Pari päivää myöhemmin O. D(onner) lausui Morgonbladetissa:
"Ruotsalainen kannatusyhdistys, joka tarjosi noin 13,000 mk alhaisemman vuokran, sai Uuden teatterin, ilman että aikaa oli edes lukea toisaalta tehtyjä tarjouksia. Jos tähän verrataan Suomalaisen teatterin tarjous, että se, jos se saisi vuokrata teatterin, antaisi ruotsalaisen kannatusyhdistyksen käyttää teatteria 100 näytäntöä varten, taikka fusiooniehdotus, niin esiintyy paljas totuus, että ne, jotka ovat määränneet Uuden teatterin kohtalosta, ehdottomasti eivät tahdo tietää mistään välittelystä, ehdottomasti vastustavat yhteistyötä suomalaisuuden edustajain kanssa.Kotimaisennäyttämötaiteen — sen jota varten alkuansa valtioavut rakennuslainojen muodossa annettiin ja jota yleisökin avusti — työnsi syrjään kaiken muun hylkäävä mieltymys ei-kotimaiseen. Toisin sanoen selvä määräys teatteriyhtiön säännöissä yksinkertaisesti kumottiin."
"Me kysymme: onko sillä teatteriyleisöllä, joka mistä hinnasta hyvänsä taistelee puhtaasti ruotsalaisen teatterin puolesta Helsingissä, vähintäkään oikeutta tässä kohden pitää harrastustaan isänmaallisena? Meidän mielestämme se ei voi vaatia itselleen tätä nimeä."
Ja kumminkin oli tuota fusioonikysymystä jauhettu koko kolme kuukautta. Kuinka tuskallinen aika oli Bergbom-sisaruksille, näkee Emilien kirjeistä nti Elfvingille, joista teemme otteita:
(17/3) "Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä, tuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko suurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää oopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta valitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt Ida Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus." —
(1/4) "Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät kaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen kerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin kolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p:stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja loppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan toimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi ja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet katson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän vuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme vuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos Turku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se voisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin päätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä joitakuita uhrauksia — eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt — nimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät pelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi asia helposti käsissänne. — Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään määrätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia kuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus tarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka Fichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja perin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari — meikäläiset eivät osaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet." —
(23/4) "Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä ehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan kaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen vuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko kuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen, prameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä pohjaa. [Joku päivä myöhemmin:] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on ja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule että se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on ylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin tarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja ne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat, jotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn — me puolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. — Kuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen listoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin varma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää siihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle 'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit tietysti päin vastoin. — — Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan; oi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä mitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19 vuosisadan lopulla jokaisen saada osaa." —
(11/5) "Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt järjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen kutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla harrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä tulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue lausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla! Mutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen vahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä varten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin esille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun lista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. — — Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin tervetulleita — mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä ulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada viipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin joku toinen saisi teidän stipendinne. — — Ja nyt on Runeberg poissa: hänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta, jonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna maahanpanijaisiin."
(13/5) "Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka äärettömän tervetulleet ne olivat. — Sain kirjeesi eilen aamulla juuri kun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin maahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat syvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt. Luonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa ihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä niinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. — — [Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio (Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa taiteilijaksi. — Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä, silloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista, että aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka käy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat. Sitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia kannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin se todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan vaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa pikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa mitään! — Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä Turkuun." —
Se, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei ainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus. Niinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus laskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti fusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään, ei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk. Arkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin keskusteltavaksi. Saapuville tulleet — noin satakunta kansallisen taidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) — olivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta oopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin samaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom esitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa laajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen menosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin laajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000, supistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista kokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli koottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys kolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p:stä 1877 ja oli sitä varten merkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita kirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa oltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100 näytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen merkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus 12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta toivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei päätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun alussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen johdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.
Emilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys tuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun se vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin ystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36 henkeä saapuvilla,[108] mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä entisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat ylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että "Suomalaisen teatterin osakeyhtiö" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja valittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat K. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F. Wahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa hallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä näyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli toimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella asetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi) toimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm (kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng (rahastonhoitajana).
Kuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa. Että nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli muuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi oli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri se oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin velat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!
Kun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan tarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia uhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli yltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia voitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä koko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön sivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis ja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat taistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien saavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen ylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys ollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi oikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä, jolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen, tiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen tapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka on päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:[109]
— — "Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat ruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden huippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan kohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden kustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin ei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että ihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse semmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon. Onnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi aatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin, joista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä parhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan semmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on merkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on että koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin, — mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva tyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me keskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että tulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat vetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan vaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja nuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan. Onneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus liian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä meillä on. — Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi tehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi on toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää itseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut tarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin terveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä mitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin kuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. — Kyllä koko suomalainen ooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla yksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta puoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!" —
Näin alakuloisia oltiin, kun ei muuta nähty kuin hetken todellisuutta, mutta kohta elpyi taas tietoisuus siitä, että päämäärä oli oikea ja suuri, että työ ja vaiva tarkoitti kansan tulevaisuutta eikä omaa etua, ja se antoi uutta luottamusta — lopulta ei ainoastaan pysytty hengissä, vaan riennettiin eteenpäin uusia voittoja kohti. Totta on että jonkun ajan päästä ooppera kuoli, mutta se kuoli kunnialla ja niin sopivalla hetkellä, että oli kuin se olisi varta vasten väistynyt puheosaston tieltä, joka silloin näyttäytyi varttuneeksi odottamattomiin taiteellisiin tekoihin.
Kumminkin oli uudella lähdöllä näöltään voittamaton este. Kuinka vapautua entisen kannatusyhdistyksen veloista, jotka, niinkuin juurikään mainittiin, tekivät toista sataa tuhatta markkaa — kauhistava summa siihen aikaan ja niissä piireissä, joista on puhe. Vastaus sisältyy kuivaan muistiinpanoon: "Kun osakeyhtiö otti teatterin haltuunsa, erotettiin edellisten vuosien asiat kokonaan tästä uudesta yrityksestä, javelat jätettiin Kaarlo ja Emilie Bergbomin niskoille." Niin kovalta, jopa julmalta kuin tämä toimenpide näyttääkin, oli se silloin kun se tapahtui välttämätön, sillä ainoastaan sen kautta kävi uuden yhtiön perustaminen mahdolliseksi. Toiselta puolen on merkille pantava, että suomalainen puolue, se on se vähälukuinen, mutta sitkeä suomenmielisten ryhmä, joka Helsingissä oli Bergbom-sisarusten mukana harrastanut suomalaista näyttämöä samoin kuin muita kansallisia yrityksiä, katsoi kunnianasiakseen ajan tullen korvata näille sisaruksille sen aineellisen tappion, joka nyt tuli heidän kannettavakseen. Eikä itse asiassa kovin monta vuotta kulunutkaan, ennen kun he olivat saaneet kaikki takaisin; mutta siksi kun se tapahtui oli heillä noitten velkojen tähden kärsittävänä tuskaa ja huolta, joka monesti karkoitti rauhan ja levollisuuden heidän mielestään. Niin sitä enemmän, kun "osakeyhtiö" ei suinkaan kyennyt vapauttamaan heitä juoksevan vuoden tuottamista uusista huolista.
Puhenäytännöissä (119) näyteltiin 48 kappaletta:
11 kertaa Sirkka, Oma Toivoni;8 " Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa;7 " Aksel ja Walborg, Mustalainen, Remusen kotiripitykset,Yhdistysjuhla;6 "Nummisuutarit, Sotavanhuksen joulu, Suorin tie paras,Orposisarukset, Kavaluus ja rakkaus, Marin rukkaset;5 "Lea, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan,Suuria vieraita, Riita-asia, Lääkäri vastoin tahtoansa,Narcisse Rameau;4 "Kihlaus, Laululintunen, Onhan pappa sen sallinut,Viuluniekka, Roistoväki, Puolan juutalainen;3 "Bartholdus Simonis, Natalia ja Nadeschda, Enon rahat,Jeppe Niilonpoika, Marianne, Pekka Patelin;2 "Daniel Hjort, Tohvelivalta, Sven Dyringin koti;1 "Anna Skrifvars, Margareta, Lapsuuden ystävät, Kosijat,Pilven veikko, Monsieur Herkules, Tanssikengät, Eiollenkaan mustasukkainen, Yökausi Lahdella.
Näistä on kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia oli 8: Daniel Hjort,Lea, Lääkäri vastoin tahtoansa, Enon rahat, Roistoväki, Aksel jaWalborg, Tanssikengät, Tohvelivalta.
Kuudes näytäntökausi, 1877-78.
Vasta perustettu Suomalaisen teatterin osakeyhtiö otti laitoksen hoitoonsa 1 p:stä kesäk., ja väliaikaisen johtokunnan tuli järjestää ja johtaa asioita yhtiökokoukseen asti 20 p. lokak. Siinä esitettiin kertomus johtokunnan toimista, joka sisältää täydellisen luettelon puhe- ja lauluosaston jäsenistä palkkoineen y.m. tietoja, jommoisia — yhtä täydellisiä ja tarkkoja — olemme turhaan etsineet edellisiltä vuosilta.
Alkavaksi näytäntökaudeksi otettiin K. Bergbom toimitusjohtajaksi ja "näytelmän ohjaajaksi" (regissööriksi), lehtori Alex. Streng rahastonhoitajaksi[110] sekä vaatteiston intendentiksi Emilie Bergbom ja määrättiin ensinmainitulle palkkaa 4,000 mk ja matkarahoja 1,000 mk sekä toisille kummallekin 1,000 mk. Kirjailijaksi, jonka tuli korjata kieltä näyteltävissä kappaleissa, otettiin lehtori B. F. Godenhjelm, mutta jätettiin palkkio riippuvaksi hänen työstään. Kun puheosasto antoi näytäntöjä muualla kuin Helsingissä, oli sitä koskeva rahastonhoito samoin kuin ohjaajantoimi uskottuna O. Vilholle, jollei näet pääjohtaja itse ollut seurueen luona.
Teatterin palvelukseen otettiin seuraavat henkilöt nimen ohessa mainitulla vuosipalkalla:
A. Puheosasto.
Hra Osk. Vilho 4,000. Rva Aurora Aspegren 3,000." Arthur Lundahl 2,500. " Selma Lundahl 2,200." I. E. Kallio 2,500. Nti Kaarola Avellan 2,400." B. Leino 2,000. " Ida Aalberg 1,440." R. Kivekäs 1,600. Rva Mimmy Leino 1,440." J. A. Tervo 1,660. Nti Emilie Stenberg 1,320." C. Edv. Törmänen 1,800. " Amanda Strengberg 1,200." Bruno Böök 2,000. " Hilma Rosendahl 900." J. Glantz 1,320.
B. Lauluosasto.
Nti Naëmi Ingman (kk) 500. Hra J. Navrátil 10,000." Lydia Lagus 2,400. " John E. Bergholm 3,500." Alma Wikström 1,600. " N. Kiljander 3,000." Hilda Braxén 1,200. " E. Himberg 1,800." Helene Conradi 1,200. " Taavi Pesonen 1,800." Eufrosyne Kaarlonen 1,000. " K. O. Lindström 1,600." Amanda Carlsson 920. " Elias Kahra 1,200." Augustina Hyvärinen 800. " J. Snellman 1,000." Kaisa Telkiä 900. " R. Kauhanen 900." C. Wickman 420.Rva A. Teffs 1,000.
C. Soittokunta.
Hra B. Hrimaly 5,000. Hra L. Wanscheid 2,400." J. Hrimaly 2,500. " Aug. Laurent 2,400." J. Sandström 2,000. " J. A. Hammar 1,680." K. E. Pahlman 2,400. " Mauritz Forsström 1,500." I. P. Swoboda 2,400. " A. Lagerman 1,320." E. Werner 2,400. " A. R. Paulsson 600.* G. Wanscheid 2,400. " J. L. Wikholm 600." A. Mannerström 1,275. " A. Feiler 1,080." G. Pelander 1,260.
Tästä näkyy että puheosastossa oli 17, lauluosastossa 20 ja soittokunnassa 17, siis koko teatterissa yhteensä 54 jäsentä, ja nousivat vuosipalkat 101,875 markkaan. Kun siihen luetaan muut ylempänä mainitut palkat sekä vieraileville taiteilijoille tulevat palkkiot, niin huomaamme palkkakonton lähenevän 120,000 markkaa (itse asiassa se nousi lähelle 140,000).
Mitä kertomus tietää yhtiön taloudellisesta asemasta, jätämme alempana esitettäväksi; tässä mainittakoon vain pari Bergbom-sisaruksia koskevaa päätöstä. Koska näet nämä olivat ottaneet vastatakseen teatterin veloista, kuului laitoksen omaisuus oikeuden mukaan heille. Näin ollen yhtiö päätti lunastaa heiltä vaatteiston 30,000 markasta, ja oli tämä summa maksettava kolmen vuoden kuluessa, suorittamalla 10,000 mk. vuosittain. Myöskin katsottiin kohtuulliseksi suoda heille se 8,000 mk:n korotus valtioavussa, jonka hallitus lopulta, vastauksena vuoden alussa tehtyyn anomukseen, oli myöntänyt. (Suomalaisen teatterin valtioapu teki siis tästä lähtien 24,000 mk. eli 8,000 mk vähemmän kuin Ruotsalaisen.) Nämä päätökset olivat ensimäiset toimet edellisen ajan velkojen lyhentämiseksi.
Tässä yhteydessä on mainittava, että senaattori H. Molander kesäkuun keskivaiheilla hänen käytettäväkseen määrätyistä yleisistä varoista teatterin matka-apurahastoon lahjotti 1,500 markkaa. Tämä epäilemättä tervetullut lahja oli todistus siitä suosiollisuudesta, jota Molander ylipäätään aina osotti Suomalaista teatteria kohtaan.
Levähdettyään yhden kuukauden oli teatterin puheosasto jälleen alkava toimensa heinäkuun alussaKuopiossa. Sinne oli Bergbomkin lähtenyt ja hänen ja Emilien kirjevaihdosta saamme jälleen tietoja oloista.
(5/7) "Rakas sisar! Matka meni hyvin. — Lappeenrannassa kävin kohta [Lydia] Laguksen luona, joka sanoi olevansa hyvissä voimissa. Täysin toipuakseen hän ei vielä ollut laulanut säveltäkään, josta minä kiitin häntä. Kiljanderin tapasin pikimmältään. Hän on naimisissa ja onnellinen. Holmilla olin päivällisillä ja tulin tutuksi hänen erinomaisen rakastettavan äitinsä kanssa. Holm ei ole vielä oikein terve. — — Hän lupasi tulla syksyllä ja laulaa tsaari Pietarin ja Don Juanin syys- ja lokakuulla — n.b. jos hän on terveempi kuin nyt. Olemme siis pelastetut vähän eteenpäin. [Naëmi] Ingmanistakin on toiveita. Lagus arveli hänen matkansa olevan epävarman. — Jos Ingman tulee, saa hän laulaa Elviran Don Juanissa ja Eudoran Juutalaistytössä. Silloin on syksy jotenkin selvä. Mutta kevät!!! — — Vilho oli Saimaalla, kun tulin. Kun hän tunsi itsensä jotenkin terveeksi, hän ei välittänytkään siitä parin viikon vapaudesta, jonka olin luvannut hänelle. Se on tietysti ääretön helpotus ohjelmiston määräämiselle, ja minä olen kiitollinen Vilholle hänen ystävällisyydestään." —
(Helsingistä 10/7) "Oma Kaarloseni, levottomasti odotan tietoja sinusta ja teatterista; olen levoton terveytesi tähden — olit niin väsynyt päivinä ennen kun lähdit. Minä voin aika hyvin, mutta oikein terveeksi en tule, ennen kun ilmat lämpenee. Varsinkin eilen oli ruma ilma. Jos pohjoisessa on yhtä koleaa, niin saamme kai huonon vuodentulon. Jos huomenna on lämmin ja tyyni, niin saan mennä ulos. [Tri] Morin näyttää vaativan minulta suurta varovaisuutta, mutta enhän minä saa voimia, jollen saa raitista ilmaa, liikuntoa ja ruokahalua".[111] — Muistutus pian maksettavasta vekselistä [2,500 mk, sisarusten hoidettavia teatterivelkoja!].
(Kuopiosta 10/7) "Näytäntökausi on alkanut täällä — ei oikein hyvästi eikä oikein huonostikaan. Ensi näytäntö [8/7] antoi vähän yli 400 mk; mutta olikin oikea Herran ilma. Näyteltiin Puolan juutalainen ja Mustalainen. Huomasimme näet, että Viuluniekka on niin loppuun annettu, ettei enää maksa vaivaa. Huomenna Enon rahat, perjantaina [13/7] Sirkka [rva Aspegrenin hyväksi] ja pyhänä Nummisuutarit. Jos vain Kaarola Avellan pian tulisi. Vilho on ottanut asioiden hoidon siksi kun rahastonhoitaja saadaan. Muutoin hän pysyy johtajana. — Törmänen on tullut ja oli sangen nolo. Hän tahtoo erota, ei harrastuksen puutteesta, vaan sentähden että hänen isänsä mielestä teatterin tulevaisuus on epävarma. Kumminkin on hän kahdella päällä. En ole kuitenkaan kehottanut häntä jäämään, vaan päin vastoin sanonut että on paras lähteä, jollei hän voi olla rettelöimättä joka kerta kun ei hänen tahtoaan noudateta. — — Olen muuten elänyt 'ylpeästi' ruoassa ja juomassa ollen usein kutsuilla. En ole vielä ennättänyt käydä kuvernöörillä eikä tuomiorovastilla. Teatteri vie päiväni varhaisesta aamusta iltaan. — Therese Hahl ja hänen miehensä olivat täällä eräällä matkalla. Herttaisia ja ystävällisiä kuin aina." —
(Helsingistä 14/7) Emilie puolestaan kirjoitti kirjeen täynnä asioita. Juurikään tulleen kirjeen johdosta, jossa eräs oopperan jäsen esittää entistä suurempia palkkavaatimuksia, hän ankarasti arvostelee semmoisten vaativaisuutta, jotka eivät suinkaan seiso ensi rivissä. Esittämänsä laskutavan mukaan olisi nuori laulajatar voinut saada 8 à 900 mk [kuukaudessa]. Vastakohdaksi sille asettaa kirjoittaja samaan aikaan tulleen tarjouksen nti Signe Hebbeltä, joka lupasi tulla yhdessä Fritz Arlbergin kanssa, jos saisivat kumpikin 150 mk illalta (yhteensä300). — Edelleen hän kertoi hauskan uutisen, että Navrátil oli "tullut kotia" se on Helsinkiin ja pyytänyt Unissakävijän suomalaista tekstiä. Hän oli käynyt kotimaassaan ja laulanut Pragissa erittäin suurella menestyksellä, jonka tähden Hrimaly oli luullut ettei hän enää palaisikaan. — Elokuun 1 p. harjotukset alkavat. "Tuletko niin hyvissä ajoissa, että tsaarin laiva saadaan valmiiksi, vai onko meidän ryhdyttävä sitä laittamaan?" — Alma Fohströmin sanotaan olevan sairaana Italiassa. Emilie oli kirjoittanut hänelle, mutta ei lähettänyt Faustin partituuria, ennen kun vastaus tulee. — Paljo huolta antoivat raha-asiat, Kaarlon on lähetettävä nimellään varustettu vekseli; mutta raitis ilma, jota oli nauttinut Kaisaniemessä ja Hertonäsissä oli kuitenkin virkistänyt. — "Kuinka, rakas Kaarlo, on meidän käyvä tulevana vuonna? ja kuinka olen minä tänä kesänä selviävä epätoivoisista raha-asioistani? Hyvästi, armaani; hoida itseäs? ja kirjoita niin usein kuin voit. — Tiedäthän kuinka olen levoton."
(Kuopiosta 17/7) "Rakas sisar! Pahaksi onneksi olin pienellä huvimatkalla, kun kirjeesi tuli, jossa puhut vekselistä. Sentähden lähetän vasta tänään mitä pyysit. — — Alku täällä ei ole ollut oikein myötäinen. Ensimäisen ja neljännen näytännön tulos hyvä, mutta toisen ja kolmannen huono. Täällä sattunut tulipalo[112] on vaikuttanut tuntuvasti, niinikään jotkut kuolemantapaukset maahanpanijaisineen, muutamat häät ja kaunis ilma, joka vihdoinkin on tullut. Kaarola Avellania kaivataan, sillä vanhat kappaleet eivät kelpaa ja hänellä on osansa kaikissa uusissa. Muutoin on henki oivallinen ja järjestyskin, jollei kiitettävä, kumminkin välttävä. Ahkeruuskin on tyydyttävä. Katarina Howard on puoleksi valmis, Don Ranudo kokonaan uudestaan luettu (Stenberg — Olympia) ja useat [nti] Töttermanin rooleista korjattuja. Lundahl on paljo terveempi kuin Helsingissä ja näyttelee toisenlaisella lennolla. — — Fennomania seurueessa on tällä hetkellä oivallinen. En ole kuullut ruotsin sanaa sitte kun tulin."
"Minulle uusia kappaleita on annettu: Enon rahat ja Sirkka. Molemmat menivät harjotuksissa ylen huolimattomasti ja epätasaisesti. Enon rahat harjotutin kuitenkin niin monesti (jopa jotkut kohtaukset 7 kertaa peräkkäin), että yhteisnäytteleminen menee mainiosti. Se on nyt siihen katsoen ohjelmiston parhaiten näyteltyjä kappaleita. Apropos yksi esimerkki mitä pukuja voidaan käyttää, kun ei ole annettu tarkkoja määräyksiä. Kolmannessa näytöksessä matkustavat rva Aspegren ja [nti] Tötterman (kaksi nuorta porvarillista rouvaa) rautatiellä 17 peninkuormaa kesällä. Uskotko minkälaisessa puvussa?Mustassa sametissa, rva Aspegrenilla punaiset atlaskäänteet!!! — — Sirkan tähden en huolinut nähdä vaivaa, vaan annoin sen mennä menojaan. Rva Aspegren sai paljo apploodeja, mutta oli sangen heikko. Pani painoa ainoastaan yksityisiin situatsionivaikutuksiin kykenemättä luomaan kokonaiskuvaa. Sitä paitse hän hutiloi lausumisessa. Samoin Leinokin. Sivuroolit menivät sitä vastoin aika hyvin (myöskin Kallion ja Savolaisen). — — Jos tarvitset rahaa, niin ota heinäkuun palkkani Wahlströmiltä. Tulen kyllä toimeen täällä, sillä elän erittäin hiljaisesti enkä siis tarvitse rahoja. Ystäväsi ja veljesi Kaarlo."
Vielä on tätä samaa kirjevaihtoa kolme Emilien laatimaa, jotka enimmästään koskevat oopperaa. Paitse omia kirjeitään hän lähettää Kaarlolle milloin sieltä milloin täältä saamiansa kirjeitä, jotka koskevat heille yhteisiä asioita. Semmoinen on Ida Basilierin Lysekilistä (10/7), josta teemme otteen:
— — "Olet kenties kuullut että tulen seuraamaan Behrensiä ja Trebelliä 10 p:stä marrask. 10 p:ään jouluk. Englannissa, saaden palkkaa 2,000 frangia ja kaikki vapaata — jopa seuranaisenkin. Hän tahtoo minut Pohjoissaksaankin syys- ja lokakuulla, mutta kun olen aikonut tehdä hyvästijättö-kierroksen kotimaassa, ei se käy päinsä. Ilolla esiinnyn Teillä niin usein kuin mahdollista tänä syksynä, mutta häitteni täytyy kai olla 30 p. lokak., jotta ennätän Lontooseen. — Mutta kuinka tulette elämään? Olen usein levottomuudella ajatellut suunnitelmianne, ja jos suinkin voin, tahdon mielelläni olla jonkun ajan Teidän luonanne tulevana keväänä. — Paljo voi käydä toisin kuin tuumii, mutta kaikissa tapauksissa tulen elokuun lopulla tai syyskuun alussa —milloin vain tahdotte. Minun täytyy vain tietää minä päivinä minun on esiintyminen Teillä, niin että voin asettaa konsertit väliin. — — Ole nyt varovainen rakas Emilie; muista että terveytesi on kallis niin monelle. Sinulla oli niin paljo vaivaa minunkin tähteni viimeisenä aikana." — —
(Helsingistä 21/7) "Kaarloseni! Tässä on Idan kirje; kyllä hän on erinomaisen kiltti ja rakastettava, kun tulee ja auttaa meitä keväällä — nythän voit hyvin ajatella Juutalaistyttöä. — Taikka ajattelemmeko Mignonia?" — — Emil Genetz oli tullut kotia, sairaana ja murheellisena ja epäili voisiko hän tulla laulajaksi. Jos hänen täytyi luopua laulusta, niin hän tulisi puheosastoon. "Sanoin että hänet siellä vastaanotetaan avoimin sylin ja sydämin. Hän näyttää harrastavan luonnenäyttelijän-alaa. joka ilahdutti minua." — — "Hupaista oli kuulla, että olet tyytyväinen seurueen henkeen ja käytöstapaan. Jos nyt käy niin onnellisesti, että ooppera kuolee keväällä, niin teatteri kai tulee oikein hyväksi." — — "Faltin pyytää sinua ajattelemaan Tannhäuseria, hän luulee että se voisi mennä varsin hyvin."
Kahdessa viimeisessä kirjeessä Emilie moittii useita oopperan ja puheosaston jäseniä huolimattomuudesta, kun eivät määräaikana tule saapuville. — Sen ohella muuta: "Kuinka kauhean ikävä on Vilhon tila!", kirjoittaja huudahtaa saatuaan jonkun tiedon näyttelijästä. "Vilho parka, kyllä on vaikeaa, kun on niin heikko ruumis; kyllä hänellä on ollut liiaksi työtä heikkoihin voimiinsa nähden." — "Erinomaisen rakastettavan kirjeen Fohströmiltä sain eilen [3/8]. Hän lupaa varmaan tulla tammikuulla, mutta, jos me vaadimme, katsoo hän itsensä velvolliseksi tulemaan syksylläkin, vaikkei ennen marraskuuta, sillä hän tahtoo välttämättömästi suorittaa näyttämöllisen oppikurssin ja laulaa vähän Lampertin edessä — tammikuulla hän tulee mielellään." — Samassa kirjeessä (4/8) Emilie sanoo: "Luulin että voisimme tulla toimeen jonkun viikon ilman sinua, mutta ei se käy — sinun täytyy kohta tulla tänne. Mistä saamme miesköörin? Eihän meillä ole muuta bassoa kuin Kahra, joka tuli heinäkuun viimeisenä ja on erinomaisen kiltti ja huomaavainen." —
Tässä yhteydessä annamme lopuksi ottaen eräästä Alma Fohströmin kirjeestä, se kun samoin kuin Ida Basilierin kirje, on soma näyte tekijän rakastettavaisuudesta:
(Cernobbiosta 26/8) — — "Te pyydätte minua, rakas neiti, sanomaan, toivonko mitään etukäteen palkkiostani? — Noin kaksi vuotta sitte, kun pidimme jonkunlaisen perheneuvottelun kotona, päätettiin, taikka oikeammin oli minun toivomukseni, että kun minä esiinnyn kotimaisella näyttämöllä, niin ei palkkiosta saisi olla puhettakaan, sillä minäkin tahtoisin vähäisellä kyvylläni edistää Suomalaisen oopperan ihania harrastuksia, liittyen niiden joukkoon, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon. Kas siinä, hyvä neiti, lempiaatteeni silloin — ja nyt?"
"Nytpidän siitä kiinni enemmän kuin ennen, sillä eihän ole lainkaan tietty, tulenko menestymään näyttämöllä, miellytänkö yleisöä ja olenko itse oleva tyytyväinen toimeeni palvellessani Teitä. Tästä syystä, rakas neiti, on vakaa toivoni, että jätätte palkkiotuumat sikseen. Jos sittekin tahtoisitte toisin, niin pyydän Teitä kääntymään rakkaan isäni puoleen, jolla on oikeus päättää asiasta ja jonka ratkaisuun mielelläni taivun. Muutoin pyydän, älkää niin varmasti luottako kykyyni, joka vielä on kokematon. Suokoon toki Jumala, että vähänkin vastaisin niitä toiveita, joita armaassa isänmaassani kohdistetaan minuun. Ei kukaan olisi siitä onnellisempi ja nöyrempi kuin minä."
"Ennen tammikuuta lienee minun mahdoton päästä kotia, sillä lääkäri on kovasti kieltänyt minua olemasta ahkera ja täytyy minun sentähden olla varovainen opinnoissani. Mutta jos niin onnettomasti kävisi, että isäni ei voisi toimittaa rahoja ja minun senvuoksi olisi palaaminen kotiin, niin kyllä annan Teille tiedon siitä. Nyt, rakas neiti, on vain jälellä kysymys: Mitä oopperoita aiotte esittää taikka missä toivotte minun laulavan paitse Faustissa ja Somnambulassa? Linda ja paashi oopperassa Ballo in maschera ovat täällä hyvin miellyttäneet. — — Tuhat sydämellistä tervehdystä, syleilyä ja suudelmaa Teidän ijäti kiitolliselta ja nöyrältä pikku ystävältänne."
Palaamme nyt Kuopioon, jossa teatteri jatkoi tointaan säännöllisesti, mutta yleensä vain keskinkertaisella menestyksellä. Ylempänä mainittujen näytäntöjen jälkeen tuli ensin pari iloisempaa ohjelmaa — 18/7 Lääkäri vastoin tahtoansa ja Remusen kotiripitykset; 20/7 Don Ranudo di Colibrados ja Herkules —, sitte kaksi murhenäytelmää: 22/7 Kavaluus ja rakkaus ja 25/7 Maria Tudor. Heinäkuun viimeinen näytäntö (29 p.), jolloin esitettiin Kosijat, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä, ansaitsee mainitsemista sentähden että sinä iltana ntiAnni Hacklinensi kerran esiintyi näyttämöllä. Tämä 19-vuotias neiti, nimismiehen tytär, Kuopiosta (synt. Karttulassa) oli täällä liittynyt seurueeseen ja oli heleällä sopranollaan ja reippaalla, luontevalla näyttelemisellään ennen pitkää saava huomatun sijan teatterin nuorten naisjäsenten joukossa. Hänen ensi esiintymisestään Annana laulukappaleessa Kalatyttö, vakuuttaa paikkakunnan lehti, ei voinut "muuta kuin hyvää sanoa".
Elokuu alkoi kahdella uutuudella: 3/8 ja 5/8 Tuokon suomentama, A. Dumas vanh. 4-näytöksinen historiallinen näytelmäKatarina Howardja 8/8 ja 12/8 Törmäsen suomentama B. BjörnsoninKonkurssi, joka jälkimäinen kappale oli ensimäinen näyte kukoistukseen nousevaa uutta norjalaista draamaa Suomalaisen teatterin ohjelmistossa. Näitä seurasi Daniel Hjort, joka meni kolme kertaa 10/8, 15/8 ja 3/9. Vilho, joka jälleen oli yksin johtajana, kirjoitti 14/8: Konkurssi onnistui jotenkin hyvin, mutta ei se miellyttänyt Kuopion kauppiaita: tulot ensi iltana 279, toisena 233 mk. Sitä vastoin Katarina Howard tuotti ensi kerralla 255 ja toisella 432 mk. Daniel Hjort antoi ensi kerralla 408 mk. — Parista myöhemmästä kirjeestä saamme seuraavat tiedot Kuopiossa olon viime ajasta. Ilmat olivat kylmät ja sateiset, niin että ihmiset mieluimmin pysyivät kotona. "Eilen [29/8] satoi aamusta iltaan, josta seuraus oli 131 mkan tulo." Lea näyteltiin kaksi kertaa 22/8 ja 26/8 pienempien huvinäytelmien kera ja tuotti se ensi iltana 251, toisena 403 mk; Aksel ja Walborg antoi 226 mk. — "sen teki kylmä ilma". Viimeinen ohjelma oli Preciosa, joka meni kaksi kertaa 31/8 ja 2/9; jäähyväisnäytäntönä annettiin Daniel Hjort 3/9.
Vasta Jyväskylästä, johon seurue lähti Kuopiosta, Vilho luo yleiskatsauksen kaksikuukautiseen toimeen tässä kaupungissa ja ääni on sangen alakuloinen:
"Rakas ystäväni! Raskaalla mielellä tartun kynään, kun vain kysymys on teatterin asioista, ja siinä pääsyy, miksi kirjoitan niin harvoin. En tahtoisi vaikeroida. Kun vieras tavan mukaan kysyy: miten käy? kuinka kannattaa? vastaan säännöllisesti: hyvin: varsinkin kun tiedän kysyjän olevan viimeisiä meitä auttamaan. — Tulot Kuopiossa tänä vuonna olivat noin 30 mk vähemmän iltaa päälle kuin viime vuonna eli yhteensä 8,564 mk. Menot palkkioineen, päivä- ja matkakustannuksineen noin 10,000 mk. Menoista oli hirveimmät: vuokra 811 mk, kirjoituksia ja suomennoksia 475, vaivaismaksuja 176, poliisille 125, valaistus 414, kirjapainoon 410, matkakustannukset 670, musiikista 315 j.n.e."
Jyväskylässäseurue viipyi noin puolitoista kuukautta. Ensi näytäntö (Viuluniekka) oli 9/9 ja viimeinen (Sirkka) 22/10. Ohjelmisto oli pääasiassa sama kuin Kuopiossa. Kumminkin olivat Viuluniekka ja Marianne Jyväskylässä uusia ja mahdolliset näyteltäväksi, jota vastoin näyttämön ahtauden vuoksi Nummisuutarit ja suuret murhenäytelmät jätettiin sikseen. Ainoa aivan uusi kappale oli KivenKarkurit, joka esitettiin ensi kerran 17/10. Sen olisi pitänyt valmistua jo Kuopiossa, mutta parin näyttelijän huolimattomuuden tähden ja siksi että "muutamat hirveästi halveksivat tätä näytelmää", harjotukset olivat käyneet hitaasti. Tulot olivat ylipäätään nytkin niinkuin edellisenä kertana paremmat kuin Kuopiossa, varsinkin kun menot olivat pienemmät — mutta eivät sittenkään tyydyttävät. Parhaimpia iltoja oli: Viuluniekka 428, Työväen elämästä, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä (markkinapäivänä) 463, Marianne ensi kerralla 279, toisella 459 mk. Keskitulo oli vähän yli 300; edellisenä vuonna yli 400 mk. Loppu oli siis semmoinen, että Vilhon täytyi pyytää matkarahoja päästäkseen seurueineen Helsinkiin, johon oli määrä tulla. — Muita jobinsanomia oli että Törmänen taas oli sanonut lähtevänsä ja että Tervo oli niin sairas, että hänet oli toimitettava sairaalaan.
* * * * *
Kun nyt käännymme lauluosaston puoleen, saamme pian nähdä että sen asiat tuskin olivat ilahuttavammalla kannalla. — Oopperan laulukyvyt esiintyivät tänä syksynä ensi kerran julkisesti 2/9, kun he ylioppilastalolla antoivat huokeahintaisen konsertin. Laulunumeroita esittivät neidit Lagus, Wikström ja Braxén sekä hrat Navrátil, Bergholm ja Pesonen, jota paitse viulunsoittajana esiintyi J. Sandström, joka neljä vuotta harjotettuaan opintoja Leipzigissä oli otettu teatterin palvelukseen soittamaan ensi viulua orkesterissa. Laulajaisissa oli noin 300 hengen kiitollinen yleisö.
Näytännöt alkoivat 7/9 Flotovin Marthalla, jota ei oltu annettu huhtikuun jälkeen 1876. Nimirooli oli uskottu Lydia Lagukselle, joka ei suinkaan pettänyt yleisön toivomuksia, vaan sai oivallisesta laulustaan ja näyttelemisestään lämpimiä suosionosotuksia. Nancyn osan suoritti tyydyttävästi ntiHilda Braxén,[113] joka ensi kerran esiintyi suuremmassa tehtävässä, ja Kiljander näytteli hupaisesti loordi Micklefordia. Muut esiintyjät olivat vanhoja rooleissaan. "Sopuväli" — U. S. sanoo — oli yleensä varsin hyvä. — Sama ooppera meni vielä kolme kertaa (9/9-16/9); viimeisenä iltana oli Arkadiassa paljo väkeä, joka jakoi hartaan suosionsa Lydia Laguksen ja Navrátilin välillä. Viides näytäntö peruutettiin viimeksi mainitun taiteilijan sairastumisen tähden.
Ensimäinen täksi näytäntökaudeksi valmistettu uusi ooppera, G. A. LortzinginTsaari työmiehenäesitettiin ensi kerran 23/9 ja tuotti täydelle huoneelle "erinomaisen hauskan illan". Soma, koomillinen sävelteos oli huolellisesti harjotettu ja esitys sujui eloisasti ja sopusuhtaisesta. Hullunkurisen pormestarin osan suoritti Hannes Hahl erityisellä menestyksellä. Vahva, mehevä ja hyvin kehittynyt bassoäänensä ja raitis koomillisuutensa herättivät samassa määrässä mieltymystä. Kiljander puolestaan harrasti hienompaa, historiallista sävyä, kuvatessaan Tsaaria, Pietari suurta. Edelleen kiitettiin Lydia Lagusta viehättäväksi Mariaksi. Että Navrátil, Bergholm ja Pesonen tapansa mukaan hyvin täyttivät roolinsa, tarvitsee tuskin sanoa. Eikä yleisö säästänyt mieltymyksenilmaisujaan; toisen näytöksen miessekstetin jälkeen olivat ne niin innokkaita, että numero oli uudistettava. — Ooppera annettiin sitte vielä neljä kertaa peräkkäin (25/9-2/10); lähinnä viimeisenä kertana esiintyi nti Braxén Mariana (nti Laguksen pahoinvoinnin tähden). — Tämän jälkeen tuli ainoastaan yksi ooppera-ilta 4/10, sillä seurue oli lähtevä Turkuun. Jäähyväisiksi esitettiin Martha. Sali oli täynnä ja yleisö innoissaan. Lydia Lagus sai kukkia ja lopussa hän ja Navrátil sekä muut esiintyjät ja orkesterin johtaja Hrimaly huudettiin esiin.
Sanomista, joista nämä tiedot on poimittu, ei näe miten asiat oikeastaan olivat. Ensi kerralla Tsaari työmiehenä tuotti 1,517 ja Martha viimeisellä 1,002 mk; mutta keskimäärin antoivat edellisen oopperan näytännöt noin 800 ja jälkimäisen 640 mk. Semmoisilla tuloilla lauluosasto ei tullut toimeen, ja kun puheosastokin yhä tarvitsi apua, oli alku kaikkea muuta kuin lupaava. Eikä Turun-matkaankaan suuria toiveita kiinnitetty. Siitä kirjoitti Emilie Bergbom jo 25/9 nti Elfvingille, joka ystävällisesti oli hankkinut Lydia Lagukselle asunnon omassa kodissaan:
"Kauhean levoton olen Turussa olon johdosta; on kai viimeinen kerta, kun Turun yleisön tarvitsee käydä suomalaisessa oopperassa, mutta paha olisi, jos tappio tulisi kovin suureksi. Matkakustannukset ovat korkeat ja päiväkustannukset kovin suuret. Siihen tulee että Turussa on merkitty niin vähän osakkeita, että korvaus on mitätön. — Voi, rakas Bettyseni, jos tietäisit kuinka julmasti menneitten vuosien tappiot painavat hartioitani; tavasta olen epätoivon partaalla. — Syvästi toivon että Trebelli ei tulisi tänne [kuuluisaa laulajatarta odotettiin Suomeen lokakuulla antamaan konsertteja]. Hän vie niin paljon rahaa, että ihmisillä sitten ei ole varaa muuhun. Sitä paitse tiedämme kokemuksesta, että Fichtelbergerin ja ruotsalaisilta joukoilta ei vaadita mitä vaaditaan Suomalaiselta teatterilta, vaan pitää tämän yhdistää niin toisen kuin toisenkin ansiopuolet, ilman niiden virheitä. Nyt tulevat kai ihmiset siihen päätelmään, että kun suomalaisen näyttämön taiteilijat eivät mitenkään ole verrattavat Trebelliin ja Behrensiin, niin ei maksa vaivaa käydä niitä kuulemassa!" —
Valitettavasti kirjoittaja oli hyvinkin oikeassa. — Kaarlo lähtiTurkuunjo vähän ennen seuruetta ja kun tämä oli tullut, annettiin ensiksi, 7/10, oopperakonsertti. Se tuotti läsnäoleville "ihanan illan", mutta tulo oli vain 353 mk, joka oli kovin vähän kun täysi huone olisi antanut 1,215 mk. Turkulaiset eivät olleet uteliaita kuulemaan kotimaisia laulutaiteilijoita, vaikka useimmat olivat heille tuntemattomia. — Pari päivää sen jälkeen Emilie, joka juurikään oli saanut Vilhon rahanpyynnön puheseurueen Helsingin matkaa varten, kirjoittaa:
"Voi, rakas Kaarloni, kuinka on tämä päättyvä! — Meillä on vastatuuli ja meidän täytyy vielä olla valmiina kokemaan paljo. Ajattelen vain, mihin lähdemmekään ja mitä on tekeminen, kun kaikki hajoaa. Betty Elfvingiltä sain muutamia rivejä; hän sanoo että konsertissa [jolla lauluosasto oli alkanut toimensa Turussa] oli puoli huonetta, mutta että mieltymys oli suuri. Mitä kuuluu Idasta? Jollet ennätä etkä itse jaksa, niin pyydä Betty Elfvingiä kirjoittamaan. Hän sanoo sinun näyttäneen niin väsyneeltä ja alakuloiselta, että hän ei tahtonut vaivata sinua kysymyksillä. Betty raukka, kyllä hän on oleva kovin tuskissaan, jos meidän täytyy tehdä vararikko." —
Emilien käsitys asemasta oli perin synkkä, mutta olihan siihen syytä. Puhumatta tuskallisesta velkataakasta, joka oli laskettu hänen ja Kaarlon hartioille, näyttäytyi uudenkin yhtiön alkutoimi sangen arveluttavalta. Ennen mainitun kertomuksen mukaan nousi keväällä merkitty uusi kannatus 21,100 markkaan, joten (kun 1876 merkitty määrä 14,600 mk. otettiin lukuun) koko kannatus teki 35,700 markkaa. Tästä oli lokakuun alkupuolella saatu 9,700 mk. Edelleen oli valtioapua nostettu yksi neljännes, 6,000 mk, näytännöistä tullut 7,506:20 ja lahjana saatu 183:25 mk. Tulojen summa oli siis 23,389:45 mk. Puheosastolta ei oltu tilejä saatu, mutta sille oli lähetetty 5,039:12 mk. Kaikkiaan tekivät menot samalta ajalta 44,995:28 mk., ja oli siis vaillinki 21,605:83 markkaa. Että tappio näyttäytyi näin suureksi, johtui tietysti pääasiassa siitä että uusi kannatus ei ollut puoltakaan siitä summasta (50,000), joka oli katsottu tarpeelliseksi, sekä että palkat oli maksettu kesäkuun 1 p:stä, vaikka toimi alkoi vasta myöhemmin. Mutta vaikka niinkin, oli selvää, että koko vuoden tappio nousisi suureksi, jollei tuuli kääntyisi erityisen myötäiseksi.
Älkäämme sentähden ihmetelkö, että Bergbom-sisarukset olivat alakuloisia. Että ymmärtäväiset kansalaiset käsittivät, kuinka vaikeissa oloissa elettiin, huomaa Z. Topeliuksen sanoista Emilie Bergbomille (kirjeessä 5/11): "Tarvitaan rohkeutta näinä aikoina kantaakseen suomalaista näyttämöä hartioillaan — ja kärsivällisyyttä! Minä ihailen neiti Emilietä, sillä ei yksikään mies kestäisi sitä!" —
Ja Turussa, siellä oli yleisö erinomaisen hidas käymään teatterissa! Ensiksi Trebelli tuli kuin tulikin ja aikaansai siellä niinkuin Helsingissä "trebellikuumeen", joka tietenkin vahingoitti teatteria; mutta toiseksi on ilmeistä, että Turussa oli vallalla sama nurjamielisyys kansallista näyttämöä kohtaan, joka sai suuren osan Helsingin yleisöä laiminlyömään näytäntöjä Arkadiassa. Yksityisistä kirjeistä näiltä vuosilta saadaan riittävästi todistuksia. "Fichtelbergerin kehno esitys kaikista maailman oopperoista on täyttänyt salongin permannosta kattoon kahden kuukauden aikana, vaikka useimpien täytyi tunnustaa, että monesti korvien kidutus oli suurempi kuin nautinto." Sen ohella mainitaan että oli niitä ("Julinin puolue" y.m.), jotka mieluummin vetivät Ruotsista "mitä roskaa tahansa" kuin kuulivat suomenkieltä näyttämöltä. Varmaa on että johtokunnan Helsingissä täytyi hyvissä ajoin tiedustella teatteria ja kokemus käski olla luottamatta suullisiin lupauksiin. Edelleen oli sanomalehdistön avunanto niin ja näin. Åbo Postenissa Nervander oli uskonut oopperanäytäntöjen arvostelemisen eräälle soitannontuntijalle (I.[114]), joka kyllä yleensä tunnusti esityksiä ansiokkaiksi, mutta oli siksi ankara (varsinkin Navrátilia kohtaan), että Alikin (K. R. Malmström) Å. U:rissä moitti häntä. Tämän jälkimäisen lehden "kannatuksesta" mainitaan enemmän alempana.
Ensimäinen näytäntö, Tsaari työmiehenä, herätti "vilkasta tunnustusta", mutta huone oli puolillaan. SilloinIda Basilier, joka edellisellä viikolla oli antanut hyvästijättö-konsertteja pohjoisemmissa kaupungeissa, tuli Turkuun ja lupautui esiintymään neljä kertaa Rosinana. Ensi ilta 12/10 oli "soitannollinen juhlahetki", ja laulajatarta tervehdittiin riemuisella suosiolla. Kuulijain joukossa nähtiin Fredrik Pacius ja madame Trebelli. Sittemmin annettiin Sevillan Parranajaja vielä kaksi kertaa, mutta neljäs jäi sikseen erään toisen esiintyjän pahoinvoinnin tähden ja sen sijasta esitettiin 19/10 sekaohjelma: Violetta (1:nen näytös), Trubaduri (misererekohtaus) ja Jeannetten häät. Näistä näytännöistä tuotti kaksi ensimäistä kumpikin lähes 1,100, mutta kolmas vain 432 ja neljäs 587 mk. — Lähtiessään laulajatar lupasi palata uutena vuonna vieraillakseen Helsingissä ja oli hän silloin vielä esiintyvä nti Basilierina, sillä häät lykkääntyivät kesäkuuhun 1878. — Samaan aikaan kun Ida Basilier lauloi Turussa, tiesivät sanomalehdet kertoa, että B. Reinhold oli saanut valmiiksi hänen muotokuvansa. Tämä maalaus, jossa taiteilijatar on esitetty Rosinana, oli syntynyt Suomalaisen teatterin ystävien tilauksesta ja säilytetään sitä nyt Kansallisteatterin lämpiössä. Tsaari työmiehenä meni vielä kerran 21/10, mutta kun tämä ooppera ei herättänyt suurempaa mieltymystä, sai Hahl, joka oli niin oivallisesti esittänyt pormestarin osan, lähteä Dresdeniin jatkamaan lauluopintojaan, ja ohjelmaan otettiin Faust, nti Ingman Margaretana. Tällä oopperalla olikin parempi menestys: ensi ilta antoi 744 ja toinen 1,229 mk, se on suurimman tulon koko aikana. Nti Ingmanin sanotaan esittäneen roolinsa "hyvin kauniisti" ja niinikään Kiljanderin kauniisti ja voimakkaasti laulaneen ja vaikuttavasti näytelleen Valentinina, jota paitse ntiHelene ConradiSiebelinä suuresti miellytti yleisöä sympaattisella laulullaan ja sirolla näyttelemisellään. Margaretan osaa nti Ingman näytteli ensi kerran ja nti Conradin Siebel oli hänen varsinainen debyyttinsä, josta sanomalehdet — kuvaavasti kyllä — eivät katsoneet olevan syytä edeltäkäsin mainita sanaakaan, vaikka jälkimäinen laulajatar oli Turusta kotoisin.[115] Köörejä sanotaan heikoiksi, ja antaa Å. P:n arvostelija ansaitun letkauksen turkulaisille avustajille, jotka lupauksistaan huolimatta eivät viitsineet käydä harjotuksissa.
Näinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja hän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi oopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä lausui toivomuksen — jota Å. P. puolestaan noudatti — että lehdissä julaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus arveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä "sille yleisölle, jolle oopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut". Toisin sanoen toimituksen mielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka tietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin sama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin korotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä oopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun oopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut yleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei mielellään maksanut tuota korotusta.[116] Tämän johdosta Bohuslav Hrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille kirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä ooppera oli joutunut "petoeläinten luolaan", ja koska siellä ainoastaan Ida Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan näyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin mahdollista. "Se on meidän yhteinen ajatuksemme." Kirjoittajan mielestä on koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan suomeksi — sentähden sitä häväistään! — Ymmärrettävästi teatterin oli mahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330 à 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista iltatuloista.
Marraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli "mainio, eloisa ja reipas". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat oivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin); mutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli Faust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin tähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta 14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström Leonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat huoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli Taikahuilulla — Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön kuningattarena —, jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot nousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa Mozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että kummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden yhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että "yleisön välinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää sitä teatteriin". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta Domino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei sekään "vetänyt".
Oli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli vierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana (Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin Luciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki edelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina iltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta taiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää innostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys oli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa. Mutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan huonetta! "Olemmehan jonähneet(sitt!) oopperan, on täällä tapana lausua", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.
Vihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera, nimittäin HalévynJuutalaistyttö, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä esiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla kertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar voitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta oikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä Bergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly, joka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin lähinnä edellisissä. — Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12, joissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I:nä, olivat taasen vähemmän käytyjä.
Pitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä iltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin pitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter, pastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle oopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja nti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että Suomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli tosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa tappiota! "Oopperan jäsenet", Jalava sanoo muistiinpanoissaan, "viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois." — Vanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi, joka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen välttämättömyyttä. — Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan aikaan oli näytellyt pääkaupungissa.
Puheosaston ensi näytäntöHelsingissäoli 28/10. Huone oli jotenkin hyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules, varsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys pääroolissa oli "tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu", huudettiin esiin useita kertoja. Seuraava näytäntö — Kiven Karkurit — 31/10 sattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän helsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi. "Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan Elmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä kovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin pontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä kadehtia." Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti yleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan tasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona, Lundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja Kalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen kappale, Scriben 1-näytöksinenUlos ikkunasta, oli ihan uusi, toinen, Kukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden viehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas, Herkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.
Näissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta molemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön käyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S:n mukaan, nyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan arvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi selvempi, hänen luomansa "kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa vainaja antoi" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria "niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä. Hänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän raivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat." Nti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin liian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun Daniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja "sentähden miellyttää nti Avellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee tarkalla, traagillisella aistilla". Rva Lundahl oli melkein liian nuori Klaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli miehekäs ja kaunis Juhana Fleming. — Sen jälkeen 14/11 esitettiin kaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja Nadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä Rollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana Stefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti Avellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa Nadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla — Nataliana oli nti Rosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin. Seuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli rva Aspegrenilla, mutta U. S:n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa; häneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian herkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen oikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain onnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen parempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa ukko Barbeaun kanssa. — Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset Yhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon hyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön teatteriin. Leino näytteli Eskoa, "niin erinomaisen raittiilla huumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon 'tarhapöllöön' oikein rakastuu", Vilho nummisuutarina oli "niin elävä ja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä näkee vanhan hyvän tuttavan", ja Kallio oli "entistä oivallisempi Sepeteuksena". — Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää huomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin Kosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko tämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka, edellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän teoksensa "Unkarin maa ja kansa" oli laskenut tukevan pohjan sille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle välittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria varten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin kansannäytelmänKylänheittiö, ja tämä kappale, jota pidetään kenties parhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran suomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se annettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi illasta lausutaan U. S:ssa.
"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä hyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa, ennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii sanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa, — sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut, omituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella mielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on täyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit."
Kun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä seikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi, "kylänheittiöksi", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen onnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen Gonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla vilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli uljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen Finum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä omituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään mainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä unkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä tehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka, U. S. sanoo, "kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella viehättävä Boriska".
Tositeossa Kylänheittiön Boriska oli tulevan suuren näyttelijättären ensimäinen varsinainen näyttämöllinen menestys, se, jota sittemmin on ollut tapa mainita hänen taiteellisen voittokulkunsa lähtökohdaksi. Itsekin hän on, taiteensa huipulle saavuttuaan, lausunut, että hänen edellisistä rooleistaan ei kannata puhua. Ohimennen merkittäköön, että H. D., joka ei suinkaan ollut suonut suurta huomiota saatikka suosiota Suomalaiselle teatterille, tällä kertaa puhkesi tunnustukseen: "Ida Aalbergilla on yhdellä kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo ja miellyttävä ulkonäkö että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja lausuminen hämmästyttää puhtaudellaan ja sulollaan."
Sen jälkeen annettiin vain kaksi näytäntöä, nimittäin 13/12 W. Soinin kirjoittama alkuteosKevään oikkuja, Onhan pappa sen sallinut ja Kihlaus sekä 16/12 K. S. Suomalaisen alkuteosSetä, Kevään oikkuja ja Herkules. Molemmat uudet 1-näytöksiset huvinäytelmät eivät olleet miellyttämättä yleisöä, ne kun olivat sujuvalla kynällä laadittuja kuvauksia, edellinen suoremmin elämästä otettu, jälkimäinen hullunkurisempi. Setä kappaleessa kunnostivat itseään rva Aspegren, Vilho ja Kallio, Kevään oikuissa neidit Avellan ja Hacklin.
Tälläkin kertaa oli puheosasto herättänyt tyytymystä niissä, jotka myötätunnolla seurasivat sen kehitystä. Emilie Bergbom kirjoitti siitä 28/11 nti Elfvingille:
"Me valmistamme täällä nyt mieltäkiinnittävää unkarilaista kansannäytelmää, Kylänheittiötä, ja saat uskoa että on vaikea ylen pienillä varoilla toimittaa näyttämölle kahta suurta kappaletta [Juutalaistyttö toinen]. Ainoa lohdutukseni on, että en kauvan enää tarvitse kärsiä oopperan takia. Aika hupaista on ollut pitää puheosasto täällä tänä aikana ja oikein raskaalta tuntuu että sen täytyy matkustaa kahden viikon päästä."
Väkeä oli teatterissa kuitenkin käynyt huononpuoleisesti, vaikka kyllä "enemmän kuin ennen". Korkein tulo oli 650, alin 180; keskimääräinen 300 mk — siis vähempi kuin parhaimmissa maaseutukaupungeissa. — Kun teatterin ystävät olivat viettäneet rattoisan illan seurueen kanssa, lähti se Tampereelle.
* * * * *
Jouluksi ooppera palasiHelsinkiinja alkoi toimensa toisena joulupäivänä Marthalla. Sitten esitettiin Taikahuilu kolme kertaa peräkkäin, 28/12 ja 30/12 sekä uudenvuodenpäivänä, ja Ernani yhden kerran, 4/1. Näistä näytännöistäeiole erikoista sanottavaa. Kuulijakunta oli verraten harvalukuinen — teatterin uskollinen ystäväpiiri, joka ilolla toivotti rakkaan oopperansa tervetulleeksi takaisin.[117] Papagenona esiintyi rva Aura Thuring, jota pitkän ajan päästä jälleen mielihyvällä nähtiin ja kuultiin näyttämöllä. Viime mainitun näytännön jälkeen tuli "oopperakonsertti" yliopiston juhlasalissa, joka sekin on luettava niihin alkajaisiin, joiden aikana talvi- ja kevätkauden päätapahtumaa,Alma Fohströminensi kerran esiintymistä näyttämöllä, valmistettiin.
Tämä laulajatar oli 11/12 palannut Italian matkaltaan ja nähtävästi täysin toipuneena, koska hän jo 15/12 antoi laulajaiset yliopiston juhlasalissa. Huone oli ihan täysi ja yleisö aivan ihastunut. Samoin menestyi hengellinen konsertti Nikolainkirkossa 27/12. Nyt ryhdyttiin harjotuksiin näyttämöllä esiintymistä varten, ja oli nuori "diva", joka tähän saakka oli laulanut ainoastaan konserteissa, ensi kerran astuva yleisön eteen Margaretana. Se tapahtui keskiviikkona 9/1 ja ilta tuli yhdeksi loistavimpia mitä vanhassa Arkadiassa ennen tai myöhemmin on nähty. Jo edellisenä päivänä loppuivat piletit, mutta tavalla tai toisella moni vielä jälestäpäinkin hankki itselleen pääsyn teatteriin, niin että poliisimestari vaivoin saatiin olemaan harventamatta katsojain rivejä. Itse näytännöstä sanoo Morgonbladet:
"Oli riemupäivä debytantille ja yleisölle; edellinen voi olla täysin tyytyväinen menestykseensä ja jälkimäisellä oli ilo jälleen tervehtiä etevää kykyä suomalaiselle näyttämölle. Jo ensi kerran astuessaan sisään nti Fohström vastaanotettiin lämpimillä kättentaputuksilla, juveliaaria herätti suosionosotus-myrskyn ja kolmannen näytöksen lopussa nuori laulajatar huudettiin esiin useita kertoja ja hänelle ojennettiin komea kukkakimppu; näytännön lopussa seurasi vielä esiinhuutoja ja kymmenkunta kukkavihkoa. Kunnianosotus oli siis täydellinen laatuaan, mutta kyllä nti Fohström lauloikin verrattomasti: aistillinen sulosointu, hieno musikaalinen vivahduttaminen, sydämellisyys ja lämpö, kaikki yhteensä teki hänen laulustaan erinomaisen taideluoman. Nti Fohström, joka lauloi osansa italiankielellä, oli käsittänyt tehtävänsä vakavasti, sen näki ja kuuli kaikesta; hän oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut roolinsa, niinkuin se tekee joka tietää päämääränsä ja mitä taide vaatii. Kun nti Fohström tulee yhtä vapaaksi näyttelemisessään kuin hän jo on laulussaan, kun liikunnot ja kasvojeneleet, joita laulajatar kaikella huolella oli opetellut, aikaa voittaen enemmän syntyvät innostuksesta ja itse olosuhteista, silloin — eikä siihen pitkää aikaa tarvittane — on nti Fohström täydellinen näyttämöllinen taiteilija." — —
Paitse nti Fohströmiä palkittiin hänen rinnallaan loistavasta näytännöstä vilkkailla suosionosotuksilla Navrátil — Faust, Lydia Lagus — Siebel ja Holm — Valentin. Erittäin huomattiin viimemainittu, joka ensi kerran ja varsin kauniisti lauloi osansa. — Niinkuin tavallista teatterin merkki-iltoina, kävivät ylioppilaat myöhemmin serenaadilla tervehtimässä päivän sankaritarta.
Alma Fohströmin debyytti toi vihdoin myötätuulen oopperalle. Ensi illan tulo nousi 1,984 markkaan — enemmän kuin koskaan lukuunottamatta keisarinäytäntöä v. 1876, ja useimmat seuraavat tuottivat koko joukon toista tuhatta markkaa. — Toisena Faust-iltana 11/1 oli laulajattaren esitys jo varmempi ja täysi huone yhtä innostunut kuin ensi kerralla. Ja kolmantena — mutta kolmas ei tullutkaan kohta. Onhan elämässä usein niin, että kun asiat kääntyvät hyvään päin saadaan enemmänkin kun on uskallettu odottaa. Niin nytkin. Rva Achtékin tuli lisäämään myötätuulen voimaa. Hän esiintyi Paminana Taikahuilussa 13/1 ja, kun Faust oli annettu kolmannen kerran 16/1, Normassa 18/1. Emme tarvitse sanoa, että nerokas taiteilija innostutti kuulijakuntaa, jonka mielestä hän esitti molemmat roolit entistä kypsyneemmin ja sillä aitodraamallisella hengellä, jonka lempeä luonto oli hänelle suonut — eikä samassa määrässä kellekään toiselle suomalaiselle laulajattarelle. Sitte seurasi 20/1 ja 23/1 neljäs ja viides Faust-näytäntö, joissa yleisön ihastus ei ollut laimeampi kuin edellisissä.
Tässä näytäntöjen välissä on mainittava pari teatteria koskevaa tapahtumaa. Lokakuun 21 p. pidetyssä yhtiökokouksessa oli väliaikainen johtokunta suostunut pysymään toimessaan siksi kun yhtiön säännöt olivat tulleet vahvistetuiksi, ja tämän tapahduttua oli 19/1 uusi kokous, jossa valittiin varsinaisen johtokunnan jäseniksi: K. Bergbom, Alex. Streng, A. Almberg, K. F. Wahlström ja V. Löfgren. Mainitun suostumuksen ehtona oli, että eräät yhtiön osakkaat sitoutuisivat yhdessä väliaikaisen (ja myöskin varsinaisen) johtokunnan jäsenten kanssa vastaamaan näytäntövuotena mahdollisesti syntyvästä tappiosta. Ne, jotka allekirjoittivat semmoisen sitoumuksen, olivat: A. Almberg, Jaakko Forsman, V. Löfgren, K. F. Wahlström, Alex. Streng, E. G. Palmén, Wald. Churberg, Yrjö Koskinen, K. F. Ignatius, Robert Rissanen, S. Aejmelaeus, J. Ekroos, B. F. Godenhjelm, A. W. Mélart, A. Ahlström, Afr. Kihlman, O. Donner, W. V. Forsman, Th. Rein, Z. J. Cleve, J. Krohn.
Tiistaina 22/1 oli ylioppilastalolla teatterin matka-apurahaston hyväksi suuret arpajaiset — edelläkävijä useille samanlaisille yrityksille, joilla varoja koottiin taidelaitostamme varten. Voittoja vastaanottivat rvat D. Wallenius, K. Ekelund, I. Ekroos, E. Löfgren ja A. Thuring sekä neidit J. Molander ja H. Palmén. Onni oli myötäinen — se nähdään ei ainoastaan sanomista vaan myöskin Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (1/2):
"Yhdessä tunnissa myytiin noin 7,000 arpaa à 1 mk. ja 2,000 olisi varmaan mennyt lisää, mutta emme uskaltaneet panna niin paljo. Noin 420 markasta johtokunta oli ostanut voittoja; useimmat maalaajamme [A. von Becker, Hj. Munsterhjelm, S. Falkman, Fanny Churberg, B. A. Godenhjelm, S. Keinänen] lahjoittivat jonkun taulun ja muutoin tuli kauniita voittoja tahoilta, joilta sitä olisi voinut vähimmän odottaa; oletan puhtaan voiton nousevan 6,800 mk. — Oopperan tulevaisuus on vielä epätietoinen; fennomaaniset yritykset ovat kumminkin yleensä varsin sitkeitä. Joulukuun alussa päätettiin että Morgonbladet välttämättömästi oli lakkautettava, mutta neljä päivää myöhemmin ilmoitettiin, että sitä jatketaan 'laajennetussa muodossa'. Toivokaamme ettei oopperan käy samoin. Minulla yksityisesti ei ole mitään sen kuolemaa vastaan — päin vastoin. Meillä on aivan liiaksi ja liian rasittavaa työtä — minulla ilman penninkään korvausta ja Kaarlolla ei suinkaan liian runsaasta palkkiosta, kun sitä vastoin hyvin keskinkertaiset jäsenet eivät tiedä kuinka suuria palkkoja heidän on vaatiminen. — Hupaista on että Alma Fohström on meillä; minä puolestani luen hänelle suureksi ansioksi, että hän niin erinomaisella lujuudella esiintyy meillä, huolimatta loistavista tarjouksista, joita hänelle on tehty toiselta taholta. Maaliskuun alussa hän lähtee, ja silloin Ida Basilier tulee sijaan. — Nyt olemme, Kaarlo ja minä, taas terveinä; olen ollut huononlainen kolme ja Kaarlo pari viikkoa." —
Viidennessä Faust-näytännössä oli vähemmän väkeä (848 mk.) — jota ei sovi ihmetellä kun ajattelee että ooppera jo oli annettu yli 30 kertaa —, sentähden oli uutta tarjottava. Juutalaistyttö, jota Helsingissä ei koskaan oltu kuultu, meni 25/1. Turussa oli esityksessä vielä huomattu epätasaisuuksia; nyt se suoritettiin niin ansiokkaasti, että uusi laakeri liitettiin lauluosaston entisiin. Nti Lagus tulkitsi Rachelin traagillista osaa sekä lauluun että näyttelemiseen nähden yhtä viehättävästi kuin sydäntäkouristavasti, "osottaen että hänestä saattoi tulla ensimäisen suuruuden tahti", ja yleisö ilmaisi myrskyisesti ihastuksensa. Mutta sen ohella saivat runsasta tunnustusta nti Ingman — Eudora ja erittäinkin Navrátil — Eleazar, jolla jälkimäisellä tässä oli kenties paras roolinsa. Navrátilille, jonka hyväksi näytäntö annettiin, ojennettiin laakeriseppele. Kardinaalina esiintyi ansiokkaasti Bergholm ja Leopold prinssinä Himberg miellyttäen laulullaan, mutta tapansa mukaan näytellen elottomasi! Kun muutkin esiintyjät ja köörit hyvin pitivät puoliaan, oli kokonaisuuden vaikutus tyydyttävintä laatua. Lopuksi Hrimalykin huudettiin esiin. Sama ooppera esitettiin 27/1 ja 30/1, mutta silloin oli rva Achté Rachelina. Traagillisena roolina tehtävä oli kuin luotu tälle laulajattarelle, ja hänen esityksensä muodostuikin niin taiteelliseksi ja vaikuttavaksi, että sentapaista harvoin nähdään. Jälkimäinen mainituista näytännöistä oli viimeinen missä rva Achté tällä kertaa esiintyi kokonaisessa roolissa, ja hyvin lukuisa yleisö ilmaisi esiinhuudoilla ja kukkalaitteilla täysin määrin ihastuksensa. — Helmikuun 1 p oli Bergholmin hyväksi erikoinen näytäntö, jossa esitettiin osia Faust-, Taikahuilu- ja Trubadurioopperoista ja siinä kuultiin samana iltana kaikki etevimmät laulajattaret: rva Achté sekä neidit Fohström, Lagus ja Ingman. Ensimainittu esiintyi viimeiseksi Leonorana.