The Project Gutenberg eBook ofRunolaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: RunolaAuthor: C. A. GottlundRelease date: February 1, 2016 [eBook #51098]Language: FinnishCredits: E-text prepared by Jari Koivisto*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOLA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: RunolaAuthor: C. A. GottlundRelease date: February 1, 2016 [eBook #51098]Language: FinnishCredits: E-text prepared by Jari Koivisto
Title: Runola
Author: C. A. Gottlund
Author: C. A. Gottlund
Release date: February 1, 2016 [eBook #51098]
Language: Finnish
Credits: E-text prepared by Jari Koivisto
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOLA ***
E-text prepared by Jari Koivisto
af
J. Simelii Enka, Helsingfors, 1840.
Till lugnets hem och fridens byarGår diktens skepp frånVandasstrand;Bland ljusa moln och mörka skyarSynsSångensÖ ochSagansLand.
Imprimatur: J. M. af Tengström.
Den studerandeUNGDOMENvid Kejserliga Alexanders-Universiteti Helsingfors.vänskapsfulltafFörfattaren.
Få nationer torde för det närvarande hafva, och få torde hafva haft, så många egentliga folkskalder som den Finska; och likväl sakna Finnarne hvad så många andra folkslag deremot äga, ettSagans landför sina Skalder, enSångens Ö, ettGuda-hem, om ock skapadt i inbillningen och sången. Att till någon del afhjelpa denna brist, har varit ursprungliga ändamålet med denna skrift.
Om denna brist i den Finska Sångare-verlden än möjligen skulle kunna förklaras derigenom, att Poesi och Skaldekonst var nationens allmänna egendomlighet, så dessa egenskaper mera voro att anses såsom en hos folket medfödd natur, än fullkomnande genom konst; och att följaktligen Skalderna, i detta fall, mera voro naturens barn än konstens, så skulle kanske derigenom till någon del kunna förklaras, hvarföre hos Finnarne saknas detta diktens land, såsom en skapelse af fantasin, i ersättning för den verkliga sällhet Skalderna fåfängt söka här på jorden; eller, med andra ord — så var måhända, på grund häraf, hela landet sjelft — dettaSagans och Sångens land.
Men äfven om en sådan förklaring möjligen skulle kunna antagas, så qvarstå likväl så många andra luckor och brister i den Finska myten och dikten, att man icke annorlunda torde kunna förklara detta, än derigenom: att Finnarne troligen fordom måtte hafva haft några föreställningar och begrepp, analoga med Grekernas och Romarenes om deElyseiska fälten, Skandinavernas omValhalla, Judarnes omParadiset, o.s.v. ehuru dessa, under tidens längd, småningom förbleknat, och slutligen, med införandet af den Kristna Religionen — äfven till deras minsta spår försvunnit. Att numera, genom konst, vilja ersätta och söka såsom en Finsk folk-myt insinuera hvad sjelfva naturen af nationens legender redan saknar, eller hvad tiden hos oss redan till sista skärfven utplånat, kan blott under vissa villkor låta tänka sig. Att i likhet med GrekernasOlympus, PindusellerParnassus, i detta fall vilja lokalisera, eller idealisera, något ställe eller något berg inom landet[1] såsom Skaldernas helgade hem, kan numera icke gerna låta göra sig, likaså litet som i allmänhet att i detta afseende framkomma med en paramyt, emedan fiktionen, om den skall få naturen af myt, måste grunda sig på sjelfva traditionen, eller stödja sig på en annan sanning än den som blott finnes i dikten. Blott under ett villkor skulle jag likväl anse detta försök icke endast vara verkställbart och möjligt, utan äfven på sätt och vis lämpligt och ganska naturligt; och detta villkor har jag här sökt begagna.
Ehuru visserligen drömmarnes magi, i sig sjelf, är den friaste af alla fantasier, utan all inskränkning med afseende å tid och rum, är den likväl till sin natur bunden vid en viss verklighet, och ligger oss icke omedelbart gifven i den fria viljans disposition. De (drömmarne) måste nemligen stödja sig på en viss natur-nödvändighet, hvilken ligger lika mycketutomoss sominomoss, eller på en viss fysisk verklighet, ehuru denna verklighet, liksom skuggan, är till sin natur en fantom, en chimer, ett magiskt gyckel, hvarigenom de försätta oss i den närmaste beröring med sjelfva ande-verlden.
Såvida nu ingen kan tadla mig för det jag drömmer, icke heller, i thy fall, såsom sanning bestrida verkligheten af hvad jag sett i drömmen, så hoppas jag ock att en beskrifning på Runola, betraktad endast som en dröm, skall, såsom sådan, undgå all anmärkning, och blott för framställningen, eller omtalandet deraf, måste jag här hafva att svara. Eller med andra ord: om än det skulle anses otillbörligt, att vilja dikta om Gubben Väinämöinen annat, än hvad de gamla Runorna om honom veta att förtälja,[2] så måste det likväl vara en hvar lofligt, att åtminstone få drömma om honom; ock — annat har jag ju icke gjort; helst dikten, framställd under formen af dröm, aldrig gör anspråk, hvarken på historisk sanning å ena sidan, eller på artistisk förtjenst å den andra.[3]
Då nu den Finska Runan eller skaldekonsten, egentligen att tala, sällan och aldrig tillegnat sig den högre ståndpunkt som erbjuder sig i allusionen på enannan verld, på etttillkommande lifefter detta, i tanken på enhimmelsk lycksalighet, m.m. har hon i detta afseende sällan kunnat höja sig ifrån jorden, och ikläda sig någon högre karakter än den sjelfva naturen och språket anvist henne. Så länge Väinämöinen, såsom sjelf endast ett jordens skötebarn, förenade i sin person den högsta fullkomlighet för den Finska sången, så länge kunde icke heller denna hans sångarestämma blifva den rena, himlaburna; ty för att verkeligen kunna finna något högt och fullkomligt på jorden, måste man tänka sig, eller måste det äfven finnas, något analogt högre i himlen, eller utom jorden. Det är detta jag här vågat konstituera. Jag har nemligen vågat ställa Väinämöinen under en annan högre sångaremakt, under den allt omfattande Finska Sången och Skaldekonsten, personifierad och idealiserad i Runamoinens person. Väinämöinen är sjelf, till sin karakter, ännu för mycket enskild, och spelar i det hela en alltför underordnad roll, för att kunna uppträda och representera den högsta fullkomlighet af all Finsk skaldekonst. Jag har trott det dessutom vara nödvändigt, att Väinämöinen icke blott skulle jemföras med dem som i sång och stränga-spel voro inunder honom (emedan detta vore att nedsätta honom); utan äfven med dem som voro honom öfverlägsnare (hvilket vore att upphöja honom). Han har ju dessutom, i den mytiska Runan, mer än en gång varit i förlägenhet både på ord och råd; och äfven sjelf, i detta fall, någon gång erkänt bland andra en vissAnders Vipuinenför sin mästare. Men vare det härmed huru som helst, så hade enOrpheusaldrig uppstått på jorden, om det icke funnes enApolloi himlen; och måVäinämöinen, af Finska Skalder, fritt vara den största på jorden, icke blott på sin tid — utan äfven på vår; men hvadRunamoinenär i himlen blir han ändock aldrig, såvida det hela alltid, äfven i detta afseende, måste vara större än hvar och en af sina delar.
I den Finska mytiska Runan förekomma visserligen ofta, ock nästan ständigt, allegorier och personifikationer, om just ej alltid af de högsta ideer och begrepp, så dock af öfversinliga och andeliga föreställningar; de sednare vanligtvis endast till ordet och namnet antydde, oftast blott uttryckte genom tillägget af stafvelsentar. Sällan och aldrig får man der se dessa personer i detalj nogare och närmare beskrifne. Teckningen af dem, är endast en vink ett utkast, utan delineation och fulländning. Derföre kunna icke heller dessa i den mytiska Runan förekommande namn och personer hlifva föremål för skön konst, eller framställas till konsternas behandling, emedan Skalderna lemnat dem så till sägandes nakne ej blott på beklädning och omgifning, utan äfven på attributer och sinnebilder. Det vill dock synas som oss gjordes behof af något mera fulländadt äfven i denna del, i synnerhet om en inhemsk litteratur någonsin hos oss skall komma i flor; ty om vi Finnar någongång t.ex. skulle vilja genom målningar, medaljer, transparanger, plastiska arbeten, eller arbeten i basrelief, m.m. allegoriskt föreställa lyckan, hoppet, visheten, Finska språket och skaldekonsten etc. etc. personifierade i en mytisk framställning, så måtte vi väl härvid kunna finna och begagna egna bilder och föreställningar, heldre — än låna dem af Romare, Greker, Hinduer eller andra för oss främmande folkslag. Ett försök att småningom åtminstone till någon del undanrödja denna brist, genom öppnandet af en ny bana äfven i denna väg, har varit det andra hufvudändamålet med denna skrift; och endast bristen hos oss af skickligare figur- och historie-tecknare har förorsakat att vi icke här, enligt vår önskan, kunnat låta i stentryck medfölja teckningar afOnnetar, Toivotar, Tiijotar, Saunatar, Heinätär, Tarjotar, Väinämöinen och Runamoinen, m.fl. hvilka här omnämnas och till en del beskrifvas.
Oaktadt alla de rika skatter de Finska Sånggudinnorna verkeligen redan äga i sitt förvar, är likväl bristen ännu i ett afseende ganska stor. Ej blott all vår gamla folkpoesi, utan äfven allt hvad den Finska Sångens fatebur sedermera producerat, består blott i smärre lyriska stycken, äfven om ock dessa någongång skulle behandla ett mytiskt eller historiskt ämne. Någon originel större komposition af vidsträktare omfång har hos oss ännu icke sett dagen, hvilken man skulle kunna tillerkänna namnet af ett fulländadt konststycke. Vi hafva äfven i detta fall vågat försöket, och gripit oss an i afsigt att, så vidt möjligt, söka utvidga sången och skaldekonsten — åtminstone i en om ej mycket dock i en litet större skala än hittills; och detta har varit den tredje hufvudafsigten med denna skrift. Huruvida vi harutinnan lyckats, öfverlemne vi till Läsarn att bedömma.
Hvad slutligen sjelfva den af oss här begagnadeRunometernbeträffar, om hvilken man i sednare tider hört så många fält-rop bådemotochmed, så bör man till upplysning och sakkännedom kanske nämna: att Runan är, med afseende å formen, ursprungligen densamma; men att den divergerar något, och förekommer allmännast under tvenne skiljaktiga former, den rent Lyriska och den deklamatoriska eller retoriska; af hvilka den förra sjunges, och den sednare deklameras eller reciteras högt, eller ock frammumlas sakta och otydligt emellan tänderna, hvilket t.ex. sker vid häxerier, signerier och besvärjelser.[4] Skillnaden dem emellan är nog prekär och obestämd, och man kan i allmänhet anse den sednare ursprungligen uppkommen genom en depravation af den förra med afseende å metern, och att den väl i så måtto är mera vitiös, men äger deremot ofta i anseende till språket flere och större förtjenster[5] liksom den ock i allmänhet begagnas mera än den lyriska, ej blott af häxmästare oeh såkallade trollkarlar eller kloke män, utan äfven af alla dem som sakna röst och gehör.
Denlyriska Runan, hvilken så vidt möjligt vårdar både aksent och meter, skulle dock med allt detta i längden förefalla tröttsam och enformig, genom sin ständigt utkallande monotona entonighet (hvilket dock mindre märkes vid sjelfva sången, som icke mera vid deklamationen deraf) om icke Skalderna sökt bibringa den, så vidt som möjligt, en skiftande mångfald och omväxling, dels genom begagnande af hyperkatalektiska verser, dels genom korta och aksentlösa stafvelsers förlängande[6] eller aksentuerade (och stundom, tvertom, genom långa stafvelsers förkortande) eller genom en från det dagliga bruket omvänd konstruktions-ordning, medelst en slags egen omkastning af orden.[7] Bland dessa omväxlingar kan äfven räknas den såväl lyriska som deklamatoriska Runans egenskap att, någon gång genom sjelfva allitterationens momentela annihilerande, älska ett angenämt afbrott, eller ett ögonblicks frihet, från dess herrskande lagar.
Den retoriska Runan, hvilken vi ofta förut ehuru icke här begagnat, bekymrar sig i allmänhet mindre om den så kallade Runo-metern; men fordrar i det stället så mycket mera ett ovillkorligt och strängt iakttagande att, vid det patetiska uppläsandet deraf, inga missbruk och afsteg emot det rätta uttalet, eller språkets allmänna lagar, måtte äga rum. Liksom af den lyriska Runan, genom för få eller för många sfafvelser i versen, eller genom andra fel emot metern, småningom uppkommer en retorisk, så återfår man äfven lätt af den deklamatoriska Runan en lyrisk, endast genom en liten omkastning af orden, genom ömsom antingen användandet eller uteslutandet af pronominala suffixer, enklitiska partiklar, eller genom begagnande afepenthesis, diaeresis, syncope, apocope, parogogeoch andra prosodiska figurer. Ja man finner slutligen, att samma Runa ofta förekommer under hvardera formen, och det ej sällan hos en och samma person; så nemligen att om t.ex. en bonde sjunger en Runa, begagnar han den lyriska formen, men deremot den retoriska om han skall uppläsa eller deklamera den; d.v.s. han förändrar på flere ställen verserna i hvardera fallet; i förra fallet, efter hvad sången fordrar — i sednare, efter hvad språket tillkommer. Häraf kommer det sig att mången, af missförstånd och okunnighet om detta sakens förhållande, velat bedömma och bestämma den Retoriska Runan efter alla den lyriskas former, och upphäft sig till domare i en sak den man icke kände.
Emellertid hoppas vi att de som af en slags förkärlek för såkallad qvantitet i Finsk vers (den de ändock sjelfve icke alltid kunna följa) vilja, med uppoffring af aksenten, skrifva sina hexametrar:
"Surkia mies, komiannäkö, naisuros, akkain hempu!"
eller:
"Louhiperään — paetos, jos araksi sä moititahanki,"
icke böra förarga sig, om andre, ehuru mindre svage för de nya skalde-ljuden, likväl någongång, till följd af hvad nyss blifvit nämnt, och med anledning af den såkalladelicentia poetica, inrymma i Runosången, eller i den lyriska Runan, verser sådane som t.ex.
"Karkoita kivi-karillen"
eller
"Kulki kuin tammi kurikka"
hvilka i språket, såväl som i den retoriska Runan, naturligtvis måste läsas och uttalas helt annorlunda än de sjungas; och hvilka ingalunda här anföras såsom exempel att tjena till efterrättelse, men äro dock stundom användbare, och någon gång, för ombytes skull, till och med omtyckte.
Sluteligen och sist hafva vi trott — att, vid ett tillfälle då icke blott landets förnämsta läroverk begår sin största högtid, genom firandet af sin andra, betydelsefulla, sekular-fest, utan då den Finska parnassen, medelst fem promotioner inom de fyra fakulteterna,[8] på en gång liksom bestormas från alla sidor utaf lärde af alla grader, ja, vi hafva trott det Runotars helgedom icke måtte stå ödslig och tom; att — vid ett tillfälle, då vetenskap och konst, inom alla brancher, hos oss offentligen krönes, hyllas och ärebetygas — den finska Sånggudinnan icke borde lemnas af oss helt och hållet bortglömd, öfvergifven och förgäten. Väl hafva vi icke haft tillfälle att, efter vår önskan, hembära henne ett större och rikare offer; men våga dock hoppas, att hon icke bör misstycka denna lilla gärd, hvilken vi med tacksamhet vilja nedlägga på hennes altare; och då hon och landets skalder icke äga sig något tempel helgadt inom fäderneslandet, hafva vi varit nödsakade att söka det i ett aflägset fjerran.
Helsingfors den 24:de Juli 1840.
Runola
I. Sången.
Skalden, missbelåten öfver den ällmänt visade liknöjdheten vid detFinska modersmålet, beklagar sig i detta afseende.
Yksin laulon, yksin soitinRunoja jo ruostunneita,Lauluja lakastunneita.Ei mua Suomi soitattanek,Omat lapset laulattanek,Mielytäk nykyiset miehet,Joita oarteet ajelloopi,Rahan-voitto raukaisoopi,Kateus teköö kapeiksi. — — —
Moni vaivainen valittaa, 10Moni huokaa huoleessansa,Itkeepi kaiken ikänsä;Sill' on monta murheellista,Huolta kaiken karvallista,Monen-kirjavat kipuhut.Kuitennik kurjalla kullaikJoku tuttu turvaksensa,Joku tover' toivoksensa,Joka murheet murteloopi,Huolehet huojenteloopi. 20
Kyyhky hurjakin kujertaaKorressaan, pesän kokalla;Siinä suutaan surkutteloo,Toverinsa toivotteloo,Tulevaksi tuttavansa,Yhtyvän ystäväjänsä.Tuolta turkainen tuloopi,Mieli kulta kuunteloopiSiivellä sinertävällä,Purstolla punertavalla 30Puoliso purjehteloopi,Tulla tuikkalehteloopi.Pesällehen peästyähänKultansa kuiskutteloopi,Sulhonsa suloitteloopiLeukojen lepyttämällä,Siivien siroittamalla.Suuta toisen suikkaamalla.
Miesi mierukka minäpäYksin laulan, yksin soitan, 40Kielellä tällä omallain;Ei mua kukana kuulek,Eikä ykskään ystävänä;Kaikk'on veikot vieraistunna,Ouvoistut omat sukuini. — — —— — — — — — — — —
II. Sången.
Inslumrande under dessa sorgliga tankar, vanhelgar han ännu i sömnen allt som hos honom väckt och underhållit känslan och kärleken för den Finska skaldekonsten, då plotsligt — i drömmen — för honom framstår sjelfva den gamle Väinämöinen, talande honom till med tröstande ord.
Niinma kerran keski-yölläSurkuttelin mun sukuni,INulitelinma kuinma nukuin;Vielä unessain utelin,Nukuksissain nurahtelin;Sitä kirvestä kiroilinJoka karsi kanteletta,Vesti soiton vempelettä,Lauvat lauluillen asetti;Sitä noitin, sitä moitin 10Joka laitto laulujansa,Sommitteli sanojansaIäksi ilon-teoksi,Suomalaisten suosioksi.Manaisin sitä nimeäJoka teki kielelleniSulaksi minunkin suussain,Kuin ei syntynä syäniKovaksi tahi kiveksi;Kuin ei keänyt kieleheni 20Kankeaksi, kampelaksi,Jäntä jousen jäykkeemmäksi.
Säikähtinmä! Miesi seisoiEissäin. — Soatanko sanoa?Ite vanha Väinämöinen,Parta pitkä, napa paksu,Hapset harmaat-hallavaiset;Lakki peässä Laulajalla,Käessä rukkaiset Runojan;Hanki vankan hartioilla, 30Kinos kainalon kokalla,Nietos kummallaik kupeella;Kaikk' oil huulet huuhtehessa,Paijan-kaulus kalkkareissa,Lunta povessa Lumojan.Peälle viitta villavainenVaski-vyöllä vyötettynnä;Vyöllä kirveensä kivisenKulta kanteil kainalossaHopein solkin solmittunna, 40Kulta-lukolla lukottu.Tuoll' oil tuohiset jalassa,Virsut voaksan viisi kuusi,Tehyt tammen tarpeheista,Pihlan kuorista kuvotut;Pantu pajut paulohiksi,Virnat veännetty vitoiksi.
Sanoi: "poikani poloinen,Elä sukuisi suruilek,Elä moitik mahtiaisi! 50Vielä laulajat Lapissa,Karjalassa kanteleita,Savossa runon-sanoja,Joski joku joukossammePitäis pilkkana puheensa,Kehnohonna kielellensä,Halpana runon halumme,Häpäisööpi tätä häntä;Josko muuan muukalainenOmistammekin olisi, 60Joka sanat sorteloopi,Veärin kieltä käyttelööpi,Tuhnelloopi turvallansa,Märehtiipi tätä meillen,— Ei sanat sanoihin puutuk,Kieli kielehen kirouk.
"Vielä kytööpi kipunaMiehen monen mielehessä,Vielä liikkuupi lihaniMonen poikoisen povessa, 70Vielä venyypi vereniSuonihissa Suomalaisten;Kyvi porossa palaapi,Alle lieskan leimahtaapi."
III. Sången.
Väinämöinen föreslår Skalden att göra sig sällskap till de odödliges land, för att der, ännu en gång, i dess ursprungliga renhet, få höra det Finska språket, och den Finska lutans klara toner. Emot Norden ställes så deras tåg, der de bestiga öfversta toppen af ett fjäll. Här lössläpper Väinämöinen, genom sin trollkonst, väder och vind; och i en förfärlig orkan sammanstörtar alla luftens rytande stormar, hvilka han sedan åter gör spake, och sammantjudrar dem alla, genom sin magiska makt, i ett tjockt och digert moln, det han genom kraften af sin sång förmår att först sänka sig ned till fjällets spets, och sedan, efter det Väinämöinen sjelf, jemte dess följeslagare, uppstigit på sjelfva molnbädden, att åter höja sig — allt efter sångens stigande toner. Så börjades nu den luftiga färden genom rymdens toma regioner upp till sjelfva ljusets höjder.
Siitten sanoopi minullen,Sekä kielsi että käski,Puhettaan puhuamasta,Laulujaan laskettamasta:"Lähetäänpä kerran käymäänTuonnek tuonelan takoa,Kuollon kurjan kankahillen,Maillen manalan pyhillen,Voaroillen vanhojen miesten,Uroin uusillen majaillen, 10Kanteleita kahtomahan,Vanhoja valittemahan,Lähe myöteni minun nytLauluja latelemahan,Suomea suloistamahan,Kieltämmö kehoittamahan,Kuuntelohon miten kuuluu;Kuinka puheet punnitahanSanoihin sovitetahan,Virsihin virutetahan, 20Laulut laillen laitetahan!"
Läksi moata salvamahan,Kesällistä kiertämähän,Talvista tavoittamahan;Polkeisipa pohjan moahan,Lapin loajallen salollen.Tunturihin tultuammoNousi vuoren kukkulallen,Hanken vanhan hartioillen;Kahtoi itään, kahtoi länteen, 30Kahtoi koarna-pohjoisehen;Ihaili sitä ilmoaJosta valo valkeneepi,Siunaili sitäik seätäJosta päivä paisteloopi.
Käen oikeemman ojensiItäisihin ilmoihihin,Käsi vasinen vajuisiLumisihin luoteisihin;Sanoipa sanoa kaksi, 40Popotti puhetta kolme.Oikeemman ojettuahan,Pilvi ilmauntui ijässä;Vasemman vajottuahanNäkyi liennet luotehessa;Pohjoisessa pilven-pystö,Etelässä saen-sappi.
Ukko vanha VäinämöinenVivahutti viisi kertooSormella nimettömällä, 50Sakarillaan sai sanomat.Tuosta tuulet tuimentuivat,Syntyi myrskyt, läksi läiskyt,Pyry-ilmoja isoja,Tuli tuulen tuiskamiaVihurin viskoamia.Lännestäpä lempo nousi,Pakko poika pohjoisesta;Nousi meret ja mehätkin.Nosti moan niinkuin merenkin 60Rajumahan, riehumahan;Ijät tulta iskemähän,Lännet vettä läikkymähän.Kaikki ilmat ilkiämmät,Kaikki koaret kauhiammatVaelsivat vastatuksin,Kokountuivat kaikki yhteen.
Ukko vanha VäinämöinenLukeili niitä lumoja,Sopotti niitä sanoja, 70Joilla seätä säretähän,Tuulen kynnet kytkytähän.Likemmäksi pilvet liittiin,Liittivät, likentelivät,Pakahtuivat peällen toistenPaksuiksi kuin pilven pankko,Sakeeksi kuin suola-säkki.
Väinämöinen vanha miesiHyppäis kyynnä kynnyksellen,Nousi kuin kana katollen, 80Niinkuin oksallen orava.Minä pyöräytin perästä,Keikahtelin kärpäisennä.Alkoi laulujaan latella,Lukea pilven lumoja.Peästi pilvet pintehestä,Satamasta sapet kaikki,Veen-varat vuotamasta,Hattarat hajoamasta.Ukko lauloi loilutteli 90Vanhoja lumo-sanojaan;Laulo päivän paistamahan.Laulo pilvet nousemahan.Pilvet nousi, päivä paisto,Yhtenään kynnet ylensiin;Ukko ylös kynnen kanssaNousi kuin sumu suella,Kasteli aurinkon avulla;Nousi päivän, nousi toisen,Kohois kohta kolmannenkin 100Ilmarisen ilmoihihin,Takoilian taivoihihin,Ilma-koarihin ikuisiin.
IV. Sången.
En närmare beskrifning på sjelfva denna deras resa genom etern. Samtal i anledning häraf de resande emellan. Väinämöinen underrättar slutligen Skalden att deras väg förde dem tili Runola, till detta diktens land, de Finska skaldernas Olymp.
Ensimmäisen päivän peästäNäkyi moata, näkyi mannut,Näkyi mehät ja meretkin.Toisen päivän peätettyä,Moa ja moailman malossaSinitti niin kuin sinervo,Hiilui niinkuin hiiren häntäRapisevan moan raossa.Päivän kolmannen perästäKaikki varjot vaikenivat 10Kaikki hoamut hajoisivat,Hälveni nämät hämärät.Sinisiksi silmät muuttui,Korvat kuulemattomiksi,Aivon autioks ajatus. — — —Ukko soitti, matka joutu,Aika kului, tie lyheni.
Yheksättä yötä kului,Kului päivee kymmenettä,Nähtiin tuolla taivaan alla 20Pilkka pikkuinen pimiäPerhoisenna lentävännä,Kiiäten tulen-kipuna."Väinämöinen veikkaseiniLiekköön ilmassa itikka,Takiainen taivahassa?"
"Siin' on viitta viskattunna,Karsikko on kasvattunnaKeski-tieIlä taivoisehen;Josta tuulet tuunetahan, 30Ajan-kulut arvatahan,Matkan mutkat muistetahan."
"Niinkö vainen vanha miesiJorottelet joutavia,Lasket vanhoja lorujais!Väinämöinen veikkoiseniOnko tuolla tuulen kuikka,Lemmon lintu lentämässä?Vai lie ahavan ajaja,Joka ajaa aurinkoa 40Valkoisilla varsoillansa,Säistäväisillä sälöillään?Turpa tulta tuiskuapi,Suusta valkia valuupi."
"Siin' on silmä kaikkivallan,Taivaan napa naulattunna,Siinä syäinen sykööpi,Muna moailman makoopi."
"Niinkö vainen vanha miesiJorottelet joutavia, 50Lasket vanhoja satujais,Lapsen lauseita latelet.Sano suorilla sanoilla,Puhuk miesten mieleheksi,Miehen mieleksi minullen!
"Onko tuolla päivän peitös,Päivän peitös, kuun kuvaus,Jolt' on kuummeet syrjät syönyt,Piru pohjoa pilanna,Kehittänyt, keännyttänyt, 60Salpanut savussa saunan,Riihessä ripustelunna,Mustaksi muutattelunna?"
"Siin' on Runolan hovia,Lauluin linna laitettunnaKeski tiellä taivahalla,Tehty tähtien välilläPaistamahan, loistamahanKeskellen lavean luonnon;Ymmärrystä ylempänä, 70Alempana aurinkoa,Väilyypi heijän välillä.
"Siinä oatokset asuuvat,Mielet miesten miettelöövätTapaillessaan taivaan töitä,Luonnon töitä tutkittaissa.
"Siinä ilmassa isossaLainehtii kuin sota-laiva,Purjehtii kuin hyväik pursi,Miten somat soittojamme, 80Sitä-myöten nouseneepi;Kuten laihat laulujamme,Sitä-myöten laskeupi."
V. Sången.
Framkomst till Runola. Beskrifning härvid. Väinämöinen lyckas inkomma genom första porten. Förgården afmålas.
Siitten tuohon tultuamme,Pesään lauluin peästyämme,Olipa kuin kuu kehässä,Päivä suuressa sumussa.Ympärillen aita pantu,Lukin verkkona kuvottu,Seipähitäk seisomahan,Visoitak vivahtamahan.
Pisteet tehty pistoksista,Ammuksista aita pantu, 10Keärmein nimillä nioittu,Sammakkoin sala-sanoilla.
Noitumus oil aijan peälläKiini-kirottu kovasti;Taikaus monen tapainenPantu peällen kaksin kerroin,Jotta velhot välttäisivät,Pelkäisivät heikko-päiset,Kavahtais katehet kaikki.
Kuus oli kujoa tuolla, 20Portti kunkin kujan suussa;Pirran kaitehen kapeempi,Korpi kuusen korkiampi,Loihtein lumoilla lukottu,Salpattu Lapin sanoilla.
Väinämöinen vanha miesiPotkais portin polvellansa,Päristeli perällänsä;Eipä lauvat lauvaistunna,Lukon leuvat luksahtunna, 30Hajonnut hampaat hatarat.Väinämöinen vanha miesiPuristi pukarin suutaPeukalon pelmuttamalla,Nuoli-sormen notkelmalla;Eipä hattarat hajonna,Eikä väkkärät väjynnä,Ei peässyt vivut vireistään,Lauvennut takaiset tankot.
Väinämöinen vanha miesi 40Hosutteli housujansa,Heläytti helmojansa,Sanoipa sanoa kaksi,Popotti puhetta kolme;Lumoukset laukesivat,Portin pielet aukenivat,Vaipuivat vanhat saranat.Peästiin Runolan pihahan,Lauluin kaikkein kartanohon.
Pihat piri-pintanansa 50Täpö-täynnä tieturia,Tieturia, taituria,Kaikellaisia kateita.Kaikki Karjalan katehet;Kaikki salvurit Savosta,Poppa-miehet pohjan moaltaTäsä toistaan koittelivat,Kiistelivät, kiihkoilivatSoaha sanoja sakkeita,Puhen-päitä puuttuvia. 60Tässä noijat noituksillaan,Välillänsä velhot väitti,Pulmutellen puheitansa,Kaksin kolmin konstiansa.
Yksipä pino pihallaPirulaisten pistoksia,Kaksi kaivoa pihallaKateheitten kaivamia,Kolmet koiroa pihallaLappalaisten laitoksia, 70Neljä neitoa pihallaLuonnottaren tyttäriä."Väinämöinen, Väinämöinen!"Piijat soitti pillillänsä;"Väinämöinen, Väinämöinen!"Koirat haukkui korvillansa.
Väinämöinen väistelihenTästä parvesta pahasta,Sukelsiinpa sukkelastiLikemmäksi linnan luokse, 80Tyköön Runolan hovia.
VI. Sången.
Ankomst tili den andra porten, derToivotar(Hoppets och Önskningarnes gudinna) anträffas. Samtal med henne. Genom Sångens allmakt lyckas det Väinämöinen omsider att äfven öppna denna port. Han emottages innanföre afOnnetar(Lyckans gudinna). Samtalar med henne.
Tuolla tuli portti toinen,Varsin vähäinen veräjä,Pirun silmee pikkuisampi,Kieltä kärpän kiehkarampi.Pihtipuolin piika seisoi,Makais polvillaan poloinen,Kyynisillään kynnyksellä;Käsi käteen liitettynnä,Sormet sormihin sovitut,Rukoili että runoili. 10
"Mitäs itket piikuueini,Mitäs vaimoinen valitat?Itketkös sä piikuuttaisi,Valittanek vaimouttaisi,Vaikos sulhaistais suruilet,Kujertelet kullaistaisi?"
"Enkä itke piikuuttaini,Valittelek vaimouttaini;Enkä sulhaista suruilek,Kujertele kullastaini. 20Ovehen avattuahan,Veräjän levittyähän,Soisin pihaan peäseväni,Kartanoon laskettavani.Joma outin tuon ikäni,Elin-aikani kokotin;Vuosikauvet, vuorokauvetOlen outtanut ovellaKäyvän toivoini toeksi,Mieleksi minunkin mieli. 30Ovi aina aukeneepi,Toiset tuohon tunkeksehenAjaksen väki-pakolla;Muihen on vuuessa vuoro,Voan ei millonkaan minunpä."
"Kukas olet kultueini,Kennen kantama katala?Ootkos kateilta kaheltu,Syvän-kuussa synnytelty?Luotu muihen luonnollisten 40Tavalla, vaiko tavatoin?"
Vastais tyttöToivohotar:"Olen neito nuorimmainenSiskoista yhen emoisen,Yhen vaimon soatuvista.Meitä eroitti elämät,Päivät päivihin välittiSisär toinen jo sisällenLassa piennä laskettunna.Onnetaron onnellinen, 50Lyhyt-tukka lykyllinen. — — —"
Tämän kurjan kuoltuahan,Piikoa puhuttuahan,Ukko vanha VäinämöinenSoitti somast kantelettaSormilla soluisevilla,Kynsillä kykenevillä;Pani paraita sanojaan,Vanhoja valittuneita,Vihannaita virren-päitä, 60Lauluin lauhkeita neniä.Eipä veräjät venynnä,Sulkua suurentanunna;Lauloi lemmon laulamia,Runon hiijen ruikkaamia,Luonnon kaiken luotumia,Taivahan takoilemia.Taivaan valta jo vapisi,Räyskähtipä ilman räysteet,Ilman pohjat ponnistuivat, 70Reunat pohjolan repäysi;Eipä pielekset pitännä,Eikä kantanna kamarat;Oven-paulat aukenivat,Konstit vanhat vaikenivat.Mäntiin toisehen pihaani,Kussa kuullut kuleksivat,Miehet vainoot vaelsivat,Urot autuat asuuvat.
Portistapa tultuammo 80Onnetarovella seisoi,Vaimo portin vartianna;Lykyhytti lykkyämme,Tervehytti tultuamme.Tunteissaan tuon VäinämöisenPiika pikainen kysvypi:"Mikä mies? Mikä kasakkaKäypi vanhan vartalolla,Vieretyksin Väinämöisen,Parissa parahan miehen? 90Ei ouk tänne lasten tulla,Eikä poikiin pyrkimistä,Laskettanek maito-suuta."
Vastais vanha Väinämöinen"Vesastapa puu viruupi,Kasvaa tammi taimestakin;Sikiöstä mun sukuniKasvaa soitto-sankaria,Muitaik runon-muikaria;Verestä minun venyypi 100Kanteleen koputtajoita,Sarven soman soittajoita.Orahassa laihon alku,Pojassa miehen mukaman."Neito nuori notkistihinVastattua Väinämöisen,Kuultuaan hänen puheensaKainohutti kasvojansa,Punahutti poskeitansa;Täytyipä tuohon tytyä. 110Vaikeni sillä sanalla.
Otti oksan onnen puusta,Lehmuksesta lehvän taitto;Sillä lahjais Laulajamme,Mielytti meijät molemmat,Laittopa sanat talohon,Ilolaan ihanat postit,Tulosta tuon Väinämöisen,Kuljuksista kuullun miehen.
VII. Sången.
En närmare beskrifning på dennaOnnetar.
Onnetaroil onnen tyttö,Lekko-leuka, keno-kaula,Nenä neittä, peä kähärä;Hieno helma heinäpäinen,Hienot helmet helman peälläKiiltivät tulen kipuina,Säistelivät sätehinä.Peänsä peälle päivä paisto;Päivä paisto, kuu kuumotti;Jalkoin alla nurmi nuori 10Viina-marjana vihotti.
Milloin seisoi pilven peällä,Istui tuulen tutkamella;Silkki silmihin siottu,Hursti koottu korvihillen,Jott' ei tyttö tyrmähtyisi,Alla voaransa vapisis,Säikähtäisi seisomasta,Itkettäis istuttamasta.
Milloin seisoi selvin silmin 20Pyörän peällä pyörävällä;Rattaalla ratisevalla;Siinä siivillään sipuupi,Pysyttelöö kynnet pienet.
Lykyn keikalet on käissä,Arvat aimot autuahan;Piijan toisessa pivossaKolmi-kantainen apilas,Kussa nähtiin kantoo neljä,Viisi, kuusi, vieretyksin. 30
Hämähäkki häjy lintu,Ilkee siivetöin itikka,Lankojansa laitteloopi,Verkkojaan venyttelööpi,Sormestapa Onnettaren;Neijon pienistä näpistäKeränsä kierrättelööpi,Lykyn lankansa punoopi;Apiloista peän alotti,Toinen taivaiseen tavotti; 40Tuuli korkeiseen kohotti.
Nähtihinpä vielä neijonVasemmassa varpahassaSormus taikainen tavoiltaan,Joka loisti loitommallenLikempänä liikkuessa;Joka kiilti kirkkaammallenKaukoommalta kahtellessa.
Milloin makoo martahasti,Torkkuneepi toin-perästä. 50Muihen valveella varahin,Muihen myöhään työskellessä,Onnen morsia makoopi,Lykyn nuorikko lepeepi;Peä on ketkallaan kätessä,Silmät ummessa sulossa;Toinen polvi pystyllänsä,Reisi toinen retkallansa;Kuorsu kuuluupi kovasti,Henki-hormu hornajaapi. 60
Suruksipa suun vetäävi,Noama nauruullen päjättyy;Rinnat pystyssä pitäävi,Nännät kaikkein nähtäviksi.Nisussa nipukka pieni,Nipukassa suu sulonen,Suussa pikkuinen pisaraImmin maitoa imeleä;Sitä maistaisi monikin,Moni mielellä hyvällä 70Soisi onnen soahaksensa,Lykkyä lypsyttääksensä.
Moni houkka huoleessansa,Moni rikas riitoillansa,Ylpiä olevanansa,Palveloopi polvellansa,Aneloopi altiissansa,Jotta pisara putoisi,Suuhun hänenkin valuisi.Sitä moni nuorukkainen, 80Moni vanha vaivaloinenToivottaapi toinperästä,Haluapi hartahasti,Himoapi himpiästi.
VIII. Sången.
Underrättade afOnnetarom rätta vägen, anlända de slutligen till tredje porten, hvilken öppnas för dem till följd af ett samtal medTiijotar(Vishetens prestinna); hvarefter de befinna sig på stranden af glömskans sjö.
Onnen tyttö nuon sanoopi,Lykyn lapsi lausuileepi:"Tästäpä jo tie mänööpi,Polku toinen poikennoopi,Urat Runolan rupeevat,Astut aimot autuahan.Yksi suora, toinen veärä,Lykyt toinen, toinen pitkä;Lykyt soattaapi talohon,Toiset korven kiertelöövät. 10
"Joka soattaapi talohon,Ensin tuo vesillen viepi,Kussa uuet uitetahanVierahat venytetähän;Runolahan tultuahanSaunoilahan soatetahan,Jossa peätä pesetähän,Vartta veillä valellahan,Puhtaaksi puhistetahan,Valkeeksi vanutetahan. 20
"Kuin tuletarmonahollen,Pelvonpeltojen perillen,Jo tuloo tiehoara yksi,Kaksi raittehen rakoa,Vaeltaa vasemman viisas,Hullu oikian osaapi.
"Kuin tuletmielenmäellen,Tievontöyrien takana,Jo tuloo tiehoara toinen,Polkuu kolmet kohtajapi; 30Keskimmäistä viisas käypi,Hullut reunoillen remuuvat.
"Kuin tuletsanansalollen,Soihensoittojensivullen,Jo tuloo tiehoara kolmaas,Neljä tietä vieretysten:Viisas oikeemman osaapi,Hullu toisia tapoopi.
"Kuin kulet tätä uroa,Poljet portaan polvet kaikki, 40Portti eteisi tuloopi,Uksi uusi kohtajaapi,Jota järvet jeähyttääpi,Lammin laineet laimentaapi."
Kulimmo tätä uroa,Läksimmö tätäkin tietä.Jälillen jätettävillen,Retkillen remputtavillen.Jopa portti toas oil eissä,Tehty sulku sukkelainen; 50Kysymys oil kynnyksellä,Arvaus oil äijän peällä,Vertaus keski-veräjän.Jok' ei siitä selvän soanut,Osannut oven avataPulmien purkajamalla,Asian arvoamalla,Sai se siinä selin seista,Malttaa moatennik mahallaan.Tässä monta moitettihin, 60Moni konsti koiteltihinAvata arvoamalla,Pureta puheilemalla.Vielä tällä veräjälläSanan-sepät seisottivat,Keski tiellä taivahallaViivyttivät virsi-miehet.
Akka vanha leuka-koukku,Koukku-leuka, homeh-korva,Homeh-korva, harva-hammas 70Hammas harva, pihka noukkaPihka-nokka peä on paljas,Sisäri sippura-silmäOli vartia veräjän,Oven kaunis kahtojanna,Sola sanan salpaajanna,Sulkun suu supistajannaKurkistiin aijan raosta,Kahtoi veräjän väliltäKuka tulla tuijotteli 80Uskalsiinpa uksen luokse;Kysäisööpi, kiljaisoopi:"Milloin päivä peättyneepi,Aika yön aloittaneepi?""Silloin päivä peättynöhön,Koska yö aloittanohon.""Mikä vanhin vanhemmistaSynnyttäri syntyneestä;Mikä nuorin neitosistaSyntyy syntymättömistä?" 90"Aika vanhin vanhemmistaSynnyttäri syntyneestä;Tuokio tuleva nuorinSyntyy syntymättömistä.""Mitä moalla mateloopi,Taivasta tavoitteloopi?""Mieli moassa mateloopi,Taivasta tavoitteloopi."
"Mitäs moassa mainitahan,Taivaassa tahoitetahan?" 100"Laulut moassa mainitahan,Taivaassa tahoitetahan."
"Mitäs läksit moasta tännek,Takimmaiseen taivoisehen?""Läksin soiton soittelolla,Loatu-lauluin laulannolla;Se mun tiellä tänne soatto,Osotti tähän ovehen,Kanteleita kahtomahan,Vanhoja valihtemahan, 110Suomea suloistamahan,Kieltämme kehoittamahan."
Viimen viisauen emäntä,Tiijotaron vanha vaimo,Ovensa avattuahan.Veräjän vähentynehen,Laski lauluin laitumillen,Soiton salmillen somillen.
Siin oil lammi laitettunna,Umpi-järvi uitettunna; 120Vieno kulkoopi vesillen,Hiiskui hiljan tuulen henki;Selän selviä vesiäSormillansa sorkutteli,Sirkutteli siivillänsä,Suloisesti anto suuta.
IX. Sången.
Väinämöinen bestigerMuistutars(Minnes-gudinnans) fartyg, för att afgå till Badholmen; kommer under resan i missförstånd med besättningen; råkar så i lifsfara, men räddar sig genom sin rådighet.
SanoiTiijotaremäntäNuoremmallen siskollensa,Vanhemmallen veijollensaMuijallenMuistuttarellen:"Työntävös venet vesillen,Laita lauttais lainehillenKulkevillen kuulluvillen,Miehillen mainittavillen;Jolla luot luuvoillen nuoita,Soatat soaren valkamoillen, 10Karkoitat kivi-karillen,Riutoillen riuskutteleitet!"
MuistiMuistutarsanansa,Kerkiästi käskettynnäKantoi airot kaukalohon,Purjet pisti purtilohon;Työnsi venoisen vesillen,Sata-laijan lainehillen;Miehet meloillen panoopi,Vaimot airoillen asetti. 20Muistitaron vanha vaimo,Ite pereä pitääpi,Orsiaan ojenteloopi,Parsiaan parskutteloopi,Riukujaan riuskutteloopi,Joilla voatteet vaivatakan,Purjetta puserretahan,Tuulehen kuroitetahan,Ilman kynsiin istutahan.
Rupeisipa ruuhi käymään, 30Liina-harja liikkumahan;Keula käypi köyhkiästi,Liukkahasti laijat liikku,Perä pärskytti perästä,Kunturoitti, käntyröitti,Kulki kuin tammi-kurikka,Nuotta-sampona samoisi.
Kokassapa kokko istuu,Parras-puilla puisteleeksen;Kuparist' on kourat tehty, 40Kynnet vaskesta valettu;Noukka tuulta tunnustaapi,Silmät matkan arvoapi,Läpi laineen kurkistaapi,Jott' ei kiipeisi kivillen,Sala-luuvoillen samoisi.
Perässäkin päivä tehty,Päivä tehty, kuu kuvattu,Rata linnun rakennettu,Tähet Otavan otettu. 50
Sivullapa vein emäntäKohtuansa koitteloopi,Nännöjään näyskentelööpi,Hapsiaan hajotteloopi.Keärmet keuloillen kehuupi,Pitkin laijat lonkertaapi.
Purjet kullasta kuvattu,Puna-lankoilla pujettu;Heissä taivaat tappelivat,Revon tulta viskaisivat. 60Nuolen lennot leimahtivat;Pohjoinen ani palaapi.
Väitti vanha VäinämöinenMonin kerroin käynehesekParemmalla purjehella,Uhoimmalla uurtehella,Koarella kauhiammallaVieryviin vesien peällä,Alloillen ajelevillen,Tyrskyllen tutisevillen, 70Vesi voarojen välillen.
Peätti vielä toisen kerranKulkeneesek kuulummallaHoahella hailuavalla,Soti-laivalla somalla,Pohjan pitkillen perillen,Lapin loajallen lahellen.
Tuosta suuttui soaren sartit,Niemen tyttäret vihastui;Alkoivatpa aika lailla 80Airoillaan ahistamahan,Miekoillaan tavoittamahanPeätä vanhan Väinämöisen,Ohtahan uhon urohon.Soaren miehet nuon sanoovat,Uhkaavat salmen urohot:"Pannahan pahoa tuonnek,Sysätäänpä syytä myöten;Alle laineen lasketahan,Pohjahan pu'otetahan, 90Kussa ahvenet asuuvat,Meren konnat konttaisoovat,Näkin kynnet kynteilöövät;Silmät simpsukat pesöövät,Kaukaloiset kauleloovat;Raput velhon roateloovat,Loihtian lopettanoovat."
Silloin vanha VäinämöinenVihelsi vihoissa mielin,Puhaksipa puukon-peähän, 100Sylki suuhun pohja-tuulen,Sieramiin etelä-tuulen;Nyrkkiään hykertelööpi,Kämmeniään keäntelööpi;Sanoopi sanoa kaksi,Popotti puhetta kolmet:"Tuulen myrskyt myrskymähän,IIman reunat riehkumahan,Taivaan tursaat turpomahan,Pohjan puuskat puhkimahan!" 110
Tuli tursas turvaksensa,Vasta-rinta varjoksensa;Keänsi keulan källellehen,Koaret kaikki kallellehen,Sysäisi syvillen veillen,Alloillen avauntuvillen,Pohjahan puvottavillen,Uroisten upottavillen,Miestehen mänettävillen.
Tuosta äijät ähkymähän, 120Pojat parat parkumahan,Vaimot voihkaroittamahan,Polvilleen palvelemahan,Runojaa rukoilemahan:"Ällös vainen Väinämöinen,Meitä riepu-mierukoitaSuuhun surman soattuoho,Henken voaraan voatikoho!Keinot kehnot miesten meijän,Konehet sinun kovemmat, 130Laitokseisi loatuisammat,Neuojaisi nähtävämmät!"
Silloin vanha VäinämöinenRupeisi perän-pitohon.Varsinnik varusteleksen,Hampaitaan pureskeloopi,Kopriaan kopristeloopi,Sanojaan sopotteloopi…
Mik' oli tuulen ajossaHeittiöksi hyljättynnä, 140Roiskui roatona merellä.Tuuleen turpansa torotti,Keänsi kärsän ilmoo vasten;Vesi parskui parroillensa,Kosket kuohui korvillensa.Laineet pieksi laitojansa,Voan ei pieksänyt pereä.Venet matkojaan tekööpi,Laineen halki hakkoapi;Laineen halki, toisen poikki, 150Kolmaisen vähän vitaisi.
Peäsi selvillen selillen,Avonallen aukiollen;Karit kaukana näkyypi,Luoto soattaapi lähellenSisässä suvannon suuren,Loajan vuonon lautaisilla.Sinnek laski laulajamme,Veänsi veneen Väinämöinen,Laiturillen laitettullen. 160Valmihillen valkamoillen.
X. Sången.
Närmare beskrifning på denna Ö-holme, så väl som på sjön, hvilken kringflyter densamma.Saunatar(Badets nymf) för Väinämöinen i bad. Samtal dem emellan.
Kari keskellä merellä,Nurmi keskellä karia;Neito nuori nurmen peällä,Impi-ihminen ihana;Papeloiksi paita pantu,Helmat keärty kainaloihin,Hihat kyynäspeän perillen,Jott' ei haittaisi hamensa,Paitansa pahoittelisi.Kyykyllään kylvettelööpi, 10Polvillaan polskutteloopi,SanottiinSaunattareksi,PeätettiinPesyttäreksi;Kaislojaan kohenteloopi,Lumpeitaan luksutteloopi.
Kalat karilla kutoopi,Muikut luuvoillen muniipi;Reäpykset rypehtelöövät;Siinä kiiski kihloillahan,Ahven armas annoillahan, 20Matehet makuuksillahan,Hauvit pojan-hauteillahan.Syövät saunan soatujahan,Kylvyn ruokja rumia,Josta pysyypi puhassa,Vesi aina kirkkahana.Liasta lillit lihoovat,Paisuu parvi kylpehistä.Hauki muikun muiskaisoopi,Siika lillin liipaisopi. 30
Lintu lammella asuva,Veissä jousen vetkistäiksen,Uitteloo kenossa kaulanPurstonsa puhassa veissä.Sorsana soroitteloopi,Lumpeena luikerteloopi,Pohjahan pujerteloopi,Sieltä hauvin haukkaisoopi,Tahi mateen maisteloopi,Siijan pojan suikkaisoopi. 40Laella meren lahellaLauleloopi lauhkeallaEänellä ärisevällä,Kielellä helisevällä,Kuin näköö joku tulevan,Purtilolla puuhailevan;Silloin jousen jouhiansaSuorittaapi sulkiansa,Purstoansa puisteloopi,Kynänsä kylvettelööpi 50Ihmisten hien himosta,Haisusta halun hyvästä.Tässä halut hauvatahan,Himot lihan liuhoitahan,Pohjahan pu'otetahan,Umpehen unoutetahan.
Saunattari soaren neiti,Pesulan pieni emäntäEnsin kasto kantelemme,Valutti veen-varalla; 60Siitten riisui rihmojamme,Lankojamme lapsutteli;Housut vanhan VäinämöisenHuuhteli veen valulla,Kalsot alloillen ajeli,Viskais vyönsä lainehillen,Paijan umpehen upotti.
Siitten peätä VäinämöisenRupeisi vesi-valuhun.Tulva tukillen tuloopi, 70Virta viiksillen valuupi;Ammensi korvoa kolmet,Soahvia satoa viisi,Joilla huulet huuhteloopi,Viiksiä virutteloopi,Partoja pirskutteloopi,Lykkejä lykerttelööpi,Hieroa hivutteloopi:
"Pesen, pesen peippuseini,Kirkastelen kiuruiseni 80Mullan mustista mujeista,Moan pahaisen mahleheista,Himoista lihallisista,Virheistä verellisistä;Liat kaikk' likoamahan,Pahat kaikk' pakenemahan,Muistoneen murenemahan.Vetehen siruamahan! —Niitä siinä silmut syövät,Nahkiaiset nauskuttaavat; 90Kiiski kasvaapi kinosta,Kuhat kurasta lihoovat,Joita lohi lohkaisoopi,Hauvin poika haukkaisoopi;Luiko kaikki lakaisoopiKojamotkin korjaisoopi."
Saunataron soaren neiti,Pesyttäripiika pieniKylpöä kyhättelööpi,Pesyttää pusutteloopi; 100Kohtoa koploitteloopi,Vieriä virutteloopi,Reunoja riuskutteloopiVastaisella varvuisella,Vitalla virkistyvällä,Tehty lemmen lehtisistä,Onnen oksilta otettu;Sillä löylyn lyötyänsäHartioita hauteloopi,Kylkiä kypsyttelööpi. 110
Leikki-suulla suihteloopi,Pilkka-puhetta panoopi:"Enpä uskoa osanna,Jos oisi kuka sanonna,Vielä vanhan VäinämöisenSoatettavan saunoilleni,Tämän sulhon Suomen-moasta,Tämän Sankarin Savosta.Moni tässä puhe käynyt,Monta soatettu sanoa 120Sinun töitäisi, tekoja,Lauluistaisi loatimia.
"Moni piika pikkarainen,Moni tyynnä tyttö-lapsiSuru-suulla surkutteli,Itku-silmin ilmoitteliSoattaneis suruillen häntä,Murhillen mujertevillen,Huolillen huvittomillen,Onnillen onnettomillen. 130
"Tiijänpähän tehneheisiLeivoiset levättömiksi,Peäskyiset pesättömiksi,Tyttäret tyyvyttömiksi,Vaimot kaikk' vajottaviksi."
Siitä vanha VäinämöinenMieli pahoillen paneeksin;Sanan virkko, nuon nimesi:"Vielä kehtaat kerskahtella,Vanhoo miestä vaivutella, 140Kiusata kisalla mielein!Asioita entuisia,Muistosta murenevia,Mielestä mänettäviä.
"Anna sankariin sanoa,Sola-uroin urmaistella:Ounko milloinkaan minäpäHeitä lauluillain hävennä,Soitollain sovaistelunna,Vikuuttanut virsilläini? 150
"Ei ouk noaroisten puheistaNaisten sanoista sanoa;Mitä mielehen mänööpi,Sylki suuhunsa veteäpi,Sen hyö peättäävät toeksi,Sanoovat soatettaneeksi."
XI. Sången.
Väinämöinen råkar i ny förlägenhet; räddar sig åter från en lifsfara, och öfverkommer lyckligen till andra stranden.
Saunataron soaren neiti,Pesulan pieni emäntäAmmensi korvoa kolmet,Soahvia satoa viisi;Voahellaan valutteloopi,Tyrskyllään tirskutteloopi,Kynsin pienin kylvettääpi.Hoikin sormin hierteleepi,Lykkejä lykerttelööpi,Hieroa hivutteloopi: 10"Puhas, puhas pulmuiseni,Valmis, valmis varpuiseniMännä tuonnek tointuuallen,Onnelaisten noatikoillen,Taivalaisten taipaleellen,Pesän Runon penkerillen,Laulu-linnan liepehillen,Rannoillen ikuisan rauhan,Kussa kuullut kuunteloovat,Autuat asuskeloovat; 20Kussa muistot muhkiammat,Mainittavat, mahtavammat.Isommat ikuistetahan,Vaipumasta varjellahan."
Saunastahan soatuammo,Pesulasta peästyämmö,Saunahatar soaren neiti,Pesyttäri pieni piikaHullust huusi hujahutti,Yli salmen sanan soatti: 30"Venet tuokee Väinämöillen,Laivan loatu-laulajallen,Peästääksenne peä-runojanNuoillen rannoillen runojen,Lauluin taivaan laiturillen!"
Soaren miehet nuon sanoovat,Uhkaavat salmen urohot:"Mänköön hiisi hiihtämähän,Lähköön lempo liesumahanTietä tällen tieturillen, 40Jälet jalon jaksajallen,Voiman tuulen voipahallen,Myrskyjen musertajallen!Oommo ennen nuoita nähnytMyrrys-miehiä hyviäik,Velhoja verrattavia,Lumojaan lukeilevia,Noitujaan nostelevia;Voan ei ouk mokoma miesiEnnen näissä nähtyvissä 50Kulkenut merellä meijän,Soatettu selän ylitek,Kuin tämä pukarin poika,Tämä ohvatta olia.
"Väitikäs on Väinämöinen,Suka suurin suvussamme.Jopa meijät noitui nuohinAlloihin avauntuvihin,Pohjahan puvottavihin,Uroisten upottavihin, 60Miestehen mänettävihin.Jos hänet Runolaan soamme,Lauluin linnaan lasketaamme,Teköö linnasta lihoa,Luuksi lauluin laitostamme,Rustoiksi runoiliamme,Sorkiksi soitteliamme."
Saunatar emäntä soaren,Pesyttäri piika pieniPäivitteli Väinämöistä: 70"Minnek peäset Väinämöinen,Kunnek ystäväin yritet,Lähet lankoini pakohonNäistä karista kovista,Luotoista lumottuneista,Kivisiä kirrottuneista,Poasista pakottuneista?"
"Mitäpä minun tuloopi,Ollaksein oletteloopiSaunattaren salvoksissa, 80Pesyttären peittehissä?Eip' ouk ennenkään minuaHyvät piijat hyljänynnä,Vaimot väliin vaihtelunna,Tyttäret typäräyntynnä."
"Pa'e tästä VäinämöinenNäistä karista kovista,Luotoista lumottuneista,Kivistä kirrottuneista,Poasista pakottuneista, 90Riutoista riivattuneista!"
"Kipeeksi kivillen moata,Paha poaen partahalla;Voara suuri, voara pieniLouhoin lomissa levätä,Nurmella nukahtamahan.
"Ennenkuin ehto tuloopi,Oamu toinen alkaneepi,Lepäät kuin lahoa puutaToukilla syvältä syöty; 100Makoot kuin vesi-hakoaSuon-muassa murtununna,Turtununna, turvonunna,Tuhansittain turmeltunna.
"Koska päivä peättyneepi,Ilta-puol' lähestyneepi,Kitku nousoopi kivistä.Häki hiekasta hikoupi,Auveret alenteleksen,Haikuavat haisut kaikki; 110Sumut suuret, usmat pienetKohoovat joka kohasta;Hämärässä höyryvässäHakkaroivat hartahasti,Katkuvat katkerammasti,Ne ne tappaa taitavankin,Tukahuttaa tukevankin."
Tuosta vanha Väinämöinen,Alla-päin pahoilla mielin,Aivoonsa ajatteloopi: 120Millä tästä mäntänehen,Pesulasta peästänehenTuonnek rannoillen runojen,Lauluin taivaan laitumillen?
Vesti vuoresta venettä,Kalliosta kalkutteli.Emän ensinnik tekööpi,Vuoren rankasta rakensi,Voaran vanhan vempeleestä,Tunturesta turtuneesta, 130Ahteesta alottaneesta.
Siitten koaret kahteloopiKiskoista meri-kivien,Moan mukavan mukkuroista.
Pani pohjan ponttamallaPaksummista poatereista,Ohuimmista onkelmoista.
Littuhista laijat liitti,Saumat savella sovitti,Kiinitti tiili-kivellä, 140Somerolla sai soreiksi.
Teki tapin tarpeheitaKovasta ukon-kivestä,Piin-murusta pikkuisesta.
Nauloita naputteloopiRantojen rapa-kivistä,Muistaik pienistä mujuista.
Airoiksikin arveloopiLiukkaammista liuskohista,Hyrkäleisistä hyvistä. 150
Tahvosta tapaisi tuhtat,Pyysi pyyryt pyykihistä,Hakkais harkot hankohiksi.
Teki purjeet tierahista,Kiven karvesta kahesta.Kolmesta kovaisimesta.
Loipa köyet köyttämälläHarstin harmaan harjuksista,Viiksistä kiukun kivistä,Poaen parroista pahoista. 160
Perähäksi peättelööpiPankon poasia paraita,Aitan astuma-kiviä,Myllyn aika myhkyröitä.
Laitto laivan loihtumalla,Purjehen puhuamalla,Sai veneensä valmihiksi,Syrjinensä syntymähän;Lykkäisi venon vesillen,Sata-sauman lainehillen, 170Jolla laski lammin poikki,Lahen halki hailotteliNiemen lehtoisan nenähän,Petäjäisen soaren peähän;Mäntiin tuonnek myötäisillä,Tuuvitellen tuulen kanssa,Tuonnek rantoihin runojen,Lauluin taivaan laiturillen.
XII. Sången.
De resande beträda nu de lycksaliges land, hvilket beskrifves.
Lähettiinpä siitten tuostaKartanoa kahtomahan,Onnen moata marssimahan,Autuan aloittamahan.
Sanan-laskuhut suloisatOli pantu paulohiksi,Kahen puolen portahiksi,Viisahaitten viitoihiksi,Tiellen soattaviks' sanoiksi.
Oja juoksi, vesi vieryi 10Maitona hunajan moalta,Puro pieni pujersihin;Kuikertellen kukkihissaHohtais solkeena hopeena,Helmehennä heinikossa.Kourutteli koukuillansaViisauen vilja-maita,Kostutteli tulvallansaRunouksen ruoka-maita,Kussa kaikki kukkiloipi, 20Taivaan ohrat omenoipi,Viisaus vihertelööpi,Ymmärrys ylentelööpi,Runomus runsasteloopi.
Kasteen pikkuisat pisaratKiiltivät kulta kivinnäHousuhuissa horsmo-heinän.Kaulalla kankas-kanervan.
Mehiläiset lentelivät,Puna-siivet purjehtivat, 30Kulkivat kukasta kukkaanTuomaan mettä mehtolasta,Simoa tapiolasta,Kussa käet kukkuisivat,Hauki-rastaat raikkuisivat.Onnen kukot, lykyn linnutKukkuillivat, kukersivat,Lauloit taivahan laella,Soivat puihen partahalla,Maito-heinän hettehellä, 40Voi-kukkien vuotehella.