Ennenkuin elonkorjuuaika tuli, tekivät monet Jumalan kansasta suuressa Baabelissa sen huomion, että sen todellinen vallalla oleva luonne oli karkeasti antikristillinen (erityisesti valdolaiset, hugenotit ja kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistajat); ja he kiinnittivät huomion siihen sekä erottautuivat pääjärjestelmästä ja johtivat kanssaan toisia, joista monet olivat lustetta; niinkuin profetta oli ennustanut, sanoen: "useat liittyvät heihin liehakoitsemalla" (Dan. 11: 34). Tässä olivat ne eroittautumiset, jotka johtuivat valtiollisista opinmyrskyistä elonkorjuun edellä. Näissä leireissä muodosti yhä edelleen vallalla oleva luste toisia, vaikka vähemmin pahoja, baabelilaisia järjestelmiä.
Vaikka nisu siten tuon tuostakin koetti vapautua lusteen painosta (ja erityisesti karkeimmista eksytyksistä, jotka ravitsivat ja toivat esille lustetta), ja vaikka sillä olikin siunausta näistä ponnistuksista, oli se kuitenkin yhä edelleen sen vaikutuksen alaisena, yhä edelleen sekotettu suuren luste-aines enemmistön kanssa. Mutta nisun tähden ulottui Jumalan suosio näihin sekaantuneihin ryhmiinkin eli baabelilaisiin järjestelmiin; eikä ennen kuin Jumalan aika tuli täydellisen ja lopullisen erottamisen suorittamiseksi — elonkorjuussa, 1878 — näitä järjestelmiä kokonaan syösty kaikesta suosiosta ja tuomittu lopulliseen häviöön, eikä Jumalan kansaa niin selvästi ja varmasti kutsuttu niistä pois. Jo aivan aikakauden alussa varotettiin Jumalan kansaa Antikristuksen petoksista ja neuvottiin pysymään erossa niistä, ja kumminkin, heidän koetuksekseen ja koettelemuksekseen sallittiin heidän jossain määrin tulla petetyiksi ja enemmän tai vähemmän sekaantua niihin. Jokainen herääminen näkemään kristinuskon vastaisia periaatteita, oppeja ja tekoja, mikä johti uskonpuhdistushankkeisiin, koetteli ja tutkisteli nisuluokkaa ja oli omiaan puhdistamaan sitä enemmän ja enemmän Antikristuksen saastutuksista. Mutta tämä viimeinen koetus ja tämä varma kutsu näiden järjestelmien täydellisen hylkäämisen yhteydessä, jotka järjestelmät eivät enää tule saamaan jumalallista suosiota (niinkuin ne ennen olivat saaneet nisun tähden, joka niissä oli), tulee juuri aiheuttamaan nisuluokan lopullisen erottamisen kaikista antikristillisistä järjestelmistä ja periaatteista. Totuudet, joista nämä järjestelmät ennen pitivät kiinni, alkavat nyt nopeasti luisua pois heiltä, ihmisten oppien syrjäyttäminä, oppien, jotka repivät alas jokaisen jumalallisen totuuden aineksen; ja nautinnonhimo ja maailmanhenki syrjäyttävät nopeasti elävän jumalanpelon ja hurskauden.
Samalla kuin selitetään, että Baabeli on kukistunut, tulee myös kutsu kaikille niille Jumalan kansasta, jotka vielä ovat siellä, lähtemään ulos — "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää siitä ulos,te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä". (Ilm. 18: 4.) Sanoissa "Baabeli kukistui; lähtekää siitä ulos, Te minun kansani", lausuttiin selvästi kaksi ajatusta, jotka tulisi selvästi ja varmasti muistaa. Ne ilmaisevat, että oli aika, jolloin Baabeli ei ollut langennut pois jumalallisesta suosiosta; että sillä vielä oli jonkun aikaa jonkinlaista suosiota jälellä sekotetusta luonteestaan huolimatta; että kuinka paljon eksytyksiä se omasikaan, ja kuinka vähän siinä ilmenikään Kristuksen henkeä, ei se kumminkaan ollut kokonaan ulossuljettu Jumalan suosiosta ennenkuin elonkorjuun erotusaikana. Ne ilmaisevat, että tulee aika, jolloin Baabeli äkkiä ja kokonaan hyljätään, jolloin kaikki suosio tulee ainaiseksi lakkaamaan, jolloin rangaistustuomiot tulevat seuraamaan — juuri sellaisen hylkäämisen ajan olemme osottaneet tulleen vuonna 1878. Ne ilmaisevat myöskin että Baabelin hylkäämisaikana monet Jumalan kansasta olisivat Baabelissa ja yhtyneenä siihen; sillä Baabelin hylkäämisen eli suosiosta lankeemisen jälestä näitä kehotetaan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani".
Erotus monien viimeksi kuluneiden neljänsadan vuoden kuluessa vähitellen tapahtuneiden uskonpuhdistusliikkeiden ja tämän lopullisen erottamisen välillä pitäisi selvästi näkyä; edelliset olivat Jumalan sallimia kokeita Baabelinpuhdistamiseksi, jälkimäisen merkitessä, että kaikki toivo sen uudistamisen suhteen on mennyttä — "Kultainen malja oli Baabel Heran kädessä, koko maailmaa juovuttavainen. Sen viinistä ovat kansat juoneet, sentähden ovat kansat hullaantuneet [juopuneet sen eksytyksistä]. Äkisti kaatui Baabel ja musertui. Voivotelkaat hänen tähtensä! Ottakaa balsamvoidetta hänen haavallensa, kukaties hän paranee.Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hänet ja menkäämme jokainen omalle maallensa [totiseen seurakuntaan tai maailmaan, joko toiseen tai toiseen, aina sen mukaan mihin huomaa kuuluvansa, nisuun tai lusteeseen], sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 51: 7—9. Vertaa Ilm. 17:4; 14: 8; 18:2, 3, 5, 19.
Parantumaton Baabel on nyt tuomittu hävitettäväksi: koko järjestelmä — järjestelmien järjestelmä — on hyljätty, kaikki Jumalan kansaan kuuluvat, jotka eivät ole sopusoinnussa sen väärien oppien ja tapojen kanssa, ovat nyt kutsutut erottautumaan siitä. Profetta ilmaisee tämän hylkäämistuomion syyn, ja senkin miksi muutamat eivät ymmärrä sitä, sanoen: —
"Haikarakin taivaan alla tietää aikansa, ja mettinen ja pääskynen ja kurki huomaavat tuloaikansa, mutta minun kansani ei tiedä Herran oikeutta. [He eivät näe, että elonkorjuuaika, jolloin nisu täydelleen ja kokonaan erotetaan ruumenista ja lusteesta, on tuleva. Tässä he osottavat vähemmän älyä kuin muuttolinnut.] Kuinka te sanotte: viisaita me olemme, ja Herran laki on meillä [kun ette osaa erottaa elonkorjuuaikaa ja armotalouden vaihdosta, joiden aika on tullut]? Totisesti, valhetta vain kirjotti kirjanoppineiden valhekynä [koska Herran sana, jonka hän on antanut profettainsa ja apostoleinsa kautta, tehdään tyhjäksi ja syrjäytetään huomioonottamatta, ja uskontunnustukset, joita muovailtiin menneisyydessä, 'pimeinä aikakausina', ovat pimeässä vaeltavien valottomia lyhtyjä]. Häpeään joutuvat viisaat(?) [oppineet]; he hämmästyvät [kun heidän suosimansa inhimilliset suunnitelmat ovat menneet myttyyn] ja vangitaan. Katso he hylkäsivät Herran sanan, ja mitä viisautta heillä olisi [nyt]? [Vertaa Jes. 29: 10.] Sentähden annan minä heidän vaimonsa [seurakunnat] muukalaisille; ja heidän [työ] peltonsa valloittajille; sillä pienestä suureen asti he väärää voittoa ahnehtivat profetasta [puhujasta] pappiin [seurakunnan paimeneen] asti he kaikki petosta tekevät. [Vertaa Jes. 56: 10—12; 28: 14—20.] Ja he parantavat minun kansani tyttären [nim. Siionin, Baabelin] haavan helpoimmiten, sanoen: 'rauha, rauha!' vaikkei rauhaa olekaan [syystä että koko hänen järjestelmänsä sairastaa ja vaatii perinpohjaista puhdistamista Jumalan sanan lääkkeellä, totuudella]. He ovat joutuneet häpeään, sillä he tekivät kauhistusta; kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä, eivätkä tiedä olla häpeissänsä. Sentähdenhe[opettajat] kaatuvat kaatuvain joukossa; heidän etsikkoaikanansa [tai tarkastuksessa — 'elonkorjuussa'] he kompastuvat, sanoo Herra. Minä kokoan ja tempaan heidät pois, sanoo Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä fiikunoita fiikunapuussa, ja lehtikin on lakastunut; ja asiat, jotka minä annoin heille [kaikki jumalalliset suosionosotukset ja edut] poistuvat heiltä." — Jer. 8: 7—13, engl. k.
Seuraava värssy osottaa, että monet hyljätyistä tulevat huomaamaan tulevat vaikeudet, mutta sittenkään eivät näe todellista syytä. He tulevat sanomaan: Lyöttäytykäämme yhteen ja menkäämme varustettuihin kaupunkeihin [hallitusten turviin] jaolkaamme ääneti(ruots. k.). He huomaavat tavalla tai toisella, ettei järki eikä Raamattukaan anna minkäänlaista tukea heidän väärille opeilleen ja että on viisainta pysyä ääneti vanhojen ennakkoluulojen varjossa ja niin kutsuttujen kristittyjen hallitusten turvissa. Heidät esitetään tässä aivan todenmukaisesti sanovana: "Meidän Jumalamme saatti meidät vaikenemaan ja juotti meitä myrkkyvedellä" (ruots. k.). Ainoa virkistys, jonka voivat saada on sekottamansa kalkki (katkeran eksytyksen, "riivaajaisten oppien" myrkky, sekotettuna puhtaalla elämän vedellä, Jumalan sanan totuudella). Eivätkö sellaiset, jotka kuuluvat Baabeliin ja rakastavat sitä, ja jotka siitä syystä eivät ole valmiit tottelemaan käskyä: "Lähtekää sieltä ulos", ole pakotetut juomaan sitä kalkkia, jonka he itse ovat sekottaneet? Eivätkö sellaiset tule pakotetuiksi tunnustamaan oppiensa vääryydet? Varmasti tulevat he tekemään sen; ja he tulevat perinpohjin inhoamaan niitä. Sitä seuraava värssy puhuu heidän pettyneistä toiveistaan, kun odottivat voivansa katkerilla (myrkkyvesi-) opeillaan kääntää maailman ja saada aikaan tuhatvuotisen valtakunnan. He sanovat: "Odotettiin rauhaa, eikä mitään hyvää tullut; paranemisen aikaa, ja katso, hämmästys tuli!" Nimellisen Siionin sairaus tulee pian pahenemaan aina hänen etsikko- ja hylkäämis-ajastansa asti, jolloin "totiset israelilaiset", totellen jumalallista lupausta, alkavat lähteä ulos nimellisistä järjestelmistä.
Muutamat ovat ihmeissään, ettei Herra pane toimeen vielä suurempaa uskonpuhdistusta kuin mitä kaikki entiset ovat olleet, jotka ovat osottautuneet turhiksi ja lyhytaikaisiksi. He kysyvät: Miksei hän vuodata siunaustansa kaikkien suurten lahkojen yli ja yhdistä niitä kaikkia yhdeksi, tai jonkun erityisen yli ja puhdista sitä kuonasta, ja vedä kaikkia siihen. Mutta, kysymme, miksi ei sitten myöskin yhdistää kaikkia maailman valtakuntia yhdeksi, ja puhdistaa se?
Kaikille Jumalan lapsille tulisi olla tarpeeksi tietäessään, ettei sellainen ole hänen ilmottamansa suunnitelma. Ja jos vielä hiukankaan ajattelemme asiaa Jumalan sanan näkökannalta, huomaamme heti sellaisen ehdotuksen järjettömyyden. Ajatelkaa niiden lukumäärää, jotka kuuluvat niin sanottuun kirkkoon eli seurakuntaan (neljä sataa miljoonaa) ja kysykää itseltänne: Kuinka monet näistä saattanevat itse väittää olevansatäysin vihkiytyneitä, ruumiineen, sieluineen, Herralle jahänen suunnitelmansapalvelukseen? Oma havaintonne on vievä teidät siihen johtopäätökseen, että "nisun" erottaminen "lusteesta" poisraivaamalla luste jättäisi joka tapauksessa ainoastaan pienen kourallisen jälelle suurimpiinkin kirkkoihin ja katedraaleihin.
Syy, miksi Jumala ei rupea puhdistamaan nimellisiä järjestelmiä on se, että vaikka niitä puhdistettaisiin kuinka paljon hyvänsä, ei puhdistaminen tekisi kumminkaan suurta vihkiytymätöntä joukkoa, "kristikuntaa", kaikkine yhteiskunnallisine ja kirkollisine järjestelmineen soveliaiksi hänen työlleen, joka nyt on alkava maan päällä. Viimeksi kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana on hän valinnut todellisesti vihkiytyneitä, arvollisia, ja kaikki, mikä vielä nykyään on tehtävä, on valita niitä nykyään elävien samanlaisesta luokasta — ja ne ovat hyvin harvat — koska ainoastaan enää muutamia puuttuu tehdäkseen ennakolta määrätyn Kristuksen ruumiin jäsenluvun täydelliseksi.
Syy miksi Jumala syrjäyttää kaikki inhimilliset järjestöt eikä puhdista parhainta niistä ja kutsu jäseniä kaikista muista siihen, nykyhetkellä, osotetaan sen tavan kautta, jolla Herramme kohteli erilaisia juutalaisia lahkoja elonkorjuussa eli heidän armotaloutensa lopulla; sillä silloin niinkuin nytkin, hyljättiin ne kaikki, ja "totiset israelilaiset" kutsuttiin ulos niistä kaikista, vapauteen, ja opetettiin tuntemaan Jumalan tahto erilaisten valittujen astiain kautta, jotka Jumala itse on valinnut.
Valaistessaan tätä ainetta juutalaisille esiintoi Herra kahdessa vertauksessa menettelytapansa viisauden: ensiksi, vanhan vaatekappaleen paikkaaminen uudella tilkulla, tekisi vaatteen huonouden ainoastaan huomattavammaksi, ja näiden erilaisen vahvuuden johdosta tulisi repeämä yhä suuremmaksi; toiseksi, jos uutta viiniä kaadettaisiin vanhoihin leileihin, joista kaikki venyväisyys ja joustavuus olisi hävinnyt, olisi tämä pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi, sillä seurauksena olisi ettei ainoastaan vanhat viinileilit äkkiä repeäisi ja turmeltuisi, vaan että arvokas uusi viinikin menisi hukkaan.
Herramme uudet opetukset olivat uutta viiniä, juutalaisten lahkojen ollessa vanhoja viinileilejä. Otaksu, että Herramme olisi liittynyt yhteen näistä lahkoista ja alkanut uudistamistyönsä siinä; mikä olisi ollut seuraus? Jos uudet totuudet olisivat tulleet vastaanotetuiksi, olisivat ne kokonaan hajottaneet lahkon, siitä ei ole epäilemistäkään. Sen järjestön voima, joka suureksi osaksi perustui lahko-ylpeyteen ja pysyi koossa eksytysten, taikauskon ja inhimillisten perimätietojen kautta, olisi kohta tullut hävitetyksi, ja uudet opit olisivat jääneet puille paljaille — ja sitäpaitsi olisivat tämän vanhan lahkon kaikki vanhat eksytykset ja perimätiedot estäneet ja painostaneet sitä, ja maailman mielestä ylipäänsä olisi sen pitänyt vastata lahkon entisistä elämänvaiheista.
Samasta syystä Herra tässä, nykyisessä elonkorjuussa, totuuden täydellisemmän valon virratessa esille tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa ei pane sitä paikaksi mihinkään vanhaan järjestelmään tai kaada sitä uutena viininä vanhoihin leileihin. Ensiksikin, koska ei niistä yksikään ole siinä kunnossa, että sitä saattaisi paikata, tai että se voisi ottaa vastaan uudet opit. Toiseksi, koska uudet opit, jos ne otettaisiin vastaan, pian alkaisivat käydä, ja kehittäisivät voiman, joka pian hajottaisi minkä lahkon tahansa, kuinka perusteellisesti järjestetty ja yhdistetty se olisikaan. Jos kokeiltaisiin kaikkien kanssa, toinen toisensa jälkeen, olisi tulos aina sama, ja lopulta ei uudella viinillä (uusilla opeilla) olisi mitään astiaa jossa se pysyisi ja säilyisi.
Herramme seuraava menettelytapa ensimäisessä tulemisessa oli oikea ja paras. Hän teki kokonaan uuden puvun uudesta kankaasta ja kaatoi uuden viinin uusiin leileihin, s.o., hän kutsui ulos oikeat israelilaiset (jotka eivät olleet lahkolaishenkisiä), ja uskoi heille totuudet, joiden aika oli tullut. Niinpä nytkin; hän kutsuu ulos hengellisestä Israelista ne, jotka isoavat totuutta; ja heidän on otettava vastaan totuus sillä tavalla kuin Herra itse tahtoo, ja sydämestään toimittava yhdessä hänen kanssaan hänen suunnitelmissaan, välittämättä mikä tai kuinka monta vanhoista viinileileistä syrjäytetään ja hyljätään sopimattomina kestämään sitä. Iloitkaa mieluummin, että teidät pidetään arvollisina saamaan tämän nykyisen totuuden viini todistukseksi itsellenne, ja niin pian kuin olette koetelleet sitä, ottakaa se vastaan ja toimikaa sen mukaisesti ilolla.
Ne, jotka ensimäisessä tulemisessa ensin tahtoivat ottaa selvää etevien lahkolaisten mielipiteistä, seurata heidän johtoaan, ja ne jotka kysyivät: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen", eivät saaneet totuutta, koskapa olivat mieluummin ihmisten seuraajia kuin Jumalan; sillä etevät lahkolaiset sinä aikana eivät ottaneet vastaan Kristuksen oppia, ja sama luokka on aina ollut ja on vieläkin mitä sokeimpana sokeiden taluttajana. Sen sijaan että ottaisivat vastaan totuuden ja tulisivat siunatuiksi, "lankeevat" he koetuksen aikana. Vanha puku ja vanhat viinileilit ovat niin epäkunnossa, että ovat kokonaan kelvottomat käytettäväksi.
Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat, j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen totuuden syrjäyttämiseen,niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet tietää, että Baabel on kukistunut — on hyljätty. Senjälkeen, jos vielä jäävätsinne, lasketaan heidätsiihenkuuluvaksi, siitä syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksiosallisiksisen synteihin ja ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka kohtaavat sitä. — Katso Ilm. 18: 4.
Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan, että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää, sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä, jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä. Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.
Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus" vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja hallitessaan kansaa: —
YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ.Parlamentti-raportti annettu 1873.
Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.
Roomalaiskatolisia………………. 1,500,000Englannin valtiokirkko…………… 6,933,935Eriuskoisia [muita protestanttejakuin episkopaleja]……………. 7,234,158Vapaa-uskojia…………………… 7,000,000Juutalaisia…………………….. 57,000
Koko luku rikoksellisia vankiloissa.
Roomalaiskatolisia…….. 37,300Englannin valtiokirkko…. 96,600Eriuskolaisia…………. 10,800Vapaa-uskojia…………. 350Juutalaisia…………… 0145,050
Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.
Roomalaiskatolisia……………… 2,500Englannin valtiokirkko………….. 1,400Eriuskolaisia………………….. 150Vapaa-uskojia………………….. 5Juutalaisia……………………. 0
Rikoksellisten suhde.
Roomalaiskatolisia…………. 1 joka 40:stäEnglantilainen valtiokirkko…. 1 " 72:staEriuskolaisia……………… 1 " 966:staVapaa-uskojia……………… 1 " 20,000:sta
Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] — yhteyttä maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti olevansa Jumalan valtakuntapystytettyhallitsemaan voimassa ja suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä; ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä — surujen miehiä, kärsimysten tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan — vitsausksista, jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.
Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään — uskonnollisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten, reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.
Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä ulos,te minun kansani, jottette… saisi tekin hänen [tulevista] vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm. 7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako maata eikä merta eikä puita,ennenkuin olemmePAINANEET LEIMAN Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa: "Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin [liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä, ulossyöstyä Baabelia.
Ja että tämätietotulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan Jumalan kansan tottelevantähän tietoon perustuvaa käskyä: "Lähtekää ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi leimatut otsiinsa — ymmärrys valaistu — Jumalan suunnitelmasta, ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.
Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä — hänen sanansa kautta — käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan — muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä, ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe yhtäpitäväisyyttä siinä — kuten myöskin Herran selityksessä, jonka mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa? Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan tai mitä ikänänsä — älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan Herraan ja ole hyvässä turvassa.
Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta,tulemme suoraan Herramme luokse, jotta hän opettaisi ja ravitsisi meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen tahtonsa, ja voidaksemmeseisoaeikäkaatuaBaabelin kanssa.
Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" — eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat monet jo vajoamaisillaan alas — he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon, ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta, eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa — hänen ristinsä. He väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä kirouksen että Välimiehen.
Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli koettelemiseen pikemminkokonaisuuteenkuin yksityisiin jäseniin nähden. Sen hengellinen luokka — papit, kirjanoppineet ja fariseukset — edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina; harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan, mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.
Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta — hänen oppinsa ja ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.
Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa, huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen, josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet sano tästä kellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja, jonka Mooses on säätänyt,todistukseksiHEILLE". Todistus oli salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen tieto heidän "neuvosmiehilleen", jotka edustivat koko juutalaista seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.
Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta vartenvalmistettukansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi "omana kansanaan" siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he eivät saattaneet ymmärtää, etteimeidäntarvitsisi ajatella, että hän oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan nähden.
Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis, halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan kohtuullista, että sealistettiin koetuksen alaiseksi, ennenkuin Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi kaikki maan sukukunnat. — Gal. 3: 16, 27—29, 14.
Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3: 26.) "Oli välttämätöntä, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan osallisuuteen]ensiksipuhuttaisiteille", sanoi Paavali puhuessaan juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.
Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, — seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle pakanalle — oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna, "toteutettiin tämä koetus rutosti" — eikä heidän vahingokseen vaan edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli tullut julkisesti tarjoutua heilleKuninkaanaratsastaen aasilla heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon" loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn järjestelmänkansaa, yksityisiävarten — ennenkuin uuden armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: — "alkaen Jerusalemista." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi tien — niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan; sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa, joka estää häntä käyttämästä hyväkseenlahjanaKristuksen kautta siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.
Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen, jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään "Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää olevansa Aabrahamin totinenhengellinensiemen ja olevansa valmis, sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka odottihenkilökohtaistaMessiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta. Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden käännynnäisen".
Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19—21) ovat taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi. Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan" "hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan — pettäen itsensä sekä kansan — että heidän lähetysharrastuksensa ovat juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita Raamattu kuvaa.
Tämän harhaluulon perustuksena on sekin, että lisääntynyt tieto ja matkustaminen edes ja takasin maan päällä, jotka kuuluvat tähän "Hänen valmistuksensa päivään", ovat olleet erittäin suotuisat sivistyneitten kansojen kaupan laajentamiselle ja sitä seuraavalle maallisen varallisuuden lisääntymiselle. Kunnian kaikesta tästä ottaa Baabel kylmäverisesti itsellensä ja osottaa kaikkien näiden etujen olevan tuloksia kristillistyttävästä ja elähdyttävästä vaikutuksestaan. Se osottaa ylpeydellä Isonbritannian "kristillistä kansaa" ja sen rikkautta ja varallisuutta kristillisten periaatteittensa tuloksena. Mutta millä kannalla ovat asiat? Jokainen edistysaskel, jonka tämä tai mikä muu kansa tahansa on ottanut, on aina käynyt käsi kädessä ponnistuksien kanssa, jotka ovat tarkottaneet irtautumista Baabelin ikeen sorrosta. Samassa suhteessa kuin Isobritannia on irtautunut paavillisen sorron kahleista, on se menestynyt; ja samassa suhteessa kuin se yhä edelleen on suosinut ja vastaan ottanut vaikutuksia paavilaisista opeista kirkon ja valtion yhdistämisestä, Jumalan määräämästä kuninkaallisesta ja papillisesta sortovallasta, ja alistunut ahneuden ja itsekkäisyyden hirmuvallan alle, samassa suhteessa se myös vielä on alennuksen tilassa.
Kullanhalu ja vallanhimo olivat voimia, joiden kautta pakanallisten maitten satamat vastahakoisesti avattiin niin kutsuttujen kristittyjen kansojen kaupalle, englantilaiselle ja saksalaiselle rommille ja opiumille ja amerikkalaiselle whiskeylle (viinalle) ja tupakalle. Rakkaus Jumalaan ja pakanakansojen siunaaminen ei saanut minkäänlaista tilaa näissä harrastuksissa. Tässä on vähäpätöiseltä näyttävä kertomus meidän aikamme historiasta, joka saattanee niinkutsuttujen kristikansojen omattunnot, jos heillä omiatuntoja on, vavahtamaan. Länsi Afrikassa olevan Nupen muhamettilainen emiri, lähetti äskettäin seuraavan sanoman piispa Crowtherille, joka kuului Niger lähetykseen: —
"Tämä ei ole mikään suuri asia; se koskee vaan barasaa [rommia]. Barasa, barasa, barasa! Se on hävittänyt meidän maamme; se on hävittänyt kovasti meidän kansaamme; se on tehnyt kansamme hulluksi. Minä pyydän sinua, Malam Kip, älä unohda tätä kirjelmää; sillä me pyydämme kaikki, että hän [Crowther] anoisi että suuret papit [Anglikanisen kirkkolähetysseuran toimikunta] pyytäisivät Englannin kuningattaren [Englannin kirkon pään] estämään barasan kuljetuksen tähän maahan."
"Jumalan ja profetan tähden! Jumalan ja profetan, Hänen lähettiläänsä tähden, täytyy hänen auttaa meitä tässä asiassa — barasan suhteen. Tervehtikää häntä, että Jumala siunaisi häntä työssään. Tämä on suullinen sana Malikelta, Nupen emiriltä."
Lausuessaan mielipiteensä tästä, sanoo baptistilehti: —
"Tämä vaatimaton neekerihallitsija ilmaisee tässä kirjeessä kansastaan sellaisen huolenpidon, jommoista kristityt yksinvaltiaat ja hallitukset eivät ole vielä osottaneet; sillä kukaan kristitty hallitsija eikä kukaan Yhdys-Valtain presidentti ole koskaan vielä tehnyt sellaista anomusta kansansa puolesta. Ei missään valtaistuinpuheessa parlamentin avajaisissa, ei missään presidentin tervehdyspuheessa, ole koskaan sellaista paikkaa vielä tavattu. Häpeä kristityille hallitusmiehillemme! Voitto, kirottu kullan nälkä, on kauppiaitten laki; ja nämä ovat hallituksen lemmikkejä ja herroja."
Koska niin on, tahdomme totuuden nimessä kysyä: Miksi kutsutaan näitä hallituksia kristityiksi? Ja Yhdys-Valtain hallitus ei tee mitään poikkeusta muista, kun niin monet yhä vaan kutsuvat sitä kristityksi hallitukseksi, vaikkei se tosin itse innokkaitten lahkolaisten kehoituksistakaan huolimatta oikeastaan tunnusta tuota ansaitsematonta arvonimeä. Bostonista lähetetään alituisesti mahdottoman suuria laivanlastillisia rommia Afrikaan ilman minkäänlaista estettä hallituksen puolelta, vieläpä sen täydellä suostumuksella, sen myöntäessä oikeuksia kymmenille tuhansille omille kansalaisilleen tuon vihatun "tuliveden" valmistamiseksi ja anniskelemiseksi, joka tehdään kahta vertaa vahingollisemmaksi ja viettelevämmäksi niin kutsutun rektifikationin kautta, se on lisäämällä siihen lain myöntymyksellä vahvimpia myrkkyjä. Kaikkea tätä, ja paljon enempääkin pitävät "kristityt" valtiomiehet ja niin kutsuttujen kristikansojen hallitsijat oikeana ja puollustavat sitä, hankkiakseentuloja— pitäen helpoimpana keinona siten kerätä kansalta osa valtion tarpeellisten menojen täyttämiseksi tarvittavista varoista. Tämä on varmasti kunnian alttiiksi antamisen alhaisin ja huonoin muoto. Jokaisen ajattelevan ihmisen täytyy nähdä kuinka mahdoton on sovelluttaa kristityn nimeä parhaimmallekaan nykyajan hallituksista. Yritys, saada kristityn nimi sopimaan tämän "maailman valtakunnan" luonteisiin, joita tämän maailman ruhtinas — Saatana — hallitsee ja jotka ovat "maailman hengen" läpitunkemat, on hämmentänyt kaikkien tosi-kristittyjen sydämet, joita eksytys on villinnyt otaksumaan, että maailman nykyiset hallitukset jossain suhteessa olisivat Kristuksen Valtakunta.
Canon Farrar sanooContemporary Review'issä: "Vanhaa petomaista ahneutta, joka oli orjakaupan tunnusmerkkinä, on seurannut vielä ahnaampi ja turmiota tuottavampi petomaisuus, josta väkijuomakauppias on tunnettu. Meidän esi-isämme riistivät Afrikan niskalta pois ruoska-ikeen; me taas olemme saattaneet alkuasukas-rodut skorpioni-ikeen alle. Me olemme avanneet Afrikan virrat kaupalle, ainoastaan kaataaksemme niihin alkoholin raivoavan, palavan virran, jonka rinnalla ei mikään helvetin virta ole veripunaisempi tai kirotumpi. Onko kansojen omatunto kuollut?"
Me vastaamme, Ei! Kansakunta ei koskaan ole ollut kristitty eikä sillä niinmuodoin milloinkaan ole ollut kristittyä omaatuntoa eikä kristillistä henkeä.Korkeintaansaattaa heistä sanoa, että valo Jumalan totisesti vihkiytyneistä lapsista on valaissut, hienostanut ja pakottanut yleisen mielipiteen jonkinlaisiin puhdistuksiin kansoissa, joissa he "loistavat kynttilöinä".
Samalla tavalla pakottivat samat kristityt (?) hallitukset Kiinan ja Japanin ottamaan vastaan yhtä kauhean kaupan heidän vakavista vastaväitteistään huolimatta. Vuonna 1840 alkoi Isobritannia Kiinaa vastaan sodan, jota kutsutaan "Opiumisodaksi", pakottaakseen Kiinan hallituksen, joka tahtoi suojella kansaansa tältä kauhealta kiroukselta, sallimaan tämän aineen maahan-tuonnin. Sota päättyi suosiollisesti perkeleen asialle. Brittiläiset sotalaivat hävittivät tuhansittain ihmisiä ja koteja ja pakottivat Kiinan pakanallisen hallitsijan avaamaan valtakunnan sille pitkälliselle kuolemalle, jonka opiumi, Kiinan juovutusaine, saa aikaan. Brittiläisen hallituksen puhdas tulo tästä tavarasta, sen jälkeen kuin kalliit kustannukset varojen ylöskannosta oli poistettu, nousivat, vuonna 1872 julkaistujen kertomusten mukaan edelliseltä vuodelta yli 37,000,000 dollariin (yli 185,000,000 Smk.) Tämä, 37,000,000 dollaria vuodessa, oli sodan johtavana vaikuttimena, suorana rakkauden vastakohtana kiinalaisten nykyiseen tai tulevaiseen menestymiseen nähden. Se pykälä sopimuksessa, joka vakuutti suojelusta kristityille lähetyssaarnaajille, oli ainoastaan herkkupala, joka viekkaasti lisättiin siihen rauhattomaan oikeutta rakastavien ihmisten omaatuntoa — antaakseen suurelle rikokselle hyväntahtoisuudesta osotetun armeliaisuuden varjon. Sopimuksen mukaan avattiin sodan lopulla muutamia satamia englantilaiselle kaupalle, ja sen jälkeen tehtiin samanlaisia sopimuksia toistenkin kansojen kanssa, ja muutamia hyviä tuloksia voitettiinkin sen kautta. Eräs niistä oli Kiinan avautuminen sivistyksen vaikutukselle. Mutta siitä asiasta, että muutamat harvat kristityt miehet ja naiset ovat esiintyneet opettaakseen kansalle jotakin vanhurskauden periaatteista, ei kunnia tule ainakaan brittiläiselle kansalle, jonka tarkotuksena oli kauppa, ja joka kullanhalusta eikä suinkaan kiinalaisten hyväksi tai Jumalan kunniaksi, alkoi epäpyhän ja oikeudenvastaisen sodan kansaa vastaan, joka ei ollut yhtä taitava tuossa perkeleellisessä taidossa.
Toisten paheiden ohella on "kristikunta" opettanut kansoille epäjumalanpalveluksen pahimmat muodot, oman itsensä, rikkauden ja vallan jumaloimisen, jonka hyväksi kristityt miehet ja kansat, oman tunnustuksensa mukaan, ovat valmiit pettämään, vahingoittamaan ja vieläpä tappamaankin toinen toisensa. Se on myöskin opettanut heille pyhien asiain rienaamista ja väärinkäyttämistä joka kielellä; sillä jokaisen laivan miehistö, joka on kristityksi tunnustautuvasta kansasta, rienaa Kristuksen nimeä. Mutta sillä aikaa kun niin kutsuttujen kristikansain vaikutus on ollut sellainen, on heistä myöskin lähtenyt muutamia jaloja ristin-sanansaattajia, todellisia Jumalan palvelijoita, sekä useita vähemmän jaloja ihmisten palvelijoita; yhteensä, kumminkin, ainoastaan kourallinen julistamaan pakanoille Kristusta ja oikeata sivistystä.
Oikeastaan eivät totiset lähetyssaarnaajat, vaan lähetysseurain herkkämieliset virkailijat kotimaassa, joilla on hyvin vähän käsitystä, ja usein hyvin vähän todellista harrastusta asian oikeaan tilaan vieraissa maissa, ja joiden mielipiteet pääasiallisesti perustuvat suureen rahasummaan, joka vuosittain kerätään ja annetaan ulos, — jotka uskovat, että pakanamaailma jo melkein on käännetty, ja että heidän ahkeroimisensa lopultakin ovat päättymäisillänsä luvattuihin tuhatvuotissiunauksiin ilman Herran toista tulemista. Lähetyssaarnaajat, jotka ovat olleet mukana eturivissä, kuulostavat ylipäänsä alakuloisilta, paitsi silloin kun saattavat elvyttää toivoansa vastoin kaikkia mahdollisia todellisuuteen perustuvia kokemuksia ja vastoin tervettä arvostelukykyä. Niinpä myönsi eräs — jumaluusopin tri J.O.K. Eving — joka oli oleskellut yhdeksän vuotta lähetystyössä Intiassa, äskettäin pidetyssä esitelmässä Nuorten Miesten Kristillisessä Yhdistyksessä Pittsburgissa, Pensylvaniassa, että sivistyksen ja lähetystyön vaikutusnykyaikanaei ollut ainoastaan pakanallisten uskontojen alasrepimistä, vaan kaiken uskonnollisen uskon poistamista, tehden kansan vapaa-ajattelijoiksi. Mutta hänen luja toivonsa on, että seuraava askel tulee olemaan uskottomuudesta kristinuskoon — järkeä vailla oleva toivo, varmastikin, niinkuin kokemus täällä, sivistyneissä maissa aivan epäilemättömästi osottaa. Me kerromme tässä otteita julkisissa lehdissä olleista selostuksista hänen luennoistaan, seuraavasti:
"Intia on suuremmassa velassa kristinuskon suoranaiselle tai välilliselle vaikutukselle kuin millekään muulle. Se on tehnyt paljon murtaakseen vanhan käsityksen aineellisista jumalista ja sen sijaan pystyttääkseen käsityksen yhdestä ainoasta korkeimmasta Jumalasta, jonka Länsimaiden [Euroopan ja Amerikan] kansat ovat omaksuneet. [Asianmukaisempaa olisi sanoa heidän vastaanottaneen ateismin tavallisen käsityksen, että nim. luonto on korkein ja ainoa Jumala.]"
"Maan 263,000,000 ihmisestä on 10,000,000 nuorta miestä, jotka puhuvat englannin kieltä, ja joita opetetaan Länsimaiden käsitteiden mukaisesti, niinkuin meitäkin. Korkeampi luokka on perinpohjin tutustunut kirjallisuuteen, uskontoon, ja tieteisiin, jotka ovat perustuksena kansan kasvattamiselle tässäkin maassa. Vanha käsitys kostonhimoisesta Jumalasta, jota on lepytettävä monilla lahjoilla ja paljoilla rukouksilla, on väistynyt uudenaikaisen epäuskonhengen tieltä. Idän sivistyneet eivät enää usko isäinsä jumaliin. He ovat hyljänneet ne ainaisiksi ajoiksi ja korvanneet ne eversti Robert G. Ingersollin, Poimén, Voltairen, Bradlaugh'in ja kaikkien toisten ateististen ja panteististen opettajain esittämillä opeilla. Tämä epäilevä ajanjakso tulee pian poistumaan, ja niinkuin Länsi on antanut Intialle käsitteensä, tulee se antamaan sille kristillisen Jumalan uskonnonkin".
"Intian nuoret miehet ovat hyvin kasvatettuja, tarkkoja tekemään havaintoja, älykkäitä, hyvin perehtyneitä toisten kansojen olosuhteisiin, niinkuin omankin kansansa, ja, vaikka saattaa tuntua omituiselta, tuntevat he hyvin meidän Raamattummekin. He tuntevat sen todella niin hyvin, ettei kukaan, joka ei ole täydellisesti perehtynyt sen oppeihin ja kristilliseen jumaluusoppiin, saata toivoa kykenevänsä menestyksellä vastata kaikkiin heidän sitä vastaan tekemiinsä vastaväitteisiin. Tavallinen käsitys, että lähetyssaarnaaja istuu puunvarjossa ja opettaa alastomia alkuasukkaita, on loppuun kulunut. Intiassa tapaa lähetyssaarnaaja älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja on hänen oltava hyvin varustettu vaikuttaakseen heihin. He ovat, paitsi sitä, että ovat älykkäitä, kansaa, jolla on hieno ulkomuoto, ovat miellyttäviä, kohteliaita, heillä on hieno seurustelutapa ja he kohtelevat kaikkia ulkomaalaisia mitä suurimmalla arvonannolla ja kunnioituksella."
Puhujan esittämät järkähtämättömät tosiseikat eivät varmastikaan anna minkäänlaista pohjaa hänen mahdottomille toiveilleen. Kokemus on eittämättömästi osottanut, että lahkojen käyttämät kerskuvat todistukset harvoin johtavat rehellisiä enemmän kuin pilkkaaviakaan epäilijöitä kääntymiseen, sillä näiden lahkojen eksytykset vääntelevät ja turmelevat kaiken omistamansa totuuden. Varmasti saattavat kaikki muut, paitsi sokeat nähdä, että jos siihen tilaan, jossaneljä sataa miljoonaa[näistä 400,000,000 sanoo roomalaiskatolinen kirkko heille kuuluvan 280,000,000, protestanttien väittäessä heille kuuluvan 120,000,000] niin kutsuttua kristittyä on, käännettäisiin lisäksikymmenen sataa miljoonaa pakanoita, tulisi ilmeiseksi kysymykseksi, niinkuin juutalaisessakin ajassa (Math. 23: 15), eivätkö he silloin tulisi sopivammiksi kadotukseen kuin mitä he olivat eläessään alkuperäisissä pakanallisissa taikauskoissaan. Varmastikaan ei saata kukaan tyynellä mielellä väittää, että kääntyminen niin kutsutun kristikunnan tilaan täyttää kuvauksen tuhatvuotisajan rauhasta ja hyvästä tahdosta, jota profetat ennustivat, ja joka lyhykäisesti yhdistetään Herramme rukouksen sanoissa: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päälläniinkuin taivaassa." — Luuk. 11: 2.
Onko ollenkaan kummastuttavaa, ettei Herra tunne tätäneljänsadan miljoonan joukkoa, joka tunnustuksensa mukaan on Kristuksen seurakunta ja nimittää itseänsä hänen Valtakunnaksensa — "Kristikunnaksi" — ja että hän antaa sille sopivamman nimen Baabel (sekaannus, hämmennys)? Ja onko ihme, että nämä, omaten sellaisen käsityksen Kristuksen Valtakunnasta ja sen levenemistavasta ympäri maailman ja sen tuloksista, ovat valmistumattomat todelliselle Valtakunnalle ja haluttomia ottamaan vastaan uutta Kuningasta, niinkuin esikuvallisen huoneen hallitusmiehetkin aivan samanlaisista syistä olivat valmistumattomat ensimäisessä tulemisessa. Eikä saata epäilläkään, että keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, jotka nyt käyttävät vaikutustaan ja valtaansa pääasiallisesti omaksi korottamisekseen, ja jotka varustavat ja ylläpitävät miljoonia asestettuja miehiä suojellakseen itseään ja pysyttääkseen itsensä kuninkaallisissa ylellisyyksissään ja hallitsija-asemissaan, mieluummin soisivat miljoonia teurastettavan ja toisia miljoonia joutuvan leskiksi ja orvoiksi, niinkuin entisaikoinakin, kuin luopuisivat nykyisistä eduistaan. Onko ihmettäkään, etteivät nämä halua, tai odota, tai usko sellaista Valtakuntaa, joka Raamatussa luvataan? — valtakuntaa, jossa korkeat ja ylpeät ja ylhäiset tehdään alhaisiksi ja alhaiset nostetaan yleiseen, oikeaan ja tarkotuksenmukaiseen asemaan? Onko ihmettä, että kaikki ne, jotka ovat sopusoinnussa jonkinlaisen sorron, kiristämisen tai rasittavan monopoolin kanssa, jonka kautta he voittavat tai toivovat voittavansa vääryydellä etuja vertaistensa kustannuksella, että kaikki sellaiset ovat hitaita uskomaan vanhurskauden Valtakuntaan, jossa ei mitään vääryyttä eikä omien etujen etsimistä sallita? Ja erityisesti, saatammeko ihmetellä, että sellaiset ovat hitaita uskomaan, että tämä Valtakunta on lähellä, niin, oven edessä?
Emmekä saata ihmetellä, että suuret, ylimäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnassa", jotka etsivät voittoa, kukin omalta taholtaan tai lahkoltaan (Jes. 56: 11), eivät tunne, ja sentähden hylkäävät, hengellisen Kuninkaan, joka nyt on läsnä, niinkuin luonnollisen huoneen opettajat hylkäsivät hänet, kun hän oli läsnä lihassa. Ja samoinkuin Herra hylkäsi, kärsi ja syöksi pois suosiosta, vaikeuksien tuleen, monia öljypuun "luonnollisia oksia" ja piti oksina ainoastaan totiset israelilaiset, niin emmekö näe, että sama viisaus koettelee "metsäöljypuun oksia" myöskin tämän ajan elonkorjuussa (Room. 11: 21, 22) ja karsii juuren [abrahamilaisen lupauksen] suosiosta ja lihavuudesta tämän suuren joukon tunnustautuvia oksia, joiden luonne, tarkotus ja mielenlaatu todella ovat vieraita ja metsistyneitä — hyvin eriäviä juuren edustamasta Jumalan lupauksesta ja suunnitelmasta?
Ei ole ihmeellistä, että nykyinen elonkorjuu saa nähdä totisten kristittyjen erottamisen tyhjistä, pintapuolisista tunnustajista, samoin kuin juutalaisessa elonkorjuussa suoritettiin totisten israelilaisten erottaminen sellaisista, jotka olivat ainoastaan tunnustajia. Tämä on vaan sellaista, jota todenmukaisesti olisimme voineet odottaa, vaikka emme olisi saaneetkaan mitään ilmestystä Jumalan sanassa, että suuri joukko hyljättäisiin Baabelina. — Vertaa Room. 11: 20—22; Ilm. 3: 16 ja 18: 4.
Baabelin ("Kristikunnan") hylkääminen vuonna 1878 oli pelkkien tunnustajain suuren joukon hylkääminen — "sotajoukon", kuten Daniel sitä nimittää, erotukseksi Pyhäkkö- eli Temppeliluokasta. Pyhäkköluokka ei tule hyljättäväksi eikä autioksi jätettäväksi. Ei, Jumalalle olkoon kiitos, pyhäkkö tulee kirkastettavaksi; Herran kirkkaus on täyttävä hänen temppelinsä, kun viimeinen elävä kivi on kiillotettu, hyväksytty ja paikalleen asetettu. (1 Piet. 2: 5, 6.) Me olemme nähneet, että sellainen pyhäkköluokka on ollut olemassa kautta koko aikakauden, kuinka se saastutettiin, ja sen kallisarvoiset astiat (opit) häväistiin, ja kuinka sen puhdistuminen eksytyksistä vähitellen on saatu aikaan. Tämä luokka on kaiken aikaa ollut totinen seurakunta, silloinkin kun nimijärjestelmiä vielä jossain määrin hyväksyttiin ja sitä jossain suhteessa käytettiin. Nimellisten järjestelmäin hylkäämisen jälkeen on kumminkin nyt, niinkuin juutalaisessakin elonkorjuussa, ainoastaan todellinen seurakunta hyväksytty ja on sitä yksin käytetty Jumalan puhetorvena. Kaifasta, luonnollisen Israelin ylimäistä pappia, käytettiin Jumalan puhetorvena tuomaan esille suuren opetuksen ja ennustuksen ainoastaan muutamia päiviä ennen järjestelmän hylkäämistä. (Katso Joh. 11: 50, 51, 55 ja 18: 14.) Mutta meillä ei ole mitään viittauksia Raamatussa eikä mitään syytä otaksua, että Jumala milloinkaan käytti tai tunnusti tätä kansallisseurakuntaa, sen hallitusmiehiä ja edustajia, hylkäämisen jälkeen. Ja tästä samasta opetuksesta on oltava selvillä täällä Baabelin yhteydessä. Herra on "oksentanut" sen suustansa, eikäsielläenääkoskaankuulla Yljän ja Morsiamen ääntä. — Ilm. 18: 23.
Aivan turhaan koettavat muutamat puollustaa Baabelissa oloansa, ja vaikka he tunnustavat profetallisen kuvauksen ylipäänsä oikeaksi, tahtovat he väittää, että heidän lahkonsa, eli heidän erikoinen seurakuntansa, tekisi poikkeuksen Baabelin luonteesta ylipäänsä, ja että Herra niinmuodoin ei saata kutsua heitä lähtemään sieltä ulos muodollisesti ja julkisesti, kun he kerran liittyivät siihen.
Ajatelkoot sellaiset, että me vielä olemme elonkorjuuajassa, jolloin erottaminen tapahtuu, ja muistakoot Herramme selvästi lausutut syyt, miksi hän kutsuu meitä ulos Baabelista, nimittäin: — "Jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi." Ajatelkaa vielä, miksi Baabelia nimitetään niin. Ilmeisesti sen monien opineksytysten johdosta, jotka, sekotettuina muutamilla harvoilla jumalallisen totuuden aineksilla, aikaansaavat suuren hämmennyksen; ja sen sekalaisen seurakunnan johdosta, jonka sekotetut totuudet ja eksytykset ovat koonneet yhteen. Ja koska he tahtovat riippua kiinni eksytyksissä uhraamalla totuuden, tehdään totuus arvottomaksi ja usein mitätöntä huonommaksi. Tämä eksytyksen suosiminen ja opettaminen totuuden kustannuksella on synti, johon jokainen lahko nimikristillisessä seurakunnassa, aivan poikkeuksetta on vikapää. Missä on lahko, joka tahtoo antaa teille apunsa Raamatun ahkerassa tutkimisessa, jotta sen kautta kasvaisi armossa ja totuuden tiedossa? Missä on lahko, joka ei estä teidän kasvamistanne sekä oppiensa että tapojensa kautta? Missä on lahko, jossa te voitte totella Mestarin sanoja ja antaa valonne loistaa? Me emme tunne sellaista.
Jos muutamat Jumalan lapsista näissä järjestelmissään eivät huomaa orjuuttaan, johtuu se siitä, etteivät he koetakaan käyttää vapauttaan, koska he nukkuvat vartiopaikassaan, silloin kun heidän tulisi olla toimeliaita huoneenhaltioita ja uskollisia vartioita. (1 Tess. 5: 5, 6.) Herätkööt he ja etsikööt ja käyttäkööt sitä vapautta, jonka he uskovat omistavansa; näyttäkööt he uskonveljilleen ja -sisarilleen missä heidän uskonoppinsa on riittämätön Jumalallisen suunnitelman suhteen, missä he poikkeavat siitä ja missä ovat suorassa ristiriidassa sen kanssa; osottakoot he, kuinka Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuolemankaikkienedestä; kuinka virvoituksen aikoina ennalleenasettamissiunaukset valuvat koko ihmissuvulle. Osottakoot he vielä lisäksi evankeliseurakunnan korkean kutsun, ankarat ehdot päästäkseen tuon joukon jäsenyyteen, ja että evankeliajan erityinen tehtävä on erottaa tämä omituinen "kansa hänen nimellensä", joka aikoinaan tulee korotettavaksi ja hallitsemaan Kristuksen kanssa. Ne, jotka siten koettavat käyttää vapauttaan ilmottaakseen hyviä sanomia meidän päivinämme synagoogissa, onnistuvat joko kääntämään koko seurakuntia, taikka sitten herättämään vastustuksen myrskyn. He tulevat varmasti sulkemaan teidät ulos synagoogistansa ja erottamaan teidät ja sanomaan kaikenlaista pahaa teistä, valehdellen Kristuksen tähden. Ja monet uskovat epäilemättä sillä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta jos te siten olette uskollisia, tulette saamaan ylen runsaasti lohdutusta kalliissa lupauksissa Jes. 66: 5 ja Luuk. 6: 22, 23: — "Kuulkaat Herran sanaa, te, jotka pelkäätte hänen sanojansa!Teidänveljenne, jotka teitä vihaavat, jotka teitä minun nimeni tähden tyköänsä erottavat, sanovat: Tulkoon Herra kunnioitetuksi [me teemme tämän Herran kunniaksi]: mutta hän on ilmestyvä teidän iloksenne, ja he joutuvat häpeään" (engl. k.). "Autuaat olette, kun ihmiset, Ihmisen Pojan tähden vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja hylkäävät nimenne, ikäänkuin se olisi paha. Iloitkaa sinä päivänä ja riemuitkaa; sillä katso, palkkanne on suuri taivaassa; samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profetoille." Mutta, "voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samalla tavallahan heidän isänsäkin tekivätväärilleprofetoille."
Jos kaikki, joiden kanssa te yhdessä palvelette Jumalaa yhtenä seurakuntana, ovat pyhiä — jos kaikki ovat nisua, jonka seassa ei ollenkaan ole lustetta — olette tavanneet hyvin merkillisen kansan, joka tulee ottamaan vastaan elonkorjuutotuudet ilolla. Mutta jollei niin käy, on teidän odotettava, että nykyinen totuus on erottava lusteen nisusta. Ja lisäksi on teidän omasta puolestanne esitettävä juuri näitä totuuksia, jotka aiheuttavat erottamisen.
Jos tahdotte kuulua voittaviin pyhiin, on teidän kuuluttava "elonmiehiin", jotka sivaltavat totuuden sirpillä. Jos te olette uskollinen Herralle, arvollinen totuudelle ja arvollinen perimään kirkkauden hänen kanssaan, iloitsette, että saatte Ylielonkorjaajan kanssa ottaa osaa nykyiseen elonkorjuutyöhön, — sama sitten, kuinka taipuvainen te luonnostanne olisittekaan matkustamaan rauhallisesti tämän maailman läpi.
Jos on lustetta nisun seassa siinä seurakunnassa, jonka jäsenenä olette, niinkuin aina on laita, tulee paljon riippumaan siitä kumpiko laji on enemmistönä. Jos nisu on voitonpuolella, tulee totuus, jos se viisaasti ja rakkaudellisesti esitetään, tekemään heihin hyvän vaikutuksen; eikä luste halua olla siellä kauemmin. Mutta jos enemmistö on lustetta — noin yhdeksän kymmenettä osaa taikka tavallisesti enemmänkin — tulee elonkorjuu totuuksien huolellisin ja ystävällisinkin esittäminen vaikuttamaan katkeruuden ja vahvan vastustuksen heräämisen; ja jos te yhä julistatte hyviä sanomia ja paljastatte kauvan juurtuneita eksytyksiä, tulette pian "ulosheitetyksi" lahkolaisuuden hyväksi, tai rajotetaan vapautenne niin, ettette saata antaa valonne loistaa siinä seurakunnassa. Velvollisuutenne on silloin selvä: Todistakaa silloin rakkaudellisesti Jumalan aikakausisuunnitelman hyvyydestä ja viisaudesta ja erottautukaa heistä julkisesti sanottuanne syynne siihen ymmärryksellä ja sävyisästi.
Baabelissa — "Kristikunnassa" on eri lahkoissa eri asteilla olevaa orjuutta. Muutamat, jotka harmistuneena hylkäsivät täydellisen ja ehdottoman orjuuden yksityisen omaantuntoon ja arvosteluun nähden, jota katolisuus vaatii, ovat kumminkin erittäin halukkaita itse olemaan orjuudessa ja pitävät tärkeänä saada muitakin sidotuiksi jonkun protestanttisten lahkojen uskontunnustusten tai opinkappalten kautta. Tosin heidän kahleensa ovat keveämmät ja väljemmät kuin Rooman ja pimeäin aikakausien kahleet olivat. Niin pitkältä kuin tätä ulottuu, on se varmasti oikein — todella uudistusta — askel oikeaan suuntaan — täydellistä vapautta kohti — seurakunnan tilaa kohti apostolisella ajalla. Mutta miksi ollenkaan kantaa inhimillisiä kahleita? Miksi ollenkaan sitoa ja rajottaa omiatuntojamme? Miksi ei seisota lujasti kiinni siinä täydellisessä vapaudessa, jolla Kristus on vapauttanut meidät? Miksi ei hyljätä kaikkia erehtyväisten ihmisten tekemiä ponnistuksia sitoakseen omaatuntoa ja estääkseen tutkimusta? — ei ainoastaan yrityksiä kaukaisessa muinaisuudessa, pimeinä aikakausina, vaan erilaisten uskonpuhdistajain yrityksiä lähempänä meitä olevana menneenä aikana! Miksiemmepäätä olla vapaita niinkuin apostolinen seurakunta oli — vapaitakasvamaantiedossa samoinkuin armossa ja rakkaudessa sikäli kuin Herran "määrätty aika" ilmaisee hänen armollisen suunnitelmansa yhä täydellisemmässä määrässä?
Varmastikin tietävät kaikki, että kun he liittyvät johonkuhun inhimilliseen järjestelmään, ja omaksuvat sen uskontunnustuksen omakseen, sitoutuvat he sillä uskomaan juuri sitä, mitä tämä tunnustus määrää, ei enempää eikä vähempää. Jos he pakosta huolimatta, johon he siten vapaehtoisesti ovat alistuneet, ajattelisivat omin päinsä ja saisivat valoa toisista lähteistä, valoisemmista kuin se lahko on saanut, johon he ovat liittyneet, on heidän tultava uskottomiksi joko sille lahkolle ja sen kanssa tekemälleen liitolle, ettei nim. saa uskoa mitään, joka on ristiriidassa sen omaksuman tunnustuksen kanssa, taikka sitten on heidän rehellisesti syrjäytettävä ja hyljättävä tunnustus, jonka ohi ovat kasvaneet, ja on heidän lähdettävä ulos sellaisesta lahkosta. Tehdäkseen tätä tarvitaan armoa ja se vaatii jonkun verran ponnistusta, kun mieluisat suhteet sen kautta katkotaan, ja tunnollinen totuudenetsijä saa kuulla typeriä syytöksiä että on lahko-"petturi", että on sellainen, joka "kääntää takkinsa tuulen mukaan", "jolla ei ole varmaa kantaa", j.n.e. Kun joku on liittynyt johonkin lahkoon, katsotaan hänen luopuneen omasta arvostelustaan ja kokonaan arvostelevan asioita lahkon kannalta. Lahko ottaa päättääkseen hänen puolestaan mikä on totta, mikä eksytystä; ja hänen täytyy, ollakseen totinen, luotettava, uskollinen jäsen, hyväksyä lahkonsa päätökset, tulevaisuuteen niinkuin menneisyyteenkin nähden, mikäli ne koskevat kaikkia uskonnollisia kysymyksiä, ja syrjäyttää oman yksityisen ajatuksensa ja karttaa henkilökohtaista tutkistelua, ettei hän kasvaisi tiedossa ja joutuisi pois sen lahkon jäsenyydestä. Tätä, lahkon tai uskontunnustuksen omantunnonorjuudessa olemista nimitetään usein monilla sanoilla, kun joku sellainen selittää "kuuluvansa" lakkoon.
Näitä lahkolaisuuden kahleita ei likimainkaan pidetä, niinkuin tulisi pitää, kahleina ja pakkositeinä, vaan niitä pidetään ja kannetaan koristeina, kunnianarvoisen ja hyvän luonteen merkkinä. Niin pitkälle tämä eksytys on mennyt, että monet Jumalan lapsista häpeäisivät, jos tiedettäisi heidän olevan sellaisia kahleita vailla — olkootpa sitten keveitä tai raskaita painoltaan, pitkiä tai lyhyitä siihen henkilökohtaiseen vapauteen nähden, mikä myönnetään. Heitä hävettää sanoa, etteivät ole minkään lahkon tai tunnustuksen orjuudessa, vaan "kuuluvat" yksin Kristukselle. Tästä johtuu, että joskus näemme rehellisen, totuutta isoavan Jumalan lapsen noin vähitellen siirtyvän seurakunnasta toiseen, niinkuin lapsi muuttaa luokalta toiselle koulussa. Jos hän on roomalaisessa kirkossa kun hänen silmänsä avautuvat, lähtee hän sieltä ja joutuu todennäköisesti jonkun metodisti- tai presbyterijärjestelmän käsiin. Jos ei hänen totuudenhaluansa siellä kokonaan tukahduteta tai maailman henki huumaa hänen hengellistä mieltään, saattaa muutamien vuosien kuluttua tavata hänet jossain baptisti-järjestelmän haarassa; ja jos hän yhä vielä kasvaa armossa ja tiedossa ja rakkaudessa totuuteen ja panee arvoa sille vapaudelle, jolla Kristus vapauttaa, löytänee hänet ehkä pian kyllä kaikkien inhimillisten järjestelmien ulkopuolella, yhdistettynä ainoastaan Herran ja hänen pyhiensä kanssa, sidottuna ainoastaan rakkauden ja totuuden hellillä, mutta vahvoilla siteillä, ensimäisen seurakunnan lailla. 1 Kor. 6: 15, 17; Ef. 4: 15, 16.
Rauhattomuuden ja turvattomuuden tunne, ellei vaan kuulu jonkun lahkon kahleisiin, on yleinen. Se on saanut alkunsa paavikunnan ensin esittämästä väärästä käsityksestä, että on välttämätöntä olla jonkun maallisen yhdistyksen jäsenenä, ja että se on Herralle otollista, ja tarpeellista ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Näitä maallisia, ihmisten järjestämiä järjestelmiä, aivan erilaisia kuin yksinkertaiset, kahleista vapaat seurat apostolien päivinä olivat, pitävät kristityt ehdottomasti ja melkein tietämättään yhtä monena vakuutusyhdistyksenä taivaaseen, ja onjollekinnäistä säännöllisesti maksettava rahaa, annettava aikaa, osotettava kunnioitusta, j.n.e., jotta siten saisi vakuutetuksi itselleen taivaallisen levon ja rauhan kuoleman jälkeen. Toimien tämän väärän käsityksen mukaisesti pitävät ihmiset, jos lähtevät ulos jostain lahkosta, melkein yhtä tarkkaa huolta tullakseen toisen lahkon kahleisiin, kuin he vakuutuskirjansa langetessa pitävät huolta vakuutuksen uudistamisesta jossain kunniallisessa yhtiössä.
Mutta mikään maallinen järjestö ei saata myöntää passia taivaalliseen ihanuuteen. Sokeinkaan lahkolainen (ellei hän ole katolilainen) ei edes tahdokaan väittää, että hänen lahkonsa jäsenyys vakuuttaa kenellekään pääsyn taivaalliseen kirkkauteen. Kaikki ovat pakotetut myöntämään, että totinen seurakunta on se, jonka nimiluetteloa säilytetään taivaassa, eikä maan päällä. He pettävät kansaa sen kautta että vakuuttavat olevanvälttämätöntätulla heidän kauttansa Kristuksen luokse —välttämätöntäolla jonkun lahkolaisen seurakuntaruumiin jäsenenä tullakseen "Kristuksen ruumiin", totisen seurakunnan jäseniksi. Herra sitävastoin, vaikk'ei hän olekaan hyljännyt ketään, joka on tullut hänen luokseen lahkolaisuuden kautta, eikä ole antanut kenenkään totisen etsijän mennä luotaan tyhjin käsin sanoo meille, ettemme tarvitse mitään sellaisia esteitä, vaan että saatamme tulla hänen luokseen suoraan, ja että se olisi ollut paljon parempi. Hän huutaa: "Tulkaaminuntyköni"; "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta"; "minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä, ja te löydätte levon sieluillenne". Oi, että olisimme ennen kuunnelleet hänen ääntään. Silloin olisimme välttäneet lahkolaisuuden monet raskaat kuormat, monet epäilyksen liejut, monet epätoivon linnat, monet turhuuden markkinat, monet maailmallismieliset leijonat, j.n.e.
Kumminkin ovat monet, jotka ovat eri lahkoissa syntyneet tai siirretyt niihin varhaisimmassa tai kehittyneemmässäkin lapsuudessaan, järjestelmistä välittämättä, vähitellen vapautuneet sydämissään, ja tietämättään kasvaneet niiden tunnustusten rajojen ja kahleitten yli, joita he tunnustuksellaan suosivat ja varoillansa ja vaikutuksellansa kannattavat. Harvat näistä ovat huomanneet täydellisen vapauden edullisuuden tai lahkolaisen pakon epämukavuudet. Eikä kokonaista, täydellistä erottautumista ole käskettykään ennenkuin nyt elonkorjuussa. Nyt kuuluvat Herran sanat: "Lähtekäät sen keskuudesta; puhdistakaat itsenne (vapaiksi vääristä tavoista ja vääristä opeista), te Herran kalujen (totuuksien ja oppien) kantajat." — Jes. 52: 11.
Nyt on kirves pantu nimikristillisyysjärjestelmän — Baabelin, Kristikunnan — juurelle niinkuin se oli pantu nimi-juutalaisen järjestelmänkin juurelle ensimäisessä tulemisessa; ja suuri järjestelmä, jossa "taivaan linnut" mielellään istuvat ja jonka he kauheasti ovat lianneet (Luuk. 13: 18, 19) ja josta todellisuudessa on tullut "kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssija" (Ilm. 18: 2), tulee hakattavaksi maahan, eikä enää ole pettävä maailmaa. Sen sijaan huomataan totinen öljypuu, jonka juuret ovat Jumalan totiset lupaukset ja jonka oksat ovat tänä evankelikautena totiset ja kokonaan vihkiytyneet ja uskolliset, "joiden nimet ovatkirjotetut taivaassa", olevan ainoa ja totinen Karitsan kanssaperillinen ja morsian. — Ilm. 17: 14.
Vaikkakin Baabelista lähteminen on askel, ja pitkäkin kokonaisen voittamisen suuntaan, ei se suinkaan ole viimeinen, ja meidän on huolellisesti oltava varuillamme, ettemme mielemme mukaan lepää joka askeleella matkan varrella.
"Ei voittoon täällä päästäkään,Ei lepoon, taistellaan;Vast' tehtäväsi päätetäänKun kruunu annetaan.
Sua todistajain pilven vaan,Ann' kannustaa sen vain.Sä ällös jää nyt istumaan,Vaan eelleen riennä ain'."
Baabelista lähtemisen edellä on tavallisesti ollut toisia tottelevaisuuden askeleita, jotka taas puolestaan ovat harjottaneet ja vahvistaneet luonnetta tulevia taisteluja ja voittoja varten. Ja sitä tulee seuraamaan useita muita koetuksia ja tilaisuuksia voittaa, minkä johdosta Paavali (Gal. 5: 1) kirjotti: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeen alle." Jokainen, joka tulee tuntemaan Jumalan lasten vapauden ja mitä on olla kokonaan vapautettu Baabelin orjuudesta, saa odottaa suuren vastustajan lähettävän hänelle uusia koetuksia saadakseen hänet toisten orjuuden ikeiden alle, tai kompastumaan. Herra sallii näiden vaikeiden koetuksien tulla, että se luokka, jota etsitään, ilmenisi, ja valmistuisi hänen palvelukseensa kirkkauden valtakunnassa.
Tätä koetusta ja seulomista kuvaa juutalainen elonkorjuu varjokuvan tavalla, osottaen mitä meilläkin on odotettavissa täällä. Herran opetuslapset edustivat ensimäisessä tulemisessa temppeli- eli pyhäkköluokkaa, joista hän sanoi: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki"; ja nimellisen Israelin hylkäämistä (v. 33 j.K.) seurasi vaikea koetus niille, jotka edustivat Jumalan temppeliä, puhtaille ja epäpuhtaille, jotta he erottautuisivat. Pietaria seulottiin ja hän oli melkein hukkumaisillaan (Luuk. 22: 31; Matt. 26: 74, 75; Joh. 21: 15—17) mutta koska hän oli "puhdas", hänen sydämensä oli vilpitön, autettiin häntä suoriutumaan voittajana. Juudasta koeteltiin myös, mutta koska hän ei osottautunut olevansa puhdas, vaan oli valmis myymään totuuden maallisen edun vuoksi, rahoista kieltämään Herran, vieläpä suudellessaan häntä rakkauden osotukseksi. Aivan samalla tavalla on täälläkin, tässä elonkorjuussa puhdistettu pyhäkkö, ja läheisessä yhteydessä sen kanssa muutamia, jotka eivät ole puhtaita. Ja Baabelin hylkäämisestä vuonna 1878 ja silloin tapahtuneen kutsun jälkeen lähteä sieltä ulos, on koetus- ja seulomistyötä tehty niiden keskuudessa, jotka ovat tulleet sieltä ulos. Epäilemättä olivat Pietari ja Juudas esimerkkinä samankaltaisista luokista nyt, niiden keskuudessa, jotka ovat lähteneet Baabelista, ja jotka ovat puhdistetut monista sen opinsaastutuksista — toinen luokka, joka pysyy uskollisena Herralle ja totuudelle, ja toinen luokka, joka näyttäytyy uskottomaksi, joka ei välitä oppia tuntemaan Herraa, vaan poikkeaa pahoihin ja vääriin oppeihin, jotka usein ovat pahempia kuin ne, joista olivat päässeet. Temppeliluokan koettelemista ja seulomista nykyisessä elonkorjuussa kuvasi Herra esikuvallisen temppelin esikuvallisella puhdistamisella, senjälkeen kun hän oli ottanut kuninkaan viran ja julistanut tuomion nimelliselle juutalaiselle seurakunnalle. Selitettyänsä, että heidän huoneensa oli jätetty autioiksi, meni hän Jerusalemin temppeliin, joka oli esikuva oikeasta temppelistä eli pyhäköstä, ja teki köysistä ruoskan, jota hän käytti ajaakseen ulos rahainvaihettajat; ja työnsi kumoon kyyhkyisten myyjäin pöydät.