Pienempinä yhtäläisyyksinä lisättäkööt tähän vielä: että täälläkin joskuskotka kantaa sankaria, niinkuin Wäinämöistä,[657] että eräälle pariskunnalla rakennetaan Pohjolan häätuvan kaltainen,pilviin saakka ulottuva, kullalla ja hopealla koristettu uusi teltta.[658] Niin myös tuo Castrénin jo huomauttama ylimalkainen suuri rikkaus jaloista metalleista ja silkistä sekä monet alin-omaiset loitsimiset. Viimein vihdoin useammat kaikille saduille yhteiset kohdat: neitoin lentäminen joutsenpuvussa y.m. Huomattava on sitä vastaan ettei Tatarein eikä Kirgisein häälauluilla ole vähintäkään yhtäläisyyttä Kalevalassa olevien kanssa_.[659]
c. Mongoleissa.
Myöskin mongolinsukuiset Burjatit Irkutsk'in seuduilla tuntevat monesti kerrotun luomistarumme. Alussa, sanovat he, oli ääretön meri, ja sen pohjassa mutaa sekä savea. Jumala käski valkoisen kakertajan sukeltamalla noutaa ylös näitä aineita. Kakertaja ne levitti meren pinnalle mantereksi, jolle sitten kasvoi kaikellaisia kasveja.[660] Heillä on niin-ikään sama taru, kuin Tatareilla, ihmisen luomisesta. Siinä he vaan hiukan poikkeevat, että paha henki ei houkuta vartioivaa koiraa pois turkin lupauksella, vaan karkoittaa hänet hirmumyrskyllä.[661]
Niinkuin tiedämme ovat Mongolit nyt Buddhan-uskolaisia. Yllämainitut kertomukset, jotka eivät Buddhalaisten luomistarun kanssa ole missään yhteydessä,[662] ovat siis taikka vanha muisto entisiltä noita-uskonnon ajoilta, taikkapa myös tatarilaisilta naapureilta saadut.[663] Mongolien nykyisessäkin opissa on kuitenkin yksi merkillinen seikka, jota ei saata olla puheeksi ottamatta. Buddhan-uskonnon mukaisessa luomistarussa on näet puhe ihmeellisestäSambu-baraka-nimisestä puusta, joka kasvaa keskellä suurta merta ja jonka makeat, suuret hedelmät ovat taivaan haltijoitten ravintona.[664] Tätä puuta tahtoi jo Grimm[665] aikanaan nimen puolesta vetää meidän Sammon verroille, eikä voi kieltää, että siinäkin selityksessä on yhtä ja toista viehättävää. Onhan muutama Sampoon kuuluva seikka nähtävästi likeisessä yhteydessä suuren tammen kanssa. Jälkimmäisenkin oksat antoivat ikuisen onnen, latvat ikuisen tai'an, lehvät ikuisen lemmen. Kumpaisenkin kappaleita (muruja, lastuja) putoo mereen, jossa tuulen ajona kulkevat ja viimein saapuvat rannalle ihmisten käytettäviksi.[666]
Mongolien sankarilauluissa Bogdo-Dschangar'ista[667] ja Bogdo-Gässär-khan'ista[668] on yleisen luonteen puolesta joitakuita yhtäläisyyksiä tatarilaisten ja suomalaisten runoin kanssa. Niissä ilmautuu sama mielikuvituksen suunnattomuus. Dschangar'in palatsin huippu esim. on vaan kämmenen vertaa matalampi ilman kantta; Khongor-sankarin selkälihasten väliin katoisi kameli kuormineen näkymättömiin; kaksi urosta pitää puoltansa kahden kesken kuusi vuotta lakkaamatta 7,000 vihollista vastaan; Scharra Gurgo hallitsee 70 miljonaa maata y.m. Myöskin nähdään sama komeus: kultaa, hopeaa sekä silkkiä loistaa kaikissa kaluissa ja puvuissa. Mutta siihen loppuukin vertaamisen tilaisuus; aineesensa ja tapausten eriseikkoihin nähden ovat mongolilaiset laulut tatarilaisistakin hyvin erilaiset.
III. Kalevalan kaltaiset aineet indo-germanilaisessa heimokunnassa.
Kaukaisilta Itämailta on meidän nyt taas palaaminen takaisin Suomen kansan likirajoille. Me olemme koettaneet poimia kokoon ne yhteiset, vanhasta kodista tuodut muistot, jotka vielä säilyvät avaralle hajonneen heimomme monissa haaroissa sekä sen kaukaisemmissakin sukulaisissa. Mutta yhtäläisyys käsitteissä ei riipu yksistään yhteisestä sukuperästä ja yhteisestä alkukodista. Pitkällinen yhdessä-eläminen ja tiheä kanssakäynti voi usein tehdä naapuruksina asuvain, toisilleen aivan vieras-sukuistenkin kansain maailmankäsityksen ja tarut, niinkuin myös niille perustuvat kansanrunot sangen yhtäpitäviksi. Senvuoksi emme saa päättää tutkimusretkeämme ural-altailaisen sukukunnan piirihin, vaan on se välttämättömästi vielä jatkettava Suomalaisten kanssa jo ikivanhoista ajoista likeisissä suhteissa olleen indo-eurooppalaisenkin heimokunnan alalle.
a. Germaneissa.
Ennaltakin voisi jo luonnollisista syistä arvata, että Suomalaisissa liikkuville taruille ei voi missään indo-eurooppalaisessa kansakunnassa löytää niin paljon ja niin läheisiä vastineita, kuin Germaneissa, joiden vaikutuksen alla meidän kansamme on ollut hamasta tietyn historian alusta. Tarkempi tutkimus näyttääkin tämän ennakkopäätöksen täydeksi todeksi.
Kohta Kalevalan ensimmäisen käännöksen ilmauttua, Saksalainen Grimm[669] jo huomautti melkoisen joukon yhtäläisyyksiä tässä suomalaisessa runoelmassa ja Germanein taruissa, esim. Sammon ja Grotte-myllyn, viisauden taistelut Wäinämöisen ja Joukahaisen sekä Odin'in ja Vafthrudner'in välillä, Wäinämöisen käynnin Vipusen vatsassa ja Odin'in Valan haudalla y.m. Samoin Castrén[670] toi uudestaan esiin nämät samat vertailut, osoittaen sen lisäksi vielä suuren sukulaisuuden Lemminkäisen surman ja Balder'in kuolon, Pohjolan emännän Louhen ja Asain vihollisen Lokin, Kalevalan pääsankarin Wäinämöisen sekä Germanein ylijumalan Odin'in luonteen ja tointen välillä. Myöhemmin on maisteri Alcenius[671] lähemmin ja laveammassa määrässä selittänyt Lemminkäis-runoin yhdenkaltaisuuden Balder-tarun kanssa ja provessori Donner täällä,[672] akatemikko Schiefner[673] Pietarissa, sekä herrat Schott[674] Mannhardt[675] ja Kuhn[676] Saksassa kukin keksineet lisäksi muutamia uusia yhteenvivahtavia piirteitä. Näihin edellisiin töihin niinkuin myös uusiin lähdetutkimuksiin perustuu tässä nyt seuraava vertailus.
Merkillinen on Germanein (samoin kuin ylimalkain Indo-Eurooppalaisten) jumalaistarussa taipuvaisuus kolmilukuun. Luomisjutussa ja myös joskus muuallakin näemme yksissä toimissa Odin'in (ilman), Hoenir'in (veden) ja Lokin (tulen), joita jättiläisissä vastaavat Kári (tuuli), Oegir (vesi) ja Logi (tuli).[677] Juuri samallaisen kolminaisuuden, vaikka vielä vähemmin täydellisesti personoittuna ja luonnonperustuksestaan eronneena tapaamme suomalaisessa raudansynty-runossa:
Ilma on emoja ensin,Vesi vanhin veljeksiä,Rauta nuorin veljeksiä,Tuli kerran keskimmäinen.[678]
Tässä on vaan käytännöllisen tarpeen tähden rauta pantu lisäksi nuorimmaksi veljeksi ja ilma sen sijaan muutettu kaikkien emäksi. Kári-jättiläisen lapsina mainitaan sittenFrosti(pakkanen), Jökull (jäätikkö), Snör (lumi) y.m.[679] Näistä on kumminkin ensimmäisellä suomalainen vastineensa. Pakkasen luvussa[680] sanotaan näet pakkanen "Puhurin pojaksi". — Myöhemmin tuo alkuperäinen germanilainen jumala-kolminaisuus muuttui osittain toiseksi. Odin (ilma) pysyi paikallaan; mutta Hoenir'in (veden) sijaan tuli Tyr tahi Freyr (molemmat auringon jumalia) ja Lokin ruvettua Asain viholliseksi, otti Thor (ukkonen) hänen asemensa.[681] Jumalain kolminaisuuksia vastasivat sitten myös samallaiset sankaritaruissa; niin esim. Völunder-laulun kolme veljestä: Völunder, Eigil ja Slagfidr. Ensinmainittu näistä oli kuuluisa seppä, toinen tarkka joutsimies. Kolmannesta eivät vanhat tarinat tiedä mitään erinäistä taitoa mainita; mutta myöhemmistä, siihen vivahtavista saduista päättää Simrock, hänen olleen syvä-oppisen lääkärin, s.o. muinais-ajan käsityksen mukaan loitsijan.[682] Selvä on myös veljesten synty tuosta ensimmäisestä jumala-kolminaisuudesta; sillä Odin oli runoin ja loitsuin taitaja, Hoenir nimitetään "nuolikuninkaaksi" ja Völundr on seppänä tulen hallitsija samoin kuin Loki, paitsi sitä samassa myös vasaramies niinkuin Thor. Toiselta puolen ei voi olla huomaamatta silmäänpistävää yhtäläisyyttä Kalevalan kolmen pääsankarin kanssa, joista Wäinämöinen oli paras loitsija ja lääkäri, Ilmarinen ijan-ikuinen takoja ja Lemminkäinen on ainoa sankarirunoelmassamme ilmauva metsästäjä.[683] Painetussa Kalevalassa he eivät tosin, ainakaan kaikki kolme, tule esiin veljeksinä, mutta useissa toisinnoissa kerrotaan heidän syntynsä yhdestä emosta,[684] ja yksi Europaeus'en tuoma runopalanen kuvaa kunkin omituiset toimet tällä tavoin:
Kolm' oli meitä veljeksiä:Toinen kaaren kalkuttaja,Yks oli hirven hiihdännässä,Kolmas venon veistännässä.[685]
Huomatkaamme että luomisessakin on kolme osallisna, nimittäinWäinämöinen ja Ilmarinen, sekä, kumminkin oman puheensa mukaan,Joukahainen.
* * * * *
Ruvetkaamme nyt tällä perustuksella tarkemmin vertaamaan kutakin meidän sankareistamme vastineisinsa Germanein taruissa.
Ensisilmäykseltä tosin näyttää tyyni, vakaaWäinämöinen, "Suvantolainen", ihan toisellaiselta kuin Odin l. Vodan, jonka nimikin, niinkuin on selitetty, osoittaa vimmaa (Wuth), ja joka ennen muinoin sotatanterilla riehui sekä vielä nytkin kansan luulon mukaan myrskyisinä syksy-öinä kauhealla pauhinalla ratsastaa läpi ilman joukkionsa kanssa.[686] Mutta molempien perusteena on kuitenkin samailma; se on Odin'in valtakunta, se on Wäinämöisen synnyttäjä. Germani on vaan luonteensa mukaan enemmän vetänyt näkyviin ilman rajun puolen, Suomalainen sitä vastaan tyynen. Huomattava on sen lisäksi, ettei Odinkaan edusta turmiollista myrskyä, vaan sitä, joka asettaa vaihtelevat säät vakavaisiksi. Tästä selviää, kuinka hänestä voitiin sanoa, että hän sanallaan tyynnyttää meren aallot,[687] samoin kuin meilläVäinämöisen tieksisanotaan venejuova tyyneksi tulleella järven selällä. Alkuansa oli Odin myös päivänpaisteen ja viljavuuden suoja, vaikka se virka sitten siirrettiin Freyr'in omaksi. Wäinämöinen on Kalevalassa yhä vielä maanviljelyksen keksijä ja suojelija. Mutta eivätpä ole myös Odin'in sotaisat työtkään hänelle aivan oudot. Sen osoittavat jo vähän hänen taistelunsa Pohjolan kansaa vastaan; sen todistaa vielä enemmän seuraava loitsurunon pala:
Vaippa vanhan Wäinämöisen,Kaapu kauka-Lappalaisen,Sepä tänne tuotakohonSuurilta sotakeoilta.Veripellon pientarilta,Jonka suojasta sotisin,Jonka tappelen takoa.[688]
Juuri tämä pitkä, leveä kaapu on Odin'in ainainen tunnusmerkki ja hänkin joskus käyttää sitä mielisankareinsa suojelukseksi. Niin esim. pisti hän Hadding-kuninkaan sen alle peittoon ja kuljetti hänet kanssansa merien, maitten yli.[689] Tuulen hallitsijana oli Odin'illa valtaa merenkin yli; kuitenkaan ei hän ollut oikeastaan veden, vaan pikemmin merenkulun jumala. Hän osasi sanallaan kääntää pois tuulet ja asettaa aallot, etteivät tehneet aluksille vahinkoa.[690] Hänen omakseen arvelivat monet Skidbladnir-laivan,[691] jolla aina oli myötätuuli, minne ikinä se meni. Joskus ratsastaa taas Odin hevosellakin aaltoja myöten, samoin kuin Wäinämöinen ensimmäiselle Pohjolan retkelle lähtiessään.[692]
Vielä suurempi on yhtäläisyys Wäinämöisen ja Odin'in viisaudessa, niinkuin myös heidän runo- ja loitsutaidossansa. Syvän oppinsa osoitti jälkimmäinen esim.keskustelussaan Vafthrudnir-jättiläisen kanssa,[693] joka tuntuu aivan kuin toisinnolta meille tutusta kilpaväittelystä Wäinämöisen ja Joukahaisen välillä. Vafthrudnir'in kysymykseen, kuka hän on, vastaa hän, olevansaGangrader(matkailija) nimeltään, joka aivan vastaa Kalevalan kertomusta, että Wäinämöinen, Joukahaista kohdatessaan.
Oli teittensä ajaja,Matkojensa mittelijä.[694]
Vafthrudnir nyt vieraaltaan kyselee kaikellaisia taivaan ja maan kappalten nimityksiä. Sitten taas Odin vuorostaan tiedustelee jättiläiseltä noita syntyjä syviä, maailman alkuasioita, sekä myös viimeisten aikain salaisuuksia. Tässä näemme siis, aivan kuin Kalevalassa, edistymisen pintapuolisesta muistotiedosta syvempään syitten käsittämiseen. Kaikkiin osaa viisas Vafthrudnir vastata, paitsi viimeiseen kysymykseen. Tästä tuntee hän viimein kenenkä kanssa hän on sanasilla. "Kuoloon tuomitun huulilla", huudahtaa hän säikähdyksissänsä, "puhuin tietoni muinais-ajoista; mutta nyt on viisauteni tullut koetetuksi Odin'ia vastaan. Sinä oletikiviisain maailmassa!" Nämät loppusanat ovat melkein puustavista puustaviin samat kuin Wäinämöisen ainainen maine "tietäjä ijan-ikuinen". Vafthrudnir on säikähtynyt, senvuoksi että tietää tuhonsa olevan lähellä, sillä jättiläiset muuttuivatkiviksi, jos heitä viivytettiin puheilla, siksi kun päivä koitti. Näinpä Wäinämöinenkin viimein laulaa Joukahaiselle kivikengät jalkaan, hänen hevosensa rantakiveksi.
Viisautensa todisteita on Odin paitsi tätä myös jättänyt jälkimaailmalle vanhan Eddan Hávamál'issa (korkeassa laulussa), sekä Lodfafnir'in laulussa. Samaa tarkoittavat nähtävästi Wäinämöisen alin-omaiset loppumoraalit Kalevalassa ja niin-ikään hänen erikseen säilyneet sanansa_.[695] Mutta jos Wäinämöisen taistelu Joukahaisen kanssa oli paljoa syvempi germanilaista vastinettansa, niin ovat toiselta puolen nämät hänen viimeksimainitut lausehensa arkipäiväisintä laatua ja kaukana Eddan elämän-ohjeitten ylevästä jaloudesta.
Loitsutaitonsa oppi Odin silloin, kun hän yhdeksän[696] päivää, ilman syömättä, ilman juomatta, riippui Yggdrasil-saarnissa. Senjälkeen sanottiin hän loitsulukujen isäksi.[697] "Runoja osaan", kehui hän sitten, "joita ei edes kuninkaan puolisot taida, eikä mikään ihmislapsi".[698] Melkein sanasta sanaan yhtäpitävästi ylistää Kalevalakin vanhan tietäjänsä taitoa:
Ei ole laulut lasten laulut,Lasten laulut, naisten naurut;Ne on partasuun urohon,Joit' ei laula kaikki lapset,Eikä pojat puoletkana,Kolmannetkana kosijat.[699]
Myöskin osasi Odin, niinkuin yleisesti Suomen noidat, antaa ruumiinsa ma'ata kuolleena (lovessa), jolla aikaa sielu lintuna, kyynä tai kalana kulki kaukaretkillä.[700]
Yhtähyvin ei ollut Odin, vaikka niin suuri noita, kaikkitietävä eikä kaikkivaltias enempää kuin meidän Wäinämöinen. Hänen täytyi, jos tahtoi tietää tulevia asioita,kuulustella niitä kuolleilta. Vegtamsqvidassa ratsastaa hän Hel'in asunnoille (Tuonelaan) ja tulee Valan (velhon) haudalle. Hän herättää vainajan loitsuluvuilla jasauvallansakuolemanunesta, aivan kuin Wäinämöinen Vipusen tuuralla pistämällä. Vala on pahoillaan tästä häiritsemisestä. "Minua peitteli lumet, ja piekseli sateet, ja kasteli kasteet — kuollut olin jo kauan!" sanoo hän Odinille. Vipunen oli niin-ikään jo kauan maannut nurmen alla, niin että suuria puita oli kasvanut hänen päällensä. Tässäkin näemme siis jonkun yhtäläisyyden Kalevalan kanssa, vaikka muuten sivuseikat Wäinämöisen käydessä sanoja Vipuselta saamassa ovat sangen erilaiset. Eroitusta on myös siinä, että Odin lähtee Manalan majoille koko maailman säilymistä tai häviötä koskevilla asioilla, Wäinämöinen sitä vastaan aivan joutavan, yksityisen tarpeen tähden.
Loitsurunoin kanssa oli muukin runous likeisessä yhteydessä. Odin mainitaan senvuoksi yleiseenkin runo- ja laulutaidon keksijäksi. Kaikki, mitä hän puhui, oli rakettu semmoisiksi riimeiksi, joita nyt lauletaan ja sanotaan runoelmiksi; siitä syystä pantiinkin hänelle sekä hänen papeilleen nimisangesmede(runosepät).[701] Mutta niin suuressa määrässä, kuin Wäinämöisen, ei nähdä kuitenkaan enää Odin'in harjoittavan tätä taidetta; se oli tullut siirretyksi hänen myöhemmin muodostuneelle pojalleen Bragelle sekä hänen tyttärelleen Sagalle. Näistä ei ole kummastakaan mitään jälkeä suomalaisissa runoissa; mutta Virolaiset tuntevat Wanemuisen tyttärenJutan(jutt = juttu = saga), jonka hiukset otettiin kanteleen kieliksi ja jonka huntu näytti kaikki tapahtuneet seikat.[702] Löytyypä kuitenkin muutamia jälkiä siitä, että Odinkin ennen muinoin oli ollut suuri laulu- ja soittomestari.. Ne löytyvät enimmiten sankarilauluissa, joissa, niinkuin Mannhardt nerokkaasti on huomauttanut, usein vanhemmat jumalaistarun piirteet säilyvät, kauan sen jälkeen kun uskonnolliset laulut, kansan käsityksen aikaa myöten muuttuessa, jo ovat saaneet toisen muodon.[703] Gudrun-laulussa Horant laulaa niin lumoovasti, että sitä kuullaksensa pikku linnut herkeävät omasta viserryksestään, metsän elävät syömästä, kalat ja madotkin rientävät likemmäksi.[704] Mutta Hiarrandi, josta tämän Horant'in nimi on muodostunut, onkin yksi Odin'in liikanimistä. Saxon historiassa[705] taas sokea Hother, ihmiseksi tehty Balder'in veli ja surmaaja Höder, ihastuttaa ja viekoittaa kaikkia Balder'in leirissä laulullansa, soitollansa. Vaan sokea Höder, niinkuin Simrock näyttää,[706] on hyvin likeisessä yhteydessä tois-silmäisen Odin'in kanssa. Vielä lisätodisteena on ruotsalaisen vedenhaltijan Näck'in ihmeellinen soitanto, jolla hän voipi puita tanssittaa, koskia seisahuttaa; sillä Hnikar l. Nikuz ovat myös Odin'in liikanimiä, ja edellisellä hän, niinkuin tiedämme, tulee myrskyä asettamaan. Perusteena tällä Odin'in musiikkitaidolla on alkuaan myrskyn voimallinen sävel, jonka kuuluessa puut kumartavat, aallot nousee meren pohjasta.[707]
Tässä lueteltuin monien ja tärkeitten asiallisten yhtäläisyyksien lisäksi voimme viimein vielä tuoda esiin heidän nimiään yhteen liittävän seikan. Liivinmaan rannalla on näet pieni saari, jolla on kaksi nimeä; Viron ruotsinkieliset saarelaiset sanovat senOdinsöksi, Virolaiset puolestansaOsmasaareksi.[708] Mutta Osmalaiseksi Kalevala nimittää Wäinämöistä sangen monessa paikassa ja sille likeinenAsmundon Odin'in monien sivunimien joukossa lueteltu.[709]
* * * * *
Ilmarisellaei ole Germanein jumalais-tarussa oikein selvää vastinetta. Loki tosin on tulen hallitsija, niinkuin Ilmarinen sen pitelijä; Loki myös kyllä hankkii Asoille kaikki heidän kalleutensa: Odin'in peitsen, Thor'in vasaran, Freyr'in kultaharjaisen karjun, Freyjan kultavitjat y.m.; mutta hän ei niitä sepitä itse, vaan taottaa ne kääpiöillä.[710] Enemmän yhtäläisyyttä on Ilmarisella Thor'in, ukkosen jumalan kanssa, kun hän useimmissa tulensynty-luvuissa iskee
tulta taivahasta. Ilmarinen on niin-ikään takonut ilman kannen[711] ja virolaisen tarun mukaan[712] kiinnittänyt taivaan valot; Thor puolestaan on kumminkin kiinnittänyt Örvandil'in varpaan sekä Thiassin silmät tähdiksi taivaasen ja Mannhardt tästä tahtoo päättää, että hänet entisinä aikoina on mahdettu pitää auringonkin (taivaan suuren silmän) asettajana paikoillensa.[713] Onpa muutamia saksalaisia lauluja, vaikka kyllä myöhäisempiä, joissa on puhetaivaallisesta sepästä.[714] Tämä ilman rautio ei kuitenkaan välttämättömästi tarkoita Thor'ia. Asuivat alkuaan pilvi-vuoressa myös kääpiöt, jotka olivat kuuluisat takomistaidostansa. Muutaman tarun mukaan olivat heauringon ja kuunsepittäneetja ne taivaan kanteen kiinnittäneet.[715] Erittäin on mainittu yksi heistä, nimeltäLofar l. Loft(= ilma), siis nimeltään meidän sepän kaima.[716] Perijuurtansa oli yllämainittu mainio takoja Völunderkin alfein s.o. kääpiöin sukua.[717]
Kaikki nämät yhtäläisyydet rajoittuvat kuitenkin ainoasti yleisimpiin piirteisin; ihan toiseksi sitä vastaan muuttuu asian laita, niin pian kun me, jumalaistarut jättäen, siirrymme sankaritarinain alalle, joissa entiset jumalalliset olennot jo ovat vedetyt alas maan päälle täysiksi ihmisiksi.
Vilkinatarina (Vilkina-saga) kertoo meille, kuinka Vilkinamaan kuningas Vilkinus eräällä meriretkelläänihastui kauniisen veden neitoon, josta hänelle syntyiVade-jättiläinen.[718] Tämä, sitten vuorostaan naituansa, sai pojan, nimeltä Velint ja päätti siitä tehdätyöntekijän, ei sotasankaria, sillä hän oli itsekin rauhan mies. Hän antoi hänet siis oppiin kahden kääpiön luokse, jotka asuivatKallovan(l. myös Ballovan) vuoressa. Nämät osasivat raudasta, kullasta sekä muista metalleista takoa vaikka mitä kaluja tahansa. Heidän johtonsa alla oppi Velint niin taitavaksi sepäksi, ettei maailmassa missään hänen vertaansa. Kerran hän läksi matkoille ja tuli meren rannalle. Siellä hänkoversi ison puun onteloksi, astui sen sisään kaluineen päivineen jakulki näin tuulen työntämänä, aaltoin ajelemana Pohjoiseenpäin, siksi kun saapui Juutinmaan rannalle, Niding kuninkaan hoviin.[719] Täällä hän joutui kiistaan kuninkaan sepän kanssa, kumpi heistä olisi taitavampi, ja päätettiin, että Velint mestarityöksensä takoisi miekan, hoviseppä rautapaidan. Mutta kun Velint tahtoi taontaan ryhtyä, ei löytyneetkään hänen sepänkalunsa siitä kätköstä, maakuopasta, johon hän ne maalletullessaan oli talteen pannut. Nyt muisti hän oudon herran tulleen hänelle vastaan likellä sitä paikkaa, johon hän aarteensa piiloitti; tämä mies se varmaan oli kalut vienyt. Kaikki hovinherrat nyt kutsuttiin kokoon, mutta ei Velint tuntenut yhtään heistä varkaaksensa. Silloinhän takoi kultaisen kuvan, joka oli ihan sen herran näköinen, ja asetti sen etuhuoneesen. Iltahämärässä ohitse astuessaan huomasi kuningas siinä sen kuvan ja huusi iloisesti: "jokos olet, Regin, tullut takaisin retkeltäsi?" Niin hyvin oli kuva tehty varkaan muotoiseksi. Tällä lailla saatuaan kalunsa takaisin rupesi Velint vihdoin työhön.[720] Hän takoi kelpo miekan,johon kuningas suuresti ihastui. Mutta Velint ei ihastunutkaan; hän viilasi miekan puruiksi, pani nemaidon sekä jauhoinsekaan ja syötti vellinlinnuille. Näiden sonnan pani hän sitten ahjoon raudan lisäksi ja sai tällä tavoin syntymään miekan kahta vertaa kaunihimman.Kuningas jälleen ihastui suuresti; vaan Velint ei ihastunut, teki vielä kerran saman tempun. Näin syntyi vihdoin kolmannella kerralla miekka, joka myös tekijänsä tyydytti. Hän koetti sitä nyt sillä lajilla, että viskasivillahöytäleenveteen, joka, koska se hiljaa virtaa myöten kulkiessaan sattui miekan terää vasten, leikattiin kahteen puoliskoon.[721] Voitettuaan hovisepän pääsi Velint itse tämän virkaan ja takoi tästä lähtein Niding'ille kaikellaisia tarvekaluja. Lähdettiinpä sitten kerta kaukaiselle sotaretkelle ja huomasi kuningas iltaa ennen ratkaisevaa tappelua, että hänenvoitonkivensäoli unohtunut,joka aina tuotti onnea kaikissa sodissa. Tuskissaanlupasi kuningas tyttärensä sille, joka yön kuluessa hänelle tuon kiven toisi. Velint sen nouti kotoa ennen tappelupäivän koittoa, mutta eipä kuningas nyt tahtonutkaan täyttää lupaustansa. Seppä parka ajettiin pois maanpakolaiseksi ja kun hän, silmittömässä rakkaudessaan kuninkaan tyttäreen, kuitenkin vasten kieltoa tuli takaisin, leikattiin häneltä kinnersuonet poikki, niin ettei hän enää kyennyt astumaan. Näin vaivaisena täytyi hänen istua pajassansa ja takoa kuninkaalle. Mutta, raudan kiehuessa ahjossa, kiehui aina myös kostonhimo hänen sydämessään. Kun kuninkaan tytär kerran tuli pajaan, rikkimennyttä sormustansa laitattamaan,turmeli Velint hänet väkisin. Samoin hän sitten houkutti luokseen kuninkaan pienet pojat, tappoi ne jatakoi heidän luistaan juoma-astioita, kynttilänjalkojay.m.kuninkaan pöytää varten.[722] Viimein vielä hän laittoi itselleensiivet, kohottihe niillä kuninkaan ikkunan eteen ja ilmaisi kaikki kostotyönsä, jonka jälkeen lensi pois omalle maallensa takaisin.[723]
Ensisilmäyskin ilmaisee meille tässä koko joukon Kalevalaan vivahtavia seikkoja. Me tapaamme Ilmarisen takoman kultakuvan, vaikka tosin toisessa muodossa. Miekan sepityksessä on Velint aivan yhtä ankara teoksilleen kuin Ilmarinen kultaneidon taonnassa. Vaikka muut niihin hyvinkin ihastuvat, huomaa hän niissä yhä vikoja ja viskaa ne uudestaan ahjoon, lisä-aineksilla sekoitettuna, että tulisivat oikein erin-omaisiksi. Sammon takomista ei sovi tähän verrata, koska sen kuvaus painetussa Kalevalassa on juuri kultaneidon runosta otettu. Mutta Sammon alku-aineet ovat kaikkityyni tavalla tai toisella edustettuna.[724] Ohran jyvää ja maholehmän maitoa vastaavat raudan sekaan pannut jauhot sekä maito, joutsenen kynää linnut, joille sekoitus syötettiin, ja uuhen untuvakin tulee esiin tuossa villahöytäleessä, millä miekan terä koetettiin. Näillä yhtäläisyyksillä ei kuitenkaan liene kovin suurta todistusvoimaa, koska ne suomalaiseen Sampo runoon nähtävästi ovat tulleet toisista runoista, ja itse Sammon valmistuskin on myöhempi muodostus. Sammon ihmevoimaa ja sen hankinnasta luvattua neitoa muistuttaa tuo juttu voittokivestä, vaan ei tämä yhtäläisyys yhtähyvin liene muuta kuin satunnainen. Viimeinkin Velint'in lento kotimaalle voisi olla jossain yhteydessä sen tavan kanssa, jolla Ilmarinen ensikertaa tulee Pohjolan tuville, "tuulen teitä, ahavan ratoa myöten"[725] jos kohta kyllä tämä ei ilmau muissa toisinnoissa kuin luultavasti nuoremmissa.
Kuninkaan tyttären tuloa Velint'in luokse yhtä koristeitansa korjauttamaan vastaa Annikin juoksu pajaan sekä pyyntö että hänelle sormuksia y.m. taottaisiin. Vastauksessaan Ilmarinen muun muassa lupaa päällispanganparantaa.[726] Vielä likempi Velint'in tarinaa on inkeriläinen laulu manteren sepän l. Ismaron käynnistä Saaressa.[727] Kostotöitä voisi vastata Ilmarisen (Kojosen pojan) menetys ryöstettyä neitoa kohtaan, kun hän silpoo hänet palasiksi ja viepi rinnat paistettuna anopille tuomisiksi.[728] Vilkinatarinaan on tämä kostotapa luultavasti tullut Niflungasagasta, jossa Gudrun puolisolleen Atlelle, kostoksi veljensä surmaamisesta, syöttää hänen poikiensa sydämet.[729] Mutta luultavammin on koko se seikka suomalaisiin runoihin saatu eräästä venäläisestä laulusta.
Paitsi tässä osoitettuja sisältää tarina Velint'istä vielä Wäinämöistäkin koskevan pienen seikan. Velint'in tulo Juutinmaalle ontelossa puussa on hyvin sen kaltainen kuin Wäinämöisen ensimmäinen Pohjolan retki, jolloin hän uiskenteli meressä tuulen ajona, "kuusisna hakona, petäjäisnä pehkiönä".[730]
Vilkinatarina on sangen myöhään, vasta 13:lla vuosisadalla tullut käännetyksi Saksasta Islannin kielelle.[731] Mutta useammat siinä kerrotut seikat löytyvät myös jo Vanhassa Eddassa, Völundar-qvidassa, joka luetaan kaikkein vanhimpien joukkoon,[732] ja muistettava on, ettei Edda koskaan kerro mitään tarua täydelleen, vaan ainoasti muutamia erittäin liikuttavia kohtia, olettaen loput tunnetuiksi. Koska nyt vuorostaan tämän Völunder-laulun tutkittavaksi otamme, niin tapaamme siinä vielä yhden merkillisen seikan, josta ei Vilkinasaga enää tiedä. Völunder näet tulee veljiensä kanssa järven rannalle. Siellä he tapaavat kolme Valkyriaa (lentävää sotaneitoa), jotka hetkiseksi ovat riisuneet joutsenpukunsa. Näiden pukimien ryöstämisellä saavat veljekset neidot omiksensa; mutta muutamien vuosien kuluttua ikävystyvät neidot rauhaiseen koti-elämään ja lähtevät kerran, miesten par'-aikaa ollessa metsäretkellä,jälleen joutsenina lentoon. Sangen lähellä tätä näkyy olevan Suomen runon kertomus Ilmarisen väkisin ryöstetystä, uskottomasta morsiamesta, jonka hän vihastuksissansa viimein muuttaa ijäti lenteleväksi kalalokiksi, siis myös merilinnuksi.[733] Samaa tarua myös nähtävästi tarkoittaa Viron runo, jossa Läänen leski aamulla varhain karjamaalta löytää teeren munan, kanan sekä variksen pojan. Niistä sitten kasvoi Salme neito, Linda neito sekä pieni orjapiika, joista tähden poika nai ensinmainitun, Kalevi keskimmäisen.[734] Kalevin kuoltua Suomen noita ryöstää Lindan, niin että yhtenä iltana, Kalevinpoikien palatessa metsältä, runsas saalis olalla, koti on autio ja tyhjä.[735]
* * * * * *
Vilkinatarinassa taannoin huomasimme muutamia Sampoa hämärästi muistuttavia seikkoja.[736] Mutta selvästi ja samassa muodossa kuin nykyisessä Kalevalassa ilmautuu se skandinavilaisessa Grotte-laulussa[737] ja siihen liittyy vielä lisäksi useampia pikkukohtia, jotka tekevät tämän tarun ihmeesti yhtäläiseksi Wäinämöisen ryöstöretken kanssa. Tanskassa, niin kertoo Grotte-laulun edellä käyvä suorasanainen selitys, eli ennen muinoin kuningas Frode, mahtavin kaikista Pohjoismaiden valtiaista. Hänellä olikäsikivi, joka jauhoi mitä ikinä vaan jauhattaja tahtoi. Tätä kiveä vääntämään, joka oli sangen raskas, osti Frode Ruotsista kaksi jättiläis-vaimoa, Fenjan sekä Menjan,ja jauhatti heillä kultaa, rauhaa sekä onnea. Ahneudessaan ei hän koskaan suonut orjillensa joutoaikaa kauemmin, kuin he lauloivat yhden laulun. Siitä vihoissansalauloivatFenja ja Menja Grotte-laulun jajauhasivat samassa sotajoukon, niin että yöllä Mysingr niminen merikuningas tuli rannalle ja tappoi Froden. Voittaja vei sitten kaikki saaliit, niissä myös Grotten sekä molemmat jättiläis-tytöt, kanssansa. Matkallakäski hän heitä suoloja jauhaamaan, ja kun he sydän-yön aikana kysyivät, eikö jo olisi suolaa kylliksi, niin hän vaan tylysti käski jatkaa työtä. Silloin he miesten nukkuessa jauhasivat suolaa niin ylenmäärin, että laivaGrotten kanssa upposi meren pohjaan; siitä asti on sitten merivesi aina ollut suolainen. — Itse orjain laulussakin on vielä muutamia huomattavia kohtia. Fenja ja Menja _lauloivat siksi, kun Frode väkensä kanssa oli nukahtanut uneen.[738] Laulun päätettyään jauhasivat orjat niin kovasti, että kivenpuu katkesi jakäsitovi lensi kahtia.[739]
Tässä on meillä siis Kalevalan Sampo ilmi-elävänä edessämme, johonIlmarinen oli takonut
Laitahan on jauhomyllyn,Toisehen on suolamyllyn,Rahamyllyn kolmantehen.[740]
Ilmarinenkin oli väkisin saatettu Sammon taontahan, samoin kuin jättiläisnaiset jauhatustyöhönsä. Pohjolan väen nukuttamisella Wäinämöisen laulun kautta ja tähän retkeen tarpeellisen väen luomisella loitsulla on kumpaisellakin selvä vastineensa. Samoin myös Sammon rikkumisella ja uppoomisella meren pohjaan. Vielä enemmän skandinavilaisen tarinan mukainen on suorasanainen selitys, jonka venäjänkarjalaiset runonlaulajat kysyttäessä välistä lisäävät: mereen jauhomaan jäi se ijäkseen, tuohon Valkeaanmereen. Suoloja jauhoi viimeksi, sitä nyt yhä jauhoo. Ei voi vettä juoda, niin suolainen on meri.[741]
Saksassakin on saduissa säilynyt muutamia muistoja Grotte-tarusta, todistaen että se oli tuttu ympäri koko germanilaisen kansakunnan. Köyhä mies ryöstää taistelulla paholaisilta käsikiven, joka jauhoo ruokaa, kultaa, kaikkea, mitä hän haluaa. Viimein hän sen myöpi laivurille, joka sillä jauhattaa suoloja, siksi kun laiva myllyineen uppoo mereen ja tekee meren suolaiseksi. Myöskin saksalaisissa kansanlauluissa on puhe myllyistä, jotka yön kuluessa tahi joka aamu jauhovat hopeaa sekä kultaa.[742] Westphalissa sanotaan linnunrata taivaalla myllytieksi ja arvellaan auringon päivällis-ajalla seisovan sen keskellä. Siebenbürgen'in Saksalaiset nimittävät sen jauhotieksi. Molempien nimien arvelee Kuhn[743] tarkoittavan, että linnunrata on tie, jota myöten päästään koitteessa kultaa ja hopeaa jauhovalle myllylle s.o. auringolle.
Viron runoissa, niinkuin tiedämme, ei ole selvää tietoa Sammosta. Kalevinpojan suuri meriretki tarkoittaa tiedonhalun tyydyttämistä, on löytöretki. Juuri samallainen tavataan myös myöhemmässä skandinavilaisessa tarinassa. Kuningas Gormos, kertoo tanskalainen munkki Saxo 13 vuosisadan alussa,[744] tahtoi isiltä perityn uskaliaisuutensa pikemmin näyttääluonnon salaisuuksien tutkimisella, kuin sota-aseilla. Hän päätti siis mennä Geruthus'en maalle, josta oli saanut kuulla Thulen asukkailta.Geruthus'en sanottiin olevan äärettömästi rikkaan, mutta tien hänen luokseen täynnä kaikellaisia vaaroja, tuskin kuoleman-alaisille mahdollisen.Piti purjehtia valtamerta, sikskun aurinko ja tähdet katosivat näkymättömiin takaiselle taivaan rannalle, kulkea yhä edemmäksi alinomaisessa pimeydessä. Oppaaksi vei Gormos kanssansa Thorkil'in, joka tuon kaiken oli hänelle kertonut. Tämä kokenut mieskäski rakentaa tavallista vahvemmanlaivan.Merellä ajellessa tuli nälkä, koska eväät loppuivat. Hyväksi onneksi kuultiin samassa kaukainen rantamainingin kohina ja päästiin saareen,jossa laituimella olevasta karjasta tarpeellinen määrä teurastettiin. Yöllä karkasi matkalaisten päälle suuri joukko jättiläisiä, joiden oma karja oli. _Yksi muita suurempi, nuijalla varustettu, kaalasi kauas mereen, laivoille asti ja uhkasi surmaa, siksi että hänelle lepytys-uhriksi annettiin yksi mies kustakin laivasta. Sieltä purjehdittiin vielä edemmäksi äärimmäiseen Bjarmiaan,jossa on alin-omainen pakkanen eikä kasva mitään viljaa. Siellä nähtiin kultasilta, joka erotti ihmisten ja jättiläisten maat. Sen sillan takana näkyi mustan pilven näköinen kaupunki, Geruthus'en asunto, jonka portilla hirveä karhu väijyi, katto oli keihäistä, lattia käärmeistä; siinä oli siis toisilla sanoilla sanoen Manala.
Kalevinpoika niin-ikään, aikoessaan tiedustella maailman perimmäistä äärtä, rakennuttaa sitä varten tavallista vahvemman aluksen. Purjehtiessaan joutuvat retkeläiset tiheään sumuun, joka seitsemän yötä, seitsemän päivää peittää heiltä paistavan päivän ja tuikkivat tähdet. Viimein päästään oudolle rannalle, joka tunnetaan Lapiksi ja josta saadaan viisas tietäjä Varrak oppaaksi. Eräässä maassa, mihin he sitten saapuvat, viepi nuori jättiläisneito muutamia vakomaan ulos lähetettyjä miehiä esiliinassaan kotiinsa, mutta kantaa ne sitten isänsä käskystä jälleen takaisin, kaalaten merta laivaan asti. Edemmäksi kulkiessa purjehditaan jäälohkareitten lomitse, hirmuisella pakkasella. Sitten tullaan kultamaalle, jossa kukot kultaa syövät, hanhet loistavaa hopeaa; sen jälkeen Koirankuonolaisten rannalle, joita vastaan sotiessa Kalevinpoika menettää hyvän ratsunsa ja vimmassaan kiroo maan, ettei se enää saisi kasveja kasvattaa, ei viljanjyviä valmistaa. Siellä tavattu tietäjä varoittaa häntä vielä kauemmaksi pyykimästä, sillä tuo Kalevinpojalle kotona neuvottu maailman ääripaikka, missä avaran ulapan rannalla kaisloja ja vuohenmiekkoja kohoaa, on Manalan salaportti, Tuonen tupien veräjä.[745]
Yksi pieni seikka Kalevinpojan retkestä on vielä viimein lisättävä. Jättiläinen, kun hänen tyttärensä on tuonut muutamia Kalevinpojan miehistä hänelle näytteeksi, panee heidät arvoituksille ja tuntee heidät älykkäistä vastauksistaan ihmisiksi. Tähänkin löytyy taas vastine Gormos'in tarinassa. Thorkil näet, kun kuninkaan käskystä toistamiseen on lähtenyt Pohjan äärimmäisille perille, eksyy siellä vallitsevassa pilkkopimeydessä eikä osaa enää takaisin kotimaalle. Utgardiloki, jonka luokse hän vihdoin sattumalta saapuu, lupaa hänelle neuvoa tietä, jos Thorkil lausuisi kolme kieltämätöntä totuutta.[746]
Jos sitten taas edelliseen retkeen palaumme, niin näemme siinä auringon jäämisessä matkalaisten taakse tapauksen, joka meille on tuttu lappalaisesta Päivänpojan retkestä. Toisen kohdan tapaamme taas varsinaisesti suomalaisissa runoissa. Se on nimittäin veneretkeläisten nälkä ja lihanpyynti useammissa Inkerin ja Viipurin puolen toisinnoissa. Samaa kuvaa myös Lemminkäisen kolmas onnistumaton retki Pohjolaa vastaan. Hänkin ottaa avukseen kumppalin, Tieran l. Kuuran, jäätyy kiinni keskimerelle Pohjolan emännän nostaman pakkasen voiman kautta ja joutuu viimein Nälkäniemeen, missä ei ole lihaa eikä kalaa.[747] Gormos'in retki, Simrock'in epäilemättä oikean selityksen mukaan, on vaan ihmis-maailmaan alas vedetty ja monilla sivuseikoilla lisätty toisinto Thor'in retkistä Utgardilokin ja Geirröd'in luokse.[748] Ylläviitattu Lemminkäis-runo todistaa, että myös Thor'in käynti Hymir'in luona[749] on kumminkin suomalaisiin toisintoihin antanut aihetta. Hymir'in sisään-astuessa kotiinsa näetjäätiköt paukkuvat ja hänen oma partansa on härmässä. Illalliseksisyöpi Thor niin paljon härän lihaa, että jättiläinenpelkää talon varain loppuvanja viepi Thor'in seuraavana päivänä kanssansa kalastamaan.
Myöskin Kalevalan kertomus kuun ja auringon joutumisesta Pohjolan valtaan sekä vapauttamisesta Wäinämöisen kautta on alkuperäisessä muodossansa, johonka me inkeriläisen toisinnon kautta tutustuimme,[750] sangen likeistä sukua erään Thor'ia koskevan tarun kanssa. Suomalaisessa runossa on hänen nimensäkin säilynyt.Turo, tuima mies kavala, nukuttaa neidot (toisinnossa: noidat), jotka taivaan valot vankeudessa pitävät, ja saattaa ne takaisin paikallensa, virkahansa. Skandinavit puolestaan tarinoivat muutaman jötunin (jättiläisen) tarjouneen Asoille rakentamaan linnoituksen heidän asuntonsa ympäri, sillä ehdolla ettäsaisi auringon, kuunsekä Freijanomaksensa. Työn piti valmistua yhdessä talvikaudessa, muuten luvattu palkka oli menetetty. Väliin tulleen esteen kautta jääpikin rakennus keskenvalmistamatta ja Thor tappaa itse mestarin.[751] Tämän tarun muodon päättää kuitenkin Mannhardt myöhemmäksi ja arvelee taivaan valoin alkuaan todella joutuneen Asain vihollisen valtaan, josta Thor ne päästi ja toi takaisin. Todisteeksi osoittaa hän muun muassa pari värssyä Voluspássa, joissa Asat neuvottelevat: kukahan lienee sekoittanut koko ilman turmeluksella ja _antanut pois kuun sekä auringon jötuneille?[752]
Virolaisten sankari-runoelmaan on vielä sekaantunut koko joukko Thor-taruja, joista ei meidän Kalevalamme tiedä mitään. Kalevinpoika, Thor'in tavalla, kaalaa syviä vesiä,[753] rakentaa siltaa[754] ja taistelee noitia, samoin kuin hänen germanilainen veljensä jättiläisiä vastaan.[755] Nukkuvalta Kalevinpojalta varastaa noita miekan,[756] samoin Thor'ilta Thrymr-jättiläinen vasaran.[757] Tuo törkeä juttu noitatytöstä ja vedenpaisumuksesta, johon Kalevinpoika on hukkumaisillaan,[758] on samallainen kuin Thor'ille tapahtunut seikka matkalla Geirröd'in luokse.[759] Pikkumiehen lennättäminen jättiläisten tuvassa[760] on nähtävästi vaihdos siitä, kuinka Geirröd syöksi Thor'in tuoleinensa ylös lakeen.[761] Kalevinpojan kravustaminen, kokkahonka vapana, kokonainen hevosen raato syöttinä[762] on niin-ikään laimentunut toisinto siitä tarusta, missä Thor Ymir'in luona pistää häränpään koukkuunsa ja onkii Midgård-käärmeen ylös meren pohjasta.[763] Kalevinpojan sukeltaminen kaivoon, haltijan tyttären sormusta noutaaksensa, ja myllykiven nostaminen sieltä[764] on saksalaisen myöhemmän sadun välityksen kautta sukulaisuudessa Thor'in kattilantuonnin ja Skrymer'in kalloon turhaan yritettyin vasaranlyöntein kanssa.[765] Kertomukset Kalevinpojan ja hänen kumppaniensa häränkeitosta Manalan portilla, hänen molemmista käynneistänsä Manalassa, jossa äiti-vainaja häntä neuvoo ja hän juopi voimavettä,[766] ovat viimein myöskin muuttuneita Thor-taruja, muodossa, joka lähinnä on yhtäpitävä slavilaisissa kansoissa hyvin yleisen sadun kanssa.[767]
Samoin onLokista, vaikkei hän vastaa Ilmarista, paljon muita jälkiäKalevalan runoissa.
Kavaluutensa tähden uhkaavaa kostoa peläten pakeni hän viimein erämaahan kosken äyräälle. Sielläkin uskalsi hän ainoasti yöllä istua piilopirtissänsä, päivällä muutti itsensä aina loheksi ja kätkeytyi virran pohjaan. Yhtähyvin, vaikka näin turvattuna, oli hän alin-omaisessa pelossa ja mietiskeli yhä mitä keinoja Asat mahdollisesti voisivat keksiä, häntä kiinnisaadaksensa. Kerranyhtenä yönähän ottipellavalankaaja solmi sen silmukoiksi, niin ettänuotta syntyi. Samassa hän kuitenkin näki Asain lähenevän ja viskasi teoksensa tuleen, etteivät he hänen uutta pyydystänsä ottaisi ja käyttäisi häntä vastaan. Muttatuhkaanjäi ruutuisia jälkiä silmukoista, joiden mukaan Kvasir, viisain Asoista, kutoi nuotan. Asat vetivät nyt yhden apajan ja Thor kaalasi keskivirtaa nuotan jäljessä. Vaan Lokipiili kahden kiven välissä ja nuotta meni ylitse. Sentähden sidottiin nuottaan kiveksiä,jotta se pohjan tapaisi. Loki nytkin yritti hypätä, mutta Thor koppasi hänet kiinni.[768]
Tässä tarussa ei pintapuolisinkaan katsahdus voi olla huomaamatta läpikäyvää yhtäläisyyttä suomalaisen tulen-synnyn kanssa. Tulisoronen oli, taivaasta pudottuaan, vierähtänyt Aluenjärveen, jossa sen sinervä siika nieli; tämä sitten vuorostaan joutui kulean kuujan (s.o. lohilajin) ja se taas halean hau'in kitaan. Wäinämöinen ja Ilmarinen ensin kutovat niinisen, katajaisen nuotan, ja lähettävät Kalevan kansan vedäntään; mutta ei saada sitä kalaa, mitä tahdottaisiin. Kylvettiin nyt tuhkaan siemen, josta yhtenä kesäisnä yönä pellava kasvoi, leikattiin, liotettiin ja loukutettiin, kehrättiin langaksi ja kudottiin nuotaksi. Tällä läksivät Wäinämöinen ja Ilmarinen itse apajalle; mutta ei puuttunut halea hauki sittenkään heidän käsiinsä. Täytyi laittaa nuotta suuremmaksi, vetää apaja syvemmältä, ennen kuin pyytäminen vihdoin onnistui. Mutta kalaa aukaistessa pujahti tulikipuna vielä kerran karkuun ja poltti paljon maita, siksi kun viimein tavattiin kahden kannon välistä.[769]
Färö-saarilta saadussa laulussa,[7770] tapaamme näiden lisäksi vielä pari yhtäläisyyttä, joita ei ollut Eddassa. Eräs jättiläinen tahtoo tappaa talonpojan poikaa; mutta tämän pyynnöstä Odinyhdessä yössä kasvattaa ja kypsyttääruispellon pakenijalle piilopaikaksi. Jättiläinen rupeaa noukkimaan tähkäpäitä; silloin Hönir muuttaa pojan höyheneksi ja kätkee hänet keskelle joutsenkarjaa. Jättiläinen puree joutsenilta kaulat poikki; silloin Loki lähtee pojan kanssa merelle,onkii kalan, onkii toisen, kolmannenkin, ja tähän viimeiseen kätkee pojanmätijyvän muodossa. Jättiläinenonkii pois kaikki kolme kalaa, soutaa rantaan,perkaa kalat ja saapi jo mätijyvän käteensä. Mutta Lokin neuvostapujahtaa poika yht'-äkkiä rannalle ja lähtee kepein jaloin juoksemaan, mitään jättämättä.[771]
Viimein vielä kertoo saksalainen satu[772] kuinka kipunasta syttyi suuri kulovalkea, joka tahtoi polttaa koko maata; mutta puro sattui vastaan, johon hypättyään tuli ei päässyt enään edemmäksi. Harmissaan rupesi se kuitenkin vaivaamaan estäjäänsä, niin ettäpuro tuskissansa vääntelihevälin sinne, välin tänne, aivan kuin Aluenjärvi suomalaisessa luvussa ja sitten myös kalat, jotka kipunan nielivät.[773] Ylläkerrotulla tavalla saatuaan Lokin valtahansa, kiinnittivät Asat hänet kolmeen kallioon yhden hänen poikansa suolilla, jotkasamassa muuttuivat raudaksi. Hänen ylitsensä asetettiin myrkkyä tippuva käärme, jonka suun alla Lokin vaimo pitää maljan; mutta kun hän sen aika ajoin tyhjentää ja silloin joku pisara sattuu Lokin kasvoihin, niin tämä tuskissansavääntää itseään niin kovasti, että koko maa järähtää.[774] Vähää ennen oli myös hänen poikansa Fenrir-susi tullut kahlituksi. Asattoivat hänelle vahvan kahleen ja pyysivät häntä koettamaan sitä päällensä; tietysti se muka ei voisi niin väkevää petoa kiinni pitää, ja siitä oli hänelle tuleva laaja maine, suuri kunnia. Fenrir-suden houkutti turhamainen ylpeys; hän suostui ehdoitettuun koetukseen. Ensimmäisen kahleen hän repäisi poikki, vaikka se oli raudasta; samoin toisenkin, vielä paksumman; mutta kun hän sitten kytkettiin kolmannella, joka oli kokoonpantu kissankäpälän kapseesta, naisen parrasta ynnä muista sellaisista mahdottomista aineista, niin hän jäi, kun jäikin, vangiksi.[775]
Tästä on silminnähtävästi jälkiä tuossa tunnetussa runossa Luojan kuolennasta.[776] Poikansa kuolon jälkeen menee Maaria haudalle ja rukoilee aurinkoa:
"Paista hetki heltehesti,Toinen himmesti hiosta,Kolmansi koko terältä!"
Ja aurinko totteleekin pyyntöä, lentää alas ja nukuttaa vartijat:
Nuoret miekkojen nojahan,Vanhat vasten sauvojansa,Keski-ijän keihä'ille.
Viimein vielä se pehmittää hautakivet, niin että Kristus pääsee ulos. Hän pukeutuu nyt kerjäläiseksi ja menee Hiiden kylään. Siellä hän näkee, kuinka pajassa taotaan rautakahletta ja saa tietää sen olevan aiotun Jumalan pojan uudestavangitsemiseksi. Seppä kuitenkin valittaa, ettei oikein tiedä Kristuksen kaulan mittaa. Kerjäläinen sanoo sen olevan juuri yhtä pitkän ja leveän kuin sepän oman kaulan. Näin houkutetaan rautio pistämään päänsä renkaasen, jonka Kristus äkkiä painaa lukkoon; senjälkeen kiinnittää hän kahleen kallioon yhdeksän syllän syvälle ja lausuu sepälle:
"Kilju nyt kivi kovaksi.Karju rauta karkeaksi.Pysy siinä sen ikäsi,
kunnes ei ole enää kuuta tai aurinkoa, ei maata eikä ihmisiä!" Hiiden seppä on epäilemättä yhtä Lokin kanssa, joka kahlittiin Balder'in kuolon tähden. Kiven ja raudan koveneminen läheisesti muistuttaa meille Lokin vangitsemisessa tapahtuneen suolien muuttumisen raudaksi; kahleen koettaminen sepän kaulaan on taas Fenrir-suden kytkemisestä mukailtu.
Viron runoissa Kalevinpoika kiinnittää voitetun Manalan haltijan, Sarvikko-taaton, kahleella kallioon.[777] Ja lopulla hänelle itselleenkin tulee samallainen kohtalo osaksi. Hänen kätensä, jolla hän Manalan portin on halkaissut, jääpi jälleen kokoon-iskevien kallioitten väliin ja sankari vangiksi. Turhaan yrittää hän välistä temmaista kättänsä sieltä irti, jokaisella ponnistuksellaan, samoin kuin Loki, synnyttäen maanjäristystä. Hänen täytyy Taaran päätöksen mukaan pysyä siellä Sarvikon vartijana, kunnes kerran maailman lopussa tuli sulattaa häntä kiinnipitävät kalliot.[778]
Lokia ovat useat jo ennen verranneet meidän Louheemme, Pohjolan emäntään. Yhtäläisyyttä niiden välillä ilmautuukin varsin tuntuvasti useissa tärkeissä kohdissa. Näennäinen vaan on se, joka nähdään siinä, että Louhi alussa on Kalevalaisten ystävä, sitten vihollinen, samoin kuin Loki Asain.[779] Sillä Louhen nimi tavataan vaan yksi ainoa kerta epillisissä runoissamme. Mutta loitsuissa se on hyvin yleinen. Loki oli Hel'in, Manalan haltijattaren, niinkuin myös noiden hirviöitten, Fenrir-suden ja Midgård-käärmeen isä.[780] Meidän loitsuissamme[781] Loviatar synnyttää kaikki pahat, kuolettavat taudit. Mutta Loviatar ei ole mikään muu kuin Louhiatar, Pohjolan emäntä.[782] Se sama Loviatar myös synnyttää suden[783] ja Louhiatar koiran;[784] viimein vielä on Syöjättärellä, joka joskus myös Pohjolan emäntänä ilmautuu, tavallisesti osa käärmeen synnyssä.[785] Pohjolan emäntä sen lisäksi hyvin monessa loitsussa nimen-oman sanotaan Manalan hallitsijaksi. Ei voi siis olla epäilemistä Louhen ja kuolon valtakunnan kuningattaren yhteydestä. Toiselta puolen taas Hel'in asunto Niflhem sanotaan olevan äärimmäisellä Pohjan perällä, ijänikuisen pakkasen kodissa.[786] Molempien ulkomuotokin on kuvattu samoilla sanoilla. Hel on musta karvaltansa ja sokea; Loviatar mustallainen, umpisilmä.[787] Sen lisäksi tulee, että Loki itsekin joskus, Utgarda-lokina, sekoitetaan tyttärensä kanssa ja kuvataan Manalan hallitsijaksi.[788] Ilmaantuupa Loki paitsi sitä kerran naisen muodossa, sinä jättiläis-akkana, joka ei suostu itkemään Balder'in kuoloa ja sillä estää hänen palaumistaan ylämaailmoille.[789] Vihdoin on myös merkillinen yhtäläisyys Lokin ja Louhen nimissäkin huomattava, jonka jo Castrén oli osoittanut.[790]
MeidänLemminkäisentyöt ja kohtalot ovat useissa kohdissa hyvin senkaltaiset kuin Skandinavein Freyr'in ja Balder'in. Kerran, niin vanha Edda laulaa,[791] nousi Freyr ylös Odin'in korkealle istuimelle, josta silmä kannatti koko maailmanpiirin yli. Sieltä hän kaukana jättiläisten maassa näki neidon, jonka käsivarret paistoivat, antaen loistoa, sekä ilmalle että merelle. Silmittömäksi ihastuneena lähetti Freyr palvelijansa Skirner'in tätä neittä hänen omakseen kosimaan. Lähettiläs ratsasti sinne kaikellaisten vaarain läpi: ensin kohtasi hänsavuavan ihmeellisen tulen, sittenvihaisia koiria, jotka olivat aituuksen porttiin sidottuna. Portin edessä oli myöskarjapaimenvartijana. Puhemiehen pyyntöönGerda-neito ensin antoi jyrkän, kieltävän vastauksen. Turhaan tarjosi Skirner kalliita lahjoja, turhaan heilutteli Freyr'iltä lainattuatulista miekkaa(päivän sädettä). Vasta kun hän uhkasi mahtavilla loitsuillansa laulaa Gerdan inhottavan Tursaan morsiameksi, antoi tyttö viimein suostumuksensa. — Tätä tarua kertoissansa osoittaa Simrock jälkiä siitä, että se nykyisessä muodossaan on myöhempi toisinto; alkuaan oli Freyr itse käynyt kosimassa.[792] Samassa Simrock myös näyttää toteen, että tuo jättiläisten maa oikeastaan on Tuonela. Täten me saamme oikeuden toisistakin kuolleitten asuntoa koskevista taruista ottaa lisään piirteitä Gerdan kodin kuvaamiseksi. Fjölsvinsmál'issa on se, paitsi liehuvalla tulella ja vihaisilla koirilla, myösrautaisella aituuksellasuojeltu.[793] Toisessa paikassa kerrotaan tämänaidan olevan käärmeen seljillä läpipunotun;[794] ja viimein, yksi, tosin myöhempi tarina lisää vielä,että jokaisen seipään nenään oli ihmisen pää pistetty.[795] — Ennen kosimistaan oli Freyr, Skirnis-laulun mukaan,tappanut Bele-jättiläisen, Gerdan veljen, jonka johdosta on huomattava, että germanilaisissa taruissa jättiläiset sangen usein ilmautuvatlohikäärmeen muodossa. Mainitussa runossa ei ole semmoisesta muuttumisesta tosin mitään puhetta; mutta sankarilaulussa, jonka useat katsovat saman runon myöhemmäksi muodostumaksi, Sigurd tappaa lohikäärmeen, ennen kuin liehuvan tulen läpi pääsee Sigrdrifan luokse.[796]
Me olemme siis tässä tavanneet kaikki pääseikat, joilla Kalevalassa Lemminkäisen toinen retki Pohjolaan on kuvattu. Hänkin ratsastaa tulisen kosken ja palavan kuopan yli. Hän tapaa Pohjolan veräjällä verenhimoisia karhuja sekä susia.[797] Pohjolan aituus on rautainen, teräksinen,
Keihä'illä seivästetty,Maan ma'oilla aiastettu,Käärmehillä vitsastettu.
Nämät käärmeet olivat vaan selästänsä kiinni aidassa, sillä oli
Heitty hännät heilumahan,Pääkurikat kuilumahan.
Poikin puolin itse porttia makasi hirmuinen lohikäärme,
Pitelämpi seinähirttä,Paksumpi kujapatsasta.
Viimeinkin oli pihamäki täynnä seipäitä, miehen pää joka seipäässä. Sisään tultuansa Lemminkäinen tappoi Pohjolan isännän, joka oli kositun neidon isä, siis lähisukulainen, vaikkei veli.[798]
Näihin yhtäläisyyksiin Lemminkäisen ja Freyr'in välillä liittyy vielä toisia, yhtä suuria, jotka hänestä tekevät Balder'in vastineen. Tätä emme saakaan kovin kummeksia, sillä Freyr ja Balder olivat keskenään mitä likintä heimoa, oikeastaan saman luonnon-ilmiön, päivänpaisteen, ilmauksia. Balder oli paras kaikista olennoista, niin että hänestä ainoasti hyvää oli puhuttavana; hän oli niin kaunis ja kirkas, että loisti ja välkkyi, ja niin lempeä, että häntä kaikki rakastivat.[799] Samaten Edda monessa paikassa Freyr'istäkin laulaa, että hän on paras Asoista, jalo luonteeltaan ja tavoiltaan, niin ettei hänessä ole mitään moitteen sijaa; hän ei ketään impeä eikä miehen vaimoa itketä; hän on loistava, kirkas ja siunausta tuova.[800] Aivan kuin hänen molemmat germanilaiset veljensä oli meidän Lemminkäinenkin ylenmäärin kaunis ja yleiseen rakastettu, kumminkin naisissa. Onpa itse hänen nimensäkin otettu juuri samastalempeydestä, joka oli Freyr'in ja Balder'in pää-ominaisuutena.[801] Mutta jo on aika että me käännämme huomiomme erinäisiin taruihin Balder'ista.
Hänellä, niin Eddat tarinoivat,[802] oli kerta ollutpahaa ennustava unennäkö. Vähää ennen olivat niin-ikään Thrain ja Dain kääpiötunissaansaaneet aavistuksen salaa lähenevästä surusta. Sankarit Valhallassa, Odin'in taivaallisessa salissa, näkivät Nannan,Balder'in puolison, surevan. Samoin Idun-neiti, joka kaikki synnyt, ijänmäärät sekä loput tiesi, itki, jumalien kysymyksiin vastaamatta. Yhteisessä neuvottelussa päätettiin näistä enteistä, että kaikkein lemmityiselle Balder'ille mahtoi olla kuolema tulossa. Sitä estääksensämeni hänen äitinsä ulos ja vaati pyhän valan kaikilta luonnonvoimilta sekä luontokappaleilta, tulelta ja vedeltä, kiviltä ja metalleilta, maalta puittensa, käärmeittensä, lintujensa ja nelijalkaistensa kanssa, niin myös taudeilta. Kaikkein piti vannoa, etteivät tee vahinkoa Balder'ille. Ainoastimistel-vesalta ei otettu mitään valaa, koska se Frigg'in, Balder'in äidin mielestä oli liika nuori ja mitätön. Näin pidettyänsä huolen lemmikkinsä turvallisuudesta, tulivat jumalat jälleen iloisiksi, rupesivat huvitteleimaan leikeillä. He asettivat Balder'in pilkkutauluksi, ammuskelivat häntä, ken nuolella, ken peitsellä, ja riemuitsivat siitä, kuinka kaikki aseet, häntä väistäen, lensivät ohitse. Mutta häijy Loki otti mistel-vesan ja antoi sen Balder'insokealleveljelle Höder'ille, kehoittaen häntäkin yrittämään ampumista ja luvaten hänelle suunnittaa asetta.Söder ampui ja samassa Balder, mistel-vesan lävistämänä, kaatui kuolijana maalian. Kun ensihämmästys ja tuska tästä arvaamattomasta tapaturmiosta vähän oli asettunut, kysyi Frigg: kuka Asoista hänelle mielennouteeksi tahtoisi ratsastaa Tuonelaan jakoettaa eikö saisi Balder^ia lunastetuksi Hel'in vallasta. Siihen tarjoutuiHermoder, Odin'in uljas poika. Hän ratsasti yhdeksän yötä syviä, pimeitä notkoja, joissa ei voinut mitään silmin nähdä, siksikun saapuiGjöll-virralle, jonka sillan kohdalla Módgudr-neiti istui vartijana. Tämä tiedusteli tulijan nimeä sekä sukua, kummastellen miksi hän ajoi Hel'in tietä, vaikkei hänen näössään ollut kalman merkkiä. Jonkun aikaa näin lähettilään kanssa puheltuansa, neuvoi neito hänelle kuitenkin tien Hel'in asunnolle_,[803] joka oli vielä perempänä Pohjosessa. Hermoder'in hartaisin rukouksiin suostui viimein Hel, mutta ainoasti yhdellä ehdolla. Hän lupasi antaa Balder'in takaisin, jos tämä todella oli niin yleiseen rakastettu, kuin mitä huhu kertoi; siitä se oli näkyvä, jos saataisiin kaikki, mitä taivaassa ja maan päällä on, hänen kohtaloansa itkemään. Frigg'in pyynnöstä itkivätkin nyt Balder'ia kaikki kappaleet ja olennot, kaikki luonnonvoimat ja jumalat; yksin vaan vanha jättiläisvaimo Thökk, jonka muotoon Loki oli pukeunut, kieltäytyi itkemästä, ja senvuoksi täytyi Balder'in, suureksi suruksi jumalille sekä kaikille luoduille, maailman loppuun saakka jäädä Manalaisten valtaan.
Verratkaamme nyt tähän mitä Kalevala laulaa Lemminkäisen surmasta. Kun hän ilmoittaa aikomuksensa lähteä Pohjolaan, varoittivat häntä niin hyvin äitinsä kuin vaimonsakin, ja jälkimmäinen sanoo nähneensä pahaa ennustavan unen:
"Tuli ahjona ajeliAivan ikkunan alatse;Siitä tuiskahti tupahan,Siltalau'oista lakehen,Ikkunasta akkunahan".[804]
Tässä ilmautuu siis se pieni erilaisuus, että Eddassa uni on kääpiön sekä itse Balder'in näkemä, Kalevalassa taas peloittaa Kyllikkiä. Mutta saksalaisessa Niebelungenlied'issä, jonka useat arvelevat Freyr- ja Balder-taruista muodostuneeksi, näemmeKriemhild-neidon, Sigfried'in vastaisen puolison, levottomana pahan-enteisten uniensa tähden.[805] Kriemhild'in mielikuvitelmain sisällys on tosin aivan toisellainen kuin Lemminkäisen vaimon näkeminen; hänen edessään näet kaksi kotkaa iskee nuoreen, jaloon haukkaan, jonka he repivät palasiksi. Mutta toisessa Sigurd-laulun muodostuksessa Högnin vaimo Kosthera koettaa aivan Kyllikin unen kaltaisella enteellä evätä miestänsä seuraamasta Giukinpoikia Atlin pitoihin. "Leimuava liekki", kertoo hänkin, "söi sinun hurstiasi, korkealle kohosi tuli, läpipolttaen minun salini".[806]
Pohjolassa Lemminkäinen loitsii kaiken väen vahingoittamattomaksi. Ainoasti eräs umpisilmäinen karjapaimen jääpi koskematta, joka Lemminkäisen mielestä on liian katala, koska on nuoruudessansa luonnottomia ilkitöitä tehnyt. Tämä kaikkein lumoaminen, paitsi yhden halveksitun, likeisesti muistuttaa mieleen Frigg'in vannotukset. Vielä selvempi yhtäläisyys ilmautuu useammissa loitsuluvuissamme, joissa raudalta, karhulta y.m., ennen kuin heille luomisessa täysi voima suodaan, vaaditaan vala, etteivät rupea väärinkäyttämään sitä lahjaa ihmisten eikä karjain vahingoksi.[807] Syyt mistel-vesan laiminlyömiseen ja paimenen jättämiseen näyttävät tosin ensin erilaisilta; edellinen oli muka liian pieni, jälkimmäinen kovin inhottava. Mutta Simrock'in todennäköisen selityksen[808] mukaan onkin mistel-vesa oikeastaan ja pikemmin tullut hylätyksiluonnottomuutensatähden (koska se toisissa paikoissa kasvaa ilmassa eikä maassa). Täten tämä syy sitten täydesti vastaisi paimenen kammomista hänen luonnotonten tekojensa vuoksi. Mutta vielä lähempänä mistel-vesaa on itse surma-ase, jolla karjapaimen tappaa Lemminkäisen, nimittäin tuo outo "umpiputki". Sekin oli jäänyt lumoamatta; katkerasti valittaa Lemminkäinen kuolinhetkellänsä, ettei hän, varustaessaan itseään kaikkea muuta vastaan, ollut muistanut äidiltänsä kysyä loitsua tämän vesan tekemää vikaa vastaan.[809] Äidin mainitseminen varjeluslukujen tietäjänä liittää tämän tarun vielä likemmin skandinavilaiseen, missä Frigg poikansa puolesta kaikki toimittaa.
Eräässä kertovärssyssä[810] tulee umpiputken sijasta esiin toinenkin kuolettamisen välikappale, nimittäin vesikyy. Sama elävä ilmautuu sitten myös Sigurd-lauluissa kumminkin yhden etevän uroon, jos kohta ei pää-sankarin, surman syynä. Niissä kaikissa Kriemhild'in veli Gunnar l. Günther saapi loppunsa käärmekuopassa.[811]
Halveksittu paimen on muuten silminnähtävästi sukua tuolle karjankaitsijalle, joka Skirnisför-laulussa, samoin kuin useammissa muissakin germanilaisissa taruissa, tavataan Hel'in asunnon edustalla.[812] Hänen umpisilmäisyytensä taas yhdistää hänet Balder'in sokean tappajan Höder'in kanssa. Tämän yhteyden tekee Pohjolan paimenen liikanimi "märkähattu" vielä varmemmaksi. Myöhemmissä skandinavilaistaruin muodostuksissa, joita Saxo Grammaticus on Tanskan historiaansa varten käyttänyt, on Höder'in nimi vaihtunutHother'ukseksi,[813] Muttahöttrvanhassa Skandinavian kielessä merkitseehattupäätä. Nähtävästi ovat siis Suomalaiset, tuon nimen kuullessansa, väärin käsittäneet sen merkityksen[814] ja omalla tavallansa kääntäneet sen kielelleen. Eipä liene saman liikanimen alkupuolikaan tullut ilman syyttä. Sokea Höder, niinkuin Simrock selittää,[815] paljon käy yhteen tois-silmäisen Odin'in kanssa. Mutta tämän moniin liikanimiin kuuluu myöskinSidhöttr= lierohattu; hänellä näet aina oli päässäänleveäreunainen, silmille alasriippuvahattu,[816] siis juuri sellainen, mimmoiseksi rankkasateessa ollut "märkä" hattu tulee. — Eddassa ilmautuu Höder rakastavaisena veljenä, joka tietämättänsä ilman tahattansa tappaa jumalain lemmikin; yhtähyvin mainitsee häntä jo Nuori Edda yhdessä kohdassa[817] nimelläHeljar sinni(Tuonen kumppali) ja Saxon kertomuksessa on hän kokonaan kuvattu Balder'in viholliseksi. Nämät seikat tekevät siis yhteyden Lemminkäisen murhaajan kanssa vielä täydellisemmäksi. — Viimein on Pohjolan ilkeän karjapaimenen personaan sulaunut vielä kolmaskin germanilaisen tarun henkilö. Lemminkäinen soimaa häntä siitä, että hän
Kaikki herjasi hevoset,Tamman varsat vaivutteli.[818]
Tämä muistuttaa mieleen yhtä tarua Lokista, joka estääksensä ennen mainittua jättiläistä oikealla ajalla saamasta linnoitusta Asain asunnon ympärille valmiiksi,muuttui tammaksi ja viekoitti pois oriin, jättiläisen välttämättömästi tarpeellisen työkumppalin.[819] Hyvin luonnollisella tavalla on tässä Balder'in oikea murhamies tullut sekoitetuksi yhteen hänen ohjaamansa viattoman tappajan kanssa, ja sitten yksi edellisen muusta historiasta tuttu seikka samaan yhteyteen liitetyksi.
Uljas sankari, joka yksin uskalsi lähteä tuolle vaaralliselle Tuonelan retkelle, Balder'ia lunastamaan, oli, niinkuin tiedämme,Hermodernimeltänsä. Mahdollisesti on jälkipuolisko tässä sanassa taaskin tullut väärin-ymmärretyksi ja niin muodoin ollut alku-aiheena Suomen runottaren ihanaan toisintoon, jossaäiti[820] etsii surmattua Lemminkäistä, haravoipi hänet Tuonelan koskesta ja saattaa jälleen eläväksi.
Näihin vanhemmissa lauluissa ja runoissa löytyviin yhtäläisyyksiin liittyy vielä koko joukko uudempia, jotka ovat omituiset myöhemmille suorasanaisille Sigurd-tarinoille.[821] Ottakaamme niistä varsinkin Völsungasaga tarkastettavaksi, joka on kaikkein nuorimpia.
Brynhild on tässä kuvattuylpeäksi, miehille taipumattomaksi. "Ei ole sitä miestä maailmassa, jolle hän olisi suonut istuinsijaa rinnallansa tai jolle hän olisi kädestään tarjonnut oluthaarikan.[822]Hänellä on vaan sankarityöt ja sotaretket mielessänsä". Kun Sigurd yhtähyvin kosijana tulee hänen luokseen, varoittaa häntä Brynhild: "viisain neuvo on se, ettei mies rakenna luottamustansa naisen sydämeen, sillä he aina rikkovat lupauksensa!" Tässä siis kohtaavat meitä melkein samat sanat, jotka Lemminkäinen Kyllikille lausuu, kun tämä koettaa evätä häntä lähtemästä. Suuttuneena tiuskaa urho:
"En usko unia naisten,Enkä vaimojen valoja".[823]
Sigurd'in yhä edelleen ahdistaessa, Brynhild esteleikse sillä, etteivielä ole kyllästynyt sotiin, vaan tahtoisi jatkaa elämätänsä Valkyriana. Yhtähyvin antaa hän viimein taivuttaa itsensä ja hevaihtavat keskenänsä kalliita valoja: Brynhild vannoo luopuvansa sotaretkistä ja tulevansa tavalliseksi rauhalliseksi aviovaimoksi, Sigurd puolestaan lupaa, ettei hän koskaan ole rakastava yhtään toista neitoa.[824] Tässä on meillä siis täysi Lemminkäisen ja Kyllikin valojen vastine; suomalaisessa muodostuksessa on ainoasti näiden sisällys vaihtunut: Lemminkäinen vannoo olla lähtemättä retkille, Kyllikki käymättä kylän kisoissa, ja että tällä lupauksella oli sama tarkoitus kuin Sigurd'in lausumalla, sen todistavat eräässä toisinnossa lisään liitetyt sanat:
Käydä ei Kyllikki kylässäToisen miehen tarpehella.[825]
Syy vaihtoon onkin aivan luonnollinen, koska Valkyriain, sotaa käyväin impein käsite oli Suomen kansalle kovin outo. Matkoillansa saa Sigurd sitten kuulla Gudrun'ista, jokaon ylt'ympäritse mainio kauneudestaan.[826] Ihastuneena, lumottuna naipi sankari tämän kaunottaren ja saattaa petoksella Brynhild'in taas lankonsa puolisoksi. Hylätty vaimo kiihoittaa valheellisilla syytöksillä Gunnar'in vimmaan Sigurd'ia vastaan. Kuningas rupeaa lähimmän veljensä kanssa neuvoittelemaan Sigurd'in murhaamisesta; mutta molemmat katsovat sen teon itselleen mahdottomaksi,koska olivat veljeyden valan Sigurd'ille vannoneet. Kolmas veli oli yksin jäänyt valaa vannomatta, senvuoksi kun vielä oli kovin nuori. Hänelle nyt vanhemmat veljet syöttävätkäärmeenja suden lihan sekoitusta, jolla saattavat pojan semmoiseen raivoon, että hän tappaa Sigurd'in. Tässä toisinnossa on siis käärme itse pääsankarin kuoloon välikappaleena ja tavallansa tullut mistel-vesan sijaan.[827]
Virolaisissa runoissa tapaamme näiden lisäksi vielä useampia Sigurd-lauluin piirteitä, jotka eivät Kalevalassa ole saaneet sijaa. Kalevinpoika, meren poikki uituaan, pääsee Suomen sepän luokse; samoin Sigurdkin Faeröläisten lauluissa[828] joen yli menee Regin'in tykö. Raution kanssa sitten kauppaa tehdessään, iskee Kalevinpoika aivan kuin Sigurd poikki yhden miekan toisensa jälkeen, siksi kun viimein saapi isänsä kalvan ja sillä halkaisee alaisimen.[829] Tämä ihmeellinen ase oli seitsemästä rantalajista kokoonkiehutettu, seitsemän erijärven ja joen vedessä karaistu sekä kaikella tavalla komeasti koristettu.[830] Samoin myös Vilkina-tarinassa[831] Afrik-kääpiön, joka kuuluisaa Eckesax-miekkaa takoo, piti mennä yhdeksän kuningaskunnan taakse, ennen kuin karkaisuun soveliasta vettä löysi. Sen jälkeen luetellaan siinä tämän miekan koristukset; muun muassa näytti, ikään kuin olisi kultainen käärme juossut kärjestä kahvan terää myöten.[833] Suomen sepän luona harjakaisissa humaltuneena kerskaa Kalevinpoika Saaren neidon viettelyksestä,[833] ja nämät sopimattomat lauseettuottavatsittensankarille, niinkuinSigurd'ille vaimonsa samallainen pilkkapuhe, viimeinturmion; sillä seppä kiroo Kalevinpojalle myödyn miekan omistajansa surmaksi.[834] Tämä miekan loitsiminen niin-ikään myös muistuttaa sitä samallaistakirousta, joka oli kiintynyt Sigurd'in anastamaan Fafner'in kulta-aarnioon.[835] Ennen viimeistä suurta sotaansa kätkee Kalevinpoika kaiken kultansa maahan, kiinnittäen sen siihen tenhokkalla loitsulla,[836] niinkuin Högni, ennen lähtöä turmiota tuottaville Atlin pidoille,viskaa Sigurd'ilta saadun aarteen Reinvirran aaltoihin, josta ei sitä enään ole saatu ylös.[837] Viimeisen tappelunsa jälkeen Kalevinpoika vetäytyy pois korpeen ja elää yksinänsä. Siellä tulee kerta muutamia noista maahan tulleista rautamiehistä hänen luoksensa, tarjoovinaan sovintoa, vaan yrittävät kesken tätä ystävällistä keskustelua häntä tappaa. Hyväksi onneksi kuvastuu salamurhaajan kohotettu käsi aseineen Koivajoen veteen, jonka rannalla istuttiin, niin että Kalevinpoika kerkeää sivallusta väistää ja viholliset tappaa.[838] Tämä kertomus osoittaa silminnähtävää sukulaisuutta Sigurd'in (l. Sigfried'in) kuolon kanssa, niinkuin siitä Saksalaiset tarinoitsevat.[839] Färöläisessä laulussa, joka tässä suhteessa pitää yhtä saksalaisten toisintojen kanssa, tulee vielä se seikka lisään, että Sigurd'in miekka on kotiin unohtunut, samoin kuin myös Kalevinpoika viimeisessä tappelussa on ilman kelpo asettansa.[840]
Paitsi näitä Freyr- ja Balder-taruista muistuttavia seikkoja sisältävät meidän Lemminkäis-runomme myös yhtäläisyyksiä muutamien Odin'in ja Thor'in tekoin kanssa. Asoilla, niin kertoo nuorempi Edda,[841] oli sota Vanein kanssa. Viimein he kuitenkin tekivät sovinnon, jonka vahvistukseksimolemmin puolin sylkivätyhteen astiaan. Syljestänsä he loivat erittäin viisaan miehen, jolle pantiin nimi Kvâsir. Tämä sai sitten surmansa kahdelta kääpiöltä, jotka laskivat hänen verensä Odhrörir-kattilaan,panivat hunajaa sekaan ja tekivät siten ylen väkevän meden, josta juoden kuka hyvänsä voi tulla runoniekaksi. Sitten samat kääpiöt myös houkuttivat erään jättiläisen kanssansamerelle ja kumosivat veneen, niin että hän hukkui. Mutta kun jättiläisen veljenpoika Suttung tahtoi sitä pahantekoa heille kostaa_, he antoivat hänelle ihmeellisen metensä henkensä lunastimeksi. Suttung veimeden kotiinsa, kätki sen vuoreenja asetti tyttärensä Gunnlöd'in sen vartijaksi. — Sattuipa Odin matkoillansa kerran yhteen paikkaan, missä yhdeksän renkiä oli heinää niittämässä. Hän hioi näiden viikatteet niin hyvin, että he pyysivät hänen kovasintansa omakseen. Silloin hän viskasi kiven ilmaan, ja rengit, sitä tavoitellessaan leikkasivat toinen toiseltaan kaulan poikki. Näin Baugi jättiläinen, Suttung'in veli, jäi kiireimmällä heinä-ajalla ilman rengeittä. Odin tarjoutui hänelle niittäjäksi ja vaati yhden siemauksen Suttung'in mettä palkastaan. He menivät nyt salaa Suttung'in vuorelle, Odinporasi oralla vuoreen läven ja pujahti matona sisään. Siellä makasi Odin kolme yötä Gunnlöd'in luona ja sai häneltä kolme siemausta medestä, jolloin astian kokonaan tyhjensi.Sitten hän muuttihe kotkaksi ja lensi pois. Suttung, sen huomattuaan, myös pukeutui kotkan haamuun ja ajoi häntä takaa, mutta ei saavuttanut enää.
Vanhassa Eddassa on tästä ainoasti muutamia viittauksia, mutta ne sisältävät kuitenkin pari lisätietoa.[842] Odinjuopui humalaanGunnlöd'in luona. Hän näkyy luvanneen neidolle avion,mutta jätti hänet kuitenkin sittenpetollisesti. Suttung ei itse aja takaa, vaan näkyykaatuneen. Seuraavana päivänä tulivat jättiläiset Asain luokse kuulustamaan Odin'ia jasoimasivat häntä siitä, että oli valansa Gunnlöd'iä kohtaan rikkonut.[843]
Tässä tapaamme siis useimmat meidän oluensyntymme piirteet. Osmotar saa oluesensa hapattimeksi muun muassa tappelevaa eläväin kuolan ja panee vielä mehiläisen tuomaa simaa sekaan. Olut sitten vaatii laulajaa ja uhkaa rikkoa vanteensa, jos ei semmoista saa kuulla. Väinämöinen silloin tulee, mutta runolta kesken laulua rikkuu reki, jonkatähden hänen, saadakseen sitä korjatuksi, täytyy mennä Tuonelaan oraa hakemaan. Siellä hän matona l. käärmeenä pujahtaa Tuonen ukon verkkoin läpi. Tavallisesti lauletaan myös tämän runon jatkoksi niin sanottu Päivölän virsi, nimittäin se, jossa Lemminkäinen häitten jälkeen tulee Pohjolaan. Siinä hän hyvin usein tohtii muuttaa itsensä toiseksi ja pujahtaa seinän kautta sisään.[844] Muutamien toisintojen mukaan hän Saaressa piillessään jättää yhden neidon rakastamatta, joka sitten loitsii hänen laivansa kumoon, niin että hän hukkuu. Yhdessä ainoassa lähtee Päivöläisen poika isänsä tapon jälkeen kotkan haamussa häntä takaa ajamaan, mutta turhaan. Välistä lauletaan myös siitä, kuinka Päivölän pidoissa juopui Ahto, juopui Kauko, juopui veitikka verevä.[845]
Muutamat tähän vivahtavat kohdat me myös näemme Samporetkessä. Väinämöinen pujahtaa matona lukkojen läpi siihen vuoreen, missä Sampo on kätkössä. Pohjolan emäntä, ryöstön huomattuaan, tavoittaa häntä kotkan haamussa. Yhdessä. toisinnossa viimein hän soimaa Väinämöistä siitä, että muka on pettänyt emonsa.[846]
Vielä on yksi Thor'in ja Lokin tekoja kertova taru täynnä yhtäläisyyksiä Päivölän virren kanssa.[847] Asat aikoivat tulla pitoihin Oegir'in, meren jumalan luokse. "Anna jumalille juomista!" sanoi hänelle Thor. Mutta ukko, joka ei olisi huolinutkaan noista vieraista, estelihe sillä, että mukahänellä ei ollut kattilaa. Tyr silloin ilmoitti Thor'ille, että hänen isällään Hymir-jättiläisellä oli erin-omaisen suuri kattila. Perille tultua talon suotuisa emäntätoi oluttaja kätki vieraatkattilain alle. Hymir-jättiläisellä, kun hän myöhään illalla tuli kotiin, oli parta hyyssä,hänen astuessaan jäävuoret paukkuivat. Illallisella Thorsyödä ahmasi kaksi kokonaista härkää, niin että lihat loppuivat talosta. Piti mennä kalaan, että olisi ruokaa seuraavaksi ateriaksi.Thor mursi ulkona laitumella suurelta härältä pään poikki ja pisti sen syötiksi onkeensa. Siihen tarttui summaton Midgård-käärme, joka meressä makaa manteren ympäritse. Thor sitä löi päähän ja päästi jälleen irti. Kotiin tultua ruvettiin voittosille. Thor'ille annettiin pikari särjettäväksi; hän sen viskasi useat kerrat turhaan; viimein hän sen lennätti jättiläisen omaan otsaan ja silloinpikari meni pirstaleiksi. Sitten käskettiin häntä nostamaan kattilaa;kaksi kertaa hän yritti kaikella voimallansa, vaan ei kattila liikahtanut; vasta kolmannella kerrallase onnistui vihdoin viimein.
Nyt, kun kattila oli saatu, Oegir pani olutta ja laittoi pidot Asoille. Kaikki vieraat kehuivat Oegir'in hyviä palvelijoita, mutta Lokille se kävi kiusaksi jahän tappoitoisen niistä. Asat silloin ajoivat hänet metsään, mutta jonkun ajan kuluttua hän palasi javaati olutta. Asat ensiksi eivät olisi tahtoneet sitä antaa, vaan suostuivat kuitenkin viimein pyyntöön. Lokin kiitos oli siinä, että hän rupesi soimaamaan muita Asoja, luetellen jokaisen pahoja puolia.Erittäin kehui hän nauttineensa useimpain jumalatarten kaiken suosion. Kesken tätä ivaa astui Thor sisään, joka oli myöhästynyt. Nyt tuli Lokelle kiirut;hän muutti itsensä kohta loheksi ja läksi virtaan pakoon. Päivölän virressä samoin Lemminkäistä käsketään seisahtumaan kattilain sijalle. Sitten hän pyytää olutta, mutta hänelle vastataan, että kannut on roukkioon rovittu, pikarit pinona vierreet. Niin ikään ilmoitetaan ettei ole lihaa talossa. Silloin hän arvelee: "en liene lempivieras, jos ei härkää isketä, eikä tuotane olutta." Olut viimein tuodaan, mutta täynnä kyitä, käärmeitä, jotka hän kannusta onkii. Syynä, miksi ei häntä pitoihin kutsuta, välistä sanotaan se, kun hän on sata naista narrannut, tuhat piikaa pitänyt. Isännän tapettuansa Lemminkäinen viimein pyrkii piiloon, jolloin hänelle myös muun muassa ehdoitetaan se pelastuskeino, että menisi mereen hauiksi.
Suomalaisissa toisinnoissa on pidoissakävijä välistä sanottuAhti Saarelaiseksi, ja vielä useammin ilmautuu tämä pitotalon isäntänä.[848] Tavallisesti on luultu, että tämä vaan on yksi Lemminkäisen liikanimistä, mutta niin ei ole suinkaan laita; tässä epäilemättä tarkoitetaan Ahtia, meren haltijaa. Castrénkin jo huomautti tämän likeistä sukulaisuutta skandinavilaisen meren jumalan Oegir'in eli Aegir'in kanssa, jonka nimen vanhempi muoto, muinaissaksalaisesta päättäin, oli Agi. Aivan oikein päätti Castrén, ettätAhdissa vaan on lisäke, joka erittäin Suomeen lainatuissa sanoissa usein liittyy jälkeen.[849] Ei ole siis ollenkaan kummaa, jos hän ilmautuu pitojen isäntänä tässä runossa, jossa on muutenkin niin paljon yhtäläisyyttä Oegir'in juominkein kanssa. Mutta myös esiintymisellä pitovieraana on vastineensa skandinavilaisessa tarussa. Bragaroedhuriksi sanottu nuoremman Eddan osa alkaa näet sillä, ettäOegir l. Hlér, joka asui Hlesey-saaressaja oli ylen taitava loitsija,tuli pitoihin Asain luokse.[850] Oegir'illä oli myös toinen nimi Gymir. Semmoisena hän oli sen kauniin Gerdan isä, jota Freyr, niinkuin yllä nähtiin, kosi. Tässä näemme samassa mistä syystä Ahti meillä sanotaanSaarelaiseksija miksi Päivölän pitoihin lähtijä hyvin usein sanoo menevänsäLuotolahan lankoihinsa, anoppiinsa. Joskus taas hän meneeSaareen sisariinsa, veljiinsä, joka voi muistuttaa Tyr'in käynnistä Thor'in kanssa isänsä luona.
Thor'in käyntiä Hymir'in luona vastaa taas Lemminkäisen retki Pohjolaan, jossa hän jäätyy merelle. Hymirkin ilmautuu jään ja pakkasen haltijana. Nuoremmassa Eddassa on samasta tapauksesta lavea kertomus; vähää ennen samalla matkalla toinen Thor'in vuohista, joilla hänellä oli tapa ajaa, oli tullut vaivaiseksi, jonka tähden hänen täytyi jatkaa matkansa laivalla.[851] Meidän runossamme on Ahti siirtynyt Thor'in sijaan. Sitä vastaan on hänen kumppalinsa Tyr paremmin säilynyt; melkein sama nimi on hänen suomalaisella vastineellansa Tieralla, joka muuten on erittäin sotahaluinen, aivan kuin Tyr, Skandinavein aikaisempi sotajumala.