Tämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset kohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen mitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle sama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä tuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa avustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun sieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä uuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa henkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa toivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen soittokunnan aikaansaamista varten. — Samoissa kirjeissä Achté sanoo Emmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli L. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt perustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi. "Saatuani kuulla tämän", Achté kirjoittaa, "pyysin hänen kerta kaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös näytti olevan taipuvainen." Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin kansallisen oopperamme tähdeksi.
Keskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto matkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä, Korhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen mainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, "vaikka hän oli kovin sairas". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen näyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain oli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa olikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus tapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella kirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle seuraavat muistosanat:
— "Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle näyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää silmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on tuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen oli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan uralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja näyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti toivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan suomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen teatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia (Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää, räätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä Sipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän myötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen, hänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa kaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden tai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin itseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. — Korhosella oli kauniita kirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus pakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia teoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että tämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt tyydyttävän muodon — tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan lupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin ohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2:ssa näytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa pitivät".[29]
Kertoessamme Suomalaisen teatterin Turussa olosta, voimme nojata E. Nervanderin arvosteluihin, joka 1873 v:n lopulla oli sinne muuttanut ruvetakseen uuden lehden, Åbo Postenin, toimittajaksi. Hänen kirjoituksissaan kohtaamme sekä asiantuntemusta että myötätuntoista ymmärtämystä, mikä ansaitsee sitä enemmän mainitsemista kuin tavallista oli että toista tai toista puuttui.
Puheosaston näytännöt alkoivat 2/1. Yleisö, joka sinä iltana oli tullut katsomaan Viuluniekkaa, ei riittänyt täyttämään teatteria, mutta silti se lämpimästi tervehti kansallista taidelaitosta. "Ylipäätään tuntui siltä, että suomalainen näyttämö meidänkin paikkakunnallamme puhui kotimaan kieltä yleisölle, joka täysin oivalsi onnen ja kunnian että maallamme on kansallinen teatteri." Enimmät suosionosotukset sai Lundahl, jonka "sympaattinen, taiteellisesti harkittu esitys ensi hetkestä kiinnitti yleisön huomion".
Sitten seurasi kolmen viikon aikana näytäntö näytäntöä, joissa tuntemamme ohjelmisto esitettiin. Kymmenestä ensimäisestä näytännöstä olivat tulot keskimäärin 578 mk, mutta nousivat Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) 916 markkaan. Silloin olivat piletit loppuun myydyt ja yleisö "hienoa". Syynä oli paitse päivän merkitystä se, että ntiAura Avellan[30] silloin esiintyi ensi kerran: Ohjelma oli: Saaristossa, Sotavanhuksen joulu ja Lemmenjuoma, jossa viimemainitussa kappaleessa 18-vuotias vasta-alkaja astui näyttämölle. Ja debyytti "muodostui miellyttäväksi yllätykseksi". Reipas, viehättävä laulajatar ja näyttelijätär valloitti kohta yleisön ja huudettiin esiin kaksi kertaa. Ohjelman ensi näytelmää arvosteltiin vähemmän suosiollisesti; Nervanderin mielestä esityksessä ei ollut tarpeeksi historiallista ajanväriä ynnä siihen kuuluvaa suloa ja siroutta. Mitä nti Avellaniin tulee, arvosteltiin häntä seikkaperäisemmin, kun hän oli laulanut Laululintusessakin. Hänellä on, sanoo Å. P., "raikas ja miellyttävä ja jotenkin harjotettu ääni ja jatkettuaan opintojaan hän toivottavasti on saava kunnioitetun sijan operetin alalla. Nti Avellan osaa jo sangen vapaasti liikkua näyttämöllä ja lausuu sanottavansa puhtaasti ja ilmehikkäästi, joskin liian nopeasti". — Maria Tudor näyteltiin 16/1 ja nti Heermanista sanotaan, että "hänen käsityksensä oli selvä ja varma ja että näytteleminen oli odottamattoman voimakas". Muutoin tietysti rva Aspegren täälläkin tunnustetaan ensimäiseksi naisten rivissä, samoin kuin Lundahl miesnäyttelijäin. Muista mainitaan ensi kerran Benj. Leino, hän oli, Å. P:n mukaan, muita parempi huvinäytelmässä Suuria vieraita. —
Saavuttuaan Turkuun oopperaosasto oli alkanut ahkerasti harjottaa Trubaduria. Köörit olivat näet täydennettävät paikkakunnallisilla lauluvoimilla ja koko ooppera saatava käymään uuden orkesterin kanssa, jonka johtaja oli ruotsalainen professori O. Byström. Noin puolentoista viikon päästä 23/1 oli ensi näytäntö. Esitys oli silloin vielä raskaanlainen ja lennoton, mikä ei estänyt yleisöä suomasta vilkkaita suosionosotuksia esiintyville ja esiinhuutamasta Bergbomia, mutta jo toisella kerralla myönnettiin siinä olevan eloisuutta ja reippautta, loistoa ja varmuutta, jotka ansiopuolet sitten kasvamistaan kasvaen tuottivat sävelteokselle sille ominaisen, kauniin, etelämaisen hohteen. Niin sanoo Nervander, joka, kun ooppera oli näytelty viisi kertaa, laajasti eritteli esitystä. Trubaduri annettiin näet paitse mainittuna päivänä 25/1 ja 27/1 sekä 6/2, 8/2 ja 12/2. Arvostelusta, jossa ensi kerran huomautetaan samoista loistokohdista, jotka myöhemmin Helsingissäkin herättivät ihastusta, teemme seuraavat otteet:
(Mainittuaan missä kukin oopperaosaston laulajakyvyistä oli saanut musikaalisen kasvatuksensa, arvostelija jatkaa:) "Joskin, niinkuin edellisestä näkyy, Suomen ensimäisellä lyyrillisellä näyttämöllä ei puhtaasti dramaattiseen puoleen nähden ole ollut varsinaista pohjaa, on sillä kumminkin musikaalisessa suhteessa sangen otollisia edellytyksiä ansiokkaaseen toimintaan. Kaikissa tapauksissa on meillä, kiitos olkoon useille edullisille asianhaaroille, joihin etupäässä luemme näiden taiteilijain sivistyksen, ollut ilo nähdä, että nuori laulunäyttämömme jo kykenee aikaansaamaan kaikissa suhteissa esiintymiskelpoisen kokonaisuuden. Että äärettömän paljo voisi dramaattisessa suhteessa olla parempaa, sitä ei kenkään tahtonut kieltää, mutta todellisesti sietämättömiä liiotteluja ja puutteita ei suinkaan nähdä näiden vasta-alkajain esiintymisessä näyttämöllä. Päinvastoin voivat useat näistä taiteilijoista näyttämölliseenkin esitykseen nähden tyydyttää hyvin suuria vaatimuksia."
"Kun luo katsauksen niihin sattumuksiin, jotka niin merkillisellä tavalla ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen teatterin syntyyn, niin näyttää varsinkin laulunäyttämö olleen suotuisan kohtalon vaalima. Eikä ole vähimmin merkillistä, että joitakuita vuosia ennen tämän oopperan alkua nuori tyttö Pohjan periltä, mitä rikkaimpien lahjojen omistaja, lähtee tuonne maailman pääkaupunkiin parahimman opettajan johdolla antautuakseen laulajattareksi. Kun hän sitten palaa kotimaahansa, suomalainen ooppera ensi hetkestä tervehtii hänessä primadonnaansa, ja ilolla ja ylpeydellä myöntävät kaikki oopperan loistavan menestyksen etupäässä olevan Emmy Strömerin ansion. Laulajatar on tähän saakka oikeastaan esiintynyt vain kahdessa roolissa, nimittäin Leonorana Trubadurissa ja Luciana samannimisessä oopperassa. Ne laakerit, jotka hän on niittänyt näiden osien vastustamattoman ihastuttavalla ja jalolla esittämisellä, tulevat aina Suomalaisen teatterin historiassa säilyttämään muiston sen ensimäisestä, sielukkaasta laulajattaresta, Emmy Strömeristä."
"Siinä tavassa, millä nti Strömer esittää Leonoraa, havaitaan joka hetkessä sama hieno ja sama, kehittynyttä makua ilmaiseva ranskalainen käsitys, joka on vallalla Parisin oopperanäyttämöllä. Siihen tulee suomalaisessa laulajattaressa kaikessa yksinkertaisuudessaan syvä ja lämmin tunne. Yksityisissä kohdissa hän yllättää niin sanoaksemme italialaisklassilliseen suurtyyliin kehitetyllä odottamattoman voimakkaalla esityksellä: muistutamme ainoastaan kuinka mahtavasti, sydäntä kouristavasti ja dramaattisesti hän tulkitsee sanat: 'Kun sydämeni saat — se kylmä on jo', sekä erinäisistä kohdista misererekohtauksessa, ennen kaikkea laulusta: 'Se tuntuvi niinkuin' j.n.e."
"Mitä puhtaimmaksi helmeksi, joka todellakaan ei tummenisi monen maailmankuulun laulajattaren kruunussa, on nti Strömer laulullaan luonut Leonoran viimeiset sävelet. On jotakin hurmaavan ylevää siinä yksinkertaisessa tavassa, millä hän laulaa sanat:
"'Käynsulle… ennen kuolemaan…Kuin hälle … elämään.'
"Leonoran osan alkupuolen, johon m.m. kuuluu loistava aaria ensimäisessä näytöksessä, laulaa nti Strömer suloisesti ja hienosti, mutta ilman sitä voimallista hehkua, joka kenties olisi siinä paikallaan. Tuntuu siltä kuin laulajattaressa oikea innostus nousisi vasta oopperan intohimoisimmissa kohtauksissa. Niinikään lisättäköön että laulajattarella ei näy olevan taipumusta koristelemaan suuria aarioitansa, jonka tähden ne näyttävät vähemmän loistavilta kuin ehkä on odotettu. Kumminkin esiintyy hänen kaunis, puhdas ja oivallisesti kehitetty sopranonsa erinomaisesti näissä bravuurikohdissakin."
"Itse näytteleminenkin osottaa lukuisissa yksityiskohdissa kuinka hänellä on dramaattisia lahjoja ja kuinka hän älykkäästi on tutkinut parhaimpia ulkomaalaisia esikuvia.[31] Erinomainen luontainen aisti saa hänet liikkumaan näyttämöllä vapaasti ja varmasti niinkuin tavallisesti vain vuosien kuluessa opitaan. Kasvojen ilmeeseen nähden haluaisimme tehdä muistutuksen, joka ei koske yksistään nti Strömeriä, vaan useampia Parisin laulajattaria Adelina Pattista alkaen. Tarkoitamme sitä hienoa hymyn piirrettä, joka kenties liian harvoin haihtuu laulajattaren kasvoilta. Tuossa hymyssä on paljo suloa ja naisellisuutta, mutta pohjoismaisesta yleisöstä se tuntuu ehkä vähän vieraalta, varsinkin jos näyttelijätär käyttää sitä tuhlaavaisesti." — —
"Nti S. Strömerin tapa esittää Azucenan voimia vaativaa roolia on hyvin ansiokas ja on herättänyt vilkasta suosiota. Osa on erittäin sopiva nuoren laulajattaren voimakkaalle, komealle altto-äänelle. Sitä paitse on hänen esityksessään aitodraamallinen sävy, muistutamme vain odottamattoman onnellisesta tavasta, jolla hän laulaa resitatiivin toisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Azucenan vangitsemiskohtauksen jälkeen kolmannessa näytöksessä on nti S. Strömer joka kerta huudettu esiin. Yhteiskohdissa hän erinomaisella tavalla myötävaikuttaa menestykseen, ja parhaimpiin senlaatuisiin numeroihin luemme aivan oivallisesti lauletun kolminlaulun Leonoran, Azucenan ja Manricon välillä kolmannessa sekä kaksinlaulun kahden viimemainitun välillä toisessa näytöksessä. Kun nti S. Strömer tässä roolissa kieltämättä on näyttänyt omistavansa draamallisia lahjoja, olisi syytä pitää huolta todenmukaisemmasta naamioituksesta nyt uskomattoman nuorelle Azucenalle."
"Hra Ericsson on oppinut Manricon osan vaikealla ja hänelle vieraalla suomenkielellä. Hän on niin onnistunut, että lausumisesta usein tuskin tuntee ulkomaalaisen. Siihen nähden hra Ericsson ansaitsee erityisen kiitoslauseen musikaalisestikin varsin kauniista tavasta, millä hän laulaa romansin 'Jos taistelussa muistelen' kolmannen näytöksen jälkimäisessä kuvaelmassa. Sama tunnustus tulee hänelle kauttaaltaan huolellisesta lausumisesta sekä taitavuudesta millä hän seuraa myötänäyttelijöitä. Ääni on voimakas ja heleä, vaikkei vielä täysin kehittynyt. Taiteilijan nuoruus näyttäytyy levottomuudessa taikka kiireessä millä hän laulaa. — —"
"Hra Achté on mielestämme oikein ja taitavasti välttänyt liiottelun, joka niin usein vaivaa vasta-alkajaa. Hän esiintyy levollisesti ja yksinkertaisesti, hänellä ei ole monta liikettä ja hän käyttää niitä harvoin, mutta aina oikein ja hätäilemättä. Joskin intohimoisen kreivi Lunan kuva sen kautta tulee jotenkin hervottomaksi ja näytteleminen supistuu kaikkein vähimpään, niin on mielellään moittimatta sitä, kun häiriintymättä liiallisuuksista saa nauttia hra Achtén miehekkäästä, kauniista baritonista ja tukevan musikaalisen sivistyksen leimaamasta esityksestä. Todella etevästi hra Achté laulaa suuren resitatiivin ja aarian, joka alkaa toisen näytöksen jälkimäisen kuvaelman; mutta ensimäisenkin resitatiivin suoritus ansaitsee erikoista mainitsemista. Kenties olisi suotavaa, että hra Achté puhtaasti kielellisessä suhteessa enemmän huolehtisi lausunnosta, joka yksityisissä, varsinkin lyhemmissä lauseissa tuntuu hieman jokapäiväiseltä."
Hra Bergholm esittää nuhteettomasti Fernandon verraten vähäpätöisen osan. Hänen kaunis bassoäänensä ei ole ollut herättämättä huomiota. — [Lopuksi puhutaan kööreistä, jotka Turussa olivat heikoin puoli oopperaa. Avustajista oli puute ja harjotusaika oli ollut lyhyt].
Trubadurin jälkeen ruvettiin valmistamaan Luciaa ja voimme sillä aikaa palata puheosastoon. — Oopperanäytäntöjen välillä oli ollut kolme puhenäytäntöä: Päivölä 30/1, Jeppe Niilonpoika ja Lemmenjuoma 1/2 sekä Bartholdus Simonis ja Laululintunen 3/2. Tuli sitten Runebergin 71 syntymäpäivä ja silloin puhe- ja lauluosasto yhdessä suorittivat seuraavan tunnelmallisen juhlaohjelman: Pilven veikko; Noita-ampuja (II. 1); Rouget de Lisle; Torpan tyttö, F. v. Schantzin säveltämänä; sekä "Taistelumme päiviltä". Edellisessä näitä loppukuvaelmia oli Emmy Strömer Torpan tyttönä ja Sofie Strömer hänen äitinänsä, jälkimäisessä nähtiin runouden nuori haltia seisovan Runebergin seppelöidyn rintakuvan vieressä ja viittaavan talvimaisemaan, missä esiintyi sarja Vänrikin tarinain henkilöitä: Munter nuotiotulella, Lotta Svärd, N:o 15 Stolt, Pilven veikko, Luutnantti Zidén, Vilhelm von Schwerin, Sotilaspoika ja Hurtti ukko. Kuvaelmassa myötävaikutti joukko kaupungin naisia ja herroja ja oli se Nervanderin järjestämä. Emmy Strömerin sydäntä kouristava laulu Torpan tyttönä ja suuri runoilijan ylistyskuvaelma sai tunnelman korkeimmilleen, ja juhla päättyi Maamme-lauluun.
Luulisi kaikkien olleen tyytyväisiä siihen tapaan, jolla Suomalainen teatteri oli viettänyt kansallista merkkipäivää, mutta seuraavana aamuna paikkakunnan pää-äänenkannattaja, Å. U, näytti että oli niitä tyytymättömiäkin, se kun silmittömällä hyökkäyksellä palkitsi kotimaista näyttämöä edellisen illan juhlasta.
"Säädytöntä, joskin 'tshudilaiselle itsetunnolle' kuvaavaa", lehti lausuu, "oli että tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa suurta runoilijaa, joka ruotsinkielellä on niin oivallisesti kuvannut maamme kansallista elämää ja omituisuuksia, hänen omista runoistaan otetuissa laulukappaleissa ei käytetty runoilijan omaa kieltä — ruotsia — vaan mieluummin kehnoja suomennoksia, vaikka kaikki täkäläisellä näyttämöllä esiintyvät tuskin vielä ovat voineet unohtaa ruotsalaista äidinkieltään." — Marseljeesi (Rouget de Lisle näytelmässä), huomautetaan lisäksi, oli laulettu ranskankielellä (joskin puutteellisella!), mutta Runebergin laulut suomeksi!
Olemme maininneet tämän yhtenä esimerkkinä useista samanlaatuisista, kuinka puoluehenki oli (ja on) omansa supistamaan arvostelukykyä. Se tosiasia, että suomalainen osa kansaamme — jota Suomalainen teatteri edusti näyttämöllisen taiteen alalla — on ottanut innostunein mielin laulaakseen Runebergin runoja omalla kielellään, on tietysti mitä suorin tunnustus hänen suuruudestaan, silläjolleiniin olisi tapahtunut, vaan hänen vaikutuksensa rajoittuisi yksistään maamme ruotsinkielisiin, niin hän ei suinkaan olisi Suomen kansallisrunoilija.
Noita-ampuja (II. 1) annettiin vielä kaksi kertaa, 12/2 Bartholdus Simonis näytelmän jälkikappaleena sekä 15/2 Riita-asian ja Kihlauksen kanssa. Sitte näyteltiin 16/2 Työväen elämästä kahden viimeksi mainitun pikku kappaleen mukana, joista jälkimäinen, Kihlaus, Turussakin vastaanotettiin yhtä suosiollisesti kuin muualla. Viimeinen puhenäytäntö oli 25/2, jolloin ensi kerran esitettiin A. Oksasen suomentama Schillerin, näyttämölliseen vaikutukseen katsoen erinomainen nuoruuden tragediaKavaluus ja rakkaus. Tämä murhenäytelmä — ensimäinen minkä teatteri otti niin sanoaksemme itsenäisesti esittääkseen — menestyi melko hyvin, vaikka se pituudellaan pani yleisön mielenkiinnon koetukselle. Näytäntö alkoi näet klo 6,30 ja päättyi 12,15 yöllä! Pääosien esittäjät huudettiin esiin ja rva Lundahl[32] (lady Milford) mainitaan erittäin.
Lucia meni ensi kerran 18/2, ja näytäntö oli "yhtämittainen voitto Emmy Strömerille sekä kunniapäivä Suomalaiselle näyttämölle". — "Esitys oli kauttaaltaan taiteen leimaama, ja lakkaamattomat suosionosotukset ja kukkien heittäminen laulajattarelle todistivat ihastusta, jonka vertaista harvoin on nähty paikkakunnalla ja joka sai aavistamaan mikä myrskyinen menestys Lucialla on oleva Helsingissä." Sen jälkeen annettiin ooppera vielä 20/2 ja 22/2; 27/2 oli jäähyväisnäytäntö, jossa esitettiin Lucia, jättämällä pois erinäisiä numeroita, ja täytteeksi Trubadurin misererekohtaus. Laulajien esitys, sanoo Å. P., oli sinä iltana erittäin ansiokas. Achtén ääni oli parhaimmillaan, Bergholm lauloi Raimondin suuren aarian toisessa näytöksessä erinomaisesti ja hänet palkittiin myrskyisellä esiinhuudolla, ja Emmy Strömer voitti itsensä ja oli koko illan yleisön riemastuneen ihailun esineenä. Lucian suuren loppukohtauksen jälkeen, jonka nti Strömer tulkitsi sanomattoman kauniisti, sai laulajatar ilmaisuna yleisön lämpimästä myötätuntoisuudesta vastaanottaa 2,800 markan osotuksen. Näytännön loputtua nousi ihastuksen myrsky, jonka laatuista Turun teatterissa tuskin oli nähty. Yhtämittaisten suosionosotusten kaikuessa huudettiin useat kerrat esiin sekä ne taiteilijat, jotka tänä iltana olivat esiintyneet, että koko nuori suomalainen seurue, ja teatterista lähdettiin vasta sitten kun yleisön ehdoton suosikki nti Emmy Strömer yksin oli astunut näyttämölle vastaanottamaan mitä sydämellisimmän kunnianosotuksen. "Suomalainen teatteri ja [Turun] yleisö tuntevat tästä lähtien toisensa ja iloisella toivolla katsotaan sitä aikaa kohti, jolloin tämä näyttämö on palaava paikkakunnallemme."
Tämä Suomalaisen teatterin ensimäinen käynti Turussa oli onnellisempi kuin yksikään seuraava, niin varsinkin oopperaan nähden. Näyttää siltä kuin etenkin hienommalle turkulaiselle yleisölle vieras suomalaiskansallinen innostus silloin olisi sielläkin lämmittänyt sydämiä. Kun myöhemmin vastatuuli Helsingissä alkoi, oltiin Turussa liian valmiita asettumaan sen mukaan. Tällä ensi kerralla nousivat tulot 25:stä näytännöstä 19,420:30 markkaan, joka tekee 776 illalta; Helsingissä, johon nyt muutettiin, oli keskimääräinen tulo vain 5 markkaa suurempi.
Niistä ystävistä, jotka nyt ja vastedeskin Turussa väsymättömästi avustivat teatteria, mainittakoon maisteri A. Malmgren, sama mies joka teatterin alkaessa tointaan Porissa oli uhrautuvaisesti suonut sille apuansa, ja neitiBetty Elfving, joka, niinkuin myöhemmin tulemme näkemään, kieltämättä oli Bergbom-sisarusten uskollisin liittolainen Auran rannalla. Runsaimpia ja mieltäkiinnittävimpiä lähteitä, mitä meillä on käytettävänä ollut, ovat Emilien lukuisat kirjeet tälle uskotulle ystävälle. Ainoastaan omalle veljelleen hän yhtä vilpittömästi on avannut sydämensä ja kertonut iloista ja suruista, myötä- ja vastoinkäymisistä, joita teatteri tuotti. Näistä kirjeistä näkyy myös kuinka harras nti Elfving oli edistämään ystäviensä elämäntyötä, se oli hänelle ei ainoastaan ylipäätään tärkeä kansallinen yritys vaan sydämen asia.
Samoin kuin muuallakin esiintyiHelsingissäkinpuheosasto ensin, sillä lauluosastolla oli aina köörien ja orkesterin tähden pitempiä valmistuksia tarpeen. Ensi vuonna oli alotettu pikku kappaleilla, nyt annettiin ensiksi 3/3 Marianne ja toiseksi 5/3 Kavaluus ja rakkaus. Edellisestä illasta sanotaan, että seuruetta tervehdittiin ilolla ja että näyttelijät olivat niin edistyneet, että voivat kunnialla suorittaa vaikeampiakin tehtäviä: varsinkin rva Aspegren osotti kiitosta ansaitsevaa dramaattista voimaa, mutta myöskin rva Lundahlin ja Aspegrenin esitykset olivat tunnustuksen arvoisia. Jälkimäinen ilta tuotti yleisölle oikean yllätyksen. Sekä käsitykseen että näyttelemiseen nähden esitys voitti kaikki odotukset, ja vaikka näytäntö kesti klo 11:een (näytelmää oli paljo lyhennetty Turussa tapahtuneen ensi näytännön jälkeen), katsojain mielenkiinto ja jännitys pysyivät loppuun asti, jolloin yleisö lämpimästi ilmaisi mielihyvänsä. "Jos tahdotaan nähdä mihin teatteri kykenee, nähtäköön sen esittävän Kavaluutta ja rakkautta."
Seikkaperäisessä arvostelussa lisätään, että jos luetaan pois burleskimainen komedia, farssi, ja kappaleet, joissa kuvataan koomillisia maalaistyyppejä, niin ei mitään ole esitetty "niin tyydyttävästi ja hyvin kuin Schillerin Kavaluus ja rakkaus, ei mitään joka olisi herättänyt enemmän yleistä mielenkiintoa". Rva Lundahl suoritti osansa ei ainoastaan hyvällä aistilla, vaan myöskin dramaattisella totuudella kyeten ilmaisemaan lady Milfordin äkkiä vaihtelevat mielenliikutukset. Näyttelijätär antoi enemmän kuin häneltä osattiin pyytää. Vähemmän odottamatonta oli että rva Aspegren hyvästi näytteli Louise Milleriä. Vilho esitti oikein ja taitavasti vivahdutetun kuvan konnamaisesta Wurmista ja vältti menestyksellisesti liiottelua. Lundahl presidentti von Walterina ansaitsi niinikään tunnustusta, joskin valtiomiehen olisi tullut liikkua vapaammin ja sirommin sekä olla vähemmän yksitoikkoisen ankara ja synkkä kasvojen eleiltään. Aspegren oli sangen onnistunut narrimaisena hovimarsalkkana ja näyttäytyi pystyvänsä hienompaankin koomillisuuteen. Himberg Ferdinandina oli hänkin aika tyydyttävä, vaikka hänen lausumisessaan havaittiin teeskentelyä. Hänessä oli lämpöä ja kiihkoisissa kohtauksissa draamallisuutta, joka on sitä mieluummin merkittävä kun tämä näyttelijä usein hutiloi vähemmissä tehtävissä. Kallion ukko Miller oli hyvänlainen hiljaisemmissa kohtauksissa, mutta traagillisissa hän ei osunut oikeaan. Yhteisnäytteleminenkin oli ylipäätään hyvä.
Puheosaston kolmas ohjelma: Rouget de Lisle, Lemmenjuoma ja Remusen kotiripitykset (Ämmän torujen uusi nimi) annettiin 10/3 ja esiintyi silloin nti Aura Avellan keskimäisessä kappaleessa yhtä onnellisesti Helsingin yleisön edessä kuin ennen Turussa. Nuori laulajatar niitti miellyttävällä ja kirkkaalla äänellä esittämänsä laulun palkinnoksi vilkkaita kättentaputuksia.
Tällä aikaa oli Trubaduria harjotettu. Kööreihin oli kerätty mitä saatavissa oli niistä laulajista ja laulajattarista, jotka olivat olleet mukana syksyllä 1870, sekä uusia voimia, ja Richard Faltin oli koonnut soittotaiteilijoita orkesteriksi niinkuin silloin. Ensimäinen näytäntö 12/3 onnistui loistavasti.
"Näytäntö teki mitä ilahduttavimman, jopa mahtavan vaikutuksen", sanotaan Morgonbladetissa, "ja tuotti kerrassaan tavattoman nautinnon. Emme epäile lausua, että se menestys, millä Trubaduri esitettiin, oli jokaiselle yllätys. Kuulumiset Turusta ja Viipurista olivat kyllä saaneet odottamaan paljo, mutta olemme sitä mieltä että useimpain odotukset voitettiin. Kaikki pääosat suoritettiin musikaalisuuteen nähden erittäin kiitettävästi ja ilmaisivat meidän oloissamme harvinaisia äänivaroja ja soitannollista kehitystä. Ensimäinen palkinto tulee tietysti nti Emmy Strömerille, jonka draamallinen laulu tunki sydämestä sydämeen. — Ihastuneen yleisön suosionosotukset olivat voimakkaita ja innostuneita. Ja jo ensi aariansa jälkeen huudettiin nti Strömer esiin ja sitten seurasi toinen esiinhuuto toisen perästä kohdistettuna milloin nti Strömeriin milloin toisiin taiteilijoihin. — Tarpeetonta on sanoa että teatteri oli täynnä. Jo eilen aamupäivällä olivat kaikki paremmat paikat myydyt ja ainoastaan muutamia harvoja korkeimmilla riveillä tarjona niille, jotka päivällisaikana kysyivät pilettejä."
Toisessa kohdassa samaa lehteä lausutaan vielä tästä ensi-illasta:
"Se oli kotimaisen taiteen juhla, eikä ole liiallista kiitosta sanoa, että Trubadurin esitys suomalaisella näyttämöllä on korkeinta mitä siihen suuntaan tähän saakka on omin voimin aikaansaatu Suomessa. Yleisön ihastus näytti täydellisesti, että pääkaupungin taiteenystävät ovat yhtyneet niihin innostuneihin ihailijoihin, jotka nti Emmy Strömer jo on saanut Viipurissa ja Turussa. Arvosteluissa nti Strömerin konserteista Helsingissä on jo useat kerrat julkilausuttu se ajatus, että hänen lahjansa vasta näyttämöllä olisivat oikealla paikallaan. Mutta tuskin on kukaan uskaltanut odottaa, mitä nti Strömer nyt näyttää kykenevänsä. Hänen laulunsa on sen puhtaan taiteellisuuden ja jalon ilmehienouden läpitunkema, jotka ovat oikean taiteilijattaren tunnusmerkkejä. Jätän arvostelemisen arvostelijoille. Eikä tarvitsekaan olla arvostelija onnitellakseen suomalaista oopperaa nti Strömerin laatuisesta uranaukaisijasta. Eikä hän ole ainoa suomalainen laulajatar, jonka säveleitä kuulemaan kannattaa kutsua vieraskin. Ennen pitkää on se hetki tullut, jolloin Suomi uudella perusteella on ylläpitävä vanhaa nimeänsä:Laulun maa."
Toiseen näytäntöön, sunnuntaina 15/3, myytiin piletit loppuun jo lauantaina aamupäivällä; kolmas 17/3 annettiin samoin täydelle huoneelle, ja Emmy Strömer sai laakeriseppeleen ja kukkia; neljäs 19/3 oli yhtä loistava — huone täysi, vaikka rouva Essipoff ja Raab samana iltana olivat houkutelleet yliopiston juhlasaliin niin paljo kuulijoita kuin sinne mahtui — ja sen jälkeen tapaamme Morgonbladetissa pitkän kirjoituksen oopperasta, jonka alla on nimimerkkiSi.[33] Siitä tehtäköön muutamia otteita.
"Kansallinen suomalainen ooppera on nyt olemassa!" Siinä arvostelijan lähtökohta. Trubadurin esitys käy kaiken yli mitä on voitu odottaa. "Laulu on oivallista, näytteleminen osittain niinikään. Suuremmissakin oloissa kuin meidän on aivan tavallista, että oopperataiteilijat ovat hyvin heikkoja näyttelemisessä. Sentähden ei kannata puhuakaan siitä, että miespuoliset laulajat siinä kohden eivät tyydytä korkeampia vaatimuksia. Sitä vähemmän kuin he suorittivat tehtävänsä liiottelematta, yksinkertaisesti ja arvokkaasti, pyytämättä muuta kuin olla dramaattisialaulussaan. Pääansio on nti Emmy Strömerin, joka ei ainoastaan ole erinomainen laulajatar, vaan kenties yhtä suuri näyttelijätär. Draamallinen elämä hänen laulussaan on niin oleellinen, että on välttämätöntä kuulla hänen laulavan näyttämöltä, missä hänen luonteenlaatunsa pääsee vapaasti esiintymään, oikein nauttiakseen hänen laulustaan ja saadakseen siitä oikean käsityksen."
"Nti Strömer", jatketaan sitten, "osaa teknillisesti hyvin hallita rikkaita äänivarojaan, hänen äänensä on tasainen, korkeat äänet ovat merkillisen täyteläiset ja tulevat päivä päivältä pehmeämmiksi ja pyöreämmiksi; koloratuuri on sangen tyydyttävä. Mutta ken on ollut ihastumatta tuosta ylen sympaattisesta puolesta hänen sielukkaassa esityksessään? Niinsielukas— se on oikea sana. Yksityisissä huudahduksissa, joka sävelessä sielu välähtää esiin. Kuulkaa vain kuinka paljo hän voi sulkea esim. huudahtukseen: Manrico! ja mitä vaihtelevia tunteita hän ilmaisee yhä uudesti vivahduttaen tuota huudahdusta! Jos hän jo pelkällä laulullaan vetää kuulijan — jopa epämusikaalisenkin — mukaansa, miten onkaan hänen vaikutuksensa ehdoton, kun sitä tukee niin suuret dramaattiset ominaisuudet kuin esim. nti Strömerin kasvojeneleet, joiden vertaista hienoudessa ja kauneudessa harvoin näkee. — — Hyvällä aistilla nti Strömer ensi näytöksissä näyttelee hillitysti keskittääksensä voimansa draamallisesti tärkeään neljänteen näytökseen, loppukohtaukseen. Sillä hänen esityksensä kohoo kohoamistaan, kiinnittäen katsojan mieltä saa se hänet unohtamaan monet oopperan heikot kohdat, jotka meistä pohjoismaalaisista näyttävät melkein mielettömiltä. Onnistuneimpia kohtia taiteilijattaren esityksessä ovat mielestämme ensimäinen kohtaus Manricon ja Lunan kanssa, misererekohtaus, kreivin ja Leonoran kaksinlaulu tyrmän edustalla ja loppukohtaus vankilassa."
"Se, joka ennen on kuullut nti Sofie Strömerin laulavan, ei voi olla hämmästymättä kuullessaan hänet Trubadurissa — niin tavattomasti hän on edistynyt laulajattarena; mutta tuskin vähemmän hän hämmästyttää näyttelijättärenä. Azucenan osa vaatii sekä lauluun että näyttelemiseen nähden melkein yhtä paljo kuin Leonoran, mutta kumminkin hän voittaa kaikki toivomukset. Hänen menestyksensä on sitä merkillisempi kun hän ei ole tehnyt ulkomaille opintomatkaa. Hänellä on runsaita äänivaroja, joita hän joskus osaa käyttää erinomaisen hyvin. — Loistokohtia ovat erittäin toisen näytöksen alku (esim. vastaus köörin lauluun: 'Laulus on kamala!' — sitä vastoin sanat: 'sä kosta mua!' esiintyönnetään liian kiihkeästi), loppuduetti (n:o 17) ja lopputersetti (n:o 18)."
"Hra Achté on yhdistänyt kaksi tehtävää, laulajan ja johtajan, näytellyt Lunan roolia ja ohjannut musikaalista harjotusta. Kumpikin tehtävä on ollut vaikea, varsinkin kun hän on nuori näyttämöllä. Menestyminen edellyttää, eritotenkin olevissa oloissa, suurta rakkautta asiaan ja lannistumatonta uutteruutta. — Toden totta hra Achtén ansiot ovat suuret, joskin muutamia puutteellisuuksia olisi voitu tasottaa, jos olisi ollut kokemusta enemmän. — Yleiseen näkyy kumminkin että hänellä on sekä musikaalista aistia että oivallinen soitannollinen sivistys. Hra Achtélla on suuri, metallisointuinen ääni. Kuitenkin hän laulaa naturalistisesti, käyttää usein soinnultaan liian valoisia säveleitä, vokaalisoi hieman epäselvästi ja jouduttaa tempoa. — Hän laulaa ylipäätään hyvin voimakkaasti, hänen crescendonsa aina täyteläisimpään fortissimoon on kiitettävä ja leveä legatonsa sangen hyvä hitaassa säveljaksossa. Mainitsemme vain esim. sulavan aarian n:o 10, jossa hra Achtén laulu esittäytyy varsin edullisesti. Näytteleminenkin on paljo edistynyt syksystä 1870."
Mitä Ericssoniin ja Bergholmiin tulee arvostelu ei sisällä mitään uutta. Köörejä kiitetään, joskin mustalais- ja miserere-köörit olisivat voineet olla hienommin vivahdutetut. Erityinen kiitos annetaan Richard Faltinille siitä erinomaisesta tavasta millä hän oli suorittanut tehtävänsä. Hänen oli näet onnistunut lyhyessä ajassa kovin erilaatuisista aineksista kokoonpanna ja harjottaa orkesteri, niin että se täytti paikkansa. Totta on että hän jo syksyllä 1870 oli tehnyt saman asian, mutta tuskin se silti oli paljonkaan helpompi, semminkin kun vaatimukset olivat melkoisesti kohonneet. Ainoastaan puhdas innostus saa semmoista aikaan, ja sentähden tulee suuri osa ansiota kokonaisuuden menestyksestä Faltinille.
Seuraavat Trubaduri-näytännöt olivat alati yhtä menestyksellisiä. Viides oli 22/3, kuudes oli ilmoitettu 25 p:ksi mutta lykättiin Ericssonin sairauden tähden ja annettiin 29/3 — viimeisenä näytäntönä ennen pääsiäisjuhlaa. Väliin pistettiin herrasväki Lundahlin hyväksi annettu näytäntö 26/3, jossa esitettiin:Gringoire(ensi kerran); Noita-ampuja (II. 1); aaria Ernanista ja suomalainen kansanlaulu Bergholmin laulamina; sekä Kihlaus. Toisena pääsiäispäivänä 6/4 oli myös puhenäytäntö, Kavaluus ja rakkaus; mutta 7/4 annettiin Trubaduri seitsemännen kerran — ja sinäkin iltana olivat piletit loppuun myydyt. Vasta kahdeksantena kertana 9/4 oli huone "sangen hyvä" — siis ei täysi — ja määrättiin kai sentähden yhdeksäs näytäntö 12/4 viimeiseksi. Olihan jo aika ajatella Lucian vuoroa.
Pääsiäisviikolla kävi Otto Florell Helsingissä ja kuuli Trubadurin. Palattuaan hiljaiseen Haminaan hän kirjoitti kälylleen, Ida Basilierille, Tukholmaan kirjeen, joka kenties paremmin kuin mitkään sanomalehtien arvostelut ilmituo näytäntöjen laadun ja tunnelman. Siitä otamme seuraavat rivit:
— — "Trubaduri — mitä sanonkaan siitä? Kun esirippu oli laskenut ensimäisen näytöksen jälkeen, istuin hetken aivan hämmästyksen valtaamana, semmoista en todellakaan ollut odottanut. Sanomalehdet ja sen lisäksi suulliset ja kirjalliset tiedonannot olivat puhuneet Strömerin oivallisuudesta Leonorana. Se on totta, hän on lämmin, sielukas ja draamallinen ja viehättää kohta. Se mikä kumminkin enemmän hämmästytti minua oli yhteisesitys. Kohta ensi näytöksestä käytiin asiaan käsiksi riemulla ja eloisuudella, joka sai minut pelkäämään että nousu olisi vaikea jollei mahdoton. Pelkoni oli turha. Tämä esitys olisi kelvannut missä tahansa. Ja kuulla suomalaisten taiteilijain laulavan tätä sävelmikästä mutta hurjaa Verdi-musiikkia hehkulla, niin, suoraan sanoen, italialaisella vimmalla, jota se vaatii, — non, je ne reviens pas de mon étonnement.[34] Siitä dilettanttimaisesta, jota vähän olin peljännyt, ei näkynyt jälkeäkään. Sanalla sanoen: suomalainen ooppera on olemassa ja hyvä. Luulen vain, päättäen siitä mitä olen nähnyt, että vakava ooppera on sopivampi suomalaiselle taiteilijaluonteelle kuin koomillinen ja buffa. Sinä olet vastaiseksi poikkeus. Tule ja luo henkeä koomilliseen oopperaan, suurin tehtäväsi taiteilijattarena on tehdä se mahdolliseksi, luoda se, mutta jos sinusta niinkuin von Konowista 'halpaa se kunnia ois', niin on se sinun asiasi. Jos tahdot ihastuttaa veltostunutta, kosmopoliittista pääkaupunki-yleisöämme, joka maksaa kolmemarkkasensa, saa saatavansa ja syö illallista sen jälkeen ennen kuin panee maata, niin laula Uudessa teatterissa. Näen hengessäni ukko Trappin loikahtelevan nojatuolissaan ja hänen vanhan armonsa Mellinin esiinpuhaltavan äänekkääncharmant!Rouva X. ei ole jättävä hiuskarvaakaan tukkalaitteestasi ihailematta ja neiti Z. on joutuva tyydytyksen huumaukseen nähdessään sinulla dentelles et chaussure de Paris.[35] On kai siellä niitäkin, jotka sydämellisesti sanovat sinut tervetulleeksi, mutta minä kiitän tätä yleisöä Arkadiassa, joka liikuttavalla uskollisuudella rientää Truhaduria kuulemaan ja joka lapsen uteliaisuudella odottaa Luciaa hajottaakseen koko teatterihökkelin. Siellä osataan kaikki ulkoa, alkaen sanoista 'Herätkää! herätkää! jo salot koittaen herättää kirkas valo' Azucenan viimeiseen huutoon asti: 'Nyt koston saat sä äiti'; siellä säteillään ilosta, vaikkei liverrys olisikaan niin loistava taikka säveljuoksut niin tasaisia ja siellä ollaan niin naivisia että sinä hetkenä iloitaan sen ajan tulosta, joka vihdoin on koittanut. Riemuitaan nykyisyydestä sentähden että uskotaan tulevaisuuteen. Taikka mistä johtuu tämä tulviva eloisuus, tämä virkeys ja lämpö, joka on vallalla suomalaisella näyttämöllä. Semmoista vuorovaikutusta näyttämön ja salongin välillä kuin täällä en ole koskaan nähnyt, enkä saa koskaan nähdä. Tämän kaiken tiedät toki paremmin kuin minä, mutta kenties et ole käsittänyt että yhteisesitys nyt on pääasia; 1870 se oli Leonora, — kumminkin tunnustan, ettei se nytkään ilman Strömeriä olisi mitä se on. Mutta minä huomaan olleeni lämpenemäisilläni, jota kunnioitettavan perheenisän mieluummin tulee karttaa." — —
Tämä paikottain humoristinen kuvaus on siksi oikea, siksi sattuva, että siihen on tuskin mitään lisättävää. Jos voidaankin hymyillä semmoisille musiikki-intoilijoille, jotka eivät laiminlyöneet ainoatakaan Trubaduri-näytäntöä, jotka ihailuksensa huumauksessa vain puhuivat "meidän Emmystä" ja "meidän Idasta" tarkoittaen oopperan primadonnia, ylioppilaille, jotka yhtäkkiä muuttuivat italialaisen musiikin yltiöpäisiksi harrastajiksi, niin että heidän seurapiireissään Bellmanin y.m. perinnäisten laulujen oli väistyminen mustalaisköörin y.m. Trubaduri-sävelmäin tieltä ja että he lemmen liikuttamina eivät enää purkaneet tunteitaan kansanlaulujen avulla vaan turvausivat aariaan: "Katkera nyt on kuolemain" j.n.e. — jos voidaankin kaikelle tälle hymyillä, niin oli kaiken tämän pohjana kuitenkin puhdas ilo siitä, että uusi kauneusmaailma oli auennut suomalaisille, ja tunto siitä, mitä ymmärtävät arvostelijat todistivat, että se mitä näyttämöltä tarjottiin, huolimatta yksityiskohtaisista puutteista, oli tositaidetta. Vuorovaikutus näyttämön ja salongin välillä, josta Florell puhuu, oli todella yksinäinen laatuaan. Sen myöntänee epäilemättä jokainen mukana ollut, ja se joka ennen tai myöhemmin on ulkomailla kuullut maailman mainioimpia oopperataiteilijoita, tietää että siellä suurimmaltakin taiteelliselta nautinnolta on puuttunut jotakin erikoista, jotakin sanomattoman lämmittävää, jota hän ainoastaan täällä kotona on kokenut.
Sillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka oikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen kääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmäEnsi lempi(nti Aura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä Noita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin kauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka hyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten piirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin suosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti, ja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat kiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.
Lucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli ensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui "uudeksi riemuhetkeksi Suomalaiselle teatterille". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia lukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka nerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja mielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson (Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli voimallinen laulussaan ja näyttelemisessään ja Bergholmilla (Raimond) oli hyvä tilaisuus näyttää kauniita äänivarojaan. Köörit olivat ylipäätään nuhteettomat. Näyttämölle-järjestely niinikään kaikin puolin hyvä. — Toinen näytäntö 26/4 oli vielä loistavampi. Salonki niinkuin ihastuskin kukkuroillaan. Sekstetti pyydettiin ja laulettiin da capo. Emmy Strömer huudettiin kaksi kertaa riemuisesti esiin, ja Ericsson kohosi kirouskohtauksessa draamalliseen voimaan nähden korkeammalle kuin koskaan ennen. — Kolmannella kerralla 28/4 oli "hyvä huone", mutta menestys entisellään. Edelleen annettiin ooppera vielä 1, 3, 7 ja 10 p. toukok., siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ilman että yleisön suosio olisi tuntuvasti laimentunut. Kuudentena iltana lauloi Lundahl Raimondin osan, syystä kun Bergholm oli sairas, ja teki sen sangen tyydyttävästi.
Nimimerkki Si:n pitkästä arvostelusta teemme seuraavan supistelman:
Lucian esitys osotti ilmeisesti yleistä edistystä esiintyjissä. Eri iltoina saattoivat eri kohdat onnistua erilaisesti, mutta kokonaisuuden kanta oli kohonnut, ja niin oli yleisön mielenkiinnonkin laita, päättäen miltei täysistä huoneista näytäntökauden lopulla. Varsinaisten loistokohtien — sekstetin, mielipuolisuuskohtauksen sekä Lucian aarian ensi näytöksessä — jälkeen olivat kiitoksella mainittavat Lucian ja Edgardon duetti ensi näytöksessä, Lucian ja Ashtonin toisessa, Raimondin aaria n:o 7 ynnä osittain Edgardon tehtävä viime kuvaelmassa. Suuremmoiseen sekstettiin keskittyi niin runsas määrä sulosointua, sulavat sävelmät, jotka kukin puolestaan ilmaisevat osallisten erilaisia tunteita, olivat niin sydäntä kouristavia vaikutukseltaan, että yksistään sentähden ooppera ansaitsi yhä uudistettua kuulemista.
Emmy Strömerin Lucia oli häikäisevä todistus hänen ylevästä taiteellisuudestaan. Tämän tehtävän, joka oli täydessä sopusoinnussa hänen voimainsa kanssa, hän näet suoritti tositaiteilijan itsenäisyydellä ja selvyydellä. — Mitä enemmän tutustui yksityiskohtiin, sitä enemmän täytyi ihailla hänen lahjojaan. Hänen resitatiivinsa esim. olivat erinomaisesti lausuttuja ja korostettuja; oivallinen korostaminen tuotti lausunnalle laulussa mitä hienoimpia vivahduksia ja teki sen harvinaisessa määrässä dramaattisesti ilmehikkääksi. Varmasti vivahdutetut huudahdukset eivät tässä kohden olleet vähimmin vaikuttavat. Ihastuttava pianissimo korkeilla sävelillä ansaitsisi vain tulla useammin käytetyksi. Erinomaisen vaikuttavia olivat myös supistetut, korkeat sävelet sekstetissä. — Laulajattaren draamallinen esitys oli kohoamassa yhä enemmän musikaalisen kannalle. Luciana hänen näyttelemisensä oli mitä parhaimmin harkittua. Liikunnot olivat yleensä pehmoisia ja plastillisia, ja todellisella tyydytyksellä oli huomattu kuinka joskus vielä näyttäytyvät särmikkäisyydet käsivarsien liikunnoissa ilta illalta tasaantuivat ja pyörentyivät. — Ei voi sanoa, että kasvojen eleissä totuus ja kauneus aina (esim. kertoessa näöstä lähteellä) olivat mahdollisen täydellisiä, mutta niissä esiintyi niin runsaasti erinomaisen onnistuneita kohtia (esim. mielipuolisuuskohtauksessa), että lupaukset olivat mitä parhaimmat. — Onnistuneimpia ansiopuolia viime mainitussa kohtauksessa oli paitse laulua silmien ilme, josta yksistään näki että nti Strömer esitti mielipuolisuutta.
Ericsson onnistui paremmin Edgardona kuin Manricona. Luciassa hän todella näyttäytyi oopperan toiseksi päähenkilöksi, jota vastoin hän Trubadurissa luovutti tämän kunniasijan Lunalle. Kauniilla äänellään hän oikein loisti kaksinlaulussa Lucian kanssa, sekstetissä ja viime kuvaelmassa. Näyttelemisessäkin huomattiin edistystä. — Achtékin lauloi paljo etevämmin Luciassa. Kumminkin tulisi hänen, niinkuin on näyttänyt osaavansakin, kiihkeissäkin kohtauksissa laulaa enemmän legato, sitomalla sävelet toisiinsa eikä työntämällä ne esiin, niinkuin usein tapahtuu. Parhaiten hän lauloi sekstetissä ja erittäin onnistuneita kohtia oli hänellä duetissa Lucian kanssa. — Bergholmin ansiokkaimmat kohdat olivat paitse hänen osaansa sekstetissä, kaunis cantabile: 'Ah salli äänen soida sydämeesi' ja tuo vähän jokapäiväinen: 'Uhriksi olet pannut'. — Himberg suoritti kaksi pientä roolia: Normanin ja Arthurin. Hänellä on heleä, miellyttävä ääni, joka ansaitsisi kehittämistä. — Köörit menivät, pari pientä poikkeusta lukuunottamatta, tarkasti ja reippaasti, vaikka ne salongin tähden eivät tuntuneet erittäin voimakkailta. Orkesteri oli Faltinin johdolla yhä edistynyt varmuudessa ja vivahduttamiskyvyssä.
Lucia-näytäntöjen jälkeen puheosasto 14/5 ja 17/5 esitti uuden alkuperäisen, E. F. Jahnssonin kirjoittaman murhenäytelmän,Lalli, joka vähän ennen oli ilmestynyt kirjakauppaan. Ensi näytännön jälkeen sanotaan, että kappale teatterissa nähtynä oli vaikuttavampi kuin luettaessa, joskaan se ei ollut niin mahtava kuin aiheeseen katsoen olisi odottanut. Näytelmältä ei puuttunut tehoisia, kenties liiankin tehoisia kohtauksia. Ylipäätään olivat molemmat viimeiset näytökset heikoimmat, niissä kun liiottelu ja riittävän perustelun puute oli tuntuvin. Kieli oli kyllä kevyttä ja sujuvaa, mutta olisi voinut olla lennokkaampaa. Näyttämöllepanoon nähden herättivät ensi kerran käytäntöön otetut muinaissuomalaiset puvut erityistä huomiota. Väkeä oli aika paljo, eikä suosionosotuksia säästetty. — Myöhemmässä seikkaperäisessä arvostelussa mainitaan, että tekijä ei ollut osannut luoda henkilöitä yksilöllisiksi luonteiksi ja että näyttelijät puolestaan eivät myöskään pystyneet täydentämään tätä puutetta. Sentähden Lundahl Lallina ja Vilho Henrik piispana eivät tyydyttäneet odotuksia, vaikka he olivat teatterin parhaimpia. Sitä vastoin kiitetään rva Aspegrenia Lallin vaimona ja rva Lundahlia Nyyrinä sekä myöskin Himbergiä ja Leinoa parissa pienemmässä osassa.
Vaikka jo oltiin toukokuun keskivaiheilla, oli vielä kolmas ooppera esitettävä, nimittäin AuberinFra Diavoloja kahdessa viikossa se saatiin valmiiksi. Ensi näytäntö oli 29/5, toinen 31/5 ja kolmas 2/6. Näissäkin kesän kynnyksellä annetuissa näytännöissä oli melkein täydet huoneet ja suosionosotukset mitä vilkkaimmat. Varsinkin oli niin laita viimeisessä, jossa yleisö esiintoi kiitollisuutensa ensimäisestä, kauttaaltaan hämmästyttävän menestyksellisestä oopperasesongista. Runsain osa suosionosotuksia tuli tietysti Strömer-neitien osaksi. — Niin teatterissa ja niin myöskin toukokuun viime päivänä Hesperian ravintolassa toimeenpannuissa pidoissa, jossa teatterin ja varsinkin oopperan ystävät lukuisasti kokoontuneina sanoin ja maljoin ylistivät taiteilijoita ja Kaarlo Bergbomia; rva Raalle lähetettiin tervehdyssähkösanoma, niinkuin teatterijuhlissa oli tavaksi tullut.
Fra Diavolonkin esitystä nimimerkki Si arvosteli seikkaperäisellä tavallaan. Hänestä oli ymmärrettävää ja oikein, että oli alotettu helpommista italialaisista oopperoista ja että sen jälkeen oli otettu ranskalainen ooppera, joka oli vaikeampi esittää, — vasta sen jälkeen voitaisiin ajatella saksalaista. Totta kyllä, hän arveli, olisi tuskin mahdollista valita joku Wagnerin oopperoita näyteltäväksi, mutta jos lähimmässä tulevaisuudessa kävisi päinsä esittää esim. jokin Mozartin ooppera, "niin on äärettömän suuri tehtävä suoritettu, ja oopperanystävä on oleva täysin tyydytetty". — Fra Diavolon harjottamisesta tavattoman lyhyessä ajassa tuli kunnia Faltinin taidolle ja hartaudelle. Esitys luonnistui varsinkin toisena iltana oivallisesti — ensimäisenä kun näet vielä oli huomattavissa jälkiä kiireellisestä valmistustyöstä.
Emmy Strömerillä oli Zerlinana entisiä pienempi rooli, mutta silti hänen esityksensä veti puoleensa päähuomion. Hän lauloi yhtä erinomaisesti kuin ennen, mutta hänen käsityksestään saattoi olla eri mieltä. Hän oli kenties liian tunteellinen ja hiljainen roolissa, joka oikeammin olisi esitettävä vilkkaasti, vallattomasti ja keimailevasti. Mutta laulajatar noudatti luontoansa ja lahjojaan, jotka ovat suunnatut vakavaan ja traagilliseen, ja se selittää ja puolustaa hänen esitystään. — Nti Sofie Strömer näytteli oivallisesti ja tarpeellisella huumorilla lady Pamelaa. — Achté, joka ulkomuodoltaan oli erittäin sopiva Fra Diavoloksi, vaikka näytteleminen oli puutteellista, lauloi musikaalisesti samoin kuin Bergholm, joka koomillisena loordina oli aivan paikallaan ladynsä rinnalla. Ericssonin (Lorenzo) laulussa oli monta kaunista kohtaa. Ravintolan isäntänä esiintyi Aspegren sekä rosvoina Lundahl ja Himberg, kaikki sangen tyydyttävästi. Yleiseen suureen mieltymykseen vaikuttivat vihdoin ansiokkaasti köörit, joissa erittäin kauniita ääniä oli osallisina.
Tähän päättyi oopperaosaston ensimäinen toimikausi. Menestys oli ollut niin loistava, että rohkeita suunnitelmia tehtiin lähintä tulevaisuutta varten: uusia voimia oli kiinnitettävä lyyrilliseen näyttämöön, jonka ohella ajateltiin mahdollisuutta saada esiintyä soitannollisesti edullisemmassa salongissa kuin Arkadian, jossa köörit tuntuivat heikoilta, vaikka muuten olivatkin riittävän voimakkaita, ja laulaminen rasitti ja väsytti yksinlaulajia. Tämän tähden johtokunta kääntyi Ruotsalaisen teatterin johtokunnan puoleen pyynnöllä, että Suomalaisen oopperan sallittaisiin seuraavana syksynä näytellä Uudessa teatterissa kuuden viikon aikana kaksi kertaa viikossa semmoisina päivinä, jolloin ei ollut ruotsalaista näytäntöä. Pyyntöä puolusti nimimerkki O(tto) D(onner) Morgonbladetissa (16/5) kirjoituksella, josta otamme seuraavat rivit:
"Tavallista suuremmalla mielenkiinnolla kysytään, onko Ruotsalaisen teatterin johtokunta antava myöntävän vai kieltävän vastauksen? Varmaankin on ilmaantuva niitä, jotka huomauttavat harjotuksista ja yhteisten pukukammioiden käytännöstä syntyviä vaikeuksia. Ja onhan luonnollista että vaikeuksia ilmaantuu, kun samassa teatterissa annetaan kuusi näytäntöä neljän sijasta, mutta käyhän se päinsä kaikkialla suuremmissa kaupungeissa. Erikielisiäkin näytäntöjä annetaan joissakuissa teattereissa eri viikonpäivinä. Mahdotonta se siis ei ole, varsinkaan jos huoneuston käytäntö harjotuksia y.m. varten on edeltäkäsin määrätty. Jos on hyvää tahtoa ja jotain totta usein kuullussa puheessa, että toivotaan kaikkea edistystä suomalaiselle kulttuurityölle, mikäli se vaan ei polje ruotsalaista sivistystä maassamme, niin ei liene kovinkaan vaikea saada toivottua sopimusta aikaan."
"Taloudellisesti luulisi tämän järjestyksen tuottavan hyötyä kummallekin seurueelle. Nyt tapahtuu usein että molemmat näyttelevät samana iltana kilpaillen keskenään. Niin ei tulisi silloin olemaan laita, ja tietty on kuinka teatterissakäynnit lisääntyvät näytäntöjen luvun mukaan. Merkillistä on ollut huomata, että ruotsalaisella samoin kuin suomalaisella teatterilla on ollut muutamia erikoisen innokkaita ystäviä, jotka niinkuin näyttää periaatteellisesti ovat käyneet ainoastaan toisessa teatterissa. Kenties olisi toivottavissa että tällainen yksipuolisuus katoaisi, jos Ruotsalainen teatteri myöntymällä mainittuun pyyntöön osottaisi rakkautta kotimaiseen taiteeseen yleensä. Että etenkin Suomalainen ooppera ansaitsee semmoisen tunnustuksen, myöntänee jokainen puolueeton. Puhutaan niin usein jalosta kilpailusta, jonka tulee vallita suomalaisen ja ruotsalaisen sivistyksen edustajain välillä maassamme. No niin! koettakaa tehdä ulkonaiset ehdot kummallekin mahdollisen tasaiseksi; siitä on vain syntyvä sitä jalompi tulos. — — Jokainen kotimaisen laulunäyttämön rehellinen ystävä olisi mielipahalla kuuleva, että Suomalainen ooppera on kielletty puhumasta yleisölle etevimmältä näyttämöltämme."
Jo seuraavana päivänä H. D. tiesi, että Ruotsalainen teatterieivoinut suostua pyyntöön — käytännöllisistä syistä. — "Ojennetaan kättä!" lisäsi U. S.
Olojen valaisemiseksi mainittakoon, että, niinkuin Emilie Bergbom oli kertonut kirjeessään Florellille, ruotsalaisissa piireissä todella oli alettu ankarasti arvostella monivuotisen hartaan toimitusjohtajan Kiseleffin tointa. Kevätpuolella tämä tyytymättömyys tuotiin julkisuuteenkin, varsinkin nuorten kynäilijäin kirjeissä maaseutulehtiin. Valitettiin ruotsalaisen teatterin huonontumista, etevien näyttelijäkykyjen puutetta ja ohjelmiston mitättömyyttä sekä vaadittiin, että — ruotsalainen lyyrillinen näyttämö oli perustettava. — Tämän johdosta huomautettiin Morgonbladetissa (16/4), että Charlotte ja Fritiof Raan vertaisia näyttelijöitä tosin ei enää ollut, mutta silti oli teatterilla aika hyviä ja lupaavia nuorempia kykyjä eikä ohjelmistokaan ollut huonompi kuin edellisinä vuosina, jolloin siihen oli tyydytty, vaan osaksi parempikin. Mitä vihdoin viimeiseen vaatimukseen tulee, niin oli "mitä ajattelemattominta nykyään huutaa ruotsalaisen lyyrillisen näyttämön välttämättömyyttä. Ja tämän huudon takana piilee ilmeisesti jotakin muuta kuin taideharrastusta. Suomalainen teatteri tarjoaa ja on tulevanakin näytäntökautena tarjoava etevän laulunäyttämön, ja se kai pitäisi voida olla yhteinen sivistyneelle yleisölle niin laajalti kuin tämä näyttämö ulottuu. Vastaiseksi riittänee maallemme yksi lyyrillinen näyttämö, ja se joka nyt vaatii toista ei tarkoita muuta kuin olemassa olevan tukehduttamista."
Nämä viimeiset sanat olivat profeetallisemmat kuin kirjoittaja saattoi aavistaakaan. Vastedes saamme nähdä että ruotsalainen lyyrillinen näyttämö todella pantiin toimeen ja että sen tarve lakkasi niin pian kun suomalainen ooppera oli vaiennut!
Kustannusyhdistyksen vuosikokous oli 11/5 Arkadiateatterin lämpiössä. Valitsemaan johtokuntaa sekä edellisen vuoden tilintarkastajain ehdotuksen mukaan (kts. ylemp. s. 54) määräämään korotettua palkkaa toimitusjohtajalle kokous asetti lautakunnan, jonka jäseniksi tulivat O. Donner, J. Krohn, J. F. Perander, A. Hagman ja A. Almberg. Tämä lautakunta kokoontui 14/5 ja valitsi johtokuntaan entiset jäsenet, K. Bergbomin, B. O. Schaumanin sekä — Yrjö Koskisen sijaan, joka vuosikokouksessa oli ilmoittanut tahtovansa luopua — J. Krohnin. Varajäseniksi otettiin niinikään entiset: A. Järnefelt ja A. Almberg. Edelleen määrättiin toimitusjohtajalle palkaksi 3,000 ja rahaston hoitajalle kulunkirahoiksi 800 mk vuodessa.
Syksyllä (kokouksessa 18/11) esiintuoduista tileistä otamme seuraavat tiedot. Tulopuolella on suurin erä tulot 122:sta näytännöstä 76,503:84 mk (se on keskimäärin 627 mk illalta — edellisenä vuonna, jolloin ei ollut oopperaa, 431 mk), jonka ohella on huomattava: suoritettuja osakkeita 5,474, lahja Leppävirroilta 193 sekä valtioapu 8,000 mk. Vuoden alussa sisäänjätetyn anomuksen johdosta oli teatterille myönnetty 16,000 markkaa avustusta ja oli siitä puolet otettu kuluneen näytäntökauden puolelle.[36] Menopuolella huomataan seuraavat tärkeimmät erät: palkkoja ja palkkioita 38,788:99, päiväkustannuksia 23,677:69, orkesteri 13,440:27, puvusto 7,721:42, kirjasto 3,445:15, matkakustannuksia 6,638:88 mk. Koko menojen summa tekee 94,739:65 mk ja on sen suoritus tuottanut 4,390:24 mk:n vaillingin. Kun edellisen vuoden velka 4,500 mk. oli maksamatta, oli siis velkakuorma kasvanut 8,890:24 mk:si.
Tileissä ei teatterin osastoja oltu toisistaan erotettu, mutta likimääräisen laskelman mukaan olivat puheosaston menot nousseet 49,300 ja lauluosaston 45,500 mk:aan; jota vastoin edellinen oli näytännöistään saanut 41,200 ja jälkimäinen 35,300 mk. Tämän mukaan olisi ooppera tuottanut tappiota 10,000 ja puheosasto 8,000 markkaa.
Puhenäytännöissä (86 luvultaan) esitettiin 45 kappaletta, nimittäin:
14 kertaa Laululintunen;12 " Lemmenjuoma;11 "Kihlaus;10 " Viuluniekka;9 " Työväen elämästä;8 " Marin rukkaset;7 " Marianne, Remusen kotiripitykset (Ämmän toruja);6 " Kukka kultain kuusistossa, Riita-asia, Suorin tie paras,Maria Tudor;5 " Kuinka anopeista päästään,Kalatyttö;4 "Sotavanhuksen joulu, Erehdykset, Bartholdus Simonis,Margareta, Lea, Rouget de Lisle, Ei ollenkaanmustasukkainen, Hääilta;3 " Suuria vieraita, Yökausi Lahdella, Sala-ampuja jakarjatyttö, Katsokaa peiliin, Päivölä, Kavaluus jarakkaus;2 "Saaristossa, Lemun rannalla, Silmänkääntäjä, Kosijat,Lapsuuden ystävät, Lalli, Preciosa, Deborah;1 "Ainoa hetki, Ensi lempi, Valtioviisas räätäli, Koiraja kissa, Gringoire, Jeppe Niilonpoika, Macbeth(unissakävijä-kohtaus), Hamlet (Ofelia-kohtaukset),Daniel Hjort(mestauslavakohtaus), [sekä kuvaelmat:Taistelumme päivinä, Torpan tyttö ja Pilven veikko].
Kotimaisia oli 14 täydellistä kappaletta ja niistä kolme (Ainoa hetki,Lapsuuden ystävät ja Lalli) uusia alkuteoksia sekä 1 kohtaus (DanielHjort) ja kolme kuvaelmaa.
Ohjelmistolle uusia oli 16: Lea, Ainoa hetki, Lapsuuden ystävät, Lalli,Katsokaa peiliin, Remusen kotiripitykset, Suuria vieraita, Riita-asia,Ensi lempi, Lemmenjuoma, Gringoire, Maria Tudor, Kavaluus ja rakkaussekä kohtaukset Macbethista, Hamletista ja Daniel Hjortista.
Oopperanäytäntöjen tilasto tavataan alempana yhdessä kohden 7:nnen luvun lopussa.
Huhtikuulla johtokunta valitsi A. Ahlqvistin, K. Bergbomin, K. Slöörin, K. S. Suomalaisen ja V. Löfgrenin kilpalautakuntaan, jonka tuli antaa lausunto edellisenä näytäntökautena ilmoitetun kahden palkinnon jakamisesta (kts. ylemp. s. 57), ja pari kuukautta myöhemmin lautakunta julkaisi yksimielisenä päätöksenään, että ei yksikään kilpailuun lähetetyistä kappaleista ansainnut palkintoa, vaan ehdotti se kuitenkin johtokunnalle, että P. Hannikaiselle ja E. F. Jahnssonille annettaisiin kummallekin kehotukseksi 200 markkaa niistä heidän teoksistaan, jotka teatterissa oli näytelty.
Kolmas näytäntökausi, 1874-75.
Ulkoa katsoen luulisi puheosastolla lauluosaston näytellessä olleen helpot päivät, mutta tositeossa sen jäsenillä ei sentään ollut vähemmän työtä. Silloin näet harjotettiin uusia näytelmiä, ja kun oltiin Helsingissä, saivat näyttelijät samalla yhtämittaisesti nauttia Bergbomin johtoa. Tämä oli kaikille tarpeen, mutta ymmärrettävästi enimmän nuorimmille, jotka olivat teatteriin tulleet ennen saamatta vähintäkään ohjausta esiintymistaidossa. Semmoisia vasta-alkajia olivat tätä nykyä paitse ennen mainituita, ensi näytäntökauden loppupuolella ilmoittautuneita:
Kaarlo Edvard Törmänen, 19 v., maakauppiaan poika Lohjalta; helmikuulla 1873 eronnut ruotsalaisesta normaalilyseosta ja "koetusajan kuluttua" otettu teatterin palvelukseen joulukuulla s.v.;[37]
Taavi Pesonen, n. 25 v., käsityöläisen poika Savonlinnasta, käynyt Kuopion koulussa; tullut laulajana oopperaan tammikuulla 1874; myöhemmin muuttanut puhenäyttämölle;
NtiAmanda Wilhelmina Hellstén, 19 v., laivanrakentajan tytärTurusta, Heurlinin koulun oppilas; tullut maaliskuulla 1874;
Juhana Aukusti Tervo(Rosenqvist), 20 v., lukkarin poika Janakkalasta, käynyt Jyväskylän alkeisopistossa ja ollut kolme vuotta koulunopettajana Hauhossa; tullut kesäkuulla 1874;
NtiHilda Cecilia Heerman, 17 v., Selma Heermanin (rva Lundahlin) sisar (kts. ylemp. s. 3); tullut huhtikuulla 1874, mutta eronnut jo 1875;
RvaEmmy Stenberg(omaa sukua Eklöf), 23 v., nimismiehen tytärTammelasta; tullut 1874 ja eronnut 1876.
Koska Bergbom aikoi olla koko kesän kotona Helsingissä, määrättiin että näiden näyttelijänalkujen yhdessä Böökin ja Leinon kanssa tuli jäädä pääkaupunkiin, jossa "tohtori" oli johtava heidän harjotuksiaan. Varsinaisen teatterikoulun puuttuessa saisivat he siten ainakin vähän tietoa näyttämötaiteen alkeista. Elokuun alussa nämä nuorimmat jälleen yhtyivät tovereihinsa Kuopiossa.
Pääosa seuruetta antoi tänäkin kesänä — paitse heinäkuulla — näytäntöjä maaseutukaupungeissa.
Ensimäinen olopaikka oliHämeenlinna, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja neljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan vuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan esiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat paikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T. Hagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmäMichel PerrinVilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin 4-näytöksinen murhenäytelmäSven Dyringin koti12/6 ("meni paljo paremmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin tyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin"). Tulot eivät tehneet täyttä 150 mk illalta.
Ilman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkustiLappeenrantaan, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan. Valitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin pieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen kotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs 200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa näyttelijöille suotiin hyvitystä. "Herra M. Pöyhiä antoi", Vilho kirjoittaa, "koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja rattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo kansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli jonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea Hämeenlinnassa" (!).
Virkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueenJoensuuhun. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja ystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6 ehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri joukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät heitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis entisellään, ja Vilho todistaa: "Yleisö on niinkuin ennenkin harras, ystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja jokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä vähemmän näyttelijä." — Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön jälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja Yökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä, joissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras ja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät ja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta mieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi vähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. "Galleri nauroi usein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli valittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan." — Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi kerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja kuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia. Syynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa. Edellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan, mutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli — niinkuin huhu oli kertonut — hankittu kirjapaino, mutta huhu oli perätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty lepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaatyö, sillä päiväkirjasta, johon Vilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee että ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä olivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt kappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin ennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia. Siitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää tehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei ollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa rooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen. Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.
Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä ollaKuopiossa. Useimmat olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta; saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.
Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta (à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa (à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä (à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut hyvin lukea.
Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p:ksi. Syynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat matkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista[38] ja sieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne olivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun koristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan välttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään olivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä näytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin koti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä näytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana lahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät "äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan". Vanhemmista kiitetään erityisesti Vilhoa, joka "puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu varmasti". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että "Sven Dyringin koti" näyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean näyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei osannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren (Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla rykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin tehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi tunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva Aspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa Vilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: "Koko seurueesta ainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä." Viuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön lempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni "erinomaisen hyvästi" ja sen jälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin teatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi vihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi juhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen "hyvä puhe" teatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja tanssit. —
Paikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua näytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan:
"Että Kuopiossa suositaan teatteria ja varsinkin suomalaista, voipi päättää siitä että jokaisessa tähän asti annetussa näytännössä on aina ollut useita satoja ihmisiä. Pyhäksikin [14/8] olivat kaikki piletit myödyt, ja kuitenkin täytyi monen kääntyä kotiin, koskeivät enää sisään päässeet. Teatterisali olikin silloin niin täpötäynnä, ettei monta katsojaa lisää olisi sopinut, ei edes käytäville. Sivumennen mainittakoon demokraatillisen hengen(!) todistukseksi Kuopiossa, että puolen tusinaa nuoria miehiä istui paitahihasillaan ristikoilla parven yläpuolella. Eräs harras katsoja oli kattoa pitkin kulkevaa ortta myöten kavunnut aina näyttämön lähelle sekä istui siinä korkealla paikallaan jalat suorana ja muista huolimatta kuin amerikkalainen. Luultavasti oli tällä katsojalla mukava istumapaikka ylhäällä katossa, koska hän näytti tyytyväiseltä, mutta jotkut muut katsojat heittivät ehtimiseen levottomia silmäyksiä häneen. Sellaiset kapuamiset katto-orsia myöten pitäisi poliisin tykkönään kieltää, sillä emme ole Amerikassa vaan Suomessa. Sunnuntain näytäntö tuotti noin 900 mk."
"Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, moni säätyihminen ei mennyt teatteriin peläten muka Suomalaisen seuran(!) esityksellään pilaavan koko sen tunteen, jonka tämä suuri murhenäytelmä lukijoissa vaikuttaa; mutta siinä suhteessa pettyivät nuo ylen viisaat; sillä — kehumatta — väitämme me Suomalaisen seuran ehkä ei koskaan näyttäneen mitään kappaletta niin hyvästi kuin tällä kertaa." — —
Mainitun Maria Tudor näytännön jälkeen esitettiin 16/8 Jeppe Niilonpoika aivan täydelle huoneelle. "Näytteleminen onnistui", Vilho sanoo tyytyväisenä itseensä, "paremmin kuin koskaan ennen", yleisö oli innostunut ja niin Tapiokin. Muutamat maalaiset kutsuivat miespuoliset näyttelijät seuraansa purkaakseen heille sydämensä. Valtiopäivämies Pelkonen piti "oivan, miehuullisen puheen Bergbomin kunniaksi" ja tälle lähetettiin tervehdyssähkösanoma. — Harvemmalle yleisölle annettiin 19/8 Saaristossa ja Laululintunen sekä 21/8 Lapsuuden ystävät ja Lemmenjuoma, joista viimemainituista edellinen ei miellyttänyt kuopiolaisia niinkuin joensuulaisia, mutta jälkimäinen kävi niin hyvin, että Vilho ennustaa nti Töttermanille tulevaisuutta operettilaulajattarena. Runsaasti kokosi väkeä 23/8 Maria Tudor, kun se annettiin toistamiseen (rva Lundahlin hyväksi). "Vaikka oli sunnuntai", Vilho huomauttaa, "seurasi yleisö hyvin hartaana ja hiljaisena näytelmän kulkua. Kenties on jo sunnuntaiyleisökin tottunut murhenäytelmiin. Kättentaputukset olivat kuitenkin laimeat; mutta ne kuuluvatkin enemmän 'blaseeratulle' yleisölle." — Uusi Karin (Christerson) suomentama huvinäytelmä G. von MoserinYhdistysjuhla26/8 antaa Vilholle aihetta huomauttamaan, että seurueen jäsenet eivät vielä olleet kypsyneet puhelunäytelmää esittämään; ainoastaan rva Aspegrenia hän kiittää (Tapio kiittää Vilhoa — Schumrich — itseään). Toisen näytöksen jälkeen huudettiin Vilho esiin ja lopussa kaikki. —
Kallion hyväksi näyteltiin 28/8 Rouget de Lisle, Erehdykset ja Kihlaus, joista varsinkin kaksi jälkimäistä miellytti katsojia. Ensimäisen kappaleen nimiosaa näytteli resetinsaaja, joka tosin oli siinä huonompi kuin Lundahl (jonka varsinainen osa se oli), mutta selvemmän kielensä kautta kuitenkin teki yleisölle helpommaksi ymmärtää näytelmää. Ohimennen mainittakoon että roolinesittäjäin vaihdos aiheutti Kallion ja Lundahlin kesken pitkällisen kinastelun, joka laatuaan ei ole harvinainen kulissien takana. — Päivölä (30/8) esitettiin vähän paremmalle kuin puolelle huoneelle. Vilho luuli että se vetäisi paremmin, jos nimi olisi runollisempi(!) —
Syyskuun 2 p. meni Michel Perrin, ja Vilho todistaa että ranskalaisia huvinäytelmiä ymmärrettiin Kuopiossa paremmin kuin Hämeenlinnassa. Mariannella (4/9) oli niinikään hyvä, jopa erinomainen menestys. "Yleisö ei ole milloinkaan ollut niin innostunut ja ainoastaan Pietarissa olivat kättentaputukset yhtä tiheitä." Neiti Hellsténistä (Cecile de Bussières) Vilho sanoo, että hän näytteli hyvin: "hänestä tulee varmaan näyttelijä". Sama kappale annettiin vielä kaksi kertaa. Toinen näytelmä, joka samassa määrässä saavutti suosiota, oli Jeppe Niilonpoika, sillä kun se 11/9 esitettiin toisen kerran, oli ihastus vielä suurempi kuin ensi iltana. Jeppe — Vilho huudettiin esiin neljä kertaa. "Näytelmän loppu oli niin muutettu, että kun Jeppe on kertonut kummalliset onnenvaiheensa Jaakko suutarille ja tämä nauraa hänelle, Jeppe totisena viskaa pois lasinsa ja lausuu: 'Vai unta? Ovatko nämäkin [4 riksiä] unta? Juo itse viinasi. Hauku minua konnaksi, jos enää maistan tippaakaan!'" — Kolmas suuri menestys oli Viuluniekka 15/9. "Näytteleminen kävikin oivallisesti. Harvoin kirkossakaan olen huomannut semmoista äänettömyyttä ja hartautta kuin sinä iltana teatterissa." — Muista näytännöistä mainittakoon vielä, että Bruysin ja Palapratin 3-näytöksinen huvinäytelmä, keskiaikaisen farssin mukaelmaPekka Patelin eli sukkela asianajajanäyteltiin ensi kerran 20/9, Preciosa kaksi kertaa 23/9 ja 27/9, ensi iltana Suorin tie paras, toisena Suuria vieraita jälkikappaleena.
Kaksi viimeksi mainittua ohjelmaa — näytäntösarjan viimeiset — miellytti katsojia muun muassa senkin tähden että avustamassa oli joukko kaupunkilaisia.[39] "Kuopiossa olomme päättyi loistavasti", Vilho kirjoittaa, "Bartholdus Simonis valloitti kokonaan yleisön sydämet, ja Suuria vieraita näkyy olevan kuopiolaisten lempinäytelmiä." Tulot tekivät keskimäärin noin 376 mk illalta. Syyskuun 30 p. kaupunkilaiset pitivät seurueelle uljaat pidot, joissa maisteri A. Lindholm esitti maljan Suomalaiselle näyttämölle ja maisteri G. Händell sen naisille. Sairauden tähden Vilho ei ollut näissä läksijäiskemuissa.
Valitettavasti kyllä Vilhon sairaus ei ollut tilapäistä laatua, vaan niinkuin sanotaan alku loppuun. Totta on että kuolema vielä säästi hänet kauvan ja että hänellä oli kauniimmat taiteelliset ennätyksensä saavuttamatta, mutta kuitenkin on syytä jo ottaa huomioon millainen hänen terveytensä tila oli, jotta voisimme oikein arvostella hänen työtänsä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Elokuun 8 p:nä Vilho kirjoitti Bergbomille: "Olen sangen heikko terveydeltäni. Joka päivä on tullut verta oikeanpuolisesta keuhkosta, jossa lääkäri sanoo olevan kroonillisen tulehduksen." Kumminkin hän väsymättä pysyi toimeliaana, ahkerasti johtaen harjotuksia ja näytäntöjä ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa, puhumatta siitä että hän itsekin esiintyi näyttämöllä yhtä usein kuin toiset. Kuopion teatteri ei ollut laisinkaan varustettu syys- taikka talvi-ilmoja vastaan, ja kun tänä vuonna ilmat varhain muuttuivat kolkoiksi, näyttelijät kärsivät siitä paljo. Kerrankin oli harjotus tykkänään keskeytettävä kylmän sään tähden. Missä tilassa Vilho oli, kun Kuopiosta lähdettiin, näkee seuraavista riveistä (Savonlinnasta 4/10):