gordonille vieraina Betsy ja Mrs.Livermoore ja Mr. Witherspoon. Pyysin armollisesti myöskin tohtoria,mutta hän kieltäytyi lyhyesti koska ei muka ollut seuratuulella.Sandymme ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta!
Siitä ei ole epäilystä, Gordon on edustavin mies mikä ikinä on hengittänyt. Hän on niin hauskannäköinen ja luonteva ja kohtelias ja henkevä ja hänen käytöksensä on niin virheetöntä — oi, hänestä tulisi ihmeen koristeellinen aviomies! Mutta loppujen lopulta otaksun että sitä joutuu elämään miehensä kanssa eikä vain näyttelemään häntä päivällisillä ja teekutsuissa.
Hän oli poikkeuksellisen hauska tänä iltana. Betsy ja Mrs. Livermoore molemmat rakastuivat häneen — ja minä juuri pikkuisen. Hän huvitti meitä pitämällä puheen parhaalla julkisella tavallaan, aiheena Javan hyvinvointi. Meidän on ollut kauhean vaikea keksiä makuupaikkaa tuolle apinalle, ja Gordon todisti kumoamattoman johdonmukaisesti että koska olemme saaneet apinan Jimmieltä ja Jimmie on Percyn ystävä, sen on nukuttava Percyn kanssa. Gordon on syntynyt puhujaksi, ja kuulijakunta vaikuttaa häneen kuin samppanja. Hän osaa puhua yhtä liikuttavan vakavasti apinasta kuin suurimmasta sankarista mikä koskaan on vuodattanut verensä isänmaan puolesta.
Minä tunsin kyynelten kihoavan silmiini hänen kuvaillessaan Javan yksinäisyyttä, kun se katseli yön tuloa hiilikellarissamme ja ajatteli veljiensä leikkiä kaukana troopillisessa viidakossa.
Miehellä, joka osaa puhua tuolla tavoin, on tulevaisuus edessään. En epäilekään etten joudu äänestämään häntä presidentiksi kunhan tästä kuluu toiset 20 vuotta.
Meillä oli kaikilla hyvin hauskaa ja unohdimme kokonaan — kolmen tunnin ajaksi — että 107 orpoa uinaili yläpuolellamme. Niin paljon kuin rakastankin pikku kultia, on hauska päästä niistä eroon silloin tällöin.
Vieraani lähtivät kymmeneltä, ja nyt kai täytyy olla puoliyön aika. Tämä on kahdeksas päivä, ja kelloni on taas seisahtunut. Jane unohtaa vetää sen yhtä säännöllisesti kuin perjantai tulee. No niin, minä tiedän että on myöhäistä, ja velvollisuuteni naisena on nukkua kauneuden tähden, varsinkin kun sovelias nuori kosija on saapuvilla.
Lopetan huomenna. Hyvää yötä.
Lauantaina.
Gordon on viettänyt tämän aamun leikkimällä orpokotini kanssa ja suunnittelemalla älykkäitä lahjoja lähetettäviksi myöhemmin. Hän arvelee että kolme siististi maalattua heimovaakunasalkoa lisäisi intiaanitelttojemme viehätystä. Hän aikoo myöskin lahjoittaa kolme tusinaa neilikanpunaisia kolttuja pikkulapsillemme. Neilikanpunainen on väri, jota tämän laitoksen johtajatar suuresti suosii, sillä hän on kuolettavasti väsynyt siniseen! Jalomielinen ystävämme huvittelee itseään niinikään ajattelemalla kahta aasia ja satuloita ja pieniä punaisia vaunuja. Eikö ole mainiota että Gordonin isä on antanut hänelle niin runsaasti rahaa käytettäväksi ja että hän on tuollainen hyväntekeväisyyteen taipuva nuori mies? Hän on tällä hetkellä Percyn kanssa päiväaterialla hotellissa, ja luotan että hän siellä imee itseensä tuoreita aatteita hyväntekeväisyyden alalta.
Kenties luulet etten ole nauttinut tästä keskeytyksestä laitoselämän yksitoikkoisuudessa! Voit sanoa mitä vain haluat, rakas mrs. Pendleton, siitä kuinka hyvin johdan orpokotiasi, mutta se on aivan yhdentekevää, minulle ei ole luonteenmukaista pysyä niin alallani. Minä hyvin usein tarvitsen vaihtelua. Juuri siksi Gordon, hänen pulppuava optimisminsa ja pojan mielensä, on niin virkistävä, varsinkin vastakohdaksi liian paljolle tohtorille.
Sunnuntai-aamuna.
Minun täytyy kertoa sinulle kuinka Gordonin vierailu päättyi. Hänen aikomuksensa oli ollut lähteä neljältä, mutta onnettomana hetkenä pyysin häntä jäämään 9.30 junaan, ja eilen iltapäivällä hän ja Singapore ja minä teimme pitkän kävelyn kauas tämän orpokodin tornien näkyviltä, ja pysähdyimme sievään pieneen ravintolaan tien varrella, jossa saimme tyydyttävän illallisen: savustettua silavaa ja munia ja kaalia. Sing ahtoi itseensä niin häpeällisesti että on ollut haluton siitä saakka.
Kävely ja kaikki oli hauskaa ja hyvin mieluisa vaihtelu tässä yksitoikkoisessa elämässä, jota vietän. Se olisi saanut minut hyvälle tuulelle ja tyytyväiseksi pitkäksi aikaa, jollei myöhemmin olisi tapahtunut jotakin äärettömän epämiellyttävää. Meillä oli kaunis, aurinkoinen, huoleton iltapäivä, ja minä suren kun se pilattiin. Palasimme takaisin hyvin epäromanttisesti resiinalla ja pääsimme J.G. Homeen ennen yhdeksää; juuri hyvissä ajoin hänen lähteä asemalle ja ehtiä junaansa. Niinpä en pyytänyt häntä sisään, vaan kohteliaasti toivotin hänelle hyvää matkaa porttikäytävässä.
Käytävän sivussa talon varjossa seisoi muuan auto; minä tunsin sen ja arvelin että tohtori oli sisällä Mr. Witherspoonin luona. (He usein viettävät iltansa laboratoriossa.) No niin, lähdön hetkellä sai Gordon onnettoman päähänpiston pyytää minua jättämään tämän orpokodin hoito ja sensijaan ryhtyä hoitamaan erästä yksityistaloa.
Oletko koskaan moista kuullut? Miehellä oli ollut koko iltapäivä ja peninkulmittain tyhjiä niittyjä missä pohtia tuota kysymystä, mutta sensijaan hänen piti valita paikaksi meidän kynnysmattomme.
En oikein tiedä mitä sanoin, koetin keveästi torjua asian ja jouduttaa hänet junaan. Mutta hän ei tahtonut tulla keveästi torjutuksi. Hän asettui tukevasti ovipieltä vastaan ja tahtoi välttämättä saada asian selväksi. Minä tiesin että hän myöhästyisi junasta ja että tämän laitoksen joka ikkuna oli auki. Miehet eivät koskaan vähääkään ajattele mahdollisia kuulijoita, nainen se aina ajattelee mikä on sopivaa.
Koska hermostuneen kiihkeästi tahdoin päästä hänestä vapaaksi, pelkään että olin aika jyrkkä ja tahditon. Hän alkoi suuttua, ja silloin jokin onneton sattuma sai hänen katseensa osumaan autoon. Hänkin tunsi sen, ja ollen hurjalla tuulella hän alkoi tehdä pilaa tohtorista. "Se vanha mulkosilmä", sanoi hän, ja "koipeliini", ja oi, hirvittävän määrän sopimattomia, typeriä asioita.
Minä selitin hänelle vakuuttavan tosissani etten hiventäkään välittänyt tohtorista, että hän oli mielestäni juuri niin hassunkurinen ja mahdoton kuin suinkin saattoi, kun äkkiä tohtori nousi autosta ja astui luoksemme.
Minun olisi ollut hyvin mukava haihtua maan päältä sinä hetkenä!
Sandy oli ihan ilmeisesti vihoissaan, niinkuin hän hyvin saattoi olla, mutta täysin kylmä ja hillitty. Gordon oli kuuma ja pakahtumaisillaan kuviteltuihin vääryyksiin. Minä olin hämmentynyt tästä täysin typerästä ja tarpeettomasta häiriöstä, joka äkkiä nousi eteemme syyttä suotta. Sandy pyysi minulta moitteettoman kohteliaasti anteeksi että oli huomaamattomana kuunnellut, kääntyi sitten Gordoniin ja kutsui hänet jäykästi autoonsa luvaten ajaa asemalle.
Minä pyysin häntä jäämään. En tahtonut aiheuttaa mitään typerää riitaa heidän välilleen. Mutta he kiipesivät autoon kiinnittämättä minuun vähintäkään huomiota ja, huristivat tiehensä jättäen minut kaikessa rauhassa seisomaan kynnysmatolle.
Minä lähdin sisään ja menin vuoteeseen ja makasin valveilla tuntikausia odottaen kuulevani — en tiedä minkälaisen räjähdyksen. Kello on nyt 11, ja tohtori ei ole näyttäytynyt. En tiedä kuinka maailmassa osaan olla kun hän tulee. Kai minun pitää piiloutua vaatekaappiin.
Oletko koskaan kuullut mitään niin tarpeetonta ja typerää kuin koko tuo tilanne? Otaksun nyt että olen riidellyt Gordonin kanssa — enkä totisesti tiedä mistä, — ja tietysti välini tohtorin kanssa menee nyt aivan hunningolle. Sanoin kauheita asioita hänestä, — sinä tiedät kuinka typeriä minä osaan puhua, — asioita, joita en vähääkään tarkoittanut.
Soisin että nyt olisi eilen tähän aikaan. Panisin Gordonin lähtemään neljältä.
Sunnuntai-iltapäivänä.
Paras tohtori MacRae!
Kauhea, typerä, viheliäinen juttu tuo eilisiltainen! Mutta teidän täytyy tuntea minut jo siksi hyvin että tiedätte etten ikinä tarkoita kaikkea sitä hassutusta mitä puhun. Kielelläni ei ole mitään yhteyttä aivojeni kanssa, se vain käydä vilisee ihan itsekseen. Mahdan näyttää silmissänne kauhean kiittämättömältä kaiken sen avun jälkeen, mitä olette antanut minulle tässä oudossa työssä, ja kärsivällisyyden, mitä olette (silloin tällöin) osoittanut.
Minä annan arvoa sille tosiseikalle etten olisi ikinä saanut tätä orpokotia sujumaan ilman teidän pätevää tukeanne taustassa, ja vaikka väliin, niinkuin itsennekin täytyy tunnustaa, olette ollut aika kärsimätön ja pahantuulinen ja vaikea, en ole kuitenkaan koskaan moittinut teitä siitä, enkä todellakaan tarkoittanut kaikkia noita sopimattomuuksia mitä sanoin teistä eilen illalla. Olkaa hyvä ja antakaa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Minusta olisi hyvin sietämätöntä menettää ystävyytenne. Ja me olemme ystäviä, emmekö ole? Minusta on hauska ajatella niin.
S. McB.
Rakas Judy!
Minulla ei totisesti ole aavistustakaan, olemmeko tohtori ja minä sopineet riitamme vai emmekö. Lähetin hänelle kohteliaan anteeksipyyntökirjeen, jonka hän otti vastaan hiljaisena kuin hauta. Hän ei tullut lähellemme ennenkuin tänään iltapäivällä, ja hän ei ole edes silmän räpytyksellä viitannut onnettomaan rettelöömme. Puhuimme yksinomaan ichthyoli-voiteesta, jonka piti parantaa ihottuma erään vauvan päänahassa; sitten, koska Sadie Kate oli läsnä, kääntyi keskustelu kissoihin. Näyttää siltä että tohtorin maltalaisella kissalla on neljä poikasta, ja Sadie Kate ei rauhoitu ennenkuin on saanut nähdä ne. Ennenkuin tiesin mitä tapahtui huomasin lupaavani viedä hänet katsomaan noita viheliäisiä kissanpoikia kello 4 huomenna.
Jonkajälkeen tohtori kumarsi välinpitämättömän kohteliaasti ja poistui. Ja siihen asia nähtävästi päättyy.
Sunnuntainen kirjeesi on tullut, ja kuulen ihastuksissani että olette ottaneet talon. Tulee olemaan ihanaa saada sinut naapuriksi niin pitkäksi aikaa. Uudistustemme pitäisi edistyä pikamarssissa, kun sinä ja puheenjohtajamme olette vierellämme. Mutta minusta näyttää että sinun pitäisi päästä tänne ennen elokuun seitsemättä. Oletko varma että kaupungin ilma tekee sinulle hyvää juuri nyt? En ole koskaan nähnyt niin harrasta vaimoa.
Kunnioittava tervehdykseni puheenjohtajalle.
S. McB.
Heinäkuun 22 p.
Rakas Judy!
Ole hyvä ja kuule!
Kello 4 vein Sadie Katen tohtorin taloon katsomaan noita kissoja. Mutta Freddy Howland oli juuri 20 minuuttia sitten pudonnut portaita alas, joten tohtori parhaillaan oli Howlandin talossa askarrellen Freddyn solisluun kanssa. Hän oli jättänyt meille sanan, että istuisimme odottamaan, hän tulisi pian takaisin.
Mrs. McGurk työnsi meidät kirjastoon ja tuli sitten — jottei jättäisi meitä yksin — itse sisään muka kiillottamaan messinkiä. En käsitä mitä hän luuli meidän voivan tehdä. Ehkä olisimme karanneet ja vieneet pelikaanin.
Minä asetuin lukemaan kiinalaista tilannetta koskevaa kirjoitelmaaCentury'stä, ja Sadie Kate harhaili ympäri kuin utelias pieni makiapina tutkien laveasti kaikkea minkä löysi.
Hän alkoi täytetystä flamingosta ja tahtoi tietää mikä teki sen niin suureksi ja mikä teki sen niin punaiseksi. Söikö se aina sammakoita, ja oliko se loukannut toisen jalkansa? Sadie Kate naksuttaa kysymyksiä säännöllisen itsepintaisesti kuin kahdeksan päivän kello.
Minä hautauduin lukuuni ja annoin Mrs. McGurkin pitää huolta Sadiesta. Lopuksi, päästyään puoliväliin huonetta, hän tuli erään pienen tytön valokuvan luo, joka oli nahkakehyksissä keskellä tohtorin kirjoituspöytää. Se oli omituinen, keijukaismaisen kaunis lapsi, joka hämmästyttävästi muistutti pientä Allegraamme. Tämä valokuva olisi saattanut olla Allegran kuva viisi vuotta vanhempana. Olin huomannut sen sinä iltana kun olimme illallisilla tohtorin luona, ja aikonut kysyä kuka hänen pikku potilaistaan se oli. Onneksi en kysynyt!
"Kuka tuo on?" kysyi Sadie Kate osoittaen kuvaa.
"Se on tohtorin pieni tyttö."
"Missä se on?"
"Se on kaukana isoäitinsä luona."
"Mistä tohtori sai sen?"
"Hänen vaimonsa antoi sen hänelle."
Minä ponnahdin kirjastani kuin sähköiskun saaneena.
"Hänen vaimonsa!" huusin minä.
Seuraavana hetkenä raivostuin itseeni siitä että olin puhunut, mutta olin hämmentynyt niin täydellisesti. Mrs. McGurk oikaisihe ja kävi äkkiä perin puheliaaksi.
"Ja eikö hän ole koskaan kertonut teille vaimostaan? Tämä tuli mielenvikaan kuusi vuotta sitten. Kävi niin että häntä ei ollut turvallista pitää talossa, ja tohtorin täytyi panna hänet pois. Se vei melkein hengen tohtorilta. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa naista kuin hän oli. Minä luulen ettei tohtori vetänyt suutansa hymyyn vuosikausiin. Sepä sukkelaa ettei hän ole puhunut siitä teille, vaikka te olette niin hyvä ystävä!"
"Luonnollisesti se ei ole aihe, josta hän välittäisi puhua", sanoin kuivasti ja kysyin mitä kiilloitusjauhetta hän käyttää messinkiin.
Sadie Kate ja minä menimme ullakolle ja pyydystimme kissanpojat ominpäin, ja onnellisesti ehdimme pois ennenkuin tohtori tuli takaisin.
Mutta tahdotko kertoa minulle mitä tämä merkitsee? Eikö Jervis tietänyt, että hän on naimisissa? Se on kummallisin seikka mitä koskaan olen kuullut. Ajattelen totisesti, niinkuin McGurk ehdottaa, että Sandy olisi sattumalta voinut mainita että hänellä on vaimo houruinhuoneessa.
Mutta tietysti se on hirveä murhenäytelmä ja arvelen että hän ei saata puhua siitä. Ymmärrän nyt miksi hän niin sairaalloisesti pohtii perinnöllisyyskysymystä — lyön vetoa että hän pelkää pikku tytön puolesta. Kun ajattelen kuinka paljon olen hullutellut tuosta asiasta, pelkään että olen haavoittanut häntä hirveästi, ja olen suuttunut itseeni ja suuttunut häneen.
Minusta tuntuu kuin en koskaan enää tahtoisi nähdä tuota miestä. Auta armias minkälaiseen vyyhteen olemme toimittaneet itsemme!
SinunSALLIE.
P.S. Tom McCoomb on kaatanut Mamie Proutin muurilaastipurtiloon — sellaiseen jota muurarit käyttävät. Mamie on kärventynyt. Olen lähettänyt hakemaan tohtoria.
Heinäkuun 24 p.
Paras Rouva!
Minulla on kerrottavana kauhea häväistysjuttu John Grier Homen johtajattaresta. Älä päästä sitä sanomalehtiin, ole niin hyvä. Voin kuvitella höystettyjä yksityiskohtia tutkimuksessa, jonka jälkeen johtajatar eroitetaan "Julmuuden" vuoksi.
Istuin auringonpaisteessa avoimen ikkunani luona tänä aamuna lukien herttaista kirjaa Froebelin lastenkasvatus-teorioista — ei koskaan saa menettää malttiansa, pitää aina puhua lempeästi pienokaisille. Vaikka he saattavat näyttää pahoilta, eivät he todellisuudessa sitä ole. He joko eivät voi hyvin tai ei heillä ole mitään mielenkiintoista tehtävää. Älä koskaan rankaise, kiinnitä vain heidän huomionsa muuhun. Minä kehitin itsessäni hyvin rakastavaa, ylevää mielialaa kaikkea tätä ympärilläolevaa nuorta elämää kohtaan, kun äkkiä huomioni kiinnitti ryhmä pieniä poikia ikkunan alla.
"Uh, John — älä kiusaa sitä!"
"Anna sen mennä!"
"Tapa se pian!"
Ja yli heidän vastalauseittensa kohosi jonkun hädässäolevan eläimen tuskallinen vikinä. Minä heitin Froebelin pois, juoksin portaita alas ja syöksyin heidän kimppuunsa sivuovesta. He näkivät minun tulevan ja hajaantuivat oikealle ja vasemmalle paljastaen näkyviin John Cobdenin, joka parhaillaan kidutti hiirtä. Säästän sinulta inhottavat yksityiskohdat. Käskin erään pojista hukuttamaan elukan pian! Johnia tartuin kaulukseen, ja laahasin tuon kiemurtelevan ja potkivan pojan kyökin ovesta sisään. Hän on iso, kömpelö kolmetoistavuotias poika ja hän tappeli kuin pieni tiikeri ja tarrautui joka ovenpieleen kulkiessamme. Epäilen olisinko tavallisissa oloissa osannut käsitellä häntä, mutta tuo 1/16 irlantilaista, mikä minussa on, oli kaikki pinnalla, ja taistelin kuin hullu. Me töytäsimme keittiöön, ja etsin nopeasti jotakin kuritusvälinettä. Pannukakun-kääntäjä oli ainoa työkalu, joka sattui silmiini. Otin sen ja löin lasta kaikin voimin kunnes olin muuttanut sen kyyristyväksi, vinkuvaksi armonpyytäjäksi siitä tappelevasta pikku kerskurista, mikä se oli ollut neljä minuuttia sitten.
Ja kuka syöksyi silloin äkkiä keskelle tätä purkausta jollei tohtori MacRae! Hänen kasvonsa olivat kalpeat hämmästyksestä. Hän tuli luoksemme ja otti pannukakun-kääntäjän kädestäni ja nosti pojan jaloilleen. Johnnie pääsi nopeasti hänen taakseen ja tarrautui häneen! Minä olin niin suuttunut etten todellakaan voinut puhua, siinä kaikki että saatoin olla itkemättä.
"Tulkaa, me viemme hänet kansliaan", sanoi tohtori vain. Ja me marssimme pois, Johnnie pysytellen mahdollisimman kaukana minusta ja ontuen huomattavasti. Jätimme hänet kansliaan, menimme kirjastooni ja suljimme oven.
"Mitä ihmettä lapsi on tehnyt", kysyi tohtori.
Silloin minä yksinkertaisesti laskin pääni pöydälle ja rupesin itkemään! Olin aivan lopussa sekä henkisesti että ruumiillisesti; olin tarvinnut kaikki voimani saadakseni pannukakunkääntäjän tehoamaan.
Nyyhkytin hänelle kaikki veriset yksityiskohdat, ja hän sanoi etten saanut ajatella niitä, hiiri oli kuollut nyt. Sitten hän haki minulle vettä juotavaksi ja käski minun itkeä kunnes olin väsynyt; se tekisi minulle hyvää. En ole varma etteikö hän taputtanut minua päähän! Joka tapauksessa se oli hänen parasta ammattikäytöstään. Olen satoja kertoja nähnyt hänen käyttävän samaa kohtelua hysteerisille orvoille. Ja tämä oli ensimäinen kerta viikon aikana kun olimme sanoneet toisillemme muuta kuin muodollisen "hyvää huomenta!"
No niin, heti kun olin sillä asteella että saatoin nousta istumaan ja nauraa, kostuttaen silmiäni silloin tällöin märällä nenäliinalla, aloimme tutkia Johnin tapausta. Pojalla on sairaalloinen perinnöllisyys, sanoo Sandy, ja hän saattaa itse olla hieman viallinen. Meidän täytyy käsitellä tätä tapausta kuin tautia yleensä. Normaalitkin pojat ovat usein julmia; lapsen moraalinen tunto on kehittymätön 13 vuoden iässä.
Sitten hän ehdotti että hautoisin silmiäni kuumalla vedellä ja palaisin arvokkuuteeni. Sen teinkin. Ja me kutsuimme Johnnien sisään. Hän seisoi — omasta halustaan — koko kohtauksen ajan. Tohtori puhui hänelle — oi, niin järkevästi ja kauniisti ja inhimillisesti! John esitti puolustuksekseen että hiiri on vitsaus ja se pitää tappaa. Tohtori vastasi että ihmisrodun menestys vaatii monen eläimen uhraamista, edun vuoksi, ei koston, mutta että uhrin pitää tapahtua mahdollisimman tuskattomasti. Hän selitti hiiren hermorakenteen ja huomautti kuinka tuolla pienellä eläinparalla ei ollut mitään puolustuskeinoja. Oli raukkamaista kiusata sitä suotta. Hän käski Johnia kehittämään mielikuvitustaan sen verran että voisi katsoa asioita toisen henkilön näkökannalta, vaikka tuo toinen henkilö olisikin vain hiiri. Sitten hän meni kirjahyllylle ja otti esiin minun kappaleeni Burnsin runoja, kertoi mikä suuri runoilija Burns on ja kuinka kaikki skotlantilaiset rakastavat hänen muistoaan.
"Ja näin hän on kirjoittanut hiirestä", sanoi Sandy, haki runon "Voi pieni, värjyvä eläin parka", jonka hän luki ja selitti pojalle niinkuin vain skotlantilainen osaa.
John lähti katuvaisena, ja Sandy suuntasi ammatillisen huomionsataaskin minuun. Hän sanoi että olen väsynyt ja vaihtelun tarpeessa.Miksi en lähtisi Adirondacksiin viikoksi? Hän ja Betsy ja Mr.Witherspoon liittyisivät komiteaksi ja hoitaisivat orpokotia.
Tiedätkö, juuri niin minä olisinkin tahtonut tehdä! Tarvitsen ajatusten vaihtelua ja vähän männyntuoksuista ilmaa. Kotolaiseni pystyttivät leirin viime viikolla, ja heidän mielestään minä olen hirveä kun en tule mukaan. He eivätvoiymmärtää että kun kerran on ruvennut tällaiseen toimeen, ei sitä saata lykätä syrjään silloin tällöin kun haluttaa. Mutta muutamia päiviä voin helposti olla poissa. Orpokotini on vedetty vireeseen kuin kahdeksan päivän kello, ja käy viikon eteenpäin ensi maanantaista kello 4 i.p., ja sitten juna tuo minut takaisin. Ehdin kaikessa rauhassa asettua ennenkuin sinä tulet, ja aivoissani ei ole mitään harhailevia kuvitteluita.
Mutta Master John on onnellisen kuritetussa tilassa sielun ja ruumiin puolesta. Ja minä melkein aavistan että Sandyn siveyssaarnalla oli sitä suurempi voima, kun sen edellä oli käynyt minun pannukakun-kääntäjäni! Mutta yhden asian minä tiedän — Suzanne Estelle on kauhuissaan kun vain jalallani astun hänen keittiöönsä. Otin sattumalta perunanuijan käteen antaessani lausuntoni eilisillan liian suolaisesta sopasta, ja hän juoksi piiloon puulaatikon oven taakse.
Huomenna kello 9 lähden matkoilleni, valmistettuani tietä viidellä sähkösanomalla. Ja oi, et voi kuvitella kuinka kiihkeästi odotan saada taaskin olla iloinen, huoleton nuori olento — meloa kanoottia järvellä ja samoilla metsissä ja tanssia klubitalolla. Olin haltioitumisen tilassa koko yön ajatellessani sitä. En todellakaan ollut huomannut kuinka kuolettavasti olin väsynyt koko tähän orpokodin maailmaan.
"Teidän tarvitsee", sanoi Sandy, "päästä hiukan pois ja hurjistella vähän."
Tuo lääkemääräys oli suurenmoisen selvänäköinen. En voi ajatella mitä mieluummin tekisin tällä hetkellä kuin hurjistelisin hiukan. Tulen takaisin uusiutunein tarmoin, valmiina toivottamaan tervetulleiksi sinut ja työteliään kesän.
Kuten ainaSALLIE.
P.S. Jimmie ja Gordon ovat molemmat siellä. Soisin niin että sinä voisit tulla mukaan. Aviomies on hyvin epämukava.
MCBRIDEN LEIRI,heinäkuun 29 p.
Rakas Judy!
Tämä kertoakseni sinulle että vuoret ovat korkeammat kuin tavallisesti, metsät vihreämmät ja järvi sinisempi.
Ihmiset näyttävät tulevan myöhään maalle tänä vuonna; Harrimanin leiri on ainoa toinen mikä on avattu meidän päässä järveä. Klubitalossa on hyvin niukalti tanssivia miehiä, mutta meillä on vieraana talossa kohtelias nuori poliitikko, joka tanssii mielellään, joten yleinen niukkuus ei ole minulle haitaksi.
Kansakunnan asiat ja orpolasten kasvatus on sysätty taustaan, kun melomme pitkin tämän viehättävän järven sinikukkaisia rantoja. Ajattelen vastenmielisesti ensi maanantaita 7.56, jolloin käännän selkäni vuorille. Kauheinta loma-ajassa on että kun se alkaa, himmentää onneasi jo sen lähenevä loppu.
Kuulen verannalta äänen, joka kysyy onko Sallie löydettävissä ulkoa vai sisältä.
Addio!
Elokuun 3 p.
Rakas Judy!
Tullut takaisin John Grieriin, harteilla tulevan sukupolven taakat. Mikä kohtaisi silmiäni kun astun näille maille, jollei John Cobden, muistettava pannukakun-kääntäjästä, hihassa jokin merkki. Katsoin sitä lähempää ja luin "E.S.Y." kultakirjaimin! Tohtori on poissaollessani perustanut Eläinsuojelusyhdistyksen haaraosaston ja pannut Johnnien puheenjohtajaksi.
Kuulin että poika oli eilen pysäyttänyt työmiehet rakenteilla olevalla voudin mökillä ja nuhdellut heitä ankarasti siitä että he olivat lyöneet hevosia ylämäessä. Tämä kaikki ei voi tuntua hullunkuriselta muista kuin minusta.
On paljon uutisia, mutta koska tulet tänne neljän päivän kuluttua, miksi vaivautua kirjoittamaan? Vain yhden herkullisen palan säästän kirjeen loppuun. Pidätä siis henkeäsi. Saat vavahtaa sivulla 4. Kuulisit kuinka Sadie Kate vinkuu! Jane leikkaa hänen tukkaansa. Sensijaan, että pitäisi tukkaansa kahdella kireällä letillä, näin — pikku velhomme on tulevaisuudessa oleva tämän näköinen —
"Nuo porsaansaparot ottavat hermoilleni", sanoo Jane.
Voit nähdä kuinka paljon tyylikkäämpi ja pukevampi nykyinen tukkalaite on. Ajattelen että joku varmaan tahtoo hänet kasvatiksi. Sadie Kate on vain tuollainen riippumaton, miehekäs pikku olento; luonto on ilmeisesti tehnyt hänet kykeneväksi pitämään huolta itsestään. Minun täytyy säästää kasvattivanhemmat heikoille.
Sinun pitäisi nähdä uudet pukumme! En jaksa odottaa kunnes tämä ruusunnuppujen seura saa puhjeta eteesi. Ja sinun olisi pitänyt nähdä kuinka nuo siniruutuis-silmät kirkastuivat, kun uudet puvut lopulta jaettiin — kolme pukua jokaiselle tytölle, kaikki eri väriä, ja kaikki täysin yksilöllistä omaisuutta, omistajan nimi lähtemättömästi neulottuna kauluksen sisäpuolelle. Mrs. Lippettin laiska järjestelmä antaa joka lapsen ottaa pesusta mikä puku tahansa, oli solvaus naisluonteelle.
Sadie Kate vinkuu kuin pieni porsas. Minun täytyy mennä katsomaan onko Jane epähuomiossa leikannut häneltä korvan.
Jane ei ole. Sadien erinomaiset korvat ovat vielä koskemattomina. Hän vinkuu vain periaatteesta, samoin kuin ihminen vinkuu hammaslääkärin tuolissa luullen että seuraavassa hetkessä tekee kipeätä.
En todellakaan keksi kirjoittaa mitään muuta kuin uutiseni — tässä se siis on, ja minä toivon että pidät siitä.
Minä olen kihloissa.
Sydämellinen tervehdykseni teille molemmille
S. McB.
JOHN GRIER HOME,Marraskuun 15 p.
Rakas Judy!
Betsy ja minä olemme juuri palanneet ajelemasta uudessa autossamme. Se epäilemättä lisää iloa laitoselämään. Auto kääntyi omasta halustaan Kalliotielle ja pysähtyi Shadywellin porttien eteen. Portissa oli ketju kiinni ja ikkunain edessä oli luukut ja koko paikka näytti suljetulta ja kolkolta ja sateen liuottamalta. Siinä oli jonkinlainen rappeutumisen leima, eikä se vähääkään muistuttanut sitä viihtyisää taloa, joka ennen vieraanvaraisesti tervehti minua iltapäivisin.
Minä en siedä että hauska kesämme on lopussa. Minusta tuntuu että eräs jakso elämääni on jäänyt taakseni ja että tuntematon tulevaisuus ahdistaa minua pelottavan läheltä. Itse asiassa tahtoisin lykätä häät vielä toiset kuusi kuukautta eteenpäin, mutta pelkään että Gordon parka nostaisi liian kauhean metelin. Älä luule että alan horjua, sillä sitä en tee. Minä vain jotenkin tarvitsisin enemmän aikaa ajatella asiaa, ja maaliskuu lähenee päivä päivältä. Tiedän ehdottomasti että teen kaikkein järkevimmin. Joka ihmisen, miehen tai naisen, on paras joutua sievästi ja sopivasti ja hauskasti naimisiin, mutta voi taivas, taivas! Minä vihaan mullistuksia, ja tästä tulee sellainen ennenkuulumaton mullistus! Vähin kun päivän työ on päättynyt ja olen väsynyt, ei minulla suorastaan ole rohkeutta nousta kohtaamaan sitä.
Ja nyt varsinkin kun te olette ostaneet Shadywellin ja tulette tänne joka kesä, en mitenkään tahtoisi erota. Ensi vuonna, kun olen kaukana poissa, kalvaa koti-ikävä minua, kun ajattelen työteliäitä, onnellisia aikoja John Grierissa, jossa sinä ja Betsy ja Percy ja äreä skotlantilaisemme teette hilpeästi työtä ilman minua. Kuinka mikään voisi korvata äidille 107 lapsen menetystä.
Minä toivon, että Judy nuorempi kesti matkan kaupunkiin menettämättä tavallista tasapainoansa. Lähetän hänelle pienen lahjan, jonka minä olen osaksi tehnyt ja Jane pääasiallisesti. Mutta minun täytyy ilmoittaa sinulle että kaksi kierrosta on tehnyt tohtori. Ihminen vain asteettain sukeltaa Sandyn luonteen syvyyksiin. Kymmenkuukautisen tuttavuuden jälkeen vasta saan selville että tuo mies osaa kutoa — taito, jonka hän poikana oppi vanhalta lammaspaimenelta Skotlannin nummilla.
Hän pistäytyi täällä kolme päivää sitten ja jäi teelle, melkein jo entisellä ystävällisellä tuulellaan. Mutta senjälkeen hän on taas jäykistynyt samaksi graniittimieheksi, jonka tunsimme kaiken kesää. Olen luopunut yrityksestäni vaikuttaa häneen. Otaksun kuitenkin että voi odottaakin miehen olevan vähän lamassa, kun hänellä on vaimo hulluinhuoneessa. Soisin että hän joskus puhuisi siitä. On kaameata kun sellainen varjo liitelee ihmisen ajatusten taustassa eikä koskaan tule oikein näkyviin.
Minä tiedän että tämä kirje ei sisällä sanaakaan sellaisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta siihen on syynä märän marraskuun päivän typerä hämäryys, ja minä olen typerän epäreippaalla tuulella. Pelkään kauheasti että minusta on kehittymässä temperamentti-ihminen, ja taivas tietää että Gordonilla on siksi paljon temperamenttia kuin yhdessä perheessä tarvitaan! En tiedä mihin joutuisimme jollen minä säilyttäisi järkevän tyventä, hilpeätä luontoani.
Oletko todella päättänyt lähteä Jervisin kanssa etelään? Minä pidän arvossa (jossain määrin) tunteesi vaatimusta saada olla miehesi kanssa yhdessä, mutta minusta tuntuu hieman uskalletulta viedä niin nuori tytär tropiikkiin.
Lapset leikkivät sokkoa alakäytävässä. Luulen että menen hetkeksi teuhaamaan heidän kanssaan ja koetan olla ystävällisemmällä tuulella ennenkuin uudelleen tartun kynääni.
A bientôt!SALLIE.
P.S. Nämä marraskuun yöt ovat aika kylmät, ja valmistaudumme muuttamaan teltat sisään. Intiaanimme ovat tätä nykyä hyvin hemmoiteltuja nuoria villi-ihmisiä, varustettuina lisäpeitoilla ja kuumavesipulloilla. Minusta on ikävää nähdä telttojen tyhjenevän; niistä on ollut meillä paljon hyvää. Poikamme ovat karaistuneita kuin Kanadan metsästäjät muuttaessaan sisään.
Marraskuun 20 p.
Rakas Judy!
Äidillinen huolenpitosi on herttainen, mutta minä en tarkoittanut mitä sanoin. Tietysti on täysin turvallista viedä Judy Nuorempi lauhkean troopillisiin maihin, joita Karaibin meri huuhtoo. Hän menestyy niin kauan kun et laske häntä suoraan päiväntasaajalle. Ja merituulten vilvoittama bungalow'nne palmujen siimeksessä, jäätelökone takapihalla ja englantilainen tohtori toisella puolen lahtea, tuntuu kuin tehdyltä vauvoja varten.
Vastaväitteeni johtuivat yksinomaan siitä itsekkäästä tosiseikasta että minä ja John Grier tulemme kaipaamaan sinua tänä talvena. Minä totisesti uskon että on hurmaavaa omata mies, joka harrastaa niin taiteellisia liikeyrityksiä kuin troopillisten rautateitten kauppaa ja asfalttijärviä ja gummilehtoja ja mahonkimetsiä. Soisin että Gordon asettuisi asumaan noihin maalauksellisiin maihin; tulevaisuuden romanttiset mahdollisuudet innostaisivat minua enemmän. Washington tuntuu kauhean arkiselta verrattuna Honduras'iin ja Nicaraguaan ja Karaibin meren saariin.
Minä tulen rantaan huiskuttamaan sinulle hyvästit.
Addio!SALLIE.
Marraskuun 24 p.
Rakas Gordon!
Judy on palannut kaupunkiin, ja purjehtii ensi viikolla Jamaikaan, joka tulee hänen päämajakseen sillä aikaa kuin Jervis risteilee läheisillä vesillä hoitaen noita hauskoja uusia liikeyrityksiään. Etkö sinä voisi ruveta kauppayrityksiin etelämerillä? Luulen että mieluummin jättäisin orpokodin, jos sinulla olisi jotakin romanttista ja seikkailunomaista tarjottavana tilalle. Ja ajattele kuinka kaunis olisit noissa valkeissa liinapuvuissa! Uskon todellakin että kykenisin aivan pysyväisesti olemaan rakastunut mieheen, jos hän aina olisi puettuna valkoisiin.
Et voi kuvitella kuinka minä kaipaan Judya. Hänen poissaolonsa tekee iltapäiväni pelottavan tyhjiksi. Etkö pian voi tulla tänne sunnuntaiksi? Luulen että sinun näkemisesi olisi hyvin virkistävää, ja olen ollut kauhean lamassa viime aikoina. Sinä tiedät, rakas Gordon, että pidän sinusta paljon enemmän, kun olet ihan tässä silmieni edessä kuin jos vain ajattelen sinua kaukaa. Uskon että sinulla täytyy olla jonkinlainen hypnoottinen vaikutus. Silloin tällöin, kun olet ollut poissa kauan, lumouksesi vähän ohenee, mutta kun näen sinut, tulee kaikki takaisin. Olet nyt ollut poissa pitkän, pitkän ajan, niin että ole hyvä ja tule pian taikomaan minut uudelleen!
Joulukuun 2 p.
Rakas Judy!
Muistatko kuinka korkeakoulussa, kun sinä ja minä suunnittelimme lempitulevaisuuttamme, aina käänsimme kasvot etelää kohti? Ja ajattele että nyt siitä on tullut tosi, ja siellä sinä olet, siellä purjehdit noiden troopillisten saarten lomitse! Oletko koskaan elämässäsi tuntenut sellaista väristystä, paitsi kertaa tai paria, jotka ovat yhteydessä Jervisin kanssa, kuin noustessasi laivankannelle varhaisena aamuna ja huomatessasi ankkuroitavan Kingstonin satamaan, jossa vesi on niin sinistä ja palmut niin vihreät ja ranta niin valkea?
Minä muistan kun ensi kerran heräsin tuossa satamassa; tunsin olevani kuin jokin suuren oopperan sankaritar keskellä epätodellisen kauniita, maalattuja kulisseja. Mikään neljällä Euroopanmatkallani ei ole koskaan vaikuttanut minuun niin valtavasti kuin noiden kolmen lämpimän viikon omituiset näyt ja maut ja tuoksut. Ja siitä saakka olen läähättäen toivonut takaisin. Kun rupean ajattelemaan sitä, saan tuskin niellyksi meidän epäintressantteja aterioitamme; tahtoisin syödä intialaista höystelihaa ja maissikääryleitä ja mangohedelmää. Eikö se ole hullua? Voisi luulla että minussa piilee pisara kreolilaista tai espanjalaista tai jotakin muuta lämmintä verta, mutta enhän ole mitään muuta maailmassa kuin kalsea sekoitus englantilaista ja irlantilaista ja skotlantilaista. Ehkä juuri siksi kuulen etelän kutsuvan. "Palmu uneksii männystä ja mänty palmusta".
Nähtyäni sinun lähtevän palasin New-Yorkiin ja kauhea matkustamisen jano jäyti kaikkia sisuksiani. Minäkin olisin tahtonut lähteä matkoille uusi sininen hattu päässä, uusi sininen kävelypuku yllä ja suuri kimppu orvokkeja kädessä. Viiden minuutin ajan olisin mielihyvällä sanonut ikuiset jäähyväiset rakkaalle Gordon paralle, jos siitä hyvästä olisin saanut avaran maailman vaellettavakseni. Otaksun että sinun mielestäsi ne eivät ole niin kokonaan yhteensopimattomat — Gordon ja avara maailma — mutta minä en nähtävästi kykene omaksumaan sinun näkökantaasi aviomiehistä. Minä näen avioliitossa samaa kuin miehet varmaan näkevät — hyvän, järkevän, arkipäiväisen laitoksen, mutta joka kauheasti rajoittaa ihmisen vapautta. Kun kerta kaikkiaan on mennyt naimisiin, on elämä jotenkin menettänyt seikkailuntuntunsa. Silloin eivät enää mitkään romanttiset mahdollisuudet voi yllättää ihmistä joka käänteen takaa. Häpeällinen totuus on se että yksi mies ei näytä aivan riittävän minulle. Minä pidän mielialojen vaihtelusta, joka johtuu vain miesten vaihtelusta. Pelkään että olen viettänyt liian liehittelevän nuoruuden, eikä minun ole helppo asettua.
Minulla näyttää olevan hyvin harhaileva kynä. Palatakseni asiaan: näin sinun lähtevän ja palasin lautalla New Yorkiin, mielessä kauhean tyhjä tunne. Kolmikuukautisen läheisen, pakisevan yhdessäolomme jälkeen tuntuu kauhean vaikealta tehtävältä kertoa sinulle huoleni sävyssä, joka pääsee mantereemme perälle saakka. Lauttani kulki teidän laivanne nenän editse, ja saatoin selvästi nähdä Jervisin ja sinut nojautuneina kaidepuuhun. Heilutin vimmatusti, mutta te ette edes silmää räpäyttäneet. Katseenne oli ikävöiden kiintynyt Woolworth Buildingin huippuun.
Palattuani New Yorkiin lähdin erääseen kauppataloon suorittaakseni muutamia pieniä ostoksia. Kun astuin sisään pyörivästä ovesta, kuka pyöritti vastakkaiseen suuntaan jollei Helen Brooks! Meille tuli kauhean tukala kohtaus, sillä minä koetin päästä takaisin ulos ja hän takaisin sisään; luulin että saisimme pyöriä siinä ikuisesti. Mutta viimein pääsimme yhteen ja löimme kättä, ja hän kiltisti auttoi minua valitsemaan 15 tusinaa sukkapareja ja 50 urheilupaitaa ja lakkia ja 200 paria paitahousuja ja sitten juttelimme koko matkan Fifty-second Streetille, jossa söimme päiväaterian Naisylioppilaitten klubissa.