"Tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla? Tulin pitkin Turun tietä…"
Sanelma keskeyttää laulun ja huudahtaa toisille:
"Lauletaanpas näin, lauletaanpas:
"Herrat ne nostivat lakkiaan, talonpojat takkiaan…"
Sanelma miettii ja jatkaa:
"Hoksenperkki housujaan …ja Kinnusen Pertta helmojaan."
Se on hauskaa! Sitäkös nauravat Jopi ja pikku Ester. Mutta kovimmin nauraa pikku Sanelma. Sitten lauletaan kaikki, paitsi ei Malakias:
"Herrat ne nostivat lakkiaan,Kinnusen Pertta rakkiaan…"
Malakiaskin naurahtaa. Ja hän sanoo:
"Minä kun laulaisin! Antaisitte minullekin särkeä."
"Ei ole. Ei ole kaloja enää," vastaa pikku Sanelma. "Mutta on potattipaistikkaita. Anna, Jopi veljelle! Niin Malakko tulee kanssa."
Jopi inisee, että häneltä loppuvat itseltäänkin, mutta antaa siltiMalakiakselle perunan, makealta haisevan. Malakias sanoo:
"Odottakaahan… Kunhan tässä ääneni selvittelen."
Malakias maistelee perunaa. Sitten hän istahtaa kätkyen tyhjälle jalakselle. Mutta vasen koipensa on hänen heitettävä lullan toisen pään ylitse, koska se olisi kiikkuessa tiellä. Niinpä hän puolittain ratsastaa kätkyellä. Nyt panee hän kätkyen vauhtiin … sellaiseen, että Esterin on takerruttava Malakiaksen kohotettuun jalkaan. Ja Malakias sanoo, että nyt pitääkin kätkyen kulkea hyppäämällä seinästä seinään. Pikku Luukas huutaa ja rääkyy silmät pyöreinä. Malakias nielaisee viimeisen leipäpalasensa ja laulaa:
"Karvat sill' on kahden puolen…Korvat sill' on kahden puolen…"
Sitten sanoo hän:
"Mutta sitten minä laulan tätä."
Hän laulaa tahdikkaasti:
"Enkenkula leivästä, syö tätä seivästä…!"
Sitä sitten lauletaan yhteen tahtiin.
Se on kehtolaulu, jota Malakias ja Ananias ovat laulaneet aikoinaan Saaralle ja Lejalle, tuudittaessaan heitä tässä samassa lullassa, isän tekemässä koivulankuista ja sitten myöhemmin, kun syntyi yhä uusia lapsia, vankasti raudoittamassa.
Myöhemmin ovat Saara ja Leja vuorostaan laulaneet sillä nukkumaan Topia. Ja jörö Topi pientä ja kelmeää Jopia samassa lullassa. Täällä … yksinäisinä talvipäivinäkin, hankien keskellä. Usein se leipäkin on ollut vähissä taikka lopussa. Mutta mikäs on auttanut muu kuin lyödä leikiksi? Rosina on opettanut lapsilleen laulun, jostain itse oppimansa, joka jäljittelee kartanoiden ruokakellon soittoa. Sitä nyt Malakias alkoi, vanhalta muistolta:
"Enkenkula leivästä, syö tätä seivästä…!"
Nyt keikkuu pikku Luukas siinä sen laulun tahdissa ja neljän tuudittajan keskellä, ponnahdellen vuoteensa vaatteihin. Kyyneleet valuvat pientä nenää pitkin.
Tuleepa herrakin sitä katselemaan, yläveräjän taakse, ja huomaa samassa Lyygian pihalla. Lyygia istuu aitan portailla. Aapeli puhuu Lyygialle, minkä kuvan tuo laulu antaa metsäasukkaiden taisteluista, sanoo, mitä se laulu jäljittelee. Lyygia vastaa:
"Sitä minäkin tässä ajattelin… Niin, ajatteles… Ja katsopas, täällä on vieraskin, mummo. Ja katso, mitä Rosina antoi minulle: leipä, lämpymäisiksi…"
Samassa tulee Maunon Pertta Sanelmansa ja Saaran kanssa metsästä.Maunon Pertta ojentaa jo kaukaa Aapelille vastaa ja huutaa:
"Tässä on herralle vasta! Vasta!"
Muttinen käännähtää ja ihmettelee. Kiittää … mutta jatkaa, että onpa hän jo saanutkin vastan, Lejalta: mainion vastan, tuuhean ja pehmeän. Mutta ei lisä haittaa mokomalle saunamiehelle kuin hän! Tällä vastalla mäiskyttää hän tänä iltana, ja Lejan vastan sanoo hän kylpevänsä omassa saunassa huomenna. Kehuskelee pistävänsä sen kirjan väliin muistoksi … ison postillan väliin.
Sitä naurahtaa kiltti ja ystävällinen Leja kujalla. Ja viisas Rosinakin nauraa, karjaisten kuitenkin samassa Pojalle, joka pääsi könnimään hänen korvonsa luokse. Sillä vastantekijän perästä tulivat lampaatkin tänne riihen kalliolta, ja Topi jätti lehmät vartioimatta ja alkoi ärsytellä pässiä. Pässi hyökkää. Rosina säkättää Topille. Aapelista on pässi hiukan ilkeä. Harmissaankin hän on Topille, joka ilkkuu, että Muttinen taitaa pelätä. Muttinen sanoo Topille:
"Niin, hätäkös sinulla pässin kanssa päkätä … kun sinulla on niin kova pää…."
Selkä edeltä väistyy Aapeli pässiä, jota Topi houkuttelee hänen lähelleen, pujahtaen itse herran taakse. Topi näyttää pässille kämmentään, mutta Aapeli ei tohdi liikuttaa käsiään … mokomalle kieppusarvelle ja mustasilmäisenä kohti puskevalle. Sehän puskee, pässi! Se ei tottele saunavastaakaan. Ei nyt auta, Aapelin on kömmähdettävä veräjän ylitse pakoon. Hän huokaisee pihalla. Mutta Topi nauraa, suu kohti keltaiselta loistavaa taivasta. Sitten ajelee pässi Maunon Perttaa, joka haukkuu Topia ja uhkaa syöttää hänellä pässin pussit. Vastoillaan hosuen pääsee Perttakin pihalle. Nyt kääntyy puskija saunalta tulevan ison Sanelman kimppuun: sinne oli hän vienyt kymmenisen vastaa. Pässi päkkää, ja Sanelma kirkaisee. Saara sanoo:
"Ähä, läksipäs ääni Sanukastakin."
Leja tarttuu pässiä sarviin ja pitelee sitä kiinni, niin että MaunonPertan Sanelma pääsee veräjästä.
Aapeli ihailee sillä välin leipää, jonka Lyygia on saanut Rosinalta, oikein ison … kuin sievoisen ryssänlimpun. Ja hän kysyy, onko Lyygia muistanut siitä niijata. Mutta silloin hän huomaa aitan portailla tosiaan Käkriäisten vanhan ja ruskean mummon, Juutaksen anopin. Mummo nousee vaivalloisesti paikaltaan tervehtimään, vapisevin päin, oksaiseen keppiin nojaten. Juuri äsken hän on tullut Sahan hovilta. On vielä niin hengästyksissään, ettei ole jaksanut puhua muuta kuin pari sanaa. Kehaista koreaa neitiä. Nyt tirkistelee hän herraa huonoilla silmillään ja sanoo, naurahtava vivahde äänessä:
"Näin, näinpäs tuon herran vielä. Terveeksi … terveeksi… Ohhoh."
Marjoja sanoo vieneensä hoville, rahanpennejä saadakseen. Mutta jos hän olisi tiennyt, että tänne oli tullut herra ja korea ryökkinä, niin olisivat ne rahat lähempääkin… Eikä hän enää voi paljon poimia, ei näe, ei. On uuvuksissa: karahka täytyi ottaa kepiksi, ei pysy enää pystyssä muuten. Ja luita kolottaa, ja päähän pistelee. Eikö tule sade: sitä se on nyt ilmassa. Kyllä se Isäinen osaa ilmansa nostaa. Pitää taas istua, ei jaksa…
Mummo jatkaa hiljalleen, siellä vaivaishovilla hän on nyt asunut. Siellä ne pitävät… Olisihan tässä sijaa herrallekin … korean ryökkinän vieressä, hähä.
Se nauru kuulostaa hiukan ilkeältä.
Sitten mummo tähystelee kujalle Lyygian selän takaa. Aitan nurkka on edessä, joten hän ei erota senkään vuoksi kujalla ketään. Melkein supattaen kysyy mummo:
"Onko … se Rosina siellä? Tuossa aidan takana…?"
"No, ei tuo aivan tässä", vastaa Lyygia.
Sitten katselee mummo tupaan, josta kuuluu paitsi lasten hoihkivaa laulua myöskin Maunon Pertan ääni:
"Nuo ne tappavat tuon sikiön! Hermot repivät aikuisiltakin. Tappakoot.Tappakaa!"
Mummo tähystelee vielä pihalle päin. Siellä puuhailevat Ananias ja Mauno, alimmaisen aitan luona … mitä tehnevät. Ananias juttelee hiljaisesti Maunolle.
Aapeli sanoo Ananiakselle:
"No, verkot on laskettu?"
"Onhan ne", vastaa Ananias.
Ananias pujahtaa aitan alle, ja kolisuttelee siellä jotain. Sitten paiskaa hän nurmiselle pihatantereelle jotain sieltä. Mauno ottaa sen. Se on tulikoura, jota tuulastaessa tarvitaan.
Aapeli ajattelee, että huomenna hänkin saa lihavaa tuulaskalaa…
Ulappa Putkinotkon kohdalla on muuttunut sinertäväksi ja harmaaksi.Kaukaiset vastarannat haipuvat sinisyyteen, joka tummenee hiljaa.
Tuuli hengähtää hiukan, lämpöisesti ja samalla vilvoittavasti. Se henkäys nostaa kuitenkin suurella järvellä pieniä ja mustia laineita, jotka kulkevat Putkinotkon lahtea kohti.
Laivareitin kalkitut kummelit kuultavat heikosti etäisyydestä, joka haipuu yhtenäiseen harmauteen ja sineen… Haipuu niinkuin usvaan … haikeaan epämääräisyyteen.
Karjakujalla alkavat lampaat määkiä. Niiden määiskelyn kuulee imettävä emälammas navetalla. Sekin määiskelee. Ja pieni vuona mäkättää valittavasti.
Porsaskin joskus örähtelee.
Lyygia huudahtaa vuonan ääntä kuunnellen:
"Voi tuota pikkuista vuonaa! Rosina näytti sen minulle. Se on niin pieni, pieni!"
Yhtäkkiä kajahtaa härkäpojan ammunta, lampaiden ja lasten äänet voittaen. Rosina tulee veräjälle ja huutaa tupaan:
"Sitäkös te sillä kätkyellä seilaatte! Malakias … kannikoillaan liippaa lattiaa niinkuin koiran … tärpättiä hännän alla…"
Härkä kiljuu ja hinkuu kimeällä kurkulla. Se toitottaa kuin vaskitorvi. Kauas kaikuvat Putkinotko ja koko Kenkkuinniemen metsät. Sitten se ammuu kumeasti. Ja lopuksi möyryää syvällä äänellä, paiskelee karjapihan mutaista lastukkoa niskaansa. Kun härkä lakkaa möyryämästä, kuuluu Ananias sanovan:
"Tässä se on herraskahveli, jolla vaikka hylkeen nostaisi."
Ananias katsahtaa Muttiseen ja puhuu tahallaan kovemmalla äänellä. Hän seisoo nyt pitkävartinen atrain kädessä. Se on kolmetoistahaarainen ase.
Järvellä verkkoja laskettaessa on Mauno Kypenäinen ilmaissut Ananiakselle sen aikeen, tuolle älykkäälle, vaikka nuorelle pojalle, joka ymmärtää yskän jo puolesta sanasta. Ja Mauno on sanonut, että rankki pannaan imeltymään jo tänä iltana… Ananias tulkoon avuksi.
Hetken kuluttua alkoi Ananias itse Maunolle ehdottaa, että otettaisiin mukaan tuulastuspelit. Niin luulisi herrasparikin, että he olivat lähteneet ainoastaan tuulastamaan. Sillä ei se Muttinen enää ole tuulastamisesta millänsäkään. Ensin se murisi siitäkin, takavuosina. Mutta sitten varoitteli Juutasta, että kunpa hän ei vain joutuisi vallesmannin kynsiin… Niinkuin täällä Kenkkuinniemellä eivät melkein kaikki tuulastaisi. Eikähän se vallesmanni sellaisesta … kuin harvoin. Eikö viitsinekään … herrojen hupsutusten tähden. Sellainen on tämä laki. Entäs se, ettei hirviä saa tappaa! Ne lahmaavat ihmisten pellot … monien köyhien. Ja sitten niistä ruunu maksaa rahat, jotka revitään veroina köyhiltä.
"Miljoonia, miljoonia", äännähti Mauno Kypenäinen. "Sekin laki, perkele, on saatava pois. Ja kaikki lait, esi-isien aikuiset. Uudet ja paremmat sijaan … sosialit…"
Ananias jatkoi tuulastuksesta: että kala muka säikähtäisi ja pelottelisi muita kaloja. Miehen atraimesta se ei karkaa. Ja osanneeko tuo haastella, kala? Sitten … ovat nuo viime aikoina kelvanneet herralle kolmetoistasormisellakin saadut kalat. Ja makeaa se on, tuulaskala.
Mauno Kypenäinen kuunteli hymyillen Ananiasta ja myöntyi hänen esitykseensä, että tuulastuspelit otetaan mukaan.
Nyt sanoo Ananias Aapeli Muttiselle, joka kysyy, tulella kuvastamaanko he menevät, sanoo:
"Niinhän se olisi tässä meininki. Koettamaan, jos tuo nyt jo… Tulisi hyväkin saalis … yön kähmässä…"
Selin tuvalle kääntyessään iskee poika silmää Maunolle, joka katselee totisena tulikouraa.
Mummo juttelee:
"Sillä sitä on ääntä … tuolla härkä-pojalla … ihan korvat näet heläytti lumpeuksiin. Ja … onhan näillä nyt lehmiä. Omia… Jos pysyisivät … tuolta Juutakselta."
Taas katselee mummo ympärilleen, ja supattaa:
"Voi toki tuota Juutasta! Se kun on sellainen. Voi Herran kummat, kun oli tappaa minut tänään… Kuin kissan. Kissan se ennen tappoikin. Tupaan rynkäsi… Juutaspa… Laudan repi orrelta ja sen alle oli litistää. Ja kuulkaas, herra veikkonen, kun se oli jo tuon tuvankin polttaa. Tuli leiskusi uuninkupeesta … kun ei paikkaa uunia. Kyllä, kyllä sen pitäisi saada…"
Väsynyt mummo on hetken vaiti. Sitten hän jatkaa yhä hiljemmin:
"Ja siitä kun ei vielä saa sanoa mitään! Heh… Silloin Rosina… vaivaistaloon ajaa… Ja, herra: kun kertovat, kylillä, että te olette antanut Juutakselle uloskäskyn? Niin … oh… Mutta nämä lapset, vaivaiset. Mihinkäs ne? Olettekos te nähnyt sitä pientä, sitä Luukasta?"
Aapeli mutisee jotain, että hän ei tiedä, mitä siihen häätelemiseen oikein tulee. Eihän sitä käskyistä niin…
Rosina on mennyt pihan nurkitse tupaan. Lapset hän on ajanut kätkyeltä kuin akanat tuuleen. Ainoastaan Ester on jäänyt tuutimaan, ja Malakias töllistelemään uunin eteen. Pikku Sanelma ja Topi juoksevat pihalle.
Nyt rientää Rosina pihan halki aittaan. Herrasparin ohitse kulkiessaan iskee hän terävät silmänsä mummoon. Hyvin pian tulee hän takaisin aitasta, kaksi raintaa kädessä. Ja hän alkaa hoputa:
"Herra, jo olisi se lähtö saunaan! Hihii, hakkaamaan niitä vastoja tuohon selkään. Häkääkö? Ei siellä äsken ollut enää yhtään sinistä liekkiä. Eikä se anna häkää, tämä meidän sauna. Se on Juutaksen tekemä … ja se osaa. Kyllä se tekee, kun se alkaa… Jos olisi vinkaa, niin sopiihan lyödä löylyä pellolle, hihii. Kyllä ilmassa on tilaa. Silloin se haihtuu saunasta. Niin sitten neitikin pääsee saunaan, eikö jo mieli tehne, hihii? Ja pesemään tullaan herraa. Kunhan ensin oikein köllöttelee, mötköttelee. Mutta joku se pitää olla löylyä lyömässä ja sekaamassa vettä. Topi, siinä! Ei tuo Leja joutaisi: on lehmien tissejä nyhdettävä, hihii. Tai Malakias, kuuletko sinä korvillasi? Malakias Topin kanssa sekaamaan Muttiselle vettä!"
Aapeli ei aio lähteä yksinään löylyä rosvoamaan: miehiä hän sanoo odottavansa. Sillä hänen mahansa on suuri; se on kuin tiinu täynnä sianlihaa. Taikka niinkuin lehmän mahalaukku, se satakerta. Se vie paljon löylyä ennenkuin pehmiää: mokomalla ongalla käyttäisi kaksi Konsta Könösen tervahöyryn masinaa. Eikös Ananiaskin tule saunaan? Ja muut pojat. Ja missä se Juutas on?
"Missäkö?" vastaa Rosina, epäillen hiukan herran ystävällistä sävyä, niinkuin äsken sitä, että mummo panettelisi ehkä Juutasta Muttiselle. Rosina jatkaa:
"Missä lienee … Juutas. Tai jos olisi niityllä…"
"Siellä yksinään möyrii", sanoo Muttinen.
"Niin, möyrii se!" huudahtaa Rosina innostuen oman miehensä puolesta. "Kun se alkaa, se tekee silloin työtä. Ei malta tulla edes syömään… Eikä saunaan, sellainen se on … totisesti…! Kun se alkaa! Antaa, antaa sen nyt möyriä siellä, hihii! Mutta Ananias se tulee toveriksi … ennättänevät Maunon kanssa noilta haarukoiltaan ja keihäiltään. Kun pitäisi saada kaloja, hihii! Ja Malakias joutaa löylynlyöjäksi. Ja tultakin sinne pitää kuljettaa. Niin, niin: kuhilas pellolla, tuli tuvassa. On nyt tuo iltakin mennyt myöhäiseen. Malakias hoi…"
Rosina katoaa tupaan. Siellä kuuluu hän könyyttävän Malakiasta lähtemään, ja puhuvan lampusta. Lyygia antaa Aapelille lakanakäärön ja ottaa häneltä vastan: se Lejan tuomahan on kodalla. Topi, joka on seisonut katselemassa Mauno Kypenäisen ja Ananiaksen hommia, tulee Muttisen luokse ja sanoo:
"Nyt sitä mennään ottamaan koivu-rrieskaa!"
Jopikin on valmis lähtöön. Maunon Pertta huutaa tuvasta:
"Ja minä tulen herran pesemään. Ja se pitää olla niinkuin nuoltu vasikka, nuoltu."
Aapeli menee jo alas saunalle. Vielä juoksee Lyygia hänen perästään: täytyyhän antaa rusinoita, koska hän on siihen tottunut. Mutta Pertta Kinnuselle huudahtaa Lyygia:
"Ei tarvitse pestä muuta kuin selkäpuoli."
Mummo naurahtaa:
"Tämä ryökkinä taitaa olla luulevainen … haha."
Maunon Pertta hoilottaa tuvan portailta:
"Sukat värjäytyvät neidiltä. Sukat!"
Sitten tulee Pertta pihalle Lyygian luo. Hän juttelee yhtä ja toista. Nauraa, ettei ihmisen tarvitse olla luulevainen miehistä, känttyröistä: jos eivät välitä, niin hän heidät jättää.
Pertta vaikenee tuokioksi.
Sitten hän sanoo, neitiä katseltuaan, että on hänkin ollut nuorena kaunis. Solakka hän on ollut … sellainen hoikka vyötärö kuin muuriaisella. Ja on tuo vieläkin: sen tietää hyvästi tuo Mauno, tuolla. Ja kaunis hän on yhä vielä, on!
Neiti kuuntelee, ihmettelee ja hymyilee mielessään.
Mauno ja Ananias oikovat atraimen väkiä tupakkamaan reunassa. Heillä on iso kivi alasimena. Rosina huutaa takaisin Jopia, joka tallustaa Malakiaksen ja Topin kanssa Muttisen perästä. Topin on näet haettava tuvalta lamppu.
Kolmaskymmeneskolmas luku
Nyt seuraa melkeinpä tärkein asia Muttisen elämässä, nykyaikaisen siivon herran, mietiskelevän ja rauhaa rakastavan. Mukavuuteen tottuneen. Seuraa saunotus.
Aapeli on sovitellut kultasilatut sankalasinsa ja ryssänpaitansa oksaan, jonka hän taannoin, saunan siintyessä, pisti naulaksi kodan ulkoseinän rakoon … noiden punanahkain tähden. Ja housunsakin työntää hän sen naulan taakse, ja hatun ja sukat ja virsut. Sitäpä ihmettelee Topi, joka tuo nyt saunalle pientä peltilamppua, juosten niin että tulitikut hänen toisessa kourassaan raksuttavat, kun taas Malakias ja Jopi vetävät ryysyjä yltään lautaisessa kodassa. Topi pujahtaa reuhka päässä kuumuutta risahtelevaan saunaan ja sytyttelee siellä, nyt Jopin kanssa, lamppua hikiselle ikkunalle. Muttinen kaivelee vielä taskujaan ja ottaa paperossin suuhunsa. Paljon ei hän tupakoi, mutta saunassa pitää olla tupakka. Toiseen suupieleensä pistää hän lakanakäärönsa päältä penkiltä rusinan. Tupakka suussa ja rusina poskessa, niin kuin mikä mälli Juutas Käkriäisellä, alkaa hän sitten mennä saunaan, leveää ja tuuheaa vastaa pidellen mahansa päällä. Mutta vielä puuttuu jotakin. Puuttuu saunajuoma, tuoppi piimää. Tai piimäsintua, sillä täällä mökillä ei ole vishyvettä. Eikä portteria ole vielä huvilallakaan: se unohtui hankkimatta. Sitä piimää on nyt Topin mentävä hänelle hakemaan. Hidastelevalle Topille sanoo nyt herra:
"No, menehän. Mutta elä tuo sitä reuhkassasi, rovasti! Tuo tuopissa … Äläkä pyydä sinun mummoltasi, vaan minun mummoltani, siltä emäntäryökkinältä. Tuo piimää… Tai ainakin sintua."
Topi kiroaa hupaisesti ja lähtee.
Jopi on päässyt nappikengistään, ja luiskahtanut isosta takistaan ja liivihousuistaan, luiskahtanut kuin ankerias. Valkea hän on ruumiiltaan, mutta pää, kädet ja jalat ovat ruskeat. Pieni ja laiha Jopi jo kiipeää saunassa lauteille. Huudahtaa, ettei siellä enää häkää tunnukaan. Seisoo lauteiden penkillä ja tavoittelee panna lakeista kiinni. Sitä ei Aapeli vielä salli, ei ennenkuin häkälöyly on lyöty. Jos tukkeaisi lakeisen, saattaisi pää tulla kipeäksi.
Malakias on verkalleen riisuutunut. Hän se lyö häkälöylyn. Kuumalla vedellä se on hänen mielestään lyötävä, ja samaa ajatusta on Aapelikin. Täyden saunakipallisen posauttaa Malakias oven pielestä kiukaalle. Kiuas pamahtaa ja jymisee, lampun kelmeä liekki leiskuu ja on sammua. Kaikki kolme kylpijää ovat silmänräpäyksen säikähdyksestä vaiti. Sitten vinkaisee Jopi lauteilla, ja kyyristyy korviaan pidellen alas. Myöskin Aapelin on pakko kuukistaa niskaansa. Sankka höyry täyttää miehen leuan korkeudelta saunan. Kuumana pilvenä se ryntää ulos avonaisesta ovesta.
Malakias arvelee:
"Pamahti kuin olisi pyssyllä ammuttu… Se on hyvä kiuas … se kun on isän tekemä. Viikon teki… Eikö liene kivi haljennut."
"On, on löylyä!" äännähtää herra ihastuksissaan. "Mutta … mitenkä te voitte nukkua täällä tällaisen höngän perästä?"
"Lämmin se täällä on", vastaa Malakias tyynesti. "Ei tarvitse nahkaisia niskaansa…"
Aapeli on kömpinyt lauteille, asetellut tuoksuvan vastan mukavasti niskansa paikalle makuulavalle. Ja sitten hän kellahtaa loikomaan. Ensin hän kääntyy kyljelleen, pullein ja lihavin mahoin. Toisessa kädessä hänellä on paperossi, josta hän vetäisee pyörryttäviä henkisauhuja, ja toisessa poskessa mukeltaa hän ruukkurusinaa. Siinä hän loikoo, lauhkeassa lämmössä, hienot pisarat olkapäihin ja vatsaan kohottavassa, Malakiaksen sekoitellessa vesiä. Jopi istuu takapenkillä jalat riitissä allaan. Topikin huudahtaa sitten kodasta:
"No, nyt sitä tuotiin r-reuhkassa sitä piimää… Jota kun r-repäisee, niin lähtee jano."
Topi kiskaltaa kodassa vaatteet päältään ja heittää ne hattunsa mukana penkin alle. Nyt tulee hän saunaan. Muttinen neuvoo Malakiakselle ja Topille, miten saunavedet hänelle on seattava: ensin kaukaloon haaleampaa sitten tulisempaa, ja kiuluun ihan kylmää. Topi ja Malakias kantavat holskahtelevissa astioissa vedet lauteille, Aapeli nousee istumaan ja koettelee niitä. Kehottaa vielä panemaan kylmää vettä kaukaloon, joka on penkillä hänen jalkopäässään.
Ja sitten se alkaa, se löylytys. Kuitenkin sanoo Aapeli vieläMalakiakselle, joka panee ovea kiinni, kun taas Topi tukkii räppänää:
"Odota, odotahan… Kunnes olen kastellut pääni, ja ennättänyt selälleni. Äläkä lyö ensin paljoa…"
Pikku Jopi inahtaa takapenkiltä:
"Ei enempää kuin koira ruiskahuttaisi."
Aapeli on kääntynyt kylkiasennostaan selälleen, nostaa jalkansa kattoon, vasten mustana kiiluvaa ja kuumaa ortta. Sitten lyö Malakias oikeaa löylyä. Jymähtää, ja käy kohina. Aapeli hätäilee vähän:
"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää…! Näin alussa. Tule, veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin … niinkuin hohtimilla… Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on… Ai, ai. Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh! Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on…"
Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa. Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi, ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan, puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen.
Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta:
"Tulipas sitä, heheh…"
Sitten hän jatkaa yhtäkkiä:
"On se tämä sauna… Ja se viina on toinen!"
"Ter-rva kolmas", päättää Topi.
"Jos … jos sitä olisi ollut, sitä … niin eipä tässä muuta rohtoa olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias.
"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos … sinä nyt olet terve?"
"Johan minä … melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä.Mutta jos olisi ollut … sitä…"
Se viina se on nyt alkanut liikkua Malakiaksen ajatuksissa.
Silloin kuuluu kodasta jälleen liikehtimistä, ja miesten ääniä. Ja kunMalakias sanoo:
"Että … jos sitä ottaisi, niin mitähän ne matokassit silloin?"
Niin ärähdetään kodasta yhtäkkiä leveälti:
"Mitäh?"
Se on Juutas Käkriäisen ääni. Se ääni jatkaa:
"Mitä se … Malakias…?"
Ja toisiakin ääniä erottaa nyt hyvin: Ananiaksen ja Mauno Kypenäisen.
Sitten pistäytyy Juutas saunaan, vaatteissaan. Kainalossa on hänellä paperissa jokin käärö: hän sanoo olevan siinä tupakoita, tuoreita. Ja orsia katsellen hän jatkaa, että hän toi ne tänne saamaan löylyä niskaansa: hikoilemaan tupakatkin. Valmistumaan hätätupakoiksi, kun piippuunpistettävät olivat loppuneet … ja kun heinää on vielä tehtävä. Hän huudahtaa:
"Mutta kyllähän niitä aina saa uusia … kun tekemään rupeaa! Ja osaa tehdä… Ja taitaa tuota osata … mikäs näissä nyt, tällaisissa aiheissa…"
Tällä tavoin kehuen nostaa Juutas käärönsä orrelle, seinän viereen kiukaan kohdalle. Seisoo vaatteissaan siinä kuumuudessa, näyttää muistavan jotain äskeistä, ja kysyy uteliaasti:
"Niin, mitäs se Malakias matokasseista?"
Muttinen vastaa veitikkamaisesti:
"Se tuumi, että viina olisi ollut hyvää voidetta matorohdoille."
Juutas pyörähtää nopeasti oveen päin ja mutisee jotain epäselvää. Sitten pyörähtää hän takaisin, ja taas ovea kohti. Hän on kahden vaiheilla, tullako saunaan ollenkaan.
Viinastako se Malakias oli puhunut?
Käkriäinen menee kotaan ja sanoo Maunolle ja Ananiakselle, että jospa hän lähteekin tästä niitylle … yhä vain sitä heinää kumpsimaan. On sitä vielä kumpsimista. Jos onkin tullut tehdyksi, häneltä, niin on sitä yhä lammen perukassa. Mutta hän kun rupeaa, niin…
Ei Juutas Käkriäinen olisi vielä niityltä lähtenytkään, mutta yhtäkkiä hän muisti, että tupakat olivat loppuneet. Ja yöksi tulee matka järvelle, Heposaaren luokse asti. Eihän sinne tupakatta. Tuvan uuniin niitä täytyy työntää kuivamaan, ottaa valmiimpia lehtiä pellosta.
Mutta ennen uuniin panemista on ne vähän hiotettava saunassa.
"Jos lähtisin kumpsimaan … noiden tupakoiden tähden tulin", toistaa hän jälleen Ananiakselle ja Maunolle.
Mauno Kypenäinen vastaa, että olisihan hänellä paperossejakin Juutakselle. Mutta ei Juutas niistä: piipusta hän tahtoo savunsa. Ja se on toinen luokka ja toinen luonne.
Niin, hyvin oli se hommailu niityllä mennyt Käkriäiseltä. Piippu hampaissa hän oli niittänyt. Mutta Jopihan oli sanonut jo aamulla, ettei kessuja ole enää hakkurissakaan. Tämän illan olisivat ne massissa ehkä riittäneetkin, vaikka olisi myöhäänkin kumpsinut, kuten hän muistaa joskus tehneensä: möyrineensä päivän valkenemiseen asti. Mutta yön eväiksi ei litteiden pässinpussien pohjassa enää ollut. Ja nyt oli saunanlöyly lujimmillaan, ja tupa lämmitetty, joten uusia lehtiä oli helppo nopeasti kuivata.
Onpa Maunolla viinaakin, jota Juutas on käyttämään oppinut, saadakseen tupakat lauhkeanmakuisiksi.
Pian jätti Käkriäinen viikatteensa niitokselle ja lönkkäsi aika vauhtia lammelta ylös mökin mäelle. Suoraan tupakkamaahansa pihan nurkkaukseen. Siitä hän taitteli muutamia isompia lehtiä ja nipisti joukkoon kukannuppujakin, mikäli hän löysi hämärässä kukkia lyhyillä sormillaan. Jatkona ja väkevyytenä ne kukat kyllä menevät. Niin hartaasti touhusi hän tupakkapalstansa reunassa, ettei kuullut Muttisen neidin kysymystä, mitä hän siellä nyppii. Ja kun Maunon Pertta, istuen neidin ja mummon vieressä aitan portailla, alkoi haukkua häntä, että se syö tupakkaa, syö raakana, niin murahti Käkriäinen ainoastaan, että itselleen Pertukalle pitäisi työntää tupakkaa suu täyteen, niin olisivat Pertukalta sieraimet kiinni. Sitten huomasi hän Ananiaksen ja Maunon, jotka hommailivat naisten aitan luona ja kuuluivat sanovan keskenään, että nyt ne atraimen väkäset pystyvät, ja mennään ottamaan löyly sen asian päälle. Ja alkoivat lähteä saunalle. Silloin johtui Käkriäisen mieleen eräs toinenkin seikka, joka myös oli hiukkasen viivytellyt häntä niityllä. Olikohan se herra jo saunassa? Sitä kysyi Juutas Ananiakselta ja sai kuulla, että siellähän se on.
Paha sinne oli kyllä Juutaksen nyt mennä, sillä Muttinen saattoi kuitenkin ruveta ärhentämään hänelle iänikuisista asioista: tuvasta ja muusta. Ja saarnaamaan korpijoonin myymisestäkin. Tosin ei tämäkään pelottanut häntä niinkuin Muttisen tullessa Putkinotkoon. Mutta Aapeli saattoi vielä kätkeä mielessään jotain, joskin oli tähän asti ollut vaiti.
Niin miettien käyskenteli Juutas pihalta verkalleen tupaan, koska hänen näet oli etsittävä sieltä paperiakin tupakkainsa ympärille. Tuvassa koetteli hän uunia: se oli tulikuuma. Rosina oli tuvassa … mitä lienee torunut Saaraa. Uteliaana kysyi Juutas Rosinalta, mikä rähäkkä se nyt? Mutta Rosina kehotti häntä vain … menemään saunaan ja sanoi, että Muttinenkin oli häntä sinne odotellut. Rosina näytti huolestuneelta. Ja mitähän se Aapeli Juutaksesta? Vaatisikohan se taas tilille? Saunassa se alkoi ensi kerran puhua kontrahdistakin, josta sitten teki toden. Juutas aikoi kysyä Rosinalta, mitä se oli häntä odotellut. Mutta samassa tuli tupaan Maunon Pertta Sanelmansa kanssa ja käski Rosinaa kantamaan ruokaa pöytään. Pertan vuoksi jäi Juutaksen kysely tekemättä.
Mutta palatessaan ulos paperi ja tupakat kädessä mietti Juutas entistä arvelevammin, antautuako ollenkaan herran silmien eteen: mennäkö vielä saunaan, jossa herra oli. Ehkä olisi parasta lähteä varmuuden vuoksi takaisin niitylle. Ei vara vahingoksi.
Kuka tietää: Muttinen on ollut tähän asti siivosti ainoastaan voidakseen yhtäkkiä tiukata kaikesta.
Mutta tupakkain loppuminen! Ja tässä niitä nyt oli paperissa valmiina hikoamaan.
Saadakseen aikaa pohtia tarkemmin asiaa köntysteli Juutas saunalle päin. Eihän saunaan ollut pakko mennä, jos meneminen selviäisi pahaksi.
Kodassa riisuivat Mauno ja Ananias rytkiään.
Käkriäinen pistäysi vielä saunan taaksekin tupakkamaalleen, aprikoiden mennäkö saunaan vai eikö.
Saunassa kohahti ja humisi parhaillaan löyly. Nyt jos tupakat olisivat siellä! Ja sitten tilkka korpirojua päälle, ja kuivahtamaan tuvan uunin perälle, tulisimmalle paikalle. Vot: puolessa tunnissa olisi käypäinen piippupehku valmis.
Käkriäinen meni kuin menikin saunaan.
Kotaan pistäytyessään kuuli hän Malakiaksen haastelevan mahastaan ja madoistaan. Malakiaksen rohdottelu johtui isän mieleen, oli aikonut sanoa päivemmällä, että mitäpä niistä rohdoista. Hänellä itsellään on paremmat tiedossa, vaikkei ollut tullut niitä tarjonneeksi. Mitä varten lieneekään Rosina mennyt ostamaan tällaisia? Vai pelänneekö poikansa tähden Juutaksen rohtoja, väkeviä? Juutas tuli uteliaaksi Malakiaksen pakinoille ja halukkaaksi itsekin juttelemaan. Siksi ärähti hän kodasta Malakiakselle:
"Mitäh?"
Ja saunaan mentyään hän kysyi jälleen:
"Niin, mitäs se Malakias … matokasseista?"
Ja silloin se Muttinen sanoi Malakiaksen haastelleen viinasta. Se poika, höh…
Nyt voi Aapeli johtaa puheen Juutaksen viinakauppoihin. Käkriäinen pujahti kohta takaisin kotaan. Ananias ja Mauno tulivat samalla ovenaukaisulla saunaan.
Viisainta olisi Juutaksesta tosiaankin ollut, jos hän ei olisi mennyt enää saunaan. Olihan sinne nyt tupakat saatu. Mutta silloin alkoi tuntua kutkuttavan niin pintaa, jossa oli heinien pisteleviä helpeitäkin, paitsi elukkain puremia. Pisteleviä niin ne helpeet, että ihan sisulle pisteli. Ja eikös nyt hänen suullaan osata vastata kysymyksiin, jos niitä tulee? Sellaisella puhujan turvalla! Kuka haastelee paremmin kuin hän? Koko Kenkkuinniemi ja lääni sanovat, että Juutas Käkriäinen … se haastelee!
Tai eikös hän keksisi jotain muuta keinoa, jos herra alkaisi nipistellä häntä?
Kyllä hän keksii…
On jo keksinyt! Sellainen hän on: Juutas Käkriäinen!
Hän riisuu vaatteensa, vielä sitä keinoa miettien. Kasaa takkinsa, paitansa ja housunsa kodan penkille. Niiden päälle hattunsa, merkiksi, että tuntee oman vaateläjänsä muiden joukosta. Raaviskelee vielä vähän päätänsä, muutenkin kuin elukkain tähden, ja raottaa viimein saunan ovea, pyytää sisältä löylykippaa. Onkos se tyhjä? Juutas sanoo tässä rupeavansa löylynheittäjäksi: pitäähän sen herran saada hyvä löyly, ja Käkriäisen paikka lauteilla onkin löylynlyöntipaikka, kiuaspenkin pää. Ananias työntää hänelle ovenraosta kipan. Käkriäinen valitsee itselleen kodan nurkasta vastan ja ammentaa kipan täyteen kuumaa vettä padasta. Menee saunaan. Onnuskelee ylös lauteiden portaita, paikalleen, jossa ei istukaan ketään, sillä Malakias siirtyy siitä pois ja Ananias ja Mauno istuvat seinemmällä, joskin samalla penkillä. Ainoastaan pesukaukalo on Ananiaksen ja isän välissä. Juutas asettaa löylykipan oikealle puolelleen. Nostaa viallisen ja toista ohuemman jalkansa polvelleen ja hieroskelee vioittunutta kohtaa. Ja hän aikoo ruveta itseään saippuoimaan, koska Mauno ojentaa hänelle saippuaa. Mutta silloin: eikös tuo Malakko taaskin! Malakko hörähtää:
"Terva ja sauna … ja viina…! Että jos ne eivät auta, niin kuolema se on. Niin sanoo … isäkin."
"Mitä", äännähtää Käkriäinen. "Löylyähän tässä pitää! Vai kuinkas se oli, kauppias?"
Ja samassa roiskaisee Käkriäinen kipastaan tuliselle kiukaalle. Kiuas pamahtaa, löyly ryntää tulisena lauteille, Ananias kumartaa päätänsä, Malakiaksen örähtely vaikenee. Jopi solahtaa Malakiaksen vierestä lauteiden permannolle ja vikisee. Topi kiroaa:
"Senhän mies kestää, minkä vanhat seinähir-rret! Perr-setti…"
Aapeli ähkii:
"Huh, hii… Puh. Ihii, häh."
"Jokohan tuli liikaa?" Käkriäinen naurahtaa. "Eihän mitä … mokoma…"
Ja hän alkaa vastalla hutkia kutisevia sääriään. Vieläpä virkkaa Topi:
"Antaa tulla lisää tulta munille. Kun kerran … minä … hevosnurr-kassa…"
Vähitellen rupeaa Maunokin kylpemään. Nyt lätkivät kaikki vastat yhtäaikaa ja kaikki miehet ähkivät kilpaa.
Kun löyly laimenee, aikoo Malakias varmaankin jatkaa äskeistä juttuaan.Silloin sanoo Käkriäinen:
"Niin, mitäs se Malakias … mahastaan? Että … eivätkö ne käärmeet lähteneet? Eivät vai? Hm! Johan minä sen sanoin."
Jopi inahtaa:
"Niin … etteivätkö lähteneet, sanoitte?"
"Häh", vastaa Käkriäinen Jopille. "Sitähän minä… Arvasin, vaikken justiinsa sanonut… Etteivät ne niillä rohdoilla."
Hän lyö kuumalla vastalla hetkisen reitensä alle, ja jatkaa:
"On niitä nähty! Ja on niitä ollut käärmeitä minussakin. Mutta kyllä minä tiedän. Jos olisi … kyllä lähtisivät…"
Hän on hetken vaiti. Muttinen sanoo:
"Vai lähtisivät. Ja millä ne?"
"Hm … lähtisivät ne", vahvistaa Juutas. Sitten ei hän taas puhu tuokioon. Kylvetään. Viimein hän huudahtaa kuitenkin:
"Olisipa kettumarkumia, niin lähtisivät."
"Kettumarkumia!" ihmettelee Muttinen.
"Nii-ni, kettu", vastaa Käkriäinen.
Muttinen kysyy:
"Mitä se kettumarkumi on?"
"Niin, mitä?" toistaa Käkriäinen.
"Niin, en ole sattunut kuulemaan", sanoo Muttinen.
Käkriäinen vastaa arvokkaasti ja verkalleen:
"Se on sitä… Ketunmyrkkyä."
"Ketunmyrkkyä!" huudahtaa Muttinen. "Ja sitäkö mahaan? Matorohtona?Ihmisen mahaan?"
"Nii-ni!" vahvistaa Juutas.
Hän on tuokion vaiti. Ja sanoo:
"On niitä … käärmeitä minussakin. Mutta enpä heitä pelkää… Annan heille… Ja niin annan vielä Malakiaksellekin."
Yhä ällistelee Aapeli:
"Malakiaksen madoille ketunmyrkkyä."
Mauno Kypenäinenkin nauraa:
"Jo taisi tulla vale."
"Niin, valeko?" innostuu Käkriäinen.
"Valetta … haha … kuin suden sontaa!" jatkaa Mauno.
"Niin sekö!" intoutuu Juutas yhä. "Kuulkaahan nyt. Minulla kun oli tässä takavuosina mahassa käärme. Ja se olikin käärme. Voi sitä! Sillä oli pääkin kuin tuo nyrkki … kun se lähti. Tuon kokoinen."
"Pää kuin nyrkki?" huudahtaa Muttinen, ja nousee kyynäräisilleen. Hän nauraa:
"Ohhoh, hihuu."
"Kah, kun se oli!" inttää Käkriäinen, keskeyttäen kainalonsa innokkaan hankaamisen. "Tuon kokoinen pää sillä oli … kuin tämä…"
Pikku Jopi sanoo:
"Oli siinä päätä!"
"Nii-ni!" myöntää hänen isänsä. "Mutta … lähtipä se vain. Eikä se tohtorin juomilla, sellainen. Suutuin … kun kaikki join, mutta ei totellut. Lopulta, kun minä otin ketunmyrkkyä… Jo osasi löytää ovensa pellolle."
Kaikki kuuntelevat vaieten. Käkriäinen jatkaa:
"Ja se oli niinkuin sammakko."
"Sammakko!" toistaa Muttinen.
Juutas vakuuttaa:
"Niin, kuin sammakko. Sellainen, joka istui tässä muutamana kesänä tuolla tuvan portaiden juuressa. Tuli istumaan joka ilta. Se Rosina se… Mutta mitäs siitä. Tapoin sen pois. Mutta tämä: ilkanäköinen se oli! Se oli … niinkuin … sisilisko."
"Sisilisko!" huudahtaa nyt Muttinen nousten istumaan.
Käkriäinen kertoo:
"Niin oli. Sillä oli vähän niinkuin jalkoja. Ja kynnet! Kah, oli…"
"Ja ketunmyrkyllä lähti?" kysyy Muttinen.
"Lähti!" sanoo Käkriäinen painavasti. Sitten hän kylvettää itseään.
Muttinen ihmettelee mielessään, ja muutkin. Kummako se: eihän Muttinen kaikkea tiedä. Joskus on oikessa Muttinen, joskus Käkriäinen, eräissä seikoissa varsin kokenut mies ja tohtorikin. Ollaan hiljaa. Viimein alkaa jälleen Juutas:
"Mutta … siinä onkin yksi aihe… Siinä sellaisessa."
"Niin siinä madon tappamisessa? Aihe? Mikä?" kysyy Muttinen.
"On vain … sellainen", myhähtää Juutas. "Katsokaas: se on se, että ei myrkkyä rehlehtieratakaan matoja potevalle niinkuin muille."
"Ei niinkuin ketuille", sanoo Aapeli.
"Ei koko kapsliettia?" sanoo pikku Jopi.
"Eihän?" örähtää Juutas hiukan harmistuen. "Kuolemahan siitä tulisi. Ja rutto kuolema. Ei, mutta ainoastaan pieni sikare veteen seataan … pieni kuin suolajyvä. Ja se nautitaan sisällisesti. Niin lähteä sen pitää madon … sorkkineen."
"Pirunpaskatta!" örähtää Malakias.
"Niin", vahvistaa Käkriäinen. "Mutta se onkin … pieni sikare. Ja se onkin toinen kohtalo…"
"Hm, voihan olla", myöntelee Aapeli lopultakin. "Voihan olla ihmiselle hyvää ketunmyrkkykin."
"Ja jos on pahaa, niin päälle kun kulauttaisi viinaa…!" huudahtaa Malakias. "Se kun talvellakin … lämmitti… Niinkuin olisivat olleet huopikkaat jalassa…"
"Häh?" sanoo Käkriäinen. "Mitä … sen Malakiaksen… Mutta kah, eikös se Aapelin hulja vingukaan … herran… Vinkua sen pitää, jos on oikea löyly… Eikähän tästä mitään … kahvipannun huurusta."
Käkriäinen heittää löylyä melkein kipan loppuun. Kiuas jylähtää niinkuin siihen olisi paiskattu iso kivi. Kauan se jyrisee. Tuhka kohisee kiukaan alla, ovi lentää vinkuvasta kiukaan viimasta raolleen. Lamppu pimenee. Muttinen kumartuu ja pitelee korviaan. Ananiakselta vaipuu vasta penkille. Jopi yrittää alas lauteilta, ja putoaa kolisten lattialle. Pyörtyiköhän Jopi? Ananiasta pyörryttää. Mauno kiroaa:
"Voi Jeesuksen Ristuksen saa…"
Käkriäinen nauraa ja virkkaa:
"Kah, kah, jokos tuli…" Sitten hän alkaa hakata hartioitaan ja hokee:
"Tämä se vasta… Noille saivareille. Niiden pitää pullistua ulos nahkasta. Ai, ai, makealtapa se ottaa. Vetäise, Jopi, se ovi kiinni."
Sitten kylvetään. Muttinenkin alkaa kylpeä. Vastat hutkivat. Viimein sanoo Ananias:
"Olipas se löyly. Pään oli sotkea. Ja lattiallepa tuo kolisi Jopikin, maan vetovoimako lienee nykäissyt, haha…"
"Putosin", huudahtaa Jopi.
"Mikä?" kysyy Juutas Käkriäinen Ananiakselta.
"Maan vetovoima", sanoo Ananias. Ja virkkaa jotain Muttisenkin vuoksi, että opettaja siellä koulussa siitä…
Muttinen sanoo:
"Maan vetovoima? Pieksepäs, Topi, selkääni! Pieksä oikein! En jaksa itse … tuossa on vasta."
"No niinkuin vie-rrasta sikaa! Lyönkö tyngällä?" sanoo Topi.
"Älä, älä hemmetissä", kieltää Aapeli. "Lyö muuten vain, pehmeällä. Mutta mitäs se Ananias, koulustako? Maan vetovoimastako, muistatko sinä sitä?"
Juutas örähtää hiljaa:
"Paskia."
Ananias selittää Muttiselle, että se opettaja oli puhunut, kuinka vetovoima vetää esineitä maahan, kun ne putoavat. Sentähden se nyt Jopikin joutui lattialle: olisi pudonnut päälaelleen, haha, jos olisi lauteilta suinpäin heittäytynyt.
Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen neuvoisikaan?
Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan nyt … jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut?
Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle.
Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkuaMuttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo:
"Niin, tosiaan… On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin… Että vetää se maa… Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä … sillä oli jalka pöhössä … niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut … parannetuksi oikein. Mutta … tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai suorastaan … k—stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti pöhötyksen pois."
"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen.
"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että minä … muuten vain menen … kylpekää te…"
Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos.
Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää.
Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen keskikohtaansa vaatteillaan.
Käkriäinen pujottelee kodassa paitaa päällensä ja ajattelee, että jäipäs tässä hötäkässä paita löylyssä polttelematta. Mutta … jääköön. Ensi yö onkin valvottava, eivätkä elukat liikkuessa pure, jos eivät liioin nukkuessakaan.
Parasta on lähteä saunalta, edes kivellä istuskelemasta, koska se Malakias on aina valmis puhumaan viinasta. Mikä sille nyt päähän pisti, perhanalle…?
Jo tulee Mauno Kypenäinen saunasta, menee Ananiaksen kanssa istumaan rannan puolelle saunan taakse.
Kun Juutas lähtee kodasta tuvalle, kuuluu herra yhä kylpevän. Se joi piimää ja otti uutta voimaa.
Jonkun hetken päästä sanoo Muttinen, että jo hänellekin riittää, ensi kerraksi. Ja hän tulee kodan penkille levähtämään. Aikoo sitten uudestaan lauteille. Siinä hän nyt puuskuttaa, ja rinta nousee ja laskee ja suu lupsuttaa.
"Puh, puh…"
Ja viimein hän huokaisee tyytyväisenä:
"Uhhuh…"
Sitten hän menee taas saunaan ja kylpee toisen kerran. Ainoastaan Malakias on enää saunassa, sillä Topikin kahmaa vaatteitaan kodan penkin alta. Viimein ilmestyy kauppias jälleen ulos, seisoo kynnyksellä, ähkii.
Ja huutaa tuvalle päin:
"Nyt tulkoon se selkäpuolen pesijä. Pertta Kinnunen…! Kuuleeko se?"
Hän näkee Käkriäisen menevän pihan yläreunassa, ja huutaa hänelle:
"Sanokaa sinne Pertalle, että se voisi nyt tulla."
Käkriäinen käännähtää ja lupaa sanoa. Hän on seisahtunut vaatteet sylissä katselemaan lapsia, jotka jahtaavat yölepakoita. Siinä joukossa on neitikin. Käkriäinen mutisee pikku Sanelmalle jotakin lepakosta, ja sitten hän köntystelee tupaan ja käskee Pertta Kinnusta pesemään Muttisen Aapelin.
Maunon Pertta tulee saunalle. Kyynärpäitään viuhtoen hän tulee. Hänen perästään hyppelee pikku Sanelma, räkättäen taakseen Saaralle, joka kulkee ison kiven kohdalla. Sanelma räkättää, että se yölepakko oli kuin hiiri: punainen sillä oli kita, kun tulitikulla valaistiin, se rääkyi kuin hiiri. Ja Maunon Pertan Sanelman vieressä löntystelevä Saara sanoo, että sillä lepakolla olivat olleet siivet kuin mitkä sontikat. Mitkä? Sateenvarjot. Ilkeästi se oli rääkynyt, kun Saara sitä oli polkaissut. Sitten se oli päässyt lehahtamaan karkuun.
Lyygia huutaa Muttiselle, pilkistellen ylimmäisen aitan takaa:
"Joko saa tulla? Te olette kylpeneet koko illan."
"Koko illan!" ihmettelee Aapeli. "Kaksi kertaa olin lauteilla! Mutta tulkaa! Kaikki. Piisaa tämä minulle. En minä teitä katso, käännän mahani nurkkaan päin."
Sitten kepsuttaa Lyygiakin saunalle, taluttaen pikku Esteriä. Mutta Repekan nostaa Leja aidan ylitse, auttelee pientä siskoaan, joka itkee ja kiukuttelee jo unissaankin. Sitten juoksee Repekka kuitenkin omin jaloin kotaan ja tiukkaa siellä Saaraa ja Lejaa repäisemään mekon häneltä pois, sillä Saarakin joutui nyt kodan kynnykselle. Lyygia sanoo isolle Sanelmalle, tullessaan hänen kanssaan:
"Mitä se Käkriäinen tarkoitti, kun se äännähti, että jos hänellä olisi yölepakko, niin hän jotain tietäisi?"
Maunon Pertan Sanelma vastaa:
"En tiedä. Se olisi voinut tehdä sillä joitakin taikoja…"
Kolmaskymmenesneljäs luku
Kodassa supattaa musta pikku Sanelma isolle ja vaalealle Sanelmalle jaSaaralle:
"Malakko on saunassa! Se on sellainen. Ilkeyttä sille pitäisi tehdä…"
Pikku Sanelma on alasti. Saarakin esittää Maunon Pertalle ja Lejalle, että pitäisi tehdä Malakolle herjuutta. Kun pikku Sanelma sen kuulee, hypähtelee hän niin että musta ja takkuinen tukka huiskii hänen laihoilla lapaluillaan. Hän sanoo supatellen:
"Menkääpäs te sinne, akat! Maunon Pertta, menkää!"
"Älä hupsuttele", vastaa Maunon Pertta, joka pesee herran selkää. Topi on tuonut kiulun lämmintä vettä Muttisen eteen ja toisen hänen taakseen. Nyt hän katsoo ällistellen naisiin. Muttinen istuu kyykkysillään kalliolattialla, kasvot nurkkaan päin.
"Mene sinä, kaima, sisään", sanoo pikku Sanelma Maunon PertanSanelmalle.
Iso Sanelma kysyy äidiltään:
"Menisinköhän minä?"
"Mene, jos menet!" vastaa Maunon Pertta. "Ja mene! Alasti. Kunhan siinä kainostelee, niinkuin sinua kukaan katselisi, letukkaa. Mene … pojankollille."
"Menisit!" kehoittelee Saara, laskiessaan alas hamettaan.
Lyygia on pysähtynyt oven taakse.
Iso Sanelma riisuutuu nopeasti. Pikku Sanelma hihittää ja hyppii. Sitten astuu iso ja vaalea Sanelma saunaan. Kaikki ovat jännityksestä vaiti.
Yhtäkkiä kuuluu saunasta Malakiaksen karjahdus. Kuuluu töminää lauteiden portaissa, ja tavaton paukahdus kiukaalta, ovi pompahtaa selälleen. Maunon Pertan Sanelma, joka on mennyt lauteille, istumaan vastapäätä Malakiasta, kirkaisee ja hypähtää takaisin saunan lattialle. Ennen häntä näkyy kuitenkin ovesta Malakias, joka ryntää ulos, ryntää alasti, suoraan kalliolle. Hänen rintansa kohoilee. Hän tavoittelee maasta kepakkoa ja karjuu jotain epäselvästi. Muttinen pelästyy, niin vimmastunut on Malakias, joka ärjyy:
"Minä tapan akat!"
Kaikki ovat vaiti. Topi, joka on katsellut ensin, kuinka Muttista pestään ja miten vaahto kiehuu hänen kalloaan ympäröivissä haivenissa, ja sitten pahaa aavistellen ja paheksuen naisia, tuijottaa Malakiakseen vakavana ja säikähtynein silmin. Pikku Sanelmakaan ei tirsku. Ja Repekka alkaa huutaa. Malakiaksen kädet vapisevat, ja kuuluu, kuinka hän puree hampaitaan. Yhtäkkiä tapaa hän kalliolta kuivuneen lehmänlannan. Hän paiskaa sen … kallioon, koska kodan ovella on näet neitikin. Lyygia säälittelee Malakiasta, Aapeli kavahtaa pystyyn ja siunailee. Pertta Kinnunen hoilottaa:
"Kah, kah. Kohju se on! Kohju!"
Malakias ryntäilee edestakaisin, hän tavoittelee aamullista seivästä…
Siinä etsiessään hän hiukan rauhoittuu, hiukan … niin että häntä alkaa hävettää … varsinkin tuon neidin tähden, joka puolustaa häntä ja sanoo, että hänelle on oltu hävyttömiä. Ja Lejakin rauhoittaa vanhinta veljeään.
"Tapan, tapan!" urahtaa Malakias vielä.
Viimein ottaa hän kodasta vaatteensa ja menee verkalleen saunan taakse, mistä Mauno Kypenäinen ja Ananias pilkistelevät kujalle ja hymyilevät hänelle, vaikkeivät uskallakaan mitään hiiskua. Malakias kulkee erilleen, rannalle pukeutumaan. Menee nuottakodalle asti.
Ananias kysyi puolittain Malakiakselta, joka tallusteli hänen ohitseen, puolittain Maunolta:
"Mitä … se… Sanelmako se sinne meni…? Alastiko lauteille, hehe?"
Malakias ei vastannut muuta kuin murisi uhkaavasti. Mutta Mauno erottiAnaniaksen äänessä huokauksen, ja hän naurahti:
"Se on sellainen tyttö… Voi Jeesuksen Ristuksen perhana! Että se tekee vaikka mitä… Jos kenessä on miestä, niin että kannattaa tehdä…"
Jo kuuluu sitten taas kodasta pikku Sanelman tirskuntaa. Maunon Pertta huudahtaa:
"Tuossa ne on kintut … herralla…"
Topi lähtee ystävänsä Malakiaksen perästä rannalle.
Mummokin näkyy menevän saunaan, vaivalloisesti ja kepillä eteensä sorkotellen. Aapeli alkaa olla jo pesty. Mummo valittaa hänelle ähkien ja harmissaan, etteivät nuo lapset vanhaakaan kunnioita edes sen vertaa, että taluttaisivat saunaan. Tuolla pihalla oli mummo mennä potattimaahan, tuuskahtaa, kun ei näe enää hämärässä mitään. Aapeli ja Lyygia surkuttelevat mummoa, joka alkaa kumaraniskoin riisuutua kynnyksellä. Ja sitten köpsyttää mummo saunaan, kovin ohuilla säärillään ja olemattomine rintoineen, peitellen paidallaan vatsaansa, joka on pelkkää riippuvaa nahkaa. Saunan ovi avautuu. Saunan lattialla Repekka ja Ester nauravat ja porskuttelevat vettä, heidän vaaleat ruumiinsa kuultavat sieltä, he istuvat saunakaukalossa, siivon Lejan heille varustamassa. Molemmat samassa. Repekka itkee, että saippuaa menee silmiin, koska Leja näet alkaa häntä pestä. Saara on toisten naisten kanssa lauteilla ja käskee pikku Sanelmaa lyömään löylyä. Sanelma Käkriäinen huudahtaa:
"No nyt kun minä lyön teille sellaisen pirun löylyn, että putoatte sieltä…"
Aapeli siirtyy saunan taakse rannalle: veteen hän vielä aikoo. Maunon Pertta pakinoi Lyygialle, riisuutuessaan hänen kanssaan, Aapelin leveästä selästä. Yhdessä he kaksi menevät saunaan.
Taas kohisee kiuas, ovessa vingahtaa, ja tytöt lauteilla kirkuvat.Mutta lattialla Lyygia huudahtaa:
"Ai ai, mummo putoaa!"
Ja mummo voivottelee:
"Voi, voi … eikös lyönyt … tuo Sanukka! Eihän se vanhan pää tällaista kestä. Voi, pakana, löi! Pudota olin."
Repekka seisoo altaassa ja hokee Lejalle:
"Pete minut, pete. Pete p—t ja kaikki."
Aapeli seisahtuu rannalle, katselee uimapaikkaa. Mauno Kypenäinen ja Ananias ovat jo kadonneet. Siellä nuottakodan luona näkee hän Malakiaksen ja kuulee hänen äänensä, sillä Malakias juttelee ystävänsä, Topin kanssa. Aapeli kävelee paksuihin lakanoihinsa käärittynä somerikkoa, pysähtyy ottamaan virsut jalastaan. Lahden vesi tummenee iltaan. Tuskin erottaa siinä enää valaistuksen hopeisia juovia.
Malakias sanoo Topille:
"Kyllä minä sille konstin tiedän … runtaleelle."
"Mille?" kysyy Muttinen, joka on kahlannut vedessä poikien luokse. Malakias seisoo yhden veneen vieressä ja Topi istuu saman veneen reunalla.
"Maunon Pertan Sanukallepa", vastaa Topi Muttiselle. "Kun se tuli alasti Malakon luokse saunaan."
"Minkä konstin?" kysyy Muttinen.
"Tiedän vain", murahtaa Malakias.
"Se aikoo…", sanoo Topi.
Aapeli kysyy:
"Mitä aikoo?"
"Se aikoo pii-rrustaa", sorahuttaa Topi.
Aapeli ihmettelee:
"Piirustaa? Mitä se aikoo piirustaa?"
Topi sanoo:
"Tähänpä Kypenäisen Maunukan soutulautaan. Tuohon, jossa Maunon Sanelma istuu. Kun Pertukka sanoi kohjuksi."
"Niin minä teenkin!" uhkaa Malakias. "Puukolla…"
"Puukolla piirustaa?" kysyy yhä Muttinen.
"Sellaisen vain…" naurahtaa Topi.
"Minkä?" ihmettelee Aapeli.
"Hässäkän", vastaa Topi. "Oikein ison."
Ja Malakias sanoo:
"Siantappopuukon käyn hakemassa … isän. Niin näkee, PertanSanukka … ja Kinnusen Pertta … että minä … mies…"
Kolmaskymmenesviides luku
Mutta Rosina Käkriäinen ei ole vielä saunassa. Missä hän on?
Pikku Sanelma käy häntä huutamassa kodan ovelta, mutta vastausta ei kuulu. Aapelikin, joka seisoo nyt pirtissä kuuman takan vieressä, ihmettelee hiukan Rosinan viipymistä, aina ahkeran ja viimeisenä talossa hommailevan. Sillä ilta alkaa jo olla myöhä. Mauno Kypenäinen ja Ananias istuvat illallisella siellä hämärässä tuvassa. Juutas Käkriäinen puuhailee leivinuunin luona: kertoo tekevänsä niitä aamutupakoita tuohon pässinpusseista kurottuunsa. Aapeli on tullut sisään juuri äsken, odottamaan Lyygiaansa. Niin pelkää hän uimisen perästä vilustuvansa, että hän painelee hartioitaan uunin tuliseen kylkeen, ja siirtelee jalkojaan, kun näet permannolta saattaa kiivetä niihin kirppuja, punanahkoja ja russakoita.
Niin menee pieniä hetkiä.
Mikä varjo liikkuu nyt tuolla tuvan ja riihen välillä, joiden kattojen hahmot kuvastuvat samean keltaista taivasta vasten? Nyt se katosi riihen pimeyteen. Mutta se tulee jälleen kujalle näkyviin. Rientää melkein yhtä äänettömästi kuin yököt, joita suhahtelee pihalla. Se on … ikäänkuin kyttyräinen noita. Se johtuu yläveräjän kohdalle, jonka kahden puolen riippuu seipäissä vanhoja rääsyjä. Kun se kulkee alemmaksi, määkäisee kujalla joku lampaista, jotka makaavat siellä kallion pykämällä: siellä ne makasivat äsken, kaulojaan kiveen nojaten, leuat lämpöisiä paasia vasten. Siellä ne märehtivät nopeasti liikkuvin leukapielin, ja räpistelivät hyttysiä korvistaan. Nyt kavahtaa kirjava lammas pystyynkin ja hyppää varjon vyötäreitä kohti.
Rosinahan se musta haamu on, iso kuorma selässä. Rosina haukkuu lempeän harmistuneesti lammasta, tuota kapuilijaa, jopa lyökin sitä, läpsäyttää kädellään. Ja tiuskaisee, haukkuu lammasta leikillään senkin laulavaksi enkeliksi. Sitten kulkee Rosina lehmiensä ohitse. Ne lepäävät leveinä alempana kujalla, keskellään pulska Poika, märehtivät verkalleen. Ja joskus kalahtaa kello alakuloisesti.
Rosina on käynyt vielä metsässä, ottamassa leppäkerppuja imettävälle lampaalleen. Päästyään ruokahommista ja saatuaan Jopin saunasta lasta vahtimaan. Kerput ovat nyt kuormavitsassa hänen selässään. Läävän välikköön menee nyt Rosina. Kun hänen jalkansa suhkavat läävän edustalla saunakukkiin, niin jo tuntee emälammas hänen askeleensa, ja väliköstä kuuluu pyytävää päkätystä. Kyllähän Rosina muistaa vuonaa hoitelevan pikkonsa ja tuo sille muutakin illallista kuin ne leivänmurut, jotka hän äsken syötti sille suurimpaan suruun, sianporsasta ruokkiessaan. Itselleen oli Rosina taittanut välipalakseen leipää, mutta äitilammas sen nyt saikin.
Muu väki on saunassa tai illallisella, ja osa siitä hankkii jo levolle asettumista. Mutta Rosina ahkeroi yhä; aina viimeisenä, sanotaan, ahkera vaimo. Ihan viimeisenä muulloin paitsi silloin kun Juutas on touhupäällä ja viipyy hänkin töissä pilkkosen pimeään asti, jos sattuu pimeä aika olemaan. Niin on Rosinalla enimmäkseen yksinään viimeinen työ ja huoli ja ponnistus jo nukkumaan joutuneen perheensä puolesta, joka on pötkähtänyt joko tuvan lattialle, seinästä toiseen ulottuvalle ja vaatepahoista tehdylle laverille, taikka saunan lauteille ja penkeille.
Siten on hän ahkeroinut lukemattomat kerrat ennen.
Mutta eikö hän aio saunaan?
Tällä kertaa viipyy kaupunginmatkasta, järjestyksenpidosta ja huutamisesta, koko päivän vaivoista väsynyt Rosina tahallaankin tavallista kauemmin myöhäisissä hommissaan. Siten hän viivytteli jo porsaankin ääressä, kuten nyt läävän välikössä. Seisoi hiljaa tallin ovella, nojaten oven pieleen. Tallista tuskin näkyi vähän valkoista: se porsas. Kuului vain sihinää pimeästä, kun porsas imi ahnaasti makeaa maitoa, jota Rosina oli tuonut sille. Ja joskus lihava porsas örähti, ja käännähti varmaankin ja kahmaisi takaansa tuoreita vesiheiniä, sillä niitäkin oli Rosina antanut sille, sylyksen kaalimaasta. Porsaalta alkoi maito loppua, se rupesi tulemaan kylläiseksi, siksi se käännähti ja maistoi välillä heiniä. Viimein imi maidon vadista loppuun ja tonkaisi tyhjän vadin ylösalasin. Rosina astui kynnyksen yli ja otti siltä vadin hiljaa pois, edes ääntelemättä elukalleen, vaikka se kapusi pystyyn ja töhri hänen käsiään.
Eikä hän sitä vatia siellä odottanut. Hän seisoi aivan toimettomana.Sitten hän meni noutamaan kerppuja.
Ja niin seisoo hän yhä vieläkin, jouten, tällä kertaa läävän edustalla, hämärällä kujalla, annettuaan lampaalle pari kerppua ja nostettuaan loput ylisten tikapuille.
Sitäpaitsi pistäysi hän lääväänkin ja vyöritti sieltä ulko-ovelle ison sammion, johon talvella kannetaan lehmille vettä. Siihen jätti hän sammion toistaiseksi.
Rosina kuuntelee kujalla saunalle päin.
Niin, hän on kovin miettiväinen ja suruissaan.
Ei kuulu nyt saunalta enää vastojen lätinää, hyväilevästä löylystä, eikä naisväen kirkumista.
Nyt saunan ovea avataan. Erottaa Repekan itkeskelyä: tupaan tahtooRepekka, saamaan lilliä ja sitten mammimaan.
Kodassa kolisee kiulu muuripataan: ottavat kuumaa vettä … tyhjentyvän padan pohjalta. Pata kumisee, ja vettä läiskähtää permannon kalliolle.
Ja taas sulkeutuu saunan ovi, jonka kautta Rosina on kuullut peseytyvien naisten ja tyttöjen ääniä.
Vieläkään ei Rosina lähde saunaan. Hän tarkkaa niitä peseytyvien ääniä, pitää varaansa, milloin hän sinne voisi mennä. Tahtoo päästä Muttisen neidin kanssa vähän puhumaan.
Rosina on kyllä häntä vihannut, ja vihaa vieläkin. Siitä asti kun Rosina hänet ensi kerran näki, viime kesän alussa. Sinä kesänä oli Aapeli ahdistanut pahimmin Juutasta, ja Rosinahan oli luullut tuon neidin yllyttäneen herraa sellaiseen. Mokoma, jonka Rosina huomasi, ennenkuin oikein vakoilikaan, elävän Muttisen kanssa … elämää: vihkimättä. Yksin Maunon Pertassakaan ei vihkimättömyys ole Rosinasta hyvä, vaan paha se on: mitä se sellainen? Mutta Pertan pään ovatkin köyhän onnettomuudet sotkeneet, ja elämästään saa Pertta itse kärsiä. Kun taas pohatoilla: mikä pakko niillä on heittäytyä riettaiksi? Tahtovat rietastella. Eikö niille kukaan siitä mahda mitään? Mutta köyhien hairahdukset ovat heti ihmisten hampaissa…
Se neiti oli häijy … menneenä kesänä… Ei puhellutkaan…
Mutta herran ruuista se kuitenkin piti huolta. Ja juoksi oikein omin jaloin kylissä ostelemassa Muttiselle munia ja kaloja, jopa varasi niitä talveksikin. Niin, Muttisen pyykinkin se pesi, ihan tosissaan: kolmesti seisoi huvilan rannassa aamusta iltaan pesupunkan ääressä, pitäen savuavaa tulta padan alla. Ja se hautoi paitsi olkapäänsä kipeiksi auringonpaisteessa kätensäkin haavoille. Se oli Rosinasta ihme … ja hyvä. Ei tämä ihan herrastava ollut, se on totta, vaikka kuului koulutkin käyneen. Ei Rosina ollut tottunut moiseen niistä neideistä, joita oli käynyt joskus Muttisella. Ei varsinkaan hänen rouvastaan: sehän ei saanut unta koiranhaukunnalta öisin eikä kanan kaakatukselta aamuisin. Täältä mökiltä asti ne äänet häntä muka häiritsivät. Siksi, ettei hän tehnyt työtä, vaan makasi kello kymmeneen päivällä… Ja vaativakin se oli Saaralle, joka häntä vähän aikaa joutui passaamaan.
Ilkeä oli tämäkin neiti viime kesänä. Ei antanut itseään lähestyä: kerran Rosina tarjosi hänelle ystävyyden halusta täällä mökillä vastapaistettua leipää lämpimäisiksi, mutta se ei kelvannut…
Tosin neiti parin päivän kuluttua koetti selitellä Rosinalle, ettei herra anna hänen ottaa lämpimäisiä…
Eikä Rosina sitten ollut enää noille ylpeille ja heidän omasta mielestään paremmille tarjonnutkaan. Kun kerran tarjoaa, sitten suu kiinni.
Työn tekemisen ja rahalliset asiat se mokoma kyllä ymmärtää. Mutta varmaan se on yllyttänyt Muttista ahdistelemaan Käkriäistä, päästäkseen itse täällä isännöimään.
Siksipä ei Rosina ollut jaksanut pysyä menneenä talvena haukkumatta tätä neitiä vieraillekin, ketkä sattuivat Putkinotkon mökissä käymään. Yhä pahempaa odotti neidistä, jos se tänä kesänä tänne tulisi.
Mutta kuinkas kävi tänä iltana?
Minkäslainen tuo neiti nyt oli…? Ja olipa itse pompommiherrakin. Rosina odotti melkeinpä viimeistä iskua, kun herra yhtäkkiä ajoi lahteen ja joutui tuvan luokse, jonka seinät huutavat kontrahtiin vetoamista. Mutta vielä ei herra hiiskunut kontrahdista mitään, niinkuin viime syksynä.
Eikä se ollut puhunut niistä asioista myöskään Juutakselle saunassa, sen kuuli hän ohimennen mieheltään. Taikka ei liene Muttinen vielä ennättänyt, koska Juutas sanoi osanneensa kääntää asiat niistä jutuista syrjään.