Chapter 16

[74]Täydellisen elämäkerran, josta tähän on useita lisätietoja ynnä loppukuvaus otettu, onA.V. Forsmanjulkaissut Joukahaisen X:ssä vihkossa.

[75]VanhemmanSakari Topelius'enkokoelmassaSuomen kansan vanhoja runoja ynnä myös nykyisempiä laulujaI. s. 47 ja 50.

[76]Painettuna se on ilmestynyt Tallinnassa 1821 eri kirjana sekäJ.H. Rosenplänter'inaikakauskirjassaBeiträge zur Kenntniss der ehstnischen SpracheXIV (Pärnussa 1822).

[77]Siitä on säilynyt Mikkelin pormestarinJulius Nygren'inv. 1865 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle lahjoittama kopio, josta voi nähdä Ganander'in omien sananlaskujen, luvultaan noin 1,400, olleen ainoasti sivun toiselle puolikkaalle kirjoitetun ja Porthan'in lisien toiselle palstalle vastaaviin paikkoihin järjestetyn. — Apumiehenään itse keräystyössä nimittää Ganander kohta mainittavassa Runo-kirjassaan Kruununkylän räätälinJöran (Yrjö) Koplijnin, jokaniinkuin tarkka Suomen kielen ystäwäoli lähettänyt hänelleSuomalaisia Sananlaskuja.

[78]Muinaiskalut joutuivat kulkupuheen mukaan Englantiin. Ainakin tiedetään hänen nuoremman poikansa Tuomaan isänsä kuoltua lähteneen Ruotsiin ottaen mukaansa kaksi kirstullista jälkeen jääneitä kirjoituksia, siinä toivossa että saisi ne myödyksi ja kustannetuksi, vaan kun tämä toivo petti, ruvenneen merimieheksi ja purjehdittuaan 28 vuotta palanneen Maalahdelle, jossa eli loppuikänsä suuressa kurjuudessa.

[79]Edellinen onA.V. Forsman'inlöytämä ja julkaisema; jälkimmäinen hävisi Turun palossa 1827.

[80]Oikeastaan "rythmi" eli värssytahti riimillisissä runoissa.

[81]Porthan'in aikuisessa kirjakielessä (vrt. Muistutusta Raamatun kielestä) tavataan pitkävokaalisia tavuita vielä verrattain harvoin ensi tavuuta etempänä. Sitä paitsi lienee hän huomannut, ett'ei runokielessä yleensä käytetä pitkävokaalista korotonta tavuuta. Eroitusta pitkien ja lyhyitten i-diftongien välillä ei hän tuntenut, jonka vuoksi päättää virheellisiksi joitakuita oikeitakin säkeitä; mutta näkyy semmoista eroitusta kaivanneen, kun lausuu hyväksymisensä murteelliselle kirjoitustavalle:waiwanen(pro:waiwainen).

[82]Loitsurunoista lainattuja säkeitä tavataan heti ensimmäisen runon alussa:Tule töitäs tundemahan, Waiwojas walittamahan; samoin sivulla 46:Kiroon kirjawan tywehen, Sala (!) laudan lappehesen, Cus' ei luutoinda lihaa, Suonettoinda pohkiota.

[83]Tämä n.k.Pikku Sionion, samoin kuin isän toimittamaIso Sioni, tullut kansallemme suosituksi laulukirjaksi niihin liittymäin kansan-omaisten sävelmäin kautta, jotka ovat verrattomat ja vielä odottavat arvonsa mukaista sisällystä.

[84]Tätä painettaissa huomautti t:riV. Vasenius, että sama runo löytyy jo v. 1685 ruotsiksi julkaistuna Tuderus'en nimellä, jonka tiedetään ruotsinkielellä painattaneen vielä yhden runon v. 1697 ja kaksi v. 1702 (kts.P. Hansell, Samlade Vitterhetsarbeten XVI. s. 37). Suomalainen on selvästi mukailu ruotsalaisesta. Siitä seuraa kysymys: oliko suomentaja Tuderus itse vai ehkäElias Brenner, jonka kääntämät ainakin lienevät Ovidius'en säkeet nimilehdellä?

[85]Kts.J.K., Muutamia Esopin eläinsatuja suomeksi Ison Vihan ajoilta, Kirjall. Kuukausl. 1873. s. 83.

[86]Uudestaan on se julkaistuJ.A. Cederberg'intoimesta v. 1891.

[87]Esim.Itze ilman HERRA JESUS, Aiwan autuas Jumala, Piti Pilweszä Käräjät, Selkiäszä selwät Neuwot.

[88]Se on Meidän Herran Jesuxen Christuxen wijmeisest puhest, Ristin päälle rippuesa. Alkuteoksen on ruotsiksi kirjoittanut Porvoon kirkkoherraHenrik Carstenius.

[89]Kts.K. Grotenfelt'inuutta julkaisua käsinkirjoitetun kopion mukaan sekä esipuhettaSuomi-kirjassa III. 3. Kappaleen itse kirjaa löysiE.N. SetäläUpsalan kirjastossa (Suomal. Kirjall. Seuran Keskustelemukset 7/11 1894).

[90]VanhemmanSakari Topelius'envanhojen runojen ja nykyisempien laulujen kokoelmassa.

[91]Hänen nimensä tavataan sekä näin kirjoitettuna että muodossaJonila, joka lienee ruotsalaisen oikeinkirjoituksen mukaan väännetty.

[92]Vanhemman Sakari Topelius'en kokoelmassa.

[93]Neljäs v. 1896.

[94]Kts.J.J. Tengström, Finland och Finska lagöfversättningarna,SuomiII. 2-4, jaW.G. Lagus. Om Finska lagöfversättningar, TiedeseuranBidrag'eissa, uusi sarja 6.

[95]J.W. Buuth. Historiallinen Arkisto X. s. 356.

[96]Historiallinen Arkisto XII. s. 392.

[97]Näkyy olleen korkea-arvoinen mies. Asui Akaan pitäjässä ja mainitaan viimeksi v. 1660.

[98]Oli ensin lainlukijana Satakunnassa, viimein alalaamannina Karjalan tuomiokunnassa, kuoli 1670 luvulla.Cantio Cygneansuomentajana edellä mainittu.

[99]G. Cannelin'invuodelta 1865. Vielä kerran perinpohjin uudistettu suomennos, ilmestyi saman seuran toimesta v. 1896.

[100]Tämänniminen kirjapaino, jonka omistaja Juhana Arvid Carlbohm näkyy olleen, esiintyy ensikerran mainittuna vuonna 22/4 päivätyssä kuninkaallisessa julistuksessa.

[101]Rusthollarin poika Hollolasta, syntynyt 1740, tullut ylioppilaaksi Turkuun 1759, palvellut Tukholman virastoissa ja käytetty muun muassa suomenkielen tulkkina sotaoikeuksissa sekä uusien sota-artikkelein suomentajana, lopulla ikäänsä päässyt raatimieheksi Helsinkiin, jossa kuoli 1821.

[102]Se painettiin mainittuna vuonna Tukholman kuninkaallisessa suomalaisessa kirjapainossa nimelläEn liten Barna-Bok. — Yxi Pieni Lasten-Kirja.

[103]Kts. Historiallinen Arkisto VI. s. 217.

[104]Tämä lausunto ei kuitenkaan jäänyt ilman vastalauseita Suomalaisten puolesta, joista pontevimmin esiintyi Turun edusmies, kauppiasEsaias Wechter. Kts.K.A. Castrén, Kirjallinen Kuukauslehti 1872, s. 1.

[105]Nyköping'in provastinSerenius'en, joka kuoli piispana Strengnäs'issä 1776 ja oli pappissäädyn etevimpiä jäseniä. Tämä mietintö sisältää muun muassa seuraavat määräykset suomenkielen eduksi: "Kaikkien Suomen virkamiesten, jotka ovat välittömästi tekemisissä alhaisen rahvaan kanssa, niinkuin alituomarein, kruununpalvelijain ja tullivirkamiesten sekä sotaväen alapäällikköjen, tulee olla maassa syntyneitä taikka kumminkin maan kieleen pystyviä, niin ett'eivät tarvitse tulkin apua puhutellessaan talonpoikia ja porvareita. Samoin tulee Turun hovioikeudessa ja yliopiston kaikissa tiedekunnissa 2/3 jäsenistä olla maan omia miehiä sekä alempien virkamiesten ilman poikkeusta, ja niidenkin, jotka ovat Ruotsalaisia syntyperältään, pitää välttämättä osata suomenkieltä. Lisäksi on pidettävä huoli siitä, että kaikissa Tukholman kolleegioissa on ainakin yksi jäsen Suomalainen sekä alemmista virkamiehistä kaksi tai useampia suomenkieltä taitavia". (E.G. Palmén, Historiallinen Arkisto VI. s. 164-172).

[106]Kts.Yrjö Koskinen, Suomen kansan historia s. 429.

[107]Ensikerran tämä nimi esiintyy Ruotsissa v. 1810 ilmestyneessä aikakauskirjassaLyceum, sen ensimmäisessä vihkossa.

[108]Luonnossa ei tapahdu hyppäyksiä.

[109]Numerossa 71.

[110]Samana vuonna seppelöittiin hän yliopiston riemujuhlassa kunniatohtoriksi fllosoofisessa tiedekunnassa.

[111]1856 vuoden painoksessa: Saarna sitäkin lyhembi!

[112]Näin Gottlund itse esittää asian Otavassa (s. VII). Kuitenkin mainitsee hän päiväkirjassaan jo 9 päivänä Heinäkuuta panneensa kirjaan loitsurunoja. Epäilemättä oli hän saanut herätystä myös edellisenä lukuvuonna Turun yliopistossa, jossa Porthan'in työn muisto vielä eli ja jossa hänen vanhemmista tovereistaan ainakin Poppius, Sjögren ja Arvidsson suomalaista kansanrunoutta harrastivat. Tämä seikka ei kuitenkaan vähennä mainitun tapauksen merkitystä, sillä Gottlund'in senjälkeisen keräystyön tulokset, kaikkiansa noin 700-800 runoa, olivat moninverroin suuremmat kuin kenenkään muun ennen Lönnrot'ia.

[113]Suomi-kirjassa II. 6. s. 255.

[114]Aadolf Iivar Arvidssonoli syntynyt 7 p. Elok. 1791 Padasjoella, jossa isä oli kappalaisena, tuli ylioppilaaksi 1810, vihittiin filosofian maisteriksi ja tohtoriksi 1815 ja nimitettiin yleisen historian dosentiksi 1817. Kirjoitti muistiin muutaman kansanrunon jo koulupoikana 1808 Laukaalla, jonne isä oli tullut kirkkoherraksi. Suuremman joukon kansanrunoutta hän keräsi kesällä 1819 yhdessä Haapaniemen lehtorinEerik Antero Chrons'inkanssa Pohjois-Savossa. Samalla matkalla tutki hän suomenkieltä, jota jo lapsuudesta hyvin osasi, ja otti innokkaasti osaa siihen taisteluun, joka syntyi Becker'in Viikkosanomain johdosta, asettuen useimmissa kysymyksissä nykyajan kannalle. Myös vironkieleen hän tähän aikaan tutustui ja julkaisiRosenplänterinaikakauskirjassa XV kirjoituksenUeber die ehstnische Ortographie. jossa hän osoittaa puutteet Virolaisten vanhassa oikeinkirjoituksessa ja kehoittaa heitä suomenkielistä noudattamaan. Ruotsiin siirtymään pakoitettuna meni hän Tukholman kuninkaallisen kirjaston palvelukseen 1825 ja yleni sen esimieheksi 1843. Kotona käydessään v. 1827 hän vielä jatkoi suomalaisen kansanrunouden keräyksiään. Paljoa enemmän tunnetuksi on hän kuitenkin tullut ruotsalaisten kansanrunojen julkaisijana (Svenska fornsånger3 osaa 1834-42) sekä ruotsinkielisten Suomen historiaa koskevien tutkimustensa kautta; myös ruotsinkielisenä runoilijana oli hän aikoinaan huomattu. Valtiollisena kirjailijana esiintyi hän pari kertaa Ruotsissakin (Suomi ja sen tulevaisuus1838 jaSuomen nykyinen valtiomuoto1841, salanimilläPekka KuoharinenjaOlli Kekäläinen, molemmat ruotsiksi). Arvidsson kuoli käynnillä kotimaassaan, Viipurissa 21 p. Kesäk. 1858.

[115]Kustaa Toppeliusoli syntynyt Oulussa 1786, suoritettuaan opintonsa Upsalassa määrättiin v. 1812 apulaisprofessoriksi Tukholman lääkärinopistoon, josta kuitenkin jo 1815 haki pois kaupunginlääkäriksi Ouluun, ainoasti kotimaahan takaisin päästäkseen; tässä vaatimattomassa virassa hän kuoli 1864. Hänen urhokas osanottonsa Ruotsin sotiin vv. 1808-14 sekä hänen tarmokas yhteiskunnallinen toimintansa, varsinkin Oulun palossa v. 1822 ja 1832-33 vuosien kadon aikana ovat kerrottuna kuvalehdessäMaiden ja Merien takaa1865. Erittäin vielä harrasteli hän Suomen kielen ja kirjallisuuden kohottamista sen alhaisesta tilasta, järkähtämättömästi uskoen, että ne olivat pääsevät valtiaiksi Suomessa, ja itsekin ottaen osaa työhön tämän asian puolesta. Luultavasti on hän auttanut veljeänsä runojen keräyksessäkin, ja sitä paitsi on hän kirjoittanut suomenkielellä koko joukon omia runoja ja lauluja, joista useimmat ovat tavattavana Oulun Viikkosanomain ensimmäisissä vuosikerroissa; erikseen painettu on runoOulun kaupungin palosta1832. — Myösvanhempi Sakari Topeliuson nuoruudessaan sepitellyt runoja sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikk'ei häneltä ole muuta painettu kuin ruotsinnos Juhana Cajanus'en virttä.

[116]Tarkan tutkimuksen Sakari Topelius vanhemman runokeräyksistä onA.R. NiemijulkaissutSuomi-kirjassa III. 13.

[117]Ikään kuin pieniä helmiä perätysten pistelemällä.

[118]Eräs vieläkin nuorempi runoniekka Rautalammilla.Alpertti Kukkonen, syntynyt v. 1835, on kirjoittanut runon näistä kaikistaEntisistä Rautalammin runoniekoista. Kts.K. Grotenfelt'injulkaisemaa teosta18 Runoniekkaa1889, joka on elämäkerrallisilla tiedoilla varustettu ja huolella toimitettu valikoima kansanrunoilijaimme runoja ja lauluja.

[119]Sakari Cajander, samannimisen kruununvuodin poika Leppävirroilta, oli syntynyt 6 p. Huhtik. 1818 ja tullut ylioppilaaksi 1843. Opetti ylioppilastovereilleen suomenkieltä sekä piti heille esitelmiä Kalevalasta ja Kantelettaresta. Julkaisi mainittuna vuonna 1845Lemminkäinen kokohon haravoitu, joutomiesi Sakari SakarinpojaltaI, joka sisältää uudempia kansan runoja ja tarinoita. Toinen v. 1847 ilmestynyt osa kertoo vuoropuhelussaMustialastaja maanviljelyksestä, jonka tutkimukseen hän kokonaan antautui. Myös vaatetuksessa ja puheessa hän halusi esiintyä suomalaisena talonpoikana. Sittemmin hän siirtyi Ruotsiin, jossa eli suurimman osan ikäänsä, käyden tutkimusmatkoilla Tanskassa, Englannissa y.m. Ruotsiksi ilmestyivät hänen enimmät julkaisunsa tällä alalla, suomeksi vaan kaksi kirjasta:Lyhykäisiä osoituksia Suomen maan viljelyksessä1853 jaLyhykäisiä osoituksia Suomen emännille lehmäkarjan sekä maidon hoidossa ja juuston teossa1856. Ruotsinkieliset ovat myös hänen valtiolliset kirjoituksensa, joista muudan oli niin arveluttavaa laatua, että se Ruotsissa poltettiin. Keväällä 1895 hän palasi kotimaahansa, jossa oli joskus ennenkin käväissyt, ja oleskeli jonkun aikaa Helsingissä pitääkseen luentoja maanviljelyksestä. Mutta kuolema, joka hänet kohtasi Porvoossa 9 p. Toukok., teki lopun hänen levottomasta elämästään.

[120]Väitteessä, että hän asian-ajajana olisi välistä poikennut oikeuden suoralta tieltä, ei siitäkään syystä saata olla perää, että hänen täytyi olla hyvin varoillaan herrasmiesten suhteen, jotka eivät suopeilla silmillä katselleet, mitenkä kansa heidän ohjistaan irtautui. Tämä oikaisu, josta saa kiittää erästä asiantuntijaa, on toimittajan velvollisuus julkaista, koska mainittu erehdys löytyy kalenterissa Mansikoita ja Mustikoita ja saattaisi eksyttää vastaisia tutkijoita. Yleisesti tunnettua onkin, että ne, jotka tavalla tai toisella vähempiosaisten aseman parantamista harrastavat, joutuvat epäluulon ja panettelun alaisiksi parempiosaisten kesken, joiden on etuoikeuksistaan vaikea luopua.

[121]Tätä kalenterissa Mansikoita ja Mustikoita v. 1860 lausuttua ennustusta näkyy tekijä v. 1885 pitämissään luennoissa alkaneen epäillä, koska kirjoittaa: "Olisi ollut tulevaisuuden toivoa, vaan ei ole toteutunut. Kansan runous näkyy hukkuneen yhteiskunnallisiin ja asioitsemispuuhiin". Kuitenkin tekijä jo itse huomauttaa siitä suorasanaisesta runoudesta, jota nykyiset kansankirjailijamme niin etevällä tavalla edustavat, ja viimeisinä aikoina on myös uudempain runomittain käyttämisen taito, mallikelpoisen kirjallisuuden ja kansan-opistojen kautta, silminnähtävästi edistynyt. Vastainen runoutemme ei kuitenkaan enää tule jakautumaan talonpoikaiseen ja herrassäädyn harjoittamaan, vaan on oleva yhtä ja samaa kansallista taiderunoutta.

[122]Sen suomentajaOtto Tarvanen(Tandefelt) on useita muitakin hyödyllisiä ja huvittavaisia kansankirjasia toimittanut. Hän oli kapteenin poika, syntynyt Tarvolassa Saarijärvellä 1811, tuli ylioppilaaksi 1830, eli posti-virkamiehenä ja kuoli Rantasalmella 1860.

[123]Sekään ei saanut työtänsä lopullisesti vahvistetuksi, vaan asetettiin 1876 vuoden kirkolliskokouksessa vielä kolmas komitea, esimiehenä tämän kirjan tekijä. Tämä komitea sai ehdoituksensa vähäisillä muutoksilla hyväksytyksi toisessa kirkolliskokouksessa 1886.

[124]Papin poika, syntynyt Kuivaniemellä 1813, tullut ylioppilaaksi 1831 ja vihitty papiksi 1835. Ollut apulaisena useassa paikassa, vuodesta 1842 Isossakyrössä. Samana vuonna eroitettu kuudeksi kuukaudeksi virastaan luvattomain hartauskokousten pitämisestä. Päässyt kirkkoherraksi Koivulahteen 1858, Iihin 1867 ja viimein v. 1875 Vöyrille, jossa kuoli 1880. On yhdessä Ingmanin kanssa vielä julkaissutP. Raamatun ja Lutheeruksen oppiselitettynävastoin sen kavaloita vääräntäjiä näinä aikoina Suomenmaalla1848, ja sitä paitsi yksin suomentanut Lutherin kirjanLyhyt tapa tutkia kymmeniä käskyjä, uskoa ja Isä meitää1844.

[125]Painettuina ne löytyvät Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1871 ja albumissaKaikuja Hämeestä1872.

[126]Simo Vilho Appelgrenoli syntynyt v. 1786 Säräisniemellä, jossa isä oli kappalaisena, tuli ylioppilaaksi 1803 ja maisteriksi 1810, pääsi Ouluun kolleegaksi 1813 ja rehtoriksi 1825, nimitettiin kirkkoherraksi Kokkolaan 1838 ja kuoli 1854.

[127]Kustaa Vilho Virenius, papin poika Säkkijärveltä, oli syntynyt 1798, tullut ylioppilaaksi 1815 ja maisteriksi 1819, päässyt Viipuriin vankilansaarnaajaksi 1820 ja kappalaiseksi 1824, sekä v. 1836 kirkkoherraksi Uudellekirkolle, jossa kuoli 1864.

[128]Juliana Fredrik Kajaanioli Sotkamon nimismiehenJuhana Cajan'inpoika, syntynyt 1815 ja tullut ylioppilaaksi 1832. Harrasteli luonnontieteitä ja filosofiaa, mutta kääntyi jumalisen äitinsä kuoltua 1837 uskonnolliselle alalle ja vihittiin papiksi 1842. Kauan muuteltuaan pitäjästä pitäjään apulaissaarnaajana, heikkona terveydeltään ja aineellista puutetta kärsien, sai hän viimein v. 1857 kappalaisenpaikan Piippolassa, jossa pysyi kuolemaansa saakka 1887. Ylioppilaana hän Lönnrot'in seurassa v. 1836 matkusti Venäjän-Karjalaan, kooten paitsi runoja melkoisen joukon satujakin Vuokkiniemen ja Uhtuen pitäjistä. Suomen historiastaan toimitti hän myöhemmin uuden, lavennetun ja täydennetyn painoksen, josta ensimmäinenPakanuuden ja paavin-uskon ajatkäsittelevä osa ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksissa 1846. Valitettavasti hän ei hermosairaudeltaan saanut tätä miellyttävää teostansa jatketuksi. Samasta syystä ei hän vuoden 1863 jälkeen voinut enää virkaansakaan hoitaa.

[129]Kustaa Ticklénoli ennenmainittujen kahden Ticklén'ien veli, syntynyt Pyhäjärvellä 1807, tuli ylioppilaaksi 1825, vihittiin papiksi 1830, oltuaan opettajana Turussa ja Porissa pääsi kappalaiseksi Vesilahdelle 1837, siirtyi sieltä muuanne 1850, mutta palasi v. 1858 sinne takaisin kirkkoherraksi, jossa virassa kuoli 1882.

[130]Juhana Ahlholmoli torpparin poika Oulaisista, syntynyt 1802, tuli ylioppilaaksi 1825 ja samana vuonna papiksi, pääsi v. 1840 vakinaiseen kappalaisenvirkaan Lappajärvelle, jossa kuoli 1875.

[131]Juhana Fredrik Wallinoli räätälin poika Turusta, syntynyt 1799, tuli ylioppilaaksi 1819 ja papiksi 1820, pääsi opettajaksi Turun alkeiskouluun 1824 ja kymnaasiin 1830 sekä kirkkoherraksi Kaivolaan 1841 ja kuoli 1850.

[132]Martti Juhana Lindfors, Kiteen kirkkoherran poika, oli syntynyt Porvoossa 1800, tullut ylioppilaaksi 1818, maisteriksi 1823 ja suorittanut lääkärintutkintonsa 1825. Vihittiin lääketieteen tohtoriksi 1832, oli vv. 1836-47 piirilääkärinä Kuopiossa, mutta erosi sitten virastansa, harjoittaen yksityistä lääkärin tointa ja käyttäen joskus joutilaat hetkensä suomenkielen opettajana Kuopion kymnaasissa. Otti jälleen vastaan piirilääkärin-viran v. 1860 Pielisjärvellä, mutta erosi siitäkin 1866 vanhuutensa tähden, eläen viimeiset vuotensa Kuopiossa 1869. Otti neuvottelevana jäsenenä hartaasti osaa Snellman'in Saima-lehden toimitukseen. Julkaisi Litteraturblad'issa 1852 sangen nerokkaan vertausjutunVäinämöinens resa till Antero Vipunen(Väinämöisen matka Vipusen luo).

[133]Näin on tämä tapaus kerrottunaMaiden ja Merien takaalehdessä 1864 s. 12. Vähän toisin sen esittääA.V. IngmanMuistelmissaan (Kirjall. Kuukausl. 1871 s. 219): "Eräänä pyhäaamuna Lokakuulla vuonna 1830 oli kaksi suomalaista maisteria, Elias Lönnrot ja Martti Lindfors, toistensa kanssa Helsingissä vilkkaassa keskustuksessa eräästä vanhasta suomalaisesta kirjasta, jonka uudestaan painamista Lindfors katsoi tarpeelliseksi, ja tästä hetken aikaa tuumailtuansa veikkonsa Lönnrot'in kanssa, joukahti hänen mieleensä kyllä kummallinen ajatus: hän sanoi yht'-äkkiä kiiltävin silmin, katsoen toverinsa totisiin kasvoihin: minäpä keksin keinon; kuuleppas! me asetamme suomalaisen kirjallisuuden seuran Helsingissä ja niin me kyllä saamme suomalaisia kirjoja painetuksi".

[134]Eerik Gabriel Melartinon hartaana suomalaisuuden ystävänä tässä erikseen huomattava. Hän oli kappalaisen poika Kärkölästä, syntynyt 1780, tuli ylioppilaaksi 1797 ja maisteriksi 1802 sekä dosentiksi Kreikan kirjallisuudessa 1804. Muutti seuraavana vuonna Viipuriin saksalaisen lyseen opettajaksi ja määrättiin v. 1810 kaikkien Viipurin läänin oppilaitosten tarkastajaksi, jossa virassa pysyi vuoteen 1814; sitä ennen v. 1812 oli hän saanut jumaluus-opin professorin viran Turussa. Nimitettiin viimein arkkipiispaksi 1833 ja kuoli 1847. Jo 1825 vuoden koulukommissioonissa koetti hän saada suomenkieltä oppiaineeksi alkeiskouluissa ja ehdoitti suomenkielisten oppikirjain toimittamista sitä varten, että vastaisuudessa voitaisiin opetustakin suomeksi toimittaa. Hänen jälkeensä jääneissä papereissa löytyy myös kirjoitus ministerivaltiosihteerille vuodelta 1837, joka sisältää ehdoituksen suomenkielen viralliseksi julistamisesta. Suomenkieli olisi määrättävä käytettäväksi "tuomio-istuimissa, opistoissa, hallinnollisissa virastoissa y.m. maan virallisena kielenä ruotsin asemella, paitsi ruotsalaisissa seurakunnissa, missä itse rahvas käyttää viimeksimainittua kieltä". Kuitenkin olisi asian järjestämistä varten 15 tai 20 vuoden määräaika säädettävä, "jonka kuluttua suomenkieltä on yksin-omaisesti käytettävä kaikissa tiloissa, missä ruotsi nyt on käytännössä". (Kts. Gottlund'in Suomi-lehteä 1846 ja Biografista Nimikirjaa).

[135]Ainoa palkkio, jonka Keckman koko sihteerin-ajallaan sai Seuralta, oli 200 paperiruplaa (= 228-9 Smk.) kerta kaikkiaan.

[136]Tästä sai alkunsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran v. 1857 julkaisema Luettelo suomeksi präntätyittä kirjoista, jolla täydellisyyteen nähden ei ole vertaistansa maailman kirjallisuusluetteloissa. Sen tekijä oli Fredrik Vilhelm Pipping, kauppiaan poika Turusta, syntynyt 1783, tullut ylioppilaaksi 1799 ja maisteriksi 1805. nimitetty seuraavana vuonna Kreikan kirjallisuuden dosentiksi ja v. 1814 professoriksi tieteitten historiassa ynnä yliopiston kirjastonhoitajaksi, jossa virassa pysyi vuoteen 1845, kutsuttu v. mi kirkollis-asiain päälliköksi senaattiin ja sieltä eronnut 3855, kuollut 1868. — Merkillinen ja muistettava auttaja hänen työssään oli eräs talonpoikainen mies, kirjansitoja ja kulkukauppias Matti Pohto, syntynyt Ylistarossa 1817 ja surmattu kirjainhaku-matkalla Viipurin pitäjässä 1857, samana vuonna jolloin Pipping'in luettelo valmistui.

[137]Lönnrot'in lähdettyä Helsingistä tulivat Seuran ruotsinkieliset keskustelemukset ilman mitään erityistä päätöstä myös samalla kielellä kirjaan pannuiksi. Ruotsinkielisinä pysyivät Seuran pöytäkirjat aina vuoteen 1861. Silloin oli taas yliopistoon palannut Lönnrot esimiehenä ja sihteerinä hänen läheisin nuorempi ystävänsä, ylimääräinen suomenkielen lehtori ja kielenkääntäjä senaatissaKaarle Kustaa Borg.

[138]Viimeinen (20:s) osa tätä jaksoa on vuoden 1860 ja ilmestyi v. 1862. Toinen (1883-87) ja kolmas (vuodesta 1888 vielä jatkuva) ovat yksin-omaan suomenkielisiä.

[139]Hänen isänsäEerik Losteenoli suomalainen sotamies KarjaIohjan emäseurakunnasta.

[140]27 päivältä Marrask. 1823 Rantasalmen rovastilleJoakim Aadolf Cleve'lle; oli yksi niitä harvoja, jotka hänen matkansa merkityksen jo siihen aikaan täysin ymmärsivät.

[141]G.A. Brakel, Väinämöinen, lyriskt försök i tre akter, Tukholmassa 1829.

[142]Tosin kansanrunon perustuksella, vaan päinvastaisessa järjestyksessä.

[143]Lönnrot'illa oli se käsitys, että kansanrunonMarjatta(oik. Marjetta eli Marketta) tarkoittiNeitsyt Maariaaja Metsolan (vasta uudessa Kalevalassa: Karjalan) kuninkaaksi ristitty poika itse Vapahtajaa. Siitä syystä hän jo vanhassa, ja vielä enemmän uudessa, Kalevalan-laitoksessa yhdisti tähän runoon osia Luojan virrestä. Väinämöisen poislähtöön on nimen-omaan Lönnrot'in lisäämää kanteleen jäljelle jättäminen viimeisen kerran laulettua. Samantapainen loppukohtaus löytyy muuten ennenmainitussa (s. 303 Muist.)Brakel'inruotsinkielisessä laulunäytelmässä, jossa päähenkilö,Väinämöinen, kristin-uskon ja ruotsalaisvallan voitolle päästyä, sulkeutuu hautakumpuun, jättäen kuitenkin sen kukkulalle kantelensa heläjämään. Myös Esaias Tegnér'in saman-aikuinenFrithiofs saga(Frithiof'in satu), joka ilmestyi v. 1825, viittaa viimeisessä laulussaan uuden uskon tuloon ja voittoon.

[144]Mainitussa ballaadissa tyttö lopettaa itsensä hirttäymällä aittaansa.

[145]Niinkuin Ahlqvist on osoittanut, koetti Lönnrot jäljitellä klassillisten kielten, kreikan ja latinan, synteettistä (yhdisteellistä) lausetapaa.

[146]Fabian Collanoli syntynyt 1817 Iisalmella, jossa isä oli kirkkoherrana. Tuli ylioppilaaksi 1834 ja vihittiin maisteriksi 1840, nimitettiin historian dosentiksi 1843, siirtyi saman aineen lehtoriksi Kuopioon 1844 ja palasi v. 1850 yliopistoon filosofian apulaisprofessoriksi, jossa virassa kuoli jo seuraavana vuonna. Oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerinä vv. 1841-44 ja toimitti samaan aikaanHelsingfors Morgonblad'ia, josta tuli innokas suomalaisuuden äänenkannattaja ja tienraivaaja Snellman'inSaima-lehdelle. On paitsi lukuisia historiallisia, valtiollisia ja filosofisia kirjoituksia julkaissut pari tutkimusta suomalaisen mythologian alalta, nimittäin:Väinämöisestä ja IlmarisestasekäBjarmeinmaasta ja Pohjolasta, molemmat ruotsiksi Helsingfors Morgonblad'issa 1838 ja 1839.

[147]Henrik August Reinholmoli syntynyt 21 p. Maalisk. 1819 Raumalla, jossa isä eli maaviskaalina. Tuli ylioppilaaksi 1837 ja filosofian kandidaatiksi 1844 sekä maisteriksi 1847, vihittiin papiksi 1854 ja saavutti tohtorin-arvon 1857. Palveli Viaporin luterilaisen seurakunnan pappina vuodesta 1856 kuolemaansa asti 15 p. Kesäk. 1883. Oli Suomen monipuolisin muinaismuistojen keräilijä. Runojen kerääjänä oli hän aikanansa ainoa, joka pani myös niiden löytöpaikat tarkoin muistiin; sillä ei ainoastaan Lönnrot ja Europaeus, vaan myös tiedemiehet semmoiset kuin Castrén ja Ahlqvist olivat tämän tärkeän seikan milt'ei kokonaan laiminlyöneet. Tutkijana ei Reinholm ollut yhtä etevä ja vielä lisäksi hitaanlainen valmista aikaan saamaan. Hänen suomenkielisistä julkaisuistaan mainittakoon:Suomen kansan laulantojaI, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama 1849,Suomalaisia kasvunimejä1850 vuodenSuomi-kirjassa, sekä ruotsinkielisistä väitöskirjaOm finska folkens fordna hedniska slägt- och dopnamn(Suomalaisten kansojen muinaisista pakanallisista suku- ja ristimänimistä) 1853. Julkaisematta jääneistä kokoelmista, joita on sata paksua kääryä Muinaismuisto-yhdistyksen hallussa, on huomattavinIlokas, Suomen kansan ajanviettojavuodelta 1851.

[148]Teos valmistui vasta v. 1851 nuoremman veljenAgathon Meurman'inloppuun saattamana; Lönnrot'in työtä oli jatkanutTaneli Europaeus.

[149]Tästä toimitti Lönnrot vielä lyhennetyn laitoksen kouluja varten v. 1862; se ei kuitenkaan ollut onnistunut, eikä sitä liene paljon tarkoitukseensa käytetty.

[150]Semmoisena kuin se Schiefner'in käännöksessä esiintyy, s.o. ilman sananjakoa.

[151]Sitä vastoin ei Lönnrot saanut painolupaa saman tekijänPuuristi-nimiselle kertomukselle. Molemmat ilmestyivät näihin aikoihin vironkielellä venäläisissä paino-oloissa!

[152]Täydellisyyden vuoksi sopii mainita toinenkin sen-aikuinen lehtinen, jonka Lönnrot painatti:Minkätähden kuolee niin paljo lapsia ensimäisellä ikävuodellansa, 1859.

[153]Viimeksi on hänen testamentti-varoillaan saatu Sammattiin emäntäkoulu.

[154]Tähän Lönnrot'in elämäkertaan, joka suurimmaksi osaksi on uudestaan toimitettu, on käytetty etupäässä maisteriA.R. Niemenkirjoituksia (Johdanto Kalevalan selityksissä 1895,Elias Lönnrot'in lapsuusValvojassa 1895 jaElias Lönnrot KajaanissaVirittäjässä 1897) ynnä julkaisemattomia keräelmiä sekä toimittajan omia tutkimuksia (kts.Kalevalan esityötValvojassa 1896).

[155]Tämä salanimi on käännös hänen oikeasta niinestänsäAr-vids son.

[156]Ruotsintaja, niinkuin valtioneuvosTh. Reinon selville saanut, ei ole kukaan muu kuin itse Snellman, jonka suomalaisista harrastuksista se on aikaisin ilmaus.

[157]Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1871, s. 223.

[158]Kaikki kolme olivat olleet Castrén'in ensimmäisiä kuulijoita jaIngman'in sekä Fabian Collan'inkera muodostaneet mainitun suomalaisuuden liiton. Kellgren'in elämäkerta tulee myöhemmin esitettäväksi.Juhana Robert Tengström, joka Ingman'in kertomuksen mukaan oli liiton varsinainen "sielu", oli professori Juliana Jaakko Tengström'in poika sekä Castrén'in, Kellgren'in ja Tikkasen lanko. Hän syntyi Turussa 24 p. Toukok. 1823, tuli ylioppilaaksi 1839 ja seurasi samana kesänä Castrén'ia matkalla Venäjän Karjalaan. Läksi v. 1843 Kellgren'in kera opintomatkalle Saksaan, suoritti yhdessä Kellgren'in ja Tigerstedt'in kanssa filosofian kandidaatti-tutkinnon sekä vihittiin maisteriksi 1844. Filosofian dosentiksi nimitettynä 1846 teki uuden matkan Berliiniin ja Kellgren'in mukana Pariisiin, jossa kuoli lavantautiin 13 p. Marrask. 1847. Hänen kirjoittamansa ovat kuvaukset KalevalastaFosterländskt-albumiin ensimmäisessä jaJoukahaisentoisessa osassa. —Kaarle Konstantin Tigerstedt, ruukin-omistajan poika Kuopiosta, syntynyt 7 p. Toukok. 1822, nimitettiin historian dosentiksi 1846 ja saman aineen lehtoriksi Turkuun 1859, josta virasta otti eron 1891.

[159]Sen kolmannessa ja viimeisessä, 1847 vuoden vihkossa ilmestyi myös Runeberg'inVårt land(Maamme-laulu) ensi kertaa julkaistuna.

[160]Tässä kuitenkin ilmestyiLauri Jaakko Stenbäck'inrunoMitt finska fosterland(Suomalainen isänmaani).

[161]Sen ensimmäisessä vuosikerrassa 1845 on muun muassa painettuna Berndtson'in omakirjoittama näytelmärunoFennomanen.

[162]Kaarle Martti Kiljanderoli syntynyt 22 p. Syysk. 1817 Kaavilla, jossa isä oli kirkkoherrana. Tuli ylioppilaaksi 1838, vihittiin papiksi 1842, määrättiin ensin rukoushuoneen-saarnaajaksi Lapinlahdelle, sitten notaariksi Kuopion tuomiokapituliin ja pääsi viimein kirkkoherraksi Nilsiään 1866. Oli useat kerrat valittuna mainitun tuomiokapitulin assessoriksi ja kuoli tarkastusmatkalla piispaa seuratessaan Muhoksessa 6 p. Syysk. 1879. Kiljander oli käynyt Porvoon kymnaasia ja nauttinut jonkun aikaa Runeberg'in opetusta, joka nähtävästi oli vaikuttanut hänen runollisiin harrastuksiinsa. Ne puhkesivat kuitenkin ilmi vasta Snellman'in herätyksen johdosta. Hänen toimittamansa oli vielä neljäs v. 1855 ilmestynytAnnikanosa, suomennos Nicander'in murhenäytelmääTaikamiekka. Myöhemmin ilmestyivät hänen Runeberg'in suomennoksensa:Nadeschda1860 jaFjalar kuningas1876 sekäSalaminin kuninkaat1880. Viimeksi mainittu, niinkuin myös uusi Nadeschdan suomennos 1879, oli toimitettu painosta hänen kuolemansa jälkeen. Vielä on Kiljander mainittava 1863 vuoden virsikirja-komitean jäsenenä.

Back to Index Next