Vihdoin on mainittava tapaus uhkaavinta laatua, tulipalon alkuArkadiassa:
"Affissöörskan huolimattomuuden kautta oli kiristorstaina klo 7 aamulla valkea päässyt irti naisten pukemahuoneessa ja siellä riippuvat teatterin ja näyttelijättärien omat vaatteet paloivat tykkänään. Onneksi [vahtimestari] Wirman ja affissöörska saivat tulen sammutetuksi, ennen kuin se levisi sisempään huoneeseen, missä koko muu puvusto säilytetään. Teatterin vahinko nousee ainakin 1,000 markkaan ja lisäksi tulee näyttelijättärien, joilta paloi kenkiä, sukkia, kureliiviä, alushameita y.m. Teatterin hameita paloi yhdeksän, Lagus menetti paljo." — —
Tietääksemme tämä oli ainoa kerta, jolloin Suomalaisen teatterin aikana Arkadia, tuo vanha puuhökkeli, jonka tulenarkuus oli melkein sananlaskuksi tullut, todella oli joutua tulen uhriksi. — Samassa kirjeessä lausutaan teatterista:
"Taloudellinen asema on jotenkin hyvä; yksi ainoa ilta on tuottanut tappiota. Keskimäärin on näytäntö antanut 580 mk (tietysti bruttoa), niin että meillä olisi voittoa, jollei orkesteri olisi niin kallis. Musiikki maksaa 100 mk illalta, jota paitse Göhdelle tulee 12, Moesselille 12 ja Lindgrenille 6 mk kerralta ja erityisesti harjotuksista. Huono orkesterimme maksaa siis 140 mk illalta! Eikö se ole kuulumatonta?"
Loppulausunnoksi Suomalaisen teatterin ensi olosta Helsingissä sopii seuraava ote eräästä Yrjö Koskisen Kirjallisessa kuukauslehdessä julkaisemasta kirjotuksesta. Huomautettuaan siitä ahdistetusta asemasta, missä suomalaisuus silloin oli, hän jatkaa:
"Näinä sumeina aikoina[17] katse mielellään kääntyy johonkin valopaikkaan, joka näyttää lupaavan onnellista päivän koittoa nykyisten hämäräin perästä. Semmoinen toivorikas ilmiö on mielestämme uusiSuomenkielinenteatteri. Se tosin vielä on vast'alkuinen heikko taimi, jonka kasvaminen riippuu yhden ainoan miehen lempivästä, alttiiksi antavaisesta hoidosta. Mutta semmoisenakin se on puolen vuosikauden kuluessa varttunut niin kauniilla menestyksellä, että meidän on syytä kreikkalaisten tavalla 'pelätä jumalien kateutta', ellemme perustaisi toiveitamme kansallisuutemme edistyksestä korkeamman johdatuksen nojaan kuin olympolaisten suosioon."
Sen jälkeen huomautettuaan että teatteri vielä on pidettävä jonakin "teatterikouluna", kirjottaja lausuu: "Yksimielisesti luullaksemme kuitenkin myönnetään, että tämä yritys jo on osottanut kauniimpaa edistystä kuin olisi sopinut millään oikeudella toivoa. Kappaleita on näytelty, joissa näyttämisen sointuisuus on ollut moitteeton, ja vaikka näyttelijäin joukossa ei sovi ketään vielä taideniekaksi nimittää, ovat useatkin osottaneet varsin kiitettävää pyrkimystä taiteellisuuteen. — — Se puoli, joka tätä nykyä epäilemättä on toimen heikoin, on näyttelijäin kieli ja lausunto. Tämä puoli tosin on luonnollinen seuraus suomenkielen nykyisestä tilasta maassamme; koska ainoastaan harvoilla sivistyneillä perheillä suomi on varsinaisena puhekielenä, ei ole kielen ääntämys yleisemmin saanut sitä puhtautta ja hienoutta, joka on sivistyneen puhekielen tunnusmerkki. Vaan toiselta puolen juuri teatterin pitäisi antaa tämmöisen jalostetun puhekielen malli." — —
Koska ohjelmisto oli loppuun näytelty ja kevät niin edistynyt, että yleisö tuskin olisi kauvemmin samassa määrässä kuin tähän saakka suonut huomiota näytännöille, lähti seurue kolmeksi viikoksiHämeenlinnaanpalatakseen Helsinkiin toukokuun loppuviikoksi, jolloin promotsionijuhla oli tapahtuva. Ensimäinen näytäntö Hämeenlinnassa annettiin 4/5. "Teatteri oli", sanoo Hämäläinen, "täpötäynnään väkeä, joka ihastuksella katseli Viuluniekkaa ja kättentaputuksilla ja näyttelijöitä esiinpyytämällä osotti mieltymystään. Katsojat kuuluivat suurimmaksi osaksi porvari- ja työkansan luokkaan, myös oli lähipitäjistä tullut sekä herras- että talonpoikaiskansaa, mutta vain harvoja kaupunkimme 'noblessista'."
Paitse tätä ensimäistä näytäntöä annettiin vielä kahdeksan. Uutta ohjelmistossa oli Antti Jalavan kääntämä Laurencinin ja Lubizen 1-näytöksinen huvinäytelmäEi ollenkaan mustasukkainenja A. KorhosenKosijat, kumpikin Helsingissä harjotettu. Kuukauden keskivaiheilla kävi Lydia Laguskin Hämeenlinnassa. Yhtenä iltana hän näytösten välillä lauloi Hellaan lapsi ja A. Conradin Aamu-akkunani ja toisena Nettchenin osan Laululintusessa. Viimeksi, 22/5, näyteltiin Päivölä. — Hämäläinen tunnustaa näytelmäin olleen "sitä laatua, etteivät loukkaa arkaluontoisimmankaan siveyden tunteita" ja letkauttaa hämeenlinnalaisia siitä etteivät he, niinkuin kaikissa muissa kaupungeissa oli tapahtunut, olleet kutsumalla seuruetta pitoihin osottaneet sille suosiotansa ja näyttäneet ymmärtävänsä antaa arvoa isänmaalliselle työlle.
Niinä kolmena iltana, jolloin teatteri näytteliHelsingissätoukokuun lopulla, esitettiin seuraavat ohjelmat: 25/5 Bartholdus Simonis ja Lemun rannalla; 27/5 Sala-ampuja ja karjatyttö, Kukka kultain kuusistossa, Kihlaus ja Hääilta; 29/5 Suorin tie paras, Laululintunen, Kihlaus ja K. S. Suomalaisen kirjottama ja Aug. Tavaststjernan sävellyksillä varustama, alkuperäinen 1-näytöksinen laulunäytelmäErehdykset eli promotsionimuistoja.[18] Ensimäinen näytäntö annettiin Vilhon ja kolmas Lydia Laguksen hyväksi, joka jälkimäinen valmistautui opintomatkalle ja jolle juurikään oli valtionvaroista myönnetty 1,400 markan apuraha. Suositun laulajattaren resettinäytännössä oli "väkeä enemmän kuin koskaan ennen ja yleisö osotti mieltymystään vilkkailla kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla", jota paitse nti Lagus palkittiin "suurella kukkakiehkuralla". Uutta laulukappaletta sanotaan "sieväksi ilveilyksi", joka vastaanotettiin mielihyvällä. Enimmän siinä miellytti eräs neliääninen laulu. Säveltäjä huudettiin esiin.
Näin oli Suomalainen teatteri saapunut ensimäisen näytäntökauden loppuun. Tosin seurue ei nytkään hajaantunut lomalle, vaan jatkoi yhtämittaa työtänsä, mutta koska tilivuosi oli päätetty laskettavaksi kesäkuun alkuun, on kertomuksemmekin soveliaimmin jaettava saman perustuksen mukaan. Kun edellisessä on tehty selkoa teatterin julkisen toimen ensi jaksosta, on luku nyt täydennettävä huomioon ottamalla yrityksen taloudellinen puoli y.m. asiaan kuuluvaa.
Teatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa 10 p. kesäk. 1872 (kts. I. s. 279) valitun johtokunnan ensimäinen tehtävä oli ollut hankkia vahvistusta yhdistyksen säännöille, joiksi ehdotus hyväksyttiin samassa kokouksessa. Muodollisista syistä ei senaatti kumminkaan katsonut voivansa vahvistaa sääntöjä semmoisina kuin ne ensin esitettiin ja, vaikka niitä noudatettiin, ei vahvistusanomusta[19] uudistettu ennen kuin 10 p. jouluk. 1873. Päätös on päivätty 9 p. kesäk. 1874; mutta kumminkin otamme jo tähän:
Suomalaisen Teaterin Takausyhdistyksen säännöt.
1 §. Suomalaisen Teaterin Takaus-yhdistyksen tarkoitus on suomalaisen teaterin perustaminen ja suomalaisen teateri-kirjallisuuden edistäminen.
2 §. Jäseneksi pääsee sillä että ottaa suorittaaksensa yhden tai useamman takaus-osan, joista jokainen sitoo 12:n markan maksuun vuosittain viiden vuoden kuluessa. Se joka tahtoo, saa myös kerrassaan suorittaa koko maksun, jossa tapauksessa kultakin takaus-osalta maksetaan ainoastaan 50 markkaa.
3 §, Vuosimaksuilla kokoon saatu summa on osaksi oleva takauksena näytteliä-joukon ylläpitämiselle, osaksi käytettävä näytelmä-kappaleiden teettämiseen ja kilpa-palkintojen antamiseen.
4 §. Näytteliä-joukon tulee näytellä sekä Helsingissä että asianhaarain mukaan myös maaseutu-kaupungeissa.
5 §. Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta Helsingissä, jossa on 3 jäsentä ja 2 varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan taikka sen ulkopuolelta toimittavan johtajan, kassanhoitajan ynnä sihteerin, jonka tulee pitää tarkka huoli siitä että tarpeelliset aineet vastaiseen suomalaisen teaterin historiaan säilyvät.
6 §. Johtokunta yhdessä toimittavan johtajan kanssa pestaa näytteliät ja asettaa heitä varten regissörin; johtokunnalla on vielä neuvon antamisen valta teateri-joukon toimen, näytettävien kappalten y.m. suhteen, se julistaa kilpapalkintoja, määrää niiden suuruuden ja päättää palkkiot sisääntulleista dramallisista teoksista.
7 §. Johtokunnan rinnalla tulee olemaan tutkiakunta sisääntulevien näytelmä-kappalten tarkastamista varten. Tutkiakunnan jäsenet ovat johtokunnan valittavat.
8 §. Toimittavan johtajan tulee laittaa ja johtokunnalle tuoda esiin kaava teaterijoukon toimeen sekä näytettävien kappalten laatuun vuoden kuluessa, pitää huoli soveliaan näytteliä-taidon opetuksen hankkimisesta teaterijoukon jäsenille, jos semmoinen on tarpeen ja tilaisuutta siihen on; vielä on hänellä yksinään valta näyttämis-ajan kuluessa päättää teateri-joukon kaikista asioista, ynnä myös velvollisuus hankkia sihteerille tarpeelliset tiedot, jotka koskevat teateri-joukon tointa maaseuduilla.
9 §. Yhdistys kokoontuu kerran vuodessa Helsingissä Toukokuun 10:nä päivänä. Jos tärkeitä syitä ilmautuu, kutsukoon kuitenkin johtokunta välikokouksenkin kokoon. Vuosikokouksessa valitaan johtokunnan jäsenet sekä varajäsenet, tarkastellaan rahavarain tila y.m. Jäsen, joka ei itse voi kokouksessa olla läsnä, saa lähettää äänensä kirjallisesti. —
Ensimäinen vuosikokous pidettiin Seurahuoneella 16/5 ja avasi sen johtokunnan puheenjohtaja Yrjö Koskinen. Hän huomautti siitä suosiosta, joka kaikkialla maassamme oli tullut nuoren teatterin osaksi ja mainitsi erityisenä todistuksena ne lahjotukset, jotka taidelaitos oli saanut vastaanottaa. Paitse jo puheena ollutta viipurilaisten lahjaa oli näet kauppias ja tehtaanisäntäJ. D. StenbergHelsingissä huhtikuulla teatterille lahjottanut 5,000 markkaa (5 Suomen hypoteekkiyhdistyksen obligatsionia), jotka johtokunnan päätöksen mukaan olivat säilytettävät pysyvänä rahastona, josta ainoastaan korot käytettäisiin "avuksi jonkun näyttelijän taiteellista edistymistä varten taikka muuhun taiteelliseen tarkotukseen". — Sitten valittiin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin tri K. Bergbom, prof. Y. Koskinen ja amanuensi B. O. Schauman sekä varajäseniksi eversti A. Järnefelt ja maisteri A. Almberg. Reviisoreiksi valittiin maisteri A. Boehm ja kamarikirjottaja K. F. Wahlström, joiden 19 p. marrask. päivätystä kertomuksesta saamme lähempiä tietoja ensimäisen toimintavuoden tileistä ja taloudellisesta asemasta ylipäätään.
Tulot ja menot nähdään rahastonhoitajan tekemästä taulusta, joka ensimäisenä laatuaan ansainnee sijan tekstissämme:
Tulot:
22 näytännöstä Helsingissä Smk 11,688:9017 " Porissa " 5,506:707 " Tampereella " 2,317:408(? 9) " Hämeenlinnassa " 2,437:9021 " Viipurissa " 10,379:17 32,330:07[20]41 osaketta à 50 markkaa. " 2,050:-434 " " 12 " " 5,208:- 7,258:-Velkaa: lainattu Stenbergin rahastosta 4,500:-Summa Smk 44,088:07
Menot:
Päiväkustannukset Helsingissä Smk 7,725:80" Porissa " 3,494:64" Tampereella " 870:78" Hämeenlinnassa " 892:92" Viipurissa " 5,091:52Palkat ja palkinnot " 14,888:49Kirjasto " 2,677:82Puvusto " 4,420:41Koristukset " 449:92Matkakustannukset " 1,964:29Suomalaiselle alkeisopistolle " 238:-Kaikenl. (Sähkösan., posti y.m.)" 1,194:91Rahaa kassassa " 178:57Summa Smk 44,088:07
Tilivuoden päättyessä oli siis teatterilla velkaa Smk 4,321:43, mutta ottaen huomioon että alkuharjotuksiin kului puoli viidettä kuukautta, jolloin näyttelijät nauttivat palkkaa ilman että mitään saatiin sisään, sekä että puvusto, koristukset ja kirjasto olivat perustettavat, arvostelivat tarkastajat asemaa varsin tyydyttäväksi. Heistä oli onnellinen päätös luettava erinomaisen johdon ja säästäväisyyden ansioksi, ja he ehdottivat että "toimittajatirehtöörin" s.o. toimitusjohtajan Kaarlo Bergbomin palkka, joka oli ollut 1,200 mk, korotettaisiin ja että rahastonhoitajalle, Emilie Bergbomille, joka oli suorittanut vaivaloisen työnsä ilman mitään korvausta, myönnettäisiin ainakin kohtuulliset tarverahat. Vihdoin tarkastajat ehdottivat, että vastedes yhtiökokous pidettäisiin syksylläkin, koska kevätkokouksessa ei voitu esittää juoksevan vuoden tilejä.
Johtokunnan kokouksista ja toimista puuttuu lähempiä tietoja. Tiettävästi ei vakinaista sihteeriä valittu, eikä myöskään säännöllisesti kokouksissa pöytäkirjaa tehty. Alkuaikoina samoin kuin kauvan myöhemminkin hoidettiin asioita niin sanoaksemme patriarkalliseen tapaan. Toisin sanoen Kaarlo ja Emilie Bergbom pitivät yhdessä kaikki johtonuorat käsissään ja johtokunta kutsuttiin kokoon ainoastaan silloin kun ilmaantui joku erityinen asia, joka oli niin tärkeä taikka muuten sitä laatua, että sisarukset eivät voineet taikka tahtoneet yksin olla edesvastuussa sen ratkaisemisesta. Semmoisia asioita olivat kysymykset teatterin taloudellisesta toimeentulosta ja suhteesta viranomaisiin, kurinpidosta, milloin pahempi loukkaus järjestystä vastaan oli tapahtunut, j.n.e. Mitä tulee ainesten keräämiseen teatterin historiaa varten, josta puhutaan 5 §:ssä, niin harrasti sitä maisteri A. Almberg — kumminkin vähemmän virallisesti kuin sulasta mielenkiinnosta teatteriyritykseen, jonka innostuneimpia ystäviä ja edistäjiä hän koko elämänsä on ollut. Hänen toimestaan onkin melkoinen joukko aineksia, paitse hänen tekemiään muistiinpanoja, säilynyt tämän historian hyväksi. Toinen yhtä harras Suomalaisen teatterin ystävä oli reviisori K. F. Wahlström. Ja totuuden mukaan on tunnustettava, että nämä kaksi isänmaallista miestä ovat ansainneet tulla muitten edellä mainituiksi Bergbom-sisarusten uskollisimpina apumiehinä heidän suuressa elämäntyössään. Useammin kuin johtokunnan virallisissa kokouksissa lienee vaikeitten olosuhteitten ahdistus keventynyt Kaarlon ja Emilien neuvotellessa Almbergin ja Wahlströmin kanssa, ne kun olivat yhtä alttiita uhrautuvaan toimeen kuin vikkelöitä keinoja keksimään.
Koska ohjelmiston laatu antaa mahdollisesti luotettavimman käsityksen teatterin taiteellisista ja sivistyksellisistä harrastuksista, sen merkityksestä kulttuuritekijänä ja vuosi vuodelta tapahtuvasta edistyksestä, tahdomme joka luvun loppuun liittää tilastollisen katsauksen esitettäväksi tulleeseen näytelmistöön. — Ensimäisenä näytäntökautena näyteltiin seuraavat 36 kappaletta:
12 kertaa Laululintunen,10 "Kihlaus, Hääilta, Preciosa,9 " Suorin tie paras, Työväen elämästä,8 " Marin rukkaset,7 "Margareta, Kukka kultain kuusistossa, Viuluniekka,6 "Kalatyttö,5 "Saaristossa, Lemun rannalla, Don Ranudo de Colibrados,Yökausi Lahdella, Rouget de Lisle, Päivölä,4 "Sotavanhuksen joulu, Ainamo, Silmänkääntäjä, Kuinkaanopeista päästään, Ei mustasukkainen,3 "Hölmölän maailmanparantajat, Alkajaisnäytelmä,Sala-ampuja ja karjatyttö, Jeppe Niilonpoika,2 "Bartholdus Simonis,1 "Erehdykset, Kosijat, Sisarukset, Koira ja kissa,Valtioviisas räätäli, Paratiisi ullakossa, Salakuljettaja,Levoton yö, Ei ollenkaan mustasukkainen.
Näistä oli 13 — kaikki kursiivilla painetut — kotimaisia, ja niistä neljä viimeistä uusia alkuteoksia. —
Sääntöjen mukaan oli "Takaus-yhdistyksellä" myöskin päämääränä edistää "teateri-kirjallisuutta". Siinä tarkotuksessa ilmotettiin 11 p. tammik. 1873 kaksi kilpapalkintoa olevan jaettavana alkuperäisistä näytelmistä, jotka ennen vuoden loppua tarjottaisiin teatterin käytettäväksi. Isompi palkinto, 500 mk, annettaisiin suuremmasta näytelmästä, joka "runollisessa tai suorasanaisessa puvussa on näkymölle sovelias" ja sisältää vähintäin 3 näytöstä; toinen pienempi, 250 mk, jaettaisiin pienemmästä näytelmästä (joka sai olla ruotsinkielinenkin, vaikka siinä tapauksessa ainoastaan suorasanainen.)[21]
Toinen näytäntökausi, 1873-74.
On jo ohimennen mainittu, että teatteriseurueelle ei myönnetty lepoa kun varsinainen näytäntökausi oli päättynyt. Katsottiin näet suotavaksi, että se käyttäen kesäajan mukavampia kulkuneuvoja vierailisi sisämaan kaupungeissa, joihin silloin ei vielä ollut rautateitä. Näillä etäisemmilläkin paikkakunnilla oli teatterin perustaminen synnyttänyt iloa, sielläkin oli osakkeita kannatusyhdistykseen merkitty ja haluttiin tutustua laitokseen, josta jo niin paljo mieltäkiinnittävää oli kuultu. Kun seurue lähti liikkeelle, se siis tiesi olevansa tervetullut minne saapuikin, ja tämä tieto antoi matkalle, joka tehtiin vuoden kauniimmalla ajalla Suomen kauniimmille seuduille, jotakin erittäin houkuttelevaa. Aikaa myöten oli maaseuduilla kiertäminen muuttuva rasittavaksi, mutta nyt alussa näyttelijät suoriutuivat matkaansa kuin millekin huvi- tai seikkailuretkelle.
Ensimäinen määräpaikka oliJoensuu, ja tämä kaupunki, jonka asukasluku juurikään oli saavuttanut ensimäisen tuhatmäärän, näyttikin ansainneen sen kunnian. Sanomien mukaan oli siellä yksityinen kansalainen[22] vuoden alkupuolella rakennuttanut "teatterihuoneen", suuren, ravintolan yhteydessä olevan salin tarpeellisine laitoksineen teatterinäytäntöjä varten. Sali oli niin tilava, että siihen "mahtui lähes puolet kaupungin asukkaista" ja koristukset (joskin hyvin yksinkertaisia) oli hankittu Pietarista. Tämän ohella voidaan paikkakunnan taideharrastuksista mainita, että siellä kevätkaudella oli pantu toimeen seuranäytäntöjä ja laulajaisia — kaikki omin voimin. Kuinka hartaasti Suomalaista teatteria toivottiin tulevaksi, näkyy siitä että kauppias Lattusen alotteesta kaupunkilaiset tarjosivat näyttelijöille vapaan matkan Viipurista, jonka lisäksi näille annettiin vapaat asunnot ja elatus koko sen ajan kun kaupungissa viipyivät.
Kesäkuun 10 p. klo 11 vaiheilla ehtoolla höyrylaiva Väinämöinen tulla puhkui Pielisjokea ylöspäin ja saapui kaupungin laituriin. Taajassa joukossa "Jokelaiset" seisoivat rannalla vastaanottamassa vieraitansa, jotka laivan lähestyessä lauloivat Maamme-laulun. Rannalta vastattiin eläköönhuudoilla, ja lämmin tunnelma liitti ennen tuntemattomat toisiinsa. Seurueen astuttua maalle se oikein käsivoimalla hajotettiin, isännät kun kilvan ottivat toinen toisen toinen toisen vieraan haltuunsa.
Näytännöt alkoivat 13/6 ja oli ensi ohjelma: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Laululintunen. U. S:lle kirjotettiin, että näytäntö oli "sydämeen koskeva, sai kyynelpisarat silmistä tipahtamaan ja ihastus oli suuri". Vilho puolestaan kirjotti Emilie Bergbomille: "Ei missään meillä ole ollut niin harrasta ja innokasta yleisöä kuin täällä; en missään kaupungissa ole tavannut niin jykevää, eloisaa ja laveaa suomalaisuutta kuin täällä." — Laululintusessa esiintyi rva Aspegren, mutta Vilho ei voinut kiittää hänen lauluaan ja kysyi sentähden: "Eikö Laguksen sopisi rientää tänne? Häntä kaipaa sekä yleisö että näyttelijät." Sen johdosta nti Lagus lähtikin Joensuuhun, tuli perille aamulla 26/6 ja lauloi viimeisissä näytännöissä. Kaikkiaan annettiin niitä kahdeksan ja huolimatta näyttämön ahtaudesta näyteltiin paitse pienempiä — niiden joukossa ohjelmistolle uusikin, K. J. Gummeruksen suomentama HolberginKatsokaa peiliin— suuret kappaleet Päivölä, Viuluniekka ja Preciosa. Viime mainittu esitettiin perjantaina 27/6. Näytäntö oli aiottu jäähyväisillaksi ja sen vuoksi joensuulaisten tunteet tulvivat. "Naisille tuli", Vilho kertoo, "paljo kukkia ja mikä oli sitäkin parempi kultasormuksia ja medaljongeja — oikein amerikkalaista! Heerman, Savolainen, Tötterman ja Kaarlonen saivat sormuksia, Lagus ja rva Aspegren medaljongeja, kun ei oltu saatu mittaa heidän sormistaan. Sormuksissa on kanta, johon saajan alkukirjaimet on piirretty ja sisäpuolella on kirjotus:Muisto Joensuusta 27/6 1873." — Kun lähtö lykkääntyi maanantaiaamuun, näyteltiin vielä pyhäiltana: Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Laululintunen sekä laulettiin päälliseksi kvartetti Tavaststjernan operetista.
Tietysti pidettiin näyttelijäseurueelle kemujakin. Jo ensi näytännön jälkeen oli "pienet tervetulijaiset", juhannusaattona ja yönä oli iloinen seuranpito muutamalla saarella ja viimeisenä lauantaina toimeenpantiin "suuremmoiset läksiäiset, joissa melkein koko kaupungin väestö oli saapuvilla ja joissa ei tarjottu muuta juomaa kuin samppanjaa(!)". Tässä tilaisuudessa, johon maalaisiakin oli saapunut, pidettiin hartaita, sydämellisiä puheita teatterin ja poissa olevan johtajan kunniaksi. Sitä paitse Puhakka julkilausui Bergbomille omistamansa runon ja ylioppilas Puustinen toisen näyttelijöille.
Kesäkuun 30 p. seurue eläköönhuutojen kaikuessa lähti Joensuu nimisellä laivallaSavonlinnaan. Ja täälläkin, kirjotetaan Morgonbladetille, se vastaanotettiin "niinkuin on tapa vastaanottaa rakasta ja kallista". Ravintolan isäntä Struwe antoi seurahuoneen salin maksutta käytettäväksi, ja joka näytäntöilta se oli täynnä, jotkut ainoat sijat poisluettuina. Kumminkin sama kirjottaja viittaa siihen, että Savonlinnassakin oli niitä, jotka eivät suosineet teatterin harrastuksia.[23] Toiselta puolen hän sanoo puhutelleensa erästä kerimäkeläistä, jolla ennen tuskin oli ollut aavistustakaan näyttämöstä, mutta joka nyt oli ollut suuresti ihastunut teatteriin. "Kyll' on peninkulma matkoo", mies oli päättänyt, "mutta tok tänne tulla pittää, niin kauan kun hyö ovat teällä."
Savonlinnassa annetun neljän näytännön ohjelmista ei ole tarkkoja tietoja. Se vain sanotaan, että Työväen elämästä ja Viuluniekka tekivät syvimmän vaikutuksen. Vilho kertoo Bergbomille seuraavan tositapauksen. Eräs talonpoika oli viinapullo taskussa ollut teatterissa, kun Työväen elämästä esitettiin. Näytelmän nähtyään läksi mies ulos, tempasi pullon taskustaan ja viskasi sen katuun lausuen: "Tuoss' on minunkin perkeleeni, nyt se on loppu!" — Tulot olivat noin 220 mk näytännöstä, jota vastoin Joensuussa oli saatu noin 312 mk illasta. Matka Savonlinnasta Kuopioon tehtiin 11/7 höyrylaivalla Rauha, jonka kapteeni (Hellman) maksutta kuljetti teatterin puvuston y.m. tavarat.
Kun Rauha laskiKuopionlaituriin, "tunsivat kaikki rehelliset suomalaiset, jotka sinä iltana seisoivat rannalla, sydämensä tykyttävän isänmaallisuudesta ja ilosta nähdessään näyttelijäin ensi kerran saapuvan sinne". Kansaa oli kokoontunut oikein runsaasti ja soittokunta oli toimitettu saapuville vieraita tervehtimään, mutta "kun samalla laivalla tuli kotiin eräs täkäläinen murheenalainen perhe, joka Ruotsinmaassa oli kuoleman kautta menettänyt rakastetun perheenisäntänsä, niin sopimattomalta näkyi tässä tilaisuudessa tehdä mitään ilonosotuksia". — "Hiljaisuus vallitsi kansassa, mutta sitä enemmän paloivat sydämet ja sädehtivät kaikkein silmät ilosta ja uteliaisuudesta." Kauppias D. Keinänen ja maisteri A. Lindholm olivat toimittaneet näyttelijöille valmiit asunnot. Näytäntöjen sarja alkoi 13/7 samalla ohjelmalla kuin Joensuussa ja päättyi 10/8. Kaikkiaan näyteltiin 11 kertaa, joista kuitenkin ainoastaan 7 Suomalaisen teatterin nimessä. Näytännöt tapahtuivat kylpylaitoksen salissa Väinölänniemellä, joka sitä varten oli laitettu tarpeelliseen kuntoon. Sali oli niin pieni ja ahdas, että ihmiset kerran paikallensa istuttuaan eivät voineet siitä liikahtaa, mutta huolimatta kauheasta kuumuudesta oli katsojien huomaavaisuus ja ihastus suuri. Ensi iltana, jolloin piletit olivat loppuun myydyt, mainitaan katsojien luvun olleen noin 300. Muutoin yleisö ei suinkaan ollut yksistään kaupunkilaisia, jotka näin sydänkesällä eivät kaikki olleet kotosallakaan. Niiden sijasta tulvi maaseutulaisia teatteria katsomaan. "Täällä on ollut väkeä", kirjotetaan U. S:lle, "Pielavedeltä, Leppävirroilta, Tuusniemeltä ja Iisalmelta — vieläpä Nurmeksesta, Rautalammilta ja Hankasalmelta", ja paikkakunnan oma lehti, Tapio, antaa yhtäpitäviä tietoja: Teatteri on "melkein joka kerta ollut täynnä innostuneita ja mieltyneitä kuulijoita, niiden seassa suuri joukko talonpoikia". — "Jokainen huomaa nyt, että teatteri on parhaimpia keinoja saattamaan suomenkieltä korkeamman sivistyksen ja säädyllisyyden kieleksi. Suomi sujuukin hyvästi ja sulosti nuorten näyttelijäin suusta." — Erittäin johti Työväen elämästä kansaa tuumimaan, "että nuorukaiset, jotka nyt viettävät sunnuntai-iltansa turhuudessa jossakin kapakan suojassa tahi muualla, saisivat opastua teatterissa etsimään huvitusta, koska siellä on noin opettavaista".
Miten tyytyväisiä kuopiolaiset olivatkaan teatteriin, tapahtui siellä että nti Lagus sai ankaran muistutuksen sentähden että hänen äänensä sattui olemaan — käheä! Alussa täytyi näet eräänä iltana rva Aspegrenin laulaa hänen sijastaan. Silloin joku äkäinen katsoja, joka luuli nti Laguksen tulleen käheäksi liiallisesta laulamisesta laivalla Kuopioon tullessaan, kovasti nuhteli häntä Tapiossa, päättäen oikein koulumestarin tapaan: "yleisön on oikeus vaatia, että semmoisia esteitä toiste vältettäisiin, jotta ei yleisö tulisi toivossaan petetyksi!" Tietysti toinen ritarillisempi savolainen seuraavassa numerossa puolusti laulajatarta, joka arvattavasti lopulta itse omalla laulullaan lepytti kiivaan morkkaajan. Tapion mukaan oli näytäntö 23/7 aiottu viimeiseksi. Sinä iltana annettiin m.m. Kosijat, jonka tekijän yleisö tiesi kuuluvan seurueeseen. Kappaleen näytettyä tekijä huudettiin esiin, "ja nähtiin että se oli nuori herra Korhonen(!)". Tositeossa viimeinen näytäntö, jossa koko seurue oli mukana, tapahtui 25/7; silloin esitettiin Preciosa. "Ikävä oli keskeyttää näytännöt", kirjottaa Emilie, "sillä väkeä tuli yhä enemmän, vaikka salongissa oli 36 astetta!" — Jos luetaan mukaan toinen näytäntö (Viuluniekka), joka annettiin Kallion hyväksi, olivat tulot seitsemästä näytännöstä 2,558 mk 31 p, joka tekee noin 365 mk illalta — siis 53 mk enemmän kuin Joensuussa ja 145 mk enemmän kuin Savonlinnassa. Vilhon päiväkirjasta päättäen (joka tietysti ei kuitenkaan sisällä kaikkia teatterin menoja kyseessä olevalla ajalla) seurueen ensimäinen kesämatka tuotti lähes 2,000 mk voittoa. Tämän vaikutti toiselta puolen yleisön uteliaisuus, toiselta puolen että kaikkialla päästiin niin vähillä päiväkustannuksilla.
Mainitun viimeisen näytännön jälkeen oli seurueen jäsenillä vähän vaille kuukausi vapaata aikaa, mutta kahdeksan jäi vielä Kuopioon ja pani elokuun alkupuolella toimeen neljä näytäntöä. Kaikkien oli määrä kokoontuaHelsinkiin26/8 alottaakseen harjotuksia lähestyvää syyskautta varten. Ja harjotuksia oli kahta lajia. Palattuaan opintomatkaltaan ulkomailta toukokuulla oli Achté jo heinäkuulla ollut Kuopiossa ja siellä alkanut harjottaa köörejä ensin näytettävistä oopperoista ja nyt oli Helsingissä lauluharjotusten ohella harjotettava sivuosia niissä kappaleissa, joissa rva Raa oli esiintyvä vierailunäytännöissään. Syyskausi oli näet alkava tämän taiteilijattaren ensimäisellä esiintymisellä suomalaisella näyttämöllä.
Elokuun 28 p. rvaRaaDagmar laivalla tuli Helsinkiin. Rannalla vastaanottivat hänet teatteriseurueen jäsenet sekä joukko vanhoja ystäviä. Edellisestä luvusta tiedämme, että rva Raa oli Åhmanin seurueen jäsenenä loistavalla menestyksellä näytellyt Kristianiassa ja tullut uuden yleisön ihailun esineeksi. Sen ohella oli siellä rakentunut se suhde, joka ennen pitkää oli sitova hänet jollei juuri Norjaan niin ainakin Skandinaviaan — tarkoitamme taiteilijattaren kihlausta norjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa. Kumminkaan hän ei unohtanut sitoumuksiaan Suomeen nähden. Kun asiasta ensin oli kirjeitä vaihdettu, Bergbom kesäkuulla kävi Kristianiassa lähemmin sopimassa näyttelijättären vierailusta. Silloin päätettiin, että hän täälläkin, niinkuin vuotta ennen Norjassa, alottaisi esittämällä pääosan V. HugonMaria Tudorissa, jonka Tuokko oli suomentanut. Kun rva Raa saapui, olivat valmistustyöt niin edistyneet, että ainoastaan muutamia yhteisharjotuksia enää oli tarpeen.
Ensi näytäntö oli 4/9 ja muodostui harvinaiseksi juhlatilaisuudeksi.
"Kun esirippu toisen näytöksen alkaessa nousi", kerrotaan Morgonbladetissa, "oli kuningatar ensi kerran näyttämöllä. Hän istui suosikki Fabiano Fabiani jalkojensa juuressa. Siinä hetkessä, ennen kuin sanaa kuultiin, remahti kättentaputus salongissa. Näyttelijätär nousee kumartaakseen yleisölle. Mutta silloin soittokunta virittää riemutoitotuksen ja taputusten myrskyntapaisesti kiihtyessä hän kokoilee runsaan kukkasadon, joka heitetään hänen ympärilleen. Tässä kunnianosotuksessa oli jotakin erikoista. Siinä ilmeni ei ainoastaan hetken suosio, vaan myöskin innostunut usko suomalaisen näyttämön tulevaisuuteen. Ettei rva Raa menettänyt mitään tämän tunteitten kahdenlaisuuden kautta, on varma asia, sillä tuo tulevaisuus on hänenkin kunniansa." —
E. Nervander lausuu samoin Hufvudstadsbladetissa:
"Harvoin jos koskaan on taiteilija Helsingissä ollut niin sydämellisen ja vilkkaan kunnianosotuksen esineenä kuin rva Raa tässä tilaisuudessa. Nähtiin että lukuisa yleisö katsoi itseään osaksi Suomalaisen teatterin ympäri maata hajaantuneista ystävistä, jotka olisivat tahtoneet olla saapuvilla kiittämässä taiteilijatarta hänen suosiostaan kansallista näyttämöämme kohtaan. — — Rva Raan taide on viime aikoina ehdottomasti edistymistään edistynyt. Voimakkaasti ja tarmokkaasti hän aina on näytellyt samoin kuin hän taiteilijana on ollut täysin itsenäinen. Mutta hänen esiintymisessään on ilmaantunut kohtia, jotka mielestämme ovat liian selvästi näyttäneet valmistavien tutkimusten jälkiä ja sentähden häirinneet illusionia. Mikäli voimme nähdä Maria Tudoria esiteltäessä, ovat nuo epätasaisuudet nyttemmin kokonaan kadonneet. Taiteilijan rikkaitten luonnonlahjojen ja älykkäiden tutkimusten lopputuloksena näyttäytyy nyt tyyliltään suuri ja erinomaisen voimallinen taide, semmoinen joka on omituinen usealle Etelän mainioimmalle näyttelijättärelle, mutta joka ani harvoin tavataan alppein pohjoispuolella." —
Varmaa on että rva Raa kuvaten julmaa kuningatarta vastustamattomasti lumosi katsojat. Suomenkieli soi täysäänisenä hänen huuliltaan, ja hän näytti voittaneen kaikki vieraan kielen tuottamat vaikeudet. Muutoin on sanottava, että yhteistyö suuren näyttelijättären kanssa ilmeisesti innostutti nuoria näyttelijöitä. Sentähden tapahtuikin, että sanomat myönsivät heille sen tunnustuksen, että ei yksikään suorastaan häirinnyt sopusointua — tunnustus, joka ei ole vähäisenä pidettävä, kun he kaikki ensi kerran esiintyivät suurisuuntaisessa, lennokkaassa tragediassa. — Sama näytäntö uudistettiin kaksi kertaa, 7/9 ja 23/9.
Uusi ohjelma, Tavaststjernan Erehdykset, Lea ja Laululintunen, esitettiin 12/9 ja 14/9. Siis vakavan Lean rinnalla, jossa rva Raata, näytellen loistavasti, tervehdittiin entisellä innostuksella ja jossa hänen ympärillään ensi kerran nähtiin varsinaisia suomalaisia näyttelijöitä, kaksi iloista laulukappaletta. Sen jälkeen tehtiin "riemuretki" Hämeenlinnaan, jossa 16/9 annettiin Hääilta, Lea ja Laululintunen. Charlotte Raan mestaritaide ja Lydia Laguksen raikas laulu sai Nordinin salongin täyttävät hämäläiset haltioihinsa, ja näytännön jälkeen he juhlivat rva Raata, Bergbomia, teatteriseuruetta ja Lean runoilijan muistoa. Kolmas ohjelma 19/9, käsitti Sala-ampujan ja karjatytön, kohtauksenMacbethista(suomentanut Santala), uuden hupaisen F. Gumbertin säveltämän laulunäytelmänLemmenjuoma(Die Kunst geliebt zu werden) ja kohtauksenHamletista(suomentanut Tuokko). Tämän illan historiallinen merkitys oli siinä, että silloin Shakespearen runotar ensi kerran astui Suomalaiselle näyttämölle, ja Morgonbladet lausuu rva Raan esiintymisestä:
"Keskinkertaisen taiteilijan on arveluttavaa koettaa antaa jotakin eheää esittämällä katkelman; kypsyneelle se on tehtävä, joka on omansa oikein näyttämään hänen kykynsä etevämmyyttä. Rva Raan esitys lady Macbethin unissakävijä- ja Ophelian mielipuolisuuskohtauksesta todisti jos mikään tämän väitteen. Niin pian kuin esim. edellisessä kohtauksessa onneton lady Macbeth astui näyttämölle, tuli näytelmän syvästi traagillinen tunnelma tuntuviin, ja seuraavina hetkinä selvisi mielikuvituksessa murhenäytelmän toiminta täydessä jylhyydessään. Katsoja näki kokonaisuuden eikä ainoastaan irtonaisen kohtauksen."
Neljäs ohjelma, 21/9, oli Margareta, Lemmenjuoma ja Kihlaus, jonka jälkeen 23/9 Maria Tudor annettiin jäähyväisnäytäntönä, mutta tositeossa tapahtui oikea hyvästijättö vasta kaksi päivää myöhemmin. Rva Raa toimeenpani näet 25/9 draamallisen iltaman, jossa paitse Kalatyttöä ja Lemmenjuomaa — Lydia Lagus kummassakin — esitettiinDaniel Hjortin2:sen näytöksen ensimäinen kuvaelma ja Lea. Katrin, joka ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä, näyttelijätär tietysti kuvasi vaikuttavasti kuin muinoin Ruotsalaisessa teatterissa, mutta vasta lopussa, Lean jälkeen, nousivat tunteet tulvilleen. Yhä uudelleen taiteilijatar huudettiin esiin, kukkia satoi hänen ympärilleen ja "eläköön" täytti salongin. Vihdoin ylioppilaskööri tyynnytti myrskyn Savolaisen laululla. Kun rva Raa lähti teatterista, saattoi hänet kotia lukuisa osa yleisöä.
Seuraavana päivänä oli läksijäispidot seurahuoneella.[24] Fredr. Cygnaeus piti kunniavieraalle puheen, josta vain katkelma on säilynyt.[25]
Siitä päättäen hän ensiksi kiitti rva Raata siitä, että tämä oli osottanut ymmärtävänsä meitä, että hän väsymättömällä työllä oli oppinut suomenkieltä "ja jälleen tarjonnut sen mitä hän siten oli omistanut iloksi ja mielenylennykseksi Suomen kansalle". Sen jälkeen hän julkilausui ajatuksen, "joka kuultuna tuolla ulkona voisi saada monen siunailemaan", että näet rva Raa on suorittanut tehtävän, joka muistuttaa niitä ruotsalaisia, jotka muinoin oppimalla suomenkieltä tekivät sivistyksen otolliseksi kansallemme. Vihdoin puhuja tunnustaen kansallisen teatterin äärettömän tärkeyden katsoi "mitä onnellisimmaksi enteeksi Suomalaisen teatterin tulevaisuudelle, että niin kaikissa suhteissa mahdikas näyttämötaiteihja-kyky kuin Charlotte Raa oleellisesti on ollut mukana luomassa sitä elinvoimaa, josta tämä teatteri on saava elämänsä ja olentonsa". — —
Näin päättyi rva Raan ensimäinen vierailu. Kreivi Berg laivalla näyttelijätär lähti Helsingistä 28/9. Kun laiva 29/9 viipyi iltapäivän Turussa, sikäläiset ystävät pitivät hänelle pienet kekkerit teatterin lämpiössä, ja 4/10 hän Göteborgista, missä Åhmanin seurue paraikaa näytteli, kirjoitti Emilie Bergbomille sydämellisen kiitoksensa siitä ajasta, jonka hän oli ollut Suomessa: "Minulla on siitä rakas ja iloinen muisto, joka tuntuu hyvältä omistaa."
Yhteistyö rva Raan kanssa vaikutti, miten lyhyt se olikaan, kehittäväisesti nuoriin näyttelijöihimme. Tämä huomautus on Morgonbladetista, josta otamme seuraavatkin erikoistiedot:
Maria Tudorissa näyttelivät tärkeimpiä sivuosia: rva Aspegren — Jane, Lundahl — Gilbert ja Himberg — Fabiano Fabiani. Kaikki suorittivat tehtävänsä ylipäätään tyydyttävästi. Rva Aspegren, joka jo ennenkin oli näyttänyt voivansa lämmetä ja antautua esitettäväänsä, osotti tällä kertaa myöskin huomattavaa hillitsemiskykyä. Se näkyi parhaiten viimeisessä näytöksessä, missä kuningatar ja Jane vuorottain ovat mitä kiihkeimpien mielenliikutusten vallassa. Lundahl näytteli Gilbertiä liikatunteellisuudella, joka näyttää kuuluvan tämän lupaavan näyttelijän luonteeseen ja jota olisi sitä enemmän ajoissa vastustettava. Lundahl on tänä syksynä ensi kerran esiintynyt Joaksena Leassa, jopa tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Muutamissa kohdin, niinkuin esim. Joaksen kirotessa publikaanin huonetta, esitys oli sydäntäkouristava. — Himbergillä oli oikeastaan liian vaikea tehtävä Fabianina. Kumminkin on hän saava kiitoksen siitä, ettei hän häirinnyt tunnelmaa. Varsinkin mykkä näytteleminen oli puutteellinen. Parempi hän oli Aramina (Leassa). Hänen esityksensä oli siinä ilmehikkäämpää, samalla kuin esitettävät mielenliikutukset olivat yksinkertaisempia ja luonnollisempia. — Muista mainittakoon: Aspegren Frankenkrankina Lemmenjuomassa. Siinä hän huvittaa katsojia, ja jos hän oppisi tarpeeksi hillitsemään itseään, olisi hänellä varmaan tulevaisuutta koomillisella alalla. Suomenkielen lausumisessa hän on edistynyt. Kallio, verraton Aapelina, ei näy kelpaavan vehkeileväksi lähettilääksi (Simon Renard) eikä kuninkaaksi (Claudius Hamletissa) — vähintään olisi rooli tyydyttävästi ulkoa luettava; nti Heerman kuningattarena (Hamletissa) ja kamarirouvana (Macbethissa) lausui jotakuinkin repliikkinsä, mutta liikunnot olivat monesti epämääräisiä.
Mainitsemista ansaitsee, että rva Raa tahtoi olla esikuvana muussakin kuin näyttelemisessä. "Rva Raa on äärettömän kohtelias ja kiltti", Emilie kirjoittaa sisarelleen, "varta vasten näyttääkseen että teatterissa täytyy totella." — Kun Hämeenlinnasta pyydettiin, että rva Raa kerran esiintyisi siellä ja Kaarlo myöskin tahtoi sitä, mutta Emilie oli vastaan ja sanoi rva Raalle, että hän hänen asemassaan ei lähtisi sinne, vastasi rva Raa: "Minä suostun, koska Kaarlo tahtoo, jollei muun tähden, niin näyttääkseni, että kun hän käskee, on seurueen toteltava". —
Rva Raan iltama oli myöskin koko suomalaisen näyttämön hyvästijättö Helsingin yleisölle — tältä kerralta. Kohta sen jälkeen lähti näet seurue Viipuriin. Luonnollisesti on kertomuksemmekin muuttava sinne, mutta sitä ennen on puhuttava oopperavalmistuksista y.m. asiaan kuuluvasta.
Syyskuulla tiesivät sanomalehdet kertoa, että suomalaisia oopperanäytäntöjäkin oli tulossa. Sitä varten oli useita laulutaiteilijoita otettuSuomalaisen oopperan, se on Suomalaisen teatterin lauluosaston, palvelukseen, nimittäin: ntiEmmy Strömerensimäisenä sopranona, ntiSofie Strömeralttona, ruotsalainen laulajaLudvig Ericssontenorina,L. N. Achtébaritonina jaJohn Bergholm[26] bassona. Näistä on ainoastaan Ericsson uusi nimi lukijoillemme; hän oli kotoisin Tukholmasta, jossa hän myöskin oli saanut soitannollisen kasvatuksensa.
Rva Raan läksijäisten jälkeisenä päivänä 27/9 antoi Emmy Strömer, joka, vietettyään kesänsä Norjassa Valassaarilla (Hvalöarne) Glommenvirran suun ja Singlelahden ulkopuolella, hyvällä menestyksellä oli esiintynyt konserteissa Frederikshaldin, Kristianian ja Drammenin kaupungeissa, laulajaiset Helsingissä. Kun kaikki ylempänä mainitut, Achté poisluettuna, avustivat laulajatarta, tuli konsertti alkavan oopperan laulukykyjen ensimäiseksi esittelyksi. Morgonbladetissa luetaan siitä seuraava, luultavasti Bergbomin kirjoittama arvostelu:
"Nti Emmy Strömerin konsertti viime torstaina oli yliopiston juhlasaliin houkutellut jotensakin lukuisan kuulijakunnan. Jännityksellä toivottiin kuulla, kuinka laulajatar oli kehittänyt tavattoman rikkaat luonnonlahjansa, ja voimme sanoa hänen tyydyttäneen korkeitakin taiteellisia vaatimuksia. Se mikä meistä on arvokkainta nti Strömerin laulussa, on se että siinä ilmenee sielu: laulaessaan hän antaa osan itsestään. Siinä ei ole mitään sovinnaista vivahduttamista, ei mitään viittoilevaa paatosta — päinvastoin tunkeutuu näissä säveleissä tunne usein esiin, niin sanoaksemme, pelokkaalla vaatimattomuudella, mutta hänen äänessään väräjää todellinen eikä teeskennelty lämpö. Laulajattarella on tarjottavana lyyrillistä sydämellisyyttä yhtä hyvin kuin draamallista lentoa; vahinko vain että hänen valitsemassaan ohjelmassa oli niin vähän tilaisuutta jälkimäiselle näyttäytymään. Teknillisessä suhteessa viehätti meitä enimmin laulajattaren miellyttävä mezza voce; koloratuuri oli nähtävästi hyvin huoliteltu. Se olikin loistava, vaikkei aina kyllin helmeilevä. Siinä huomattiin vielä joskus se hervoton äännäntä, josta ennenkin on muistutettu. Erikoisesti meitä ilahutti, että laulajattaren esitystapa oli tullut varmemmaksi ja vapaammaksi; nti Strömer näytti melkoisessa määrässä voittaneen sen arkuuden, joka ennen vaivasi häntä. Kaiken kaikkiaan isänmaallisen taiteen ystävät voivat olla mitä suurimmassa määrässä tyytyväisiä nti Strömerin opintojen tuloksiin ja kiinnittää mitä iloisimpia toivomuksia hänen tulevaan taiteilijauraansa."
(Avustajista kirjoittaa arvostelija:) "Nti S. Strömerin voimakas ja täyteläinen mezzosoprano esiintyi edullisesti Noita-ampujan kaksinlaulussa, joka yhteislaulunkin puolesta ansaitsee kiitosta. Hra Ericssonilla on miellyttävä ja heleä tenori, joka selvästi rintaäänellä laulaa a ja b säveletkin tarvitsematta käyttää falsettia; tässä äänessä on oikeaa metallia. Esitys oli vilkasta ja lämmintä, mutta ei riittävän vapaata; varsinkin taipumus kiirehtimiseen allegrossa viittasi vasta-alkajaan. Hra Bergholmilla on kirkas ja sympaattinen, sävyltään baritonia lähentelevä bassoääni. Sen erikoismerkkinä ei niinkään ole voima kuin bassoäänille tavaton pehmeys. Tekniikka on hyvin kehitetty ja osottaa huolellisia opintoja. Esitys oli vaatimatonta ja musikaalista."
Paitse näitä laulukykyjä, joiden tuli suorittaa oopperain pääosat, oli puheosaston jäsenien joukossa laulajia, joita, vaikka olivat vähemmän kehittyneitä, voitiin käyttää kööreissä ja pikkurooleissa. Semmoisia olivat Himberg, Aspegren y.m. Jotkut niinkuin esim. nti Kaarlonen muuttivat kokonaan lauluosastoon. Yhteistyö lyyrillisen ja puheosaston välillä oli sentähden ainakin aluksi otettu lukuun, ja lauluosaston jäsenet lähtivätkin Viipuriin samaan aikaan kuin näyttelijät. Puheosaston antaessa näytäntöjä oli oopperoita harjotettava — ja ensiksi DonizettinLuciaa, Lammermoorin morsianta. Näiden harjotusten johto oli uskottu Achtélle, mutta koska hän itsekin oli näyttämöllä esiintyvä, oli viipurilainen säveltaiteilija H. Wächter pyydetty hänen avustajakseen. Kaarlo Bergbom sitä vastoin ei yhtämittaisesti ollut osallinen valmistuspuuhissa; ainoastaan lyhyillä käynneillä hän järjesti ja valvoi niitä. Hän oli näet yhä edelleen sidottu sanomalehtityöhönsä, jota paitse hän oli ottanut pitääkseen luentoja n.s. "Naisakatemiassa", joka tänä syksynä pantiin alkuun Helsingissä.
Jo ennen kuin voitiin ryhtyä harjotuksiin, olivat oopperat antaneet työtä johtajalle. Kun Tuokko taikka muut olivat suomentaneet tekstin, täytyi jonkun asiantuntijan, se on enimmäkseen Bergbomin itsensä, sovittaa sanat musiikin mukaan ja se oli vaivaloista. Elokuulla Emilie puhuu tästä eräässä kirjeessä sisarelleen: "Kaarlo voi hyvin ja tekee työtä — eniten tietysti teatteria varten. Hän sanoo ettei kukaan voi käsittää, kuinka rasittavaa on kirjoittaa sanat oopperoihin; hänen täytyy koko ajan ajatuksissaan laulaa sävelmää ja se on erittäin jännittävää, varsinkin yhteislaulukohdissa. Kyllä hän uhraa äärettömästi vaivaa ja aikaa teatterille, mutta eihän siitä muutoin tulisi mitään." —
Juuri mainittu Naisakatemia, johon alote lähti suomenmieliseltä taholta, oli yksityinen tiedemiesten yhdistys, joka kolmena tai neljänä talvikautena toimeenpani luentosarjoja naisia varten. Kaarlo Bergbom piti ainakin kahtena vuotena luentoja kirjallisuushistoriassa. Luentopaikka oli kemiallinen lukusali laboratoriohuoneessa ja sanotaan sen olleen täynnä innostuneita kuulijoita kun Bergbom luennoitsi. Hänen esityksensä oli ollut katkonaista ja kangertelevaa, mutta sisällykseltään luennot olivat lennokkaita ja neronleimaamia. Niin kertovat läsnäolleet ja epäilemättä oikein. Bergbom oli näet huono julkinen puhuja, oli kuin ajatukset olisivat rientäneet kauvas sanojen edelle; yksityisessä seurustelussa sitä ei huomannut, vaan oli hänen puheensa sujuvaa ja mieltäkiinnittävää. Jälkeenjääneiden kirjoitusten joukossa ei ole merkkiäkään näistä luennoista ja tiettävästi hän puhuikin aivan vapaasti, ammentaen tyhjentymättömästä muististaan. Erään kuulijan[27] muistiinpanoista näkee, että Bergbom 1874-75 käsitteli Ranskan, Saksan ja Englannin kirjallisuutta 18:lla vuosisadalla ja 19:n vuosisadan alkupuolella. Selittäessään kirjallisia ilmiöitä hän pani pääpainoa aatevirtauksiin ja suurten kirjailijain luonnekuvaukseen tavalla, joka joissakin määrin muistuttaa Georg Brandesin "päävirtauksia" vaikka Bergbomin esitys oli paljon suppeampaa ja täsmällisempää.
Viipurissateatteri alotti 30/9 antamalla laulukappaleen Sala-ampuja ja karjatyttö sekä kolme pienempää huvinäytelmää. Lokakuun 2 p. näyteltiin Viuluniekka ja kahden, pikkukappaleista kokoonpannun ohjelman jälkeen 8/10 Tuokon suomentama Mosenthalin suuri kansannäytelmäDeborah. Syystä kun ohjelmisto enimmäkseen oli tunnettu, "katsojia ei ollut juuri paljo eikä ihastuskaan niin innollinen" kuin ensi kerralla, sanoo Suomen Lehti. Mahdollisesti vaikutti tähän sekin, että odotettiin tulevia oopperanäytäntöjä. Miten lieneekään, tultuaan Viipuriin Deborah-ensi-illaksi, Bergbom katsoi parhaaksi lähettää seurueen pariksi viikoksi Haminaan ja se oli onnellinen tuuma.
Haminaanteatterijoukko saapui Blixten laivalla 10/10. Ilma oli kolkko ja vastaanottokin tuntui ensin kylmältä, kun markkinoiden tähden oli vaikea saada asuntoja; mutta näytännöt Meijerin hotellissa menestyivät oivallisesti. Sali oli miltei joka ilta kukkuroillaan väkeä, joka tungoksesta ja kuumuudesta välittämättä mitä innokkaimmin taputti käsiään Lydia Laguksen laululle, Lundahlin Viuluniekalle, Korhosen koulumestarille kappaleessa Suorin tie paras ("Kyll' oli tuo koulumestari oikeen aika mestari!" eräs talonpoika huudahti), rva Aspegrenille Työväen elämässä ja rukkasten jakelijana (Marin rukkaset) sekä samalle näyttelijättärelle, Kalliolle, Vilholle ja Korhoselle Kihlauksessa muita mainitsematta. Näytäntöjä annettiin kaikkiaan kuusi (13-21 p.).
Minkä vaikutuksen nuori teatterimme oli omansa tekemään katsojaan — jopa kokeneeseen taiteentuntijaankin — joka sydän myötätuntoisena ensi kerran näki sen esityksiä, sen saamme tietää eräästä Otto Florellin herttaisesta kirjeestä Bergbomille (15/10):
"Neljättä vuotta perheenisä, haminalainen, eikä voi olla käyttämättä nenäliinaa kun Kihlaus näytellään! Itkeä tillittänyt ilosta."
"On jotakin omituista tässä ensimäisessä suomalaisessa teatteriseurueessa. Minä, joka luulin taikka oikeammin pelkäsin olevani kyllästynyt teatteriin, koska mielestäni Ristori oli ollut liian vanha Juliaksi ja rva Raa epätodellinen Reginana (anna anteeksi vanhan ystävyytemme tähden) — minä en voi olla näissä näytännöissä ilman että kyyneleet tunkeuvat esiin. Ensi näytännössä olin vielä kriitillinen, jopa koko illan, mutta ei se haitannut. Toisena iltana olin jo mennyt mies, ja tänään — olen neljä vuotta nuorempi. — — Onko se suhteeni sinuun, joka tekee arvosteluni kieroksi, vai kelpaako seurue todella johonkin? Mistä Herran nimessä tulevat nämä koronpanot, tämä täsmällisyys, tämä lämpö ja yksinkertaisuus? Rva Aspegrenista pidänpaljon, ja se on enemmän kuin voin sanoa monesta kuuluisuudesta. — — Himberg puhuu liian nopeasti ja teeskennellysti ja on mielestäni miltei enimmän vasta-alkaja kaikista. Lagus — myötätuntoisuutta herättävä, raitis ja luonnollinen. Oivallinen Chrimhilde-vartalo jonkun vuoden päästä taikka Jeanne d'Arc."
"Mutta ei mitään kritiikkiä, en ole ollenkaan sillä tuulella."
"Kihlausta täällä ei ymmärretä. Minusta se on kerrassaan oivallinen, esitys niinikään. Jollei Kallio näyttelisi mitään muuta, saattaisi pitää häntä humoristina. Paitse Porvaria aatelismiehenä Deland pääosassa ennen muinoin ei mikään burleskimainen komedia ole siinä määrässä ilahuttanut minua. Mutta niinkuin sanoin, nenäliinatta en tullut toimeen."
"Ja mitä sanonkaan, kolme päivää peräkkäin täysi huone suomalaisessa teatterissa Haminassa! — Tänä iltana oli Emmyllä ja minulla pari markkinamiestä vieressämme, älykkäimpiä mitä olen tavannut. Toinen oli markkinoilla ostanut Koskisen historian. Me erosimme kuin neljä hyvää ystävää. Heidän huomautuksensa kappaleista ja näyttelemisestä y.m. olivat ymmärtäviä ja selviä. Ja kuinka moni herrasmiehistämme puhuu puuta heinää!"
"En ole koskaan Uudessa teatterissamme kokenut semmoisia iltoja kuin nämät, paitse silloin kun Lea näyteltiin ensi kerran. Jumala siunatkoon sinua."
Tyytyväisenä matkaansa palasi teatteri 23/10Viipuriin. Siellä olivat laulajat puheosaston poissaollessa antaneet konsertteja 13/10 ja 21/10; kolmas seurasi myöhemmin 30/10. Ensimäisestä sanottiin W. T:ssä, että "teatterisali oli, niinkuin saattoi odottaa, melkein reunojaan myöten täyttynyt". Sen vaikutti etupäässä Emmy Strömerin maine, mutta myöskin halu oppia tuntemaan muutkin oopperan taiteilijat. Ja "me voimme vakuuttaa, että arvostelu miltei yksimielisesti oli esiintyjille edullinen". Toisessa oli vähemmän väkeä, syystä kun kaupungin hienosto erään kuolemantapauksen johdosta katsoi olevansa estetty menemästä laulajaisiin; mutta kolmannessa laulettiin jälleen täydelle huoneelle. — Sillä välin ja edelleen jatkettiin oopperaharjotuksia, jotka vaativat paljon aikaa, puhumatta erinäisistä vaikeuksista, joita ilmaantui milloin minkinlaisia. Niin esim. oli Lucian partituuri vielä saamatta, silloin kun puheosasto palasi Haminasta. Leipzigistä sitä oli turhaan kysytty, mutta Räävelistä oli sähkösanomavaihdon kautta saatu lupaus. Jos partituuri sittekin viipyy, Achté kirjoitti Bergbomille, niin ei ole muuta neuvoa kuin lähteä sinne noutamaan. Itse asiassa tavataankin myöhemmin laskuissa erä: "Matka Rääveliin 119 mk 56 p", joka tarkoittanee samaa asiaa.
Muutoin voimme näistä oopperan valmistuksista kertoa seuraavaa: Ainoastaan neidit Strömer ja varsinkin Emmy Strömer olivat ennen perehtyneet rooleihinsa. Viime mainittu oli näet jo Parisissa opettajansa johdolla laulanut osansa, mutta muuten hän oli tutkinut sen itsekseen — niinkuin ylipäätään kaikki oopperaroolinsa — jopa koskaan näkemättä sitä taikka niitä näyttämöllä esitettävän. Päästäkseen Lucian luonteen perille hän oli ostanut Walter Scottin romaanin Lammermoorin morsian ja sitä lukien harkinnut, miten Lucia oli käyttäytyvä kussakin mielentilassa ja kohtauksessa. Tämä oli tapahtunut Norjassa Valassaarilla. Toisin oli herrojen laita, joilla oli roolinsa opittavana niin lauluun kuin näyttelemiseen nähden. Enemmän kuin muilla oli Ericssonilla työtä, hänen kun oli laulaminen osansa vieraalla kielellä. Suomenkielen lausumisessa kaikki toverit parhaimman mukaan avustivat häntä. Mutta toiseksi oli hänen oppiminen liikkumaan näyttämöllä ja näyttelemään osaansa, eikä se ollut helppoa miehelle, joka ei koskaan ollut esiintynyt teatterissa. Tässä kohden kävi opetus niin että Ericsson ensiksi lauloi seisoen paikallaan ja katsellen Bergbomia, joka mykkänä, jonkunlaisena laulajan kaksoisolijana, näytteli hänen osaansa Emmy Strömeriä vastaan. Sen jälkeen tuli Ericssonin itsensä laulaa ja näytellä yhdellä kertaa. Onneksi sattui marraskuulla, että Lucia näyteltiin Pietarissa. Kaikki herrat lähtivät silloin sinne nähdäkseen oopperan, mikä tietysti oli heille erittäin opettavaista. Emmy Strömer sitä vastoin ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja totta tosiaan hän ei sitä tarvinnutkaan. Säestäjänä alkuharjotuksissa avusti hartaasti Wächter. Mitä taasen orkesteriin tulee, niin kuului kyllä oma soittokunta Bergbomin suunnitelmaan, mutta vastaiseksi ei sitä oltu saatu aikaan. Senvuoksi oli turvauduttava viipurilaiseen, E. B. Schneevoigtin johtamaan orkesteriin. Se oli kuitenkin pieni ja vanhassa (s.o. puoli säveltä tavallista korkeammassa) virityksessä, joka tietysti tuotti vaikeuksia.
Puheosasto esitti, alottaen uutta näytäntöjaksoa, ensiksi 24/10 ja 26/10 kaksi sekaohjelmaa: Erehdykset, N. Karin (Christersonin) suomentamaÄmmän toruja(G. v. Moserin huvinäytelmän Gardinenpredigten mukaelma) ja Ei ollenkaan mustasukkainen edellisenä ja Sala-ampuja ja karjatyttö,Riita-asiasekä Kihlaus jälkimäisenä iltana. Sitten tuli 30/10 Bartholdus Simonis, Lemmenjuoma jälkikappaleena. Tästä näytännöstä, joka oli erittäin omansa herättämään viipurilaisten huomiota, Suomen Lehti lausuu:
"Kärkkäämmin mielin kuin tavallisesti riensivät viipurilaiset teatteriin, sillä jotakin erinomaista oli tuleva esiin — erinomaista siinä katsannossa, että kappale oli sotahistoriallinen ja tapaukset asetetut itseensä Viipuriin. Kun tiedettiin tekijän olevan nuoren ja suomalaisessa kirjallisuudessa vielä melkein tuntemattoman miehen, niin vaatimukset eivät olleet niinkään suuren suuria. Tykyttävin mielin kuitenkin odotettiin esiripun nousua, joka oli aukaiseva nykyiselle Viipurille näön kalliista muistoistansa aina v:lta 1656 asti. Ja katso! tuossa nyt ollaan yhtäkkiä muutettuna 200 vuotta takaperin menneeseen aikaan. Kun sitten kolmen näytöksen kappale oli loppuun näytelty, niin oli tyytymys sen oivallisuudesta noussut paljon yli mitä alussa oli uskallettu odottaa. Näyttäminenkin alusta loppuun asti kulki ylimalkaan vilkkaasti ja tasaisesti. Yleisön suosionosotus oli innollinen. Toisen näytöksen lopussa huudettiin rva Aspegren esille ja kappaleen loputtua tekijä, joka ei kuitenkaan ollut näillä maillakaan. Kappaleen viehättäväisyyttä enensi paljon sekin, että näkymön koristaminen tilaisuutta varten oli sangen hyvin onnistunut, ja on siitä erittäin saapuva kiitos kaupungin arkkitehti Odenvallille, joka ei ollut säästänyt vaivojansa muodostellessaan Viipurin vanhaa linnaa näkymön perälle ja vallit niin samaan muotoon, että sekin näkö oli romantillista(!). Ylipäätään sanoen tulee Bartholdus Simonis mielestämme aina olemaan arvollisena, suosittuna kappaleena suomalaisen teatterin repertoarissa."
Marraskuun 2 p. näyteltiin Deborah toisen kerran ja 4/11 Kosijat ja Lemmenjuoma, joiden välillä Emmy Strömer, Ericsson ja Bergholm suorittivat konserttiosaston. Korhonen huudettiin esiin, mutta jäi "luultavasti kainoudesta" tulematta. Seuraava näytäntö 7/11 annettiin Lydia Laguksen hyväksi, jonka ulkomaanmatka, arvatenkin puheosaston etua silmällä pitäen, oli lykätty tähän saakka, mutta joka vihdoinkin joulukuulla oli lähtevä. Ohjelma käsitti uuden kotimaisen kappaleen, rva Th. Hahnssonin 3-näytöksisenAinoa hetki, sekä Ämmän toruja ja Laululintusen, jossa laulajatar jo oli esiintynyt toistakymmentä kertaa. Teatterissa oli runsaasti väkeä, ja resetinsaajalle ojennettiin "kukkaterttuja", joista yksi sisälsi kultaisen rannerenkaan "ja ehkäpä muutakin aineellista(!)" — Tämän näytännön johdosta eräs läsnä ollut (E—m) Wiborgs Tidningissä purkaa sydämensä sanoihin, jotka sallivat luoda katseen kaupungin seurapiireihin:
"Minä en kuulu ultrafennomaniseen puolueeseen, joka taivaita tavottelevilla titaaniaskeleilla(!) luulee voivansa asettaa suomenkielen siihen asemaan, mikä sillä kieltämättä ja oikeudella tulee isänmaassa olla, mutta en myöskään voi tyyneesti kärsiä, että nuorten taiteilijaimme kunnialliset ja menestykselliset harrastukset niin ilmeisesti ylenkatseellisella vaitiololla ja välinpitämättömyydellä jätetään huomaamatta kuin tähän saakka on tapahtunut Viipurin ruotsalaisen sanomalehdistön puolelta." (Sitten kirjoittaja erittäin lausuu näytännöstä 7/11:) "Lagus teki parastaan tyydyttääkseenpuolueettomanyleisönkohtuullisiavaatimuksia; varmaan hän on ja tulee edelleenkin olemaan herttainen ilmiö suomalaisella näyttämöllä. — Ämmän toruja esitettiin todellisella taiturimaisuudella. Nti Savolainen, Kallio ja Vilho, ja varsinkin viimemainittu, saivat luonnollisesta ja teeskentelemättömästä lystillisyydestään vastaanottaa hyvin ansaittuja suosionosotuksia. Mutta muutkin myötävaikuttavat pitivät hyvin puoliansa." —
Kun Bartholdus Simonis, Hääilta jälkikappaleena, oli näytelty toistamiseen, esitti seurue 11/11 ja 16/11 ensi kerran omin voiminHaria Tudorin. Tietysti tämä ei olisi tullut kysymykseenkään, jollei draama ennen olisi annettu rva Raan kanssa, ja ymmärrettävästi nti Heerman päähenkilönä oli ainoastaan varjokuva hänestä, mutta sittenkään yritys ei ollut kokonaan onnistumatta. Intohimoisessa runoteoksessa on näet paitse julmaa kuningatarta kansanvaltainen aines (käsityöläisen Gilbertin taistelu morsiamestaan kuningattaren kelvottoman suosikin kanssa), joka on omansa herättämään todellisempaa mielenkiintoa kuin runoilijan ylenpalttinen romanttisuus, ja se puoli oli Lundahlin ja rva Aspegrenin tulkittavana. Maria Tudor näytäntöjen välissä oli huomiota ansaitseva premiääri: 14/11 näyteltiin ensi kerran J. R. Danielsonin suomentama A. Denneryn 5-näytöksinenMarianneeli ylhäiset ja alhaiset, joka, rva Aspegren nimiroolissa, kaikkialla suosittuna kauvan pysyi ohjelmistossa.
Viimeinkin oli Lucia valmistunut esitettäväksi ja oli ensi näytäntö21 p. marrask., josta siis Suomalaisen oopperan olemassaolo on luettava. W. T., joka niin ylhäiseltä kannalta oli katsellut puheosastoa, ei kieltänyt myötätuntoisuuttaan oopperalta, ja me tapaamme siinä innostuneita arvosteluja itse päätoimittajan, Lillen, kädestä. Jo ensi illan jälkeen hän sekä solistien että köörien esitysten johdosta kiittää "hyvää ja huolellista harjotusta", jota vastoin orkesterin säestys hänestä olisi kaivannut hillitsemistä. Päähuomio suodaan tietysti Emmy Strömerille:
"Suomalaisen teatterin ensimäinen oopperanäytäntö oli perjantaina reunojaan myöten täyden, mitä innostuneimman salongin edessä. — Nti E. Strömer oli ensi kerran esiintyessään näyttämöllä saanut vaikean tehtävän osakseen, Lucian roolin, ja sentähden me sitä suuremmalla tyytyväisyydellä voimme merkitä, että laulajatar kaikin puolin tyydytti ne toivomukset, jotka yleisö oli kohdistanut häneen. Nti Strömer menestyi täydellisesti ei ainoastaan yleisön suosionosotuksiin nähden, vaan etupäässä siinä tavassa, jolla hän kuvasi onnetonta, viimein mielipuolisuuteen saatettua Lammermoorin morsianta. Tietysti ei ollut odotettavissakaan, että hänen antamansa kuva olisi ollut täysin kehittyneen taiteilijan luoma, mutta nti Strömer omistaa epäilemättä kaikki ne ominaisuudet, jotka yhdistettyinä muodostavat taiteilijan. Draamallista eloisuutta, tunteen lämpöä ja hillitsemiskykyä, joka hylkää raivoisat tenhovaikutuksen tavottelut, antaakseen draamallisen kuvan esiintyä luonnollisessa yksinkertaisuudessa ja totuudessa sekä ennen kaikkea äänessä, jonka rikkaus ei saa loukata tunteen puhtautta. Varmaankaan emme ole ainoat, jotka tällä hetkellä lämpimästi onnittelemme nti Strömeriä sille uralle, joka ruusuineen ja ohdakkeineen avautuu hänelle. Tie ihanteiden taivaaseen vaatii vaeltajan kaikki voimat; mutta kannattaapa asettaa päämääränsä korkealle, kun tuntee olevansa voitosta varma."
Kun näytäntö oli annettu 27/11, sama kirjoittaja lausuu:
"Harvoin on arvostelijalle suotu tyydytys saada kokonaan unohtaa kielteinen puoli ja sen sijaan yksistään tuoda esiin ja painostaa ansiopuolia. — Tyyni, sopusointuinen esitys oli entistä varmempi ja pyöristetympi, yksityiskohdittain harkittu, älykkäästi ja hienosti suoritettu sekä varsinkin eräissä kohtauksissa semmoisen innostuksen leimaama, josta jokainoa katsoja lämpeni. Ei mitään kirkuvia, loukkaavia soraääniä. Nti Strömerissä ainoastaan jolloin kulloin katse taikka joku sävel laulussa ilmaisee sielunelämän häiriön, ja vain joskus, kun hillitsemättömän fantasian kuvat esiintyvät onnettoman hämärtyneessä hengessä, kuuluu viiltävä helähdys sen katkenneista jänteistä. Siten oikea taiteellinen käsitys, siten se kyky näyttäytyy, joka ei tarvitse lainata, vaan ammentaa oman sielunsa runsaudesta." —
Koska myöhemmin kohtaamme seikkaperäisempiä arvosteluja Lucian esityksestä, tyytykäämme tähän todistukseen suomalaisen oopperan ensi askeleen onnistumisesta. Erittäin merkillistä on, että Emmy Strömerin harvinainen draamallinen kyky jo ensi hetkessä esiintyi niin mahdikkaana ja taiteellisesti kehittyneenä kuin arvostelijan ehdottomasta tunnustuksesta nähdään. Vastedeskin tulemme monesti huomaamaan, kuinka hän sai arvostelijan kokonaan luopumaan tavallisista, enemmän tai vähemmän sovinnaisista hyväksymislauseista. — Kolmas kerta annettiin ooppera 30/11 ja neljäs 2/12. Näistä näytännöistä tuotti täysissä markoissa ensimäinen 935, toinen 992, kolmas 853 ja neljäs 498, jota vastoin suurin tulo puhenäytännöistä oli ollut 581. — Joulukuun ensi päivinä antoi puheosasto viimeisen näytäntönsä Viipurissa. Siinä näyteltiin kaksi uutta huvinäytelmää: P. Hannikaisen 4-näytöksinenLapsuuden ystävätja Tyko Hagmanin suomentama Poly HenrioninSuuria vieraita(Grosse Gäste) ja niiden välissäNoita-ampujan2:sen näytöksen ensi kuvaelma, joka oli varta vasten harjotettu.
Tämän jälkeen alkoi lauluosasto harjottaaTrubaduria, jota vastoin puheosasto matkusti Pietariin, johon sitä nyt on seurattava.
Marraskuun lopulla Vilho oli käynytPietarissavalmistamassa teatterin tuloa sinne. Rovasti Johannes Öhqvistissä hän sai hartaan neuvojan ja vuokrattuaan "Palmu" klubin salin hän luopui aikeestaan hankkia kannatusta, sillä Öhqvistin mielestä se olisi alentanut teatterin arvoa Pietarin suomalaisen väestön silmissä, joka varmaan mitä lämpimimmin vastaanottaisi näyttelijäseurueen. Tämä arvelu näyttäytyikin oikeaksi. Seurueen saapuessa asemalle oli siellä hevoset tilattuina ja jäsenet vietiin niinikään valmiiksi tilattuihin kortteereihin. Ja, mikä oli sitäkin parempi, jo ensi iltana 6/12 tulvasi teatteriin niin paljo väkeä, että "satoja palasi kotiin saamatta tilaa". Ohjelma oli: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Laululintunen — siis tuo sama, jolla monesti ennenkin oli alotettu. Kaksi edellistä kappaletta meni erittäin hyvin, mutta huono pianonsoittaja hutiloi vähän laulunäytelmän loppupuolella, mikä kumminkaan ei estänyt Lydia Lagusta miellyttämästä kuulijoita. Vilho, Korhonen ("joka näytteli, vaikka hän oli kovin sairas"), rva Aspegren ja nti Lagus huudettiin esiin ja lopuksi kaikki. "Arvaappas", Vilho huudahti kirjeessään Bergbomille, "vaikuttaako lämmin vastaanotto hyvin näyttelijöihin!" U. S:lle kirjoitti joku pietarilainen samasta näytännöstä:
"Suorin tie paras huvitti kovasti kuulijoita, hrat Kallio ja Korhonen sekä nti Savolainen tekivät tehtävänsä oivallisesti. Laululintusessa kuulimme ensi kerran suureksi ihastukseksemme kunnon Suomen neidin laulua, jota ei moni täkäläinen aavistanutkaan. Esiinhuutoa ja käsientaputusta kesti muutamia minuutteja. — Hiukan oudolta kuuluu tuokin, kun ennen näytännön alkua ei kuulunut tuskin yhtään suomen puhetta ensimäisillä tuoliriveillä, mutta jälestä tuntuivat kaikki ikäänkuin suomalaisilta(!)."
Tulot ensi näytännöstä nousivat 260 ruplaan ja koko ajalta laskettuna tuottivat näytännöt, 8 luvultaan, n. 200 ruplaa s.o. 670 mk puhdasta rahaa illalta (päiväkustannukset tekivät noin 40 r. illasta). Viipurissa oli 17 näytäntöä tuottanut keskimäärin 380 ja Haminassa 6 näytäntöä 385 mk illalta.
Toisen näytännön jälkeen (Laululintunen, Ämmän toruja ja Lemmenjuoma) Vilho oli vielä tyytyväisempi. "Suomalaisella teatterilla ei vielä ole ollut niin innollista ja ystävällistä yleisöä kuin nykyään." Huone aivan ahdettu — tulot 290 ruplaa — ja kuitenkin suuret laumat palasivat pääsemättä sisään. Riemastuskin oli suurempi kuin ensi iltana ja suuriakin vieraita oli ollut saapuvilla ja ilmoittaneet tyytyväisyytensä. Lydia Lagus sai kauniin kukkakiehkuran ja siihen kätkettyinä kultaiset hohtokiviset korvarenkaat ja rintakoristeen. Viimeisen kerran laulajatar esiintyi 12/12, jolloin ohjelmana oli Kalatyttö, Kuinka anopeista päästään, Hääilta ja Kihlaus. Kolmannessa kappaleessa täytyi Lydia Laguksen ja Himbergin toistaa joka laulu — niin oli yleisö mielissään. Samana päivänä näyttelijät olivat kutsutut päivällisille Öhqvistin luokse, jossa teatterin tulevaisuuden malja juotiin samppanjassa. Siellä oli arveltu, että teatteri voisi olla Pietarissa vähintäin kolme kuukautta vuosittain! — Lydia Lagus erosi seurueesta 13/12 ja lähti insinööri O. Bergbomin suojissa ensimäiselle opintomatkalleen, Wieniin.
Tämän jälkeen annettiin vielä viisi näytäntöä: Viuluniekka kaksi kertaa, 16/12 ja 25/12, jälkimäinen suomalaisen ja virolaisen seurakunnan turvattomien lasten hyväksi; Marianne 23/12 sekä vihdoin kaksi ohjelmaa, joissa kummassakin oli neljä pikku kappaletta 20/12 ja 27/12. Bergbom oli määrännyt Th. Banvillen Gringoiren harjotettavaksi ja näyteltäväksi, mutta pitkät välit ja muut pietarilaiset olosuhteet pakottivat Vilhon rajoittamaan harjotukset kaikkein välttämättömimpään. Viimeisissä näytännöissä jouluviikolla oli vähemmän väkeä kuin edellisissä, mutta sittekin tuli yleisön suosio huomattavasti näkyviin. Nti Heerman sai näet kauniin emaljoidun kultakellon ja nti Tötterman kultaiset korvarenkaat ja rintakoristeen, sekä rva Aspegren helmillä koristetun kultasormuksen. Seurue saattoi siis palata kotimaahan tyytyväisenä käyntiinsä rajan toisella puolella. Se tapahtui vuoden viime päivinä, ja matka suunnattiin suoraan Turkuun, minne oopperaosastokin oli vähän myöhemmin saapuva. — Kääntykäämme jälleen sen puoleen.
Trubadurin harjotuksiin ei ollut paljo aikaa käytettävänä, sillä joulu lähestyi jaViipurissaei aiottu viipyä kauemmin kuin vuoden loppuun. Ensimäinen näytäntö tapahtui Bergbomin ollessa saapuvilla 19/12 ja toinen 21/12. Totta kyllä oli erinäisiä numeroita jätetty pois ja esityksessä huomattiin paikottain että kiirettä oli pidetty, mutta siitä huolimatta oli menestys varsin tyydyttävä. W. T:ltä saivat tunnustuksia ei ainoastaan Emmy Strömer — Leonora ja Sofie Strömer — Azucena, vaan myöskin Ericsson — Manrico, Achté — Luna ja Bergholm — Fernando. Ensin mainittu sai sitä paitse ensimäisessä näytännössä vastaanottaa erikoisesti pätevän todistuksen siitä ihailusta ja kunnioituksesta, jonka hänen taiteensa oli synnyttänyt yleisössä. Erään kukkakimpun ohella annettiin hänelle yksi 500 Thalerin obligatsioni (lähes 2,000 mk.).
Vietettyään joulunaaton Strömer-neitien luona, joita nyt niinkuin koko ooppera-aikana heidän äitinsä seurasi, ja koko toisen joulupäivän rovasti Forsténin perheessä (nti Anna Forstén oli ollut Strömer-neitien ystävällinen opas ja avustaja vieraalla paikkakunnalla), lauluosasto antoi vielä 30/12 yhden näytännön, jossa esitettiin Trubaduri (II ja IV) sekä Noita-ampuja (II. 1). Varsinainen hyvästijättö oli kumminkin 2/1 toimeenpantu konsertti seurahuoneen salissa, jonka aiheutti viipurilaisten usein lausuma toivomus saada kuulla taiteilijain laulavan tässä kaupungin parhaimmassa musiikkihuoneessa. Ohjelma oli pääosissa kokoonpantu laulunumeroista, jotka oopperanäytännöissä olivat herättäneet enimmin suosiota. Säestäjänä avusti Richard Faltin, joka näinä päivinä oleskeli Viipurissa.
Seuraavana päivänä lähdettiin Turun matkalle, aavistamatta mitä seikkailuja oli tulossa. Hämeenlinnaan asti meni kaikki hyvin, sillä sinne päästiin rautatietä; mutta siitä alkaen oli palattava alkuperäisemmälle kulttuurikannalle, toisin sanoen oli matkustettava kyytihevosilla. Matkatoverit jakaantuivat kahteen Helsingistä lähetettyyn kuomirekeen, niin että toisessa istuivat Strömer-neidit baritoni ajajana ja toisessa rva Strömer basson ja tenorin seurassa; tavarat ladottiin kolmanteen rekeen. Alussa sujui matka mainiosti, mutta mitä etemmäs tultiin sitä huonompi oli keli. Jos olisi ollut lunta, olisi voitu yölläkin matkustaa ja pian olla perillä, mutta mitä tehdä kun reet eivät luistaneet, oliko jäätävä majataloon odottamaan lunta, vai jatkettava kurjilla maalaisrattailla? Silloin Achté ehdotti, että seurue poikkeaisi noin peninkuorman päässä valtamaantieltä olevaan Kiikkalan pappilaan, hänen lankonsa ja sisarensa kirkkoherra Oskar Grönholmin luokse. Olisihan keliä odottaessa mukavampi oleskella pappilassa, jonka vieraanvaraisuudesta hän meni takaukseen. Toiset suostuivat mielellään ja niin poikettiin Kiikkalaan päin. Mutta ennen kuin sinne saavuttiin, oli myöhäinen ilta käsissä. Oli pimeä kuin säkissä, sillä tähtiäkään ei näkynyt ja tie oli paljas. Achté ajoi muitten edellä ja eteenpäin liikuttiin askel askeleelta, siksi kunnes yhtäkkiä kuului voimakas hämmästyksen huuto baritonin suusta; reki seisoi kuin naulattu ja hevoset loittonivat tasaista astuntaa. Hevosten kiskoessa raskasta rekeä hiekassa olivat valjaat jotenkin irtaantuneet siitä. Ilman muuta valaistusta kuin mitä hetkisen palavat tulitikut antoivat, oli siinä kova edessä ennen kuin hevoset saatiin kiinni ja valjaat miten kuten kuntoon, niin että jälleen päästiin eteenpäin. Onneksi oltiin vain noin kilometri pappilasta kun vastoinkäyminen tapahtui ja perille sitä vihdoin tultiin — Achté puolestaan kävellen ja taluttaen hevosia.
Oudot vieraat olivat tietenkin tervetulleet, eivätkä ne jääneet sinne ainoastaan yöksi. Keliä odotettiin kokonainen viikko. Minkä tavallisuudesta eroavan sävyn elämä pappilassa sai oopperaseurueen kautta, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Loppiaispäivänä oli kutsut ja silloin kuuluu tanssitunkin, mutta sitä kummempi oli että Lucian ja Trubadurin intohimoiset sävelmät kaikuivat suomalaisen pappilan rauhaisissa huoneissa. Lunta vaan ei satanut, ja lopultakin täytyi ajatella lähtöä. Turvattiin kesä-ajoneuvoihin ja eteenpäin kuljettiin, joskaan ei seikkailuitta. Olihan kyllä uhkaava tapaus se, kun rva Strömer tenorin ja basson kanssa pimeässä ajoi kumoon, mutta onneksi säilyivät jäsenet ehjinä, ja viimein koko seurue terveenä, äänet heleinä ja muuten hyvällä tuulella ajoi Turun seurahuoneen pihalle. Siellä Bergbom riemuisesti vastaanotti heidät avoimin sylin. Eikä ihme että hän oli iloinen, sillä oopperaseurueen häviämisestä tietymättömiin oli jo sanomissakin puhuttu!
Tässä vuodenvaihteella on taas vähä huomiota suotava henkilöille, jotka piilevät teatterin toimen takana. Sentähden otamme seuraavat rivit eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä Florellille (18/1):
"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti päätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä päivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä siellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja esiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä Lemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä näyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä Flotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin jälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse]. — — Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin Pietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä olon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on onnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse ollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén kanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. — Kolmas ooppera täällä on oleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä näyteltäväksi. — Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin alkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. — On lystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee, huudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja kelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa, oli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin olivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt alaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta, kuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat ajaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt että päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia korkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat mielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut häntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja hänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka saadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt, Pinello y.m., mutta ei niistä yksikään ole Kiseleffin vertainen. Muistaako Maisteri, kuinka epäkohteliaasti ukko Cygnaeus tuupattiin pois? 'Kaikki on maksettava', on tapa sanoa. — Ukko Cygnaeus on ihmeen reipas; uuden vuoden päivänä aamupuolella me ynnä melkoinen joukko suuren teatterin nuoria daameja olimme kutsutut hänen luokseen kahville, suklaalle y.m. Ei voinut ollenkaan huomata, että hän oli ollut niin sairas kuin oli muutamia vuosia sitten. — — Mitä kuuluu Idasta [Basilier]? Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää Tukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän viipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin otettaisiin Mignon[28] esitettäväksi — hän, Strömer ja Duncker yhdessä." — —