Samaan aikaan kun Faust annettiin kuudennen kerran, 3/1, luettiin Morgonbladetissa B:n kirjoittama arvostelu nti Fohströmistä Margaretana, josta otamme pääkohdan. Huomautetaan että laulajatar, toisin kuin Ida Basilier, edustaa etelämaalaista, Gounodin musiikin mukaista käsitystä Gretchenistä, arvostelija lausuu:
"Jättäen sikseen perusjohteellisen eroavaisuuden roolin käsittämisessä on tunnustettava, että nti Fohström on luonut jotakin lähes mallikelpoista. — Se lämpö ja sydämellisyys, joka ensi iltana antoi hänen laululleen niin vastustamattoman sulouden, on joka kerralta yhä enemmän määrännyt hänen näyttelemistäänkin, tehden roolin tulkitsemisen niin eheämuotoiseksi, että se on myönnettävä oikeaksi taiteelliseksi voitoksi. Varsinkin juveliaarialla nti Fohström on voittanut yleisön vilkkaimman tunnustuksen, emmekä kiellä, että hieno vivahduttaminen ja äänen kristalliheleys, eritoten siinä kohden, on kaiken kiitoksen yläpuolella, mutta samalla uskallamme huomauttaa, että vielä perjantain ja sunnuntain näytännöissä eräs oikean käden liikunto Gretchenin katsoessa peiliin sekä suuri liikunto aarian lopussa muistuttivat plastiikkaopinnoista. — Sitä vastoin voimme hänen käsitykselleen viimeisissä näytöksissä antaa mitä ehdottomimmat kiitoslauseet. Tässä hänen näyttelemisensä oli sydäntäkouristavaa ja tarmokasta, astumatta esteettisen sopusuhtaisuuden yli; tositeossa siinä nähtiin lapsekas, innostunut tyttö, joka onnettomuudessaan esiintyi ihastuttavampana kuin itse korkeimman onnensa päivinä." — —
Tällä aikaa oli valmiiksi harjotettu uusi ooppera, BellininUnissakävijä, jossa nti Fohströmillä oli toinen debyyttiroolinsa. Se esitettiin ensi kerran 8/2, ja päämielenkiinto kohdistui luonnollisesti Aminan osaan, jossa suosittu laulajatar esiintyi. Morgonbladetin mukaan "rohkeimmat toivomukset täyttyivätkin alkuperäisen ja soman sekä tarpeen tullen todella sydäntäkouristavankin kuvauksen kautta, jolla hän osasi suorittaa tehtävänsä, ja erittäinkin erinomaisen laulun kautta, jota ei voinut kyllin kiittää ja jossa taiteilijattaren koloratuuri näyttäytyi mitä oivallisimmassa valossaan. Toisetkin, nti Ingman — Elisa sekä Navrátil — Alvino ja Kiljander — Rudolf, saivat ansaittua tunnustusta, mutta enimmät suosionosotukset tuli tietysti nti Fohströmin osalle." — Toisen näytännön jälkeen 10/2 lisätään:
"Nti Fohström ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen Aminastaan, josta hän laulullaan ja esityksellään yleensä osaa luoda ylen liikuttavan ja sydämeen tunkevan kuvan. Hänen laulunsa on niin kaunis, niin innostuttava, että laulajattarelta, vaikka hän onkin vasta-alkava näyttämöllä, tuskin voi pyytää jotakin parempaa. Se joka epäilee että koloratuurilaululla voidaan ilmaista surua ja tuskaa, kuulkoon nti Fohströmin andantea loppuaariassa. Mestarillinen tapa, millä hän varsinkin tämän andanten vahvasti väritetyissä loppusävelissä tuo esiin Aminan valituksen, ei voi olla herättämättä ihmettelyä. Loistavan ihastuttavasti nti Fohström laulaa myöskin allegro-osan, joka tulkitsee Aminan vilpittömän ilon. Näytännön lopussa huudettiin laulajatar riemulla esiin neljä viisi kertaa. Nti Ingmanin laulussa Elisana on hienoutta ja suloa ja koloratuuritaitoa, Navrátil on lämmin ja viehättävä, vaikkei osa ole edullisimpia hänelle, ja Kiljander laulaa taitavasti, kuitenkaan täysin täyttämättä osaansa." —
Kaksi päivää myöhemmin oli lauluyhdistyksen konsertti, jossa Schumannin sävelteos Paratiisi ja Peri esitettiin neitien Fohströmin ja Laguksen sekä Navrátilin avulla; mutta silti oopperanäytännöt jatkuivat tasaisesti. Juutalaistyttö annettiin 13 ja 17 p. ja Unissakävijä 15, 16, 19, 21, ja 24 p., ja esiintyjät olivat koko ajan samat paitse että Vuorio 17/2 menestyksellisesti lauloi Leopold prinssin osan (Himbergin sijasta). Vähitellen kävi yleisö harvalukuisemmaksi, vaikka ihastus ei sentään vähentynyt, sillä kumpikin primadonna, Lagus Rachelina ja Fohström Aminana, kotiutui kotiutumistaan rooliinsa ja kunakin iltana kuulijakunta luuli kuulleensa entistä täydellisempää. — Viimeinen näytäntö helmikuulla (27 p.) annettiin nti Fohströmin hyväksi ja esitettiin silloin kohtauksia oopperoista: Unissakävijä, Stradella, Musta domino ja Dinorah, josta viimeisestä resetinsaaja mestarillisesti lauloi "varjoaarian". Huone oli täynnä ja laulajatar suurten suosionosotusten esineenä. Venäläinen osa yleisöä lahjotti taiteilijattarelle kultaisen rannerenkaan.
Maaliskuuta kului melkein kokonainen viikko ilman näytäntöä; ainoastaan 3/3 oli yliopiston juhlasalissa oopperakonsertti. Harjotettiin näet Luciaa, jonka nimiroolissa nti Fohström oli esiintyvä. Se tapahtui 6/3 ja laulajattaren menestys oli täydellinen, vaikka esitys hänen luontonsa mukaan oli "paljon hiljaisempi" kuin rva Achtén. Mielipuolisuuskohtaukselle nti Fohström antoi hiljaisen, lempeän tylsämielisyyden leiman, jonka hymyilystä epätoivo kuitenkin ilmeni yhtä voimakkaasti kuin rajuista tunteenpurkauksista. Lord Ashtonin osa oli uskottu Kiljanderille, jonka laulajan sairastumisen tähden näytäntö uudistettiin vasta 13/3. Välillä annettiin 8/3 Faust ja 10/3 osia Luciasta, Ernanista ja Dinorahsta. Ja koska nti Fohströmin vierailu oli loppumaisillaan, pidettiin hänelle Arkadiateatterin lämpiössä jäähyväiskemut, joihin hänen ihailijansa olivat lukuisasti kokoontuneet. Th. Rein piti kunniavieraalle puheen, mainiten kuinka Suomalainen ooppera oli äkkiä syntynyt niinkuin Pohjolan kevät puhkeaa kukoistukseen ja kiittäen laulajatarta siitä että hän oli käyttänyt taivaan lahjottaman kykynsä suomalaisen taiteen palvelukseen. — Hyvästijättö-näytäntö 15/3, jonka ohjelman muodostivat: kolmas näytös Unissakävijästä, neljäs Faustista sekä Dinorah-kohtaukset, tuli samoin kuin laulajattaren ensi ilta loistavaksi kunnianosotus-tilaisuudeksi. Joka lippu oli myyty ja tunnelma semmoinen kuin ainoastaan kukkuroillaan täydessä huoneessa saattaa kehittyä. Kun laulajatar illan kuluessa tavan takaa oli huudettu esiin, annettiin ja heitettiin hänelle lopussa kymmenkunta kukkakimppua ja laakeriseppele ja erinäisiä kallisarvoisia lahjoja. Niistä oli huomattavin komea kaulavyö ja mitaljonki muinaispohjalaista tyyliä (Mellinin tekemä 700 markasta), johon oli kaiverrettu sanat:"Suomalaisen oopperan ystäviltä 15/3 1878. Amina. Margareta. Lucia."[118] Sitä paitse venäläinen yleisö nytkin antoi useita kultakoristuksia. Viihdyttääkseen yleisöä taiteilijatar Hrimalyn säestäessä lauloi: "En voi sua unhoittaa poijes" ja "Ah voi kuinka kauhiasti", ajattelematta että hän siten vain heitti öljyä tuleen. Kun salonki vihdoin tyhjeni, töytäsi joukko ihailijoita näyttämölle ja siellä he "eläköön huutojen kaikuessa" tuolilla kantoivat laulajatarta. Sen jälkeen hän pääsi muuttamaan pukua; mutta kun hänen piti lähteä kotiinsa, olivat Nuijan laulajat eteisessä häntä vastaanottamassa ja seurasivat häntä laulaen kotia.
Morgonbladetin arvostelija lausui nti Fohströmin Dinorahsta, kuultuaan sen toisen kerran hyvästijättö-iltana: "Laulajattaren esiintyminen tässä osassa lienee ilman epäilyksiä huippukohtana kaikesta siitä mitä hän täällä on aikaansaanut taidelaulussa ja sulokkaassa esiintymisessä. Se lapsekas joskin Meyerbeerintapaisesti hienostettu naivisuus, joka näyttää kuuluvan Dinorahn luonteeseen hänen milloin laulaen milloin tanssien leikkiessään varjonsa kanssa, se sai nti Fohströmissä todella hurmaavan ilmaisun, jossa tyylikäs täsmällisyys sekä taiteellinen mutta samalla luonteva sulous yhtyivät, ja me luulemme julkilausuvamme yleisön yksimielisen ajatuksen, kun me kiitämme siitä että tämä korkeasti kehittyneen lyyrillisen taiteen helmi oli sijotettu ohjelmaan."
Aamulla 17/3 oli nti Fohströmin matkustaminen Pietarin kautta Berliniin. Silloinkin laulajat kokoontuivat ja lauloivat odotussalissa ja asemasillalla. Ja niin nuori tenhotar lähti, mutta ulkomaillekin häntä seurasivat kotimaisten ystävien tunteenilmaisut. G. W. Edlundin toimesta lähetettiin Lyybekin kautta Berliniin sähkösanoma, että nti Fohströmille hänen ensi kerran esiintyessään Berlinissä oli annettava kukkakimppu valkoisilla nauhoilla, joihin oli painettu sanat: "Sydämelliset tervehdykset ystäviltä Suomessa". Tämän laulajatar saikin 9/4, sinä onnellisena iltana, jona hän ensi kerran esiintyi huoneen täyttävän, valitun yleisön edessä Krollin Teatterissa. Todistukseksi ettei ylempänä esitetyt kotimaiset arvostelut olleet liioteltuja ja puolueellisia otamme tähän H. Truhnin arvostelun Berliner Tageblattista, joka oli kaikkein maltillisimpia:
"Johtaja R. Bialin italialaisella oopperalla on merkittävänä uusi, merkillinen menestys. Lauvantaina esiintyi ensi kerran Signora Alma Fohström, nuori suomalainen neiti ja mainion maestra di bel canto Henriette Nissenin oppilas, Aminana Bellinin Somnambulassa. Nti Fohström on, niinkuin näyttää, vielä hyvin nuori, skandinavilaisesti vaaleaverinen nainen ja hänellä on helkkyvä soprano, joka kohoaa kolmiviivaiseen es'iin asti. Signora Alma on taitoon nähden täysin kypsynyt. Vaikeimmatkin juoksutukset hän leikkien esittää ja — mikä on pääasia — puhtaalla ääntämisellä; toivoisimme vain, että äänen väritys, erittäinkin e-ääntiöllä olisi un poco piu oscuro [hieman tummempi]; mutta skandinavilaisissa kielissä on merkillisen kirkas e yleinen. Jenny Lind osasi kuitenkin vapautua siitä, ja varmaan nti Fohström vähällä harjotuksella on tekevä samoin. Lukuisa yleisö vastaanotti ensikertalaisen erinomaisella mielihyvällä eikä signora Alma jäänyt vaille tavallisia suosionosotuksia, kukkienheitot siihen luettuna." —
Siinä signora Alman ensi voitto ulkomailla. Toisia seurasi; mutta meidän täytyy palata kotimaahan.
* * * * *
Vaihtelun vuoksi ja muutoinkin on kertomuksen nyt käännyttävä puheosastoon, joka, niinkuin lukijamme muistanee, vähää ennen joulua muutti HelsingistäTampereelle. Täällä annettiin noin neljän viikon aikana 14 näytäntöä, ensimäinen 20/12 ja viimeinen 21/1. Ohjelmistosta sanottakoon vain, että Daniel Hjort, Nummisuutarit, Hellät sukulaiset ja Kevään oikkuja menivät kukin kaksi kertaa; Viuluniekka, Karkurit y.m. yhden kerran. Uusi oli ainoastaan Benedixin 3-näytöksinenHellät sukulaiset, jonka Törmänen oli suomentanut. Ylipäätään tamperelaiset eivät olleet teatterituulella. "Tulot menevät yhä alaspäin", Vilho valittaa 12/1, "Ohdakkeet ja laakeri ja Kevään oikkuja, joka jälkimäinen suuresti miellytti yleisöä, tuottivat ainoastaan 211 mk. Eikä Nummisuutaritkaan antanut enempää kuin 286 mk. Toivon kuitenkin huomenna saavamme täyden huoneen, sillä Nummisuutarit näkyy luovan itselleen ystäviä väkisinkin." — "Hellät sukulaiset", Vilho kirjoittaa 20/1, "annettiin täällä perjantaina arvaamattoman suurella menestyksellä. En koskaan ennen ole nähnyt Tampereen yleisöä niin innostuneena kuin nyt, mutta paha kyllä olivat tulot huonot, ainoastaan 206 mk." — Kaksi viimeistä huonetta oli täynnä, mutta kumminkin Tampereellakin olo päättyi tappiolla — menoja oli 685 mk enemmän kuin tuloja.
Tampereelta seurue muuttiHämeenlinnaan, jossa ohjelmisto ensimäisestä illasta 25/1 alkaen Vilhon äkkinäisen sairastumisen tähden tuli aivan toisellaiseksi kuin suunniteltu oli. Hän kirjoittaa näet keskiviikkona 30/1, että hän edellisestä torstaista oli ollut vuoteen omana. Hellät sukulaiset oli ilmoitettu, mutta kuitenkin täytyi alottaa Karkureilla. Paitse pikku kappaleita esitettiin sitte Daniel Hjort, Hellät sukulaiset ja Kylänheittiö kukin kaksi kertaa sekä Narcisse Rameau ja ja Enon rahat kumpikin kerran. Mustalainenkin annettiin kaksi kertaa, mutta siitä oli hirmunen vastus; "Glantz, Törmänen ja hyvä nti Tötterman ovat niinkuin mustalaiset juosseet talosta taloon" kysymässä pianoa lainaksi. — Runebergin syntymäpäivänä 5/2 oli ohjelma laadittu tilaisuuden mukaan. Siinä vaihteli kuvaelmia tanssi- ja laulunumerojen kanssa. — Näytäntöjen luku oli täälläkin 14; viimeinen 20/2. Tulot olivat yleensä huonot, joten Hämeenlinnankin "sesjuuri" päättyi noin 1,000 mk:n tappioon.
Täältä seurue suuntasi matkansaTurkuunja siellä sitä kohtasi menestys, joka oli omansa virkistämään näyttelijäin mieliä. Ensi iltana 24/2 annettiin Enon rahat eikä ainoastaan huone ollut hyvä, vaan arvostelijatkin olivat tyytyväisiä esitykseen. Jälkimäiset tunnustivat, että seurue niinä kolmena vuotena, joina se oli pysyttäytynyt kaukana Turusta, oli kunnioittavasti edistynyt. "Kokonaisuuden yli", Nervander lausui, "lepäsi tasaisuus, joka kiitettävällä tavalla koetti korvata illusioonia, huvinäytelmän henkilöt olivat kaikki selväpiirteisesti käsitetyt ja muutamat esitettiinkin varsin hyvin." — Kylänheittiö meni 27/2 ja 3/3. "Esiintyjät saivat osakseen vilkkaita suosionosotuksia", sama arvostelija kirjoittaa, "ja enimmän nuori, lupaava näyttelijätär nti Aalberg, joka huudettiin esiin sekä kolmannen että neljännen näytöksen jälkeen." — Kiven näytelmistä esitettiin Lea 1/3 ja 17/3 ja sai nti Avellan täyden tunnustuksen nimiroolin suorituksesta, Kihlaus kerran ja Nummisuutarit kolme kertaa (6/3, 10/3, 14/3). Viimemainitusta Nervander laati seikkaperäisen selostelun ruotsinkieliselle yleisölleen ja sen jälkeen laajan arvostelun esityksestä, josta otamme pääkohdat:
— "Nummisuutarit on annettu kaksi kertaa hyvin lukuisalle yleisölle. Esitys ansaitsee oikeutettua kiitosta; miltei kaikki roolit suoritettiin todenperäisesti ja luontehikkaasti. Hra Leino, joka näytteli Eskon kaikkea muuta kuin helppoa osaa, osotti yhtä viehättävää käsitystä itsepäisen kunnon miehen luonteesta kuin kiitettävää, taiteellista malttia esityksessä ilman että hän sentähden olisi arastellut hullunkurisissa olosuhteissa. Hra Kallion Sepeteus on hänen parhaimpia roolejaan ja hän on siitä luonut pysyvän tyypin. Hra Vilho on niinikään oivallinen Topias, joskin hän enemmän kuin tarpeellista on muistuttaa luomaansa mestarillista kraatarin tyyppiä Kihlauksessa. Hra Böök teki Mikko Vilkastuksesta mitä eloisimman, reippaimman ja iloisimman velikullan. — Yhteisnäytteleminen, millä mainitut neljä näyttelijää suorittivat useat kohtaukset, ei jättänyt ankarimmallekaan kritiikille mitään toivomista ja häiriintymättömällä nautinnolla on kauvan muistissa säilytettävä heidän pienimpiin piirteisiin saakka uskollinen, perin koomillinen esityksensä esim. mainiosta puumerkkikohtauksesta ensimäisessä näytöksessä. Nti Savolainen teki sangen hyvin kun oli niin maltillinen ankaran ja toimeliaan Martan roolissa. Nti Aalberg oli yhtä kaunis kuin lystikäs jotenkin proosamaisen nuoren morsiamen esittäjä eikä Lundahlin Karrikaan kaivannut luonnontodellisuutta. Sivuosatkin näyteltiin enimmäkseen hyvin, joten näytäntö tuotti katsojalle paljo hupia. — — [Nähtävästi oli yleisössä kuitenkin semmoisia, joista näytelmä oli 'raaka', sillä niitä varten kai huomautetaan:] Jos suuri yleisömme olisi nähnyt Holbergin komedioja, esim. Lapsivuode-huoneen, esitettävän Kööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa taikka Molièren Lääkäri vastoin tahtoansa Parisissa melkein sanoisimme Europan teatteriyleisön valiojoukolle, silloin varmaan ja ilman epäilyksiä hullunkurisen ja 'raa'an' läpi Kiven komediassa havaittaisiin se humoristinen, tosi-inhimillinen ja hyvä, joka siinä virtaa jopa runsaamminkin kuin suurten mestarien Holbergin ja Molièren luomissa burleskimaisissa kuvauksissa tanskalaisista ja ranskalaisista kansankohtauksista!" —
Paljo vähemmän tunnustusta annettiin, niinkuin ymmärrettävissä on, Daniel Hjortin esityksestä, kun se näyteltiin 13/3 ja 20/3, ensi kerralla täpötäydelle (939:60 mk, suurin tulo koko aikana), toisella hyvälle huoneelle. Yleisvaikutus oli tosin niin hyvä, ettei lainkaan moitittu että tämä murhenäytelmä oli liitetty ohjelmistoon, mutta silti havaittiin runsaasti puutteellisuuksia. Muitten edelle asetettiin rva Aspegren ja nti Avellan. Katrista Nervander sanoo ei koskaan nähneensä yksilöllisempää kuvaa kuin rva Aspegrenin luoma, jossa oli voimaa ja syvyyttä ja myötänsä tempaavaa totuutta ja joka ylipäätään oli etevintä mitä nuori seurue oli kyennyt tuottamaan. Nti Avellan osotti, että hän ei tyydy ennen kun on saanut itselleen selväksi esitettävänsä henkilön ja hän olikin hyvällä tiellä antamassa historiallisen kuvan Sigrid Stålarmista, joskin syventyminen ei ollut riittävä ja tunnetta oli kuuleminen enemmän kuin mietiskelyä.
Daniel Hjort-näytäntöjen välillä oli 15/3 oikea uutukais-ilta. Silloin näyteltiin Bartholdus Simoniksen ja Lallin tekijän kolmas historiallinen näytelmäRaatimiehen tytär, jonka romanttinen toiminta tapahtuu Turussa 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupungin ja tuomiokirkon. Päärooleissa esiintyivät: Kivekäs — Otto Rud (ainoa historiallinen henkilö), Böök — Rolf Jute, nuori tanskalainen ritari, nti Avellan — Barbro, raatimiehen tytär, Lundahl — Antero Suurpää, raatimies Turussa. Vilho kirjoittaa siitä 18/3: "Jahnssonin draamallinen kuvaus, Raatimiehen tytär, teki, kuten jo ennalta pelättävä oli, melkein fiaskon. Ihmiset istuivat jäykkinä kuin kannot. Ainoastaan viimeiselle näytökselle taputettiin käsiä, ja tekijä huudettiin esiin, luullakseni uteliaisuudesta taikka ilkeydestä. Itse näytteleminen kävi keskinkertaisesti. Nunnain laulut, ukkoset, salamat ja tulipalot menivät hyvin; mutta Jahnsson on taas suuttunut teatteriin ja heittää koko fiaskon näyttelijäin niskoille. Ihmeellistä kyllä hän vaatii meitä kuitenkin antamaan näytelmänsä uudestaan. Sitä paitse hän ahdistaa minua tekijäpalkkiosta, jonka arvelee noin 200 markaksi. Illan tulo nousi noin 500 markkaan. Kihlaus [jälkinäytelmänä] miellytti suuresti." — "Sunnuntaina [17/3] oli tulo 600 mk. Näytäntö kaikin puolin onnistunut: Lea meni jalosti, Kalatyttö kiitettävästi, Mustalainen mainiosti. Yleisö erinomaisen tyytyväinen." —
Nähtävästi oli aikomus ollut viipyä ainoastaan kuukauden Turussa ja sitte matkustaa Poriin, mutta tätä Vilho kirjeessään vastustaa:
"Tuo Porin matka minua melkein hirvittää. Keli on tätä nykyä semmoinen, ettei kelpaa reki eikä rattaat. Terve ruumis semmoisen retken kestänee, mutta minä poloinen pelkään jääväni tielle. Mutta huolimatta minusta tai muista yksityisistä, eiköhän olisi paras pysyä täällä niin kauvan kun yleisö käy teatterissa. — Matka tällä ajalla ja kelillä tulee teatterille kovin kalliiksi, arvaamattoman kalliiksi, jos matkan vaivat sairastuttaisi näyttelijöitä. Toiselta puolen katsoen, mikä hyöty että saadaan kauvemmin näytellä oikealla ja avaralla näyttämöllä ankaran kritiikin alla! Emmekä me Porissa millään keinoin saa niin hyviä tuloja kuin meillä on ollut täällä."
Tositeossa seurue jäi Turkuun huhtikuun keskivaiheille; viimeinen näytäntö oli 14/4. Loppuajan näytännöistä tarjosi vain 24/3 annettu ohjelmistolle uutta, nimittäin V. Hugon murhenäytelmänAngelo, Tuokon suomentamana. Naiselliset pääroolit Katarina Bragadini ja Tisbe olivat nti Avellanin ja rva Aspegrenin käsissä ja esitettiin sangen ansiokkaasti. Edellisestä sanotaan Å. P:ssa, että hän lupaa kehittyä suomalaisen näyttämön koristukseksi. Miehiset roolit, Böök — Rodolfo poisluettuna, jäivät sitä vastoin kokonaan varjoon. — Huhtikuulla mainittakoon vain Preciosa, joka meni kolme kertaa tavallisella menestyksellä. Yhdessä näistä näytännöistä tapahtui ikävä "skandaali", johon Turun lehdissä nähdään viittauksia. Eräs nuori näyttelijä astui näet näyttämölle semmoisessa tilassa, että katsojat kohta huomasivat hänen nauttineen liiaksi väkeviä. Asianomainen rankaisi itseänsä eroamalla seurueesta. Vilho, jota johtajana syytettiin asiasta, puolusti itseään sillä että hän, kun hänellä itsellään oli rooli kappaleessa, ei tiennyt asiasta ennen kun se oli tapahtunut. — Tavalliset läksiäiskekkerit pidettiin seurueelle teatterin lämpiössä 17/4 ja esiintyivät siinä puhujina tri A. W. Jahnsson, pastori K. R. Malmström sekä maisteri A. Malmgren. Vielä on tältä Turussa käynniltä merkittävä, että silloin seurueeseen tuliAxel Ahlberg, josta aikaa voittaen oli kehittyvä yksi teatterin etevimpiä näyttelijöitä. Ahlberg oli Turussa syntynyt, merikapteenin poika ja ylioppilas v:lta 1872.
Viipyminen Turussa teki että seurue 23/4 saattoi meritse Ilma-laivalla suorittaa matkanPoriin. Erinäiset seikat — luultavasti täytyi laivan lähtemistä odottaa — vaikuttivat kumminkin, että viimeisen turkulaisen ja ensimäisen porilaisen näytännön välillä kului 12 päivää; jälkimäinen oli näet 26/4, jolloin melkein täydelle huoneelle esitettiin Ohdakkeet ja laakeri sekä Onhan pappa sen sallinut. Ennestään tiedämme että Porissa rakastettiin isoja kappaleita ja enimmäkseen niitä annettiinkin. Nummisuutarit meni kaksi kertaa ja samoin Kylänheittiö, Angelo, Aksel ja Walborg ja Daniel Hjort; yhden kerran sitä vastoin meni kukin seuraavista koko illan näytelmistä; Hellät sukulaiset (Ida Aalbergin hyväksi), Sirkka, Konkurssi, Katarina Howard ja Oma Toivoni sekä ainoa ohjelmistolle uusi Törmäsen suomentama Hostrupin 4-näytöksinen huvinäytelmäMaantien varrella(Eventyr paa fodreisen). Kaikkiaan oli näytäntöjen luku 19, ja viimeinen tapahtui 14/6.
Kirjeistä poimimme pikkutietoja. Hellät sukulaiset sujui kolmen lisäharjotuksen jälkeen mainiosti ja miellytti suuresti; vilkasta suosiota osotettiin Vilholle, rva Lundahlille ja tietysti resetinsaajalle, nti Aalbergille, joka sai kaksi kukkakimppua. Toinen näistä oli varustettu punaisilla nauhoilla ja ruotsinkielisellä(!) omistuskirjoituksella, ja oli siihen kiinnitetty 700 markkaa sisältävä kirjekuori. Illan tulo oli 312 mk. Muutoin tuotti Nummisuutarit ensi iltana 342, toisena 317, ja Kylänheittiö toisella kerralla 321 mk. Angelossa nti Avellan erittäin miellytti yleisöä, niin että sai kukkakimpun. — Axel Ahlbergista Vilho sanoo toivovansa paljon hyvää. "Hän käsittää tehtävänsä varsin järkevästi. Kun hän vain saisi hyvän ohjauksen kielessä ja lausumisessa." Schillerin Rosvoja — Törmänen oli suomentanut näytelmän — harjotettiin ahkerasti, mutta Vilhon mielestä oli paras lykätä sen näytteleminen, jotta esitys tulisi kypsemmäksi. Porissa oli nyt seurueen hartaana apumiehenä ja tukena rahastonhoidossa y.m. maisteri Oskar Hynén, joka erinäisistä kirjeistä päättäen näyttää suurella huolella ja vaivojaan säästämättä valvoneen teatterin parasta. Lopputulos oli kuitenkin huono, niin että apua tarvittiin Helsingistä asioiden selvittämiseksi.
Näytäntöjen päätyttyä seurue hajosi kesälomalle, jälleen alottaakseen toimensa Kuopiossa heinäkuun keskivaiheilla.[119]
* * * * *
Jätimme lauluosaston silloin kun Alma Fohströmin vierailu 15/3 oli päättynyt; nyt on katsottava millaiseksi loppupuoli kevätkautta sille muodostui. —Ida Basilieroli, syksyllä ja talvella laulettuansa Englannissa ja Norjassa, Hankoniemen kautta 9/3 saapunut Helsinkiin. Syystä kun MozartinDon Juaniaharjotettiin, lykkääntyi kuitenkin laulajattaren ensi esiintyminen 21 p:ään, jolloin annettiin Sevillan Parranajaja Kiljander — Figaron hyväksi. Rosinaa tervehdittiin, niinkuin aina, esiinhuudoilla ja kukilla. Näytäntö uudistettiin vielä 24/3, jonka jälkeen 25/3 esitettiin kohtauksia Taikahuilusta ja Stradellasta. Sitte vasta, 27/3, tuli Don Juanin kauvan valmistettu ja odotettu ensi ilta. — Huone oli täpösen täynnä, ja ilolla yleisö jälleen oli todistajana läsnä, kun Suomalainen teatteri leikkasi kauniin voittolaakerin. Sillä pelkillä kotimaisilla voimilla suoritettiin tämä säveltaiteen mestariteos tavalla, jota kannatti verrata monen paljo suuremman näyttämön esitykseen. Se oli kunniakas ilta suomalaiselle oopperalle ja hyvin ansaittuja olivat suosionosotukset, joita tuhlaamalla jaettiin päähenkilöille Bruno Holmille — Don Juan ja neideille Ida Basilier — Zerlina, Naëmi Ingman — donna Elvira ja Lydia Lagus — donna Anna sekä Hrimalylle. Sivuosissa esiintyivät Bergholm — Leporello, Vuorio — don Ottavio, J. E. Cajanus[120] — kuvernööri.
Kun ooppera oli annettu neljä kertaa korotetuilla ja kerran (2/4) tavallisilla hinnoilla, kohtaamme Morgonbladetissa B:n kirjoittaman seikkaperäisen arvostelun, josta otamme seuraavat piirteet:
Holm, joka kuukauden ajan Pietarissa etevimpäin italialaisten laulajain[121] johdolla oli tutkinut rooliansa, oli ensimäisinä iltoina sekä laulussa että näyttelemisessä hieman epävarma, mutta ilta illalta hän suoritti ylen vaikean tehtävänsä tasaisemmin, hienommin ja johdonmukaisemmin. Laadultaan erinomaisen hieno ja luontehikas kvartetti ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa ja vielä enemmän toisen näytöksen yhteislaulu todistivat tämän parhaiten; kummassakin kohdassa havaitsi, kuinka hyvin Holm kykeni esittämään Mozartin nerokasta luonnekuvausta rohkeasta aatelismiehestä, hän kun joka hetki hallitsi yhtä hyvin muut äänet kuin myöskin kiitettävällä tavalla draamallisesti koko situatsionin. Tämmöiset ansiot yhdistyneinä luonnon antamaan ihanaan ääneen, vartaloon ja olentoon oikeuttavat asettamaan hänen Don Juaninsa hyvin korkealle. — Nti Basilierin ranskalainen koulu tuli siellä täällä kuuluviin, mutta siitä huolimatta oli hänen laulunsa hienosti vivahdutettua ja tunnelmallisesti sopusointuista. Oikea helmi oli esim. aaria, jolla Zerlina koetti viihdyttää Masetton vihaa. — Nti Lagus oli varsin etevä donna Annana. Ihanat sävelet, jotka tulkitsevat kainon, jalon tytön tuskaa, alakuloisuutta ja vihastusta, saivat tosin laulajattaren ponnistamaan kaunista ääntään, mutta siinä ei ilmaantunut mitään häiritsevää, eikä ole kuulunut kuin yksimielinen tunnustus siitä tavasta, jolla hän esitti loistavan resitatiivin ja aarian ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa sekä donna Annan viimeisen aarian. — Nti Ingman oli oikein käsittänyt tehtävänsä, joka on oopperan vaikeimpia. Todellisella tyydytyksellä kuultiin Elviran ensimäinen aaria ja hänen äänensä oli vaikuttavasti osallisena ihanassa sekstetissä kolmannen näytöksen lopussa. Vihdoin vakava tunnelma hänen kehotuksessaan Don Juanille viime näytöksessä oli olosuhteiden mukainen ja tuotti osalle jalon, sovinnollisen ilmeen. Leporellon osa ei sopinut Bergholmille, eikä Vuorio, kokematon kun oli näyttämöllä, voinut tyydyttää Ottaviona, mutta edellisen laulun nuhteettomuus ja jälkimäisen kaunis, sulava ääni teki kuitenkin miellyttävän vaikutuksen. — Hrimalylle tuli erityinen kiitos hänen työstään, joka oli hyvä näyte taiteellisesta kyvystä ja väsymättömästä tarmosta.
Eräs sairaustapaus häiritsi näytäntöjen tasaista menoa. Yksi näytäntö jäi kokonaan antamatta, 7/4 esitettiin kohtauksia Don Juanista ja Taikahuilusta sekä Jeannetten häät ja vasta 10/4 ja 14/4 meni taas Don Juan, välissä 12/4, Hrimalyn hyväksi, Juutalaistyttö. Tämän näytännön lopussa ansiokas orkesterinjohtaja tuli huomattavan kunnianosotuksen esineeksi. Hänelle annettiin kukkakimppuja (yksi johtokunnalta), kaksi laakeriseppelettä (toinen orkesterin jäseniltä) ja kultasormus (oopperan taiteilijoilta). — Nämä näytännöt olivat viimeiset pääsiäisen edellä.
Tähän pistämme otteen eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä ntiElfvingille (24/4):
— "Hupaista oli että puheosasto erosi Turusta niinkuin tapahtui; taloudellinen tulos tosin ei ollut loistava, mutta parempaa ei voisi missään odottaa näinä vaikeina aikoina. Kumminkin voidaan tästä lähtien Turku aina ottaa lukuun. — Olemme puolestamme tyytyväiset, ja sinun ansiosi on että teatteri tuli Turkuun. — Toukokuun keskivaiheilla Kaarlon täytyy matkustaa Poriin sopimaan palkkaehdoista; luultavaa on että moni tulee sanomaan: 'minä eroan', sillä mahdotonta on antaa palkkavaatimusten nousta kuinka korkealle tahansa. Velat kasvavat ja meidän täytyy entistä enemmän sovittaa suu säkkiä myöten. Totta kyllä voidaan sanoa, että ooppera nielee enemmän kuin puheosasto, mutta muistettava on jälkimäisen suuri kannatus; mutta ovathan puhenäyttämönkin menot suuremmat kuin sen tulot. — Hyvin ikävä oli Törmäsen eroaminen, hän on melkein korvaamaton — niin näppärä ja hyvä hän on suomentajana. Näyttämöllä hänen sijansa on helposti täytetty, mutta kuinka vaikea on saada hyviä käännöksiä, sitä et arvaakaan. — Sanomista olet nähnyt, että Hrimaly on mennyt ruotsalaisten puolelle! Samalla aikaa kun hän neuvotteli heidän kanssaan, hän vakuutti että hän ei mitenkään voisi menetellä niin! 'Ainoastaan jos hän olisi saksalainen taikka juutalainen', se voisi tulla kysymykseen. — Annan hänen suurelle kyvylleen täyden tunnustukseni, mutta kumminkaan en tule kaipaamaan häntä, sillä koko kevätkauden hän on ollut ikävänlainen. Vahinko että Vilho on niin kivuloinen ja saamaton; mitä luonteeseen tulee on hän kumminkin jalompi ja parempi kuin useimmat muut. Vaikka hän on niin monta vuotta ollut johtajana ja usein ollut pakotettu yksin päättämään asioista, ei hän sittenkään ole tullut sille tyrannimaiselle ja itsevaltiaalle kannalle, jolle niin helposti asettuu täällä teatterissa. Vilhon hyvät puolet pistävät silmään kun vertaa häntä toisiin ja erikoisesti on ollut niin laita verratessa häntä Hrimalyyn. — Ikävä että kaikki taas on lykätty viime hetkeen; 29/4 on kokous, jossa päätetään tulevaisuudesta. Kaarlo tahtoo kovin matkustaa ulkomaille ensi vuonna ja siinä tapauksessa ei kaikki voi olla niin järjestettyä kuin nyt." —
Pääsiäisen jälkeen alettiin 22/4 Juutalaistytöllä, jossa Lydia Lagus ja Navrátil herättivät yhä lämpimämpää myötätuntoisuutta. Sairaustapauksen takia esitettiin 26/4 Martha; mutta 28/4 ja 30/4 sekä 2/5 jälleen Don Juan. Keskimäinen näistä näytännöistä annettiin Bruno Holmin hyväksi; huone oli hyvä, ja tyytyväinen yleisö ilmaisi runsain määrin suosiotaan laulajalle. Jopa ojennettiin hänelle ensimäinen laakeriseppelekin. Juutalaistyttö seurasi 5/5, ja 10/5 annettiin Lydia Laguksen hyväksi näytöksiä (2, 3, 4) samasta oopperasta sekä yksi näytös (2) Noita-ampujasta. Yleisö oli lukuisa, ja "nti Lagus, joka Rachelina sekä Agathana oli oikein haltioissaan ja sai kuulijat innostumaan, huudettiin esiin lukemattomia kertoja sekä sai vastaanottaa laakeriseppeleen ja kukkavihkoja. Yhdessä näistä oli rahalahja — vähän lisää matkakassaan sitä ulkomaanretkeä varten, jolle laulajatar piakkoin aikoo lähteä" (U. S.). —
Ida Basilier, joka näinä viikkoina oopperanäytäntöjen lomissa oli antanut jäähyväiskonsertteja eri kaupungeissa, oli jälleen saapunut Helsinkiin. Täällä hän 12/5 ensi kerran kuulutettiin avioliittoon kunink. valtuusmiehen, toimittaja Johan Magelsenin kanssa Kristianiasta ja samana päivänä hän vielä kerran esiintyi Margaretana Faustissa, joka silloin esitettiin 43:nnen kerran (28:nnen kerran nti Basilierin kanssa) — mikä näytäntöluku on korkeampi kuin mitä ainoakaan ooppera taikka puhedraama meillä oli kolmessa vuodessa saavuttanut. Huomattava näytäntö oli myöskin 14/5, jolloin annettiin kohtauksia Faustista, Noita-ampujasta ja Juutalaistytöstä, ja Navrátil (niin silloin luultiin!) lauloi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Yleisön hyvästijättö etevälle taiteilijalle, jonka esityksessä aina oli havaittu "totuutta ja eloa" ja joka täysin määrin oli ansainnut oopperamme ystävien kiitollisuutta, oli varsin sydämellinen. Näytännön lopussa hän kymmenkunta kertaa huudettiin esiin ja orkesterin toitottaessa hänelle ojennettiin laakeriseppele, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus:Josef Navrátilille kunnioituksella ja kaipauksella Suomalaisen oopperan ystäviltä 14/5 1878sekä luettelo niistä 15:stä osasta, jotka hän täällä oli esittänyt:Manrico, Edgardo, Stradella, Ernani, Faust, Florestan, Raoul, Lyonel, Robert, Almaviva, Tamino, Max, Arthur, Elvino, Eleazar. Samalla hänelle annettiin muistoksi kaunis albumi, jossa oli Suomalaisen teatterin jäsenten ja lähimpien ystävien muotokuvia sekä valokuvia Helsingin kaupungista. Näytännön jälkeen kokoontuivat teatterin lähimmät näyttämölle, missä A. Almberg lämpimin sanoin esitti vieraan maljan, vieraan, jota ei enää vieraana pidetty, sillä hän oli oppinut ymmärtämään meidän harrastuksiamme ja oli niiden hyväksi uhrannut parhaat voimansa — ei palkan edestä, vaan hengenheimolaisena ja ystävänä. —
Vaikka kevätkausi läheni loppuansa, oli uusi ooppera valmistuksen alaisena, nimittäin DonizettinDon Pasquale. Kun Don Juan (niinkuin luultiin!) oli annettu viimeisen kerran 19/5, oli tämän sävelteoksen ensi ilta 22/5 ja esiintyivät siinä: Ida Basilier — Norina, Pesonen — Don Pasquale, Holm — Malatesta ja Himberg — Ernesto. Näytäntö sujui oivallisesti, tunnelman ollessa eloisa ja riemuisa. "Ida Basilier oli mitä parhain Norina, hienon kujeikas ja vilkas näyttelemisessään ja säteilevän helmeilevä laulussaan. Holm esitti tohtorin osan con amore ja loisteli italialaisessa laulutaituruudessa. Pesosen tyven naurettavaisuus ansaitsi tunnustusta ja Himbergin kaunis ääni vaikutti miellyttävästi." — Don Pasquale meni sitte kolme kertaa peräkkäin, 24, 26 ja 28 p., mutta 30/5 tuli lukuisista pyynnöistä kaikkein viimeinen Don Juan-näytäntö.
Don Pasquale oli Morgonbladetin arvostelijan (Alpha) mukaan — kiitos olkoon Ida Basilierin mestarillisen esityksen — asetettava täydellisimmän rinnalle mitä lauluosasto oli aikaansaanut. Nti Basilierin Norina oli samanlaatuinen ja yhtä viehättävä kuin hänen Rosinansa Sevillan Parranajajassa ja Mariensa Rykmentin tyttäressä. Kaikki nämä roolit olivat hänen luontonsa mukaisia ja taiteellisesti harvinaisen täydellisiä niin näyttelemiseen kuin lauluun katsoen. — Samana päivänä 31/5 kun oopperaa tähän tapaan arvosteltiin, esitettiin se viimeisen kerran, ja Ida Basilier lausui tai oikeammin lauloi silloin jäähyväisensä yleisölle. Vaikka syystä toivottiin ettei tämä ilta ylipäätään olisi viimeinen, jona häntä kuultaisiin, laulajatarta, joka laulunsa mahdilla oli niin syvästi tunkenut kansalaistensa sydämiin, oli se sittenkin viimeinen, jona Ida Basilier esiintyi ulkonaisestikin suomalaisena taiteilijana, sillä ei täyttä kahta viikkoa myöhemmin (12/6) hän vietti häänsä norjalaisen sulhasensa kanssa. Ei siis ihme että oopperan ystävät avasivat sydämensä muuttoon valmistautuvalle "laululinnulle", joka heleällä äänellään oli saanut suomalaisen lyyrillisen näyttämön syntymään ja sitten lähes kymmenkunta vuotta uskollisesti sitä tukenut. Kun itse ooppera lämpimien suosionosotusten säestämänä oli sujunut loppuunsa, alkoi varsinainen kunnioituksenmyrsky. Kun näyttämö oli peitetty kukkakimpuilla, Kaarlo Bergbom soittokunnan toitottaessa astui esiin ja antoi laulajattarelle laakeriseppeleen sinivalkoisine nauhoineen, joihin oli painettu sanat:Ida Basilier 1870-78. Jeannette, Agatha, Leonora, Rosina, Martha, Marie, Margareta, Leonora, Violetta, Valentine, Isabella, Yön kuningatar, Zerlina, Norina—
Anna luoja, suo Jumala, Anna onni ollaksesi, Hyvin ain' eleäksesi.
Sen jälkeen Richard Faltin ojensi laulajattarelle suuren kukkavihkon säveltaiteilijain puolesta sekä T. Hahl, A. Hagman ja E. G. Palmén suuren, kauniin, Hjalmar Munsterhjelmin maalaaman suomalaisen maisemataulun, joka kunnialahja oli ostettu oopperan ystävien kesken kerätyillä rahoilla uuden kodin koristukseksi. — Kun yleisö oli poistunut, oopperan jäsenet ja läheiset vielä kokoontuivat näyttämölle maljojen ääreen. Siinä Palmén esitti "meidän Idan" ja Hagman Norjan, hänen uuden kotimaansa, maljan.
* * * * *
Näyttämöllinen vuosi oli siis jälleen kulunut umpeen — eikä oopperasesonki suinkaan ollut vähimmän loistavia, vaikka se ja koko suomalainen teatteriyritys vuotta ennen, tulevaisuutena ollen, oli näyttänyt niin toivottomalta. Ettei vuosi mitenkään olisi voinut tulla taloudellisestikin loistavaksi, riippui ajan laadusta ylipäätään. Ajat olivat näet huonot, jopa "kovat", Venäjän ja Englannin välisen sodan uhka ja pelko oli yleinen ja niin suuri, että se tuntuvasti vaikutti yleisön elämäntapoihin, varsinkin kun taloudellinen ahdinkokin kaikkialla oli huomattavissa.
Vuoden tilinpäätöksestä annettakoon seuraavat tiedot:
Tulojen puolella on merkittynä: valtioapu 24,000, oopperanäytännöistä 79,413:71, konserteista 889:46 ja puhenäytännöistä 50,305:53, se on yhteensä 154,608:70 markkaa; menojen puolella taasen oopperaosaston palkat ja palkkiot 103,459:39, puheosaston 35,651:98, oopperan kustannukset 56,275:98, puheosaston kustannukset 32,177:35, se on yhteensä 227,564:70 markkaa. Erotus menojen ja tulojen välillä teki siis 72,956, ja kun siitä lasketaan kannatus (35,700), josta tuskin kaikki saatiin sisään, voimme laskea tappion olleen läheltä 40,000 markkaa.
Aikoja ennen kun tilinpäätös tuli tunnetuksi, oli luonnollisesti sisäänjätetty anomus valtioavusta, sillä 14 p. heinäk. 1874 ja 13 p. kesäk. 1877 myönnettyjen apurahojen aika oli umpeen kuluva 1878 vuoden mukana. Tällä kertaa pyydettiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 35,000 markkaa vuodelta, se on yhtä paljo kuin Ruotsalainen teatteri oli viime vuosina saanut [12,000 orkesteria ja 12,000 näyttämöä varten sekä 3,000 keisarillisesta aitiosta ja 8,000 mk kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi]. Vastaus anomukseen on päivätty 10 p. heinäk. 1878 ja sisältää, että valtioapua myönnettiin kummallekin teatterille 24,000 markkaa vuodessa, jonka lisäksi tuli 8,000 markkaa kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksitasanmolempien näyttämöjen hyväksi. Tämä osottaa hallituksen vihdoinkin tulleen sille kannalle, että se tahtoi jakaa samalla mitalla kummankin kieliselle teatterille ja lienee se pidettävä rauenneen fusioonipuuhan tuloksena.
Emilie Bergbomin kirjeestä tiedämme, että oopperaosaston kannattajat 29/4 pitivät kokouksen neuvotellakseen oopperan tulevaisuudesta. Siinä päätettiin supistaa lyyrillistä näyttämöä niin, ettei enää koko näytäntökautena annettaisi oopperanäytäntöjä vaan ainoastaan, asianhaarain mukaan, lyhyempiä tai pitempiä jaksoja. Tähän vaikutti jo mainittu sodan pelko ja toiseksi se että useat seurueen jäsenet olivat ilmoittaneet aikomuksensa jonkun osan vuotta jatkaa opintojaan ulkomailla — niin Bruno Holm ja Passinen sekä neidit Ingman ja Lagus. Sitä paitse Kaarlokin, niinkuin Emilie kirjeessään mainitsi, kaipasi vapautta tehdäkseen ulkomaamatkan. — Kun kokouksen päätös tuli tunnetuksi, herätti se oopperan vastustajissa toivon, että siitä kiusankappaleesta kokonaan päästäisiin, ja ruotsinmielisissä lehdissä kerrottiin huonosti salatulla tyytyväisyydellä, että Helsingin yleisön vastedes täytyisi tulla toimeen yhdellä oopperalla (se on ruotsalaisella), koska toinen (suomalainen) lakkautetaan! Saamme nähdä että tieto oli vähän ennenaikainen.
Muutoin ei tänä vuonna ollut mitään melua, jota kävisi vertaaminen edellisen vuoden fusioonipuuhaan, mutta tietysti sovinto sittekin oli kaukana. Useat hallituksen jäsenet olivat sangen suosiollisia Suomalaiselle oopperalle ja puhuivat vieläkin yksityisesti fusioonista, mutta toiset, niinkuin esim. Nordenstam (jota kyllä usein nähtiin Arkadiassa) pitivät asiaa mahdottomana: "se olisi kuin sekottaa öljyä ja etikkaa yhteen!" Sitä vastoin, niinkuin juuri kerrottiin, valtioavun jaossa korjaus tapahtui. Jopa olivat jotkut taipuvaisia kääntämään suhteet päinvastoin kuin ennen. Niin Thilén arveli, että ruotsalaisille ei pitäisi antaa mitään, ja Haartmankin sanoi, että Suomalainen teatteri voisi saada molemmat valtioavut, jos se ottaisi ylläpitääkseen ruotsalaistakin puheosastoa.[122] Tästä huolimatta Ruotsalainen teatteri ja yleisö pysyi kuin pysyikin entisellään. Uudessa teatterissa jatkettiin oopperain antamista, ja oli sitä varten otettu etevä laulajatar Roeske-Lund primadonnaksi (sillä rva Engdahl oli opintomatkalla), mutta myöskin Offenbachia pidettiin kunniassa. Kun suomalaisella näyttämöllä annettiin Don Juan, esitettiin ruotsalaisella Offenbachin Salametsästäjät. H. D:llä ei ollut moitteen sanaa, vaan puhui operetin "yhtä hullunkurisesta kuin hupaisesta luonteesta" ja sanoi, että musiikki ei kaipaa iloisia, keveitä offenbachilaisia sävelmiä; "sitä vastoin vaivasi esitystä tuntuva käheys", mutta suosionosotukset olivat vilkkaita ja näyttelijät huudettiin esiin. F.A.T. taasen arvosteli, että kappale oli "jotakin erinomaisen jokapäiväistä ja halpaa ja ikävää" — kolmessa iankaikkisessa näytöksessä tarjotaan mielipuolisuuden rajalla olevaa järjettömyyttä, jossa teksti kilpailee musiikin kanssa mitättömyydessä ja törkeässä pilassa — teatteri turmelee kaiken jalomman taideaistin, on lehden loppupäätelmä. Morgonbladetissa asetettiin nämät arvostelut rinnakkain.
Puhenäytännöissä (131) esitettiin 47 kappaletta:
13 kertaaDaniel Hjort;12 " Kylänheittiö;10 "Nummisuutarit, Lemun rannalla, Herkules;9 " Mustalainen, Kukka kultain kuusistossa;7 "Lea, Kosijat, Kevään oikkuja, Preciosa;6 "Kihlaus, Enon rahat;5 "Karkurit, Silmänkääntäjä, Ohdakkeet ja laakeri, Nataliaja Nadeschda, Hellät sukulaiset, Sirkka;4 "Setä, Don Ranudo de Colibrados, Onhan pappa sen sallinut,Puolan juutalainen;3 "Kalatyttö, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ulos ikkunasta,Katarina Howard, Konkurssi, Aksel ja Walborg, Roistoväki,Angelo;2 " Viuluniekka, Marianne, Yhdistysjuhla, Työväen elämästä,Haapaniemen hanhenpoika, Remusen kotiripitykset, Kassanavain, Yökausi Lahdella, Marin rukkaset;1 "Raatimiehen tytär, Kavaluus ja rakkaus, Maria Tudor,Maantien varrella, Narcisse Rameau, Suuria vieraita,Riita-asia.
Näistä on kotimaisia 12, joista 3 (Kevään oikkuja, Setä, Raatimiehentytär) uusia alkuteoksia. Paitse näitä oli ohjelmistolle uusia:Karkurit, Katarina Howard, Angelo, Konkurssi, Maantien varrella,Kylänheittiö ja Ulos ikkunasta, joten uusien luku oli kaikkiaan 10.
VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.
Päätös että alkavana näytäntökautena oopperanäytäntöjä toimeenpantaisiin ainoastaan olosuhteitten mukaan vaikutti itsestään hajottavasti lauluosastoon. Epävarmuuden tähden siitä erosi melkoinen joukko enemmän tai vähemmän tärkeitä voimia. Niin tekivät paitse Navrátilia Bergholm, Kiljander ja Lindström, luettelematta muita ennenkin mainitsematta jääneitä, ja niin tekivät orkesterinkin jäsenet, veljekset Hrimaly, veljekset Wanscheit, Swoboda y.m. Kun tämän ohella tiedämme, että neidit Lagus ja Ingman ja Bruno Holm olivat aikeissa lähteä ulkomaille sekä että kaikki ensimäiset primadonnat olivat omilla teillään ilman että he olivat mitenkään sidottuina suomalaiseen näyttämöön — Ida Basilier oli hää- ja oman kodin perustamispuuhissa, Emmy Achté oli kevätpuolella antanut laulajaisia Ruotsissa ja Norjassa, suurella menestyksellä Göteborgissa esiintynyt Leonorana Trubadurissa ja, sanomien mukaan, lupautunut vuoden lopulla vierailemaan Unkarissa, ja Alma Fohström vihdoin oli, päätettyään loistavan vierailunsa Berlinissä, liittynyt impressario Herrmanin tähtisikermään ottaakseen osaa konsertteihin Tanskassa ja Ruotsissa — kun tiedämme tämän, luulisi todella oopperan viimeisen hetken lyöneen. Mutta niin ei kummankaan ollut laita. Vielä kerran ja pikemmin kuin luultiinkaan oli Bergbom kokoava hajaantuneet joukot ja vielä kerran johtava ne voittoon.
Kesäkuun keskivaiheilla Bergbom matkusti ulkomaille ensi kerran käydäkseen Parisissa. Seuratessamme häntä tällä matkalla saamme nähdä, kuinka hän kaukana kotimaastakin oli teatterihuolien piirittämä. — Ensimäinen kirje on Lyybekistä 19/6. Siinä hän kertoo päivääkään Tukholmassa viipymättä matkustaneensa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan. Siellä oli ainoa tehtävänsä tavata nti Fohströmiä, joka juuri, terveydellisistä syistä, oli eronnut Herrmanin kiertomatkasta. Kysymykseen milloin hän tulisi vierailemaan näyttämöllämme, laulajatar ei ollut antanut varmaa vastausta. Hän oli niin väsynyt kevätkauden ponnistuksista, että ennen kaikkea tarvitsi lepoa. "Sairaana en tule Helsinkiin", hän oli sanonut, "mutta jos saan voimani takaisin, tulen mielelläni." Nti Augusta Fohström, joka aina seurasi sisartaan tämän matkoilla, oli arvellut, että syksyn alkupuolta ei ollut ajattelemistakaan, mutta mahdollisesti marras- ja joulukuuta taikka tammi- ja helmikuuta. Alma nti oli todella näyttänyt niin rasittuneelta, että Bergbom ei ollut raskinut vaatia varmempaa vastausta, ja asia jäi siis lopullisesti ratkaisematta. Kahdeksalla sivulla kirjoittaja sitte esittää vaihtopuolisia ehdotuksia oopperasesongin suunnitelmaksi, riippuen siitä tulisiko nti Fohström ennen vai myöhemmin ja olettamalla että avustusta saataisiin rva Achtélta tai nti Lagukselta. Uutena oopperana hän ajattelee Romeota ja Juliaa, jos Navrátil saadaan. Koska tämä kuitenkin oli epätietoista, aikoi hän tiedustella uutta tenoria Saksasta. Puheosastolle hän määräsi suomennettavaksi Bayardin Le gamin de Paris ja Molièren L'avare.
Bergbom tuli Parisiin maailmannäyttelyn aikana ja oli hänen sentähden vaikea saada asuntoa kohtuullisesta hinnasta. Hotellissa häntä nyljettiin kauheasti eikä käynyt paljoa paremmin siinä yksityisessä asunnossa, jonka hän, teatterien tähden, ensiksi otti lähellä bulevardeja; sitten hän muutti kolmanteen etäisempään paikkaan, lohduttaen itseään sillä että oli hyvä jalkamies. Suurkaupungin vaikutuksesta hän kirjoittaa:[123]
"En tiedä olenko veltostunut, mutta täkäläinen liike, elämä, loisto, jotka tavallisesti häikäisevät vierasta, eivät ole suuresti vaikuttaneet minuun. Enemmän kuin loistokkaat bulevardit palatseineen kiinnittävät minua toiset paikat, jotka historia on tehnyt merkillisiksi. Tuntuu omituiselta että joka askele palauttaa muistiin semmoisia suuruuden taikka rikoksen tekoja, jotka täyttävät aikakirjoja. Historia tulee täällä eläväksi. Toivoakseni on ikipäiviksi mennyt se aika, jolloin Börnen sanat olivat tosia: Parisi on Europan kello, muuallakuuleekellon soivan, täällänäkeekuinka aika rientää eteenpäin. Mutta jollei nämä sanat sovikaan nykyaikaan, ovat ne kuitenkin olleet sattuvia entiseen nähden."
"Ensi sijassa ovat tietysti teatterit vetäneet huomiotani puoleensa. Valitettavasti se maksaa paljo, sillä huokeita paikkoja minun on mahdoton käyttää nykyisessä troopillisessa kuumuudessa. Olen melkein joka ilta ollut teatterissa ja onnekseni nähnyt hyviä kappaleita hyvin näyteltyinä. Niin mitä draamaan tulee; ooppera on heikko, paljoa heikompi kuin Berlinissä, Wienissä taikka Pietarissa. Enimmän nautintoa tuottaa minulle luonnollisesti Théâtre Français, joka täysin ansaitsee maailmanmaineensa. Mutta aikomukseni on Morgonbladetiin lähettää muotokuvia nykyisestä draamallisesta Parisista ja tahdon sentähden vähän odottaa siksi kunnes uudistetuilla käynneillä olen vakaannuttanut mielipiteeni".[124]
— "Kirjoitat että Holm oli epävarma. Sitä parempi ettei meidän tarvitse kiirehtiä, vaan voimme levollisesti alottaa näytäntövuotemme ja syksyllä järjestää asiat. Oletan näet varmaan, että Fohström ei tule ennen kun jouluksi taikka tammikuun alussa. Olkoon miten tahansa, me voimme antaa Lindan kuinka keskinkertaisella henkilökunnalla hyvänsä. Hannes Hahl ei ole ollut täällä, sillä varmaan olisi hän käynyt luonani. Olen näet jättänyt osotteeni Café de la Régence'en ja siellä hän kyllä käy niinkuin kaikki rakkaat meikäläisemme iloitakseen Helsingfors Dagbladista. Minä en ole voinut ottaa arvoisaa lehteä käteenikään. Sanot Holmin tulevan kotia heinäkuun lopussa. Voithan siis palatessasi Kuopiosta käydä hänen luonaan Lappeenrannassa ja tehdä asian selväksi. Onko sinulla tietoja Navrátilista? Hänen tarpeellisuutensa riippuu Holmista. Mutta kaiketikin hän on vierasta parempi, joskin kalliimpi. Fohström ylisti häntä suuresti verratessaan häntä Elvinoonsa ja Edgardoonsa Berlinissä, ja tällä oli kuitenkin ollut hyvä palkka. Edullisempi on hyvä ooppera lyhyeksi ajaksi kuin huono pitemmäksi. — — Tultuasi Kuopioon on paras kohta ryhtyä Hans Langeen ja harjottaa sitä Rosvojen rinnalla. Rosvot taasen harjotetaan niin että kaikki Karl Moorin kohtaukset otetaan ensin, niin kauvan kun Vilho on poissa. Niiden tulee olla täysin valmiina, kun hän tulee. Silloin ei tarvita muuta kuin viikko kaiken valmistamiseksi, sillä Vilho osaa kyllä Frans Moorin. Hans Lange riippuu kokonaan Kalliosta. Kun hänellä on yksi näytös valmiina, pitää sen olla muillakin. — Ei pidä rasittaa Kalliota, vaan pyydä häntä levollisesti työskentelemään roolinsa oppimisessa. Jos hän valmistuu kahdessa kuukaudessa, voimme kiittää onneamme. Ylipäätään olisi hyvä, jos kohta tultuasi Kuopioon katsoisit läpi draamalliset kappaleet Kallion ja Glantzin sekä lyyrilliset Kahran, Kauhasen ja Vikströmin kanssa, niin että harjotukset sujuvat häiriöttä, ilman että joku rooli on unohtunut taikka joku laulunpätkä puuttuu. Uudessa Kallaveden rannalla on tanssinumero. Koeta saada joku Kuopiosta, niin että se tulee mahdollisen luonnonmukaiseksi. Hyvästi, rakas sisar. Oma Kaarlosi."
Emilien kirjeet tältä ajalta näyttävät kadonneen. Sentähden meiltä puuttuu sekin kirje, jonka Emilie epäilemättä kirjoitti veljelleen saatuansa tehtailijaA. Ahlströmin4 p heinäk. päiväämän kirjeen, jossa tämä "ottaen huomioon ne suuret uhraukset", jotka nti Bergbom ja hänen veljensä olivat kärsineet Suomalaisen teatterin tähden, ilmoitti luopuvansa suuresta velkavaatimuksestaan. Syksyllä 1876 oli näet teatteri Ahlströmiltä velkakirjaa vastaan saanut lainaksi 10,000 markkaa, ja nyt hän lähetti velkakirjan tyhjäksitehtynä takaisin. Tämä lahja tuli, niinkuin edellisestä tiedämme, lähinnä Bergbom-sisarusten hyväksi, se kun melkoisesti vähensi sitä velkasummaa, josta he olivat edesvastuussa. Tietysti oli kirje, jossa Emilie kertoi asiasta, täynnä tyytyväisyyttä;[125] mutta kohta sen jälkeen näyttää hänellä olleen paljo ikävää kerrottavana. Sen todistaa Kaarlon vastauskirje (arvattavasti heinäkuun lopulta):
— — "Soimaan itseäni katkerasti itsekkäisyydestäni, että olen saattanut jättää sinut yksin niin vaikeaan asemaan, jossa kärsit rahanpuutetta ja muita vastoinkäymisiä. — Palaan kotia niinpian kun tunnet tarvitsevasi minua. Kun palaat Kuopiosta, saat kai (kauppias) Fohströmiltä varmaan kuulla, milloin Alma tulee. Ilmoita siitä sähkösanomalla, että voin asettaa matkani sen mukaan. Se mitä kirjoitat Holmista, Navrátilista, Himbergistä y.m. tekee että jälleen olen alkanut epäillä oopperaa tulevana vuonna. Voi jos kerrankin pääsisimme siitä, pääsisimmetäydellisesti, työ puheosaston hyväksi kävisi silloin aivan toisin! — — Puhu kauniisti Kallion kanssa Hans Langesta. Sano että minä odotan hänen tekevän siitä jotakin, joka näyttää hänellä olevan kykyä traagilliseenkin. Kun hän vain ymmärtäisi yhdistää yksinkertaisen, lämpimän ja humoristisen, sillä nämä kolme ainesta ovat välttämättömiä. Ulkomuoto hänellä kyllä on roolia varten. Ennen kaikkea ei mitään saarnaamista."
"Elämäni käy tasaista menoaan. Aamupäivät museoissa, illat teattereissa. Louvre ja Théâtre Français ovat ne kaksi napaa, joiden ympäri olemukseni kierii. Olen nähnyt paljon hyvää Théâtre français'issa ja enimmän osan oivallisesti esitettynä. Vahinko vain että, Les deux orphelines Ambiguteatterissa ja kenties Les Fourchambault Français'issa poisluettuina, en ole nähnyt mitään meille sopivaa. Se ilma, jota hengittää nykyaikaisissa ranskalaisissa draamoissa, jopa hyvissäkin, on niin vieras meille, etten tiedä onko edes oikein totuttaa yleisöämme ja näyttelijöitämme siihen. Ei niin että tahtoisin tuomita epäsiveelliseksi kaikki, joka koskee arveluttavia suhteita, päinvastoin, saattaahan tavallaan sanoa, että jokainen traagillinen ristiriita johtuu siitä, että yksilö asettaa oman itsensä yleistä vastaan, siis siveellisen loukkaamisesta, mutta se saivarteleva väittelytaito, millä uudenaikaisessa ranskalaisessa draamakirjallisuudessa siveelliset käsitteet tehdään tarkastelun esineeksi, se syövyttävän erittelyn riemu, joka niissä ilmestyy, hämmentää siveellisen arvostelun ja lannistaa välittömän esteettisen nautinnon. Ja omituista on että samalla kun modernit ranskalaiset draamankirjoittajat ovat vapaita edellytyksistä, ovat he mitä jokapäiväisimpien muotojen orjia. Enimmän yleisinhimillinen on Emile Augier, enimmän yksityisesti parisilainen Alexandre Dumas. Voin sanoa vasta täällä käsittäneeni hänet dramaatikkona, erittäinkin erään viime viikolla näkemäni loistavan Le demimonde näytännön jälkeen Théâtre français'issa. Valitettavasti en ole nähnyt ainoatakaan Victorien Sardoun teosta."
"Suomalaisista olen tavannut: [kauppias] Rissasen, jonka luultavasti näet Kuopiossa ja joka täällä täysin kourin antoi rahojen juosta — hän pyysi minut mukaansa oopperaan (22 francs piletistä kolmannella rivillä), ensimäinen ja viimeinen kerta kun olen siellä ollut; — — — [Otto] Walleniuksen, jonka kanssa olen usein ollut yhdessä; Fanny Churbergin, jonka osotteen sain juuri kun hän oli lähtemäisillään — hän asui yhdessä Ida Silfverbergin kanssa, joka näyttää tulleen kokonaan parisilaiseksi. — — Suomalaisella osastolla maailmannäyttelyssä on kerrassaan ruotsalainen leima. Uskotkos esim. että sen vahtimestariksi on otettu ruotsalainen, se on ruotsalainen Ruotsista, joka tietenkin aivan oikein nolasi Rissasen, kun tämä kysyi jotakin suomeksi." —
Seuraava kirje on 1 p:ltä elok., vastaus Emilien ensi kirjeeseen Kuopiosta, (jossa harjotukset olivat alkaneet 18/7, ja jossa hänen piti olla siksi kunnes Vilho elokuun alussa palaisi kesälomaltaan). Kaarlo oli hyvin tyytyväinen sen johdosta, "sillä sävy oli aivan toinen kuin edellisissä alakuloisissa kirjeissä". Siinä oli muun muassa hyviä uutisia Ida Aalbergista, joka kesäkuun alussa oli lähtenyt ensimäiselle opintomatkalleen mainion näyttelijättären Marie Niemann-Seebachin luokse Dresdeniin. Sisarensa kautta Bergbom sai rva Seebachin hänelle kirjoittaman kirjeen, jossa tämä sanoo nti Aalbergilla olevan "harvinaisen nopean käsityskyvyn, välittömän taiteilijalahjan, pyhän vakavuuden ja ihanan, lämpimän innostuksen taiteeseen".[126] Sitä paitse nti Aalberg itse — luultavasti ensimäisessä saksankielisessä kirjeessään — oli Emilie Bergbomille kertonut olostaan Dresdenissä. Heinäkuun 1 p:stä säännöllinen opetus oli alkanut (2 tuntia viikossa à 10 RM); Jolantha Kuningas Renén tyttäressä oli jo läpikäyty ja oli sen jälkeen tutkittava Kätchen von Heilbronn, Jane Eyre, Sirkka, Louise Kavaluudessa ja rakkaudessa, Amalia Rosvoissa y.m. Rva Seebach, jonka ensimäinen pohjoismainen oppilas Ida Aalberg oli, oli hänelle osottanut ääretöntä hyväntahtoisuutta. Muutoinkin nuori näyttelijätär oli kokenut ystävällisyyttä sekä vieraitten että omamaalaisten (esim. Dresdenissä asuvain neitien A. ja E. Ingmanin) puolelta.
"Tiedot Aalborgista", Bergbom tämän johdosta kirjoittaa, "tuottivat minulle iloa. Olen aina odottanut paljon siitä tytöstä. Paha kyllä pelkään ja olen kauvan pelännyt, että turhaan olemme toivoneet hänen kääntyvän naiviselle taholle. Hän alkoi jo käsittää traagillisesti Kukkaa kultain kuusistossa ja uneksia Louisesta Kavaluudessa ja rakkaudessa. Valitettavasti ei sovi antaa neuvoja Seebachille, mutta aion kaikessa tapauksessa pyytää häntä lukemaan Aalbergin kanssa joitakuita iloisiakin rooleja esim. Parisin veitikan. Kaarola Avellan olkoon tyytyväinen tai tyytymätön asiaan. Hän saa lohduttaa itseään Björnsonin Maria Stuartilla. Muuten saavat tänä vuonna kaikki roolinsa: Kallio Hans Langen, Lundahl Paillassen (loistava tehtävä), Vilho saiturin, Aalberg Kuningas Renén tyttären, rva Aspegren La servante (Nus ja Belotin draama), Böök jonkun iloisen komedian, Kaarola Maria Stuartin, Leino Pierren näytelmässä Les deux orphelines j.n.e. Kunpa vaan löytäisin muutamia iloisia komedioja, mutta ranskalaiset ovat meille niin sopimattomia, saksalaiset ovat niin ikäviä ja tanskalaisista näyttelijämme eivät saa mitään aikaan. Olen teatteria varten ostanut monta tusinaa huvinäytelmiä, mutta ikävä kyllä en ole tavannut oikein soveliasta. Mitä ajattelet, jos kumminkin koetteeksi ottaisimme Les Fourchambault. Se on kaiketikin kelpo teos, joskin, samoin kuin sinä, uskon että se paikottain on yleisöstämme tuntuva pitkäveteiseltä, sillä koko se tapoja ruoskiva puoli, joka täällä kiinnittää mieltä, jää meillä ilman vastakaikua. Koska ostamani kappale on niin suurta kokoa, ettei sitä käy lähettäminen postissa, pyydän että Takanen, joka on täällä ja matkustaa nousevalla viikolla, ottaa sen mukaansa Helsinkiin. Toinen asia on, kelle se on annettava suomennettavaksi, sillä Törmänen ei osaa riittävästi ranskaa ja Tyyko Hagmanilla on, pelkään minä, liian — kuinka sanoisinkaan — plebejimäinen kynä voidakseen säilyttää sitä tyylin etevyyttä, joka on Emile Augierille omituinen."
"Ymmärrän että teatterin nykyisessä ahdingossa on vaikea lähettää minulle rahaa nuotteja ja kirjoja varten. Mutta hyvä olisi, jos niin voisi tapahtua, sillä meidän täytyy hankkia itsellemme kokonainen kirjallisuus — operettikirjallisuus. Pahinta on että tämä kirjallisuus on niin lyhytaikaista laatua, että täytyy ostaa paljo enemmän kuin tositeossa käyttää, sillä löytääkseen jonkun hyvän palasen on tavallisesti pari, kolme, neljä kelvotonta läpikäytävä. Folies Dramatiques teatterissa näytellään nykyään operettia Les cloches de Corneville, joka lakkaamatta ilta illan perästä on annettu 450 kertaa. Teksti on aivan viaton, joskin hätäisesti kyhätty, mutta jotenkin sievä. Musiikista, joka useissa paikoissa on miellyttävä, toisissa taas ylen jokapäiväinen, voidaan noin kolmas osa käyttää. Muut kaksi kolmannesta sopii ottaa muista ranskalaisista oopperoista. Tämä musiikki on tyyliltään niin saman lestin mukainen, että vallan hyvin voi täydentää toista säveltäjää toisella ilman että eheys kärsii. Muutoin se oli ehdottomasti surkein oopperaesitys, jonka koskaan olen tavannut. Primadonna oli korkeintaan Vikström ja herrojen rinnalla olisi Kallion laulu katsottava mallikelpoiseksi. Köörit, orkesteri, koristukset kaiken kritiikin alla ja kuitenkin 450 näytäntöä!"
"Se mitä kirjoitat Lundahlin sairaudesta, herättää minussa ajatuksen, että Böök voisi näytellä Karl Mooria. Mutta Lundahl on kai jo lukenut roolin, niin että asia ei liene muutettavissa. Kehota Kaarolaa ahkerasti opettelemaan ranskaa; sitä on hyvästi osattava, jos tahtoo hyötyä näytännöistä. Erittäin Théâtre français'issa puhutaan mahdottoman nopeasti." — —
Näistä kirjeistä näkee kuinka Bergbom Parisissakin kokonaan eli teatteria varten. Hän käy teatterissa, hän tutkii draama- ja musiikkikirjallisuutta silmällä pitäen suomalaista näyttämöä ja alituisesti hän suunnittelee sen toimintaa. Tutustumisella operettikirjallisuuteen hän ei suinkaan tarkoittanut kilpailua ruotsalaisen teatterin kanssa offenbachilaisen ohjelmiston alalla, vaan sentapaisten pikku laulunäytelmäin etsimistä, jommoisilla puheosaston repertoaria ennenkin oli höystetty ja joita nyt voitaisiin runsaamminkin esittää, kun ooppera ei enää säännöllisesti vaatinut kaikkia laitoksen laulukykyjä. Edelleen näemme, että hän kiihtyy kiihtymistään mitä etemmäs aika kuluu. Elokuun 5 p. hän määrää, että Hannes Hahlille oli teatterin puolesta lähetettävä 500 mk. Wiesbadeniin ja sanoo myöntäen vastanneensa tämän laulajan pyyntöön saada esiintyä Mefistona. Sama kirje päättyy uuteen kehotukseen Emilielle sähköttämään, tahtooko nti Fohström alkaa syyskuulla taikka lokakuun alussa (luultavasti oli siihen viittaava uutinen saapunut). "Olen nyt jo niin levoton, että tuskin puolet ihmistäni on täällä Parisissa."
Joku päivä myöhemmin Emilie todella ilmoittaa sähkösanomalla, että nti Fohström tulee kuin tuleekin syyskuun alussa, ja samaan aikaan Bergbom saa muitakin uutisia. Kesällä oli näet kotiinsa Helsinkiin palannut laulajatar nti Hortense Synnerberg, joka samoin kuin Bruno Holm ollen Lampertin oppilas kesällä 1877 oli suurella menestyksellä esiintynyt Covent-Garden teatterissa Lontoossa ja sitte seuraavana talvena ollut kiinnitettynä kunink. oopperaan Maltassa. Oivaltaen mikä viehätys suomalaisen oopperan ystäville olisi kuulla tätäkin nuorta (22 v.) etevää laulajatarta näyttämöltä, Almberg ja Wahlström (sitte kun Holm ensin oli käynyt asiaa valmistamassa) omin päinsä tekivät sopimuksen hänen kanssaan muutaman viikon vierailusta. Eikä siinä kyllin, he tekivät myös välipuheen Navrátilin kanssa, joka ei vielä ollut Suomesta lähtenyt, että hän esiintyisi 150 markasta illalta ja niinikään useain orkesterin jäsenten kanssa; Hahl, Holm sekä neidit Lagus ja Ingman olivat jo ennen luvanneet olla mukana, jos oopperanäytäntöjä pantaisiin toimeen.
Tähän kaikkeen Bergbom oli sangen tyytyväinen, niinkuin näkyy kirjeestäWahlströmille 12/8:
"Rakas ystävä! Kiitos ja iankaikkinen kunnia siitä mainiosta tavasta, jolla tänä kesänä olet hoitanut teatterin asioita. Kun näen mitä kaikkea olet aikaansaanut, kiitän ja surkuttelen sinua samalla kertaa, sillä varmaankaan sinulla ei ole ollut paljo kesälepoa. — Nyt kun ooppera alkaa syyskuulla, lasken joka hetken, joka minun vielä täytyy olla täällä — niin levoton olen ja niin soimaan itseäni poissaoloni mahdollisista seurauksista. Samana päivänä kun saan rahaa, lähden täältä. Koska sähkötin eilen, oletan että saat tämän kirjeen samaan aikaan kun minä saan rahat kotoa." — —
"Synnerbergin ottaminen oli mestariteko — voitto, jota tuskin uskalsin toivoa. Nyt on kysymys, missä hän on esiintyvä. Altto-osat, joista meillä voi olla puhe, ovat: Siebel, Maffio Orsini, Nancy (Martha), Pierotto ja Azucena. Syyskuun 20 p:stä lokakuun 8:een hän tuskin ennättää laulaa useammassa kuin kahdessa tai korkeintaan kolmessa näistä rooleista, kahdessa, jos Linda otetaan, kolmessa, jos ainoastaan vanhoja oopperoita esitetään. Jos Fohström alkaa jo 20 p., niin ovat kai Faust ja Linda edullisimmat. Mutta jollei hän tule niin pian, niin on paras ottaa Faust (Ingmanin kanssa), Lucrezia Borgia (taikka Trubaduri) ja Martha. Niin, luonnollisesti olettaen että Synnerbergillä on Nancy ja Azucena ohjelmistossaan. Kaikissa tapauksissa olisi paras lähettää Lucrezia Lagukselle ja pyytää, että hän laulaa ainakin toisen ja kolmannen näytöksen, niin että voisimme antaa koko Maffio Orsinin osan. Herttuasta emme tarvitse huolehtia, sillä hän ei esiinny näissä näytöksissä. Vahinko että Emmy Achté ei nyt ole saatavissa, olisimme saaneet loistavan Lucrezia-esityksen, sillä Hahl voi kyllä täyttää herttuan osan, jos aaria transponoidaan."
"Synnerbergin roolien valinnasta riippuu jossakin määrin (nti) Lagermarckin ottaminen. Jos näet Synnerberg laulaa Lindassa, on meidän melkein täytymys ottaa Lagermarck, sillä Lindaa emme voi antaa loppuun 8 p:ksi lokak. ja sen jälkeen on vaikea panna (nti) Braxén Synnerbergin sijaan, mutta varsin hyvin siihen kelpaa koulutettu laulajatar, Lagermarck. Muutoin riippuu Lagermarckin ottaminen siitä mitä hän tahtoo — — ja jos ystävät arvelevat hänen kotimaisuutensa sitä vaativan." — —
Tästä huomaa kuinka paljo miettimistä oopperanäytäntöjen järjestäminen vaati, ja samassa kirjeessä on vielä 8-9 sivua samantapaista selvittelyä ja suunnittelua. Eikä siinä kyllin: näinä päivinä hän kirjoitti sisarelleen näistä ja muista teatteriasioista kolme pitkää kirjettä. Ne ovat täynnä määräyksiä ja neuvoja ei ainoastaan päärooleista, vaan pienimmistä sivuosistakin, köörilaulajista, soittokunnan jäsenistä y.m. Orkesterinjohtajiksi oli pyydettävä Richard Faltin ja Martin Wegelius; kun puheosasto erosi Kuopiosta, oli "pikku ooppera", se on osaston laulajat, paitse nti Hacklinia, lähetettävä Helsinkiin; tulot ja menot arvioidaan koko alkavaksi ooppera-ajaksi, ja toivoo kirjoittaja että päästään tappiotta, jollei mitään erityistä onnettomuutta tapahdu; esitetään hetken näkökohdat, jotka ovat lukuun otettavat puheosaston matkoja määrätessä j.n.e. — —
Odottaessaan rahalähetystä Bergbom on kauhean levoton. "Siitä saakka kun sain tietää että työ alkaa syyskuulla, minulla ei ole ollut hetkeäkään rauhaa. Pelkoni että jotakin tärkeää laiminlyödään poissaoloni tähden kiihtyy tavasta todelliseksi tuskaksi." Vihdoin 20 p. elok. hän saa sähkösanoman että rahat on lähetetty ja kohta hän kirjoittaa ("k:lo 2 päivällä!"):
"Oh! on kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. — Olin lähellä epätoivoa. Käsitin että minua tarvitaan Helsingissä enkä nähnyt mitään keinoa päästä sinne. Kiitos, sydämellinen kiitos, rakkaani. Kunpa vaan tämä viivytys ei vaikuttaisi vahingollisesti teatterin toimeen. Olen pitänyt kunnianani aina olla paikallani, olisin onneton, jos luultaisiin että tällä kertaa olen laiminlyönyt velvollisuuteni huvituksieni tähden! Ne ovat muutoin näinä viime aikoina olleet varsin surullisia, sillä kun Wahlström kirjeessään lupasi lähettää minulle rahaa jo viime viikolla, olin kyllä kevytmielisesti jättänyt itseni puille paljaille. En kumminkaan ole nähnyt hätää. Sitä paitse on levottomuuteni ollut niin suuri, että kolme kertaa olen lähtenyt teatterista ennen näytännön loppua, olin liian kiintynyt teatteriin kotona voidakseni seurata esitystä. Ja kuitenkin Got ja Coquelin näyttelivät."
Tähän päättyy kertomus Bergbomin ensimäisestä Parisinmatkasta, joka niin erinomaisesti todistaa, kuinka hän oli kokonaan ja ehdottomasti antautunut elämäntehtäväänsä. "Olen pitänyt kunnianani aina olla paikallani" pysyi alusta loppuun saakka hänen tunnuslauseenaan. — Palatkaamme nyt kotimaahan.
* * * * *
Puheosasto alkoi toimensaKuopiossa21/7 esittämällä Daniel Hjortin — viimeinen näytäntö, 27:s luvultaan, oli 24/9. Ensi viikkoina Vilho oli lomalla vahvistaakseen terveyttään, ja Kallio oli "johtajana". Tositeossa Emilie Bergbom alkuaikana johti ja järjesti seurueen toimintaa. Eräässä nti Kaarola Avellanin kirjeessä nti Bergbomille (21/8) sanotaan siitä:
"Emilien olo täällä meidän keskellämme oli miellyttävin aika, jonka olen Suomalaisessa teatterissa kokenut, kun Emilie niin kokonaan oli meidän — ja yksityisesti pyydän saada täydestä sydämestäni kiittää Emilietä siitä ajasta, jonka Emilie uhrasi teatterille. — — Sitte kun Emilie oli matkustanut pois, kuultiin kaikkien lausuvan että oli oikein vaikea mennä teatteriin, kun tiesi ettei enää saisi nähdä Emilietä istuvan rampin edessä seuraamassa harjotuksen menoa ja sähköttäen meitä kaikkia. Nyt onkin aivan toisin: kaikki olivat silloin iloisia ja ystävällisiä sentähden että Emilie oli semmoinen, nyt käy työ konemaisesti ja hitaasti." — Valitettavasti Helsinkiin tulikin uutisia, jotka kertoivat eripuraisuudesta ja rettelöistä näyttelijäin kesken. Luultavasti olisi moni ikävä selkkaus joko jäänyt tapahtumatta taikka ollut verraten helposti tukahutettavissa, jos voimakas johtaja olisi ollut paikalla. Mutta Vilhon voimat eivät olleet entisellään, vaan sai toinen tai toinen vastoinkäyminen liian helposti hänen mielensä masennuksiin. Tämä ja usea muukin seikka antoi aihetta toivomaan muutosta teatterin elämässä, eikä se enää ollutkaan kaukana.
Daniel Hjort, joka ensi iltana tuotti 350 mk, annettiin toisen kerran 11/9 juhlanäytäntönä Helsingin suomalaisen yhteiskoulun vihkimisen johdosta. Ilojuhla muuttui kuitenkin teatterille surunhetkeksi, sillä näytellessään nimiroolia kohtasi Lundahlia näyttämöllä halvaus, joka teki lopun hänen näyttelijätoimestaan. Kolmannen kerran meni sama näytelmä 15/9, jolloin Vilho näytteli pääosaa — Tapion mukaan "mestarillisesti". Kolme kertaa esitettiin myöskin SchillerinRosvot, mutta huonolla menestyksellä, vaikka se oli uusi — 100:es kappale — ohjelmistolle. Ensi ilta tuotti ainoastaan 121 mk, ja kaikki yhteensä ei täyttä 450 mk. Karl Mooria näytteli Böök, jolle Lundahl kivuloisuuden takia oli luovuttanut roolin.
Kaksi kertaa annettiin seuraavat koko illan näytelmät: Angelo, Kylänheittiö, Hellät sukulaiset, Maantien varrella ja Don Pasquale. Viimemainitun, Donizettin oopperan, joka toukokuulla oli esitetty Helsingissä Ida Basilier Normana, suoritti nyt "pikku ooppera". Nimiroolissa esiintyi niinkuin ennen Pesonen ja Ernestona Himberg, mutta uusia olivat Anni Hacklin — Norina jaKahra[127] — Malatesta. Ensi ilta 30/8 tuotti 512 mk — suurin tulo koko aikana; toinen 294. Hellissä sukulaisissa näytteli toisella kerralla, Vilhon pahoinvoinnin tähden, nuori näyttelijänalku Anton Kivinen[128] Schumrichin osaa ja onnistui hän huolimatta riittämättömistä opinnoistaan jotenkin hyvin.
Yhden kerran esitettiin vain kaksi koko illan kappaletta, nimittäin Kultaristi ja Sirkka, joka jälkimäinen veti enemmän väkeä kuin Rosvot vähän ennen. — Vielä on ohjelmistoon nähden merkittävä, että Raatimiehen tytär täällä meni toisen kerran, Turussa kun sitä ei oltu katsottu voitavan toistamiseen esittää. — Paitse Don Pasqualea esitti "pikku ooppera" Noita-ampujan toisen näytöksen ensi kuvaelman ja Jeannetten häät, puhumatta Laululintusesta ja 2-osaisesta alkuteoksestaKallaveden rannalla(ensi ilta 31/7), johon oli sovitettu sarja kansanlauluja. Vaatimaton kappale oli syntynyt niin että Törmänen Bergbomin neuvojen mukaan oli laulunäytelmäksi muodostanut erään Aukusti Korhosen laatiman pikkunäytelmä-luonnoksen.
Tulot Kuopiossa tekivät yhteensä 7,670:94 mk, joten siis keskimäärin saatiin 285 mk. illalta.
Täältä muutettiinJyväskylään, jossa annettiin 16 näytäntöä, ensimäinen — Sirkka — 30/9 ja viimeinen — Maria Tudor — 5/11. Ohjelmiston järjestäminen uudessa olopaikassa oli vaikea useista syistä. Laulukyvyt olivat jo syyskuun alussa Kuopiosta matkustaneet Helsinkiin ollakseen mukana oopperanäytännöissä, Ida Aalberg oli Dresdenissä, Lundahl toivottomasti sairas (lääkärin neuvosta hänet toimitettiin Helsinkiin sairaalaan) ja Vilhonkin kivuloisuus rajoitti rajoittamistaan hänen työkykyään. Lisäksi tuli näyttämön ahtaus, jota Vilho syytti rintatautinsa pahentumisestakin: usein olivat kynttilät sammumaisillaan ilman turmeltumisesta. Kumminkin täällä esitettiin paitse jo mainituita seuraavat suuret näytelmät: Daniel Hjort kolme kertaa (yhteensä 923:25 mk. — Kuopiossa 843), Angelo, Rosvot (tuotti kahtena iltana yhteensä 588 mk. — Kuopiossa kolmena alle 450), Hellät sukulaiset ja Maantien varrella kukin kaksi kertaa ja Nummisuutarit yhden kerran. —
Kirjeistä päättäen Vilho jatkoi tointaan niin kauvan kun seurue viipyi Jyväskylässä ja hän näyttelikin vielä 25/10, kun Nummisuutarit annettiin; mutta sen jälkeen hän tunsi voimansa olevan lopussa. Toverien lähtiessä uuteen olopaikkaan, Haminaan, Vilhon täytyi erota heistä ja hän matkusti Turkuun. Häntä oli näet neuvottu käyttämään siellä olevaa tri Krohnin johtamaa "oivallista voimistelulaitosta". Sieltä hän marraskuulla ilmoitti Bergbomille lääkärin sanoneen, että "kumpikin hänen keuhkonkärkensä oli taudin koskettama".
HaminassaSuomalaisella teatterilla oli vanha ystävä, Otto Florell, jolta voitiin odottaa apua. Hänelle Bergbom kirjoitti 4/11 ja pyysi, että hän neuvoilla ja teoilla avustaisi Kalliota ja Glantzia, jotka Vilhon sairauden aikana täyttävät tämän tehtävät. "Ja vielä enemmänkin! Ottaisitko itse taikka jonkun toisen kautta hoitaaksesi kassaa, se on nostaaksesi joka illan tulot ja suorittaaksesi laskut?" Florell tietysti suostui. Toisessa kirjeessä Bergbom suosittelee nti Hacklinia Florellille ja hänen vaimolleen. "Näiden rivien tuoja on signora Anni Hacklin, puhenäyttämön primadonna. Ehkä Emmy voisi antaa hänelle joitakuita tunteja viikossa. Hänellä on hyvin kaunis ääni ja luonnollisen musikaalinen esitystapa. Hänet otettiin tänne Helsinkiin, jotta hän koettaisi laulaa Zerlinaa (Don Juanissa), mutta Holmin sairaus teki aikeen tyhjäksi." Bergbomin oma matka Haminaan oli myöhästynyt, mutta luvaten pian tulla hän uudistaa pyyntönsä: "Ole siksi hyväntahtoisesti joukkoni kaitselmus ja tuki."
Ohjelmisto oli pääasiassa sama kuin lähinnä edellisillä paikkakunnilla. Kumminkin esitettiin kaksi uuttakin kappaletta: A. Belotin 3-näytöksinen näytelmäSarah Multon(ensi ilta 29/11) ja Törmäsen suomentama Bayardin ja Vanderburchin 2-näytöksinen huvinäytelmäParisin veitikka(ensi ilta 13/11). Jälkimäisen nimiroolissa esiintyi nti Avellan, joka myöskin näytteli kaksi kertaa Leaa. Daniel Hjortista annettiin täällä vain toinen näytös ja Nummisuutareista ensimäinen. — Ensimäinen näytäntö oli 10/11, viimeinen 15/12; näytäntöjen koko luku 16.
Ylipäätään menestys oli hyvänlainen. Tulot ja menot, Florell kirjoittaa, olisivat vastanneet toisiansa, jollei Jyväskylän vaillinkia olisi täytetty Haminassa. Kavaluus ja rakkaus meni kaksi kertaa "varsin kunnioitettavasti, mikäli voimat riittivät". Nti Avellan näytteli lady Milfordia. "Hacklin yleisön suosikki laulettuaan Kallaveden rannalla. Kiltti tyttö ansaitsisi palkankorotusta." — Kahdessa kirjeessä Morgonbladetiin kerrottiin teatterin käynnistä:
Kirjoittaja sanoo kuulleensa talonpoikien käräjätalon pihalla ja eteisessä tekevän toisilleen selkoa näytellyistä kappaleista ja päättää siitä, että teatteriin käytetyt varat meillä eivät ole turhaan tuhlattuja, kun vain katsotaan että yleisöä ei pilata samalla kun näyttämö luo sitä itselleen. — Haminalainen ohjelmisto todistaa mikä runsas työ seurueen jäsenillä on suoritettavana, varsinkin kun ajattelee kesäloman lyhyyttä. Esiintyä kolme kertaa viikossa, melkein joka kerta uusissa rooleissa, ei ole leikintekoa, mutta epäilemättä hyvä koulu nuorille näyttelijöille, joista moni ansaitsee tämän nimen samalla kun kaikki kaunistavat vaivaloista uranaukausijatointaan kiitettävällä ahkeruudella ja ilahuttavalla edistyksellä. Ei tarvinnut nähdä muuta kuin Leaa, nti Avellan nimiroolissa, huomatakseen mitä teatterilta nyt voi odottaa, joskin kaipasi Vilhon klassillista Sakeusta, miten hyvin Leino — tuo monen erilaisen tyypin ja niiden joukossa Nummisuutarien Eskon oivallinen esittäjä — täyttikin vaikean tehtävän; taikka nähtäköön rva Aspegren Katrina tavatessaan poikansa synkässä yökohtauksessa, taikka Kallion koomilliset henkilöt j.n.e. —— Teatterin ystävät toimeenpanivat viimeisen näytännön jälkeen pienet läksiäispidot näyttelijöille, jotka 16/12 lähtivät Turkuun.
* * * * *