Oopperan näytäntösarja Helsingissä päätettiin Lucrezia Borgian kahdenkertaisella esittämisellä 31/10 ja 2/11. — Sen jälkeen oli lauluosasto matkustava Turkuun, ollakseen siellä tammikuun keskivaiheilla. Pari viikkoa rva Achtén oli määrä vielä olla mukana, mutta sitte laulajatar (joka oli yleisistä varoista saanut 1,500 mk:n matkarahan) oli lähtevä ulkomaille. Niin aikoi Dunckerkin tehdä, joten oopperan jonkun aikaa oli tultava toimeen ilman heitä. Rva Achtén sijaan oli kuitenkin Ida Basilier astuva uuden vuoden alusta.
Kun oopperaseurue muutti Turkuun, oli puheosasto jo tullut pääkaupunkiin, jossa se nyt oli antava näytäntöjä rva Winterhjelmin kanssa. Tämä taiteilijatar oli lokakuun viime viikolla saapunut Turkuun ja toimeenpantuaan siellä draamallisen iltaman (Tanssikengät, mestauskohtaus Daniel Hjortista y.m.) hän 1 p. marrask. tuli Helsinkiin.
Ensimäinen puhenäytäntö oli 5/11, jolloin rva Winterhjelmiä lämpimästi tervehdittiin taiteellisesti ja historiallisesti yhtä merkillisessä Lea-roolissaan. Sitä paitse näyteltiin Mustalainen, jonka pääosan Lundahl esitti eloisasti ja hyvällä värityksellä sekä Toinen tai toinen naimaan, jossa Vilho Jakob Grimminä etupäässä huvitti katsojia. Kun sama näytäntö oli uudistettu 7/11 annettiin 9/11 Brachvogelin Narcisse Rameau, rva Winterhjelm madame Pompadourina. Tuskin tarvitsee sanoa, että suuri näyttelijätär mestarillisesta luonteenkuvauksestaan ansaitsi ja sai innostunutta tunnustusta; mutta ei paljo vähempää tyydytystä herättänyt se, että Lundahl nimiroolissa ja rva Aspegren m:lle Quinaultina osottivat sangen merkillistä edistystä. Varsinkin edellinen näytteli useissa kohdin sillä välittömällä intomielellä, joka vastustamattomasti vaikuttaa katsojaan, ja jälkimäinenkin ilmaisi kehittynyttä kykyä. Molemmille sopi jo antaa taiteilijan nimi, koska olivat päässeet sille asteelle että voivat harkita tehtävänsä kokonaisuutena, jonka ilmisaattamiseksi yksityispiirteet olivat yhteenliitettävät. Itse roolin laatu teki, että Lundahlin esitys tässä kohden oli suuriarvoisempi. Paitse pienempiä yksityiskohtia huomautettiin, että puhelukohtaukset olivat heikommat. Näytäntö uudistettiin 11/11 ja 14/11.
Lähinnä sen jälkeen tuli Maria Tudor, 18/11 ja 21/11, hyville huoneille. Rva Winterhjelmin erinomainen esitys tässä näytelmässä oli sama kuin ennen; sitä vastoin kotimaiset avustajat eivät saaneet mainittavaa kiitosta. — Se päivä, jolloin Maria Tudor esitettiin ensi kerran, oli rva Winterhjelmin 37 syntymäpäivä. Sen johdosta Suomalaisen teatterin johtokunta kävi hänen luonaan kunniatervehdyksellä ja pyysi saada maalauttaa hänen muotokuvansa Lean roolissa; kuva olisi säilytettävä Arkadiateatterin lämpiössä, muistona hänen vaikutuksestaan näyttämömme hyväksi. Sitä paitse seurueen jäsenet lahjoittivat rva Winterhjelmille albumin, jossa oli heidän kaikkien muotokuvat. Myöhemmin kävi joukko ylioppilaita, joihin muutakin yleisöä oli liittynyt, tervehtimässä taiteilijatarta laululla. — Muotokuvan maalasi rva Winterhjelmin täällä ollessa nuori Albert Edelfelt, ja on se nykyään sijoitettu Kansallisteatterin lämpiöön, jonka muotokuvakokoelmasta se on ensimäinen eli vanhin.[63]
Näinä päivinä Suomalainen teatteri sai vastaanottaa 2,194:04 markkaa, tulot teatterin matkarahaston hyväksi toimeenpannuista arpajaisista Turussa. Yritys oli, niinkuin edellisestä tiedetään, syntynyt nti Elfvingin alotteesta. Emilie Bergbomin kirjeestä 22/11 näkee, että toimeenpanijoilla oli ollut paljo vastuksia voitettavana, mutta "loppu hyvä, kaikki hyvä". Edelleen saamme siitä tietää, että turkulaiset ystävät olivat päättäneet kehottaa samanmielisiä henkilöitä muuallakin ryhtymään samanlaisiin puuhiin. Olihan ilahduttavaa ja rohkaisevaa Bergbom-sisaruksille kokea tämäntapaista ystävällistä myötävaikutusta. Samassa kirjeessä Emilie lausuu:
— "Hyvin hauskaa on jälleen nähdä puheosastoa ja me olemme varsin tyytyväisiä sen edistykseen. — Rva Raa on sama uskollinen, yritystä harrastava ystävä kuin aina; me saamme pitää hänet noin 10 tai 12 p:ään jouluk. Hänen miehensä täytyy olla kotona jouluksi [hra Winterhjelm oli tullut Helsinkiin marraskuun keskivaiheilla viipyäkseen niin kauvan kuin rouvansakin]. Yleisö ei ole samassa määrässä tyydyttävä; se on kyllä ystävällinen ja mieltynyt, mutta ei läheskään niin lukuisa kuin tarpeellista olisi. Draamallista taidetta harrastetaan nykyään kovin vähän. Minun mielestäni ooppera edustaa alhaisempaa kantaa, mutta valitettavasti minä en ole yleisö. — Luultavasti Lundahl saa ensiksi nauttia matkastipendiä." —
Edelleen näyteltiin 23/11 ja 25/11 Deborah, jota seurue ei ennen ollut esittänyt Helsingissä. Rva Winterhjelm esiintyi pitkässä nimiroolissa, jonka hän oli oppinut suomeksi. Loistavin oli hän 4:ssä näytöksessä, missä petetty juutalaistyttö kiroaa rakastajaansa. Muista mainitaan nti Tötterman, joka näyttäytyi entistä tottuneemmaksi näyttämöön ja näytteli teeskentelemättömän sydämellisesti, ja Vilho, joka hyvin suoritti kyläkouluttajan osan. Vanhan juutalaiseukon pienessä roolissa nti Emilie Stenberg ensi kerran astui näyttämölle Helsingissä. Kielenkäyttö ilmaisi ettei suomi ole ollut hänen jokapäiväinen kielensä, mutta näyttelemisessä oli alkuperäistä voimaa, joka todisti luontaista taipumusta näyttämötaiteeseen. — Ohjelma 28/11 alkoi Ofeliakohtauksilla Hamletin neljännestä näytöksestä ja päättyi Yhdistysjuhlaan. Jälkimäisen kappaleen esitystä sanotaan onnistuneeksi ja erittäin kiitetään Vilhoa kauppaneuvoksena, Kalliota vahtimestarina ja nti Aalbergia miellyttävänä Ludmillana. Kaksi päivää myöhemmin 30/11 oli ohjelman ytimenä samat kohtaukset Hamletista ja unissakävijäkohtaus Macbethista; edellä kävi Anna Skrifvars ja jälkeen tuli Kihlaus. Shakespeare-kohtauksissa esiintyi tietysti rva Winterhjelm. — Sitte seurasi 3/12 ja 5/12 Sven Dyringin koti, jossa rva Winterhjelm suoritti Ragnhildin osan. Ragnhild oli varma ja eheä luonne- ja kohtalokuvaus, niinkuin taiteilijattarelta saattoi odottaa; mutta verraten hyvin onnistuivat myöskin rva Aspegren Guldborgina ja nti Tötterman Regissana. Sitä vastoin vaivasi sekä Böökiä Stig Hvidenä että Leinoa uskollisena palvelijana liiallinen tunteellisuus, vaikkei se estänyt esitystä sujumasta tasaisesti ja kokonaisuutta tekemästä vaikutusta.
Tämän jälkeen rva Winterhjelm esiintyi ainoastaan kolme kertaa: nimittäin 7/12 Ofelian mielipuolisuuskohtauksessa Hamletissa, jonka ohella annettiin Mustalainen, loppukuvaelma Luciasta sekä Remusen kotiripitykset; 9/12 taiteilijattaren itsensä toimeenpanemassa iltamassa, jonka ohjelma oli sekakielinen, siinä kun rva Winterhjelm yhdessä rva Kruskopfin (o.s. Grabow), entisen ruotsalaisen näyttelijättären, kanssa näytteli huvinäytelmän Balskorna (Tanssikengät), saman rouvan ja hrojen Agardhin, Renholmin ja Böökin kanssa kohtauksia Regina von Emmeritz'istä, ja Lean suomalaisten näyttelijäin avustamana, jonka ohella Bergholm, Navrátil ja Ericsson lauloivat; ja vihdoin 12/12 Maria Tudorissa. Tämä viimeinen näytäntö muodostui kauniiksi hyvästijättö-juhlaksi. Kun murhenäytelmä oli päättynyt ja rva Winterhjelm jo useat kerrat innostuneesti huudettu esiin, tapahtui mitä loistavin kunnianosotus siten että orkesterinjohtaja ojensi näyttämölle esiintyvälle rva Aspegrenillekultaisen laakeriseppeleen, jonka tämä soittokunnan toitottaessa ja yleisön huutaessa: "eläköön!" laski taiteilijattaren päähän. Oli juhlallinen ja liikuttava hetki, kun mahdollisen suurin ylistyksen ja kiitollisuuden osotus suomalaisen teatteriyleisön puolesta annettiin Lean unohtumattomalle esittäjälle.
Semmoinen oli yleisön kiitos taiteilijattarelle; Kaarlo Bergbom taasen, jonka välityksellä rva Winterhjelm oli tullut tehneeksi mitä hän tehnyt oli suomalaisen näyttämön hyväksi ja joka samalla paremmin kuin muut oli oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, kirjoitti 14 p. jouluk. hänen albumiinsa seuraavat sanat:
Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle,Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.
Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet;Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.
Kahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että lauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme näytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuunTurussa. — Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin kolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat taiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti ulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa. Näissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys olisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä ajassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja pääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä arvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen epäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen luonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa herttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi saman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä. Varsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä. — Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil ensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille. Uusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys Luciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin. Jälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi, kohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. — Kolmas ja viimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka esitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys täydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti ihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä. Turun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma, sillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.
Palattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella esittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli, niinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman toteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin jälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi, jäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar joulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa harjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.
Lauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua annettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista huvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinenOnhan pappa sen sallinut, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja Stenberg huvittivat "naturalistisella esityksellään", Ei ollenkaan mustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään "vivahdutetusta ja eloisasta näyttelemisestä" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti toiset "oivallisella irvikuvamaalauksella". Vuoden viimeiset näytännöt olivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg, joka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai kättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin Marianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino Mariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa nuorelle näyttelijälle.
Uuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen, näyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö vastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia huolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman liialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin Leino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen johdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän kuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.
Muutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin oli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs "amatööri" lautamies. Sitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia. — Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen näytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli lähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka ylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen, pitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit toivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.
Ohimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut Kööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut kyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä häntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin näytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja draamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa hän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono, mutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen "kuin taivaan ilossa". "Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!" Pietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.
Oopperanäytännöt alkoivat VerdinErnaninensi illalla 4/1 ja annettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet olivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin esitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan menestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien puolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin hänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti loi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista. Elviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti huomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi vaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut riittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa kuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia äänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu lukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin kuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja mahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti useimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi aihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa kiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien edustajat saivat kiitosta: ntiAlma Wikström[64] — Giovanna, Ericsson — Riccardo, Aspegren — Jago. Orkesterin johto oli Richard Faltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä kertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen rouvansa oli marraskuulla lähtenyt.
Tammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka, kiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan. Kolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele, jonka nauhoissa nähtiin "Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit, valkea ja sininen".
Näin vuosi oli alkanut verraten hiljaisesti, mutta nytIda Basilieroli tulossa. Loistavan kotimaisen konserttimatkansa jälkeen laulajatar syksyllä oli matkustanut Kristianiaan herättääkseen siellä saman riemastuksen kuin muualla (jäähyväislaulajaisista puolet yleisöä palasi tilan puutteesta) ja sitte Göteborgin kautta Lyybekkiin, jossa hän esiintyi Rosinana, ollen sielläkin suosionosotusten esineenä, jommoisia vanhan hansakaupungin teatterissa tuskin ennen oli nähty. Tällä ajalla sovittiin kirjeenvaihdossa Emilie Bergbomin ja laulajattaren välillä vierailusta Helsingissä. Nti Basilier lupasi tulla helmikuun alussa ja hän toivoi saavansa ensiksi esiintyä "vanhassa Jeannetten häissä", ensimäinen uusi ooppera olisi Faust, maksu määrättäisiin sen mukaan kuin hän tekee hyötyä — "kaikissa tapauksissa en laula Suomessa tulojen tähden, vaan sen tähden että mieleni tekee laulaa". Lyybekistä hän matkustaisi Viipuriin, jossa aikoi vähän viipyä Forsténin perheessä, jonne Margaretan osa oli lähetettävä, niin että hän voisi siellä opetella sitä. — Tämän mukaan Ida Basilier tulikin Viipuriin tammikuun keskivaiheilla. Kun Fichtelbergerin oopperaseurue paraikaa antoi siellä näytäntöjä, taiteilijatar yleisön suureksi ihastukseksi esiintyi näyttämöllä Rosinana ja antoi sitä paitse konsertin. Helsinkiin hän saapui 29/1 ja tervehdittiin häntä asemalla raikkailla eläköönhuudoilla.
Ensimäinen näytäntö, jossa Ida Basilier esiintyi, oli 1/2, ja käsitti ohjelma:Jeannetten häätsekä 2:sen ja 3:nnen näytöksen Stradellasta. Mainehikkaaksi tullut laulajatar vastaanotettiin myrskyisillä suosionosotuksilla, jotka yhä kiihtyivät kun nähtiin ja kuultiin, kuinka loistavan taiteellisesti ja suloisesti hän nyt esitti kujeellisen Jeannetten, jona hän puoli kuudetta vuotta varhemmin oli ensi kerran astunut näyttämölle. Pesonen oli sangen miellyttävä Jean. — Sen jälkeen seurasi 3/2 ja 6/2 sekaohjelma, joka alkoi konserttiosastolla ja päättyi Jeannetten häihin. Sillä välin oli Gounodin oopperaFaustharjotettu valmiiksi ja oli sen loistava ensi ilta, johon jo hyvissä ajoin piletit myytiin korotettuihin hintoihin, 10/2. — Eilen, sanotaan Morgonbladetissa seuraavana aamuna, näytti Suomalainen ooppera runsaassa ja hämmästyttävässä määrässä mitä se voi aikaansaada. Näytäntö oli suuri merkitykseltään ja vaikutukseltaan. Tämä ooppera ei ole helposti näyteltyjä ja sen eilinen, odottamattoman hyvä onnistuminen todistaa silmin nähtävästi mikä elämänvoima piilee suomalaisessa lyyrillisessä näyttämössä. Uskallamme sanoa, että yleisö harvoin on mennyt teatterista semmoisen tunnelman vallassa kuin eilen. Ei ainoastaan Navrátil ollut hehkuva, etevä Faust ja Ida Basilier innostuttava Margareta, vaan muutkin suorittivat osansa niin, että kokonaisuus oli ilmehikkään draamallisen ja musikaalisen eloisuuden leimaama. Bergholm Mefistona, Ericsson Valentinina, rva Aura Thuring Siebelinä pitivät kaikki hyvin puoliaan, köörit olivat oivalliset, yhteisnäytteleminen varsin tyydyttävä, näyttämöllepano kiitettävä. Ihastus oli yleinen ja paitse esiintyviä huudettiin orkesterin johtaja, Faltin, ja kaiken luoja, Kaarlo Bergbom, näyttämölle vastaanottamaan sydämestä lähtenyttä kiitosta.
Kun ooppera sen jälkeen oli esitetty kaksi kertaa 11/2 ja 13/2, tuli Navrátilin vilustumisen tähden puolentoista viikon pysähdys, jolloin annettiin Jeannetten häät konserttiosaston kanssa. Neljäs Faust-näytäntö oli 23/2 ja seurasi niitä sitte vielä kahdeksan yhdessä jaksossa (viimeinen 12/3) ja myöhemmin lisäksi neljä, 23/3 ja 26/3 sekä 9/4 ja 19/4, joten tämä ooppera yhtenä ainoana kevätkautena näyteltiin kaikkiaan 16 kertaa — todella suuremmoinen ennätys silloisessa Helsingissä.
Ja menestys oli hyvin ansaittu, sillä Faustin esitys oli ei ainoastaan etevintä mitä Suomalainen ooppera siihen saakka oli aikaansaanut, vaan ylipäätäänkin erittäin tyydyttävä. Sanomattakin on selvää, että näyttämöllejärjestely oli vaatimaton verrattuna siihen mitä nähdään suurissa teattereissa; mutta toiselta puolen Bergbom oli osannut toimittaa kaikki niin, ettei draamallisen toiminnan kehyksessä huomattu mitään häiritsevää puutetta. Edelleen oli Faltin innostuksella harrastanut orkesterin kohottamista tehtävän tasalle — ja siinä onnistunutkin, ja köörit olivat erinomaisesti harjotetut, vapaaehtoiset avustajat kun eivät olleet säästäneet aikaa eikä työtä.[65] Mitä solisteihin tulee on kyllä totta että Margaretan osa oli vähemmän Ida Basilierin luonteenlaadun mukainen kuin Rosinan, mutta silti hän kykeni pitämään esitystään taiteellisella kannalla. Hän pani pääpainon Gretchenin, tuon kokemattoman porvaritytön viattomuuteen, puhtauteen ja herttaiseen vaatimattomuuteen, mutta saatti myöskin sydäntäkouristavasti ilmi hänen tuskansa ja epätoivonsa huomatessaan itsensä rikolliseksi ja ylenannetuksi. Toisluontoinen taiteilijatar olisi tehnyt luonteen hehkuvammaksi ja intohimoisemmaksi, vaikka tuskin sentään todellisemmaksi. Navrátil, joka lauloi kauniimmat osat ja suurimmankin osan rooliaan suomenkielellä (muun osan saksaksi) oli niinikään tehtävänsä tasalla. Sitä vastoin Mefistofeles oli liian vaikea Bergholmille, eikä sitä sovi ihmetellä, sillä onhan se oopperakirjallisuuden vaativimpia. Kumminkin hän teki asiansa niin, että esitys kävi päinsä ja muutamin kohdin ansiokkaastikin. Ericssonin Valentin näytti huomattavaa edistystä ja rva Aura Thuring antoi niin miellyttävän ja johdonmukaisesti väritetyn kuvan Siebelistä, että se olisi luettu kunniaksi näyttämöön tottuneellekin. Nti Wikström vihdoin esitti Marthan ja Bergbomin löytämä "pikku tenori" Lindström Wagnerin osan niinkuin vasta-alkajilta saattoi odottaa. — Että ensi illan riemastus ei ollut turhanpäiväinen ja aiheeton, todistaa parhaiten näytäntöjen tavaton luku. Seitsemännen näytännön jälkeen lakkautettiin pilettien hinnankorotus. Esimerkkinä että yleisön innostus oli kestävää laatua, mainittakoon mitä sanotaan kymmenennestä näytännöstä 8/3: yleisö oli lukuisa ja "suurimmassa määrässä sähkötetty", salonki kaikui suosionmyrskyistä, kolmannen näytöksen lopussa nti Basilier sai mitä komeimman jättiläiskukkakimpun ja näytännön lopussa huudettiin laulajatar, Navrátil ja Bergbom useita kertoja esiin ja näyttämölle heitettiin joukko kukkakimppuja!
Luonnollista on että Ida Basilierin pitkä vierailu sai yleisön vertaamaan häntä Emmy Achtéhen ja väittelemään kummankin ansioista. Kaikuna näistä väittelyistä saattaa pitää erään nimettömän[66] kirjoituksen Morgonbladetissa (9/3), jossa molemmat laulajattaret saavat täyden tunnustuksen. Siitä lainaamme seuraavat rivit:
"Suomalaisella oopperalla on ollut se erinomainen onni, että sen ensi askeleita on tukenut kaksi kykyä, joiden vertaista tuskin voi toivoa Suomessa nähtävän ja kuultavan vuosikymmenien kuluessa. Tämä onni on niin suuri, että miten paljo luotettaneekaan johtajan suureen taitoon ja tarmoon, Suomalainen ooppera tuskin sitä ilman olisi ollut mahdollinen. — — Vanhemmat henkilöt maassamme, jotka ovat kuulleet ja nähneet Jenny Lindin näyttämöllä, sanovat rva Achtén esiintymisen muistuttavan heitä tästä perin draamallisesta laulajattaresta. Hänkään ei ollut paikallaan konsertissa; vasta näyttämöltä hänen äänensä yhdessä ylen etevän näyttelemisen kanssa oikein ihastutti. Mielipuolisuuskohtaus Luciassa oli hänenkin etevimpiä loistokohtiaan. Olemme kuitenkin kuulleet samojen henkilöiden vakuuttavan, että Strömer-Achté näyttelemiseen nähden voidaan asettaa suuren laulajattaren rinnalle. Pacius kuuluu ensi kerran palattuaan Lucia-näytännöstä Suomalaisessa teatterissa innostuneena huudahtaneen: 'So was hab' ich noch nie gesehen und gehört!'[67] Ja joskin luultavaa on, että hän tyynemmällä hetkellä olisi mukaillut lausettaan, niin on selvää että kyky, joka viettelee semmoisen asiantuntijan semmoiseen huudahdukseen, ei ole jokapäiväinen laatuaan. — — Jo kasvojeneleet asettavat hänet suurten näyttämötaiteilijain tasalle. Komea, mutta samalla notkea vartalo, kaunis, ilmehikäs ulkonäkö ja luonnonraitis rohkeus, joka ikäänkuin leikkii mitä kiihtyneimpien sieluntunnelmien esittämisellä, ovat lahjoja, jotka ovat määränneet hänen taiteellisen kutsumuksensa. Lisää siihen laulutaito, joka halusta noudattaa innostuksen käskyä, ja varma käsitys siitä mitä olosuhteet myöntää sen käskeä, niin selittää tämä ansiopuolten sarja sen mahtavan vaikutuksen, jonka hän erehtymättömästi on aikaansaanut."
"Yhtä varmaan kuin opera seria on rva Achtén, yhtä varmaan on opera comique nti Basilierin ala."
"Nti Basilierin näytteleminen ja laulu ovat laatuaan sentapaista, joka ainoastaan etevimmillä lyyrillisillä näyttämöillä on tarjona. — Vaikea on sanoa kummalleko suomalaisen laulunäyttämön suurelle laulajattarelle luonto on lahjoittanut rikkaamman äänen. Nti Basilieria ei ole koeteltu laulussa, jonka tulee ilmaista korkeinta intohimoa. Että rva Achtén ääni semmoisissa kohdissa joskus tuntuu väkinäiseltä ei ole lainkaan ihmeellistä. Sillä eivät mitkään muut, ei mies- eikä naisäänet, kuin italialaiset täysin riitä semmoisiin voimankokeihin. Korkeassa äänistössä on nti Basilier ehdottomasti voitolla. Hänen sillä äänikerralla liukas huiluäänensä vaikuttaa kahdenkertaisella voimalla hänen erinomaisen laulutaitonsa kautta. Yhdessä vilkkaan, keveän, ranskalaisesti iloisen ja kuitenkin hienotunteisen näyttelemisen kanssa saa tämä laulu dramaattisen ilmeen, joka tekee nti Basilierin esiintymisen verrattomaksi, nimittäin meillä ja suomalaiselta laulajattarelta. Sillä kuinka harvinainen rva Achtén tapainen draamallinen kyky ja laulutaito lieneekin, voi Suomalainen ooppera kuitenkin toivoa, että se tulevaisuudessa olisi joskus korvattavissa. Mutta semmoinen ranskalainen eloisuus ja suloisuus kuin nti Basilierin on suora poikkeus kaikesta suomalaisesta. — — [Puhutaan sitte jännityksestä, millä odotettiin laulajattaren esiintymistä Faustissa]. Pietarissa on Pattin 'juveliaaria' kaiken ihastuttavan laulun non plus ultra. Ja mikä ihme! Arkadiateatterimme oli juuri tätä aariaa varten saava helmilaulajattaren, jonka vertaista helmien luojaa ja sirottajaa harvat ovat kuulleet, jotka eivät ole kuulleet jumalallista Pattia. Mutta nti Basilier täyttää Margueriten osan ei ainoastaan viehkeällä laululla, vaan näyttämöllisellä taiteella, joka on herättänyt iloista hämmästystä ja, jos mahdollista, enemmän ihailua kuin Rosina. — — Oikein oivaltaen mitä Goethen Gretchen on ja on oleva, hän ei ole näyttelemisessä eikä laulussa tavotellut suurta traagillisuutta. Hänen hiljainen sydämellinen, kohtaloonsa alistuvainen Margueritensa ei ole tärisyttänyt katsojaa, vaan valloittanut kaikkien sydämet. Se on enemmän kuin Gounodin Marguerite oikeastaan voi vaatia, mutta johon Goethen Gretchenillä on täysi oikeus."
"Mutta todellisuudessa tämä on enemmän kuin on pyydettävä draamalliselta laulajalta hänen oman alansa ulkopuolella. Olisi halu sanoa: semmoinen monipuolisuus on liikaa. Rva Achté sai pienen naisellisen päähänpiston esiintyä Fra Diavolossa ja teki siinä aivan oikein korkeampien vaatimusten kannalta katsoen — rakastettavan fiascon. Siihen oli hänellä täysi oikeus. Sillä korkeatraagillinen kyky niinkuin hänen ei voi antaa parempaa kielteistä todistusta siitä mikä hänen oikea kutsumuksensa on. Nti Basilierin kyky on selvästi monipuolisempi. Hän liikkuu myös vapaasti konserttisalissa, joka tositeossa on lähempänä koomillista kuin traagillista näyttämöä." —
"Pääkaupungin yleisö ei väsy kuulemaan ja ihailemaan nti Basilieria; mutta rva Strömer-Achtéta ei sentähden vähemmän kaivata. Kun hän jälleen esiytyy, on Suomalaisen oopperan ystävillä oleva uusi juhlapäivä." —[68]
Vaikka Faustin kahdestoistakin näytös annettiin hyvälle huoneelle, oli aika tullut tarjota vaihtelua. DonizettinRykmentin tytär, jonka nimiroolissa Ida Basilier oli niittänyt laakereita Tukholmassa, olikin valmis ja esitettiin ensi kerran 14/3. Tässä koomillisessa oopperassa laulajatar jälleen oli omalla alallaan, niin ettei kellään ollut vähintäkään aihetta muistutuksiin. Itse asiassa hän Mariena, krenatöörirykmentin holhottina, kerrassaan hurmasi yleisön. Hänen laulunsa ja näyttelemisensä viehätti yhtä hyvin taiteellisuutensa kuin luontaisen raittiin huumorinsa kautta. Myrskyisimmät olivat suosionosotukset jäähyväiskavatinan jälkeen toisessa näytöksessä, jonka esitys oli lämmin ja ihastuttava. Onnellisen rakastajan, Tonion, osa oli Ericssonilla; Bergholm esiintyi kersantti Sulpicenä ja nti Wikström markisinnana. Sotilasköörit laulettiin reippaasti ja soinnukkaasti, ja orkesteri oli viritetty iloiseen tunnelmaan. — Samalla menestyksellä näytäntö uudistettiin yhdessä jaksossa kolme kertaa (15, 17 ja 19 p.). Viimeisenäkin kertana, jolloin Ericssonin pahoinvoinnin tähden W. O. Gottlund esiintyi Toniona, oli huone täpötäynnä, mutta kuitenkin oopperan yhtämittainen esitys keskeytettiin, jotta saataisiin tilaa erään saksalaisen baritonin vierailulle.
Achtén ja Dunckerin poissaollessa ooppera kaipasi varsinaista baritonilaulajaa. Kun kumminkin mielellään tahdottiin antaa Sevillan Parranajaja, otettiin lyhyeksi ajaksi avustamaan semmoinen laulaja Fichtelbergerin oopperaseurueesta. Hänen nimensä oliOttoja esiytyi hän ensi kerran — kahden Faust näytännön välillä — 25/3 (Marian päivänä) Carlo I:nä erinäisissä Ernanin kohtauksissa, jotka esitettiin yhdessä Rykmentin tyttären kanssa. Hra Ottolla oli hyvin kehitetty, voimakas ja syvä baritoniääni, jota paitse hän komeine vartaloineen näyttäytyi kokeneeksi näyttämölliseksi taiteilijaksi. Yleisö osotti vieraalle suurta suosiota, vaikka hänen ykstoikkoisia saksalaisia oopperaliikuntojaan moitittiin. — Sevillan Parranajaja tuli sitte 28/3 ja se oli iloisimpia, nautintorikkaimpia ja loistavimpia näytäntöjä koko kevätkaudella. Otto oli kokenut ja taitava Figaro, Navrátil Almavivana taiteellinen sekä laulun että näyttelemisen puolesta, ja Ida Basilier aivan säteilevä Rosina. Vaikea on sanoa hurmasiko hän enemmän laulullaan vai kujeellisella, suloisella näyttelemisellään, sillä molemmat sulivat taiteelliseksi eheydeksi, jonka vaikutus oli vastustamaton. Paitse Venzano-valssia hän viime näytöksessä lauloi mestarillisesti kauniin loppuaarian Bellinin Unissakävijästä. — Näytäntö uudistettiin peräkkäin viisi kertaa täysille ja yhtä innostuneille huoneille. Kuudentena iltana, 6/4, jolloin Otto esiintyi viimeisen kerran, oli yleisön riemu- ja suosionosotukset harvinaisen vilkkaat. Pienempien kukkavihkojen ohella nti Basilier sai yhden tavattoman suuren ja komean kukkakimpun, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: "Suomalaisilta ylioppilailta Wilhelmin päivänä." Tietysti olivat antajat samana päivänä olleet mukana laululla tervehtimässä J. V. Snellmania, ja tahtoivat he kirjoituksellaan ilmaista, että heidän ihailunsa laulajatarta kohtaan oli sukua sen isänmaallisen innostuksen kanssa, jolla he kunnioittivat kansallista suurmiestä.
Sevillan Parranajaja näyteltiin, niinkuin juuri mainittiin, ensi kerran 28/3 ja kaksi päivää myöhemmin annettiin Ruotsalaisessa teatterissa ensi kerran Bellinin Unissakävijä. Seuraavina ja joskus samoinakin päivinä näitä oopperoita sitten esitettiin rinnakkain. Väkeä ei puuttunut kummallakaan taholla yhtä vähän kuin suosionmyrskyjä ja kukkia. Saattaa syystä kysyä, oltiinko nyt tyytyväisiä kun kilpailu oli täydessä vauhdissa? Niin oudolta kuin kuuluneekin, ei tyytyväisyys ollut suurempi niiden puolella, jotka olivat tätä kilpajuoksua vaatineet kuin niiden, jotka olivat sitä vastustaneet. Tositeossa näennäinenkin yritys jälkimäiseltä puolelta todella kilpailla sai edelliset kuohuksiin. Ida Basilierin päähänpisto Parranajajassa laulaa Unissakävijän loppuaaria vaikutti näet tällä tavoin, ja siitä johtui että niinä päivinä, jolloin Parranajaja ja Unissakävijä kilpailivat Helsingin yleisön suosiosta, oli tässä yleisössä paljo vähemmän sointua — kuin epäsointua.
Otamme kaksi senaikuista lausuntoa, jotka luovat valoa oloihin. Nimimerkki A—i—a, se on nti Adelaide Ehrnrooth, käsitteli asiaa Morgonbladetissa 14/4. Tämä henkevä nainen kuului kyllä ruotsinmielisiin, mutta siitä huolimatta hän elämänsä loppuun oli niitä harvoja, jotka uskaltavat ajatella itsenäisesti, ja sentähden voidaan häntä pitää todistuskelpoisena. Puhuttuaan ensin Suomalaisesta oopperasta, jonka perustajaa hän vertaa taidepuutarhuriin, joka lyhyessä ajassa on erämaahan loihtinut troopillisia kukkia ja upean vihanuuden, sekä sitte Sevillan parranajajan innostuttavasta esityksestä, hän jatkaa:
— "Millä kummastuksella lukikaan osa yleisöä ainakin kahden sanomalehtemme imeliä moitesanoja siitä, että nti Basilier kohotti näytännön huippuunsa laulamalla Unissakävijän loppuaarian. Muutamat rva Engdahlin herkkätunteiset ihailijat antoivat nti Basilierin tietää, kuinka heihin 'koski kipeästi', että se täydellinen taiteellisuus, jolla hän esitti aarian, oli omansa 'tekemään mitättömäksi' rva Engdahlin laulun — ja että kehittyneempi laulajatar sen kautta oli osottanut hienotunteisuuden puutetta ja sydämettömyyttä. Siinä ihan uusi käsitys taiteellisesta etevämmyydestä! Ymmärtääksemme johdonmukaisuus vaatii, että tästä lähtien suurempien taiteilijain täytyy panna kynttilänsä vakan alle, niin ettei se epämiellyttävästi ja masentavasti pistäisi dilettantteja silmiin! Jos yleisön aisti on sillä tavoin kehitettävä, niin on sivellin siepattava Berndt Lindholmin ja Hjalmar Munsterhjelmin kädestä, sillä kieltämättä heidän taulunsa tekevät mitättömäksi melkoisen joukon kuutamo- ja saaristo- y.m. maisemia ja Topeliuksen Kanervakukat ja Sylvialaulut ovat armotta poltettavat, sillä ne loukkaavat alituisesti 'runollisten kokeitten', 'valittujen laulujen', 'kukkain' y.m. julkaisijoita, joissa kenties minä taikka sinä, rakas ystäväni, olemme ilmituoneet innostuksemme ja joilla olemme herättäneet ihailua — kahvipöydässä ja nimipäiväjuhlissa." — —
"Jos se rakastettava ja lahjakas vasta-alkaja, joka nyt ihastuttaa Uuden teatterin yleisöä suloisella, sulavalla äänellään, jatkaa opintojaan ja kohoaa sille kannalle, jolla nti Basilier ja rva Strömer-Achté jo seisovat — varmaankin tuloksena suuresta työstä ja vakavista ponnistuksista — silloin tulevatkaikkiäänet puoluehengen pakottamatta yhtymään hyvähuutoihin, ja suotakoon se ilo kaikille taiteen ystäville, että saamme nähdä tämän tähden loistavan kauniin Uuden teatterimme taivaanrannalla yhdessä nyt jo niin suuressa arvossa pidettyjen tähtien Ida Basilierin ja Emmy Achtén kanssa. Niin komeat muurit ansaitsevat kaikua äänistä, jotka ovat niiden arvoisia." —
Mutta olisihan Ida Basilierin menettelyssä kuitenkinvoinutolla jotain tahallista. Että niineiollut laita, todistaa ote Emilie Bergbomin kirjeestä Betty Elfvingille:
"Sanomista näet, kuinka julkeita voidaan olla sentähden että toinen taiteilijatar laulaa jonkun aarian hyvin ja toinen huonosti. Sula sattumus teki että Parranajaja ja Unissakävijä esitettiin samaan aikaan. Jos Otto, niinkuin tarkoitus oli, olisi tullut tänne ennen kuin hän matkusti Turkuun, niin olisi Parranajaja luultavasti mennyt helmikuun alussa ja jo silloin oli määrätty, että Ida päättäisi oopperan Unissakävijän aarialla; se annettiin kohta sovitettavaksi orkesterille. Hän on laulanut sen Kristianiassa ja Lyybekissä, mutta sittenkään hänen ei olisi pitänyt laulaa sitä — sentähden että hän lauloi sen loistavasti ja rva Engdahl tavaili sitä kuin pikku koulutyttö! Useat, jotka ovat kuulleet sen kummassakin teatterissa, eivät ole voineet käsittää että se on sama aaria, vaan ovat luulleet että se on poisjätetty Ruotsalaisessa teatterissa! Juuri sentähden on niin hölmöläntapaisesti meluttu. Jos Ida olisi laulanut huonosti, niin tietysti ei kukaan olisi sitä pannut pahakseen — — [mutta] jollakin tavalla häntä oli rangaistava siitä, että hän niin uskollisesti on esiintynyt ainoastaan meillä. — Ei häntä sillä ole saatu lähemmäksi Ruotsalaista teatteria, päinvastoin! Et voi uskoa, kuinka erinomaisen kiltti ja rakastettava hän on ollut koko ajan, emmekä voi kyllin kiittää häntä." —
Pääsiäisten jälkeen 19/4 annettiin Faust Ida Basilierin hyväksi. Morgonbladetissa tätä laulajattaren kenties loistavinta iltaa vaatimattomassa Arkadiassa kuvataan seuraavin sanoin:
"Musikaalisessa suhteessa valioyleisö täytti teatterin ahdinkoon asti, ja suosionosotukset ilmaisivat koko illan kuluessa semmoista innostusta, jota tuskin olisi voinut odottaa suomalaiselta hitaisuudeltamme ja joka tuotti sitä suurempaa kunniaa etevälle taiteilijattarelle, joka sen oli herättänyt. Nti Basilierille ojennettiin kaksi laakeriseppelettä, toinen oopperan jäseniltä, toinen musiikinharrastajilta kumpaakin sukupuolta. Jälkimäisen sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus:'Isänmaallisen säveltaiteen edistäjälle Ida Basilierille. — Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.'Joka näytöksen jälkeen, missä ylistetty taiteilijatar esiintyi, sai hän vastaanottaa mitä kauniimpia kukkakimppuja. Näytännön lopussa syntyi huumaava suosionmyrsky ja orkesterin toitottaessa osaksi ojennettiin, osaksi heitettiin näyttämölle kukkakimppuja, joiden joukossa yksi jättiläissuuri, niin runsaasti että lattia kokonaan peittyi ja useilla henkilöillä oli täysi työ niiden kokoamisessa.[69] Esiinhuudoista ei tahtonut loppua tulla. Kun nti Basilier lähti teatterista, tervehti häntä ylioppilaslaulu ja lukuisan kansalaisjoukon eläköönhuudot, jonka jälkeen ylioppilaat laulaen saattoivat hänet kotiinsa."
Kun nti Basilier välillä oli esiintynyt Stradellassa ja lämpimän sulavasti tulkinnut Leonoran riutuvia lemmentunteita, seurasi vielä suomalaiselle ohjelmistolle uusi, joskin yleisölle tuttu ooppera, FlotowinMartha. Tämä sävelteos on niitä, jotka hyvin esitettyinä aina miellyttävät, ja niin nytkin. Ida Basilier oli kaikinpuolin mitä ihastuttavin Martha, ja Navrátil puolestaan erinomainen Lyonel. Nancyn osassa esiytyi nti Tallgren iloisesti ja reippaasti ja Bergholm oli sangen hyvä Plumkett. Kööritkin suoritettiin tarpeellisen ripeästi ja eloisasti. Ooppera esitettiin neljä kertaa samalla menestyksellä, viimeinen Vapunpäivänä, jonka jälkeen ei enää toimeenpantu muuta kuin yksi ainoa näytäntö. Rykmentin tytär annettiin näet 5/5 Bergholmin hyväksi ja oli se samalla Ida Basilierin jäähyväisilta. Paitse resetinsaajaan kohdistuivat lämpimät suosionosotukset ihailtuun laulajattareen sekä Richard Faltiniin ja Kaarlo Bergbomiin.
Syy näytäntöjen varhaiseen lakkauttamiseen oli kesällä toimeenpantava Suomen ensimäinen yleinen näyttely ja aikomus sen aikana antaa ooppera-näytäntöjä. Taiteilijoille myönnettiin kahden kuukauden loma, jotta he sen jälkeen voisivat virkein voimin uudestaan ryhtyä toimeen. Ida Basilier, joka helmikuun alusta oli esiintynyt 40 kertaa 6:ssa eri oopperassa, oli suunnitellut matkan Karlsbadiin ja pyytänyt Emilie Bergbomia tulemaan mukaansa luvaten kustantaa hänenkin matkansa. Tietenkin tämä mielihyvällä suostui tarjoukseen, ja kun nti Basilier varhemmin lähti Helsingistä käydäkseen sisarensa ja lankonsa luona Haminassa, he päättivät yhtyä Viipurissa, missä puheosasto parastaikaa näytteli, sieltä alottaakseen yhteisen matkan. Jo vähää ennen matkusti kotimaahansa Navrátil, annettuansa 2/5 nti Alie Lindbergin, Niemannin y.m. avulla soitannollisen iltaman ylioppilastalolla. Sekä Ida Basilier että Navrátil olivat luvanneet palata heinäkuun 1 p:ksi.
Kun puheosasto tammikuulla lähti Helsingistä, suuntasi se ensin matkansaHaminaan. Täällä kohdeltiin teatteria nytkin erittäin suosiollisesti, niinkuin näkyy siitä että viidestä näytännöstä (22/1-29/1) saatiin keskimäärin 541 markkaa kustakin — joka oli enemmän kuin paljo suuremmatkaan kaupungit olivat antaneet. Paitse Sirkkaa ja Mariannea ja kolmea pikku kappaletta esitettiin Preciosa kaksi kertaa.
Haminasta matkustettiinPietariin, jota tällä kertaa pidettiin retken varsinaisena päämääränä. Kumminkin oli seurue täällä kokeva ankaraa vastatuulta. Tuskin oli kauppapalvelijain klubin huoneustossa (Wladimirskajakadun varrella) 3/2 ensimäinen näytäntö (Yhdistysjuhla ja Toinen tai toinen naimaan) annettu, kun poliisiupseeri toi tiedon, että klubilla ei ollut oikeutta toimeenpanna suomalaisia näytäntöjä, ja oli siis illaksi ilmoitettu näytäntö peruutettava, jollei kaupunginpäällikkö Trepow antaisi suostumustaan. Vilho riensi kohta tämän mahtiherran luokse pyytämään lupaa. Hän tapasikin kenraalin kotona, mutta sen sijaan että olisi suostunut pyyntöön hän Vilhon "ihmeeksi" puhui seuraavaan tapaan: Kun puolalaiset joku aika sitten pyysivät saada näytellä Pietarissa omalla kielellään, niin se heiltä syystä kiellettiin. Siitä johtui että kenraali ei voinut antaa semmoista lupaa suomalaisillekaan; ties mitä rettelöitä siitä syntyisi, semminkin kun ei näytelmiä oltu sensuroitu — niin, ennen kun sensuroiminen oli suoritettu ei voitu mitään edes yrittääkään! Onni onnettomuudessa oli että Trepowilla ei ollut aavistustakaan jo annetusta näytännöstä. — Rovasti Öhqvist neuvoi kääntymään hoviministeri Adlerbergin puoleen, mutta ei sekään tepsinyt.
"Asiamme täällä", Vilho kirjoittaa 11/2, "on nyt paisunut niin suureksi ja tärkeäksi, että se esitetään itse korkean Majesteetin ratkaistavaksi. Tänään piti Adlerbergin kirjoittaa suostumuksensa ja nimensä anomukseemme, mutta ei uskaltanutkaan, 'koska asia on uusi', semmoinen josta ennen ei ole ollut puhetta. Öhqvist lähti paikalla Stjernwall-Walleenin puheille, joka vakuutti että lupa kyllä saadaan. Ainakin viisikymmentä henkeä, ylhäisiä ja alhaisia, on ollut liikkeellä meidän takia. Nuo Trepowin sanat: puolalaisille ei annettu lupaa, miksi teille? — käyvät mörköinä kummitellen. Asiaa katsotaan valtiolliselta kannalta. — Olkoon kuinka tahansa, asia on niin tärkeä tulevaisuuteenkin nähden, että meidän täytyy odottaa lopullista ratkaisua. Että meillä on periculum in mora, tietävät asianomaiset vallan hyvin. Mutta rahaa tämä maksaa, etenkin kun ei tule mitään sisään." —
(16/2) "Tämä on jo neljäs kirje, jonka kirjoitan sinulle kieltokatastroofin jälkeen, mutta en vieläkään voi antaa varmoja tietoja. — Usko pois, kamalampaa aikaa en eläissäni ole kokenut. Kyllä Öhqvist lohduttaa ja sanoo luvan tulevan, mutta epätoivo minua kovasti kiduttaa, kun asia on ventovierasten hoviherrojen kabineteissa ratkaistavana. Niin paljo varmasti tiedän, että anomuksemme Stjernwall-Walleenin virallisen suosituksen kanssa on jätetty hoviministeri Adlerbergille. Tämän viikon kuluessa toivomme päätöstä. Eilen ja tänään olen ollut rahanlainaamis-puuhissa. Parviaisen konttorista sain 250 ruplaa, jolla olen maksanut puolikuunpalkat."
(Pari viikkoa myöhemmin). "Tänään menin Öhqvistin luokse ja kerroin kuinka olemme kurjassa tilassa. Hän otti paikalla 'talarin' päällensä ja ristin rintaansa lähteäkseen hoviministeristöön. Jo eilen hän oli ollut siellä ja saanut vastauksen, että asiasta annettaisiin päätös noin parin viikon päästä (!), mutta hän sanoi siihen että se on tärkeä ja vaatii pikaista vastausta: jaa taikka ei. Silloin luvattiin vastata tänään. Siinä hetkessä juolahti hänen mieleensä, että Trepow ja ministeristön kanslianpäällikkö Küstler olivat keskenään vihamiehiä (jostakin syystä, jonka hän minulle kertoikin) ja päätti käyttää tätä hyväkseen — ja onnistui. Hän meni näet Küstlerin luokse ja sanoi, että Trepow, jolla on tapana pistää nenänsä joka paikkaan, nyt esteli suomalaisia näyttelemästä y.m. y.m. — Vai niin, Küstler vastaa, onko Trepow kieltänyt? ja hän poistuu erääseen kansliahuoneeseen, josta kymmenen minuutin päästä palaa ja lausuu: suomalaisilla on julkinen lupa antaa näytäntöjä."
"Meillä on siis lupa. Et usko, kuinka ikävät nämä ajat ovat olleet, joskaan ei niille, jotka tekevät työtä ainoastaan palkan tähden eivätkä välitä siitä mistä palkat maksetaan." —
Näin päättyivät vihdoinkin nämä rettelöt, joiden Vilho luuli aiheutuneen jonkun pahansuovan vehkeistä. Lopulta saatiin kaksi (!) eri lupakirjaa, mutta seurue menetti viivytyksen kautta toista kuukautta kallista aikaa. Palkkoihin Vilho ensin lainasi rahaa, mutta kun luotto ei ollut rajaton, täytyi hänen pyytää Helsingistä 475 ruplaa tullakseen tovereineen toimeen. Ajoittain oli seurueen jäsenillä oikein hätä käsissä. — Näytännöt alkoivat uudestaan 10/3, jolloin Marianne meni loistavasti. "Yleisö oli äärettömästi innostunut. Huone melkein täynnä; kaikki halvemmat paikat myydyt, mutta kaksi ruplaa maksavat tyhjinä. — Olipa meillä vieläkin rettelöimistä Trepowin kanssa, joka ei tahtonut ymmärtää meillä olevan lupaajulkisestimyydä pilettejä; täytyi siis lisäksi hankkia 'selitys' selvään lupakirjaan!" — Tämän jälkeen annettiin vielä seitsemän näytäntöä — viimeinen 4/4 —, joissa muun muassa esitettiin Sirkka, Nummisuutarit ja Narcisse Rameau. Yleisö oli koko ajan innostunutta, mutta sali oli liian suuri (550 sijaa) täyttyäkseen. Varsinkin kalliimmat paikat olivat usein tyhjinä. "Ani harvoin saamme nähdä suomalaisia, hyväpalkkaisia virkamiehiä teatterissamme. Ne ovat samanlaisia kuin kotona — sitä paatunutta sukua, johon ei mikään henkinen voima pysty." Tulot näytännöistä olivat semmoisinaan tyydyttäviä, mutta mahdotonta oli saada takaisin mitä pakollisen työttömyyden aikana oli menetetty. Pietarin matka tuotti 2,944 mk. 71 p. tappiota.[70] —
Koska kerrottujen rettelöiden tähden Pietarissa viivyttiin kauvemmin kuin ajateltu oli ja teatteriViipurissajo oli vuokrattu seuruetta varten, tehtiin pietarilaisten näytäntöjen väliaikoina kaksi matkaa sinne ja annettiin kummallakin kerralla kaksi näytäntöä. "Seuran kunniaksi saan mainita", Vilho kertoo, "että mennen tullen ajettiin kolmannessa luokassa; ainoastaan hra Himbergille täytyi ostaa toisen luokan piletti." — Pietarista seurue erosi 5/4 ja samana päivänä alotettiin näytännöt Viipurissa ja jatkettiin niitä toukokuun loppuun.
Tämä Viipurissa olo muodostui suotuisaksi, muunmuassa sen kautta että kymmeneen tilattavaksi tarjottuun näytäntöön otettiin pilettejä 220 markasta kutakin kohti. Bruttotulo 25 näytännöstä oli 16,166 mk. 60 p., se on noin 650 illalta. Vanhempien kappalten ohella annettiin seuraavat uudet: L'Arrongen 4-näytöksinen huvinäytelmäOma Toivoni[71] (Mein Leopold, 16/4) sekä K. Hämäläisen suomentamat Bellyn 1-näytöksinen ilveilyHerkules(18/4), Lafontin 2-näytöksinen näytelmäOhdakkeet ja laakeri(2/5) ja Hahnin 1-näytöksinen huvinäytelmäHänen ylhäisyytensä etuhuoneessa(21/5). Ensin mainituista Vilho sanoo, että se "teki melkein furoren, en milloinkaan ole nähnyt Viipurin yleisöä niin innostuneena". Kavaluus ja rakkaus annettiin "madame" Aspegrenin ja Jeppe Niilonpoika Vilhon hyväksi. Laululintusessa debyteerasi 23/4 nti Landegren, joka tahtoi "täällä koettaa siipiänsä saadakseen uskallusta tulla oopperaan". Menestys lienee ollut huononlainen, koska nimeä ei useammin mainita. Nummisuutarit näyteltiin kaksi kertaa, mutta siitä oli huhuiltu, että se on raaka ja sentähden "porvarissäätyiset daamit" pitivät sopimattomana käydä komediaa katsomassa. Kappale esitettiin siis melkein yksistään miespuolisille katsojille! Muutoinkaan ei Viipurin "fiinimpi herrasväki" suosinut suomalaista teatteria, n.s. "rankilooshit" olivat useimmin tyhjät. — Samassa kirjeessä, jossa Vilho tekee tämän huomautuksen, on seuraava näyttämöelämää kuvaava piirre: "Kiitoksia paljo teatteriruoasta, jonka lähetit meille. Sen kautta säästyy meille monta, monta markkaa, sillä tätä ennen syötiin ruoat todellisesti — mitä ei näyttämöllä se kulissien takana(!)" — Viipurin ajan lopulla teatteri sai loistavan avustajan Ida Basilierissa, joka lauloi kaksi kertaa Jeannetten häissä (12/5 ja 14/5) täpötäysille huoneille. Kirjeistä näkyy, että Bergbom kerran kävi Viipurissa puheosaston luona. Myöhemmin Emilie Bergbom tuli sinne yhtyäkseen Ida Basilieriin Karlsbadin matkaa varten. Silloin päätettiin että Viipurista lähdettäisiin Mikkeliin, johon seuruetta oli pyydetty tulemaan. Samallainen pyyntö oli tullut Joensuustakin, mutta kun mikkeliläiset tarjosivat vapaan matkan sinne ja takaisin Lauritsalaan ja myöskin maksuttoman teatterisalin, noudatettiin heidän kutsuansa. Ettei kesälupaa saataisi, oli Vilholle "oikein mieleen, sillä raha-asiamme ei myönnä levon hetkeäkään". — Viimeinen näytäntö Viipurissa (Sirkka) oli 28/5 ja sen jälkeen matkustettiin Mikkeliin, jossa ajan tullen tapaamme väsymättömän seurueemme.
* * * * *
Olemme saapuneet puheosaston neljännen ja lauluosaston kolmannen vuoden loppuun ja syytä on luoda katsaus oloihin ja ehtoihin, joista suomalaisen näyttämön kehitys oli riippuvainen. Mitä yrityksen taiteelliseen puoleen tulee, on se jo edellisestä selvillä. Siihen nähden että oli miltei tyhjästä alotettu, oli aivan hämmästyttäviä tuloksia aikaansaatu eikä kellään ollut aihetta epäillä taiteellisen edistyksen jatkumista. Vähemmän ilahuttava ja toivorikas oli taloudellinen puoli.
Edellisistä vuosista tiedämme, että jokainen oli tuottanut tappiota ja että vaillinki kolmannen vuoden lopussa teki 25,383:50 markkaa. Nyt päättyneeltä ja seuraavalta (1872 perustetun kannatusyhdistyksen neljänneltä ja viidenneltä) vuodelta emme ole saaneet käsiimme seikkaperäistä tilinpäätöstä eikä sanomissakaan mainita semmoista julkiluetun. Näyttää siltä kuin olisi katsottu parhaaksi pitää yrityksen arveluttavaa kantaa läheisimpien salaisuutena. Emilie Bergbomin päiväkirjan mukaan olivat näytäntökautena 1875-76 tulot 97,092:21, menot 131,680:59 ja vaillinki siis 34,588:38 markkaa; mutta tähän sisältyy vain se mikä on tullut ja mennyt hänen käsiensä kautta eikä muuta kuin osa maaseututointa koskevaa. Mutta jos niinkin, emme voi ajatella että vaillinki, kaikki lukuunotettuna, olisi ollut vähempi, vaan voimme pitää varmana että kannatusyhdistyksen velka neljännen vuoden lopulla oli vähintäin 60,000 markkaa.
Syystä kun oli huomattu että oopperan tuottama tappio aina oli verrannollisesti suurempi, päätettiin keväällä panna toimeen erityinen kannatuskirjoitus sitä varten. Suomalaisen oopperan kolme ensimäistä vuotta, lausutaan kehotuksessa kirjoittamaan osakkeita, on näyttänyt, että kotimainen laulunäyttämö ei ole mikään harhakuva, jos se vaan saa kehittyä esteettömästi, tarvitsematta taistella lamauttavaa taistelua elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi vaatii sen taloudellinen pohja turvallisempaa perustusta.
"Tyydyttääkseen kohtuullisia vaatimuksia", sanotaan sitten, "täytyy oopperalla olla käytettävänään noin 2 ensi laulajatarta. 2 à 3 toista laulajatarta, 2 ensi tenoria, 2 toista tenoria, 2 ensi baritonia, 1 toinen baritoni, 1 ensi basso, 2 toista bassoa, varma, vaikka pienikin, orkesteri ja ainakin köörin perusjoukko. Kiitettävällä isänmaallisuudella ovat muutamat niistä taiteilijoista, jotka ovat työskennelleet Suomalaisessa oopperassa, luvanneet vastedes palvella sitä palkkiosta, joka on enemmän kuin puolta vähempi ulkomailla tarjona olevaa; niinikään on joukko innokkaita naisia ja herroja luvannut maksutta avustaa kööreissä, mutta oopperan monenlaiset tarpeet vaativat näiden uhrausten ohella rahallistakin apua yleisön puolelta. Eritoten on se orkesterin parannus, jota yleisön puolelta on vaadittu, aiheuttava menoja, joihin tarvittavat varat ainoastaan osaksi ovat saatavissa niistä enentyneistä tuloista, joita järjestetympi toimi tuottaa." —
Koska vuosittain tarvittaisiin noin 15 à 20,000 markkaa, kehotetaan kansalaisia merkitsemään 100 markan vuosilisiä, jotka suoritetaan neljänneksittäin kolmen vuoden aikana. Tämä kannatuskirjoitus tuotti 14,600 markkaa — tositeossa kunnioitettava tulos, mutta sittekin liian vähäinen oopperatoimen varmentamiseksi. Päin vastoin ahdinko kasvamistaan kasvoi, varsinkin kun menestymisen ehdot muutenkin vähenivät.
Taloudellisten vaikeuksien ohella oli Suomalaisella teatterilla kestettävänä toisiakin vastuksia, jotka yhä uhkaavammin astuivat esiin. Tarkoitamme lähinnä kateellista kilpailua "suuren teatterin" puolelta. Tiedämme jo ennestään että ruotsinmielisellä taholla karsain silmin katseltiin suomalaisen näyttämön voittoja ja että siellä sentähden oli vaadittu oopperaosaston perustamista vastapainoksi suomalaiselle. Tänä vuonna ja etenkin tänä keväänä oli siitä johtuva epäsovun suhde kärjistymistään kärjistynyt. Muistutuksia että ruotsalaisen teatterin, joka takavuosina puhenäyttämönä oli saavuttanut niin kauniita taiteellisia ennätyksiä, edelleenkin tulisi harrastaa ainoastaan tätä lajia näyttämöllistä taidetta, ei otettu kuuleviin korviin. Eikä sekään tosiasia että kotimaiset laulukyvyt melkein poikkeuksetta olivat omistaneet voimansa suomalaiselle oopperalle vaikuttanut asiaan. Ruotsinkielinen ooppera oli väkisinkin aikaansaatava — yhdentekevä tuliko taiteilijat vaikka kaikki ulkomailta hankkia. Olihan tällä puolella rahaa enemmän kuin toisella ja sen lisäksi suurin osa Helsingin yleisöä, tuota yleisöä, jolle suomenkieli ihanimpienkin sävelmien kannattamana oli jotakin vastenmielistä.
Syksyllä 1875 Ruotsalainen teatteri vihdoin oli saanut kotimaisen laulajattaren, rva Emma Engdahlin Turusta, jolla oli ei ainoastaan nuoruuden viehättävä ansiopuoli (23 v.), vaan myöskin kaunis sulava ääni. Opintoihin nähden hän kyllä oli keskeneräinen, mutta ei se estänyt yleisöä 19/11 kun laulajatar ensi kerran esiintyi Adinana Donizettin Lemmenjuomassa, riemulla tervehtimästä häntä ja tunnustamasta häntä teatterinsa primadonnaksi. Ja niin oli siis ruotsalainenkin ooppera olemassa ainakin näennäisesti korkeammassa merkityksessä kuin edellisinä vuosina, jolloin jo laulunäyttämöä oli harrastettu. Sanomme "näennäisesti", sillä kovin korkealle ei sittekään taiteen lippua nostettu. Arveltiin näet välttämättömäksi antaa musikaalisesti vakavampien oopperojen vaihdella keveitten ja kevytmielisten operettien kanssa ja niin seurasi esim. Lemmenjuomaa Lecocqin kuuluisa M:me Angotin tytär. Tämän suurta ihastusta herättäneen operetin jälkeen tuli Bellinin Unissakävijä, joka aiheutti ylempänä kerrotun hyökkäyksen Ida Basilieria vastaan, kun tämä uskalsi paremmin laulaa erään aarian samasta oopperasta! Ja että se oli vain vähäpätöinen alkuottelu, sen huomasi Helsingin sanomalehdistöstä tänä keväänä, jolloin muutoin valmistauduttiin vastaanottamaan sekä kotimaisia että ulkomaalaisia vieraita Suomen ensimäiseen ja vastaiseksi ainoaan "yleiseen näyttelyyn". Kansalaisten mielissä ei suinkaan vallinnut mikään rauhallinen juhlatunnelma, vaan epäsointu, johon paitse tässä puheena olevia seikkoja melkoisesti oli vaikuttanut pitkällinen väittely "kiitollisuuden velasta", jonka A. Ahlqvistin puhe Olavinlinnan juhlassa edellisenä kesänä oli aiheuttanut ja joka koko kevätpuolen oli riehunut sanomalehdissämme.[72]
Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuun keskivaiheilla konsuli N. Kiseleff luopui johdosta ja sijaan valittiin viisimiehinen johtokunta, jonka huomattavimmat jäsenet olivat lääketieteen tohtorit C. F. Wahlberg ja W. Grefberg. Edellinen hieman tunnettu kirjailijana, jälkimäinen kuuluisa häikäilemättömästä ruotsinkiihkoisuudestaan. Uuden johtokunnan aikeista ilmaantui pian tietoja sanomiin. Oopperaa oli jatkettava ja entistä tarmokkaammin; eikä varoja puuttunut. Eräs yksityinen pohatta oli muka lahjoittanut 40,000 markkaa ja samalla oli päätetty kerrassaan nujertaa eli "tappaa" suomalainen ooppera. Toiset puhuivat kauniimmin "vapaasta kilpailusta", mutta se oli naurettavaa — niin erilaiset olivat kilpaehdot.
Ruotsalaiselle teatterille suotu avustus yleisistä varoista käsitti nimittäin seuraavat määrät:
Valtioapu teatteriseurueelle….. Smk 12,000;—" jonka käytäntö riippui " 8,000:—kenraalikuvernöörinmääräyksestä" orkesteria varten " 12,000:—Koronvapaus 100,000 mk:n lainasta " 5,000:—" 120,000 " " " 6,000:—" 50,000 " " " 2,500:—S:ma 45,500:—
Tätä laskelmaa vastaan väitettiin kyllä ruotsalaiselta taholta, että oli väärin ottaa lukuun maksamattomat korot, ne kun tulivat teatteritalon hyväksi; mutta tositeossa ne sittenkin muodostivat suuren avustuksen kannatusyhdistykselle, koska vapautus korkojen maksamisesta teki talonyhtiölle mahdolliseksi tyytyä saman verran vähempään vuokraan. Sitä paitse sama yhtiö oli myöntänyt kannatusyhdistykselle 3,000 mk. maksuna keisarillisesta aitiosta. Ainoa määrä, joka ei ollut täysin varma, oli kenraalikuvernöörin määräyksestä riippuva, se kunsaattoijäädä käyttämättä — vaikkei semmoista koskaan kuultu.
Suomalaisella teatterilla taasen oli:
Valtioapua teatteriseurueelle Smk. 8,000:—" orkesterille " 8,000:—Koronvapaus Arkadiayhtiölleannetusta 60,000 mk:n lainasta " 3,000:—S:ma 19,000:—
Kun tähän yleisistä varoista myönnetyn avustuksen erilaisuuteen tulee, että ruotsalainen yleisö varakkaampana helposti voi suoda ja todella soikin teatterilleen kaksi kertaa suuremman kannatuksen (ruotsalaisella olikin jo, sanottiin, 40,000 mk. kannatusta; suomalainentoivoisaavansa 20,000), että toinen toimi kaikin puolin mukavassa, toinen ränstyneessä, akustisesti epäedullisessa teatterissa ja lopuksi että onnellisemmalla kilpailijalla oli pääkaupungin lukuisa hienosto puolellaan, niin — oliko järkevää puhua vapaasta kilpailusta! Mihin kilpailu välttämättömästi oli johtava ja mitä se oikeastaan merkitsi, lausutaan eräässä Morgonbladetin johtavassa (31/5):
"Varmuudella voidaan ennustaa, että kilpailu kahden oopperan välillä Helsingissä on vievä toisen tai toisen, kenties molemmat perikatoon. Ruotsalaisen oopperan perustaminen tietää sentähden avonaista hyökkäystä jo olemassa olevaa Suomalaista oopperaa vastaan, sitä enemmän hyljättävä, kun tarkoitus on hävittää kotimaisten taiteilijain kannattama taidelaitos.[73] Olemme vakuutetut siitä, että kaikki kotimaisen taiteen ystävät tuskissaan näkevät semmoisen lopputuloksen mahdollisuuden. Ainoastaan häikäilemättömyys ja ahdas puoluekäsitys, joka ei voi tunnustaa jokaista jaloa uhrautuvaa työtä taideharrastustemme hyväksi, saattaa hyväksyä sentapaisia suunnitelmia — jos niitä todella on olemassa."
Muutoin kirjoittaja, jonka mielestä ainoastaan yksi ooppera Helsingissä oli mahdollinen, huomauttaa siitä nurinkurisuudesta, että valtio kannattaa kahta yritystä, joiden kilpailu on haitaksi itse sille päämäärälle, jota avustus tarkoittaa, ja ehdottaa että asetettaisiin jonkunlainen ylijohto, jonka asiana olisi katsoa ettei valtioapua ilmeisesti käytetä päätarkoitusta, taiteen edistämistä vastaan. Tämä itsessään järkevä ajatus että valtiolla olisi jotakin sanottavaa asiassa ei haihtunut aivan tyhjiin, vaikkei se toki hedelmääkään tuottanut. Siitä enemmän vastedes.
Vielä lisättäköön sekin "epäsoinnun" ilmiö, että tänä keväänä ensiksi syntyi julkinen hajaannus ylioppilaslaulajien kesken. Suomenmieliset laulajat tyytymättöminä laulunjohtajan vastahakoisuuteen ottaa ohjelmistoon suomalaisia lauluja perustivat oman laulukunnan. Tämä tapahtuma, joka nykyään tuntuu niin luonnolliselta, herätti sekin aikoinaan "pahaa verta" ja eräästä kirjeestä näkyy, että niin kaukana kuin Pietarissa eräs virkamies, kun häntä kehotettiin avustamaan suomalaista oopperaa, vastasi: "ennen olisin mielelläni sen tehnyt, mutta kun fennomania on aikaansaanut hajaannuksen ylioppilaslaulajien kesken, niin en minä" — —(!) Tässä ilmenee kaikessa naivisuudessaan kiihtyvän puoluekiistan vaikutus ihmisiin. "Ennen mielelläni, mutta kun se tai se seikka (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen teatterin kanssa) on tapahtunut, niin en minä anna avustusta — enkä edes mene sitä katsomaan!"
Puhenäytännöissä (122) näyteltiin 53 kappaletta:[74]
12 kertaa Mustalainen;9 " Narcisse Rameau;8 "Nummisuutarit, Kihlaus, Preciosa, Yhdistysjuhla,Hääilta;7 " Toinen tai toinen naimaan;6 " Sven Dyringin koti, Puolan juutalainen, Marianne,Maria Tudor, Remusen kotiripitykset, Lemmenjuoma;5 " Laululintunen, Viuluniekka, Sirkka, Jeppe Niilonpoika,Ei ollenkaan mustasukkainen;4 " Orposisarukset, Yökausi Lahdella;3 "Lea, Anna Skrifvars, Rouget de Lisle, Gringoire,Työväen elämästä, Suorin tie paras, Suuria vieraita,Kavaluus ja rakkaus, Deborah, Hamlet (Ofeliakoht.);2 "Margareta, Riita-asia, Eroamattomat, Kassan avain,Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Marin rukkaset,Oma Toivoni;1 "Saaristossa, Lemun rannalla, Yö ja päivä, Erehdykset,Lapsuuden ystävät, Bartholdus Simonis, Michel Perrin,Monsieur Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänenylhäisyytensä etuhuoneessa, Pekka Patelin, Macbeth (koht.).
Näistä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 11: Nummisuutarit, Sirkka, Yö ja päivä, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Mr Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Puolan Juutalainen, Oma Toivoni.
Viides näytäntökausi, 1876-77.
Ennen olemme säännöllisesti alottaneet uuden luvun seuraamalla puheosastoa kesäiselle kiertomatkalle; nyt on syytä poiketa tästä tavastamme ja ensiksi katsella, miten ooppera menestyi näyttelyn aikana, jolloin se, ollen itsekin jonkunlainen näyttelyesine, toisin kuin muina kesinä, oli täydessä toimessa. Mutta sitä ennen luokaamme katsaus uusiin taiteilijavoimiin, joita oli kiinnitetty taikka koetettu kiinnittää oopperaan alkavaksi näytäntökaudeksi.
Elis Duncker, joka — vietettyään talvensa Berlinissä enemmän kuullakseen kuin harjottaakseen laulua ja erittäin myöskin perehtyäkseen oopperain näyttämölle järjestämiseen — maaliskuulla oli muuttanut Parisiin jatkaakseen samoja tutkimuksia, oli luvannut tulla kotia kesäkuun lopulla ja jälleen ryhtyä oopperan palvelukseen. Kuinka lyhyt aika hänellä oli siihen käytettävänä, sitä ei kukaan aavistanut! — Bruno Holm, jonka opintoaika Lampertin luona Milanossa oli umpeen kulunut, oli niinikään antanut lupauksen tulla heinäkuun aluksi. Tosin oli Ruotsalainenkin teatteri tehnyt hänelle tarjouksen, mutta koska hän "oli kauan ihaillut Suomalaisen oopperan hämmästyttävää edistystä" ja sen ohella huomannut, että "kaikki suomalaiset kyvyt kokoontuivat sinne", ei hänkään epäillyt panna voimaansa alttiiksi samaa yritystä varten.[75] Mieluimmin hän sanoi laulavansa baritoniosat Ernanissa, Faustissa ja Traviatassa, mutta Trubaduria oli Lamperti käskenyt hänen välttää: "Minä kiellän sinua ehdottomasti liiaksi huutamasta(!)" Valitettavasti Holmin myöhemmin täytyi ilmoittaa, että hän lääkärin määräyksestä oli pakotettu olemaan alkukesän Karlsbadissa parannuksilla eikä siis voinut tulla ennen kun elokuulla. — Kevättalvella Emilie Bergbom tiedusteli Alma Fohströmiltä, eikö hän tahtoisi ensi kerran astua näyttämölle Suomalaisessa oopperassa. Laulajatar vastasi kuitenkin epäävästi, sillä rva Nissen-Saloman oli kieltänyt häntä esiintymästä ennen kun opinnot olivat täysin loppuun saatetut; mutta niin pian kun hän hallitsi itseänsä, oli hän "suurimmalla ilolla noudattava tarjousta ja kiitollisin sydämin tekevä mitä kykeni vähäisillä voimillaan edistääkseen Suomalaisen oopperan korkeita harrastuksia". Keväämmällä (22/4 ja 6/5) nti Fohström antoi ensimäiset konserttinsa Helsingissä. Yliopiston juhlasali oli kumpanakin iltana täpötäynnä yleisöä, joka lämpimästi ihaillen tervehti uutta, mitä suurimpia lupaavaa laululintusta. — Edelleen Naëmi Ingman, joka tämänkin talven oli jatkanut opintojaan Parisissa, oli lupautunut koko näytäntökaudeksi oopperan jäseneksi, ja samoin Niilo Kiljanderkin, joka Tukholmassa oli opiskellut professori Güntherin johdolla.
Tätä paitse oli sopimus tehty kahden ruotsalaisen oopperataiteilijan kanssa heidän vierailustaan näyttämöllämme. Jo talvella oli Fritz Arlberg kirjoittanut ja tarjoutunut vierailemaan kesällä, ja toukokuulla Signe Hebbe teki samanlaisen tarjouksen. Lähemmän sopimuksen teki Bergbom itse Tukholmassa. Kun näet Emilie oli noudattanut Ida Basilierin ystävällistä kehotusta tulla hänen kanssaan Karlsbadiin, oli Kaarlokin päättänyt tehdä pienen virkistysmatkan ja 18 p. toukok. lähtenyt Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Berliniin. Kummaltakin on säilynyt yksi matkakirje, ja teemme niistä joitakuita otteita. Kaarlo kirjoittaa Berlinistä Emilielle Karlsbadiin:
"Rakas, oma sisareni! Olen sydämestäni iloinen, että sinulla on ollut hyötyä matkastasi. On minullakin ollut, mutta luullakseni olisi ollut viisaampaa, jos minäkin olisin tullut Karlsbadiin, sillä en ole ollut oikein terve. — — Hebbe ei vaikuttanut minuun erittäin edullisesti. Deklamoitsi taiteen olevan hänelle kaikki kaikessa ja vähän välittävän rahoista, mutta päätti häveliäästi pyytämällä 500 mk (300 riksiä) illalta. Sanoin että valitettavasti en voinut antaa enemmän kuin 300. Luulin jutun siihen päättyneen, mutta seuraavana päivänä kaunoinen Signe kirjoitti, että hän asiaa mietittyään tyytyi 300 markkaan. Hän on siis sidottu 1 p:stä syysk. 10 p:ään lokak., kymmeneksi illaksi, ja laulaa italiankielellä Faust, Fidelio ja Traviata. Epäröin kauvan ennen kun kirjoitin alle, mutta jäädä yksin Naëmi Ingmanin kanssa (jos Emmyn terveys pettäisi) silloin kun hän ei vielä oikeastaan osaa mitään, sitä en uskaltanut. — Arlberg on sitoutunut 1 p:stä 20 p:ään heinäk. Hän laulaa 3 kertaa Ernanissa ja samoin Trubadurissa. Hän saa myös 300 mk. illalta. Pistää vihakseni että hän luultavasti olisi tullut vähemmästäkin, mutta kun hän kysyi mitä Hebbe saa, en voinut tarjota vähemmän." —
"Stjernströmin kanssa olen sopinut [Suomalaisen oopperan esiintymisestä Tukholmassa] tulevana vuonna noin 10 p:stä toukokuuta kolme tai neljä viikkoa eteenpäin. Teatteri tuottaa noin 2,000 riksiä bruttoa; päiväkustannuksia hän ei vielä voinut tarkoin määrätä. Se olisi rahallisesti sievä yritys, jos donnamme olisivat voimissaan ja ohjelmisto taiteellisestikin hyvin järjestetty. Muutoin luulivat ne, joiden kanssa puhuin asiasta, että sentapainen "Gastspiel" pitäisi tuottaa rahaa.[76] — — Kiljander[77] tulee heinä- ja elokuuksi. Hän saa laulaa Valentinin y.m. pikku osia. Syksyllä täytyy hänen palata Tukholmaan, mutta hän tulee takaisin viimeisellä laivalla ja jää sitten meille. — — Passinen[78] oli, paha kyllä, lähtenyt päivää ennen kun tulin. Hänellä kuuluu olevan loistava tenori, vaikka hän on tottumaton seuraelämään. Güntherillä oli kuitenkin suuria toiveita hänestä. Oltuansa vuoden Tukholmassa hän edelleen osaa ainoastaan suomea." — —
"Tukholmasta mainitsen seuraavat näkemäni: Wilhelm Tell, oivallisesti esitetty (tanskalainen baritoni Tellinä); Mignon, jotenkin ikävästi näytelty (Moe suloinen, muut keskinkertaisia); Rykmentin tytär (Moe ei ollut Basilierin varjokaan, ei hituistakaan sitä isänmaallista pontevuutta, joka estää roolin vajoomasta ravintolaneidin kannalle); Noita-ampuja (kunnioitettava, pensioninarvoinen esitys); Lemmenjuoma (aika hupaisesti näytelty: Janson, Westberg ja ensikertalainen nti Niehoff). Edelleen Helgolannin sankarit teki syvän, sydäntäkouristavan vaikutuksen (Dorsch, melkoisen mieltäkiinnittävä, järjestely hyvä); Rolandin tytär, tunnollisesti järjestetty, mutta käsityöntapaisen proosan rasittama j.n.e. — Kööpenhaminassa en nähnyt mitään; kaikki teatterit suljetut. Sitä paitse satoi aamusta iltaan. Istuin Thorwaldsenin museossa, se oli Kööpenhaminani. Ne, joita hain (Hoedt, Thomsén) olivat matkoilla. — Hampurissa näin satunäytelmän Matka kuuhun, äärettömän loistokas ja äärettömän ikävä. — — Sydämellisiä terveisiä Idalle. Kaarlosi."
Emilie kirjoittaa Karlsbadista nti Elfvingille (11/6):
"Rakas ystävä! — — Nyt olemme juoneet terveysvettä noin 3 viikkoa ja olemme siis pian valmiit lähtemään. Lauantaina 24 p., siis itse Juhannuspäivänä lähdemme Lyybekistä suoraan Helsinkiin ja toivomme olevamme siellä 27 p. aamulla. — Noin 21 p. on Kaarlo oleva kotona alottaakseen puuhansa. Luulen tämän kesän tulevan raskaaksi ja sentähden tarvitaan hyvät voimat. — — Minulle on Karlsbadissa olo tehnyt hyvää; Ida on myöskin tyytyväinen, vaikka parannusjärjestelmä on vähän väsyttänyt häntä. — Enemmän kuin mistään muusta olen nauttinut sanomattoman ihanasta Dresdenin galleriasta. Onhan siitä lukenut ja kuullut paljo, mutta eivät mitkään kertomukset eikä valokuvat vastaa todellisuutta. Kahdessa päivässä tietysti emme ennättäneet tutustua kaikkeen, vaan tyydyimme suurimpiin mestareihin. Rafaelin madonna on niin käsittämättömän kaunis, että se, miten hyviä jäljennöksiä onkin nähnyt, todellisuudessa hämmästyttää katsojaa. — — Täältä Karlsbadista olen pikimmältään käynyt Pragissa, ja se oli hauska matka. Minun piti käydä siellä tehdäkseni välikirjat neljän soittoniekan kanssa orkesteriamme varten. — Minulla oli onni nähdä Palackyn[79] hautajaiset ja jotakin niin suuremmoista en ole voinut kuvitella. Kaikki oli surussa, surulippuja liehui useimmilla rakennuksilla, kirkoilla, silloilla y.m. Balkongit olivat mustalla verhotut ja ajuritkin olivat kiinnittäneet mustia lippuja ja suruharsorosetteja hevosiinsa. Kirkonkellot pauhasivat, kanuunat jyrähtelivät, kaikki oli valaistu ja kymmeniä tuhansia ihmisiä käveli saatossa kirstun edellä ja jäljessä. Lähetystöjä koko maasta, kaupunkien, kylien, kuntien lähettämiä; kaikkien liput (yli 320) olivat suruharsoitetut. Lukemattomia soittokuntia ja lauluyhdistyksiä, jotka väliin lauloivat, astui saatossa. Sadottain seppeleitä, laakeri-, palmu- ja kukkaseppeleitä kannettiin mukana. Kullakin yhdistyksellä oli oma pukunsa, joka enensi juhlallista vaikutusta. Oli naisyhdistyksiäkin, kunnianeitsyeitä, valkoisiin puettuina mustine vyöhikköineen olkapäillä. Katselin saattoa eräästä akkunasta ja sitä kesti puoli kolmatta tuntia." —
* * * * *
Lauantaina 1 p. heinäk. avattiin virallisesti Suomen ensimäinen yleinen näyttely, joka paitse teollisuutta käsitti myöskin taide- ja viime hetkessä suurella tarmolla aikaansaadun kansatieteellisen osaston. Miten merkillinen ilmiö kulttuurielämässämme tämä näyttely olikaan, ei sillä voi olla laajempaa tilaa teatterimme historiassa. Sanottakoon vain että se laatuaan ensimäisenä oli omansa hämmästyttämään sekä kotoisia että vieraita; mutta jotta sitä olisi voitu oikein arvostella, olisi, niinkuin eräässä sanomalehdessä avauspäivänä lausuttiin, näyttelyrakennuksen fasaadilla Kaivopuistossa pitänyt olla seuraava tiedonanto: "Kaikki mitä nähdään näitten seinien sisällä on vain pieni osa Suomen kansaa tuottanut. Historiallisten olojen tähden on tämän kansan suuri enemmistö kielensä kautta ollut suljettuna pois sivistyksen lähteiltä. Tuskin nimeltäkään se tuntee teollisuutta ja vielä vähemmän se tietää mitä se merkitsee kansan itsenäiseen toimeentuloon nähden. Kirjallisuuskin, josta muut kansat ammentavat oppia, on siltä suljettu, samoin kuin puutteellinen sivistys on estänyt sitä oppimasta ulkomaan esimerkistä." — Avausjuhlallisuuden ohjelmakin puheineen lauluineen oli puhtaasti ruotsalainen.[80]
Suomalaisen oopperan ensi näytäntö oli 4/7, jolloin Faust näyteltiin. Esiintyjät, Ida Basilierista ja Navrátilista alkaen, olivat samat kuin ennen paitseKiljanderia. Valentinina hän kohta pääsi yleisön suosioon, sekä äänellään, joka oli sulava ja sointuva, joskaan ei vahva, että käytöksellään näyttämöllä, jolle hänen vartalonsa oli sopiva. Vasta-alkaja palkittiin esiinhuudoilla. — Toisessa näytännössä 7/7 esitettiin Ernani ja oli se, lausutaan Morgonbladetissa, taiteellisesti tasaisempi ja pyörennetympi kuin yksikään edellinen. Elviran osassa yleisö pitkän ajan päästä jälleen sai tervehtiä "lemmittyänsä" Emmy Achtéta, joka mahdikkaasti ja sydäntäkouristavalla intohimoisuudella tulkitsi vaikean roolin. Carlo I:nä taasen esiintyi hraFritz Arlbergensi kerran. Kättentaputukset, jotka seurasivat hänen tositaiteellista esitystään, nousivat myrskyksi, kun hän yllätti kuulijoita laulamalla kolmannen näytöksen finaalin suomenkielellä. Kolmas, joka taiteellisuuteen nähden tyydytti yhtä korkeita vaatimuksia, oli Navrátil nimiroolissa. Kun vielä mainitsemme ettei Bergholminkaan (Silva) tarvinnut hävetä seurassa, että köörit tavallisuuden mukaan lauloivat hyvin sekä että orkesteria johti taitavaBohuslav Hrimaly, joka alkaneeksi näytäntökaudeksi oli kapellimestarina otettu oopperan palvelukseen, niin voimme ymmärtää suuremmoisen menestyksen.[81] Ihastunut yleisö jakeli kukkia rva Achtélle ja kättentaputuksia ja esiinhuutoja kaikille, niin ettei tahtonut loppua tulla. — Sama ooppera 9/7.
Faust annettiin uudestaan 11/7 ja sitte Trubaduri 13/7 niin tavattomat esiintyjät eri rooleissa, että yksistään sentähden joka salongin sopukka täyttyi ja myöhästyneiden täytyi joukottain palata kotia — sanoisimmeko — tyhjin korvin. Missä tahansa olisikin kelvannut ja ihastusta herättänyt näytäntö, jossa kuultiin Ida Basilier Leonorana, Emmy Achté Azucenana, Navrátil Manricona ja Arlberg Lunana. Ensi kerran Suomen etevimmät laulajattaret esiintyivät samassa oopperassa ja vaikutus oli mahtava. Ida Basilier lauloi tietysti paljo täydellisemmin kuin 1870, jolloin hän juuri Leonorana oli alkanut kotiuduttaa oopperaa suomalaisella näyttämöllä, ja Emmy Achté suoritti — kiitos hänen mezzosopranonsa — Azucenan osan yhtä erinomaisesti kuin ennen Leonoran. Täydennyksen tuottivat Navrátil ja Arlberg. — Lauantaina 15/7 sama ooppera.
Yleisö, joka oli saapuvilla viimemainituissa loistonäytännöissä, oli muutoinkin juhlatuulella. Oli näet Aleksanteri II:sen suvinen aika, jolloin luottamuksellinen suhde Suomen kansan ja hallitsijan välillä sai tulevaisuutemme kauniina kangastamaan, ja juuri silloin, perjantaiehtoolla (14 p.) olivat H.H.M.M:nsa keisari ja keisarinna sekä perintöruhtinas puolisoineen, Edinburghin herttuattaren ja suuren seurueen kanssa tulleet vierailemaan Helsinkiin. Vastaanotto oli sydämellinen ja korkeat vieraat osottivat puolestaan sanoillaan ja käytöksellään hyvin viihtyvänsä suomalaisten kesken. Käynnin lähin ulkonainen aihe oli tietysti näyttely.
Kaupungin valtuuston asettama toimikunta, jonka asiana oli järjestää juhlallisuudet ylhäisiä vieraita varten, oli m.m. aikonut toimeenpanna Uudessa teatterissa juhlanäytännön, jonka ohjelma olisi jaettu ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön taiteilijain välillä. Jälkimäiset olisivat esittäneet kohtauksia Parranajajasta (Ida Basilier ja Elis Duncker) sekä Trubadurista (rva Achté), mutta hanke meni myttyyn, kun keisarin sanottiin lausuneen arvattavasti kyllä käyvänsä teatterissa; mutta — tavallisessa näytännössä. — Tositeossa lauloivat suomalaiset laulajattaret neidit Ida Basilier (Venzano-valssin) ja Alma Fohström (aarian Ernanista) sekä rva Engdahl (venäläisen kansanlaulun) lauantaina juhlapäivällisillä keisarillisessa linnassa. Sen jälkeen tapahtui ylioppilasten laulutervehdys, jossa tilaisuudessa keisari kuultuaan laulettavan venäläisen kansanlaulun suomalaisin sanoin ja tanskalaisen Kong Kristian laulun lausui toivomuksen kuulla Maamme-laulunkin, ja samana iltana kävivät keisarilliset Ruotsalaisessa teatterissa. Kaksi seuraavaa iltaa käytettiin tanssiaisiin kenraalikuvernöörillä ja kansanjuhlaan Eläintarhassa, ja jälkimäisenä keisari ja keisarinna jo lähtivät paluumatkalle. Sitä vastoin perintöruhtinas ja hänen puolisonsa, jotka matkoillaan Suomen saaristossa olivat tulleet erityisesti kansan suosimiksi, vielä jäivät tänne, ja tiistaina he kävivät m.m. yliopistossa, ylioppilastalolla ja illalla Arkadiateatterissa. Täällä, jossa pyhänä ei oltu ollenkaan näytelty ja maanantaina oli esitetty kohtauksia Ernanista (3:s näytös), Parranajajasta (2:sta näytöksestä) ja Luciasta (3:s ja 4:s kuvaelma), oli nyt ohjelmana nämä kahden jälkimäisen oopperan kohtaukset. Ensimäisen rivin perimmäiset aitiot ja lämpiö olivat eristetyt ja koristetut ylhäisiä kävijöitä varten, joita lukuisan[82] juhlapukuisen yleisön seisoessa tervehdittiin venäläisellä ja suomalaisella kansallislaululla. Parranajajan laulukohtauksessa Ida Basilier lauloi satakieliaarian Jeannetten häistä ja Minun kultani. Tämän samoin kuin muittenkin loistokohtien jälkeen suvaitsi perintöruhtinas alottaa suosionosotukset. Eläköön- ja hurraahuudoilla yleisö lausui jäähyväisensä, kun vieraat näytännön päätyttyä poistuivat. — Elokuun lopulla kertoivat sanomalehdet, että perintöruhtinas v.t. kenraalikuvernöörin, vapaaherra Indreniuksen kautta oli kummallekin Suomalaisen oopperan primadonnalle, rva Achtélle ja nti Basilierille, lähettänyt jalokivillä ja helmillä koristetun rannerenkaan sekä samalla lausunut, että heidän erinomaiset esityksensä näytännössä 18 p. heinäk. olivat kerrassaan yllättäneet hänet.[83]