The Project Gutenberg eBook ofSuomalaisen teatterin historia 4This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Suomalaisen teatterin historia 4Author: Eliel Aspelin-HaapkyläRelease date: May 9, 2016 [eBook #52031]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA 4 ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Suomalaisen teatterin historia 4Author: Eliel Aspelin-HaapkyläRelease date: May 9, 2016 [eBook #52031]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Suomalaisen teatterin historia 4
Author: Eliel Aspelin-Haapkylä
Author: Eliel Aspelin-Haapkylä
Release date: May 9, 2016 [eBook #52031]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA 4 ***
Produced by Tapio Riikonen
Bergbomin loppukausi: Kansallisteatteri
Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1910.
Alkulause.XXII. Kahdeskolmatta näytäntökausi, 1893-94.XXIII. Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.XXIV. Neljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.XXV. Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.XXVI. Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.XXVII. Seitsemäskolmatta näytäntökausi, 1898-99.XXVIII. Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-1900.XXIX. Yhdeksäskolmatta näytäntökausi, 1900-01.XXX. Kolmaskymmenes näytäntökausi, 1901-02.XXXI. Kolmaskymmenesensimäinen näytäntökausi, 1902-03.XXXII. Kolmaskymmenestoinen näytäntökausi, 1903-04.XXXIII. Kolmaskymmeneskolmas näytäntökausi, 1904-05.XXXIV. Emilie ja Kaarlo Bergbomin viimeinen aika ja kuolema.Jälkilause.Lisäyksiä ja oikaisuja.Näytelmäluettelo.Viiteselitykset.
Alkulause.
Neljä vuotta sitte kirjoittamissani tämän teoksen alkusanoissa olen jo Seuran ja omasta puolestani kiittäen maininnut useita kansalaisia, jotka tehokkaasti ovat työtäni edistäneet. Nyt kun olen lopussa, on mieluinen velvollisuuteni täydentää avustajieni luetteloa. Sillä itse työn aikanakin ovat paitse ennen mainituita useat muutkin, mitkä kirjallisia, mitkä suullisia tietoja antamalla, mitkä muulla tavoin suoneet minulle arvokasta apuansa. Näistä mainitsen ensiksi erinäiset teatterin entiset ja nykyiset jäsenet, nimittäin: Benjamin Leino, jolle ei oltu sallittu nähdä valmiina tätä teosta, jossa hänen nimellään on niin tärkeä sija, ja hänen vaimonsa rouva Mimmy Leino, neiti Kaarola Avellan, rouva vapaaherratar Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband, herra Evert ja rouva Kirsti Suonio, herrat Iisakki Lattu, Jalmari Finne ja Kaarlo Keihäs sekä nti Cecilia Silén. Edelleen merkitsen seuraavat kansalaiset: vapaaherra Seb. Gripenberg, jolle erittäin olen kiitollisuuden velassa Kansallisteatterin rakennushistorian täydellisyydestä, professori Onni Tarjanne, neidit Alma Birkman ja Aini Nevander sekä herrat metsäkonduktööri Väinö Jalava ja maisteri Reinhold Hirvensalo, joista kaksi viimemainittua ovat avustaneet minua teatterin taloudellisten olojen selvittämisessä, ja heistä jälkimäinen lopullisesti laatinut liitteenä painetun taulun, missä nähdään tulot ja menot vuosina 1879-1905, sekä vihdoin rouva Maiju Hakosalo, joka alusta alkaen on ollut minulle apuna tietojen keräämisessä sanomalehdistöstä ja näytelmäin ja niiden tekijäin luettelojen laatimisessa, ja maisteri Rafael Engelberg, joka on avustanut korjausluvussa. Kaikille näille ja monelle mainitsemattomallekin lausun täten vilpittömän kiitollisuuteni. Rauhalahdella, elokuussa 1910.
Eliel Aspelin-Haapkylä.
Toinenkolmatta näytäntökausi, 1893-94.
Kesäkuun keskivaiheilla Kaarlo Bergbom, matkustettuansa (niinkuin Viipurista oli kirjoittanut, kts III, s. 485) Itämeren maakuntien halki, palasi Helsinkiin. Täältä hän jonkun päivän päästä lähti vierailemaan ystäviensä ja sukulaistensa luokse — käyden Rauhalahdella, tämän kirjan tekijän maalaiskodissa Vanajaveden rannalla Kalvolassa, Kuitiassa y.m. — ja asettui sitte heinäkuun alussa Heinolaan. Sinne saapui pari viikkoa myöhemmin Emiliekin, talvikaudesta kovin riutuneena, ja Betty Elfving, joka ihastuksella oli suostunut ehdotukseen yhdessä ystäviensä kanssa viettää sydänkesä Heinolassa. Heillä oli vuokrattuna yhteinen, 4-huoneinen asunto kansakoulunopettaja Ruokosen talossa. Jo ennen toisten tuloa Kaarlo oli ilmottanut ensimäisen vaikutelmansa: "Täällä on hiljaista, vihantaa, raitista, rauhallista — oikea Rauhala", ja arvatenkin ystävät siellä nauttivat monta mieltä-viihdyttävää hetkeä; mutta myöhemmistä kirjeistä huomaa, että Kaarlolla Heinolassa oli raskaitakin päiviä ja että hänen terveytensä kylpyajan päättyessä ei ollut erittäin tyydyttävä.
Eikä ole vaikeata arvata mikä Kaarloa ja luonnollisesti Emilietäkin painoi. Ensiksikin he tietenkään eivät vielä voineet tyynin mielin ajatella edellisen vuoden tapahtumia — yhtä vähän kuin olla niitä muistelematta, ja toiseksi he eivät saattaneet kuvitella tulevaakaan aikaa valoisaksi. Teatterin velat olivat jälleen nousseet arveluttavaan määrään, joten runsastuloinen näytäntökausi olisi ollut tarpeen; mutta ainakin alkupuoleen nähden Ida Aalbergin turnee esti tekemästä siihen suuntaan käyviä laskelmia. Näyttelijätär,[1] jossa luultavasti kauvan oli kytenyt ajatus Sarah Bernhardtin ja Eleonora Dusen tapaan oman seurueen kanssa toimeenpanna draamallinen kiertomatka, oli nimittäin keväällä ryhtynyt tuumaa toteuttamaan. Etevämpiä kykyjä hänen kyllä oli mahdoton saada, sillä semmoisia ei ollut vapaana, mutta silti hänen onnistui kerätä ympärilleen noin kymmenkunta mies- ja naispuolista näyttelijää, enimmäkseen Suomalaisen teatterin entisiä jäseniä, joilla oli siksi näyttämökokemusta, että kävivät mukiin. Heinäkuulla oli alotettu harjottaa ohjelmistoa, josta mainittakoon Noora, Sylvi, Adrienne Lecouvreur, Kamelianainen, Erotaan pois ja Fernande, ja avusti taiteilijatarta ohjaajana ensin Alex. Slotte ja myöhemmin Ad. Lindfors. Mitä matkasuunnitelmaan tulee, oli esiintyminen alkava Hämeenlinnassa, jatkuva Porissa, Turussa ja Tampereella, jonka jälkeen loka- ja marraskuulla näyteltäisiin Helsingissä; vuoden lopulla mentäisiin Viipuriin ja Pietariin ja sieltä vihdoin skandinavilaisiin maihin.[2] Kun valmistuspuuhiin myöskin kuului tilausten kerääminen Helsingissä tapahtuvia näytäntöjä varten, ja yritys siis siinä kohden tiesi suoraa kilpailua kansallisen näyttämön kanssa, niin ei ole ihme että moni tämän ystävä paheksui ja ankarasti arvosteli koko asiaa. Näiden mielestä olisi Ida Aalbergin luonnollinen velvollisuus ollut Suomalaisen teatterin jäsenenä palvella kansallista taidetta. Toiset taasen, jotka puolustivat hänen hankettaan, arvelivat hänellä, suurena taiteilijana, olevan oikeuden koettaa raivata itselleen tie maailman maineen huipuille. Niittäen kunniaa ulkomailla hän välillisesti hyödyttäisi kotimaistakin sivistyselämää, he lisäsivät, ja siihen katsoen Suomalaiselle teatterille ehkä koituva tilapäinen vahinko olisi vähän merkitsevä. Bergbom-sisarukset, jotka tietenkin ensikädessä arvostelivat yritystä teatterin kannalta, eivät voineet olla sille myötätuntoisia. Että he yhtä hyvin kuin muut, jopa paremminkin ymmärsivät, mitkä mietteet ja unelmat johtivat näyttelijätärtä, sitä tarvitsee tuskin mainitakaan; mutta toiselta puolen olivat he liian kokeneita luottaakseen syrjäisestä kansasta lähteneen nerokkaankin taiteilijattaren menestyksen pysyväisyyteen "suuressa maailmassa" ja vielä vähemmän asettaakseen sitä sen taiteellisen työn edelle taikka rinnalle, joka välittömästi tehtiin oman kansan keskellä ja hyväksi. Siitä huolimatta he eivät mitenkään vastustaneet yritystä. Kun Ida Aalberg kävi Kaarlon luona pyytämässä saada käyttää teatterin painamattomia suomennoksia, niin vastaus oli myöntävä, ja samoin, kun turnee oli saapunut Pietariin, ja näyttelijätär sieltäpäin (tammikuulla) anoi, että Axel Ahlberg saisi tulla sinne esiintyäkseen muutamissa näytännöissä, niin siihenkin suostuttiin.[3] Kaarlon ihmistuntemus oli niin suuri, ettei hänen mieleensä juolahtanut menetellä toisin, koettaa tyrkyttää vakaumustaan innostuneeseen taiteilijattareen. Kunkin täytyy itse käydä kokemuksensa koulu ja — maksaa sen hinta.[4]
Ennen kun puhumme teatterin toiminnasta alkavalla näytäntökaudella, panemme tähän jälleen seurueen jäsenluettelon, liittäen siihen tiedot tämänaikaisista palkoista:
Benj. Leino, 4,500:- ja iltama. Rva Katri Rautio 2,800:-Axel Ahlberg 3,800:- " Olga Poppius 2,500:-Knut Weckman 3,600:- " Mimmy Leino 2,000:-Aleksis Rautio 3,300:- " Naimi Kahilainen 2,000:-Taavi Pesonen 2,600:- " Olga Salo 1,600:-Emil Falck 2,500:- Nti Emilie Stenberg 2,800:-Anton Franck 2,400:- " Hanna Kunnas 1,900:-Kaarlo Halme 2,200:- " Mimmi Lähteenoja 1,100:-Iisakki Lattu 1,800:- " Kirsti Sainio 1,100:-Otto Närhi 1,600:- " Helga Corander 960:-Hemmo Kallio 1,600:- " Hilma Liiman 960:-Oskari Salo[5] 1,500:- " Cecilia Silén 1,000:-Niilo Stenbäck[6] 1,200:- " Anni Helin 1,000:-Kaarlo K. Keihäs[7] 1,200:-
Näistä olivat Keihäs järjestäjä, Silén kuiskuttaja ja Helin puvustonhoitaja; muut kaikki näyttelijöitä. Sitä paitse kuului seurueeseen oppilaina:Konrad Tallroth,[8]Maiju Rängman,[9]Julius Sario[10] y.m.
Edellisenä näytäntökautena mukana olleista olivat eronneet: rvaSaimiJärnefeltja ntiMaria Salin, joista jälkimäinen oli liittynyt IdaAalbergin turneeseen.
Syyskauden toimi alkoi 3/9, ja annettiin kolmen viikon aikana kansannäytäntöjä (Uramon torppa, Aino, Wilhelm Tell y.m.), joista viimeisen ohjelma käsitti uuden kotimaisen alkuteoksen, E. F. Jahnssonin 3-näytöksisen näytelmänEn ollenkaan muista. Tämä tarkotusperäinen, juoppouden seurauksia kuvaava kappale oli taiteellisesti vähäarvoinen eikä mennyt muuta kuin kaksi kertaa. Kumminkin olivat nämä kansannäytännöt ylipäätään tuottavammat kuin lähinnä seuraavat neljä näytäntöä, joissa esitettiin Niilo Salan suomentama V. SardounFemande— ensi-ilta 27/9. Jännittävä draama oli aikoinaan käännetty Ida Aalbergia varten, mutta nyt se näyteltiin rva Rautio Clotildena ja rva Poppius nimiroolissa. Ettei edellinen suorittanut tehtäväänsä niinkuin Ida Aalberg olisi sen tehnyt, on ymmärrettävää, mutta silti oli hänen ja muittenkin taiteellisella työllä arvonsa. Clotilden ja Fernanden esittäjät sekä Leino — Philippe de Pomerol, Ahlberg — André des Arcis ja nti Sainio — Georgette, muita mainitsematta, näyttelivät, niinkuin monesti ennen ranskalaisissa näytelmissä, puutteellisesti parisilaisina, mutta johdonmukaisesti ja vaikuttavasti silmällä pitäen luonteiden ja toiminnan ydinpiirteitä — ja se on kumminkin pääasia, sillä ovathan parisilaiset harvassa Parisin ulkopuolella!
Lokakuun 2 p.Kaarlo Bergbomtäytti 50 vuotta, ja merkkipäivä muodostui juhlaksi, joka ilahduttavasti näytti kuinka hänen elämäntyönsä oli saavuttanut ymmärtämystä ja kuinka yleisesti sen arvo tunnustettiin. Ei ainoastaan huomattavana tapahtumana Bergbomin elämässä, vaan myöskin kansallisen eloisuuden ilmauksena kerromme tässä päivän vieton.
Jo klo 7 aamulla saapui Bergbomin asuntoon Robert Kajanus orkesterineen tervehtiäkseen päivän sankaria soittamalla Saeterjentens Söndag sekä Suomen- ja Maamme-laulun; kohta jälkeen tuli kolmattakymmentä nuorta tyttöä, nti Anna Sarlinin johtama kuoro, joka lauloi koraalin ja "Väinölän lapset" ja josta muuan jäsen (nti Aino Krohn) kaikkien puolesta runonmuodossa julkilausui kiitokset ja onnentoivotukset Suomen taiteen suosijalle, ja kolmanneksi "esiintyi näyttämölle" Richard Faltin 25-henkisen kuoron kanssa, entisiä Suomalaisen oopperan solisteja ja kuorolaulajia. Tämä tervehtijäjoukko lauloi Faltinin johdolla hänen säveltämänsä ja Bergbomille omistamansa kantaatin, jonka (Kaarle Krohnin sepittämät) sanat olivat seuraavat:
Ei rakkaus etsi omaansa,Ei kunniaa, ei voittoa,Ei rakkaus vihaa, kadehdi,Ei ajattele pahasti.Kaikki hän peittää,Kaikki hän toivoo,Kaikki hän kärsii.Ei rakkaus koskaan väsy.
Rakastit Suomen kansaaNuoruuden innolla.Rakastit Suomen kieltäJa Suomen taidetta.Tulevaisuuteen SuomesiSä luottaa uskalsitJa sille elämäsiJa työsi pyhitit.
Rakastit Suomen kansaaMiehuuden voimallaKeskellä taistelujaJa vaikeuksia.Ja tämän kansan kielenToit taiteen temppeliinJa kasvatit sen sielläYleviin tehtäviin.
Rakastit Suomen kansaa,Rakastat vieläkin,On ensi lempes sinulleYhä rakkahin;Niin myös Suomen kansaSinua rakastaaJa kiitollisna SinutJa työsi omistaa.
Näitä soitannollisia ja runollisia kunnianosotuksia seurasi toisia kunniatervehdyksiä, joita esittivät teatterin johtokunta (Antti Jalava puhujana), teatterihuoneen johtokunta ja koko teatteriseurue. Seurueen puolesta nti Emilie Stenberg antoi Bergbomille muistolahjana valokuvan, jossa teatterin kaikki jäsenet olivat yhdessä ryhmässä kuvattuna, sekä adressin, jossa muun muassa pyydettiin lupaa toimeenpanna juhlanäytäntö siinä tarkotuksessa, että sen tuloista perustettaisiin Bergbomin nimeä kantava rahasto, jonka korot käytettäisiin stipendeiksi näyttelijöille opintojen harjottamista varten ulkomailla. Tähän pyyntöön Bergbom suostui ehdottaen juhlanäytäntöpäiväksi toukokuun 10:nnen, jolloin 25 vuotta oli kulunut siitä kun Kiven Lea ensi kerran näyteltiin. — Viimeinen joukkotervehdys tapahtui klo 1 aikaan, jolloin Jalmari Hahlin johtamina ylioppilaskunnan laulajat tulivat Bergbomin asunnolle, niinkuin tavallista suuren kansalaispaljouden ympäröimänä. Laulettuaan "Jos sydän sulla puhdas on" laulajat kutsuttiin sisään, ja siellä he vielä lauloivat useita lauluja.
Kaiken edellisen aikana ilmestyi 50-vuotiaan luokse lukuisia yksityisiä onnittelijoita, ihailijoita, ystäviä, taiteilijoita, tuoden kukkia, laakeriseppeleitä y.m. tunteittensa ilmaisuksi. Maaseuduilta taasen tulvasi sähkösanomia ja kirjeitä, jopa tuli niitä ulkomailtakin, ja oli lähettäjäin joukossa monta työväenyhdistystäkin, joka osottaa miten juhla oli kaikkien kansalaisten juhla ilman luokkaerotusta. Yksityisistä tervehdyksistä otamme tähän kaksi. Betty Elfving kirjoitti Turusta: "Jumala siunatkoon Sinua tänä suurena juhlapäivänä, jolloin koko suomalainen kansasi yhteisesti iloitsee syntymäsi johdosta!" Z. Topelius puolestaan lähetti Koivuniemeltä seuraavan kirjeen:
"Hyvä Kaarlo veljeni! Minä yhdyn uskollisimpien ystäviesi kanssa muistamaan päivääsi ja koko puolivuosisataasi. Minun onnentoivotukseni sinä päivänä on, että saisit nähdä työsi täydentymisen tulevalla puolivuosisadalla.
"Kun katsahdan taakseni minun kolmeneljännes-vuosisataani, näyttää minusta, että kaikki, mitä olen saanut aikaan, on paikkatyötä ja kappaletyötä. Mutta onnellisempana ja pitemmälle näkevänä kuin minä olet sinä kohdistanut voimasiyhteenelämäntehtävään, ja minä onnittelen sinua siitä. Todennäköisesti tulet tästä lähtien kuten tähänkin asti kokemaan voittojen ja tappioiden vaihtelua, mutta lopullinen voitto on siinä, että se aate, jonka olet loihtinut elämään ja jolle olet voinut antaa todellisuutta, ei voi juosta hiekkaan. Suomalainen ooppera voi kukoistaa ja jälleen lakastua, mutta se ihanteellinen taide, joka asettaa näyttämölle oman kansan omin sydämin ja omien huulten elinvoimaisin kielin, ei voi Kaarlo Bergbomin jälkeen koskaan kuolla pois.
"Edessäni on päiväkirjani 2 pltä lokak. 1843. On merkitty: muutto ja sadesää. Bergbom-nimi on samana päivänä siihen pantu, mutta ei se tarkota sinua, vaan (luullakseni) setääsi, Oulun lääninsihteeriä, jonka luona kävin ennen hänen lähtöään. F. Deland (nyt 80-vuotias invaliidi) tuli juuri silloin ruotsalaisen teatterinsa kanssa. Ei kukaan nähnyt untakaan suomalaisesta näyttämöstä. K. B. katseli hämmästyneenä ympärilleen tässä uudessa, tuntemattomassa maailmassa.
"Hyvä Kaarlo veljeni, minä käytän tilaisuutta kiittääkseni sinua tosisuomalaisesta itsepäisyydestäsi. Mikä koivunvitsa täytyykään sen olla, joka saa kärsiä alituista repimistä, joka näkee jalaksen alituisesti livahtavan pois raitiosta, mutta sittenkin kestää! Ja vielä kiitos siitä että olet kantanut korkealla ensimäistä suomalaista lippua näyttämöllä, ettet ole antanut sen laskea yleisösi tasolle, vaan tehnyt mitä olet voinut kohottaaksesi tämän kassakappalten ja myöskin tuon toisen näyttämön velttoutuneitten operettien yli. Mikä kehno talous! Eppur si muove, sittenkin se kulkee eteenpäin!
"Minä yhdistän tähän kiitokseen käytännöllisen sisaresi. Sinä olet aate, hän on todellisuus. Onnellisempi yhtymä on harvoin ohjannut korkeamastoista laivaa aalloilla.
"Ja nyt, Jumala siunatkoon toista puolivuosisataasi, päiviesi voimaa, öittesi rauhaa, ei-yksinäistä nuorenmiehen-kotoasi ja keveäjalkaista, toisinaan huimapäistä, mutta altista ja ahkeraa perhettäsi Arkadiassa sekä, sinun kauttasi, sitä ihanteellista taidetta, joka nyt on kotiristisi, mutta josta tulee muistopatsaasi!
"Aina harras ystäväsi Z. T."
Bergbom oli kutsunut kotiinsa (s.o. sisarusten yhteiseen asuntoon) päivällisille teatteriseurueen ja -johtokunnan sekä ystäviään ja tuttaviaan. Siinä tilaisuudessa lehtori B. F. Godenhjelm lämpimin sanoin esitti isännän maljan päättäen tähän tapaan: "Kiitos kaikesta kauneudesta, jonka olet lahjottanut meille ja koko Suomen kansalle! Kiitos siitä innosta ja rakkaudesta, jolla olet toiminut, — kiitos siitä isänmaallisesta hengestä, joka on työtäsi elähyttänyt, ja siitä puhtaasta, tositaiteellisesta aatteellisuudesta, joka on sitä kannattanut! Mitä pilviä nouseekin meidän taivaallemme ja mitkä ajan tuulet ohjannevatkin henkistä elämäämme, tosi taide on aina innostuttava ihmisen mieltä, ja siten on Kaarlo Bergbomin muisto aina säilyvä." — Illan kuluessa näyttelijä B. Leino vielä lausui seuraavan Paavo Cajanderin runon:
Kun routa suli ja lämpeni maaJa kun kevättoukoja tehtiin,Niin silloin Kaarlo BergbomkinHän kylväjämiehenä nähtiin.
Mut muilla kun pellot on perkatut,Häll' auran koskematointaJa kylmää korpimaat' oli vaan,Joka raatajan vaati tointa.
Mut kirvehen eestä ne kaatui puut.Siell' uutteraa oli työtä,Ja niinkuin ainakin viertomiesHän raateli päivää, yötä.
Ja viesti tuosta kun kierteli maan,Oli arvelu kaikellainen:Ken ilkkui, ken taas kummastui,Hänuskoi ja toivoi vainen.
Ja mustain kantojen keskeltäOras nousikin, versoi kohta,Ja viljan kullan-karvaisenNyttäysinä tähkät hohtaa.
Sinä kylvösi hyvään maahan teit,Satakertainen siit' on jo sato;Sit' ei vihamies voi turmellaJa sitä ei kaada kato.
Se rakkaudessa on kylvetty,Käden kautta on Kaikkivallan.Ja sen siemen se muruja Sammon on,Ja ne kestää hyyn sekä hallan.
Syyskauden kolmas uutuus (13/10) oli B. Leinon (Wienen saksalaisen ja Feilitzenin ruotsalaisen laitoksen mukaan) suomentama José Echegarayn 3-näytöksinen draamaPyhimys vaiko mielipuoli?, joka meni 3 kertaa. Melkein tuskallisen jännittävä kappale esitettiin päähenkilöiden puolesta sangen ansiokkaasti. Etenkin vaikutti Leino Don Lorenzona todellisuutensa kautta, osaten herättää katsojassa myötätuntoa ja sääliä ristiriitaisten velvollisuuksien repimää ja kiduttamaa kunnon miestä kohtaan. Kiitettävä oli niinikään nti Stenberg onnettomana äitinä, Juanana, Weckman Eduardona, rva Salo Angelana, Lorenzon rouvana j.n.e. — Suurempi menestys oli sentään Daniel Hjortilla, kun se pitkän ajan päästä näyteltiin uudestaan: se meni syksyllä 7 kertaa. Nimiroolissa esiintyi vastatullutOskari Salo, joka solakalla vartalollaan, miellyttävällä ulkonäöllään ja äänellään herätti myötätuntoa, vaikka lausunta ja riittämätön luonteentutkimus aiheuttivat muistutuksia. Kaikissa tapauksissa arveltiin seurueen hänessä saaneen kehityskelpoisen voiman. Muista uusista on nti Lähteenoja mainittava, hän kun melko hyvästi suoriutui Katrin tehtävästä. — Toisia huomattavia uusintoja olivat Saituri, jossaAd. Lindforsesiintyi vieraana (kahtena iltana), ja Elinan surma, joka näytäntökautena meni 11 kertaa. Kirstinä rva Salo uskaliaasti kilpaili vaikean roolin ensimäisen tulkitsijan kanssa, eikä oltu huomaamatta hänen esityksessään vakavaa itsenäistä työtä. Luonnekuvassa kyllä ei ollut sitä ylimyksellistä piirrettä, joka kuuluu ylpeälle Kirsti Flemingille, eikä myöskään sitä rikasta tunteenilmaisun vivahduttamista, jossa Ida Aalberg on niin suuri; mutta että rva Salo kumminkin kykeni tekemään porvarillisemman Kirstinsä vaikuttavaksi, oli itsessään hyvä näyte.
Neljäs uusi kappale, J. Sarion suomentama O. Blumenthalin ja G. Kadelburgin 3-näytöksinen huvinäytelmäMatka Konstantinopoliin, tuli 15/11. Weckman (Brückner), nti Sainio ja rva Poppius, Rautio, Pesonen, Halme y.m. naurattivat katsojia, mutta niitä oli vähän, ja kappaleen kolmas ilta oli viimeinen. — Viides, kuudes ja seitsemäs uutuus tulivat yhdellä kertaa 1/12, nimittäin 1-näytöksiset vähäpätöisyydet: Martti VuorenNaimiskauppajaSeinä väliäsekä Kaarle HalmeenMallassaunalla, joista ei yksikään saanut pysyvämpää menestystä.[11] Niiden jälkeen esitettin uusintona m.m. Tietäjä, Axel Ahlberg nimiroolissa ja Kosbina nti Maiju Rängman, joka, syksyllä teatteriin tulleena, (kts ylemp. s. 5) näytteli jotenkin luontevasti ja osotti ehdotonta tunteenilmaisemiskykyä. —
Teatteri purjehti jälleen vastatuulessa. Edellisen vuoden kadon jälkimainingit olivat vielä tuntuvissa, tavallinen yleisö oli hidas käymään teatterissa, eikä tällä ollut mitään erinomaisempaa tarjottavana, joka olisi vetänyt vieraita aineksia. Lisäksi tuli moniviikkoinen kilpailu Aleksanterin teatterissa näyttelevän Ida Aalberg-turneen puolesta. Oli siis helppo päättää, että lopputulos olisi huono. Tämä uhka silmien edessä ei ollut muuta neuvoa kuin jälleen kääntyä kansalaisten puoleen avunpyynnöllä. Se tapahtui 29/11 päivätyn kehotuksen kautta, jonka allekirjoittajat olivat: K. A. Brander, Martha Eneberg, Hilda Enlund, Ida Godenhjelm, Hilma Gripenberg, Onni Hallsten, Augusta af Heurlin, John Höckert, A. Lilius, V. Löfgren, Kasimir Lönnbohm, Ellen Messman, Hilma Saarinen, K. G. Sivenius, Matilda von Troil ja Matti Äyräpää. Siinä sanottiin teatterilla jo olevan velkaa vähän päälle 23,000 mk ja arveltiin, että vajaus näytäntökauden lopussa nousisi vähintäin 30,000 markkaan. Sen johdosta ehdotettiin kaksi rahanhankkimiskeinoa: rengaskeräys, johon heti oli ryhdyttävä, ja ensi syksynä (1894) arpajaisten tai muitten tuloa tuottavien huvitilaisuuksien toimeenpaneminen, ja kehotettiin kansalaisia eri paikkakunnilla ryhtymään tarpeellisiin puuhiin.
Bergbom-sisaruksilta ei tältä ajalta ole kirjeitä, jotka antaisivat tietoja oloista, mutta nti Elfvingin kirjeistä näkyy, että Kaarlon terveys ei ollut kehuttava. Samat kirjeet sisältävät myöskin eräitä tähän aikaan Turussa esiintyvän, etevän ruotsalaisen näyttelijän Aug. Lindbergin lausumia sanoja Bergbom-sisaruksista, jotka ansaitsevat saada tässä sijan:
"Lindberg oli aivan innostuksissaan", nti Elfving kirjoittaa, "kun Kaarlo ja Emilie Bergbomista puhuttiin. Hän lausui muun muassa: 'Siitä päivästä kun opin käsittämään mitä Bergbom tahtoi ja mitä hän kykoni luomaan, olen minä tuntenut syvintä ihailua häntä kohtaan. Hänen elämäntyönsä on aivan kuulumaton kultuuriteko' — ja sitten molemmista yhdessä: 'Heillä on kummallakin ollut niin paljon tehtävää, niin paljon suurta ajateltavaa, että he ovat unohtaneet vihata toisia. He ovat edistyneet niin kauvas, että voivat rakastaa siinä missä muut kiroovat. Olen seurannut heidän tointaan ja nähnyt että heillä on paljon rakkautta.' — Vahinko, ettet sinä [Kaarlo] eikä Nya Pressenin yleisö ollut kuulemassa".[12]
Uusi vuosi alotettiin komedioilla — Kiven Nummisuutarit ja Holbergin Ei ole aikaa; Lindfors vieraili pari iltaa Vielgeschreinä. Loppiaisena annettiin ensimäinen uusi kappale, Goffredo Cognettin 2-näytöksinen kansanelämänkuvausSanta Lucian ruusu(A Santa Lucia), joka intohimoisessa traagillisuudessa muistuttaa Cavalleria rusticanaa. Rva Rautio näytteli hehkuvasti päähenkilöä, onnetonta Rosellaa, joka hukuttamalla itsensä todistaa viattomuutensa; Oskari Salo oli Cicillo, rakastaja, joka ei tyytynyt vähempään. Italialaista tunnelmaa vahvisti Aleksis Rautio laulullaan ja nti Liiman tarantellatanssillaan.
Seuraava uutuus (17/1) oli eräs Saksan kirjallisuuden etevimpiä huvinäytelmiä,G. Freytagin4-näytöksinen, A. Öhqvistin suomentamaSanomalehtimiehiä(Die Journalisten). Näytelmä tarjoaa pitkän sarjan kiitollisia tehtäviä, ja siinä esiintyi Leino eversti Berginä, Salo professori Oldendorffina, Weckman Konrad Bolzina, Pesonen Piepenbrinckinä, rva Poppius Adelheid Runeckina, Franck lyyrillisenä ja Lattu rahasta kaikkeen valmiina, juutalaisena sanomalehtimiehenä. Kappale meni 3 kertaa, samoin kuin 28/1 ensi kerran näytelty, Kasimir Leinon suomentama Jean Jullienin draamaMeri(La Mer). Tekijä — yksi niitä realistisia runoilijoita, jotka ensin esiintyivät Antoinen "Vapaassa teatterissa" (hänen oppilauseensa oli: "näytelmä on viipale elämää taiteellisesti asetettuna näyttämölle")[13] — on tässä esittänyt traagillisen tapausjakson bretagnelaisten kalastajain elämästä. Pääroolit olivat Rautiolla (François Kadik), Kalliolla (Yves Le Mell), Hanna Kunnaalla (Jeanne Marie) ja Katri Rautiolla (Elisabeth), ja esitettiin kyllä vaikuttavasti, vaikka tuskin täysin vieraan kansallisuuden mukaisesti; sivuosista on mainittava Närhen luontevasti kuvattu ukko Le Braz.
Syksyllä Kaarlo oli täyttänyt 50 vuotta, 7 p. helmik.Emilie Bergbomtäytti 60, ja tuli nyt sisar vuorostaan samanlaisten kunnianosotusten esineeksi kuin ennen veli. Varhaisimmat tervehtijät olivat tällä kertaa Suomalaisen teatterin jäsenet, jotka laululla herättivät 60-vuotiaan unestaan, ja seurasi sitten muita laulajajoukkoja. Nti Sarlin tyttökuoroineen, Richard Faltin sekakuoron ja Jalmari Hahl ylioppilaslaulajain kanssa. Faltin oli nytkin säveltänyt kantaatin; sanat olivat Z. Topeliuksen kirjoittamat. Runoilijan sydämellinen tervehdys, joka viittaa toiselta puolen Emilie Bergbomin pitkään vaikutukseen rouvasyhdistyksen jäsenenä, toiselta puolen hänen työhönsä teatterin hyväksi, kuuluu näin:
Vi komma från hyddornas arma och gömda,Från tysta och glömda.De minnas din mödaAtt trösta och stöda,De kransa med böner, som himlen förstår,Din grånande lock vid de sextio år.
Vi komma från möten och bokslut och ronderMed sinande fonder, Från allt, som försakar.Arbetar och vakarFör menniskolycka. Ditt fält var ju der.Det fältets arbeterskor helsa dig här.
Vi komma från tiljan och diktarehärden,Som låts vara verlden,Från konsten, från kampenVid gasen och rampen.De lätta gestalter, du fostrat för den,De helsa sin moderligt hägnande vän.
Och vi, som nu viga de sextio årenMed toner från våren,Vi vilja ju sjungaHöstdimmorna unga:Men klar står din sol än vid himmelens rand,Var älskad, var lycklig, och lef för ditt land.[14]
Laulajien jälkeen tuli muita tervehtijöitä, Suomen naisyhdistyksen jaHelsingin rouvasyhdistyksen lähetystöt, Suomalaisen teatterinjohtokunta j.n.e. Kauniimpia olivat uskollisen ystävättären, BettyElfvingin, kirjoittamat tervehdyssanat Turusta:
"Onneksi olkoon, että olet ehtinyt asteelle, jolla seisot, ja että sinulla on suuri elämäntyösi, jota ei kukaan voi kieltää eikä sinulta ottaa. Onnea edelleenkin! Ehkä olisit tänä myrskyisenä aikana halukas luovuttamaan lipun jollekin toiselle, mutta koeta vielä kestää, huolimatta kaikesta. Kansamme tarvitsee sinua, eikä kukaan kykene sijaasi täyttämään. Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua! Antakoon Hän sinulle sen tulevaisuuteen tunkevan katseen, joka ajan pimeyden halki näkee vaivojesi hedelmät. Silloin on joka raskas työpäivä, joka hikihelmi ja kyynele vaihtuva lehdeksi siinä seppeleessä, jolla vielä syntymätön Suomi on kruunaava muistoasi. Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt!"
Ennen mainittua italialaista ja ranskalaista uutuutta seurasi 16/2 saksalainen, nimittäin B. Leinon suomentama Max Halben 3-näytöksinen näytelmäNuoruus, mutta meni se vain kaksi kertaa, vaikka se samana talvena Berlinin Neues Theaterissa näyteltiin toistasataa iltaa peräkkäin. Eikä esitys ollut huono, sillä se oli näyttämön parhaimpien kykyjen käsissä: Leino — pastori Hoppe, rva Poppius — Annu, Närhi — mielipuoli Amandus, Weckman — Hannu ja Ahlberg — apulaispappi. Ei, kyllä kai syy oli tuo meillä tavallinen: se osa yleisöä, joka vaatii "modernia" kappaleita, ei pysty täyttämään teatteria; suuri yleisö ei niistä paljon välitä.
Keskellä tätä Sisyfustyötä, kun uusi ohjelma oli valmistettava joka kolmanneksi tai neljänneksi illaksi, saatiin apua rvaIda Basilier-Magelsenilta, joka tänä talvena oleskeli Suomessa. Jo Runebergin päivänä hän laulullaan rikastutti ohjelmaa, ja 21/2 hän esiintyi Mariena DonizettinRykmentin tyttäressä, joka sitten annettiin kaikkiaan 9 kertaa. Muut osalliset olivat seurueen jäseniä: Rautio — Tonio, Närhi — Sulpice, nti Kunnas — markisitar. Melkoinen ansio oopperan harjottamisesta oli Karl Sjöblomilla, joka johti orkesteria. Yksistään näytäntöjen luku todistaa, että Ida Basilier vielä kykeni ihastuttamaan yleisöä. — Uutta tuli vasta maaliskuun loppupuolella, jolloin muun ohella 18/3 annettiin sarja Bergbomin sommittelemiahebrealaisia kuvaelmia(Jakobin uni, Abraham hylkää Hagarin, Faraon tytär löytää Moseslapsen, Babylonin virran varrella, Salomonin tuomio, Esther Ahasverus kuninkaan edessä) sekä 30/3 Kasimir Lönnbohmin suomentama Z. Topeliuksen50 vuotta myöhemmin, Lindfors vieraillen Magnus Drakenhjelmina. Tämän näytelmän esittäminen oli kevätkauden taiteellinen merkkitapaus, joka varmaan tuotti Bergbomille suurta tyydytystä, sillä hän tahtoi, niinkuin ennestään tiedämme, ohjelmistoonsa liittää kaikki mitä kotimainen kirjallisuus arvokasta sisälsi, ja tätä draamaa hän piti Topeliuksen parhaimpana. Runoilija onkin siihen laskenut ne syvät vaikutelmat, jotka häneen olivat jättäneet nuoruudessa kuulemansa jutelmat Kustaa III:n ajoilta. Samoin kuin Regina von Emmeritziä näyttämölle pantaessa oli Topelius nytkin tehnyt pieniä muutoksia kappaleeseen sekä antanut määräyksiä teatterilaitoksiin nähden. Esitys olikin kiitettävä ja herätti vastaavaa mielenkiintoa. Pääansio menestyksestä oli, paitse Lindforsilla, Katri Rautiolla (Ebba Reuterkrona), Olga Poppiuksella (Lotten Ringius), Hemmo Kalliolla (Sebastian) ja rva Kahilaisella (Lisette), joka viimemainittu kuitenkin tapansa mukaan oli kovin karkeapiirteinen. Näytelmä meni 6 kertaa.
Huhtikuulta on mainittavana kolme uutta kappaletta, joista kaksi oli kotimaista alkuteosta — R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmäKumarrusmatka(13/4) ja Minna Canthin 1-näytöksinenSpiritistinen istunto— ja kolmas italialainen, B. Leinon (saksalaisesta käännöksestä) suomentama G. Rovettan draamaEpärehelliset(molemmat jälkimäiset 20/4). Ensin mainittu on tekijänsä onnistuneimpia ilveilyjä, täynnä viatonta leikillisyyttä ja huumoria. Lattu oli oivallinen lukkari Kekkonen, jolle kumarrusmatkalla sattuu niin odottamattomia seikkailuja, ja hyviä olivat myöskin nti Sainio maalaisena Viivi-neitinä, Pesonen hovineuvoksena, sekä nti Corander Selma-neitinä. Yleisö oli huvitettu, ja toisena iltana, kun tekijä oli saapuvilla, hänet suurella riemulla huudettiin esiin.[15] Spiritistinen istunto oli vähäpätöinen kyhäelmä, jossa yksi ajan muotihulluuksia tehtiin naurettavaksi. Kappaleen merkitys oli siinä, että Minna Canth sen kautta jälleen palasi Suomalaiseen teatteriin, josta hänen ei koskaan olisi pitänyt luopua — kuinka sovinto syntyi, siitä kohta alempana. Italialainen näytelmä vihdoin oli traagillinen kuvaus tosielämästä, aviovaimon petos johdonmukaisen tapausjakson alkuaiheena. Katri Rautio Elisa-rouvana näytteli älykkäästi, maltillisesti, luonnollisesti; sitä vastoin oli Weckmanilla, hänen miehenään, taiteilijaluonteelleen vieraanlainen tehtävä.
Toukokuun 10 p. oli teatterilla juhla: 25 vuotta oli silloin kulunut muistorikkaasta Lea-illasta 1869. Siksi oli rvaRaa-Winterhjelmkinsaapunut ja hänen esiintymisensä Leana tuli juhlanäytännön keskipisteeksi. Ohjelma alkoi Aleksis Kiven muiston kunnioittamisella: J. E. Stenbergin muovailema runoilijan marmorinen rintakuva oli asetettu näyttämölle, ylioppilaat lauloivat Suomen- ja Maamme-laulun, ja niiden välillä B. Leino lausui K. Suomalaisen sepittämän runon Kiven muistoksi. Sitten tuli Lea, jota seurasi suurenmoinen kunnianosotus rva Winterhjelmille. Hänelle kannettiin laakeriseppeleitä ja kukkalaitteita, ja lopuksi yleisö kutsui Kaarlo ja Emilie Bergbominkin saamaan osansa riemastuksesta. Viimein näyteltiin Nummisuutarien 1:nen ja 2:nen näytös. — Näytännön jälkeen kokoontui lukuisa joukko teatterin ystäviä näyttämölle maljan ympärille. Siinä lehtori Godenhjelm piti puheen rva Winterhjelmille, J. H. Erkko esitti maljan Kiven muistolle, ja rva Poppius luki julki Erkon sepittämän runon, jossa kuvattiin suomalaisen teatterin synty ja kehitys. Yhdessäolon ratoksi ylioppilaat lauloivat laulun toisensa jälkeen ja lopuksi mahtavan Herää Suomi-laulun. — Myöhemmin oli illalliset Seurahuoneella ja siellä tri F. J. Pätiälä puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin kunniaksi.
Kun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady Macbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi Helsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin puolestaTampereella(21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla (3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet: Elinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja Spiritistinen istunto. Bergbom seurasi mukana Tampereelle, mutta palasi sieltä Helsinkiin. Helsinkiin jäänyt osasto esitti 20/5 kansannäytäntönä Kuinka äkäpussi kesytetään (nti Sainio oiva äkäpussi) sekä kolmena viimeisenä iltana K. Halmeen suomentaman, Brandonin ja Thomasin hullunkurisen huvinäytelmänCharleyn täti, joka kuluneena näytäntökautena oli kierrellyt Euroopan näyttämöillä. Pääosan näytteli Weckman con amore.
Vähän ylempänä lupasimme kertoa, kuinka "sovinto" Minna Canthin ja Suomalaisen teatterin välillä jälleen syntyi. Tämä selviää eräistä käytettävissämme olevista kirjeistä. — Minna Canth oli 1893 kirjoittanut pikku näytelmän "Hän on Sysmästä" — mukaelma saksalaisesta alkuteoksesta — seuranäytäntöä varten Kuopion suomalaisen yhteiskoulun hyväksi. Kun se oli huvittanut katsojia, tekijä suostui, "jopa kehottikin", että joku toinen henkilö (mainitsematta mitään Minna Canthista), lähettäisi sen Bergbomille. Tämä kirjoitti 9/1 rva Canthille saaneensa näytelmän ja myöskin jälestäpäin kuulleensa, että se oli lähetetty hänen suostumuksellaan. Kumminkin oli lähetys saattanut hänet ristiriitaiseen asemaan. Toiselta puolen koskee teatterin arvoa, että Minna Canth lähettää sille pienen mukaelman, vaikka hän ei ole katsonut sitä kyllin arvokkaaksi näyttelemään Sylviä, toiselta puolen on tekijällä niin suuri ansio suomalaisesta teatterista, että tämän tulee ottaa lahja kiitollisuudella vastaan olkoon se minkälainen tahansa. Bergbom sanoo asettuneensa jälkimäisen vaihtopuolen kannalle ja kiittää kappaleesta sekä päättää: "Miksikä kaiken tämän Teille kirjoitan? Välistä ei voi olla samalla kertaa hienotunteinen ja suora — tahdon sentähden nyt olla suora." Vastatessaan (13/1) Minna Canth vapauttaa Bergbomin velvollisuudesta näytellä kappaletta sentähden että se oli hänen lähettämänsä ja vakuuttaa, että hänessä ei ole katkeria tunteita teatteria kohtaan — "paremmin, toivoakseni, voisi käyttää ne muutamat vuodet, jotka täällä mahdollisesti vielä on oltava, kuin moisten tunteitten hautomiseen". —
Pari viikkoa myöhemmin 28/1 päätti Längmanin kirjailijapalkkioiden jakamista varten asetettu lautakunta, jossa Bergbomkin oli jäsenenä, muun muassa, että Minna Canthille oli annettava 1000 markan palkinto Papin perhe ja Sylvi näytelmistä. Tästä kirjoitti rva Olga Salo Minna Canthille, ja jo 31/1 hän vastaa rva Salolle:
"Voi, kuinka se Tohtori sentään on herttainen ja hyvä, kun kaikki ympäri käy! Tulin niin iloiseksi sinun tiedonannostasi, enkä tiedä kumpasestako enemmän iloitsin, rahanko toivosta vai siitä todistuksesta, minkä tämä antoi Tohtorin jalomielisyydestä. Olen monesti sanonut ja sanon vieläkin, ettei opi ihmisiä tuntemaan, ennenkun on saanut kokea myöskin heidän vihaansa. Muutamat tuovat silloin esille erinomaisen halpoja puolia, toiset sitä vastaan eivät kadota mitään inhimillisyydestään siinäkään tilassa. — Mutta herranen aika, minua oikein pelottaa se velvollisuuden taakka, joka tulee painamaan hartioitani, jos minullekin tuommoinen stipendi määrätään. Minä nyt olen aina velvollisuuksien ihminen, ja kun mielestäni minua ei enää kaivattu kirjallisuuden alalla, johon viimeisinä aikoina on tullut niin paljon uusia voimia, ja perhe sitä vastoin kysyy paljon aineellista tukea — — niin ajattelin kokonaan antautua rahan orjaksi. Ajan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän silloin tällöin. Mutta tässä tapauksessa täytyy minun ottaa se uudelleen tosityöksi. Saako siihen voimia, saako inspirationia?" — —
Seuraavassa kirjoittaja sanoo "Sysmäläisen" jo tuottaneen yhteiskoululle 400 mk, ja toivoi hän sillä vielä saatavan 200 à 300, sillä sitä oli pyydetty moneen paikkaan ja siitä maksettiin 15-25 mk joka kerralta kun se näyteltiin. — "Tämä innostutti minua kirjoittamaan uutta pientä komediaa Pohjois-Savon kansanopiston hyväksi. Ei ne ota minulta paljon aikaa eikä voimaa — onpahan vaan kuin joku koruompelu arpajaisvoitoksi — ja paljon suurempi hyöty sentään asialle. Se on minulla nyt puolitiessä kirjoitettuna, ja nimi on hyvin moderni: 'Eräs spiritistinen seansi'. En tiedä vielä minkälainen siitä tulee. Ehkä lähetän sen sitten Tohtorille nähtäväksi, kun valmistuu." — —
Muutaman päivän päästä oli pikku näytelmä valmis, ja tekijätär lähetti sen (6/2) Bergbomille, pyytäen siitä 100 mk Pohjois-Savon kansanopistolle. Kirje päättyy hartaimmilla kiitoksilla Tohtorille, joka oli myötävaikuttanut siihen, että hänelle oli annettu kirjailijapalkkio — "kun nyt vaan saisi voimia — paljon voimia työhön, ja onnistuisi tarttumaan kiinni innostuttavaan aineeseen! Sillä kaiketi parhaiten kiitollisuuttani osottaisin."
Näin oli siis kaikki ainakin näennäisesti entisellään, ja kirjeenvaihto Minna Canthin ja Emilienkin välillä alkoi uudestaan. Täytettyään 19/3 viisikymmentä vuotta edellinen kirjoittaa 25/3:
"Rakas Emilie! Kuinka kovasti hauskaa, että Te, Tohtori ja Emilie, ette enää ole vihaisia! Sillä sen uskallan päättää sekä telegrammista että kukkaisvihosta, joista molemmista tuhannen tuhatta kiitosta! Saatte uskoa että valmistitte minulle suurimman ilon kaikista suurista iloista syntymäpäivänäni." — Muuten kirje sisältää tietoja kirjoittajan terveydentilasta, joka oli ollut huono, sekä mietteitä eikö voisi auttaa teatterioloja vakavammalle kannalle siten, että Suomalainen ja Kansanteatteri yhdistettäisiin, niin että olisi "kaksi rinnakkaisosastoa, jotka vuorottelisivat Helsingissä ja maaseudulla".
Moni muu kuin Minna Canth mietti tänä keväänä teatterin toimeentuloa. Kun syksyllä alkuunpantu rengaskeräys oli tuottanut ainoastaan 2,500 mk, johtokunta kehotti teatterin ystäviä ja suosijoita kokoontumaan 17/3 Arkadiaan neuvottelemaan, miten taidelaitoksen velat olivat maksettavat ja sen talous tulevaisuudessa turvattava. Sinne saapui kansalaisia puoli huonetta — helsinkiläisiä ja valtiopäivämiehiä — ja kun Bergbom oli alottanut kokouksen huomauttamalla, ettei johtokunta voinut teatteria ylläpitää ilman kansalaisten tehokasta apua, Almberg aseman valaisemiseksi loi katsauksen 8 viimeisen vuoden tuloihin ja menoihin. Hänen esittämänsä tiedot olivat seuraavat:
Ajanjaksolla 1885-1893 tekivättulotkaikkiaan 838,128 mk 50 p. eli keskimäärin 104,738 mk 51 p. vuodessa. Näistä oli näytännöistä saatuja tuloja yhteensä 536,197 mk 33 p. eli vuosittain 67,024 mk 66 p.Menotolivat tehneet yhteensä 938,806 mk 36 p. eli keskimäärin 117,350 mk 80 p. vuosittain, ja oli niinmuodoin vajaus 100,623 mk 78 p. eli keskimäärin 12,577 mk 97 p. vuodessa. Tätä vajausta oli vuosina 1885-88 täytetty arpajaisten kautta saaduilla varoilla 26,367 mk 97 p. ja vuosina 1888-93 kannattajain rahoilla 47,549 mk sekä vuosina 1889-90 saaduilla rengaskeräyslahjoilla 5,652 mk. Nämä varat tekivät yhteensä 79,568 mk 97 p. eli 9,946 mk 12 p. yksityistä apua vuosittain. Velkoja oli siis tämän näytäntökauden alussa (100,623 mk 78 p. — 79,568 mk 97 p.) 21,054 mk 81 p. ja laskettiin niiden näytäntökauden kuluessa nousevan noin 31,000 markkaan.
Kokouksen päätös oli se, että teatterin velat olivat suoritettavat toimeenpanemalla yleinen rahankeräys sekä että uusi kannatuskirjoitus oli tapahtuva, joten saataisiin 12,500 mk vuotta kohti sen vajauksen täyttämiseksi, joka kokemuksen mukaan vuosittain oli odotettavissa. Toimikuntaan, jonka tehtäväksi annettiin koettaa toteuttaa tämä päätös, valittiin rvat M. Eneberg, H. Gripenberg, Th. Hahl, A. af Heurlin, S. Lindgren, A. Stenroth ja E. Wegelius, neidit Th. Göös ja H. Meurman sekä hrt K. A. Brander, J. H. Erkko, K. G. Göös, O. Hallsten, J. Höckert, P. Jamalainen, Kallio, V. Löfgren, K. Lönnbohm, W. Meurman ja W. Söderhjelm.
Uusi kokous samasta asiasta pidettiin 5/5 ja siinä ilmotettiin, että toivottu kannatus oli merkitty kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Seuraavana päivänä yllämainittu toimikunta oli kutsuttu ensimäiseen kokoukseensa ja valittiin siinä teatterin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin K. Bergbom, A. Almberg, Eliel Aspelin, O. E. Tudeer ja K. F. Wahlström, sekä varajäseniksi B. F. Godenhjelm, J. H. Erkko ja Emilie Bergbom, ja toiseksi neuvoskunnan jäseniksi, jonka tuli avustaa johtokuntaa taloudellisissa asioissa, prof. W. Söderhjelm, lakit. kand. P. Jamalainen, rvt Stenroth ja Wegelius, prof. E. N. Setälä ja rva Enlund, sekä varajäseniksi maisterit Kasimir Leino ja Hallsten ja lehtori K. G. Göös. — Rahankeräyspuuhaan velkojen maksamiseksi oli syksyllä ryhdyttävä.
Näin oli suomalainen yleisö uudestaan näyttänyt, että teatteri edelleen saattoi sen apuun turvautua. Näytäntöjen luku oli 117 ja esitettiin niissä: 11 kertaaElinan surma; 9 Bykmentin tytär; 8Daniel Hjort, Postikonttorissa; 750 vuotta myöhemmin; 6Aino, Pappilan tuvassa, Mustalainen; 5Kumarrusmatka, Wilhelm Tell; 4Kihlaus, Spiritistinen istunto, Fernande, Ei olo aikaa; 3Tietäjä, Kuopion takana, Nummisuutarit, Silmänkääntäjä, Naimiskauppa, Seinä väliä, Mallassaunalla, Pyhimys vaiko mielipuoli, Saituri, Matka Konstantinopeliin, Santa Lucian ruusu, Sanomalehtimiehiä, Meri, Macbeth, Charleyn täti; 2Uramon torppa, En ollenkaan muista, Kevään oikkuja, Pukkisen pidot, Prinsessa Ruusunen, Ei voi, Yhteiskunnan tukeet, Nuoruus, Reviisori, 1Tapanin päivänä, Lea, Hebrealaisia kuvaelmia, Isännätön talo, Jeannetten häät, Kuinka äkäpussi kesytetään, Liittolaiset.
Näistä 46 näytelmästä oli kotimaisia 24, ulkomaalaisia 22 sekä uusia 16 (7 kotimaista).
Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.
Bergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin välttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista riveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:
(28/5) "Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut Teille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja Tampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut — niin väsynyt, kyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta maassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden välillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto nauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata, että samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys — Tampereella vielä suurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. —
"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan mieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet. Toivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa ympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom."
Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.
Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä, että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra AlexanderUexkull-Güldenbandinkanssa, ja oli hänen oikea asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald Molanderin, ollessa inpresariona.
Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä erosi), mutta sen sijaan oliAdolf Lindforspalannut teatteriin. — Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa, joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.
Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III, s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen puolue- ja valtiollisissa oloissamme. — Ensimäinen uutuus tuli näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou — suomeksi nimitettyTuulispää— josta Bergbom aikaisemmin (kts III, s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti Sainio (paronitar de Cambri). —
Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari Aleksanteri III:n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui, vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt — sillä Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):
"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. — — Adressiriitakin on nyt loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä seikkaperäisemmin — kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa, joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin, vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen, saksalaisen, latinalaisen — mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.[16]
"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku mahdollisuus." — [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme."] Vielä mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin helmikuulla kuukauden ajaksi.
Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra, joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.
Ensimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena hääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla, jonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius lausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon, jota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä keisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa, mutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti eläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. — Kun sitte 28/11 Tuulispää oli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V. Sardoun 4-näytoksinen näytelmäRouva Suorasuu(Madame Sans-gêne). Niinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden menestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin kyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin koskaan — hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä, niin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin karakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä Fouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli näyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä todellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9, se on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oliIda Aalberginkolmen illan vierailu.[17] Hän esiintyi Reginana ensiksi 8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä annettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston kunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin sankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä, ja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio lausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi 30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä — Ida Aalbergin ohella esiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors Larssonina — herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja hehkuvan innostuksen yleisössä. — Näin otti teatterimme tehokkaasti osaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa oli monenlaisen juhlimisen aiheena. — Kolmannen kerran esiintyi vieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.
Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin mieleltään alakuloinen.
"Teatterille", hän kirjoittaa 4/1, "tämä vuosi on ollut viimeistä valoisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi, väentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä iltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse kappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio täydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin, vaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri taiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja kelpo tyttö, josta me oikein pidämme." Sitten arpajaispuuhista Turussa ja Helsingissä: "Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita, mutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on välttämätöntä." — Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta. Hän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia varten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka monta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän lupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.
Ohjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit esitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas Eskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga Poppiuksen lahjanäytäntönä sekä "50 vuotta myöhemmin" Topeliuksen päivänä. — Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäinVasantasena, kuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli suomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja siitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta — sekin meni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus, toiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon ohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä rakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg — Tsharadutta, Leino — Samsthanaka, Salo — Ariaka.
Runebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta ensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan ympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan esiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja valistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta. — Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli Martti Wuoren 5-näytöksinen näytelmäRyöstö.[18] Todellisesta elämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit — kauppias Sipi Rahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen Sohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat ensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja hienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia tapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi), hullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. — olivat tosin hyvin näyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna, ilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale ei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme kertaa.
Joku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin Työväen teatterissa — sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen kuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti heikkouksista. — Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne valmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa parista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:
(22/2) "Rakas Emilie! — — Minä olen muuten ollut hyvällä kirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin influensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa asioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo että minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä saan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan kolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä uudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi. Kiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin ennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän lopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen ennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen yhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä on kansanelämästä.
"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen päätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin nykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja kokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.
"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen aineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä näyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi." — —
(29/3) — — "Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni. Arpajaishommat[19] veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo on. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä yleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä. Riippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon Kullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna Liisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon jälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön maku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta satumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi."
Niinkuin jo tiedämme, oliIda Aalbergluvannut kevättalvellakin tulla vierailemaan, ja vierailunäytännöt alkoivat 20/2[20] Schillerin Maria Stuartilla, joka meni kolme kertaa yhtä jaksoa (ja neljännen 15/3 kansannäytäntönä). Emme tarvitse sanoa, että taiteilijatar tässä suuressa roolissaan tyydytti korkeimpia vaatimuksia. Epäilemättä hän siinä näyttelikin, niinkuin arvostelijat sanoivat, paremmin kuin ennen taikka ainakin paremmin kuin kiertomatkallaan, sillä puhumatta siitä että turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia klassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä turvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden esityskin oli tyynempi, eheämpi. — Vierailu-ohjelmiston huomattavin numero oli uusi Ibsenin näytelmäPikku Eyolf; ensi-ilta 1/3. Ida Aalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on ulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia. Näyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin naisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön sisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi kuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina, Olga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana. Näytelmä meni neljä kertaa. — Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi kahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi kertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu Suomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor:n näytelmässäKamelianainen, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka olivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja samalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n rakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.
Juuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja Helsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun lopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. "Kaarlon matka", Emilie kirjoittaa 1/3, "ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä on sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä, mutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset täällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että voimia." Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden mukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon kuului draamallistakin:Miranda, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen runon mukaan,[21]Nukkekaupassa(Puppenfée), 1-näytöksinen tanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta vielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys Rydbergin runoon "Skogsrået", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin puolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli puhdas tulo 2,645 mk 84 p.
Näytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta vähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet saatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja Nukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta sitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne olivat Jalmari Finnen suomentama MolièrenNaisten koulu(3/4) ja L. Fuldan 3-näytöksinen komediaToverukset(5/4). Edellisessä Lindfors oli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela Hildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman Gertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius. Kritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi väsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi kansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.
Entiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennenHelsingistä lähtöä näyteltiinTampereella(4/4-7/4) kaksi kertaaTuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossaannettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).
Tuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui surusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä,Kaarle Fridolf Wahlström, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm oli kameralisti ja v:sta 1890 lääninkamreeri — siis, niinkuin outo olisi arvostellut, "numerojen mies", jonka mieli tavallisesti ei ole muuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan ollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä Antti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon, jotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena nuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-, 70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän uhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se ennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli teatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan jäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän ei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta ystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana miehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille, näkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen että teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen kirjoitti: "Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri voi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut, kuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme suoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava, esiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin elävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me viime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme tahtoneet. Levätköön hän rauhassa." — Sanat "kauvemmas toisistamme" saavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia ennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. — Seurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat menettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, "rakkaan ystävän — yhden niistä vanhoista pylväistä", ja toimittivat haudalle seppeleen "kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta". —
Menestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät herättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota Bergbom sanoo "sietämättömäksi" ja jonka "sieluton heilunta" oli hänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa tunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida Aalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena, kerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.
Mitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin kirjeestä Emilielle (18/5):
"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin nähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa kansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä edelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin. Toisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa. Yleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri mieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan martyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. — Hyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta. — — Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen teatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena. Niin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei. Ne, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän, aina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä, tarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että kokonaisvaikutelma hävisi. — Mutta miten lieneekään, joka taholta annetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta — joskin eri määrässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori Hahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se näyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on Tukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa III:n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!"
Turusta muutettiinPoriin, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt valmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista taasen matkustettiinTampereelle, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa, 28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja Vasantasena pääkappaleina.
Kirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee näytäntökautta seuraavin sanoin:
"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti; taiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä ei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin mitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf, ovathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia." —
Vajaus alentui tänä näytäntökautena tuntuvasti, ja oli siitä kiittäminen ylempänä mainituita keräyspuuhia. Oltuaan edellisenä vuonna lähellä 30,000 teki se nyt noin 4,300 mk. — Muista seikoista merkittäköön seuraavaa. Niinkuin ennen on kerrottu oli Salan kuoleman jälkeen (1892) päätetty kysyäKasimir Lönnbohmilta(Leino), olisiko hän halukas rupeamaan johtajan apulaiseksi. Lönnbohm, joka oli hoitanut teatteriarvostelijan virkaa Päivälehdessä, ei kuitenkaan antanut vastausta ennen kun maaliskuulla 1895. Se oli myöntävä, ja hänet otettiin 1 pstä kesäk. teatterin palvelukseen. — Seurueen jäsenistä erosivat ntiEmilie Stenberg, jonka jäähyväisnäytäntö kuitenkin oli vasta syksyllä, ntiHilma LiimanjaAnton Franck; uusia vuoden alkupuolelta olivatEvert Suonio(Sutinen)[22] ja ntiSirkka Hertzberg.[23]