Tavallisia väärin käsityksiä. — Maalliset tai ihmisluonnot ja taivaalliset tai henkiset luonnot. — Maallinen kirkkaus ja taivaallinen kirkkaus. Raamatun todistus henkiolennoista. — Kuolevaisuus ja kuolemattomuus. — Voiko kuolevaisilla olennoilla olla ikuinen elämä? — Oikeudellisuus armolahjoja suodessa. — Erään otaksutun periaatteen tutkiminen. — Täydellisyyden moninaisuus. — Jumalan yksinvaltiusoikeudet. — Jumala on pitänyt huolta ihmissuvusta riittävässä määrässä. — Kristuksen ruumiin valitseminen. Miten sen luonteen muutos saavutetaan.
Kykenemättöminä huomaamaan, että Jumalan suunnitelma ylimalkaan ihmissuvun suhteen tarkottaa sen ennalleenasettamista ihmisen alkuperäiseen tilaan — Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen — sekä että kristitty seurakunta poikkeuksena tästä yleisestä suunnitelmasta tulee muuttamaan luontoa, ihmisluonnosta henkiseen luontoon, ovat kristityt ylimalkaan luulleet, etteivät muut pelastu kuin ne, jotka saavat henkisen luonnon. Samalla kuin Raamattu lupaa elämää, siunausta ja ennalleenasettamista kaikille maan sukukunnille, tarjoaa ja lupaa se muutoksen henkiseen luontoon ainoastaan evankeliumin aikakautena valitulle seurakunnalle, eikä löydy ainoatakaan kohtaa, joka antaisi tukea sellaiselle toivolle joidenkuiden toisten suhteen.
Jos ihmissuvun suuri enemmistö pelastetaan kaikesta siitä alennuksesta, heikkoudesta, tuskasta, kurjuudesta ja kuolemasta, joka on johtunut synnistä, ja asetetaan ennalleen inhimilliseen täydellisyyden tilaan, jota ihminen ennen lankeemusta nautti, niin ovat he yhtä todellisesti ja täydellisesti pelastetut tästä lankeemuksesta kuin ne, jotka tämän evankeliumin aikakauden erityisen korkean kutsun johdosta tulevat "osallisiksi Jumalan luonnosta".
Kykenemättömyys oikein käsittämään, mitä merkitsee täydellinen ihminen, ymmärtämättömyyskuolevainenjakuolematonsanojen suhteen sekä väärät kuvaukset oikeudellisuudesta ovat kaikki yhdessä vaikuttaneet tähän erhetykseen ja pimittäneet monta muutoin helposti ymmärrettyä Raamatun kohtaa. Tavallinen käsitys on, joskaan sitä ei tue ainoakaan kohta Raamatussa, ettei täydellistä ihmistä ole koskaan ollut maan päällä; että se, mitä ihminen näkee maan päällä, on ainoastaan osittain kehittynyt ihminen, ja että hän, tullakseen täydelliseksi, täytyy pukeutua henkiseen luontoon, Tämä käsitys saa aikaan sekaannusta Raamatun käsittämisessä, sen sijaan että se kehittäisi sopusointua ja ihanuutta, joka johtuu "totuuden sanan oikeasta jakamisesta".
Raamattu opettaa, että on löytynyt kaksi, ja ainoastaan kaksi, täydellistä ihmistä, Aadam ja Jeesus. Aadam luotiin Jumalan kuvan mukaan, se on samoilla sielun ominaisuuksilla, mitä järkeen, muistiin, arvostelukykyyn ja tahtoon tulee, sekä siveellisillä ominaisuuksilla, joihin kuuluu oikeudenmukaisuus, suopeus, rakkaus j.n.e. "Maasta maallinen" oli hän maallinen kuva henkiolennosta, joka omisti samankaltaisia ominaisuuksia, joskin hyvin erilaisia määrään ja ulottuvaisuuteen nähden. Siinä määrin on ihminen Jumalan kuva, että Jumala voi vielä langenneelle ihmiselle sanoa: "Tulkaa ja katsokaamme kummalla on oikeus". — Jes. 1: 18.
Niinkuin Jehova on kaiken valtias, niin tehtiin ihmisestä kaiken maallisen hallitsija: — "meidän kuvamme… ja he vallitkoon kalat meressä ja taivaan linnut ja karjan ja koko maan" j.n.e. (1 Moos. 1: 26). Mooses sanoo meille (1 Moos. 1: 31), että Jumala katsoi ihmistä, jonka hänoli tehnyt— ei ainoastaan alkanut, vaan päättänyt — ja Jumala näki luomuksensa "sangen hyväksi", se on täydelliseksi, sillä Jumalan kannalta katsoen ei mikään, joka ei ole täydellistä, olesangen hyväähänen järjellä varustetuissa luoduissa olennoissaan.
Ihmisen täydellisyydestä, sellaisena kuin se oli luomisessa, sanotaan Ps. 8: 6—9: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi herraksi; kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle pannut: lampaat ja härät, kaiken, niin myös metsän eläimet, linnut taivaan alla ja kalat meressä". Muutamat, jotka tahtovat saattaa Raamatun sopusointuun kehitysopin kanssa, ovat esittäneet sen ajatuksen, että tämän paikan mainitseminen Hebr. 2: 7 täytyisi kääntää sanalla vähäksiaikaa, eikä vähässämäärinvähemmäksi enkeleitä. Kuitenkaan ei löydy tukea eikä syytä sellaiselle selitykselle. Tämä on otettu Ps. 8: 6, ja tarkka kreikkalaisten ja heprealaisten lauseitten vertaaminen ei jätä tässä kohdin epäilykselle sijaa. Siinä selvään lausuttu ajatus on: arvossa vähän vähempi kuin enkelit.
David puhuu psalmissa ihmisestä hänen alkuperäisessä tilassaan ja viittaa profeetallisesti siihen, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä suunnitelmaansa pitää ihmistä kuvanaan ja maan hallitsijana, sekä että hän tahtoomuistaahäntä, lunastaa hänet ja ennalleenasettaa hänet samaan tilaan jälteen. Apostoli (Hebr. 2: 7) kiinnittää huomion samaan seikkaan, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä aikomustaan; että ihmistä, alkuaan ihanaa ja täydellistä, maan kuningasta, tullaan muistamaan, etsimään ja ennalleenasettamaan. Hän lisää: Me emme vielä näe luvattua ennalleenasettamista, mutta me näemme ensimäisen askeleen, jonka Jumala on ottanut sen toimeenpanemisessa. Me näemme Jeesuksen kruunattuna tällä miehuuden kunnialla ja ihanuudella, jotta hän sopivana lunastushintana voisi maistaa kuolemaa kaikkien puolesta ja siten raivata tien ihmisen ennalleenasettamisessa kaikkeen siihen, mikä kadotettiin. Rotherham, eräs omantunnon tarkimmista kääntäjistä, kääntää tämän kohdan seuraavasti:
"Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä häntä etsit? Sinä teit hänetvähää vähemmäksisanansaattajia: ihanuudella ja kunnialla sinä kruunasit hänet ja asetit hänet kättesi töitten yli".
Ei myöskään, tule ajatella, että alempi aste ei voisi olla täydellinen. Olio voi olla täydellinen, joskin se on alemmalla olemassaolotasolla kuin toinen: siten olisi täydellinen hevonen alempana kuin täydellinen ihminen j.n.e. Löytyy eri luontoja, elollisia ja elottomia. Valaistaksemme asiaa teemme seuraavan taulun:
Eri asteilla Eri asteilla Eri asteilla Eri asteiltaolevia taivaallisia olevia maallisia olevia kasveja kivikunnassatai henkisiä tai eläinolentoja olentoja
Jumalallinen. Ihminen. Puu. Kulta.—— Nisäkäs. Pensas. Hopea.—— Lintu. Ruoho. Kupari.Enkeli Kala. Sammal Rauta.
Kukin näistä mineraalista voi olla puhdas, kuitenkin on kulta korkeimmassa arvossa. Jos kaikki kasvilajit saatettaisiin täydellisiksi, niin olisivat ne kuitenkin erilaiset luontoon ja arvoon nähden. Samalla tavalla eläimien kanssa: jos kukin laji tehtäisiin täydelliseksi, olisi moninaisuus yhä edelleen olemassa; sillä luonnon täydelliseksi tekeminen ei muuta luontoa. Hengelliset olennot, joskin täydelliset, ovat suhteessaan toisiinsa korkeammalla tai alemmalla asteella luontonsa ja lajinsa puolesta. Jumalallinen luonto on korkein ja kaikkien enkeliluontojen yläpuolella. Ylösnoustessaan tuli Kristus "niin paljon suuremmaksi" täydellisiä enkeleitä, kuin jumalallinen luonto on enkeliluontoa korkeampi. — Hebr. 1: 3—5.
Huomaa tarkoin, että joskin yllä esitetyssä taulussa mainitut luokat ovat selvästi erotetut ja erilaiset, voi niitä kuitenkin verrata toisiinsa seuraavalla tavalla: Korkein kivikunnan aste on alempi taivähää vähempikuin alin kasvikunnan aste, koska kasvullisuudessa löytyy elämää. Siten on korkein kasvikunnan astevähää vähempialinta eläinkunnan astetta, koska eläinten elämä alimmissa asteissaankin omistaa tietoisuuden omasta olemassaolostaan. Siten on ihminen, vaikkakin korkein eläimistä tai maallisista olennoista, "vähää vähempi enkeleitä", koska enkelit ovat henkisiä tai taivaallisia olentoja.
On suuri ero sen ihmisen välillä, jollaisena me näemme hänet, synnin alentamana, ja sen täydellisen ihmisen välillä, jonka Jumala teki kuvakseen. Synti on aikojen kuluessa vähitellen muuttanut niin hyvin hänen piirteensä kuin hänen luonteensa. Sadat sukupolvet ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. Siveelliset ja henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja, jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei enään kauvemmin johda korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillista voimaa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta, hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta, kun hän ensi alussa eli yhdeksänsataa vuotta saman rangastuksen alaisena. Mutta joskin ihminen on hänessä vaikuttavan synnin ja sen rangastuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, tulee hän kuitenkin asetettavaksi ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ruumiin ja sielun puolesta sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta. Kristus tulee kauttansa ennalleenasettamaan kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta menetettiin. (Room. 5: 18, 19). Ihminen ei menettänyt taivaallista, vaan maallisen paratiisin. Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä olemassaoloa, vaan inhimillisen olemassaolon; ja kaiken sen, mikä menetettiin, osti jälleen Lunastaja, joka selitti tulleensa kadonnutta etsimään ja lunastamaan. — Luuk. 19: 10.
Yllä olevaa lukuunottamatta on meillä todistuksia siitä, että täydellinen ihminen ei ole henkinen olento. Sanotaan, että meidän Herramme, ennenkuin hän jätti kirkkautensa ja tuli ihmiseksi, oli "Jumalan kaltainen" tai muotoinen — henkisessä muodossa, henkiolento; mutta koska hän, voidakseen tulla ihmissuvun lunastushinnaksi, täytyi tulla ihmiseksi, syntisen kaltaiseksi luontonsa puolesta, jonka edustajaksi hän kuolemassaan oli tuleva, niin oli tarpeellista, että hänen luontonsa tulisi muutetuksi. Paavali sanoo meille, ettei hän ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana, vaan astui hän kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon — tuli ihmiseksi; hän "tuli lihaksi". — Hebr. 2: 16; Fil. 2: 7, 8; Joh 1: 14.
Huomaa, että tämä opettaa, ettei enkeliluonto ole ainoa laatu henkiolentoja, vaan että se on alempi kuin se, mikä meidän Herrallamme oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi; ja hän ei silloin ollut niin korkeassa asemassa kuin nyt, sillä "Jumala on korottanut hänet kaiken yli" hänen kuuliaisuutensa tähden tullessaan ihmisen vapaaehtoiseksi lunastushinnaksi. (Fil. 2: 8, 9). Hän on nyt korkeimman asteen henkiolento, osallinen jumalallisesta (Jehovan) luonnosta.
Mutta siten me näemme ei ainoastaan todistuksen siitä, että jumalallinen, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi erotettuja, vaan todistaa se samalla, että täydellisenä ihmisenä oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän sisältää täydellinen enkeliluonto sen, että enkelit olisivat jumallisia ja Jehovan kanssa tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesusei ottanut enkelien luontoa, vaan toisen luonnon —ihmisten luonnon, ei epätäydellisen ihmisen luontoa, sellaisena kuin me sen omistamme, vaantäydellisenihmisluonnon. Hän tuliihmiseksi;ei siveellisesti turmeltuneeksi ja melkein kuolleeksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan ihmiseksi, joka omisti täyden elon voiman.
Jälleen täytyi Jeesuksen olla täydellisen ihmisen, muutoin ei hän olisi voinut pitää täydellistä lakia, joka on täysi mittatäydellisen ihmisen kyvystä. Ja hänen täytyi olla täydellisen ihmisen, muuten ei hän olisi voinut maksaa täydellistä lunastusta (vastaavaa hintaa, 1 Tim. 2: 6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetyn elämän puolesta, "sillä koska kuolema on tullutihmisenkautta, niin on myöskin kuolleiden ylösnousemus tullutihmisenkautta". (1 Kor. 15: 21). Jos hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin olisi se todistanut, että hän oli kirouksen alla, ja silloin hän ei olisi ollut sovelias uhri, ei myöskään olisi hän voinut pitää täydelleen Jumalan lakia. Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, ei kestänyt sitä ja tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi lunastajana maksaavastaavan hinnan. Nyt on kysymys tullut eteemme toisessa muodossa, nimittäin: Jos Jeesus lihassa oli täydellinen ihminen, kuten Raamattu täten osottaa, niin eikö se todista, että täydellinen ihminen omistaa ihmisluonnon, on lihallinen olento — ei enkeli, vaan vähän vähempi kuin enkeli? Järjellisestä johtopäätöksestä ei voi erehtyä, ja sitä paitsi on meillä psalmin kirjottajan hengen elähyttämä lausunto (Ps. 8: 6—9) sekä Paavalin viittaus siihen Hebr. 2: 7—9. Ei myöskään Jeesus ollut kokoonpantu kahdesta luonnosta. Kahden luonnon sekottaminen ei saa aikaan sitä eikä tätä, vaan jotakin epätäydellistä, sekasikiön tapaista, joka ei ole sopusoinnussa jumalallisen järjestelmän kanssa. Kun Jeesus oli lihassa oli hän täydellinen ihmisolento; ennen sitä oli hän täydellinen henkiolento, ja ylösnousemisensa jälkeen on hän korkeimman tai jumalallisen asteen henkiolento. Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen kasteensa kuvasi — kolmenkymmenen vuoden vanhana (täysi-ikäisyys lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä täysi-ikäisenämiehenä)— sai hän perintöpanttinsa jumalalliseen luontoon. (Matt. 3: 16, 17). Inhimillinen luonto täytyi tulla vihityksi kuolemaan, ennenkuin hän voi saada senpantin, joka oikeuttaa jumalalliseen luontoon. Meidän Herramme Jeesus ei tullut ennen täysin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin tämä vihkiytyminen oli todellakin suoritettu ja hän todellakin oli uhrannut inhimillisen luontonsa kuolemaan. Kun hän tuli mieheksi, tuli hän kuuliaiseksi kuolemaan asti;sentähdenon Jumala korottanut hänet jumalalliseen luontoon. (Fil. 2: 8, 9). Jos tämä Raamatun paikka on tosi, niin seuraa siitä, ettei häntä korotettu jumalalliseen luontoon, ennenkuin inhimillinen luonto oli todellakin uhrattu — kuollut.
Täten me näemme, ettei Jeesuksessa eri luonnot olleet sekotetut, vaan että hänen luontonsa muuttui kaksi kertaa: ensin henkisestä ihmisluontoon, sitten ihmisluonnosta korkeimman asteiseen henkiseen, jumalalliseen luontoon, ja joka kerralla jätettiin toinen luonto toisen puolesta.
Tässä suuremmoisessa esimerkissä täydellisestä ihmisyydestä, joka tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. Tulemalla ihmisen lunastukseksi, antoi Herramme Jeesuskorvauksensen puolesta, minkä ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku uskomalla Kristukseen ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen, ei henkisen vaan ihanan, täydellisen _ihmis_luonnon — sen luonnon, joka kadotettiin.
Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan rajattomasti harjottaa mieltäkiinnittävien, uusien ja vaihtelevien asioitten suhteen, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. Tällöin tulevat vaan luonnollisen ihmisen kyvyt lisääntymään ja kehittymään. Ihmisen autuaallinen osa kaikessa ijankaikkisuudessa tulee epäilemättä olemaan tiedon ja taidon lisääntyminen; kuitenkin tulee hän yhä edelleen olemaan ihminen; ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydemmässä määrässä käyttämään niitä ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, joita hän jo omistaa. Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle ei hän voi toivoa pääsevänsä, eikä hän myöskään halua tunkeutua; sillä hänen toivonsa ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.
Joskin Jeesus ihmisenä oli esimerkki siitä täydellisestä ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee ennalleenasetettavaksi, niin on hän ylösnousemisensa jälkeen esimerkki siitä ihanasta jumalallisesta luonnosta, josta voittava seurakunta, ylösnousemisessaan, hänen kanssaan tulee osalliseksi.
Joskin tämä aikakausi on pääasiallisesti aiottu sen luokan kehittämistä varten, jolle on tarjottu luonnonmuutos, ja joskin apostolien kirjeet ovat omistetut tämän "pienen lauman" opastusta varten, niin ei pidä kuitenkaan luulla, että Jumalan suunnitelma päättyisi tekemällä tämän valitun joukon täysilukuiseksi. Ei myöskään toiselta puolen pidä mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset jumalallisesta luonnosta, henkisistä ruumiista j.n.e., jotka tälle "pienelle laumalle" ovat annetut. Näille ovat ne "kalliit ja suuret lupaukset" annetut yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle. Voidaksemme oikealla tavalla jakaa totuuden sanaa, täytyy meidän ottaa huomioon, että Raamattu puhuu kahtena eri asiana "pienen lauman" jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleen asetetun maailman ihmisluonnon täydellisyydestä.
Kysykäämme nyt lähemmin: Mitä ovat henkiolennot? Mitkä ovat niiden kyvyt, ja mitkä lait hallitsevat niitä? Monet näyttävät luulevan, koska eivät ymmärrä henkiolentojen luontoa, että ne kuuluvat ainoastaan satumaailmaan, ja tämän aineen suhteen vallitsee paljon taikauskoa. Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Joskin hän viittaa siihen, että ihmiseltä puuttuu kykyä käsittämään korkeampaa henkistä luontoa (1 Kor. 2:14), sanoo hän selvästi, ikäänkuin vastustaakseen satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkinen ruumis samoin kuin luonnollinen (inhimillinen) ruumis, taivaallinen samoin kuin maallinen, ja toinen on maallisten kirkkaus samoin kuin toinen taivaallisten kirkkaus. Maallinen kadotettiin, kuten olemme nähneet, ensimmäisen Aadamin synnin kautta ja tulee Herra Jeesus ja hänen morsiamensa (Kristus-henkilö, pää ja ruumis) sen ennalleen asettamaan suvun hyväksi tuhatvuotishallituskautena. Taivaallisen kirkkautta ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut sen uskon silmälle ilmestyä sanan kautta. Nämä kirkkaudet ovat selvästi erotetut ja erilaiset. (1 Kor. 15: 38—49). Me tiedämme osaksi, mitä luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt sellaiset, joskin me ainoastaan sinnepäin voimme kuvitella mielessämme sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä "se, mikä on syntynyt lihasta, on lihaa". Ja koska löytyy kaksi selvästi erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se sitten lieneekään, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen, taivaaseen kuuluva, henkinen — "se, mikä on hengestä syntynyt, on henki". Mutta, mitä henkiruumis on, emme tiedä, sillä "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta… me tulemme hänen kaltaisiksensa" — meidän Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. — Joh. 3: 6; 1 Joh. 3: 2.
Meillä ei ole mitään tietoa mistään olennosta, joko henkisestä tai inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi, lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan. Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkauserikirkkautta, ja maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.
Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka silmät avattiin.
Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmistenkaltaisina. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen, kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. — Tuom. 6: 11—22; 13: 20.
Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli, hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan. 10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.
Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania; kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he esiintyvätlihallisessa verhossakuten ihmiset. Nämä lopputulokset tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. (Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko hän olinäkymättömänäläsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisenkaltaisena.
Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.
Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken ennalleenasettamisen suorittamisessa.
Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.
Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen, joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin Raamatussa.
"Kuolevaisuus"merkitsee asemaa tai tilaa, joka onaltis kuolemalle, ei kuollutta tilaa, vaan tilaa, jossa kuolema onmahdollinen.
"Kuolemattomuus"merkitsee asemaa tai tilaa, jokaei ole altis kuolemalle;ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa kuolema onmahdoton.
Tavallinen mutta väärä käsityskuolevaisuudestaon se, että se on asema tai tila, jossa kuolema on välttämätön, samalla kuin tavallinen käsitys kuolemattomuudesta tulee lähemmäksi totuutta.
Sanakuolematonmerkitsee sitä, mikäei kuole; joten itse sanan muodostus ilmaisee sen oikean merkityksen. Senkuolevaisuudestayleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: oliko Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan. He ajattelevat, että jos hän olikuolematon, niin ei Jumala olisi voinut sanoa: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman", koska kuolemattomalle olennolle on mahdotonta kuolla. Tämä on järjellinen johtopäätös. Toiselta puolen sanovat he: Jos hän oli kuolevainen, niin millä tavalla voi silloin selitys: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman", olla uhkaus tai rangastus, koska hän (heidän väärän käsityksensä mukaan) ei minkäänlaisissa olosuhteissa olisi voinut välttää kuolemaa?
Vaikeus on, kuten huomataan, siinä väärässä merkityksessä, joka annetaan sanallekuolevaisuus. Sovelluta oikea määritelmä, ja kaikki on selviävä. Aadam oli kuolevainen, se on, hän oli sellaisessa tilassa, jossa kuolema on mahdollinen. Hänellä oli täydessä määrin täydellinen elämä, muttaei elämää itsessänsä. Hänen elämänsä oli elämää, joka saiylläpitonsa"kaikkinaisista paratiisin puista", kiellettyä puuta lukuunottamatta, ja niin kauvan kuin hän oli tottelevainen ja sopusoinnussa luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu — ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. Tältä kannalta katsoen oli Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin oli hän sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen — hän olikuolevainen.
Me tulemme siis seuraavaan kysymykseen: Jos Aadam oli kuolevainen ja asetettiin koetukselle, niin koeteltiinko häntä kuolemattomuutta varten? Yleinen vastaus on myöntävä. Me vastaamme kieltävästi. Hänen koetuksensa oli osottava, oliko hän arvollinen tai arvoton sen elämän ja niiden siunauksien jatkamiseen, jotka hän jo omisti. Koska ei missään ole luvattu, että hän kuuliaisuutensa nojalla tulisi kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut sikseen. Hänelle oli luvattuniiden siunausten jatkaminen, joita hän silloin nautti, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen, ja häntä uhkasi kaiken menetys — kuolema — jos hän oli tottelematon. Väärä käsityskuolevaisuus-sanan merkityksestä, vaikuttaa sen, että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole, ovat kuolemattomia. Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen Isämme, meidän Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on kuitenkin harhaluulo: suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelit tulevat aina olemaan kuolevaisia; joskin he ovat täydellisyyden ja autuuden tilassa, niin tulee heillä aina olemaan kuolevainen luonne, joka voisi kuolla, jos se tekisi rikoksen. Heidän tilansa turvallisuus tulee, kuten Aadamin, riippumaan kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan, jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman antaa kaiken vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat, tulee täydelleen todistamaan se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut syntiä.
Ei missään Raamatun paikassa sanota, että enkelit olisivat kuolemattomia, ei myöskään ihmiskunnasta, että se, kun se on tullut ennalleenasetetuksi, olisi kuolematon. Ainoastaan jumalalliselle luonnolle omistetaan kuolemattomuus — alkuaan yksin Jehovalle, sittemmin meidän Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä korkealle korotetussa asemassaan; ja vihdoin on kuolemattomuus luvattu seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se hänen kanssaan kirkastetaan. — 1 Tim. 6: 16; Joh. 5: 26; 2 Piet. 1: 4; 1 Kor. 15: 53, 54.
Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu ainoastaan jumalalliseen luontoon, vaan myöskin, että enkelit ovat kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan tulee hävitettäväksi. (Hebr. 2: 14.) Se seikka, että hän voidaan tehdä tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan luokkaan kuuluvina, ovat kuolevaisia.
Siten me näemme, että, kun parantumattomat syntiset ovat poistetut, tulevat sekä kuolemattomat että kuolevat olennot ainaisesti elämään ilossa, autuudessa ja rakkaudessa. Korkein luokka omistaa luonnon, johon ei kuolema voi vaikuttaa ja, jossa asuu elämä — elämä itsessään (Joh. 5: 26), ja toisella luokalla on luonto, johon kuolema voi vaikuttaa, mutta joka kuitenkin, omistaessaan täydellisen olennon ja täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei anna mitään aihetta kuolemaan. Jumalan laki tulee heidät hyväksymään ja heidät varustetaan aina niillä aineksilla, jotka ovat välttämättömät heidän täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he koskaan kuole.
Kuolevaisuus ja kuolemattomuussanojen oikea käsittäminen ja tapa, jolla niitä käytetään Raamatussa, tekee tyhjäksi itse perustuksen tuolle opille ikuisesta vaivasta. Tämä oppi johtuu tuosta Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi ihmisen kuolemattomaksi, ettei hänen olemassaolonsa, voi lakata, ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. Tästä johtuva ajatus on se, että parantumattomien täytyyjatkaa elämäänsäjossakin ja jollakin tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, niin täytyy heidän ikuisuutensa olla ikuista kurjuutta. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten ikuista oloa vastaan: että ihminen on kuolevainen; sekä että täysi rangastus tahallisesta rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei tule olemaan ikuinen elämä tuskissa, vaan toinen kuolema. "Sen sielun, joka tekee syntiä, pitää kuoleman."
"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."
Room. 9: 20.
Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista, ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaayhdenkorkeaan asemaan, niin täytyy hänenoikeudenmukaisestitehdä kaikkien kanssa samalla tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneetoikeutensa, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan asemaan.
Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla tavalla kaikkien enkeleiden kanssa — ja kaikkien ihmisten kanssa. Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut, niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso — jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen otaksuttuun periaatteeseen.
Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?
Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin "taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.
On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta.Suosiostajohtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.
Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika, joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä, poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14: 11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.
Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen, että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen. Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi, että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyilläehdoillavalitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaanansaitsisivatsen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon jollakin tasolla.
"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan Jumalan armosta" — hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä, että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit, jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" — tai pienempää kunniaa varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut, muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.
"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen] luonut:Kysykääminulta tulevaisia asioita;jättäkääminulle minun lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin, kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään monet lankeevat tähän eksytykseen.
Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta — hänen kättensä työ —, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.) Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e. (Ps. 8: 5—9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten sen edustaja, Aadam, oli. — Ap. t. 3: 19—21.
Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen. Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa, ei katoavaisuudesta merkkiäkään — ei edes sellaisesta pelkoakaan. Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että ylösnousemistyö on täytetty. — Ilm. 21: 4.
Ja tämä muutos koskee ainoastaan inhimillistä yhteiskuntaa. Me muistamme myöskin, että maa, joka "tehtiin asuttavaksi" tällaista sukua varten, tulee heille olemaan sopiva ja miellyttävä asuinpaikka, jota kuvasi Eedenin paratiisi, johon ihmiskunnan edustaja ensin asetettiin. Paratiisi tulee ennalleenasetettavaksi. Maa ei tulee enää kantamaan orjantappuroita ja ohdakkeita ja vaatimaan ihmistä tekemään työtä otsansa hiessä leivän hankkimista varten, vaan "maa antaa [helposti ja luonnollisesti] satonsa". "Erämaa on kukoistava niinkuin kukkainen", eläimet tulevat täydellisiksi, halukkaiksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi, luonto kaikessa suloisessa moninaisuudessaan on kaikkialla kehottava ihmistä näkemään ja tuntemaan Jumalan ihanuutta, valtaa ja rakkautta, ja mieli ja sydän on iloitseva hänessä. Tuo levoton pyrkiminen saavuttamaan jotakin uutta, joka nyt on vallalla ei ole luonnollinen vaan luonnoton tila, joka johtuu meidän epätäydellisyydestämme ja nykyisestä ympäristöstämme, joka ei meitä tyydytä. Tuo rauhaton uuden tavotteleminen ei ole Jumalan kaltaista. Useimmat asiat ovat Jumalalle vanhoja, ja Herraa miellyttävät enimmän ne asiat, jotka ovat vanhoja ja täydellisiä. Samoin on ihmisen laita, kun hän on asetettu ennalleen Jumalan kuvaksi. Täydellinen ihminen ei tule täysin tuntemaan tai käsittämään henkiolentojen kirkkautta eikä hän sentähden pidä sen saavuttamista suotavana, koska hän on toista luontoa, samoin kuin kalat ja linnut enimmin pitävät omasta luonnostaan ja valtakunnastaan. Ihmisen valtaa niin se ihanuus, joka ympäröi häntä inhimillisessä tasossa, ettei hän ikävöi tai toivo toista luontoa tai toisia olosuhteita, kuin ne, joista silloin nautitaan. Silmäys seurakunnan nykyiseen tilaan valaisee tätä. "Kuinka vaikea" onkaan niiden, joilla on tämän maailman rikkauksia mennä Jumalan valtakuntaan. Ne harvat asiat, jotka nyt omistetaan, omaavat nytkin tänä pahana ja kuoleman herrauden aikana sellaisen vallan ihmisluonnon yli, että me tarvitsemme erityistä Jumalan apua kiinnittääksemme katseemme henkisiin lupauksiin.
Että kristillinen seurakunta, Kristuksen ruumis, on poikkeus Jumalan yleisestä suunnitelmasta ihmissuvun suhteen, selviää siitä esityksestä, että sen valitseminen oli määrätty jumalallisessa suunnitelmassa ennen maailman perustusta (Ef. 1: 4, 5), jona aikana Jumala ei ainoastaan nähnyt suvun lankeamista syntiin, vaan myöskin määräsi ennakolta sen luokan vanhurskauttamisen, pyhittämisen ja kirkastamisen, jota hän evankeliumin aikana on kutsunut maailmasta tulemaan poikansa kuvan kaltaiseksi, tulemaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja Kristuksen Jeesuksen kanssaperilliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa pannakseen toimeen maailmaa käsittävän vanhurskauden ja rauhan. — Room. 8: 28—30.
Tämä osottaa, että valinta tai seurakunnan vaali oli jotakin, jonka Jumala puolestaan oli ennakolta määrännyt; mutta huomaa: se ei ollutseurakunnan yksilöllistenjäsenten ehdoton valinta. Jumala määräsi ennen maailman perustamista, että sellainen joukko oli valittava sellaista tarkotusta varten, määrättynä aikana, evankeliumin aikana. Joskaan emme epäile, että Jumala olisi voinut ennakolta nähdä, kuinka kukin yksityinen seurakunnan jäsen tulee menettelemään, ja tietää tarkoin ennakolta, ketkä tulisivat arvokkaiksi ja siitä syystä "pienen lauman" jäseniksi, niin ei tämä kuitenkaan ole se tapa, jolla Jumalan sana esittää opin valitsemisesta. Apostolit eivät koettaneet terottaa ajatusta henkilökohtaisesta ennakolta määräämisestä, vaan että Jumala aikomuksessaan oli ennakolta määrännyterään luokantai määrätyn joukon joka saisi omistaa tuon kunnia-aseman, ja että sen valitseminen tapahtuisi määrätyillä ehdoilla, joihin kuuluisivat vaikeat koettelemukset uskoon, kuuliaisuuteen ja maallisten oikeuksien uhraamiseen nähden j.n.e., aina kuolemaan asti. Henkilökohtaisen koetuksen ja henkilökohtaisen "voittamisen" kautta valitaan tai hyväksytään sitenennakolta määrätyn luokanyksityiset jäsenet kaikkiin niihin siunauksiin ja etuihin, jotka Jumala on ennakolta määrännyt tätä luokkaa varten.
Sana kirkastanut Room. 8: 30 johtuu kreikkalaisesta sanastadoxazoja merkitse myöskunnioittanut. Se asema, johon seurakunta valitaan on suuri kunnia-asema. Ei kukaan olisi voinut ajatella niin suuren kunnian voittamista. Niinpä meidän Herramme Jeesus kutsuttiin ensin, ennen kuin hän voi tavoitella tuota kunniaa, kuten me luemme: "Niinmyös Kristus ei ole itseään kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinun synnytin'." Taivaallinen Isä kunnioitti siis meidän Herraamme Jeesusta, ja jokaista valitussa joukossa, joka tulee hänen kanssaperillisekseen, tulee Jumalan suosio siten kunnioittamaan. Seurakunta saa kokea samalla tavalla kuin sen pää tämän "kunnian" alkua silloin kuin Jumalasiittääsen jumalalliseen luontoon totuuden sanan kautta (Jaakob. 1: 18), ja he tulevat kunniasta täydelleen osallisiksi, silloin kun he ovatsyntyneethengestä henkisiksi olennoiksi — jotka ovat kirkastetun pään kaltaisia. Niiden, joita Jumala tahtoo täten kunnioittaa, täytyy olla täydelliset ja puhtaat, mutta kun me perinnön kautta olimme syntiset, niin ei hän ainoastaan kutsunut meitä ja tarjonnut meille kunniaa, vaan hän piti myös huolta meidänvanhurskauttamisestammesynnistä poikansa kuoleman kautta, jotta hän tekisi meidät kykeneviksi saavuttamaan sen kunnian, johon hän meidät kutsuu.
Valitessaan pientä laumaa lähettää Jumala hyvin yleisen kutsun — "monet ovat kutsutut". Kaikki eivät ole kutsutut. Kutsu rajotettiin ensin meidän Herramme toiminnan aikana, Israeliin lihan puolesta; mutta nyt Jumalan palvelijat vaativat (eivät pakota) niin monta kuin he tapaavat (Luuk. 14: 23) tähän erityiseen armojuhlaan. Mutta eivät kaikki niistä, jotka kuulevat ja tulevat, ole arvolliset. Häävaatteet (Kristuksen meidän puolestamme laskettu vanhurskaus) tarjotaan jokaiselle, mutta muutamat eivät tahdo panna niitä päällensä ja täytyvät tulla hyljätyiksi, ja niistä jotka pukeutuvat vanhurskauden vaippaan, ja jotka saavat kunnian tulla siitetyiksi uuteen luontoon, eivät kaikki onnistu pysymään lujina kutsussaan ja valinnassaan olemalla uskolliset liitossaan. Niistä, jotka ovat arvolliset esiintymään Karitsan kanssa kirkkaudessa, sanotaan, että he ovat:"kutsutut ja valitut ja uskolliset". — Ilm. 14: 1 ja 17: 14.
Kutsu on tosi. Jumalan aikomus valita ja korottaa seurakunta on muuttumaton; mutta tähän valittuun luokkaan tuleminen riippuu ehdoista. Kaikkien, jotka tahtovat tulla osallisiksi edeltäpäin määrätystä kunniasta, täytyy täyttää kutsun ehdot. "Kun meillä on lupaus tulla hänen lepoonsa, niin peljätkäämme siis, ettei joku teistä olisi jäänyt jälelle." (Hebr. 4: 1.) Joskaan suuri suosio ei riipusiitä, joka tahtoo, eikäsiitä, joka juoksee, niin on se kuitenkinsitä varten, joka tahtoo, jasitä varten, joka juoksee, sitten kun häh on tullut kutsutuksi.
Sen jälkeen kun me täten, kuten me toivomme, olemme selvästi osottaneet Jumalanehdottoman oikeuden ja tarkotuksentehdä, mitä hän tahtoo omallaan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, että se periaate, joka painaa leimansa kaikkien Jumalan suosiolahjojen antamiselle, on toimiminen kaikkien parhaaksi.
Kun me siis, Raamattuun vedoten pidämme todistettuna, että ihmis- ja henkiluonto ovat erilaiset ja selvästi erotetut — että kahden luonnon sekotus ei sisälly Jumalan tarkotukseen, vaan olisi tällainen luonto epätäydellinen, sekä että muutos luonnosta toiseen ei ole tavallista, vaan poikkeus, yhdessä ainoassa tapauksessa: joka koskee Kristushenkilöä päätä ja ruumista — niin herää meissä silloin syvä mielenkiinto oppia tuntemaan, miten muutos tulee toteutumaan, millä ehdoilla se voidaan voittaa, ja millä tavalla se tulee tapahtumaan.
Ne ehdot, joilla seurakunta yhdessä Herransa kanssa voi tulla korotetuksi jumalalliseen luontoon (2 Piet. 1: 4), ovat aivan samat kuin ne, joilla hän sen sai: astumalla hänen askeleissaan, jättämällä itsensä eläväksi uhriksi ja siten uskollisesti toimia vihkiytymyslupauksensa mukaan, kunnes uhraus päättyy kuolemaan. Tämä luonteen muutos, ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, annetaan palkintona niille, jotka evankeliumin aikakautena uhraavatihmisluontonsa, kuten Herra teki,senkaikkien harrastusten, toiveitten ja pyrkimysten kanssa mitä nykyaikaan tai tulevaisuuteen tulee — aina kuolemaan asti. Ylösnousemisessa tulevat sellaiset heräämään, ei että he tulisivat muun ihmissuvun kanssa osallisiksi siunatusta ennalleenasettamisesta ja kaikista siitä johtuvista siunauksista, vaan tullakseen osallisiksi Herransa kaltaisuudesta, kunniasta ja ilosta saaden yhdessä hänen kanssaan Jumalallisen luonnon. — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 12.
Uuden luonnon alku ja kehitys verrataan ihmiselämän alkuun ja kehitykseen. Kuten toisessa tapauksessa ensin on sikiäminen ja sitten syntyminen, niin on myös toisessakin. Pyhien sanotaan siinneen Jumalan totuuden sanan kautta. (1 Piet. 1: 3; 1 Joh. 5: 18, Jaak. 1: 18.) Se on, Jumala antaa heille ensimäisen herätyksen jumalalliseen elämään sanansa kautta. Kun he, tultuaan vanhurskautetuksi vapaasta armosta uskomalla lunastukseen, kuulevat kutsun: "Antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi [joka on lunastettu, vanhurskautettu] ja [sentähden] Jumalalle otolliseksi uhriksi; joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne" (Room. 12: 1), ja kun he, kuuliaisina kutsulle täydelleen vihkivät vanhurskautetun ihmisyytensä Jumalalle eläväksi uhriksi, Jeesuksen uhrin rinnalla, niin hyväksyy Jumala sen, ja heti tässä toimituksessa alkaa heidän henkinen elämänsä. Sellaisina alkavat he heti ajatella ja toimia kuten uusi [muuttunut] mieli vaatii, inhimillisten pyyteiden ristiinnaulitsemiseen asti. Vihkiytymyssilmänräpäyksestä asti laskee Jumala heidät "uusiksi luomuksiksi".
Embryo-tilassaolevilta "uusilta luomuksilta" häviävät entiset asiat (inhimilliset toivomukset, toiveet, suunnitelmat j.n.e.) ja kaikki tulee uudeksi. Kehittymätön "uusi luomus" jatkaa kasvamistaan ja kehittymistään, siinä määrin kuin vanha inhimillinen luonto toiveineen, tarkotuksineen, toivomuksineen j.n.e. ristiinnaulitaan. Nämä kaksi kehitystä jatkuvat samanaikuisina aina siitä ajasta asti kun vihkiytyminen alkaa, kunnes inhimillisen kuolema ja henkisen luonnon syntyminen seuraavat. Sitä myöten kun Jumalan henki jatkaa sanansa kautta yhä edelleen suunnitelmiensa paljastamista, tekee hän meidän kuolevaiset ruumiimme eläviksi (Room. 8: 11) ja saattaa täten nämä kuolevaiset kykeneviksi palvelemaan häntä; mutta kun aika tulee, niin me saamme uudet ruumiit — henkiset, taivaalliset, kaikissa suhteissa sovelletut uuden, taivaallisen mielen mukaisiksi.
"Uuden luomuksen"syntyminentapahtuu ylösnousemuksessa (Kol. 1: 18), ja tämän luokan ylösnousemusta kutsutaan ensimäiseksi (tai ylevimmäksi) ylösnousemukseksi. (Ilm. 20: 6.) Tulee muistaa, ettemme me todellisuudessa ole henkiolentoja ennenkuin ylösnousemuksessa, joskin meidät siitä ajasta, kun me saimme lapseuden hengen, lasketaan sellaisiksi. (Room. 8: 23—25; Ef. 1: 13, 14, Room. 6: 10, 11.) Kun me tulemme todellisiksi henkiolennoiksi, se on kun me olemme syntyneet hengestä, niin emme kauvemmin ole lihallisia olentoja; sillä se "mikä hengestä on syntynyt, onhenki".
Hengestä sikiäminen vihkiytymisessä täytyy tapahtua ennen tätä syntymistä henkiseen luontoon ylösnousemisessa, yhtä varmasti kuin lihassa sikiäminen tapahtuu ennen lihassa syntymistä. Kaikki jotka ovat syntyneet lihasta ensimäisen Aadamin, tuon maallisen, kuviksi, sikisivät ensin lihasta; ja muutamat ovat siinneetuudelleenJumalan hengestä, totuuden sanan kautta, jotta he, kun aika on tullut, syntyisivät hengestä taivaallisen kuvaksi ensimäisessä ylösnousemisessa: "Niinkuin meissä on ollut maallisen kuva — niin meissä [seurakunnassa] on myös oleva taivaallisen kuva" — ellei lankeemusta tapahdu. — 1 Kor. 15: 49; Hebr. 6: 6.
Joskin taivaallisen kutsumuksen vastaanottaminen ja meidän vihkiytymisemme kuuliaisuuteen sitä kohtaan ratkaistaan yhdessä hetkessä, niin tapahtuu kuitenkin jokaisen ajatuksen saattaminen sopusointuun Jumalan mielen jälkeen asteettain; se on sen asteettaista suuntaamista taivaaseen päin, joka luonnostaan taipuu maata kohti. Apostoli kutsuu tätä muuttumiseksi, sanoen: "Älkää muodostautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa [taivaalliseen luontoon]mielenne uudistuksenkautta, tutkiaksenne mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto on." — Room. 12: 2.
Tulee huomata, että nämä apostolin sanat eivät kohdistu uskottomaan maailmaan, vaan niihin, jotka hän tunnustaa veljiksi, kuten edellisestä värssystä huomataan: "Niin minä… kehotan teitä,veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi."
Luullaan ylimalkaan, että kun ihminen kääntyy synnistä vanhurskauteen ja epäuskosta ja vihollisuudesta Jumalaa kohtaan ja rupeaa luottamaan häneen, että tämä on se muutos, jota Paavali tarkottaa. Tämä on todellakin suuri muutos, mutta eisemuutos, jota Paavali tarkottaa. Tämä on luonteen muutos: mutta Paavali tarkottaa luonnon muutosta, joka määrätyillä ehdoilla on luvattu uskoville evankeliumin aikakautena, ja hän kehottaauskoviatäyttämään nämä ehdot. Ellei tällainenluonteenmuutos jo olisi tapahtunut niissä, joita hän puhuttelee, niin ei hän olisi voinut kutsua heitä veljiksi — vieläpä veljiksi, joilla oli jotakin "pyhää ja Jumalalle otollista", jonka he voivat uhrata; sillä ainoastaan ne, jotka ovat vanhurskautetut uskomalla lunastukseen, laskee Jumala pyhiksi ja otollisiksi.Luonnonmuutos tulee niille lopputulokseksi, jotka evankeliumin aikana uhraavat vanhurskautetun ihmisyytensä, kuten Jeesus uhrasi täydellisen ihmisyytensä, luopuen kaikista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan vastaiseeninhimilliseenolemassaoloon ja jättäen huomioonottamatta nykyiset inhimilliset nautinnot, etuudet, oikeudet j.n.e. Ensiksi uhrataan inhimillinen tahto ja sen jälkeen emme saa antaa oman tai jonkun toisen inhimillisen tahdon vaan ainoastaan jumalallisen tahdon meitä ohjata. Jumalallinen tahto tulee meidän tahdoksemme ja me emme pidä inhimillistä tahtoa omanamme, vaan toisen tahtona, joka on jätettävä huomioonottamatta ja uhrataan. Sitten kun jumalallinen tahto on tullut meidän tahdoksemme, alamme ajatella, päättää ja ratkaista asioita jumalallisen näkökannan mukaan: Jumalan suunnitelma tulee meidän suunnitelmaksemme, ja Jumalan tiet tulevat meidän teiksemme. Ei kukaan voi täysin ymmärtää tätä muutosta, joka ei täydellä todella ole uhrannut itseään ja sen perustuksella saanut kokea sitä. Ennen me saimme nauttia kaikesta, mikä ei todella ollut synnillistä, sillä maailma ja kaikki sen hyvyys tehtiin sitä varten, että ihminen saisi nauttia siitä, ja ainoa vaikeus oli kukistaa syntisiä taipumuksia. Mutta vihkiytyneet, muuttuneet, eivät tarvitse ainoastaan kukistaa syntisiä taipumuksiaan, vaan täytyy heidän myös uhrata nykyajan maallinen hyvyys ja omistaa kaikki voimansa Jumalan palvelukseen. Ja ne, jotka ovat uskolliset palveluksessa ja uhraamisessa, tulevat todellakin päivittäin kokemaan, että tämä maailma ei ole heidän lepopaikkansa, ja ettei heillä ole täällä pysyväistä sijaa. Mutta heidän sydämensä ja toiveensa kääntyvät siihen "sabatin lepoon, joka vielä on jälellä Jumalan kansaa varten". Ja tämä siunattu toivo elähyttää ja kiihottaa puolestaan jatkuvaan uhrautumiseen.
Siten uusiutuu tai muuttuu mieli vihkiytymisen kautta, ja toivomukset, toiveet ja päämäärä alkavat kohoutua henkisiin ja näkymättömiin luvattuihin asioihin samalla kuin inhimilliset toiveet y.m. kuolevat. Ne, jotka näin ovat muuttuneet tai ovat muuttumassa, lasketaan "uusiksi luomuksiksi", jotka Jumala on siittänyt ja siinä määrin ovat he osalliset jumalallisesta luonnosta. Huomaa tarkoin, mikä ero on näiden "uusien luomuksien" ja niiden uskovaisten ja "veljien" välillä, jotka ovat ainoastaan vanhurskautetut. Ne, jotka kuuluvat tähän jälkimmäiseen luokkaan, ovat vielä maasta maallismieliset, ja synnillisiä himoja lukuunottamatta, ovat heidän toiveensa, toivomuksensa ja tarkotusperänsä sellaisia, jotka tulevat täysin tyydytetyiksi luvattuna ennalleenasettamisaikana. Mutta ne, jotka kuuluvat edelliseen luokkaan, eivät ole tästä maailmasta, niinkuin ei Kristuskaan ollut tästä maailmasta, ja heidän toiveittensa keskipisteenä ovat nuo näkymättömät asiat, missä Kristus on Jumalan oikealla puolella. Mahdollisuus maalliseen kirkkauteen, joka niin hurmaa luonnollista ihmistä, ei kauvemmin olisi tyydyttävä osuus niille, jotka tuo taivaallinen toivo on siittänyt, niille, jotka näkevät taivaallisten lupausten kirkkauden, ja jotka näkevät sen tehtävän, joka on heille jumalallisessa suunnitelmassa osotettu. Tämä uusi, jumalallinen mieli on meidän perintöpanttimme jumalalliseen luontoon — mieleen ja ruumiiseen. Muutamat ehkä hämmästyvät tästä lauseparresta, jumalallinen ruumis; mutta meille sanotaan, että Jeesus on nyt Isänsä olemuksen kuva, ja että ne, jotka voittavat, "tulevat hänenkaltaisiksensa" ja "näkevät hänet sellaisena kuin hänon". (1 Joh. 3: 2). "On luonnollinen [inhimillinen] ruumis, ja on henkinen ruumis". (1 Kor. 15: 44). Me emme voisi ajatella taivaallista Isäämme tai Herraamme Jeesusta ainoastaan suurina luonteina ilman ruumiita. Heidän ruumiinsa ovat kirkkaita, henkisiä ruumiita, joskaan ei vielä ole ilmestynyt kuinka suuri se kirkkaus on, eikä se tule ilmestymään ennenkuin me tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
Kunmielenmuuttuminen inhimillisestä henkiseen tapahtuu vähitellen, niinruumiinmuuttuminen inhimillisestä henkiseen ei tapahdu vähitellen, vaan silmänräpäyksessä (1 Kor. 15: 52). Nyt, kuten Paavali sanoo, on meillä tämä aarre (jumalallinen mieli) saviastiassa, mutta kun aika tulee, tulee lahja olemaan ihanassa astiassa, joka sopii sitä varten — henkisessä ruumiissa.
Me olemme nähneet, että ihmisluonto on henkisen luonnon kuva. (1 Moos. 5: 1). Esimerkiksi Jumalalla on tahto, samoin on ihmisillä ja enkeleillä; Jumalalla on järki ja muisti, samoin on hänen järjellisillä luomuksillaan — enkeleillä ja ihmisillä. Sielun toiminnan luonne on molemmilla sama. Samojen tosiasiain ja samankaltaisten olosuhteitten vallitessa voivat nämä eri luonnot saavuttaa samoja lopputuloksia. Joskin jumalallisen luonnon, enkeliluonnon ja ihmisluonnon sielunkyvyt ovat samankaltaiset, niin me kuitenkin tiedämme, että henkisillä luonnoilla on voimia, jotka ulottuvat ihmisluonnon voimien toiselle puolelle ja ovat niitä suuremmat — voimia, joiden me emme usko johtuvan erilaisista kyvyistä, vaan samojen kykyjen suuremmasta ulottuvaisuudesta ja niistä eri olosuhteista, joissa ne vaikuttavat. Inhimillinen luonto on täydellinen henkisen luonnon maallinen kuva, omistaen samoja lahjoja, joita kuitenkin maallinen piiri rajottaa, sekä kyvyn ja mielen nähdä ainoastaan niin paljon maallisen piirin ulkopuolelle, kuin Jumala näkee hyväksi ilmottaa ihmiselle hänen hyödykseen ja autuudekseen.
Jumalallinen luonto on henkiluontojen korkein aste, ja kuinka mittaamaton onkaan Jumalan ja hänen luotujensa etäisyys toisistaan. Me voimme ainoastaan vilahduksella jossain määrin nähdä jumalallisen viisauden, voiman ja hyvyyden kirkkautta, kun hän kuvasarjan tavoin antaa muutamien voimakkaiden töittensä kulkea meidän ohitsemme. Mutta me voimme mitata ja käsittää täydellisen ihmisyyden kirkkautta.
Nämä ajatukset selvänä edessämme voimme ymmärtää, miten saadaan aikaan muutos inhimillisestä henkiseen luontoon, nimittäin että samat sielun kyvyt siirretään korkeampiin olemassaolon ehtoihin. Kun me tulemme puetuiksi taivaalliseen ruumiiseen, niin tulemme omaamaan ne taivaalliset voimat, jotka kuuluvat tuohon kirkkaaseen ruumiiseen; ja meillä tulee olemaan siihen kuuluva laaja ajatuskyky ja voiman ääretön suuruus.
Se maallisen mielen muuttuminen tai muutos taivaalliseksi, jonka vihkiytyneet kokevat täällä, on alku tuohon luonnon muutokseen. Tämä ei ole mikään aivojen muuttuminen, ei myöskään ihmetyö sen muuttuneessa toiminnassa, vaan mielen tahto ja suunta muuttuvat. Meidän yksilöllisyytemme muodostavat meidän tahtomme ja ajatustapamme; luonnollisesti me muutumme ja tulemme lasketuksi todellakin jumalalliseen luontoon kuuluviksi, kun meidän tahtomme ja ajatustapamme sillä tavalla muuttuvat. Tosin on tämä hyvin pieni alku, mutta sikiytyminen, kuten tätä kutsutaan, on aina ainoastaan pienen pieni alku; kuitenkin on se sinetti tai vakuus täydelleen suoritetusta työstä. — (Ef. 1: 13, 14).
Muutamat ovat kysyneet: Kuinka me tunnemme itsemme, kun me tulemme muutetuiksi? Kuinka me tiedämme, että me olemme samoja olentoja, jotka elimme, kärsimme ja uhrasimme, jotta me tulisimme osallisiksi tästä kirkkaudesta? Olemmekomesamat tietoiset olennot? Olemme, aivan varmasti. Josmeolemme kuolleet Kristuksen kanssa, niinmesaamme elääkin hänen kanssaan. (Room. 6: 8). Ne muutokset, jotka päivittäin meidän ruumiissamme tapahtuvat, eivät aikaansaa sitä, että me unohtaisimme entisyyden tai kadottaisimme oman yhtäläisyytemme. [Meidän ihmisruumiimme muuttuu lakkaamatta. Tiedemiehet selittävät, että joka seitsemäs vuosi tapahtuu niiden ainesten täydellinen muuttuminen, joista meidän ruumiimme on pantu kokoon. Samoin ei luvattu muutos inhimillisestä henkiseen ruumiiseen tule tekemään tyhjäksi muistia tai yhtäläisyyttä, vaan on se lisäävä niiden voimaa ja ulottuvaisuutta. Sama jumalallinen mieli, joka nyt kuuluu meille, saman muistin, saman ajatuskyvyn, j.n.e. yhteydessä, tulee silloin voimassaan laajentumaan mittaamattomaan syvyyteen ja korkeuteen, joka on sopusoinnussa uuden henkisen ruumiin kanssa; ja muisti on muistava koko meidän elämämme kulun varhaisimmasta inhimillisestä lapsuudesta asti, ja me tulemme vertaillessamme täysin käsittämään uhrimme ihanan palkinnon sisällyksen. Mutta tämä ei tapahtuisi, ellei inhimillinen luonne olisi henkisenkuva.]
Nämä ajatukset auttavat meitä ymmärtämään, kuinka Poika, muututtuaan henkisestä inhimilliseen tilaan — inhimilliseen luontoon ja maallisiin elinehtoihin — oli ihminen; ja joskin hän molemmissa tapauksissa oli sama olento, niin oli hän edellisissä elinehdoissaan henkinen ja jälkimmäisissä inhimillinen. Koska molemmat luonnot ovat erilaiset ja selvästi erotetut, ja toinen kuitenkin on toisen kuva, niin voi Jeesus, koska samat sielun kyvyt (muisti j.n.e.) ovat molemmille yhteiset, muistaa sen entisen kirkkautensa, joka hänellä oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi, mutta jota hänellä ei ollut ihmiseksi tultuaan, kuten hänen sanansa todistavat: "Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan" (Joh. 17: 5) — tuolla henkisen luonnon kirkkaudella. Ja tämä rukous on tullut enemmän kuin kuulluksi hänen nykyisessä korotuksessaan henkiolentojen korkeimpaan muotoon, jumalalliseen luontoon.
Palatessamme Paavalin sanoihin, me huomaamme, ettei hän sano, että me itse muuttaisimme itsemme joko tämän maailman mukaisiksi, tai jumalallisen luonnon mukaisiksi, vaan sanoo hän: "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta". Tämä on tärkeätä huomata, sillä me emme itse muodosta itseämme, emmekä myöskään itse muuta itseämme, vaan joko me alistumme muodostumaan maailman kanssa maallisten vaikuttimien kautta, maailman henki ympärillämme, tai myöskin alistumme Jumalan tahdon, tuon pyhän tahdon tai hengen alle, muodostumaan taivaallisten vaikutusten kautta, jotka Jumalan sana saa aikaan. Sinä, joka olet vihkiytynyt, minkälaisten vaikutusten alaiseksi sinä antaudut? Muutoksen aikaansaavat vaikutukset johtavat nykyajassa uhrautumiseen ja kärsimiseen, mutta lopputulos on ihana. Jos sinä kehityt näiden muuttavien vaikutusten alaisena, niin sinä tutkit [löydät] päivittäin, mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto.
Mutta ne, jotka ovat panneet kaikkensa uhrialttarille, täytyvät alituiseen muistaa, että joskin Jumalan sana sisältää sekä maallisia että taivaallisia lupauksia, niin kuuluvatmeilleainoastaan jälkimmäiset. Meidän aarteemme on taivaassa: olkoon sydämemme aina siellä. Me olemme kutsutut voittamaan ei ainoastaan henkistä luontoa, vaan korkeimman asteen henkisen luonnon, jumalallisen luonnon — joka on "paljon korkeampi kuin enkelien". (2 Piet. 1: 4; Hebr. 1: 4). Taivaallinen kutsumus rajottuu evankeliumin aikakauteen: sitä ei ole ennen lähetetty, ja se tulee päättymään sen lopussa. Tämän aikakauden valo on tuonut elämän (niille, jotka ennalleenasetetaan inhimilliseen tilaan) ja kuolemattomuuden (tuon palkinnon, jonka puolesta Kristuksen ruumis taistelee). (2 Tim. 1: 10). Sekä inhimillinen että henkinen luonto tulevat olemaan kirkkaita täydellisyydessään, mutta kuitenkin selvästi erotetut ja erilaiset. Huomattavana piirteenä Jumalan täydellisen työn kirkkaudessa tulee olemaan tuo ihana moninaisuus ja kuitenkin ihana sopusointu, joka on vallitseva kaikessa, sekä elollisessa että elottomassa luomakunnassa — sopusoinnussa keskenään ja sopusoinnussa Jumalan kanssa.
* * * * *
Niin Luoja lempi maailmaa,ett' kuoloon poikans antoi.Hän kaikki synnit omaks' saa.Ne meidän eestä kantoi.
Hän puhdas oli, moitteetonja tuli taivahasta.Hän surrut meidän tähden on,ei päässyt kuolemasta.
Mutt', Luojan kiitos, kuolo einyt tullut kuolemaksi.Sill' Kristus kuolon vangiks' veija pääsi voittajaksi.
On hällä avain kuoleman,min hetken luonaan säästää.Vaan vangit kuolon vankilanhän kohta irti päästää.
Ken silloin tahtoo ottaa vaantuon suuren pelastuksen,hän täysin määrin ravitaan,saa onnen olemuksen.
On riemun sana kaikille,mi harha-teillä kulkee.Se kaikuu joka puolelleja luokseen kaikki sulkee.
Mutt' ken nyt ottaa kutsun sensaa suureen siunaukseen:Hän pääsee Kristus-ruumiisenja hänen hallitukseen.
Oi, kuinka kirkas toivo onnyt meidän sydämissä.Se valkeus meidän teillä onja loisto askelissa.
Vain hetken tuskaa kannamme —on uhri suoritettu;me silloin matkan päätämme.On kruunu saavutettu.