"Lakedaimonilaisten ulkopuolella Peloponneesosta asuvat liittolaiset ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaisten ja Argolaisten Peloponneesoksessa asuvat liittolaiset ja pysyvät maansa omistajina."
"Nämät sopimukset ovat ilmotettavat liittolaisille hyväksyttäviksi; jos he tahtovat tehdä muistutuksia niiden suhteen, lähtekööt kotiin neuvottelemaan niistä."
Ensin hyväksyivät Argolaiset nämät ehdotukset, Lakedaimonilainen sotaväki poistui Tegeasta kotiin, ja kansainväliset suhteet heidän välillänsä tulivat rauhallisiksi. Ei kestänyt kauan, ennenkuin samat miehet saivat aikaan, että Argolaiset sanoivat irti liiton Mantinealaisten, Ateenalaisten ja Eeliläisten kanssa, sekä solmivat sopimukset ja liiton Lakedaimonilaisten kanssa. Tämän ehdot olivat seuraavat:
"Seuraavilla ehdoilla rupeevat Lakedaimonilaiset ja Argolaiset keskinäisiin sopimuksiin ja liittoon viideksikymmeneksi vuodeksi: He sopivat ratkaisemaan riitansa yhdenvertaisina ja yhtäoikeutettuina isien tavan mukaan."
"Peloponneesoksen muut kaupungit voivat päästä liittoon ja sopimuksiin osallisiksi itsenäisinä ja riippumattomina ja omansa omistajina yhtäläisillä oikeuksilla isien tavan mukaan."
"Lakedaimonilaisten Peloponneesoksen ulkopuolella asuvat liittolaiset ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaiset itse, ja Argolaisten liittolaiset samassa asemassa, kuin Argolaiset itse, omansa omistajina."
"Jos yhteistä sotaa on käytävä, päättävät Lakedaimonilaiset jaArgolaiset yhteisesti, miten on sodittava liittolaisten eduksi."
"Jos riita rajoista tahi muista seikoista syntyy Peloponneesoksessa tahi sen ulkopuolella, ratkaistakoon se oikeuden edessä. Jos joku liittoon kuuluvista kaupungeista riitautuu toisen kanssa, kääntykööt he jonkun kaupungin puoleen, jonka molemmat pitävät puolueettomana. Yksityiset kansalaiset ratkaiskoot riitansa oikeudessa isien tavan mukaan."
Tämänkaltainen oli tämä sopimus ja liitto. Samalla sovitettiin myöskin riidat omistusoikeudesta sodan kautta tahi muulla tavoin hankittuihin alueisiin. Yksimielisesti päättivät liittoutuneet olla tästä lähtien ottamatta vastaan airuita Ateenalaisilta, elleivät he poistuisi Peloponneesoksesta, luovutettuansa rakentamansa linnan, kuten myöskin sovittiin ainoastaan yhdestä tuumin tehdä sopimus ja alkaa sota jotakin toista kaupunkia vastaan. He toimivat innolla ja kumpaisetkin toimittivat lähettiläitä Trakian maihin ja Perdikkaan luokse, jonka he saivat suostumaan sopimukseen heidän kanssansa. Hän ei kuitenkaan heti luopunut Ateenalaisista, mutta suostui kuitenkin näihin tuumiin, kun näki Argoksen, josta hänen sukunsa oli lähtenyt, suostuvan niihin. Kalkidilaistenkin kanssa he uudistivat vanhat sopimuksensa ja vannoivat uudet. Myöskin Ateenalaisten luokse toimittivat Argolaiset lähettiläitä, kehottaen heitä luopumaan Epidauroksen linnotuksesta. Koska Ateenalaiset huomasivat olevansa muita vartijatovereitaan vähälukuisemmat, lähettivät he Deemosteneen viemään miehiänsä sieltä pois. Saavuttuansa Epidaurokseen, toimitti Deemostenees näön vuoksi voimistelukilpailut, ja kun vieras vartioväki oli lähtenyt linnasta, sulki hän portit. Uudistettuansa myöhemmin sopimukset Epidaurolaisten kanssa, luovuttivat Ateenalaiset linnotuksensa heille.
Argolaisten luovuttua liitosta yhtyivät myöskin Mantinealaiset Lakedaimonilaisiin, vaikkakin alussa olivat panneet vastaan, koska käsittivät olevansa liian heikot Argolaisten avutta, ja luopuivat herruudesta kaupunkien yli. Lakedaimonilaiset ja Argolaiset lähtivät, kumpikin 1,000 miehellä, yhdessä sotaan, jolloin Lakedaimonilaiset ensin yksin neuvoin asettivat harvainvallan Sikyooniin, jonka tapahduttua he yhdessä tuumin kumosivat kansanvallan Argoksessa, perustaen sinne Lakedaimonilais-ystävällisen harvainvallan. Tämä tapahtui talven loppupuolella keväällä. Tähän loppui tämän sodan neljästoista vuosi.
Seuraavana kesänä luopuivat Diktidiläiset Atoos niemeltä Ateenalaisista Kalkidilaisten puolelle, ja Lakedaimonilaiset järjestivät toiselle kannalle Akaian heille epämieluisat olot. Argoksen kansanpuoluelaiset keskustelivat salassa ja hyökkäsivät vihdoin rohkeasti harvainvaltalaisten kimppuun, odotettuansa, kunnes Lakedaimonilaiset viettivät gymnopaidi-juhlia. Tällöin syntyneessä metelissä pääsivät kansanpuoluelaiset voitolle, surmasivat osan vastapuoluelaisista ja karkottivat loput kaupungista. Lakedaimonilaiset viivyttelivät kauan tuloaan, vaikka heidän ystävänsä lähettivät heitä hakemaan, mutta saapuivat vihdoinkin apuun, lykäten gymnopaidi-juhlan vieton toistaiseksi. Mutta kun he Tegeassa kuulivat harvainvaltalaisten tappiosta, eivät he enää halunneet jatkaa matkaansa, huolimatta pakolaisten pyynnöstä, vaan palasivat kotia viettääkseen gymnopaidi-juhlia.
Myöhemmin saapui lähettiläitä sekä Argokseen jääneiltä että sieltä karkotetuiden puolesta. Läsnäolevat liittolaiset puollustivat vilkkaasti mikä mitäkin puoluetta, mutta Lakedaimonilaisten mielestä olivat kansanpuoluelaiset harjottaneet vääryyttä, jonka tähden he päättivät hyökätä Argosta vastaan, jota retkeä kuitenkin kaikenlaiset esteet viivyttelivät. Tällä välin alkoivat kansanvaltaiset Argoksessa pelosta Lakedaimonilaisia kohtaan hieroa sovintoa Ateenalaisten kanssa. Tämä heistä näkyi olevan paras pelastuskeino. He rakensivat niinikään pitkiä muureja aina merelle saakka, jotta heille Ateenalaisten avulla muonantuonti meritse olisi tarjona, jos viholliset sulkisivat heidät maan puolelta. Näistä linnotuksista tiesivät myöskin moniaat Peloponneesoksen kaupungit. Kaikki Argolaiset, sekä miehet että naiset, lapset ja orjatkin, ottivat osaa tähän työhön. Ateenasta saapui heille rakennusmestareita ja kivenhakkaajia. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa, paitsi Korintolaiset, saatuansa tiedon näistä muurien rakentamisista, kuninkaansa Arkidamoksen pojan Agiin johdolla, Argosta vastaan. Heillä oli itse Argoksessakin auttajia, mutta näiden vehkeet eivät onnistuneet. Lakedaimonilaiset valloittivat yhtähyvin ja repivät valmistumattomat muurit, anastivat Hysian paikkakunnan Argolaisten alueella ja palasivat kukin kaupunkiinsa, surmattuansa kaikki haltuunsa joutuneet vapaat kansalaiset.
Tämän jälkeen tekivät Argolaiset puolestaan sotaretken Fliuusian alueelle, jota he hävittivät, koska Fliuusilaiset olivat ottaneet vastaan Argoksesta karkotetut kansalaiset, joista useimmat olivat asettuneet sinne. Tämän tehtyään palasivat Argolaiset kotia.
Sinä talvena sulkivat Ateenalaiset sotajoukollaan Makedonian rannikot, syyttäen Perdikkasta Argolilaisten ja Lakedaimonilaisten kanssa tekemästä liitosta, ja että hän, kun Ateenalaiset Niikiaan ja Nikeeratoksen johdolla valmistivat sotaretkeä Trakian rannikoilla asuvia Kalkidilaisia ja Amfipolista vastaan, oli liitosta luopumisellansa suuresti vaikuttanut sotajoukon hajoamiseen, jonka tähden he pitivät häntä vihollisenaan. Tähän loppui talvi ja samalla tämän sodan 15 vuosi.
Seuraavana kesänä purjehti Alkibiadees 20 aluksella Argokseen ja vangitsi ne Argolaiset, jotka näyttivät epäluulonalaisilta ja kannattavan Lakedaimonilaisia, yhteensä 300 miestä. Ateenalaiset veivät heidät vallassaan oleviin läheisiin saariin. Niinikään tekivät Ateenalaiset Meelos saarelle sotaretken 30 omalla, kuudella Kiolaisella ja kahdella Lesbolaisella laivalla, mukanaan 1,200 omaa raskasaseista, 300 nuolenampujaa ja 20 ratsastavaa nuolenampujaa, jota paitsi heidän liittolaisensa ja saarelaiset seurasivat heitä noin 1,500 raskasaseisella. Meelolaiset olivat Lakedaimonilaisia siirtolaisia, eivätkä suostuneet noudattamaan Ateenalaisten käskyjä. Alussa olivat he rauhallisesti puolettomia, mutta vihdoin pakottivat heidät Ateenalaiset hävittämällä heidän aluettaan ottamaan osaa sotaan. Kun Ateenalaiset nyt mainitulla Lykomeedeen pojan Kleomeedeen ja Tisimakon pojan Tiisiaan johtamalla sotajoukolla tekivät sotaretken tähän saareen, niin he, ennenkuin harjottivat mitään väkivaltaa Meeloksen alueella, lähettivät airuita tekemään ehdotuksia. Nämät eivät kuitenkaan päässeet Meelolaisten kansankokoukseen, vaan heidän käskettiin ilmottaa ehdotuksensa hallitusmiehille ja ylimyksille. Näiden edessä puhuivat Ateenalaiset lähettiläät seuraavin sanoin:
"Koskemme saa puhua kansalle, jottei kansa, keskeytetyssä puheessa kuultuansa meidän kumoomattomia ja hyväksyttäviä ehdotuksiamme, tulisi niitä kannattamaan, sillä ymmärrämme, että siinä tarkoituksessa olette kutsuneet meidät ylimyksien eteen, niin olkaa tekin, tämän neuvoksen jäsenet, vielä varovaisempia puheessanne. Sillä ette tekään saa vastata yhdellä puheella, vaan jokaisessa tapauksessa, jossa meidän ehtojamme ette hyväksy. Sanokaa siis ensinnä, hyväksyttekö te tätä meidän ehdotustamme?"
Tähän vastasivat Meelolaiset neuvosmiehet: "Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että rauhassa neuvottelemme. Mutta siltä ei näytä, kun sota jo on alkamaisillaan eikä ainoastaan uhkaava. Me näemme teidän saapuvan sanojemme tuomareina, ja että tulos tästä keskustelusta todenmukaisesti on oleva sota, jos pysymme oikeuksissamme, emmekä taivu; ja jos taivumme, orjuus."
Ateen.: "Jos olette tulleet laskettelemaan arvelemisianne vastaisuudesta tahi muun takia kuin olevista oloista ja niistä seikoista, jotka voivat pelastaa kaupunkinne, niin älkäämme jatkako. Mutta jos vallitsevista oloista puhutte, niin jatkakaamme keskustelua."
Meel.: "Luonnollista on ja anteeksi annettavaa, jos me, jouduttuamme tämmöiseen pulaan, puheissamme ja mielessämme käännymme monelle päin. Mutta koska tämä kokous tarkottaa pelastustamme, käyköön puhe teidän ehdotuksenne mukaan."
Ateen.: "Me puolestamme emme pitkillä ja sisällyksettömillä puheilla kauniin sanoin tule osottamaan, kuinka me, karkotettuamme Meedialaiset, olemme oikeutetut hallitsemaan, emmekä liioin, kuinka suurella syyllä me teidän loukkaamina teitä ahdistamme. Mutta älkää tekään luulko voivanne puheillanne saada meitä uskomaan, ettette suinkaan ole loukanneet meitä, kun ette Lakedaimonilaisten siirtolaisina ole sotineet meidän puolellamme, vaan pysykää mahdollisuuden rajoissa, koska jokaiselle täysijärkiselle on selvä, että inhimillisen katsantotavan mukaan oikeudenmukaisuuden määrää molemminpuolinen yhtäläinen pakko, mutta että voimakas määrää, heikko taipuu."
Meel.: "Me puolestamme pidämme pakosta hyödyllisenä, koska te puhutte hyödyllisestä oikean rinnalla, ettei yhteistä hyvää hävitetä, vaan että kohtuullisuus käy vaaraan joutuneille oikeasta, ja että heikolle riittää puollustukseksi vähäpätöisemmätkin seikat. Tämä ei suinkaan ole teillekään hyödyksi, koska tekin tämän kautta, jos vastaisuudessa joutuisitte tappiolle, olette antaneet esimerkin kovimpaan rangaistukseen."
Ateen.: "Me emme huolehdi valtamme loppua, jos se tapahtuisikin; sillä eivät muita hallitsevat kansat, kuten esimerkiksi Lakedaimonilaiset, aina ole pelottavia hallituille. Mutta täällä ei nyt ole kysymys Lakedaimonilaisista, vaan siitä, tuleeko alamaisten määrätä hallitsevien tekoja. Tästä me kyllä pidämme huolta. Että olemme täällä puollustaaksemme omaa valtaamme ja puhuaksemme teidän kaupunkinne pelastuksesta, sitä me tulemme osottamaan, koska me vaikeuksitta haluamme hallita teidän yli ja suojella teitä kumpaistenkin hyödyksi."
Meel.: "Miten voisi meille olla yhtä hyödyllistä olla orjanne, kuin teille olla herramme?"
Ateen.: "Siten, että te kuuliaisuudellanne pelastutte kärsimästä äärimmäistä onnettomuutta, ja meille on voitoksi olla tuhoomatta teitä."
Meel.: "Siis ette salli meidän puolueettomina rauhassa olla ystävänne eikä kummankaan vihollisia?"
Ateen.: "Emme, sillä teidän vihamielisyytenne ei meitä haita niin suuresti, kuin ystävyytenne osottaisi heikkouttamme: sillä viha on alamaisille osote vallasta."
Meel.: "Onko teidän alamaisillanne siis se käsitys kohtuullisuudesta, että asettavat samaan tilaan ventovieraita ja siirtolaisenne, jotka luovuttuansa uudestaan ovat joutuneet valtaanne?"
Ateen.: "He kai arvelevat, ettei kumpaiseltakaan puutu oikeutta, arvellen edellisten pysyneen vapaina oman valtansa avulla, koska muka emme ole uskaltaneet hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta teidän masentamisen kautta sekä hankimme lisää alamaisia että suuremman turvallisuuden, varsinkin jos te saarelaisina ja muita heikompina ette pääse vapaiksi vallastamme, vaan jos teidän on täytymys tunnustaa meidän, merivallan, yliherruutta."
Meel.: "Muuten ette siis pidä itseänne turvattuina? Koska nyt olette pakottaneet meitä jättämään oikeuden syrjään, täytyy meidänkin koettaa osottaa, että teidän edut ovat samat, kuin meidänkin. Miten eivät kaikki puolueettomat kaupungit, kun näkevät teidän näin menettelevän, arvelisi, että vastedes hyökkäätte heidänkin kimppuunsa? Miten te tällä menettelyllänne ette enentäisi vihollisianne, kun väkistenkin pakotatte vihollisiksenne niitä, jotka eivät haluaisi joutua niiksi?"
Ateen.: "Emme suinkaan; sillä me emme pidä mannermaalaisia, jotka eivät, puollustaaksensa vapauttansa, meitä vaani, niin vaarallisina, kuin teidän kaltaisianne hurjia saarelaisia, jotka vihaavat hallituksemme muka kovuutta. Sillä nämät enimmiten ajattelemattomuudesta syöksevät meidät ja itsensä silminnähtävään vaaraan."
Meel.: "Tosiaankin, jos te säilyttääksenne valtaanne heittäytte tuommoiseen vaaraan, ja toiselta puolen voitetut samoiten päästäksensä vapaiksi tekevät samoin, miten ei meille, jotka vielä olemme vapaita, olisi suuri häpeä ja kurjuus, jos emme kärsisi kaikkea välttääksemme orjuutta?"
Ateen.: "Ei suinkaan, jos viisaasti neuvottelette; sillä nythän ei ole kilpailu yhdenvertaisten kesken, eikä siis häpeällistä, jos urhoollisuus ei teitä auta pulasta, vaan ennemmin on kysymyksessä pelastumisenne takia olla vastustamatta paljoa väkevämpää."
Meel.: "Kyllä; mutta me tiedämme sodan onnen olevan vaihtelevamman, kuin että se riippuisi yksin omien sotajoukkojen suuruudesta. Jos me siis väistyisimme heti puollustautumatta, heittäisimme me kaiken toivon, mutta jos me ryhdymme vastarintaan, on meillä toivo jälellä."
Ateen.: "Toivo on kyllä lohdutus vaarassa, eikä vie turmioon, jos kohtakin suuresti vahingottaa siihen luottavia. Mutta se, joka heittää koko olemassaolonsa sen huostaan, toivo kun on vallan tuhlaavainen luonnostaan, tutustuu sen huikentelevaisuuteen juuri perikadon reunalla, eikä se jätä mitään jälkeä, jotta sen oikkuja kerran kokenut voisi itseään siltä varoa. Varokaa siis itseänne, te heikot, kokemasta tätä, uskomalla koko onnenne yhdelle heitolle, sekä matkimasta tuota suurta joukkoa, joka, vaikkakin voisi luonnollisesti pelastaa itseään, kun selvät toiveet heiltä vaarassa puuttuvat, luottaa yliluonnollisiin taikoihin ja orakelivastauksiin, mikä kaikki toivoineen päivineen vie perikatoon."
Meel.: "Vaikeana mekin pidämme, tietäkää se tarkoin, taistella teidän valtaanne ja onneanne vastaan, kun ehdot ovat näin erilaiset, mutta me luotamme, että Jumalan kaitselmus suojelee meitä joutumasta tappiolle onnen oikkujen kautta, koska me oikeuden puollustajina asetumme vääryyttä vastaan. Meiltä puuttuvaa voimaa korvaa Lakedaimonilaisten liitto, joka heitä, jollei muuten, niin ainakin sukulaisuuden takia, pakottaa rientämään avuksemme. Me emme siis aivan järjettömästi esiinny rohkeudella."
Ateen.: "Mitä Jumalan kaitselmukseen tulee, niin emme mekään luule olevamme suljetut sen suojeluksesta. Sillä emme me ole aikoneet tehdä, emmekä ole liioin tehneet mitään inhimillisestä katsantotavasta poikkeavaa uskonnollisissa asioissa, emmekä mitään ihmisten pyrinnöistä poikkeavaa. Mekin uskomme, että jumalat, ja tiedämme varmaan, että ihmiset luonnon lain mukaan hallitsevat kaikkialla, missä vaan voivat. Sitä paitsi emme me ole säätäneet tätä lakia, emmekä liioin ole ensimmäisinä sitä noudattaneet. Te kyllä käsitätte, että sekä te itse että jokainen muukin yhtä voimakas, kuin me, toimisi samaten. Siis me emme suinkaan pidä itseämme jumalien hylkääminä. Mitä luottamukseenne Lakedaimonilaisiin taas tulee, nimittäin että häpeäisivät olla rientämättä teidän avuksenne, niin me teitä onnittelemme kokemattomuudestanne, emmekä suinkaan kadehdi viattomuuttanne. Lakedaimonilaiset kyllä keskuudessaan lakiensa suhteen noudattavat hyveen vaatimuksia; mutta heidän menettelystänsä muita kansoja kohtaan olisi paljon sanottavaa. Lyhyesti lausuen: te kyllin tiedätte, että he julkisesti peittelemättä, enemmän kuin mikään muu kansa, pitävät hauskuutta kauneutena, ja hyödyllisyyttä oikeutena, joka mielipide ei suinkaan ole hyödyksi mielettömille pelastustuumillenne nykyisestä pulasta."
Meel.: "Juuri tähän heille tästä koituvaan hyötyyn me vakavasti luotamme, arvellen, etteivät he hylkäämällä meitä tahdo esiintyä epäluotettavina heitä suosivien Helleenien silmissä, vaan avustajina heidän vihollisillensa."
Ateen.: "Te luulette siis, että hyöty parahiten soveltuu varmuuden kanssa yhteen, vaan että oikeuden ja jalouden harjottaminen on vaaranalainen, mutta vaaraahan Lakedaimonilaiset ylipäätään karttavat enemmän, kuin mitään muuta."
Meel.: "Me uskomme, että he mieluummin meidän kuin muiden tähden antautuvat vaaraan, koska he pitävät meitä muita sitä varmempina, jota lähempinä olemme ottamaan osaa Peloponneesoksen rettelöihin, ja jota luotettavampia me olemme syntyperämme takia."
Ateen.: "Avuksi kutsutuiden hyvänsuopeus ei takaa sotatovereille varmuutta, vaan avustajien mahtava sotavoima. Tämän Lakedaimonilaiset kyllin ymmärtävät, kun eivät edes lähempien naapurikansojen kimppuun käy ilman suurta apulaisjoukkoa, koska eivät luota kotoisiin varustuksiin. Ei ole siis luultavaa, että he purjehtisivat saareenne meidän ollessamme herroja merellä."
Meel.: "He voivat ehkä lähettää muita asemestansa. Sitä paitsi ovat Kreetan vesistöt avarat, joten mahtavan on vaikeampi saavuttaa pakenevia, kuin näiden piiloutuen päästä pakoon. Ja jospakin täällä joutuisivat tappiolle, voisivat he kääntyä teidän maatanne ja niiden liittolaisten maata vastaan, joita Brasidas on jättänyt ahdistamatta, ja silloin saisitte vaivata itseänne ennemmin puollustaaksenne liittolaisianne ja omaa maatanne, kuin ahdistamalla ventovierasten aluetta."
Ateen.: "Jospa näin tapahtuisikin, niin se ei olisi meille mitään outoa. Mutta te kyllä tiedätte, etteivät Ateenalaiset pelosta milloinkaan ole luopuneet yhdestäkään piirityksestä. Vaikka sanotte tahtovanne neuvotella pelastuksestanne, niin ette ole tässä pitkällisessä keskustelussa lausuneet sanaakaan, joka voisi antaa toivetta pelastuksestanne. Te yhä vaan luotatte enin tulevaisuuteen, mutta teidän tarjona olevat apukeinot ovat liian vähäpätöiset voittaaksensa teitä vastaan käännetyitä aseita. Te osotatte suurta älyttömyyttä, ellette meidän poistuttuamme tästä kokouksesta tule viisaampaan päätökseen. Älkää antautuko tuolle joutavalle häpeäntunteelle, joka julkisissa ja kunnottomissa vaaroissa jo on tuhonnut niin paljon ihmisiä. Kuinka moni ei ole antanut tuon viekottelevan häpeä-sanan voiman houkutella itseään, vaikkakin ovat hyvin käsittäneet, mihin se heidät vie, alistumaan sanan voiman alle ja siten avoin silmin heittäytymään sanomattomiin vaaroihin, siten älyttömyydessään syöksyen häpeällisempään häpeään, kuin onnen sattuman tuottamaankaan! Olkaatte viisaita, älkääkä pitäkö häpeällisenä alistua suurimman kaupungin alle, varsinkin kun sen ehdot ovat niin kohtuullisia, että saatte, tultuanne sen liittolaisiksi, veronalaisina omistaa maanne. Kun teillä nyt on valittavana sodan tahi olemassa-olonne välillä, älkää valitko huonompaa. Sillä se, joka ei väisty vertaisensa edestä, mutta kohtelee mahtavampaa maltillisesti, ja joka armahtaa heikompaa, se kyllä pystyssä pysyy. Miettikää siis meidän poistuttuamme näitä seikkoja, ja muistakaa, että neuvottelette isänmaasta, jonka olemassaolo riippuu yksinomaan tästä ainoasta päätöksestänne."
Tämän lausuttuansa poistuivat Ateenalaiset kokouksesta. Kun Meelolaiset olivat jääneet yksin, päättivät he vastata yhtäpitävästi kokouksessa lausutuiden mielipiteiden kanssa, siis seuraavasti: "Ateenalaiset! Ei meidän mielestämme sovi vastata toisin, kuin ennenkään, emmekä tahdo kädenkäänteessä riistää vapautta jo seitsemän vuosisataa asumaltamme kaupungilta, vaan me koetamme pelastua luottaen jumalien meitä tähän saakka pelastavaan kaitselmukseen sekä sotilaittemme ja Lakedaimonilaisten apuun. Pyydämme teitä sallimaan meidän olla puolueettomina ystävinänne, ja poistumaan maastamme, solmittuamme sopimukset, joita kumpaisetkin pitävät pätevinä".
Näin vastasivat Meelolaiset, mutta lähtien kokouksesta sanoivat Ateenalaiset: "Tähän päätökseen katsoen olette te ainoat, jotka pitävät tulevaisuuden varmempana, kuin mitä näette, arvellen näkymättömän jo tapahtuneen toivonne mukaiseksi. Mutta te joudutte perikatoon, jos te panette suurimman luottamuksenne ja onnenne Lakedaimonilaisten avun nojaan."
Ateenalaiset lähettiläät palasivat tämän jälkeen leiriin. Kun heidän päällikkönsä kuulivat, etteivät Meelolaiset alistuneet, ryhtyivät he viipymättä sotatoimiin, jakaen keskenään kaupungin muurilla ympäröimisen. Myöhemmin jättivät Ateenalaiset sekä omien miesten että liittolaisten muodostaman vartioväen piiritystä jatkamaan sekä meritse että maitse. Tämän tehtyään palasi suurin osa heidän sotajoukostaan kotia, mutta loput jäivät jatkamaan piiritystä.
Tähän aikaan hyökkäsivät Argolaiset Fliuusin alueelle, mutta Fliuusilaiset ja heidän omat pakolaisensa asettuivat heitä väijymään ja surmasivat 80 heistä. Pyloksessa olevat Ateenalaiset anastivat Lakedaimonilaisilta suuren saaliin. Lakedaimonilaiset eivät kyllä sanoneet irti sopimuksia, eivätkä julistaneet heille sotaa, mutta he ilmottivat airuen kautta, että he sallivat kenen tahansa tehdä ryöstöretkiä Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset alkoivat sotaa Ateenalaisia vastaan yksityisten riitojen takia, mutta muut Peloponneesolaiset pysyivät levollisina.
Meelolaiset valloittivat yöllisellä hyökkäyksellä torinpuolisen osan Ateenalaisten piiritysmuurista. He surmasivat joukon miehiä, ja palasivat kaupunkiin, tuoden mukanaan muonaa ja muita tarpeita. Ateenalaiset varustivat vastaiseksi paremmasti vartioväen. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena aikoivat Lakedaimonilaiset tehdä sotaretken Argolikseen, mutta kun rajanylimenouhrit eivät olleet heille edullisia, palasivat he takaisin. Argolaiset pitivät tämän heidän yrityksensä johdosta moniaita kaupunkinsa asukkaita epäluulonalaisina; muutamia heistä mestauttivat he, toiset heistä pääsivät pakoon.
Samaan aikaan valloittivat Meelolaiset taas osan Ateenalaisten piiritysmuurista, jossa oli vähälukuinen vartiojoukko. Mutta silloin saapui Deemeaan pojan Filokrateen johdolla uusi sotajoukko Ateenasta. Kun nämät voimakkaasti piirittivät kaupunkia, ja kun kaupunkilaisten kavaluuskin tuli avuksi, antautuivat Meelolaiset Ateenalaisille ilman ehtoja. Ateenalaiset surmasivat kaikki täysikasvaneet miehet, jotka he saivat haltuunsa, mutta möivät naiset ja lapset orjiksi. Valloitettuansa tämän paikkakunnan, lähettivät Ateenalaiset sinne myöhemmin viisisataa siirtolaista.
Samana talvena tahtoivat Ateenalaiset taas Lakeen ja Eyrymedoonin sotajoukkoa suuremmalla sotavoimalla purjehtia Sikeliaan, koettaaksensa valloittaa tämän saaren, jos vaan voisivat. Useimmat heistä eivät tunteneet, kuinka suuri tämä saari oli, ja kuinka paljon asukkaita, sekä Helleenejä että barbareja, siellä löytyi, eivätkä ymmärtäneet ryhtyvänsä sotaan, joka oli miltei Peloponneesolaisia vastaan käydyn sodan vertainen. Sillä purjehtiakseen ympäri Sikeliaa tarvitsee lastilaiva lähes kahdeksan päivää. Mutta vaikka tämä saari on niin suuri, erottaa ainoastaan 20 stadion merimatka sen mannermaasta.
Seuraavat kansakunnat olivat ennenmuinoin sen asukkaina. Vanhimpina asukkaina eräässä osassa tätä maata mainitaan olleen Kykloopit ja Laistrygonit, joiden syntyperästä en voi mitään sanoa, enemmän kuin siitä, mistä he ovat tänne tulleet ja mihin hävinneet. Riittäköön se, mitä runoilijat tästä sanovat, ja olkoon jokaisella oma käsityksensä tästä asiasta.
Näitten jälkeen näyttävät Sikanit ensinnä asettuneen tänne, ja, kuten itse väittävät, näitä ennenkin, ollen muka saaren alku-asukkaita. Vaan itse asiassa olivat he Ibeerialaisia, joita Ligyalaiset olivat karkottaneet Ibeeriassa juoksevalta Sikanos-joelta. Näistä tämä saari, jota ennen kutsuttiin Trinakriaksi, sai silloin nimekseen Sikania.
Ilionin valloittamisen jälkeen saapui tälle saarelle laivoilla joukko Trooalaisia, jotka olivat lähteneet Akaialaisia pakoon. Nämät asettuivat Sikanien naapureiksi ja kutsuttiin yhteisellä nimellä Elymoiksi, ja heidän kaupunkinsa nimet olivat Eryks ja Egesta. Heidän yhteyteen asettui myöskin joukko Fookilaisia, joita myrsky paluumatkalla Troiasta oli ajanut ensin Libyaan ja sieltä vienyt Sikeliaan. Sikelialaiset, jotka Opikalaisten karkottamina asuivat Italiassa, tulivat sieltä yli salmen oman todennäköisen kertomuksensa mukaan lautoilla myötätuulen avulla, tahi ehkäpä muullakin tavalla. Vielä nytkin löytyy Italiassa Sikelialaisia, ja viimemainittu maa sai nimekseen Italia erään Sikelialais-kuninkaan Italon mukaan. Saavuttuansa Sikeliaan suurella sotavoimalla, voittivat he Sikanit taistelussa ja ajoivat heidät saaren eteläisiin ja läntisiin osiin, antaen saarelle nimeksi Sikelia Sikanian asemesta. He asettuivat asumaan saaren hedelmällisimpiin paikkoihin, jotka he pitivät hallussaan lähes 300 vuotta, kunnes Helleenit saapuivat Sikeliaan; ja vielä nytkin omistavat he saaren keski- ja pohjoisosat. Myöskin Foinikilaisia asui pitkin koko Sikelian rannikoita, pitäen hallussaan niemiköt ja läheiset saaret kaupankäymistä varten Sikelialaisten kanssa. Mutta kun Helleenit suuressa määrin yli meren purjehtivat saareen, jättivät he useimmat paikkakunnistaan, ottaen yhteisiksi asunnoikseen Motyee, Soloeis ja Panormos nimiset kaupungit Elymojen kanssa, osaksi luottaen Elymojen liittoon, osaksi koska sieltä oli lyhyin merimatka Sikeliasta Karkeedooniin. Näin paljo ja täten sijotettuina asui barbareja Sikeliassa.
Ensimmäiset Sikeliaan purjehtineet Helleenit olivat Kalkidilaisia Euboiasta, jotka Tukleen johdolla Naksokseen rakensivat Apolloon Arkeegetoksen alttarin, joka nyt on ulkopuolella kaupunkia. Tällä alttarilla teoorit, lähtiessään Sikeliasta, ensin uhraavat. Seuraavana vuonna perusti Heerakleidi Arkias Korintoksesta Syrakuusan karkotettuansa Sikelialaiset saarelta, joka nyt ei enää ole veden ympäröimänä, vaan muodostaa sisäosan kaupunkia. Myöhemmin varustettiin myöskin ulko-osa muurilla ja kaupunki tuli vallan väkirikkaaksi. Viisi vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen lähtivät Kalkidilaiset Tukleen johdolla Naksoksesta, karkottivat Sikelialaiset ja perustivat Leontinoin ja sitten Kataneen. Katanaiot määräsivät Euarkon perustajakseen.
Samaan aikaan saapui myöskin Sikeliaan Lamis johtamallaan siirtolaiskunnalla Megarasta, ja perusti Pantakyos virran varrelle Trootilon nimisen siirtolan. Myöhemmin lähti hän sieltä Leontiniin ja asui vähän aikaa sikäläisten Kalkidilaisten kanssa yhdessä; mutta näitten karkottamana perusti hän Tapsoksen ja kuoli kohta sen jälestä. Hänen seuralaisensa lähtivät Tapsoksesta ja perustivat yhdessä Sikelialaisen kuninkaan Hybloonin kanssa, joka luovutti heille tämän maan ja asettui heidän johtajaksensa, Hybliläisen Megaran. He olivat asuneet täällä 245 vuotta, kun Syrakuusan yksinvaltias Geloon heidät karkotti tästä kaupungista ja maasta. Mutta ennen karkottamistaan, ehkä 100 vuotta sinne asettumisensa jälkeen, olivat he lähettäneet Pamilloksen perustamaan Selinuksen. Hän oli Megarasta, heidän emäkaupungistaan, asettunut asumaan heidän keskeen ja johti tätä siirtokuntaa.
Gelan perustivat Antifeemos Rodoksesta ja Entimos Kreetasta yhdessä, kumpikin tuoden siirtolaisensa, 45 vuodella Syrakuusan perustamisen jälkeen. Nimensä sai kaupunki Gelas virrasta, mutta paikka, jossa kaupunki nyt sijaitsee, ja joka ensin linnoitettiin, nimitettiin Lindioi. Niille säädettiin Dorilaiset lait. Lähemmäs 108 vuotta oman asutuksensa jälkeen perustivat Geloolaiset Akragas kaupungin, nimittäen sen Akragas virran mukaan. Perustajiksi olivat he asettaneet Aristonooksen ja Pystiloksen, jotka säätivät kaupungille Geloolaiset lait.
Tsankleen perustivat alkuaan Opikian maassa sijaitsevasta Kalkidilaisesta Kymee nimisestä kaupungista lähteneet rosvot, mutta myöhemmin saapui myöskin suuri joukko siirtolaisia Kalkiksesta ja muualta Euboiasta ja asettui asumaan entisten asukkaiden kanssa. Perustajina olivat Perieerees ja Krataimenees, viimemainittu Kymeestä, edellinen Kalkiksesta. Sikelialaiset kutsuivat kaupungin ensin Tsanklee nimellä, siitä että paikka on sirpinmuotoinen: sirpin kutsuvat näet Sikelialaiset Tsanklon. Myöhemmin karkottivat heidät Samolaiset ja muut Joonialaiset, jotka paeten Meedialaisia tulivat Sikeliaan. Mutta vähää myöhemmin karkotti Reegionin itsevaltias Anaksilas Samolaiset ja asetti kaupunkiin asujiksi erisukuisia ihmisiä, antaen sille muinoisen kotikaupunkinsa nimen Messeenee.
Myöskin Himeran perustivat Tsankleelaiset Eykleideen, Simoksen ja Sakoonin johdolla, joiden useimmat siirtokuntaan lähteneet seuralaiset olivat Kalkidilaisia, joihin yhtyivät Syrakuusasta kapinassa voitetut ja sieltä karkotetut n.k. Myleetidat. Tämä siirtokunta puhui Kalkidilaista ja Doorilaista sekamurretta, mutta sen hallitusmuoto oli Kalkidilainen. Akrain ja Kasmenain perustivat Syrakuusalaiset, Akrain 70 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen, Kasmenain lähemmiten 20 vuotta myöhemmin. Myöskin Kamarinan perustivat ensin Syrakuusalaiset lähes 135 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen. Tämän siirtolaiskunnan johtajat olivat Daskoon ja Menekoolos. Kun Syrakuusalaiset kapinan tähden väkivoimalla olivat karkottaneet Kamarinalaiset, niin Gelan tyranni Hippokratees myöhemmin, kun sai Kamarinalaisten maan lunnaiksi vangituista miehistä, vei Kamarinaan toisen siirtokunnan; ja kun Geloon taasen oli karkottanut asukkaat tästä kaupungista, niin hän asetti sinne kolmannen siirtokunnan.
Näin monta Helleeniläis- ja barbarilaiskansaa asui Sikeliassa, ja tätä suurta saarta vastaan ryhtyivät nyt Ateenalaiset sotaan. Tämän sotaretken todenperäinen syy oli halu saada haltuunsa se kokonaan, mutta he koristelivat hyökkäystään sillä, että muka tahtoivat auttaa heimolaisiansa ja heihin yhtyneitä liittolaisiansa. Enin kiihoittivat heitä tähän yritykseen Egestalaisten Ateenaan saapuneet lähettiläät, jotka suurella innolla heitä siihen yllyttivät. Ollen Selinuntilaisten naapurikansana, olivat he näitten kanssa joutuneet sotaan naimisasioitten ja riidanalaisen alueen takia. Selinuntilaiset olivat kutsuneet Syrakuusalaiset avukseen ja ahdistivat Egestalaisia sodalla sekä maitse että meritse. Sentähden muistuttivat Egestalaiset Ateenalaisia viime sodan aikana Lakeen välityksellä tehdystä liitosta ja pyysivät laivoja suojelukseksensa, lausuen paljoa muutakin, mutta varsinkin että Syrakuusalaiset, jos saisivat jäädä rangaistuksetta, vaikka olivat karkottaneet Leontinilaiset, ja jos heidän sallittaisiin hävittää muutkin liittolaiset, pian ottaisivat koko Sikelian haltuunsa. Myöskin olisi heidän mielestään vaara alttiina, että Syrakuusalaiset Doorilaisina rientäisivät auttamaan Doorilaisia Peloponneesolaisia, koska he olivat samaa syntyperää ja olivat heidän lähettämiänsä siirtolaisia, siten tykkänään tekemään lopun Ateenalaisten vallasta. Viisainta olisi siis vielä jälelle jääneitten liittolaistensa kanssa astua Syrakuusalaisia vastaan, varsinkin kun Egestalaisilla oli riittäviä varoja sotaan. Ateenalaiset päättivät ensin lähettää miehiä Egestaan tarkastamaan, löytyikö siellä tosiaankin varoja, kuten lähettiläät väittivät, valtion suojassa ja pyhäköissä, sekä tiedustelemaan, millä kannalla sotapuuhat Selinuntilaisia vastaan olivat. Ateenalaiset lähettiläät matkustivat siis Sikeliaan.
Lakedaimonilaiset lähtivät samana talvena liittolaisineen, paitse Korintolaisia, sotaretkelle Argeiaan, hävittivät jonkun vähän maata ja korjasivat mukaansa kärryillä osan viljaa. Argolaiset pakolaiset he veivät Orneaihin ja jättivät vähäisen joukon sotaväestä näitten suojaksi. Saatuansa aikaan sovinnon Ornealaisten ja Argolaisten välillä, jonka kestäessä nämät eivät saisi ahdistaa toistensa aluetta, palasivat he sotajoukkoineen kotia. Vähää myöhemmin tulivat Ateenalaiset 30 laivalla ja 600 raskasaseisella, joihin Argolaiset koko sotajoukollaan yhtyivät, ja piirittivät Orneaissa asuvia yhden päivän. Mutta koska piirittäjät majailivat etäällä, karkasivat piiritetyt Orneaista yöllä. Kun Argolaiset seuraavana päivänä huomasivat tämän, hävittivät he kaupungin maata myöten, jonka tehtyään he poistuivat ja Ateenalaiset purjehtivat vähää myöhemmin kotia.
Makedonian rajalla sijaitsevaan Metooneeseen kuljettivat Ateenalaiset meritse ratsumiehiä, jotka niihin liittyneiden Makedonialaisten pakolaisten kanssa pahoin turmelivat Perdikkaan aluetta. Lakedaimonilaiset lähettivät Trakian Kalkidilaisille, joilla oli kymmenen päivää kestävä sopimus Ateenalaisten kanssa, käskyn liittymään Perdikkaaseen, johon nämät kuitenkaan eivät suostuneet. Tähän loppui talvi ja 16 vuosi sitä sotaa, josta Thukydides on kirjoittanut.
Seuraavana kevättalvena palasivat Ateenalaisten lähettiläät Sikeliasta ja Egestalaiset heidän seurassansa tuoden 60 talenttia leimaamattomaa hopeaa kuukauden palkaksi 60 laivalle, jotka he olivat aikoneet pyytää Ateenalaisia lähettämään. Kun Ateenalaiset pitämässään kokouksessa olivat kuulleet Egestalaisten ja omien miestensä muutenkin viehättävän ja valheellisen kertomuksen ja miten sekä valtion kassoissa että pyhäköissä muka varoja oli käytettävänä, päättivät he lähettää 60 laivaa Sikeliaan, määräten näiden rajattomanvaltaisiksi päälliköiksi Nikeeraton pojan Niikiaan, Kleiniaan pojan Alkibiadeen ja Ksenofanoksen pojan Lamakoonin, avustamaan Egestalaisia Selinuntilaisia vastaan ja palauttamaan Leontinilaiset heidän kotikaupunkiinsa, jos heillä olisi onni sodassa, sekä muutenkin asettamaan asiat Sikeliassa Ateenalaisille hyödyllisemmälle kannalle. Viisi päivää myöhemmin oli uusi kokous, jossa oli päätettävä laivojen pikaisesta varustamisesta ja niistä vaatimuksista, joita päälliköt pitivät välttämättöminä laivojen lähtöä varten. Niikias vastusti nimittämistään päälliköksi, arvellen kaupungin neuvotelleen väärin, kun se niin kevytmielisellä ja kerskaavalla tekosyyllä, hyökkäämällä koko Sikeliaa vastaan, heittäytyi näin suureen vaaraan, jonkatähden hän, haluten saada tämän päätöksen peruutetuksi, varotti Ateenalaisia seuraavasti:
"Tämä kansankokous on pantu toimeen keskustellaksemme varustuksista Sikeliaan purjehtimista varten, mutta minusta näyttää olevan syytä tarkemmin punnitella juuri sitä, onko ylipäätään laivojen lähettäminen sinne meille hyödyksi, jottemme me, luottaen vieraitten miesten sanoihin, näin lyhyen neuvottelemisen perusteella tärkeimmistä asioista ryhtyisi sotaan, joka meitä ei ensinkään koske. Vaikka kohtakin minulle tässä on osoitettu suuri kunnia, ja jospa en suinkaan henkeni puolesta pelkää enemmän kuin muutkaan, arvelen kuitenkin kunnon kansalaisen velvolliseksi pitämään huolta hengestään ja omaisuudestaan; sillä huolehtien itsestään koettaa hän myöskin valvoa valtion etua. En minä ennen ole puhunut kunnioituksen tähden vasten mielipidettäni, enkä minä nytkään tule sanomaan muuta, kuin mitä pidän paraampana. Mutta minun sanani olisivat liian heikot vaikuttaaksensa teidän mielipiteisiinne, jos minä vaan kehottaisin teitä pelastamaan omistamianne etuja eikä tietämättömien ja kuviteltujen etujen toiveessa panemaan vaaran alaisiksi olemassa olevia oloja. Tahdon sentähden osottaa, ettei ole sopiva aika teidän intoonne, eikä liioin helppo saavuttaa, mitä tavottelette".
"Purjehtiessanne, väitän minä, jätätte te tänne paljon vihollisia ja yllytätte nousemaan teitä vastaan vielä useampia. Te luulette tehtyjen sovintojen olevan varmojen; kyllä kait: niin kauan kuin pysytte rauhassa, ovat ne olemassa ainakin nimeksi, päättäen vihollisten käytöstä siitä miten omat miehemme ovat menetelleet. Mutta jos me joudumme tappiolle suuremmalla sotavoimalla, tulevat vihollisemme tekemään meitä vastaan äkkiarvaamattoman hyökkäyksen, ensiksikin koska he onnettomuuksiensa takia ovat olleet pakotetut tekemään häpeällisemmän rauhan kuin me, ja toiseksi, koska itse tässä rauhanteossa löytyy paljon riidanalaista. Semmoisiakin on olemassa, jotka eivät ensinkään ole suostuneet rauhantekoon, eivätkä he suinkaan ole voimattomimpia. Toiset näistä sotivat julki meitä vastaan, toiset taasen pidättäytyvät, syystä että Lakedaimonilaisetkin pysyvät alallaan kymmenen päivän sopimusten johdosta. Pian he kuitenkin, jos kahtia jaamme sotavoimamme, jota nyt olemme tekemäisillämme, epäilemättä yhdessä Sikelioottain kanssa tulevat karkaamaan meidän kimppuumme, koska he myöskin jo ennen ovat mihinkä hintaan tahansa pyrkineet heidän liittolaisiksensa. Tätä meidän tulee tarkoin punnita, eikä asettaa kaupunkia vaaraan tuulentupien takia. Ennenkuin me pyrimme anastamaan uutta valtaa, on meidän varmentaminen nykyistä valtiotamme. Eiväthän Trakian Kalkidilaiset vielä ole voitetut, jotka jo niin monta vuotta sitten luopuivat meistä, ja monet muut mannermaalaiset tottelevat töintuskin. Me kyllä avustamme Egestalaisia, koska ovat liittolaisemme, mutta vielä epäilemme kostaa niille alamaisillemme, jotka jo kauan luopumisellaan ovat meitä loukanneet."
"Näitä viimemainituita voisimme kuitenkin ehkä, jos me heidät voittaisimme, pitää kurissa, mutta jos me kukistaisimmekin Sikelialaiset, niin olisi meidän heitä etäisyyden ja paljouden tähden kuitenkin vaikea pitää hallussamme. Mieletöntä on siis käydä semmoisten kimppuun, joita emme voitettuinakaan voi hallita, ja joitten kimppuun käytyämme, jos joudumme tappiolle, emme enää ole yhtä etuisassa asemassa, kuin ennen hyökkäämisiämme. Sikeliootat ovat minusta vähemmän vaarallisia meille nykyisessä asemassaan ja vielä vähemmän Syrakuusalaisten vallan alla, jolla meitä Egestalaiset niin suuresti pelottavat. Sillä nyt ehkä yksityiset heistä Lakedaimonilaisille mieliksi kävisivät meitä vastaan, mutta toisessa tapauksessa ei ole luultavaa, että valtio valtiota vastaan alkaisi sotaa. Sillä samaten, kuin he Peloponneesolaisten avulla hävittäisivät meidän valtaamme, on niiden ajateltava, että heidänkin valtansa näiden samojen kautta joutuisi perikatoon. Paraiten meitä pelkäävät sikäläiset Helleenit, jos emme ensinkään sinne lähde, mutta toisessakin tapauksessa, jos me pian poistumme, annettuamme heidän läheltä nähdä voimamme. Mutta jos me hiukankaan joutuisimme alakynteen, niin he piankin meitä halveksisivat ja yhdessä sikäläisten vihollistemme kanssa karkaisivat meidän kimppuumme. Sillä mehän kaikki tiedämme, että etäisintä, josta ei ole mitään kokemusta, enin ihaillaan. Tätä te, rakkaat kansalaiseni, kyllin olette kokeneet Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa suhteen, joita kyllä ennen pelkäsitte, vaan nyt, voitettuanne heidät kerran, siihen määrin halveksitte, että jo tarkoitatte saada Sikelian haltuunne. Ei sovi ylvästellä vastustajien onnettomuuksista, vaan rohkaistua, päästyänsä voitolle omien neuvotteluiden kautta. Tietysti eivät Lakedaimonilaiset muuta mieti, kuin miten he, kovasti kärsien tappiostaan, voisivat kukistaa teidät ja poistaa tämän hävynpilkun, semminkin kun he aina ovat kilpailleet saavuttaaksensa urhoollisuuden maineen. Ei meidän siis, jos tahdomme toimia viisaasti, tule taistella Sikeliassa asuvien Egestalaisten, noitten barbarien, eduksi, vaan lujasti puolustaa itseämme tuota harvainvaltaista meitä väijyvää kaupunkia vastaan."
"Meidän tulee muistaa, että juuri olemme tointuneet kovasta taudista ja sodasta, niin että varamme ja väkilukumme ovat hiukan karttuneet, ja nämät tulee käyttää täällä omaksi eduksemme, eikä suinkaan noitten pakolaisten, apua pyytävien liittolaistemme hyväksi, joille on hyödyllistä valheellisesti kaunistella pyyntöään, ja jotka naapuriensa vaarassa ollessa, esiintyen ainoastansa tyhjin sanoin, joko onnistuttuansa osoittavat kurjaa kiitosta, tai jouduttuansa tappiolle tulevat avustamaan vihollisia ystäviensä tuhoamisessa. Jos nyt joku päälliköksi valitsemisestansa ihastunut nuorukainen, varsinkin koska hän vielä on jokseenkin nuori päälliköksi, yllyttää teitä lähettämään pyydetyitä laivoja, pitäen silmällä ainoastaan omaa itseänsä, jotta hänen hevosiansa ihailtaisiin ja jotta hän päällikkyydestään tuhlatakseen hankkisi itselleen rahaa, niin älkää heittäkö kaupunkia tuommoiseen vaaraan yksityisen kerskaavaisuuden takia, vaan miettikää, että tuommoiset henkilöt tuottavat vahinkoa valtiolle ja tuhlaavat omaisuutensa, ja että tämä asia on liian tärkeä nuorukaisen mietittäväksi ja lyhykäisen käsittelyn ratkaistavaksi."
"Nähden noitten, tuon miehen puoluelaisten, istuvan tuolla, syntyy minussa pelko, ja kehoitan minä puolestani ikäisempiä, jotka istuvat heidän vieressänsä, jos kohtakin häntä sen johdosta pidettäisiin pelkurimaisena, ujostelematta äänestämään sotaa vastaan, olematta liian harras saavuttamaan etäistä päämaalia, kuten noitten on laita, tietäen, että innolla ei paljoa saa aikaan, vaan kyllä varovaisuudella. Ponnistakaa vastaan, ettei synnyinmaatamme heitettäisi mitä suurimpaan vaaraan, ja äänestäkää, että Sikeliootat, joilla nyt on meille mitä sopivimmat rajat, nimittäin maitse kulkien Ioonian lahti, meritse Sikelian meri, että he, kuten he häiritsemättä saavat hoitaa asioitansa, myöskin sopikoot keskenään. Egestalaisille on erittäin sanottava, että he, kuten omin päin ovat alottaneet sodan Selinuntilaisia vastaan Ateenalaisten neuvotta, myöskin yksin päin tehkööt siitä lopun. Vastaisuudeksi on päätettävä olla tekemättä liittoa semmoisten kanssa, joita meidän täytyy auttaa, jos he joutuvat hätään, kuten meidän on ollut tapana, vaan joista meillä ei tarvittaessa ole mitään apua."
"Ja sinä, prytanis, jos pidät velvollisuutenasi huolehtia kaupungista, jos tahdot olla kunnon kansalainen, äänestytä tästä asiasta vielä kerta ja aseta se uudestaan Ateenalaisten mietittäväksi. Älä pelkää, että äänestämisen uudistaessasi toimit vastoin lakia näin lukuisten todistajien läsnäollessa, vaan että esiinnyt epäviisaasti äänestävän kaupungin lääkärinä, tietäen sen hallitsevan kunnollisesti, joka enin hyödyttää isänmaata, eikä tahallaan sitä millään lailla vahingoita."
Näin puhui Niikias, mutta useimmat läsnäolevista Ateenalaisista kannattivat sotaa ja pysyivät entisessä päätöksessään, muutamat harvat vaan sitä vastustivat. Innokkaimmin kehoitti sotaan Kleiniaan poika Alkibiadees, sekä haluten vastustaa Niikiasta, koska muutenkin hänen kanssansa oli eri mieltä valtiollisissa asioissa, että senkin tähden, että Niikias nyt oli häntä moittinut. Enin hän kuitenkin pyrki päälliköksi syystä, että hän toivoi Sikelian ja Karkeedoonin hänen kauttansa tulevan vallotetuiksi, jonka johdosta hänen yksityinen omaisuutensa lisääntyisi ja hänen arvonsa kohoaisi. Sillä kansalaiset pitivät häntä kyllä suuressa kunniassa, mutta hän käytti enemmän varoja hevosiinsa ja muihin menoihin, kuin hänen omaisuutensa olisi sallinut, josta myöhemmin osaksi johtui Ateenalaisten kaupungin häviö. Sillä koska useimmat pelkäsivät hänen suunnatonta ylellisyyttään oman ruumiinsa ja elämäntapojensa suhteen, kuten myöskin hänen rajattomat tuumansa, missä hän vaan toimi, asettuivat kansalaisensa häntä vastaan, koska arvelivat hänen pyrkivän yksinvaltiaaksi. Ja vaikka hän nyt oli yleishyödyllisesti valmistanut sotaseikat, olivat he kuitenkin yksityisesti suutuksissaan hänen elämäntapojensa takia, ja uskomalla sodan johdon muille saattoivat he ennen pitkää kaupungin perikatoon. Hän astui nyt esiin ja kehotti Ateenalaisia täänkaltaisilla sanoilla:
"Minun tulee enemmän kuin kenenkään muun päästä päälliköksi, (sillä tästähän minun on alotettava, koska Niikias tästä minua moittii), ja pidänkin itseäni sen kunnian ansainneena. Sillä juuri se, mistä minua soimataan, tuottaa esi-isilleni ja minulle kunniaa sekä isänmaalle hyötyä. Minun komea esiintymiseni Olympiassa on saanut Helleenit, jotka jo arvelivat kaupunkimme kukistetuksi, arvostelemaan meidän kaupunkimme voimaa suuremmaksi, kuin se tosiasiassa onkaan, siitä syystä että olen asettanut kilpailuun seitsemän vaunua, jota ei kukaan yksityinen ennen ole tehnyt, joista sain toisen ja neljännen palkinnon, ja järjestänyt muutkin toimet voitonmukaisesti. Tavallisesti katsotaan tämmöiset seikat kunniaksi, mutta ne antavat myöskin aavistusta voimasta. Minun loistava esiintymiseni kaupungissamme näyttelykuntien suhteen ja muutenkin on luonnollisesti kansalaisissani herättänyt kateutta, mutta muukalaisten mielestä se osoittaa voimaa. Eikä suinkaan ole mikään hyödytön mielettömyys, jos joku omilla kustannuksillaan yhtä hyvin hyödyttää itseään, kuin myöskin kaupunkia, eikä ole väärin, että hän mielessään asettaa itsensä korkeammalle tavallisia henkilöitä, koska ei pahantekijäkään löydä ketään osanottajaa onnettomuudessaan. Kuten onnettomuuteen joutunutta ei tervehditä, olkoon myöskin sallittu onnen suosikille ylvistellä, jos hän ei joka tilassa tahdo asettua toisten rinnalle."
"Minä kyllä tiedän, että se, joka jossakin suhteessa on muita etevämpi, on aikalaisillensa ja varsinkin vertaisillensa vastenmielinen, mutta että moni hänen kuoltuansa koettaa päästä hänen kanssansa sukulaisuuteen, vaikkei niin olekaan, ja että hänen isänmaansa kerskailee hänestä kansalaisenaan, hyväntekijänään, eikä suinkaan muukalaisena ja pahantekijänä."
"Tähän minä pyrin ja tätä varten, tuhlaten omaisuuttani, olen minä joutunut soimauksen alaiseksi, mutta tarkastakaa, olenko minä huonommin, kuin muutkaan, hoitanut valtion asioita. Sillä ilman suurta vaaraa ja kustannusta olen minä saanut Peloponneesoksen mahtavimmat vallat yhtymään teihin ja olen pakottanut Lakedaimonilaiset yhtenä ainoana päivänä Mantinean läheisyydessä taistelemaan koko vallastaan. Ja vaikkakin he tässä ottelussa pääsivät voitolle, eivät he siitä kuitenkaan ole vieläkään täydellisesti tointuneet."
"Ja tämän kaiken on tuo minun nuoruuteni muka luonnoton ja mieletön menettelyni sopivilla puheilla saanut aikaan Peloponneesolaisten vallan suhteen ja väsymättömällä innolla hankkinut itselleen luottamusta. Älkää nytkään peljätkö sitä, vaan minun vielä ollessani voimieni täydessä kukoistuksessa, ja kun Niikiaskin näkyy olevan onnen lemmikki, käyttäkää meidän molempien palvelustamme hyväksenne. Älkää luopuko Sikeliaan purjehtimisesta syystä, että tämä muka tapahtuisi väkevää valtaa vastaan. Sillä noissa väkirikkaissa kaupungeissa asuu kaikenlaista sekalaiskansaista joukkoa, joka ei liioin välitä vallankumouksesta eikä väestön muutoksesta. Senpä tähden ei kukaan varustaudu aseilla ikäänkuin isänmaansa puolustukseksi, eikä siellä pidetä huolta tavanmukaisista laitoksista, vaan jokainen riistää itselleen joko sanoilla tahi väkivallalla yleisistä varoista mitä vain pitää hyödyllisenä, jos hänen hätätilassa täytyisi karata muuanne. Ei ole luultavaa, että tuommoinen joukkio noudattaisi yhden miehen tuumaa, eikä liioin että se yhteisesti ryhtyisi toimeen. Pian he yksitellen taipuisivat, kun heille mieliksi puhuttaisiin, varsinkin jos heidän keskenänsä vallitsee eripuraisuus, kuten meidän tiedoksi on tullut. Ei heillä ole niin paljo raskasaseisia, kuin he kehuvat olevan, eikä liioin muilla Helleeneilläkään, kuten he kerskaavaisesti luettelivat, vaan vaivoin oli valheellisella Hellaalla niitä korkeintaan tähän sotaan riittävä luku."
"Tämmöiset ovat, mikäli minä olen kuullut kerrottavan, sikäläiset olot ja tulevat olemaan meille vieläkin suotuisammat. Sillä me tulemme siellä kohtaamaan suuren joukon barbareja, jotka vihasta Syrakuusalaisia vastaan tulevat sotimaan meidän puolellamme heitä vastaan. Eivätkä täkäläiset olot meitä estä, jos oikein mietitte. Ovathan meidän esi-isämme, vaikkakin heillä oli samat viholliset, joita meidän sanotaan jättävän tänne, jos me purjehdimme, ja vielä lisäksi Meedialainen torjuttavana, kuitenkin perustaneet tämän vallan ja sen he ovat saaneet aikaan yksinomaan mahtavalla laivastollaan. Ja nyt: eivät Peloponneesolaiset milloinkaan ole olleet niin toivottomassa asemassa meidän suhteen, ja jospa he rohkenisivatkin hyökätä meidän maahamme, niin he voisivat sen tehdä yhtä hyvin, jos emme purjehtisikaan, mutta laivastolla he eivät kuitenkaan meitä vahingoita, sillä meillä olisi täällä aina puolustukseksi riittävästi suuri laivasto."
"Minkä todennäköisen syyn me siis voisimme tuoda esiin viivyttelemiseemme tai millä perusteella olla auttamatta sikäläisiä liittolaisiamme? Valamme mukaan olemme velvolliset puolustamaan heitä huolimatta siitä, etteivät he voi meitä auttaa. Sillä emmehän me ole heitä ottaneet liittoomme, jotta he meitä täällä auttaisivat, vaan jotta he rasittamalla sikäläisiä vihollisiamme estäisivät näitä hyökkäämästä meidän kimppuumme. Tällä tavalla olemme sekä me että muut hankkineet itsellemme vallan, mielellämme avustamalla avuksensa pyytäviä, olkootpa barbareja tai Helleenejä. Sillä jos kaikki istuisivat ristissä käsin, heimolaiseen katsoen, jota tulisi auttaa, niin vähän sillä enentäisivät valtaansa, vaan päinvastoin panisivat olevan valtansa vaaralle alttiiksi. Mahtavaa ei ainoastaan tule torjua päältään sen hyökätessä, vaan myöskin estää hyökkäämästä. Eikä meidän vallassa ole määrätä, kuinka kauas me haluamme ulottaa valtaamme, vaan meidän on pakko, asemassa missä nyt olemme, pitää toisia tarkasti silmällä ja toisia ankarassa kurissa, koska on vaara, että muutoin joudumme muitten vallan alaisiksi, ellemme me muita vallitse. Te ette voi katsoa rauhaa samalta kannalta kuin muut, jos ette myöskään muuta elämäntapojanne heidän kaltaisiksensa."
"Varmoina siis, että tulemme laajentamaan valtamme lähtemällä retkelle, purjehtikaamme huoleti pois, jotta siten masentaisimme Peloponneesolaisten ylvästyksen, kun me siihen määrin näymme halveksivan vallitsevan rauhan, että Sikeliaankin purjehdimme. Ja jos kaikki käy onnellisesti, niin panemme joko koko Hellaan valtamme alle, tahi ainakin vahingoitamme Syrakuusalaisia, josta sekä meille että liittolaisillemme on suuri hyöty. Varman tukeen sekä viipymiseen siellä, jos asiat käyvät hyvin, että lähtemään sieltä, tarjoavat meille laivamme, sillä merellä me kyllä voitamme kaikki Sikeliootat yhteisesti."
"Älköön Niikiaan kehotus toimettomuuteen eikä liioin hänen sanoissansa ilmestyvä yllytys erimielisyyteen nuorten ja vanhempien välillä muuttako mieltänne, vaan koettakaamme totuttuun tapaan, kuten esi-isämme nuorten ja vanhempien yhteisen päätöksen mukaan ovat kohottaneet kaupunkimme nykyiseen asemaan, mekin puolestamme nyt edistää sitä, arvellen, etteivät nuoret ja vanhat ilman toistensa apua voi mitään saada aikaan, vaan että voiman muodostavat yhteisesti heikot, keskinkertaiset ja terävämieliset. Jos kaupunki yhä vaan on rauhassa, niin se kuluu itsensä kautta kuten kaikki muutkin esineet, ja mielten jäntevyys tylsistyy, jota vastoin se taistellessaan lakkaamatta saa uutta voimaa ja tottuu puolustautumaan ennemmin teoilla kuin sanoilla. Sanalla sanoen: minä arvelen, että toimeliaisuuteen tottunut kaupunki, jos se kääntyy toimettomuuteen, pian käy perikatoaan kohti, ja että varmimmat ovat ne ihmiset, jotka vähimmin poikkeavat perityistä tavoista ja säännöistä, jos nämät eivät olisikaan parahimpia."
Näin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja Egestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet pyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin he paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita. Koska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään tuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan mielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien johdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti kannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne mukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta. Meidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka, mikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan, ja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät pakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne eivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme, varsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä kaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta ja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden liittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka kaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki, ja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme. Näillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä, paljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen. Niinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin Selinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia. Syrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo vanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on se, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita heidän ei tarvitse tuottaa muualta."
"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen laivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on lähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada aikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan, semminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut asetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän olisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja, syystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän on heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme purjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja etuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan alamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi helppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette ventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua Ateenaan neljänä talvikuukautena."
"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä suurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja alamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai palkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon jousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten ratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja kuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä viedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita aina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä pidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja — sillä koska sotajoukko on lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan — sekä valmistaa muuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi riippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman runsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina käytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä Egestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti sanoissa käytettävissä."
"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä raskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa suhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin tehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava, että lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa sijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo ensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat esiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten ja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin punnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka ihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän antautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla purjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille edullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana. Jos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni päällikkyyden."
Näin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden paljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos kuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin purjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään poistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa, vaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin Niikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja vaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu lähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon purjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin suurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla tuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja sotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille tulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön kiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei häntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle pahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.
Vihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan kauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen julkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten hänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa vastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä kanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut purjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten kuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen mukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja liittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000 yhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli tehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten myöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava käytettäväksi valmiina.
Tämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille olisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että koko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi Ateenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin liittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki oli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että sotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus runsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia kaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.
Tällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten kaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät. Näitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan asetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden eteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä julkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi kuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki tahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään muusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä se näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja kansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.
Hermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat metoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten turmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien jälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli vietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän syytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka pitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka arvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin. He suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja turmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei mitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen todistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.
Alkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui tuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä varten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän huomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi, jos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään syytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että hänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen, ettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena näin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu. Mutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen puolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa häntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa Mantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän tutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen nyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta että häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat, koottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa olisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä vastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli purjehdittava matkalle.
Tämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan. Useimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja kaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan lähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian niemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset lähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat laivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin sanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia ja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä, mitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä valittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät heitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he lähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat jättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi pelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat he, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset ja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan suuremmoista ja uskomatonta yritystä.
Näihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea yhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut ulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei Perikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan olleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50 Lesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia yhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja olivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli varustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla että maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio että trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi jokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa, 40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat merimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä Tranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat kalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin voimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki valittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään suurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen, jokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet oli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja varallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta vihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden yksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja retkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen, sekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä paitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta, todennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä varten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa kaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina suunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli kuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin loistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan, jolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se purjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa äärettömillä anastuksilla.
Kun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat tavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen ja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan joka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa. Viini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että päälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat kansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän rukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa, lähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa Aiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon liittolaistenkin sotajoukko kokoontui.
Syrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota ei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua olivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen Ateenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät uskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille, koska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:
"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille puhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan matkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat jotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä pidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin ollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä asiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän hämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä meri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia, liittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten kaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja etupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran saisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit. Koska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona olevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette, halveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette epäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa tuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä heidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän, kuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että tulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen, paljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä meihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän pääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että saavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän kunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien tahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta maastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat kuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat, jotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät vieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle, niin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat syypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset odottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian luulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en ensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten."
"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana Sikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa ystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin Sikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta tekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi vastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin Karkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta; sillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät heidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat joutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa meitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista he ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa sotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan menestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja Korintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja siellä ryhtymään sotaan."
"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te tietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen minä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat Sikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille koko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla, kohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla, sillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren yli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me heitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä maasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He huomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren yli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä pitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa, koska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta jospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina, purettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät äkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei näyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat tietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua varten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät lähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat purjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo, eivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he joutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten näitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että he neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme, joko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä, varsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut, vastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi tekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä tietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse asiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan, ja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla vaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska katsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten laita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen ettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet Lakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät meidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta enemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme."
"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan, mutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen on ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan osoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu, jos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta viholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei saapumaisillaan."
Näin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään, toiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja ettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti, että, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille tehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa; toiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi. Harvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät tulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan johtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui seuraavasti: