The Project Gutenberg eBook ofRaamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasiThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Raamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasiAuthor: C. T. RussellRelease date: April 2, 2018 [eBook #56897]Language: FinnishCredits: Produced by Projekti Lönnrot*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RAAMATUN TUTKISTELUJA 3: TULKOON VALTAKUNTASI ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Raamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasiAuthor: C. T. RussellRelease date: April 2, 2018 [eBook #56897]Language: FinnishCredits: Produced by Projekti Lönnrot
Title: Raamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasi
Author: C. T. Russell
Author: C. T. Russell
Release date: April 2, 2018 [eBook #56897]
Language: Finnish
Credits: Produced by Projekti Lönnrot
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RAAMATUN TUTKISTELUJA 3: TULKOON VALTAKUNTASI ***
Produced by Projekti Lönnrot
Tulkoon valtakuntasi
Kirj.
Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura, Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi, 1912.
"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan".
"Ja kaikkein taivaan kannen alla olevain valtakuntain kuninkuus, voima ja mahti annetaan korkeimman pyhälle kansalle; hänen valtakuntansa on oleva ikuinen valtakunta ja kaikki vallat tulevat palvelemaan ja tottelemaan häntä."
— Dan. 7: 27; Ilm. 5: 10. —
Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen Herrallehänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka odottavatlapseuttajakaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,"uskon huonekunnalle" ja huokaavalle luomakunnalle, jokaikävöiden odottaa Jumalan lasten ilmestymistä ontämä teos omistettu.
"Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa." "Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikenlaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja maanpäällä."
Ef. 3: 4, 5, 9; 1: 8—10.
Raamatun tutkisteluja.
Valtakunnan merkitys. — Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. — Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä kannalla. — Valtakunnan läheisyys. — Sen taivaallinen ihanuus. — Sen nykyinen pystyttäminen.
Lopun aika. — Sen alku vuonna 1799 j.K. — Sen loppu 1914 j.K. — Mitä on valmistettava, ja mikä on tarkotus. — Maailman historiaa seurattu ennustusten mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden. — Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. — Lopun ajan alku määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.
VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.
Yhteenveto valtakunnan työstä. — Odotusajan tunnusmerkkinä tulee olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. — Sir Isak Newton'in ennustus rautateistä. — 1260 päivää. — Virta lohikäärmeen suusta. — 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen levenemisen. — Pettymys, koettelemus ja seuraukset. — 1335 päivää. — Siunaus silloin uskollisille "odottajille". — Herran viittaus odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.
PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. — Dan. 8: 10—26.
Todellinen pyhäkkö. — Saastuttaminen. — Alus tai perustus. — Kuinka se "muserrettiin". — Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. — Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn jälkeen. — Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty täyttymään. — "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.
Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. — Sen tarkotus ja sen suuri tärkeys. — Aika-ennustusten polttopiste. — Valmistuksia elonkorjuuta varten. — Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. — Herran läsnäolo. — Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. — Pääsy Herramme iloon.
Elonkorjuutyön luonne. — Nisun kokoaminen. — Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. — Sen alkuperä ja runsaus. — Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. — Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. — Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. — Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. — Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. — Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. — Nisun koetteleminen ja seulominen. — Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. — "Ja ovi suljettiin." — Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. — Miksi? ja kuinka? — "Korkean kutsun" päättyminen. — Aika on lyhyt. — "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.
Seurakunnan vapautus lähellä. — Se tulee olemaan enteenä koko ihmiskunnan vapahtamiselle. — Sen vuosiluvun likimääräinen määritteleminen. — Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta, joka kohtaa maailmaa. — Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. — Sen lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. — Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. — Seurakunnan elävien jäsenten muutos. — Tulevatko he kuolemaan? — "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin".
Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. — Tämän ennalleenasettamisen tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. — Sen alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä asti. — Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen. — Juutalaisten toiveitten elpyminen. — Johtavain juutalaisten ja pakanallisten kirjailijain huomioita. — Näiden yhtäpitäväisyys ennustuksen kanssa. — Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo poistua. — Liikkeen laajeneminen ja voima. — Jumala on auttava heitä.
Yhteenveto profetallisista totuuksista, jotka osottavat Immaanuelin läsnäolon, ja että hänen valtakuntaansa pystytetään.
Ylimalkainen kuvaus suuresta pyramiidista. — Miksi se ansaitsee erityistä mielenkiintoa kristittyjen taholta. — Suuri pyramiidi — tieteellisen, historiallisen ja profetallisen — totuuden varastohuone. — Raamatun viittauksia siihen. — Miksi, koska ja kuka sen rakensi. — Sen asemapaikan tärkeys. — Sen tieteelliset opetukset. — Sen todistus lunastussuunnitelmasta — aikakausiensuunnitelmasta, — Kristuksen kuolema ja hänen ylösnousemisensa ilmaistut. — Maailman kulku alaspäin, päättyen suureen hädän aikaan. — Hädänpäivän laatu. — Suuri uskonpuhdistusliike huomautettu. — Juutalaisen aikakauden pituus ilmaistu. — Evankelikauden "korkea kutsu" osotettu. — Vihkiytyneen seurakunnan tie. — Korkean kutsuu loppu osotettu. — Kristuksen toisen tulemisen vuosiluku. — Kuinka maailmaa kohtaavat ennalleenasettamissiunaukset ovat ilmaistut. — Maailman kulku tuhatvuotiskautena. — Sen loppu. Ero kahden olotilan, inhimillisen ja henkisen välillä sellaisena kuin pyramiidi sen osottaa. — Pyramiidi osottaa vääräksi ateismin, vapauskoisuuden ja kaikki kehitysopin teoriat ja vahvistaa sekä Raamatun suunnitelman että sen määrätyt ajat ja hetket.
Liite.
Raamatun Tutkisteluja.
Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltämys, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.
Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.
Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.
Kun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon Raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmällä oleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.
Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"
Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.
Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat Raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.
Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa yhtymään meihin työssä ojentaa näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.
Valtakunnan merkitys. — Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. — Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä kannalla. — Valtakunnan läheisyys. — Sen taivaallinen ihanuus. — Sen nykyinen pystyttäminen.
Tärkein tapahtuma maailman historiassa on Jumalan valtakunnan pystyttäminen ihmisten keskuuteen, Herran Jeesuksen ja hänen valittujen kanssaperillistensä, Evankeli-seurakunnan voittajain, käsiin. Tämän suuren tapahtuman, johon, kutenRaamatun tutkistelujenedellisissä osissa on osotettu, kaikki Jumalan lupaukset ja esikuvat osottavat, näemme olevan ei ainoastaan hyvin lähellä, vaan välittömästi täytäntöön käymässä. Ei kukaan niistä, jotka ovat heränneet huomaamaan nämä asianhaarat, ja jotka oikein, tahi vaikkapa osittainkin, ymmärtävät niitä, ja joiden sydämet ovat täydessä sopusoinnussa Jumalan suuren aikakausisuunnitelman kanssa ja jotka näkevät, että tämä valtakunta sovelluttaa Jumalan yleismaailmallista lääkettä, huokaavan luomakunnan syntiä, kurjuutta ja kuolemaa vastaan, voi tuntea muuta kuin mahdollisesti sellaista mielenkiintoa sen pystyttämisestä, sen ajasta ja tavasta, että se nielee heidän kaikki muut harrastuksensa.
Kaikki, jotka empimättä luottavat sen rukouksen täyttymiseen, jonka Herramme itse opetti meidät rukoilemaan — "Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa" — tuntevat vilkkainta mielenkiintoa pyyntönsä täyttymiseen nähden, jos vain ovat rukoilleet sydämestä, hengessä ja totuudessa.
Saatamme nähdä, että maailmakin, jos se vaan saattaisi käsittää tämän valtakunnan oikean luonteen, kohta lausuisi sen tervetulleeksi, minkä se lopulta tekeekin, kauvan etsittynä siunauksena, joka tuo mukanaan tuon kultaisen tuhatvuotiskauden kalliit edut, joita niin kauvan on toivottu.
Eräs yleinen luokka voisi mahdollisesti kumminkin asettua tätä vanhurskauden hallitusta vastaan. Tämä luokka käsittää kaikki, jotka eivät rakasta rakkauden kultaista sääntöä ja jotka sen sijaan, että rakastaisivat toisia niinkuin itseään, ovat taipuvaiset näkemään toiset poljettuina, sorrettuina ja heidän oikeutensa ja vaivansa kohtuullisen palkan ja hedelmän heiltä kiellettynä, voidaksensa itse elää loistavassa tuhlaavaisuudessa, "hekumassa" (Jaak. 5: 1—9) enemmän kuin sydän saattaa toivoa tai kohtuullisuus vaatia. Nämä pitävät kiinni nykyisestä yhteiskunta-järjestyksestä ikäänkuin henki siitä riippuisi, ja näyttävät vaistomaisesti kauhistuvan luvattua Messias-valtakuntaa. Ja heissä ylläpitää toivo sitä ajatusta, ettei se koskaan tulisi, niinkuin David sanoi: "Heidän sydämensä ajatus on, että heidän huoneensa (perheensä) pitää ijankaikkisesti pysymän, ja heidän majansa suvusta sukuhun, ja heidän nimensä kuuluisaksi tuleman maan päällä… Tämä heidän tiensä on sula hulluus; kuitenkin heidän jälkeentulevaisensa sitä suullansa kiittävät." — Ps. 49: 12—14.
Uskomatta tahi myös sivuuttaen profettain moninkertaiset todistukset tästä valtakunnasta — sillä se oli alati heidän aiheensa, josta "Jumala on ammoisista ajoista puhunut (kaikkien engl. k.) pyhäin profettainsa suun katitta" (Apt. 3: 21) — näkyvät monet kauhistuvan tätä valtakuntaa ja vaistomaisesti aavistavan sen totuuden, että, jos Jumala pystyttäisi valtakuntansa, hallittaisiin sitä oikeudella; ja että, jos käytettäisi oikeutta, täytyisi monen maan hallitusmiehen vaihtaa paikkaa alamaistensa kanssa tahi kentiesi joutuisivat vankeuteen; ja moni suuri, ylhäinen, imarreltu raharuhtinas tulisi riisutuksi vääryydellä saavutetusta kunniastaan, maineestaan, ja rikkaudestaan ja esiintyisi oikeassa karvassaan, epäjalona. Nämä pelkäävät, vaikkeivät usko todistusta siitä, "Ettei ole mitään peitettyä, joka ei tule ilmi, eikä mitään salattua, joka ei tule tunnetuksi" (Matt. 10: 26). Ja yhdessä näiden epäjalojen kanssa — näiden rikkauden ja vallan väärien taloudenhoitajien kanssa, jotka lopultakaan eivät ole näiden varojen käyttämisessä "älykkäitä" kuten se, jonka viisautta kiitettiin vertauksessa (Luuk. 16: 1—9) — seisoo vielä suurempi luokka, jota ilman he kaatuisivat. Tämä suuri luokka, jolla kenties nykyään ei ole muuta kuin kohtuullinen osansa kunniaa, virkoja, rikkauksia ja mukavuuksia, toivovat joskin hyvin heikosti, että tulee vielä päivä, jolloin saattavat kieriä ylellisyydessä "halvan kansan" kadehdittuina suojelusherroina. Nämä epäjalot, itsekkään turhamaisuuden orjat ja vaihtelevan onnen leikkikalut! Ja näiden joukossa — oi! se on totta —- on muutamia, jotka kantavat Kristuksen, hänen, köyhien ystävän, nimeä, ja huulillansa anovat ainoastaan jokapäiväistä leipää ja hurskaalla pilkanteolla rukoilevat: "Tulkoon valtakuntasi", vaikka he jokaisella sanallaan ja teollaan sekä kohtelullaan kanssaihmisiänsä kohtaan osottavat, kuinka paljon he rakastavat nykyistä väärämielistä hallitusta, ja haluten vääryyttä, eivät he suinkaan mielellään soisi Kristuksen valtakunnan tulevan.
Omituista on — päivänselvässä ristiriidassa siihen asemaan nähden, jolle monet, jotka väittävät olevansa Jumalan lapsia, asettuvat — että usein tapaa moniaita sosialisteja ja muita, jotka hylkäävät kaiken kirkollisen, ja sen kanssa liiankin usein Raamatun ja kaiken uskon ilmotettuun uskontoon, mutta kumminkin todella käsittävät muutamia vanhurskauden periaatteita, tunnustaen ihmisten yhteisen veljeyden, j.n.e. kuten muutamat heidän kirjoistaan mitä kauniimmin osottavat. He näyttävät odottavan ja tavottelevan sitä yhteiskunnan yhdenvertaisuutta ja niitä yleisesti suotuisia olosuhteita, joita uudelleen ja uudelleen luvataan Raamatussa tuloksena Kristuksen valtakunnan pystyttämisestä ihmisten keskuuteen, kun Jumalan tahto on tapahtuva maan päällä. Ja kumminkin, sosialisti raukat, näyttää pikemmin siltä kuin heidän taistelullansa tasa-arvoisuuden puolesta suureksi osaksi olisi juurensa heidän köyhyydessänsä ja tietoisuudessaan tavallisten mukavuuksien ja etujen puuttumisesta kuin periaatteiden perustuksella; sillä annapas jonkun heistä periä tahi ansaita suuri rikkaus, niin saattaa olla melkein varma, että hän hylkää sosialistiset oppinsa.
Hyvin varoen on niiden pyhien vaellettava, jotka rukoilevat: "Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi", jotteivät heidän rukouksensa olisi ainoastaan huulien höpinää, johon heidän sydämensä ja elämänsä ei ollenkaan yhdy. "Oman suusi mukaan olen tuomitseva sinut" on eräs mitä enimmin sydäntä tutkiva ja ankara nuhde, jonka tuomari tulee lausumaan muutamille, jotka ovat tunnustaneet olevansa hänen palvelijoitansa ja ikävöivät hänen rakkaudesta rikasta ja oikeudenmukaista valtakuntaansa. Asettakoot siis kaikki, jotka siten rukoilevat ja uskovat tulevaa vanhurskasta hallitusta, nyt jo tekonsa ja sanansa sen oikeudellisten säädösten mukaisesti, niin paljon kuin heidän vallassaan on.
Ne, jotka ovat omaksuneet edellisten osien opetukset, tulevat näkemään ettei Jumalan valtakunta tule olemaan ulkonainen, näkyväinen valtakunta, jolla on maallinen loisto, vaan valtakunta, jolla on jumalallinen ihanuus ja voima. Tämä valtakunta on jo tullut toimivaan valtaansa, vaikkei se vielä ole voittanut ja raivannut pois tämän maailman valtakuntia, joiden vallanaika ei vielä ole kulunut loppuun. Niinmuodoin se ei vielä olesaanuttäydellistä valtaa maallisen herrauden yli. Sen pystyttäminen on nyt kumminkin tapahtumaisillansa, kuten ajanmerkit ja myöskin ne ennustukset, joita on tarkastettu edellisessä osassa, ja toiset, joita tarkastetaan tässä osassa, osottavat.
Seuraavat luvut tulevat esittämään ennustuksia, jotka osottavat eri asteita nimikristityn seurakunnan ja maailman valmistuksessa valtakuntaa varten, ja kiinnittävät huomion muutamiin merkitsevimpiin muutoksiin, joita on ennustettu tapahtuvan sen pystyttämisen aikana. Mikään ei saata olla tärkeämpää tahi herättää syvempää mielenkiintoa nykyään elävissä pyhissä, jotka ikävöivät perintö-osaa tässä valtakunnassa, ja etsivät yhteistoimintaa Mestarin, Pääelonkorjaajan ja Kuninkaan kanssa siinä työssä, jonka aika nyt on tullut ja joka nyt on tapahtumaisillansa.
* * * * *
Työhön vain! työhön vain! Työ on koht' päättynyt.Jäljiss' Mestarin astuos innolla nyt.Hänpä neuvollaan johtaa ja voimia suo,Kun teet työtä, min Herra sun tiellesi tuo.Kestä ain', kestä ain'!Toivoen, valvoen,Kunnes työsi jo loppuu vain.
Työhön vain! työhön vain! Kenpä nääntyvä lie,Sille lähteelle elämän näyttäös tie.Risti, lippumme voittoisa taisteluss' on,Kun me saarnaamme: lähde on ehtymätön.Kestä ain', kestä ain'!Toivoen, valvoen,Kunnes työsi jo loppuu vain.
Työhön vain! työhön vain! Paikka kullekin on.Eksytysten jo valta koht' kaatunut on.Nimi Herran se korkeuksiin saa kaikumaan,Kun käy siunausten lähteet nyt pulppuamaan.Kestä ain', kestä ain'!Toivoen, valvoen,Kunnes työsi jo loppuu vain.
Työhön vain! työhön vain! Herran voimassa näin.Katso kasvonsa kääntynyt on meihin päin.Kohta kunnian pappeina, herroina maanKäymme lähteestä kaikille juottamaan vaan.Kestä ain', kestä ain'!Toivoen, valvoen,Kunnes työsi jo loppuu vain.
Danielin XI luku.
Lopun aika. — Sen alku, vuonna 1799 j.K. — Sen loppu 1914 j.K. — Mitä on valmistettava, ja mikä on tarkotus. — Maailman historiaa seurattu ennustuksen mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden. — Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. — Lopun ajan alku määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.
"Lopun aika" sadan viidentoista (115) vuoden ajanjakso, vuodesta 1799 vuoteen 1914 j.K., on selvästi ilmaistu Raamatussa. "Hänen valmistuksensa päivä" on toinen nimi, joka annetaan tälle ajanjaksolle, koska sinä aikana yleinen tiedon lisäys johtaa löytöihin ja keksintöihin, j.n.e., tasottaen tietä tulevan Tuhatvuotiskauden suosiolle valmistamalla koneellisia apuneuvoja, jotka tulevat säästämään työtä ja ylipäänsä tuottamaan maailmalle aikaa ja mukavuuksia, jotka Kristuksen oikeudenmukaisen hallituksen aikana tulevat siunaukseksi kaikille ja ovat avullisina täyttämään maata tiedolla Herrasta. Ja toisessakin tarkotuksessa se on valmistuksen päivä tahi aikakausi; sillä joukkojen keskuudessa lisääntyvän tiedon kautta, tämän antaessa kaikille hitusen vapauden ja ylellisyyden makua ennenkuin Kristuksen valtakunta pystytetään järjestämään maailmaa oikealla tavalla, tulevat nämä siunaukset vähitellen olemaan nostovipuina luokkavallalle ja johtamaan joukot kapinaan ja kukistamaan yhtiörenkaat j.n.e., joiden kanssa maan kaikki nykyiset valtakunnat, porvarilliset ja kirkolliset, tulevat kaatumaan. Ja siten on nykyinen aika (sellaisen kukistumisen kautta) valmistuksen päivä Jumalan valtakunnan maailman vallalle, jota niin kauan on rukoiltu.
Neljääkymmentä viimeistä vuotta lopun ajasta kutsutaan "lopuksi" tahi "elonkorjuu-ajaksi", niinkuin luemme: "ELONAIKAonmaailman LOPPU" (Matt. 13: 39). Tulemme kohta kiinnittämään lukijan erikoisen huomion tämän ajanjakson ja sen tapahtumain ennustettuun yleiseen luonteeseen, mutta elonkorjuun erityiset piirteet tulemme sen sijaan säästämään myöhempään lukuun.
Vaikka tiedonanto, joka osottaa meille tämän ajanjakson vuosimäärän, annetaan meille Danielin ennustuksessa, tiedämme, ettei hän itse ymmärtänyt mitään siitä, niinkuin hän sanoi: "Minä tosin kuulin tämän, vaan en minä ymmärtänyt" (Dan. 12: 8). Vastaukseksi innokkaiden kysymystensä johdosta sai hän tietää, että sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun aikaanasti. Siitä seuraa siis, ettei kukaan saattanut ymmärtää ennustusta ennen vuotta 1799; ja ennenkuin jätämme aineen, tulemme näyttämään, että ennustus ilmottaa, ettei saatettualkaakaanymmärtämään sitä ennen vuotta 1829 tahi paljastaa sitä selväksi ennen vuotta 1875.
Danielin ennustuksen yhdestoista luku on omistettu niille merkillisille tapahtumille, jotka johtavat tähän ajanjaksoon, lopun aikaan, kahdennentoista luvun johtaessa siitä eteenpäin loppuun tahi elonaikaan. Ennustusten tutkijat huomannevat sen omituisen tavan, jolla vuosiluku lopun ajan alkamiselle ilmaistaan — erinomainen tapa, jonka kautta vuosiluku täsmälleen määrätään, mutta samalla myöskin salataan siihen määrättyyn aikaan asti, jolloin tulisi aika sen ymmärtämiselle. Ja sitten kun tämä ajankohta on omituisella tavalla ilmaistu yhdennessätoista luvussa mainitsematta nimeä tai vuosilukua, antaa kahdestoista luku meille kolme ajanjaksoa, 1260, 1290, ja 1335 profetallista päivää, jotka todistavat ja vahvistavat mitä yhdennessätoista luvussa on opetettu, nimittäin, että lopun ajan alku oli vuonna 1799.
Ja vaikka yhdestoista luku koskettaa muutamia silmiinpistävimpiä luonteita ja tapahtumia maailmanhistoriassa, niinkuin tulemme osottamaan, on niiden todistus kumminkin vielä suljettu hyvin monelle ennustusten tutkijalle sen kautta, että ennustuksenpääkohta, josta paljon riippuu, on näennäisesti toteutunut. Tällä tavoin peittää eli sulkea ennustus, kunnes määrätty aika sen ilmottamiselle on tullut, ei ole tavatonta. Ja niin varmoja ovat muutamat ennustusten tutkijat olleet siitä, että tämä pääkohta jo on toteutunut, että englantilaisessa tavallisessa Raamatun käännöksessä eräs reunamuistutus kuuluu: "Toteutunut 168:sta 171:teen e.K." Tämä paikka (Dan. 11: 31) kuuluu: "Ja hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja saastuttavat pyhäkön ja linnoituksen ja poistavat jokapäiväisen [sananmukaisesti —alituisen] uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen [eli hävittävän kauhistuksen]."
Väitetään, että Antiokus Epifanes, eräs syyrialainen kuningas täytti tämän ennustuksen silloin, kun hän väkivallalla tunkeutui Jerusalemiin, lakkautti uhraamisen Jumalalle temppelissä ja asetti temppeliin Jupiter Olympoksen kuvan.
Tämä ennustuksen näennäinen täyttyminen on kylliksi tyydyttämään tavallista tutkijaa, hän kun tyytyy uskomaan, mitä hänelle sanotaan; ja sen kautta hänessä häviää innostus ennustukseen, joka muka on täyttynyt kaukaisessa muinaisuudessa, eikä niin ollen herätä hänessä erityistä mielenkiintoa. Mutta se joka tutkii huolellisesti, saattaa huomata, että ennustettiin (14 värssy), että ne, jotka harjottivat väkivaltaa Danielin kansaa vastaan, tosinkoettaisivat täyttäänäkyä (tahi toteuttaisivatkin sen näennäisesti), mutta kumminkin epäonnistuivat; ja edelleen, että "lopun aika" oli määrätty aika (värs. 35), ja että täyttä ja oikeaa tulkitsemistaeivoitu saadasitä ennen. Niinmuodoin eivät sellaiset voi saada oikeita tulkitsemisia menneisyydestä. Eikä huolellinen tutkija myöskään saata jättää huomioon ottamatta sitä seikkaa, että Herramme kiinnitti huomion juuri tähän ennustukseen kaksi sataa vuotta sen väitetyn täyttymisen jälkeen, ja käski meidän odottaa sen täyttymistätulevaisuudessa, sanoen: "Kun siis näette [tulevaisuudessa] hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa". (Matt. 24: 3, 15). Vieläpä Herramme lisäsi siihen huomautuksenkin, että olisimme varuillamme, ja ettemme erehtyisi todellisen kauhistuksen suhteen, sanoen: "Joka tämän lukee, se tarkatkoon".
Me toivomme, että ne todistukset, joita on esitetty edellisessä osassa, ovat selvittäneet sen tosiasian, että suuri paavilaisjärjestelmä on hävityksen kauhistus, joka vuosisatojen kuluessa on ryöstänyt sekä maailmaa että seurakuntaa Kristuksen valtakunnan nimessä. Se on todellakin kauvan "seisonut pyhässä paikassa" — Jumalan temppelissä, kristillisessä seurakunnassa. Jumalalle olkoon kiitos armostansa, että saamme nähdä sen kauhistuttavat luonteenominaisuudet yhä selvemmin, voidaksemme paeta kaikkia sen eksytyksiä. Jumalalle olkoon kiitos, että sen päivät ovat luetut, ja että puhdistettu pyhäkkö (Dan. 8: 14) pian tulee korotettavaksi ja täytettäväksi Jumalan kirkkaudella.
Tämän johdannon jälkeen siirrymme tutkimaan Danielin yhdettätoista lukua järjestyksessä.
Toinen värssy alkaa meedialais-persialaisesta valtakunnasta, jonka neljäs ja viimeinen kuningas oli Darius III, Kodomanus.
Mahtava kuningas kolmannessa värssyssä on Kreikan Aleksanteri Suuri. Häntä koskeva kappale Villardin maailmanhistoriasta luettanee mielenkiinnolla. Hän sanoo: —
"Tultuansa Judeaan, lähetti Aleksanteri Suuri käskyn Jerusalemiin, jotta hänen sotajoukkonsa sieltä varustettaisiin elintarpeilla ja sotilailla. Jaddus, silloinen ylimäinen pappi vastasi, että hän oli vannonut uskollisuutta Persian kuninkaalle eikä saattanut hyljätä häntä hänen eläissään. Niin pian kuin Tyyron piiritys oli päättynyt, marssi Aleksanteri Jerusalemiin kostaakseen tuon kiellon. Saatuansa tiedon hänen aikeistaan ja ollen aivan kykenemätön ryhtymään taisteluun hänen kanssaan, huusi ylimäinen pappi taivaan puoleen saadakseen suojelusta. Yöllinen näky opetti hänelle mitä hänen oli tehtävä ja sentähden avasi hän kaupungin portit ja sirotteli tien kukkasilla. Pukeuduttuaan leeviläisen papiston loistavaan virkapukuun meni hän ja hänen kanssaan kaikki papit, valkoisiin puettuina, voittajaa vastaan. Kun Aleksanteri tapasi hänet, kumartui hän ja rukoili. Hänen hämmästyneen ystävänsä kysyttyä miksi hän, jota toiset rukoilivat, rukoili ylimmäistä pappia, vastasi hän: 'En minä rukoile häntä, vaan sitä Jumalaa, jonka palvelija hän on. Minä tiesin heti kun näin hänen pukunsa, että hän oli juuri sama, jonka näin näyssä Makedoniassa silloin, kun ajattelin Persian vallottamista, ja hän vakuutti minulle silloin, että hänen Jumalansa kävisi minun edelläni ja antaisi minulle menestystä!' Aleksanteri syleili sitten pappeja kulkiessaan heidän keskellänsä: ja tuli sillä tavoin Jerusalemiin, jossa hän mitä juhlallisimmalla tavalla uhrasi temppelissä.Ylimmäinen pappi osotti hänelle sen jälkeen Danielin ennustuksen ja selitti sen merkitsevän että hän oli kukistava Persian valtakunnan."
Vaikka Aleksanteri voitti maailman tuona lyhyenä 13 vuoden aikana, ei valtakunta hänen kuoltuansa kokonaisena siirtynyt hänen perheelleen, vaan hänen neljä sotapäällikköänsä jakoivat sen keskenään ja se hajosi ylipäänsä pirstaleiksi kuten neljännessä värssyssä ilmoitetaan.
Huomaa tässä tämän ennustuksen yhtäpitäväisyys sen ennustuksen kanssa, joka on Dan. 8: 3—9 ja 20—25. Tässä osotetaan, että eräästä Aleksanterin valtakunnan osasta (vertaa värssyjä 8, 9 ja 21) muodostuisi "pieni sarvi" eli valta, joka tulisi ylenmäärin suureksi. Tämä tarkottaa ilmeisesti Roomaa, joka kohosi vaikuttavaan asemaan Kreikan raunioille. Oltuansa mitätön ala-valtio, jonka lähettiläät kiirehtivät tunnustamaan Kreikan yliherruuden, halukkaina tulemaanvaltakunnan osaksiAleksanteri Suuren jalkojen juurella, nousi Rooma vähitellen yliherruuteen.
Se kertomus, joka muutamilla sanoilla mainitaan Dan. 8: 9, 10, kerrotaan laveammin luvussa 11: 5—19. Tässä seikkaperäisessä selostuksessa mainitaanEgypti etelän kuninkaaksi; kun sensijaankreikkalaisia, ja sittemmin heidän seuraajiaan vallassa,roomalaisia, eli uutta sarvea, joka sai alkunsa Kreikasta, kutsutaanpohjan kuninkaaksi. Jumalan kansan — Danielin kansan — historia, jonka lopulliseen siunaamiseen Daniel luotti, Jumalan antaman lupauksen mukaisesti on kudottu näiden kansain historiaan, yhteenliittyen väliin toiseen, väliin toiseen niistä. On pitkäveteistä ja tarpeetonta seurata tätä historiaa sen monissa yksityiskohdissa tarkastamalla Aleksanterin sotapäällikköjen riitoja ja heidän seuraajiansa, kunnes tulemme 17:teen värssyyn, joka tarkottaa Kleopatraa, Egyptin kuningatarta. Ja koska kaikki ovat samaa mieltä tähän asti, niin ei ole tarpeellista mennä kauemmas menneisyyteen.
Värssystä 18:n alkaen luvun loppuun asti jatkavat ne, jotka väittävät, että 31 värssy tarkottaa Antiokus Epifanesta, ennustuksen sovelluttamista pieniin riitaisuuksiin ja kahakoihin Seleukon, Filopaterin, Antiokus Epifanen ja Ptolemeus Filometorin välillä, kuten juutalaisetkin nähtävästi olivat tottuneet sitä sovittamaan. Jatkamalla tätä tulkitsemista 12:teen lukuun asti, on selvää, että juutalaisilla olisi ollut vahvat syyt odottaa piakkoin pelastusta Messiaksen kautta; ja siten luemmekin, että Herramme syntymisen aikana "kaikki odottivat" häntä ja hänen kauttaan vapautusta roomalaisten ikeestä. Mutta 18:sta värssystä alkain erottaudumme me, jotka näemme todellisen "kauhistuksen", heistä käsittäen, että ennustus ainoastaan koskettelee huomattavia henkilöitä aina paavikuntaan asti, ja kosketeltuaan ja todennettuaan tämän, jatkaa yhä edelleen seuraten sitä sen vainoomisvallan loppuun asti, ilmaisten tämän vuosiluvun seikkaperäisellä selostuksella eräästä maailmanhistorian merkillisimmästä henkilöstä — Napoleon Bonapartesta.
Mutta kysyttänee: Mistä johtuu se, että on tehty muutos edellisten värssyjen kertomistavasta, ja siirrytty koskettelemaan ainoastaan historian huomattavimpia piirteitä? Me vastaamme Jumalan menettelytapaan kuuluneen m.m. täten sinetillä lukita ja sulkea ennustus. Toiselta puolen oli kaikki niin järjestetty ennustuksessa, ettei Israel loukkaantuisi siihen ensimäisessä tulemisessa. Jos kahdenkymmenen vuosisadan pieniä tapahtumia ja yksityisseikkoja olisi kerrottu niin laajasti kuin tämän luvun 3—17 värssyissä oleva ennustus on kerrottu, olisi se käynyt pitkäveteiseksi, väsyttäväksi ja mahdottomaksi ymmärtää; ja se olisi antanut juutalaisille ja ensimäiselle kristitylle seurakunnalle jonkunlaisen käsityksen siitä ajanpituudesta, mikä tulisi kulumaan, ennenkuin Jumalan valtakunta tulisi; mutta se ei ollut Jumalan tarkotus.
Kun me siis menemme eteenpäin, tarkottavat meidän mielestämme värssyt 17—19 niitä aikoja ja tapauksia, joissa Markus Antonius ja Kleopatra esiintyvät, jolloin Antonius kukistui ja Egypti ("etelän kuningas") liitettiin Rooman valtakuntaan. 20:nnen värssyn sovitamme Augustus Caesariin, joka oli tunnettu siitä, että hän kantoi järjestelmällisesti veroja kaikilta veronalaisilta kansoilta, ja että hänen veronkantonsa Judeassa ja koko silloisessa sivistyneessä maailmassa mainitaan yhteydessä Herramme syntymisen kanssa. (Luuk. 2: 1.) Ilmoitus: "Keisari Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava" vastaa tarkkaan kertomusta: "Ja hänen sijaansa nousee yksi, joka antaaahdistaman[veronkantajan engl. k.] käydä valtakunnankaunistuksen[ihanuuden engl. k.] kautta." Tämä, kertomuksen viimeinenkin osa sopii täydellisesti, sillä Augustus Caesarin hallituskausi on historiassa tunnettu suuren roomalaisvallanihanimpanaaikana, ja kutsutaan sitä "Rooman kultaiseksi ajaksi."
Eräs toinen 20:nnen värssyn käännös kuuluu: "Hänen sijaansa on nouseva yksi, joka antaa veronkantajankäydä valtakunnan ihanan maan läpi". Tämä näyttänee erityisesti tarkottavan Palestiinaa, ja sopii se siinä tapauksessa täydellisesti yhteen Luukkaan selostuksen kanssa. Mutta molemmatkin sovitukset ovat oikeat: silloin oli roomalaisen vallan ihana aika ja sen veronkantajat lähetettiin kulkemaan Palestiinan maan — valtakunnan ihanan maan läpi. Huomattakoon sitäpaitsi, että Augustus Caesar oli ensimäinen hallitsija maailmassa, joka sääsijärjestelmällisenveronkannon.
Luemme edelleen tästä etevästä hallitsijasta: "Muutamissa päivissä hän särjetään, ei kuitenkaan vihan eikä sodan kautta". Augustus Caesarista on mainittu, että hän kuoli rauhallisen kuoleman, kun sen sijaan hänen edeltäjänsä ja hänen seitsemän seuraajaansa keisarinvallassa saivat väkivaltaisen lopun. Hän kuoli muutama vuosi senjälkeen kun oli saavuttanut valtansa huipun ja antanut "veronkantajan matkustaa valtakunnan ihanan maan läpi."
21:nen värssy kuvaa sopivalla tavalla Tiberius Caesaria, Augustuksen seuraajaa: "Hänen sijaansa nousee kelvoton, eikä sille valtakunnankunniaaanneta; vaan hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa valtakunnan liehakoitsemisella". Huomatkaamme tässä kuinka historiallinen kertomus Tiberiuksesta sopii yhteen yllämainitun ennustuksen kanssa.
White sanoo:
"Tiberius oli viidenkymmenenkuuden vuoden vanha noustessaan valtaistuimelle; tällöinväittihän olevansa mitähaluttominhuolehtimaan valtaa seuraavista tehtävistä… Kun kaikki esteet nyt olivat poistetut, antoi hirmuvaltias vapaan vallan julmille ja aistillisille intohimoilleen."
Villard sanoo:
"Alussa teeskenteli hän ja näytti hallitsevan kohtuudella; mutta naamari putosi pian… Senaatti, jolle hän siirsi kansan kaikki oikeudet oli arvossa alentunut, ja hyväksyi niinollen liehakoimalla hänen toimenpiteensä, ja uhrasi suitsutusta alituisen imartelun muodossa miehelle, joka täytti heidän katunsa verellä. Juuri tämän,mitä alimmas langenneenihmisen hallitessa, ristiinnaulittiin meidän Herramme Jeesus Kristus Judeassa."
Nämä kuvat sopivat tarkasti yhteen ennustuksen kanssa ja ne vahvistaa sitäpaitsi vielä seuraava — 22 värssy. "Tulvan [virran] voimalla tulvailevat he [kaikki vastustajat] pois hänen edestänsä ja särjetään, vieläpäLiitonkin Ruhtinas". Tämä viimeinen määritelmä näyttää eittämättömästi tarkottavan Herraamme Jeesusta, jonka ylempänä olleen historiankirjoittajan huomautuksen mukaan, Tiberiuksen hallituksen aikana ristiinnaulitsi hänen edustajansa, Judean roomalainen käskynhaltija, Pilatus, ja roomalaiset sotamiehet.
"Ja siitä asti kun hän teki liiton hänen kanssansa, [Senaatti tunnusti hänet keisariksi] harjottaa hän petosta ja menee ylös ja voimistuu vähällä väellä. [Tiberius perustipretoriaanein kaartin, jossa aluksi oli ainoastaan 10,000 miestä, mutta sittemmin puolta enemmän. Tämä pieni miesmäärä ollen keisarin henkivartiostona oleskeli aina Roomassa ja oli hänen valvontansa alaisena. Tämän avulla piti hän kansan ja Senaatin pelossa, poisti kansanvaalit, kansankokoukset j.n.e.] Keskellä rauhaa tulee hän maakunnan lihavimpiin paikkoihin ja tekee, mitä ei hänen isänsä eikä hänen isäinsä isät tehneet: ryöstöä ja saalista ja rikkautta hän heille jakelee, ja linnoja vastaan hän juoniansa aikoo, mutta ainoasti ajaksi." — Värssyt 23, 24.
Sekä Augustuksen että hänen seuraajainsa valtiollinen tarkotus oli mieluummin rauhallisella tavalla säilyttää valta niissä alusmaissa, jotka aikasemmin olivat voitetut, kuin valloituksien kautta yhä lisätä niitä; ja päästäksensä tarkotuksensa perille menettelivät he siten, että jakoivat saaliin asettamalla paikallisia käskynhaltijoita, joilla oli arvo ja valta ja joiden virassaan pysyminen tehtiin riippuvaksi järjestyksen pidosta heille määrätyissä maakunnissa, uskollisuudesta Caesareja kohtaan sekä täsmällisestä veronkannosta. He eivät menetelleet enää kuten alussa, jolloin ryöstivät ja rosvosivat maailmaa saadakseen viedä saaliin voitonmerkkinä Roomaan. Tämän valtiotaidon ja "tulevaisuutta tarkottavien suunnitelmiensa" kautta hallitsi Rooma nyt täydellisemmin ja vaikutusvaltaisemmin maailmaa kuin silloin, kun sen sotajoukot samoilivat sinne ja tänne.
On muistettava, että vaikka ennustus on mennyt seikkaperäisyyksiin kertomuksessaan ja Augustukseen ja Tiberiukseen nähden melkeinpä henkilökohtaisunksiin, on tämä ainoastaan ollut keino erästä tarkotusta varten. Sen tarkotuksena on ilmaista aika maailman-vallan muuttamiselle Kreikasta Roomaan, Aleksanteri Suuren neljältä sotapäälliköltä, jotka edustavat hänen valtakuntansa neljää osaa (Dan. 8: 8 mainitut kreikkalaisen "kauriin" "neljä sarvea"), roomalaiselle vallalle, joka sinä aikana ja sitä ennen oli osa Kreikasta. Nämä neljä sotapäällikköä, jotka seurasivat Aleksanteri Suurta, ovat esitetyt yhtä selvästi historiassa kuin ennustuksessakin. [Jakaminen näiden neljän kesken mainitaan selvästi Dan. 8: 8 ja 11: 4, 5.] Historiankirjottaja [Villard's Universal History, siv. 100] sanoo: —
[Kreikan] "valtakunta jaettiin nyt neljään osaan, ja yksi osa annettiin kullekin niistä sotapäälliköistä, jotka muodostivat liiton. Ptolemeus otti kuninkaanvallanEgyptissä, SeleukusSyriassasekäYlä-Aasiassa, LysimakusTrakiassasekäVähässä AasiassaTaurukseen asti, ja Kassander otti osakseenMakedonian."
Tässä palottelussa tuli Italia kuulumaan Kassanderille, jonka osa oli pohjoisin, ja jota sentähden kutsutaan "pohjan kuninkaaksi", Egypti taas oli eteläinen osa eli siis "etelän kuningas". Vähitellen sai Rooman vaikutus ylivallan, ja pala palalta joutui se alue, joka alkujaan kuului Seleukokselle, Lysimakukselle ja Kassanderille Rooman valtaan, joka kuului pohjoiseen osaan, ja niinollen jäi ainoastaan Egypti, eteläinen osa, jälelle. Tämä etelän kuningas, Egypti, tuli, kuten edellä on kerrottu, pohjoisen osan vallan alle Kleopatran, Antonius ja Augustus Caesarin aikana, osaksi Kleopatran isän testamentin nojalla, jonka kautta hän, kun hänen lapsensa vielä olivat nuoria hänen kuollessaan, jätti valtakunnan Rooman senaatin suojelukseen, ja osaksi Markus Antoniuksen tappion kautta. Jonkun aikaa olikin "etelän kuningas", Egypti, tosiaankin yhtä mahtava kuin "pohjan kuningas" Rooma. Historiankirjottajat kertovat meille sen olleen "sen ajansuurimmankauppakansan"; että sillä oli "33,000 kaupunkia" ja että sen vuotuiset tulot "nousivat noin 14,800 hopeatalenttiin", noin $ 20,000,000 (yli 100,000,000 Smk.).
Käsittäen ennustuksen sisällyksen ja tarkotuksen, emme saa odottaa henkilökohtaisia, yksityisseikkoihin meneviä selostuksia näiden valtakuntain ruhtinaista, vaan "pohjan kuninkaalla" ymmärrämme Roomalaisen valtakunnan edustajaa, ja "etelän kuninkaalla" Egyptin valtakunnan edustajaa. Tämän selityksen jälkeen menemme eteenpäin ennustuksen tutkimisessa.
Värssy 25: "Ja hän [Rooma] yllyttää voimansa ja sydämmensä etelän kuningasta [Egyptiä] vastaan suurilla sotajoukoilla. Ja etelän kuningas lähtee sotaan suurella ja aivan väkevällä sotajoukolla; mutta hän ei kestä, sillä he neuvottelevat [petollisia] juonia häntä vastaan."
Vuodesta 30 e.K. jolloin Augustus Caesar teki Egyptin roomalaiseksi maakunnaksi, ei mitään vihamielisyyttä vallinnut näiden kahden maan välillä, kunnes kuningatar Zenobia, eräs Kleopatran jälkeläisistä, noin 269 j.K. vaati Egyptiä hallittavakseen ja hallitsikin sitä jonkun aikaa. Hänen hallituskautensa oli kumminkin lyhyt. Rooman keisari, Aurelianus, voitti hänet v. 372 j.K. Historiankirjottaja sanoo: "Syyria, Egypti ja Vähä-Aasia tunnustivat Palmyran kuningattaren, Zenobian hallitsijakseen. Mutta hänen täytyi taistella keisarikunnan ylivoimaisia joukkoja ja aikakauden etevintä ja taitavinta sotapäällikköä vastaan." Kumminkin kirjottaa Aurelianus hänestä: "Rooman kansa puhuu ylenkatseella sodasta, jota minä käyn naista vastaan. He eivät tunne Zenobian luonnetta eikä mainetta. On aivan mahdotonta kuvailla hänen sotaisia varustuksiansa ja hänen hurjaa rohkeuttansa." Firmus, Zenobian liittolainen Egyptissä, voitettiin ja tapettiin pian, ja Aurelianus palasi Roomaan suuresti kunnioitettuna, suuret aarteet mukanaan, niinkuin 28 värssyssä kuvataan — "Ja hän palajaa omalle maallensa suurella tavaralla, ja hänen sydämensä on pyhää liittoa vastaan; ja jotakin [erikoista] hän toimittaa ja palajaa maallensa."
Todistukseksi siitä, minkälaisia rikkauksia hän oli kerännyt, huomattakoon seuraava ote, minkä Gibbon kertoo, Aurelianuksen voittokulusta pitkin Rooman katuja. Hän sanoo: —
"Aasian aarteet, voitettujen kansojen aseet ja sotamerkit sekä syrialaisen kuningattaren mainio pöytäkalusto ja vaatevarasto olivat asetetut tarkkaan järjestykseen tai pikemmin sanoen taiteelliseen epäjärjestykseen… Zenobian ihana vartalo oli kahlehdittu kultaisilla kahleilla; orja kannatti kultaketjua, joka oli kääritty hänen kaulaansa hänen melkein vaipuessaan jalokivien sietämättömän painon alla. Hän käveli jalkaisin niiden vaunujen edellä, joissa hän oli toivonut kerran saavansa ajaa voittajana Roomaan."
Mitä profetan tiedonantoon tulee, että palatessaan hänen sydämensä tulisi olemaan pyhää liittoa [kristinuskoa] vastaan, sanoo Mosheim: —
"Vaikkakin Aurelianus oli ylenmäärin epäjumalisuuteen menevä, ja vaikka hänellä oli suuri vastenmielisyys kristittyjä kohtaan, ei hän kumminkaan ryhtynyt minkäänlaisiin vastustaviin toimenpiteisiin neljän vuoden aikana. Mutta hallituksensa viidentenä vuonna, lieneekö se sitten johtunut hänen omasta tai toisten taikauskosta, alkoi hän tehdä valmistuksia vainotaksensa heitä; ja niin julma ja petomainen oli hänen luonteensa, ja siihen määrin oli hän pappien ja jumalien ihailijoiden vaikutuksen alaisena, että, jos hän olisi saanut elää, olisi hänen vainonsa tullut kaikkia edellisiä vainoja kauheammaksi. Mutta ennenkuin hänen uudet käskykirjeensä olivat ehtineet kaikkiin maakuntiin, kuoli hän salamurhaajan käden kautta; ja sentähden ainoastaan harvat kristityt saivat kärsiä hurskautensa tähden hänen aikanaan." [History af Christianity, II osa, 101 siv.]
Tämä vainoamishalu kristinuskoa vastaan esiintyisenjälkeen kun hän palasivalloitusmatkaltansa, kuten ennustuksessa ilmotetaan. Aurelianus oli auringon palvelija, ja hän piti voittoansa Zenobiasta auringon antamana; ja heti taistelun jälkeen meni hän auringolle pyhitettyyn suuremmoiseen temppeliin, kantamaan kiitostansa suosiosta. Kun kristityt eivät pitäneet aurinkoa palvelemisen arvoisena ja kieltäytyivät ottamasta osaa tähän auringonpalvelukseen, otaksutaan tuon epäämisen olleen syynä hänen äkkiarvaamattomaan ja väkivaltaiseen vastustukseensa.
Värssy 26: "Ja ne jotka syövät hänen herkkujansa, ne häntä hävittävät, ja hänen sotajoukkonsa hajoo, ja monta kaatuu surmattuna." Aurelianuksen omat sotapäälliköt salamurhasivat hänet. Menestys seurasi hänen sotajoukkoansa, vaikka monet siinä kaatuivat.
27 värssy ei tarkota Roomaa eikä Egyptiä, vaan kahta kuningasta tahi valtaa roomalaisessa valtakunnassa — keisarivaltaa, joka vähitellen hävisi kokonaan, ja pappisvaltaa, joka vähitellen kohosi eloon ja kunnianhimoon. Molemmat koettivat käyttää toisiaan omiin itsekkäisiin tarkotuksiinsa, koettaen samalla kieltää sellaisten tarkotusten olemassa olon. Värssy kuuluu: "Ja kumpaisenkin kuninkaan sydän on pahuuteen päin, ja yhdessä pöydässä he valhetta puhuvat; mutta ei se menesty (silloin),sillävielä on loppumääräaikaan määrätty." Eli, lausuaksemme ajatuksen selvemmin, Jumala oli määrännyt 1260 vuotta paavikunnan vainoamisajan pituudeksi, sentähden ei keisarivallan ja pappisvallan yhdistyksellä eli liitollasaattanut olla menestystäsilloin, sillä jos nuo 1260 vuotta olisi laskettu siitä ajasta, olisi "lopun aika" tullut liian aikaisin, sentähden oli välttämätöntä, että se (liitonteko) siirrettiin tuonnemmaksi, ja että se sai vasta vähitellen kehittyä keisarivallan rappeutumisen kautta Italiassa. Kirkkohistorian lehdillä näemme kristittyjen piispojen juonetvallanvoittamiseksi Rooman valtakunnassa; ja ilmeisesti harkitsivat Rooman keisarit paljon, eikö sentään olisi heille edullista hyväksyä tuo uusi uskonto. Näyttää siltä, että Konstantin ainoastaan toteutti, kypsyneempänä aikana sen, mitä toiset enemmän tai vähemmän olivat ajatelleet. Mutta kansan mielialan tähden tuli Konstantinkin estetyksi heti, ja niin pian kuin oli toivottu, aikaansaamasta kirkon ja valtion voimien yhdistymisen.
Meistä värssyt 29 ja 30 näyttävät olevan sulkujen välinen lause, joka on pistetty siihen peittämään tarkotusta joksikuksi ajaksi, keskeyttämällä kertomuksen järjestyksen, ja uskomme sen tarkottavan erästä, siihen aikaan nähden, kaukana tulevaisuudessa olevaa yhteentörmäystä Rooman ja Egyptin valtojen edustajain välillä. Mitään muuta yhteentörmäystä kun tämä ainoa, ei tulisi olemaan näiden välillä, ja se tulisi tapahtumaanjuurituona "määrä-aikana" — lopun aikana, 1799. Tästä syystä jätämmekin näiden värssyjen tutkimisen siksi kunnes tulemme tarkastamaan tätä viimeistä taistelua heidän välillään, niinkuin siitä yksityiskohtaisesti kerrotaan 40—45 värssyissä.
31 värssy liittyy 27 värssyn ajatukseen, ja tarkottaa se meidän mielestämme sitä Rooman valtakunnan kahdesta vallasta, jolla oli suurempi menestys — paavikuntaa. Kun ennustus siten on seurannut historiassa esiintyviä eteviä, yksityisiä hallitsijoita Aurelianukseen asti ja on tutustuttanut meidät noiden kahden toisiansa vastaan vihollismielisen — maallisen ja kirkollisen — hallitusvallan kanssa, jotka pian sen jälkeen nousivat, osottaa se senjälkeen paavikunnan mahtavammuuden ja sen luonteen ja toiminnan Jumalan totuuteen ja seurakuntaan nähden — ja esitetään se tässä yhtenä ainoana kuninkaana tai valtana, huomioonottamatta sen monia paavien tai päiden vaihdoksia. Me tiedämme, että taistelussa maallisien ja uskonnollisten hallitsijain välillä paavikunta suoriutui voittajana; ja ennustus kuuluu: "Sotajoukot nousevat — [tai 'vahvoja nousee hänestä' — Youngin engl. k.] ja saastuttavat (voiman) pyhäkön ja linnoituksen ja _poistavat jokapäiväisen uhrin jaasettavathävityksen kauhistuksen_."
Meidän käsityksemme tästä asiasta on, että vaikkakaan ei seurakunta eikä maallinen valta onnistuneet nielemään toinen toistaan, niinkuin jo yhteen aikaan näytti, niin nousi kumminkin "voimakkaita", jotka saastuttivat sekä maallisen hallituksen että totisen uskonnonkin perusopit. "Voiman pyhäkköä" maallisen hallituksen rauhoitettua aluetta, jonka Jumala määrätyksi ajaksi oli jättänyt pakanoille, tämän maailman valtakunnille, koettivat kukistaa ne seurakunnan jäsenet, jotka himosivat hallitusta nykyaikana ja jotka kaikin tavoin koettivat anastaa maallista valtaa edistääkseen kukinomiakirkollisia suunnitelmiaan; ja Jumalan pyhäkkö (hänen pyhä asuntonsa — seurakunta) häväistiin ja halvennettiin näiden "voimallisten" innokkaitten ponnistusten kautta voittaakseen vallan maallisten hallitusmiesten keskuudessa ja saadakseen suuremman jäsenmäärän ja vaikutusvallan kansan keskuudessa. Tämä oli paavikunnan alkuperäinen oras, nim. työskentelyssä kohottautua valtaan papillisena valtakuntana.
Emme saata ihmetellä, että nämä itsepäiset "voimakkaat", jotka eivät välittäneet Jumalan suunnitelmasta, joka määrää, että meidän nykyajassa on oltava alamaisia "niille esivalloille, jotka ovat" (jotka Jumala on määrännyt nyt koetellakseen ja valmistaakseen meitä, korottaakseen meidät vastaisuudessa valtaan, kirkkauteen ja maailman hallitukseen), ja, jotka olivat päättäneet, jos mahdollista, hallita ennen Jumalan aikaa, olivat siihen määrin ristiriidassa Jumalan suunnitelman kanssa, että he kadottivat totuuden syvimmän olemuksen ja ytimen säilyttäen ainoastaan muodon, ulkonaisen kuoren. Suuri ratkaiseva askel luopumusta kohden oli "jokapäiväisen uhrin poistaminen". Tämän, joka sisälsi opin transsubtantiationista (leivän ja viinin muuttuminen todelliseksi lihaksi ja vereksi pappien sitä siunatessa) ja messu-uhrista, ja joka osotti roomalaisten opinkappaleitten syvimmän alennustilan, mainitsemme ainoastaan tässä ja jätämme sen täydellisemmän tarkastamisen toisen ennustuksen yhteyteen myöhemmässä luvussa. Tämän turmiollisen ja rienaavan eksytyksen alkamisesta asti kutsuu Jumala paavillista järjestelmää kauhistukseksi; ja sen jälestäpäin seuraavaa valtaan korottamista nimitetään tässä "hävityksen kauhistuksenasettamiseksi". Kuinka hyvin paavikunta on ansainnut tämän nimityksen, ja kuinka tuhoava sen onnettomuutta tuottava vaikutusvalta on ollut, sen täydellisesti todistaa "pimeiden aikojen", keskiajan historia, josta olemme antaneet muutamia vilahduksia edellisessä osassa.
Värssy 32: "Ja hän turmelee liiton rikkojat liukkailla sanoilla" (engl. k.). Ne, jotka seurakunnassa eivät eläneet Herran kanssa tehdyn liittonsa mukaisesti, lankesivat helposti imartelun, kunniapaikkojen, arvonimien y.m. saaliiksi, joita heille tarjosi paavillinen pappisvalta, sitte kun sillä alkoi olla vaikutusvaltaa. Mutta vaikka monet taipuivatkin eksytyksiin, eivät kaikki sitä kumminkaan tehneet; sillä me luemme: "Mutta se kansa, joka tuntee Jumalan, pysyy vahvana ja toimittaa sen; ja ymmärtäväiset kansassa neuvovat monta." Tällä tavoin osotetaan, että seurakunta on jaettu kahteen selvään luokkaan; joita Dan. 8: 11—14 erotetaan nimilläpyhäkköjasotajoukko; toinen luokka, jonka maailma saattoi imartelevan kunnian kautta uskottomaksi, rikkoi liittonsa Jumalan kanssa, toisen luokan todellisuudessa vahvistuessa vainojen kautta, joihin he joutuivat uskollisuutensa tähden Jumalaa kohtaan. Viimeksi mainitussa luokassa oli sellaisia, jotka käsittivät aseman ja opettivat uskollisille, Raamatussa kirjotetun, että Antikristus, eli Synnin ihminen, kehittyisi suuresta luopumuksesta seurakunnassa.
Enemmistö ja valta olivat niiden käsissä, jotka olivat luopuneet liitosta, ja jotka yhdistyivät valtion kanssa; mutta niitä harvoja, jotka olivat uskollisia, vainottiin — ajettiin takaa, vangittiin, asetettiin piinapenkkiin, kidutettiin ja tapettiin sadoilla mieltäjärkyttävillä tavoilla; niinkuin historian lehdet selvästi todistavat, ja kuten tässä profetan kautta ennustetaan, joka sanoi: "mutta he kaatuvat miekkaan ja tuleen, vankeuteen ja ryöstöön kauan aikaa", — tässä keskeytetään yhteys toisen sulkulauseen kautta, johon kuuluu 34 ja osa 35:ttä värssyä — 'lopun ajaksi'; "sillä vielä se viipyy [tulevaisuudessa]määrättyynaikaan asti." Kuinka kauan tämä vainon aika kestäisi, ei mainita tässä, mutta sensijaan sanotaan, että se kestäisi lopun aikaan asti, niinkuin oli määrätty. Toisista raamatunpaikoista huomaamme, että tämä ajanjakso oli 1260 vuotta, ja päättyi se v. 1799 j.K., aikana, jonka Daniel, Ilmestyskirjan kirjottaja ja historiakin erityisesti huomauttanut.
Värssyt 34, 35: "Mutta kaatuessansa saavat he vähän apua." Vainoojan (paavikunnan) vallan täysi ajanjakso, 1260 vuotta, ei tulisi päättymään ennenkuin 1799; mutta ennen sen loppua salli Jumala pienen avun uskonpuhdistusliikkeen kautta, joka, vaikkakin alussa pikemmin enensi vainoa, jälkeenpäin soi hiukan lohdutusta ja suojaa niille, jotka kaatuivat uskollisuutensa tähden Jumalan sanalle. Uskonpuhdistus esti totuuden täydellisen hävittämisen maailmasta. Mutta oi, pienen avun kanssa tulivat "liehakoitsijat" jälleen. Niin pian kuin vainot alkoivat vähetä, tarttui vastustaja samoihin keinoihin, joilla sen oli onnistunut johtaa seurakuntaa uskottomuuteen ja alennukseen, voittaakseen uskonpuhdistusliikkeetkin. Kuninkaat ja ruhtinaat alkoivat antaa kunniapaikkoja protestanteille ja liittyivät protestantismiin; ja tämä johti vakaviin, huonoihin seurauksiin ja liitosta poikkeamisiin, kuten luemme: "Ja useat liittyivät heihin liehakoitsemalla. Ja ymmärtäväisiä [johtajia, uskonpuhdistajia, opettajia, jotka olivat kyenneet opettamaan monta paavikunnan eksytyksistä] kaatuu; että he [harvat uskolliset] koeteltaisiin ja puhdistettaisiin ja puhtaiksi tulisivat."
Kun seuraamme ennustusta edelleen, huomaamme, että samoin kuin edelliset värssyt selvästi kuvasivat johtavia luonteita, jotka erikoisella tavalla olivat yhteydessä vallan siirtymisen kanssa ensin Kreikkaan ja sen jälkeen Roomaan, ja sitten vähitellen petollisella, salaisella tavalla paavikuntaan sellaisena valtana, joka kehittyi maallisesta Roomasta, niin on myöskin, sen (ennustuksen) tultua tuohon erittäin tärkeään paikkaan, jossa ilmaistaan, missä paavikunta sortui, sanottu, mitä hyvällä syyllä voi odottaakin, että Napoleon, tuo johtava luonne, jonka nimi niin likeisesti yhtyy tähän muutokseen, ilmaistaisiin; eikä suinkaan kuvaamalla hänen persoonallista ulkonäköään, vaan hänen omituiset luonteenominaisuutensa, kuten tehtiin silloinkin kun oli kysymys Augustus ja Tiberius Caesareista. Sellaisen kuvauksen tapaammekin, ja Napoleon Bonaparten elämänjuoksu vastaa täydellisesti tätä kuvausta. Värssyt 31—35 kuvaavat paavikuntaa, sen eksytyksiä ja kauhistuksia, uskonpuhdistusta ja sen "vähää apua" sekä sen osittaista epäonnistumista liehakoimisen tähden; ja nämä värssyt vievät meidät "lopun aikaan", ja näyttävät meille, että pienestä avusta huolimatta, joka suotiin, muutamia tulisikaatumaanvainon kautta, joka kestää "lopun aikaan"asti. Ja niin kävikin kaikissa maissa, jotka olivat paavikunnan alaisia — Espanjassa, Ranskassa, j.n.e. vainot jatkuivat tuon kauhean inkvisitionijärjestelmän kautta, kunnes Napoleon kukisti sen perinpohjin.
[On aivan paikallaan sanoa paavillisenvallanhävinneen viime vuosisadan alussa; sillä Ranskan vallankumouksen jälkeen oli Rooman valta hallitsijain ja valtakuntien yli (ja vieläpä omankin alueensa yli Italiassa) ainoastaannimellineneikä todellinen. On myös muistettava, että siihenasti oli Ranska kaikista kansoista ollut uskollisin ja alamaisin paavin vallalle. Juuri sen kuninkaat, ruhtinaat, aatelisto ja kansa olivat halukkaasti totelleet paavin käskyjä — järjestäneet ristiretkiä, lähteneet sotaan, j.n.e. paavin käskystä, ja jotka olivat niin hartaita, etteivät sallineet protestantin asua maa-alueellansa Pärttylin yön verilöylyn jälkeen. Sentähden ei mikään kansa olisi saattanut antaa paavikunnalle kuolettavampaa, tuhoavampaa iskua kuin ranskalaiset.]
Lähinnä seuraa sitte ne värssyt, jotka kuvaavat Napoleonia, sitä asetta, jota kaitselmus käytti murtaakseen paavikunnan vallan ja alkaakseen sen ahdistamisen, mikä tulee myöhemmin päättymään paavikunnan täydelliseen häviöön; kuten on kirjoitettu: "Jonka Herra onhävittävä läsnäolonsa loiston kautta." — 2 Tess. 2: 8, engl. k.
Napoleon Bonaparten, jota jo aikalaisensa kutsuivat "kohtalon mieheksi", julkinen elämän rata kuvataan niin selvästi profetallisessa esityksessä, että "määräajan" vuosiluku sen kautta eittämättömästi vahvistetaan. Tämä menettelytapa vuosilukujen määräämiseksi on täysin tarkka. Ja jos näytämme, että ne tapaukset, jotka tässä ennustuksessa mainitaan, ovat yhtäpitävät Napoleonin historiassa kerrotun elämän uran kanssa, saatamme määrätä vuosiluvun yhtä varmasti, kuin saattaisimme määrätä Augustus tai Tiberius Caesarin tai Kleopatran hallituksen alkuvuoden — jotka henkilöt kuvataan värssyissä 17, 20 ja 21. Napoleonin elämän ura, katsottuna ennustuksen valossa, osotti vuoden 1799 paavin vallan 1260 vuotiskauden viimeiseksi vuodeksi ja sen ajanjakson aluksi, jota sanotaan "lopun ajaksi". Profetallinen kuvaus kuuluu seuraavasti: Värssy 36: "Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa ja ylentää itsensä joka Jumalan ylitse, ja jumalten jumalaa vastaan puhuu hän kauheita; ja hän menestyy, siksi kun viha täytetään, sillä mikä päätetty on, se tapahtuu." Napoleon ei ollut kuningas, mutta kuningas-sanaa käytetään yleisessä merkityksessä osottamaan voimallista hallitsijaa. Hän teki kentiesi enemmänmitä tahtoikuin kukaan ihminen koskaan on tehnyt; hän oli tunnettu tahdonvoimastaan ja päättäväisyydestään, joilla hän voitti melkeinpä voittamattomia vaikeuksia. Saadaksemme oikean käsityksen ylläolevasta värssystä, tulee muistaa, että sanajumalamerkitseemahtavaa henkilöä; ja että sitä usein käytetään Raamatussa kun puhutaan kuninkaista ja hallitsijoista, kuten tässä värssyssä: "jumaltenjumala". [Katso Raamatun tutkisteluja II osa, siv. 320 ja 322.] Sana jumalten tarkoittaa tässä hallitsijoita, kuninkaita ja ruhtinaita, ja lauseparsi jumaltenjumala, tai hallitsijain hallitsija, tarkottaa paavia. Useimmat ovat tunnustaneet löytyvän korkeamman uskonnollisen olennon, mutta Napoleon ei tunnustanut ketään. Hänellä oli oma tahtonsa ja oma suunnitelmansa, ja se oli hänen oma korottamisensa kaikkein hallitsijain yli. "Jumalten jumalaakin" [s.o. hallitsijain hallitsijaa — paavia] vastaan puhui hän merkillistä kieltä; hän vaati häneltä tottelevaisuutta palvelijanaan tavalla, joka tärisytti maailman taikauskoisuutta sinä aikana samoin kuin paavillisen pappisvallan arvokkaisuuttakin. Ja niinkuin tässä selitettiin, oli hänellä menestystä siksi, kunnes hän oli täyttänyt tehtävänsä ruoskia paavikuntaa ja murtaa vaikutusvalta, joka sillä oli kansojen yli. Tämän todistaa historia [Campaigns of Napoleon, siv. 89, 95, 96.]: — "Maallisten ruhtinaitten, jotka olivat tehneet liiton ranskalaisten kanssa, rehellisesti pysyen liitossa ja maksaessa sovitut verot, loukkasi itsevaltias paavi mitä epäviisaimmalla tavalla tehtyjä sopimuksia. Pappien ympäröimänä, jotka olivat hänen ainoat neuvonantajansa, ryhtyi paavi entisiin keinoihin, viekkauteen ja hurskaisiin petoksiin; ja suuria ponnistuksia tehtiin kansan yllyttämiseksi ranskalaisia vastaan… Papit luulottelivat taivaan puuttuneen asioihin, ja varmuudella väitettiin tapahtuneen kaikellaisia ihmeitä, jotka muka todistivat pyhän katolisen kirkon uskon paavin erehtymättömyyteen, ja taivaan epäsuosion ranskalaisia kohtaan heidän käytöksensä johdosta. Kun Bonaparte huomasi, että Rooman hovin hulluus oli niin suuri, että kaikki hänen rauhanponnistuksensa olisivat tuloksettomat, ryhtyi hän heti toimenpiteisiin saattaakseen 'Hänen Pyhyytensä' järkiinsä."
"Hän antoi käskyn kenraali Viktorille hyökätä paavin alueille. Hän hajotti paavin sotajoukon kuin akanat tuuleen, ja levitti yleistä kauhua kirkkovaltioissa… Kun 'Hänen Pyhyytensä' huomasi, ettei Pyhä Pietari auttanutkaan häntä tässä ahdingossa… lähetti hän valtuutettuja Bonaparten luokse anomaan rauhaa. Rauha saatiin, mutta kyllin nöyryyttävillä ehdoilla: paitsi sitä, että paavin oli noudatettava aikaisemmin tehtyä, väliaikaista liittoa, jonka hän oli rikkonut, oli hänen luovutettava osa alueestansa ja maksettava noin kolmeenkymmeneen miljoonaan ranskalaiseen livreen nouseva summa [yli 30,000,000 Smk] sovitukseksi viimeksi tehdyn liittosopimuksen rikkomisesta."
Tämä kaikki teki ensimäisen verotuksen kanssa yhteensä yli viisikymmentä miljoonaa Smk, mikä paavin oli maksettava Ranskalle kullassa ja hopeassa; sitä paitsi oli hänen annettava muita arvoesineitä — veistokuvia, maalauksia, y.m. Roomalaiskatolinen kirjailija kertoo "näiden ehtojen täyttämisen saattaneen paavin perikadon partaalle." Tämä sopimus päätettiin 19 p. helmikuuta 1797.
Luulisi, että tuollainen summittainen ja menestyksellinen paavinvallan kukistaminen olisi riittävä todistaakseen maailmalle, että sen väittämä jumalallinen oikeus hallita kuninkaita y.m. oli ainoastaan anastettu; mutta jos ei niin ollut, nähtiin se ainakin seuraavana vuonna, jolloin ranskalainen kenraali Berthier marssi Roomaan ja perusti tasavallan, 15 p. helmikuuta 1798, ja viisi päivää sen jälkeen vei hän paavin vankina Ranskaan, jossa hän kuoli seuraavana vuonna. Siitä ajasta asti nykyaikaan on paavin valta maan kuninkaiden yli ollut ainoastaan varjo entisestään. Senjälkeen se tuskin on maininnutkaan väittämäänsä oikeutta asettaa kuninkaita virkaan ja panna heitä pois viralta. Vieläpä se paavi, joka nousi paavin istuimelle vuonna 1800 Pius VII nimellä, "lähetti kiertokirjeen, jossa hän selittää evankeliumien opin säätävän, ettäkaikkientulee totella olevia hallituksia", mikä luonnollisesti koski häntä itseäänkin.
Värssy 37: "Ja hän ei välitä isäinsä jumalista (hallitsijoista, paaveista) [engl. k. jumalasta (paavikunnasta)], eikä huoli vaimojen rakkaudesta, eikä yhdestäkään jumalasta (hallitsijasta), sillä kaiken ylitse hän korottaa itsensä."
Ei siinä kyllin, ettei Napoleon kunnioittanut isäinsä jumalaa, paavikuntaa, vaan ei hän sen enemmin suosinut mitään protestanttistakaan lahkoa, jotka tässä mainitaan vaimoina. [Niinkuin ainoaa totista seurakuntaa esikuvauksellisesti nimitetään Kristuksen morsiameksi, ja niinkuin Rooman seurakuntaa, joka on luvattomassa yhteydessä maallisen vallan kanssa, nimitetään pedoksi, samoin nimitetään erilaiset protestanttiset lahkot "vaimoiksi".] Sanalla sanoen, ei mikään muu, kuin hänen oma henkilökohtainen kunnianhimonsa määrännyt hänen käytöstänsä.
Värssy 38: "Mutta linnojen [sotavallan] jumalaa hän paikallansa kunnioittaa; sitä jumalaa, jota ei hänen isänsä tunteneet, on hän kunnioittava kullalla ja hopealla, kalleilla kivillä ja kalleuksilla."
Toiset suuret sotilaat kunnioittivat jollain tavalla jonkinlaista yliluonnollista voimaa saavutetuista voitoista. Aleksanteri Suuri kävi pakanallisissa temppeleissä viettäen sillä tavalla voittojaan; samoin tekivät Caesaritkin; ja viime aikoina, paavikunnan aikana, oli tapana, että molemmat riitapuolueet sodassa kääntyivät Jumalan, pyhimyksien, pyhän neitseen, ja paavien puoleen anoakseen siunauksia ja voittoja, ainakin uskotellen, että he ottivat vastaan voiton lahjana Jumalalta. Mutta Napoleon ei tehnyt mitään sellaista; hän piti menestymistään omana ja oman neronsa ansiona. Hän luotti sotajoukkoihinsa, pannen luottamuksensa rohkeisiin miehiin, nopeisiin sotaliikkeisiin ja taitaviin kenraaleihin; ja näiden puoleen hän kääntyi pyynnöllään. Hänen valansa muoto "Vanhimpain neuvoskunnalle" Ranskassa, ottaessaan vastaan ranskalaisten sotajoukkojen päällikkyyden palattuaan Egyptistä, osottaa, että hän luotti itseensä ja sotajoukkoihinsa. Hän ei vannonut Jumalan tai Raamatun tai paavin tai Ranskan kautta, vaan sanoi: "Minä vannon! Minä vannonomassa nimessänija urhoollisten toverieni nimessä!" Kun hän palveli omaa kunnianhimoaan, väitti hän palvelevansa kansaa; ja Rooman ja toisten hänen ryöstämiensä kaupunkien ja maiden aarteet annettiin Ranskan kansalle, josta hän itse ja hänen sotamiehensä olivat osa.
Värssy 39: "Ja niin on hän tekevä vahvoille linnoille muukalaisen (uuden) jumalan avulla; joka häntä kunnioittaa, sille hän suuren kunnian antaa ja panee hänet monien hallitsijaksi ja jakaa hänelle maata palkaksi."
Napoleon antoi ystävillensä ja luotettaville sotapäälliköillensä virkapaikkoja kaikkien Europan valloitettujen kansojen keskuudessa. Nämä virat olivat hänenlahjojansa; kumminkin oli niiden omistamisen ehtona uskollisuus häntä kohtaan. Ne annettiin "ilmaiseksi", mutta ne olivat kumminkin samalla myös hintana heidän tottelevaisuudestaan häntä kohtaan. — Historia [Villard's Universal History, siv. 452] sanoo tästä:
"Napoleonin kunnianhimoiset ajatukset tulivat yhä ilmeisimmiksi. Hollannista oli edellisenä vuonna muodostettu kuningaskunta, jonka kuninkaaksi tehtiin hänen veljensä, Louis Bonaparte. Neapeli annettiin nyt Josef Bonapartelle, vanhemmalle veljelle, joka nimitettiin myöskin molempain Sisiliain kuninkaaksi. Useita maakuntia tehtiin herttuakunniksi tai valtakunnan läänityksiksi ja annettiin niitä keisarin sukulaisille ja suosikeille. Hänen sisarestaan, Paulinasta, tehtiin Guastellan ruhtinatar, hänen langostansa, Murasta, Berg'in ja Kleven suuriherttua; kun taas hänen puolisonsa Josefinan poika edellisestä avioliitosta, Eugene Beauharnais lähetettiin varakuninkaaksi Italiaan. Neljätoista maakuntaa etelä- ja länsi-Saksassa muodostettiin Reinin-liitoksi. Nämä maakunnat erotettiin saksalaisesta valtioruumiista ja he tunnustivat Napoleonin päämiehekseen, protektorin arvonimellä… Sveitsi alistettiin myös Ranskan vallan alle Napoleonin selittäessä olevansa sen 'mediatori'."
Napoleonin politiikka johti hänet perustamaan kaikellaisia kunnia-tähdistöjä upseerien ja sotilasten keskuudessa, kuten esim. "kunnia-legionan tähdistö", "rautakruunun-tähdistö", j.n.e., j.n.e.
Kun ennustus siis näin on laskenut perustuksen tämän luonteen (Napoleonin), tuntomerkkien määräämiselle, hänen, jonka teot määräävät "lopun ajan" alun, jatkuu ennustus edelleen ja näyttää mikäerityinen tapaussinä aikana on käsitettävä varmasti määrääväksitäsmällisen vuosiluvun"lopun ajan" alkamiselle. Tämä tapaus näyttää olevan Napoleonin hyökkäys Egyptiin, mikä kesti lähes vuoden ja viisi kuukautta. Hän lähti tuolle matkalle toukokuussa 1798 ja nousi palatessaan maalle Ranskassa 9 p. lokakuuta 1799. Tästä sotaretkestä kerrotaan kuvaavasti muutamin sanoin värssyissä 40—44.
Värssy 40: "Ja [määrätyllä] lopun ajalla on etelän [Egyptin] kuningas taisteleva hänen kanssaan, ja pohjan kuningas [Englanti] hyökkää hänen päällensä vaunuilla ja ratsasmiehillä [Egyptin mamelukit] jamonella laivalla[Englannin varustuksiin kuului amiraali Nelsonin johtama laivasto]. Ja hän (Napoleon) tulee maakuntiin ja hävittää ja kulkee läpi [voittoisasti]" (engl. k.).
Historia ilmottaa meille, että Egyptiläinen sotajoukko Murad Beyn johtamana erittäin ankaran taistelun jälkeen voitettiin; ranskalaisten menestys levitti kauhua kauas Aasiaan ja Afrikaan; ja ympärillä olevat heimot antautuivat voittajalle… Mutta lähellä oli, ettei onni valmistanut hänelle kauheaa taka-iskua. Englantilainen amiraali Nelson, joka kauan oli vaaninut ranskalaista laivastoa, mihin kuului kolmetoista linjalaivaa (sotalaivaa) paitsi frekatteja, tapasi laivaston Abukir-lahdessa ja hyökkäsi sen kimppuun illalla elokuun 1 päivänä 1798 sellaisella voimalla ja reippaudella ["tuulispään tavoin" (engl. k.)], jommoista ei vielä koskaan ole osotettu meritaistelussa.
Värssyt 41—43: "Ja hän tulee ihanaan maahan [Palestiinaan], ja moni kaatuu, mutta nämä pelastuvat hänen kädestänsä: Edom ja Moab ja Ammonin lasten etevimmät. [Napoleon pysytteli rannikolla eikä mennyt maihin, vaan meni näiden maiden ohi.] Ja hän ojentaa kätensä maakuntiin, eikä Egyptin maakaan ole pelastuva. Ja hän anastaa aarteet, kullan ja hopean ja kaikki Egyptin kalleudet; ja libyalaiset ja etiopialaiset ovat hänen seurassansa."
Värssyt 44—45: "Ja hän panee komean majansa [komeat telttansa] merten välille ihanan pyhän vuoren eteen." Tämä ilmotus saattaa tarkottaa toista kahdesta vuoresta — Taborin tai Siinain vuori — joita kumpaakin saattaa sanoa ihanaksi ja pyhäksi. Taborin vuorelle, ihana ja pyhä paikka, jolla Herramme kirkastettiin, ja jota Pietari kutsui "pyhäksi vuoreksi", pystytettiin Napoleonin teltat, ja siellä taisteltiin eräs hänen tärkeimmistä taisteluistaan. Siinain vuorella, pyhällä ja ihanalla paikalla, jolla lakiliitto Jumalan ja Israelin välillä vahvistettiin, kävi Napoleon ja hänen "tieteellinen joukkonsa" ja hänen henkikaartinsa.
"Mutta sanomat idästä ja pohjasta pelottavat häntä, ja hän lähtee suuressa kiukussa monta [kansaa] hävittämään ja kadottamaan. Ja hän tulee loppuunsa, eikä hänellä ole yhtään auttajaa."
Napoleonin ollessa Egyptissä, saapui hänelle tieto uudesta liitosta Ranskaa vastaan, ja hän lähti heti matkalle Ranskaan. Tämän johdosta sanoo historia [Villard's Universal, History siv; 446.]: "Europasta saapuneet tiedot saivat hänet nyt jättämään Egyptin; hän jätti sotajoukkonsa Kleberin johtoon ja palasi salaisesti ja kiireellä Ranskaan… Onnessa oli tapahtunut käänne Ranskan asioihin nähden, oli muodostettu Ranskaa vastaan toinen koalitioni (liitto), johon kuuluivat Englanti, Venäjä, Neapeli, Turkin Portti ja Itävalta." Vertaa näitä historian sanoja ennustukseen: "Mutta sanomatidästäjapohjosestapelottavat häntä, ja hän lähtee suuressa kiukussa monta [kansaa] hävittämään ja kadottamaan." Napoleonin kiukku ja hänen aikomuksensa tehdä kaikki Europan kansakunnat olemattomiksi, ovat liiankin hyvin tunnettuja asioita, jotta niitä tässä tarvitsisi toistaa. Melkeinpä hän onnistuikin kunnianhimoisissa suunnitelmissaan; kumminkin kuoli tämä aikansa merkillisin mies, kuten ennustuksessa sanottiin, muutaman vuoden kuluttua maanpaossa kaikkien hylkäämänä. Niinkuin 40:nes värssy selittää, että tämä hyökkäys Egyptiin tulisi tapahtumaan "lopun aikana" tai (kuten Douay-käännös sanoo) "ennen määrättynä aikana", niin selittävät myöskin värssyt 29 ja 30, jotka tarkottivat samaa tapausta ja jotka aikaisemmin huomattiin välilauseeksi. Muistettanee, että olemme huomanneet värssyjen 25—28 tarkottaneen aikasempaa hyökkäystä Egyptiin; ja värssyissä 29 ja 30 viitataan, että seuraava suuri hyökkäys on oleva "määrätyllä ajalla", s.o. lopun aikana, niinkuin 40—45 värssyissä kuvataan.