Saatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita eforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että he ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten laivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan, helposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille Ateenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle kuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen toimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten liittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä Alkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa Endioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees noilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja saapui nopeasti perille.
Tähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa, jotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita Ateenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen johdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut ja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta toiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.
Purjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki, jotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja, saavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä vangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa kannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa kaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui hämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet asiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja Alkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli tulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista, niin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun he sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin luopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat Poliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he asuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan valmistumista.
Ateenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat, että heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten liittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli luopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen rangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai äänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden käyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja päättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja ja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan Strombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa, lähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka olivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin lähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka niinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat myöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan piirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä olevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät kiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta vartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30 muuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.
Tällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja purjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen, jonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti myöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne myöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa tästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun hän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni hän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin eivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset lähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin, odottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät he Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan. Repimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli Tissaferneen alipäällikkö Stagees.
Ajettuansa Strombikideen Samokseen, varustivat Alkibiadees ja Kalkideus Peloponneesosta saapuneista laivoista otetut merimiehet aseilla ja jättivät heidät Kiokseen, jota vastoin he miehittivät otetut alukset ja 20 muuta laivaa Kiolaisilla miehillä ja purjehtivat Mileetokseen, nostaaksensa senkin kapinaan. Sillä Alkibiadees, joka oli hyvissä väleissä Mileetolaisten vallanpitäjien kanssa, halusi, saatuansa nämät puolelleen, Kiolaisille itselleen, Kalkideukselle ja lähettäjälleen Endiokselle annetun lupauksensa mukaan hankkia sen kunnian, että hän Kiolaisen sotavoiman ja Kalkideuksen avulla oli nostanut kapinaan mitä enimmät kaupungit. Purjehdittuansa suurimman osan matkaa salaa vihollisilta ja saavuttuansa vähää ennen, kuin Strombikidees ja Trasyklees, joka juuri 12 laivalla oli saapunut Ateenasta ja yhtyi takaa-ajoon, nostavat he Mileetoksen kapinaan. Kun Mileetolaiset eivät laskeneet heidän kintereillään purjehtivia Ateenalaisia kaupunkiinsa, niin nämät ankkuroivat lähellä sijaitsevan Laden saaren edustalle. Heti Mileetolaisten kapinoitua tehtiin Tissaferneen ja Kalkideuksen välityksellä ensimmäinen näinkuuluva liitto kuninkaan ja Lakedaimonilaisten välillä:
"Seuraavilla ehdoilla ovat Lakedaimonilaiset ja liittolaiset tehneet liiton kuninkaan ja Tissaferneen kanssa. Se maa ja ne kaupungit, jotka kuningas omistaa, ja jotka kuninkaan esi-isät ovat omistaneet, olkoot kaikki kuninkaan. Niitä veroja tahi muita tuloja, joita Ateenalaiset kantavat näistä kaupungeista, tulee kuninkaan yhteisesti Lakedaimonilaisten ja liittolaisten kanssa estää Ateenalaisia kantamasta. Sota Ateenalaisia vastaan on kuninkaan, Lakedaimonilaisten ja liittolaisten yhteisesti käytävä. Sodankäyntiä Ateenalaisia vastaan ei sallittako lopettaa, elleivät kumpaisetkin, kuningas ja Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, siihen suostu. Jos jotkut luopuvat kuninkaasta, olkoot he myöskin Lakedaimonilaisten ja liittolaisten vihollisia; ja jos jotkut luopuvat Lakedaimonilaisista ja liittolaisista, olkoot he myöskin samaten kuninkaan vihollisia".
Tämänkaltainen oli liitto. Tämän jälkeen miehittivät Kiolaiset heti kymmenen muuta laivaa ja purjehtivat Anaiaan, haluten saada tietoja Mileetoksen tapahtumista ja nostaa kaupungit samalla kapinaan. Mutta kun heille Kalkideukselta tuli käsky palata takaisin, koska Amorgees sotajoukolla maitse oli tulossa, niin purjehtivat he Zeyn pyhäkön edustalle. Kun he huomasivat 16 laivaa, jotka Diomedoon myöhemmin kuin Trasyklees toi Ateenasta, purjehtivan merellä, niin pakenivat he yhdellä laivalla Efesokseen, mutta muut laivat menivät Teokseen. Ateenalaiset ottivat neljä tyhjää laivaa, joiden miehistöt olivat ehtineet maihin. Muut pääsivät pakoon Teolaisten kaupunkiin. Ateenalaiset purjehtivat Samosta kohti, mutta Kiolaiset jälellä olevilla laivoillaan ja jalkaväellään nostivat ensin Lebedoksen ja sitten Erain kapinaan. Tämän tehtyään matkusti kumpikin, sekä jalkaväki että laivat, kotia.
Samoihin aikoihin ryntäsivät Peloponneesolaisten yhtä monen Ateenalaisen laivan takaa-ajamat ja Peiraiokseen suletut 20 laivaa äkkiarvaamatta vihollisten läpi ja ottivat, päästyänsä voitolle meritappelussa, neljä Ateenalaista laivaa. Sitten purjehtivat he Rekreiaan ja varustautuivat taas purjehtiakseen Kiokseen ja Jooniaan. Lakedaimonista tuli heille päälliköksi Astyokos, jolle uskottiin koko laivaston johto.
Kun jalkaväki oli poistunut Teoksesta, niin saapui itse Tissafernees sotajoukolla, mutta palasi takaisin, hävitettyänsä Teoksen linnoituksen jälellä olevan osan. Hänen poistuttuansa saapui Diomedoon vähän myöhemmin kymmenellä Ateenalaisella laivalla ja teki Teolaisten kanssa sopimuksen, että laskisivat heidätkin kaupunkiinsa. Sitten teki hän hyökkäyksen Eraita vastaan, mutta kun hän ei voinut vallottaa tätä kaupunkia, niin purjehti hän pois.
Tähän aikaan tapahtui myöskin Samoksessa kansan kapina ylimyksiä vastaan Ateenalaisten avulla, jotka kolmella laivalla sattuivat olemaan siellä. Samoksen kansa surmasi noin 200 henkilöä, kaikki ylimyksiä, rankaisi 400 maanpakolaisuudella ja otti itse haltuunsa heidän maatilansa ja talonsa. Kun Ateenalaiset jo olivat tunnustaneet heidät siitä lähtien vakinaisesti itsenäisiksi, niin he tämän jälkeen hoitivat kaupunkinsa asioita omin päin. Mutta maanviljelijöille he eivät suoneet minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä edes sallineet heidän mennä naimisiin kaupunkilaisten kanssa.
Tämän jälkeen jatkoivat Kiolaiset sinä kesänä tointaan yhtä suurella innolla, kuin olivat alkaneetkin. Odottamatta Peloponneesolaisten saapumista, esiintyivät he suurella sotajoukolla nostaaksensa kapinaan kaupungit, jotta saisivat mitä useimpia tovereita vaarassaan, ja hyökkäsivät, kuten Lakedaimonilaiset olivat käskeneet, 13 laivalla Lesbosta vastaan, rynnätäkseen sittemmin Hellespontokseen, jonka ohessa sikäläisten Helleenien ja liittolaisten jalkaväki samalla hyökkäsi Klatsomenaita ja Kymeetä vastaan. Tämän päällikkö oli Spartalainen Eualas ja laivaston Deiniadas, perioikilaista sukuperää. Laivat purjehtivat ja saattoivat Meetymnan luopumaan, johon jäi neljä laivaa, muut lähtivät nostamaan Mytileeneetäkin kapinaan.
Lakedaimonilainen nauarki Astyokos purjehti sillä välin, kuten hän oli aikonutkin, Kenkreiasta neljällä laivalla ja saapui Kiokseen. Kolmantena päivänä, hänen saavuttuansa sinne, purjehti 25 laivan suuruinen Ateenalainen laivasto Leoonin ja Diomedoonin johdolla Lesbokseen. Leoon oli nimittäin myöhemmin kymmenellä laivalla Ateenasta tullut avuksi. Astyokos oli samana päivänä illalla lähtenyt liikkeelle ja purjehti, otettuansa yhden Kiolaisen laivan laivastoonsa, Lesbosta kohti, ollakseen siellä apuna, jos suinkin voisi. Ensin hän saapui Pyrraan ja sieltä seuraavana päivänä Eressokseen, jossa hänelle tuli tieto, että Ateenalaiset ensimmäisellä hyökkäyksellä olivat vallottaneet Mytileeneen. Sillä kun Ateenalaiset äkkiarvaamatta olivat purjehtineet satamaan, niin he valtasivat Kiolaisten laivat ja vallottivat kaupungin, astuttuansa maihin ja voitettuansa taistelussa vastustajat. Kun Astyokos oli saanut tiedon tästä Eressolaisilta ja Eubuuloksen kanssa Meetymneestä tulleiden Kiolaisten laivojen kautta, jotka olivat jätetyt sinne, ja joista nyt Mytileeneen vallottamisen jälkeen kolme oli sattunut pakenemaan hänen luoksensa, sillä yhden olivat Ateenalaiset vallottaneet, niin hän ei enää suunnannut matkaansa Mytileeneeseen, vaan saatuansa Eressoksen luopumaan ja varustettuansa sen asukkaat aseilla, lähetti hän laivansa raskasaseiset maitse Antissaan ja Meetymneeseen Eteonikoksen johdolla ja purjehti itse hallussaan olevilla laivoilla ja kolmella Kiolaisella aluksella rantoja myöten, toivoen läsnäolollaan rohkaisevansa Meetymneeläisiä pysymään kapinassaan. Mutta kun ei Lesboksessa saanut mitään aikaan, purjehti hän sotaväkineen Kiokseen. Jalkaväki, jonka oli määrä lähteä Hellespontokseen, erosi laivastosta ja palasi kukin kaupunkiinsa.
Kenkreiasta saapui sittemmin kuusi Peloponneesolaisliittolaisten lähettämää laivaa Kiokseen. Järjestettyänsä Lesboksen olot entiselleen, purjehtivat Ateenalaiset Klatsomenaihin, vallottivat heidän mannermaalla linnotetun Poliknan ja veivät asukkaat takaisin saarella sijaitsevaan kaupunkiin paitsi luopumisen alkuunpanijoita, jotka olivat paenneet Dafnukseen. Täten saivat Ateenalaiset taas Klatsomeneen haltuunsa.
Samana kesänä astuivat Ateenalaiset, jotka mainituilla Lesboksen edustalla ankkuroituilla 20 laivalla väijyivät Mileetosta, maihin Mileetoksen alueelle Panormoksessa ja surmasivat pienellä sotajoukolla apuun rientävän Lakedaimonilaisen päällikön Kalkideuksen. Kolmantena päivänä tämän jälkeen palasivat he ja pystyttivät voitonmerkin, jonka Mileetolaiset hävittivät, koskeivät Ateenalaiset muka olleet kyenneet vallottamaan heidän maataan.
Lesboksessa ankkuroidulla Ateenalaisella laivastolla lähtivät Leoon ja Diomedoon Kioksen edustalla sijaitsevilta Oinussalaisilta saarilta sekä Erytraialaisella alueella sijaitsevista Siduusseesta ja Pteleonista, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, sotaretkelle Kiosta vastaan. Astuttuansa maihin Kardamyleessä ja Bolissoksessa, voittivat he taistelussa apuun rientävät Kiolaiset, surmasivat heistä suuren joukon ja hävittivät seutuja. Fanaisissa he saivat toisen voiton ja Leukoonionissa kolmannen, jonka jälkeen Kiolaiset eivät enää purjehtineet hyökkäykseen; mutta Ateenalaiset hävittivät heidän kauniisti hoidettua ja Meedialaisista ajoista saakka rauhaan jätettyä maatansa. Sillä Lakedaimonilaisten rinnalla ovat Kiolaiset minun tietääkseni ainoat, jotka onnessaan ovat voineet säilyttää malttiaan; jota enemmän heidän kaupunkinsa edistyi, sitä varmemmin varustivat he sitä. Eivätkä he myöskään ole ryhtyneet näihin luopumistuumiin, jos jonkun mielestä siinä ovat toimineet varomattomasti, ennenkuin heillä oli useita ja päteviä liittolaisia vaarassa, ja ennenkuin tiesivät, että Ateenalaiset eivät itsekään enää Sikelian onnettomuuden kärsittyään kieltäneet valtansa olevan vallan horjuvalla kannalla. Mutta joskin he jossakin suhteessa väärin ovat laskeneet tapahtumien odottamatonta menoa, niin oli erehdys tuumissa, että Ateenalaisten valta jo muka oli häviämäisillään, yhteinen hyvin monelle. Kun he nyt olivat suljetut merestä ja heidän maansa hävitetty, miettivät jo moniaat jättää kaupungin Ateenalaisille. Saatuansa tiedon tästä, pysyivät vallanpitäjät kuitenkin toimiin ryhtymättä, mutta kutsuivat laivanpäällikön Astyokoksen Erytraiasta tulemaan neljällä laivallaan heidän kaupunkiinsa ja neuvottelivat, miten he paraiten joko panttivankia ottamalla tahi jollakin muulla lailla saisivat nämät tuumat raukenemaan. Näissä tuumissa oltiin täällä.
Tämän kesän loppupuolella purjehti Ateenasta 1,000 Ateenalaista ja 1,500 Argolaista raskasaseista, sillä Ateenalaiset olivat raskasaseisiksi varustaneet 500 Argolaista kevytaseista, ja 1,000 liittolaista Frynikoksen, Onomakleen ja Skiroonidoksen johdolla 48 laivalla, siihen lasketut myöskin kuormalaivat, Samokseen, ja leiriytyi, astuttuansa Mileetoksessa maihin. Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan kävivät Mileetolaiset itse, 800 raskasaseista, ja Kalkideuksen johdolla saapuneet Peloponneesolaiset sekä Tissaferneen apujoukko ja Tissafernees itse ratsujoukkoineen. Argolaiset kulkivat siivellään edellä muita, ja koska he, halveksien vastustajiaan, eivät luulleet näitten, Joonialaisia kun olivat, kestävän heidän hyökkäystään, niin marssivat he epäjärjestyksessä, josta seurasi, että Mileetolaiset saivat voiton heistä ja surmasivat lähes 300 heistä. Mutta Ateenalaiset, jotka ensin voittivat Peloponneesolaiset ja sitten työnsivät takaisin barbarit ja muun joukon, eivät ensinkään joutuneet taisteluun Mileetolaisten kanssa, koska nämät, Argolaisten peräydyttyä, kun näkivät muun sotajoukkonsa joutuneen tappiolle, olivat vetäytyneet kaupunkiinsa. Ateenalaiset nyt leiriytyivät voittajina Mileetolaisten kaupungin läheisyyteen. Tässä taistelussa sattui niin, että Joonialaiset kummallakin taholla saivat voiton Doorilaisista; sillä Ateenalaiset voittivat heitä vastaan seisovat Peloponneesolaiset, ja Mileetolaiset Argolaiset. Pystytettyänsä voitonmerkin valmistautuivat Ateenalaiset ympäröimään linnoituksella paikan, joka oli kannaksen tapainen, arvellen, että jos vaan saisivat Mileetoksen taas puolelleen, myöskin helposti muut yhtyisivät heihin.
Tällä välin ilmoitetaan heille myöhään illalla, että nuo 55 laivaa Sikeliasta ja Peloponneesosta olivat saapumaisillaan. Pääasiassa Syrakuusalaisen Hermokrateen kehotuksesta, että kaikki yhtyisivät tekemään täydellisen lopun Ateenalaisten vielä pystyssä olevasta vallasta, tuli nyt Sikelialaisia, 20 Syrakuusalaista ja kaksi Selinuntilaista laivaa sekä ne laivat, joita Peloponneesoksessa oli varustettu, ja jotka nyt olivat valmiit. Molemmat laivastot uskottiin Lakedaimonilaiselle Teeramenekselle vietäväksi laivapäällikön Astyokoksen luokse. Ne purjehtivatkin ensin Mileeton edustalla sijaitsevaan Leros nimiseen saareen ja sieltä, kuultuansa Ateenalaisten olevan Mileetoksen edustalla, lasolaiseen lahteen, tiedustellaksensa Mileetoksen seikkoja. He ankkuroivat Teikiussan edustalle Mileetolaisella alueella ja saivat Alkibiadeelta, joka ratsastaen tuli sinne, tiedon tappelusta, johon hänkin oli ottanut osaa Mileetolaisten ja Tissaferneen puolella. Hän kehoitti heitä, jos eivät tahtoneet menettää Jooniaa ja kaikki muut kaupungit, mitä pikemmin rientämään Mileetoksen avuksi ja kaikin voimin koettamaan estää sen ympäröimistä.
He aikoivat aamun koittaessa rientää apuun. Mutta kun Ateenalaisten päällikkö Frynikos Leroksesta sai varman tiedon vihollisten laivojen aikeista, ja kun kanssapäälliköt halusivat jäädä ja antautua taisteluun, kieltäytyi hän ryhtymästä taisteluun, ja sanoi, että hän voimiensa mukaan estäisi heitä ja ketä tahansa siitä. Sillä kun he myöhemmin, sanoi hän, saisivat varman tiedon, kuinka monta laivaa vihollisilla oli ja kuinka monta heillä itsellään näitä vastaan asetettavina, ja kun he kelvollisesti ja rauhassa olisivat varustautuneet, niin hän ei suinkaan häpeällisesti vetäytyisi vaarasta. Mutta nyt olisi Ateenalaisille vähemmän häpeällistä vetäytyä pois laivastollaan, kuin, millä uhalla tahansa taistellen, joutua tappiolle. Siten, sanoi hän, ei ainoastaan häpeä kohtaisi kaupunkia, vaan se joutuisi suurimpaan vaaraan. Sillä kun se nyt kärsimiensä onnettomuuksien johdosta varmojenkin varustuksien nojalla ei uskalla edes hädän pakottamana, puhumattakaan halunsa mukaan, hyökätä ensimmäisenä, miten se siis pakotta heittäytyisi vapaaehtoisiin vaaroihin? Hän käski siis mitä pikemmin korjata laivoihin haavoitetut, jalkaväen ja mitä kullakin tullessaan oli ollut mukanaan, mutta jättää kaikki mitä vihollisessa maassa olivat ottaneet, jotta laivat olisivat keveät, ja purjehtia Samokseen, josta he sitten, koottuansa kaikki laivat, tekisivät hyökkäyksiä, jos näkisivät soveliaaksi. Tehtiinkin, kuten hän oli käskenyt. Yhtä hyvin tässä tilaisuudessa kuin myöskin kaikissa muissakin toimissaan näkyi Frynikos toimineen vallan viisaasti. Ateenalaiset lähtivät heti samana iltana puolella voitolla Mileetoksesta. Mutta Argolaiset purjehtivat kiiruusti vihoissaan pettymyksestään kotia.
Peloponneesolaiset lähtivät aamulla Teikiussasta ja purjehtivat Mileetokseen, jossa he viipyivät yhden päivän, aikoen seuraavana päivänä, liitettyänsä laivastoonsa ne Kiolaiset laivat, jotka Kalkideuksen johtamina olivat tänne hätyytetyt, palata Teikiussaan, hakemaan laivoista sinne puretut tavaransa. Mutta kun he olivat saapuneet sinne, tuli sinne Tissafernees jalkaväellään ja kehoitti heitä purjehtimaan Iasosta vastaan, jossa hänen vastustajansa Amorgees oleskeli. Äkkinäisellä ryntäyksellä vallottivat he Iasoksen, koska sen asukkaat luulivat heidän olevan Ateenalaisia ja laskivat heidät maihin. Tässä ottelussa kunnostivat itseään varsinkin Syrakuusalaiset. Otettuansa Amorgeen elävältä, jättivät he hänen Tissaferneelle vietäväksi hänen mielensä mukaan kuninkaalle, kuten tämä oli käskenyt, ja ryöstivät Iasoksen, josta sotaväki sai paljon tavaraa; sillä tämä paikka oli vanhastaan vallan rikas, Amorgeen sotilaat liittivät he sotajoukkoonsa, tekemättä heille mitään pahaa, koska useimmat heistä olivat Peloponneesoksesta. Kaupungin ja kaikki vangit, sekä vapaat että orjat, antoivat he Tissaferneelle, saaden häneltä henkilöä kohti dareikon, ja palasivat tämän jälkeen Mileetokseen. He lähettivät Leoonin pojan Pedaritoksen, jonka Lakedaimonilaiset olivat toimittaneet Kioksen päälliköksi, johtamaan Amorgeen apujoukkoa maitse Erytraiaan saakka ja asettivat Filippoksen Mileetokseen päälliköksi. Tähän loppui tämä kesä.
Saatuansa Iasoksen varustetuksi, saapui Tissafernees seuraavana talvena Mileetokseen. Hän antoi, kuten oli luvannut, laivoille ylläpidoksi Attikalaisen drakman miestä kohti kuukausittain, mutta ei tahtonut vastaiseksi antaa enempää, kuin kolme obolia, kunnes hän oli kysynyt kuninkaalta, mutta jos kuningas suostuisi, antaisi hän koko drakman. Teeramenees, joka ei ollut nauarki, vaan joka purjehti mukana jättääkseen laivat Astyokolle, oli höllempi palkan vaatimuksessa. Mutta tähän ei suostunut Syrakuusalainen päällikkö Hermokratees, jonka johdosta Tissafernees suostui maksamaan enemmän, kuin kolme obolia mieheen, kaikille muille, paitsi viidelle laivalle. Hermokrateen vaatimuksesta suostui nyt Tissafernees maksamaan 30 talenttia kuukaudessa 55 laivalle, ja muille sen mukaan kuin laivoja oli enemmän, kuin tämä määrä, saman perustuksen mukaan.
Samana talvena saapui kotoa avustukseksi Samoksessa oleville Ateenalaisille Karminoksen, Strombikideen ja Eykteemoonin johdolla 35 laivaa, jotka, koottuansa mukaansa myöskin kaikki laivat Kioksesta ja muualta, arvan mukaan päättivät laivastollaan vartioida Mileetosta, mutta lähettää Kiokseen sekä laivaston että jalkaväen, kuten he myöskin tekivät. Strombikidees, Onomaklees ja Eukteemoon purjehtivat arvan mukaan 30 laivalla ja sotilaita kuljettavilla aluksilla, joihin he olivat asettaneet osan Mileetokseen tulleista 1,000 raskasaseisesta, Kiokseen. Muut jäivät Samokseen, pitäen 74 laivallaan meren hallussaan, ja suuntasivat matkansa Mileetosta kohti.
Astyokos, joka silloin sattui olemaan Kioksessa ottaaksensa panttivankeja kavaluuden johdosta, luopui tästä, kun sai tiedon Teerameneen johtamien laivojen saapumisesta ja liittolaisten menestyksestä. Hän lähti liikkeelle kymmenellä Peloponneesolaisella ja kymmenellä Kiolaisella laivalla hyökätäkseen Pteleosta vastaan, mutta kun ei onnistunut häneltä vallottaa tätä kaupunkia, purjehti hän Klatsomenaihin, jossa hän käski Ateenalaisten puoluelaisia muuttamaan Dafnukseen ja asukkaita yhtymään heihin. Samaten käski myöskin Tamoos, Joonian alapäällikkö, heitä tekemään. Kun he eivät totelleet, teki hän linnoittamatonta kaupunkia vastaan hyökkäyksen; mutta kun hän ei voinut sitä vallottaa, purjehti hän itse ankaran myrskyn ajamana Fookaiaan ja Kymeeseen, jota vastoin toiset laivat ankkuroivat Klatsomenain läheisyydessä sijaitsevien Maratussa, Peelee ja Drymussa nimisten saarien edustalle. Viipyessään siellä kahdeksan päivää, ryöstivät he ja osaksi hävittivät, osaksi veivät laivoihinsa kaikki Klatsomenalaisten siellä säilytetyt tavarat ja purjehtivat sitten Astyokoksen luokse Fookaiaan ja Kymeeseen.
Hänen siellä ollessaan, saapui Lesboksesta lähettiläitä ilmoittaen heidän jälleen haluavan luopua. He saivatkin hänen suostumaan tuumaansa, mutta kun eivät Korintolaiset eivätkä muut liittolaiset ennen kärsimänsä tappion takia olleet samaa mieltä, purjehti hän Kiokseen, johon myöskin muut laivat, kestettyänsä ankaroita myrskyjä, eri haaroilta saapuivat. Tämän jälkeen purjehti Pedaritos, joka maitse oli kulkenut Mileetosta Erytraiaan, sotajoukkonsa kanssa Kiokseen. Silloin oli hänellä noin 500 raskasaseista Kalkideuksen ennen johtamista viidestä laivasta, jotka aseineen olivat sinne jätetyt. Kun moniaat Lesbolaiset tulivat ilmoittamaan luopumisen aikeensa, ehdotti Astyokos Pedaritokselle ja Kiolaisille, että he purjehtisivat auttamaan Lesbolaisia luopumaan. Sillä tästä joko enentyisivät Lakedaimonilaisten liittolaiset tahi, jospa eivät onnistuisikaan yrityksessään, tuottaisi se Ateenalaisille ainakin vahinkoa. Mutta he eivät suostuneet tähän, ja Pedaritos kielsi jättämästä hänelle Kiolaisia laivoja.
Otettuansa nuo viisi Korintolaista laivaa ja kuudenneksi yhden Megaralaisen sekä yhden Hermionilaisen kuten myöskin ne Lakedaimonilaiset laivat, joilla hän oli tullut, purjehti Astyokos Mileetokseen nauarkiammattiinsa, ankarasti uhaten Kiolaisia, ettei hän suinkaan rientäisi heille avuksi, jos he joskus pyytäisivät. Laskien maihin Koorykoksessa Erytraian alueella, jäi hän sinne yöksi. Samoksesta saapui myöskin Ateenalainen sotaväki Kiokseen, mutta koska kukkula heitä erotti, niin he pysyivät salassa toisiltaan. Yöllä saapui kirje Pedaritokselta ilmoituksella, että vapautettuja Erytraialaisia vankeja oli saapumaisillaan Samoksesta Erytraiaan kavaltaaksensa kaupungin, jonka johdosta Astyokos viipymättä palasi Erytraihin ja oli vähällä joutua vihollisten käsiin. Kun Pedaritoskin oli saapunut sinne, panivat he toimeen tutkimuksen otaksutuista kavaltajista, jolloin he huomasivat koko jutun syntyneen miesten pelastamiseksi Samoksesta. He vapauttivat syytetyt ja purjehtivat kumpikin pois, toinen Kiokseen, toinen Mileetokseen, kuten hän oli aikonutkin.
Kun nyt Ateenalaisten laivasto Koorykoksesta purjehti niemen ympäri, huomasi se Arginoksen edustalla kolme Kiolaisten sotalaivaa ja ryhtyi heti ajamaan niitä takaa. Mutta nyt nousi ankara myrsky, niin että Kiolaiset laivat vaivoin pääsivät pakenemaan satamaan, jota vastoin kolme Ateenalaista laivaa, jotka olivat purjehtineet muita etäämmäs, musertui ja ajelehti Kiolaisten kaupungin rannalle, jossa osa miehistä vangittiin, osa sai surmansa. Muut laivat pakenivat Mimas vuoren suojassa olevaan Foinikus nimiseen satamaan, josta he myöhemmin purjehtivat Lesbokseen ja valmistautuivat Kioksen piirittämiseen.
Samana talvena purjehti Lakedaimonilainen Hippokratees Peloponneesoksesta kymmenellä Turilaisella laivalla, joita johti Diagoroksen poika Doorieus ynnä kaksi muuta päällikköä, yhdellä Lakoonilaisella ja yhdellä Syrakuusalaisella laivalla Knidokseen, joka Tissaferneksen vaikutuksesta oli luopunut. Kun Mileetoksessa olevat tästä saivat tiedon, kehottivat he heitä puolella määrällä laivastoaan valvomaan Knidosta, ja Triopionin edustalla olevilla laivoillaan ottamaan Aigyptoksesta tulevat kuormalaivat. Triopion on Knidoksen alueelta etenevä Apolloonille pyhitetty kallionniemi. Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset Samoksesta ja valloittivat Triopionissa väijyvät kuusi laivaa; niitten miehistö pääsi kuitenkin pakoon. Purjehdittuansa tämän jälkeen Knidokseen, olivat Ateenalaiset hyökkäyksellään saada haltuunsa kaupungin, joka oli linnoittamaton. Kun he seuraavana päivänä tekivät uuden hyökkäyksen, olivat kaupunkilaiset paremmin varustautuneet yöllä, ja kun miehet Triopionissa otetuista laivoista olivat saapuneet heidän avukseen, niin viholliset eivät voineet heitä niin suuresti vahingottaa, kuin edellisenä päivänä, jonka johdosta he poistuivat, hävitettyänsä maata, ja purjehtivat Samokseen.
Tähän aikaan Astyokoksen saapuessa Mileetokseen laivastonpäälliköksi oli kaikki Peloponneesolaisten sotajoukossa hyvällä kannalla. Sillä palkka maksettiin säännöllisesti ja Iasoksesta ryöstetyt suuret aarteet tuottivat sotilaille ylellisyyttä, ja Mileetolaiset nurkumatta kestivät sodan vaivoja. Mutta Tissaferneen suhteen näyttivät Peloponneesolaisista kuitenkin edelliset, Kalkideuksen solmimat sopimukset vaillinaisilta, eivätkä heidän edukseen, jonka johdosta uudet sopimukset Teerameneen läsnäollessa tehtiin, jotka kuuluivat seuraavasti:
"Sovittu on Lakedaimonilaisten ja liittolaisten puolesta kuninkaan, kuninkaan poikien ja Tissaferneen kanssa, että sovinto ja ystävyys on oleva heidän välillänsä seuraavilla ehdoilla: Siihen maahan tahi niihin kaupunkeihin, jotka ovat kuningas Dareioksen tai ovat olleet hänen isänsä tai esi-isiensä hallussa, niihin eivät saa kulkea sotimaan eivätkä missään muussakaan pahassa tarkotuksessa Lakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset, eivätkä saa vaatia veroa mainituista kaupungeista Lakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset; niinikään ei kuningas Dareios eivätkä hänen hallussaan olevat kaupungit saa tulla sotimaan eivätkä harjottamaan mitään pahaa Lakedaimonilaisille eivätkä heidän liittolaisillensa. Jos Lakedaimonilaiset tai liittolaiset pyytävät jotakin kuninkaalta, tahi kuningas Lakedaimonilaisilta tai liittolaisilta, niin heidän on kunnollisesti tehtävä, mihin ovat suostuneet. Sota on yhteisesti käytävä Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan; jos rauha tehdään, on se tapahtuva molemminpuolisella suostumuksella. Jos sotaväkeä lähetetään avuksi kuninkaan maahan, on kuningas velvollinen hankkimaan sille ravintoa. Jos jotkut kaupungit, jotka ovat tehneet sopimuksen kuninkaan kanssa, hyökkäävät kuninkaan maahan, on toisten velvollisuus estää niitä ja suojella kuningasta, niin paljon kuin voivat. Jos joku kuninkaan maan tahi kuninkaan hallitseman maan asukkaista hyökkää Lakedaimonilaisia tahi liittolaisia vastaan, on kuningas velvollinen estämään ja torjumaan heitä voimiensa mukaan."
Nämät sopimukset tehtyänsä, jätti Teeramenees laivat Astyokokselle, astui alukseensa ja hävisi tietämättömiin. Mutta Ateenalaiset, jotka jo olivat kulkeneet Lesboksesta Kiokseen sotajoukkoineen ja hallitsivat sekä maalla että merellä, linnottivat Delfinionin, paikan, joka muutenkin oli luonnon vahvistama maan puolelta ja rikas satamista eikä kaukana Kiolaisten kaupungista. Monien entisten tappioiden takia nolostuneina, olivat Kiolaiset sitä paitsi alituisessa keskinäisessä riidassa. Mutta kun Ioonin poika Tydeus puoluelaisineen olivat saaneet surmansa Pedaritoksen käskystä, niin muutkin kaupunkilaiset, jos kohtakin keskenään pitivät toisiaan epäluulon alaisina, harvainvaltaisen hallituksen ankaruuden kautta pakosta pysyivät levollisina, koskeivät pitäneet itseänsä eivätkä Pedaritoksen johtamaa apuväkeä kykenevinä torjumaan vihollisia. He lähettivät kumminkin Mileetokseen pyytämään Astyokokselta apua; mutta kun ei hän suostunut heidän pyyntöönsä, lähetti Pedaritos Lakedaimoniin häntä vastaan valituskirjan loukkaavasta käytöksestä. Tällä kannalla olivat Ateenalaisten toimenpiteet Kioksessa. Heidän laivansa tekivät Samoksesta hyökkäyksiä Mileetosta vastaan; mutta kun Mileetolaiset eivät käyneet heitä vastaan, palasivat he Samokseen ja pysyivät siellä levollisina.
Peloponneesoksesta purjehtivat samana talvena päivänseisausaikana Lakedaimonilaisten Megaralaisen Kalligeitoksen ja Kytsikolaisen Timagoraksen välityksellä Farnabatsolle varustamat 27 laivaa Jooniaan, joita johti Spartiati Antistenees. Lakedaimonilaiset lähettivät laivoissa myöskin 11 Spartiatia neuvonantajiksi Astyokokselle, joista yksi oli Arkesilaoksen poika Likas. Heille oli käsketty, tultuansa Mileetokseen, asettaa kaikki seikat paraammalle kannalle ja lähettää joko kaikki nämät laivat tai mikä määrä heistä näkyi soveliaaksi, joko useampia tai vähempi määrä, Ramfioksen pojan Klearkoksen johdolla Helleespontokseen Farnabatsolle, sekä, jos heidän mielestään oli syytä, erottaa Astyokos päällikkyydestä ja panna Antistenees hänen sijalleen; sillä Pedaritoksen kirjeen johdosta oli heissä noussut epäluulo Astyokosta vastaan. Purjehdittuansa laivoilla ulapalle, laskivat he maihin Meeloksessa, ja tavattuansa siellä kymmenen Ateenalaista laivaa, valtasivat he näistä kolme ilman miehistöä ja polttivat ne. Peläten, että Meeloksesta pakoon päässeet laivat Samoksessa oleville Ateenalaisille ilmoittaisivat heidän tulostaan, kuten tekivätkin, purjehtivat he Kreetaan ja saapuivat, varovaisuudessa matkustettuansa, Aasian mannermaalla sijaitsevaan Kaunokseen. Pitäen itseään turvissa, lähettivät he sieltä sanan Mileetoksen edustalla oleville laivoille, että tulisivat heitä noutamaan.
Kiolaiset ja Pedaritos lähettivät samaan aikaan pyynnön Astyokokselle, vaikka hän ei ollut myöntynyt heidän pyyntöönsä, että hän tulisi heidän avuksensa kaikilla laivoillansa, koska heitä piiritettiin, ja ettei hän olisi väliäpitämätön, kun Joonialais-liittolaisten suurin kaupunki suljettiin meren puolelta, ja maitse oli rosvojen riistämänä. Sillä Kioksessa oli enemmän orjia, kuin missään muussa kaupungissa, Lakedaimonia lukuunottamatta, ja kun heitä paljoutensa takia rikoksistaan ankarammin rangaistiin, kuin muualla, niin suuri määrä heistä, heti kun Ateenalaiset olivat linnotuksensa suojassa saaneet varman asennon, luopui heidän luoksensa, ja koska he tunsivat maan, saivat he aikaan vallan suuria vahinkoja. Kiolaiset ilmottivat sentähden Astyokokselle, että oli välttämätöntä rientää heille avuksi, kun vielä oli toivo ja mahdollisuus, ennenkuin viholliset ennättäisivät täydellisesti linnottaa Delfinionin ja ennenkuin he ehtisivät rakentaa vielä suuremman linnoituksen suojaksi sotajoukollensa ja laivoilleen. Vaikka kohtakin Astyokos entisen uhkauksensa johdosta ei mielellänsä suostunut tähän pyyntöön, riensi hän kuitenkin apuun, kun näki liittolaistenkin siihen innolla suostuvan.
Tällä välin saapuu sana Kaunoksesta, että nuo 27 laivaa ja Lakedaimonilaisten lähettämät neuvonantajat olivat saapuneet. Ja koska Astyokos arveli kaikkea muuta vähäpätöisemmäksi, kuin hankkia turvallista kulkua noin monelle laivalle, jotta niillä voisivat hallita merta, ja Lakedaimonista saapuneille tarkastajille varma pääsö meren yli, jätti hän heti Kiokseen purjehtimisen sikseen ja purjehti Kaunokseen. Purjehtien Meropilaisen Koos saaren ohitse, astui hän siellä maihin ja ryösti kaupungin, joka oli linnottamaton, ja jonka suurin maanjäristys, mikä miesmuistiin on tapahtunut, oli hävittänyt. Kaupungin asukkaat olivat paenneet vuoristoon, mutta ryöstöretkillään otti hän saaliiksi kaikki, mitä sai käsiinsä, paitsi vapaat henkilöt; ne hän päästi menemään. Kun hän Koos-saarelta yöllä oli saapunut Knidokseen, saivat hänen Knidolaiset hartailla kehotuksillaan pidättämään merimiehensä laivoissa ja lähtemään suoraa päätä Ateenalaisten 20 laivaa ahdistamaan, joita Karminos, yksi Samoksen päälliköistä, piti silmällä noilla Peloponneesoksesta saapuneilla 27 laivalla, joita hakemaan Astyokos juuri oli lähtenyt. Samokseen oli saapunut tieto heidän tulostaan Mileetoksesta, ja Karminos heitä vakoili Symeen, Kalkeen, Roodoksen ja Lykian ympäristössä. Sillä hän oli jo saanut tiedon laivojen saapumisesta Kaunokseen.
Astyokos purjehti sentähden viipymättä Symeeseen, ennenkuin hänen lähtönsä tuli tunnetuksi, arvellen ehkä merellä saavansa käsiinsä laivat. Mutta sade ja sumuilma hajotti hänen pimeässä harhailevat laivansa ja saattoi ne epäjärjestykseen. Kun aamun valjetessa hänen laivastonsa oli hajallaan ja vasen siipi jo Ateenalaisille näkyvissä, vaan kun muu osa laivastoa vielä harhaili saaren ympäri, niin Karminos Ateenalaisineen kiiruusti hyökkää heitä vastaan vähemmällä laivamäärällä, kuin kaikilla 20, arvellen näitten olevan heidän valvomansa laivat Kaunoksesta. Ensi rynnäkössä he upottivatkin kolme laivaa ja vahingottivat useimpia muita, ollen voitonpuolella, kunnes heidän aavistamattansa laivaston enemmistö tuli näkyviin ja ympäröi heidät kaikkialta. Lähdettyänsä pakosalle menettivät Ateenalaiset kuusi laivaa, mutta pakenivat toisilla Teutlussan saarelle ja sieltä Halikarnassokseen. Tämän jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset Knidokseen, ja yhdyttyänsä Kaunoksesta tulleisiin 27 laivaansa, purjehtivat he yhdessä Symeeseen, johon he pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat Knidokseen takaisin.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet tiedon meritappelusta, purjehtivat he kaikilla Samoksessa olevilla laivoillansa Symeeseen, mutta eivät hyökänneet Knidoksen edustalla olevaa laivastoa vastaan, eikä tämä liioin heitä vastaan, vaan purjehtivat takaisin Samokseen, otettuansa vihollisten Symeeseen jätetyt laivatarpeet ja astuttuansa maihin Loorymassa mannermaalla.
Kun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen, korjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä neuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne, tapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan, sekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja hyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia, eikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin Teerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan väärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat, jotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet: tämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja maat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja että Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat Meedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset, sillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska niiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa. Tyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.
Muutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset purjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan mahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren ja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät omin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja Tissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta, laskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros nimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka pakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa kokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten kaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan Ateenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.
Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan laivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta, ja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan myöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen ja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta vastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin paikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä laivansa maalle.
Sillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava: Alkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun jälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he lähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen, sillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi. Ensi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen luonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua Tissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä avustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä tätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä sanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista olivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia merimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät heidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa terveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan palkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin lahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan hänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten päälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö Hermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun kaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä kielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he, rikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä, jotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan ruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi, että he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat maksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä hyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän selitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen, koska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas lähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi kaupunkien kulut.
Alkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa liian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että merellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten hän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia Helleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan, joten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa toiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä, olisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla vaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli, sanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta antaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat, lisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen kanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla, ja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä kun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä orjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin Peloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa, että Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä maalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta vallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti siis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja päästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin tuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti täydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan, maksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä laivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa, jolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten heidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut aika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut taistella heidän avuksensa.
Nämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun hän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska hän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa takaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi tilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten mieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä väleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun Samoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti vaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat heistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he mainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen palaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan vallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa, joka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille Tissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten Samoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin halusivat kukistaa kansanvallan.
Ensin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun alaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta yli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin Tissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he eivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin luottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat kansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat kaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset. Palattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa kanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja antaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he luopuisivat kansanvallasta.
Vaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se kumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun harvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle, niin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa neuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät näitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli päällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että harvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin myöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän, kumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana saisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei syntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt ensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat merellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen valtakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään luottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus ruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet hänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille oli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat kansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan, eivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi. Sillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi kansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa millä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin kutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan, kuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin toimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä riippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti, mutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi tietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta hankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt Alkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.
Kokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen ehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja muutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi ja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan ystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.
Kun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta ja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että Alkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän oli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon. Hän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka vielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees vahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten ystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän arveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa vahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei ensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen saavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen ja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen, joutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi edukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin. Samasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan vähentämisen suhteen.
Alkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä vehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos tämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän hädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä entisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti selitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa majailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli linnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin halusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin saada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi Astyokos Alkibiadeelle.
Koska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi tunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje näistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle, että hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta vailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan hyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin linnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä olikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin nopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty asia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella, että Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat tehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana, vaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista, vihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten se ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen puolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.
Tämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada Tissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi Peloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin Ateenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän luottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten erimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden sopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan Rodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen sanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki kaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli hallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi esi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet, yhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.
Kun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat saapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti, kuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat kansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat kukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat näitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet huusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion lakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden suhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat jumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros kiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta vastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin pelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä monta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja ja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille rahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi kuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän vastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui heille: "Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa valtiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas meihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta kuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se meitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta, joka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan."
Kansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta Peisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta myöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan saada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen miehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta Tissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta. Peisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen päällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa laivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei katsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa, niin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta. Peisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen hakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen heitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun hän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä, purjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.
Saavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät Leoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat Peloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat maihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet Rodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä kuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö Peloponneesolaisten laivasto liikkeelle.
Pedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen Lakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten linnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei riennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin lähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko Kiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille rakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä muutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset ajoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin Pedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja suuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten saaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan piiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä vallan suuri.
Peisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet saapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan sopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen mielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja Alkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti heikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että Tissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin Ateenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa tarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees taas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa suostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei hän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli koettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä. Sillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen nimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat paljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä hän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita etuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa kokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian voimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia pitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla tahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat tämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt, poistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.
Samana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen, tahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen ja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan sopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään joutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos ravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin sotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat tappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin Ateenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille. Enin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa ryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja koska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat toisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi heille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat sovinnot:
"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa arkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset Lakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja Tissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta puolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa asioista."
"Kaikki kuninkaan hallussa olevat maat Aasiassa ovat kuninkaan ja kuningas hallitsee maitaan mielensä mukaan."
"Lakedaimonilaiset liittolaisineen eivät saa hyökätä kuninkaan alueelle pahassa tarkoituksessa, eikä kuningas Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaistensa alueelle pahassa tarkoituksessa."
"Jos joku Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaisten joukosta ahdistaa kuninkaan maata, niin ovat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa velvolliset estämään häntä; ja jos joku kuninkaan alamaisista ahdistaa Lakedaimonilaisia tahi heidän liittolaisiansa, niin on kuningas velvollinen estämään häntä."
"Tissafernees pitää huolta läsnäolevien laivueitten ravinnosta sovinnon mukaan, kunnes kuninkaan laivat saapuvat. Kuninkaan laivojen saavuttua olkoon Lakedaimonilaisten vallassa itse hankkia ravintoa laivoilleen, jos niin haluavat; mutta jos he haluavat saada ylläpitoa Tissaferneeltä, niin antakoon hän sen sillä ehdolla, että Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, sodan loputtua, korvaavat sen, mitä häneltä ovat saaneet".
"Kun kuninkaan laivat ovat saapuneet, käyvät Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa laivat sotaa yhdessä kuninkaan laivojen kanssa, miten Tissafernees yhdestä tuumin Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa määrää."
"Jos tahdotaan tehdä rauha Ateenalaisten kanssa, tehtäköön se yhteisen sopimuksen mukaan."
Tämmöiset olivat sopimukset. Tämän jälkeen valmistautui Tissafernees noudattamaan Foinikilaisia laivoja, kuten oli määrätty, ja muihin toimiin, joita hän oli luvannut. Ainakin tahtoi hän näyttää olevansa näissä toimissa.
Boiootialaiset valloittivat loppupuolella talvea kavaltamisen avulla Ooroopoksen, jossa Ateenalaisilla oli vartioväki. Tässä toimessa oli heillä avustajina sekä Eretrialaisia että Ooroopolaisiakin miehiä, jotka tuumivat saada Euboiaa luopumaan. Sillä koska tämä paikkakunta oli lähellä Eretriaa, niin ei ollut mahdollista, ettei se Ateenalaisten hallussa suuresti vahingoittanut Eretriaa ja koko Euboiaakin. Valloitettuansa Ooroopoksen, lähtivät Eretrialaiset Rodokseen, kehottaen Peloponneesolaisia tulemaan Euboiaan. Mutta he riensivät mieluummin ahdistetun Kioksen avuksi ja purjehtivat kaikilla laivoillaan Rodoksesta. Kun he olivat Triopionin edustalla, näkivät he Kalkeesta tulevien Ateenalaisten laivojen purjehtivan aavalla merellä; mutta kun ei kumpikaan tehnyt hyökkäystä, saapuvat toiset Samokseen, toiset Mileetokseen. Peloponneesolaiset huomasivat nyt, etteivät he meritaistelutta voineet tulla Kiokselle avuksi.
Tähän loppui talvi, ja kului loppuun 20 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Heti alussa seuraavaa kevättä lähetettiin Derkylidas, Spartalainen mies, vähäisellä sotajoukolla maitse Helleespontokseen saattamaan Abydosta luopumaan, joka oli Mileetolainen siirtokunta; Kiolaiset pakotettiin, piirityksen ahdistamina, meritaisteluun, jota vastoin Astyokos oli kahdella päällä, miten hän auttaisi heitä. Astyokoksen vielä ollessa Rodoksessa, olivat he saaneet Mileetoksesta Pedaritoksen kaaduttua päällikökseen Spartalaisen miehen, nimeltä Leoon, joka oli seurannut Antistenesta laivamiehenä, ja Mileetosta vartioivia 12 laivaa, joista viisi oli Turista, neljä Syrakuusasta, yksi Anaiasta, yksi Mileetoksesta ja yksi Leoonista. Kiolaiset lähtivät liikkeelle koko sotaväkineen ja asettuivat varmaan paikkaan, ja heidän laivansa, luvultaan 36, niinikään purjehtivat taisteluun Ateenalaisten 32 laivaa vastaan. Tässä ankarassa taistelussa eivät Kiolaiset liittolaisineen joutuneet kylläkään tappiolle, mutta myöhään illalla palasivat he kaupunkiinsa.
Kun Derkylidas tämän jälkeen maitse oli saapunut Mileetoksesta Helleespontokselle, luopui Abydos heti ja Lampsakos kahden päivän päästä hänen ja Farnabatsoksen puolelle. Mutta kun Strombikidees sai tiedon tästä, riensi hän kiiruumman kautta apuun 24 Ateenalaisella laivalla, joiden joukossa löytyi myöskin raskasaseisia kuljettavia sotalaivoja, voitti kaupungeista ryntäävät Lampsakolaiset taistelussa ja valloitti Lampsakoksen, linnottamaton kun oli, ensi rynnäkössä sekä otti kaluja ja orjia, mutta salli vapaitten asukkaiden taas asettua asumaan kaupunkiin. Sitten kulki hän Abydosta vastaan; mutta kun sen asukkaat eivät antautuneet vapaaehtoisesti, ja kun ei hän kyennyt sitä hyökkäyksellä valloittamaan, niin hän purjehti sitä vastapäätä Kersoneesoksessa sijaitsevaan Seestokseen, joka ennen oli ollut Meedialaisten hallussa ja johon hän asetti vartioväen valvomaan koko Helleespontosta.
Tällä välin tulivat Kiolaiset yhä mahtavammiksi merellä, ja Astyokos sekä Mileetossa oleskelevat Peloponneesolaiset rohkaistuivat suuresti, kuultuansa meritappelusta, ja että Strombikidees laivoineen oli poistunut. Kahdella laivalla lähti Astyokos Kiokseen, otti sieltä siellä olevat laivat mukaansa ja teki koko laivastolla hyökkäyksen Samosta vastaan. Mutta kun sieltä, keskinäisen epäluulon vallitessa, ei käyty häntä vastaan, purjehti hän takaisin Mileetokseen. Sillä tähän aikaan ja jo ennen tätä oli kansanvalta kumottu Ateenassa. Kun sitten Peisandros toisten lähettiläiden seuraamana saapui Samokseen Tissaferneen luota, järjestivät he olot sotajoukossa varmemmalle kannalle, ja kehottivat sikäläisiä mahtimiehiä koettamaan sotaväen avulla perustaa harvainvallan, vaikka kohtakin suuri osa heistä oli sitä vastustanut. Samoksessa olevat Ateenalaiset keskustelivat tästä asiasta, ja päättivät jättää Alkibiadeen syrjään, koskei hän muka ollut halukas suostumaan heidän tuumiinsa ja muutenkin näytti sopimattomalta harvainvallassa; ja koska jo olivat heittäytyneet vaaraan, päättivät omin neuvoin pitää huolta siitä, että asiat eivät jäisi silleen, vaan että sotaa jatkettaisiin, ja että he omista varoistaan mielellään maksaisivat sen menot, ja jos muitakin tarpeita ilmestyisi, koska he yksin oman itsensä, eivätkä muitten, hyväksi kärsivät vaivoja.
Rohkaistuansa toisiaan täten, lähettivät he viipymättä Peisandroksen ja puolet lähettiläistä kotia panemaan tuumat siellä toimeen, jota paitsi heille annettiin käsky perustaa harvainvalta niihin alamaisiin kaupunkeihin, joihin he saapuisivat. Toiset lähettiläistä toimittivat he muihin alamaisiin maihin minkä minnekin. Diotrefeksen, joka oleskeli Kioksen vesillä, ja joka oli valittu hallitsemaan Trakialaisia rantamaita, lähettivät he virkaansa. Saavuttuansa Tasokseen, hajotti hän siellä kansanvallan. Mutta kun hän oli lähtenyt sieltä, linnottivat Tasolaiset toisella kuukaudella tämän jälkeen kaupunkinsa, koskeivät enään tarvinneet Ateenalaisten myötävaikutusta harvainvallan perustamiseen, vaan joka päivä odottivat Lakedaimonilaisia vapauttamaan heitä. Sillä heidän Ateenalaisten karkottamat kansalaisensa elivät Peloponneesolaisten luona, ja nämät ynnä kaupungissa oleskelevat puoluelaisensa kokosivat laivoja voimiensa mukaan saadakseen Tasoksen luopumaan. Sattui siis heidän onneksensa, että kaupunki vaaratta joutui hyvälle kannalle, ja että vastustava kansa kukistettiin. Tasoksen siis kävi päinvastoin, kuin Ateenalaiset, perustaen harvainvallan, olivat tarkoittaneet, ja minusta myöskin monen muun alamaisen kaupungin. Sillä maltuttuansa ja ryhdyttyänsä pelotta toimiinsa, kulkivat ne suoraa päätä vapautta kohti, huolimatta Ateenalaisten petollisesta hyvänsuonnosta.
Purjehtien pitkin rantoja, kukisti sillä välin Peisandros seuralaisineen kansanvallan niissä kaupungeissa, joihin he poikkesivat, saivatpa muutamista kaupungeista raskasaseisiakin, jotka seurasivat heitä Ateenaan. Täällä olivat jo ennen heidän saapumistansa heidän puoluelaisensa toimittaneet enimmät tehtävät. Androkleen, erään kansanpuoluelaisten etevimmistä johtajista, joka suuresti oli vaikuttanut Alkibiadeen karkoittamiseen, surmasivat salaa muutamat nuoret salaliittolaiset. He tappoivat hänet kahdesta syystä: koska hän johti kansaa, ja koska he arvelivat tekevänsä Alkibiadeelle mieleen, joka oli tuleva kotia, ja joka heille hankkisi Tissaferneen ystävyyden. Useampia muitakin vastustajistaan surmasivat he samaten salaa. He olivat jo ennen julkaisseet ilmoituksen, ettei palkkaa maksettaisi kellekään muille kuin niille, jotka olivat sodassa, etteikä useampia kuin 5,000 tulisi osalliseksi hallitukseen, joiden joukkoon tulisi kuulumaan ainoastaan ne kansalaiset, jotka omaisuudellaan ja ruumiillaan olisivat kykeneviä enimmän hyödyttämään kaupunkia.
Tämä oli kaunis veruke kansaa vastaan, sillä heidän tarkoituksensa oli uskoa kaupungin hallitus yksinomaan niitten haltuun, jotka hyväksyivät hallitusmuutoksen. Kansa ja neuvosto kutsuttiin kuitenkin yhä kokoon, mutta heille ei jätetty muuta neuvoteltavaksi, kuin mitä liittoutuneet hyväksyivät, ja itse puhujatkin olivat heidän puoluelaisiansa ja ennestään oli heille määrätty, mitä sanottaisiin. Pelosta ei kukaan muista uskaltanut vastustaa, kun näki liittolaisten paljouden; mutta jos joku vastusti, niin hän heti jollakin sopivalla tavalla syrjäytettiin, eikä tekijästä tehty mitään oikeustutkimusta, eikä vedetty oikeuteen murhasta epäluulonalaista. Kansa pysyi levollisena; sillä sitä oli vallannut semmoinen säikähdys, että jokainen piti voittona, jos hän, vaikka olikin ääneti, vältti väkivaltaisuutta. Ja koska arvelivat liittolaisten olevan lukuisammat, kuin olivatkaan, masentuivat heidän mielensä, eivätkä he kyenneet keksimään mitään keinoa, päästäkseen tästä hirmuvallasta, koska kaupunki oli suuri, eivätkä kansalaiset siitä syystä tunteneet toisiansa. Samasta syystä ahdistettu ei voinut valittaa tuskastaan toiselle, jotta yhdestä tuumin neuvottelisivat puolustuskeinoista. Sillä kansanpuoluelaiset pitivät toisiaan epäluulonalaisina, että ehkä olivat kumoojiin kuuluvia. Moni, josta ei ensinkään olisi luullut, kääntyi nimittäin harvainvaltaisiin. Ja nämät herättivät kansassa enin epäluuloa ja hankkivat vaarattomuuden harvainvaltaisille, kun olivat saaneet syntymään kansassa jyrkän keskinäisen epäluulon.
Tähän sopivaan aikaan saapui Peisandros seuralaisineen, ja he panivat valtiokeikkauksen täydellisesti toimeen. Kun he olivat kutsuneet kansan kokoon, ehdottivat he ensin, että valittaisiin kymmenen miestä rajattomalla vallalla sepittämään lakiehdotusta, ja että nämät, saatuansa ehdotuksensa valmiiksi, esittäisivät kansalle määräpäivänä, miten kaupunki paraiten olisi hallittava. Kun määräpäivä tuli, kutsuivat he kokoon kansan Koloonokseen, joka on Poseidoonin temppeli noin kymmenen stadion päässä kaupungista. Tässä tilaisuudessa eivät ehdotuksen sepittäjät tuoneet esiin muuta, kuin yksinomaan sitä, että jokaisella oli vaaratta oikeus lausua mielipiteensä, jos vain haluaisi; jos joku syyttäisi tahi jollakin muulla tavalla koettaisi vahingoittaa puhujaa, määrättiin hänelle kovat rangaistukset. Täällä lausuttiin selvin sanoin, ettei enää hallitukseen valittaisi miehiä vanhaan tapaan, etteikä heille annettaisi palkkaa, vaan että esimiehet valitsisivat viisi miestä, joitten tuli valita 100 miestä ja jokaisen näistä 100:sta kunkin kolme miestä itsensä lisäksi. Näillä 400 miehellä olisi rajaton valta, neuvoteltuansa keskenään, hallita miten heille paraalta näytti, ja he kutsuisivat kokoon nuo 5,000, milloin heistä näytti soveliaalta.
Tämän ehdotuksen esittäjä oli Peisandros, joka muutenkin oli sangen innokas kansanvallan hävittämisessä. Mutta se, joka sepitti tuuman, miten asiat saataisiin tälle kannalle, ja joka jo kauan oli tuuminut tätä asiaa, oli Antifoon, Ateenalainen mies, joka kykynsä puolesta oli mitä etevin, kuten hän myöskin oli ensimmäisiä keksimään tuumia ja selittämään tuumiaan. Hän ei pyytämättä astunut esiin kansankokouksissa, eikä muutenkaan ottanut osaa julkisiin keskusteluihin, mutta häntä kansa piti epäluulonalaisena hänen kykynsä maineen takia. Niitä, jotka neuvottelivat hänen kanssansa kansankokouksissa tahi oikeusasioissa, oli hänessä mies suuresti avustamaan. Ja kun kansa myöhemmin oli kukistanut nuo 400 ja häntä kovasti ahdistettiin, niin näkyy hän minusta paraiten minun aikanani eläneistä miehistä kyenneen puolustamaan itseään hengenvaarallisessa tutkimisessa, kun häntä syytettiin osallisuudesta salaliittoon. Frynikoskin esiintyi muita kaikkia innokkaampana harvainvallan puolustajana, koska hän pelkäsi Alkibiadesta, tietäen, että tämä hyvin tunsi hänen tuumansa Samoksessa Astyokoksen kanssa, kun hän silloin arveli, ettei harvainvaltaa ikipäivinä perustettaisi kutsumaan Alkibiadesta kotia. Hän näytti siis kaikista luotettavimmalta harvainvallan puolustajalta, kun hän kerran oli kääntynyt siihen. Samaten oli Hagnoonin poika Teeramenees hartaimpia kansanvallan kukistajia, joka oli sekä sangen älykäs että puhetaitoinen. Täten tämä tuuma, vaikkakin vallan suuremmoinen, onnistui, kun sitä ajoivat niin lukuisat ja taitavat miehet. Sillä vaikeata oli riistää vapaus Ateenalaiselta kansalta lähes 100 vuotta tyrannien kukistamisen jälkeen, varsinkin kun tämä kansa ei ollut kenenkään käskyn alaisena, vaan päin vastoin puolet tätä aikaa oli ollut tottunut hallitsemaan muita.
Kun kokous kenenkään vastustamatta oli hyväksynyt nämät ehdotukset, niin hajosi se, ja nuo 400 asetettiin seuraavalla tavalla neuvostoon. Ateenalaiset olivat aseissa, vihollisten ollessa Dekeleiassa, toiset muureilla, toiset taistelu-asennossa. Mainittuna päivänä annettiin tuumasta tietämättömien, kuten tavallisesti, mennä kotiinsa, mutta salaliittolaiset kiellettiin jäämästä lähelle aseita, vaan syrjään niistä ja siellä odottaisivat rauhassa ja tarttuisivat aseisiin estääkseen, jos joku koettaisi nousta vastustamaan heidän tuumiansa. Tähän toimeen oli määrätty Andrilaisia, Teeniläisiä ja 300 Karystolaista sekä joukko niitä Aiginalaisia, jotka Ateenalaiset olivat sinne lähettäneet asukkaiksi, jotka tätä varten olivat aseissaan saapuneet, saatuansa tuumasta tiedon. Kun kaikki täten oli järjestetty, ja kun nuo 400 jokainen kätketyllä tikarilla, ja ne 120 nuorukaista, joitten tarpeen vaatiessa piti tulla heidän avuksensa, olivat asettuneet entisten neuvoshuoneessa olevien neuvosmiehien vastapäätä, niin käskivät he näitten poistua, saatuansa palkkansa, joka heillä oli muassa, ja jonka he koko jälellä olevasta ajasta heille antoivat, kun he poistuivat.
Kun nyt neuvosto täten vastustamatta oli syrjäytetty, ja kun kaupunkilaiset eivät kapinoineet, vaan pysyivät levollisina, niin nuo 400 päästyänsä neuvostoon määräsivät arvalla prytaneja omasta keskuudestaan ja toimittivat rukoukset ja uhrit, joita toimitetaan virkaan astuessa. Vaikka he myöhemmin tekivät joukon muutoksia kansanvallan hallitusmuodossa, niin he eivät kuitenkaan Alkibiadeen takia kutsuneet kotia karkotettuja, vaan hallitsivat muutoin kaupunkia suurella ankaruudella. Muutamia vain harvoja mestauttivat he, joita he pitivät sopivina saatavaksi tieltä pois, toisia he vangitsivat, toisia taas karkoittivat. He ilmottivat Dekeleiassa olevalle Lakedaimonilaisten päällikölle Agiille, että he halusivat tehdä rauhan, lausuen toivovansa, että hän mieluummin tietysti sopisi heidän kuin luottamattoman kansanpuolueen kanssa.
Mutta koska Agis arveli, ettei kansa niinikään heti luopuisi vanhasta vapaudestaan, jospa näkisikin heidän lukuisan sotajoukkonsa, eikä sen takia pysyisi rauhassa, ja koska hän yhtä vähän luotti vakuutuksiin, että täysi levollisuus vallitsi kaupungissa, niin hän ei antanut mitään sovinnollista vastausta 400 neuvoston lähettiläille. Hän lähetti päin vastoin vaatimaan Peloponneesosta suuren sotajoukon ja kulki vähää myöhemmin Dekeleian varustusväen ja Peloponneesoksesta saapuneitten sotilaitten kanssa aina Ateenan muurien alle, toivoen että hän joko helpommin saisi heitä halunsa mukaan haltuunsa hämminkiin joutuneina, tahi että hänen onnistuisi valloittaa pitkät muurit, kun ne jäisivät puolustajitta levottomuuksien synnyttyä kaupungin sekä sisällä että ulkopuolella. Mutta kun Ateenalaiset, hänen lähestyessään, eivät ensinkään joutuneet mihinkään keskinäisiin levottomuuksiin, vaan päin vastoin lähettivät häntä vastaan ratsumiehensä ja osan raskasaseisista, kevytaseisista ja nuolenampujista, jotka surmasivat hänen enin lähestyneet miehensä ja ottivat saaliiksi joukon aseita ja kaatuneita, niin hänestä näytti viisaimmalta viedä sotaväkensä takaisin leiriin. Väkensä kanssa jäi Agis yhä maahan, Dekeleiaan, mutta Peloponneesoksesta saapuneen sotaväen lähetti hän muutaman päivän päästä kotiinsa. Tämän jälkeen lähettivät nuo 400 kuitenkin airuen Agiin luokse, ja kun hän nyt oli suostuvaisempi, niin he hänen kehoituksestaan toimittivat lähettiläitä myöskin Lakedaimoniin keskustelemaan sopimuksista, koska he halusivat tehdä rauhan.
Samokseenkin he lähettivät kymmenen miestä rauhoittamaan sotajoukkoa selittämällä sille, että harvainvalta ei suinkaan ollut perustettu kaupungin ja kaupunkilaisten vahingoksi, vaan valtion pelastukseksi, kuten myöskin ettei hallitsijamiehiä ollut 400, vaan 5,000. Näin lukuisina, väittivät he, eivät Ateenalaiset milloinkaan alituisten sotaretkien ja rajariitojen tähden olleet kokoontuneet neuvottelemaan tärkeimmistäkään kysymyksistä. Muutakin heidän tuumiinsa sopivaa käskivät näitten lausua, lähettäen heidät heti valtiomuutoksen toimeenpantuansa, peläten ettei laivaväestö suostuisi harvainvaltaiseen hallitukseen, vaan kuten kävikin, kumoisi sen, koska se ei ollut heistä saanut alkuaan.
Samoksessa oli jo harvainvallan perustamisesta asti sitä vastustettu, mikä ilmaantui jo siihen aikaan, kun nuo 400 asettuivat hallitukseen. Sillä ne Samolaiset, jotka silloin, ollen kansanpuoluelaisia, olivat nousseet mahtavia vastaan, olivat jälleen muuttaneet mieltään Samokseen saapuneen Peisandroksen sekä siellä majailevien Ateenalaisten yllytyksistä, ja osa heistä, luvultansa noin 300, oli tehnyt salaliiton, aikoen hyökätä kansanpuoluelaisten kimppuun. He mestauttivat Hyperboloksen, erään pahamaineisen Ateenalaisen miehen, joka ostrakismolla oli karkoitettu viheliäisyytensä ja kaupunkinsa häväisemisen takia, eikä suinkaan pelosta hänen mahtavuutensa tahi arvossa pitämisensä tähden. Tähän tekoon oli Karminos, yksi päälliköistä, suostunut, kuten myöskin muutamat muut Samoksessa majailevat Ateenalaiset, osoittaaksensa heille luottamustaan. He tekivät myöskin muuta samankaltaista, ja valmistautuivat ryntäämään kansanpuoluelaisten kimppuun. Nämät, jotka jo ennestään tunsivat heidän tuumansa, ilmoittivat sen päälliköille Leoonille ja Diomedoonille, jotka eivät kannattaneet harvainvaltaa, koska kansa heitä suosi, sekä Trasybulokselle ja Trasyllokselle, joista toinen oli laivanpäällikkö, ja toinen palveli raskasaseisissa, ja muille, joitten he luulivat enin vastustavan salaliittolaisia. He pyysivät, etteivät nämät olisi väliäpitämättömiä heidän tuhoamisestansa ja Samoksen irrottamisesta Ateenalaisista, jotka heidän kaupunkinsa avulla olivat päässeet nykyiseen valta-asemaansa. Tällä pyynnöllänsä kääntyivät he yksityisesti sotilaisiin ja varsinkin Paralos-laivan miehiin jotka olivat vapaita Ateenalaisia ja aina olivat vastustaneet harvainvaltaa, ennenkuin se tänne oli perustettukaan. Leoon ja Diomedoon jättivät aina, kun matkustivat, muutamia laivoja vartioimaan, joten Samoksen kansanpuoluelaiset, kun heihin hyökkäsivät nuo 300, näitten kaikkien ja varsinkin Paraloksen miehistön avulla pääsivät voitolle. He surmasivat 30 noista 300 ja rankaisivat syyllisimmät maanpakolaisuudella; muille heistä he antoivat anteeksi ja elivät siitä lähtien kansanvallan vallitessa rauhassa heidän kanssansa.