Senjälkeen kun eksytyksen juuri siten oli otettu pois, alkoivat eri oksat pian kuivua; ja pian nähtiin, että sensijaan, että jumalattomien rangaistus olisi loppumaton elämä (kurjuudessa), Raamatun esitys Jumalan suunnitelmasta onkin päinvastainen; — loppumaton elämä on vanhurskauden palkinto; ja kuolema, elämästä erottaminen, on tahallisten syntisten rangaistus.
Lisäksi tultiin näkemään mitä tarkotettiin sillä kuoleman kirouksella, joka tuli koko suvun yli Aadamin tottelemattomuuden kautta — että koko suku oli tuomittu häviöön. Silloin alkoi myöskin huntu kohottautua ja näytti se Lunastajamme kuoleman tarkotuksen ja arvon osottamalla sen olleen vastaavan hinnan sukua kohdanneesta rangaistuksesta, jotta se voisi nousta ylös ja tulla ennalleenasetetuksi elämään kaikkine oikeuksineen. Oi! silloin alettiin ymmärtää ja panna arvoalunastukselle, kun nähtiin että häntä, joka ei synnistä mitään tiennyt, kohdeltiin kirottuna; että hän, kun hänet alttiisti asetettiin meidän sijallemme, tuli "kiroukseksi meidän tähtemme", kohdeltiin meidän tähtemme syntisenä jakuoli, vanhurskas vääräin puolesta.
Siten tuli suuri järjestelmä ja saastuttavien eksytysten verkko, joka alkoi jokapäiväisen uhrin poisottamisella, lopultakin poistetuksi; ja kun Pyhäkkö sitten oli tullut vapautetuksi tai puhdistetuksi siitä nähtiin Jeesuksen "jokapäiväinen(alati kestävä)uhri" uudistetussa tuoreudessa, ihanuudessa ja voimassa.
Kun sanomme, että Pyhäkkö puhdistettiin tästä saastutuksesta, on meidän muistettava, että Raamatussa usein osa seurakunnasta vastaa koko seurakuntaa. Ainoastaan pieni luku, muutamat harvat, olivat tulleet vapahdetuiksi saastuttavasta eksytyksestä; ja näitä harvoja on Jumala päivittäin lisännyt sellaisilla, jotka kokonaan ovat hänen johtonsa alla ja hänen opetettaviaan.
Laskiessaan mitä tulisi tapahtumaan, ei herra Miller likimainkaan osunut oikeaan — hän nim. luuli että Pyhäkön puhdistaminen tarkotti maan puhdistamista pahasta kirjaimellisen tulen kautta, jossa maa tulisi poltettavaksi poroksi. Pettymys, joka seurasi, kun hänen ennustelemisensa eivät toteutuneet, oli kova koettelemus niille, jotka hänen johdollansa olivat oppineet odottamaan Herraa taivaasta ja rukouksen: "Tulkoon valtakuntasi" täyttymistä. Mutta vaikka heidän toiveensa pettyivätkin yljän viipymisen vuoksi, tulivat he kumminkin suuresti siunatuiksi. Kokemukset, joita he Raamattua tutkiessaan olivat saaneet, olivat suuri-arvoisia, ja olivat ne opettaneet heitä asettamaan Jumalan sanan ihmisten perimätietojen yläpuolelle. He olivat melkoisessa määrässä vapautuneet ihmispelosta, ihmisten kunniasta ja arvonannosta kaikissa uskonkunnissa, joista he olivat vapautuneet, sillä heidät oli erotettu tottelevaisuuden perustuksella vakaumuksellensa mikäli se koski Herran tulemista. Rehellisyys vakaumustaan kohtaan tuottaa aina jonkinlaista siunausta: me kohtaamme Herran tiellä, kuten Paavali, kun hän oli matkalla Damaskoon.
Niinmuodoin huomaamme, näiden joukossa olleen muutamia, joilla oli kehittyneempi kanta puhdistus- tai uudistustyössä kuin useilla heidän edeltäjillään. Siten oli, vuonna 1846, jolloin nuo 2300 päivää loppuivat, niinkuin yllä on osotettu, pieni vapaa joukko kristityitä, joka ei ainoastaan ollut yhtä mieltä "Opetuslasten" (the "Disciples") kanssa siinä että seurakuntaa oli hallittava yksinkertaisesti, että kaikki uskontunnustukset oli hylättävä paitsi Raamattua, että kaikki arvonimet oli poistettava opettajain keskuudessa, vaan joka myöskin oli yhtä mieltä baptistien kanssa kasteen ulkonaisesta muodosta ja Lutherin kanssa siitä, että paavillinen järjestelmä on Synnin ihminen ja luopunut seurakunta porttojen ja kauhistuksien äiti. Nämä, pysyen kaukana jokaisesta sovittelusta tai yhteydestä maailman kanssa, opettivat elävää jumalanpelkoa, yksinkertaista luottamusta kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja uskoa hänen muuttumattomaan päätökseensä; ja samalla kun he tunnustivat Kristuksen kaikkein Herraksi ja nyttemmin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, kykenivät he vastustamaan järjetöntä ja raamatunvastaista oppia kolmiyhteydestä, jonka mukaan Jehova on oma poikansa ja Herra Jeesus oma isänsä; ja he oppivat näkemään että ijankaikkinen elämä ja kuolemattomuus ovat Jumalan lahjoja ainoastaan Kristuksen kautta ylösnousemuksessa.
[Ainoa näennäinen tuki Raamatussa jumalalliselle kolmeyhteys-opille oli vanhassa käännöksessä osa 1 Joh. 5: 7, joka on vieras lisäys ja jonka kaikki oppineet nykyään siksi tunnustavat. Siten se on jätetty pois uudesta suomalaisesta raamatunkäännöksestä. Tätä asiaa käsitellään lähemmin "Raamatuntutkistelujen" V:ssä osassa. Valmistunee ehkä v:n 1912 lopussa tai 1913 alussa suomeksi.]
Ja ikäänkuin Jumala olisi tahtonut järjestää niin, että senjälkeen aina tulisi olemaan luokka, joka edustaisi hänen puhdistettua Pyhäkköänsä, luokka, joka pysyisi erillään eri lahkoista, sai juuri vuosi 1846 olla todistajana protestanttisten lahkojen järjestymisestä yhdeksi ainoaksi suureksi järjestelmäksi, jota nimitettiinEvankeliseksi Allianssiksi. Tämä järjestelmä lausui, muistaen uusia (puhdistetun Pyhäkön) mielipiteitä, selvin sanoin uskonsa ihmisen kuolemattomuuteen, ja pani tämän opin tunnustuksensa yhdeksänneksi pykäläksi. Sillä tavoin se erotti, ja on siitä asti pitänyt erillään, järjestelmästään, joukon Jumalan lapsia — Herran puhdistetun Pyhäkön — totuuden Pyhäkön. Ja tämä puhdistettu Pyhäkköluokka on lisääntynyt siitä asti toisilla nöyrillä ja uskollisilla Jumalan lapsilla, samalla kuin siitä on erotettu sellaisia, jotka ovat kadottaneet nöyryyden ja totuudenrakkauden hengen. Aseman säilyttäminen puhdistettuna Pyhäkkönä järjestettyä suurilukuista vastustusta vastaan on vaikea rohkeuden ja uskon koetus, jonka ainoastaanmuutamat harvatnäyttävät voivan kestää; enemmistö seuraa edeltäjiensä jälkiä pyrkien olemaan kunnioitettuja maailman silmissä. Kun heidän lukunsa lisääntyi ja he koettivat päästä vähemmällä pilkalla, järjestivät muutamat heistä järjestelmän, laativat uskontunnustuksen ja omistivat lahkolaisuuden nimen, kutsuen itseään Adventisteiksi. Ja koska he vähitellen alkoivat uskoa, ettei ollut enempää oppimista kuin se minkä olivat oppineet, eivät he sen jälkeen ollenkaan ole edistyneet; ja toisten kanssa, jotka ovat laiminlyöneet vaeltamisen sitä polkua pitkin, joka loistaa yhä selvemmin kirkkaaseen päivään asti, ovat monet heistä langenneet mielettömiin eksytyksiin.
Mutta vaikka monet niistä, jotka alussa edustivat puhdistettua Pyhäkköä, siten tulivat pyydystetyiksi orjuuden ikeeseen, ovat ne, jotka ovat pysyneet vapaina ja ahkeroineet oppia tuntemaan Herraa, edelleen edustaneet hänen puhdistettua Pyhäkköänsä, ja hän on sitten hyväksynyt heidät ja suuresti siunannut heitä johtonsa kautta.
Jos roskat ja saastuttavat kauhistukset olivat kokonaan poistetut vuonna 1846, on sitä seuraava aika oleva jälelle jääneen järjestämistä varten ja Jumalan ihanan suunnitelman paljastamista ja selvittämistä varten — joiden totuuksien tulee täyttää ne paikat, jotka ovat jääneet tyhjiksi poiskarsittujen eksytysten kautta.
Totuuden avaamisen ja sen ihanuuden tutkimisen ja arvostelemisen aika on nyt tullut ja sitä tehdään parhaillaan. Me kiitämme Jumalaa siitä etuoikeudesta, että saamme toisten kanssa olla mukana tässä siunatussa työssä, viemässä kultaisia astioita (kallisarvoisia totuuksia) takasin Herran huoneeseen (vertauskuvallisen) suuren Babylonin vankeudesta. (Esra 1: 7—11; 5: 14; 6: 5) ja panna ne jälleen paikalleen Pyhäkköön. Ja tässä jalossa työssä ollen lähetämme veljelliset tervehdykset kaikille työtovereille ja Voidellun Ruumiin jäsenille. Autuaat ne palvelijat, jotka Herratultuansalöytää antamassa ruokaa aikanaan huonekunnalle.
1. Mä riemuitsen, kun muistelenMin onnen saada voi,Jos uskollisna taistelen,Kun Herran kutsu soi.
2. Tuo onni, rauha maailmanSe hetken hymyilee.Ja juuri kun sen saavutan,Se pois jo pakenee.
3. Mutt' autuas, ken luottaa vaanNyt Herraan Jumalaan,Ja ruumiin, sielun uhraamaanKäy innoin kokonaan.
4. Jos silloin kuinka synkkä onTuo elon kaita tie,Se häneen nähden parhain onJa onneen varmaan vie.
5. Kun kaikki, josta uinailit,On aivan murtunut.Kun linna, jonka rakensit,On hautaan sortunut!
6. Kun valinkauha kuumentaaJa maali loittonee,Voit Herraan tyynnä katsahtaa,Hän hehkun hillitsee.
7. Ja kun hän Poikans' kuvan vaanJo vihdoin nähdä saa —Nuo armaat piirteet loistossaan —Hän hehkun sammuttaa.
Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. — Sen tarkotus ja sen suuri tärkeys. — Aika-ennustusten polttopiste. — Valmistuksia elonkorjuuta varten. — Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. — Herran läsnäolo. — Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. — Pääsö Herramme iloon.
"Elonaika on maailman loppu". — Matt. 13: 39.
Huolellinen tutkija lienee huomannut, että ajanjaksoa, jota nimitetään "lopun ajaksi", on erittäin sopivasti nimitetty siksi, koska silloin ei ainoastaan evankelikausi pääty, vaan silloin päättyvät myöskin kaikki ennustukset, jotka tarkottavat tämän ajan loppua, senkautta että ne täyttyvät. Sama lukijaluokka lienee huomannut näiden 115 vuoden viimeisten 40 (1874—1914) vuoden, joita nimitetään "lopuksi" tai "elonajaksi", erityisen tärkeyden.
Tämä lyhyt ajanjakso on koko aikakauden tärkein ja tapahtumista rikkain jakso; sillä sinä aikana on koko aikakauden elo koottava ja korjattava, ja pelto, joka on maailma (Matt. 13: 38), on raivattava, kynnettävä ja valmistettava toista kylvö- ja leikkuuaikaa varten — tuhatvuotiskautta varten. Tapahtumain tärkeyttä tänä elonkorjuu-aikana saattaa tuskin pitää liian suuriarvoisena; ja kuitenkaan ei maailma tule tietämään siitä mitään, ennenkuin sen valtavat, vaikkakin tuntemattomat voimat, ovat suorittaneet niille kuuluvan tehtävän. Todellakin on hyvä muistaa, ettei elonkorjuu tarkota koko maailmaa, vaan ainoastaan kristillistä seurakuntaa; eikä se koske muhamettilaisia, braamalaisia, buddalaisia j.n.e., vaan ainoastaan Kristuksen totista seurakuntaa ja sellaisia, jotka enemmän tai vähemmän ovat heidän yhteydessään — "kristikuntaa".
Mutta vaikka maailma koko tänä aikakautena tulee olemaan täydellisessä tietämättömyydessä sen luonteesta, mutta kuitenkin pelvossa ja vavistuksessa sen ihmeellisten tapahtumain lopullisesta päättymisestä (Jes. 28: 21), niin nauttii Herran pienen lauman nykyään elävät vihkiytyneet seuraajat suurempaa valoa kuin koskaan ennen on tullut kenenkään heidän edelläkävijänsä osaksi; sillä tänä aikana kokoontuvat kaikki profetallisten todistusten säteet suuremmoiseen polttopisteeseen ja valaisevat uskonsilmälle koko Jumalan suunnitelman, sisältäen sen kehittymisen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden.
Lopun ajan alkamisesta asti (1799) on Jumala valmistanut vihkiytynyttä "pyhää kansaansa", "Pyhäkköänsä", sitä suurta siunausta varten, jonka hän aikoi vuodattaa heidän ylitsensä näinä neljänäkymmenenä elonkorjuu-vuotena; jotka siunaukset myöskin ovat aiotut erityisesti valmistamaan heitä mennäkseen Kristuksen kanssa täyteen iloon ja kanssaperillisyyteen, hänen kanssaan, hänen morsiamenaan. Täsmälleen "määrätyllä ajalla", 1799, 1260 päivän loputtua, murrettiin synnin ihmisen, seurakunnan suuren sortajan voima ja hänen valtansa otettiin pois. Yhdellä ainoalla mahtavan kätensä lyönnillä katkasi Jumala Siionin kahleet ja tarjosi sorretuille vapauden. Ja esille tulivat, ja tulevat; "pyhäkköluokka", "pyhä kansa", heikkoina, ontuvina, rampoina, melkein alastomina ja sokeina paavillisen orjuuden vankilan pimeydestä, liasta ja kurjuudesta. Ihmis-raukat! He olivat koettaneet palvella Jumalaa uskollisesti keskellä vainojen kammottavia liekkejä ja pitäneet kiinni Kristuksen rististä, silloin kun melkein kaikki muu totuus oli tullut pois laastuksi, ja rohkeasti he ponnistelivat vapauttaakseen Jumalan "kahta todistajaa" (Vanhaa ja Uutta testamenttia), jotka niin kauvan olivat olleet sidottuina ja jotka olivat ennustaneet ainoastaan kuolleitten kielten säkkivaatteen alla. — Ilm. 11: 3.
Viisaudessaan ei Jumala häikäissyt heitä niin suurella valovirralla kuin pyhille nyt on suotu. Hellästi johti hän heitä eteenpäin askel askeleelta, puhdistaen heitä ensin paavillisista saastaisuuksista, joita heissä vielä oli. Ja kun Jumala näin veti heitä, seurasi pyhäkköluokka mukana ja tunsi Hyvän paimenen äänen totuudensoinnuissa, jotka paljastivat vanhat eksytykset aina vuoteen 1846 asti, jonka ennustus määrää siksi vuosiluvuksi, jolloin "pyhän kansan", "Pyhäkön", ydin tulisi vapautetuksi paavikunnan eksytyksistä, puhdistetuksi sen saastutuksista ja jolloin se olisi valmis vaihtamaan saastaiset ihmisopit puhtaisiin ja ihaniin totuuden periaatteisiin, joille Herra ja apostolit olivat perustaneet seurakunnan. Vähitellen joutuivat he sitte odottamaan tuota siunauksen korkeinta kohtaa, jolloin Herra itse tulisi, aikakauden elonkorjuussa. Heidän ahkera Jumalan sanan tutkimisensa ja kiitettävä halunsa oppia tuntemaan sitä, mihin enkelitkin haluavat katsahtaa (1 Piet. 1: 12), tulivat runsaasti siunatuiksi, vaikk'ei heille suotukaan kaikkia, mitä he halusivat.
Harvat uskolliset tulivat siten opastetuiksi totuuden Sanasta, täytetyiksi sen hengellä, puhdistetuiksi ja kokonaan erotetuiksi maailmasta, ylpeys tuli poiskarsituksi, ja sen kurituksen kautta jonka pettymys 1844 tuotti, taipuivat he nöyremmästi luottamaan Jumalaan; ja uudistunut kolmekymmenvuotinen odotus kehitti pyhissä kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja rakkaudesta johtuvaa alistumista, kunnes tähystelijät "1335 päivän" lopulla (1874, elonkorjuuaikana) ottivat vastaan iloisen sanoman, ja heidät lähetettiin ulos julistaman sitä koko pyhäkköluokalle: "Katso Ylkä!" Ja kaikki tämän luokan jäsenet, jotka kuulevat sanoman, korottavat myöskin äänensä, kun he tuntevat sen tärkeyden, sanoen: "Katso Ylkä!" Ja tämä elonkorjuusanoma pyhille jatkuu yhä ja tulee jatkumaan kunnes se on saavuttanut kaikki vihkiytyneet ja uskolliset. Tämä tieto ei ole maailmalle nykyään, vaan ainoastaan Kristuksen tulevalle morsiamelle. Herramme ei ole minkään muun luokan ylkä. Tieto hänen läsnäolostaan on tuleva maailmaan toisella tavalla ja myöhemmin. Kukaan muu ei nyt ole valmis ottamaan vastaan tätä totuutta paitsi vihkiytyneet, pyhäkköluokka. Nimikristittyjen "sotajoukolle" samoin kuin maailmallekin on se hullutusta; eivät he myöskään ole halukkaita koettelemaan todistuksia, joita esitetään tämän kirjasarjan osissa.
Eikä Herra ole ainoastaan tällä tavalla valmistanut kansansa sydämiä ja johtanut heitä teitä, joita he eivät tunteneet, vaan hän on myös valmistanut tätä aikaa varten, jolloin erityistä apua tarvitaan ihmeellisiä apuneuvoja Raamatun tutkimista varten, niinkuin raamatunoppaita ja erilaisia arvokkaita Raamatun käännöksiä, sekä erinomaisen suotuisat asianhaarat totuuden painattamista ja julkaisemista sekä levittämistä varten; ja yleisen sivistyksen edut, jotta kaikki voivat lukea ja itsekohtaisesti opiskella ja omaksi tyydytyksekseen koetella kaikkia esitettyjä totuuksia; ja tämä kaikki saadaan tehdä vapauden ja rauhan vallitessa, jolloin ei kukaan voi häiritä heitä tai pelästyttää heitä toimimasta kokonaan omantuntonsa mukaisesti.
Huolellisesti tarkastettuansa edellisen ja tämän osan edellisiä lukuja, on ajatteleva lukija huomaava, että samalla kertaa kuin jokainen aikaennustus täyttää erityisen ja määrätyn tarkotuksensa, on niiden yhteisten ja sopusointuisten todistusten päätarkotuksena ollut, joko suoranaisten tai välillisten todisteiden tai vahvistavien todistusten kautta, varmasti ja täsmällisesti määrätä vuosiluku Herramme toiselle tulemiselle ja hänen valtakuntansa pystyttämiselle maan päälle; sekä myöskin määrätä eri kehitysasteet ja keinot sen pystyttämiselle, elonkorjuukautena.
Käsittääksemme ennustusten eri säteiden voiman suhteessaan näihin päätotuuksiin, kootkaamme se yhteen ainoaan polttopisteeseen ja huomatkaamme kuinka nämä säteet yhtäpitävästi ja sopusointuisesti yhdistyvät ja selvästi ilmaisevat sen siunatun tosiasian, ei että Herramme tulee, tai että hän on pian tuleva, vaan että hän jo on tullut; ja että hän on nyt läsnä hengellisenä kuninkaana ja on pystyttämäisillänsä hengellisen valtakunnan evankeli-ajan elonkorjuussa tai lopussa, joka tunkeutuu nykyään koittavan tuhatvuotiskauden alueelle. Olemme nähneet, että on tuleva "virvoituksen ajat" aika, "jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)" (Apt. 3: 19—21); olemme myöskin nähneet, että Herra Jehova "on säätänyt päivän_ [tuhatvuotiskauden], jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen oli määrännyt, ja josta hän on antanut kaikillevakuutuksenherättäessään hänet kuolleista" (Apt. 17: 31 engl. k.); olemme nähneet, että evankelikausi on ollut seurakunnan koetusaika eli tuomiopäivä ja että se tulee päättymään elonkorjuuseen ja niiden kirkastamiseen, jotka tulevat elämään ja hallitsemaan Kristuksen kanssa tuhat vuotta — maailman tuomiopäivänä, ennalleenasettamisaikoina; ja me olemme myöskin nähneet, että tämän maailman valtakuntien, jotka ovat tämän maailman ruhtinaan, Saatanan alaisia, on annettava tilaa Jumalan valtakunnalle, jota Kirkkauden kuningas hallitsee. Kaikkien näitten suurten tapahtumain täytyy viipyä Herramme, Kuninkaan, Yljän ja Elonkorjaajan toiseen tulemiseen, jonka läsnäolo ja toiminta tulee suorittamaan ne kaikki, niinkuin on ennustettu.
Esikuvaukselliset riemuvuosikaudet osottivat vuoden 1874 Herramme takaisintulovuodeksi; ja kumminkin oli vuosiluku niissä niin älykkäästi kätketty, että oli mahdoton huomata sitä ennen "lopun aikaa". Ja tämä todistus vahvistettiin kahdenkertaisesti kahdelta taholta tulleiden todistusten kautta — lain ja profettain kautta — mitkä kaksi todistusta olivat kokonaan riippumattomat toisistaan, mutta molemmat kumminkin yhtä selvät ja vakuuttavat.
Ihmeellinen rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä opetti meille saman totuuden lisäämällä siihen vielä erinomaisia piirteitä. Herramme toinen tuleminen tapahtui syksyllä 1874, evankelikauden lopussa eli elonkorjuussa, ja osottautuu tämä tapahtuneen aikana, joka täydellisesti vastaa hänen ensimäisen tulemisensa aikaa juutalaisen ajan lopulla. (Katso taulua vastaavaisuuksista, II osa, sivut 287 ja 288.) Samoin kuin jokainen erikoisempi piirre evankelisessa taloudessa oli kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta esikuvallisessa taloudessa, samaten huomaamme myöskin, että tämä huomattavin tapaus, jonka riemuvuosi opetti, on myöskin kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta. Molemmissa talouksissa osotetaan Herramme läsnäoloa Ylkänä, Yli-elonkorjaajana ja Kuninkaana. Neitseiden joukossa tapahtuneella liikkeelläkin, kun he menivät ulos häntä vastaan, heidän pettymyksellään ja kolmekymmenvuotisella odotusajallaankin on vastaavaisuutensa aikaan ja olosuhteisiin nähden. Ja rinnakkaisuus jatkuu tämän armotalouden elonkorjuun viimeiseen loppuun asti — niiden valtakuntain kumoamiseen asti, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä valtakuntia, mutta todellisuudessa ovat "tämän maailman valtakuntia", ja Jumalan valtakunnan täydelliseen pystyttämiseen asti maan päälle vuonna 1914 j.K., joka on pakana-aikain vallan loppuraja. (Katso II osa 4 luku.) Tulevalla ahdistuksella ja kumouksella oli, niinkuin olemme nähneet vastaavaisuutensa Jerusalemin hävityksessä ja juutalaisen valtakuntajärjestyksen kumoamisessa, vuonna 70 j.K. — toinen rinnakkaisuus, joka on vastaavainen sekä aikaan, että olosuhteisiin nähden.
Olemme vielä huomanneet profetta Danielin ilmaisevan Herramme toisen tulemisen (12: 1), kumminkin sellaisella tavalla, että se on ollut peitetty siksi kunnes ne tapahtumat, joiden oli ennustettu käyvän näiden edellä, olivat tapahtuneet, ja siirtyneet historiaan, jolloin johduimme näkemään, että se, joka on kätketty Mikaelin nimen taakse, todellisuudessa onkin mitä nimi ilmaisee —Jumalan edustaja— "Suuri Ruhtinas". Niin, me tunnemme hänet: "Liiton Ruhtinaan", "Väkevän Jumalan" [hallitsijan], "Ijankaikkisen Isän" [elämänantajan] (Dan. 11: 22; Jes. 9: 6), joka tulee "nousemaan" voimalla ja vallalla suorittaakseen suuren kaiken ennalleenasettamisen, ja tarjoamaan ijankaikkisen elämän ihmissuvun kuolleille ja kuoleville miljoonille, jotka ovat lunastetut hänen omalla kalliilla verellään. Ja sen jälkeen kun olemme seuranneet nuo Dan. 12:ssa mainitut 1335 päivää niiden päättymiseen asti samana vuonna, saatamme nyt ymmärtää, miksi enkeli, joka tällä tavoin osotti vuosiluvun, puhui siitä niin riemuitsevin sanoin: — "Autuas on se, joka odottaa [joka on odottavassa tai valvovassa tilassa] ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä päivää!" — v. 1874 j.K. [Vuosi alkaa juutalaisten laskun mukaan lokakuussa, niinmuodoin alkoi v. 1875 todellisuudessa lokakuussa 1874.] Ja on huomattava, että me laskiessamme tässä ilmaistuja vertauskuvallisia aikoja, käytimme sitä avainta, joka annetaan meille sen tavan kautta, jolla ensimäinen tuleminen ilmaistiin — nim. vertauskuvallista päivää esittämässä kirjaimellista vuotta. Sillä tavalla huomasimme Herramme toisen tulemisen ajan selvästi todistettuna olevan 1874 — lokakuussa samana vuonna, niinkuin osotetaan II osassa, 6 luvussa.
Mutta ei siinä kaikki. Saattaa kumminkin vielä huolellisellekin tutkijalle esiintyä järkeviin syihin perustuvia epäilyksiä hänen läsnäolostaan, mutta me toivomme näkevämme ne kaikki poistettuina. Esimerkiksi, syyllä voi kysyä: Mistä johtuu, että tarkka Raamatun ajanlasku osottaa seitsemännen vuosituhannen, tai Millenniumin, alkaneen lokakuussa 1872, kun taas riemuvuodet osottavat, että vuosi 1874 on Herramme toisen tulemisen vuosiluku ja ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi?
Tämä näennäinen ristiriita toisen tulemisen vuosiluvun ja seitsemännen vuosituhannen alkamisen välillä näyttää ensi silmäyksellä osottavan, että kaikki ei ole joka suhteessa paikoillaan aikalaskelmissa, ja se johti uudistettuihin huolellisiin laskelmiin, mutta aina samoilla tuloksilla. Tarkempi miettiminen osottaa kumminkin Jumalan olevan tarkan ajanmittaajan, ja ettei tämäkään kohta tee mitään poikkeusta hänen matemaatillisesta täsmällisyydestänsä. Muistakaamme, että ajanlasku alkoi Aadamin luomisesta, ja että Aadam ja Eeva elivät jonkun aikaa ennen synnin tuloa. Meillä ei ole täsmällistä tietoa tämän ajan pituudesta, mutta kaksi vuotta lienee todennäköinen otaksuma. Ennen Eevan luomista antoi Jumala Aadamin elää siksi kauvan että hän huomasi kaipaavansa toveria (1 Moos. 2: 20); hän oli oppinut tuntemaan kaikki eläimet ja antanut niille nimet; hän oli tutustunut erilaisiin puulajeihin ja kasveihin Eedenissä. Sitten seurasi Eevan luominen; ja joku aika on täytynyt kulua heidän nauttiessaan suloisesta ympäristöstään ennen synnin tuhoavan hallan tuloa.
Jos me johdamme muistiimme kaikki nämä asianhaarat, saatamme tuskin ajatella vähempää aikaa kuin kaksi vuotta kuluneen tässä synnittömässä tilassa; ja väliaika noiden kuuden tuhannen vuoden lopun ja ennalleenasettamisaikojen välillä vie siihen johtopäätökseen, että aikaa, joka kului Aadamin luomisesta, synnin alkamiseen, ja jona Aadam edusti Jumalan maan päällä olevaa valtakuntaa, ei lasketa kuuluvaksi noihin kuuteen pahan päivään. Ne kuusi tuhatta vuotta, joina Jumala on sallinut pahan hallita maailmaa, ennen suuren seitsemännen tai sabatti tuhannen alkamista tai ennen ennalleenasettamisaikoja, lasketaan synnin tulosta maailmaan. Ja koska ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874, täytyy tämän vuosiluvun olla synnin vallan kuuden tuhannen vuoden viimeinen vuosi; ja erotus tämän vuosiluvun ja sen vuosiluvun välillä, jonka ajanlasku näyttää Aadamin luomisesta, osottaa siis synnittömyyden ajan Eedenissä, joka oikeastaan kuuluu vanhurskauden hallitukseen.
Mikä taasen ensi silmäyksellä saattaisi näyttää olevan ristiriitaista, — että nim. Herra olisi läsnä 1874 vuoden lopussa, ja että pakanain ajat eivät pääty ennenkuin 1914, — huomataan kumminkin olevan täydellisessä sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kehitysten kanssa suuren päivän taistelua ja sotaa varten, ja aivan niinkuin Daniel ennusti (2: 44), selittäessään: "Mutta niiden kuningastenpäivinäon taivaan Jumala valmistava valtakunnan, ja se on murentava ja lopettava kaikki nämä valtakunnat". Sentähden täytyykin olla aivan niinkuin olemme huomanneet asiain olevankin; Herramme on oltava läsnä, hänen tulee koetella seurakuntansa eläviä jäseniä, korottaa heidät ja kirkastaa heidät ja asettaa heidät ja itsensä siihen voimaan ja valtaan, jota on käytettävä tuhatvuotiskautena (Ilm. 5: 10; 20: 6) ja tulee hänen panna liikkeelle keinot ja välikappaleet, jotka (vaikka eivät itse siitä tiedä) tulevat suorittamaan hänen käskynsä ja siten osaltansa vaikuttamaan taistelussa Kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä — sen kautta että heikentävät ja lopulta kumoavat kaikki nykyiset niin kutsutut "kristikansat". Silloinkin, kun Jumalan valtakunta jo musertaa tämän maailman valtakuntia, tulevat nämä olemaan aivan tietämättömiä kukistumisensatodellisesta syystä— kunnes "vihan päivän" loppuessa, heidän ymmärryksensä silmät avautuvat, ja he tulevatnäkemään, että uusi talous on alkanut ja havaitsevat Immanuelinottaneensuuren valtansa ja alkaneen ihanan ja vanhurskaan hallituksensa.
Aikaennustusten siten osottaessa 1874 ja yksimielisesti pitäen sitä Herramme toisen läsnäolon vuosilukuna, vakuuttaen siitä meille matemaatillisella tarkkuudella, huomaamme olevamme toisenlaistenkin todistusten valtaamina; sillä muutamat Herran, apostolien ja profeettain ennustamat omituiset merkit, joiden piti esiintyä hänen tulemisensa edellä, huomataan selvästi jo todellisuudessa täyttyneen. Me näemme, luvatun Eliaksen todella tulleen; että hänen opetuksensa on tullut hyljätyksi kuten on ennustettu; ja että sentähden täytyy tulla suuri hädän aika. Ennustettu synnin ihminen, Antikristus, on myös esiintynyt ja täyttänyt pitkän ja kauhistuttavan hallituksensa, ja täsmälleen "määrättynä aikana" (1799) otettiin häneltä hänen valtansa pois. Pyhäkön puhdistaminen täytettiin myöskin, niinkuin oli ennustettu, ja kylliksi pitkän aikaa ennen 1874 tehdäkseen "Herralle valmistetun kansan", — kansan joka hartaasti odotti hänen tuloansa — niin kuin samanlainen työ ennen hänen ensimäistäkin tulemistansa valmisti kansan ottamaan vastaan häntä silloin.
Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun aikaan" — s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille — ja esittää tämän tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä" oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle — äänettömästi, "ilman ulkonaisia menoja" — "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän "valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S. h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.
Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon "lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu — Herramme läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä, hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta; ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan, iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi "totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.
Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden, sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33) — kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. — 2 Tim. 4: 8.
Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä, jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet,sellaisena kuin hän on, kasvoista kasvoihin.
Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25: 14—30), osotetaan, kutsuu hän silloinensimäiseksityökseen palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa, etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus, että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.
Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: — "Katso, minä tuon teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli kuin siunattu pelastus — ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.
* * * * *
Mä löysin armaan ystävän!En hänest' ennen tiennytNyt rakkautensa täytti mun.On näin hän luokseen vienyt.Hän syömmein sitoo siteillään,Jok' ei nyt laukee koskaan.Mä Herran oon, hän myös on mun,Niin nyt ja kautta aikain.
Mä löysin armaan ystävän!Hän kärsi, kuoli eestäin.Ja kaikki antoi armossaan,Siks' on hän yksin elämäin.Oon tyystin tyhjä itsessäin,Kun kaikki hälle annoin;Mun syömmein, voiman, sielun myös,Ne kaikki hälle kannoin.
Mä löysin armaan ystävän!Niin hellän, puhtaan, oivan.Hän neuvoo, johtaa kulkuainJa antaa parhaan hoivan.Nyt rakkaudestaan voiko munPois mahti mailman riistää?Ei, elo eikä kuolokaanVoi helmastansa ryöstää.
Elonkorjuutyön luonne. — Nisun kokoaminen. — Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. — Sen alkuperä ja runsaus. — Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. — Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. — Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. — Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. — Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. — Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. — Nisun koetteleminen ja seulominen. — Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. — "Ja ovi suljettiin." — Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. — Miksi? ja kuinka? — "Korkean kutsun" päättymineu. — Aika on lyhyt. — "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.
"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.
Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh. 4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin) sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen" — korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä — "Katso kuninkaasi tulee sinulle". — Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.
Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat Israelissa, kutsuen kaikkia, jotkajo olivat hänen lampaitaan, jotta he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä, joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan) korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön maailmaan nähden.
Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan. Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet, perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä. (Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia. Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa, (siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet — pyhät) arvioidaan olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä noin 120 miljoonaa protestanttia.
Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon) yleisen nurinkääntämisen — yleisen häiriön sekä nisun niinkuin lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty. Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaatäydelleen vihkiytyneenluokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotkatunnustavatKristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat ryhtyneet toimeenpanemaan — he kun ovat ryhtyneet erottamaan, koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja lusteen, pyhien ja tunnustajien,kasvaa yhdessä, ryhtymättä minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia, jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä väittää, eikä väitäkään, olevansakokonaannisua javapaanalusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, ettäkaikki vehnäon heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta, eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet, ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." — 1 Tess. 5: 4.
Totuus, jonka aika nyt on tullut, on tämän elonkorjuun sirppi, niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa. Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitseelähettilästä], eli lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni, jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" "Hetulevat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle omaisuudeksi (engl. k.)" — Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.
Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta (yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi lusteen keskuudesta — lusteen suuremman runsauden vuoksi — niinkuin Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin, toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle; se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki, mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen sadon.
Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa, mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin suojeluyhdistyksiin tulee.
Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin), toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi, muttaryhmityksetovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon painon alta pystysuoraan asentoon.
Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuinhenkilökohtaiseentottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien uskonnollisten asiainyksityisenajattelemisen ja tutkimisen ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.
Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan henkilökohtainen — koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan — eikä suinkaan koetus, jossa koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän, koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä — sama sitten minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden orjuuteen.
Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat lahkolaisuudesta vapaita. Nenäyttävätsiis ottavan suuren askeleen poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; — minkä kaikki myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä, huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaannäyttävätolevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaannäyttävätantavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin, joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "yksiHerra,yksiusko, jayksikaste" — näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy ennallaan kuten ennenkin.
Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidäntäytyyyhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikäänyhdeksi seurakunnaksiyhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa ja suurenmoisessa aumassa.
Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa" pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden" kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä, joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia, joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an" nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa "vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta vierotettuina, nisistä erotettuina". — Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.
Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia — jotka, koettaessaan huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa määrässä hämillään "Herrantyön" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja "harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien hetkienuhraustulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten "harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista, virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista, kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.
Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka, jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita. Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne ikänä se johtaa. — Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.
Samalla kun nyttäytyytunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt. Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten, iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.
Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja "kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".
Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan, lusteluokkaan kuuluvien yksityistenhenkilöidenhävittämistä. Se merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä. Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä, vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi oikeassa karvassaan, — maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.
Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen, totuuden, josta nousee koko totinen,totuuden hengen siittämä, nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat kehittäneet lustetta runsain määrin.
Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat, olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka hitaammaltanäyttävä, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät, on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.
Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia, joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta, jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.
Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat kristittyjä — että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset, vapaauskojat ja pakanat — että tuskin saattaa odottaakaan, että he edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.
Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä, eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He tuntevat omassatunnossaan — he ovat varmoja siitä — etteivät ole tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman. Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat, niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia — ja vieläpä rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat. Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.
Muttasamalla tavallakuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17),samointulee tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressatulessa, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; heeivät enää tule olemaanlustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille; ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä, minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevatkulutettaviksinykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. — Sef. 3: 8) lakkaavat he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille järjestöilleen.
Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: "Silloinvanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko." [Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.
Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaantotisetisraelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty (vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä), vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä polttamisajassa.
Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin 1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän. Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.
Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta — oli todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33 j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli kieltänyt — Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874 Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun 1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella — tällä kertaa hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka näkymättömänä ihmisille.
Se mitä Herramme teki, kun hän siellä muutamana tuntina esikuvallisesti toimi Israelin kuninkaana, on hyvin syvä merkityksellinen meihin nähden, sillä se ilmaisee ja esikuvaa eittämättömästi sen, mitä on odotettavissa täällä. Mitä hänennähtiinesikuvallisesti tekevän siellä, niinkuin esim. että hän ratsasti aasilla Jerusalemiin kuninkaana ja että hän ruoskilla ajoi ulos temppelistä rahanvaihtajat — tunnemme uudelleen tapahtuvantäälläsuuremmassa määrin, vaikka kuningas, nuoraruoska ja kuninkaallisen vallan julistaminen nyt ilmaistaan vallan toisella tavalla, ja ainoastaan uskon silmälle. Mutta juutalainen esikuva on omiaan kiinnittämään huomiomme tämän täyttymiseen, mitä emme muutoin saattaisi käsittää. Esikuvallisen Kuninkaan ensimäinen toimenpide oli, että hän hylkäsi Israelin kirkollisena kansana kokonaisuudessaan, arvottomana tulemaan hänen Valtakunnakseen tai kauemmin kohdeltavaksi hänen erikoisena perintö-osanaan. Tämä ilmaistiin seuraavin sanoin: "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profetat ja kivität luoksesi lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.Katso, teidän huoneenne jää teille autioksi!" Matt. 23: 37—39.
Sovitettuna nykyiseen elonkorjuuseen opettaa tämä, että samoin kuin esikuvallinen Israel vuonna 33 j.K., senjälkeen kun Jumala 1845 vuoden aikana suosionosotuksien, nuhteitten, kurituksen j.n.e. kautta oli tunnustanut sen kansakseen, tuli Kuninkaan hylkäämäksi, koska se kolmen ja puolen vuoden koetuksen ja tarkastuksen perästä havaittiin arvottomaksi; niin tulisi nykyisessä elonkorjuussa, samanlaisen kolmen ja puolen vuoden tarkastuksen jälkeen ja samanlaisen 1845 suosion- ja kurituksen-vuoden kuluttua, nimikristillisyys Kuninkaan hylkäämäksi, arvottomaksi saamaan minkäänlaisia suosionosotuksia hänen puoleltaan taikka mitään hyväksymistä häneltä.
Mutta niinkuin nimellisen, luonnollisen Israelin hylkääminen, ei merkinnyt kenenkään "oikean israelilaisen", jossa ei vilppiä ollut, henkilökohtaista hylkäämistä, vaan mieluummin vielä suurempaa suosiota sellaisia kohtaan, (jotka vapautettiin "sokeista taluttajista" ja opetettiin täydellisemmin uusien hengellisten puhetorvien — apostolien kautta) on meidän tässä odotettava samaa. Hengelliset suosionlahjat, joita ennen annettiin nimelliselle joukolle, kuuluvat tästä lähin ainoastaan uskollisille ja tottelevaisille. Tämän jälkeen ei valoa, sitä mukaa kuin aika on sille tullut, eikä "ruokaa oikeaan aikaan uskon huonekunnalle", ole odotettava tulevaksi entisten välikappalten kautta edes vähimmässäkään määrässä, vaan uskollisten yksityisten kautta, jotka ovat ulkopuolella langenneita, hyljättyjä järjestöjä.
Opetusvirkansa kuluessa aina siihen aikaan asti, jolloin hän Kuninkaana hylkäsi juutalaisten järjestelmän, hyväksyi Herramme kirjanoppineet ja fariseukset kansan oikeudenmukaisiksi opettajiksi, vaikkakin hän usein nuhteli heitä ulkokullaisuudesta ja kansan pettämisestä. Tämä ilmenee Herran sanoista (Matt. 23: 2, 3) — "Mooseksen istuimelle kirjanoppineet ja farisealaiset ovat istuutuneet. Sentähden, kaikki mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee". Samoin ovat, jonkun aikaa, nimikristillisyyden suuret uskonnolliset johtajat pappeinkokouksissa, neuvottelukokouksissa, kirkolliskokouksissa, j.n.e. jossain määrin istuneet Kristuksen istuimella kansan opettajina, niinkuin juutalainen sanhedrim kerran istui Mooseksen istuimella. Mutta niinkuin vuoden 33 j.K. jälkeen Herramme ei enää missään suhteessa hyväksynyt kirjanoppineita ja fariseuksia, ja nämä eivät enää olleet totisten israelilaisten opettajia, vaan Jumala itse opetti heitä toisten, halvempien, arvonimiä puuttuvien, mutta kumminkin arvokkaampien kautta, joita herätettiin kansan keskuudesta, ja joita Jumala erityisesti opetti, täytyy meidän odottaa löytävämme, ja löydämmekin sellaista tässä vastaavassa elonkorjuussa.
Kuninkaanviran ottaminen vuonna 33 j.K. ja Herramme ensimäinen virkatoimi, luonnollisen Israelin kansallisen seurakunnan hylkääminen, kaikkien, molempien aikakausien silmiinpistävien vastaavaisuuksien yhteydessä, osottaa selvästi, että vastaavana aikana tässä nykyisessä elonkorjuussa, s.o. vuonna 1878, salaperäinen Baabeli, toisella nimellä kutsuttu kristikunnaksi, juutalaisuuden vastakuva, tuli erotetuksi; ja siellä kuului sanoma: "Kukistui, kukistui se suuri Babylon ja joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssijaksi". — Ilm. 18: 2. 4
Kukistuminen, vaivat, hävitys, y.m. joiden ennustettiin kohtaavan salaperäistä Baabelia, varjostuivat edeltäpäin suuressa hädässä ja kansallisessa hävityksessä, joka kohtasi luonnollista Israelia ja joka päättyi tämän kansan täydellisellä kukistumisella vuonna 70 j.K. Ja kukistumisen aika oli myöskin vastaava; sillä siitä ajasta kuin Herramme sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", vuodesta 33 j.K., vuoteen 70 j.K. oli 36 1/2 vuotta; ja samoin on vuodesta 1878 j.K. vuoden 1914 loppuun 36 1/2 vuotta. Ja vuoden 1914 loppuessa on se, jota Jumala nimittää Baabeliksi ja ihmiset nimittävät kristikunnaksi, kokonaan hävinnyt, niinkuin ennustuksista jo on osotettu.
Juutalaisuus oli Jumalan määräämä esikuva Kristuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan ja järjestämään kaiken; niinmuodoin oli juutalaisuus, niinkuin pitikin, kirkon ja valtion, uskonnollisen ja yhteiskunnallisen hallituksen yhdistys. Mutta, niinkuin jo olemme osottaneet, ei evankelinen seurakunta saisi missään suhteessa olla sekaantunut, tai missään suhteessa olla minkäänlaisessa tekemisessä maailman hallituksen kanssa, ennenkuin hänen Herransa, kaikkien kuninkaitten Kuningas, tulee, ottaa hallitusvallan ja korottaa hänet morsiamenaan ottamaan osaa tähän vanhurskauden hallitukseen. Koska ei välitetty Herran sanasta, vaan seurattiin inhimillistä viisautta, inhimillisiä oppeja ja suuntia, järjestettiin suuri järjestelmä, jota nimitetään kristikunnaksi ja joka käsittää kaikki hallitukset ja uskontunnustukset, jotkatunnustavatolevansa Kristuksen (mutta ovat kurja jäljennös Kristuksen totisesta Valtakunnasta) kokoonpantuna ennen aikojaan ja ilman Herraa kerrassaan kelvottomista aineksista. Baabelin kukistumista kelvottomana kirkkovaltiojärjestelmänä ja arvokkaan nisun ulosottamista sieltä saattaa sentähden hyvin valaista, niinkuin valaistaankin juutalaisuuden kukistumisella.
Nimi Baabeli merkitsi alkujaanJumalan porttia; mutta jälkeenpäin tuli se, ivallisesti, merkitsemäänsekaannustataihämmennystä. Ilmestyskirjassa käytetään tätä nimeä erityisesti nimikristillisestä seurakunnasta, joka, oltuansa porttina kirkkauteen tuli portiksi eksytyksille ja hämmennyksille, kurjaksi sekotukseksi, jossa pääasiallisesti on lustetta, ulkokullattuja — sekaantunut joukko maailmallisia tunnustajia, joiden joukkoon Herran jalokivet ovat haudatut ja heidän oikea kauneutensa ja loistonsa peittynyt. Vertauskuvallisessa ennustuksessa käytetään Baabeli sanaa joskus ainoastaan Rooman kirkosta, jota nimitetään "suureksi Baabeliksi, porttojen äidiksi". Nimitys saattoi kuulua vuosisatoja ainoastaan sille, niin kauan kuin se oli ainoa sekaannusjärjestelmä, eikä tahtonut sietää muita; mutta toisia kirkkojärjestelmiä, ei niin suuria kuin "äiti" eikä myöskään niin jumalattomia, eikä niin perinpohjin vääriä, nousi siitä erilaisten, vaikka epätäydellisten puhdistuspyrintöjen seurauksena. Koska eksytykset, luste ja mailmallisuus suureksi osaksi ovat vallalla näissäkin, käytetään Baabeli nimitystä yleisenä eli perhenimenä kaikille nimikristillisille järjestelmille, eikä se nykyään tarkota ainoastaan Roomalaista kirkkoa, vaan myöskin kaikkia protestanttisia lahkoja; sillä kun paavikunta lasketaan pääjärjestelmäksi, täytyy meidän pitää erilaisia protestanttisia järjestelmiä, jotka johtuivat siitä, tyttärinä — asianlaita, jonka protestantit yleisesti, jopa ylpeydelläkin mainitsevat.