Samoina päivinä, kuin Deelion vallotettiin, voittivat TriballolaisetOdrysalaisten kuninkaan Sitalkeksen taistelussa ja surmasivat hänet.Hänen serkkunsa Spardakoksen poika Seytes tuli nyt Odrysalaisten jamuun hänen vallassaan olevan Trakian hallitsijaksi.
Samana talvena lähti Brasidas Trakialaisten liittolaistensa kanssa sotaretkelle Ateenalaisten Strymoonin virran rannalla sijaitsevaa Amfipolis nimistä siirtokuntaa vastaan. Tätä paikkakuntaa, jossa kaupunki nyt seisoo, koetti ennenmuinoin Mileetolainen Aristagoras, paetessaan kuningas Dareiosta, asuttaa, mutta Eedoonilaiset karkottivat hänet. 32 vuotta myöhemmin lähettivät Ateenalaiset sinne 10,000 siirtolaista omasta keskuudestaan ja muukalaisia ken vaan halusi, mutta Trakialaiset surmasivat heidät Drabeeskoksessa. 29 vuotta myöhemmin tulivat sinne Ateenalaiset uudestaan Niikiaan pojan Hagnoonin johdolla, karkottivat Eedoonilaiset ja asuttivat tämän paikkakunnan, jonka nimi ennen oli Ennea Hodoi (yhdeksän tietä). He lähtivät Eeionista, joka oli heidän kauppapaikkansa meren rannalla joen suussa 20 stadion päässä nykyisestä kaupungista, jolle Hagnoon antoi nimeksi Amfipolis, siitä syystä että Strymoon virtaa kumpaisellakin puolella sitä. Hän sulki pitkällä muurilla molempien jokihaarojen välin ja rakensi kaupungin siten, että se oli nähtävänä sekä mereltä että maalta.
Tätä kaupunkia vastaan kulki nyt Brasidas, lähtien sotajoukkoineen Kalkidikeen alueella sijaitsevasta Arnaista. Saavuttuansa illalla Aulooniin ja Bromiskokseen, jossa Bolbee järvi laskee mereen, ja aterioittuansa, jatkoi hän matkaansa läpi yön. Ilma oli myrskyinen ja satoi lunta, jonka johdosta hän kiiruhti matkaansa salatakseen tulonsa muilta Amfipolilaisilta paitse salaliittolaisilta. Kaupungissa löytyi myöskin Argililaisia asukkaita Andrilaista syntyperää, jotka, kuten joukko muitakin, olivat osallisina salaliittoon, osaksi Perdikkaan, osaksi Kalkidilaisten houkuttelemina. Kiihkeimmät tässä tuumassa olivat kuitenkin Argililaiset, jotka naapurikansana aina olivat olleet huonoissa väleissä Ateenalaisten kanssa ja koettivat saada kaupungin haltuunsa. He olivat jo kauan aikaa sopineet kaupungissa asuvien kansalaistensa kanssa tämän jättämisestä heidän haltuunsa, ja kun nyt Brasidas saapui sopivaan aikaan, laskivat he hänet kaupunkiin, luopuivat Ateenalaisista sinä yönä ja saattoivat sotaväen ennen aamua joen yli kulkevalle sillalle, josta kaupunki sijaitsee jonkun matkan päässä, sillä muurit eivät siihen aikaan ulottuneet yhtä pitkälle, kuin nyt. Sinne oli asetettu ainoastaan heikko vartioväki, jonka Brasidas kavalluksen, myrskyisen sään ja odottamattoman hyökkäyksensä kautta helposti kukisti. Tämän tehtyään, kulki hän yli sillan, saaden siten haltuunsa ulkopuolella kaupunkia pitkin koko paikkakuntaa asuvien Amfipolilaisten omaisuuden.
Koska tämä hänen äkkiarvaamaton sillan yli käymisensä oli kaupunkilaisille yllätys, ja kun useimmat ulkopuolella kaupunkia asuvat vangittiin, mutta osa heistä pakeni kaupunkiin, syntyi siellä suuri häiriö, semminkin kun yleinen epäluulo oli vallalla kansalaisten kesken. Sanotaan, että Brasidas todennäköisesti olisi saanut kaupungin haltuunsa, jos hän ei olisi käyttänyt sotajoukkoansa ryöstöön, vaan olisi heti ryhtynyt sen vallottamiseen. Mutta hän asetti väkensä leiriin ja antoi sen kulkea ryöstöretkillä ulkopuolella kaupunkia, ja kun ei kaupungista kuulunut mitään, mitä hän oli odottanut, niin hän pysyi paikallaan. Silloin kavaltajien vastustajat, jotka olivat näitä paljoa lukuisammat, estivät porttien aukaisemisen ja lähettivät yhdessä Ateenalaisten päällikön Eukleen kanssa, joka oli asetettu tänne vartijaksi, Trakian sotajoukon toiselle päällikölle kehoituksen saapumaan heidän avukseen. Tämä oli Oloroksen poika Thukydides, tämän kertomuksen kirjoittaja, joka tähän aikaan oleskeli Tasoksessa. Tämä saari on Parolaisten siirtokunta, noin puolen päivän laivamatkan päässä Amfipoliksesta. Thukydides purjehtikin heti seitsemällä laivalla, jotka sattuivat olemaan hänen käytettävinään, koettaen saada Amfipoliksen haltuunsa, ennenkuin se antautuisi, mutta ainakin Eeiooliin, jos tämä ei häneltä onnistuisi.
Koska Brasidas pelkäsi laivojen apuuntuloa Tasoksesta, ja kun hän tiesi Thukydideellä olevan oikeuden kaivostöihin sikäläisissä Trakialaisissa kultakaivoksissa, ja että hän sen kautta suuresti voi vaikuttaa mannermaan etevimpiin miehiin, niin kiiruhti hän voimiensa perään vallottamaan kaupungin, jotteivät Amfipolilaiset Thukydideen saapumisen kautta kieltäytyisi antautumasta, toivoen että tämä kokoaisi meriliittolaiset ja Trakialaiset heidän avuksensa. Hän julistutti sentään airuen kautta kohtuullista sovintoa, että ken vaan Amfipolilaisista tai Ateenalaisista asukkaista halusi, saisi jäädä kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla, mutta se, joka halusi lähteä kaupungista, saisi viiden päivän kuluessa lähteä sieltä tavaroineen.
Tämän kuultua muuttui kansan mielipide aivan toiseksi, varsinkin kun kaupungin asukkaista ainoastaan vähäinen lukumäärä oli Ateenalaisia, vaan enemmistö sekalaiskansaa, ja kun vangituilla oli kaupungissa sukulaisia. He pitivät julistusta kohtuullisena vallitsevaan pelkoon verraten. Ateenalaisetkin tahtoivat mielellään lähteä kaupungista, koska pitivät itsensä liian heikkoina välttääksensä vaaraa, varsinkin kun pikaisesta avusta ei ollut toiveita. Kaupungin muu väestö taasen katsoi vasten toivoansa pääsevänsä vaarasta menettämättä paljon mitään. Kun siis Brasidaan puoluelaiset näkivät, että kansa oli muuttanut mielensä eikä enää totellut siellä oleskelevaa Ateenalaista päällikköä, niin he jo julki ajoivat asiataan. Sovinto solmittiin, ja kaupunki antautui Brasidaalle julistetuilla ehdoilla. Täten joutui siis Amfipolis Brasidaan haltuun. Samana iltana purjehti Thukydides laivoineen Eeiooniin, mutta Amfipolis oli jo Brasidaalle luovutettu, ja Eeioonin vallottaminen riippui vaan yhdestä yöstä; sillä elleivät laivat niin pian olisi tulleet avuksi, olisi sekin joutunut vihollisten haltuun.
Tämän jälkeen pani Thukydides Eeioonin puolustuskuntoon, jotta hän voisi vastustaa Brasidasta, jos tämä heti tai vastaisuudessa hyökkäisi vallottamaan sitä, ottaen liittoonsa niitä, jotka sopimuksen mukaan Amfipoliksesta halusivat tulla hänen tykönsä. Brasidas puolestaan purjehti lukuisilla laivoilla äkkiarvaamatta jokea myöten Eeiooniin, koettaaksensa voisiko hän vallottaa joen suuta ottamalla haltuunsa muurin ulkopuolelle ulottuvan niemikön, ja teki samalla hyökkäyksen maan puolelta, mutta torjuttiin kumpaisestakin yrityksestä takaisin. Sillä välin asetti hän Amfipoliin kaikin puolin puolustuskuntoon. Häneen liittyi myöskin Eedoonilainen Myrkinos niminen kaupunki, sen jälkeen kuin Eedoonilaisten kuningas Pittakos oli tullut surman uhriksi Goaksiin poikien ja oman vaimonsa kautta. Vähää tämän jälestä liittyivät häneen niinikään Tasolaisten siirtokunnat Galeepsos ja Oisymee. Heti vallottamisen jälkeen saapui Perdikkaskin ja auttoi Brasidasta hänen toimessaan.
Kun Amfipolis oli vallotettu, valtasi Ateenalaisia suuri pelko, varsinkin koska heillä tästä kaupungista oli suuri hyöty laivojen rakennusaineitten hankinnan ja verotulojen kautta ja senkin puolesta, että Lakedaimonilaiset kyllä Tessalialaisten avulla tähän saakka olivat päässeet Strymooniin asti ahdistamaan Ateenalaisten liittolaisia, mutta eivät edemmäs, koska joki ylempänä muodosti laajalle suuria soita, ja koska heillä oli kolmisoutulaivoja valvomassa Eeioonin edustalla; mutta tästä lähtien olisi Lakedaimonilaisten helppo päästä ylemmäs. Ateenalaiset pelkäsivät niinikään, että liittolaiset heistä luopuisivat. Brasidas taasen esiintyi vallan maltillisesti, selittäen kaikissa puheissaan, kuinka hän muka oli lähetetty vapauttamaan Hellasta. Kun Ateenalaisten alaiset kaupungit saivat tiedon Amfipoliin vallottamisesta sekä Brasidaan lupauksista ja hänen maltillisuudestaan, heräsi heissä kova kapinoitsemisen halu. He lähettivät salaa airuita hänen luokseen, kehottaen häntä mitä nopeimmin saapumaan heidän hankkeitaan auttamaan, ja kilpailivat keskenään ollakseen ensimmäiset luopumisessa. Tämä näytti heistä tykkänään vaarattomalta, koskeivät arvanneet Ateenalaisia niin mahtaviksi, kuin jälestäpäin kävi ilmi, perustaen arvelunsa enemmän epävarmaan haluun, kuin varmaan tietoon. Sillä ihmiset perustavat tavallisesti ajattelemattomaan toivoon sen, mitä he haluavat, mutta torjuvat mielivaltaisella perustelemisella luotaan sen, mikä heille on vastenmielistä. Kun lisäksi Ateenalaiset äskettäin taistelussa Boiootialaisia vastaan olivat joutuneet tappiolle, ja kun Brasidas heitä imarteli ja valehteli, etteivät Ateenalaiset olleet halunneet Nisaian edustalla hänen yksinäisenkään sotajoukkonsa kimppuun käydä, rohkaistuivat kapinoitsijat ylenmäärin, varmasti luottaen, ettei kukaan rientäisi avuksi heitä vastaan. Enin kuitenkin vaikutti hetkellinen hurmaus, ja luottamus Lakedaimonilaisissa nyt heränneeseen intoon sai heidät halukkaiksi heittäytymään vaikka minkälaisiin vaaroihin. Tämän kuultuaan lähettivät Ateenalaiset vartijaväkeä kuhunkin kaupunkiin sen määrän, minkä vaan voivat ajan lyhyyteen ja myrskyiseen säähän katsoen. Brasidas puolestaan lähetti sanansaattajan Lakedaimoniin, pyytäen lisää sotaväkeä, ja ryhtyi Strymoonjoelle rakennuttamaan kolmisoutulaivoja. Mutta osaksi etevimpien miesten kateudesta Lakedaimonilaiset eivät suostuneet hänen pyyntöönsä, osaksi koska mieluummin halusivat saada miehensä saaresta ja lakkauttaa koko sodan.
Samana talvena vallottivat Megaralaiset pitkät muurinsa, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, ja hävittivät ne maata myöten. Brasidas taasen hyökkäsi liittolaisineen Aktee nimiselle niemikölle, joka alkaa kuninkaan kaivattamasta kanavasta ja ulottuu Aigaiolaiseen mereen. Sen korkein vuori on Atoos. Tällä niemimaalla löytyvistä kaupungeista on Sanee Andrilainen siirtokunta juuri kaivannon reunalla meren rannalla Euboiaan päin. Muut sikäläiset kaupungit ovat Tyssos, Kleoonai, Akrotooi, Olofyksos ja Dion. Näitten asukkaat ovat kaksikielisiä sekalais-barbarilaista kansakuntaa, joista vähäinen osa on Kalkidilaista syntyperää, mutta useimmat niitten Pelasgilais-Tyrseeniläisten jälkeläisiä, jotka ennen muinoin asuivat Lemnoksessa ja Ateenassa. Muut asukkaat ovat Bisaltilaista ja Kreestoonilaista sukuperää sekä Eedoonilaisia. Nämät asuvat pikkukaupungeissa. Useimmat näistä liittyivät Brasidakseen, mutta Sanee ja Dion vastustivat häntä, jonkatähden hän sotajoukkoineen pysähtyi ja hävitti niitten alueita.
Kun nämät eivät antautuneet, kulki hän suoraa päätä Kalkidilaista Torooneeta vastaan, joka oli Ateenalaisten hallussa. Muutamat tämän kaupungin miehet kutsuivat hänet sinne, ollen valmiit kavaltamaan tämän kaupungin hänelle. Saavuttuansa aamu-yöstä perille, asettui hän joukkoineen Dioskuurien pyhäkön läheisyyteen, joka on kaupungista noin kolmen stadionin matkan päässä. Muut Torooneen asukkaat eivät tietäneet mitään hänen tulostaan, yhtä vähän kuin Ateenalainen vartijaväkikään, mutta hänen puoluelaisensa tiesivät hänen tulevan, ja muutamat heistä lähtivät salaa tähystelemään hänen saapumistansa, ja kun huomasivat hänen saapuneen, ottivat he mukaansa seitsemän hänen kevytaseisista miehistään, varustettuina ainoastaan tikareilla. Vaikka tähän oli aluksi määrätty 20 miestä, niin nämät olivat ainoat, jotka eivät pelänneet tunkeutumasta kaupunkiin. Näiden johtajana oli Olyntilainen Lysistratos. Hiipien pitkin merenpuolista muuria pääsivät he salaa korkeimmalla seisovien vartijamiesten kimppuun, kaupunki näet sijaitsee kukkulalla, surmasivat nämät ja aukaisivat Kanastraiolaisen portin.
Muine sotajoukkoineen pysähtyi Brasidas, kuljettuansa hiukan eteenpäin, mutta lähetti 100 peltastaa edelleen, jotta nämät ensimmäisinä ryntäisivät kaupunkiin, heti kun portit aukaistaisiin ja määrätty merkki annettaisiin. Nämät lähestyivät ehtimiseen yhä enemmän kaupunkia, kummastellen, ettei merkkiä annettu. Sillä aikaa toimivat kaupungissa olevat Torooneelaiset yhdessä sisääntungeneitten kanssa aukaistaksensa portit ulkona seisoville, ja saivatkin torinpuolisen portin auki murtamalla teljen. Tästä he ensin laskivat sisään muutamia sotureita, jotka olivat kulkeneet kaupungin ympäri hyökäten, jotta sekä takaa että molemmin puolin pelästyttäisivät salaliitosta tietämättömiä kaupunkilaisia. Sitten nostivat he sovitun tulimerkin ja laskivat kaupunkiin muut peltastat torinpuolisesta portista.
Kun Brasidas näki merkin, riensi hän kiiruusti järjestämään sotajoukkoansa, joka, kajahuttaen sotahuudon ja kokoontuneena hyökäten esiin, herätti ääretöntä pelkoa kaupunkilaisissa. Toiset heistä ryntäsivät heti sisään, toiset taasen neliskulmaisia hirsiä myöten, jotka kivien nostoa varten sattuivat makaamaan vasten hajonneita ja korjauksen alaisia muureja. Brasidas riensi heti sotajoukkonsa enemmistöllä kaupungin yläosille, tahtoen yläältäpäin vallottaa sen varmasti. Muu osa sotureita hajaantui kaikkialle kaupunkiin ryöstölle.
Suurin osa Torooneelaisista oli vallotuksen tapahtuessa vallan levottomana, koska he eivät tietäneet hankkeista mitään, mutta toimeenpanijat ja ne, joilla tämä oli mieleen, yhtyivät heti kaupunkiin tunkeutuneisiin. Torilla sattui makaamaan noin 50 Ateenalaista raskasaseista. Kun he huomasivat viholliset, joutuivat moniaat harvat heistä syntyneessä tappelussa surman omiksi, jota vastoin toiset pakenivat joko maitse tai laivoihin, joita oli kaksi vartioimassa, löytäen turvapaikan Leekytoksen linnassa, joka oli Ateenalaisten hallussa, ja vallottivat mereen ulottuvan, soukan kannaksen kautta kaupungista erotetun niemikön. Näitten luokse pakenivat myöskin ne Torooneelaiset, jotka olivat yhtä mieltä heidän kanssansa.
Kun päivän tultua kaupungin valloitus jo oli varma, lähetti Brasidas Ateenalaisten kanssa paenneille Torooneelaisille sanan, että ken vaan halusi, pelotta voisi palata kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla. Ateenalaisten käski hän sovinnon suojassa, vieden mukanaan omaisuutensa, lähteä Leekytoksesta, koska se oli Kalkidilaisten. Nämät kieltäytyivät lähtemästä, mutta pyysivät päivän aselevon, voidakseen korjata kaatuneensa. Brasidas heille soi kaksi päivää. Näiden päivien kuluessa linnotti hän läheiset rakennukset, ja Ateenalaiset niinikään rakennuksiaan. Brasidas kutsui Torooneelaiset kokoon ja puhui samaten kuin Akantoksessa, lausuen, että oli väärin pitää niitä, jotka olivat häntä auttaneet kaupungin vallotuksessa, kehnoina kansalaisina tai kavaltajina, koska he eivät olleet tätä tehneet orjuuttaakseen kaupunkia eivätkä voitonhimosta, vaan kaupungin eduksi ja vapauttamiseksi, ja ettei vallotukseen osaaottamattomien pitäisi luulla, etteivät he saisi nauttia samoja etuja, kuin toisetkin. Hän ei muka ollut tullut tuhoamaan kaupunkia eikä ketään yksityistä. Sanoman tästä ilmotti hän lähettäneensä myöskin paenneille Ateenalaisille osoitteeksi ystävällisyydestään heitä kohtaan. Kokemattomuudesta oli heille Lakedaimonilaisista huono käsitys, mutta he kyllä näitä kohtaan tulisivat sitä suopeammiksi, kuta oikeutta harrastavampia Lakedaimonilaiset olivat, vaikka he nyt tietämättömyydestä heitä pelkäsivät. Hän pyysi, että he kaikki käyttäytyisivät, niinkuin vastaisuudessa luotettavia liittolaisia kohtaan, sekä että siitä lähtien heidän tekemät rikoksensa rangaistaisiin, mutta että heidän entiset hairahduksensa annettaisiin anteeksi, koska olivat mahtavamman pakottamina ne tehneet.
Näin puhui Brasidas, mieliä rauhottaaksensa; mutta kun sovitun aselevon päivät olivat kuluneet umpeen, niin teki hän rynnäkön Leekytosta vastaan. Ateenalaiset puolustautuivat kehnossa linnotuksessaan ja rintavarustuksilla varustetuissa rakennuksissa, torjuen viholliset päältään yhden päivän. Mutta seuraavana päivänä viholliset yrittivät tuomaan piirityskonetta, josta heillä oli aikomus heittää tulta puisiin rakennuksiin. Heidän jo ollessa hyökkäämäisillänsä, pystyttivät piiritetyt siinä, mihin arvelivat vihollisten asettavan koneen, koska se oli heikoin kohta, eräälle rakennukselle puisen tornin, ja toivat sinne monta saavia ja sankoa täynnänsä vettä sekä suuria kiviä. Torniin nousi myöskin joukko miehiä. Suuresta painosta luhistui kuitenkin rakennus kovalla ryskeellä. Kun lähellä olevat Ateenalaiset näkivät tämän, niin heissä tästä heräsi enemmän surua, kuin pelkoa; mutta ne, jotka olivat etäämmällä ja varsinkin etäisimmät, arvelivat kaupungin jo olevan vallotetun sillä kohdalla ja riensivät pakoon laivoihin.
Niinpian kuin Brasidas huomasi puolustajien jättäneen rintavarustukset ja näki, mitä oli tapahtunut, ryntäsi hän esiin sotajoukkoineen ja vallotti linnotuksen, surmaten kaikki, jotka sai käsiinsä. Kun linna täten oli vallotettu, pakenivat Ateenalaiset aluksillansa Palleeneeseen. Leekytoksessa oli Ateenan pyhäkkö. Brasidas oli kyllä ilmottanut antavansa ensimmäiselle muurille nousseelle 30 hopeaminaa. Mutta koska hän arveli tehdyn vallotuksen tapahtuneen toisella kuin inhimillisellä tavalla, lahjotti hän nuo 30 minaa Jumalattaren pyhäkölle, revitti Leekytoken muurit, puhdisti sen ja pyhitti sen kokonaan pyhäkön lehdoksi. Lopun talvea järjesti hän olot niillä paikkakunnilla, jotka olivat hänen hallussaan, ja tuumi suunnitelmia muita vasten. Tämän talven loputtua kului kahdeksas sodan vuosi umpeen.
Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset tekivät heti jo seuraavan kesän keväällä aselevon yhdeksi vuodeksi. Ateenalaiset arvelivat, että Brasidas ei lakkaisi houkuttelemasta yhä useampia kaupunkeja luopumaan heistä, ennenkuin he rauhassa varustautuisivat häntä siitä estämään, ja että he tarpeen tullessa voisivat sopia pitemmäksi ajaksi; Lakedaimonilaiset puolestaan kyllä käsittivät, mitä Ateenalaiset pelkäsivät ja että he, kun kerran olivat kokeneet onnettomuuksien ja vaivan lakkaamista, mielellään haluaisivat sopia enemmäksi ajaksi ja tehdä rauhan luovuttamalla heille Sfakteriassa vangitut miehet. Miehensä tahtoivat he kaikin mokomin saada takaisin, Brasidaan vielä ollessa voiton puolella. Sillä nyt Brasidas yhä menestyisi, mutta hänen tappiolle jouduttuansa Ateenalaiset tulisivat yhtä voimakkaiksi kuin he, menettäisivät he ehkä miehensä ja heidän olisi taisteltava yhtä voimakasta vihollista vastaan. He tekivät siis aselevon omasta ja liittolaistensa puolesta seuraavilla ehdoilla:
"Poetialaisen Apolloonin pyhäkön ja orakelin suhteen ns. suostumme me, että ken vaan haluaa, saa käyttää niitä vilpittä ja vaaratta isien tapojen mukaan. Tähän suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa, luvaten voimiensa mukaan koettaa saada Boiootialaisia ja Fookilaisia tähän myöntymään".
"Jumalan omaisuuden hävittäjien julkisaamisesta tulemme me pitämään huolta, luvaten heihin nähden menetellä oikeudenmukaisesti ja vilpittä isien tapojen mukaan. Sekä me että te kuten myöskin jokainen tähän halukas sitoudumme kohtelemaan häntä isien tapojen mukaan".
"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa suostuvat tähän ja siihen, että jos Ateenalaiset tekevät rauhan, kummatkin pysyvät alueellaan ja pitävät hallussaan mitä heidän hallussaan on; Koryfasiossa oleskelevat pysykööt Bufradoksen ja Tomeoksen sisäpuolella; Kyteerassa olevat älkööt pitäkö yhteyttä liittolaistemme kanssa, älköönkä päin vastoin meidän väkemme heidän liittolaistensa kanssa. Nisaiassa ja Minooassa olevat älkööt käykö Nisoksen portista Poseidoonin pyhäkköön vievän tien ulkopuolelle ja Poseidoonin pyhäköstä suorastaan Minooan sillalle; älköötkä liioin Megaralaiset ja heidän liittolaisensa kulkeko ulkopuolelle tätä tietä. Ateenalaiset pitäkööt saaren, jonka ovat vallottaneet, mutta ilman mitään yhteyttä eri puolueitten välillä, niinkuin he myös pitäkööt hallussaan sen, minkä Troitseenessa ovat vallottaneet, ja mistä Ateenalaisten kanssa ovat sopineet".
"Kummallakin on oikeus purjehtia pitkin omia ja liittolaistensa rannikoita; Lakedaimonilaiset enemmän, kuin heidän liittolaisensakaan, eivät saa purjehtiessaan käyttää sotalaivoja, vaan ainoastaan pienempiä aluksia, jotka eivät kanna enempää, kuin 500 talenttia painavaa lastia".
"Airuet ja lähettiläät seurueineen saavat vapaasti kulkea ja palata sekä maitse että meritse Ateenaan ja Peloponneesokseen sodan lakkauttamista tai riitojen ratkaisemista varten molemmanpuolisen suojeluksen nojalla".
"Aselevon kestäessä ei saa ottaa suojaansa ketään karkuria, olkoon hän vapaa tai orja, emme me ettekä te".
"Sekä me että te suostumme ratkaisemaan väliset riitamme isiemme tavoin oikeuden kautta aseisiin vetoamatta".
"Tätä suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Jos teistä jotakin näyttää paremmalta tai oikeudenmukaisemmalta, kuin tämä ehdotus, niin tulkaa Lakedaimoniin sitä ilmoittamaan. Mitä te oikeudenmukaista ehdotatte, tulevat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Mutta niillä, jotka tulevat tätä varten, täytyy olla valtakirja, kuten tekin meiltä vaaditte. Tämä aselepo on kestävä yhden vuoden. Kansa on sen hyväksynyt Akamantiin heimon prytaneionina ollessa, Fainippoksen kirjurina, Nikiadeen epistateena. Lakeen ehdotuksesta tehtiin tämä aselepo Ateenalaisten hyväksi onneksi, kuten Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa sen ovat hyväksyneet. Kansa on sen hyväksynyt kestäväksi yhden vuoden, ja että se alkaa 14 päivästä Elafeebolioonin kuukautta. Tällä ajalla tulevat lähettiläät ja airuet kulkemaan kumpastenkin luokse keskustelemaan tavasta, jolla sota on lakkautettava. Päälliköiden ja prytanien velvollisuus on kutsua Ateenalaiset kokoon neuvottelemaan rauhasta, jos saapuisi lähetyskunta sodan lakkauttamista varten. Läsnäolevien lähettiläiden on välittömästi vannottava vala kansan edessä, että varmasti pysyvät vuoden sovinnossa".
Tästä sopivat nyt Lakedaimonilaiset liittolaisineen Ateenalaistenja heidän liittolaistensa kanssa 12 päivänä GerastionkuutaLakedaimonin ajanlaskun mukaan. Sovinnon ovat tehneet ja vannoneetLakedaimonilaisten puolesta seuraavat: Eketemidaan poika Tauros,Perikleidaan poika Ateenaios ja Eryksidaidaan poika Filokaridas;Korintolaisten puolesta: Oekytoksen poika Aineas, Aristoonymon poikaEyfamidas; Sikyoonilaisten puolesta: Naukrateen poika Damotimos jaMegakleen poika Onasimos; Megaralaisten puolesta: Kekaloksen poikaNikasos ja Amfidooroksen poika Menekratees; Epidaurolaisten puolesta:Eypaidaan poika Amfias; Ateenalaisten puolesta: päälliköt Diitrefeenpoika Nikostratos, Nikeeratoksen poika Nikias ja Tolmaion poikaAutoklees.
Tällainen oli tämä aselepo, jonka kestäessä keskustelut varsinaisesta rauhasta keskeymättä jatkuivat.
Näinä päivinä, joina aselevon valat vannottiin, luopui Ateenalaisista Palleeneella sijaitseva Skioonee niminen kaupunki Brasidaan puolelle. Palleeneen Skiooneelaiset sanoivat olevansa Peloponneesosta, mutta että heidän esi-isänsä purjehtiessaan Troiasta olivat sortuneet tälle paikalle sen myrskyn heittäminä, jonka Akaialaiset silloin saivat kokea, ja olivat asettuneet sinne asumaan. Näitten luopuneiden avuksi purjehti Brasidas yöllä Skiooneeseen, asettaen puoluelaistensa sotalaivan purjehtimaan edellänsä, jota vastoin hän itse seurasi kaukaa purressa, jotta sotalaiva, jos hän kohtaisi purtta suuremman aluksen, häntä puolustaisi, ja arvellen, ettei vihollisen laiva ahdistaisi pienempää alusta, vaan kääntyisi sotalaivaa vastaan, ja että hän siten pääsisi pakoon. Saavuttuansa Skioneeseen, kutsui hän sen asukkaat kokoukseen ja puhui samaten kuin Akantoksessa ja Torooneessa, lisäten, että he olivat ansainneet suurinta kunniaa, koska he, vaikka Potidaia oli Ateenalaisten vallassa ja he itse ikäänkuin saarelaisia, ollen Palleeneen kannaksella mannermaasta erotettuina, omin päin olivat rientäneet saavuttaaksensa vapauden, eivätkä pelosta olleet odottaneet, siksi kuin tämä täysin luonnollinen onni heille pakolla tyrkytettäisiin. Hän sanoi tämän olevan osoitteen siitä, että he miehuullisesti tulisivat kestämään suurempiakin rasituksia. Kun vaan asiat olivat järjestetyt vakavalle kannalle, olisi hän kyllä todenteolla osottava heille Lakedaimonilaisten ystävyyden ja muutenkin heitä kunnioittava.
Näitten puheitten kautta ylpistyivät ja rohkaistuivat kaikki Skiooneelaiset, itse nekin, jotka ennen eivät olleet hyväksyneet tapahtuneita toimia, tuumien mielellänsä kärsivän sodan vaivat. Brasidasta kunnioittivat he kaikin tavoin ja kruunasivat häntä Hellaan vapauttajana kaupungin puolesta kultaisella seppeleellä. Yksityiset kunnioittivat häntä kalleilla nauhoilla ja samoilla menoilla, kuin voittaja-atleettia. Hän jätti toistaiseksi heidän suojaksensa vartijaväen ja purjehti takaisin. Vähää myöhemmin vei hän sinne lukuisamman sotajoukon, haluten näitten kanssa tehdä yrityksen Mendeetä ja Potidaiaa vastaan, jota hän tahtoi tehdä, ennenkuin Ateenalaiset hänen arvelunsa mukaan ehtisivät apuun, koska tämä paikka oli saaren tapainen. Näissä kaupungeissa oli hänellä myöskin apuna kavaltajia.
Hänen puuhatessaan hyökkäystä näitä kaupunkeja vastaan, saapuivat kolmisoutulaivalla hänen luoksensa aselevon ilmottajina Ateenalaisten puolesta Aristoonymos, ja Lakedaimonilaisten puolesta Ateenaios. Sotajoukko palasi nyt takaisin Torooneeseen. Kun he ilmottivat Brasidaalle sopimuksen, hyväksyivät kaikki Lakedaimonilaisten Trakian liittolaiset toimenpiteet. Aristoonymos puolestaan oli tyytyväinen muuhun; mutta koska hän, laskiessaan päivät, huomasi Skiooneelaisten luopuneen myöhemmin, kuin aselepo oli tehty, niin kielsi hän heidän olevan siitä osallisina. Brasidas vastusteli väittäen, että luopuminen oli tapahtunut ennen, eikä luovuttanut kaupunkia. Kun Aristoonymos ilmotti tästä Ateenaan, olivat Ateenalaiset heti valmiit ryhtymään sotatoimiin Skiooneeta vastaan. Lakedaimonilaiset taas ilmottivat lähettilään kautta, että Ateenalaiset olivat rikkoneet sopimukset, ja vaativat kaupunkia itselleen luottaen Brasidaaseen. He suostuivat antamaan oikeuden ratkaista asian; mutta Ateenalaiset eivät halunneet alistua oikeuden ratkaisulle, vaan tarttuivat heti aseisiin, suuresti kiivastuneina siitä, että itse saarelaisetkin, luottaen Lakedaimonilaisten tehottomaan sotavoimaan maalla, jo uskalsivat luopua heistä. Luopumisen suhteen olivatkin Ateenalaiset oikeassa, sillä Skiooneelaiset olivat luopuneet kaksi päivää aseleposopimuksen jälkeen. Kleoonin ehdotuksesta päättivät he heti ryhtyä sotaan Skiooneelaisia vastaan ja surmata heidät. Valmistautuessaan tähän retkeen, jättivät he kaikki muut toimet sikseen.
Tällä välin luopui heistä Mendee, joka on Eretrialaisten siirtolaiskaupunki Palleeneessa. Brasidas otti Mendeen asukkaat vastaan, koska ei katsonut tekevänsä väärin, kun he julkisesti aselevon kestäessä liittyivät häneen, vaan vieläpä syyttikin Ateenalaisia tavallaan sopimuksien rikkomisesta. Tästä rohkaistuivat Mendeeläiset suuresti, koska huomasivat Brasidaan olevan suopeamielisen heitä kohtaan, päättäen tähän suuntaan siitäkin, ettei hän luovuttanut Skiooneeta Ateenalaisille, ja ettei hän siis vastedeskään tulisi hylkäämään heitä. Koska toiseksi Lakedaimonilaisten puolesta toimivat olivat harvalukuiset, ja kun asiat olivat näin pitkälle kehittyneet, niin eivät nämät voineet luopua tuumistaan, peläten itsensä tähden, jos asia tulisi ilmi, jonkatähden heidän oli pakko saada kansa suostumaan luopumiseen. Heti kun Ateenalaiset saivat tiedon tästä, vihastuivat he paljoa enemmin ja varustautuivat sotaan näitä molempia kaupunkeja vastaan. Koska Brasidas aavisti heidän aikovan hyökätä näiden kimppuun, vietti hän Skiooneelaisten ja Mendeeläisten vaimot ja lapset Olyntokseen ja lähetti näille kaupungeille avuksi 500 Peloponneesolaista raskasaseista sekä 300 Kalkidilaista peltastaa, joitten kaikkien johtajaksi hän asetti Polydamidaan. Nämät odottivat yhdessä kaupunkilaisten kanssa kohta saapuvia Ateenalaisia.
Tähän aikaan lähtivät Brasidas ja Perdikkas yhdessä toistamiseen sotaretkelle Lynkokseen Arribaiosta vastaan, jolloin viimemainittu vei sotaan ne Makedonialaiset, jotka olivat hänen alamaisensa, ja valtakunnassaan asuvien Helleenien keskuudesta raskasaseisia. Brasidas taasen johti paitse hänellä vielä jäljellä olevia Peloponneesolaisia Kalkidilaisia ja Akantolaisia sekä muista kaupungeista, mitä mikin oli voinut lähettää. Yhteensä oli raskasaseisia Helleenejä noin 3,000, ja kaikkiaan seurasi heitä lähes 1,000 Makedonialaista ja Kalkidilaista ratsumiestä sekä suuri joukko muita barbareja. Kun he hyökätessään Arribaioksen maahan tapasivat Lynkeestiläiset aseissa, niin hekin asettuivat taisteluasentoon. Kumpaisellakin puolella oli jalkaväki asettunut kukkulalle ja niitten välillä oli tasanko, johon ratsumiehet karkasivat, niin että ensin syttyi ratsumies-ottelu. Kun Lynkeestiläiset raskasaseiset valmiina taisteluun astuen alas kukkulalta yhtyivät ratsuväkeen, asettuivat myöskin Brasidas ja Perdikkas joukkoineen heitä vastaan ja ottivat osaa taisteluun, jossa he ajoivat Lynkestiläiset pakosalle ja surmasivat suuren joukon heistä, jota vastoin toiset pakenivat ylängölle, jossa he pysyivät hyökkäämättä. Tämän jälkeen pystyttivät voittajat voitonmerkin ja jäivät sinne pari kolme päivää odottamaan Perdikkaan pestaamia Illyriläisiä, joitten tuli yhtyä heihin. Sitten halusi Perdikkas enempää viivyttelemättä hyökätä Arribaioksen kyliin, mutta Brasidas huolissaan, että Mendee, Ateenalaisten purjehdittua sitä vastaan, joutuisi pulaan, ja kun ei lllyrejä näkynyt, ei suostunut hänen tuumaansa, vaan tahtoi mieluummin vetäytyä takaisin.
Heidän tästä ollessaan erimieltä, ilmotettiin, että lllyriläiset olivat luopuneet Perdikkaasta ja liittyneet Arribaiokseen. Koska nämät olivat sotaista väkeä, olivat molemmat nyt pelosta sitä mieltä, että oli peräydyttävä, mutta eivät olleet vielä erimielisyyden takia määränneet lähtöhetkeä. Yön tultua säikähtyivät Makedonialaiset ja barbari-joukko, kuten usein tapahtuu suurissa sotajoukoissa, ilman mitään erityistä syytä, arvellen vihollisten hyökkäävän monta vertaa suuremmalla joukolla, kuin niitä todenteossa oli, ja jo olevan heidän kintereillänsä, jonka johdosta he äkkiä kääntyivät pakosalle kotiaan, pakottaen Perdikkasta, joka ei alussa käsittänyt, mistä oli kysymys, lähtemään, ennenkuin hän oli tavannut Brasidasta, sillä leirit olivat etäällä toisistaan. Kun Brasidas aamun tultua huomasi Makedonialaisten lähteneen pois ja Illyriläisten Arribaioksen yhteydessä olevan hyökkäämäisillään, kokosi hän raskasaseisensa nelikulmioon, jonka keskelle hän asetti kevytaseiset, aikeissa hänkin vetäytyä takaisin. Hyökkääjiksi asetti hän nuorimmat rientämään apuun, jos viholliset karkaisivat heidän kimppuunsa. Itse tuumi hän 300 miehen valiojoukon kanssa asettua jälkimmäiseksi, vastustaaksensa ensimmäisiä hyökkääjiä. Ennenkuin viholliset olivat aivan lähellä, koetti hän kiireessä rohkaista sotilaitaan seuraavin sanoin:
"Peloponneesoksen miehet! Jos en luulisi yksinjäämisen teitä pelästyttävän, ja että noin lukuisa barbarijoukko on karkaamaisillaan teidän kimppuunne, niin minä en kehoitukseeni lisäisi neuvoja. Mutta kun liittolaisemme meidät on hylännyt ja kun vihollisten joukko on noin lukuisa, niin koetan minä lyhyellä huomauttamisella ja kehotuksella miten mahdollista teitä rohkaista."
"Teidän urhoollisuutenne ei saa sodassa riippua liittolaisten tilapäisestä läsnäolosta, vaan kotoperäisestä miehuudestanne, joka ei salli, että te pelkäätte mitään vihollista, kuinka lukuisa se lieneekin. Tehän ette tule kaupungeista, joissa enemmistö hallitsee vähemmistöä, vaan mieluummin vähemmistö enemmistöä, jonka vallan se on hankkinut itselleen yksin taistelulla. Barbarit, joita kokemattomuudesta nyt pelkäätte, pitäisi teidän tuntea entisistä taisteluista heidän sotajoukossaan löytyviä Makedonialaisia vastaan, niinkuin teidän myöskin pitäisi tietää, mitä minä arvelen ja olen muilta kuullut, etteivät he ole vaarallisia. Sillä jos vihollinen itse teossa on heikko, vaikka näyttää olevan voimakas, niin todenperäinen kokemus heistä vielä enemmän rohkaisee vastustajia; mutta jos hän todellakin on voimakas, niin antaa tietämättömyys hyökkääjälle rohkeutta. Nämät näyttävät kokemattomista pelottavilta uhkaavaisuutensa kautta; sillä paljoutensa kautta pelottavat he silmää, ja heidän hirveä huutonsa on korville sietämätöntä, ja aseiden heiluttamisella saavat he jotakin uhkaavaa aikaan. Mutta he eivät osottaudu yhtäläisiksi yhteentörmätessään väistymättömän vastustajan kanssa. Sillä kun ei heillä ole mitään määrättyä järjestystä, niin ei heistä ole mitään häpeällistä pakosta väistyä paikaltaan, ja koska heistä on yhtä kunniallista hyökkäys kuin pako, niin ei heillä ole käsitystä miehuudesta. Koska taistelu on mielivaltainen, tarjoaa se erinomaisen tilaisuuden pelastukseen, ja he katsovat vaarattomammaksi pelottaa teitä kuin hyökätä kimppuunne; muuten he varmaankin käyttäisivät jälkimmäistä keinoa, eivätkä edellistä. Te ymmärrätte siis, että heidän puoleltansa uhkaava vaara todenteolla on aivan vähäpätöinen, vaikka se näölle ja kuulolle on hirvittävä. Seisokaa siis järkähtämättä, ja kun tilaisuus tulee, vetäytykää kauniissa järjestyksessä pois, niin kyllä pian saavutte turvalliselle alueelle ja tulette vastaisuuden varalta huomaamaan, että tuollaiset joukot, kun kestää heidän ensimmäisen hyökkäyksensä, ainoasti kerskailevat kaukaa osoittamalla urhoollisuuttaan uhkailulla, mutta näyttävät miehuuttaan seuraamalla kintereellä pakenevaa vihollista, kun itse ovat suojassa."
Täten rohkaistuansa sotilaitaan, vei Brasidas heitä peräytymään. Mutta kun barbarit tämän näkivät, hyökkäsivät he kovalla huudolla ja pauhinalla heidän kimppuunsa, arvellen hänen joukkoineen pakenevan, ja että he sitten saavuttaisivat ja surmaisivat pakenevat. Mutta kun heitä karkaukseen määrätyt miehet ahdistivat, missä vaan hyökkäsivät, ja kun Brasidaskin valiojoukollaan asettui heitä vastaan, kestäen heidän ensimmäisen ryntäyksensä, ja kun ylipäätään peräytyvät puolustautuivat heidän hyökätessään, mutta heidän pysähtyessään vetäytyivät takaisin, niin suurin osa barbareja lakkasi ahdistamasta Brasidaan Helleenejä tasangolla, jättäen vaan osan ajamaan heitä takaa ja hätyyttämään peräytyviä heitto-aseilla. Toiset heistä hyökkäsivät juosten pakenevien Makedonialaisten kimppuun, surmaten ne, jotka he saivat käsiinsä, ja ehtivät vallottaa ahtaan solan, joka kahden kukkulan välitse vie Arribaioksen alueelle, koska he tiesivät, ettei Brasidas mitään muuta tietä voinut jatkaa peräytymistään. Kun hän nyt kulkiessaan solaan oli tiehen nähden neuvoton, ympäröivät he hänet toivoen saada hänet käsiinsä.
Huomattuansa tämän, osotti hän 300 sotilaalleen, minkä kukkulan hän luuli helpommin olevan vallotettavissa, ja käski heidän mitä nopeimmin juosten ja huolimatta mistään järjestyksestä voimiensa mukaan rientää sitä kohti ja koettaa syöstä sieltä pois sinne tiheämmin asettuneet barbarit, ennenkuin he siltäkin puolelta olivat ympäröineet Lakedaimonilaiset. Nämät voittivatkin kukkulalla olevat viholliset, ja nyt oli Helleeniläisten koko sotajoukon helppo päästä sinne. Barbarit pelästyivät suuresti, kun heidän miehensä pakenivat ylängöltä, eivätkä enää ajaneet Helleenejä takaa, koska arvelivat heidän, päästyänsä ylängölle, jo pelastuneen. Kun Brasidas oli vallottanut kukkulat, saapui hän ilman uhkaavaa vaaraa samana päivänä Arnisaan, joka on ensimmäinen paikkakunta Perdikkaan valtakunnassa. Tuimistuneina siitä, että Makedonialaiset olivat ennen aikoja vetäytyneet pois, riisuivat hänen sotilaansa valjaista härät ajopeleistä, jotka he kohtasivat matkallansa, ja tappoivat juhdat, sekä anastivat kuormasta pudonneet tavarat, niinkuin aina tapahtuu yöllisellä ja pelonalaisella pakomatkalla. Tästä lähtien piti Perdikkas Brasidasta vihollisenaan ja vihasi Peloponneesolaisia, vaikka hän mielessään kyllä enemmän kammoi Ateenalaisia.
Kun Brasidas palasi Makedoniasta Torooneeseen, ja sai kuulla, että Ateenalaiset jo olivat vallottaneet Mendeen, niin jäi hän sinne, koska arveli olevansa liian heikko lähteäkseen Palleeneeseen kostoretkelle, ja koetti ainoastaan säilyttää Torooneen vallassaan. Sillä Ateenalaiset olivat samaan aikaan, kuin Lynkoksessa ennen kerrottu tapahtui, purjehtineet Mendeetä ja Skiooneeta vastaan, johon he jo olivat ennen varustautuneet, 50 laivalla, joista 10 oli Kiolaisia, mukanaan 1,000 omista raskasaseisistansa, 600 jousimiestä, 1,000 pestattua Trakilaista ja joukko sikäläisten liittolaisten peltasteja. Heitä johtivat Nikeeraton poika Nikias ja Diitrefeen poika Nikostratos. Purjehdittuansa Potidaiasta laskivat he maihin Poseidoonin pyhäkön läheisyyteen ja kulkivat Mendeen alueelle. Mutta Mendeeläiset itse 300 Skiooneelaisten ja Peloponneesolaisten apujoukkojen kanssa, yhteensä 700 raskasaseista, olivat Polydamidaan johdolla leiriytyneet jyrkälle kukkulalle kaupungin ulkopuolelle. Näitä vastaan koetti Nikias erästä kukkulalle vievää polkua myöten hyökätä 120 kevytaseisella, 60 Ateenalaisella valioraskasaseisella ja kaikilla jousimiehillä; mutta hän haavottui, eikä enää jaksanut jatkaa hyökkäystään. Sitä vastoin koetti Nikostratos toista pitempää tietä koko muulla sotajoukolla päästä tuolle jyrkälle kukkulalle, mutta hänen sotilaansa joutuivat tykkönään epäjärjestykseen, ja koko Ateenalainen sotajoukko oli vähällä joutua tappiolle. Kun Mendeeläiset liittolaisineen sinä päivänä urhoollisesti puolustautuivat, vetäytyivät Ateenalaiset pois ja leiriytyivät, jolloin Mendeeläiset palasivat yön tultua kaupunkiin.
Seuraavana päivänä purjehtivat Ateenalaiset niemekkeen ympäri Skiooneeseen päin olevalle puolelle ja vallottivat etukaupungin, hävittäen maata koko päivän, kun ei kukaan hyökännyt heidän kimppuunsa. Sillä kaupungissa vallitsi puolueriita; mutta Skiooneelaisten 300 miestä palasi yön tultua kotia. Seuraavana päivänä kulki Nikias puolella sotajoukollaan aina Skiooneelaisten rajoille ja hävitti maata. Nikostratos taas asettui sotajoukkonsa toisella osalla yläportille, josta mennään Potidaiaan. Mutta Polydamidas, joka Mendeeläisten ja apujoukkojen kanssa täällä majaili muurien sisäpuolella, järjestyi niintavoin taistelua varten ja kehotti Mendeeläisiä hyökkäämään ulos kaupungista. Kun nyt eräs kansanmies vastapuoluelaisista väitti vastaan, sanoen ettei pitäisi tehdä hyökkäystä, koskei ollut muka mitään syytä sotia, ja kun Polydamidas hänen väittäessään tarttui hänen käteensä, ja hän siitä säikähtyi, niin kansa viipymättä vallan raivostuneena tarttui aseisiin, karkasi Peloponneesolaisten ja heidän puoluelaistensa kimppuun ja karkotti heidät, säikähtyneitä kun olivat sekä äkkinäisestä tappelusta, että porttien aukaisemisesta Ateenalaisille, koska he luulivat tämän hyökkäyksen tapahtuneen edeltäpäin sovitun sopimuksen mukaan. Ne, jotka eivät heti saaneet surmaansa, pakenivat linnaan, jonka jo ennen olivat ottaneet haltuunsa. Nikias oli uudestaan lähestynyt kaupunkia, ja Ateenalaiset hyökkäsivät nyt koko sotajoukollaan Mendeen kaupunkiin. Koskei portteja oltu aukaistu minkään sopimuksen nojalla, menettelivät he ikäänkuin väkivallalla vallotetussa kaupungissa, jättäen sen ryöstettäväksi, ja päälliköillä oli täysi työ estää sotilaitaan surmaamasta ihmisiäkin. Tämän jälkeen sallivat he Mendeeläisten järjestää hallituksensa vanhaan totuttuun tapaansa, jättäen heidän rangaistavaksensa ne, joita he pitivät syyllisinä luopumiseen. Linnassa olevat sulkivat he, rakentamalla kumpasellekin puolelle mereen asti ulottuvat muurit, ja asettivat sinne vartijaväen. Kun siis Mendee oli vallotettu, kulkivat he Skioneeta vastaan.
Skiooneelaiset olivat ynnä Peloponneesolaisten kanssa puolestaan lähteneet heitä vastaan ulos kaupungista ja asettuneet jyrkälle kukkulalle, joka ensin oli vihollisten vallotettava, jos halusivat sulkea kaupungin tykkönään. Ateenalaiset tekivät väkirynnäkön sitä vastaan ja karkottivat ase kädessä sen hallussaan pitäjät, jonka jälkeen he, pystytettyänsä voitonmerkin, leiriytyivät ja valmistautuivat piiritykseen. Vähää myöhemmin, heidän jo ollessaan näissä toimissa, saapuivat sinne Mendeen linnasta siellä piiritettyinä olleet apujoukot, jotka olivat voittaneet merenpuoliset vartijamiehet yöllä, ja useimmat heistä pääsivät Skiooneen läheisyydessä olevan Ateenalaisen sotajoukon huomaamatta kaupunkiin.
Kun Ateenalaiset parast'aikaa ympäröivät Skiooneeta muurilla, ilmotti Perdikkas Ateenalaisille päälliköille airuen kautta tekevänsä sovinnon Ateenalaisten kanssa, koska hän oli suutuksissa Brasidaalle hänen peräytymisensä tähden Lynkoksesta, jonkajälkeen hän kohta oli alkanut keskusteluita. Silloin sattui juuri Lakedaimonilainen Iskagoras olemaan maitse viemässä apujoukkoja Brasidaalle. Mutta Perdikkas esti Tessalialaisten kesti-ystäviensä kautta, joina hänellä oli sen maan etevimmät miehet, sotajoukon tulon ja sen varustukset, niin ettei se edes päässyt Tessaliaankaan. Tämän teki hän osaksi Nikiaan kehotuksesta, että hän nyt, kun oli niin sopiva tilaisuus, antaisi selvän osoitteen ystävyydestään Ateenalaisia kohtaan, mutta osaksi myöskin, koska hän ei enää tahtonut sallia Peloponneesolaisten tulla alueelleen. Kuitenkin tulivat Iskagoras, Ameinias ja Aristeys itse, Lakedaimonilaisten lähettäminä, Brasidaan tykö, tarkastamaan asemaa, tuoden mukanaan Spartasta vastoin lakeja moniaita nuoria miehiä, asettaaksensa heidät hallitusmiehiksi eri kaupunkeihin, jottei niiksi asetettaisi ketä vain sattuisi. Kleoonymoksen pojan Klearidaan asettivat he Amfipolikseen ja Heegeesandroksen pojan Pasitelidaksen Torooneeseen.
Samana kesänä repivät Teebaialaiset Tespialaisten muurit, syyttäen heitä attikalaisuudesta. Tämän he olivat jo aikoja aikoneet tehdä, mutta nyt se heistä näytti vallan sopivalta, koska Tespialainen nuoriso oli suurimmaksi osaksi kaatunut taistelussa Ateenalaisia vastaan.
Tänä kesänä paloi myöskin Heeran pyhäkkö Argoksessa, sytyttyänsä siten, että papitar Krysis oli asettanut sytytetyn lampun liian lähelle seppeleitä, ja sitte oli nukahtanut, niin että koko pyhäkkö kenenkään huomaamatta syttyi ja paloi poroksi. Peläten Argeiolaisia, pakeni Krysis heti yöllä Fliuusiaan. Argeiolaiset valitsivat silloin säännönmukaisesti toisen papittaren nimeltä Fainis. Paetessaan oli Krysis ollut papittarena kahdeksan ja puoli vuotta tämän sodan alettua. Sinä kesänä päättyi myöskin Skiooneen sulkemistyö kokonaan, ja Ateenalaiset palasivat kotia, jätettyänsä sinne vartijaväen.
Seuraavan talven pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset aselevon johdosta rauhaa, mutta Mantinealaiset ja Tegealaiset kumpaisetkin liittolaisineen taistelivat Laodikioonin läheisyydessä Orestiksen maassa, jolloin voitto oli ratkaisematon. Sillä kumpaisetkin ajoivat vastapuoluelaisten siivet pakosalle, jonka johdosta molemmat pystyttivät voitonmerkin ja lähettivät saaliinsa Deltoihin. Vaikka suuri joukko kaatui molemmin puolin, niin jäi voitto kuitenkin ratkaisemattomaksi, ja yö keskeytti ottelun, mutta Tegealaiset kumminkin pysyivät taistelutantereella, jota vastoin Mantinealaiset peräytyivät Bukolioonaan ja pystyttivät myöskin puolestaan voitonmerkin.
Tämän talven loppupuolella ja kevään tultua, teki Brasidaskin yrityksen Potidaiaa vastaan. Hänen onnistuikin yön aikana huomaamatta lähestyä kaupunkia ja salaa asettaa tikapuut muureja vastaan. Sillä tikapuiden nosto tapahtui sillä välin, kuin vartijamies vei kellon toiselle, ennenkuin vahti oli palannut paikalleen, joten paikka siis oli tyhjä. Mutta kun he pian sen huomasivat, vei hän väkensä nopeasti takaisin, ennenkuin hänen miehensä olivat astuneet tikapuille, ja ennenkuin päivä valkeni. Tähän loppui talvi ja yhdeksäs vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Alussa seuraavaa kesää olivat vuodeksi solmitut rauhansopimukset Pytian juhlien aikana kuluneet loppuun. Aselevon aikana olivat Ateenalaiset karkottaneet Delolaiset Deloksesta, katsoen heitä muinaisen rikoksen saastuttamina kelvottomiksi toimittamaan uhreja sekä itsensä toimittaman ennen kertomani puhdistamisensa vaillinaiseksi, kun he kuolleitten hautojen poistamisella luulivat tehneensä kylliksi. Ne Delolaiset, jotka niin halusivat, saivat asettua asumaan Farnakeen heille antamaan Atramyttioniin Aasiassa.
Saatuansa Ateenalaiset ehdotukseensa myöntymään, purjehti Kleoon aselevon loputtua Trakian rantamaille, mukanaan 1,200 raskasaseista ja 300 ratsumiestä ja vielä suurempi joukko liittolaisia 30 laivalla. Hän pysähtyi ensin Skiooneen edustalle, jota vielä piiritettiin, otti sieltä mukaansa raskasaseisia piiritysjoukosta ja purjehti Kolofoonain satamaan, joka sijaitsee lähellä Torooneelaisten kaupunkia. Kun hän pakolaisilta sai tietää, ettei Brasidas ollut Torooneessa, eivätkä kaupungin asukkaat kykenisi puolustautumaan, kulki hän maajoukkoineen kaupunkia vastaan, mutta lähetti kymmenen laivaa purjehtimaan ympäri satamaa, joten hän ensin saapui varustukselle, jonka Brasidas oli rakentanut ympäri kaupunkia, kun hän tahtoi yhdistää etukaupungin sen kanssa, jonka kautta hän revittämällä osan vanhaa muuria oli saanut sen yhdeksi kaupungiksi.
Lakedaimonilainen päällikkö Pasitelidas ja vartioväki kiiruhtivat puolustamaan sitä Ateenalaisten hyökätessä. Kun nämät joutuivat ahtaalle, ja koska sataman ympäri lähetetyt laivat nyt saapuivat, pelkäsi Pasitelidas, että laivat ehtisivät valloittaa puolustajia vailla olevaa kaupunkia, ja että hän itse, jos viholliset valloittasivat muurin, joutuisi heidän käsiinsä, jonka takia hän kiiruumman kautta pakeni kaupunkiin. Laivoista maihin astuneet Ateenalaiset ehtivät valloittaa Torooneen, ja jalkaväki tunkeutui vanhan muurin kautta pakenevien vihollisten kintereillä kaupunkiin. Osan Peloponneesolaisista ja Torooneelaisista surmasivat he heti käsikähmässä, osan heistä saivat he elävinä käsiinsä, näitten joukossa Pasitelidaan, heidän päällikkönsä. Brasidas riensi Torooneen avuksi, mutta kuultuansa matkalla sen valloittamisesta, vetäytyi hän takaisin, vihollisten valloitettua kaupungin, hänen ollessaan siitä ainoastaan 40 stadionin matkan päässä. Kleoonin johtamat Ateenalaiset pystyttivät kaksi voitonmerkkiä, toisen sataman kohdalle, toisen muurin läheisyyteen. Torooneelaisten lapset ja vaimot tekivät he orjiksi, mutta miehet ja Peloponneesolaiset sekä muut kaupungissa oleskelevat Kalkidilaiset, luvultaan noin 700, lähettivät he Ateenaan. Myöhemmässä sopimuksessa sallivat he Peloponneesolaisten palata kotiinsa, mutta muut lunastivat Olyntolaiset miehen miestä vastaan. Samaan aikaan valloittivat Boiootialaiset kavaluudella Ateenalaisten rajalla sijaitsevan Panakton nimisen linnotuksen. Asetettuansa vartijaväen Toroneeseen, purjehti Kleoon Atoosniemen ympäri Amfipolikseen.
Tähän aikaan purjehti Erasistratoksen poika Faiaks kahden toisen seuraamana kahdella laivalla lähettiläänä Italiaan ja Sikeliaan. Sillä Ateenalaisten lähdettyä rauhanteon jälestä, olivat Leontinilaiset myöntäneet kansalaisoikeuden suurelle joukolle, ja kansa mietti sentähden uutta maanjakoa. Saatuansa vihiä näistä tuumista, kutsuivat mahtavat Syrakuusalaiset avuksensa ja karkottivat kansanpuoluelaiset. Nämät kulkivat mikä mihinkin, mutta mahtavat suostuivat jättämään aution kaupungin Syrakuusalaisille ja muuttivat Syrakuusaan, saatuansa siellä kansalaisoikeuden. Myöhemmin lähti osa näistä Syrakuusasta, tyytymättöminä sikäläisiin oloihin, ja valloittivat Fookaiai nimisen osan Leontinilaisten kaupungista kuten myöskin Brikinniai nimisen linnan Leontinilaisten maassa. Useimmat äskettäin karkoitetuista kansanpuoluelaisista yhtyivät heihin ja taistelivat muurien suojassa. Kuultuansa tämän, lähettivät Ateenalaiset Faiaksin yllyttämään sikäläisiä liittolaisiansa sekä toisia Sikelioottoja, jos mahdollista, yhteisesti ryhtymään vallanhimoisia Syrakuusalaisia vastaan ja pelastaaksensa siten Leontinilaisia kansanpuoluelaisia. Saavuttuansa sai Faiaks kyllä Kamarinalaiset ja Akragalaiset suostumaan tuumiinsa, mutta kun hän kohtasi vastarintaa Gelassa, niin hän ei huolinut mennä muitten luokse, koska arvasi sen olevan turhaa, vaan palasi Katanaan Sikelioottain maan halki. Matkallaan kävi hän myöskin Brikinniaissa ja rohkaisi sen asukkaita kestävyyteen, jonka jälkeen hän purjehti kotiin.
Matkalla Sikeliaan ja palatessansa sieltä oli hän Ateenalaisten puolesta Italiassa hieronut ystävyyttä muutamien kaupunkien kanssa. Hän tapasi myöskin Messeeneestä karkotetuita Lokrilaisia uutisasukkaita, jotka Sikelioottain sovinnon jälkeen, kapinan vallitessa Messeeneessä, toisen puolueen kutsusta olivat lähetetyt uutisasukkaina sinne; ja Lokrilaiset pitivät jonkun ajan Messeeneetä hallussaan. Näitä tavatessaan Faiaks ei heitä kohdellut vihollisina, koska Lokrilaiset hänen kauttansa olivat sopineet rauhasta Ateenalaisten kanssa. Kun nimittäin Sikeliootat tekivät sopimuksen Ateenalaisten kanssa, olivat nämät ainoat liittolaisista, jotka kieltäytyivät liittymästä Ateenalaisiin. Eivätkä he nytkään olisi myöntyneet siihen, ellei heitä tähän olisi pakottanut sota Itooneelaisia ja Melaialaisia vastaan, jotka olivat heidän naapurinsa ja siirtolaisensa. Vähää myöhemmin saapui Faiaks Ateenaan.
Purjehdittuansa pitkin rannikkoja Torooneesta Amfipolikseen, teki Kleoon Eeioonista hyökkäyksen Stageiros nimistä Andrilaista siirtokuntaa vastaan, voimatta kuitenkaan sitä valloittaa. Mutta Galeepsos nimisen Tasolaisen siirtokunnan valloitti hän väkirynnäköllä. Toimitettuansa lähettiläitä Perdikkaan luokse, jotta tämä sopimuksen mukaan saapuisi sotaväkineen, ja toisia Odomantolaisten kuninkaan Polleen luokse, pestatakseen mahdollisesti paljon Trakialaisia, asettui Kleoon Eeioniin. Saatuansa tiedon tästä, asettui Brasidas puolestaan vastapäätä häntä Kerdyliooniin. Tämä on Argiliolainen paikkakunta kukkulalla toisella puolen jokea lähellä Amfipolista. Sieltä erotti kaikki tapahtumat, niin ettei Kleoon sotajoukkoineen salaa voinut sieltä lähteä liikkeelle, jota Brasidas arvasi hänen aikovan tehdä, ja että Kleoon, halveksien vastustajien vähälukuisuutta, odottamatta avustajia hyökkäisi Amfipolista vastaan. Itse hän puolestaan samalla varustautui, kutsuen avukseen 1,500 Trakialaista palkkasoturia sekä kaikki Edoonilaiset, niin hyvin peltastat kuin myöskin ratsumiehet. Hänellä oli 1,000 Myrkinilaista ja Kalkidilaista peltastaa, lukuun ottamatta Amfipoliissa olevat soturit. Yhteensä oli hänellä noin 2,000 raskasaseista ja 300 Helleeniläistä ratsumiestä. Näistä oli Brasidas ottanut mukaansa Kerdyliooniin 1,500 miestä, loput oli hän asettanut Klearidaan johdon alle.
Toistaiseksi pysyi Kleoon liikkumatta, mutta vihdoin hänen oli pakko tehdä, kuten Brasidas oli arvannut. Sillä kun sotamiehet kyllästyivät paikalla pysymiseen, ja kun he vertasivat hänen taitamattomaa ja pelkurimaista johtoansa vastustajan taitoon ja rohkeuteen, ja koska he jo kotoansa olivat seuranneet häntä vastahakoisesti, niin syntyi heissä tyytymättömyyttä. Kun Kleoon huomasi tämän, ja koska hän ei tahtonut lannistaa sotamiesten mieltä vielä pitemmällä viipymisellä, niin hän lähti liikkeelle. Hän menetteli samaten, kuin Pyloksessa, jossa hän arveli keksineensä jotakin erinomattain viisasta, koska se häneltä silloin onnistui. Hän ei luullut kenenkään uskaltavan rynnätä häntä vastaan taisteluun, vaan sanoi nousevansa ylemmäs, saadaksensa selvemmän kuvan paikasta, ja kehui odottavansa vahvempaa varustusta, eipä suinkaan, jotta hän, jos täytyisi ryhtyä taisteluun, varmemmin pääsisi voitolle, vaan jotta hän voisi piirittää ja väkirynnäköllä valloittaa kaupungin. Noustuansa joukkoineen luonnon suojelemalle kukkulalle, tarkasti hän Strymoonin rämemaita, ja minlainen kaupungin asema Trakiaan päin oli, ja tuli siihen päätökseen, että hän taistelutta voisi vetäytyä pois, milloin vaan halusi. Sillä ei ketään näkynyt muureilla, eikä kukaan kulkenut porteista, vaan ne olivat kaikki suljetut. Hän katui, ettei ollut tullessaan ottanut mukaansa piirityskoneita, arvellen että hän kyllä olisi voinut valloittaa kaupungin, koska se oli puolustajia vailla.
Heti kun Brasidas näki Ateenalaisten lähteneen liikkeelle, astui hänkin alas Kerdylioonista, suunnaten matkansa Amfipolikseen. Mutta hän ei hyökännyt Ateenalaisten kimppuun, peloissaan heikon varustuksensa tähden. Sillä jos kohtakaan hänen sotajoukkonsa ei luvultaan ollut vastustajia heikompi, koska molemmat olivat yhtä lukuisat, niin katsoi hän sitä kuitenkin sotakunnossa vastustajia ala-arvoisemmaksi, koska Ateenalaiset olivat valiosotilaita, ja niin ikään Leemnolaiset ja Imbrolaiset olivat lähettäneet paraammat miehensä. Hän päätti sentähden turvautua sotajuoneen. Sillä jos hän näyttäisi vastustajille sotajoukkonsa vähyyden ja sen kelvottoman varustuksen, niin hän piti sen vähemmän vievän voittoon, kuin jos viholliset halveksisivat heitä näkemättä, perustamatta halveksimisensa oleviin oloihin. Valittuansa 150 raskasaseista, ja asettaen muut Klearidaan johdon alle, päätti hän siis äkkiarvaamatta tehdä hyökkäyksen, ennenkuin Ateenalaiset lähtivät liikkeelle, koska hän ei enää luullut tapaavansa Ateenalaisia täten yksinäisinä, jos kerran ehtisivät saada apua. Kutsuttuansa siis kaikki sotilaat kokoon, ilmoitti hän heille tuumansa ja koetti rohkaista heitä seuraavin sanoin:
"Peloponneeson miehet! Mimmoisesta maasta olemme lähteneet, että se aina miehuutensa kautta on ollut vapaana, ja että teidän nyt on taisteleminen Doorilaisina Joonialaisia vastaan, sitä minun vain sivumennen tarvitsee mainita. Mutta miten minä aion tehdä hyökkäyksen, tahdon teille ilmottaa, jotten laimentaisi urhoollisuuttanne, jos teistä ehkä näkyisin toimivan puutteellisesti, kun annan ainoastaan osan teistä eikä kaikkien ottaa osaa vaaraan. Minä, näette, arvaan, että vastustajamme halveksien meitä, koskeivät luule meidän uskaltavan hyökätä heidän kimppuunsa, ovat nousseet tuolle paikalle, ja että he nyt järjestyksettä huolettomina katselevat ympäristöjä. Kun huomaa senkaltaiset virheet vihollisten puolelta, ja oman sotavoiman heikkouteen katsoen mieluummin turvautuu hetken tarjoamiin etuihin kuin julkiseen järjestettyyn hyökkäykseen, niin on voitto miltei varma. Tämänkaltaiset juonet, joilla mitä enin pettämällä vihollisia hyödyttää ystäviänsä, tuottavat mitä kauniimman kunnian. Niinkauan kuin he nyt rohkeudessaan ovat huolettomina ja kahdella päällä ennemmin miettivät lähtöä kuin pysymistä, eivätkä vielä ole päässeet varmaan päätökseen, koetan minä voisinko joukollani äkkiarvaamatta juoksujalassa hyökätä keskelle heidän sotajoukkoaan."
"Kun sinä, Klearidas, näet minun jo hyökkäävän ja vastustajien todennäköisesti joutuneen pelon alaisiksi, niin aukaise sinä portit ja vie mitä kiiruimmin miehesi, sekä Amfipolilaiset että muut liittolaiset, äkkiarvaamatta taisteluun. Arvatenkin he siten enin pelästyvät; sillä odottamaton hyökkäys tappelun kestäessä on vihollisille turmiollisempi, kuin itse alotettu taistelu. Ja ole sinä itse kunnon mies, kuten sinun Spartiatina tulee oleman."
"Ja te liittolaiset! Seuratkaa johtajaanne miehuullisesti, käsittäen, että sotilaan tulee oleman innokas, kunnianhimoinen ja kuuliainen johtajille. Tämä päivä on tuottava teille, jos olette urhoollisia, vapauden ja Lakedaimonilaisten liittolaisten nimen, tahi tekee se teidät Ateenalaisten alamaisiksi, jos teidän onnistuu välttää orjuutta ja kuolemaa, ja asettaa niskallenne raskaamman ikeen, kuin tähänastinen on ollut, ja siten estäisitte te muiden Helleenien vapauttamisen. Mutta pelkureiksi te ette tietenkään joudu, koska tiedätte kuinka suurista eduista nyt taistelemme, ja minä puolestani tulen osottamaan, etten ainoastaan kehotuksilla, vaan myöskin teolla kykenen ryhtymään taisteluun."
Täten puhuttuansa, valmistautui Brasidas itse hyökkäykseen, asettaen muut sotilaat Klearidaan kanssa Trakialais-nimisille porteille, tehdäksensä sieltä hyökkäyksen, kuten oli määrätty. Kun Brasidas nähtiin astuvan alas Kerdylioonista ja ilmestyvän kaupungissa, johon ulkoa vallan selvästi saattoi nähdä, sekä uhraavan Ateenan pyhäkön lehdossa, ja valmistautuvan taisteluun, ilmotetaan Kleoonille, joka oli lähtenyt tarkastamaan seutuja, että vihollisten koko sotavoima oli näkyvissä kaupungissa, ja että portin alta näkyi hevosten ja ihmisten jalkoja, ikäänkuin lähtemäisillään ulos. Kuultuansa tämän, meni hän katsomaan. Kun hän huomasi niin olevan, ei hän halunnut antautua taisteluun, ennenkuin apujoukot olivat saapuneet. Luullen ehtivänsä pois, käski hän antaa merkin peräytymiseen ja kehotti sotilaitansa vetäytymään vasemmalle siivelle, sen ollen ainoana keinona päästäksensä Eeiooniin. Mutta koska tämä hänestä tapahtui liian hitaasti, käski hän oikean siipensä kääntyä ja vei sen siten pois, paljastaen varustamattoman kyljen viholliselle. Kun Brasidas huomasi tämän sopivan tilaisuuden ja Ateenalaisen sotajoukon liikkeellä, lausui hän häntä ympäröiville ja toisille miehilleen: "Nuot miehet eivät uskalla meitä odottaa; sen huomaa kilpien ja päitten liikkeistä; ne, jotka noin tekevät, eivät tavallisesti odota hyökkääjiä. Aukaiskaa siis minulle määrätyt portit, ja tehkäämme nopeasti rohkea hyökkäys." Syöstyänsä ulos muuria läheisimmästä portista, silloisen pitkän muurin ensimmäisestä portista, juoksi hän suoraa päätä jyrkimmälle paikalle, missä nykyään seisoo voitonmerkki, ja hyökkäsi keskelle Ateenalaisten sotajoukkoa, jotka, sekä peljästyneinä järjestymättömyytensä takia että hämmästyneinä hänen rohkeudestaan, kääntyivät pakosalle. Kuten oli määrätty, ryntäsi Klearidas samalla ulos Trakialaisesta portista ja hyökkäsi vihollisten kimppuun. Täten joutuivat Ateenalaiset, molemmin puolin ahdistettuina, täydelliseen epäjärjestykseen. Heidän vasen siipensä, joka jo oli vetäytynyt Eeiooniin päin, joutui erilleen toisista ja pakeni. Kun tämä tapahtui, kääntyi Brasidas ahdistamaan oikeaa siipeä, mutta haavotettiin ja kaatui Ateenalaisten huomaamatta, mutta hänen miehensä veivät hänet pois. Ateenalaisten oikea siipi piti paremmin puoltaan. Kleoon, joka jo alusta taistelua mietti pakoa, lähti hetimiten matkoihinsa, vaan joutui Myrkinilaisen peltastan käsiin, joka hänet surmasi. Hänen kukkulalle kokoontuneet raskasaseisensa torjuivat pari kolme kertaa päältään heitä ahdistavaa Klearidasta, eivätkä peräytyneet, ennenkuin Myrkinilaiset ja Kalkidilaiset ratsumiehet ja peltastat, ympäröiden heidät, keihäiden heitolla heitä ajoivat pakosalle. Näin pakeni koko Ateenalainen sotajoukko suurella vaivalla eri teitä myöten vuoristolle. Ne, jotka eivät heti taistelussa tahi Kalkidilaisten ratsuväen ja jalkaväen käsistä saaneet surmaansa, pelastuivat Eeiooniin. Ne, jotka korjasivat Brasidaan taistelusta, tapasivat hänet vielä hengissään, joten hän sai tietää, että hänen väkensä oli päässyt voitolle, mutta vähän jälkeenpäin hän heitti henkensä. Kun Klearidaan johtamat sotilaat palasivat takaa ajamasta, ryöstivät he kaatuneilta aseet ja pystyttivät voitonmerkin.
Tämän jälestä seurasivat liittolaiset täysissä aseissa Brasidaan ruumista ja hautasivat hänen kunnan kustannuksella kaupungin nykyisen torin partaalle. Tästä lähtien toimittivat Amfipoliin asukkaat, ympäröityänsä hänen hautansa aitauksella, hänen kunniakseen vuotuisia uhreja ja kilpailuja, niinkuin ainakin suojelijauroolle, ja pyhittivät siirtokunnan hänelle ikäänkuin perustajalleen. He repivät Hagnoonille pyhitetyt rakennukset ja hävittivät kaikki, mikä olisi voinut muistuttaa hänestä perustajana, katsoen Brasidaan olleen heidän perustajansa. He tavottelivat pelosta Ateenalaisia kohtaan hetken vaatimuksesta hartaasti Lakedaimonilaisten liittoa, katsoen kunnianosoituksia Hagnoonille, Ateenalaisten vihamielisyyksien ilmaannuttua, vastenmielisiksi ja epäedullisiksi. Kaatuneiden ruumiit luovuttivat he Ateenalaisille.
Ateenalaisista sai surmansa noin 600, vastustajista ainoastaan seitsemän, johtuen siitä, ettei tämä ottelu ollut mikään säännöllisesti järjestetty taistelu, vaan edeltäpäin vaikuttavan pelon aiheuttama yhteentörmäys. Korjattuansa kaatuneensa, purjehtivat Ateenalaiset kotia. Klearidas taas jäi miehineen Amfipoliin, järjestääksensä sikäläisiä oloja.
Loppupuolella tätä kesää veivät Lakedaimonilaiset Ramfias, Autokaridas ja Epikydidas Trakiaan 900 suuruisen apujoukon raskasaseisia ja järjestivät, saavuttuansa Trakinin Heerakleiaan, sikäläiset vallitsevat heidän mielestänsä säännöttömät olot. Heidän siellä toimiessansa, tapahtui juuri mainittu tappelu. Tähän loppui tämä kesä.
Heti alussa seuraavaa talvea pyrki Ramfias joukkoineen aina Tessalian Pierioniin. Mutta kun Tessalialaiset asettuivat vastarintaan, ja koska Brasidas oli kaatunut, jonka avuksi tämä sotajoukko oli lähetetty, palasivat he kotia, arvellen ettei heillä ollut mitään hyötyä sinne jäämisestä, koska Ateenalaisetkin tappion kärsittyään olivat vetäytyneet pois, ja koskeivät katsoneet kykenevänsä toimittamaan, mitä Brasidas oli tuuminut tehdä, semminkin kun he tiesivät Lakedaimonilaisten heidän lähtiessään olleen taipuvaiset rauhaan.
Välitön seuraus Amfipoliin taistelusta ja Ramfiaan sotajoukon peräytymisestä Tessaliasta oli, ettei kumpikaan sotapuolue ryhtynyt taisteluun, vaan että he molemmat tuumivat rauhaa. Ateenalaiset halusivat rauhaa, koskeivät he enää, voitettuina Deelioonin ja vähän myöhemmin Amfipoliin tappelussa, luottaneet voimaansa, joka luottamus ennen oli houkutellut heidät hylkäämään rauhansopimukset, he kun pitivät itseänsä silloisen myötäkäymisen johdosta voittamattomina. He pelkäsivät myöskin, että heidän liittolaisensa, heidän kärsimiensä tappioiden houkuttelemina, yhä lukuisammin nousisivat kapinaan ja luopuisivat heistä, ja he katuivat, etteivät he olleet suostuneet rauhaan Pyloksen menestyksen jälkeen.
Lakedaimonilaiset taas, koska sota oli käynyt vasten heidän arveluansa, he kun olivat toivoneet voivansa jonkun vuoden sodalla kukistaa Ateenalaisten vallan, hävittämällä heidän maatansa, mutta päinvastoin olivat Sfakteriassa joutuneet senkaltaiseen onnettomuuteen, joka ei milloinkaan ennen ollut kohdannut Spartaa. Sen ohessa hävittivät Pylolaiset ja Kyteeralaiset heidän aluettaan, ja kun Heilootit yhä enemmän karkasivat, niin he pelkäsivät, että maahankin jääneet Heilootit silloisten olojen vallitessa, luottaen aikaisemmin maasta karanneitten Heilootien apuun, nousisivat kapinaan. Tähän aikaan sattuivat myöskin Argolaisten kanssa solmitut kolmenkymmenenvuotiset rauhansopimukset kulumaan loppuun, eivätkä Argolaiset halunneet niitä uudistaa, ellei heille annettaisi takaisin Kynosuurian aluetta. Mutta Lakedaimonilaiset arvelivat itsensä liian heikoiksi taistellakseen sekä Argolaisia että Ateenalaisia vastaan, varsinkin koska he pelkäsivät, että jotkut Peloponneesoksen kaupungeista luopuisivat heistä, niinkuin tapahtuikin.
Tähän katsoen, arvelivat kumpasetkin rauhan olevan tehtävän, eivätkä suinkaan vähin Lakedaimonilaiset, jotka olivat huolissaan, miten saisivat takaisin saarelta vangitut miehensä. Sillä niistä olivat jotkut ylhäisiä Spartiateja ja ylimysten sukulaisia. Keskustelut heistä olivat alkaneet heti heidän vangitsemisensa jälkeen, mutta Ateenalaiset eivät halunneet tehdä molemmille yhtä etuisaa rauhaa, niin kauan kuin heidän kävi onnellisesti. Kun he nyt olivat kärsineet Deelioonin tappion, solmivat Lakedaimonilaiset, jotka kyllä käsittivät Ateenalaisten tällöin olevan taipuvaisempia rauhaan, heti heidän kanssansa aselevon yhdeksi vuodeksi, jonka kestäessä oli neuvoteltava pitemmänaikaisesta sovinnosta.
Kun Ateenalaiset sittemmin kärsivät Amfipoliin tappion, ja koska sekä Kleoon että Brasidas olivat kaatuneet, jotka kukin puolestaan olivat rauhan kiihkeimmät vastustajat, Brasidas koska hän sodassa oli voittanut onnea ja kunniaa, Kleoon, koska hän ymmärsi, että hänen konnamaisuutensa rauhan tehtyä tulisi julki ilmi ja hänen panettelunsa vähemmän uskotuksi, nousivat rauhan puolustajiksi ne miehet, jotka kukin kaupungissaan pyrkivät etusijalle; Pausaniaan poika Pleistoanaks, Lakedaimonilaisten kuningas, ja Nikeeratoksen poika Niikias, aikakauden onnellisin sotapäällikkö. Niikias halusi rauhaa, jotta hän voisi säilyttää sotamainettansa, sen vielä ollessa korkeimmillaan, samalla hankkiakseen kansalaisillensa hiukan lepoa, ja säilyttääksensä itselleen tuleviksi ajoiksi maineen, ettei hän milloinkaan ollut johtanut kaupunkia mihinkään vaaraan. Tämän hän katsoi paraimmin saavuttavansa karttamalla vaaran ja sattuman oikkuja, ja vaarattomuuden piti hän rauhan tuotteena. Pleistoanaks taasen tavotti rauhaa, koska hänen vihamiehensä lakkaamatta parjasivat häntä maanpakolaisuudesta laittoman palaamisen takia, väittäen sen tuottaneen Lakedaimonilaisille heidän kärsimänsä onnettomuudet. He syyttivät häntä ja hänen veljeänsä Aristoklesta, että nämät muka olivat yllyttäneet Delfoin papitarta toistamiseen vastaamaan Lakedaimonilaisille orakelikysyjille, että heidän tuli vieraasta maasta kutsua kotiin Zeyksen puolijumalallisen pojan jälkeläinen, muuten täytyisi heidän kyntää maataan hopea-auralla. Täten oli hän muka saanut Lakedaimonilaiset kutsumaan kotia hänet, joka silloin oli Lykaionilla, johon hän oli paennut Lakedaimonilaisia, koska luulivat hänen lahjomana muinoin palanneen Attikasta, ja asui täällä puoleksi pyhäkköön kuuluvassa rakennuksessa. Tämä hänen palauttamisensa tapahtui yhdeksäntenätoista vuotena hänen Attikasta pakenemisensa jälkeen yhtäläisillä menoilla ja uhreilla, kuin ne, joilla he ottivat asuntonsa Lakooniassa ja asettivat kuninkaansa.
Harmissaan näistä parjauksista ja arvellen, etteivät vihamiehensäkään voisi syyttää häntä mistään, jos rauhan kestäessä ei mikään onnettomuus tapahtuisi, ja jos Lakedaimonilaiset saisivat takaisin vangitut soturinsa, vaan että vallanpitäjät sodan kestäessä olisivat panetteluiden alaisia jokaisen onnettomuuden tapahtuessa, harrasti Pleistoanaks innolla rauhaa. Keskustelut tästä alkoivat sinä talvena, ja jo alkukeväästä uhkasivat Lakedaimonilaiset varustuksilla. He lähettivät kaikkiin kaupunkeihin käskyn rakentaa linnotuksia, saadaksensa Ateenalaiset taipuvaisemmiksi. Kun monenlaisia vaatimuksia kummaltakin puolelta oli tehty, suostuttiin vihdoin, että kumpaisetkin luovuttaisivat takaisin ne paikkakunnat, jotka aseilla olivat valloittaneet. Nisaian pitivät Ateenalaiset. Sillä heidän vaatiessaan takaisin Plataian, väittivät Teebalaiset saaneensa sen haltuunsa Plataialaisten omalla suostumuksella eikä suinkaan väkivallalla, yhtävähän kuin kavaluudellakaan, ja Ateenalaiset väittivät Nisaian samoten joutuneen heidän haltuunsa. Lakedaimonilaiset kutsuivat sitten liittolaisensa kokoon, ja kun nämät paitsi Boiootialaiset, Korintolaiset, Heeleilaiset ja Megaralaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, olivat äänestäneet, että oli tehtävä rauha, tekivät he Ateenalaisten kanssa uhrilla ja valalla vahvistetun sovinnon, ja Ateenalaiset niinikään Lakedaimonilaisten kanssa seuraavilla ehdoilla:
"Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset sekä heidän liittoIaisensa ovat solminneet ja kaupungittain valalla vahvistaneet rauhan seuraavilla ehdoilla:"
"Yhteisten pyhäköiden suhteen, että ken vaan haluaa saa vaaratta sekä maitse että meritse käydä niissä uhraamassa, pyytää neuvoja orakelilta ja isien tapaan ottaa osaa juhliin."
"Apolloonin pyhän lehdon ja pyhäkön suhteen Delfoissa ja itse Delfolaisten suhteen, että sekä he itse että heidän maansa isien tapaan ovat itsenäisiä, itseänsä verottavia ja itseänsä tuomitsevia."
"Viisikymmentä vuotta kestäkööt sopimukset Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa puolelta Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa petoksetta ja rikkomatta sekä mailla että merillä."
"Kielletty olkoon Lakedaimonilaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan, kuten myöskin Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita Lakedaimonilaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan verukkeella tahi vilpillä."
"Jos joku erimielisyys heidän välillänsä sattuisi syntymään, ratkaistakoon se tuomion ja valan kautta, miten keskinäisesti katsovat hyväksi."
"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakootAteenalaisille Amfipoliksen. Kaikista niistä kaupungeista, jotkaLakedaimonilaiset luovuttavat Ateenalaisille, saakoot halukkaatpoistua omaisuuksineen."
"Ne kaupungit, jotka maksavat veroa Aristeideen säännöksen mukaan, olkoot vapaat. Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan olkoon kielletty ahdistaa näitä kaupunkeja sodalla, kun ne vaan suorittavat veronsa sopimusten solmittua. Nämät kaupungit ovat: Argilos, Stageiros, Akantos, Skoolos, Olyntos ja Spartoolos. Nämät kaupungit älkööt olko kummankaan, yhtävähän Lakedaimonilaisten kuin Ateenalaistenkaan, liittolaisia. Mutta jos Ateenalaiset voivat voittaa niitä puolelleen, olkoon sallittu, että Ateenalaiset ottavat ne liittoonsa niiden omalla suostumuksella."
"Meekybernalaiset, Sanaiolaiset ja Singaiolaiset asukoot kaupungeissaan kuten myöskin Olyntilaiset ja Akantilaiset."
"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot Ateenalaisille takaisin Panaktonin. Ateenalaiset luovuttakoot Lakedaimonilaisille takaisin Koryfasionin, Kyteeran, Metooneen, Pteleonin ja Atalanteen sekä ne Lakedaimonilaiset miehet, jotka ovat Ateenalaisten vallassa, joko itse Ateenassa tahi muualla Ateenalaisten alusmaissa. Niinikään päästäkööt Ateenalaiset pois Skiooneessa piiritetyt Peloponneesolaiset ja kaikki Lakedaimonilaisten Skiooneessa oleskelevat liittolaiset, jotka Brasidas on sinne lähettänyt, samoten kuin ne Lakedaimonilaisten liittolaiset, jotka ovat Ateenalaisten vankiloissa, joko itse Ateenassa tahi Ateenalaisten alusmaissa. Samoiten luovuttakoot Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa ne Ateenalaiset ja heidän liittolaisensa, jotka ovat heidän hallussaan."
"Skioneelaisten, Torooneelaisten ja Sermyliläisten kaupungeista kuten myöskin muista hallussaan olevista kaupungeista päättäkööt Ateenalaiset mielin määrin."
"Valalla vahvistakoot Ateenalaiset kaupungittain nämät sopimukset Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisilleen. Kumpaisetkin käyttäkööt paikkakunnan juhlallisinta valan muotoa, ja valan tehköön seitsemäntoista miestä joka kaupungista. Vala olkoon seuraava: 'pysyn näissä päätöksissä ja sopimuksissa vilpittä ja petoksetta'".
"Samallaiset valat vannokoot Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa Ateenalaisille."
"Kumpaisetkin uudistakoot vuosittain valan."
"Pylväät pystytettäköön Olympiaan, Pytooseen, Istmokseen ja Ateenan linnaan sekä Lakedaimonin Amyklaiooniin."
"Jos joku seikka toiselta tahi toiselta puolelta olisi unohtunut sopimusta tehdessä, niin olkoon Ateenalaisille ja Lakedaimonilaisille sallittu muuttaa tämä seikka keskinäisen sopimuksen mukaan."
Nämät sopimukset solmittiin Pleistolaan ollessa eforina Artemisionin kuukauden loppupuolen neljäntenä päivänä, Ateenassa Alkaioksen ollessa arkontina Elafeebolioonin kuukauden loppupuolen kuudentena päivänä. Valan vannoivat ja uhrasivat seuraavat henkilöt: Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistolas, Damageetos, Kionis, Metagenees, Akantos, Daitos, Iskagoras, Filokaridas, Tseyksidas, Antippos, Tellis, Alkinidas, Empedias, Meenas ja Lamfilos; Ateenalaisten puolesta: Lampoon, Istmionikos, Niikias, Lakees, Eytydeemos, Proklees, Pytodooros, Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees, Teagenees, Aristokoitees, Ioolkios, Timokratees, Leoon, Lamakos ja Deemostenees.
Nämät sopimukset solmittiin kevättalvena välittömästi Kaupunkilais-Dionysoksen juhlien jälkeen tarkalleen kymmenen vuotta ja muutamia päiviä Lakedaimonilaisten ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Attikaan ja tämän sodan alotettua. Sillä tarkempi on mainita vuoden-ajat, kuin luetella arkontien ja muitten vallanpitäjien nimet, joiden ammatti-aikana joku seikka tapahtui. Siten ei tarkoin tiedä, onko mainittu seikka tapahtunut vallanpitäjän hallitusajan alussa, lopussa vai milloin. Mutta jos laskee kesät ja talvet, kuten minä olen tehnyt, niin huomaa, koska kesä ja talvi yhteensä muodostavat vuoden, että kymmenen kesää ja yhtä monta talvea on kulunut tämän ensimmäisen sodan alusta.
Lakedaimonilaiset, joiden ensimmäisinä tuli luopua valloituksistaan, päästivät heti vangitsemansa miehet irti ja lähettivät Iskagoraan, Meenaan ja Filokaridaan Trakiaan käskemään Klearidaan jättää Amfipoliin Ateenalaisille ja muitten hyväksyä sopimukset, kuten kullekin oli määrätty. Mutta nämät eivät olleet suostuvaisia tähän, koska pitivät sopimukset itselleen epäedullisina, eikä Klearidaskaan luovuttanut kaupunkia, vaan Kalkidilaisten mieliksi väitti, ettei hän voinut heitä siihen pakottaa. Kiireesti lähti hän itse sanansaattajien seurassa Lakedaimoniin puollustaaksensa itseään, jos Iskagoras ja tämän myötälähettiläät syyttäisivät häntä tottelemattomuudesta, ja koska hän halusi tietää, eikö sopimuksia voisi saada muutetuiksi. Mutta kun hän huomasi sopimukset vahvistetuiksi, niin palasi hän mitä pikemmin takaisin Lakedaimonilaisten käskystä, jotka määräsivät, että hänen tuli ennen kaikkea luovuttaa kaupunki, tahi ainakin viedä pois siellä majailevat Peloponneesolaiset.
Koska liittolaisten lähettiläät juuri sattuivat olemaan Lakedaimonissa, kehottivat Lakedaimonilaiset niitä heistä, jotka eivät olleet hyväksyneet sopimuksia, suostumaan niihin. Mutta nämät eivät näihin suostuneet, perustaen kieltonsa samoihin syihin, kuin ennenkin, ellei tehtäisi heille edullisempia sopimuksia. Kun he eivät taipuneet, lähettivät Lakedaimonilaiset heidät luotaan ja tekivät omasta puolestaan liiton Ateenalaisten kanssa, arvellen, etteivät Argolaiset uudistaisi sopimuksia, koska olivat hyljänneet Ampelidaan ja Likaan tarjoomukset, arvellen silloin, etteivät Lakedaimonilaiset ilman Ateenalaisten apua olisi vaarallisia, ja koska Lakedaimonilaiset tämän liiton kautta paraiten luulivat voivansa rauhottaa Peloponneeson. Sillä he käsittivät, että Peloponneesolaiset, jos vain olisi tilaisuutta siihen, yhtyisivät Argolaisiin. Ateenalaiset lähettiläät saapuivat nyt Lakedaimoniin ja solmivat keskusteltuansa ehdoista seuraavan valalla vahvistetun liiton.
"Seuraavilla ehdoilla ovat Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset toistensa liittolaisia viideksikymmeneksi vuodeksi:"
"Jos viholliset hyökkäävät Lakedaimonilaisten maahan ja siellä harjottavat väkivaltaa, niin tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan avustaa Lakedaimonilaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät maata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua sekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä."