Olkoonpa, että se on riippunut tietämättömyydestä tai huonosta arvostelukyvystä, niin on osottautunut, että vähintäin puolet niistä neuvoista, joita he ovat saaneet ja joiden mukaan he ovat menetelleet, on ollut vahingoksi heille. Suureksi osaksi johtuu vaikeus epäilemättä siitä, että he luottavat käsivarsiinsa, luottavat suureen lukuunsa, rohkeuteensa ja hylkäävät viisauden ylhäältä, joka on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, puolueeton, teeskentelemätön. Niin ollen ei heillä ole "terveen järjen henkeä". — Jaak. 3: 17; 2 Tim. 1: 7, engl. k.
He kuvittelevat, että he ammattiyhdistysten ja boikottausten j.n.e. kautta voivat pitää työpalkat muutamissa työnhaaroissa kaksi tai kolme kertaa niin korkeina kuin toisissa, eivätkä huomaa, että ammatin voi nyt oppia paljon lyhyemmässä ajassa kuin ennen, että koulut ja sanomalehdet hankkivat joukoille sen tiedon, jonka ennen ainoastaan muutama voi hankkia itselleen, ja että liika työvoima, sitten kuin se on alentanut palkat yhdessä ammatissa, heittäytyy toisiin haaroihin, joissa työstä maksetaan paremmin, ja painavat lopulta palkat alas sielläkin. Silloin täytyy joukkojen joko kulkea toimettomina ja kuolla perheineen nälkään tai myöskin tehdä työtä puolella tai kolmasosalla entisestä päivärahasta.
Niinkauvan kuin kysyntä oli tuotantoa suurempi, olivat ammattikunnat suureksi avuksi jäsenilleen, sen kautta että ne vakuuttivat heille paremman maksun, lyhemmän työajan ja terveemmät työsuhteet; mutta tuotannon ja kysynnän horjumattomalle laille eivät he voi mitään. Katsokoot sentähden työntekijät ainoaan toivoonsa, Herraan, älköötkä luottako inhimilliseen voimaan.
Tuotannon ja kysynnän laki taipumaton kaikille.
Rakkaudettomuus, voitonhalu ja itsekkäisyys muodostavat, niinkuin olemme nähneet, nykyisin perustuksen liiketoimille kaikkien, suurten ja pienten, rikkaiden ja köyhien, kesken. Työtä ja tavaroita myydään niin kalliisti kuin mahdollista. Niiden todellinen arvo lasketaan harvoin muuten kuin itsekkäältä kannalta.
Tuotannon ja kysynnän lain vaikutuksia ei voi kukaan muuttaa; se kohtaa kaikkia nykyisissä yhteiskuntaoloissa. Jos farmari päättäisi, ettei hän myy vehnäänsä alle yhden dollarin bushelilta, mikä olisi seuraus siitä? Hänen vehnänsä tuhottaisiin, hänen perheeltänsä puuttuisi vaatteita, hänen työntekijänsä eivät voisi saada palkkaansa, hänen velkojansa eivät saisi korkoja, ja ne möisivät hänen farminsa, vehnänsä ja kaikkensa, mitä hänellä on, saadakseen vaadittavansa.
Tai jos farmari päättäisi antaa väkensä tehdä ainoastaan 8 tuntia päivässä 60 dollarista kuukaudessa, niin kuin teollisuuden työntekijät 12 tunnin sijaan päivässä 30 dollarista kuukaudelta, niin hän velkaantuisi pian korviaan myöten. Ja jos kaikki farmarit tekisivät niin, eivätkä myisi tuotteitaan halpoihin hintoihin, eivät he piankaan voisi tyhjentää varastojaan, sillä Intia, Venäjä ja Etelä-Amerikka myisivät viljaansa halvalla Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain suuri rahantarve siihen aikaan, jolloin sen rautatiet piti rakennettaman ja suurteollisuuksia perustettaman, veti miljonia Europan pääomaa Amerikkaan, ja nämä miljonat ovat myötävaikuttaneet maan kukoistukseen. Mutta kukoistusaika on nyt ohi; se menee hiljalleen alaspäin, eikä mikään muu kuin sota tai muut vaikeat onnettomuudet muissa maissa voisi auttaa teollisuutta, jotta rauhalliset kansat sen kautta saisivat paljon työtä. Jaappanilaiskiinalaisen sodan jälkeen ovat esim. nämä molemmat kansat ostaneet suuret joukot sotavälineitä, ja nyt käyttää Jaappani sen sotakorvauksen, jonka se sai Kiinalta, rakentaakseen sotalaivoja, ja tämä taas on aiheuttanut sen, että muut vallat niinikään lisäävät laivastojaan. Tämä valmistaa työtä ja ansiota, ja kuinka paljon vihaammekin sotaa, pidämme kumminkin näiden sotavarustusten näkemistä parempana kuin työnpuutetta, joka näännyttäisi ihmiset nälkään. Muutettakoon maailman velka siten arvopapereiksi. Suuressa hädän ajassa, joka nyt lähestyy, ovat ne yhtä hyviä kuin kulta ja hopea. — Hes. 7: 19; Sef. 1: 18.
Moni huomaa, että kilpailu on vaara; sentähden ovatkin Yhdysvallat säätäneet lain, joka kieltää Kiinalaisia ja lukutaidottomia europpalaisia muuttamasta maahan. Koetetaan sillä tavalla estää työpalkkoja laskemasta samalle tasolle kuin Europassa tai Aasiassa.
Toiset arvelevat, että lain kautta voisi pakottaa työnantajat maksamaan niin korkeita palkkoja, että he itse saisivat ainoastaan vähän ansiota. Mutta he unohtavat, että niinpian kuin ansiota ei ole, vedetään pääomaa takasin ja käytetään toisella taholla, missä palkat olisivat alhaisempia.
Miltä näyttääkään 15 vuoden kuluttua, jos saa jatkua niinkuin tähänkin asti, — jos työn tekemisen tarjous aina kääntyy sinne, missä palkka on suurin, ja pääoma alituisesti vedetään takasin, kun ei se enää anna suurta satoa? Koneet ovat tähän saakka uskollisesti palvelleet pääomaa, mutta liikatuotannon täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla, ja silloin painetaan hinnat alas ja ansio tulee pienemmäksi. Ennen pitkää ovat trustitkin voimattomia tätä vastaan, ja patentteja ja yksinoikeuksia ei myönnetä aina. Ulkomaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". Jaappanin ja Kiinan herääminen hankkii kyllä pääomalle käyttöä, mutta ei avaa uusia tilaisuuksia työlle. Pääoma uskaltaa erittäin hyvin perustaa rautateitä ja tehtaita näiden kansojen keskuudessa, joista suuri joukko on rauhallisia, ahkeria ja hyvin tyytyväisiä ihmisiä. Mikä on seuraus, jos nuo miljonat, jotka ovat kiitollisia 6—15 centin (30—75 pennin) päiväpalkkaan, ryhtyvät kilpailemaan työntekijöiden kanssa, jotka pitävät 4—8 kertaa korkeampia palkkoja nälkäpalkkoina? Siitä ei ainoastaan seuraisi, että 15 centtiä pidettäisiin hyvänä päivärahana, vaan kun Kiina voi hankkia työvoimaa 5 kertaa niin paljon kuin Yhdysvallat, olisi siitä seurauksena, että 6 henkilöä kilpailisi jokaisesta paikasta, jossa on noin mitätön palkka. Eräs puuvillatehdas on jo muutettu Connecticutista Jaappaniin, ja useammat seuraavat esimerkkiä ja hakevat itselleen alempipalkkaisia työkenttiä ja niin ollen suurempaa voittoa.
Sen, että Saksan keisari näkee "keltaisen vaaran" lähestyvän, osottaa se kuuluisa taulu, jonka hän lahjotti tsaarille. Taulu esittää europpalaisia valtoja asestamassa vaimoja, jotka heidän yläpuolellaan taivaalla säteilevän ristin valossa seisovat vuorella ja enkeli Mikaelin osotuksen mukaan tarkastavat mustaa pilveä, joka nousee Kiinasta, ja josta näyttäytyy kauheita haamuja leimuavan salaman valossa. Taulun alla on luettavana: "Europpa, vartioitse pyhimpiä aarteitasi." Sillä tahtoi hän sanoa: Europan kansat, yhtykää puolustamaan uskoanne ja kotejanne.
Sen lisäksi on huomattavaa, että keltainen mies käyttää suuresti hyödykseen valkoisia rahoja eli hopeata. Esitämme seuraavaa hongkongilaisen Mr Whiteheadin esitelmästä:
"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5 valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessakotimaisenpääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu, 40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20 miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen. Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa teollisuus perikatoon."
Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim. Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.), voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset — niinkuin jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner Tageblattin" kirjeenvaihtajalle — ryhtyisivät kilpailuun europpalaisien työntekijäin kanssa?
Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr. G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt kysytään kaikkialla. Hän sanoo:
"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin, kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä, joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."
Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.
Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle. Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan, jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.
Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa.
Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä, vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön. Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:
"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin, tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."
Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.
Niin, todellakin ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa ihmiskuntaa, ja he ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin keinoihin kääntääkseen pois vaaran. Mutta se on turhaa, sillä kun valtiomiehet koettavat laajentaa asianomaisten hallitustensa valta-aluetta, niin ei se tapahdu niin paljon työn hankkimisen tähden köyhille — se on ainoastaan sivuasia — vaan pikemmin uusien kenttien vakuuttamiseksi pääomanomistajille, että he vielä enemmän voisivat koota "aarteita näinä viimeisinä päivinä". — Jaak. 5:3.
Näiden päivien jättiläiset.
Nämä jättiläiset ovat aikamme trusteja, jotka sortavat pieniä kilpailijoita ja käyvät kaikkien sotaa kaikkia vastaan pitääkseen hinnat ylhäällä. Tässä suhteessa on Amerikka ensimäisenä. Siellä on renkaita kivihiilien, sokerin, sananlennätinlangan, keksien, borax'in, paperossien, pulveriseeratun maidon, köysitavarain, käsineiden, nappien, koneiden, paperin, riisin j.n.e., j.n.e. valmistamiseksi ja vaihtamiseksi.
Ei kukaan voi kieltää, että nämä jättiläiset ovat suureksi vaaraksi yleisölle, joukoille. Nämä trustit eivät ole ainoastaan paljon mahtavampia kuin yksityiset, vaan niillä ei ole sitäpaitsi omaatuntoa. Sentähden sanotaankin kansan kielessä: "Trusteilla ei ole tuntoa". Pittsburg Post lausui voimakkaasti mielipahansa, kerrottuaan siitä, kuinka Standard Oil Trusti on jakanut vuodelta 1896 ei vähemmän kuin 31 prosenttia, ja että eräs sananlennätintrusti, tapettuaan ensin kaiken kilpailun, on korottanut hinnat kolmin ja neljän kertaisesti ja sen kautta hankkinut jäsenilleen miljonia voittoina. Lehti sanoo: "Jos korottaa äänensä näitä trusteja vastaan, niin tekee itsensä niiden jäsenien silmissä syypääksi anarkiaan. Lain kanssa ristiriitaisilla ja ryöstävillä trusteilla pitää olla vapaa kulku, mutta niiden arvosteleminen on tukahutettava, koska, niinkuin he sanovat, tämä arvostelu synnyttää tyytymättömyyden tulen kansassa. Toisella puolen kansa, toisella puolen laillisesti suojellut ryövärit, trustit. Mutta ei saa olla mitään paljastuksia tai vastalauseita, muuten voi kansan tyytymättömyyden tuli tehdä trustien olon liian kuumaksi. Voiko ajatella suurempaa häpeämättömyyttä ja hävyttömyyttä."
Omistaessaan satojen miljonien dollarien liikkuvan pääoman ovat nämä trustit tosiaankinjättiläisiä, ja jos olosuhteet jatkuvat niinkuin viimeisenä kymmenenä vuotena, määräävät nämä trustit muutaman vuoden kuluttua, ei ainoastaan tavaran hinnan vaan myöskin palkkojen suuruuden.
On totta, että nämä pääomain yhteenliittymiset ovat aikaansaaneet suuria yrityksiä, joita yksityiset henkilöt eivät olisi voineet suorittaa niin hyvin tai nopeasti. He ovat ryhtyneet uhkayrityksiin, jotka yleisö olisi tuominnut, jos hallitukset olisivat ryhtyneet niihin. Emme tarkota, että pääoman yhteenliittymiset sellaisenaan ovat hyljättäviä; vaan esitämme ainoastaan, että ne vuodesta vuoteen lisäävät pääoman valtaa ja sen kautta tulevat vaaraksi kansan eduille ja vapaudelle. Jokainen sanoo: Jotakin on tehtävä. Mutta kukaan ei tiedä mitä. Siten on ihmiskunta avuttomana näiden nykyisen yhteiskuntajärjestyksen jättiläiskasvannaisten edessä, ja ainoa toivo on Jumala.
Totta kyllä on näiden jättiläisyritysten johtajina tavallisesti lahjakkaita miehiä, jotka näyttävät olevan halukkaita käyttämään valtaansa kohtuudella; mutta vallan kohdistaminen antaa kumminkin aina olosuhteiden mukaan aihetta käyttää sitä omaksi hyödykseen ja joukkojen vahingoksi.
Nämä jättiläiset uhkaavat nyt ihmiskuntaa yhtä paljon kuin kirjaimelliset jättiläiset uhkasivat neljä tuhatta vuotta sitten. Nuo jättiläiset olivat kuuluisia miehiä ihmeellisine kykyineen ja terävine järkineen, paljon etevämpiä Aadamin langennutta sukua. Ne olivat sekasikiöitä, joilla oli uusi elämän voima [1 Moos. 6: 1—4. Katso kirjaa "Spiritismi Raamatun valossa", hinta 50 p.] samoin ovat meidän aikamme jättiläiset niin suuria, voimakkaita ja viekkaita, ettei niistä voi toivoa voittoa paitsi Jumalan asiaanryhtymisen kautta. Ne eivät ole kumminkaan vielä kehittäneet kaikkea voimaansa. Nämäkin jättiläiset ovat sekasikiöitä, siinneitä siitä itsekkäisyydestä ja toiselta puolen valistuksesta, jonka kristinusko on tuonut.
Mutta inhimillinen hätä ja Jumalan apu tulevat yhtä aikaa yhä lähemmäksi ja niinkuin silloisen maailman jättiläiset lakasi pois vedenpaisumus, niin tuhoaa myöskin nämä trustijättiläiset Jumalan säilän tuli, joka jo on syttymäisillään, sinä "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". Tuo "tuli" kuluttaa kaikki paheen ja itsekkäisyyden jättiläiset, niin etteivät ne enää koskaan nouse ylös. — Jes. 26: 13, 14; Sef. 3: 8, 9.
Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen.
Vähemmän kuin sata vuotta sitte alettiin poistaa orjuutta. Englannin siirtomaista poistettiin se vuonna 1838, ja Englannin valtiokassa maksoi 20 miljonaa puntaa (500 miljonaa markkaa) vahingonkorvaukseksi orjien omistajille. Ranskan siirtomaissa poistettiin se vuonna 1848 ja Amerikan etelävaltioissa 1863. Tämä edistysaskel voidaan suureksi osaksi laskea kristillisten äänien ja kirjotusten ansioksi, mutta ilman niitäkin olisi se kumminkin tullut — ainoastaan vähän myöhemmin — työmarkkinain muutosten tähden. Voidaan sanoa, että orjuus kuoli luonnollisen kuoleman koneellisten keksintöjen ja asutuksen lisääntymisen tähden. Lukuunottamatta siveellisiä ja uskonnollisia suhteita, olisi nyt mahdoton tehdä orjuus yleiseksi; se ei kannattaisi. Koneet huolehtivat meidän aikanamme suureksi osaksi työstä, olkoonpa että se vaatii enemmän tai vähemmän älyä, ja orjien kasvattaminen kelvollisiksi työntekijöiksi tekisi heidän työnsä kalliimmaksi kuin nimeksi vapaiden miesten, jotka hätä pakottaa työhön. Maailma on tullut huomaamaan, että sotavankien hankkiminen, jotka voisivat tulla orjiksi, kannattaa vähemmän kuin kaupan kilpataistelu, ja että vapaat "hädän orjat" tarjoovat parempaa ja halvempaa työvoimaa.
Joskin vapaa, on älykäs työntekijä halvempi kuin tietämätön orja, ja kun koko maailma herää älykkäisyyteen ja sitäpaitsi yhä nopeasti lisääntyy, käy yhteiskunnallinen järjestelmä kohden perikatoaan yhtä varmasti kuin kone, joka työskentelisi täydellä höyrypaineella ilman venttiiliä. Tuotannon ja kysynnän periaatteella ei ole mitään varmuusventtiiliä, ja niin tulee itsekkäisyyden paino, joka painaa yhteiskuntaa alas, päivittäin yhä voimakkaammaksi, kunnes sorretut joukot aiheuttavat järjestelmän kukistumisen ja anarkian. Joukot ovat ikäänkuin puristuneina
kahden myllynkiven väliin,
jotka pian musertavat heidät ja saattavat heidät arvottoman orjuuden tilaan, jos ei millään tavalla tartuta asiaan. Hätä pakottaa heidät myllynkivien väliin. Tuotannon ja kysynnän laki on alimmainen myllynkivi, jonka päällä ylempi järjestäytynyt itsekkäisyys, mahtavine kone-apuneuvoineen ja pääomineen työskentelee. Jo vuonna 1887 arveltiin maailman kaikkien koneiden työn vastaavan 1,000 miljonan ihmisen työtä, s.o. maailman työntekijäin kolminkertaista määrää, ja sen jälkeen on se todennäköisesti kahdenkertaistunut. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon, että ne työskentelevät suurimmaksi osaksi sivistyneissä maissa, joiden asutus on ainoastaan noin viidesosa kaikesta. Voiko sentähden ihmetellä, että Lontoossa lasketaan olevan 938,293 köyhää, 316,834 hyvin köyhää ja 37,610 täydellisesti varatonta, yhteensä 1,292,737 ihmistä eli lähes kolmasosa koko asutuksesta. Julkiset tiedonannot osottavat, että kolmasosa kaikista Skotlannin perheistä asuu ainoastaan yhdessä huoneessa ja enemmän kuin kolmasosa kahdessa huoneessa, että 21 tuhatta henkilöä New Yorkissa häädettiin eräänä talvena maksamattoman vuokran tähden kadulle, ja että 3,819 ihmistä siellä haudattiin "köyhäin hautaan" — ja näin kaupungissa, jossa on 1,157 miljonääriä!
"The American Magazine of Civicessä" käsitteli J.A. Collin niiden luvun vähenemistä, joilla oli oma koti. Hän esittää, että kun suurimmalla osalla asutuksesta oli muutama vuosikymmen sitte velaton koti, oli nyt 84 prosenttia niistä vuokralaisia (laskettuna siihen ne tilat, joita rasitti hypoteekkilaina). Siitä hän sanoi:
"Jos tämä muutos on voinut tapahtua lyhyessä ajassa, kun lännessä vielä oli paljon vapaata maata, ja kun teollisuus vielä etsi työntekijöitä ja maksoi hyvin, mikä silloin tuleekaan tulokseksi, kun länsi tulee tiheämmästi asutuksi ja siellä olevat tilat, kaivokset, rautatiet ja tehtaat ovat kokoontuneet muutamien harvojen miljonäärien käsiin. Mikä silloin tuleekaan tuhansien teollisuustyöntekijäin osaksi?"
Mr Collinin laskelmista on kumminkin huomautettava, että niihin 84 prosenttiin on laskettu monta nuorta, jotka, jos olisi Europasta kysymys, asuisivat vanhempainsa luona, sekä siirtolaiset, jotka ostavat maata vähittäismaksulla, mutta olosuhteet ovat kumminkin kyllin huonot.
Ainoastaan harvat tietävät, kuinka halvasta ihmisten aikaa ja voimia usein myydään, ja ne, jotka tietävät sen, eivät tunne mitään parannuskeinoa tätä pahaa vastaan ja pyrkivät itse välttämään sen kynsiä. Kaikissa suurissa maailmankaupungeissa on tuhansia, jotka työskentelevät kovemmin ja pitempään elämän välttämättömimpien tarpeiden puolesta, kuin suurin osa etelävaltioiden orjista teki. Nimeksi ovat he vapaita, mutta todellisuudessa orjia, hädän pakottamia orjia, joilla kyllä on vapaus tahtoa, mutta ei vapautta toimia halunsa mukaan.
"Oi kuinka on kulta se kallista, ja liha ja veri niin helppoa."
Kaikkein köyhimpien luku kasvaa nopeasti, ja ankara kilpailu vie, niinkuin olemme nähneet, koko sukua alaspäin, paitsi niitä harvoja onnellisia, jotka ovat vakuuttaneet itselleen koneita tai kiinteää omaisuutta, ja heidän rikkautensa ja valtansa kasvaa niin nopeasti, että näyttää siltä kuin pian löytyisi miljardinomistajia.
On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. — Room. 8: 19—23.
Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät, laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:
"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on, alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."
Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.
Hätä on yleinen ja ihmisapu turha.
Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne, jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään; verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on välttämätöntä.
Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset olosuhteet vallitsevat.
Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei, useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat unohtaa toisten onnettomuuden.
Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.
Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi. Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä, rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo ovat valmiit.
* * * * *
Enkös Herraa Jumalaani.
Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi?Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti?Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan,Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeuttaKaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee,Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee.Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi,Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi.Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi,Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni.Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeniTutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys.Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan,Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan;Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan.Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi.Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat,Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat,Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastastaPahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää.Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.
Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi;Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi.Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen;Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa.Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus,Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous!Armollasi auta mua, että aina päivin öin.Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua,Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!
(Virs.)
Leikkuumiesten huuto.
Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. — Talonpojat, maanviljelijät. — Uudet olosuhteet kristikunnassa. — Maan jakamisen kiihotus. — Sen syyt. — Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. — Raamatun ennustus käy täytäntöön. — Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.
"Ei heidän hopeansa eikä kultansakaan voi heitä pelastaaHerran vihan päivänä." — Sef. 1: 18.
Se, joka huolellisesti on tutkinut maailman historiaa, voi vielä epäillä, vaikkakin hän on seurannut eritystämme ja vahvistanut siinä esitettyjen tosiasiain oikeaperäisyyden sekä siitä vedetyt johtopäätökset, lopullista päättymistä. Hän sanonee itselleen: "Tekijä unohtaa, että koko sivistyneessä ja puoleksi sivistyneessä maailmassa on lukuisa ja varsin etevä yhteiskuntaluokka, joka aina on muodostanut yhteiskunnan selkänojan — maanviljelijät". Mutta niin ei ole; emme ole unohtaneet sitä, emmekä jätä huomioonottamatta tämän säädyn merkitystä. Menneisyyden historia osottaa, että Europassa usein olisi ollut vallankumouksia, jos ei tätä vanhoillista yhteiskunta-ainesta olisi ollut. Ranskan väkivaltaiset mullistukset olivat pääasiassa suurempien kaupunkien työtätekevien luokkien työtä, ja vanhoilliset talonpojat saattoivat taas rauhan voimaan. Syyt tähän eivät ole vaikeita löytää. Ensiksikin on talonpojan elämä vähemmän kiihottava ja he joutuvat vähemmän tekemisiin muiden yhteiskuntaluokkien kanssa. Toiseksi on hänen mielensä vähemmän suuntautunut rikkauden etuihin, ja rikkauden ja loiston kaipuu eivät vielä oikein ole heränneet hänessä.
Edelleen on hän enemmän tai vähemmän sidottu maahan ja riippuu yksistään siitä sekä toivoo, että luonto palkitsee hänen vaivansa. Sen lisäksi on hänen kasvatuksensa ja niin ollen hänen mielensä valvovaisuus ja elokkaisuus tähän saakka olleet hyvin vähäiset. Tämän kaiken seurauksena on sivistyneen maailman talonpoikaisluokkaa aina pidetty tyytyväisyyden mallina.
Mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat tuoneet mukanaan ihmeellisen muutoksen talonpoikain oloihin — monessa suhteessa heidän edukseen. Englannin, Kanadan ja Yhdysvaltain maaväestö on aina ollut korkeammalla sivistysasteella kuin muun maailman; vaikkei heillä olekaan koulusivistystä, ovat he olleet älykkäitä ja valvovia. Yhdysvalloissa saattoi sisäinen sota heidät kosketukseen eri yhteiskuntaluokkien ja maahan-muuttaneiden kanssa, ja tästä johtui joku määrä tietoa asioista ja olosuhteista. Tämä kehitti heidän ajatusvoimaansa enemmän kuin menneiden vuosisatojen yksitoikkoisuus ja opetti heitä pitämään arvossa kaupunkiasukasten elämää ja ajatustapaa. Nyt eivät enää vanhat, tavalliset koulut olleet kyllin hyvää, vaan maan nuoriso tunkeili korkeampiin kouluihin ja seminaareihin, ja heidän nopeasta kehittymisestään johtui myöskin kirjallisuuden, erittäinkin sanomalehtien, kukoistus, ja tämä on ollut suurena apuna Yhdysvaltain asukkaiden valistamisessa. Sen seurauksena sovitettiin pian monta kaupunkiasukasten liikeperiaatetta j.n.e. maanviljelyksen alalle, sitäpaitsi tulivat maanviljelyskoneet, jotka vapauttivat talonpojat paljosta työstä ja suuressa määrin kartuttivat hänen maansa voittoa. Kaikesta tästä aiheutui hyvinvointia, mutta se herätti myöskin maanviljelijässä rikkauden-, loiston- ja mukavuudenhalun ja samalla kertaa jonkinlaisen tyytymättömyyden olosuhteisiin, vaikka nämä ovatkin paremmat kuin ne, joissa muiden maiden talonpojat elävät.
Samalla tavalla vaikutti ranskalais-saksalainen sota noiden kahden valtion kansoihin, vaikkakin paljon vähemmässä määrässä ja epäsuoremmalla tavalla. Sodan jälkeen jatkuva jännitys on pakottanut nämä kaksi valtaa ja heidän kanssaan Itävallan, Italian ja Venäjän laajoihin sotavarustuksiin. Seurauksena tästä on saatettu voimaan yleinen asevelvollisuus, ja jokainen nuori mies saa sen kautta sotilaskasvatuksen ja tulee kosketukseen eri ainesten kanssa. Sitäpaitsi on kasarmeissa määrätyt tunnit olleet omistetut kirjaopinnoille, ja kaikki tämä on lisännyt yleistä sivistystä. Vaikka seisovain armeijain perustaminen alussa näytti olevan rikos kansaa vastaan, vahingoksi sen menestymiselle, sentähden että jokainen nuori mies sen kautta temmattiin pois yhteiskunnallisesta toiminnasta yhdestä kolmen vuoden ajaksi, niin on se kumminkin osottautunut valistuksen lähteeksi, jonka vaikutuksen kautta kansat ovat heränneet suurempaan toimintaan ja kunnianhaluun kuin koskaan ennen. Ja kuta enemmän valistus on noussut ja kansa on tullut kosketukseen kaupunkielämän ja rikkauden mukavuuksien ja etujen kanssa, sitä enemmän on myöskin tyytymättömyys levinnyt — tunne siitä, että toisilla oli paremmin, ja että täytyy koittaa parantaa asemaansa, jota tehtäessä ei aina olla oltu niin omantunnontarkkoja keinojen valinnassa.
Niinikään on uskonnollinen tietämättömyys ja taikausko suureksi osaksi kadonnut, vaikka roomalaiskreikkalaisen kirkon vaikutus vielä on hyviin suuri. Kokonaisuuteen nähden on kumminkin tapahtunut huomattava muutos uskonnollisella alalla kaikkien luokkien keskuudessa. Protestanteilla on tosin vielä voimassa jumalisuuden ulkonainen muoto, mutta joukot ovat kadottaneet kaiken arvonantonsa. N.k. korkea kritikki ja kehitysoppi ovat myöskin hälventäneet Jumalan sanan kunnioitusta.
Nämä vaikutukset ovat jo vuosikausia olleet voimassa kristikunnan vanhoillisten kantajoukkojen keskuudessa ja ovat saaneet aikaan muutoksen sen ajatuksissa ja pyrkimyksissä, ja nyt on vielä voimakas vaikutus toiminnassa, vaikutus, joka vähentää tämän luokan hyvinvointia. Vuodesta 1885 ovat nimittäin maanviljelystuotteiden hinnat alituisesti laskeneet, ja talonpojat ovat koettaneet, käyttämällä maanviljelyskoneita ja lisäämällä tuotantoa, saada korvauksen kärsimästään tappiosta. Mutta tämä on onnistunut ainoastaan osittain, ja toivo hintojen nousemisesta ei myöskään ole pitänyt paikkaansa.
Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain alenemisesta.
Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneetliikatuotannosta. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja huomanneet, että niin ei ole; sillämaailman vilja-aitoissa ei ole runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten. Päinvastoin jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:
1883 1993Englanti……….. 76 milj. bush. 53 milj bush.Ranska…………. 286 277Venäjä…………. 273 252Yhdysvallat…….. 421 396Saksa………….. 94 116Italia…………. 128 119Intia………….. 287 266Yhteensä 1,565 1,479
Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86 miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.
Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun — se on käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit — niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi ja kohtuullisen korvauksen työstään.
Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä, osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten, keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, jaselittäenlisää hän, että tämä on tulospetoksesta. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka, jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin". — Jaak. 5: 5—9.
Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämmeyleinenlainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä" kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta. Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyihopean arvon laskemisen kautta. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana maksuvälineenä — vielä vähemmän, että me esittäisimme sen yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin, Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, etteihopeaa aseteta entiseen valta-asemaansa maksuvälineenä. Tahdomme ainoastaan osottaa ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä, käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja tulevaisen hädän yli.
Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille ja vahingoksi toisille. Se onvahingoksiniille, jotka viljelevät vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneenhopeanmukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet, vaatteet, työ ja korotkultakannanmukaan. Jokaisesta summasta, jonka he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet. Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (todellisessaarvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu, vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut —asiaon sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:
1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria 1878 " 1.34 " " 1,19 " 1894 " 1,24 " " 0,61 "
Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä maissa, joissa on kultakanta — kristikunnassa. Englanti, maailman suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista. Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä, sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.
Ja niitä, jotka viljelevät muita maantuotteita, kohtaa epäsuorasti sama vaikeus; sillä kun vehnän, puuvillan ja riisin viljelijät ovat huomanneet, etteivät he edes kasvaneen tuotannon kautta voi hankkia itselleen samaa ansioa kuin ennen, ryhtyvät he viljelemään muita tuotteita, jotka eivät vielä ole niin laskeneet hinnassa, ja aiheuttavat niinmuodoin liikatuotannon kautta hinnan laskun näilläkin aloilla. Seurauksena tästä täytyy lopullisesti kaikkien luokkien jossain määrin kärsiä kaiken tämän painoa.
Mutta mitkä luokat hyötyvät hopeakannan poistamisesta? Useammatkin; ensinnäkin pankkiirit ja rahan lainaajat, koska koko heidän omaisuutensa ja korkotulonsa ovat kasvaneet arvossa kahdenkertaisesti, senkautta että nyt voi saada kaksikertaa niin paljon kuin ennen samalla rahasummalla. Sitäpaitsi hyötyvät siitä kaikki vakinaispalkkaiset virkamiehet, konttoristit ja työntekijät. Saakootpa 10 dollaria viikossa, päivässä tai tunnissa, voivat he ostaa kaksi kertaa niin paljon puuvillaa, villaa, vehnää j.n.e. kuin ennen ja niinollen melkein kahdenkertaisesti näistä tuotteista valmistettua tavaraa.
Kun maamiehet Yhdysvalloissa ottivat puheeksi hopeakysymyksen, nähdessään ensin syyt vaikeuksiin, näytti yhteen aikaan siltä, että hopean kannattajat voittaisivat parlamenttivaaleissa vuonna 1896. Mutta kun jokainen katsoi omia etujaan, alkoivat varakkaat, virkamiehet, konttoristit ja työntekijät huomata, että kultakanta olisi heidän hyödykseen. Farmarit epäilivät omaa arvostelukykyään ja antoivat pankkimiesten johtaa itseään vastoin omia etujaan, ja hopea kärsi niinmuodoin tappion siinä valtakunnassa, jolle se oli kaikkein tärkeimmästä arvosta — ainoassa valtakunnassa, joka erinomaisen vientinsä ja tuontinsa kautta olisi voinut painaa vaakalaudan hopean takaisinasettamisen eduksi sen muinaiseen raha-armoon.
Nyt on asia kumminkin toivoton. Hopea ei koskaan saa sitä asemaa, jonka se kadotti vuonna 1873; sillä kun itsekkäisyys on voimassaoleva mittapuu ja kun maamiehet, vaikka ovatkin lukuisin luokka, eivät kumminkaan muodosta enemmistöä, ei heidän vaikutuksensa vastaa niiden vaikutusta, jotka itsekkäiden etujensa tähden tahtovat säilyttää kultakannan. Maamiesraukat! Leikkuumiesraukat! Jos tuleekin joku kevennys, niinkuin esim. sinä vuonna, kun rutto ja nälänhätä vallitsi Intiassa, seuraa tätä pientä loma-aikaa nopeasti vielä voimakkaampi painostus ja yhä kovempi kristikunnan leikkuumiesten huuto. Siten katoaa kärsivällisyys tähän saakka niin kärsivälliseltä ja vanhoilliselta luokalta, mikä on vielä valmistus suurta koston päivän hätää varten.
Mutta kuinka voi tämä hopean arvon alentuminen tapahtua? Kutka olivat kiintyneitä siihen, että sellainen käännekohta tulisi maailmaan? Vastaamme: rahamiehet. Heidän toimenansa on työskennellä rahoilla, niinkuin talonpoika maallansa — hankkiakseen itselleen ja suojelusliitoilleen mahdollisimman suuren voiton. Englantilaiset rahamiehet hallitsevat maailmaa; he ovat ajaneet asiaa pisimmälle ja ovat tutkistelleet sitä perinpohjin.
"Kaikki on sallittua sodassa", sanotaan sananlaskussa, ja Englannin raha- ja valtiomiehet, jotka näyttävät olevan viisikymmentä vuotta edellä muusta maailmasta tässä suhteessa, näyttävät ajattelevan, että kauppasota on ajanmukaisempaa ja paljon tuottavampaa voittavalle puolueelle kuin muinaisaikojen orjakauppa ja ryöstöretket. Noin sata vuotta sitten näkivät nämä teräväjärkiset rahamiehet, että kun heidän kansansa ei etupäässä harjottanut maanviljelystä, niin olisi heille eduksi, jos voisivatpainaa alasmaanviljelystuotteiden hinnat, joita heidän täytyi ostaa toisilta kansoilta, ja että he, muun maailman ollessa hopearahakannalla, voisivat ansaita tekemällä kauppoja kultarahakannan perustuksella. Niinollen tuli Englannissa jo vuonna 1816 kultarahakanta voimaan. Laskettu vaikutus jäi kumminkin tulematta niinkauvan kuin maailma piti hopearahakannan. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että vuonna 1872 hopeadollari oli 2 centtiä arvokkaampi kuin kultadollari. He etsivät silloin Yhdysvaltain ja Europan myötävaikutusta saadakseen näiden avulla kullan arvon nousemaan ja hopean samassa määrässä laskemaan. Nyt saisivat pakanat maksaa koko lystin. Maksuksi raakatavaroista saisivat he hopeata, kun taas heidät pakotettaisiin maksamaan tavaroista, joita he tahtoivat tuoda maahansa kristityistä maista kultakannan mukaan, s.o. noin kahdenkertaisesti. Suuremman ulkomaakauppansa perusteella toivoi Englanti voivansa vakuuttautua suurimmasta osasta sitä voittoa, joka saataisiin tämän petoksen kautta.
Emme jätä huomioonottamatta, että tuotannon ja kysynnän laki koskee myöskin vehnää, mutta niinkuin olemme osottaneet, ei ole koskaan ollut vehnän liikatuotantoa, niin, vehnävarasto ei ole edes suurentunut samassa suhteessa kuin väestö on lisääntynyt. Siitä huolimatta ovat vehnän hinnat viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena jostain syystä alituisesti laskeneet, kun taas toisten tuotteiden hinnat ovat pysyneet jotakuinkin paikoillaan. Sen osottaa seuraava taulukko New Yorkin keskihinnoista:
1878 1894
Ruis bushelilta……….. 65 centtiä 68 centtiäKaura………………… 33 " 37 "Ohra…………………. 52 " 51 "Kentyckyn tupakka naulalta 7 " 9,5 "Häränliha naulalta……… 5,25 " 5,50 "Sianliha naulalta………. 4,25 " 5,50 "Heinät tonni…………… 725 850
Vertaa näiden kanssa kolmea vehnän, puuvillan ja hopean noterausta, joiden hinnat ovat laskeneet hopean hinnan alenemisen tähden:
1878 1894
Puuvilla naulalta………. 11 centtiä 7 centtiäVehnä bushelilta……….. 120 " 61 "Hopea unssilta…………. 115 " 63,50 "
Mutta joku kysynee, eikö hopean arvon laskeminen ole myöskin johtunut liikatuotannosta kullan arvon nousemisen sijasta?
Vastaamme, ei. Näiden molempien metallien tuotanto on kyllä ollut suuri, mutta se ei ole kumminkaan kasvanut samassa suhteessa kuin liike-elämä ja asutus ovat kasvaneet. Koko maailman kulta ja hopea, jos se lyötäisiin rahaksi, ei voisi täyttää liiketarpeita eikä tekisi valtio-, pankki- ja kauppaobligatsioneja tarpeettomiksi.
Rahain lainaajalle on mieleen se, että rahan saanti lakimääräysten kautta rajotetaan mahdollisimman pienimpään, jotta liiketoiminta vaan voi jatkua, niin että rahalla olisi suuri kysyntä ja hän voisi lainata sen hyvää korkoa vastaan ja vaatia kahdenkertaisen varmuuden. Kaikki maailman rahaksi-lyöty ja rahaksi-lyömätön kulta arvioidaan vähemmäksi kuin 6 miljardiksi dollariksi (noin 30 miljardiksi mark.), kun yksistään Yhdysvaltain julkiset ja yksityiset velat arvioidaan enemmän kuin kolme kertaa suuremmiksi. Venäjä oli ennen vuotta 1873 koettanut vaihtaa paperirahansa hopeaan, mutta ei voinut hankkia kylliksi hopeaa, viedäkseen suunnitelman kokonaisuudessaan läpi. Tämä osottaa, että hopean arvon laskeminen on saatu aikaan lainsäädännön kautta ja ettei se johdu liikatuotannosta.
Mutta kuinka voivat kaikkien "kristikunnan" kansojen edustajat yhtyä tällaiseen hankkeeseen pakanoita ja omia maamiehiänsä vastaan? Vastaus on: Koska rahavalta saatti heidät harhaan, rahavalta — jota tahdomme kutsua "Shylockiksi" [Juutalainen "Venedigin kauppamiehessä"] — niihin seurauksiin nähden, jotka johtuisivat sellaisesta lainsäädännästä. Ruhtinas Bismarckin ja monien Yhdysvaltain kongressijäsenten edustajain lausunnot vahvistavat tämän.Petoksen kauttalyötiin siten lainsäädännän ohut kiila maailman rahojen kahden puolen väliin, jolloin hopean arvo halvennettiin ja kullan arvo kahdenkertaistutettiin. Ja nyt, kun valtiomiehet näkevät tämän, seisovat he hämmästyneinä ja katsovat töllistellen kuilua. He näkevät myöskin, että jos hopea asetettaisiin muinaiselle paikalleen, vahingoittaisi se saamamiehiä, hankkimatta kumminkaan velallisille korvausta siitä tappiosta, jonka he jo ovat kärsineet. Sitä paitsi antaisi "Shylock", kahdenkertaistutettuaan omaisuutensa ja tulojensa arvon, mieluummin yhteiskunnan joutua vaikeisiin ratkaisukohtiin ja vallankumouksiin kuin että hän vapaaehtoisesti jättäisi rahojensa sydänveren, jonka hän pusertaa miljonista ihmisistä. Ja "Shylockilla" on valta viedä tahtonsa läpi. Hän hallitsee kaikkia lainanottajia, niinollen myöskin hallituksia, jotka kaikki ovat lainanottajia; hänellä on myöskin sanomalehdistö vallassaan, ja sen kautta kehottaa hän kansaa luottamaan "Shylockin" rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja kieltää hankkimasta itselleen hänen vihaansa, koska hän on niin mahtava. Ja kaikki, jotka suoraan tai epäsuoraan hyötyvät hänen petoksestaan — ja näihin kuuluvat kaikkivaikutusvaltaisetpiirit — huomaavat parhaaksi tukea häntä tai myöskin vaieta hiljaa.
Yhdysvaltain kongressissa ei kukaan aavistanut, kun se käsitteli lakiehdotusta vuonna 1873, että sen tarkotuksena oli halventaa hopean arvoa, ja presidentti Grand, joka allekirjotuksensa kautta antoi laille sen voiman, selitti neljä vuotta myöhemmin, ettei hän ollut ymmärtänyt asiaa. Eversti Ingersoll lausui oikeudella tästä laista, että se oli petos jokaista rehellistä velallista vastaan Yhdysvalloissa, että se syntyi ahneuden tarkotuksessa, ja että jokaisen kunniallisen ihmisen tuli sitä vastustaa. Vuonna 1880 lausui mr Blaime senaatissa, että siirtyminen kultakannalle saattaisi tuhansia tappiolle ja miljonia ahdinkoon. Sittemmin merkitsi senaattori Vance-vainaja hopean arvon alentamisen suurimmaksi rikkomukseksi, minkä maailma koskaan on nähnyt, ja jonka rahamiehet ja heidän liittolaisensa ovat tehneet tahallansa, lisätäkseen oman rikkautensa arvoa ja vähentääkseen muiden omaisuuden arvoa.
Koko kristityssä maassa valittavat maamiehet sitä tappiota, jonka kultarahakannan voimaansaattaminen on tuottanut heille. Kansainvälinen maanviljelyskongressi, joka vuonna 1896 pidettiin Budapestissa, selitti myötätuntoisuussähkösanomassa silloiselle presidenttikokelas Bryanille:
"Toivomme teille menestystä taistelussa saamamiesluokkaa vastaan, joka viimeisenä kahtenakymmenenä kolmena vuotena on luonut Europassa ja Amerikassarahalainsääädännän, joka saattaa maanviljelyksen turmioon. Uskomme, että jollei hopeaa aseteta raha-arvoon, jatkaa kultakurssi koko Aasiassa ja Etelä-Amerikassa (Amerikan ja Europan) maamiesten ryöstämistä, vieden heiltä heidän vaivansa koko palkan, mutta uskomme, että teidän vaalinne voi kääntää pois Europasta uhkaavat maanviljelys- ja yhteiskuntavaikeudet."
Ruhtinas Bismarck selitti samana vuonna: "Olen liian vanha käydäkseni koulua käypään rahaan nähden, mutta huomaan, että vaikka vuonna 1873 menettelin sen mukaan kuin silloin pidin parhaana (rahalainsäädäntään nähden), oli kumminkin menettelyni kun katselen seurauksia, liian kiirehditty."
"Talonpojat ovat juuri se luokka, jota ei meillä ole vara työntää luotamme. Jos heille on näytetty toteen — ja niin väittävät he asianlaidan olevan —että painostus, joka on kohdannut maanviljelystä, riippuu näistä rahavaihetuksista, niin täytyy hallituksemme punnita asemansa."
Nykyinen voimakas hopean ja kaikkien niiden tavarain painostus, joita myydään hopean perustuksella, tuli hyvin asteettain — kahdesta syystä. Ensiksikin vaadittiin aikaa ja taitavia temppuja hopean poistamiseksi, koska sitä vielä kysyi enempi kuin puoli maailmaa. Toiseksi koittivat hopeakaivosten omistajat ja heidän osakaskumppaninsa sekä kaukonäköiset valtiomiehet kääntää pois tulevan pahan. Amerikassa onnistui heidän ponnistelunsa siinä määrin, että kongressi hyväksyi vuonna 1878 ja 1890 hopeaystävällisen lain, mutta tätä lakia ei voitu sovelluttaa. Hopean täytyi olla joko lain määräämä arvomittari kullan tavoin tai myöskin kauppatavarana, niinkuin timantit, vehnä j.n.e., ja niinollen niiden hinnanvaihtelujen alaisina, jotka johtuvat tuotannosta ja kysynnästä. Kun sentähden tämä laki peruutettiin, laski hopean arvo yhdellä kertaa puoleen kullan arvosta, ja siitä johtui uusia vaikeuksia, jotka olivat erittäin tuntuvia 1895.
Yhdistämme edellisen seuraaviin kohtiin:
1) Maailman leikkuumiehet "kristikunnan" maanviljelijät, ovat ahdingossa huolimatta siitä avusta, jonka koneet ovat tuottaneet heille, jahuutavat kovastivapahdusta, jota odottavat lainsäädännältä.
2) Lainlaatijat näkevät vaikeuden ja mistä se on tullut, ja he selittävät, että se on syntynyt petoksen kautta rahamiesten puolelta.
3) Lainlaatijat näkevät kumminkin myöskin, etteivät he voi asettaa hopeaa raha-arvoonsa (1/16 kullasta) saamatta senkautta aikaan yleistä pakokauhua, niin, vallankumousta, ja sentähden pitävät he parhaana olla koettamatta parantaa sairautta parannuskeinolla, joka on vielä pahempi kuin itse sairaus.
4) Kaikilta puolilta myönnetään, ettei tämä petos ainoastaan vahingoita maanviljelijöitä ja tee heitä tyytymättömiksi, vaan että se myöskin herättää vihaa ja katkeruutta yhteiskunnan vanhoillisimmassa aineksessa.
5) Kaikki ajattelevat ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että teollisuuden työntekijät ovat kypsiä vallankumousta varten, joka vastustamattomalla voimalla lakaisisi pois nykyiset yhteiskuntalaitokset, jos tähänsaakka vanhoilliset maanviljelijät yhtyisivät heihin.
6) Muutamat harvat vuodet lienevät riittäviä tuollaisen kapinan aikaansaamiseksi.
Jokaisen, joka vertaa näitä suhteita Jaakobin ennustuksen kanssa (5: 1—9), täytyy hämmästyä ennustuksen tarkkaa täyttymistä ja pitää tätä tarkkuutta todistuksena Jumalan nykyisten olosuhteiden ennakoltanäkemisestä, jotka suhteet muodostavat sen suuren hädän ajan valmistuksen, joka on raivaava tietä Immanuelille ja hänen ihanalle rauhanhallitukselleen maan päällä.
Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.
Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. — SenaattoriIngallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja everstiE. Ingersollin lausuntoja. — Wendell Phillipsin käsitys. —Historioitsija Macaulayn ennustus. — Piispa Worthingtonin lausunto jaW.J. Bryanin vastaus. — Erään sanomalehden lausunto. — Eräsranskalainen näkökanta.
"Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten (kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat järkkyvät." — Luukk. 21: 26.
Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että "koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi — ollen soveliaampi elämään — voittaa heikomman, joka hävitetään elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee, ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin voivat elää.
He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää: "Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu… ja silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1—4, engl. k.) He näkevät, että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman viisaista on sanottavaa.
Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa: "Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä, pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät, nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia, joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä tunkeilevina kerjäläisinä."
Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.
* * * * *
Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin" mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan: "1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa, ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta pyrkimyksestäkansanvaltaisuusrikkauttakohti, jossa työläiset eivät ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä, että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin, työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi. Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee olla toisiinsa."
T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa, jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua, että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa? Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa, joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät. — Room. 8: 22, 19.
* * * * *
Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää. Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativattäydellistä yhdenvertaisuuttakaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä. Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."
Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.
Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin", sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.
* * * * *
Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen. Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät joutuvat. Sitten hän jatkaa:
"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä, palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän ruumiinsa."
"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede, yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä? Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään? Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen edessä, joka menestyy?"
Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän, siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, — jos ei hän arvellut, että vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.
Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita, tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, — johon hänkin epäilemättä tuli — että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.