Vielä on muistettava, että teatteri 28 p. maalisk. menetti yhden hartaimpia suosijoitaan,Berndt Otto Schaumanin, joka silloin 74-vuotiaana vapautui armottoman taudin tuottamista kärsimyksistä. Schauman oli kyllä suvultaan ja kieleltään maamme ruotsalaisia, mutta hengeltään hän oli innokas suomalaisuuden ja kansallisen nousumme harrastaja. Ennen kaikkea hän oli taiteenystävä, ollen niin avaramielinen, että hän yhtä hehkuvasti rakasti kaikkia taidelajeja — itse tosin harjottamatta ainoatakaan, mutta kykynsä mukaan neuvoen, avustaen ja rohkaisten taiteilijanalkuja. Muun muassa hän oli Suomalaisen teatterin ystävä ja ensi vuosina johtokunnankin jäsen. Schaumanin ulkonaisessa olennossa ja tulisessa luonnonlaadussa oli jotain eriskummallista, joka ihmetytti outoja, mutta niille, jotka oppivat lähemmin tuntemaan tämän "originaalin", hän oli jalon idealistin, epäitsekkään, vaatimattoman yleisinhimillisten ja isänmaallisten sivistysrientojen puoltajan esikuva. Suomalaisen näyttämön puolesta Kaarlo Bergbom laski kunnioituksen seppeleen hänen hautakummulleen.
Näytäntöjä oli annettu 120 ja niissä: 16 kertaa Rouva Suorasuu, Vasantasena; 11 Nukkekaupassa; 7 Tuulispää; 5Nummisuutarit, Pahassa pulassa, Setä Bräsig, Kuninkaanalut, Maria Stuart, Mustalainen; 4Papin perhe, Miranda, Jeppe Niilonpoika, Pikku Eyolf, Porvari aatelismiehenä; 3Kumarrusmatka, Amalia ystävämme, Kavaluus ja rakkaus, Charleyn täti, Toverukset, Erotaan pois, Kamelianainen, Saituri; 2Murtovarkaus, Spiritistinen istunto, Regina von Emmeritz, Postikonttorissa, Ryöstö, Taistelujen väliajalla, Naisten koulu; 1Pappilan tuvassa, Elinan surma, Aino, Naimiskauppa, 50 vuotta myöhemmin, Ei voi, Saimaan rannalla, Setä, Kuinka äkäpussi kesytetään, Elämä on unelma, Voimakkaita naisia.
Näistä 41 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 10.
Neljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.
Tavallisuuden mukaan Kaarlo keväällä oli hyvin rasittunut. Talven työ oli niinkuin ainakin voimia kysynyt, ja erittäin kovat pakkasetkin olivat ahdistaneet hänen terveyttään. Lääkärin tutkimuksen tulos oli: sydän kaipasi hoitoa, vaikkei se ollut vakavasti viottunut; enemmän pilalla oli hermosto, jota paitse vanhoja reumatismin jälkiä oli huomattavissa. Kaarlo lähti 8/6 yhdessä Emilien kanssa ulkomaille; Berlinissä heidät neuvottiin Marienbadiin. Sieltä Emilie 6/7 kirjoittaa nti Elfvingille:
"Tänne me jouduimme eikä Kuopioon, niinkuin toivoin, etkä, rakas Betty, voi uskoa, kuinka sanomattoman ikävä täällä on. Lääkärit katsoivat tätä paikkaa sopivaksi Kaarlolle; onko niin, on tulevaisuus näyttävä, vastaiseksi en voi huomata hyviä oireita, paitse että hän on laihtunut. Matkalla hän vilustui ja sai vaikean katarrin, joka itsepäisesti jatkuu. Tämmöinen joutilas kylpyläelämä on kerta kaikkiaan idioottista ja täällä kaksinkerroin. Tietysti on täälläkin paljo hyvää, kelpoa ja älykästä, mutta ei pääse siihen käsiksi. Itse paikka on erittäin kaunis. Marienbad sijaitsee laaksossa, jota korkeat metsäiset harjut ympäröivät kolmelta puolen. Kävelytiet mitä ihanimmat. Itse Marienbad on 680 metriä merenpinnasta, mutta eräs paikka, johon usein kävelemme, on 800 metrin korkeudella ja siellä on erittäin helppoa ja ihanaa hengittää. Vahinko vaan että ilma aina on rumaa: olemme täällä olleet 3 viikkoa, eikä meillä luullakseni ole ollut kolmeakaan poutapäivää. Luonnollisesti semmoinen ilma tekee ettei voi nauttia kävelyistä todella ihanissa metsissä, ja se on ainoa huvimme. Kylpypaikassa käy noin 12,000 vierasta vuosittain, lähes 5 kuukauden aikana. Nyt on sentään pääsesonki, ja yleisö on puolta lukuisampi kuin tullessamme. Se osa yleisöä, joka leimaa kokonaisuuden, muistuttaa ulkonäöltään suuresti 'Fliegende Blätterien' kuvia, mutta niin lienee laita useimmilla suuremmilla kylpypaikoilla. Vahvasti edustettu on israelilainen aines, siitä osasta saakka, joka kaupittelee vanhoja vaatteita, aina ylös paroni von Silbersteiniin, mutta kyllä eri luokat pysyttäytyvät tarkasti erillään toisistaan, vaikka vaeltavat ympäri ryhmittäin — aina monta yhdessä. Tiistaina 16 p. matkustamme täältä; ensin Nürnbergiin, koska Kaarlo tahtoo nähdä vanhaa, viehättävää kaupunkia. Siellä viivymme päivän, ja sitte minä lähden Berlinin ja Lyybekin kautta kotia: 24 p. aamulla on minun oltava virassani. Kaarlo ei ole vielä päättänyt mihin matkustaa: ehkä Schwarzwaldiin, ehkä Visbyhyn taikka johonkin toiseen kylpypaikkaan — 'jälkiparannusta' varten. Minä tahtoisin, että hän tulisi Hankoon, mutta hän ei ole huvitettu siitä. Hän pyytää olla niin kauvan kuin mahdollista erillään meidän eripuraisuuksista ja riidoista. Ikävä on kuitenkin tietää hänen olevan yksin vieraassa maassa, kaukana kotoa, niin heikkona kuin täällä; näillä kolmella viikolla hän on jo kaksi kertaa ollut niin raihnainen, että hänen on täytynyt maata pari kolme päivää. — — Kaarlo lähettää sinulle terveisiä. Jos hän palaa niin varhain, että hän ennättää käydä luonasi maalla, niin hän tulee päiväksi Turkuun. Nyt hänet on ankarasti kielletty työtä tekemästä, mutta 'jälkiparannuksilla' ollessaan hän aikoo olla ahkera. Oma rakas Bettyseni, en voi sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna saisimme esittää kenraalisi [Sprengtportenin oppilaat] näyttämöllä. Erkon Kullervo on valmis, niin että se varmaan näytellään, mutta onko se onnistuva niinkuin Aino? Ensimäinen teos jotakin laatua menestyy aina paremmin kuin toinen." —
Bergbom oli niin huvitettu vanhasta Nürnbergistä, että hän viipyi siellä muutamia päiviä sisarensa lähdettyäkin. Heidän erotessaan hänen mielensä oli tehnyt Schwarzwaldiin, mutta tuskin hän oli yksin, niin sisaren "sanat saivat kummallisen vallan". — "Minä ajattelin", hän kirjoittaa, "sinä tiedät kyllä parhaiten, mikä minua hyödyttää ja niin valitsin Visbyn." Ja sinne hän sitten matkusti Regensburgin, Berlinin ja Stettinin kautta. — Kumminkaan ei paikka näy olleen suotuisa. Kaarlo kiittää tosin Visbyn rauhallisuutta, että ilma oli "sanomattoman lempeä ja suloinen, vaikka kostea", mutta kylvyt olivat hänestä rasittavia. Hän päättikin sielläolonsa varhemmin kuin aikonut oli ja matkusti vielä teatteriasioissa pikimmältään Stettiniin ja Berliniin. — Ennen lähtöään hän oli mukana pidoissa, jotka eivät häntä miellyttäneet. "Täällä on ollut pidot suomalaisille isänmaallisine, veljellisine sanatulvineen. Minun täytyi vastata semmoiseen vrövliin (laverteluun). En viitsi kertoa koko tapausta. Se oli niin perin tyypillinen meikäläisten torpparikannalle. Suullisesti saat kuulla enemmän. Se on melkoisesti vähentänyt haluani vastedes käydä ruotsalaisissa kylpypaikoissa. Kyllä on surkeaa olla niin pieniä kuin me olemme." — Kaarlo ilmotti tulevansa kotia elokuun kolmannella viikolla.
Lähimmän tulevaisuuden toiveista Emilie kirjoittaa 15/8 ystävättärelleen:
"Minusta me nyt alamme vuotemme melkoista suuremmalla luottamuksella kuin edellisinä syksyinä. Että Jumala on siunannut maamme kerrassaan hyvällä ja runsaalla sadolla, on jo itsessään suuri kiitollisuuden ja ilon aihe, mutta meille se on sitä kaksinkertaisesti, sillä kaikki suomalaiset yritykset ovat äärimmäiseen saakka riippuvaiset vuodentulosta ja siitä johtuvasta kansan paremmasta varallisuudesta. Virkamiehillä on aina omansa, niin hyvinä kuin huonoina vuosina,muttameidän yleisömme oikeastaan ei ollenkaan ole sitä luokkaa. En osaa sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna voisimme maksaa kaikki velkamme. Jos me nyt saamme kolme suurta kotimaista kappaletta ja yhden Shakespearen (Talvinen tarina), niin onhan kirjallinen ja taiteellinen puoli täysin pelastettu; jälellä on nyt, niinkuin useimmin muulloinkin — taloudellinen. Pyhänä 1/9 me alotamme. Me näyttelemme aina ensiksi kotimaisen kappaleen ja tällä kertaa Ainon; sitte tulee Vasantasena. Ensi viikkoina annamme ainoastaan kansannäytäntöjä; ensimäinen uusi kappale, 18/9, on Figaron häät, jos vain asianomaiset valmistuvat. Lindforsilla (Figaro) ja rva Poppiuksella (Susanne) on kummallakin noin 25 arkkia opittavana; jälkimäiseen nähden olen kyllä varma, mutta Lindfors! mitä häneen tulee, ei koskaan tiedä mistä tuuli käy. — Kaarlo on nyt Berlinissä — — hän toivoo vähän saavansa nähdä Talvisen tarinan, joka olisi hyvin edullista meidän laitoksillemme täällä. — — Kyllä hän erotessamme Nürnbergissä oli paljon parempi, mutta hän voi aina paremmin syksyllä ja kesällä; sitte tulee talvi pakkasineen, katarreineen ja influensoineen, Kaarlon leppymättömät viholliset." —
Minna Canthin kirjeistä Emilielle näemme, että hän kesällä vielä pani paljon työtä uuteen näytelmäänsä. Hän kirjoitti näet 10/7 Marienbadiin, että hän jo yhteen aikaan piti sitä valmiina, mutta kun hän oli lukenut sen muutamille ystävilleen, hän huomasi kolmannen näytöksen kelvottomaksi ja rupesi laatimaan sitä uudestaan. Kuukautta myöhemmin (15/8) hän sanoo kappaleen vihdoinkin monien korjausten jälkeen olevan valmiina, ja vähän sen päästä, 20/8, hän lisää:
"Nyt sen lähetin postiin, ja oikein tuntuu hyvälle, kun sai sen pois käsistään.
"Ei siihen välttämättä Leinoa[24] tarvita, siellä on kyllä muita, jotka voivat miesosat toimittaa. Anna Liisan osa on pääasia. Siitä riippuu koko kappaleen menestys. Olen arvellut, että rouva Rautio siihen ehkä parhaiten sopisi. Mutta kuinka olisi, jos neiti Sainio saisi hänen kanssaan vuorotella? Luultavasti lähtee joku osa teatteria maaseudullekin tänä vuonna, koska tulee kolme kotimaista kappaletta, niiden seassa Erkon suurenmoinen Kullervo. Keneltä on kolmas kappale,[25] vai onko se vielä salaisuus?
"Olisin hyvin utelias tietämään, mitä te nyt pidätte tästä Anna Liisasta. Minä puolestani olen hyvin tyytyväinenensimäiseenjatoiseennäytökseen. Ne ovat mielestäni oikein draamallisia. Kolmannen suhteen olen epäilevällä kannalla. Luulen kumminkin, että se näyttämöltä on parempi kuin lukien. Harjotuksissa on modifieerattava. Vaikkei yleensä ole hyvä, että puhelu varsinkin kansankappaleissa on liian kiireellinen, koska se silloin tuntuu luonnottomalta ja enemmän niinkuin ulkoläksyn lukemiselta, luulen että kolmannessa näytöksessä kumminkin täytyy forseerata niissä kohden, missä Anna Liisa ei ole näyttämöllä ja varsinkin hänen ensimäisen ja toisen esiintymisensä välillä, ja siinä kun vieraat tulevat. Mutta Anna Liisan esillä ollessa ei. Sillä tavoin tulevat hänen kohtauksensa ikäänkuin alleviivatuiksi, ja nehän ne juuri ovat pääasiana. En sitä saanut niin subliimiksi, kuin olisin tahtonut, se ei silloin olisi ollut niin todellinen. Ajattelin panna loppuun Ristolan emännän pyynnön Rovastille, että hän pitäisi heille raamatunselityksen, tanssi ja muu semmoinen huvitus heitä ei nyt kumminkaan haluttaisi, johon nuoret myöntyisivät. Rovasti sen johdosta kehottaisi laulamaan virren värssyn, ja sitä tehtäessä esirippu laskisi. Todellista se kyllä olisi, mutta pelkäsin, että kenties tuo ei kumminkaan soveltuisi. Vai kuinka? — Eikö toisekseen ole niin, että kappale on loppunut silloin kun Anna Liisa poistuu näyttämöltä?" —
* * * * *
Näytännöt alkoivat niinkuin Emilie kirjeessään oli suunnitellut. Kansannäytäntöinä annettiin Aino, Vasantasena ja Nummisuutarit viitenä iltana. Ensimäinen uusi kappale oli Niilo Salan suomentama Björnsonin 3-näytöksinenSigurd Slembe18/9. Näytelmä oli huolellisesti harjotettu, ja Ahlbergia nimiroolissa, Saloa Haraldina, nti Lähteenojaa Frakarkina, nti Rängmania Anghildina ynnä muitakin vähemmissä osissa kiitettiin heidän työstään, mutta kuitenkaan ei draama, joka on runoilijan nuoruudenteoksia (1862), saanut osakseen yleisömme suosiota. Se annettiin kolme kertaa. — Lähinnä sen jälkeen tuli ohjelmistolle uusi komedia, Anni Levanderin suomentama Marivaux'n 3-näytöksinenLemmen leikki(Le jeu de l'amour et du hasard), Lääkäri vastoin tahtoansa jälkikappaleena. Ensimäisessä meillä esitetyssä oikean rokokooajan huvinäytelmässä olivat hra ja rva Suonio Dorante ja Silvia sekä Lindfors ja rva Kahilainen Arlequin ja Lisette; varsinkin kahta jälkimäistä mainittiin naurunsynnyttäjinä.
Sitte seurasi 27/9Emilie Stenberginlahja- ja hyvästijättönäytäntö — Kuopion takana ja Kyökissä — ja se muodostui sydämelliseksi juhlahetkeksi eroavalle näyttelijättärelle. Kun primadonnat tulevat ja menevät, ovat kunnianosotukset heidän mukaisensa, loistavat, mutta loiston takana on usein varta vasten tilattua, sillä tiedetäänhän että asianomaisetvaativatmeluavaa tunnustusta. Toista on kun vaatimaton, hiljainen taiteen palvelijatar, niinkuin nyt nti Stenberg, saa odottamattoman suuren tunnustuksen, siinä ei voi olla mitään teennäistä, vaan lähtee se vilpittömästä myötätunnosta ja kiitollisuudesta. Miten näytelmät tänä iltana olivatkin iloisia, seurattiin nti Stenbergin näyttelemistä ruustinnana ja Kristiinana osanotolla, jossa nauru ei ollut kaukana liikutuksesta. Kukkalaitteita y.m. kunnialahjoja näyttelijättärelle antoivat Kaarlo ja Emilie Bergbom, teatterin johtokunta ja jäsenistö sekä yleisö, Ruotsalaisen teatterin jäsenistö, Suomalainen naisyhdistys j.n.e. Johtokunnan antaman kukkaislyyryn nauhoissa oli kirjoitus: "Emilie Stenberg 1875-1895. Kiitollisuudella hartaasta ja uskollisesta työstä suomalaisen näytelmätaiteen palveluksessa."
On jo ennen sanottu (kts. II. s. 195), mikä nti Stenbergin asema teatterissa oli. Siihen lisäämme vain seuraavan otteen Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (30/9):
"Hyvin ikävä on ollut sanoa hyvästi Emilie Stenbergille, mutta hupaista oli nähdä sitä erinomaista sydämellisyyttä, jota kaikki ilmitoivat näissä erojaisissa. Monena vuonna säästetty ystävyys ja kiintymys nyt purkautui. Hupaista on molemmin puolin voida näin erota ystävyydessä ja rakkaudessa. — — Kulukoon hänen jälellä olevat päivänsä ilossa ja levossa, lämpimimmät onnentoivotuksemme seuraavat häntä; hän on ollut meille uskollinen ystävä näinä 20 vuotena."
Samassa kirjeessä luetaan edelleen: "Teatterille syyskuu on ollut sangen hyvä. [Sittemmin huomattiin että se oli paras syyskuu, mikä teatterilla konsanaan oli ollut.] — — Ylihuomenna (keskiviikkona) menee rva Canthin uusi kappale, ja minä olen oikein levoton, ennen kun olen nähnyt, miten yleisö ja kritiikki vastaanottavat sen. Molemmat ensimäiset näytökset vaikuttavat välittömästi ja elävästi; viimeinen (kolmas) näytös ei ole yhtä voimakas. Jollei kappale menesty, niin hän tietysti syyttää teatteria ja esiintyjiä." [Näistä sanoista huomaa, että ystävyys ei ollut yhtä luottavainen kuin muinoin.]
Emilien pelko oli turha, silläAnna Liisanmenestys 2/10 oli täydellinen. Kiintyneenä, jännitettynä yleisö seurasi Anna Liisan tarinaa, ja lopussa, missä tyttöparka tunnustamalla rikoksensa vapautuu omantunnon taakastaan, katsojain myötätuntoisuus muuttui syväksi liikutukseksi, jossa heijastui se helpotus ja sielun kirkastus, mikä säteili Anna Liisasta itsestä. Katri Raution kuvaus päähenkilöstä oli kauttaaltaan todenperäinen. Muut esiintyjät, nekin eteviä, olivat: Halme Mikko, Rautio Anna Liisan isä, Olga Salo hänen äitinsä, Salo Johannes, rva Kahilainen Husso, Olga Poppius Pirkko-tyttö. — Kappale näyteltiin tänä näytäntökautena Helsingissä 10 ja maaseuduilla 16, se on yhteensä 26 kertaa. Miten tultiin näin korkeihin numeroihin, sen selittää se tavaton tarmo, jolla Bergbom ajoi teatterin asioita. Paitse ensi-iltana esiintyneitä näyttelijöitä, jotka jäivät Helsinkiin, hän antoi toisenkin näyttelijäryhmän harjottaa Anna Liisan, ja niin saatiin siitä "maaseutupainos", joka Bergbomin johtamana esiintyi eri paikkakunnilla neljällä pika-kiertomatkalla, joista kolme tehtiin syksyllä ja neljäs keväällä. Ensimäiselle lähdettiin jo 2/10, ja osanottajat olivat: rva Suonio, neidit Silén, Lähteenoja, Kunnas ja Sirkka Hertzberg sekä hrat Lattu, Kallio, Keihäs, Närhi, Suonio ja Tallroth, Paitse Anna Liisaa kuului ohjelmistoon Lemmen leikki ja Mustalainen, ja annettiin näytäntöjä — 12 neljässätoista päivässä (3/10-16/10) —Hämeenlinnassa. Tampereella, Kotkassa, Kuopiossa ja Mikkelissä. "Kaikkialla", Kaarlo kirjoittaa 18/10 Betty Elfvingille, "Anna Liisa on tehnyt voimakkaan vaikutuksen ja pusertanut esiin paljon kyyneleitä. — Sitä vastoin Lemmen leikki, hyvin hieno, jopa liian hieno komedia viime vuosisadalta, joka oli menestynyt Helsingissä, ei saavuttanut suosiota pikkukaupungeissa." Taloudellinen tulos oli niin hyvä, että se kehotti lähtemään uusille samanlaisille matkoille.
Bergbomin palattua esitettiin ensi kerran Jalmari Finnen suomentama Beaumarchais'nFigaron häät18/10. Mestarikomedia teki tehtävänsä, huvitti ja nauratti täpötäyttä huonetta. Pääosat olivat mitä parhaimmissa käsissä: Lindfors oli Figaro, Olga Poppius Susanne, Katri Rautio kreivinna ja Axel Ahlberg kreivi Almaviva, eikä sivuosiakaan pilattu: Falck Bartholo, Pesonen Bridoison, Rautio Antonio, rva Kahilainen Marsellina, Olga Salo Chérubin, ntiHilma Tähtinen[26] Fanchette. Kappale meni 6 kertaa. — Sillä aikaa kun Figaron häitä näyteltiin, Bergbom joukkoineen teki toisen turneen. Hän kävi näetTurussaja antoi siellä 26-27/10 sekä Anna Liisan että Lemmen leikin ja Mustalaisen, kohta kuitenkin palatakseen Helsinkiin, missä muun muassa oli harjotettavana Minna Canthin juuri kirjoittama pikku huvinäytelmäKotoa pois. Tämä antaa taas aihetta vilkaista Minna rouvan kirjeisiin.
Kirjeessään Emilielle 3/10 Minna Canth tunnustaa kyynelsilmin lukeneensa sähkösanomat, jotka ilmottivat hänelle Anna Liisan menestyksen. "Kun nyt vaan onnistuisi tarttumaan kiinni taas uuteen innostuttavaan aineeseen", hän sitte jatkaa. "Ei se kirjoitus muuten suju ensinkään, ellei innostusta saa! — — Ei sillä että minä enää suuria toivon itsestäni, ikä kun alkaa liian paljon kallistua loppupuoleen. Tuntuu enemmän kuin armosta, jos vielä muutamia kelvollisia kappaleita saisin kynästäni. Mutta sitä suurempi syy iloon, kun se onnistuu —- ja kun — no niin, en huoli ruveta nyt sentimentaliseksi." — Teatterin tulosta Kuopioon näyttelemään Anna Liisaa Minna Canth oli kovin iloinen. Emilie Bergbom puolestaan oli lähettänyt Kaarlolle kauniin kukkavihon tekijälle annettavaksi, kun näytelmä ensi kerran esitettiin tämän kotikaupungissa. Sen jälkeen Minna Canth kirjoittaa Bergbomille: (10/10) "Kunnioitettava Tohtori! Hyvin on ollut hiljaista ja tyhjää sen jälkeen kun Tohtori täältä läksi teatterin kanssa. Moni on valittanut sitä ettei useampia näytäntöjä annettu, mutta minä olen lohdutellut heitä sillä, että Tohtori ensi keväänä tuo teatterin tänne uudelleen. Ja siitä toivosta minäkin elän koko ensi talven."
"Noin puoliväliin olen jo kirjoittanut 'Kotoa pois'. Viikon päästä sen saan valmiiksi, ja kun Elli kirjoittaa siitä otetta sitä mukaa kuin minun käsistäni joutuu manuskriptia, niin voin sen heti silloin lähettää Tohtorille. Kyllä se nyt tulee pitempi ja muutenkin parempi, Fanny miellyttävämmäksi ja niin poispäin. Postineiti on jo käynyt talossa ja tehnyt tehtävänsä. Kuudeksi päiväksi luulisin siinä olevan työtä." — Kirjeen loppupuolella mainitaan esteenä, miksi kirjoittaja ei voi noudattaa kehotusta tulla Helsinkiin, muun muassa "Agnes" näytelmä, "jos pääsisin innostumaan siihen, en muuta virkistystä kaipaisi". — Tästä päättäen Minna Canth oli Bergbomin kanssa neuvotellut toisestakin draamasta, joka samoin kuin Kotoa pois oli hänen ennen julkaisemaansa novelliin perustettu. — Vielä otamme seuraavat sanat kirjeestä Emilielle (25/10):
"Kun sanomalehdistä näin, että 'maaseutupainos' on matkoilla ja Tohtori luultavasti heidän mukanaan, lähetän tänään käsikirjoituksen 'Kotoa pois' näytelmään Emilien osotteella. Tohtori kirjoitti, että sillä oli tulinen kiire [jotta se ennätettäisiin näytellä ennen Erkon uutta draamaa] ja sen vuoksi sitä olen lykännytkin 'för pinkära lifvet'. Kaikkia Tohtorin antamia osviittoja otin varteen, ja puolta paremmaksi se mielestäni tuli." —
Kotoa pois näyteltiin ensi kerran 8/11 saamatta mainittavaa menestystä; kritiikki väitti, että kappaleen koomillinen ja vakava aines eivät olleet sopusoinnussa keskenään. Se meni 5 kertaa. — Silloin Bergbom oli kolmannella kiertomatkallaan, jolloin Anna Liisa esitettiinViipurissa, Lappeenrannassa ja Pietarissa8/11-11/11. —
Uusi premiääri sattui jälleen 20/11, jolloin annettiin Yrjö Weijolan 2-näytöksinen "legenda"Haavoja.[27] Tämä näytelmä, jossa tunnelmien julkilausuminen on astunut toiminnan sijaan, näyteltiin kauniisti (rva Rautio — abbedissa, Axel Ahlberg — ritari) ja teki messujen säestämänä aika runollisen vaikutuksen, mutta ei pysynyt näyttämöllä enempää kuin kolme iltaa.
Edellisiä uutuuksia merkillisempi oli sekä aiheensa että ansioittensa puolesta 17/11 ensi kerran näytelty J. H. Erkon "runomuotoinen murhenäytelmä"Kullervo, jolla myöskin oli vastaava suuri menestys. Se meni näet kaikkiaan 11 kertaa. — Näyttämöllepanoon nähden ei oltu huolta eikä vaivaa säästetty. Muinaissuomalaisia pukuja ja koristuksia oli hankittu paljon uusia, ja harjotukseen oli tarpeellinen työ uhrattu. Kullervona esiintyi Halme, joka olennoltaan oli siihen sopivin, ja näyttäytyikin pääasiassa kypsyneeltä sankariroolia kannattamaan. Muut esiintyjät olivat: nti Rängman — Ilvo, Ilmarin emäntä; rva Rautio — Anja, Ilmarin sisar; nti Lähteenoja — Armi, Kullervon äiti; nti Kunnas — mieron tyttö; B. Leino — Väinö; A. Ahlberg — Ilmari; E. Falck — Untamo; A. Rautio — Kalervo; Närhi — Onervo-noita j.n.e. — Tekijän hyväksi annettiin aaterikas näytelmä 6/12, jolloin runoilija huudettiin esiin ja sai vastaanottaa teatterin johtokunnalta laakeriseppeleen. Sitä paitse ilmotettiin, että yleisön puolelta illan muistoksi lahjotettiin tekijälle kirjoituspöytä.
Näin oli siis kahden kuukauden kuluessa esitetty neljä uutta kotimaistakappaletta, joista kaksi niin suuriarvoista kuin Anna Liisa jaKullervo. Kaikkia näitä, paitse Haavoja, koskee Bergbomin kirje MinnaCanthille (30/11), josta otamme seuraavat rivit:
"Raskas syntitaakka painaa minua, kun en vielä ole tehnyt selkoa kiertomatkastamme ja Teille tulevista prosenteista.[28] Lähetän ne tässä.
"Matka oli hyvin hauska, ja Anna Liisa otettiin kaikkialla suosiollisesti vastaan. Viipurissa se herätti kaikkein suurimman mieltymyksen; ihmiset tekivät oikein väkirynnäkön pilettiluukkua vastaan. Lappeenrannalla saimme rakentaa näyttämön samana päivänä kun näyteltiin ja lisäksi jotenkin kylmässä huoneessa (rakuunarykmentin suuressa maneesissa), mutta Anna Liisa kesti voimakkaasti taistelun — n.b. kuuman teeveden ja portviinin avulla. Rouva Rautio oli suuresti edistynyt Anna Liisan osassa siitä asti kun näin hänet Helsingissä harjotuksissa [Ennen oli Kirsti Suonio maaseuduilla näytellyt Anna Liisana]. Tuo laimea kiitos, jonka silloin hänelle annoin, ei nyt enään olisi paikallaan. — —
"Kotoa pois sai kritiikiltä hyvin ankaran tuomion. Minua se suuresti miellytti, n.b. niin paljon kuin 1-näytöksinen luonnos voi sitä tehdä. Jos niin ankaria vaatimuksia tehdään, niin kuka silloin hevosella kirkkoon pääsee. Se ei ollut vanhan mallin mukainen, vaan siinä oli omituista. Vieraat rouvat kuitenkin enemmän kaavamaisia kuin suotavaa olisi ollut. Valitettavasti näyttelijät eivät saaneet mitään rouvista. Sen sijaan rvt Kahilainen ja Rautio olivat hyvin hauskat.
"Kullervolla on ollut suuri ja odottamaton menestys. Kovasti iloitsen siitä Erkon tähden, hän kun tarvitsee kehotusta. Kuinka 'Agnesin' laita on?"
Vastatessaan (4/12) Minna Canth muun muassa lausuu:
— — "Menihän se vähäisen niinkuin penkin alle tuo 'Kotoa pois'. Ei miellyttänyt oikein täälläkään Suom. seuran vuosijuhlassa. Lukien se tuntuu naurattavan ihmisiä paljon enemmän kuin näyttämöltä. Ei taida minusta olla semmoisten ilveilyjen kirjoittajaksi. — Eikä ole tahtonut 'Agneskaan' vielä sujua. Olen kyllä alkanut ja kirjoittanut: ensimäisen näytöksen alkua kolmeenkin kertaan, mutta en ole päässyt siihen vielä innostumaan. Ja siitä se juuri onnistuminen riippuu. Muuten en ole ensinkään ollut roveissani nyt kolmeen viikkoon. Minulla oli nim. silloin paha säikähdys, että makasin tainnoksissa ja olin vähällä saada sydänhalvauksen, enkä ole vielä sen jälkeen oikein tointunut." — —
Ennen joulua Bergbom vielä käviPietarissaantamassa kolme näytäntöä, joissa 17/12-20/12 esitettiin Aino ja Uramon torppa sekä pikku kappaleet: Naimiskauppa, Kumarrusmatka ja Pappilan tuvassa. Luultavasti tämä tapahtui yksityisten pietarilaisten ystävien kehotuksesta. "Pietarin matka", Emilie kirjoittaa 30/12 Betty Elfvingille, "oli kerrassaan epäonnistunut." Puhumatta rahallisesta tappiosta sattui Pietarissa sekin onnettomuus, että Kaarlo siellä taas sairastui influensaan, joka niin monta talvea oli häntä vaivannut. Yleensä oli syyskausi kuitenkin ollut hyvin edullinen teatterille — "jos edelleenkin käy yhtä hyvin", Emilie lausuu, "niin voimme varmaan toivoa, että päätämme tämän näytäntövuoden velattomina". Ja hän jatkaa: "Olisihan silloin meille tullut sovelias hetki vetäytyä pois ja jättää teatterin johto toisiin käsiin, mutta kenen?!" — Hän huudahtaa näin sentähden että nyt jo oli huomattu, että Kasimir Leino ei ollut tarpeeksi innostunut teatteritoimeen. Hän erosikin jo keväällä. —
Pietarissa Kaarlo jälleen kävi pyytämässä Ida Aalbergia vierailemaan kevättalvella. Myöntävä vastaus tuli myöhemmin, niinkuin näkyy Kaarlon vastauksesta (7/1):
"Arvoisa Rouva Paronitar, olen ollut jotenkin sairaana, vielä huonompi kuin miehenne luona käydessäni, mutta Teidän kirjeenne virkisti minua erinomaisesti. Se oli yhtä hyvä kuin koko joukko kiniinipulvereita. Siis Kleopatra nostetaan haudastaan! Hyvä! Minä olen valmis auttamaan häntä taas lumoamaan alhaisempia henkilöitä kuin Caesareja ja Antonioita. Teidän virkeytenne on ihmeteltävä. Se on vaikuttanut suggeroivasti minuunkin. Nyt en näe mitään esteitä. — — [Sitten muista kappaleista, joissa taiteilijatar olisi esiintyvä.] Minulla on ehdotettavana sopiva näytelmä — Sudermannin uusi draama, Das Glück im Winkel [Onnen sopukka]. Siinä on Teille kaunis tehtävä — ei niin meluavan kiitollinen kuin Magda, mutta hienompi ja syvempi. Olen varma että siihen miellytte, en ainakaan nyt tiedä mitään sopivampaa. Ei se ole pitkä, jotenkin rauhallinen, ei vaadi ääneltä erinomaisia ponnistuksia (eikä näyttelijättäreltä toaletteja). Lisäksi uusi ja tätä nykyä Euroopan huomattavin näytelmä." — —
Mitään uutta joulukuulla ei enää näytelty; merkillisimpiä uusintoja oli paitse Uramon torppaa Puolan juutalainen (B. Leino pääroolissa). Tammikuun muistopäivinä esitettiin Nummisuutarit ja Regina von Emmeritz, jossa jälkimäisessä nti Rängman näytteli nimiroolia sangen tyydyttävästi. Ensimäinen uusi kappale tuli 10/1 Jalmari Finnen suomentama Emile Augier'n 5-näytöksinen näytelmäVanhoillisten leirissä(Le Fils de Giboyer). Lindforsia (Giboyer) pidettiin mestarillisena ja toisia hyvinä tehtävissään, mutta kappale meni vain kaksi kertaa. Niinkuin moni muu ranskalainen draama, tuntui tämäkin meikäläisestä yleisöstä vieraalta. — Vähän paremmin onnistui, vaikkei silti toivon mukaan, 26/1 ensi kerran esitetty ShakespearenTalvinen tarina. Näyttämöllepano oli kyllä etevästi toimitettu ja ensi-iltana oli täpötäysi huone innostunut, mutta kassakappaleeksi kaunis runollinen näytelmä ei tullut; se meni vain neljä kertaa. Esiintyjät eivät näy tällä kertaa oikein kohonneen tehtäväinsä tasalle, joskaan esim. rva Raution Hermionelta ei puuttunut jaloa ylevyyttä. Vai vaikuttiko yleisöön tieto siitä, että vielä mahtavampi Shakespearen draama oli tulossa?
Runebergin päivän ohjelmasta, jossa kyllä ei ollut mitään uutta, mainitsemme kuitenkin suomentajan muistoksi "Ei voi" kappaleen. Kolme päivää myöhemmin (8/2) muutti näetAntti Törneroos-Tuokkonäiltä mailta. Niinkuin ennen on kerrottu (kts I, 44), oli Tuokko niitä runoilijoita, jotka 1860-luvulla tuotannollaan (Saul) herättivät luottamusta suomalaisen teatterin mahdollisuuteen, ja kun laitos oli perustettu, hän suomentajana uutterasti ja kauvan palveli sekä ooppera- että puhenäyttämöä. Asuen maaseudulla mitä ahtaimmissa oloissa hän 61-vuotiaana kuollessaan oli jo unohtunut. Niitä harvoja, jotka häntä muistivat, oli Bergbom, joka oli toimittanut hänelle käännöstyötä — hänen paras ja pitkinä aikoina ainoa toimeentulolähteensä. Kun vanha runoilija kätkettiin viimeiseen lepokammioonsa, Bergbom teatterin puolesta laski seppeleen hänen kummulleen, lausuen kiitoksen sanoja hyvästä yhteistyöstä.
Sitten oli vain yksi näytäntö, jossa esitettiin E. Littsonin järjestämä 4-kuvaelmainen tanssinäytelmäVuodenajat, ennen kunIda Aalberginvierailu alkoi. Näyttelijätär esiintyi ensin lady Macbethina kolme kertaa. Sen jälkeen seurasi kaksi huomattavaa uutta näytelmää. Toinen niistä oli B. Leinon suomentama H. SudermanninOnnen sopukka(21/2), ja oli sillä, kiitos olkoon hyvän esityksen, kaunis menestys. Ida Aalberg kuvasi täysin kypsyneellä taiteella, ilman suuria temppuja, ylen vaikuttavasti Elisabet-rouvan tunteiden kehityksen alistuneesta tyyneydestä myrskyiseen kuohuntaan ja sitte taas epätoivoisen tuskan kautta avomieliseen tunnustukseen ja pysyvään onneen ja rauhaan. W. Söderhjelm, joka nyt Hufvudstadsbladetissa arvosteli teatteria, sanoo muun muassa taiteilijattaren kasvojeneleitä aivan mestarillisiksi, niin että häntä olisi voinut sanoittakin ymmärtää. Mutta ei siinä kylläksi, oli kuin hän olisi kohottanut muittenkin esityksen tavallista korkeammalle. Kaikissa havaittiin yhtä harras antauminen tehtäväänsä: Halme parooni Röcknitzinä, Leino Wiedemannina, Pesonen piiritarkastajana, Weckman aliopettajana, nti Kunnas rva Röcknitzinä. — Toinen uutuus oli Paavo Cajanderin[29] suomentama ShakespearenAntonius ja Kleopatra, jonka ensi-ilta (11/3) muodostui semmoiseksi voitoksi kuin Regina von Emmeritzin, Faustin, Elinan surman y.m. parhaimmin onnistuneiden suurdraamain premiäärit. Näyttämöllepanossa ei oltu mitään laiminlyöty, jotta maailmankuulu rakkaustragedia, missä länsimaiden ja itämaiden aikanaan loistavimmat edustajat omaksi tuhokseen kohtaavat toisensa, esiintyisi historiallisesti ja runollisesti oikeissa, tehokkaissa puitteissa. Etualalla oli itämaista upeutta ja roomalaista loistoa, taustalla Egyptin ikivanha kultuurimaailma. Ida Aalbergin Kleopatraa ihastuneet katsojat ylistivät parhaimmaksi hänen mestariluomiensa joukossa, luultavasti sentähden että se oli viimeksi nähty, mutta kenties todellisuudenkin mukaan, sillä sallihan itämainen kaunotar rajattomine intohimoineen ja oikkuineen taiteilijattaren käyttää koko alkuperäistä voimaansa vaihtelevien tunteitten välittömään esitykseen. Ja kieltämättä Ida Aalberg kuvasi yhtä mestarillisesti kuningattaren kuin naisen, joista toinen oli yhtä tottumaton kuin toinenkin itseänsä hillitsemään; mutta jos hän niin tehden oli enemmän uudenaikainen kuin shakespearemaisesti suuri ja muinaistyylinen, niin johtui se siitä ettei kukaan voi irtaantua luonnostaan. Antoniuksena Ahlbergkin kohosi ehkä korkeammalle kuin koskaan ennen, mutta Lindforsin Octavius, sanotaan, muistutti liiaksi Napoleonia Rouva Suorasuussa. Leino täytti kunnollisesti Enobarbuksen osan, ja Katri Rautio oli viehättävä Octaviana; muut roolit olivat pieniä. Mahtavampi vaikutus kuin yksityisistä sivuosista, lähtikin yhteisnäyttelemisestä, johon johtaja oli osannut harjottaa lukuisat myötävaikuttajat. Niinkuin tavallisesti suurten näytelmäin onnistumisen jälkeen, huudettiin Bergbomkin esiin; ilman hänen suurenmoista tarmoaan ja nerollista kykyään ei meillä tämmöistä olisi saatu nähdä. — Kun näytelmä meni toisen kerran, sai vieraileva taiteilijatar vastaanottaa komean runsaudensarven ja sen ohella seuraavat säkeet:
Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband.
Omaksensa, ParhaaksensaSinut Suomi ymmärtää.Meille harva vuosisataVertaistasi, suurempataNäyttelijää synnyttää.Lumotuilta,HurmatuiltaOta ylistykseksiOnnen runsaudensarvi,Jonka siskojesi parviHellin mielin tarjovi.
Kaikkiaan näyteltiin Antonius ja Kleopatra 9 kertaa; viimeinen näytäntö oli 29/3, johon loistava vierailu päättyi.
Huhtikuun 2 p. Bergbom lähti lyhyelle ulkomaanmatkalle, ei oman terveytensä takia, sillä tammikuun lopulta saakka hän oli ollut hyvissä voimissa, vaan seuratakseen sisartaan, Augusta af Heurliniä, jonka, lääkärin neuvosta, nuoren tyttärensä kanssa piti matkustaa parannuksille Wiesbadeniin. Kaarlo pysähtyi kuitenkin Berliniin, josta hän kirjoittaa Emilielle:
— — "Olen nyt ollut vapaa hengenahdistuksestani, sentähden että olen saanut riittävästi kävellä. Tunnen itseni toiseksi ihmiseksi. — Teatterissa olen nähnyt sangen paljon. Muun muassa 'Der Herr Direktor', joka oli aika hupainen, mutta valitettavasti liian vapaa yleisöllemme. Comtesse Guckerl, jota Finne suositteli, oli totta kyllä täysin säädyllinen, mutta niin peräti muistoperäinen ja 'ewiggestrig' (ikuisesti eilinen), että minua suututti. Mutta mistäpä niitä komedioja ottaa?" — —
Noin 25 p. Kaarlo tuli kotia. Hänen poissaollessaan oli teatterissa esitetty kaksi uutta draamaa. Ensimäinen oli Aino Malmbergin suomentama englantilaisen Arthur W. Pineron moderni, vaimon ja miehen puhtautta onnellisen avioliiton ehtona käsittelevä, 4-näytöksinenTanquerayn toinen vaimo, joka meni ensi kerran 10/4 ja sen jälkeen toisenkin herättämättä yleisön suosiota. Pääosissa esiintyivät: Leino Tanquerayna, rva Suonio Paulana (toisena vaimona) ja nti Tähtinen Elleana (tytär ensimäisestä aviosta). Toinen uutuus oli Martti Wuoren kääntämä L. Tolstoin 5-näytöksinen näytelmäPimeyden valta; ensi-ilta 22/4. Niin repäisevällä realismilla kuin merkillinen kuvaus venäläisestä maalaiselämästä näyteltiinkin, ei se luonnollisestikaan voinut saada suurta menestystä — siksi se on liian hermojakysyvä. Useat esiintyjät onnistuivat tehtävissään erittäin hyvin. Niin Weckman Nikiittana, rva Rautio Akuliinana, rva Kahilainen Matrionana, rvaOlga Leino[30] Anjutkana, Närhi Mitritshinä j.n.e. Kappaleen oli harjottanut Kasimir Leino ja se annettiin 5 kertaa joista kaksi alennetuin hinnoin.
Tänäkin keväänä oli lähdettävä kiertomatkalle, sillä puhumatta vuodenajan tavallisesta epäsuotuisuudesta teki venäläisessä teatterissa esiintyvä italialainen ooppera hallaa kaikille teattereille. Aina syksystä saakka oli Bergbomia kehotettu tulemaan Kuopioon; Minna Canth kirjoitti siitä tavan takaa. Mutta kun ei siellä voitu hankkia 400 markan takausta iltaa kohti, suunniteltiin turnee toisin. Bergbom kävi näet joukkoineenTampereella, Oulussa, Vaasassa ja Jyväskylässä, antaen yhteensä 12 näytäntöä 5/5-20/5. Ohjelmiston päänumerot olivat Anna Liisa, Uramon torppa ja Onnen sopukka. Helluntaiaattona oltiin jälleen Helsingissä. Kaarlo oli matkaan tyytyväinen, sillä puhdas voitto lähenteli 1,500 mk. — Samalla aikaa olivat pääkaupunkiin jääneet näyttelijät näytelleet enimmäkseen alennetuin hinnoin. Keisarillisten Majesteettien kruunauspäivänä 26/5 oli juhlanäytäntö, joka alotettiin soittamalla keisarihymni ja Maamme-laulu ja jossa sitten esitettiin Elämä on unelma. Viimeinen näytäntö (Rouva Suorasuu) oli 31/5.
Näytäntökausi oli jälleen sekä merkillisten — niin kotimaisten kuin vieraittenkin — uutuuksien että taiteellisen työn puolesta ollut huomattavimpia, mutta huolimatta kaikista ponnistuksista lopputulos ei kuitenkaan ollut niin suotuisa kuin Emilie Bergbom oli toivonut. Tulot näytännöistä olivat kyllä noin 21,000 mk suuremmat kuin edellisenä vuonna, mutta matkakustannusten y.m. kautta kohosivat menotkin samassa määrässä.
Syksyllä tapahtuneiden kiertomatkojen johdosta olivat varsinkin perheelliset näyttelijät valittaneet, että ne tuottivat heille vaikeuksia. Sentähden päätettiin, ettei ensi vuonna pitempiä turneita tehtäisi sekä että jos myöhemmin tarpeelliseksi katsottaisiin lähettää seurue pitemmäksi aikaa maaseuduille, niin olisi niille jäsenille, jotka siitä enimmin kärsivät, kohtuullinen korvaus annettava. — Kasimir Leinon sijaan, joka (niinkuin jo ylempänä on sanottu) erosi teatterista, otettiin ohjaajaksiJalmari Finne.[31] Muutoin erosi tänä keväänä nti Hanna Kunnas ja tuli seurueen jäseneksi ylempänä mainittu rva Olga Leino. Uusia oppilaita oli Eino Salmela ja nti Helmi Talas.[32]
Näytäntöjen luku oli 144 ja esitettiin niissä: 26 kertaaAnna Liisa; 11Kullervo; 10 Lemmen leikki, Onnen sopukka; 9 Antonius ja Kleopatra, Mustalainen; 7 Figaron häät; 5Kotoa pois, Uramon torppa, Regina von Emmeritz, Pimeyden valta; 4Nummisuutarit, Kumarrusmatka, Talvinen tarina; 3Aino, Haavoja, Kyökissä, Lääkäri vastoin tahtoansa, Voimakkaita naisia, Yhdistysjuhla, Puolan juutalainen, Macbeth, Sigurd Slembe; 2Pappilan tuvassa, Amalia ystävämme, Ei voi, Vasantasena, Rouva Suorasuu, Elämä on unelma, Reviisori, Wilhelm Tell, Setä Bräsig, Kotikahakka, Luulosairas, Kirjeen kujeet, Vanhoillisten leirissä, Tanquerayn toinen vaimo; 1Kuopion takana, Naimiskauppa, Pahassa pulassa, Vuodenajat, Saituri, Jeppe Niilonpoika.
Näistä 43 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 14 (5 kotimaista).
Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.
Kaarlo Bergbom lähti jo ennen toukokuun loppua ulkomaille ja ensiksi Kööpenhaminaan. Viivyttyään siellä jonkun päivän oli hänen lähdettävä Berliniin, jossa hän odottaisi sisartaan ja josta he yhdessä matkustaisivat Marienbadiin. Oleskelu tällä kylpypaikalla oli näet edellisenä kesänä heistä tuntunut niin virkistävältä, että olivat päättäneet tänäkin vuonna palata sinne. Syy miksi Emilie ei kohta seurannut veljeänsä ei ollut ainoastaan se että pari näytäntöä oli vielä toimeenpantavana ennen seurueen hajaantumista, vaan myöskin kesäkuun 1 p. tapahtuva asunnon muutto. Koska asuminen neljännessä kerroksessa oli epämukava Augusta af Heurlinille, joka ei vieläkään ollut täysin toipunut pitkällisestä taudistaan, oli sovittu että he muuttaisivat saman talon kahteen toiseen, pienempään huoneustoon, joista rouva Heurlin ottaisi alimmassa kerroksessa olevan sekä Emilie ja Kaarlo toisessa kerroksessa olevan, ja yhdistettäisiin asunnot keskenään kiertoportailla. Näin muuttivat jälkimäiset niihin huoneisiin, joissa he sitten asuivat kuolemaansa saakka. Aivan suuri muutos edelliseen verraten tämä ei sentään ollut, sillä nytkin niinkuin ennen oli heidän silmiensä edessä Vanhan kirkon tuuhea puisto, läntiseltä taivaalta paistoi aurinko heidän huoneihinsa, ja vihdoin he entiseen tapaan elivät yhdessä vanhan tätinsä, rva Sanmarkin, ja sisaren perheen kanssa.
Matkalta ei ole ainoatakaan kirjettä. Luultavasti Emilie tapansa mukaan tuli kotia heinäkuun keskivaiheilla, jota vastoin Kaarlo viipyi myöhempään ulkomailla. Kumminkin hän jo elokuun alkupuolella oli Helsingissä, sillä silloin hän sieltäpäin tiedusteli sopisiko hänen käydä Kuopiossa tapaamassa Minna Canthia, jonka terveydentila oli muuttunut arveluttavaksi.
Jo keväällä 30/3 Minna Canth oli kirjoittanut itsestään: — "Minä tänä talvena en ole elänyt ensinkään. Paitse sydänvikaa, jonka sain viime syksynä, ja joka kuitenkin on vaarallisinta ja pahinta, olen kolme kuukautta potenut influensaa ja reumatismia, vuoteenomana melkein koko ajan. Nyt ne ovat niinkuin toivon minut heittäneet, muutamia päiviä olen jo ollut liikkeelläkin, mutta voimat ovat yhä vieläkin huonot." —
Alkukesästä hän sitte kylpi Naantalissa, mutta sai siellä "lievemmän" sydänkohtauksen — niinkuin luuli liiallisista kylvyistä — jonka tähden keskeytti kylpemisen ja matkusti kotiin. Siellä hän jonkun päivän päästä sai kahta kovemman kohtauksen, johon liittyi ankara hengenahdistus. Kun Elli tytär 13/8 vastasi Kaarlon kysymykseen, oli äiti jo viidettä viikkoa ollut vuoteenomana, ainoastaan välistä jaksaen pukea vaatteet päälleen maatakseen peitteen päällä. Lääkäri oli ehdottomasti kieltänyt päästämästä vieraita sairaan luokse, mutta hän luuli, että "Tohtorin" käynti voisi vaikuttaa virkistävästi. Kun tytär tästä neuvotteli lääkärin kanssa, sai sairas vihiä ja sitte tietoakin mistä kysymys oli. Seuraavana päivänä Minna-rouva itse kirjoitti Bergbomille:
"Rakas Tohtori! Olipa se ilosanoma, Tohtori! Eivät yrittäneet minulle vielä mitään virkata, mutta illalla kuulin, kun lääkärini ja Elli keskustelivat jotain erikoisempaa toisessa huoneessa, ja sitten urkin sen tietooni. — — En voi sanoa, kuinka iloinen olen Tohtorin tulosta ja siitä ystävyydestä, jota se odottaa. Olenkin täällä niin paljon ajatellut Teitä sairauteni aikana. Sekä Teitä että Emielietä. — — Herttaisesti tervetullut, Tohtori! Meillä on huone Tohtorin varalta. Ystävänne Minna Canth."
Bergbom kävi siis Kuopiossa, ja silloin hän viimeisen kerran näki Minnan, sillä vaikka tämä syksympänä yhteen aikaan oli parempi, niin ei hänellä enään ollut vuottakaan jälellä. Mitään lähempiä tietoja käynnistä meillä ei ole, mutta ilmankin se osottaa Kaarlo Bergbomin sydämenlaatua, kuinka hän (niinkuin Minna Canth, ensi kerran tavattuansa hänet, kesällä 1882 oli kirjoittanut Olga Kiljanderille) oli "kaukana kaikesta pikkumielisyydestä", kuinka hän itse tahtoi unohtaa ja saada Minna-rouvankin unohtamaan mitä katkeraa heidän välillään oli ollut.
* * * * *
Syyskauden toimi alkoi taas kansannäytännöillä, joista ensimäinen, Anna Liisa, oli 30/8. Ohjelmistolle uusi kappale, Jalmari Finnen suomentama Alex. Bissonin ja Ferd. Carrén 3-näytöksinen huvinäytelmäHerra ylitirehtööri(Monsieur le directeur), annettiin 18/9. Pääroolit tässä kevyessä — ehkä liiankin kevyessä — mutta hienossa ja hupaisessa näytelmässä olivat Lindforsilla ja Katri Rautiolla. Heidän oivallisen näyttelemisensä ansioksi on luettava, että kappale pääsi täyteen arvoonsa — se meni syksyllä 6 kertaa. Sitä vastoin voitiin vain 4 kertaa antaa Jalmari Finnen kääntämä Franz von Schönthanin ja Franz Koppel-Ellfeldin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmäKreivitär Kirkassilmä, jonka ensi-ilta oli 30/9. Senkään esitys ei ollut arvoton — opintomatkalta juuri palannut rva Suonio pääroolissa sekä rva Poppius, Rautio, Weckman, Salo, nti Lähteenoja j.n.e. toisissa — mutta koomillisuus oli jokapäiväisempää ja teennäisempää.
Lokakuun päävaltti oli Orleansin neitsyt, yhdeksän vuoden päästä uusittuna. Ensi-ilta oli 14/10, eikä Schillerin romanttinen draama ollut tehoomatta, joskaan ei Maiju Rängman nimiroolissa muuta kuin paikottain kohonnut tehtävän tasalle; se meni syksyllä 8 kertaa. Samalta kuukaudelta on mainittava Molière-ohjelma (28/10), joka käsitti huvinäytelmätGeorge Dandinja Sievistelevät hupsut, edellinen uusi, jälkimäinen uusinto. Kummassakin oli päätehtävä Lindforsilla, jonka George Dandin ei kuitenkaan luonteen varmassa käsittämisessä kohonnut hänen parhaimpien Molièrehahmojensa rinnalle.
Vihdoin voitiin tänäkin syksynä esittää kotimainen alkuteos, nimittäin A. B. Mäkelän 5-näytöksinen näytelmäRuukin jaloissa(18/11). Vaikka kappale oli juoneltaan jotenkin sekava ja vailla selvää aatteellista pohjaa, oli sillä Karjalan murteella sepitetyn vuoropuhelun sekä yksityisten luonteiden ja kohtausten luontevuudessa siksi ansioita, että menestys varsinkin ensi-iltana oli sangen hyvä.[33] Näyttämöllä uutuus pysyi vain kolme iltaa. Esityksen ja yleisön suosion huippukohta oli neljännessä näytöksessä, missä Vallinkorva (Rautio) lauloi O. Merikannon säveltämän surunvoittoisen laulun.
Joulukuulla näyteltiin vielä yksi ohjelmistolle uusi kappale: A. Leinon suomentama A. Blanchen 2-näytöksinen ilveilyKuleksiva teatteriseura(2/12). Kumarrusmatkan jälkeen esitettynä vanha farssi hullunkurisine kohtauksineen teki toivotun vaikutuksen; Lindfors oli johtaja Sjövall, Falck nahkurimestari, joka tietämättään joutuu osalliseksi parhaillaan esitettyyn näytelmään. — Varsinaisen värinsä sai sentään joulukuun ja osaksi tammikuunkin ohjelmisto usein ennenkin annetun, mutta aina mieluisan Donizettin oopperan Rykmentin tyttären kautta, jossa tällä kertaa nimiroolissa esiintyi ntiIda Flodin, Ida Basilierin sisaren tytär. Nuori laulajatar, jonka laulua ja näyttelemistä arvosteltiin "sielukkaaksi ja viehättäväksi" menestyi oivallisesti, ja ooppera, jossa muut esiintyjät, samoin kuin kolme vuotta ennen, olivat seurueen jäseniä, esitettiin 10 kertaa (9/12-27/1).
Tänä syksynä Emilie vielä sai kolme kirjettä Minna Canthilta, kaikki marraskuulla. Enimmäkseen niissä puhutaan päällysvaatteesta, "kapasta", jonka Minna pyysi Emilien valita ja ostaa hänelle. Emilie suorittikin asian kirjoittajan täydelliseksi tyytymykseksi. Sen ohella saamme niistä tietää, miten hänen terveytensä oli vaihteleva ja yleensä huono. Syyskuulla hän oli ollut parempi, mutta lokakuulla taas huonompi; marraskuulla unettomuus oli käynyt kovin rasittavaksi. Ymmärrettävää on että semmoisissa oloissa ei ollut puhettakaan kirjailijatoimen jatkamisesta, mutta kuitenkin Minna näyttää seuranneen teatteri- ja kirjallista elämää. Hän lausuu tyytyväisyytensä A. B. Mäkelän kappaleen johdosta. "Hänen uusi kappaleensa oli minulle aivan yllätys. Uusihan tämä on, tietysti, eikä se vanha 'Lemminkäinen'.[34] Kunpa hänestä nyt vielä tulisi mies!" Hän on pahoillaan, että Kaarlo oli raihnainen. [Emilie oli kai kertonut sen]. "Hän näytti niin erinomaisen terveeltä syksyllä täällä käydessään." Hän on mielissään, että Bergbomit pitävät Teuvo Pakkalasta. "Hän on noita hiljaisia ja uskollisia, sen vuoksi niin sydämestäni soisin hänelle menestystä." Ja sitten Erkosta: "Onni ettei J. H. Erkko tullut valtiopäiville. Mitenkä hän olisi niihin toimiin soveltunut? Parasta kun pysyy omalla alallaan. Siellä hän voi pysyä eheänä ja saada jotain aikaan." Itsestään kirjoittaen hän valittaa, ettei jaksa työtä tehdä vaan täytyy maata, päivät ja yöt hautoen omia ajatuksiaan. Parempaa hän ei toivoisi kuin että voimat parantuisivat, niin että hän voisi oleskella Bergbom-sisarusten kanssa, nimittäin siten että nämä tulisivat Kuopioon kylpemään. Joulunaikana (26/12) Minnan tytär, Maiju Westerlund (Vuorisalo), ilmottaa äidin jo kaksi viikkoa maanneen lakanoiden välissä ja olevan kykenemätön itse kirjoittamaan.
Tammikuulla näyteltiin Kiven muistopäivänä Erkon Kullervo ja Topeliuksen syntymäpäivänä Regina von Emmeritz sekä niiden ohella Rykmentin tytär, Vasantasena ja kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta. Toinen oli Ibsenin uusi draamaJohn Gabriel Borkman, 10/1. Nimiroolin Leino suoritti älykkäästi ja vaikuttavasti, niin kuvatessaan Borkmanin hermostunutta odotusta ja luottamusta uuteen tulevaisuuteen ja niin myöskin hänen murtumistaan, kun hän huomaa erehtyneensä. Gunhildina rva Salo oli ehkä liian tyly olemukseltaan, mutta rva Poppius oli onnistanut Ella Rentheiminä, samoin Lindfors kerrassaan etevä Foldalina sekä rva Rautio hyvä pienessä rva Wiltonin roolissa. Näyttämöllepanosta ansainnee viime näytöksen talvimaisema mainitsemista. — Toinen uutuus oli 29/1 ensi kerran näytelty Z. Topeliuksen kirjoittama, Tuokon suomentama ja Paciuksen säveltämäKyypron prinsessa. Bergbom oli kauvan miettinyt tämän oopperamaisen satunäytelmän ottamista, se kuului, niin sanoaksemme, hänen isänmaalliseen ohjelmaansa. Syntyneenä sen isänmaallisen ja taiteellisen innostuksen aikana, joka sai Helsingin ensimäisen kiviteatterin muurit nousemaan, se oli esitetty ensi kerran saman teatterin vihkijäisissä 22/11 1860, roolit yksityisten taiteen- ja musiikinystäväin käsissä; nyt se ensi kerran liitettiin varsinaisen teatterin ohjelmistoon, samalla käännettynä "oikealle kielelleen". Jos näet Topelius nähtyään Ida Aalbergin suomalaisella näyttämöllä Reginana saattoi sanoa tämän "tulleen kotia", niin oli hänellä vielä suurempi syy sanoa sitä Kyypron prinsessasta, koska näytelmän aihe on Kalevalan Lemminkäistarina ja loistava prinsessa runojemme Kyllikki. Ettei kappale draamallisena taideteoksena vastaa Erkon Ainoa, on sillä puolustettu ettei se pyydäkään olla muuta kuin "satunäytelmä", ja että sen ansiot sen mukaan ovat vienossa lyriikassa ja satumaisessa loistossa, joiden lähtökohtana on runoilijan nerollinen rohkeus yhdistää suomalaisen muinaisuuden kreikkalaiseen, sekä Paciuksen sävelmissä, korvia hivelevissä kuoroissa ja lauluissa. Oivaltaen mitä näytelmä vaati, Bergbom oli tehnyt voitavansa saadakseen näyttämölaitokset sopusointuun sen kanssa, ja kritiikki tunnustikin, että teatteri tällä kertaa "voitti itsensä". Toinen kuvaelma oli toista kauniimpi, kreikkalaisia ja suomalaisia aiheita oli uskaliaasti yhdistetty (esim. Lemminkäisen palatsissa), mutta samalla niin aistikkaasti, että irvikuva vältettiin. — Esiintyjistä Katri Rautio nimiroolissa oli etevin, varsinkin viime näytöksessä kohoten suureen taiteelliseen voimaan. Muista mainittakoon Halme — Lemminkäinen, Ahlberg — Medon, Kallio — Tiera, vieraana esiintyvä Lilli Kajanus — Anemotis ja Olga Salo — Helka. Kuoroissa oli tietenkin avustajia teatterin ulkopuolelta; Robert Kajanus orkesterineen säesti. — Ensi-illalla oli oikea juhlaleima ja suosionosotukset olivat riemukkaita. Topeliusta, joka oli saapuvilla, tervehdittiin lopussa eläköönhuudoilla, jotka uudistuivat kahta innokkaammin kun esirippu uudestaan nousi ja näyttämölle oli asetettu runoilijan ja Paciuksen seppelöidyt rintakuvat. Sitte huudettiin Bergbomkin esiin, ja kaiken lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Bergbom itse kirjoitti 31/1 Betty Elfvingille: "Prinsessa meni loistokkaasti. Topelius ja rouva Pacius itkivät." — Miten miellyttävä, joskus melkein häikäisevä, mutta aina tunnelmallinen kokonaisuuden vaikutus oli, todistaa parhaiten se, että Kyypron prinsessa näyteltiin yhtä mittaa 9 ja myöhemmin 6 (siis yhteensä 15) kertaa täysille huoneille.
Palattuansa kotia, Koivuniemelle, Topelius 31/1 kirjoitti Bergbomille:
"Kaarlo ystävä! Kotiintulleena kiitän sinua ja Emilietä teidän ystävyydestänne, 36 vuoden päästä, herättää Lemminkäinen Tuonelasta ja siitä erinomaisesta tarmosta, jolla te tässä jälleen olette voittaneet kaikki vaikeudet. Minulla on ainoastaan hyvää sanottavaa esityksestä ja koko näyttämöllepanosta. Kiitä puolestani kaikkia myötävaikuttavia, ja sano heille että olin onnellinen kuullessani kappaleen sen oikealla kielellä, suomeksi. Kuoro ja solistit lauloivat oivallisesti, orkesteri luultavasti paranee saatuansa enemmän rauhaa Schubertilta etc. Ne heikkoudet, joista voisi muistuttaa, ovat alkuteoksen, eikä näyttämön, niinkuin esim. Kyyprolaisten esiintyminen Tuonelassa. Auringonsäde on valaiseva Helkan tietä, eikä vaan hänen päätään. Maan henki on esiintyvä jättiläiskorkeana, hän ei näkynyt pimeässä. Tämä on vähäpätöisyyksiä, kiitos kokonaisuudesta, tuottakoon se suomalaiselle näyttämölle onnea! Z. T."
Juuri mainitusta Kaarlon kirjeestä Betty Elfvingille teemme vielä seuraavan otteen, joka koskee teatteriasioita: "Kenraalisi ovat sensuurin luona — kuinka kauvan, 'sen tietää vain Jumala'. Ensiksi koko sensuurihallitus tarkastaa kappaleen, sitte se on käännettävä venäjäksi ja annettava kenraalikuvernöörille. Kuitenkaan se ei tapahdu ennen kun uusi kenraalikuvernööri on nimitetty; Blumenthal (sensori) varottaa nimittäin antamasta asiaa Gontscharoffin ratkaistavaksi, 'sillä hän varmaan kieltää näyttelemisen'. Samoin hän varotti antamasta tietoja sanomiin. 'Se ainoastaan pahentaa asiaa.' Niinkuin näet eivät toiveet ole kovin loistavia, mutta silti ei ole syytä heittäytyä epätoivoon. Parasta lienee ettet puhu asiasta kenellekään, niin ettei se tarpeettomasti toista tai toista tietä tule sanomalehtiin. Jollemme ennen pääsiäistä saa varmaa vastausta sensuurilta, lykkään näyttelemisen tulevaan näytäntökauteen, sillä pääsiäisen jälkeen ei kannata antaa 5-näytöksisiä historiallisia draamoja. Kevättuulet ovat liian vaikeita kilpailijoita. —
"Alussa [syksyllä] teatteri menestyi huononlaisesti oopperan ja (sitäkin enemmän) sirkuksen kilpailun tähden, mutta asiat ovat parantuneet, kiitos olkoon loistavan tammikuun. Nyt on Ida Aalberg tuleva, niin että voimme odottaa hyviä huoneita. — — Minulla on ollut influensa, mutta voin taas paremmin. — — Santeri Ingman on kirjoittanut suuren historiallisen näytelmän 'Juho Vesainen'. Toinenkin kotimainen draama, nimeltä 'Mari', on tekeillä (aiheet venäläisestä Karjalasta.)" —
Niinkuin kirjeessä sanotaan, saapuiIda Aalbergtänäkin vuonnahelmikuulla vierailemaan, ja hänen esiintymisensä Magdana H.Sudermannin näytelmässä Koti (4 kertaa 19/2-26/2) oli loistava alku."Hän on suurempi kuin koskaan", Bergbom kirjoitti nti Elfvingille.W. Söderhjelm alkaa seikkaperäisen arvostelunsa sanoilla:
"Ida Aalbergin Magda oli elävä sormenpäihin asti ja pienimmässä äänenväreessä. En muista hänen yhdessäkään edellisessä roolissa antaneen niin vähän tilaisuutta muistuttaa manieroiduista elkeistä. Ylipäätään vaikutti hänen esityksensä todella virkistävästi raikkaudellaan ja välittömyydellään — jonka vaikutuksen suuressa määrässä vahvisti taiteilijattaren olennon hämmästyttävä verevyys sekä hänen erinomaisen kauniit pukunsa." Muutkin saivat ehdotonta kiitosta: Leino isänä, Ahlberg pastorina, Halme Kellerinä, rva Mimmy Leino äitipuolena j.n.e. "Esitys oli mitä parasta pitkään aikaan oli annettu." — Sen jälkeen Ida Aalberg näytteli kolme kertaa Cypriennenä (28/2-5/3) Erotaan pois ja kolme kertaa Kirsti Fleminginä (10/3-14/3) Elinan surma kappaleessa, mutta ei missään ohjelmistolle uudessa roolissa. Menestys oli koko ajan ollut hyvä; mutta sairauden tähden, sanottiin sanomalehdissä, taiteilijatar kesken lähti Pietariin.
Harjotettavana oli kuitenkin ollut E. Tammisen suomentama SchillerinDon Carlos, jossa Ida Aalberg oli luvannut näytellä Eboli-ruhtinattaren osaa, ja koska ei käynyt laatuun heittää työtä hukkaan, esitettiin se ilman häntä. Onneksi mainittu rooli ei olekaan määräävä draaman vaikutukseen nähden, vaikutus on enemmän näyttämöllesovittelussa ja -panossa sekä erinäisissä toisissa osissa joita varten oli olemassa sangen tyydyttäviä voimia. Ja kun Don Carlos meni ensi kerran 31/3, luettiinkin näytäntö teatterin kauneimpien iltojen sarjaan. Kaikkeen ulkonaiseen katsoen näyttämömme tarjosi "jotain aivan ihmeteltävää" W. Söderhjelm sanoo. Siinä kohden teatteri oli totuttanut yleisönsä huolelliseen ja oivalliseen, mutta viime aikoina oli vieläkin edistytty taiteellisuudessa ja vaihtelevaisuudessa. Kuninkaalliset huoneet ja henkilöitten puvut olivat hämmästyttävän kauniit ja sirot ja tyyliltään ajanmukaiset. Niinikään oli näytelmä taitavasti soviteltu näyttämölle, niin että se esiintyi melkein selvempänä kuin alkumuodossaan. — Pääroolit olivat seuraavasti edustetut: Leino — Filip-kuningas, Lindfors — kenraali-inkvisiittori, Katri Rautio — kuningatar, Axel Ahlberg — Posa, Weckman — don Carlos, nti Rängman — Eboli. Näytelmä kesti ensimäisenä iltana 5 tuntia, seuraavina vähän vähemmän. Kaikkiaan se annettiin 7 kertaa (sitä paitse Tampereella ja Viipurissa 3).
Näytäntökauden viime viikkoina ilmestyi näyttämölle vielä kolme kotimaista alkuteosta, jotka totta kyllä eivät saavuttaneet suurta menestystä, mutta kumminkin todistavat kuinka teatteri edelleen rohkaisi kirjailijoita yrittelemään. Ensimäinen niistä oli Santeri Ingmanin 4-näytöksinen historiallinen näytelmäJuho Vesainen, jonka ensi-ilta oli 22/4 ja joka kaikkiaan meni 4 kertaa. Huolimatta sujuvasta vuoropuhelusta ja erinäisistä draamallisista kohtauksista tuntui sommittelusta, että näytelmä oli tekijän samannimisen romaanin muunnos — ja kun lisäksi kertomus oli yleisölle hyvin tuttu, niin se tietenkin vähensi mielenkiintoa, jota muutoin yhtä hyvin aihe kuin kelpo esitys olisivat ansainneet. Esiintyjät olivat: B. Leino — Juho Vesainen, Halme — Ahma, Närhi — vanha Vesainen, rva Poppius — Helinä, rva Kahilainen — Martta-muori; rva Suonio — Anni. — Toinen alkuteos oli J. Sjöströmin 4-näytöksinen näytelmäMari, ensi-ilta 5/5; kaikkiaan 4 kertaa. Tosin se oli sommittelultaan edellistä heikompi, mutta kuitenkin oli siinä kansankuvauksena jotain alkuperäisen raikasta. Näytteleminen oli sangen kiitettävä, eikä kumma kun roolit olivat mitä tottuneimmissa käsissä. Mari oli näet rva Poppius, Martta nti Lähteenoja, Niku H. Kallio, Matti A. Rautio, Iivana Falck, Lauri Lattu, Vaari Närhi. — Kolmas näitä uutuuksia oli vihdoin Matti Kurikan 4-näytöksinen "muinaistaru"Baabelin torni,[35] näytetty ensi kerran 18/3 ja kaikkiaan kolme kertaa. Tämä runoteos, jonka nimi todella tarkottaa raamatun Baabelin tornia, oli jonkinlainen itämaalainen satunäytelmä, joka teatterin koristusten sekä soiton avulla enemmän kuin toiminnallaan pyysi herättää tunnelmallista vaikutusta. Hajanaisuus ja selvien aatteiden puute esti sitä sentään syvemmin tehoamasta. — Näytännöt Helsingissä päättyivät 30/5 (Herra Ylitirehtööri). —
Näytäntöjen jatkuessa Helsingissä oli toukokuulla osa näyttelijöitä tehnyt kiertomatkan, jolla annettiin näytäntöjäTampereella(4-5/5),Hämeenlinnassa(6/5) jaViipurissa(7-9/5). Ohjelmisto käsitti Herra Ylitirehtöörin ja Don Carloksen, jota jälkimäistä ei kuitenkaan voitu näytellä Hämeenlinnassa.
Keskellä toukokuuta kohtasi teatteria suru. Kuopiosta saapui illalla 12/5 sanoma, ettäMinna Cantholi samana päivänä vaipunut kuoleman uneen. Se sydänvika, josta hän oli puhunut viimeisissä kirjeissään, vei hänet hautaan. Oliko hän vielä tänä vuonna jaksanut vaihtaa kirjeitä Bergbom-sisarusten kanssa, on epätietoista, ei niitä ainakaan ole säilynyt. Sen vain tiedämme, että Kaarlo lähti hautajaisiin, jotka olivat 15/5. Hän laski teatteriseurueen, johtokunnan sekä sisarensa ja omasta puolestaan seppeleitä haudalle. Ensimäisen nauhoissa oli kirjoitus: "Synnyinmaasi muistossa elät, niin kauvan kuin elää Suomen taide"; toisen: "Suomalaisen näyttämön tukipylväälle"; ja kolmannen: "Tarmokkaalle työtoverille, ylevälle ystävälle, nerokkaalle naiselle." —
Vahinko ettei ole säilynyt ainoatakaan riviä, jossa Kaarlo Bergbom olisi ilmaissut tunteensa Minna Canthin haudalla. Kumminkin aavistamme, että hänen surunsa oli tyynempi kuin se olisi ollut, jollei hän ennen olisi läpikäynyt sitä surua, jonka Minnan "luopuminen" viisi vuotta ennen aiheutti. Sen jälkeen ystävyys ei enää voinut tulla yhtä luottamukselliseksi, joskin ulkonaisesti täydellinen sovinto oli heidän välillään syntynyt. Kaikissa tapauksissa Minna Canthin poismeno tiesi, että yksi Bergbomin elämänhistorian sisältörikkaimpia lehtiä oli täyttynyt. Kerran muinoin, se oli samaan aikaan kun hän väitti ei koskaan olleensa lapsi, Bergbom lausui tämän kirjan tekijälle seuraavat oudot sanat: "Semmoiset kuin hän [eräs toinen vielä elävä henkilö] ja minä olemme ainaisiä." Sanat, jotka lausuttiin melkein surunvoittoisesti, ilman vähintäkään kerskailun ilmettä, tarkottivat ymmärtääkseni että hän alkuperäisen, syvällisen ajatus- ja tunne-elämänsä kautta oli määrätty ohjaamaan ja kasvattamaan toisia, mutta harvoin mitään toisilta saamaan. Se, joka tarkkaavasti on lukenut otteemme Minna Canthin kirjeistä, on niistä nähnyt, kuinka tämä tunnusti "tohtorin" olleen hänen henkisen elämänsä herättäjä ja kehittäjä, ja toiselta puolen on enemmittä todistuksitta selvä että Bergbomilla ei ole nerokkaampaa oppilasta ollut. Kenties käsitämme oikein tuon "luopumisen" synnyttämän tuskallisen vaikutuksen Bergbomiin, jos oletamme hänen rakastaneen Minnaa kuin henkistä lastaan, jolle hän vuosien kuluessa oli parhaansa antanut. Nyt oli, niinkuin sanoimme, lehti täyttynyt, käännetty, ja jälkeenjäänyt muisteli mitä se sisälsi valoa ja onnea, unohtaen varjopuolet.
Mitä muutoin Minna Canthin personallisuuteen ja elämään tulee, niin ovat ne vielä kuvaamatta. Sen johdosta mitä tässä kirjassa on hänestä esiintuotu, tahdomme vain huomauttaa, että tehtävässä on kaksi yhtä mielenkiintoista puolta: toinen hänen kirjailija- ja muu julkinen toimintansa, toinen hänen luonnonlaatunsa ymmärtävä analysoiminen. Jälkimäisen suoritus on epäilemättä johtava siihen päätelmään, että hänen levoton, tarmokas, intohimoinen luontonsa oli välttämätön edellytys sille myrskyntapaiselle esiintymiselle, millä hän kuohutti seisahtuvia vesiämme, mutta että se myöskin vietteli hänet äkillisiin tekoihin, joista hän myöhemmin ehkä itse syvimmin kärsi. Omasta puolestamme olkoon lopuksi vielä julkilausuttu se vakaumus, että nerokkaalle "Kuopion rouvalle" — jonka puutteet ja erehdykset arvattavasti lähinnä johtuivat niistä pienistä oloista, siitä ahtaasta ympäristöstä, missä hän kaiken aikansa eli — kerran myönnetään kunniakkaampi sija sivistyshistoriassamme kuin vielä oikein arvataankaan.
Näytäntökausi oli tuloihin nähden jälleen huononlainen, vaikka Kyypron prinsessa ja Ida Aalbergin vierailu yhteen aikaan olivat saaneet toivomaan parempaa. Vajaus oli taas yli 8,000 markkaa. Kun sitä paitse 3-vuotiskausi, joksi kannatusta oli merkitty, oli loppuun kulunut, ryhdyttiin keväällä uutta kannatusta hankkimaan. — Lahjana on merkittävä 6,000 mk, jotka Bergbom-sisarusten täti, tohtorinrouva Sofie Sanmark (joka ennen oli lahjottanut 10,000 mk), antoi laitokselle sillä ehdolla että siitä hänelle hänen kuolemaansa saakka suoritettaisiin korot. — Sen ohella mainitsemme, että teatteriravintolan isäntä Kustaa Hagström, joka kuoli jo 1894, oli testamentannut teatterin stipendirahastoon 5,000 mk, mikä summa vasta tänä vuonna (1897) tuli sen haltuun.
Seurueesta oli jo syksyllä eronnut Konrad Tallroth. Tammikuulla liittyi teatteriin oppilaana ntiMaria Wahlstedt, ja huhtikuulla ntiLilli Högdahl,[36] josta jälkimäisestä ennen pitkää oli kehittyvä huomattava kyky, sekäPietari Alpo,[37] joka kirjailijanakin palveli taidelaitosta.
Näytäntöjä annettiin 125 ja niissä: 15 kertaaKyypron prinsessa; 12 Herra ylitirehtööri; 10 Rykmentin tytär, Don Carlos; 8 Orleansin neitsyt; 6 Kreivitär Kirkassilmä; 4Kullervo, Juho Vesainen, Mari, Koti; 3Anna Liisa, Ruukin jaloissa, Regina von Emmeritz, Elinan surma, Kihlaus, Baabelin torni, Vasantasena, Setä Bräsig, Sievistelevät hupsut, George Dandin, Pimeyden valta, Talvinen tarina. Erotaan pois, Kuleksiva teatteriseura, John Gabriel Borkman; 2Kumarrusmatka, Saimaan rannalla, Reviisori, Ultimo, Ei ole aikaa; 1Sotavanhuksen joulu, Kuopion takana, Lääkäri vastoin tahtoansa.
Näistä 33 kappaleesta oli 14 kotimaista ja 11 uutta (kotimaisia 5).
Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.
Tänä kesänä kiertelivät näyttelijät maaseuduilla kahdessa eri joukossa.Toiset antoivat näytäntöjä Jyväskylässä, Jämsänkoskella, Vääksynkanavalla ja Toijalassa, kaikkiaan 8 (2/6-7/7), toiset — rvat Rautio,Leino ja Poppius, nti Tähtinen, hrt Leino, Ahlberg, Rautio ja Weckman—, Jalmari Finne johtajana 7 Savonlinnassa (27/6-11/7).
Bergbom-sisarukset olivat alkukesällä parannuksilla Nauheimissa. Sen jälkeen Emilie palasi kotia, mutta Kaarlo asettui johonkin kylpypaikkaan Rügenin saarella. Ei kummaltakaan ole tältä kesäkaudelta kirjeitä säilynyt. Syyskausi alotettiin 29/8 Murtovarkaudella ja muilla kansannäytännöillä; 15/9 annettiin ensimäinen uusi kappale, B. Leinon suomentama, K. Niemannin 4-näytöksinen huvinäytelmäVanha Dessaulainen(Wie die alten sungen). Menestyksestä ei kannata puhua; kappale oli kai liian saksalainen. Pääroolit olivat Leinolla (ruhtinas Leopold), rva Suoniolla (Anna Liisa) ja rva Kahilaisella (torikauppias Hanna). Se meni neljästi samoin kuin Olga Salon suomentama Ivan Turgeniewin 5-näytöksinen näytelmäNatalia Petrovna(28/9), joka kuitenkin aivan toisella tavalla kiinnitti katsojain mieltä. Nimiroolin esitti oivallisesti Katri Rautio, ja muutkin tärkeimmät osat olivat hyvissä käsissä: Leinon, Ahlbergin ja Olga Poppiuksen. Kolmas uutuus, Anni Levanderin kääntämä Meilhac'in ja Halévyn 1-näytöksinen huvinäytelmäEsimerkin voima, jonka näyttelivät hra ja rva Suonio, annettiin 8/10 esikappaleena yhdessä Shakespearen komedian kanssa Kuinka äkäpussi kesytetään.
Teatterin25-vuotispäiväsattui 13/10 ja vietettiin sitä juhlallisesti. Itsestään ymmärrettävää on että Kaarlo ja Emilie Bergbom tulivat erikoisten kunnianosotusten esineeksi. Aamupäivällä kävi heidän luonaan Richard Faltin sekakuoron kanssa ja Ylioppilaskunnan laulajat maisteri A. Siegbergin johtamina laulutervehdyksillä, jota paitse teatterin johtokunta, seurueen jäsenet, Ruotsalaisen teatterin puolesta johtaja A. Arppe ja vielä lukuisat yksityiset kiittivät ja onnittelivat heitä kauniin elämäntyön johdosta. Aivan erikseen on mainittava ryhmä naisia, jotka paraikaa puuhasivat suuria arpajaisia hankkiakseen varoja uuden teatterirakennuksen sisustusta varten. Oli nimittäin niin että riemujuhlan tunnelmaa oli kohottamassa varma toivo, että ennen pitkää teatteri oli muuttava uuteen, sen arvoa ja merkitystä vastaavaan asuntoon. Emme ole tästä ennen puhuneet emmekä aio vieläkään kajota rakennusyrityksen historiaan, sillä se on parhaiten esitettävä yhdessä jaksossa; mutta tässä on kuitenkin ollut mainittava mitä tekeillä oli. No niin, arpajaistoimikunta toi Bergbom-sisaruksille juhlalahjana "kauniin kukkaiskorin, joka oli sommiteltu rakennuksen muotoon, missä kaksi uutteraa hämähäkkiä kutoi sisustuksia seinämiin".
Illalla komeasti liputettu teatteri — vanha Arkadia — täyttyi reunojaan myöten juhlapukuista yleisöä. Ohjelma oli sama kuin 25 vuotta ennen, paitse että Sotavanhuksen joulu oli jätetty pois ja sijaan pantu Paavo Cajanderin sepittämä juhlaruno, jonka B. Leino lausui. Se tuli Tuokon juhlanäytelmän (rva Poppius ja E. Falck) jälkeen toisena numerona; kolmas oli Pilven veikko (Olga Leino ja Pesonen) ja neljäs Z. Topeliuksen Saaristossa. Tavallisena teatteri-iltana ohjelma tuskin olisi kelvannut, mutta nyt se muistoineen ihmeesti lämmitti ja innostutti yleisöä. Kun sitten ohjelman jälkeen esirippu uudestaan nousi, oli koko teatteriväki kokoontunut näyttämölle, ja siinä näyttelijöistä vanhin, Benjamin Leino, sydämellisesti kiitti "rakasta johtajaa", Kaarlo Bergbomia, menneestä ajasta ja ojensi hänelle kunnioituksen osotukseksi hopeisen laakeriseppeleen, johon oli kaiverrettu omistussanat:"Kaarlo Bergbomille 18 13/X 72 — 18 13/X 97 Suomalaisen teatterin näyttelijöiltä."Sen jälkeen rva Katri Rautio antoi Emilie Bergbomille hopeisen lyyryn, joka oli samantapaisella kirjoituksella varustettu. Lopuksi Robert Kajanuksen orkesteri viritti Maamme-laulun, johon yleisö yhtyi.
Arkadiasta suuri osa yleisöä riensi Kaivohuoneelle, johon kansalaiset olivat kutsuneet Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä näyttelijäkunnan. Illallisen syötyä pidettiin puheita, joista mainittakoon Jalmari Hahlin kutsutuille vieraille, B. F. Godenhjelmin vainajien muistoksi, ja Antti Jalavan Hedvig-Charlotte Raa-Winterhjelmin kunniaksi. Bergbom, joka niin harvoin esiintyi puhujana, tällä kertaa kumminkin julkilausui sydämelliset kiitoksensa kaikille, jotka olivat häntä itseään ja hänen sisartaan auttaneet heidän työssään ja harrastuksissaan. Herttaisin sanoin hän muistutti runoilijoista ja kirjailijoista, säveltaiteilijoista, arvostelijoista, johtokunnan jäseninä toimineista ja vihdoin yleisöstä, rikkaista ja köyhistä, jotka olivat teatteria avustaneet, toiset kymmenillä tuhansilla, toiset pienellä, arvoltaan yhtä kalliilla rovolla. — Juhlaan saapui noin 60 sähkösanomaa koti- ja ulkomaalta, ja juuri nämä osottivat, että riemupäivä oli oikea kansallisjuhla, sillä monella paikkakunnalla olivat kansalaiset kokoontuneet iloitsemaan siitä kultuurisaavutuksesta, jota 25-vuotinen kansallinen näyttämö tiesi.
Vielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu julkaisu,Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 — 18 13/10 97(196 sivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa — Z. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna Canth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma — J. H. Erkon runon "Suomalaisen teatterin sydän", Suomalaisen näyttämön ohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena näytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä esiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia. — Tähän otamme Erkon kauniin runon:
Mehu elämästä puserrettiin,Näyttöpermannolle supistettiin.Siinä kiehui, kuohui se ja jyski,Että lattiat ja seinät ryski.Siinä perhe, yhteiskunta eli,Valtio ja kirkko toimiskeli,Siinä nähtiin päiviä ja öitä,Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä,Elettiin tai kuoltiin kunnialla,Hallittiin tai oltiin vallan alla.Siinä soitti, siinä lauloi kööri;Joukon johti jalo tirehtööri.
Mut ken vienosti, kuin hyvä henki,Teki mieluiseksi vastuksenki?Kenen hymy joukon kesken hiipi,Että tuskin kuului kaino siipi?Kuka joukost' etsi yksinäiset,Eksyneet tai surren itkeväiset?Ken se heille lohdutusta antoi,Pulmapäivin kuka avun kantoi?Kuka, sekamelskan, hämmenyksenUhatessa laittoi järjestyksen?Ken se riidan, eripuran tiesiLauhdutella paremmin kuin miesi?Sitte, työn ja sovun vallitessa,Ken loi mielihyvän jokaisessa,Että into lensi ihanteihin,Taidetekoihln ja sankareihin?
Moinen, näkymätön maailmalle,Käsi, joka joutuu kaikkialle,Silmä, joka unhotetut kaivaa,Sydän, jota toisen tuskat vaivaa,Nainen onpi, rikassielu nainen,Kaikki kerkiävä, huomaavainen.Emilie Bergbom, lämmin mieli,Hienosydän, hellä käskykieli,Aina nuori, hilpeäkin aina,Niinkuin aalto suvisunnuntaina,Sydän teatterin suomalaisen,Kunnia ja kiitos Suomen naisen.
Jo ennen juhlaa oli osa seuruetta tehnyt turneenMikkeliin ja Kuopioonja kummassakin paikassa antanut kolme näytäntöä (5/10-10/10); juhlan jälkeen taasen näyteltiin yhtenä iltanaTampereella(17/10). Kiertomatkan ohjelmisto oli Kreivitär Kirkassilrnä, Tuulispää ja Irene Mendelinin suomentama Grillparzerin 5-näytöksinen murhenäytelmäSappho, joista viimemainittu Helsingissä esitettiin ensi kerran 20/10. Nimiroolissa esiintyi nti Rängman, Salo oli Phaon, Olga Salo Melitta, E. Falck Rhamnes. Suurempaa menestystä tämä hieno ja kaunis neron tragedia ei saanut; se meni vain kolmena iltana. — Sitten tuli huomattava uusinto, Kuningas Lear (29/10), ja voitiin se antaa 8 kertaa. Esitys olikin oivallinen, sillä pääroolit olivat entisissä käsissä: Leino — Lear, Lindfors — narri, Katri Rautio — Cordelia j.n.e.
Marraskuun 6 p. näyttelijät olivat toimeenpanneet arpajaiset eläkelaitoksen hyväksi. Iltaman ohjelma esitettiin 14/11 näyttämölläkin, ja merkitsemme siitäAhtolassakuvaelman ohella 2-osaisen melodraamanCoelestinus, joka oli sommiteltu böhmiläisen legendan mukaan ja Axel Törnuddin säveltämä. — Varsinainen uusi ohjelma tuli 17/11, nimittäin kaksi Martti Wuoren kirjoittamaa uutta kappaletta: 3-näytöksinen huvinäytelmäSavon sydämessäja 1-näytöksinen pilajuttuKorkea oikeus istuu.[38] Kummassakin ilmenevä tuore kansanomainen henki ja luonteva vuoropuhelu teki, että näytelmät vastaanotettiin sangen suosiollisesti. Ennen vuoden loppua ne esitettiin kuutena iltana. — Syyskauden merkillisin lisä ohjelmistoon oli 1/12 ensi kerran ja kaikkiaan 6 kertaa näytelty ShakespearenKuningas Rikhard III. Suurenmoinen yritys kysyi teatterin kaikkia voimia, mutta Bergbom johti nytkin joukkonsa voittoon. Nimirooli oli uskottu Lindforsille, joka, pääasiassa käyttäen sisällisiä keinoja, kohosi melkoisen korkealle ja yleensä kykeni ylläpitämään illusionia. Heikonlainen hän kuitenkin oli loppukohtauksessa, mutta silti on hänen ansiokseen luettava, että kappale voitiin kunnialla esittää. Muista mainittakoon Leino Buckinhamin ja Ahlberg Clarencen herttuana, rva Suonio Elisabethina; nti Rängman Margaretana ja rva Rautio Annana. Yhteisnäytteleminen ja näyttämöllepano olivat tavan mukaan huolellisia ja yhtyivät eheäksi vaikutukseksi.
Päivänä sen jälkeen kun Rikhard III oli ensi kerran näytelty, Kaarlo lähti ulkomaille. Hän tahtoi käyttää joulun aikaa, jolloin teatteri säännöllisesti eli vanhalla, viettääkseen kolme viikkoa Lahmannin parantolassa Weisser Hirschissä lähellä Dresdeniä. Hänestä oli alkanut käydä yhä vaikeammaksi levähtämättä kestää koko näytäntökautta, sillä tämä talvimatka ei ollut ainoa laatuaan vaan ensimäinen useista samanlaisista.
Kaarlo kirjoitti ensi kerran vasta 19/12: "Olen läpikäynyt henkisen eristymisparannuksen, joka on tehnyt hyvää hermoille, mutta ei sentään ole ihmettä sattunut." Ensiksi hän oli tuntenut itsensä "niin kevyeksi kuin lintu", mutta nyt hän oli vain terveempi kuin lähtiessä, vaikkei sentään terve. Hän oli päässyt influensasta ja asthmakin oli paljon helpompi kuin Helsingissä, "mutta — mutta — lopussa kiitos seisoo". Berlinissä hän oli viipynyt vähän kauvemmin kuin aikomus oli. Hän oli näet astuessaan raitiovaunusta nyrjäyttänyt polvensa — "tiedäthän vanhan vammani" — ja sentähden muutamia päiviä saanut olla liikkumatta. "Kun minua hierottiin, kaipasin kovasti [Mauri] Hellsteniä (Hartea)." Lahmannilla hän oli ollut viikon päivät, ja "alles mitgemacht". Nukkunut akkunat auki, kävellyt avojaloin ja ottanut ilmakylpyjä j.n.e. "Se kuuluu sadulta, kun ajattelee että ollaan joulukuun lopussa. Mutta hyvältä se tuntuu. Erittäin ilmakylvyt ovat oivallisia. Hermoille ne ovat erinomaisen rauhottavia ja virkistäviä." — Dresdenissä hän ei vielä ollut käynyt, mutta oli juuri aikeissa mennä teatteriin katsomaan Talvista tarinaa.