Nyt on kertomuksemme palaava syksyn alkuun ja Helsinkiin. — Edellisestä tiedämme, kuinka kesän kuluessa lauluosasto oli uudestaan järjestetty ja puhuttava on siitä Suomalaisen oopperan jaksosta, joka oli sen viimeinen, vaikkei kukaan aavistanut sitä.
Tutustuaksemme ajan tunnelmaan luemme ensin pari Emilie Bergbomin kirjettä nti Elfvingille:
(23/8) "Oma Bettyni! Sydämelliset kiitokset kirjeistäsi. En voi oikein sanoa kuinka kiitollinen olen, ettet aina odota vastausta, vaan kirjoitat 'kun henki tulee'. Katsos, tulee vähän hitaaksi, kun pitää kirjoittaa niin paljo kirjeitä kuin minun. Tullessani Kuopiosta oli minulla ainakin 40 kirjettä vastassa, ja koska asiakirjeisiin on ensin vastaaminen, niin jäävät ystäväkirjeet odottamaan, jopa joskus kauvankin. — Kuukauden lopussa Kaarlo tulee kotia, ja syyskuun 15 p:n jälkeen alkavat oopperanäytännöt. Raskasta on taas ryhtyä vaivaloiseen puuhaan, mutta emmehän siitä pääse. Oopperasesonkimme tulee lyhyeksi, mutta loistavaksi. Fohström, Synnerberg, Lagus, Ingman, Holm, Hahl ja Navrátil tulevat kaikki esiintymään. Luuletko Lagermarckin jäävän meidän luoksemme. Äitinsä kirjoitti, että tytär ensin tekee konserttimatkan ympäri maata ja se kestää lokakuun keskivaiheille. Se on meille hyvin sopivaa." — —
"Kuopiosta tulin sangen tyytyväisenä. Oli hyvin hupaista nähdä minulle ennen tuntemattomia seutuja ja niinikään muutamiksi viikoiksi kääntää selkäni Helsingille ja edes lyhyeksi ajaksi heittää pois muut huolet." —
(3/9) [Tässä ja muissa syksyn kirjeissä puhutaan paljo — keinuhevosista, joita Emilie nti Elfvingin kautta tilasi Turusta lahjottaakseen niitä Betty sisarensa ja Atte veljensä ja entisen Preciosan, Ottilia Silfverstolpen, pojille. Niiden tuli olla niin tukevia kuin yksi ennen saatu, jota Augusta sisaren pojat käyttivät ja jonka seljässä Kaarlo eno saattoi istua kaikki kolme lasta sylissään!] — "Kaarlo on nyt kotona ja tuntuu oikein rauhottavalta; kuulin että hän oli tavannut sinua laivarannassa. Saa nähdä kuinka asiat tänä vuonna luonnistuvat. Vähän levottomia olemme, kun Turun teatterin johtokunta ei vastaa kysymykseemme [oliko teatteri vapaa puheosastolle?]. Rva Elffors on vuokrannut teatterin 1 p:ään marrask. eikä ole varmaa, saammeko sen sen jälkeen vai onko joku toinen ruotsalainen seurue haalittava sinne." —
Nti Elfving vastasi 5/9 ja kertoo juuri tulleensa nti Mathilda Lagermarckin konsertista. Laulajatar oli menestynyt erittäin hyvin. Hän oli halukas tulemaan Suomalaiseen oopperaan, ja kirjoittaja kehottaa ehdottomasti ottamaan hänet. Sopimuksen mukaan taiteilijat syyskuun alkupuolella kokoontuivat Helsinkiin ryhtyäkseen harjotuksiin, joiden aikana toinen toisensa perästä konsertissa esitti itsensä yleisölle. Ensi näytäntö oli 26/9, jolloin täpötäydelle ja innostuneelle huoneelle annettiin Faust, jonka vetovoima ei vieläkään ollut hävinnyt. Ensi kädessä tänä iltana huomio kohdistui uuteen Siebeliin,Hortense Synnerbergiin, joka tervehdykseksi sai kukkavihkon, jonka nauhoissa oli kirjoitus: "Hortense Synnerbergille. Muistoksi ensimäisestä näytäntöillasta kotimaassa Suomalaisen teatterin johtokunnalta"; mutta oli muutakin mieltäkiinnittävää, niinkuin näkyy Morgonbladetin arvostelusta (merk. G. L.):
Margaretana esiintyi nti Ingman, joka ansaitsi suurta kiitosta varsinkin siitä liikuttavasta luonnollisuuden ja viattomuuden kuvasta, jonka hän teeskentelemättä antoi etenkin 3:ssa näytöksessä. Juveliaaria meni nuhteettomasti; mutta semmoisissa kohdissa, joissa olisi vaadittu voimakasta tunteenilmaisua, oli paljo muistutettavaa. Navrátilin Faust oli sama kuin ennen. — "Kaksi tärkeintä roolia oli uskottu hroille Hahlille ja Holmille, Mefiston ja Valentinin. Hra Hahl tutustutti suomalaisen yleisön oikeaan Mefistotyyppiin, jommoista Goethe luultavasti on tarkoittanut, eikä mihinkään irvikuvaan. Meillä on täysi syy kiittää yksityiskohtaista näyttelemistä sekä varmaa ja musikaalista esitystä, ja toivomme vain että hra Hahlin ääni saisi takaisin osaksi kadonneen heleytensä sekä että hänen pirunsa olisi hieman enemmän 'vrai gentilhomme', niinkuin Mefisto ensi kerran ilmaantuessaan lausuu itsestään. — Hra Holm lauloi Valentinin kauttaaltaan kauniisti ja taiteellisesti. — Kenties tulisi niin urhoollisen sotilaan ensi näytöksessä olla vähemmän tunteellinen laulussa ja näyttelemisessä. — Nti Synnerbergin Siebel oli tietysti illan tapahtuma, ja yleisö tuhlasikin hänelle suosiotaan. Ei kuumuus, eikä ahdinko, eikä epäedullinen salonki estänyt hänen ääntänsä helkkymästä, niinkuin ainoastaan semmoinen ääni voi helkkyä. Hänen laulunsa oli puhdas, esitys taiteellisesti huoliteltu ja koko hänen esiintymisensä oli omansa saamaan meidät ihailemaan nuoren diivan hehkuvaa näyttelemistä ja kaunista plastiikkaa, vaikka kenties samassa unohdimme sen vaatimattoman, lämminsydämisen ja runollisen Siebelin, jolle Goethe ja Gounod yhdessä ovat suoneet niin paljo viehätysvoimaa. Toivomme suuresti saavamme nähdä nti Synnerbergin tehtävässä, joka vaatii enemmän hänen musikaaliselta ja draamalliselta kyvyltään. Köörit menivät niinkuin ennenkin hyvin, ja orkesteri, jota tirehtööri Faltin johti, suoritti myöskin asiansa ansiokkaasti." —
Faust annettiin vielä 29/9 Ja 6/10, samat esiintyjät kaikissa rooleissa, täysille tai lähes täysille huoneille ja muuttumattomalla menestyksellä. Kolmannella kerralla nti Synnerbergin täytyi toistaa kukka-aaria 3:ssa näytöksessä, Hahlin Mefisto sai yhä enemmän tunnustusta ja Holmin Valentinin sanottiin ilta illalta edistyneen — "se oli todella erinomainen taideluoma".
Toiseksi esitettäväksi otettiin Lucrezia Borgia, joka meni ensi kerran 4/10 ja toisen kerran 8/10. Edellinen näistä näytännöistä oli varsin loistava, ensimäinen jossaMartin Wegeliusjohti orkesteria. Yleisö oli kovin innoissaan. "Myrsky pakotti nti Synnerbergin laulamaan 3:nnen näytöksen juomalaulun da capo ja Wegeliukselle annettiin kukkavihko."
G. L. mainitsee, että Lucrezia Borgia, joka ensi kerran oli otettu ohjelmistoon rva Achtén tähden, nyt esitettiin nti Synnerbergin vuoksi. Päärooli oli nti Laguksen käsissä, joka tietysti ainoastaan osaksi kykeni sitä tulkitsemaan, se kun oli hänelle liiaksi intohimoinen. Mutta mitä Lucreziassa oli inhimillistä, jaloa ja traagillista hän esitti sielukkaasti, laulaen kauniisti ja lämpimästi. Navrátil lauloi tapansa mukaan Gennaron aistikkaasti ja aitomusikaalisesti. Hahl antoi selvän ja todenmukaisen kuvan herttua Alfonsosta. Hänen laulunsa ilmaisee aina musikaalista käsitystä, mutta ääni ei tunnu täysin kehittyneeltä. Toisen näytöksen kolminlaulun esittivät nti Lagus sekä Navrátil ja Hahl erinomaisesti. — "Nti Hortense Synnerbergillä oli Maffio Orsinin rooli, joka paremmin soveltuu hänen luonnonlaadulleen kuin Siebel. Ritarillinen venetialainen aatelismies oli tehtävä, joka aivan toisin vastasi hänen ominaisuuksiaan kuin saksalainen porvarillinen nuorukainen. Tässä nti Synnerbergin kauniit plastilliset liikunnot, hänen loistava ryhtinsä, hänen kevyt ja ylimielinen tapansa käyttäytyä olivat aivan paikallaan. Laulustakin voimme vakaumuksesta sanoa, että se vastasi mitä tältä osalta sopii vaatia. Sanalla sanoen nti Synnerberg oli semmoinen kuin Orsinin tulee olla. Äänen kauneus esiintyi, niinkuin ennen, täydessä loistossaan, varsinkin henkevässä juomalaulussa, ja italialaiset sävelmät soivat hänen huuliltaan niinkuin ainoastaan italialaiset sävelet voivat." Maisteri Wegeliuksenkin esiintyminen soittokunnan johtajana tuotti näyttämölle jotakin juhlallista. Oopperan harjotuksiakin hän oli ansiokkaasti johtanut. Vihdoin oli syytä mainita, että köörinkin jäsenten käyttäytyminen näyttämöllä viime aikoina oli osottanut huomattavaa edistystä.
Tämän jälkeen tuli 13/10 ja 15/10 kaksi Taikahuilu-näytäntöä, joista ensimäinen annettiin hyvälle huoneelle, vaikka esiintyjäin joukossa ei ollutkaan vierailijatähteä.
Nti Lagus oli Pamina ja G. L. lausuu, "hän laskee niin paljo pehmyttä suloa ja lämmintä tunnetta tähän tosilemmen naiselliseen edustajaan, että kuulija ei voi olla viehättymättä. Navrátil — Tamino lauloi oivallisesti, ja Hahl oli kelpo, arvokas Sarastro. Hän astuu esiin erinomaisen vaikuttavasti kuin mikä vanha, kokenut näyttelijä; alhaiset sävelet eivät soineet oikein selvinä. Nti Ingman oli ensi näytöksessä ensimäinen Yön neitoja ja lauloi sitten Yön kuningattaren osan — menestyen hyvin kumpaisenakin. Pesonen on kelpo ja oiva suomalainen Papageno, jonka luulee kohdanneensa joissakin talonpoikaishäissä kaikkien ilona ja riemuna. Nti Wikström yllätti laulamalla Papagenon osan nuhteettomasti ja varmasti. Orkesteria johti nytkin Martin Wegelius."
Toisia loistavampi ilta oli jälleen nti Synnerbergin hyväksi annettu näytäntö 17 p., jossa esitettiin kohtauksia Faustista, Lucreziasta ja Taikahuilusta. Yhtä hyvin kuin pilettien loppuunmyynti ilmaisivat myrskyiset suosionosotukset, kuinka laulajatar oli herättänyt yleisön myötätuntoa. Korkeimmilleen myrsky nousi nti Synnerbergin laulettua aarian Glinkan oopperasta Henki tsaarin edestä ja Voi äiti parka ja raukka, jotka kumpikin toistettiin. Kukkavihkoja, suuria ja pieniä, satamalla satoi näyttämölle ja niitä seurasi täkäläisen venäläisen yleisön antama kukkakori ja sen ohella hohtokivillä koristettu kultainen rannerengas.[129] — Kun sitte välillä 20/10 Taikahuilu oli esitetty, tuli nti Synnerbergin jäähyväisnäytäntö: Lucrezia Borgia. Nytkin huone oli aivan täysi ja innoissaan, ja laulajatar yhä uudistettujen kunnianosotusten esineenä. Tälläkin kertaa hän sai kalliita lahjoja, nimittäin kaksi hohtokivisormusta, toisen venäläisiltä ihailijoilta ja toisen rva Karamsinilta. Kaarlo ja Emilie Bergbom antoivat ihanan ruusukimpun, jonka nauhoihin oli painettu: "Muista meitä rakkaudella."
Paitse nti Synnerbergille oli nti Laguksellekin lähtöaika tullut. Hän oli näet päättänyt matkustaa Milanoon jatkaakseen opintojaan ja esiintyi nyt enää vain kaksi kertaa, 27/10 ja 29/10, jolloin illan ohjelmaksi oli yhdistetty kohtauksia oopperoista Noita-ampuja ja Tsaari työmiehenä sekä Laululintunen, tuo vanha pikku laulukappale. Kumpanakin iltana yleisö sydämellisesti ilmaisi tunteitaan rakastettavaa laulajatarta kohtaan, joka niin uskollisesti oli palvellut oopperaa ja ilahuttavan taiteellisesti suorittanut mitä vaikeimpia tehtäviä. Paitse kukkavihkoilla teatterissa tervehdittiin häntä myöhemmin serenaadilla. — Laulajatar antoi vielä lähtökonsertin 2/11.
Niinkuin edellisestä näkyy, oliAlma Fohström, jonka tähden ooppera jo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä siihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti sekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun hän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10 antanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10 Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa (Dinorahsta ja Rigolettosta). — Lukuisa ja innostunut oli yleisö jälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja esiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti Fohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka hän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla näyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström lauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään — juuri siten nousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys yleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaaJaromir Hrimalya, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen astui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen tapaansa osasi miellyttää kuulijoita. — Näytäntö uudistettiin 3/11, ja oli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust esitettiinviidennenkymmenennenkerran. Navrátil, joka oli myötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa oli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja jälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja Bergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista kunnianosotuksista.
Faustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme kertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli merkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun nyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa johdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. "Nuori laulajatar", sanotaan toisen näytännön jälkeen, "näytti olevan aivan suunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua tullakaan." Achté lauloi loordi Ashtonin osan.
— "Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma Fohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima yleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar. Hänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta lyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen varmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja täyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis liikunto, kasvojenele taikka sävel — ei edes sattumalta — häiritse kokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on meillä aina paljo väkeä — miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt täälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä oikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen ihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee vielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on taipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana; sen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla annetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa herättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström on Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit kyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman häntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin epäsuotuisa parantuville. — Puheosasto alkaa tänään Haminassa, näyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti Turkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on puheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti päättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt on meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin huono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen. Lundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen Dresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon ohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää tervettä tulevan. — — Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin sanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki harmien ja kielittelyjen ahdistamana. — Kaarlo ja minä olemme täyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja huoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä." — —
Emme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m. muun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan viime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta. Kaikki "valtit" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se kiihottikin vastustajia. — Mitä sanoakaan esim. seuraavasta tapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen julkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä Ruotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa ilmoitettiin, että "kauhea komplotti (salajuoni)" oli viritetty häntä vastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa teatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä uhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla katsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka tarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös suomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä näyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten lieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena Suomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta tehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita viikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa perästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes hän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130] Samallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän joulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin ennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus oli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos "fusiooni", se on jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin tarjouksiin myöntämällä vastattu.
Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla pitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa — vaitiololla. Hufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti seurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten muuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim. että kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun oopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä lehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että Hufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään oopperanäytännöistä. —
Pitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin tervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11. Entiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja ylen vaikuttavasti — joskin ylipäätään maltillisemmin — esitti Lucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. — Sama näytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti orkesterin päällikkönä, "enentyväliä varmuudella", Martin Wegelius.
Donizettin oopperaLinda di Chamounix, jota kauvan oli odotettu, oli nyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström — Linda, Pesonen — Boisfleuryn markiisi, Navrátil — kreivi Carlo de Sirval, Hahl — pastori, Himberg — Antonio, nti Braxén — Pierotto ja nti Wikström — Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö valloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin Navrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää tunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti kunnialla tehtäväänsä. — Sama ooppera annettiin kuusi kertaa peräkkäin — kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen merkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme seuraavan otteen:
— "Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä nti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön iloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän kehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva markiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan. Mainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa 1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa tietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen mielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä — kaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä totuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain erittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät olevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu vähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu."
Lindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta viehätystä ntiMathilda Lagermarck, joka silloin Pierottona ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti suosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa että näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon: "Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin johtokunnalta." Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin lämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja sulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä parhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että nti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan ulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.
Kun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle Meyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena. Hahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta antaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n ja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva Achtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet huudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana. — Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan seteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn — kiitollisuuden osotteena — näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan orkesteriin ja siellä se — katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka arveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia, koska osote oli epäselvä. — Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa, 15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja J. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä ehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä musikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin ennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin hillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja sydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck teki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi, niinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus täytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi tuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.
Sen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi nyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen Lindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin taiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia. — Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet Arkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului joulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen oli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen, tuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä herttaisia muistoja. — Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat yliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta oopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi: Lucia 29/12.
* * * * *
Puheosasto vietti joulunsaTurussaja antoi siellä ensimäisen näytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan Leinon Landryna osottaneen "tunnetta ja henkeä". Toinen näytäntö, Laululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai nti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni helkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö näytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn. "Parisilaisen pojan rooli", Nervander lausui arvostellessaan jälkimäisen kappaleen esitystä, "oli oikeastaan vieras nti Avellanille, mutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen reippaasti" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti Stenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli lämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys kenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja teeskentelemätön.
Uudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta epäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon taiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin Daniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä onnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli näin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei tarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä yhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin toimitavan muutoksen tarpeellisuuteen — josta jo ennen on puhuttu. Sitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se oli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot näyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi Nervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino paikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti tutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja sydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan osotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän näytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on paikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä "hellä ja lempeä ei ole oikein hänen esitettävissään".
Tammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo joulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin häntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden alussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön kykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti ei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä oppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi; mutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä luvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan. Toinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta noudattaa. Hän oli näet — enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa vuoksi — joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin ulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen isänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti Bergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. — Kun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen edellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti Avellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg tunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1 Marianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi kerran Louisena —- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin arvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen — se tuotti kunniaa seurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä kättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että "rikaslahjaisella taiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet luomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin", ja sydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja innostuksellaan jokaiseen katsojaan.
Tämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja Nummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni jaHans Langekukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti viimeisen näytännön 16/2. — Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen taloudellisesti huononlainen. "Ajat ovat täällä niin huonot", Vilho kirjoitti (24/1), "että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta) viikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai vanhaa." — Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:
"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella mielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut taiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan, mutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään voi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalatasanoillaei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas ja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin vivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä sanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja tästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin selvästi Laurastaan Maantien varrella."
* * * * *
Uutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi päivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin hyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa. Etevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen ilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi kaupan päälliseksi kauniin laulun "Marie de Rohanista". Nti Fohström oli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava laulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin sydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren syntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla. — Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi nti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck — ensi kerran ja menestyksellä — Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti Fohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. — Sitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi tämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan enemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin Don Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin näyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa peräkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil Don Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman donna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin menivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua salongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti Hacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä näytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon kenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran annettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä Parisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus yleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin niiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran toisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen ala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.
Holm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime näytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli paras roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti kunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin luonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: "Ylen suuri oli nautinto kuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan miltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada suorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin roolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen. Kohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja 'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa laulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan musikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen mukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti oikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten vähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta tehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin sangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta säteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään haamun kanssa illalliskutsuissa." Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin oli tyydyttävä Zerlina — vasta-alkajana arvosteltuna —, että Pesonen oli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat hyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu, että Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme mahdollista on.
Loistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1. Ohjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta Gounodin oopperastaRomeo ja Julia(nti Fohström — Julia, Navrátil — Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta. Laulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla käsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan kahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan Dinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön riemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan harvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi ojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja V. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn rahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk kultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia mitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin 2,056 markkaa. — Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma — Faust, Don Juan, Dinorah — sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti Naëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan näytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä lämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta, jolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin oopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja viimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. — Kohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä kokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti Ingmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja jälkimäinen Pietariin.
Romeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja vastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen, niinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja Navrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä soittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä käsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. — Samaa oopperaa annettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun loppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän. Ensimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen viimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta keskimääräinen 1,170 mk.
Kolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa seuraavaan tapaan:
"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä oopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia sieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen läpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä ansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi oopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi ehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo kuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme Juliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon hänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa Tybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi; hän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle. Valssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti Fohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia rooleja."
"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän tulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja lopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun toiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain varsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas bassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan käyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä verrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan paikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen, tulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin pater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on huomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti yhteislaulussa — varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano paashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen huolellisesti." [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi näytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].
Ylipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä suomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia suureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt. Orkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti laulua. — Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain pyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja Julian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2 puheosaston ensi näytäntö: Preciosa. — Lindasta sanottiin uudestaan, että sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon edistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu toimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia, joka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä näyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja saavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo ja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin sunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran ulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on kuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen edistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella puolisoineen — nti Stenberg ja Taavi Pesonen —, jotka samoin kuin Tervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina viehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti Martin Wegelius. — Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla viimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen mukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla näyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän oli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se tyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset olivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen ohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi suomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin lahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli Navrátilinkin osaksi — laulajan, joka niin kauvan oli palvellut suomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän aina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa päämääräksi — hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja ystävyyden merkkejä.
Kolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen ohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia (viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä kohtauksissa esiintyivät Navrátil — Faust, Hahl — Mefisto, Holm — Valentin, nti Lagermarck — Azucena, Navrátil — Manrico.
Mainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja vaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu näytännöstä:
"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen taiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat tulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän kauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat aiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen. Useat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä ulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta alusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin on ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin on siitä ainoastaan oltava kiitollisia."
"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon. Näytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin johtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin että ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi kunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen laakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin kukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan kukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä oopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle kiitoshuutojen kaikuessa."
Lauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja ylioppilasköörin "M.M:n" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston juhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita. Sen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille Suomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil, Holm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina olivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat sisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen hyväksi.
Kaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista vietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän tapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin jäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin, mutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja taiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien ystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien kaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista merkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen sepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:
HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERAantaaTiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879suuren juhlanäytännön.
Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen).
Nordal | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm.Skovgaard | Signor Giovanni Hahl.Fischer, matkaileva saksalainen. Signor Davido Pesonini.Koulumestari. Signor Brambini-Morulli.Asmund | Signor Niccolini.Halvor | nuoria talonpoikia. Signor Ludde Ericsson.Pehr | Signor Giuseppe Navrátil.Sigrid. Signora Adelina Patti.Ragnhild. Signora Alma Fohström.
(Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff.Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåberginkuuluisassa etablissementissa.)
(Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari — signorGiuseppe Sandström — johtaa orkesteria.)
* * * * *
DON JUANIN VIIMEINEN ILTAtaiWÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISETtaiLaululintujen loppuliritystaiSUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK
Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä.
Jäsenet:
Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in "Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux"; Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques"; "Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide" (Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran jäsenet.
KunHardangerin harjullaoli loppuharjotuksen muodossa ja "kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:
Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että kappaleessa oliainoastaankaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti sen sentähden nti Vikströmille.
Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina. Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin. Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu, ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon näytäntöön!"
* * * * *
Puheosaston varsinainen toimiHelsingissäalkoi 2/3, jolloin näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava. Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli tositaiteilijatar kehittymässä. — Muista esiintyjistä mainitaan Leino, joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina. Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. — Seuraavanakin iltana 5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli — tällä kertaa J. Enlundin suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. HertzinKuningas Renén tyttäressä, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua, Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui sanottavansa liian yksitoikkoisesti. — Parempia huoneita kuin edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää, ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerranKnut Wechnan, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen 1878. — Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3 ja 22/4, yhä hyville huoneille.
Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2). Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä voimaa. Muutkin — Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä — olivat vain osittain ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä (14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää näyttelijätärtä". —
Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi, mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti. Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg — Adelgunda, rva Aspegren — Ulrika, rva Lundahl — Irmgard, nti Aalberg — Thusnelda, nti Hacklin — Ottilia ja nti Rosendahl — Iduna. Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmäLeskirouva Grapinuutuus, joka teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena: Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman — Jooseppi), neljäntenä: Onhan pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.
Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä; mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta. Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"
Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta, jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä! Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely suurta mielikarvautta.
Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin MolièrenSaituri, Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:
"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta, kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet. Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa — vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti —, edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. — Rva Lundahl Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä usein kättentaputuksilla. — Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa. Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. — Nti Aalberg esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. — Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa vivahduttamista näyttelemisessä. — Nti Rosendahl täyttää nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. — Hra Tervo — Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."
Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja kauniimpia luomia.
Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmäKorttiinkatsoja(La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.
Uudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen 2-näytöksistä laulukappelettaKultaristi, joka kuitenkin jo teatterin ensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom oli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut siihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja yhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli "jonkinlaiseksi koomilliseksi oopperaksi" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi puheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä Pesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat osallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa hän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut kokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin näyttelijä. —
Noin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle, jolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa. Siitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa seurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa opintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla ajalla.
Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmäKaupunkimme rouvatesitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.
Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-PfeifferinJane Eyre, laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin "La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme pääkohdat:
Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta, sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. — Hra Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester — — on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään liikkuu. — — Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän ylhäinen. — — Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. — —
Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5 näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä; jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.
* * * * *
Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta. Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera 100,000 markkaa —; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen 73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55 oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09 mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000, kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47, vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta 1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk. Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. — Niinkuin muistamme teki edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä oli korvaamatta — vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota — niin on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.
Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:
13 kertaa Hellät sukulaiset;9 " Maantien varrella;8 "Daniel Hjort;7 "Nummisuutarit, Laululintunen;6 "Kevään oikkuja, Setä, Kosijat, Angelo;5 " Kultaristi, Rosvot;4 "Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus, Kavaluus ja rakkaus,Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerinharjulla;3 " Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaanmustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinennaimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;
2 "Sotavanhuksen joulu, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta,Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor,Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka,Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale jaoperetti Jeannetten häät;1 "Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö, Suorintie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika,Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma jaPreciosa.
Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs osa, kotimaisia.
Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre,Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon,Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.
* * * * *
Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.
Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan ohjelmistosta:[132]
1873.
Lucia4,Trubaduri2 (1),Noita-ampuja(2).
1874.
Trubaduri 19 (1), Lucia 11,Fra Diavolo3,SevillanParranajaja11,Norma4.
1875.
Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1),Lucrezia Borgia11 (1),Alessandro Stradella9, Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).
1876.
Ernani8 (1), Alessandro Stradella 6 (1),Jeannetten häät5,Faust24 (1),Rykmentin tytär7, Sevillan Parranajaja 11 (2),Martha4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3),Violetta(Traviata) 8,Fidelio8,Musta Domino6, Norma 3,Hugenotit5.
1877.
Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1),Taikahuilu16, Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6,Robert Paholainen7, Rykmentin tytär 2, Martha 10,Tsaari työmiehenä7, Norma 2, Lucia 1,Juutalaistyttö2, Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.
1878.
Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,Juutalaistyttö 5 (2),Unissakävijä6, Lucia 6 (1),Sevillan Parranajaja 2,Don Juan11 (1), Martha 1 (1),Don Pasquale5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),Linda di Chamounix8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),Musta Domino (1),Dinorah(3), Alessandro Stradella (1),Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),Lucia (1).[133]
1879.
Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2),Romeo ja Julia10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1), Lucia (l).
Eri oopperat esitettiin siis:
kertaa kertaa
1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11.2. Lucia 46. 16. Fidelio 10.3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10.4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9.5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9.6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9.7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8.8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7.9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6.10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5.11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7.12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6).13. Martha 14. 27. Dinorah (5).14. Linda di Chamounix 12.
Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista, jotka etupäässäköörilaulajinatekivät oopperain esittämisen mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa se kuitenkin pitänee paikkansa.
Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä apuansa suoneet rvaTherese HahljaTaavi Hahl, joka jälkimäinen kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien liittolaistensa joukossa.
Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotkavälittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useatjo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisiaolivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, FannyTallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä olivapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden ettäuhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivatseuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), TittiAvellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, EdithBöök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, AugustaFohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, AlineHäggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, AmelieStråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herratIvar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, WilhelmLagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. MathiasOttelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, OttoWallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.
Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450 näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa, kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä, samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä "saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se hedelmöittävästi sivistyselämäämme?