e. Sammon ryöstö.
Luomistaru, niinkuin ylempänä on todistettu, on Samporunoon myöhemmin liittynyt. Joskus ilmautuu sen sijasta Vipusessa käynti[1443] tai Väinämöisen polven haavoittuminen[1444] tai hevosen haku ja veneen valitus[1445] runon alkuna ennen Sammonryöstö-retken kuvausta. Kaikki nämät kolme muodostusta ovat kuitenkin ylen harvinaisia, joka on riittävä todistus, että ne eivät ole muuta kuin satunnaisia yhteensovituksia. Tarkempaa tutkimista ansaitsee vielä ainoasti yhdistys Sammon takomisen ja Pohjolan neidon kosimisen kanssa, joka on niin yleinen Vienan läänissä ja näyttää niin asianmukaiselta. Erittäin luonnolliseksi tuntuu se niissä muodostuksissa, joissa kaikki tapahtuu yhdellä ja samalla retkellä, joissa nimittäin Väinämöinen, hevosensa ampumisen jälkeen tultuaan Pohjolaan, itse takoo Sammon, saa neidon palkakseen ja lähtiessään myös vie uuden ihmekalun myötänsä.[1446] Mutta kaikki paremmat laulajat erottavat kaksi retkeä, toisen, jolla Väinämöinen lupaa Ilmarisen takojaksi, toisen, jolla hän Sammon ryöstää. Yhdistys-siteenä molempien välillä on, samoin kuin painetussakin Kalevalassa, Ilmarisen kertomus Pohjolan onnesta Sammon varalla. Ja tämä side, jos kohta taitavasti keksitty, ei voi peittää sitä ristinriitaisuutta, että tuo takoja ijän-ikuinen, joka aikain alussa on koko ilman kannen kalkuttanut ja nyt äsken saanut Sammon valmiiksi, ei kykene laittamaan toista samallalsta oman kansansa tarpeeksi. Tämä ristinriitaisuus tietysti nostaa sen epäilyksen: kuuluvatko nämät runon molemmat puoliskot oikein yhteen — ja suomenpuoliset toisinnot, jotka aina vaan sisältävät ryöstöretken yksin eivätkä takomisesta tiedä vähintäkään sanaa, todistavat päivän selväksi, että jälkimmäinen on varsin myöhäinen, vasta Vienan läänissä lisään tullut uusi muodostus.
Sammonryöstö-retki on siis otettava tutkinnon alle itsekseen, erotettuna kaikista yllämainituista liitteistänsä. Ensiksi on meidän kuitenkin vielä karsiminen sangen suuri joukko sivuseikkoja, joilla Lönnrot on kuvauksen höystyttänyt[1447] ynnä myös pari semmoista, joilla tosin on perustus kansan laulutavassa, vaan jotka eivät oikeastaan kuitenkaan tähän yhteyteen kuulu. Toinen niistä on kanteleen synty, joka muutamassa harvassa toisinnossa ilmautuu juuri saman muotoisena kuin painetussa Kalevalassa, useammin hiukan erilaisena.[1448] Syynä tähän liittymiseen on nähtävästi ollut, että Väinämöinen välistä nukuttaa Pohjolan laululla ja soitolla,[1449] jolloin katsottiin asiaan kuuluvaksi selittää mistä hän sen soittokalun oli saanut. — Toinen on kolmannen matkakumppalin lisääntulo niemestä,[1450] joka paremmin taitaa kuulua Ahdin (l. Lemminkäisen) meriretkeen. Hyvin usein on alusta aikain kolme osan-ottajaa ryöstöhankkeessa. Kolmantena miehenä ei ole kuitenkaan koskaan Lemminkäinen. Vuonnisen ryhmässä on hänen nimensä Vesi-Liitto Laiton poika, Latvajärven alueen runoissa Iku-Tiera Lieran poika. Edellinen on eksynyt tähän veden synnystä, jälkimmäinen viittaa Ahdin retkeen. Useissa Vienankin läänin toisinnoissa on hän Joukahainen,[1451] ja samoin aina Suomen puolella, niin hyvin Karjalan ja Savon täydellisemmissä kuin myös Pohjanmaan ja Viipurin seudun katkelmissa. Lönnrot on tähän Lemminkäisen nimen sovittanut, siksi että saisi muuten jokseenkin irtonaiset Lemminkäisrunot Sampojaksoon kiinnitetyksi.[1452] Paitsi sitä taisi hän arvella Jouhahaisen sopimattomaksi, koska hän kilpalaulannossa ilmautuu Väinämöisen riitaveljenä ja uuden painoksen mukaan salaväijyväisenä verivihollisena. Tuskin lienee kuitenkin Joukahainenkaan alkuansa tähän kuulunut. Luultavasti on vaan hänen kehoituksensa lauluun kilpalaulannassa tehnyt että hänelle annettiin samallainen tehtävä Sammonryöstö-retkellä. Väinämöisen nimi mahtoi kaikkein ensiksi kiintyä tähän uuteen retkeen, koska hän jo ylimalkaan oli tuttu purjehtijana, ja Ilmarisen sitten siksi, että he tulen synnyssä yhdessä ilmautuvat.
Samporetken jäljelle jäävät todelliset pääpiirteet ovat täten: lähtö Pohjolaan — Sammon vaatimus — Pohjolaisten nukuttaminen — Sammon vieminen laivalla, sen jälkeen kun se tavallisesti suurella vaivalla on saatu irti — kehoitus riemulauluun onnistuneesta yrityksestä — Pohjolan herääminen kurjen huudon kautta — perään-ajo laivalla — Pohjolan laivan rikkuminen taulaluotoon — Pohjolan emännän muuttuminen kotkaksi — taistelu hänen kanssansa — Sammon hukkuminen mereen suurimmaksi osaksi. Enimmin on tämän runon aineksista vetänyt huomion puoleensaSampo, tuo salaperäinen taikakalu, kaiken onnen tuoja. Mitä on Sampo? Siitä ovat oppineet suuresti vaivanneet päätänsä, selittäen sen mitä erilaisimmalla tavalla. Kohta jo lähinnä seuraavana vuonna Kalevalan ensimmäisen painoksen ilmitulon jälkeen toi eräs nimensä ilmaisematon lähettäjä H:fors Morgonhlad'issa esiin sen arvelun, että Sampo olisoittokone.[1453] Pian sen jälkeen, niinkuin jo tiedämme, Lönnrot selitti sen Permalaisten kuuluisaksijumalan kuvaksiVienanjoen suulla. Venäläisiltä lainatulla sanalla mahdettiin muka sitä nimittääsam bog= itse jumala.[1454] Myöhemmin hän kuitenkin tästä luopui ja luuli sen merkitsevänsivistystä.[1455] Grimm oli ensimmäinen, joka veti verraksi Skandinavein ihmeellisen Grotte-myllyn.[1456] Castrén'in mielipidettä myöten Sampo ei ollut mikään varsinainen kalu, vaan kaikkea onnea antava talismani, jommoisia noidat vielä nytkin joskus sepittelevät. Kuitenkin saattoi käsitys siitä olla muodostunut jonkun todellisen kalun mukaiseksi.[1457] Yhteen aikaan, sen jälkeen kun Siperiassa oli kuullut Mongolein vanhinta temppeliä mainittavan samaan ääneen vivahtavalla nimellä, tahtoi, hän siinä nähdä Permalaisten jumalantemppelin, jonka kattoa kenties olisi sopinut sanoa kirjokanneksi.[1458] Myöhemmin hän oli taipuvainen Grimm'in arveluun ja luuli Sammon nimen tulleeksi ruotsalaisesta sanastastamp= käsikivi.[1459] Schiefner'illäkin oli asiasta sama mieli, mutta itse nimen hän johti venäläisissä saduissa usein ilmautuvista taikakaluista, jotka työnsä itsestään tekevät ja joiden maineen alkuun sen vuoksi on sanasam(= itse) liitetty. Niissä kerrotaan esim. myös ihmeellisestä, itsestään jauhaavasta myllystä, nimeltäsamomol.[1460]
Norjalainen provessori Fries arveli Sammonnoitarummuksi, jonka omistus tuottaa valtaa sekä rikkautta.[1461] Yllämainitun ulkonaisen selityksensä ohessa Schiefner myös viittasi koko tarun sisälliseen luonnonpohjaan:kirjokansi olisi siis tähtitaivasjaSampo itse aurinko, joka ajoittain on Pohjolan talvisten haltijain vallassa.[1462] Tähän myös Donner yhtyi, katsoen auringon ja kuun sulkemisen vuoreen vanhemmaksi ja alkuperäisemmäksi Sampotarun muodoksi.[1463]
Tärkeä, jos kohta ei sekään yksin ratkaisevainen, on runonlaulajain oma käsitys. Vienan läänissä on heillä tästä pää-asiallisesti kaksi eri mielipidettä. Toiset kuvaavat ja sanovat senmyllyksi.[1464] Se jauhaa puhteessa purnun syötäviä, toisen myötäviä, kolmannen kotipitoja. Yhdessä toisinnossa laitetaan sen laitaan jauhomylly, toiseen suolamylly, kolmanteen rahamylly.[1465] Suorasanaisissa loppulauseissa, joilla laulajat tämän runon usein päättävät, selitetään monesti nimen-omaan, että se on "mellitsä" (mylly). Mereen pudotessaan se par'aikaa jauhoi suoloja ja sitä se nyt yhä vielä jatkaa, josta syystä ei merivesi kelpaa juotavaksi. Muodostus tästä on se, missä kerrotaan Sammon sisältäneen kaiken maailman hyvyyden, rikkauden ja viisauden; senvuoksi meri, johon se upposi, nyt on rikas, maa jäänyt köyhäksi.[1466] Yhdessä runossa muodostetaan se vielä enemmän, niin että Sampo antaakaikki runot ja velhoudet.[1467] — Toinen osa Vienan laulajoista ei nimenomaan sano mitä Sampo itse oli, vaan ilmoittaa ainoasti, että se tuotti maanviljelykselle siunausta:
"Siin' on kyntö, siinä kylvö,Siinä kasvo kaikellainen!"
ja lopputaistelussa Väinämöinen näin ikään huudahtaa:
"Tänne kyntö, tänne kylvö,Tänne vilja (t. kasvo) kaikellainen!"
josta vimmastuen Pohjolan emäntä uhkaa:
"Vielä mä tuohon mutkan muistanSinun kyntös, kylvös päälle:Sa'an rautaisen rakehenHalmettasi hakkaamahan,Pieksämähän peltoasi!"[1468]
Samaa käsitystä osoittaa vielä sekin seikka näissä samoissa runoissa, että ryöstettäissä täytyykyntää Sammon juuret irti. Tähän on myös luettava se suorasanainen selitys, missä Sammon sanotaan olleen sen maan, jonka Suomalaiset valloittivat, kirjokannen tähtitaivaan sen yli.[1469]
Vaikka näin erilaiset, eivät nämät käsitykset tavallisesti ole kummassakaan ryhmässä aivan jyrkästi erillään. Vuonnisenkin runoissa on enimmiten tietoa siitä, että Sampo hukkuu mereen, tai kumminkin hakataan kotkalta, vaikkei se Sampoa tavoita, varpaat poikki. Toiselta puolen myllykäsitystä sisältävissä Latvajärven runoissa aina kynnetään Sammon juuret irti. Vanhimmassa suomenpuolisessa toisinnossa, tuossa Vermlannista saadussa, ovat molemmat käsitykset aivan selvästi yhdistetyt.[1470]
Viimeinmainitussa toisinnossa huomaamme sen eriskummallisen seikan, että Sammas poisvietäessä lähtee lentoon ja pyrkii pakoon, jolloin häneltä hakataan poikki kaksi varvasta. Siitä on tahdottu päättää että Sampo olilintu. Mutta silminnähtävästi on siinä vaan erehdysmuoto edessämme. Lento tapahtuu näet kohta Väinämöisen laulun jälkeen ja on sanottu Sampaan "säikähdyksissään" pyrähtäneen ilmaan. Siinä on kurki, joka pelästyy muurahaisen puremisesta tai joskus itse laulustakin,[1471] sekoittunut perään-ajavan kotkan kanssa ja molemmat yhteensä Sammon käsitykseen vaikuttaneet.[1472]
Ilamantsin runoissa Sammon nimi on kiintynyt siihenalukseen, jollaVäinämöinen saaliinsa pois kuljettaa. Sissonen laulaa:
Latjaeli laivan täyen,Saatto suuren Sammon täyen;Laitto laivansa merelle,Saatto Sammon lainehille.
Lopputaistelussa Pohjan kotka myös kynsillään tarttuu laivaan kiinni. Ryöstön esineenä ei ole mikään ihmekalu ollenkaan, vaan tavallista talon tavaraa. Väinämöinen meneeriistariihenluo ja vie sen sisällyksen; Pohjolan emäntä herätessään huomaa, että hänenkarjansa, riistansa, elonsaon pois kadonnut. Kuvaus on siis siinä aivan realistinen, tarullinen ihmeretki muuttunut tavallisen, noilla rajamailla ennen muinoin usein tapahtuvan sissisodan kaltaiseksi.[1473] Kuitenkin ilmautuu vielä laulukehoituksessa muisto alkuperäisestä asianlaidasta, kun Väinämöistä kehoitetaan laulamaan "hyvän Sammon saatuansa." Siinä tietysti Sampo selvästi ilmautuu saaliina.
Tulemajärven pitäjässä Aunuksessa, jonka kosintarunoihin joskus on sekautunut hämäriä kaikuja Vienan Rajaryhmän Samporunosta, näkyy "Sampi" olevan käsitetty neidoksi. Väinämöistä näet kehoitetaan lauluun:
"Hyvän Sammen saatuasi,Valvatin vetäessäsi."[1474]
Mikä nyt näiden selitysten kirjavassa joukossa on oikea ja kuinka me itse runoin tarjoomista ristinriitaisista kuvauksista voimme saada tosikuvan Sammosta? Näyttääpä se olevan vielä vaikeampi saada selville, kuin ennen muinoin taotuksi. Luullakseni pääsee kuitenkin ristinriitaisuudesta, tuosta pahasta karista, johon tähän-astiset selityskokeet aina ovat takertuneet, aivan helposti irti, kun vaan huomaa ettei Samporuno ole yksi, kerrassaan syntynyt taru, vaan sulanut yhteen kahdesta erisyntyisestä pääaineksesta. Toinen niistä on epäilemättä tuo skandinavilainen Grotte-taru.[1475] Toinen, nimittäin se, joka kynnöstä ja kylvöstä sekä sen kautta saadusta vilja-onnesta puhuu, on minun arveluni mukaan vaihdos Pellervoisen työstä, ja itse Sammon nimikin vaan väännös Sampsasta. Paitsi yleistä, heti silmään pistävää yhtäläisyyttä näissä taruissa tahdon vielä lisäksi huomauttaa muutamia pieniä, mutta todistavaisia seikkoja. Sammon juuret kynnetään satasarvella härällä; samoin Pellervoinenkin, ainakin yhdessä pohjalaisessa toisinnossa kyntää maailman Vennon härällä uljamoisella.[1476] Latvajärven ryhmässä Väinämöinen joskus lopputaistelussa työntää Sammon itään, työntää länteen, suveen suurimman palasen;[1477] samoin Gottlund'in löytämässä täydellisimmässä toisinnossa Pellervoinen kylvää ensin etelään, (arvattavasti parhaan osan), sitten vasta itään ja pohjoseen.[1478] Yhden Samporunon lopussa selitti laulaja sen laulun tarkoittavan niitä alku-aikoja, jolloin maa kynnettiin ja kylvettiin.[1479] Toinen, laulettuansa Sammon hukkumisesta mereen, lisäsi vielä: "jos olisi maalle päässyt, olisi maakunta ollut vaikka kuinka rikas".[1480] Samoin Wermlannin toisinnon mukaan yksi varvas lentää mereen, toinen maalle; tästä jälkimmäisestä ovat heinät tulleet maalle. Jos olisi useampi varvas tullut, niin olisi vilja tullut kylvämättä. Molemmat, mutta varsinkin jälkimmäinen,vanhinkaikista, ovat läheistä sukua tuolle lauseelle Libussan tarussa, missä surkutellaan että kyntäjä kesken työnsä kutsuttiin kuninkaaksi. Jos hän olisi saanut kyntää loppuun asti, ei olisi koskaan tullut katovuosia eikä olisi Bömin kansa milloinkaan tarvinnut ostoleipää.[1481] Huomattava on vielä, että K. Krohn'in Vuokkiniemestä saaman ilmoituksen mukaan Sampo-runoa on tapana laulaa kevät- ja syksykylvöjä tehdessä.[1482] Viimein tapaamme niiden toisintoin joukossa, jotka Lönnrot vanhaan Kalevalan painokseen on liittänyt, seuraavan hyvin merkillisen, jossa Sampo ja Pellervoinen nimenomaan tehdään yhdeksi:
Ennen mantu maita puuttui,Ahti selviä vesiä,Kuin on Sampo siemeniä,Pellervo jyvän periä.[1483]
Luullakseni on tarun muodon vaihdos tapahtunut tällä tavoin: Sampsa Pellervoinen oli Agricolan vakuutuksen mukaan Karjalaisten jumalia; hän mahtoi siis olla vähemmin tuttu Länsi-Suomalaisille. Nämät taisivat vaan kuulla, että Sampsa makasi jyvälaivassa ja semmoisena tuotettiin viljaa kylvämään. Toiselta puolen oli heille lännestä tullut tuo taru ihmemyllystä, joka muun onnen muassa viljarikkauden antoi ja myös noudettiin meren takaa laivalla. Silloin sulivat heidän käsityksessään molemmat yhtäläisiltä näyttävät tarut yhteen; he nimittivät onnimyllyn Sammoksi, lisäten skandinavilaiseen taruun muutamia piirteitä Pellervoisen töistä. Samporunon länsisuomalaiseen alkuperään viittaavat useammat seikat. Vienan läänissä ei ole se voinut saada alkuansa, koska runo-alue siellä 16:n vuosisadan lopulla, jolloin runo jo Savossa oli tuttu, vielä oli erämaa. Savoa on myös vaikea ajatella sen syntymäsijaksi, koska Pellervoisen taru siellä oli hyvin tuttu ja skandinavilainen vaikutus vasta varsin myöhään mahdollinen. Länsi-Suomessa sitä vastoin tämä vaikutus oli varsin luonnollinen. Siellä olemmekin tavanneet osaksi yhtä vanhoja, jos kohta ei yhtä selviä jälkiä Samporunosta herttua Kaarlen runossa Turun ympäristöltä, eräässä sadussa Hämeestä sekä noissa monissa, osaksi hyvinkin vanhoissa paikannimissä sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa.[1484] Samaan suuntaan viittaa myös tässä runossa välistä ilmautuva selvästi länsisuomalainen sana suvi.[1485] Täällä Länsi-Suomessa mahtoi siihen jo myös liittyä kolmas aine, nimittäin Odhrörir-tarusta lainatut muutamat piirteet.[1486] Ainakin on Pohjolan emännän perään-ajo kotkana jo nähtävästi ollut tuttu Vermlannin Savolaisille. Muut tähän kuuluvat seikat — Sammon kätkeminen vuoreen ja matona pujahtaminen lukon lomia myöten —, ilmautuvat tiettävästi vasta Vienan läänissä, sielläkin ainoasti harvoin.[1487]
Länsi-Suomesta on Sampo-runo luultavasti ensin Savoon tullut, sieltä Pohjanmaalle ja sitten laulajain kanssa Vienan lääniin. Toinen haara, hiukan muuttuneena, eteni Suomen Karjalaan ja Aunukseen. Viipurin puoliset pari katkelmaa ovat nähtävästi vasta nykyisinä aikoina tulleet jonkun muuttolaisen kautta Pohjanmaalta.
Itäisissä heimolaisissamme emme tapaa yhtään mitään, joka Sampo-retkeen vivahtaisi. Virossa ja Inkerissä nähtävät hämärät jäljet tuntuvat vaan olevan kaikua Suomen puolelta. Ainoasti lappalainen Päivän pojan retki saattaisi tulla tähän verratuksi.[1488] Mutta tässäkin on yhtäläisyys vaan yleinen: retki vaaralliselle pohjoiselle maalle, aarteen ryöstö ja turha perään-ajo. Yksityis-seikkoja ei ole monta yhteistä, ja jos onkin muutamia yhdennäköisiä, niin ne ovat vastaavinaan tiettävästi myöhäisiä muodostuksia taikka siihen Lönnrot'in kokoonpanon kautta tulleita kohtia.[1489] Näin tavoin seisoo Samporuno suomalais-ugrilaisessa laulupiirissä ihan yksinään ilman sukua, ilman heimoa, selvä todistus että sen synnyn johto vieraista lähikansoista on todenperäinen.
Tutkittava olisi nyt enään ainoastaan mistä syystäPohjolatehtiin Sammon talletuspaikaksi jaPohjolan emäntäsen haltijaksi. Luonnottomaltahan oikeastaan tuntuu, että kyntö ja kylvö taikka viljanrikkauden kanssa likimmässä yhteydessä oleva ihmemylly ajateltiin pakkasen ja kolkkouden ikikodin omaksi. Tämän näennäisen umpisolmun kehittää kuitenkin loitsujemme tutkimus aivan helposti. Niissä ilmautuu Pohjola, pimeä Pohjola tai Pohjan pitkä perä epäilemättömänä maantieteellisenä nimityksenä; sillä on näet enimmiten Lapin laakea l. laukea maa rinnakkaisvärssynä. Pohjoisten seutuin maine kylmänä, autiona maana, jonka asukkaat luultiin yli muiden taitaviksi noidiksi, teki kuitenkin että ne käsitettiin kaiken pahan luonnolliseksi tyys-sijaksi. Senvuoksi manattiin tavallisesti taudit, kivut, pedot y.m.s. sinne pois oikeitten ihmisten asunnoilta.[1490] Täten kehkeytyi Pohjolan merkitysvihollisena maana. Toiselta puolen ei voitu olla huomaamatta että samat Pohjan perät, monta vertaa paremmin kuin eteläisemmät, tiheämmin asutut, antoivat esi-isiemme kalleinta tavaraa: metsän nahkoja ja ylimalkaan metsän otuksia. Luultiinhan paitsi sitä Lappalaisilla olevan taidon tuuliaispäässä viedä eteläistenkin tienoitten metsän riista sinne omansa lisäksi. Siitä syystä metsämiehet luvuissansa rukoilivat metsän haltijoita, jos ei lähempänä ollut tarpeeksi saalista, juoksuttamaan lisääPohjolasta, silkistä rakentaen sillan poikki Pohjolan joesta.[1491] Tämän käsityksen juurruttua alkoi pimeä Pohjola näissä ynnä sitten myös muissa loitsuissa saada viereensä kertovärssyn:tarkka Tapiola. Täten muodostui Pohjolan merkitysrikkauden pesänä.
Taudit, yhdeksän lajia luvultansa, olivat Muinais-Suomalaisten käsityksen mukaan syntyneet yhteisestä emosta, nimeltäLoveatar l. Louhiatar. Yllä-huomautettu seikka, kun taudit Pohjolaan manattiin, mahtoi olla syynä siihen, että tämän ilkimyksen arveltiin siellä asuvan. Senvuoksi ruvettiin yllämainitun nimen rinnalle välistä asettamaan kertovärssyä:Portto, Pohjolan emäntä.[1492] Toiselta puolen teki Pohjan perän käsitys Tapiolaksi, että myös Pohjolan emäntä monesti tuli metsän riistan haltijaksi. Hänelle siinä tilassa annetut lisämaineet usein vielä selvästi osoittavat kuinka muutos kävi; välistä ei ole tavallisten metsälukuin ja näiden toisintoin välillä muuta erotusta, paitsi että Pohjolan emäntä on Metsolan emännän sijaan tullut.[1493] Häntä kehoitetaan silloin, niinkuin tätä, avaamaan rahaista (s.o. turkillista) aittaansa tai arkkuansa. Jälkimmäisestä joskus lisätään:
Aukaise rahainen arkku (t. aitta)Kirjokansi kimmahuta.[1494]
Tästä oli vaan enää pieni askel siihen käsitykseen, että Pohjola oli rikas kaikesta maallisesta hyvyydestä ja Pohjolan emäntä tämän hyvyyden hallitsija.
Viimein vielä ansaitsevat huomiota nuot Sammon ryöstöretkellä laajalta ja vanhoista ajoista asti ilmautuvat värssyt:
Portit Pohjolan näkyvi,Paistavi pahan saranat(tai: Paistavi pahat veräjät),Pahan ukset uljottavi.[1495]
Tästä ovat ne joskus eksyneet toisiinkin epillisiin runoihin: Päivölän virteen, Vipusen kanssa yhdistettyyn kanteleen syntyyn, kilpakosintaan, päivän päästöön.[1496] Parissa kanteleen synnyssä, Väinämöisen laulun vaikutuksen kuvauksessa tavataan samankaltaiset, vaikka hiukan muuttuneet värssyt:
Portit Pohjolan repesi,Ilman kannet katkieli.[1497]
Saadaksemme tämän paikan merkityksen selville, tulee meidän taas turvata loitsuihin. Niissäkin välistä ilmautuu Pohjan portti. Sen edessä esim. joskus karhu t. susi syntyy,[1498] sieltä tuodaan hyytä,[1499] riisi käsketään sen sisään.[1500] Veren juoksulle saadaan salpa Pohjolan portin penkereltä.[1501]
Toisissa nähdään jo kehittyneempi muoto:
Portit Pohjolan näkyvi,Rauta-ukset (t. ääret) ärjöttävi.[1502]
Kysymys on nyt: kumpaisissa Pohjolan portti on alkuperäisempi, Sampo-runoissa vai loitsuissa. Jälkimmäisten puolesta näkyy se seikka puhuvan, että niissä nähdään yksinkertaisempiakin muotoja; edellisiin päin taas kallistuu vaa'an lautanen sen kautta, kun niissä tämä seikka on niin yleinen, loitsuissa verrattavasti harvinainen, monellaisissa luvuissa hajallaan, mihinkään erinäiseen vakinaisesti kiintymätön. Täytyy siis vielä hakea toisia todisteita lisäksi.
Runoissa, jotka jotakin retkeä kuvaavat, tapaamme useinkin yllämainittuihin vivahtavia, mutta kuitenkin erilaisia värssyjä. Parissa lajissa Inkerin kosintorunoja näemme hyvin usein värssyt:
Jo alkoi linna näkyä,Kultakatto kuumottaa,Vaskikatto vaalottaa.[1503]
Samoin Inkerin päivän päästöissä välistä kuuluu perille päästessä: Hiiden huonehet näkyvi.[1504] Eräässä Suomen Karjalan runossa viimein, jossa kuvattu laivaretki luultavasti on vaikuttanut Samporetken muodostumiseen, näemme säkeet:
Jo alkoi Pohjola näkyä,Kylä kurja kuumottaa,Paistoa pahat veräjät.[1505]
Näistä siis tahtoisi päättää, että tosin joku määräpaikan kuvaus on runoissamme vanhastaan tavallinen, silloin kun ollaan perille pääsemässä, mutta että Pohjolan portin mainitseminen siinä on myöhempi, kuitenkin jo 16:lla vuosisadalla tavaksi tullut lisäys, otettu loitsuista. Näissä viimeinkin sen synty on jokseenkin helposti selitetty: Pohjolan portti on silminnähtävästi pohjoisen taivaan loistavimman luonnon-ilmiön, revon l. Ruijan tulen kuva.
f. Auringon ja kuun päästö.
Epoksemme painetussa muodossa Pohjolan emäntä Sampo-taistelun jälkeen koettaa kaikellaisilla keinoilla häiritä Kalevalaisten alkavaa uutta onnea. Niinkuin olemme nähneet, oli kuitenkin enin osa hänen uhkauksistaan, jotka nuot turmelus-yritykset Sampo-retkeen liittävät, Lönnrot'in omaa lisäystä. Karhun pyynti ja peijaiset eivät täten todella ole missään yhteydessä epillisten runojemme kanssa, eikä sanota karhun tappajaa koskaan Väinämöiseksi. Aivan erillään on myös tautien synty ja parannus Sampo-jaksosta, vaikka jälkimmäinen kuitenkin joskus harvoin siihen sovitettuin nimien kanssa on epillisen piirin yhteyteen saatettu. Latvajärven Arhippa näet lauloi siitä, kuinka Väinämöinen keitti voiteita ja niillä paransi tavattomiin, nimenkin tietämättömiin tauteihin vaipuneita Väinölän poikia, Vuojolan lapsia.[1506] Paitsi sitä ilmautuu Pohjolan poikien poteminen, Luotolan lasten lahoominen parissa Vienan puolen ja yhdessä Suomen Karjalan loitsussa.[1507] Suomessa, tuo yksi poikkeus poisluettuna, lauletaan noista nimettömistä taudeista aina ilman mitään tarullisia nimiä mainitsematta, josta, niinkuin myös niiden vaihtelevaisuudesta Venäjän puolella, varmaan voi päättää, että ne ovat myöhempiä lisäyksiä.
Vähän toisin on taivaan valojen vangitsemisen ja päästön laita. Ne tavataan todella yhdessä kanteleen synnyn lopussa, ja ovat siis sen kautta edes välillisesti liitetyt Sampo-jaksoon. Väinämöisen soittaessa aurinko ja kuu laskeutuvat alas kuultelemaan, saadaan kiinni ja suljetaan yhdeksän lukon, kymmenennen takasalvan taa. Joukahainen ja Ilmarinen turhaan yrittävät murtaa lukot auki; vasta Väinämöiseltä se onnistuu: pääsi päivä paistamaan, kuu kumottamaan. Mutta tätä toisintoa löytyykin vaan yksi ainoa kappale, joka on saatu epäiltävästä runopaikasta[1508] ja itsekin sisältää turmeluksen merkkejä. Päivä näet tässä laskeutuu puuhun kuultelemaan, samoin kuin kaikissa muissa kanteleen synnyn kappaleissa metsän emäntä t. isäntä. Nähtävästi se on aivan uusi muodostus, syntynyt Vienan Samporunosta kuullun hämärän kaiun vaikutuksesta.[1509] Meidän tulee siis nyt ottaa päivän päästökin tutkittavaksi aivan erinäisenä, itsenäisenä taruna.
Painetun Kalevalan 49:s runo, joka melkein koko sen tapauksen laulaa,[1510] on täydennetty Lönnrot'in lisäyksillä.[1511] Näiden poiskarsimisen jälkeen jäljelle jäävä osa on se runo, jonka jo tiedämme lauletuksi Pohjanmaalla, Savossa sekä Suomen Pohjois-Karjalassa.[1512] Mutta ensikatsahduskin näyttää, että tämä semmoisenaan myös on myöhempi muodostus. Väinämöinen vasta taivaan valojen irtipääsönjälkeenlähtee sotaan Pohjolaisia vastaan, lisäksi vielä ilmoittaen syyksi:
"Koska kuun kivestä päästin,Päivän päästin kalliosta".
Siinä on selvä todistus, että jälkimmäinen osa, Pohjolan retki, ei voi olla alun, päivän päästön, kanssa yhteenkuuluva. Pohjolassa ei sitten olekaan mitään puhetta auringosta eikä kuusta, tapellaan vaan ilman ilmoitettua syytä. Tapa, jolla taistelu kuvataan, osoittaa myöskin silminnähtävästi, että runon loppupuolisko on Päivölän virrestä (Lemminkäisen toisesta Pohjolassa-käynnistä) tänne eksynyt. Runon varsinainen, alkuperäinen sisällys supistuu täten siihen, että päivä joutuu kallioon, kuu katoo kiveen; Väinämöinen, yöllä synnyttyään, päivällä menee pajaan ja siellä takoessaan saa kuulla,[1513] että taivaan valot jälleen ovat päässeet irti takoessa "Väinämöisen" s.o. arvattavasti takomisen kautta. Sama taru ilmautuu myös vaillinaisempana sangen monissa katkelmissa, jotka ovat pistetyt erilaisten loitsuin sekaan. Kaikenmoisessa hädässä rukoillaan Jumalaa, Luojaa, Jesusta (joskus Maariaa) päästämään pahasta, "niinkuin kuun kehästä päästit, päivän kalliosta" (t. joskus vaskivantehista).[1514] Välistä on luonnon perustus vielä selvempi, kun kuu päästetään kehästä, päivä pilvestä.[1515]
Tässä mainitut päästäjät tietysti eivät voi olla yksikään alkuperäiset, kristityt hyvinkin luonnollisesta syystä, Väinämöinen sen vuoksi, kun takominen ei alkuansa ole hänen toimiaan. Parissa runokappaleessa tapaammekin toisia asianmukaisempia henkilöitä. Ganander'in mythologiaan on otettu runonkatkelma, jossa:
Kuumet ennen kuun kehitti,Kavetkuun kehästä päästi,Riihen rautaisen sisästä,— — —Pääsi ennen Päivän poikaPäivättären päästäessä,Jesus kuun kehästä päästi,Päivän päärlystä[1516] ylönsi.[1517]
Vielä vanhemmassa katkelmassa, joka Vermlannin rajalla asuvilta Norjan Savolaisilta on saatu,[1518] päästäjä sanotaanTurilaaksi, johonka nähden on muistettava, että eräässä Ganander'in painattamassa runossaKaveukolla, Pohjan herralla, Väinämöisen isällä, on lisämaine iki Turilas. — Toinen runo Norjasta käyttää nimenKapo.[1519] Agricolan, vielä hiukkasen vanhemmassa muistoonpanossa mainitaanKapeetkuun syöjinä vihollisina, mutta siinä on nähtävästi erehdys tapahtunut.
Inkerin toisinto on, niinkuin tiedämme,[1520] pikkuseikoissaan hyvin erilainen pohjoisesta. Ylitsepääsemättömäin paaden, kuusen ja meren luominen pakomatkalla kaikellaisten kalujen viskaamisella taaksensa, löytyy kuitenkin ainoasti parissa kappaleessa: Se onkin nähtävästi satujen vaikutuksesta syntynyt vaihdos yleisestä laulutavasta, jonka mukaan ne esteet päinvastoin tulevat taivaan valoja päästämään lähteneelle tiellä vastaan ja hän ne poistaa oluen sekä viinan pirskoittamisella (joskus lisäksi tulen iskemisellä).[1521] Päästäjänä on täälläkin tavallisimmin Jumalan ainoa poika (joskus lisäksi Jesuksen käpeä-käsky); parissa, missä "minä" on päähenkilönä, tulee Maaria, vakainen vaimo avuksi. Vanhempaa kantaa nähtävästi edustavat harvinaisemmatTurotuima poika ja sepän tytär.[1522]
Mihin loppupäätökseen nyt nämät seikat meidät saattavat? Epäilemättä siihen, että puheen-alaisen runon perusteena on jumalataruksi kuvaunut luonnon ilmiö, auringon (sekä kuun) peittyminen pilveen sekä siitä jälleen selviäminen. Tämän luonnonperusteen näimme vielä aivan puhtaanakin muutamassa pohjoisen toisinnon kappaleessa; toisissa jo oli pilvi muuttunut kiveksi, kallioksi tahi muuksi. Eteläisessäkin esteeksi ilmautuvat ääretön puu l. hako ja kivi kuuluvat nähtävästi samaan mielikuvituksen piiriin; edellinen nimittäin likeisesti muistuttaa taivaan valoineen pimentävästä isosta tammesta.[1523] Oluen ja meden pirskoitus on mukava selittää pilveä poiskuluttavaksi sateeksi, ja tulen iskeminen käsitetään ilman selittämättäkin pilveä halkaisevaksi pitkäsen leimaukseksi. Takominen pohjoisessa toisinnossa sekä sepän tytär eteläisessä tahtoisi viekoittaa siihen oletukseen, että ukkosen jyrinäkin katsottiin taivaan selvittämisessä tarpeelliseksi. Sen ilmautuminen niin erilaisissa paikoissa, vaikka tosin harvoin, näyttäisi todistavan käsityksen vanhuutta. Myöhäisin tietysti on se muodostus, missä pilvi käsitetään aitaksi tai rautariiheksi, ja aurinko siis ikäänkuin joksikin kalliiksi tavaraksi.
Vaikeampi sitä vastaan on sanoa, onko tämä taru alkuperäisesti suomalainen vai naapureilta lainattu. Läpinäkyväisyys, jossa se runoissamme vielä joskus ilmautuu, puhuisi edellisen oletuksen puolesta, mutta toiselta puolen on se seikka pahasti epäillyttävä, ettei päivän päästö ole tavattu yhdeltäkään itäiseltä sukulaiseltamme, jopa, mikä on vielä merkillisempi, ei ole tiettävästi Virolaisillekaan tuttu.
Muutamat seikat sen lisäksi silminnähtävästi osoittavat indo-eurooppalaista vaikutusta. Yllämainitut värssyt auringon ja kuun päästämisestä tavataan useammin kuin muissa loitsuissa synnytysluvussa; lapselle rukoillaan päästöä samoin kuin taivaan valotkin ovat tulleet vapautetuiksi. Tämä on aivan yhdenmukaista yleisen indo-eurooppalaisen käsityksen kanssa, joka panee tulen synnyn ja päivän selvittämisen ukkos-pilvestä lähimpään yhteyteen ihmisen synnyn kanssa.[1524] Yhtä yleinen on Indo-eurooppalaisissa päivän selvittämisen liittäminen yhteen oluen t. meden synnyn s.o. sateen kanssa. Nämät juomat olemme Inkerissäkin tavanneet puheen-alaisesta runosta, vaikka tosin päästämisen välikappaleina; vaan tämä muodon väärentyminen juuri onkin lainan todistus. Vienan läänissä tavataan myös joskus harvaan viittaus samaan asiaan oluen synnyssä. Kun ei näet olut ota oikein hapatakseen, arvellaan syyn tuohon olevan siinä, että on joku "kumma kuun edessä, terhen päivän tiessä".[1525] Viimeinkin on lukuun otettava, että indo-eurooppalaisetkin yleisesti kuvasivat pilven vuoreksi. Luultavasti on siis koko tämä taru lainattu, taikka, jos olisikin kenties meidän kansassamme syntynyt itseperäisesti täällä Itämeren rannalla, niin se on silminnähtävästi tapahtunut voimallisen indo-eurooppalaisen vaikutuksen alla.
Muutamat lisäseikat viittaavat meille mistä erityisistä kansoista tämä vaikutus on voinut tulla. Yksi semmoinen on Kave l. Kapo päästäjän nimenä. Se sama, niinkuin tiedämme, ilmautuu myös Volgan Suomalaisissa, Persiassa ja viimeinkin Indiassa, missä hän on pitkäsen poika ja siis nähtävästi jossain yhteydessä tämän tarun kanssa.[1526] Vaikea on siis uskoa, että tämä yhtäläisyys, josta pitkin tietä on jäänyt jälkiä, vaan olisi satunnainen. Mutta epäiltävä on sitä vastaan, tuliko sieltä muuta kuin kenties kaukainen kaiku itse tarusta, koska se muuten pitäisi olla tunnettu myös Volgan rannoilla. Vai olisiko Mordvalaisten taru haltijain synnystä ainoa jäänyt jälki siitä?
Luultavammalta näyttää laina Germaaneilta, joilla myös tavataan nuot ylläluetellut yhteiset piirteet, Erittäin Skandinaviaan kenties viittaavat nimet Turilas ja Turo, jotka tosin ovat ylen harvinaiset, mutta saadut kovin kaukana toisistaan olevista paikoista, että ne tahtoisi luulla satunnaisiksi. Ne näkyvät näet tarkoittavan Thor'ia, päivän valoin vapauttajaa skandinavilaisessa tarussa.[1527]
Noihin muutamiin myöhempiin muodostuksiin Inkerissä, joissa aurinko ja kuu tallennetaan aitassa, on nähtävästi toinenkin laina sekautunut. Välistä näet ei ne ole Hiisien eikä niistä vääntyneitten Viron ja Saksan noitien vaan kahden, kolmen neidon hallussa, jotka niitä pesevät ja huuhtovat. Siinä näemme aivan selvästi slavilais-liettualaisen tarun auringon kylvettämisestä yön ajalla.[1528]
Tulisi nyt viimein tutkittavaksi, eikö päivän päästö, vaikkei se oikeastaan Sampo-jakson yhteyteen kuulu, ole viimeinmainitun tarun ensimmäisenä, alkuperäisenä luonnoksena. Edellisessä pykälässä esitettiin jo Schiefner'in ja Donner'in arvelu, että Sampo on aurinko. Jos katsomme Sammon nykyisessä muodossa yhteensulaneitten aineksien sisimpää merkitystä, niin ei olekaan epäilemistä, että mainitut tutkijat ovat oikeassa. Grotte-mylly on silminnähtävästi kehitys tuosta indo-eurooppalaisessa tarustossa yleisestä tulen kirnuamisesta.[1529] Myöskin Sämpsä Pellervoisen alkukuva Zemberys (Slavilaisten Zjemik) tuskin voinee olla muuta kuin personoittu kevät-aurinko, joka kynnön ja kylvön toimeen panee. Mutta toinen asia on kysymys, oliko Suomalaisillakin ollut sama perusteena oleva käsitys ja kehittyikö se meilläkin sitten myllyksi ja personalliseksi haltijaksi. Erittäinkin tämmöinen luonnon-ilmiön yksinkertaisen kuvan kehittyminen monimutkaiseksi taruksi, juuri samalla tavalla niin erisukuisissa kansoissa, tuntuu jo sielutieteen kannalta katsoen kovin luonnottomalta. Paitsi sitä, ainakin mitä myllykäsitteesen tulee, on se myös kielitieteen ja sivistyshistorian puolelta katsoen mahdoton. Mylly- l. käsikivikuva voi erittäin Germaneissa kehittyä alkuperäisemmästä kirnusta, sen kautta kun he nimittivät molempia, alkumuodossaan rakennukseltansakin jokseenkin yhtäläisiä kaluja, melkein samalla nimellä. Gotilaisilla edellinen oliquairnus(ruots. qvarn), Muinais-Skandinaveilla jälkimmäinenkirna. Kivenpuun, jolla käsikiveä pyöritettiin, sanoivat Skandinavitmöndull'iksi(männäksi). Meidänkäsikivion tietysti kielellisesti kokonaan tämän kehityksen ulkopuolella. Vanhempi taru tulen kirnuamisesta tosin tavataan välistä meidänkin loitsuissamme. Panu, poika auringoisen, tai Väinämöinenkin, nähdään siinä toimessa.[1530] Mutta tämä yksinkertaisempikaan muoto ei voi olla alkuperäisesti suomalainen; sillä voin teko kirnun ja männän avulla on, niinkuin nämät sanat todistavat, vasta opittu naapureilta.[1531] Kuuluvatpa Aunuksessa vieläkin laittavan voita alkuperäisemmällä tavalla, maitoa lusikoin läikyttämällä.
Donner sen lisäksi tahtoi näyttää toteen, että Sampo-runo on päivän päästöstä kehjinnyt uudempi muodostus, ja perusti mielipiteensä useampiin yhtäläisyyksiin molempien runojen yksityis-seikoissa. Mutta hänen mainitsemansa yhtäläisyydet tavataan ainoasti painetussa Kalevalassa taikka selviävät satunnaisiksi muodoiksi. Sampo ainoasti yhdessä ainoassa toisinnossa suljetaan kivimäkeen, vaskivuoreen;[1532] taivaan valot tosin myös kiveen, vaan ainoasti vaskivanteisin. Pohjolan emäntä todellisissa kansan runoissa tosin ottaa Sammon haltuunsa; mutta ei hän koskaan ilmau taivaan valoin kätkijänä. Sampoa ryöstämään lähtevät usein kaikki kolme Kalevalan veljestä yhdessä tuumin; päivän päästössä toimii yksistään Väinämöinen, eikä hänkään, niinkuin näimme, oikeastaan kuulu siihen.
Enemmän huomiota ansaitsee ainoasti se Donner'in esiintuoma seikka,[1533] että Sampo ja aurinko (eli oikeammin taivas)[1534] molemmat sanotaan kirjokanneksi. Meidän tulee siis tarkemmin tutkia missä yhteydessä tätä sanaa käytetään runoissamme. Useimmissa paikoissa se llmautuu todella kertovärssyssätaivaanrinnakkaisnimenä:
Läpi tahrahan kaheksan,Läpi kuuden kirjokannen.[1535]
Mutta sen ohessa se myös tavataan sangen useinvakan, arkun, lippaan, jopaaitankinmainesanana. Kipusanoissa Kipuneito kipuja kootessaan joskus istuu:
Kirjovakkanen käessä,Kirjokansi kainalossa.[1536]
Useammin kuitenkin se sana, niinkuin jo Sammon tutkimuksesta tiedämme, viljellään Metsolan l. Pohjolan emännän rahaisesta arkusta tai aitasta, jossa kallis metsän vilja on tallella. Tästä se mukavasti saattoi tulla Sampo-runoon, johon tietysti Pohjolan emännän ilmautuminen metsäluvuissa antoi luonnollisen aiheen. Mutta myös edellinen merkitys on helposti voinut siihen vaikuttaa, koska Sammon takoja Ilmarinen ennen oli myös ilman kannen eli taivaan kalkuttanut. Tämän takomisen kautta se näkyykin vasta löytäneen tien Sampo-runoon, sillä Suomen puolella, missä ei takomista vielä ole, ei myös koskaan sanota Sampoa kirjokanneksi. Tämä sen ilmautuminen ainoasti myöhemmässä kehitysmuodossa onkin samassa hyvä todistus, että sen liittäminen Sammon mainesanaksi, vaikka se itse voikin myös taivasta merkitä, ei millään muotoa saata määrätä itse Sammon merkitystä ja syntyä.[1537]
Donner'in mainitsemain yhtäläisyyksien lisäksi voisi vielä tuoda esiin pari muuta, mutta nekin raukeavat likemmin katsellessa. Semmoinen on kiven ynnä muun viskaaminen perään-ajavalle esteeksi parissa Inkerin toisinnossa, jotka me havaitsimme myöhemmiksi väännöksiksi. Niin myös joskus Inkerissä suljetaan päivän valot aittaan yhdeksän lukon taakse; vaan tämäkin seikka on hyvin harvinainen ja Sampo-runoon se ilmautuu vasta Vienan puolella.
Kaikesta tästä emme siis voi millään lailla tulla muuhun päätökseen, kuin että päivän päästöllä ja Sampo-retkellä ei ole keskenänsä mitään tekemistä.
g. Vipusessa käynti.
Niinkuin jo näimme, on Vipusessa käynnin yhteys Sampo-retken kanssa liian harvinainen, ollaksensa todella asiaan kuuluvainen. Hyvin usein sitä vastaan jatkuu veneen teko Vipuselta saatuin sanain avulla sitten kanteleen synnyllä, ja tämän muodostuksen ilmautuminen laajalta sekä Venäjän Karjalassa että Suomenkin puolella osoittaa, että se on verrattavasti vanha.[1538] Yhtähyvin tavataan kanteleen synty vielä paljoa useammin ilman tätä alkua ja samoin löytyy jommoinenkin joukko Vipusen runoja, joista kanteleen synty puuttuu.[1539] Vielä suuremman arvon jälkimmäiselle toisintolajille antaa se seikka, että sitä on erittäin saatu Suomesta ja että siihen kuuluu ainoa jo viime vuosisadalla kirjaanpantu. Tästä ei voine päättää muuta, kuin että myös Vipusessa käynnin ja kanteleen synnyn yhteys on myöhempää syntyä.[1540] Painetussa Kalevalassa on puheena-oleva runo asetettu kilpakosinnan valmistukseksi. Sekin yhteenliittyminen perustuu kansan laulutapaan, mutta tavataan aniharvassa, josta sen satunnaisuus käypi selville.[1541] Lönnrot'in painattama Vipusen runo on pää-asiallisesti yhtäpitävä Vienan läänissä yleisen laulutavan kanssa.[1542] Mutta tämä eroaa sangen tärkeässä seikassa suomenpuolisista toisinnoista: edellisessä näetVäinämöinen (tai Ilmarinen) tulee Vipusen vatsaan niellyksi; kaikissa läntisissä sitä vastaanhän ainoasti kaataa puut pois Vipusen haudalta, herättää hänet ja saa kaivatut sanat kuulla(taikkapa sen vastauksen, ett'ei Vipunen niitä saata antaa).[1543] Ylempänä ollut tutkimus runojen leviämisestä ylimalkaan osoittaa meille että jälkimmäinen muodostus on alkuperäisempi, ja lisää vahvistusta siihen vielä antavat muutamat itse tässä runossa ilmauvat pikkuseikat. Siinä näet tavataan länsisuomalaiset genitivitmiesten, naisten, jotka Karjalaisille ovat aivan oudot. Toinen tunnusmerkki Vipusen niin sanoaksemme, ristimänimi. Se vaihtelee useissa erimuodoissa:Ankervo(l. Ankervoinen),Antervo(l. Antermo l. Kantervo),Antero(l. Anterus, myös joskus Antti). Mutta näistä Ankervo sivumuotoineen tavataan melkein yksistään nykyisin kerätyissä runoissa;[1544] vanhemmissa käsikirjoituksissa löytyy vaan yksi kerta Ankervo (oik. Angermo).[1545] Antervo on edustettu muutamissa uudemmissa kirjaanpanoissa, mutta kahta vertaa useammissa vanhoissa. Näissä jälkimmäisissä on nimi Antero kaikkein yleisin. Vaan ei siinä vielä kaikki; voimmepa nimen vaihtumisen historian todistaa vielä selvemmällä tavalla. Mainion Latvajärven Arhipan poika Miihkaali Perttunen, Borenius'elle laulaessaan, nimitti Vipusta Ankervoksi, hänen isänsä melkein neljäkymmentä vuotta ennen vielä Antervoksi.[1546] Viimeksimainittua nimeä käytti v. 1871 Jyrki Malinen Vuonnisessa, mutta vanha tietäjä Vaassila, joka nähtävästi on ollut hänen opettajansa, mainitsi Lönnrot'ille vielä Anteroa.[1547]
Tämän kautta lienee epäilemättömäksi todistettu, että Antero on alkuperäinen muoto, molemmat muut myöhempiä väännöksiä. Antervo on nähtävästi muodostunut samoin, kuin paikoittain Vienan läänissä kantelvo l. kantervo kantelesta.[1548] Ankervo l. Angervo-muodon syntymisessä on nähtävästi tuo onnetonta merkitsevä adjektivi ankervoinen ollut apuna, joka myös on mahtanut vaikuttaa, että sitä nimeä parissa toisinnossa taivutetaan, esim. Suuhun Ankervon Vipusen.[1549] Mutta huomattava on että Suomessa ja sen kanssa likeisimmin yhtäpitävässä Aunuksen läänissä ei juuri nähdä muita muotoja, paitsi Anterusta l. Anteroa[1550] ja tämän nimen länsimaalaisuus (Venäjän KarjalaisillaOntrei) on samassa vahva lisätodiste koko runon läntiselle sukuperälle.
Jos nyt vatsaan nielemisen ja vatsassa takomisen poistamme pois myöhempänä lisäyksenä, niin jääpi siis tämän tarun alkuperäiseksi, yksinkertaiseksi ytimeksi käynti kuolleen puheilla tärkeitten tietoin saamiseksi.[1551] Semmoisena se ilmautuu inkeriläisessäkin toisinnossa, ja myös Viron runoissa on haudalla käyminen, sekä kuolleitten puhutteleminen hyvin tavallinen. Verrattakoon erittäinkin Kalevinpojan neuvonpyynti isältänsä, vanhalta Kalevilta.[1552] Vielä yleisempi on tämä tuskassa olevan turvauminen rakkaan vainajan hautakumpuun Germanein muinaismuistelmissa. Senvuoksi arvelikin Castrén Vipusen runon sieltä lainatuksi.[1553] Mutta tarkempi tutkimus hävittää auttamattomasti yhtäläisyyden useimmissa pikkuseikoissa. Käynti Tuonelassa ja Vipusessa lauletaan, niinkuin jo sanottu, hyvin harvoin yhdessä. Samoin on rautakangella herättäminen tavattu Suomen puolella ainoasti yhdestä ainoasta kappaleesta, joka sekin oli aivan rajan läheisyydestä. Omituisimmat yhtäläisyydet skandinavilaisen tarun kanssa haihtuvat täten arvottomiksi.
Toiselta puolen on neuvon ja avun hakeminen Manan haltijoilta schamani-uskon pääkappaleita, Samojedilaisnoita manaa esiin tadebtsjonsa; samoin hänen suomalainen virkaveljensä monessa loitsussa, missä suojaa jotain vaarallista retkeä varten varustetaan, kääntyy muun muassa myös maassa makaaviin miekka- ja hevosmiehiin. Onpa muutamissa näiden loitsuin toisinnoissa samat sanatkin käytetyt kuin Vipusen runossa:
Onko vanhoa väkeä,Jok' on viikon maassa maannut,Kauan liejussa levännyt?[1554]
Pääperusteeltaan on siis tämä Vipusen tarun osa nähtävästi perisuomalainen, jos kohta kenties Germaneissa niin yleinen neuvon hakeminenyksityisten vanhempain haudastaon sen lopulliseen muodostumiseen vaikuttanut. Niin lienee varsinkin Virossa laita, missä Kalevinpoika menee ukko Kalevinkünka peal(kummun päälle).
Mutta mitenkäs sitten Vienassa tuo vatsaan-nieleminen siihen liittyi? Kenties voisi siihen olla syynä yhden kaksimielisen sanan väärinkäsitys, jommoiset erehdykset muulloinkin ovat monesti olleet tarujen ja kansanrunojen kehittymisessä apuna. Parissa Ilamantsin runossa näet lauletaan Väinämöisen, vaikka hän ei itse uppoa Vipusen vatsaan, kuitenkin saaneen tarpeelliset sanansa "ikimennehenihosta, kadonnehenkainalosta, kuolleenkohdusta".[1555]
Muutamissa Vienan runoissa kehoitetaan Väinämöistä menemään Vipusen puheille, koska
Sill' on suussa suuri tieto,Mahti ponneton povessa,Vatsassa varat väkevät.[1556]
Sitten vielä tavallisesti jatketaan niin tavoin, että Väinämöiselle, kun hän on ahdistanut Vipusta rautakangella, vatsan sisään menemättä,
Puuttui suuhun suuri tieto,Mahti ponneton povehen,Vatsahan varat väkevät.
Taikka myös:
Saipa suuhun suuren tiedon,Mahtin ponneton (!) povehen,Vatsahan varat väkevät.
Mahdollisesti on sanasai, joka Karjalassa myös joutumista, tulemista merkitsee, synnyttänyt sen käsityksen, että Väinämöinen suuritiedon loitsijan suuhun ja vatsaan upposi.
Mistä sitten tuo takominen Vipusen vatsassa on saanut alkunsa? Ettei se, niinkuin Aspelin on selittänyt, ole siinä yhteydessä ukkosen jyriseminen pilven povessa, voimme varmaan päättää sen ilmautumisesta Vipusen runoon vasta Vienan puolella. Eipä se ole sielläkään kovin yleinen. Varmaan se ilmautuu ainoasti kymmenkunnassa kappaleessa; useissa muissa sitä vastaan se tapahtuu ulkopuolella, ennen vatsaan nielemistä, niin tavoin että sillä valmistetaan Vipusen suuhun pistettävä kanki. Mutta Vipusen runo ei ole paitsi sitä ainoa, jossa tuo yliluonnollinen takominen (paidan asettaminen pajaksi y.m. ja kolkuttaminen pajassa ovettomassa) on tavattava. Vienan läänissä alkaa Samporuno joskus sillä lailla, jolloin Väinämöinen takoo rautaisen hevosen, lähteäksensä ratsastamaan.[1557] Eräässä Suomen Karjalan runossa[1558] Ilmarinen samalla tavoin takoo rautaisen veneen, jolla purjehtii Pohjolaan. Vielä laajemmalta tavataan se Venäjän puolella[1559] kanteleen synnyssä, niin että Väinämöinen sillä tavoin sepittää haravan, jolla kalan ruotoja kanteleen aineksiksi ko'otaan, taikkapa rakentaa itse soittonsa. Niin-ikään nähdään se kultaneidon runossa sekä Vienassa että myös Inkerin alueessa.[1560] Näissä kaikissa on taottujen esineiden tavallisuus ristiriidassa takomisen ihmeellisyyden kanssa ja antaa syytä siihen arveluun, ettei se alkuaan mahtane yhteen kuulua. Vipusen runossa yksin voisi niin outoihin sepinkaluihin turvaaminen tuntua oikeutetulta, jos emme tietäisi koko vatsassa-oloa myöhäiseksi lisäykseksi; täytyy siis hakea eikö ihmeellinen takominen ilmau jossain vielä mainitsemattomassa yhteydessä, joka olisi luonnollinen ja samassa tiettävästi vanha.
Useissa ylläluetelluissa kuvauksissa tavattavat sanat: yöllä syntyi Väinämöinen tai Ilmarinen, päivällä meni pajahan, saattavat ajatuksemme ehdottomasti siihen, että tässä mahtaa olla oikeastaan puhe jostain työstä maailman alussa. Semmoinen tarjoutuukin meille raudan synnyssä, jossa[1561] Ilmarinen (t. välistä Väinämöinen), yöllä synnyttyään, päivällä menee pajaan, asettaa paitansa palkeeksi y.m. ja lietsoo pajassa ovettomassa, ilman ikkunattomassa, siksi kun rauta vellinä venyvi. Me olemme jo ennen nähneet, että taru Ilmarisen l. Ilman ukon takomisesta on ukkosen jyrinästä saanut alkunsa. Musta, pimeä ukkosen pilvi on sitten aivan luonnollisesti verrattu ovettomaksi, ikkunattomaksi pajaksi, ja yhtä luonnollista on myös, että Ilmarisella maailman alku-aikoina, jolloin rauta vasta luotiin, ei vielä ollut tavallisia sepinkaluja.Tässäon siis edessämme todellinen luonnontaru, jonka vanhuutta ei myös sovi epäillä, koska se on yleinen Suomen puolella.
Huomattava seikka, joka selittää tuon ihmeellisen taonnan siirtymisen uusiin muodostuksiin, on se, että raudan synty, erittäinkin se osa, joka kuvaa Ilmarisen osaa työssä, on hyvin harvinainen Venäjän Karjalassa. Haavojen parantamiseksi siellä sen sijaan käytetään runoa Väinämöisen polvenhaavasta ja siihen liittyneestä verenseisatuksesta, joka Borenius'en mukaan on "käytännöllisen hyötynsä tähden" niiden seutuin tavallisimpia epillisiä runoja. Samoin on Inkerinkin alueessa raudan synty laihtunut paljaaksi, kaikkia tarullisia aineita vailla olevaksi manaukseksi; erittäin ei siinä tavata Ilmarin takomista. Sielläkin on nähtävästi syntyluvun unohtuminen tai tuntemattomuus tehnyt sen, että tuota yhtä osaa siitä, vielä muistossa pysynyttä tai muualta opittua, on ruvettu käyttämään uusissa yhteyksissä. Samallainen ilmiö on huomattava useitten muittenkin runoin kehityksessä.
Viimeksi olisi nyt vielä tutkittava, kuka ja mitä Vipunen oikeastaan oli? Donner on tahtonut selittää hänet entiseksi metsästyksen haltijaksi,[1562] Aspelin ukkosen ja auringon jumalaksi.[1563] Edellinen perustautuu nähtävästi niihin säkeisin, joissa sanotaan Vipusen kuolleen "vipunsa virittämästä, ahtamasta ansatiensä."[1564] Ne ovat saadut muutamista suomenpuolisista runokappaleista ja voivat siis olla vanhat. Virolaisissakin oli, Fählmann'in todistuksen mukaan,Viboanetuttu mainiona ampujana.[1565] Mutta yllämainitut säkeet ovat kovin harvinaiset, voidakseen, kaiken muun tuen puutteessa, olla minäkään varmana todisteena; yhtä mahdollista on, että ainoasti Vipusen nimi, niinkuin kansantaruissa usein tapahtuu, on antanut niille synnyn. Ja koko Viboane, josta ei yksikään Viron runo tiedä mitään, tuntuu kovin epäiltävältä. Kun ei hänen nimensä vaan olisi jonakuna hämäränä kaikuna eksynyt sinne Suomesta.
Aspelin myös perustaa arvelunsa edellisen puolen samoihin runosäkeisin; joutsestaan, taivaan kaarestahan Ukko lennättää nuolensa. Jälkimmäisen puolen tueksi hän tuopi esiin, että Lemminkäinen, auringon jumala, muutamissa toisinnoissa sanotaan Vipusen pojaksi. Vielä lisäksi hän huomauttaa, että loitsuissa tuli joskus sanotaan auringon pojaksi; että säettä: tuskissatulen punaisenjoskus seuraa kertovärssy:angervoisenailuhissa; ja että Väinämöinen sekä Ilmarinen yleiseen iskevät tulta kolmella kokon sulalla, viidellävipusimella.
Ensiksimainitut värssyt:Virsikäs Vipusen poika, Luottehikas Lemminkäinenlöytyvät kymmenkunnassa runokappaleessa, joiden alkuperäinen kotipesä näkyy olleen Ilamantsi. Siellä kuuluisa Simana Sissonen Mekrijärvellä oikeastaan lauloi: Poika virsikäs Vipunen, tehden siis Vipusen ja Lemminkäisenyhdeksipersonaksi. Hän jatkoi sitten sillä tavoin, että Vipunen "tuo viruvi virsissähän, luottehissansa lojuvi", jolloin Väinämöinen tulee häneltä sanoja noutamaan.[1566] Mutta haudasta herätetty Vipunen vastaa: "ei ole miestä mennehessä eikä tuiki tullehessa!" — juuri samoilla sanoilla kuin samalla seudulla joskus Lemminkäinen äidillensä, joka hänet on Tuonelan joesta haravoinut.[1567] Selvästi näkyy siis, että tässä vaan on tapahtunut sekoitus, varsin luonnollinen siitä syystä, että molemmat ovat kuolleet ja jälleen herätetään elämään. Mitään alkuperäistä ja oleellisempaa yhteyttä ei tämä kohta voi todistaa.
Yhtä vähän myös pitävät paikkansa muutkaan pienemmät todisteet. Jos tuli sanotaankin angervoiseksi, samoin kuin joskus Vipunen, me jo tiedämme, että jälkimmäinen nimi on myöhempi väännös. Vipusin puolestaan ei merkitse muuta kuin lennintä, siipeä, ja on tähän pantu alkusoinnun vuoksi, viisi-sanan tähden. Tulen synty ei ole millään tavoin ainoa runo, jossa sitä käytetään. Varpusen vivuttimilla l. vivutsimilla Lappalainen usein sulittaa nuolensa, kun aikoo Väinämöistä ampua. Samoin usein ison tammen runossa rujo, rampa ja perisokea, jotka pistoksia lennättävät. Vipusimella ei ole näin muodoin yhtään mitään tekemistä Vipusen nimen kanssa. Paljoa todenmukaisemmalta näyttävän tuen Aspelin'in arvelulle voisi saada muutamista K. Krohn'in Kajaanin kulmalta tuomista tulen synnyistä. Niissä näet kaikki Sotkamosta saadut alkavat sanoilla: "Vipunen Vapusen poika, Tuli kulta auringoinen, Auringoisen pojan poika", ja yksi laulajoista vielä lisäsi sen suorasanaisen selityksen, että "valkea sanotaan Vipusen pojaksi, siitä syystä kun lietsomapaikoissa tarvitaan valkea-vipua." Mutta, paha kyllä, nämät toisinnot ovat aivan yksinänsä; nuot sanat eivät löydy yhdessä ainoassakaan niistä lukemattomista tulen synnyistä, jotka on saatu muista Suomen seuduista sekä Venäjän Karjalasta, eipä edes niissä ennen kerätyissä, jotka ovat samasta Sotkamon pitäjästä kotoisin. Ne ovat siis epäilemättömästi ja auttamattomasti ihan uusi keksintö. Vipusen nimi on vaan tullut lisään höystöksi, samoin kuin loitsuihin muutenkin usein lisätään kertomarunoista otettuja nimiä paremman voiman vuoksi. Niinhän löylykin joskus sanotaan "vanhan Väinämöisen hieksi", kivi "nuoren Joukamoisen maksaksi" ynnä muuta.
Auringon ja tulen kanssa ei siis ole Vipusella myös mitään tekemistä. Loppututkimuksemme päätös on täten kokonaan kieltäväinen. Ainoa tulos on se, että me Vipusen alkuperäisestä olosta ja merkityksestä emme tätä nykyä tiedä mitään. Hän on nähtävästi jostain vanhasta, unohtuneesta tarusta ylijäänyt ja uuteen yhteyteen eksynyt pirstale.
h. Väinämöisen polven haava.
Myös polvenhaava-runo on paljoa useammin kanteleen synnyn kuin Samporetken yhteydessä. Välistä on silloin vielä, samoin kuin painetussa Kalevalassa, taivaan kaarella istuvan neidon kosiminen sen alkuun liitetty.[1568] Enimmiten kuitenkin ilmautuu polven haavoittuminen ja parantaminen erikseen niin hyvin Suomen kuin Venäjän puolella;[1569] yllämainitusta kosimisesta sitä vastaan tavataan Venäjän Karjalassa ainoasti yksi ja toinen säe toisten runoin sekaan eksyneenä, ja myös polvenhaavan yhdistys kanteleen synnyn kanssa on melkein yksistään rajamme sisäpuolelta saatu, idempänä ylen harva, ainoasti viime vuosikymmenellä tavattu.[1570] Tämä jälkimmäinen muodostus on joskus kosimiseen yhdistetty, joskus ei. Kaikesta tästä näkyy, että molemmat lisäykset vasta ovat myöhempiä. Eipä voi itse polvenhaavankaan runo olla aivan vanha, koska se Inkerissä ja Virossa on tuntematon. Muutama katkelma Satakunnasta[1571] viitannee, että sen synty on etsittävä Länsi-Suomesta.
Mitä sitten viimein Väinämöisen polven haavoittuminen ja siitä lähtevä hirveä verentulva merkitsee? Olen ennen tuonut esiin venäläisiä lauluja, joissa tapettuin sankarien ja kaunottarien veristä syntyy jokia.[1572] Väinämöisen nimi, jonka luulisi olevan yhteydessä Väinäjoen kanssa, siihen myöskin ikäänkuin antaa vahvistusta. Mutta koko tarun tuntemattomuus eteläisessä runo-alueessa ja Väinämöisen nimenkin vääntynyt muoto Virossa ei tahdo sopia yhteen tämän oletuksen kanssa. Myös tämän tarun luonnonpohja; jos polvenhaavan runo siis on alkuperäisesti suomalainen, tuntuu tätä nykyä selviämättömän hämärältä. — Täytyy, kun täytyykin, jättää sen arvoituksen arvaaminen vastaisille tutkijoille.
i. Väinämöisen syntyminen.
Salmin kihlakunnassa tavataan kanteleen synty välistä yhteydessä niin sanotunIron runonkanssa. Siinä näet Iro neito, pidettyänsä pitkän pyhyyden, syöpi marjan ja synnyttää sen vaikutuksesta kolme poikaa: Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukamoisen. Nämät kohta rakentavat laivan, lähtevät merelle ja puuttuvat kiinni haukeen, josta tehdyllä kanteleella sitten Väinämöinen soittaa.[1573] Tavallisemmin on kuitenkin mainituilla seuduilla sekä Aunuksessa Iron runon jatkona kilpakosinnan, Vipusessa käynnin ja Sammon ryöstön sekoitus. Aivan selvästi näkyy, että molemmat nämät yhteydet, jotka vaan tavataan niin pienellä alalla, niin epäiltävässä runopaikassa ja, ainakin jälkimmäinen, niin sekavassa tilassa, ovat satunnaiset.
Kumpaisessakin yhteinen Iron runo on toisinto lännempää saadusta, ylen harvinaisesta Väinämöisen syntymästä.[1574] Tätä tunnemme oikeastaan vaan kaksi kappaletta; lisäksi voi kuitenkin vielä lukea muutamiin taudin syntyihin eksyneet samallaiset alut: että sulhasille vastahakoinen neito viimein syökseytyy mereen ja siellä tulee raskaaksi tuulen, Turilaan t. veden ukon kautta.[1575]
Meille säilyneessä katkonaisessa, sekavassa muodossa on tämä taru vaikea tutkia. Ganander'in saamassa kappaleessa on nähtävästi Väinämöisen isä astunut poikansa sijaan, jommoinen vaihto kansan muistelmissa ei ole harvinainen. Tämän arvelun vahvistavat hänen nimensä. Iki-Turilas toisissa toisinnoissa on juuri se, jonka yhtymisen kautta Ilman immen kanssa Väinämöinen syntyy. "Kave ukko, Pohjan herra" puolestaan on nähtävästi alkuaan ollut "Kave eukko, Pohjan neito". Tässä ovat siis isän ja äidin nimitykset sulaneet yhdeksi. "Parkka-äijä" Blomqvist'in kappaleessa muistuttaa Pellervoisen runosta, jossa Sampsa "parkassa" l. laivassa makaa, ennen kuin Ahti hänet haettaa. Sekin viittaa, samoin kuin Turilas, veden haltijaan, joka siis lienee täydestä syystä pidettävä Väinämöisen isänä. Äiti mainitaan samassa kappaleessa Pohjan neidoksi, muutamassa taudin synnyssä sitä vastoin Ilman neidoksi, joka näkyykin olevan alkuperäisempi. Edellinen nimi on mahtanut tulla sen kautta, että Louhiatar, tautien emo, jonka kanssa Väinämöisen äiti niin usein sekoitetaan, monesti sanotaan Pohjolan emännäksi.
Tässä siis Väinämöinen, samoin kuin yhdessä kosintarunossa, ilmautuu läheisessä suhteessa Ilman neitoon.[1576] Jälkimmäinen runo on epäilemättä edellisen emä, koska se erimuodoissaan tavataan niin laajalta ympäri Suomen, vieläpä Virossakin asti. Nähtävästi kansa tahtoi mainiolle sankarilleen myös saada mainion synnyn, ja silloin maan kuulu, veden valio, taivaan kaarella loistava neito, jonka kanssa Väinämöinen jo ennen oli yhteyteen saatettu, oli lähinnä tarjona.
Salmin kihlakunnan toisintoon on vaikuttanut legenda neitsyt Maariasta, joka marjan syötyään synnyttää pojan. Siellä ilmautuu myös Väinämöiselle kaksi veljeä, samat, jotka läheisen Ilamantsin runoissa niin usein ovat ikilaulajamme retkikumppaleina sekä Sammon ryöstössä että kanteleen synnyssä. Arvattavasti onkin juuri tämä seikka pääasiallisesti sen kolminaisuuden aikaan saanut. Kuitenkin on myös toinen seikka voinut olla myötävaikuttamassa. Muistakaamme Skandinavein jumalaistarussa niin usein ilmautuva kolmiluku, erittäin Völundar-qvidan kolme veljestä; muistakaamme myös yhden Korpiselän[1577] runon kolme veljestä, joilla on melkein kullakin sama virka kuin Völundar'in tarinassa. Saman tapaisia myös tavataan joskus Inkerin ja Viron runoissa.[1578]
j. Kanteleen synty.
Edellisessä olemme nähneet kaikki yhteydet, joissa kanteleen synnyn voi tavata, myöhemmiksi kokoon-panoiksi. Nyt olisi siis vuorostaan tämä runo tutkittava eriksensä.
Painetussa Kalevalassa ilmautuu se kahdessa paikassa, ensin Sampo-retken välitapauksena, sitten uudestaan Sammon ryöstön onnistumisen jälkeen. Edellisellä sovituksella, niinkuin tiedämme, on perustuksensa muutamista Vienan läänin kylistä saaduissa kappaleissa; jälkimmäinen sitä vastaan on varmaan Lönnrot'in keksimä, hän kun tahtoi käyttää toisenkin tarjona olevan kauniin toisinnon. Edellinen edustaa Venäjän Karjalassa ynnä useimmissa Suomen runoalueen osissa yleisen laulutavan;[1579] jälkimmäinen on pää-asiallisesti Inkerin piirin sekä Viron runoin mukainen.[1580] Kuitenkin on Lönnrot tähän myös sekaan pannut osia yhdestä uudesta vesasta, joka oli versonut edellisestä toisinnosta.
Tässä muodostuksessa, joka on Vienan rajaryhmälle omituinen ja aina vaan Sampo-runon yhteydessä tavattava, Väinämöinen Pohjolasta tultuansa taikkapa itse Pohjolassa taottaa Ilmarisella haravan, kokoo merestä ruo'on ruutut, kaislan kaitut, saapi niiden muassa myös kappaleen kalan ruotoa ja laittaa siitä kanteleen.[1581] Tämän vaihdoksen synnyn selittää meille tuo muistutuksessa mainittu Akonlahden runo. Siinä näet Väinämöinen, Pohjolasta tultuansa, laulaa ihmeellisen kuusen ja astuu Ilmarisen pajaan kaikkein täydellisempäin runoin tavalla; mutta sitten ei hän käskekään veljeänsä Pohjolaan, vaan sen sijaan teettää hänellä haravan. Nähtävästi oli jo unohtunut Ilmarisen luona käymisen oikea tarkoitus, jota kuusen luominen vielä viittaa, ja uusi tehtävä pantiin sijaan, koska ei Väinämöisen sopinut kuitenkaan turhaan tulla kuuluisan sepän puheille. Haravan taottaminen meren läpivetämistä varten oli silloin hyvin käsillä olevainen täyte. Samassa Akonlahden kylässä, niinkuin parissa muussakin samaan ryhmään kuuluvassa, oli muutenkin tämä oikeastaan Lemminkäisen surmavirrestä otettu seikka tullut Sampo-jaksoon liitetyksi; Pohjolan akka näet muutamissa toisinnoissa korjaa meressä ajelevan Väinämöisen maalle haravalla, jonka Ilmarinen on takonut.[1582]
Paitsi tätä löytyy toinen pohjoisesta toisinnosta syntynyt haaramuodostus, sekin niin-ikään ilmautuva melkein yksistään Vienan läänissä ja ylen harvinainen. Se tavataan enimmiten Vipusen runon yhteydessä.[1583] Väinämöisen vene siinä ei tartu haukeen, vaan luotoon, josta löydetään sorsan luita, kalan ruotoja, ja niistä kannel pannaan kokoon. Useissa näistä runoista tavattavat värssyt:
Siihen puuttuiPohjanpursi,Vene Väinölän väsähtyi,
selittävät tämän muodostuksen synnyn, nimittäin Sampo-retkellä taulaluotoon tarttuvan Pohjolan laivan ja haukeen puuttuvan Väinämöisen purren sekoituksen kautta. Sama sekoitus nähdään myös parissa seudun Sampo-runossa.[1584]
Itse pohjoinen emäruno ilmaantuu pää-asiallisesti senkaltaisena kuin se on painettu. Joskus vaan nähdään alussa venepuun hakeminen purren itkun sijasta; se muodostus on kuitenkin kovin harvinainen ja nähtävästi satunnainen.[1585] Sama on muutamien toistenkin seikkain laita, joista merkillisimmät ovat: puhe veneen kanssa veteen laskeumisesta ja vedessä kulkemisesta ilman avutta[1586] — kysymys onko vene yhtä kantava kuin kaunis[1587] — vesille lähtijän sanat[1588] — neitosten ihmettely Väinämöisen laulamisesta vesillä[1589] — kosken sanat[1590] — keskustelu hauin halkomisesta ja keittämisestä[1591] — kanteleen lähettäminen Pohjolaan soitettavaksi[1592] — kyynelten poimiminen[1593] sekä viimein laulun vaikutus vuoriin ja kiviin.[1594]
Painetussa Kalevalassa ovat kaikki kolme pääsankaria mukana kanteleen synty-retkellä. Lemminkäisen läsnä-olo perustuu kuitenkin, niinkuin jo tiedämme, oikeastaan ainoasti yhteen Ganander'in säilyttämään katkelmaan.[1595] Tavallisemmin on kolmantena miehenä Joukamoinen; mutta sekin muodostus on varsin ahtaasen piiriin rajoitettu.[1596] Vähää yleisemmin on Väinämöisen apulaisena ainoasti Joukamoinen t. Joukahainen.[1597] Vaan kaikkein useimmissa kanteleen synnyn kappaleissa on Väinämöinen ainoana mainittuna sankarina.[1598] Tämä on siis epäilemättä vanhin muodostus, joten myös Ilmarisen asettaminen airoille ja toisten kumppanein turhat yritykset sekä hauin tavoittamisessa että kanteleen soitannossa nähdään myöhemmiksi lisäyksiksi. Edellisten syntyyn on mahtanut vaikuttaa Sampo-retken esimerkki, jolla kaikki samalla tavoin yrittävät iskeä Pohjan kotkaa.
Pohjoisen kanteleensynnyn yleiset piirteet ovat siis seuraavat: veneen valitus — erilaisen kansan asettaminen veneesen[1599] — ensin vanhain, sitten nuorten soutu — kulun vauhdin kuvaus — erilaisten vesien kulkeminen — haukeen tarttuminen — hau'in pyytäminen ja kanteleen kopan rakentaminen siitä — kanteleen muiden osien alku — muiden soiton-yritykset — Väinämöisen oma soittaminen ja luonnon ihastus — Väinämöisen itku.
Eteläisen toisinnon muoto on ennen kerrottu.[1600] Oinaan juttu siinä on silminnähtävästi myöhempi lisäys, sillä, vaikka sen sarvi viedään sepälle kanteleen aineeksi, ei se tulekaan yhtään käytetyksi. Sama alku lauletaan paitsi sitä yleisesti Virossa erirunona, melkein aina sillä jatkolla, että sarvesta taotetaan sepällä hevonen ja satula, joilla kosiin mennään.[1601] Lisäkkeen tulon sieltä viitanneekin se värssy inkeriläisessä, että oinas oli saatu työllä Vironmaalla.
Jos nyt molemmat toisinnot näin karsittuna ja puhdistettuna vertaamme toisiinsa, niin huomaamme pää-erotuksen olevan siinä, että pohjoisessa kantele tehdään hauin päästä, eteläisessä koivusta. Edellinen aines tietysti myös vaatii koko tuon etelässä tähän kuulumattoman veneretken. Kumpi näistä molemmista on alkumuoto? Pohjoisen puolesta näkyisi se seikka puhuvan, että siinä metsän ja veden jumalatkin tulevat kuultelemaan, eteläisessä ainoasti elävät sekä ihmiset; edellinen siis tuntuu olevan vanhemmalla, muinaistarullisella pohjalla. Mutta jälkimmäinen sitä vastaan on niin paljon yksinkertaisempi, että sen synty täydellisemmästä olisi vastoin kaikkia kansanrunoin kehityksessä muutoin vallitsevia sääntöjä. Myös on huomattava että veneretkikin on tavallinen Inkerin alueessa, vaan aina erillään kanteleen synnystä. Sen lisäksi tulee viimein että muutamat Pohjois-Suomesta saadut kappaleet, joissa jumalat ilmautuvat, muuten rakennuksessaan ovat eteläisten kaltaiset. Merkillisin on yksi Ganander'in painattama, siis jo viime vuosisadalla, luultavasti Pohjanmaalta saatu, jossa Väinämöinen kalliolla rakentaa kanteleen, kopan koivusta visaperästä, naulat tammen oksista.[1602] Katkelma, jonka Gottlund toi Norjan Suomalaisista ja joka siis on 300 vuotta vanha, tosin on alkua vailla, josta voisi kanteleen syntytavan nähdä; mutta siinä veden emäntä nousee ihailemaansokeanmiehen soittoa, joksi Väinämöinen aina sanotaan etelässä.[1603] Syytä on siis olettaa, että ylimalkainenkin rakennus on noudattanut jälkimmäistä laulutapaa. Pienempiä jälkiä paitsi sitä löytyy varsin paljon.[1604]
Arvokkaan lisän tämän kysymyksen ratkaisemiseen antavat tietysti myös kaikki tiedot, mitkä meillä voivat olla puheen-alaisen runon leviämisestä. Vienan läänissä usein tavattava säe, jossa kerrotaan, kuinka veden emäntä "vattalolle l. vattarollevaivoaksi" ja joka Suomen puolella myös usein nähdään vääntymättömässä, alkuperäisessä muodossansa "Vattallehen l. vahtallehenvaivoaksen", näkyy varmaksi tekevän, että ainakin ne kappaleet ovat tulleet läntiseltä haaralta.[1605] Muista, joissa se värssy ei löydy, voipi sitten ex analogia tehdä saman päätöksen. Samoin tavataan usein ne säkeet, joissa Väinämöinen käy istumaan purteensa, "niinkuin Suomen suolasäkki,Tukulmantupakkamassi." Kulun suunnasta Suomen rajain sisällä voipi kenties toinen seikka olla jonkunlaisena osviittana. Monesti, joskus myöskin Pohjanmaalla, tehdään kielet "jouhistauveh-hevosen". Tämä uveh-sana, joka oritta merkitsee, kuuluu sekä Karjalan että Vepsän kieleen ja tavataan myös Suomen kreikan-uskolaisissa Laatokan pohjoispuolella.[1606]
Kaikesta tästä näkyy siis voitavan päättää että pohjoisempanakin Suomessa laulettiin ennen aikaan päärakennukseltaan Inkerin tapainen kanteleen synnyn laji, jonka ainoana tähdellisempänä eriäväisyytenä vaan oli jumalien läsnä-olo. Hauin ottaminen ainekseksi ynnä kaikki, mitä siitä johtui, on silminnähtävästi myöhempi muodostus, arvattavasti syntynyt Laatokan kreikan-uskoisissa rantalaisissa.
Ensimmäisen aiheen uudemman toisinnon syntyyn mahtoi antaa kanteleen oma, hauin pään tapainen muoto, jossa naulat hyvin voitiin käsittää hampaiksi.[1607] Luonnollinen ajatuksen johto siitä oli sitten, että hauki piti pyydettämän, ennen kuin siitä taisi kalun tehdä. Tämä ajatus saattoi tulla sitä helpommin, koska Väinämöinen vanhassa tutussa tulen synnyssä usein ilmautuu kalojen, muun muassa hauinkin pyytäjänä. Enemmän vielä kehitti laulun tutustuminen novgorodilaiseen Sadko kauppiaasen, jonka seikkailun liittäminen tähän luonnollisesti tuli välitetyksi hänen taitavan kanteleen-soitantonsa kautta. Hyvänä todisteena lainaamisesta ovat melkein sanasta sanaan yhtäläiset kysymykset, mihinkä laiva on kiinni käynyt.[1608] Viimein otettiin pikkuseikkoja kuvauksen täydentämiseksi ja runon pitentämiseksi sieltä täältä. Purjehduksen erikohdat löytyvät jo enimmäksi osaksi inkeriläisessäkin veneretkessä.[1609] Kanteleen ainesten luettelo muodostui nähtävästi sen mukaan kuin loitsussa jo ennen laulettiin käärmeen synnystä.[1610] Väinämöisen kyynelten viereminen on luultavasti otettu niistä inkeriläisistä ja virolaisista balladeista, joissa samalla tavalla kadonnutta poikaa tai tytärtä itketään. Veneen valitus, joka ei löydy sekään kaikissa kanteleen synnyn kappaleissa,[1611] on silminnähtävästi mukailus purtta varten haetun tammen puheesta. Erittäin on Virossa laulettu toisinto hyvin läheinen. Siinä näet metsässä kävelijä kuulee tammen itkevän ja saa tiedustellessaan sen selityksen, että kaikki muut puut käytetään johonkuhun tarpeesen, itkijä yksin on jäänyt joka tuulen turjutella, vihman vingutella.[1612] Yhdessä kappaleessa Tartonmaalta[1613] tammi vielä lisää: "mato juureni makasi". Sama matojen-makaaminen, lintujen lepääminen sanotaan Inkerinkin alueessa syyksi puun kelpaamattomuuteen laivan aineksiksi. Ne vastaavat silminnähtävästi noita säkeitä veneen valituksessa:
Matalimmat maan matosetAlla kaareni asuvat,Ilman linnut ilkeimmätPesän pielessä pitävät.
Mitä meidän nyt viimein tulee sanoa kanteleen synnyn ja soitannon yksinkertaisimmasta muodosta — onkos se alkuperäisesti suomalainen? Castrén, niinkuin tiedämme, luki sen niihin ikivanhoihin taruihin, jotka kansamme jo Aasiasta on tuonut mukaansa. Perusteena oli hänellä samallaiset käsitykset laulun vaikutuksesta Tatareissa.[1614] Kieltää ei voikaan, että joku yhtäläisyys on niissä olemassa. Mutta toiselta puolen on se seikka kovin arveluttava, ettei, ainakaan tähän asti, ole löydetty mitään senkaltaista varsinaisilta itäisiltä heimolaisiltamme. Näyttää siis siltä, kuin olisivat molemmat laulut syntyneet erillään toisistansa, suomalainen vasta Itämeren rannikoilla. Täälläkin taas runon suuri harvinaisuus ja vaillinaisuus Virossa[1615] antaa syytä kaikellaisiin epäilyksiin, jonka lisäksi tulee, että Väinämöisen nimi nähtävästi on siellä ollut vähän tuttu. Luultavimmalta tuntuu täten, että tarun ensimmäinen alku on lainattu. Mutta mistä se sitten on saanut alkunsa?
Epäilemättä on moni klassilliseen kirjallisuuteen perehtynyt ihmeellä huomannut, kuinka läheistä sukua Väinämöisen, soitannon ja sen vaikutuksen kuvaus on kreikkalaisen Orpheyn tarun kanssa. Aikojen ja paikkojen kaukaisuus on luultavasti kuitenkin kohta karkoittanut sen ajatuksen, että kreikkalainen vaikutus olisi mahdollinen. Kenties sietäisi asia yhtähyvin vielä hiukan tutkimista. Orpheyn taru kuuluu näet meidänkin aikoinamme olevan tuttu muhamedin-uskoisille, ylimalkaan vanhemmalla kannalla pysyneille Bulgareille Rhodope-vuoristossa.[1616] Siitä me voimme varmaan päättää, että se 900-1000 vuotta takaperin oli tässä kansassa, samoin kuin Byzantin Kreikkalaisissa yleinen. Mutta näiden molempien kanssa oli uudella Varjägein valtakunnalla sen ensimmäisinä aikoina paljon tekemistä. Vuonna 865 jo ilmautui 200 aluksen suuruinen laivasto Rurik'in kumppalien Askoldin ja Dir'in johdon alla Byzantin muurien edustalle. Oleg kävi samallaisella retkellä kerran, Igor kaksi kertaa, ja seuraavaltakin ajalta aina 1043:een asti mainitaan useita retkiä.[1617] Oleg'in retkestä erittäin on se varma tieto, että myös Suomalaisia (Tschudeja) oli mukana,[1618] ja arvattavasti oli useimmilla muillakin sama laita. Paitsi sitä tuli silloin joka vuosi Varjägein kauppalaivastoja, laskien Dnjepr-virtaa myöten alas, Kreikanmaalle, ja niissäkin saattoi olla suomalaisia kauppiaita mukana, koska Kiev'in ympäristölle perustettuihin kaupungeihin myös muiden muassa oli asutettu "Tschudein parhaat miehet."[1619] Tällä tiellä on siis taruja mahdollisesti voinut levitä Kreikasta meille asti, ja että joskus niin on tapahtunut, siitä on ainakin Suomen ja Venäjän saduissa sangen yleinen juttu Odysseystä ja Kyklopeista (tietysti muuttuneilla nimillä) epäilemätön todistus. Skandinavein taruissa on kyllä myös yhtä toista samallaista,[1620] mutta yhtäläisyys ei ole kuitenkaan ylimalkaan niin suuri, että olisi syytä ajatella itse runon aineen lainaa sieltä. Yhtähyvin ei voi olla huomaamatta jotain vähäisempää vaikutusta siltäkin puolelta. Kantele sangen useassa runokappaleessa sanotaanharpuksi, ja tapa, jolla sen soittaminen joskus kuvataan, sopiikin todella yksistään mainitulle germanilaiselle soitolle. Arhipan runossa esim. Väinämöinen
Pani ponnen polvillehen,Kären käänsi taivosehen.[1621]
Virossa, niinkuin tiedämme, kanteleen kielet tehdään Vanemuisen tyttären Jutan hiuksista.[1622] Tällä Jutalla, niin Virolaiset vielä tarinoivat, oli lemmitty, nimeltäEndel, Ilmarisen poika. Tämä kuoli ja yksin jäänyt impi itki niin ylenmäärin, että kyyneleistä syntyi Endlajärvi. Saman sulhasen nimi ilmautuu joskus harvoin myös Inkerin kanteleen-synnyssä. "Enteliepänäköinen" on silloin se sokea poika (Väinämöinen), joka ihastuttaa koko luonnon soitollaan.[1623] Jutan (= Sagan) hillitsemätön suru nuoren ylkänsä ennen-aikaisesta poismenosta voisi olla kaikua skandinavilaisesta tarusta, jonka mukaan Nanna itkee rakasta Balder'iaan. Siinä tapauksessa ei olisi mahdoton, ettäEndelolisi väännös toisen Odin'in pojan, Heimdal'in nimestä.[1624] Huomattava on, että juuri hän, yhdessärunouden suojelijanBragen kanssa, lähetetään Idun'ilta tiedustamaan tulevia kohtaloita, silloin kun jumalille oli tullut ensimmäinen aavistus Balder'ille pian tulevasta turmiosta. Mutta Idun oli kaikkitietävä, aivan kuin Juttakin hunnustaan luki ainakin tapahtuneet seikat.