The Project Gutenberg eBook ofPatty ja PriscillaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Patty ja PriscillaAuthor: Jean WebsterTranslator: Arne YlermiRelease date: December 31, 2017 [eBook #56272]Language: FinnishCredits: Produced by Anna Siren ja Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PATTY JA PRISCILLA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Patty ja PriscillaAuthor: Jean WebsterTranslator: Arne YlermiRelease date: December 31, 2017 [eBook #56272]Language: FinnishCredits: Produced by Anna Siren ja Tapio Riikonen
Title: Patty ja Priscilla
Author: Jean WebsterTranslator: Arne Ylermi
Author: Jean Webster
Translator: Arne Ylermi
Release date: December 31, 2017 [eBook #56272]
Language: Finnish
Credits: Produced by Anna Siren ja Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PATTY JA PRISCILLA ***
Produced by Anna Siren ja Tapio Riikonen
Kirj.
Jean Webster
(Setä Pitkäsäären tekijä)
Tekijän luvalla englanninkielestä suomentanut
Arne Ylermi
Alkuperäinen nimi: "When Patty Went to College"
Helsingissä, Kustannusliike Minerva O.-Y, 1920.
I. Tunteellinen ovenvartija.II. Vanha pelko.III. Herkkäuskoinen herra Todhunter.IV. Etiikan luento.V. Salaperäinen Kate Ferris.VI. Tarina, johon oli neljä jatkoa.VII. Muinaisenglanninkielen tutkinto.VIII. Robertin kuolema.IX. Patty lohduttajana.X. Italian kautta.XI. "Paikallisväri."XII. Seuratapojen vaatimukset.XIII. Mela ulkona.XIV. Tarina vainotusta tytöstä.XV. Patty ja piispa.
Tunteellinen ovenvartija.
"Mustetolpot", huomautti Patty, imien loukkaantunutta peukaloaan, "eivät nähtävästi ole tarkoitetut nupien naulaamista varten. Tarvitsisin välttämättä vasaran."
Tämä huomautus jäi vastausta vaille, ja Patty laskeutui alas pystyportaiden ylimmältä astuimelta ja meni huonetoverinsa luo, joka istui lattialla ottamassa esille vaatearkusta sohvatyynyjä ja verhoja.
"Priscilla", sanoi hän pyytäen, "sinulla ei ole mitään tekemistä.Menepäs noutamaan Petersiltä vasara."
Priscilla nousi vastahakoisesti. "Luulen, että ainakin viisikymmentä tyttöä on jo käynyt sitä pyytämässä."
"Viis' siitä, hänellä on omansa takataskussaan. Lainaa se. Ja Pris", — huusi Patty vielä hänen jälkeensä — "pyydä sitten, että hän lähettää jonkun miehen ottamaan tämän astiakaapin oven saranoiltaan."
Sillävälin istuutui Patty portaiden ylimmälle astuimelle ja katseli allaan olevaa sekamelskaa. Itämainen, ruo'oista tehty nojatuoli, jonka kädensijat olivat jokseenkin pahoin kuluneet, muutamia pienempiä erilaisia tuoleja, kaksi pulpettia, sohva, pöytä ja kaksi vaate-arkkua olivat yhdessä läjässä keskellä huonetta. Lattia, sikäli kuin sitä voi sieltä täältä huonekalujen lomasta huomata, oli ruohon-viheriän maton peitossa, kun taas ikkuna- ja oviverhot olivat räikeän karmosiinipunaisia.
"Tuskinpa vaan kukaan", ajatteli Patty itsekseen katsellessaan kalustoa, "kutsuisi tätä värien sopusoinnuksi."
Samassa koputettiin ovelle. "Sisään", sanoi hän.
Ovelle ilmestyi siniseen, nilkkaan asti ulottuvaan, liinaiseen merimiespukuun puettu tyttö, jolla oli pitkä hiuspalmikko niskassaan. Patty tutki häntä ääneti. Tytön silmät harhailivat hämmästyneinä ympäri huonetta ja kiintyivät lopuksi portaiden huipulle.
"Minä — minä olen 'nahkiainen'" ["nahkiaisiksi" kutsuttiin ensikurssilaisia], aloitti hän.
"Mutta, rakas ystävä", mutisi Patty ikäänkuin anteeksi pyytäen, "minä olisin luullut Teitä yläluokkalaiseksi; mutta" — viitaten kädellään lähintä vaate-arkkua — "tulkaa sisään ja istukaa. Minä tarvitsen Teidän neuvoanne. Tässä esimerkiksi on vihreitä värivivahduksia", sanoi, hän ikäänkuin jatkaen keskustelua, "jotka eivät niinkään huonosti sovi yhteen punaisen kanssa; mutta sanokaa suoraan, sopiikotuovihreä vivahdus mihinkään?"
"Nahkiainen" katsoi vuoroin Pattya vuoroin mattoa ja hymyili epävarmasti. "Ei", sanoi hän, "sitä minä en luule."
"Tiesin, että sanoisitte niin", huudahti Patty, huoaten helpoituksesta. "Mutta mitä sitten neuvoisitte meidän tekemään sille?"
"Nahkiainen" joutui hämilleen. "En tiedä, ellette ota sitä pois", änkytti hän.
"Sepä mainiota!" huudahti Patty. "Kummallista, ettemme ole ennen tulleet sitä ajatelleeksi."
Priscilla palasi samassa takaisin ilmoittaen: "Peters on epäluuloisin mies, minkä olen koskaan tuntenut!" Mutta hän vaikeni äkkiä huomatessaan "nahkiaisen."
"Priscilla", sanoi Patty ankarasti, "ethän vain liene ilmaissut, että ripustamme verhoja seinille."
"Koetin välttää sitä", sanoi Priscilla, "mutta hän luki totuuden silmistäni. Hän oli tuskin katsahtanut minuun kun hän sanoi: 'Kuulkaapas neiti, tiedättehän Te, että on vastoin sääntöjä ripustaa verhoja seinille ja lyödä nauloja rappaukseen, ja minä en luule Teidän tarvitsevan ollenkaan vasaraa'."
"Hävytön olento!" huudahti Patty.
"Mutta", jatkoi Priscilla nopeasti, "minä pistäysin tullessani Georgie Merrilesin luo ja lainasin hänen vasaransa. Oh, olin vähällä unohtaa", lisäsi hän, "Peters sanoi, ett'emme saa ottaa ovia pois saranoiltaan — että niin pian kuin me olemme ottaneet omamme pois paikoiltaan, niin viisisataa muuta nuorta neitosta tahtoo tehdä samoin ja silloin riittää puolelle tusinalle miehiä koko kesäksi työtä asettaessaan niitä taas paikoilleen."
Pattyn otsa vetäytyi pahaaennustavaan ryppyyn ja "nahkiainen" kysyi pelokkaasti: "Kuka on Peters?"
"Peters", sanoi Priscilla, "on lyhyt, vääräsäärinen herrasmies, jolla on punainen Van-Dyck-parta, ja jonka varsinainen arvonimi on ovenvartija, mutta joka tosiasiassa on diktaattori. Jokainen pelkää häntä — myöskin Prexy."
"En minä kuitenkaan", sanoi Patty, "ja", lisäsi hän päättävästi, "tuo ovi täytyy saada pois, sanokoonpa hän sitä tai tätä ja luulen, että saamme siis ottaa sen itse."
Hänen silmänsä kiintyivät jälleen mattoon ja hänen katseensa kirkastui. "Oh, Pris, meillä on uusi oivallinen suunnitelma. Tämä pikku ystäväni ei sano pitävänsä matosta ollenkaan ja ehdottaa, että ottaisimme sen pois ja maalaisimme lattian mustalla värillä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä", lisäsi hän, "että flaamilainen tammilattia ryijyllä peitettynä olisi paljon kauniimpi."
Priscilla katsoi epäilevästi "nahkiaiseen" ja sitten lattiaan."Luuletteko, että he suostuvat siihen?"
"Sitä emme koskaan kysy heiltä", sanoi Patty.
"Nahkiainen" nousi veltosti ylös. "Minä tulin", sanoi hän epäröiden, "ottamaan selvää — minä sain kuulla, että tytöt lainaavat vanhoja kirjojaan, ja minä ajattelin, että jos Te tahtoisitte —"
"Tahtoisitte!" sanoi Patty vakuuttavasti, "me lainaamme sielummekin viidestäkymmenestä centistä lukukaudessa."
"Se — se oli latinan sanakirja, jota minä olisin tarvinnut", sanoi "nahkiainen", "ja viereisen huoneen tytöt sanoivat, että Teillä on kenties sellainen."
"Ja kaunis onkin", sanoi Patty.
"Mitä vielä", keskeytti Priscilla. "Hänen kirjastaan ovat kaikki lehdet O:sta R:ään poissa ja se on muutenkin aivan repaleinen, mutta minun", — hän penkoi erästä laatikkoa ja veti sieltä esiin paksun niteen ilman kansia — "vaikka se ei olekaan niin kaunis kuin se oli kerran, niin se on vielä yhtä käyttökelpoinen."
"Minun on selityksillä varustettu", sanoi Patty, "ja kuvitettu. Näytän heti miten erinomainen kirja se on"; ja hän alkoi laskeutua portaita, mutta Priscilla esti hänet tulemasta alas ja hän nousi jälleen ylimmälle astuimelle. "Minkä tähden", päivitteli hän pelästyneelle "nahkiaiselle", "ette sanonut tarvitsevanne sanakirjaa ennenkuin hän tuli takaisin. Sallikaa minun antaa Teille muutamia neuvoja koulu-uranne alussa", lisäsi hän opettavaisesti. "Älkää koskaan valitko itseänne suurempaa huonetoveria. Ne ovat vaarallisia."
"Nahkiainen" peräytyi äkkiä ovea kohden, joka samassa aukeni ja kynnykselle ilmestyi miellyttävän näköinen tyttö, jolla oli untuvanpehmeä, punertava tukka.
"Pris, sinä pakana veit minun vasarani!"
"Oh, Georgie, me tarvitsemme sitä paremmin kuin sinä! Tule sisään ja auta meitä naulaamisessa."
"Hei, Georgie", huudahti Patty portailta. "Etkö luule tästä huoneesta tulevan kauniin, sitten kun olemme saaneet sen valmiiksi?"
Georgie katseli ympärilleen. "Sinä olet paljon toivorikkaampi kuin minä olisin", naurahti hän.
"Nyt siitä ei tietysti voi vielä sanoa mitään", vastasi Patty. "Me aiomme verhota seinät tällä punaisella kankaalla ja maalata lattian mustaksi; laittaa tummat huonekalut, punaiset verhot ja himmeän valaistuksen."
"Kuinka ihmeessä", kysyi Georgie, "luulette saavanne heidät koskaan suostumaan sellaiseen? Minä pistin kolme pientä, vaivaista nupia seinään juuri tänään ja Peters kävi heti vihasta puhkuen minun kimppuuni aikoen kannella ellen ottaisi niitä heti pois."
"Me emme kysy koskaan lupaa", selitti Patty. "Se on ainoa keino."
"Teillä on aika työ edessänne, jos toivotte saavanne kaikki valmiiksi maanantaiksi", huomautti Georgie.
"C'est vrai", myönsi Patty, laskeutuen reippaasti alas portailta, "ja te saatte jäädä auttamaan meitä. Meidän täytyy saada kaikki huonekalut muutetuksi makuuhuoneeseen, ja matto viedyksi ylös ennenkuin voimme alkaakaan maalata." Hän katsoi "nahkiaista" tutkivasti. "Onko Teillä hirveän kiire?"
"Ei erittäin. Minun huonetoverini ei ole vielä saapunut, joten minä en voi ruveta järjestämään."
"Sepä oli hauskaa; sitten Te voitte auttaa meitä huonekalujen siirtämisessä."
"Patty!" sanoi Priscilla, "että sinä viitsit!"
"Minä jään hyvin mielelläni auttamaan, jos vaan tahdotte."
"Todellako!" sanoi Patty ystävällisesti. "Olen unohtanut kysyä Teidän nimeänne", jatkoi hän, "enkä luule Teidän pitävän 'nahkiaisen' nimestä; se ei ole kylliksi tarkka nimitys."
"Nimeni on Genevieve Ainslee Randolph."
"Genevieve Ains — hyvänen aika! En voi muistaa sitä. Mitä pidätte, jos kutsun Teitä lyhykäisyyden vuoksi Lady Clara Vere de Vere'ksi?"
"Nahkiainen" näytti epäröivän ja Patty jatkoi: "Lady Clara, sallikaa minun esittää huonetoverini, neiti Priscilla Pond. Hän on hyvä atleetti ja voittaa sadan yardin kilpailussa ja esteratsastuksessa ja saa siten nimensä sanomalehtiin. Ja hyvä ystäväni, neiti Georgie Merriles, yhdestä Bakotan vanhimmista perheistä. Neiti Merriles on hyvin lahjakas — laulaa sekakuorossa, soittaa kammalla —"
"Ja", keskeytti Georgie, "sallikaa minun esittää neiti Patty Wyatt, jolla —"
"Ei ole mitään erikoisalaa", sanoi Patty vaatimattomasti, "mutta on ainoastaan hyvä ja kaunis ja iloinen."
Samassa koputettiin ovelle, joka aukeni vastausta odottamatta. "Neiti Theodora Bartlet", jatkoi Patty, "yleisesti tunnettu nimeltä Twin, ja neiti Vere de Vere."
"Neiti Vere de Vere", mutisi Twin ällistyneenä ja istuutui vaatearkulle.
"Nimitystä Twin" [kaksoinen], selitti Patty, "käytetään ainoastaan vertauskuvallisessa merkityksessä. Tämän nimen sai hän 'nahkiais'-vuotenaan ja sen aihe on häipynyt muinaisuuden aamuhämärään."
"Nahkiainen" katsoi Twin'iin ja avasi suunsa, mutta sulki sen jälleen mitään sanomatta.
"Minun mielilauselmani", sanoi Patty, "on aina ollut: Vaitiolo on kultaa. Huomaan olevamme siinä suhteessa hengenheimolaisia."
"Patty", sanoi Priscilla, "lakkaa kiusaamasta sitä lapsi parkaa ja ryhdy työhön."
"Kiusaamasta?" sanoi Patty. "Enhän minä häntä kiusaa; olemme juuri tulleet tutuiksi. Luulen kuitenkin, ettei tässä ole aikaa turhiin kohteliaisuuksiin. Tahdotko lainata jotain?" lisäsi hän kääntyen Twin'in puoleen, "vai pistäydyitkö vierailulle?"
"Vierailullepa tietenkin, mutta luulen, että tulen uudelleen sitten kun täällä ei ole huonekaluja nostettavana."
"Ei sinulla satu olemaan kaupunkiin menoa tänä iltana?"
"Kyllä", sanoi Twin. "Mutta", lisäsi hän varmuuden vuoksi, "jos on kysymys akkunaverholistoista, niin minä kieltäydyn niitä tuomasta. Tarjouduin tuomaan yhden Lucille Carter'ille eilisiltana, kun hänellä oli sellainen kiire toimeenpanna muuttokemut ja olin vähällä lävistää sillä konduktöörin noustessani vaunuun; ja esittäessäni hänelle anteeksipyyntöjäni iskin sen toisella päällä rouva Prexy'ltä hatun päästä."
"Meillä on akkunaverholistoja niin paljon kuin tarvitsemmekin", sanoi Patty. "Mutta meidän pitää saada hiukan maalia — viisi purkkia mustaa väriä ja kolme pensseliä; kiitoksia paljon ja näkemiin. Nyt", jatkoi hän, "on meidän kaikkein ensiksi saatava tuo ovi alas, ja minä menen kiristämään ruuvitaltan siltä vastahakoiselta Peters'iltä sill'aikaa kun te irroitatte naulat matosta."
"Häneltä et sitä saa", sanoi Priscilla.
"Saathan nähdä", sanoi Patty.
Viisi minuuttia myöhemmin hän palasi takaisin heiluttaen päänsä päällä ruuvitalttaa. "Voilà, mes amies!Peters'in kaikkein paras ruuvitaltta, josta minä olen personallisesti vastuunalainen."
"Kuinka Sinä sen sait?" kysyi Priscilla epäluuloisesti.
"Sinä käyttäydyt", sanoi Patty, "ikäänkuin luulisit minun iskeneen hänet tainnoksiin johonkin pimeään nurkkaan ja ryöstäneen sen häneltä. Minä vaan pyysin sitä häneltä kohteliaasti ja hän kysyi minulta mitä sillä tekisin. Minä sanoin hänelle, että tahdoin irroittaa ruuveja ja se syy tepsi häneen niin, että hän ojensi sen minulle sanaakaan sanomatta. Peters", lisäsi hän, "on hyvä; hän on vain kuten kaikki muutkin miehet — häntä kohtaan täytyy käyttää viekkautta."
Kello kymmenen samana iltana oli numero 399:n matto sievästi kokoonkäärittynä asetettu ylemmän käytävän toiseen päähän. Koko lähitienoo oli tärpätin hajun vallassa ja numero 399:n lattia kiiltävän musta, paitsi neljää tai viittä maalaamatonta paikkaa, jotka Patty nimitti "askeltaviksi" ja jotka piti maalata myöhemmin. Jokainen, joka sattui iltapäivän tai illan kuluessa pistäytymään sisään sai ottaa pensselin käteensä ja vuoron perään ruveta polvillaan maalaamaan lattiaa. Paitsi lattiaa, muutettiin kolme kirjahyllyä ja yksi tuoli mahongista flaamilaiseksi tammeksi ja jälellä oli vielä puoli purkkia maalia, jonka Patty koetti parhaansa mukaan saada käytetyksi.
Saaden vaivoin pidetyksi puuhansa salassa pystyttivät he jälleen portaat seuraavana aamuna, ja verhojen ripustaminen jatkui suurella riemulla, kunnes äkkiä kuului ovelta koputus, mikä keskeytti työn.
Aavistamatta uhkaavaa vaaraa huusi Patty ystävällisesti: "Sisään!"
Ovi aukeni ja kynnykselle ilmestyi Peters'in persoona; Priscilla pakeni raukkamaisesti jättäen huonetoverinsa yksinään portaiden huipulle.
"Oletteko Te se nuori neiti, joka lainasi minun ruuvi —" Peters vaikeni katsahdettuaan lattiaan ja hänen kasvonsa vääntyivät hämmästyksestä. "Missä täältä on se matto?" kysyi hän sellaisella äänellä kuin olisi luullut sen olevan maalin alla.
"Se on eteisessä", sanoi Patty ystävällisesti. "Mutta varokaa, ettette astu maalille."
"Teidän olisi pitänyt saada lupa" — aloitti hän jälleen, mutta hänen silmänsä osuivat seinäverhoihin ja hän vaikeni taas.
"Kyllä", sanoi Patty; "mutta me saimme kuulla, ettette olisi voineet juuri nyt luovuttaa meille miestä sitä maalaamaan, emmekä senvuoksi tahtoneet vaivata Teitä."
"On vastoin sääntöjä ripustaa verhoja seinille."
"Olen kuullut, että se on niin", sanoi Patty kohteliaasti, "ja yleensä se on sangen hyvä sääntö. Mutta katsokaahan näiden seinäpaperien väriä. Ne ovat herneen vihreät. Teillähän on ollut kylliksi tekemistä seinäpaperien kanssa, herra Peters, tietääksenne, että nämä ovat aivan mahdottomat, varsinkin kun meidän ikkuna- ja seinäverhomme ovat punaiset."
Peters'in katse oli kiintynyt astiakaappiin, josta ovi oli poissa. "Oletteko Te se nuori neiti", kysyi hän töykeästi, "joka pyysi minulta tätä ovea otettavaksi pois saranoiltaan?"
"En", sanoi Patty; "Se on varmaankin ollut minun huonetoverini. Se oli hyvin raskas", jatkoi hän valittaen, "ja meillä oli jokseenkin paljon puuhaa ennenkuin saimme sen alas, mutta me käsitimme luonnollisesti, että Teillä oli hirveästi työtä, eikä se oikeastaan ollut Teidän vikanne. Sitä varten minä tarvitsin ruuvitalttaa" lisäsi hän. "Olen pahoillani, etten tuonut sitä paikoilleen eilisiltana, mutta minä olin hyvin väsynyt ja sitten minä unohdin."
Peters vain murisi itsekseen. Hän tarkasteli nurkkakaappia, joka riippui seinällä. "Ettekö tiedä, että on vastoin sääntöjä lyödä nauloja rappaukseen?" kysyi hän ankarasti.
"Eivät ne ole nauloja", huomautti Patty. "Ne ovat koukkuja. Minä muistin, että Te ette pitäneet rei'istä ja panin senvuoksi ainoastaan kaksi, vaikka pelkään pahoin, että vähintäinkin kolme on välttämätöntä. Mitä ajattelette, herra Peters? Eikö se näytä lujalta?"
Peters ravisti sitä. "Se on tarpeeksi luja", sanoi hän äreästi. Kääntyessään hänen silmänsä kiintyivät pöytään Priscillan makuuhuoneessa. "Onko tuo tuolla kaasukamiina?" kysyi hän.
Patty kohautti olkapäitään. "Olkaa varovainen, herra Peters! Älkää menkö lähelle sitä kirjakaappia. Se on juuri maalattu."
Peters hypähti syrjään ja jäi seisomaan hajasäärin toinen jalka toisella, toinen toisella askelkivellä, jotka eivät olleet aivan lähellä toisiaan. Yksinpä ovenvartijankin on vaikea näyttää arvokkaalta tällaisessa asennossa ja sill'aikaa kun hän siinä kokoili hajanaisia vaikutelmiaan, harhaili Pattyn katse ikävöiden ympäri huonetta ikäänkuin löytääkseen jonkun, joka olisi voinut hänen kanssaan iloita tästä hullunkurisesta näytelmästä. Patty tunsi kuitenkin, että vaitiolo alkoi käydä uhkaavaksi ja hän kiiruhti sitä keskeyttämään:
"Siinä on jokin vika tuossa kaminassa; se ei tahdo ensinkään palaa. Pelkään, ettemme panneet sitä kokoon aivan oikein. Te varmaankin voisitte helposti huomata, mikä sitä vaivaa, herra Peters." Ja hän hymyili makeasti. "Ettekö tahtoisi katsoa sitä?"
Peters murisi taas itsekseen; mutta hän lähestyi samassa kaminaa.
Viisi minuuttia myöhemmin kun Priscilla pisti päänsä ovenraosta sisään nähdäkseen oliko sattumalta vielä jotain jälellä Pattysta, näki hän Petersin polvillaan makuuhuoneen lattialla paloiteltu kamiina hajallaan ympärillään ja kuuli hänen sanovan: "Minä luulen, että kun ne kerran on sinne pantu, niin ne voivat yhtä hyvin jäädä paikoilleen"; ja Pattyn siihen vastaavan: "Te olette kovin ystävällinen, herra Peters. Luonnollisesti, jos me olisimmetienneet—" Priscilla sulki hiljaa oven ja vetäytyi takaisin odottamaan Peters'in poislähtöä.
"Kuinka ihmeessä sinä suoriuduit hänestä?" kysyi hän syöksyen sisään heti kun Peters'in askelten kaiku oli häipynyt käytävän toiseen päähän. "Minä odotin saavani laulaa sielumessun sinun maallisten jäännöstesi ääressä ja löysinkin Peters'in polvillaan lattialla mitä ystävällisimpään keskusteluun syventyneenä."
Patty hymyili merkitsevästi. "Sinun tulee muistaa", sanoi hän, "ettäPeters ei ole ainoastaan ovenvartija: hän on myöskin mies."
Vanha pelko.
"Minä valmistan tänään teen", sanoi Patty ystävällisesti.
"Kuten tahdot", vastasi Priscilla, kohauttaen epäillen olkapäitään.
Patty puuhaili astioita kolistellen. "Kupit ovat jokseenkin tomuiset", huomautti hän neuvotonna.
"Sitten olisi parasta pestä ne", vastasi Priscilla.
"Ei", sanoi Patty, "siitä on niin paljon vaivaa. Ole hyvä ja sulje akkunaluukut niin sytytämme kynttilät, se ajaa saman asian. Sisään", huudahti hän vastaukseksi koputukseen.
Georgie Merriles, Lucille Carter ja Bartlet Twin ilmestyivät kynnykselle.
"Lienenköhän kuullut oikein, että molemmat P:t aikovat tarjota teetä tänä iltana?" kysyi Twin.
"Kyllä, astukaa sisään. Aion laittaa sen itse", vastasi Patty, "ja saattepa nähdä, miten paljon parempi emäntä minä olen kuin Priscilla. Kuulepas Twin", lisäsi hän, "ota kattila ja kaada siihen vettä; ja Lucille, ole hyvä ja mene lainaamaan vähän spriitä 'nahkiaisilta' käytävän toisesta päästä; meidän pullomme on aivan tyhjä. Minä menisin muuten itse, mutta lainasin niin paljon aivan äskettäin, ja he eivät tunne sinua, ymmärrätkö. Ja — oh, Georgie, sinä olet aina niin kiltti: juokseppas alas varastoon noutamaan hiukan sokeria. Luullakseni siellä on hiukan rahaa siinä hopeisessa mustepullossa Priscillan pulpetilla."
"Meillähän on sokeria", väitti Priscilla. "Minä ostin kokonaisen naulan toissa päivänä."
"Ei, kultaseni, meillä ei ole enää yhtään jälellä. Minä lainasin loput Bonnie Connaught'ille eilisiltana. Ja hae sitten esiin lusikat", lisäsi hän. "Luulen nähneeni ne kirjakaapin alimmalla hyllyllä, Kiplingin takana."
"Ja saanko luvan kysyä, mitä sinä itse aiot tehdä?" kysyi Priscilla.
"Minäkö?" sanoi Patty. "Oh, minä aion istua nojatuolissa ja johtaa puhetta."
Kymmenen minuuttia myöhemmin, kun seura oli koolla ja kaiken piti olla valmiina, huomattiin, ettei ollut yhtään sitruunaa.
"Oletko aivan varma?" kysyi Patty huolestuneena.
"Ei ainoatakaan", sanoi Priscilla katsoen kannuun, missä niitä oli säilytetty.
"Minä", sanoi George, "kieltäydyn menemästä uudelleen varastoon."
"Ei sillä väliä", sanoi Patty ystävällisesti: "Me voimme tulla toimeen ilmankin. (Hän ei itse käyttänyt sitruunaa.) Teetä ei juoda teen vuoksi vaan keskustelun tähden, joka sitä seuraa, eikä näin pienen tapaturman saa antaa häiritä itseään. Katsokaa, nuoret naiset", jatkoi hän kuin professori, joka pitää luentoa, "vaikka minä juuri kaasin spriitä sokeriin, en minä ole huomaavinanikaan sitä, vaan ylläpidän keskustelua huvittaakseni vieraitani. Hillittyä käytöstä on ennen kaikkea kehitettävä," Patty nojasi veltosti taapäin nojatuolissaan. "Huomenna on opiston Perustajan päivä", jatkoi hän keskustelu-tyyliin. "Olisipa hauska tietää, kuinka moni —."
"Johtui juuri eräs asia mieleeni", keskeytti Twin. "Te tytöt ette tarvitse varata yhtään tanssia minun veljelleni. Sain häneltä tänään kirjeen, jossa hän sanoo, ettei voi tulla."
"Ei kai hän oletaittanutmitään, vai kuinka?" kysyi Patty osaaottavasti.
"Taittanut mitään?"
"Niin — kätensä tai jalkansa tai niskansa. Tapaturmathan ovat niin tavallisia Perustajan päivän aikaan."
"Ei, hänen on täytynyt matkustaa pois kaupungista tärkeissä liikeasioissa."
"Tärkeissä liikeasioissa!" naurahti Patty. "Mies parka! Miks'ei hän voinut keksiä jotain uutta?"
"Minun mielestäni se oli aivan pätevä puolustus", sanoi Twin. "Hän näyttää aavistaneen, että hän jäisi ainoaksi mieheksi täällä ja saisi tanssia kaikkien kuudensadan tytön kanssa."
Patty pudisti surullisena päätään. "He ovat kaikki samanlaisia. Perustajan päivä ei olisi Perustajan päivä, jollei puolet vieraista tulisi viime hetkessä estetyksi ankaran sairauden tai tärkeän liikeasian tai sukulaisen kuoleman tähden. Ainoa varma keino on kutsua kolme miestä ja laatia yksi ohjelma."
"Minä vain en voi käsittää, että huomenna on Perustajan päivä", sanoi Priscilla. "Ei tunnu olevan viikkoakaan siitä kun saimme purkaa matka-arkkumme loman jälkeen ja ennenkuin huomaammekaan, saamme pakata jälleen jouluksi."
"Niin, ja ennenkuin huomaammekaan, saamme taas purkaa ja meille alkavat tutkinnot." sanoi Georgie pessimistisenä.
"Oh, mitä siihen tulee", jatkoi Patty optimistisena, "niin ennenkuin tiedämmekään saamme me päästötodistuksemme."
"Ja sitten", huokasi Georgie, "ennenkuin meillä on aikaa valita elämänuramme, niin olemme jo vanhoja naisia."
"Ja", sanoi Priscilla, "ennenkuin kukaan meistä saa teetä, niin olemme jo kaikki haudassa, ellette heti lakkaa lörpöttelemästä ja pidä huolta kattilasta."
"Se kiehuu", sanoi Patty.
"Niin", sanoi Priscilla, "se on kiehunut jo kymmenen minuttia."
"Se on aivan kuuma", sanoi Patty.
"Niinhän sen pitää ollakin", sanoi Priscilla.
"Ja nyt on ratkaistava probleemi: kuinka saada se pois polttamatta itseään."
"Sinä olet tänään emäntänä; saat itse ratkaista omat probleemisi."
"Se on helppo tehdä"; ja Patty nosti sen tulelta golf-sauvan toisella päällä. "Nuoret naiset", sanoi hän heiluttaen kattilaa, "ei mikään muu voi yhtä hyvin kuin pensionaatti-kasvatus opettaa selviytymään kaikista vaikeuksista. Kun Te olette ulkona avarassa, avarassa maailmassa ja valmistattefive o'clockteetä jollekin nuorelle miehelle, joka on tullut iltapäivävierailulle — Voitteko seurata minua, nuoret naiset, vai puhunko minä liian nopeaan? Ja jos Teidän syventyessänne keskusteluun kattila tulee liian kuumaksi, niin ei saa pistää sormea suuhun ja huudahtaa ush! ja kiemaillen sanoa nuorelle miehelle: nostakaa se pois, kuten voi helposti ajatella tapahtuvan; mutta mieluummin sanoa hänelle tyynesti: Tämä kattila on tullut liian kuumaksi; saanko vaivata Teitä menemään eteiseen ja tuomaan sateensuojan? Ja kun hän palaa takaisin, niin voitte nostaa sen koukulla sievästi pois, kuten olette nähneet minun tekevän, nuoret naiset; ja nuoret —"
"Patty, ole varovainen!" huudahti Priscilla.
"Ush!" voivotteli Georgie.
Patty laski nopeasti kattilan lattialle. "Olen kovin pahoillani,Georgie. Tekikö se kipeää?"
"Ei vähääkään. On todella mieluisa tunne saada kiehuvaa vettä päälleen."
Bartlet Twin nyrpisti nenäänsä. "Täällä haisee palaneelta."
Patty voihki. "Minä luovun 'Pris': Minä luovun. — Kas niin, ole sinä emäntänä, en koskaan pyydä sitä kunniaa enää uudelleen."
"Tahtoisin mielelläni", huomautti Twin, "nähdä Pattyn pitävän seuraa nuorelle miehelle."
"Sitä et tarvitse kauankaan odottaa", sanoi Patty lämmöllä. "Voit nähdä sen huomisiltana, jos se sinua niin huvittaa."
"Huomisiltana?"
"Niin", sanoi Patty.
"Etkä sinä ole pyytänyt minua yhteenkään tanssiin!" huudahtivat kaikki kuorossa.
"En ole pyytänyt ketään", sanoi Patty arvokkaasti.
"Aiotko sinä sitten tanssia itse kaikki kaksikymmentä tanssia hänen kanssaan?"
"Oh, en; tanssin hänen kanssaan vain kymmenen tanssia — en ole vielä laatinut hänelle ohjelmaa", lisäsi hän.
"Mikset?"
"En ole koskaan tehnyt sitä."
"Onko hän sitten ollut täällä ennen?"
"Ei; siinä syy."
"Syy mihin?"
"No niin", alkoi Patty, "olen kutsunut hänet joka vuosi siitä alkaen kun tulin tänne."
"Ja onko hän aina kieltäytynyt?"
"Ei, hän on luvannut, mutta ei ole koskaan tullut."
"Miksei?"
"Hän pelkäsi tulla."
"Pelkäsi? Tyttöjäkö?"
"Niin", sanoi Patty, "osaksi — mutta enemmän oppilaitosta."
"Oppilaitosei tekisi hänelle mitään pahaa."
"Luonnollisesti ei, mutta hän ei voi sitä käsittää. Nähkääs, hän pelästyi kun hän oli nuori."
"Pelästyi? Mitä sitten?"
"No niin", sanoi Patty, "se tapahtui seuraavasti: Se oli silloin kun minä olin täyshoitolassa. Hän oli Andoverissa ja hänen kotinsa on etelässä; kulkiessaan kerran Washingtonin ohi tuli hän tervehtimään minua. Ja kuinka olikaan, niin meidän hovimestarimme oli lähtenyt kaksi päivää aikaisemmin ja vienyt mukanaan kaikki veitset ja kahvelit ja kaikki rahat, mitä hän löysi ja Nansy Lee'n kultakellon ja kaksi hattuneulaa ja minun hopeaisen pääharjani ja pullon konjakkia ja piirakan"; hän luetteli omantunnontarkkuudella kaikki yksityiskohdat; "ja rouva Trent — se oli johtajattaren nimi — oli ilmoittanut paikan avoimeksi."
"Olisi hänen luullut saaneen entisestä kyllikseen", sanoi Georgie.
"Sinä voit luulla niin", sanoi Patty, "mutta hän oli hyvin toimelias nainen. Sinä päivänä, jolloin Raoul — se oli hänen nimensä — tuli minua tervehtimään, oli jo yhdeksäntoista henkilöä käynyt hakemassa tuota paikkaa, ja rouva Trent oli väsynyt heitä puhuteltuaan. Hän pyysi tyttärensä Sarahin ottamaan vastaan ne, jotka tulisivat vielä samana iltana. Neiti Sarah oli pitkä ja hoikka ja käytti silmälaseja, ja hän oli — oli —"
"Ankara kurinpitäjä" — sanoi Twin.
"Niin", myönsi Patty, "hirveän ankara kurinpitäjä. No niin, kun Raoul saapui sinne, antoi hän käyntikorttinsa Ellenille ja kysyi minua; mutta Ellen ei käsittänyt häntä, vaan kutsui neiti Sarah'n ja kun neiti Sarah näki hänet frakissa niin hän —"
"Luuli häntä hovimestariksi", tokaisi Georgie.
"Niin, luuli häntä hovimestariksi ja katsoi korttia, jonka Raoul oli antanut Ellenille ja sanoi kylmästi: 'Mitä tämä merkitsee?'"
"Se on — se on minun nimeni", änkytti hän.
"Kyllä ymmärrän", sanoi neiti Sarah, "mutta missä on Teidän suosituksenne?"
"Minä en tiennyt, että se oli tarpeellista", sanoi hän hirveän peloissaan.
"Luonnollisesti se on tarpeellista", vastasi neiti Sarah. "En voi sallia teidän tulevan taloon ellei teillä ole suosituksia niistä paikoista, missä Te olette ennen ollut."
"Minä en luullut, että Te olette niin ankara", sanoi hän.
"Minun täytyy olla ankara", vastasi neiti Sarah varmasti. "Onko teillä paljon kokemusta?"
"Hän ei tiennyt, mitä toinen tarkoitti, mutta piti kuitenkin viisaimpana vastata, ettei hänellä ollut."
"Sitten Te ette luonnollisesti kelpaa", sanoi neiti Sarah. "Kuinka vanha te olette?"
"Poika parka oli niin peloissaan, ettei hän heti voinut muistaa.Yhdeksäntoista, änkytti hän, tarkoitan kaksikymmentä."
"Neiti Sarah huomasi hänen hämmästyksensä ja sanoi ankarasti: 'Minä en voi käsittää, kuinka te uskalsitte tulla tänne. Minä en sallisi Teidän olla talossa hetkeäkään. Te olette aivan liian nuori ja liian kaunis.' Ja silloin Raoul puikki tiehensä. Kun Ellen kertoi neiti Sarah'ille seuraavana päivänä, että hän oli kysynyt minua, tuli tämä hirveän pahoilleen ja pyysi minun kirjoittamaan hänelle ja selittämään asian ja pyytämään hänet päivälliselle; mutta ei mikään voima maailmassa olisi voinut saada häntä tulemaan takaisin taloon. Hän ei ole sen koommin uskaltanut pysähtyä Washingtoniin. Hän matkustaa aina suoraan ohitse makuuvaunussa ja sanoo silloinkin tuntevansa painajaisen."
"Ja senkötähden hän ei uskalla tulla tänne?"
"Niin", sanoi Patty, "juuri siinä on syy. Minä kerroin hänelle, että täällä ei ole hovimestaria, mutta hän sanoi, että meillä on naiskomento, joka on yhtä paha."
"Mutta minä kuulin sinun sanovan, että hän aikoo tulla."
"Niin tuleekin tällä kertaa."
"Oletko varma?"
"Kyllä", sanoi Patty, "olen aivan varma. Hän tietää", lisäsi hän, "mitä tapahtuu ellei hän tule."
"Mitä sitten tapahtuu?" kysyi Twin.
"Ei mitään."
Twin pudisti päätään, ja Georgie kysyi: "Miksi et sitten laadi hänen ohjelmaansa?"
"Minä en tee sitä koskaan etukäteen, sillä se voisi näyttää kohtalon uhmaamiselta. En tahdo olla syypää mihinkään vaikeaan tapaturmaan, joka voisi hänelle sattua", selitti hän hiukan kaksimielisesti, ottaessaan esiin kynän ja paperia. "Mitä tansseja voit antaa minulle, Lucille?"
Sillä välin oli koputettu ovelle ilman että kukaan sitä huomasi. Se toistui.
"Mitä se on?" kysyi Priscilla. "Koputettiinko? Sisään!"
Ovi aukeni ja kynnykselle ilmestyi palvelustyttö kädessään sähkösanoma. Hän tähysteli arkaillen ympäri hämärää huonetta. "Neiti Patty Wyatt?" kysyi hän.
Patty ojensi äänetönnä kätensä ottaakseen vastaan sähkösanoman. Hän heitti sen pulpetille katsoen siihen ivallisesti hymyillen.
"Mitä se on, Patty? Aiotko lukea sen?"
"Ei maksa vaivaa. Minä tiedän lukemattakin sen sisällön."
"Minä luen sen sitten", sanoi Priscilla repien sen auki.
"Onko se käsi vai jalka?" kysyi Patty uteliaana.
"Ei kumpikaan", sanoi Priscilla; "se on solisluu."
"Oh", mutisi Patty.
"Mitä siinä on?" kysyi Georgie. "Lue se ääneen."
New Haven, marraskuun 29 p.
Taitoin solisluun pelatessani potkupalloa. Olen kovin pahoillani.Parempi onni seuraavalla kertaa,
Raoul.
"Ei tule", huomautti Patty, "mitään seuraavaa kertaa."
Herkkäuskoinen hra Todhunter.
"Joko posti on tullut"? huusi Priscilla eräälle tytölle käytävän toiseen päähän.
"En luule. Ei se ole käynyt ainakaan meidän huoneessamme."
"Tuollahan se tuleekin!" ja Priscilla juoksi alas postityttöä vastaan. "Onko mitään huoneeseen 399."
"Otatteko myöskin Neiti Wyatt'in kirjeet?"
"Kyllä. Minä otan kaikki. Kuinka hirveän paljon! Ovatko ne kaikki meille?" Ja Priscilla kulki pitkin käytävää huiskuttaen muistikirjallaan ja aukoen kirjeitä käydessään. Hän lyöttäytyi Georgie Merrilesin seuraan, joka myöskin huiskutti muistikirjallaan.
"Hei, Pris; oletko menossa englannin luennolle? Tahdotko, että autan sinua kantamaani postia?"
"Kiitos", sanoi Priscilla. "Saat pitää suurimman osan siitä. Tämä", lisäsi hän, ojentaen sinisen kirjeen, "on ilmoitus coldcream'ista, joka ei saa puuttua keneltäkään naiselta; ja tämä" — ojentaen keltaisen kirjeen — "on ilmoitus lihaekstraktista, joka ei saa puuttua keneltäkään henkisen työn tekijältä; ja tämä" — ojentaen valkoisen kirjeen — "on pahin kaikista, sillä se näyttää niin viralliselta, eikä sisällä muuta kuin räätälini ilmoituksen, että hän on muuttanut Kahdenneltakymmenenneltätoiselta Neljännellekymmenelle neljännelle kadulle ja toivoo, että edelleenkin kunnioittaisin häntä tilauksillani."
"Ja täällä", jatkoi hän, selaillen huonetoverinsa kirjeitä, "on cold cream- ja lihaekstraktikirje Pattylle, ja kolmas Yalesta: siinä varmaankin Raoul selittää, miksi hän ei voinut saapua tänne. Mutta se ei paljoakaan paranna asiaa. Pattya hän ei saa millään voimalla uskomaan, ettei hän olisi taittanut solisluutaan tarkoituksella. Mutta tätä minä en tiedä, keneltä se on", jatkoi Priscilla, tutkien viimeistä kirjettä. "Se on merkitty: Hotel A —, New York. En ole koskaan kuullut siitä, oletko sinä? En ole nähnyt tällaista käsialaakaan koskaan."
Georgie naurahti. "Pidätkö sinä luetteloa kaikista, jotka kirjoittavat Pattylle."
"Oh, tätä nykyä minä tunnen suurimman osan niistä. Tavallisesti hän lukee mielenkiintoisimmat ääneen ja niihin, jotka ovat ikäviä, ei hän vastaa koskaan ja he lakkaavat kirjoittamasta. Kiiruhda: kello soi kohta"; ja he liittyivät tyttölaumaan, jonka kohtasivat kynnyksellä.
Kello soi juuri kun he saapuivat luokkahuoneeseen, ja Priscilla pudotti ohikulkiessaan mitään sanomatta kirjeet Pattyn syliin. Patty luki runoa eikä katsahtanut ylös. Hän oli läpikäynyt kymmenkunta sivua Shelleytä ensimäisen soiton jälkeen ja epätietoisena siitä, mistä luokalla alettaisiin, ahmi hän nyt hätäisesti Wordsworthia. Pattylla oli tapana olla lausuntotunneilla hyvin pirteä luennon alussa, kiinnittää heti opettajan huomio puoleensa, lausua sitten loistavasti ja viettää luennon loppuosa hiljaa mietiskellen.
Tänä päivänä kuitenkin tavattoman runsas posti käänsi hänen huomionsa toisille urille. Hänen ei onnistunut kiinnittää ajoissa opettajan huomiota puoleensa ja lausuminen meni ohi ilman hänen myötävaikutustaan. Priscilla piti häntä silmällä takaistuimeltaan hänen lukiessaan Yalen kirjettä epäilevästi otsaansa rypistellen ja virnisteli suutaan hänen tarttuessaan siniseen ja keltaiseen kirjeeseen; mutta ennenkuin hän oli ehtinyt ottaa esille Hotel A— kirjeen, alkoi Priscilla taas tarkkaavasti seurata lausuntoa. Oli tulossa; hänen vuoronsa ja hän koetti huolestuneena muodostaa itselleen mielipidettä niistä oleellisista tunnusmerkeistä, jotka olivat kuvaavia Wordsworthin käsityskannalle kuolemattomuudesta.
Äkkiä hätkähti koko luokka kuullessaan Pattyn äänekkään hihityksen, jota hän koetti nopeasti tukahuttaa ja tekeytyä niin viattoman näköiseksi kuin mahdollista — mutta se oli myöhäisiä. Hän oli vihdoinkin kiinnittänyt itseensä opettajan huomion.
"Neiti Wyatt, mitkä ovat teidän mielestänne kirjailijamme pahimmat puutteellisuudet?"
Neiti Wyatt ummisti silmänsä pari kertaa. Tämä kysymys, lausuttuna erillään ajatusyhteydestä, ei ollut varsin valaiseva. Hänen tapansa ei ollut kuitenkaan joutua vähällä hämilleen. Aina hän jotenkin selvisi.
"Niin", alkoi hän hyvin miettivän näköisenä, "tähän kysymykseen voi vastata kahdella tavalla, joko taiteelliselta tahi filosofiselta näkökannalta."
Tämä kuulosti hyvin lupaavalta ja opettaja hymyili rohkaisevasti."Niinkö", sanoi hän.
"Ja sittenkin", jatkoi Patty vielä miettiväisemmän näköisenä, "minä luulen, että sama syy on oleva molempien äärimmäisenä selityksenä."
Opettaja olisi voinut kysyä: "Minkä molempien", mutta hän pidättäytyi ja odotti jatkoa.
Patty luuli sanoneensa jo tarpeeksi, mutta hän pinnisti vielä epätoivoissaan: "Huolimatta hänen todella syvämielisestä filosofiastaan voimme huomata jotain — voisi melkein sanoa liioittelua hänen runoudessaan, ja harkinnan puutetta, joka johtuu hänen kypsymättömyydestään ja hänen — jokseenkin rajusta elämästään. Jos hän olisi elänyt kauemmin, niin olisi hän luultavasti voinut vähitellen vapautua niistä."
Koko luokka näytti ällistyneeltä ja opettajan suupielet vetäytyivät kokoon. "Se on tosiaankin mielenkiintoinen näkökanta, neiti Wyatt, ja mikäli minä tiedän, aivan alkuperäinen."
Kun he tulvivat ulos luennon loputtua hyökkäsi Priscilla Pattyn kimppuun. "Mitä ihmeessä sinä sanoit Wordsworthin nuoruudesta ja kypsymättömyydestä?" kysyi hän. "Mieshän eli yli kahdeksankymmenen ikäiseksi ja kirjoitti runon viimeisessä hengenvedossaan."
"Wordsworth? Minähän puhuin Shelley'stä."
"Niin, mutta luokka ei."
"Mistä minä olisin tiennyt?" kysyi Patty suuttuneena. "Hän sanoi kirjailijamme ja minä koetin olla kajoamatta yksityiskohtiin niin kauan kuin voin."
"Oh, Patty, Patty! Ja sinä sanoit, että hän oli raju — tuo lammasmainen Wordsworth!"
"Mille sinä sitten nauroit?" kysyi Georgie.
Patty hymyili taas. "Hyvänen aika, tälle", sanoi hän, levittäen auki Hotel A— kirjeen. "Se on eräältä englantilaiselta, herra Todhunter'ilta, jonka isäni tapasi viime kesänä ja pyysi viipymään luonamme muutamia päiviä. Olin kokonaan unohtanut hänet ja nyt hän kirjoittaa ja kysyy, voisiko hän ja milloin tulla minua tervehtämään ja jos se sopisi, niin voisiko hän tulla tänä iltana. Sepä vasta oli sisältörikas lause, eikö ollutkin? Hänen junansa saapuu puoli kuusi ja hän voisi tulla noin kuuden tienoissa. — Minä pyysin hänen tulemaan joskus päivällisille, vaikka olin jo unohtanut sen. Hän on sangen miellyttävä, ja huolimatta siitä, mitä ilkeät sanomalehdet sanovat englantilaisista, kovin huvittava."
"Tahallaanko vai huomaamattaan?" kysyi Georgie.
"Kummallakin tavalla."
"Mitä hän tekee Ameriikassa?" kysyi Priscilla. "Ei kai hän kirjoita kirjaa amerikalaisesta tytöstä."
"Ei juuri niin", sanoi Patty. "Hän on erään sanomalehden kirjeenvaihtajana. Hän on hyvin utelias tietämään jotain oppilaitoksestamme."
"Patty, toivottavasti sinä et ole koettanut uskotella tuolle englantilaiselle, joka oli vieraana isäsi talossa, kaikkia sepittämiäsi valheita!"
"Luonnollisesti en", sanoi Patty: "Minä olin hyvin varovainen kaikkeen nähden, mitä hänelle kerroin. Mutta", myönsi hän, "hän — hän on herkkä vaikutuksille."
"Jokainen on herkkä vaikutuksille puhuessaan sinun kanssasi", huomautti Georgie.
"Hän kysyi minulta", jatkoi Patty välittämättä tästä huomautuksesta, "mitä me opiskelimme täällä! Mutta minä muistin, että hän oli muukalainen vieraalla maalla ja hillitsin luonnolliset vaistoni ja selostin hänelle kaikki oppikurssit sanasta sanaan ohjelman mukaan ja selitin eri opetusmetoodit ja kuvailin kirjaston, laboratoriot ja luentosalit."
"Tekikö se häneen vaikutuksen?" kysyi Priscilla.
"Kyllä", sanoi Patty; "luulen että hän oli melkein ällistynyt. Hän kysyi minulta, onko meillä milloinkaan mitään huvituksia ja minä sanoin: Kyllä vaan! Meillä on Browning- ja Ibsen-klubi ja joskus esitämme kreikkalaisia murhenäytelmiä alkukielellä. Hän ei sitten yrittänyt tulla enää lähelleni, peläten että epähuomiossa puhuisin kreikkaa englannin asemesta."
Ottaen huomioon hänen kreikankielen taitonsa pitivät Pattyn ystävät tätä viimeistä huomautusta melkein humoristisena.
"Koska hän on sanomalehtimies", sanoi Priscilla, "niin toivon, että sinä koetat hiukan lieventää hänen vaikutelmiaan, tai hän ei tule koskaan suosimaan naisten oppilaitoksia Englannissa."
"Sitä minä en ole tullut ajatelleeksi", sanoi Patty. "Kenties minun olisi pitänyt."
He olivat saapuneet makuuhuoneen kynnykselle. "Ei mennä sisään", sanoi Georgie; "mennään alas rouva Muldoon'in luo saamaan vähän suklaakakkua."
"Ei kiitoksia", sanoi Priscilla.
"No soppaa sitten."
"En voi syödä ateriain välillä."
"Tule sitten sinä, Patty."
"Valitettavasti en voi; minun täytyy viedä valkea pukuni silitettäväksi."
"Aiotko pukeutua häntä varten juhlapukuun?"
"Kyllä", sanoi Patty. "Luulen, että minun täytyy se tehdä amerikalaisena tyttönä."
"No niin", huokasi Georgie. "Minulla on nälkä, mutta luulen, että minun pitää mennä pukemaan nukkeani College Settlement Association'ia varten. Näyttelyhän on tänä iltana."
"Minun on valmis", sanoi Priscilla, "ja Patty ei tahdo ottaa osaa. Näitkö Bonnie Connaught'in istuvan takimaisella penkillä biologian luennolla tänä aamuna päärmäten nukkensa alushametta koko luennon ajan."
"Todellako?" naurahti Patty. "Hyvä että professori Hitchcock on likinäköinen."
College Settlement Association piti, sivumennen sanoen, tapanaan jakaa kolmesataa nukkea oppilaiden kesken joka vuosi ennen joulua, puettaviksi ja lähettäviksi takaisin New-York'iin. Nukkien luultiin tulevan niin hyvin puetuiksi, että äidit voisivat käyttää niitä malleinaan omia lapsiaan pukiessaan, vaikka onkin myönnettävä, että tytöt enemmän koettivat saada aikaan hyvän yleisvaikutuksen kuin kiinnittää huomiotaan yksityiskohtiin. Ennenkuin nuket lähetettiin pois, pidettiin säännöllisesti edellisenä iltana nukkenäyttely, johon kannettiin kahden cent'in pääsymaksu (postimerkkejäkin otettiin vastaan) lähetyskustannusten peittämiseksi.
Kello oli kymmenen minuuttia yli kuuden kun palvelustyttö astui sisään tuoden Hra Algernon Vivian Todhunterin käyntikortin. Patty, säteillen valkoisessa juhlapuvussaan, koetti kaikin tavoin kiemurrella ruumistaan saadakseen sen takaa kiinni.
"Oh, Sadie", sanoi hän palvelustytölle, "tahdotko olla ystävällinen ja tulla kiinnittämään pukuni? En ylety sinne itse miltään puolelta."
"Te näytätte aika komealta, neiti Wyatt", sanoi tyttö ihaillen.
Patty naurahti. "Luuletko, että voin kunnialla edustaa maatani?"
"Aivan varmaan, neiti", sanoi Sadie kohteliaasti.
Patty juoksi käytävän läpi vastaanottohuoneen ovelle, ja astui sitten hiljaa sisään maailmannaisen levollisuudella. Huone oli tyhjä. Hän katseli hiukan hämmästyneenä ympärilleen, sillä hän tiesi, että molemmat toiset vastaanottohuoneet eteisen toisella puolella olivat varatut nukkenäyttelyä varten. Hän sipsutteli kuitenkin sinne ja kurkisti puoliavoimesta ovesta sisään. Huone oli täpötäynnä nukkeja. Kaikki huonekalut olivat niiden peitossa; ja perimmäisessä nurkassa pitkän nukkekujan päässä istui Hra Algernon Vivian Todhunter varovasti tuolin reunalla, pellavapäisten nukkien ympäröimänä, pidellen kömpelösti sylissään niitä, jotka hän oli nostanut pois tuolilta. Patty vetäytyi takaisin oven taa ja jäi sinne muutamiksi minuuteiksi saavuttaakseen jälleen maailmannaisen levollisuutensa; sitten hän astui sisään ja tervehti ystävällisesti hra Todhunteria, joka varovasti siirsi nuket vasemmalle käsivarrelleen ja nousi ylös tarttuen ojennettuun käteen.
"Ehkä minä otan ne pienokaiset", sanoi Patty ystävällisesti; "pelkään, että ne ovat teidän tiellänne."
Hra Todhunter mutisi jotain sellaista, että oli suuri nautinto ja etuoikeus pidellä niitä.
Patty kohenteli niiden vaatteita ja asetti ne uudelleen sohvalle äidillisellä hellyydellä hra Todhunterin katsellessa häntä vakavana, samalla kun hänen synnynnäinen kohteliaisuutensa ja sanomalehtimiesvaistonsa taistelivat keskenään vallasta. Lopulta alkoi hän varovasti: "Kuulkaa, neiti Wyatt, kuluttavatko nuoret neidit paljonkin aikaa leikkiessään nukkien kanssa?"
"Ei", sanoi Patty avomielisesti; "en luule, että voidaan sanoa heidän kuluttavan siihen liian paljon aikaa. En ole vielä koskaan kuullut kuin yhden ainoan tytön laiminlyöneen työnsä niiden tähden. Ette saa ajatella, että meillä on täällä yhtä monta nukkea joka ilta", jatkoi hän. "Tämä on jokseenkin tavaton sattuma. Vain kerran vuodessa pitävät tytöt nukkenäyttelyn nähdäkseen kuka on pukenut nukkensa parhaiten."
"Ah, minä ymmärrän", sanoi hra Todhunter; "pieni ystävällinen kilpailu."
"Puhtaasti ystävällinen", sanoi Patty.
Kun he lähtivät ruokasaliin asetti hra Todhunter monokkelin silmäänsä ja heitti vielä jäähyväissilmäyksen nukkenäyttelyyn.
"Pelkään, että pidätte meitä lapsellisina, hra Todhunter", sanoiPatty.
"En ensinkään, neiti Wyatt", vakuutti hän.
"Minusta se oli kovin ihastuttavaa, tiedättekö, ja niin — odottamatonta. Minulle on kerrottu, että näissä naisoppilaitoksissa tehdään kaikellaisia hulluja kepposia, mutta minä en ole koskaan luullut niiden oppilaiden olevan niin naisellisia, että leikkisivät nukkien kanssa."
Kun Patty palasi sinä iltana huoneeseensa, löysi hän Georgien ja Priscillan kielioppien ja sanakirjain keskeltä kääntämässä saksankielen kirjoitusta. Hänen päälleen satoi tulvimalla suuttuneita vastalauseita.
"Kun minulla on mies", sanoi Priscilla, "niin minä jaan hänet ystävieni kesken."
"Varsinkin kun hän on harvinaisuus", lisäsi Georgie.
"Ja me olimme pukeutuneet juhlapukuun ja seisoimme aivan teidän lähellänne tullessanne ulos kappelista", jatkoi Priscilla, "ja te ette edes katsahtaneet meihin."
"Englantilaiset ovat niin ujoja", puolusteli Patty, "ja minä en tahtonut peloittaa häntä."
Priscilla katsoi häneen epäluuloisesti. "Patty, toivoakseni et ole käyttänyt hyväksesi mies-paran herkkäuskoisuutta!"
"Tietysti en!" sanoi Patty arvokkaasti. "Minä selitin kaikki mitä hän minulta kysyi ja koetin olla mahdollisimman varovainen ollakseni liioittelematta. Mutta", lisäsi hän avomielisesti, "minä en voi vastata niistä vaikutelmista, jotka hän on voinut saada. Kun kerran englantilainen saa asiasta jonkun käsityksen, niin on melkein mahdoton saada sitä muutetuksi."
Etiikan luento.
Menettelytapa, millä Patty suhtautui opettajiinsa, oli hänen pitkän ajan kuluessa saavuttamiensa kokemusten tulos. Kolmantena oppivuotenaan hän oli järjestänyt tekemänsä havainnot systeemiksi ja hän voi sanoa etukäteen erehtymättömällä tarkkuudella päivän, milloinka, ja kysymyksen, johon hänen piti vastata. Hänen taktiikkansa vaihteli oppiaineiden ja opettajain mukaan ja oli samoin hänen tarkkanäköisyytensä ja ihmistuntemuksensa tulos, joka arvokkaammassa asiassa olisi voinut saada suurtakin aikaan.
Hänen kemian opettajansa, esimerkiksi, ei sietänyt torkkumista luennoillaan ja ne, jotka eivät olleet kylliksi tarkkaavaisia, saivat sen heti kalliisti maksaa. Patty keksi tämän hänen heikkoutensa jo heti alussa ja laati taistelusuunnitelmansa sen mukaan. Silloin kun hän ei ymmärtänyt hänen suorittamiaan kokeiluja katsoi hän häneen kasvot älykkäisyyttä loistavina, mutta niin pian kun hän ymmärsi ja tahtoi osoittaa tietojaan, antoi hän katseensa siirtyä akkunaan ja tuijotti epämääräiseen kaukaisuuteen ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat harhailleet jossakin pitkien matkojen päässä, ja kun hänelle tehtiin sitten kysymys siirtyi hän vähitellen jälleen todellisuuteen ja oltuaan hetkisen miettivinään antoi loistavan vastauksen.
Ranskankielen luennolla oli hänen taktiikkansa aivan päinvastainen. Rotunsa synnynnäisellä kohteliaisuudella ei opettaja tehnyt kysymyksiä muille kuin niille, jotka kiinnittivät itseensä hänen huomionsa ja näyttivät halukkailta vastaamaan. Tämä teki asian verrattain yksinkertaiseksi, mutta vaati kuitenkin melkoista oveluutta. Patty pudotti kynänsä, sitoi kiinni kengännauhojaan, irroitti lehtiä muistikirjastaan, vieläpä aivastelikin, jottei opettaja kysyisi häneltä sopimattomalla hetkellä. Toiset oppilaat, jotka eivät olleet niin suuria taiteilijoita, tyytyivät vain painamaan silmänsä alas, kun opettaja antoi katseensa kulkea pitkin koko linjaa, — joka Pattyn ivallisen arvostelun mukaan oli samaa kuin jos olisi sanonut: "Olkaa hyvä älkääkä kysykö minulta; minä en tiedä."
Mutta professori Cairnsleytä, joka opetti filosofiaa, ei ollutkaan niin helppo pettää. Pitäen itsestään selvänä, että oppilaat olivat yhtä innostuneita filosofisten totuuksien mietiskelyyn kuin hän itse, ei hän epäillyt mitään petosta heidän puoleltaan ja antoi menettelytapansa kokonaan riippua hetken innoituksesta. Se olikin sen vuoksi jäänyt arvoitukseksi, jota monet oppilaspolvet olivat turhaan koettaneet ratkaista. Muutamat arvailivat, että hän kysyi joka seitsemänneltä tytöltä: toiset taas, että hän heitti arpaa. Patty ilmoitti kerran voitonriemuisena, että hän oli keksinyt vihdoinkin salaisuuden — että maanantaina hän kysyi punatukkaisilta tytöiltä; tiistaina keltatukkaisilta, keskiviikkona ja torstaina ruskeatukkaisilta ja perjantaina valkotukkaisilta. Mutta tämä johtopäätös, kuten monet muutkin, osoittautui käytännössä paikkansa pitämättömältä; ja Patty kerrankin huomasi, että oli tarpeen koko hänen nerokkuutensa, vieläpä hyvä joukko opiskelua, jotta hän voisi ylläpitää loistavan maineensa myöskin professori Cairnsleyn luennoilla. Ja hän koetti ylläpitää sitä, sillä hän piti professorista ja oli hänen suosikkioppilaansa. Hän oli tuntenut professorin rouvan ennen kouluuntuloaan ja oli usein käynyt heidän kotonaan.
Aina kolmanteen oppivuoteensa asti, jolloin hän aloitti etiikan opiskelun, oli Patty säilyttänyt filosofiassakin ansaitsemattoman ja niin heikoilla perusteilla lepäävän maineensa, että keveinkin kosketus olisi voinut sen kaataa kumoon. Hän oli ylläpitänyt sitä kaikella kunnialla aina joululomaan asti, mutta sittenkun he olivat alkaneet opiskella varsinaista teologiaa, joka perustui määrättyihin historiallisiin tosiasioihin, ei Pattyllä ollut paljoakaan hyötyä mielikuvituksestaan ja useat kerrat hän oli pelastunut joutumasta pulaan pelkästään onnellisen sattuman kautta. Kerran oli kello soinut juuri sopivalla hetkellä ja pari kertaa oli hänen onnistunut välttää suora vastaus johtamalla keskustelun toisille urille. Hän käsitti, että onni voi joskus pettää hänetkin ja kun opettaja tavallisesti unohti toimittaa nimenhuudon, alkoi hän pitää tapanaan jäädä pois luennoilta.
Varsinkin parina viikkona oli hänellä niin paljon työtä toisella taholla, että hän ei voinut omistaa tarpeeksi suurta huolta filosofisen maineensa ylläpitämiseen ja sen vuoksi hän jäi pois useilta etiikan luennoilta peräkkäin.
"Mistä hän puhui etiikan luennoilla niinä päivinä, jolloin minä olin poissa?" kysyi hän Priscillalta eräänä iltapäivänä.
"Swedenborgista."
"Swedenborgista", toisti Patty uneksien. "Hän perusti uuden uskonnon, eikö niin? Vai oliko se uusi voimistelusysteemi? Olen kyllä kuullut hänestä, mutta en voi muistaa mitään yksityiskohtia."
"Parasta, että tutustuisit häneen; hän on tärkeä."
"Luulen kyllä; mutta kun olen elänyt kaksikymmentä vuotta tietämättä hänestä, niin voinhan odottaa vielä kuukauden lisää. Minä säästän Confucius'en ja Jesuiitat tutkintoajaksi ja lisään Swedenborgin samalle listalle."
"Parasta ettet jättäisi. Professori Cairnsley on ihastunut häneen ja voi pistää erikoistutkinnon minä hetkenä tahansa."
"Mitä vielä", naurahti Patty. "Hän ei tahdo hukata suotta aikaa. Hän aikoo luennoida kaksi viikkoa yhtämittaa. Minä näen sen hänen silmistään."
"Kyllä sinä vielä eräänä kauniina päivänä huomaat surkeasti erehtyneesi."
"Ei mitään hätää. Minä tunnen professori Cairnsleyn ja professori Cairnsley luulee tuntevansa minut; ja me tulemme hyvin toimeen keskenämme. Jospa olisi enemmän hänen kaltaisiaan."
Professori Cairnsley alkoi seuraavana aamuna luennon, joka oli nähtävästi laskettu kestävän kokonaisen tunnin, ja Patty katsahti riemuitsevasti Priscillaan. Mutta luennon kestäessä sai hän tilaisuuden viitata Swedenborgiin, ja pysähtyen hetkeksi kysyi hän sattumalta eräältä eturivissä istuvalta tytöltä Swedenborgin filosofian pääpiirteitä. Tämä sekoitti hänet kaikeksi onnettomuudeksi Schopenhauerin kanssa. Professori teki saman kysymyksen toiselle tytölle, mutta yhtä huonolla tuloksella. Koko luokka oli nähtävästi ollut Pattyn harhakuvitelman vallassa ja ajatellut, ettei vielä ollut aika kerrata muistiinpanoja. Hämmästyneenä ja suuttuneena alkoi hän käydä järjestään tytöstä tyttöön läpi koko luokan ja tuli yhä ivallisemmaksi jokaisen vastauksen jälkeen.
Nähdessään hänen lopettavan ensimäisen rivin ja siirtyvän siihen, missä hän istui, huomasi Patty olevansa hukassa. Hän koetti vaivata aivojaan muistaakseen edes jotain Swedenborgista. Mutta se oli hänelle ainoastaan nimi eikä mitään muuta. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin vanha kreikkalainen kuin uudenaikainen amerikkalainen. Patty huomasi, että hänen mielikuvituksensa ei voinut häntä auttaa, että tuo lempeä professori oli kerta kaikkiaan sotajalalla ja että vain Swedenborg eikä mikään muu kuin Swedenborg voinut nyt pelastaa. Hän heitti tuskallisen katseen Priscillaan ja Priscilla virnisti takaisin niinkuin jokaisesta hänen kasvojenpiirteestään olisi voinut lukea sanat: "Sanoinhan minä sen sinulle."
Patty vilkuili epätoivoisena ympärilleen. Luentosali oli amfiteatterin tapainen: osa istuimista oli lattian tasalla, toiset kohosivat kerroksittain ylemmäs. Patty istui keskilattialla vähän taempana. Hän näki ainoastaan opettajan pään, mutta hänen vuoronsa lähestyi auttamattomasti. Hänen edellään oleva tyttö oli vastannut aivan päin mäntyyn, ja pahasti rypistäen otsaansa tarkasteli professori nimikirjaansa ja merkitsi sinne hitaasti ja ehdoin tahdoin nollan.
Kun hän taas nosti silmänsä oli Pattyn istuin tyhjä. Hän polvistui lattialle taivuttaen päänsä edessään istuvan tytön selän taakse. Mitään aavistamatta meni professori hänen kumartuneen päänsä ohi ja kysyi hänen toisella puolellaan istuvalta tytöltä, joka ainoastaan yskäisi hermostuneesti kerran tai pari; ja sill'aikaa kun hän teki asianmukaisen merkinnän nimikirjaansa asettui Patty taas tyynesti paikoilleen. Äkillisiä nauruntirskahduksia kuului ympäri huonetta; professori vain rypisti otsaansa ja sanoi, ettei hänen mielestään ollut mitään syytä nauruun. Kello soi ja tytöt ryntäsivät ulos hiukan häpeissään.
Samana iltapäivänä tulla tuiskahti Patty huoneeseen, missä Priscilla ja Georgie Merriles valmistivat teetä. "Oletteko koskaan ajatelleet, että minulla on paljoakaan omaatuntoa", kysyi hän.
"Emme ole milloinkaan luulleet sitä sinun vahvimmaksi puoleksesi", sanoi Georgie.
"Mutta nyt on aivan hirvittävä! Mitä luulette minun tehneen?"
"Kerranneen etiikan luentojen muistiinpanoja", sanoi Priscilla.
"Vieläkin pahempaa. — No niin, kerron sen teille. Tapasin portilla professori Cairnsleyn ja menin sisään hänen kanssaan ja hän kehui minun etiikan opintojani."
"Sen täytyi olla yllättävää", sanoi Georgie.
"Niin olikin", myönsi Patty. "Minä sanoin hänelle, etten tiennyt niin paljon kuin hän luuli minun tietävän."
"No, mitä hän sanoi?"
"Hän sanoi, että olin niin vaatimaton. Hän on niin herttainen vanha ukko, tiedättekö, että on aivan sääli pettää häntä. Ja voitteko uskoa? Minä kerroin hänelle suoraan aamullisen kepposeni."
Priscilla hymyili hyväksyvästi huonetoverilleen. "Patty, sinä olet todellakin parempi kuin olen luullutkaan!"
"Kiitos", mutisi Patty.
"Minä alan uskoa, että sinulla on omatunto", sanoi Georgie.
"Erinomainen", sanoi Patty tyytyväisenä.
"Lopultakin se tulee näkyviin", sanoi Priscilla.
"Niinpä kyllä", myönsi Patty. "Professori Cairnsley sanoi, että hän selittää minulle Swedenborgin itse ja kutsui minut luokseen pävällisille tänä iltana!"