Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.
Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa Babylonin tuomiossa. — Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. — Suuri sekaannus. — Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. — Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. — Papit ja kansa samassa asemassa. — Esitetyt syytökset. — Puolustus. — Liiton ehdottaminen. — Haluttu päämäärä. — Valitut jäsenet. — Yleinen taipumus hyljätä totuus. — Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.
"Hän sanoi hänelle: Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija". — Luukk. 19: 22.
Kun nyt tässä tarkastamme sitä tuomiota, joka nyt käy suuresta nimiseurakunnasta, ei meidän pidä unohtaa, että on myöskin todellinen Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet ovat valittuja, kallisarvoisia, Jumalalle ja hänen totuudelleen vihkiytyneitä kieron ja nurjan sukukunnan keskellä. Maailma ei niitä tunne, mutta Herra tuntee ne, hän kun ei tuomitse ulkonäön mukaan vaan sydämen ajatusten ja aikomusten mukaan. Ja kuinka kaukana he ovatkaan erossa, olkoonpa, että he seisovat yksin tai yhdessä toisten kanssa "vehnä" "lusteen" keskellä, pitää Jumalan silmä aina heistä huolta. Nämä pyhitetyt, Herralle kokonaan vihkiytyneet sielut, pysyvät Kaikkivaltiaan varjossa, kun taas Herra tuomitsee nuo suuret uskonnolliset järjestelmät, jotka väärin kantavat hänen nimeään. (Ps. 91: 1, 14—16.) Näiden osaksi ei tule Babylonin tuomio, vaan heidät valaistaan edeltäpäin ja kutsutaan pois siitä. (Ilm. 18: 4.) "Herra tuntee omansa" (2 Tim. 2: 19), ja hän vie heidät viheriäisille niityille ja rauhallisille vesille. Nämä muodostavat totisen seurakunnan, jota hän pitää arvossa, Siionin, jonka Herra on valinnut (Ps. 132: 13—16), ja josta on kirjotettu: "Siion kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret riemuitsevat sinun tuomioistas, Herra". (Ps. 97: 8.) Mutta nämä meidän täytyy sivuuttaa, koska nyt tarkastamme nimiseurakuntaa ja panemme merkille Jumalan tuomion, joka kohtaa sitä Evankelikauden elonkorjuussa.
Jos kristikunnan porvarilliset vallat ovat hämmentyneitä ja hätä ilmenee kaikkialla kansakunnille, niin ei uskonnollinen asema varmaankaan osota rauhan ja varmuuden toivorikasta vastakohtaa, sillä nykyinen kirkkolaitos on kansojen tavoin sotkeutunut omiin lankoihinsa. Jos kansat, jotka ovat kylväneet vääryyden siementä, saavat niittää hädän pyörremyrskyn, niin saa myöskin suuri nimiseurakunta, joka on ottanut osaa kylvämiseen, jakaa tämän korjuun. Nimiseurakunta on kauvan suureksi osaksi syrjäyttänyt Jumalan sanan ainoana uskon ja elämän ojennusnuorana sekä on rohkeasti esittänyt monia ristiriitaisia ja Jumalaa häväiseviä oppeja. Se on mielihyvällä antanut Saatanan kylvää lustetta vehnän sekaan ja iloitsee nyt hänen kylvönsä tuloksesta — kukkivasta lustepellosta. Verrattain harvalukuinen "vehnä" ei ole enää minkään arvoinen kristikunnan markkinoilla, ja luulotellut ystävät halveksivat ja haavottavat uskollisia Jumalan lapsia. Ulkonäkö on vaihtunut totisen sydämen palveluksen tilalle.
Ristiriitaiset opit jakoivat Seurakunnan pitkän aikaa sitte lukuisiin lahkoihin, jotka vastustavat toisiansa. Ja jokainen näistä väittää olevansa totinen seurakunta, jonka Herra ja apostolit perustivat; mutta yhdessä ovat he antaneet maailmalle niin kieron esityksen taivaallisen Isämme luonteesta ja suunnitelmasta, että monet ajattelevat ihmiset kääntyvät inholla pois Luojastaan. Uskonpuhdistusliike poisti kyllä muutamia paavikunnan vääristä opeista ja johti monia pois tuosta väärästä järjestelmästä. Uskonpuhdistajat kiinnittivät huomion Jumalan sanaan ja pitivät kiinni yksityisen oikeudesta käyttää omaa arvostelukykyään sekä tunnustivat jokaisen Jumalan lapsen oikeudeksi saarnata totuutta ilman paavin ja piispojen valtuutusta, jotka väärin väittivät olevansa kahdentoista apostoliarvon jälkeläisiä. Mutta ennen pitkää voitti maailmanhenki tämän hyvän vastalauseliikkeen Rooman väärää ja antikristiliistä kirkkoa vastaan, ja pian alkoivat protestantit, niinkuin heitä kutsuttiin, perustaa uusia järjestelmiä, jotka vahvistivat ei ainoastaan saadut totuudet vaan myöskin monta vanhaa eksytystä sekä lisäsivät muutamia uusia eksytyksiä. Jokainen säilytti kumminkin vähän totuutta ja tulokseksi tuli ristiriitaisten uskontunnustusten sekasotku, jotka uskontunnustukset ovat ristiriidassa järjen kanssa, ristiriidassa Jumalan sanan kanssa ja ristiriidassa toistensa kanssa. Ja kun uskonpuhdistusajan tutkimisinto kuoli, kivettyivät nämä nopeasti ja ovat pysyneet sellaisina tähän päivään saakka.
Rakentaakseen ja lujittaakseen näitä harhajärjestelmiä ovat oppineet miehet kirjottaneet paksuja kirjoja, joita ihmiset on opetettu tutkimaan Jumalan sanan asemasta. Tätä tarkotusta varten on perustettu saarnaajakouluja, ja näistä ovat nuoret miehet, joita on opetettu heidän eksytyksessään, lähteneet kertomaan niitä kansalle. Ja ihmiset, joita on opetettu pitämään näitä miehiä Jumalan määrääminä palvelijoina, apostolien jälkeläisinä, ovat uskoneet heidän esityksiään tutkimatta Raamattua, niinkuin jalot berealaiset Paavalin aikana tekivät (Apt. 17: 11), nähdäkseen oliko asianlaita niin.
Mutta nyt on kaiken tämän kylvämisen korjuuaika tullut, tilinteon päivä on käsillä, ja nimiseurakunnan kaikki lahkot ovat suuresti hämillään, ja erittäinkin papisto, jolla tänä tuomiopäivänä on edesvastuu puolustuksen johdosta monen syyttäjän ja todistajan läsnäollessa, ja joka, jos mahdollista, koettaa keksiä jonkun välineen, joka voisi pelastaa täydellisestä hävityksestä heidän sinä pitämänsä totisen Seurakunnan. Nykyisessä hämmennyksessään ja toivossaan olla yhteydessä viisauteen perustuvista syistä toistensa kanssa on kumminkin jokainen heistä melkein lakannut pitämästä omaa erityistä lankoaan ainoana totisena seurakuntana, ja nyt puhuvat he toisistaan ainoan seurakunnan eri oksina, huolimatta heidän ristiriitaisista uskontunnustuksistaan, joista eivät luonnollisesti kaikki voi olla totta.
Oi, tänä kriitillisenä hetkenä on valitettava tosiasia, että suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. Protestanttilaisuus ei ole enää mikään vastalause antikristuksen henkeä vastaan, ei myöskään maailmaa, lihaa tai perkelettä vastaan. Sen uskontunnustuksia, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan, järjen ja toistensa kanssa sekä itsensäkin kanssa, koettavat he kätkeä julkiselta tutkimiselta. Sen paksut jumaluusopilliset teokset ovat ainoastaan polttoainetta tänä kristikunnan tuomiopäivänä. Sen etevimmät jumaluusopilliset koulut ovat epäuskon liesiä, jotka levittävät tartuntaa kaikkialle. Sen suuret miehet: piispat, teologian tohtorit ja professorit ja sen etevimmät saarnaajat suurissa kaupungeissa ovat valepukuisen epäuskon johtajia. He koettavat horjuttaa pyhän Raamatun henkeytystä ja korvata sen pelastussuunnitelman, joka siinä ilmenee, inhimillisellä kehitysopilla. He etsivät yhä lähempää yhteyttä ja kaltaisuutta Rooman kirkon kanssa, koettavat saavuttaa sen suosion, kiittävät sen tapoja, vaikenevat sen rikoksista ja tulevat sen kautta sen liittolaisiksi. He käyttäytyvät myöskin yhä enemmän maailman hengen mukaan kaikessa, jäljittelevät sen loistoa ja komeutta, jonka he väittävät kieltäneensä. Ota huomioon heidän erinomaiset kirkkorakennuksensa, koristuksensa ja sisävarustuksensa, raskaat velkataakat, jotka sen kautta ovat syntyneet, ja alituiset kerjäämiset ja suunnitelmat siihen tarvittavien varojen saamiseksi.
Suurin osa seurakunnan jäsenistä on monessa tähän kuuluvassa asiassa ruvennut papiston halukkaiksi välikappaleiksi, ja saarnaajat ovat vuorostaan avonaisesti suosineet maailmallismielisten ja vaikutusvaltaisten jäsenten makua ja toivomuksia. Kansa on jättänyt oikeutensa ja velvollisuutensa tutkia itse Raamattua ja miettiä Jumalan lakia huomatakseen, mikä on totuus ja vanhurskaus. He ovat välinpitämättömiä, maailmallisia ja rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa. He ovat tämän maailman jumalan sokaisemia ja halukkaat hyväksymään jokaisen suunnitelman, joka suosii nykyisiä maailmallisia toivomuksia ja pyrkimyksiä, ja papisto elvyttää tätä henkeä omanvoiton tähden. Jos kaikki nämä uskonnolliset järjestelmät häviäisivät, niin täytyy myöskin itsensäkorottaneen papiston kaikkien virkojen ja palkkojen sekä arvojen hävitä niiden mukana. Sentähden ovat he nyt yhtä innokkaita lujittamaan nimikristikunnan järjestelmiä kuin farisealaiset ja kirjanoppineet ja lainviisaat olivat aina innokkaat lujittamaan juutalaisuutta, ja niin samoista syistä. (Joh. 11: 47, 48, 53; Apt. 4: 15—18.) Ja ennakkoluulojensa ja maailmallisten pyrkimystensä perustuksella ovat kristityt nyt yhtä sokeita puhkeavan uuden armotalouden valolle, kuin juutalaiset evankeliumin taloudelle, joka oli puhkeamassa Herramme ensimäisen tulemuksen aikana.
Kirkkolaitosta vastaan esitetyt syytökset.
Yht'äkkiä on n.k. kristitty seurakunta tullut murhaavan kritiikin esineeksi, ja koko maailman tutkivat katseet ovat suunnatut siihen. Tämä kritiikki on niin vallalla, ettei kukaan voi olla kuulematta sitä. Se on ilmassakin. Sen voi kuulla yksityisissä keskusteluissa, kaduilla, rautateillä, tehtaissa ja puodeissa. Se käy läpi jokapäiväisen sanomalehdistön ja on alituinen aine johtavissa lehdissä sekä maailmallisissa että uskonnollisissa. Kaikki nimiseurakunnan johtajat pitävät sitä asiana, joka ei ennusta mitään hyvää sen laitoksille, ja he pitävät välttämättömänä vastata heti ja viisaasti (oman mielipiteensä mukaan), jos tahtovat säilyttää laitoksensa siltä vaaralta, joka uhkaa niitä.
Nimikristittyä seurakuntaa syytetään 1) ristiriitaisuudesta. Maailmakin näkee sen suuren eroavaisuuden Raamatun välillä, jonka väitetään olevan opin mittapuuna, sekä samoin sen ristiriitaiset ja monessa suhteessa kohtuuttomat uskontunnustukset. Herjaavaa oppia ijankaikkisesta vaivasta nauretaan, eikä se voi enää säikyttää ihmisiä seurakuntaan. Presbyteriläiset ja muut kalvinlaiset lahkot ovat jonkun aikaa olleet kritikin myrskyn esineenä kauvan kunnioitettujen uskontunnustustensa tähden, ja niitä on kauheasti horjutettu. Papiston epätoivoiset puolustusyritykset tuntevat kaikki. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, ja että he mieluummin välttäisivät sitä, se on hyvin selvää; mutta he eivät voi sitä ja heidän täytyy johtaa puolustusta parhaansa mukaan. Rev. T. De. Witt Talmage ilmaisi kansan tunteet sanoessaan:
"Toivoisin, että seurakunta ei olisi tullutpakotetuksituohon onnettomaan uskontunnustustaisteluun, mutta nyt, kun se on käymässä, sanon: Pois se ja uusi tunnustus sijaan".
Toisessa tilaisuudessa sanoi sama mies: "Selitän kerta kaikkiaan kaikille, että koko tämä taistelu koko kristikunnassa johtuu Saatanasta. Tehdään mitä perkeleellisimpiä yrityksiä seurakunnan hajottamiseksi… Mikä kanta meidän on otettava näihin taisteluihin nähden? Älä ryhdy niihin. Kun tämä uskonnollinen melu on laajalti käymässä, pysy kotona ja hoida asioita! Sillä kuinka voit odottaa, että mies, joka on ainoastaan viisi tai kuusi jalkaa pitkä, voisi kahlata tuhat jalkaa syvän valtameren yli?… Ne kysymykset, joita tohtorit koettavat ratkaista, eivät saane vastaustaan ennenkuintuomiopäivän jälkeisenä päivänä".
Hyvin totta,tuomiopäivän jälkeisenä päivänäovat kaikki nämä hämmentävät kysymykset ratkaistut ja totuus ja vanhurskaus on voimassa maan päällä.
Nimiseurakuntaa syytetään 2) sen hurskauden ja jumalisuuden ilmeisestä puutteesta, jonka se tunnustaa omaavansa, vaikka myönnetään, että muutamia harvoja tosihurskaita sieluja löytyy siellä ja täällä huomaamatta jääneiden keskuudessa. Häpeä ja teeskentely esiintyvät tosiaankin, ja rikkaudesta ja röyhkeydestä käy hyvin selville, etteivät köyhät ole tervetulleita maallisiin temppeleihin, joita on rakennettu Kristuksen nimessä. Kansanjoukko on huomannut tämän, ja he ovat katsoneet Raamattuihinsa nähdäkseen, jos Seurakunnan suuren perustajan henki oli sellainen. He ovat oppineet, että hänen messiallisuutensa todistus oli, että "köyhille julistetaan evankeliumia", että hän sanoi seuraajilleen: "Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne", ja ettei heidän pitäisi antaa mitään etusijaa sille, jolla on kultasormus tai kauniit vaatteet j.n.e. He ovat myöskin löytäneet kultaisen säännön ja ovat sovittaneet sen seurakunnan käyttäytymiseen, sekä seurakuntaan kokonaisuudessaan että yksityisiin. Raamatun valossa tulevat he nopeasti siihen johtopäätökseen, että nimiseurakunta on langennut pois armosta. Ja niin selvä on tämä johtopäätös, että sen puolustajat huomaavat itsensä hämmentyneiksi.
Nimiseurakuntaa syytetään 3) sen tehtävän laiminlyömisestä, jonka se väittää saaneensa, nimittäin maailman kääntämisen. On selittämätöntä, kuinka maailma on huomannut, että on tullut aika, jolloin seurakunnan työn pitäisi osottaa täyttymisen merkkejä. Mutta aivan niinkuin kaikki ihmiset juutalaiskauden lopussa odottivat, että joku suuri muutos tapahtuisi (Luukk. 3: 15), niin myöskin nyt Evankelikauden lopussa ovat kaikki ihmiset samanlaisessa odotteessa. He ymmärtävät, että elämme vaihekaudessa, ja kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua odotetaan suurien vallankumousmuutosten aavistuksella.
Seurakunnan on niinmuodoin mahdotonta kieltää, että aikakauden loppu, tilinteon päivä on tullut, sillä olkoonpa, että se huomaa ajan ennustuksen valossa tai ei, niin tuomion todellisuus on sille pakollinen, ja asia on ratkaistu ennen tämän elonkorjuun loppua.
Kirkkolaitos määrää kantansa ja tekee tilinsä epäsuorasti.
Nimiseurakunta huomaa, että koko maailman silmät ovat suunnatut siihen, että maailma jollakin tavalla on huomannut sen ajan tulleen, jolloin sen maailmankäännyttämistyön pitäisi olla melkein jos ei kokonaan suoritettu, jos se todellisuudessa on ollut sen tehtävä, ja että se ainoastaan tunnustuksessa eroaa maailmasta.
Väärän käsityksensä perusteella nykyisestä tehtävästään on se kadottanut näkyvistä Evankelikauden varsinaisen tarkotuksen, nimittäin saarnata valtakunnan evankeliumiatodistukseksikaikille kansoille ja auttaa "pienen lauman" kutsumisessa ja valmistamisessa, joka Herran kanssa muodostaa tuhatvuotiskauden hallituksen, joka siunaa kaikki maan sukukunnat. (Matt. 24: 14; Apt. 15: 14—17.) Sillä on nyt edessään se tosiasia, että se kahdeksantoista vuosisadan perästä on kauvempana asettamastaan päämäärästä kuin se oli ensimäisen vuosisadan lopussa. Puolustukset, uusi tilien tarkastus, tosiasiain vahvistus ja ylen suuret ennustukset suurista yrityksistä lähimmässä tulevaisuudessa kuuluvat sentähden päiväjärjestykseen, kun se, ajan ristikuulustelun siihen pakottamana, nyt koettaa puhua puolustuksekseen monien syyttäjäinsä edessä.
Se on suuressa pulassa, kun sen pitää vastata syytöksiin siitä, että sen opit eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä se ei voi kieltää, että sen uskontunnustukset ovat ristiriidassa Raamatun ja myöskin toistensa kanssa. Se tarttuu eri verukkeihin, ja ajattelevat ihmiset eivät ole hitaita huomaamaan tätä sen suuren hämmennyksen todistukseksi. Jokainen lahko pitää innokkaasti kiinni vanhoista uskontunnustuksista, koska juuri nämä ovat sitoneet yksityiset yhteen, ja uskontunnustusten äkkinäinen hävittäminen merkitsisi sentähden järjestelmäin lakkauttamista. Kumminkin puhuu erittäinkin papisto siitä niin vähän kuin mahdollista, sillä he oikein häpeävät niitä, kun nyt tämän tuomiopäivän läpitunkeva valo lankeaa niiden päälle. Muutamat ovat niin häpeissään niistä, että he unohtavat maailmallisen viisautensa ja tahtovat hyljätä ne kaikki. Toiset pitävät viisaana antaa niiden vähitellen mennä ja parantaa niitä tai korvata ne uusilla j.n.e.
Hurskauden puutteen ja jumalattoman elämän syytökseen vastataan kerskumalla "monista voimateoista", joka usein muistuttaa Herran nuhtelevista sanoista Matt. 7: 22, 23. Mutta tämä kerskuminen hyödyttää kovin vähän Babylonin etuja, koska Jumalan rakkaudenlain hengen puute on liian selvästi ilmeinen. Tämä tekee sentähden langenneen kirkon surullisen tilan ainoastaan paljon selvemmäksi. Jos nuo suuret järjestelmät todellakin olisivat Jumalan totinen seurakunta, kuinka ilmeisesti olisikaan silloin Jumalan suunnitelma kansan valitsemisesta hänen nimelleen epäonnistunut!
Mutta kirkon johtajat ymmärtävät varsin hyvin, että sen puolustukset, lupaukset ja kerskumiset eivät voi kauvan suojella sitä sen nykyisessä rikkoutuneessa tilassa, vaan että sen kukistuminen seuraa pian, jos ei sen lahkoja voida yhdistää, niin että se voi paremmin terottaa arvokkaisuuttaan maailmalle. Sentähden puhutaan paljon kaikkein kristittyjen yhteenliittämisestä, ja jokainen askel tähän suuntaan esitetään todistukseksi rakkauden kasvamisesta ja kristillisestä yhteydestä. Liike ei ole kumminkaan syntynyt lisääntyneestä rakkaudesta ja kristillisestä yhteydestä, vaan sen vihan myrskyn pelosta, jonka he näkevät nopeasti lähestyvän, ja eri lahkot epäilevät vakavasti kykyään voida seisoa silloin yksin. Kaikki lahkot suosivat sentähden yhteenliittymistä: mutta vaikeasti ratkaistavana tehtävänä on se, kuinka tämä voidaan toteuttaa, kun uskontunnustukset ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa. Eri tapoja ehdotetaan. Yhden mukaan tulisi ensin yhdistää ne lahkot, joilla on samansuuntainen oppi, esim. eri presbyteriläisten, baptistein, metodistein, katolilaisten j.n.e. oksat, ja siitä koetettaisiin edelleen jatkaa yhdistämistä. Toisen mukaan olisi levitettävä kansan keskuudessa ajatusta yhteenliittymisestä, olisi esitettävä, että oppi on jätettävä huomioonottamatta ja olisi ulotettava hyväntahtoinen yhteys kaikkiin siveellisiin ihmisiin sekä etsittävä heidän myötävaikutustaan heidän kutsumassaan kristillisessä työssä.
Erittäinkin kristikunnan nuoremmat ainekset ovat innostuneita tähän yhteenliittymiseen. He eivät nimittäin ole olleet mukana muinaisissa taisteluissa valitsemisesta, vapaasta armosta j.n.e. eivätkä ne ole heitä hämmentäneet. Mutta heillä on vielä jäljellä lapsuuden opetuksesta (joka on perujaan Roomasta ja pimeiltä vuosisadoilta) turmiollinen oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät kuule ja ota vastaan evankeliumia tänä aikana, sekä myöskin se oppi, että evankeliumin tehtävänä on maailman kääntäminen nykyaikana ja sen pelastaminen siten vaivasta. Esimerkkinä tästä mainitsemme "kristilliset nuorten miesten yhdistykset", "kristilliset nuorten naisten yhdistykset", kristilliset endeavor yhdistykset, epwortliitot ja pelastusarmeijan. Monet näistä tosiaankin "kiivailevat Jumalan puolesta, mutta taitamattomasti".
Epäraamatullisten käsitystensä perustuksella pyrkivät nämä nyt nostamaan maailmaa. Tämä on hyvä tarkotus. Mutta heidän erehdyksensä on siinä, että he seuraavat omia suunnitelmiaan, jotka, kuinka viisaita ja hyviä ne ovatkin ihmisten silmissä, välttämättömästi ovat huonompia Jumalan viisautta ja suunnitelmaa, joka yksin voi menestyä. Kaikkien muiden täytyy epäonnistua. Olisi suureksi siunaukseksi totisille kristityille heidän keskuudessaan, jos he näkisivät Jumalan suunnitelman, nimittäin vihkiytyneen "pienen lauman"valitsemisennyt ja senjälkeen maailman nostamisen tämän pienen lauman kautta, kun se on tullut täysilukuiseksi ja korkealle korotetuksi hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään tuhatvuotista valtakuntaa. Jos he näkisivät tämän, seuraisi siitä, että kaikki totiset heidän keskuudessaan vihkiytyisivät. Tämä olisi kumminkin pieni vähemmistö, sillä useimmat, jotka liittyvät sellaisiin yhdistyksiin, tekevät sen nähtävästi muista syistä kuin siitä, että vihkiytyvät täydellisesti Jumalalle ja hänen palvelukseensa kuolemaan asti.
Nämä nuoret ihmiset, jotka eivät tunne kirkkohistoriaa ja eri oppeja, innostuvat helposti yhdistysajatukseen. He arvelevat: Opit aiheuttivat menneisyydessä rikkoumisia. Perustakaamme nyt yhdistys ja jättäkäämme opit huomioonottamatta! Kaikki kristityt menneisyydessä olivat kyllä yhtä halukkaita yhdistymään kuin kristityt nyt ovat, mutta he unohtavat, että ensimäiset kristityt tahtoivat yhteyttä totuuden perustuksella tai muuten ei mitään yhdistymistä. Heidän käyttäytymisensä sääntönä oli: "Taistele sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu", ja "älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä". (Juud. 3; Ef. 5: 11.) Monet meidän aikanamme eivät voi huomata, että muutamat opit ovat aivan välttämättömiä todellisten kristittyjen tosi yhdistymiselle — yhdistymiselle, joka on Jumalalle mieluinen — ja että menneisyyden virhe oli se, että kristityt olivat liian ennakkoluuloisia koetellakseen ja oikaistakseen kaikki opit Jumalan sanan mukaan.
Sellainen yhdistyminen, joka sivuuttaa Raamatun opin, mutta pitää kiinni ihmisten opeista: Ijankaikkisesta vaivasta, synnynnäisestä kuolemattomuudesta j.n.e., ja riippuu ainoastaan inhimillisestä arvostelukyvystä tarkotuksiin ja tapoihin nähden, on sentähden mitä vaarallisin asia, joka voisi tapahtua. Se vie varmuudella äärimäiseen eksytykseen, koska se hylkää Kristuksen opit ja viisauden ylhäältä ja riippuu sensijaan omien viisaiden miesten viisaudesta, joka on tyhmyyttä, ollessaan ristiriidassa Jumalan neuvon ja tavan kanssa. "Ymmärtäväisten ymmärrys kätkeentyy". — Jes. 29: 14.
Sitäpaitsi on monia ajatuksia joita etevät (?) papit ja muut ovat esittäneet seurakunnan tehtävästä ja työstä lähimmässä tulevaisuudessa. Nämä tahtovat saattaa sen vielä lähemmäksi maailman näkökantaa. Heidän työkseen näyttää tulevan uudestisyntymättömän maailman vetäminen puoleensa ja vakuuttautuminen vapaaehtoisesta raha-avustuksesta, ja tätä tarkotusta varten täytyy järjestää huveja ja huvituksia. Kuka tosikristitty ei ole huomannut näitä pyrkimyksiä sekä kotioloissaan että muualla?
Totuus annetaan alttiiksi.
Mistä voimme saada lujemman todistuksen kristikunnan lankeemiselle kuin siitä asianhaarasta, että protestanttilaiset kristityt kutsuivat kokoon sen suuren maailman uskonto-kongressin, joka pidettiin Chicagossa. Se pidettiin kristityssä maassa ja oli protestanttilaisten kristittyjen johdossa. Protestanttilaisia voidaan sentähden pitää vastuunalaisina kaikista sen toimista. Tämä kongressi oli valmis antamaan alttiiksi Kristuksen ja hänen evankeliuminsa saadakseen antikristuksen ja pakanain ystävyyden. Kunnia sekä kongressin avaamisesta että lopettamisesta annettiin paavikunnan edustajille. Seitsemänäkymmenenä päivänä istuivat kaikkien lahkojen edustajakristityt yhdessä neuvottelemassa kaikkien pakanauskontojen edustajain kanssa, ja on huomattava, että kun eri pakanakansojen uskoa esittivät huolellisesti heidän edustajansa, ei kristinuskosta pidetty yhtään järjestelmällistä esitystä, vaikka kristityt käsittelivät eri aineita. Kuinka kummalliselta näyttääkään se, että sellainen kokous löisi laimin sellaisen tilaisuuden saarnata Kristuksen evankeliumia vaikutusvaltaisille pakanoille. Häpesivätkö Kristuksen evankeliumin edustajat Kristuksen evankeliumia? (Room. 1: 16.) Mutta ei kyllin siinä, vaan siellä oli sellaisia, jotka tunnustautuivat Kristin-uskoon, mutta jotka innokkaasti toimivat sen perusoppien alasrepimisen hyväksi, ja jotka ilmottivat pakanain edustajille epäilyksensä Raamatun erehtymättömyydestä. Siellä oli sellaisia, jotka tunnustivat olevansa ortodoksisia eli puhdasoppisia kristittyjä, mutta jotka hylkäsivät opin lunnaista, joka on ainoan totisen uskon perustus. Toiset kielsivät ihmisen lankeemisen ja julistivat kehitysoppia, s.o. ettei häntä koskaan luotu täydelliseksi, ettei hän koskaan langennut, ja ettei hän niin ollen myöskään tarvinnut lunastajaa, että hän, sitte kun hänet luotiin hyvin alhaisessa tilassa, kaukana "Jumalan kuvasta", vähitellen on kohoutunut ja on yhä vielä kehittymistoiminnan alaisena, jonka laki aikaansaa parhaiden valinnan. Ja tämä, joka on juuri Raamatun lunastus- ja ennalleenasettamisopin vastakohta, oli pidetyin käsitys.
Esitämme muutamia lyhyitä lainauksia, jotka täydelleen vahvistavat lausuntomme totuuden. Rev. Theodore Munger New Haven'ista sanoi: "Kristus on vähän enemmän kuin se juutalainen, joka mestattiin Golgatalla.Kristus on ihmiskunta sellaisena kuin se kehitetään Jumalan voimasta ja armosta, ja jokainen kirja, jota henkeyttää tämätosiasia(ei että Jeesus oli Jumalan voideltu Poika, vaan että ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa Kristuksen, voidellun) kuuluukristilliseenkirjallisuuteen." Hän panee siis Kristuksen pois valtaistuimelta ja antaa ihmiskuntaraukan ottaa hänen paikkansa. Rev. t:ri Rexford Bostonista (universalisti) sanoi: "Toivoisin, että kaikki tunnustaisimme, että rehellinen rukous, joka tapahtuu missähyvänsä koko maailmassa, on tosi rukous… Kirjottamaton, mutta tänä hetkenä vallitseva uskontunnustus, otaksun, on se, että kenellä hyvänsä rukoilijalla koko maailmassa, joka taipuu parhaimman edessä, tuntien ja ollen uskollinen puhtaimmalle valolle, joka hänelle loistaa, on pääsy taivaan korkeimpiin siunauksiin".
Hän lausui tosiaankin nykyään vallitsevan uskonnollisen tunteen perussäveleen, mutta puhuiko apostoli Paavali sillä tavalla Ateenassa tuntemattoman "jumalan" palvelijoille, tai puolustiko Elija tällä tavalla Baalin pappeja? Paavali selitti, että ainoastaan uskon kautta Kristuksen uhriin meidän synteimme edestä on pääsy Jumalan tykö, ja Pietari sanoi: "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua, jossa meidän on pelastuminen." — Apt. 4: 12; 17: 23—31; 1 Kun. 18: 21, 22.
Rev. Lyman Abbot, pastori Plymouth'in kongregationali kirkossa, Brooklynissä, N.Y. selitti jumalallisesta ilmestyksestä: "Emme usko, että Jumala on puhunut ainoastaan Palestinassa ja niille harvoille, jotka olivat tuossa pienessä maakunnassa. Emme usko, että hän on puhunut kristikunnassa ja ollut mykkä muualla. Ei, me uskomme, että hän on Jumala, joka on puhunut kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina".
Mutta kuinka puhui hän sitten Baalin profetoille? Hän ei ole ilmottanut itseään paitsi valitulle kansalleen, luonnolliselle Israelille Juutalaiskautena ja hengelliselle Israelille Evankelikautena. "Teidät vaan minä tunsin kaikista maan sukukunnista." — Aamos. 3: 2; 1 Kor. 2: 6—10.
Oppia sijaissovituksesta mainittiin harvoin, ja monet hylkäsivät sen aivan avonaisesti vanhana muinaisuuden jätteenä ja arvottomana tälle valistuneelle ajalle. Ainoastaan muutama ääni kohotettiin sen puolustukseksi, ja nämä eivät olleet ainoastaan hyvin harvalukuisia kongressissa, vaan heidän käsityksiänsä halveksittiin myöskin hyvin selvästi.
* * * * *
Sellaisessa onnettomassa tilassa on nyt tuo suuri järjestelmä, joka asetetaan tuomiolle kokoontuneen maailman edessä, tuo järjestelmä, joka ylpeästi kutsuu itseään kristikunnaksi (Kristuksen valtakunnaksi), mutta jonka Kristus hylkää ja jota hän sopivasti nimittää "Babyloniksi". Kuinka ilmeisen kohtuutonta onkaan sovittaa nimikristikunta tämän maailman valtakuntiin! Ovatko profetat esittäneet jonkun sellaisen kuvan Jumalan ihanasta valtakunnasta? Käykö suuri Rauhanruhtinas ympäri ja pyytääkö hän kansoja tunnustamaan herrautensa ja valtansa? Pyytääkö hän almua mitä köyhimmältä talonpojalta tai tavotteleeko hän rikasten suosiota? Pakottaako hän alamaisiaan tarjoamaan viimeiset voimansa hänen horjuvan valtaistuimensa tukemiseksi? Oi ei! Arvokkaisuudella ja voimalla ottaa hän, kun määrätty aika tulee, suuren voimansa ja alkaa ihanan hallituksensa ja kuka voi sulkea häneltä tien?
Siten on tapahtumassa kaikkien sekä kirkollisten että porvarillisten mahtien yleinen yhdistyminen, sillä ne riippuvat molemmin puolisesti toisistaan. Ja näiden kanssa ovat kaikkien rikkaiden, suurien ja. mahtavien edut erottamattomasti yhdistetyt. Kirkolliset mahdit, joihin Raamattu viittaa taivaan voimina (nimeksi hengelliset voimat), lähenevät nyt myöskin toisiaan. "Taivas kääreetyy kuin kirja." — Jes. 34: 4; Nah. 1: 10.
* * * * *
Emme tarkota, että kaikki kristityt kuuluvat Babyloniin. Päinvastoin! Niinkuin Herra tunnustaa kaikki Babylonissa, jotka ovat hänelle uskollisia, ja nyt sanoo heille: "Lähtekää siitä ulos,te minun kansani", niin teemme mekin ja olemme iloisia uskoessamme, että löytyy tuhansia, jotka eivät ole taivuttaneet polviaan aikamme Baalille: mammonalle, ylpeydelle ja kunnianhimolle. Muutamat ovat jo selvästi lähteneet ulos siitä, ja muita koetellaan nyt tähän kohtaan nähden, ennenkuin vitsaukset vuodatetaan Babylonin yli. Ne, jotka rakastavat minäänsä, kansan suosiota, maailmallista edistymistä ja ihmisten kiitosta enemmän kuin Herraa, ne jotka kunnioittavat inhimillisiä oppeja ja järjestelmiä enemmän kuin Herran sanaa, eivät lähde ulos, ennenkuin Babylon lankee ja he tulevat "suuresta ahdistuksesta". (Ilm. 7: 9, 14.) Mutta sellaisia ei lasketa arvollisiksi valtakunnan osallisuudesta. Vertaa Ilm. 2: 26; 3: 21; Matt, 10: 37; Mark. 8: 34, 35; Luukk. 14: 26, 27.
Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle tulelle.
Kuinka ja miksi kansat kootaan. — Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle. — Aarteiden kasaantuminen. — Köyhyyden kasvaminen. — Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. — Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. — Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. — Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. — Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. — Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. — Tuotannon ja kysynnän laki. — Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". — Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. — Näiden päivien jättiläiset. — Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. — Joukot kahden myllynkiven välissä. — Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.
"Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 8, 9.
Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta, mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta, yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä kuin 80 päivässä.
Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden, höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa, anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi, joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala onkaitselmuksessaan valvonutihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä, joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle — Immanuelille — "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. — Room. 9: 28; Jes. 28: 22.
Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle.
Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo, tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen 40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan. Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksihaileilleluokille, sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin rikkaat. Luukk. 12: 15—20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin. Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4) lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille loukkauskivenä heidän synteihinsä. — Hes. 7: 19.
Aarteitten kasaantuminen.
On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta. Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa: "Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19 vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."
"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277 dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068, C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki alhaisen laskun mukaan."
"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin, ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla) on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä (paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus 2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa rajaa kasvavalle rikkaudelle."
Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.
Köyhyyden kasvaminen.
Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte. Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu. Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:
"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä. Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät voimakkaaseen läpitunkevaanoikeudenhuutoon. Ainoastaan Lontoossa elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000, jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on 300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä, joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä. Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle, mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".
Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.
Tyytymättömyys, viha ja hankaus jouduttavat nopeasti yhteiskunnan paloa.
Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus, miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia, mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:
"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne, jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"
Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000 dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria, kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000 dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta. Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa, ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia lihan ja perkeleen töitä.
Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."
"Kunnes hän tulee?" — Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa (Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oliLotin päivänä, niin on myöskin olevaIhmisen Pojan päivinä.Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa)läsnäolossa. — Matt 24: 37; Luukk. 17: 26, 28.
Tuomitaanko rikkaita liian kovasti?
Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä. Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet, joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.
On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme, etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset, ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin. Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.
Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e. pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen jaapuna onnettomammille naapureilleen. Eikö tämä käsitys oleosittain oikea? 12,000 dollarin päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan, leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän, konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.
Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille, jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti. Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena. Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi, koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen. Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.
Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista, jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut" sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden, koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.
Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnanvelvollisuuson joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden) olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä, esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:
"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti: 'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta', sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän, vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa, lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia, jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa köyhyyden kurjuudesta."
Maailmallisilta ei ole kumminkaan paljon odotettavissa, sillä itsekkäisyys on maailman henki. Sentähden käännymme niiden suurten ja rikkaiden puoleen, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Mutta eivät nämäkään aseta itseään tai rikkauttaan Jumalan alttarille evankeliumin palveluksessa, eikä myöskään aineellisen hädän lieventämiseksi. Luonnollisesti evankeliumi — ennen kaikkea; sen pitää saada kaiken aikamme, lahjamme, vaikutuksemme ja varamme. Mutta siellä, missä se on joutunut syrjään väärien käsitysten tähden, siellä löytää vihkiytynyt sydän paljon tekemistä kanssaihmistensä eduksi, niinkuin raittiustyössä, yhteiskunnallisissa uudistuksissa j.n.e. Mutta hyvin harvat rikkaat, harvat miljonäärit ovat ryhtyneet niihin; siinä työskentelevät ylimalkaan köyhät tai keskiluokka. Jos muutamilla maailman miljonääreistä olisi niinpaljon Kristuksen henkeä ja he käyttäisivät varansa ja oman sekä taitavain auttajainsa ajan tähän suuntaan, millaisten yhteiskuntauudistusten todistajana maailma saisikaan olla vuoden kuluessa! Trustien ja seurain edut muiden edellä katoaisivat ja yleistä hyvää edistettäisiin kaikin tavoin. Mutta on kohtuutonta odottaa sellaista rikkauden käyttöä, sillä vaikka monet rikkaista tunnustavat Kristuksen, tietävät he muun maailman tavoin hyvin vähän tosi kristinuskosta: Uskosta Kristukseen henkilökohtaisenalunastajanaja täydellisestä kaiken vihkimisestä hänen palvelukseensa. He tahtovat tulla mieluummin kutsutuiksi "kristityiksi" kuin "pakanoiksi" tai "juutalaisiksi", koska Kristuksen nimi on kansanomainen, vaikkakaan eivät hänen todelliset oppinsa ole nyt enemmän pidetyt kuin silloinkaan, kun hän ristiinnaulittiin.
Jumalan sana vahvistaa myöskin, ettei Jumala ole valinnut monta rikasta tai viisasta valtakunnan perilliseksi vaan pääasiassa ne, jotka ovat köyhiä ja halveksittuja tämän maailman silmissä. Rikkaan on vaikea mennä sisälle taivaanvaltakuntaan. Helpompi on kameelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan. — Matt. 19: 23, 24. [Sanotaan, että "neulan silmä" oli pienen portin nimi muinaisten kaupunkien muureissa, ja käytettiin sitä auringon laskun jälkeen, kun suuremmat portit sulettiin vihollisen hyökkäyksen pelosta. Se kuvaillaan niin pieneksi, että kameli voi mennä sen läpi ainoastaan polvillaan, ja sitte kun kuorma on otettu pois sen selästä. Kuva näyttää merkitsevän, että rikkaan täytyy panna pois taakkansa ja polvistua, ennenkuin hän voi tehdä kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi paikkaan valtakunnassa.]
Oi, rikasraukkoja! He saavat osakseen kauheita kokemuksia. Heidän rikkautensa ei ole ainoastaan esteenä, jotta saisivat osan Jumalan valtakunnan kunniasta ja ihanuudesta, vaan täälläkin tulevat sen edut olemaan lyhytaikaisia. "Kuulkaa nyt, te rikkaat: Itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa… Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä." Rikasten itku ja valitus kuuluu pian, ja tiedon siitä pitäisi poistaa kaiken kateuden ja ahneuden kaikkien sydämistä ja täyttää ne sen sijaan myötätunnolla rikasraukkoja kohtaan, myötätunnolla, joka ei kumminkaan halua muuttaa Jumalan tuomiota, vaan tunnustaa hänen viisautensa ja hyvyytensä, tietäessään, että se ojentaa kaikkien, sekä rikkaiden että köyhien, sydämet ja avaa silmät oikeudelle ja rakkaudelle. Rikkaat huomaavat kumminkin sen vaikeammaksi, koska muutos on paljon suurempi ja väkivaltaisempi heille.
Mutta miksei olosuhteita voida vähitellen muuttaa niin, että rikkaus ja mukavuus tulee yhtäläiseksi kaikille? Koska maailmaa ei ohjaa rakkauden kuninkaallinen laki, vaan itsekkäisyyden laki.
Itsekkäisyys vapauden yhteydessä.
Kristinoppi edistäävapautta, ja vapaus johtaa tietoon ja sivistykseen. Mutta vapaus ja tieto ovat vaarallisia suvun hyvinvoinnille, jos ei rakkauden kuninkaallista lakia totella sekä kirjaimeen että henkeen nähden. Nimikristikunta on sentähden voittanut vapautta ja tietoa voidakseen ainoastaan niin paljon paremmin ymmärtää harjottaa itsekkäisyyttään. Seurauksena siitä on myöskin, että tyytymättömyys on suurin kristikunnassa, ja toiset kansat tulevat siitä osallisiksi siinä määrässä kuin he ottavat vastaan kristinuskon tiedon ja vapauden, ottamatta vastaan Kristuksen henkeä, rakkauden henkeä.
Vanha ja Uusi testamentti kasvattavatvapautta, mutta ei suoranaisesti vaan epäsuorasti. Laki vaati palvelijat olemaan kuuliaisia, mutta se vakuutti myöskin että vääriä herroja kohtaisi Jehovan tuomio. Uusi testamentti tekee samalla tavalla. Katso Kol. 3: 22—25; 4: 1. Mutta Raamattu vakuuttaa myöskin, että kun ihmisillä on erilaiset lahjat henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa, on Jumala pitänyt huolta täydellisestä ennalleenasettamisesta samaan täydellisyyteen kaikille; että kaikki, rikkaat ja köyhät, orjat ja vapaat, viisaat ja tyhmät saisivat palata uskon kautta Kristukseen Jumalan suosioon. Ei ole siis ihmeteltävää, että juutalaiset olivat vapauttarakastava kansa ja että heitä sanottiin kapinalliseksi suvuksi, joka ei sietänyt vieraita anastajia, niin että heidän voittajansa eivät huomanneet muuta tapaa heidän kukistamisekseen kuin heidän perinpohjaisen hävittämisensä kansana. Ei ole myöskään ihmeteltävä, että ei-kristitytkin valtiomiehet ovat pitäneet Raamattua vapauden kulmakivenä; että Raamattu on tuonut mukanaan vapautta ja sen ohessa myöskin sivistystä ja korkeampia tunteita. Sentähden polki paavikunta aikanaan Raamattua ja sai sen kautta aikaan "pimeät vuosisadat".
Mutta kun Raamattu uskonpuhdistuksen kautta taas tuli oikeuteensa, nousi kansoissa taas vapaus, tieto ja edistys. Siellä, missä on Raamattu, vallitsee siis vapaus ja valistus, ja niissä maissa, missä Raamattu on vapaimpana, siellä on myöskin kansa vapainta, valistuneinta ja sivistyneintä sekä voi edistyä kaikkiin suuntiin.
Mutta nimikristikunta on, niinkuin olemme huomauttaneet, ottanut vastaan vapauden ja valistuksen Raamatusta, kun taas sen rakkauden laki (vapauden täydellinen laki, Jaak. 1: 25) yleisesti syrjäytetään. Ajattelevat ihmiset ovat heränneet huomaamaan juuri sen tosiasian, että tieto vapauden yhteydessä aiheuttaa paljon hyvää, jos siinä on rakkautta, mutta myöskin paljon pahaa, jos sitä käytetään itsekkäisyyden palveluksessa. Juuri tämä asianhaara valmistaa nyt nopeasti yhteiskunnalliset ainekset "tulelle" ja "koston päivän" rangaistukselle.
Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet. Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot saman pahan voiman aseiksi.
Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat, kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.
Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomina.
Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen. Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet; valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista. (Katso Amos. 8: 4—8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia. Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän suojattejamme, vaankilpailijoitamme. Mutta he saavat pian kokea, että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön sijaan."
Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja viemme tahtomme läpi."
Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista, ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.
Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.
Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät oleriippumattomiatoisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä, niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17: 26.) Kaikki ihmiset ovatveljiä, yhdenisän Aadamin, lapsia, joka itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun. Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apuasiinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollenhenkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessariippuvainen.
Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät nopeasti suurta viininkorjuuta varten. — Ilm. 14: 19, 20.
Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.
Miksi nykyiset suotuisat olosuhteet eivät voi jatkua.
Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys. Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen. Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon? Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä satana tai viitenäkymmenenä vuotena?
Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten. Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat. Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta, vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen hyvinvointi tuli seuraukseksi.
Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa, jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata. Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan. Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?
Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle, ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa, täydellisesti tulla hävitetyksi.
Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet, etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.
Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä, vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisiaorjia, jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua. Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä, että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.
Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä, heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386 miljonan ihmisen työn.
Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä sanomalehdestä:
"Yksimies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää.Yksimies voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500 työntekijää.Yksineulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä 1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia, joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa. Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä: Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."
Naispuolinen kilpailu tekijänä.
Vuonna 1880 oli, Yhdysvaltain kansanlaskun mukaan, siellä 2,477,157 naista palkallisessa työssä, 1890 oli luku 3,214,711 ja 1897 oli heidän lukunsa yli 5,000,000. Nyt tunkevat koneet näitäkin pois. Niin on esimerkiksi kaksi pakkauskonetta, jotka eräs kahvipolttimo Pittsburgissa äskettäin on hankkinut, ja joita hoitaa neljä naista, tehnyt 56 työntekijätärtä tarpeettomaksi. Niin, koneet vapahtavat ihmisiä hyvin kovasta työstä, mutta kuka ylläpitää heitä ja heidän perheitään, kun he käyvät toimettomina?
Järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä ja tapoja työntekijäin puolelta.
Torjuakseen palkkojen laskemista ovat työntekijät muodostaneet ammattiyhdistyksiä, jotka suuressa määrin ovat kartuttaneet yksityisen työntekijän itsenäisyyttä ja suojelevat hänen etujaan. Mutta ne ovat kantaneet myöskin huonoja hedelmiä. Ne ovat johtaneet heidät luottamaan omiin voimiinsa sensijaan, että luottaisivat Jumalaan ja etsisivät hänen sanassaan ilmaistua neuvoa. Jos olisivat etsineet Jumalan tietä, niin hän olisi johtanut heitä oikein. Mutta niin ei ole tapahtunut, ja seuraukseksi on tullut epäilys Jumalaan ja ihmisiin sekä yhä suurempi tyytymättömyys ja itsekkäisyys. Niinpä ovat järjestöt usein tehneet työmiehet omavaltaisemmiksi ja loitontaneet heitä siitä myötätunnosta, joka muuten on hallinnut heidän hyväsydämisiä työnantajiaan, jotka nyt nopeasti tulevat siihen johtopäätökseen, että on parasta antaa työntekijäin saada tehdä katkeria kokemuksia yhdistyksistään.
Työntekijöillä on oikein, väittäessään, että nykyajan siunauksien ja mukavuuksien pitäisi tulla yhtälailla kaikkien hyväksi, eikä ainoastaan rikkaiden, jotka ovat kyllin onnellisia omistaessaan maita ja koneita, joilla he voivat ansaita vielä enemmän. Työntekijät arvelevat, ettei noiden tulisi pitää koko työnansiota, vaan jakaa heidän kanssaan. Tähän käskee lähimmäisen rakkaus, arvelevat he, ja tähän nähden käyttävät he usein myöskin Herran sanoja. Mutta he näyttävät unohtavan, että he pyytävät rikkailta, että heidän tulee elää rakkauden lain mukaan ja auttaa köyhiä, jotka vielä haluavat elää itsekkäisyyden lain mukaan.
Onko järjellistä pyytää toiselta sitä, mitä ei itse tahdo tehdä heitä kohtaan? Varmaankaan ei. Ylimalkaan ovat ne, jotka äänekkäämmin vaativat jakamista parempiosaisten kanssa, haluttomimpia jakamaan omaansa niille, jotka ovat vielä vähemmän onnellisia kuin he itse.
Toinen vaikeus, jonka itsekkäisyys tuo mukanaan, on se, että enemmistö niistä harvoista, joilla on terve arvostelukyky, on niin innokkaasti kiinni omissa asioissaan, että ammattiyhdistyksiä on usein neuvottu huonojen neuvonantajien tykö. Sitäpaitsi hyväksyttäisiinkään tuskin nyt hyviä, kohtuullisia neuvoja. Työläiset ovat oppineet epäilemään ja pitämään järjellisiä neuvonantajia työnantajien ja heidän puolueensa vakoojina tai lähetteinä. Useimmat työntekijöistä ovat kyllin järjettömiä antaakseen omaatuntoa availla olevien miesten panna heidät puti puhtaiksi, antamalla maksaa itselleen runsaasti luulotelluista palveluksista.