"Berlinissä tutustuin kolmeen uutuuteen, jotka kaikki ovat mahdollisia, vaikkeivät suorastaan rikastuta ohjelmistoa. Max Dreyerin 'In Behandlung' (Hoidossa, meillä näytelty nimellä Tohtori tohtorin rouvana), on paras, aihe on sangen hupainen, mutta suoritus kuivanlainen. Nuori tyttö on lukenut itsensä 'tohtoriksi'. Siihen asti sukulaiset ovat mukautuneet, joskin ankarasti vastustaen. Nyt hän tahtoo myöskin toimia käytännöllisenä lääkärinä. Se on liikaa, epänaisellista, hävytöntä. Hänen tätinsä ja sulhasensakin rikkovat välinsä hänen kanssaan. Hän on masentunut, mutta päättää kuitenkin taistella yhteiskuntaa vastaan. Häntä nöyryytetään, loukataan. Silloin käy hänen luonaan eräs toveri, nuori lääkäri. Tällä ei ole potilaita, sillä naimaton naislääkäri on heidän pikku kaupungissaan 'mahdoton'. Puoleksi leikillä, puoleksi vakavuudella he menevät kihloihin — mutta ainoastaan 'tovereina'. Luonnollisesti he rakastuvat toisiinsa, niin että kolmannen näytöksen alussa saamme sen vakaumuksen, että 'Christian enon' ei enää tarvitse kovin kauvan odottaa niitä palleroisia, joita hän kaipaa nuorten kodissa. Viimeinen näytös on valitettavasti hyvin kaavamainen, niinkuin sanottu, kappale on sentään otollinen. Se on myöskin sopiva voimillemme, varsinkin naisille. — Deutsches Theater'issa näin (paitse Uponnutta kelloa) minulle tuntemattoman tekijän, Bernsteinin, kirjoittaman Mädchentraum (Tyttöunelma). Sointuvia säkeitä, sievänlaisia käänteitä, kiitollisia rooleja, paikottain vähän tunnelmaa, mutta kokonaan Moreton Donna Diana. — Hans Huckebein, Lessing teatterin valtti tällä hetkellä, on niin tyhjä kuin Blumenthalin farssi voi olla; mutta se on hyvin menestynyt. Vähän parempi kuin Die Orientreise, mutta jotenkin samansisältöinen, s.o. sisällyksetön. Luultavasti jätän sen arvoonsa. Sitä vastoin annan jäljentää 'In Behandlung'. — Uudenvuodenpäivänä olen täällä ollut kolme viikkoa; silloin laittaudun kotimatkalle. Berlinissä viivyn jonkun päivän, jos teatterit tarjoavat jotain houkuttelevaa." Hän päättää kirjeensä toivottamalla "kaikille rakkaille, jotka olette osottaneet niin paljon kärsivällisyyttä minulle" — kaikille omaisille ja teatteriväelle iloista joulua. "Teidän raihnainen Kaarlonne."
Emilie, joka levottomasti oli odottanut kirjettä veljeltään, kirjoitti puolestaan ensi kerran päivänä sen jälkeen kun Kaarlo oli sepittänyt kirjeensä. (Helsinki 20/12) — — "Lähtösi jälkeisenä päivänä vanha ystävämme ja suojelijamme [Clas Herman] Molander kaatui vahdissa, hän kuoli senaatissa, kirjoituspöytänsä ääressä! Hänen poismenonsa on meille suuri tappio — —. Onnellinen on Molanderin elämä ollut ja kadehdittavan onnellinen hänen kuolemansakin oli. Teatterin puolesta Almberg laski seppeleen hänen haudalleen." — Tähän Kaarlo vastaa: (Weisser Hirsch 30/12) "Rakas Sisar. Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Kuinpa sen sisällys vaan ei olisi ollut niin surullinen. Molanderin poismeno! Kelpo ihminen, väsymätön työmies, lämmin isänmaanystävä. Emmekä sentään saa valittaa. Onnellinen se, joka saa kuolla kun häntä vielä kaivataan."
"Emme saa oudoksua, että Rikhardilla ei ollut sama menestys kuin Learilla. Toiselta puolen Lear on kypsyneempi mestariteos, toiselta se on sopivampi voimillemme, puhumatta siitä että aika oli epäsuotuisampi. Saamme vaan olla tyytyväisiä, että Lindfors suoriutui niin hyvin. Minulle on hänen viime näytöksensä sentään aivan yhtä vastenmielinen kuin sinulle. — Saiko rva Suonio edes hyviä arvosteluja? Olisin tässä tilassa mielelläni suonut hänelle 'une bonne presse'. Hän tarvitsee nyt menestystä kehotukseksi."
[Sen johdosta että Emilie oli valittanut venäläisten kovasti vaivaavan häntä pyytämällä lainata nuotteja Aleksanterin teatterissa näyttelevälle oopperaseurueelle, koska muka Kaarlo on niitä luvannut, tämä lausuu:] "Italialaisille ei lainata mitään, ennen kun he ovat tuoneet takaisin taikka maksaneet Dinorahn, jonka he hukkasivat viime keväänä. Sen sanoin Milllerille, sen sanoin Tschepurnoffille, sen sanoin heidän ystävälleen, everstille, jonka nimeä en muista. Kaikki myönsivät — luonnollisesti. — Kaikissa tapauksissa ole taipumaton. Jos kysyvät mitä Dinorah maksaa, niin sanot 200 mk. Mutta oletan etteivät kysy."
"Eilispäivän lehdet Berlinistä sanovat Sudermannin Johanneksen harjotusten niin edistyneen, että ensi-ilta on määrätty tammikuun 8:ksi. Jos siinä on perää, viivyn luonnollisesti nähdäkseni niin mielenkiintoisen näytännön. Vaikeus on siinä, miten saada piletti." Viimeisessä tingassa hän on kääntyvä Sudermannin itsensä puoleen ja pyytää Emilien sentähden lähettämään Koti-, Kunnia- ja Onnen sopukka-näytäntöjä varten painetut ohjelmat, ne kun ehkä outoutensa tähden viehättäisivät tekijää. "Jos ajattelet ettemme missään tapauksessa ota kappaletta, koska aihe luultavasti loukkaa toista tai toista, niin asia raukeaa. Mutta — olemmepa esittäneet Lean. Tosin minun on vaikea kuvitella Sudermannia historiallisessa draamassa, mutta hän on merkillisen notkea ja kenties menestyy." — —
Kaarlolta ei ole useampia kirjeitä säilynyt; mutta Emilieltä hänelle on neljä kirjettä vuoden vaihteelta. Sisar epäilee, ovatko ilmakylvyt edullisia Kaarlolle, kenties kyllä hermoille, mutta hengenahdistukselle ja reumatismille? Enimmäkseen kirjeet koskevat teatteria, jolla oli hyvä menestys. Martti Wuoren huvinäytelmät sekä Vasantasena ja Ruusunen tuottivat täysiä huoneita. Viimemainittua, joka annettiin 27/12, oli muun muassa puoli ruotsalaista teatteria ollut katsomassa — niinkuin joku oli sanonut — "oppiakseen 14:ksi päiväksi", jolloin kappale annetaan siellä. "[Jalmari] Pinne oli ollut sangen hyvä, uuttera ja toimelias, niin että täytyy olla tyytyväinen häneen; niinikään oli Keihäs edelleen varsin paikallaan." — Learkin antoi 28/12 ihan täyden huoneen, mutta Leino vaivaantui niin, että hän yöllä sylki verta ja sitten täytyi pysyttäytyä kotona. — Kun Emilie ensi kerran kirjoittaa vuosiluvun 1898, hän huudahtaa: "mitähän tämä lapsi kantaa helmassaan! Jumala varjelkoon rakasta isänmaatamme ensiksi ja viimeiseksi — sitte suoriutuu kyllä kaikki muu." Oli kuin hän olisi aavistanut jotain tavatonta olevan tulossa, niinkuin todella olikin. — Veljelleen hän samoin sydämestään toivottaa menestystä. "Jumala antakoon sinulle terveyttä ja voimia, niin että ilman vaikeutta kestät vaivaloisessa työssäsi". — Emilie on hyvin epäilevällä kannalla Sudermannin Johannekseen nähden. Ainakin on ensiksi nähtävä "mitä hurskaat sanovat Hannelesta. Meillä ollaan kovin arkoja uskonnollisissa asioissa". [Jalmari] Finne "haaveksii nykyään ainoastaan Viipurin tourneeta, joka on tapahtuva tammikuun lopulla — ainoa teatterille sopiva aika". — Muuten Helsingissä oli ruvettu puuhaamaan Topelius-juhlaa, runoilija kun oli täyttävä 80 vuotta. Edelfelt oli ohjelman päänumeroksi ehdottanut juhlakulkueen, jossa esiintyisi Topeliuksen kuvaamia henkilöitä. Ajatus oli Emiliestä hyvä, mutta hän epäili sen onnellista toteuttamista, kun ei kukaan ollut halukas rupeamaan toimeenpanon johtajaksi. Juhla oli vietettävä ylioppilastalolla 17/1, syystä että perhe tahtoi pitää vanhuksen kotonaan syntymäpäivänä. Therese Hahl alotti 2/1 harjottaa laulua juhlaa varten. — Kaarlo palasi tammikuun keskivaiheilla.
* * * * *
Uusi vuosi alkoi viehättävillä ohjelmilla: Nummisuutarit, Aino ja Figaron häät. Z. Topeliuksen 81:nä syntymäpäivänä annettiin Prinsessa Ruusunen, sitte kun tunnelma oli viritetty Irene Mendelinin sepittämällä lämpimällä alkajaisrunolla, jonka viimeinen säejakso kuului:
Kaunis iltasi olkoon, kaunis ja rauhainen,Kunnes seestyvi aamuks maassa se kirkkauden.Valoa lemmit ja valoa soitit,Lemmellä kansasi nostit ja voitit.Sinulle kiitos ja siunaus,Valon laulaja, Zachris Topelius!
Nimiroolissa esiintyi nyt rva Salo. Että satunäytelmä miellytti, huomaa siitä että se tälläkin jaksolla meni 6 kertaa. — Uuden vuoden ensimäinen ensi-ilta, oikea kaksoispremiääri, oli 21/1, jolloin näyteltiin Yrjö Veijolan "ilmasta temmattu ilveily"Pater Paulusja Gerhart Hauptmannin 2-osainen unelmadraamaHannele. Edellinen kappale ei saanut eikä vaatinutkaan erikoista huomiota osakseen; mutta psykologisesti hieno ja liikuttava Hannele teki sitä syvemmän vaikutuksen. Eikä kumma. Oli näet huolta pidetty, että realismi ja idealismi esiintyvissä hahmoissa, puvut, laulu, soitto ja valaistus yhtyivät soinnukkaaksi, taiteelliseksi kokonaisuudeksi, eheäksi tunnelmaksi. Tässäkin näytelmässä nimiosa oli rva Salolla, joka ei ainoastaan ulkonaisen olentonsa puolesta parhaiten siihen sopinut, vaan myöskin osasi havainnolliseksi luoda roolin sielullisen puolen. Kappale meni 7 kertaa.
Bergbom oli matkansa jälkeen hyvissä voimissa. Sen näkee kirjeestä, jonka hän 30/1 kirjoitti nti Elfvingille, tiedustellakseen sopisiko osan seuruetta käydä Turussa maaliskuun lopulla. Siitä saamme muitakin tietoja. Hän oli tyytyväinen kolmen viikon oloonsa Lahmannin sanatoriossa; "jotenkin kallista siellä oli, mutta vuosi vuodelta käy yhä selvemmäksi, että terveys on kallisarvoista tavaraa". — "Teatteri on menestynyt tänä vuonna hyvin sekä taloudellisesti että taiteellisesti. Ei mitään hyökkäyksiä lippuluukkua vastaan, niinkuin Elinan surman ja Kyypron prinsessan aikoina, mutta myöskin aniharvoin ammottavan tyhjiä huoneita. Loppuvuodeltakin toivon hyvää." — (Kerrottuaan sitte mitä kevätpuolella annettaisiin, kirjoittaja jatkaa:) "Entäs kenraalit? — kysyt kai. Niin ne on vielä sensuurin lukkojen takana, ja vähän on toivoa että pääsevät vapaaksi. Kun viattomin kuvaelma [kappaleesta] armottomasti pyyhittiin albumistamme, kuinka uskaltaisi silloin odottaa, että kokonaisuutta saisi näytellä! Ei ole muuta neuvoa kuin toivoa parempia aikoja." —
Samana päivänä kun Bergbom laati tämän kirjeen, näyteltiin Suomalaisessa teatterissa ensi kerran Minna CanthinSylvi, tuo kappale, joka 1893 oli nähnyt oikean premiäärinsä Ruotsalaisessa teatterissa. Oliko syy näytelmässä vai siinä ettei se enään ollut uusi, jääköön ratkaisematta, mutta menestys oli huononlainen. Söderhjelm sanoo, että näytäntöä leimasi "voimakas post festum tunnelma". Olga Poppius nimiroolissa painosti, luontonsa mukaan, lapsellisen naivista piirrettä Sylvissä ja paljasti siten luonteen heikkouden, joka on juuri siinä, ettei sentapainen lapsellisuus ole todennäköinen; sitä vastoin Ahlberg miehen osassa oli parempi kuin toiset samassa roolissa. Neljän illan jälkeen Sylvi poistui näyttämöltä. —
Runebergin päiväksi oli Salamiin kuninkaat uudistettu, ja meni se kaikkiaan neljä kertaa, yhtä monta kuin 16/2 jälleen esille otettu Juho Vesainen. Uusi kappale tuli vasta 25/2, Jalmari Finnen suomentama itävaltalaisen kirjailijan Philip Langmannin 3-näytöksinen draamaBartel Turaser. Työväen- ja köyhälistön elämää kuvaava näytelmä tarjosi näyttelijöille otollisia rooleja, jotka esitettiin hyvin. Nimirooli oli Hemmo Kalliolla ja rva Salo oli hänen vaimonsa; Lattu, rvat Leino, Suonio ja Kahilainen esiintyivät sivuosissa. Kuitenkin kappale meni vain kaksi kertaa. — Maaliskuulla ei annettu mitään uutta, vaan näyteltiin paitse muuta Kyypron prinsessa kuusi kertaa, Anna Liisa ja Kansanvihaaja, joka viimemainittu — Leino niinkuin ennenkin pääroolissa — oli uudestaan harjotettu Henrik Ibsenin 71:ksi syntymäpäiväksi, 20/3.
Edellisestä päättäen luulisi teatteriväen ja muittenkin elämän olleen tähän aikaan hyvin hiljaista ja tasaista, mutta niin ei sentään ollut laita. Päin vastoin kaksi eri seikkaa kiinnitti mieliä tavattomassa määrässä. Toinen näistä oli Suomalaisenteatteritalonhyväksi toimeenpannutarpajaiset5/3. Koko talven oli niitä valmistettu kiihkoisella innolla, ja tulos olikin sen mukainen. Ohjelman päänumero oli sarja kuvaelmia, jotka Bergbom järjesti näyttelijäinsä ja lukuisien yksityisten avulla. Yksistään aiheiden luetteleminen antaa aavistuksen siitä mitä puuhaa ne vaativat:
1. Kalidasan Sakuntalasta: Kuningas Dushmanta rakastuu metsästysretkellä kauniiseen Sakuntalaan ja antaa hänelle erotessaan sormuksen. Sakuntala kadottaa sen puroon, ja, sormuksen hävittyä, kuningas kirouksen vaikutuksesta ei tunne häntä. Samalla tuodaan kala, jonka sisältä tavataan kaivattu sormus.
2. Sofokleen Antigoneesta: Antigone menee vastoin kuninkaan käskyä hautaamaan kaupungin ulkopuolella olevan veljensä Polyneikeen ruumista. Ismene, hänen sisarensa, koettaa turhaan estää häntä siitä.
3. Shakespearen Kesäyön unelmasta: Keijukaisten kuningas Oberon ja hänen puolisonsa Titania, keijujen, kukkien, perhojen ja tonttujen ympäröimänä.
4. Molière luomiensa henkilöitten keskellä: Molière, Tartuffe, Elmire, Orgon, Mascarille, Cathos, Madelon, Jourdain, Harpagon, Argan, Diafoirus, Thomas Diafoirus, Toinette, Celimène, Don Juan.
5. Calderonin draamasta Ilman tytär: Semiramis on juuri pukeutumassa, kun hänelle ilmotetaan vihollisten hyökkäävän Babylonia vastaan, jolloin hän, keskeyttäen pukeutumisensa, lähtee taisteluun. Saatuaan loistavan voiton hän palaa jatkamaan "toalettiaan".
6. Schillerin Orleansin neitsyeestä: Neitsyt antaa uhkaavan vastauksen Englannin airueille, jotka vaativat ranskalaisia antautumaan.
7. Ibsenin Per Gyntistä: Peer Gynt on houkutellut Dovre-ukon tyttären omakseen, ja sentähden Dovre-ukon vuoriluolassa peikot häntä ahdistavat.
8. Suomalainen draama: Runebergin runotar, Sven Dufva ja Lotta Svärd;Topeliuksen runotar, Kustaa II Adolf ja Regina von Emmeritz; MinnaCanthin runotar, Penttula ja Hoppulainen; Erkon runotar, Aino jaVäinämöinen; Kiven runotar, Esko ja Kreeta.
Tulot arpajaisista nousivat 24,000 markkaan.[39]
Toinen seikka, joka maaliskuulla täytti kansalaisten mielet, oli rakkaan runoilijanZ. Topeliuksenkuolema. Pian sen jälkeen kun hän oli käynyt Helsingissä ollakseen saapuvilla juhlassa, joka oli toimeenpantu hänen 81:sen syntymäpäivänsä viettämiseksi, hän sairastui ja 12/3 hän iäksi ummisti silmänsä. Maahanpanijaiset, kenties suurimmat mitä Suomessa on nähty, olivat 21/3. Suomalaisen teatterin puolesta, jonka syntyä ja kehitystä vainaja sydämellisellä myötätunnolla oli seurannut, Kaarlo Bergbom laski seppeleen unohtumattoman suurmiehen, valon sankarin haudalle.
Sen lisäksi mitä ennen on kerrottu tammi-, helmi- ja maaliskuun toimesta, on vielä mainittava, että silloin taas tehtiin pari kiertomatkaa. Osa seuruetta lähti näet tammikuun lopullaViipuriinja antoi siellä 27/1-30/1 viisi (eräänä päivänä kaksi) näytäntöä sekä sitteSortavalaan, missä 31-2/2 näyteltiin kolme kertaa. Toinen retki suunnattiin maaliskuun lopullaTurkuun, jossa 25/3-27/3 esiinnyttiin kolmena iltana.
Huhtikuun 13 p. oli 25 vuotta kulunut umpeen siitä kunBenjamin Leinotuli teatteriin, ja tietenkin päivää juhlallisesti vietettiin. Olihan tästä kiertokoulunopettajanpojasta ja kauppapalvelijasta kehittynyt yksi taidelaitoksen päävoimia, joka kunniakkaasti oli suorittanut vaikeimpia tehtäviä, ja jolla siis oli yleisesti tunnustettu merkkiosansa teatterin taiteellisessa työssä ja ansionsa sen menestyksessä. Juhlanäytäntöä varten oli Venetian kauppias uudestaan harjotettu, sillä Shylock oli Leinon mainehikkaimpia rooleja, ja koko illan taiteilija oli lämpimien suosionosotusten esineenä. Muun muassa hänelle ojennettiin kolme laakeriseppelettä (johtokunnalta, tovereilta ja Ruotsalaisen teatterin jäsenistöltä) sekä rahalahja (1,120 mk) Perkiön huvilaa varten Ruovedellä. Ahlberg ja Lindfors esiintyivät, niinkuin ennen, Antoniona ja Lancelot Gobbona; rva Rautio oli Portia, rva Poppius Nerissa ja nti Hertzberg Jessika. — Viikkoa myöhemmin, 20/4, liitettiin ohjelmistoon Ibsenin nuoruuden draamaPäiväkummun pidot, jonka A. W. Forsman (Koskimies) oli suomentanut ja jonka pääroolin erittäin menestyksellisesti näytteli Katri Rautio. Signenä näyttäytyi ensi kerran tärkeänpuoleisessa tehtävässä nti Lilli Högdahl, ja miellytti hän yleisöä edullisella ulkonäöllään, soinnukkaalla äänellään sekä selvällä lausumistavallaan. Jälkikappaleena annettiin Bergbomin järjestämä uusi laulukuvaelmaMorsiamen tulo miehelään, joka herätti mieltymystä, niin että säveltäjä A. A. Liljeström huudettiin esiin.
Toukokuultakin on uutuus merkittävänä, nimittäin P. Alpon suomentama Max Dreyerin 3-näytöksinen komediaTohtori tohtorin rouvana(4/5), jonka sisällyksen jo tunnemme Bergbomin kirjeestä (ks. ylemp. siv. 96). Pääroolit olivat Lindforsilla ja rva Poppiuksella, kumpikin esittäen hienoa taiteellista työtä. Kappale meni vain kolme kertaa, samoin kuin äsken mainittu Ibsenin näytelmä.
Valitettavasti oli Lisbeth-tohtori rvaOlga Poppiuksenviimeinen tehtävä teatterin palveluksessa. Seurue oli näet tänä keväänä menettävä tämän lahjakkaan, taiteilijaksi kehittyneen jäsenensä, joka jo kauvan oli ollut yleisön erityisessä suosiossa. Samaan aikaan oli rvaNaemi Kahilainenkinpäättänyt erota, hänkin kokenut kyky, joskin ahtaalla alalla. Näiden eroavien jäsenten jäähyväisnäytäntö oli 22/5, jolloin he viimeisen kerran esiintyivät Erkon Aino-draamassa. Sitä ennen, 12/5, oli rva Poppiuksen sisar, ntiTyyne Finne,[40] ensi kerran näytellyt Maijuna Papin perheessä ja herättänyt toiveita, että hän ainakin osaksi kykenisi korvaamaan sisartaan. Samaan aikaan liittyi seurueeseen myöskin ntiElli Malm.[41] Viimeinen ilta oli 30/5 (Sota rauhan aikana).
Taloudelliselta kannalta arvostellen näytäntökausi oli menestyksellinen. Vajaus alentui jälleen tuntuvasti. Sitä vastoin ei se taiteellisesti — ei ainakaan uusiin näytelmiin katsoen — ollut yhtä huomattava. Kumminkin Bergbom kirjeessään nti Elfvingille (30/1) oli täksi kevääksi suunnitellut kolme uutta kappaletta (muun muassa Teuvo Pakkalan Tukkijoella); mutta tuntemattomasta syystä jäivät ne myöhemmäksi.
Merkkitapauksena on mainittava, että johtokunta 29/11 1897Martti Wuorenehdotuksesta päätti, että 10 % tämän kirjailijan viimeisten näytelmien (Savon sydämessä ja Korkea oikeus istuu) tuottamista bruttotuloista annettaisiin Kaarlo Bergbomin nimeä kantavan rahaston pohjarahaksi, josta rahastosta vastedes palkintoja jaettaisiin parhaimmista, teatterissa näytellyistä alkuperäisistä suomalaisista näytelmistä. Näin sai alkunsaKaarlo Bergbomin rahasto, johon seuraavana vuonna, niinkuin johtokunnan kokouksessa 2/9 ilmotettiin, eräs Bergbom-sisarusten ystävä lahjoitti 25,000 markkaa. Tämä summa ei kuitenkaan vielä ole yhdistetty rahastoon, vaan on se talletettuna Kansallispankissa ja lahjottaja kantaa korot kuolemaansa asti.
Näytäntöjen luku oli 141 ja niissä annettiin: 10 kertaaSavonsydämessä; 9Korkea oikeus istuu:8 Kuningas Lear, Hannele; 7Sappho; 6Prinsessa Ruusunen, Kyypron prinsessa, Kuningas Rikhard III,Kreivitär Kirkassilmä; 5Pater Paulus, Figaron häät, Tuulispää,Kuinka äkäpussi kesytetään; 4Saaristossa, Salamiin kuninkaat, JuhoVesainen, Sylvi, Venetian kauppias, Vanha Dessaulainen, NataliaPetrovna; 3Aino, Anna Liisa, Morsiamen tulo miehelään, Vasantasena,Mustalainen, Jeppe Niilonpoika, Rouva Suorasuu, Päiväkummun pidot,Tohtori tohtorin rouvana; 2Murtovarkaus, Mari, Nummisuutarit,Kullervo, Setä Bräsig, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kansanvihaaja, Sotarauhan aikana, Esimerkin vuoksi, Bartel Turaser; 1Prologi vlta 1872,Pilven veikko, Kumarrusmatka, Setä, Coelestinus, Pahassa pulassa,Kihlaus, Papin perhe, Reviisori.
Näistä 48 kappaleesta oli puolet, 24, kotimaisia ja 15 uusia.
Seitsemäskolmatta näytäntökausi, 1898-99.
Tänä vuonna Bergbom-sisarukset olivat päättäneet ei ainoastaan etsiä terveyttä parannuslaitoksista, vaan virkistää itseänsä Italianmatkalla, jommoista ei kumpikaan ennen ollut tehnyt, jollei lukuunoteta Kaarlon lyhyttä käyntiä Venetiassa 1870. Kaarlo lähti jo 28/4 ulkomaille, suunnaten matkansa Tukholman ja Kööpenhaminan kautta Berliniin. Täällä Emilie toukokuun alussa hänet saavutti, ja yhdessä he sitte jatkoivat Wieniin, jossa heidän seuraansa oli liittyvä kolme nuorempaa matkustajaa, nimittäin sisarenlapset nti Paula ja maisteri Maunu af Heurlin sekä nti Aini Nevander. Nämä olivat matkustaneet sinne suoraa päätä Helsingistä.
Itse matkasta emme voi kertoa mitään kirjeitten mukaan, sillä semmoisia ei näy olevan olemassa, vaan on yksi mukana ollut käytettäväksemme antanut muutamia tietoja ja piirteitä.
Wienissä viivyttiin yhdessä noin 4 päivää, ja Bergbom-sisarukset nauttivat sillä aikaa etenkin oopperasta; muun muassa oli Lilli Lehmann esiintynyt Beethovenin Fideliossa. Siellä yhtä vähän kuin muissa kaupungeissa tarvitsi kenenkään seurueesta vaivata päätänsä miettimällä mihin teatteriin oli mentävä. Kaarlon ensi tehtävä, kun tultiin uuteen kaupunkiin, oli näet lukea ohjelmat ilmotuspylväistä, ja siinä hetkessä hän oli "au courant". Hän tunsi tekijät ja kappaleet ja näyttelijät, tiesi minkäarvoisia kykyjä taiteilijat olivat, mikä menestys taikka mitkä vastoinkäymiset heillä ennen oli ollut ja usein sen lisäksi kuvaavia, hupaisia piirteitä ja tapahtumia heidän yksityiselämästään, — Wienissä hän neuvoi nuoria menemään Wiener Volkstheater'ia katsomaan, sillä sentapaiseksi rakennukseltaan hän oli ajatellut tulevaa Kansallisteatteria. Se oli tilava ja yksinkertainen, permanto ilman aitioita ja kaksi riviä, joista toisella eli ylemmällä rivillä oli suurin luku istumasijoja.
Venetiaan tultiin 24/5 ja viivyttiin siellä 4 päivää. Kaarlo nautti suuresti kaupungin rauhaisesta elämästä, jota ei uudenaikaisten ajopelien hälinä häiritse. Erittäin hän rakasti Piazza San Marcoa iltavalaistuksessa konsertteineen ja ihmisjoukkoineen. Hän huomautti Venetian olevan ainoan paikan maan päällä, jossa meidän aikana saa käsitystä muinoisten roomalaisten elämästä. — Firenzestäkin tuli kiireinen lähtö, sillä Kaarlon mieli paloi Roomaan, ja vaikka hän ei koskaan ennen ollut "ikuisessa kaupungissa" käynyt, hän sinne tultuaan osottautui tuntevansa sen niinkuin Helsingin. Matkatoverien ei tarvinnut lukea Baedekeriä, sillä Kaarlo kertoi heille mitä oli tarpeen tietää muinoisista muistomerkeistä ja niiden raunioista; ja samoin hän taidekokoelmissa antoi tietoja taideteoksista, niiden aiheista ja mestareista, monesti lisäten jonkun aikakautta kuvaavan anekdootin. — Esimerkkinä Kaarlon leikillisyydestä olkoon seuraava pikku tapaus: Oli poikettu osteriaan Kapitoliumilla syömään päivällistä. — "Onko teillä hanhenpaistia?" Kaarlo kysyi vahtimestarilta. — "Ei ole", tämä vastasi. — "No, eikö teillä sitte olekaan hanhia täällä?" — Edeskäypä kielsi yhä, katsellen kummastellen kysyjää. Mutta Kaarlo kysyi edelleen, eikö hän tiennyt, että hanhet olivat pelastaneet Kapitoliumin herättämällä roomalaiset puolustautumaan gallialaisten rynnäkköä vastaan? Mies oli hämillään ja ääneti, hän nähtävästi luuli vierasta hulluksi. Kaarlo sitä vastoin jatkoi tyynesti, huomauttaen että merkillinen tapaus tosin sattui pari tuhatta vuotta sitten, mutta tulisihan sentään Kapitoliumilla olla hanhia sen muistoksi.[42]
Majataloista matkaseurueessa vallitsi eri mieliä. Kaarlo rakasti yksinkertaisia, italialaisia "albergoja", jotka olivat tarkotetut maan omia asujamia varten ja joissa sentähden elämä oli huokeampaa, mutta kun Venetiassa hänen neuvostaan oli menty majataloon, joka muitten mielestä oli oikea Kurjala, niin johto tässä kohden otettiin häneltä pois. Sen jälkeen, Roomassa ja muualla, asuttiin hienoissa hotelleissa, mutta Kaarlo vaan ei muuttanut mieltään, häntä kaiken maailman matkustajille valmistettu upeus ja ylellisyys kiusasi. Paitse välttämällä hotelleja ja ravintoloita, joissa "turistit" olivat ylinnä, Kaarlo toisinkin keinoin pyysi päästä maan elämää lähemmäksi. Tultuaan outoon kaupunkiin oli hänellä tapana astua raitiovaunuun ja ajaa sillä niin kauvas kuin pääsi, sitte hän palasi keskikaupungille ja muutti toiseen vaunuun, joka kulki toiseen suuntaan. Varsinkin iltapuolella hän nautti tästä huvista, ja kun hän jälleen tapasi matkatoverinsa, oli hän tehnyt paljon huomioita, joita hän humoristisesti ja henkevästi kertoi heille.
Roomasta jatkettiin jo viikon päästä Napoliin, johon nuoret ikävöivät. Sielläkin ja juuri siellä Kaarlo oli erittäin huvitettu kansanelämästä. Myöhään illoin hän käyskeli rantaravintoloissa Porta Bassolla ja Santa Lucialla, kalastajain ja työkansan huvittelupaikoissa katsellen pohjoismaalaiselle uutta ja outoa, värikästä, äänekästä elämää. — Napolissa matkaseurue jakaantui siten, että nuoret matkustivat meritse Genovaan, ja Bergbom-sisarukset palasivat Roomaan, missä heillä vielä oli nähtävää. Myöhemmin jälleen yhdyttiin Genovassa, ja olivat silloin jälkimäiset olleet entistä ihastuneemmat Roomaan ja myöskin rautatiematkaan, juna kun Pohjois-Italiassa kulkee niin lähellä merenrantaa, että vapaan ulapan näkö virkistää matkustajaa. — Genovasta matkustettiin vielä yhdessä Milanoon, mutta siellä Bergbom-sisarukset jälleen erosivat lähteäkseen Münchenin ja Nürnbergin kautta Berliniin.
Iloisen, onnistuneen huvimatkan jälkeen seurasi kesäohjelman vakavampi puoli. Vähän ennen juhannusta sisarukset — emme tiedä kenen neuvosta — asettuivat pienenlaiseen parantolaan, Inselbadiin, Paderbornin lähellä. Heidän aikomuksensa oli viipyä siellä 3-4 viikkoa, mutta aika supistuikin 2:een. Ilmat olivat nimittäin hyvin epäsuotuisat, satoi joka päivä, ja paikka oli muutenkin ikävistä ikävin. Kaarlo voi tosin sangen hyvin ja käveli pitkät matkat tuntematta hengenahdistusta, mutta silti hän niin kyllästyi oloonsa, että sisarukset päättivät lähteä tiehensä, Emilie kotia ja Kaarlo Kissingeniin.
Kissingenissä Kaarlo oleskeli useita viikkoja. Hänestä paikka oli verrattava Marienbadiin, elämä yksinkertaisempaa, mutta vierasten tulva yhtä suuri. Kävelypaikat olivat kauniita, vaikkei ollut semmoisia metsiä kuin Marienbadissa; ruoka halpaa ja huonoa — edellistä kuitenkin vähemmän kuin jälkimäistä. Tuttavia Kaarlo ei saanut paitse niitä, joiden kanssa hän yhdessä istui pneumaattisessa kellossa (hengenahdistuksen parantamiseksi joka päivä 3 tuntia — "kärsivällisyyttä kysyvää"!) — "hiljaista, rauhallista, vuosien painamaa väkeä sekä ihmeen kaunis, 13-vuotias Rautendelein-hahmo". Ilmat olivat enimmäkseen kauniita, jonka tähden aika kului nopeammin kuin Inselbadissa. Tietenkin oli Kissingenissäkin ikävää, mutta "ikävällä oli sentään rajansa, toisin kuin westfalilaisten sadekuurojen alla". — Teatterikin siellä oli, vaikkei sillä näy olleen tarjottavana mitään otollista Bergbomille. Hän mainitsee nähneensä Im weissen Rosse — "sanomattoman tyhjä, mutta raikkaammin kirjoitettu kuin Die Orientreise. Kelvannee hädässä, mutta ainoastaan hädässä. Vanhoja Fliegende Blätter-sukkeluuksia, joita varten miten kuten on laitettu situationeja, huolimatta siitä sopivatko ne toimintaan vai ei — yhtäkaikki." Vähän ennen kun Bergbom lähti kotimatkalle, hän eräänä päivänä Vossische Zeitungissa "äärimmäiseksi hämmästyksekseen" luki, että Suomen säädyt olivat kutsutut kokoontumaan ensi tammikuulla. "Miksi? Selitykseksi muutamia salaperäisiä viittauksia asevelvollisuutta koskeviin muutoksiin. Piileekö takana vielä laajempia suunnitelmia?" Näin Kaarlo levottomana kysyy ja pyytää sisareltaan tarkempia tietoja. Siihen Emilie vastaa 2/8:
"Kyllä käsky väliaikaisista valtiopäivistä täällä on herättänyt yleistä, suurta huolta ja surua. Onhan jo kauvan eräs venäläisistä ja suomalaisista kokoonpantu komitea tehnyt työtä saadakseen meidän asevelvollisuuslakimme suurempaan sopusointuun venäläisen asevelvollisuuslain kanssa, mutta asiaa on venytetty ja koetettu lykätä niin pitkälle kuin mahdollista. Nyt kuuluu venäläinen sotaministeri selittäneen, että hänen kätensä ovat aivan sidotut, sillä mitä hän ehdottaakin, niin vastataan että se ei voi tapahtua, 'syystä kun se loukkaa sitä taikka sitä pykälää suomalaisessa asevelvollisuuslaissa', ja sen tähden tuli määräys väliaikaisista valtiopäivistä, niin että esitys on tuleva selväksi ja valmiiksi hyväksyttäväksi tulevilla lainmukaisilla valtiopäivillä. Hyvin alakuloisia ovat täällä kaikki, mutta toivotaan kuitenkin parasta. Jumala varjelkoon rakasta isänmaaparkaamme!"
Olemme ottaneet tähän tämän pienen kirovuosien esisoiton, vaikka tässä kertomuksessamme ei ole tilaa valtiollisten tapahtumain ääriviivoillekaan. Kumminkin oli se ajanjakso, jonka kynnykselle oli saavuttu, muodostuva niin mullistavaksi ja niin tuskalliseksi, ettei ainoakaan kansalainen eikä ainoakaan kansallinen yritys ollut siitä kärsimättä. Totta on että työ harvoin seisahtui, varsinkin missä päämäärä oli selvä ja työntekijät, niinkuin Bergbom-sisarukset, vain jatkoivat elämäntehtäväänsä; mutta elämä oli tästä lähtien synkän pilven varjostamaa.
Teatterin toimi alkoi 28/8 Murtovarkaudella. Ensimäinen uusinto, Zalamean tuomari, tuli 11/9 ja ensimäinen ohjelmistolle uusi näytelmä, Jalmari Finnen suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmäPerhoiskuume(La papillonne), yhdessä näyttämömme ensi ajoilta tunnetun Gringoiren kanssa 21/9. Sardoun kappale oli hupainen, jollei muutakaan; pääosat olivat Weckmanilla ja rva Suoniolla. Gringoirena esiintyi Lindfors, jolle luonne sentään oli vieras; todellisempi oli Leino Ludvig XI:nä. Toinen ensi-ilta oli 2/10, jolloin annettiin unkarilainen kansannäytelmä, Jalmari Finnen kääntämä Ferencz CsepreghynPunainen laukku, ja olivat sen jännittävä juoni, laulut ja tanssit omansa viehättämään katsojia. Päähenkilönä, iloisena, naivina kylätuomarin vaimona, Sohvina, esiintyi miellyttävällä virkeydellä Olga Leino; Rautio oli kylätuomari, Suonio husaari j.n.e. Kappale näyteltiin Helsingissä 10 kertaa. Lokakuun alkupuolella tehtiin kiertomatkakin, jolla 1/10-9/10 annettiin yhdeksän näytäntöäViipurissa, Tampereella ja Porissa: Gringoire, Perhoiskuume, Saituri ja Jeppe Niilonpoika.
Eräässä kirjeessä syyskuulta, jossa Bergbom lähellä Poria asuville neideille Birkman ilmottaa teatterin tulon heidän kaupunkiinsa, tapaamme yhden kohdan, joka ilmaisee hänen kantansa muutamassa päivän kysymyksessä: "Olette kokonaan väärin käsittäneet minut, jos luulette minun olevan naisasian vastustajan. Päinvastoin näen tässä liikkeessä yhden mitä ilahduttavimpia ilmaisuja vuosisatamme kauniimmasta harrastuksesta, sidottujen ihmiskerrosten vapauttamisesta. Tässä suhteessa seuraan naisyhdistyksen pyrintöjä lämpimällä myötätunnolla. Sitä vastoin minä kylmästi ja iroonisesti katselen niitä naisliikkeen puolia, jossa aikakautemme varjopuoli, sen tasottamishurjuus ('nivelleringsraseri') niin räikeästi esiintyy. Että naiset esim. hankkivat itselleen korkeampaa sivistystä, tervehdin minä ilahduttavana tosiasiana, mutta se että naiset suorittavat ylioppilastutkinnon ei liikuta minua vähääkään. Olen nähnyt niin paljon tyhmiä miespuolisia ylioppilaita, etten minä laisinkaan ymmärrä miksi minä iloitsisin siitä ajatuksesta, että heidän joukkonsa kasvaa jollakin sadalla naisylioppilaalla."
Lokakuun loppupuolella 19/10 tuli edellisiä merkillisempi uutuus, Irene Mendelinin suomentama H. Sudermannin murhenäytelmäJohannes, josta teatteri sai oikean kassakappaleen. Suuriaiheinen draama, jossa loistavasti kuvataan semmoista turmeltunutta aikaa, missä kuultiin uuden ajan siipien suhinaa, tuntui erikoisesti sopivan ilmestymisajalleen ja avaavan sillekin tulevaisuuden näköaloja. Tämä tunto — joka tositeossa enemmän johtui aiheesta kuin runollisesta käsittelystä, sillä näytelmään on teatteritehoja liiaksi sälytetty — selittää osaksi kappaleen vaikutuksen. Toiseksi sitä selittää komea näyttämöllepano ja esitys, joka jälkimäinen ei sentään ollut runoilijan luomaa syvempi. Johanneksena esiytyi Halme (myöhemmin myöskin Salo); Katri Rautio oli Salome, Axel Ahlberg Herodes, Leino Vitellius, Lindfors luontehikas fariseus, nti Tyyne Finne Mirjam, muita mainitsematta. Yhteisnäytteleminen oli vilkasta, huolella harjotettua. Näytelmä meni syksyllä 14 ja kevätpuolella 8, siis kaikkiaan 22 kertaa.
Johanneksen menestys tuotti näyttelijöille helpotusta työssä. Ainoa uutuus, joka sen jälkeen ilmaantui ennen vuoden loppua, oli Hemmo Kallion laatima kansannäytelmä eli "kuvaelmasarja"Seitsemän veljestä, se on Aleksis Kiven samannimisen romaanin muodostelma näyttämöä varten. Pyytämättä painaa näytelmään itsenäistä kirjallista leimaa Kallio on mahdollisimman uskollisesti seurannut alkuteosta ja, vaikka siitä luonnollisesti paljo on ollut jätettävä, on hän toiselta puolen saanut siksi paljon alkuperäistä runoutta säilyneeksi, että Seitsemän veljestä näyttämölläkin on saavuttanut runsaasti suosiota. Ensi-ilta oli 26/11, ja kappale meni, vauhdikkaasti näyteltynä, yhtä mittaa 6 kertaa täysille huoneille, tullakseen myöhemminkin usein uudestaan esille.
Pietaristasaapuneen kehotuksen johdosta osa seuruetta antoi siellä 9/12-12/12 kolme näytäntöä: Elämä on unelma, Punainen laukku sekä Saituri ja Mustalainen. — Bergbom oli mukana johtamassa retkeä; mutta hän ei palannut toisten kanssa kotia vaan matkusti taas kolmeksi viikoksi Saksaan. Berliniin saavuttuansa hän kirjekortissa sisarelleen sanoo tuloja Pietarissa hyviksi, vaikka toiselta puolen menot olivat "suorastaan kauheat". "Emme milloinkaan", hän lisää, "ole näytelleet niin huonossa teatterissa. Elämä on unelma tuli sen kautta melkein parodiaksi. Mutta siistiä siellä oli, jota ei aina voi sanoa Pietarin saleista."
Bergbomin matkasta on tuskin mitään tietoja. Muutamiksi päiviksi hän jäi Berliniin nähdäkseen Rostandin näytelmän Cyrano de Bergerac; mutta senjälkeen hän luultavasti matkusti Lahmannin parantolaan. Jo ennenkin hän oli kirjeissään puhunut Cyranosta ja ilmaissut aikeensa olevan ottaa se näyteltäväksi, mutta syystä tai toisesta siitä ei sen enempää tullut.
Koko tammikuu elettiin vielä vanhalla hyvällä: Seitsemän veljestä, Talvinen tarina, Punainen laukku, Regina ja Johannes; ohjelmistolle uutta tuli vasta 1/2 nimittäin IbseninBrand. Kun Kasimir Leino oli taitavasti suomentanut pitkän, runomittaisen, filosoofissymbolistisen draaman, ei Bergbom epäillyt toimittaa sitä näyttämölle, miten arveluttava yritys monessa kohden olikin. Näyttämölaitoksiin ja dekorationeihin nähden noudatettiin Tukholmasta saatuja Grabowin luonnoksia, joita muuallakin pohjoismaissa oli käytetty, ja muuten runoilijan itsensä Bergbomille antamia viittauksia, joista painavin oli, ettei hän suinkaan ollut tarkottanut mitään "unikuvaa", vaan että siis toiminta oli kantava todellisuuden leimaa. Pahin oli että päähenkilöä varten ei ollut täysin sopivaa esittäjää, sillä jo yksistään ikänsä puolesta 47-vuotias Benjamin Leino ei enää vastannut Brandin nuorekasta intoilijahahmoa. Hänestä sanotaankin että hän parhaiten onnistui voimakohdissa, mutta ei ollut yhtä luonteva siinä, missä esitys olisi vaatinut pehmeämpää tunteenväreilyä. Sitä vastoin Katri Rautiossa oli korkeita vaatimuksia tyydyttävä Agneksen esittäjä, ja varsinkin jouluilta-kohtauksessa hän kohosi illusionia herättävään taiteellisuuteen. Tunnustusta saivat myöskin Ahlberg voutina ja nti Hertzberg Gerdinä. Yleensä on sanottava, että Ibsenin mahtava draama kyllä useissa kohdin kävi katsojalle selvemmäksi, vaikka sentään esitys täydellisempänäkään tuskin olisi voinut poistaa kysymystä, eikö Brand sittenkin ole enemmän luettava, yksinäisyydessä harkittava runoteos kuin näyteltävä? Että yleisömme osasi antaa arvoa tällekin teatterimme yritykselle, todistaa se että näytelmä kokosi viisi huonetta.
Tasan kuukautta myöhemmin, 1/3, tuli kaksoispremiääri: Nimettömän (E. Nervanderin) sepittämä 1-näytöksinen näytelmäPikku poikanija Juhani Sjöströmin 2-näytöksinen karjalaisten kansanelämän kuvausSalmin tyttö. Edellinen, jossa Oskari Salo ja Katri Rautio esiintyivät, herätti etupäässä huomiota valtiollisen tendenssinsä tähden; jälkimäinen taasen todellisuudesta otettujen piirteiden runsauden sekä E. Sivorin musiikin kautta, joka niinikään (paitse yhtä hymnintapaista kuorolaulua) nojasi karjalaisiin kansansävelmiin. Ohjelma pysyi 5 iltaa näyttämöllä. —
Knut Weckmaninkunniailta oli 10/3: hän oli silloin ollut 20 vuotta teatterin palveluksessa, ja Sota rauhan aikana annettiin näyttelijän hyväksi, joka saatuaan valtion matkarahan oli lähtemäisillään opintomatkalle ulkomaille. Yhtenä enimmin käytetyistä näyttelijöistä (hänen rooliensa luku oli neljättä sataa) hän oli aikoja sitten tullut yleisön suosikiksi. Olematta mikään syväluontoinen taiteilija oli hänellä tavallista suuremmassa määrässä reipasta eloisuutta ja välittömyyttä varsinkin koomillisten ja humorististen luonteiden tulkinnassa, niin että oli totuttu sydämellisellä myötätunnolla seuraamaan hänen luomiaan ja niistä nauttimaan. Nytkin hänen Reif von Reiflingensä teki illan iloiseksi, ja näyttelijä itse sai vastaanottaa vilpittömiä suosionosotuksia sekä toverien että katsojain puolelta — muun muassa suuremman rahalahjan matkaa varten. — Tässä yhteydessä mainittakoon, että 29/3 oli toinen lahjanäytäntö, jossa esitettiin Figaron häät,Adolf LindforsFigarona. Näyttelijä oli kihloissa Ruotsalaisen teatterin näyttelijättären nti Aina Bergrothin kanssa, ja todelliset häät olivat lähellä. Huone oli tietenkin täysi, ja taiteilija niitti runsaan sadon kukkia ja laakereita. Cherubinia näytteli nyt sangen miellyttävästi nti Högdahl. —
Viimeksi mainittuja kotimaisia alkuteoksia merkillisempi oli 15/3 ensi kerran ja sitte vielä kuudesti näytelty Arvid Järnefeltin 4-näytöksinen näytelmäSamuel Cröell, jossa tekijä huolimatta historiallisesta aiheesta vähemmän on pyytänyt psykologisesti valaista päähenkilöä todellisuudesta otettuna kuin symbolisesti esittää, miten idealistinen aatteenmies turhaan taisteltuaan tylyä maailmaa kohtaan alistumalla voi saavuttaa mielen rauhan ja tyyneyden. Cröellin luonteelta puuttuvaa eheyttä koetti Leino menestyksellä täydentää; muista esiintyjistä ansaitsevat mainitsemista Lindfors — Jordan, Ahlberg — Törnskjöld, Halme — Mörner. — Seuraava uutuus oli sekin symbolistinen näytelmä, jopa ehdottomammin kuin edelliset, nimittäin 12/4 ensi kerran esitetty Jalmari Finnen suomentama Gerhart Hauptmannin 5-näytöksinen satudraamaUponnut kello. Axel Ahlberg osotti hyvää, johdonmukaista käsitystä Heinrichin roolissa, rva Olga Leino oli viehkeä, miellyttävä Rautendelein, samoin kuin Adolf Lindfors ja Hemmo Kallio oivasti esittivät edellinen vesihiiden ja jälkimäinen metsäpeikon osaa. Vaikkei kappale ole juuri suuren yleisön tajuttavissa, oli se kuitenkin yksityisten tehokkaiden kohtausten ja oudon värikkään näyttämöllepanon kautta omansa viehättämään katsojia. — Viimeinen uusi kappale oli jälleen kotimainen alkuteos, Jalmari Finnen draamallinen esikoinen, 3-näytöksinen näytelmä prologineen,Kaarina Maununtytär, jonka ensi-ilta oli 27/4. Sekä historialliselta että taiteelliselta kannalta antoi kappale aihetta muistutuksiin, mutta toiselta puolen oli siinä useita hyvin keksittyjä dramaattisia kohtauksia, joten se voitiin esittää neljä kertaa. Päärooleja näyttelivät Olga Salo — Kaarina, Leino — Klaus Fleming, Oskari Salo — Kustaa Eerikinpoika, Emil Falck — piispa.
Tänäkin keväänä tehtiin pari matkaa maaseudulle. Siten käytiinViipurissaantamassa 14/4-16/4 Punainen laukku ja Samuel Cröell sekäHämeenlinnassa8/5-10/5 jaTurussa11/5-14/5 samat näytelmät ja Kiven Kullervo. Tämä viimemainittu kappale oli uusittuna mennyt Helsingissä 3/5 Halmeen hyväksi. — Näytäntökauden viimeinen näytäntö (Setä Bräsig) Helsingissä oli 28/5, ja oli se samalla nti Hertzbergin jäähyväisilta.
Omituista kyllä, oli päättynyt toimintakausi taloudellisesti tavattoman edullinen, vaikka aika oli valtiollisesti levottomampi ja raskaampi kuin kansamme 1808-09 vuosien jälkeen oli kokenut. Syksyllä oli tullut uusi kenraalikuvernööri, Bobrikow, jonka ohjelman päämääränä muka oli "lähentää" Suomea ja Venäjää toisiinsa, helmikuulla tuli, odottamatta niinkuin salama kirkkaalta taivaalta, kuuluisa manifesti, joka tiesi ylhäältäpäin toimeenpannun vallankumouksen valtio-oikeudellisissa oloissamme ja jonka julistus väärin ja puolueellisesti kerrottuna muodostui mitä turmiollisimman kansallisen hajaannuksen perussyyksi, sitte seurasi kansan yhteinen, tarmokas yritys suurenmoisella mielenosotuksella — "suurella adressilla" — saada onnettomuus peruutetuksi ja sitte — mutta onko tarpeen lisätä enempää, jotta lukijat muistaisivat missä oloissa elettiin! Kuinka on selitettävissä, että tällainen aika muuttui teatterille niin myötäiseksi? Näyttää siltä että mielten levottomuus herätti ihmisissä tavallista suuremman tarpeen etsiä sitä hetkellistä mielen kevennystä, jonka teatteri on omansa tuottamaan. Varmaa on että tulot näytännöistä olivat entistä suuremmat, ja että tilinpäätös ensi kerran — totta kyllä ja tietenkin lukuun ottamalla valtioapu sekä kannatusrahat [10,643:33 mk.] — osotti teatteritoimen ei ainoastaan tuottaneen voittoa, vaan että kaikkien velkojen maksettuakin oli melkoinen ylijäämä rahastossa, nimittäin 8,472:27 mk!
Näytäntöjen luku oli 159 ja esitettiin niissä: 22 kertaa Johannes; 16 kertaa Punainen laukku; 12Seitsemän veljestä; 10Samuel Cröell, Perhoiskuume; 7Regina von Emmeritz, Jeppe Niilonpoika, Saituri; 6Salmin tyttö, Mustalainen, Gringoire; 5Pikku poikani, Brand, Uponnut kello, Setä Bräsig, Henrik ja Pernilla; 4Kullervo, Kaarina Maununtytär, Talvinen tarina, Laululintunen, Jeannetten häät; 3Mestarin nuuskarasia, Pahassa pulassa, Elämä on unelma, Sota rauhan aikana, Figaron häät, Sirkka; 2Murtovarkaus, Korkea oikeus istuu, Kumarrusmatka, Rouva Suorasuu, Zalamean tuomari; 1Savon sydämessä, Postikonttorissa, Ei voi, Kihlaus, Kuopion takana, Valapatto, Sievistelevät hupsut, Erotaan pois.
Näistä 41 kappaleesta oli 17 kotimaista, ja ohjelmistolle uutta 10 (5 kotimaista).
Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-00.
Kun näytännöt olivat päättyneet Turussa, matkusti Bergbom suoraa päätä ulkomaille, palaamatta Helsinkiin. Berlinistä hän kirjoittaa sisarelleen:
"Armahin! Tällä viikolla, jonka olen viettänyt Berlinissä, en oikeastaan ole mitään muuta tehnyt kuin — levähtänyt. Oikein levähtänyt pelottavan jännityksen jälkeen, joka oli yhtä sietämätön joko antautui sen valtaan taikka koetti sen voittaa. Onnekseni en Tukholmassa tavannut ketään enkä myöskään matkalla Berliniin. Täällä on minun luonnollisesti täytynyt repiä haavat auki ja kertoa mitä meillä on tapahtunut, mutta olen sen tehnyt mahdollisimman lyhyesti. En ole oikeastaan ollut sairas, mutta väsynyt, kauhean väsynyt. Mihin päivät ovat lentäneet, sitä en tiedä, sillä tuskin olen muuta kuin vegeteerannut. Sunnuntaina näen tulevan viikon ohjelmiston. Jos se tarjoaa jotakin mieltäkiinnittävää, järjestän matkani sen mukaan. Muuten matkustan Leipzigin, Dresdenin ja Münchenin kautta Kissingeniin. Mieluimmin — tulisin kotia, jos tietäisin jonkun luottamusta herättävän kylpylääkärin."
"Teatterin alalla olen saanut kokea tuota vanhaa: mikä on uutta ei ole hyvää ja mikä on hyvää ei ole uutta. Cyranon olen nähnyt uudestaan, ja vaikka se nyt viehätti minua enemmän, en tahdo päästä läheiseen suhteeseen teoksen kanssa. Se on kuitenkin tehtyä, tehtyä yleisön ja näyttelijäin imartelemiseksi. Totta on että tekijä on siinä onnistunut, mitä ei voida sanoa Sudermannin viimeisestä näytelmästä: 'Kolme haikaransulkaa'. Se on kuivan [nykter] luonnon yritys olla oikein 'syvämielinen' ja 'tunnelmallinen'. Sekamelska kaikista mahdollisista aiheista. Halbenkin viimeinen ei ole minkään arvoinen. Sanomista näen että Castegrén on [Ruotsalaiselle teatterille] hankkinut muutamia tusina-komedioja, joita näytellään Schauspielhausissa. 'Lykkyä tykö!' — La dame de cher Maxime, jota L. piti hupaisena — misericorde! mitä hävittömintä vielä on uskallettu." — —
(Kissingen 16/6) "Armahin! Ei mitään kirjeitä, ei Münchenissä eikä täällä Kissingenissä. On oikein 'unheimlich'. Se todistaa, että 'varmuus on aina varmuus', että näinä levottomina aikoina kirjeet aina ovat sisäänkirjoitettavat. Minun kirjeilläni on luultavasti ollut sama kohtalo. Olen lähettänyt yhden Weimarista ja yhden Münchenistä. Jollet ole niitä saanut, on niiden sisällys pääasiassa seuraava. Weimarissa oli Goethen 150-vuotismuiston johdosta riemusarja hänen dramojensa näytäntöjä. Minä näin Faustin, Ifigeneian ja Tasson. Valitettavasti en nähnyt Egmontia, sillä se oli jo mennyt, kun tulin Weimariin (joka ohimennen sanoen on jotenkin väritön kaupunki), Faust oli viehättävä, syystä että se annettiin täydellisenä (3 iltana). Toista osaa tulin nyt yhtä vähän kuin ennen lähelle. Tasso oli minulle uusi ja nautintorikas, mutta valitettavasti näyttelijät eivät tienneet, miten se oli esitettävä. Nämä intimit kohtaukset, joissa voimakas tunne vaikuttaa 'befremdend', pauhattiin esiin niinkuin kyseessä olisi ollut vapauttaa Sveitsi tiranneista. Saattaa sanoa, että saksalaisella näyttämöllä Schiller on surmannut Goethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat, kiitos olkoon Schillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä."
"Münchenissä kävin nähdäkseni Nibelungen. Wagnerin tetralogia annettiin näet täydellisenä. Mutta kohtalo tahtoi etten murtumattomin sielunvoimin nauttisi tästä sekulariteoksesta. Vilustuin matkalla, niin että olin melko raihnainen kahtena viimeisenä iltana. Matka tänne Kissingeniin teki luonnollisesti vointini vielä huonommaksi, niin että olin kaksi päivää vuoteenomana. Nyt olen täysin toipunut. Professori Dietz sanoo, että sydämeni toimii nyt paljon paremmin kuin viime vuonna. Arvattavasti [Mauri] Hellstenin ansio." — Lopuksi seuraa tietoja teatteritarpeitten tilaamisesta [Nürnbergissä, johon Bergbom siis myöskin oli poikennut] ja ostamisesta sekä siihen tarvittavista rahoista. Hän toivoo yhtyvänsä Emilien kanssa "Savonlinnassa vai missä?" "Sitten teemme kenties Karjalanmatkamme, käymme Punkaharjulla ja Valamossa."
Emilie oli ensiksi vanhaan tapaan lähettänyt kirjeensä vakuuttamatta, mutta ne hävisivät teille tietymättömille. Vasta neljäs tai viides, 17/6 päivätty, saapui Kaarlon käteen. Se sisältää tietoja, joita kirjoittaja sanoo jo kertoneensa edellisissäkin kirjeissä, nimittäin teatterin hyvästä lopputuloksesta, mutta myöskin kylmistä, epäsuotuisista ilmoista, vesitulvista, sekä valtiollisten olojen aiheuttamasta mielenmasennuksesta. Tulossa on huono vuosi — ainakin pohjoisessa — ja tuhoavia iskuja valtiollisella alalla. "Mitä onkaan tuleva rakkaasta maaraukastamme!" Emilie huudahtaa.
Kaarlolle oli tämä ja toinen, joku päivä myöhemmin lähetetty, kirje tervetullut, sillä hän ei ollut sitä ennen saanut mitään tietoja kotimaasta. Että tiedot olivat surullisia, "siihen", hän lausuu alistuvaisesti, "saamme nyt tottua". Kissingenissä oli alussa ollut kylmää ja sumuista, niin että katarri ei tahtonut lähteä; mutta sitten olivat ilmat muuttuneet ihaniksi. — Heinäkuun alussa (8/7) Emilie kirjoittaa lyhyesti "kaikkien maiden oppineiden ja etevien miesten suurenmoisesta hyväntahtoisuudesta maatamme kohtaan", se on europalaisten merkkimiesten lähetystön turhasta käynnistä Pietarissa, mainiten että arvellaan matkan itsessään ikävän päätöksen ehkä sittenkin olleen meille edullisimman, sillä jos lähetystö olisi vastaanotettu, olisi sitä ehkä tyydytetty muutamilla kauniilla korulauseilla, jota vastoin kohtaloamme nyt seurataan avoimin silmin. Muuten kirjoittaja postiolojen tähden välttää laajemmin puhua valtiollisista asioista. — Kumminkin hän, kerrottuaan ilmojen muuttuneen lämpimiksi sekä aikovansa 16/7 lähteä Savonlinnaan kylpemään, vielä palaa valtiollisiin taikka oikeammin puolueoloihimme:
— "Kenties koittaa meille vielä valoisampia aikoja, niin pimeältä kuin nyt näyttääkin. Kuinpa me vain olisimmeyksikansa, mutta kyllä ruotsinmieliset ovat yhtä sokeita ja ylimielisiä kuin ne aina ovat olleet, enkä minä ainakaan voi vähintäkään uskoa heidän teeskenneltyyn oikeamielisyyteensä: kyllä se nyt niinkuin ennen on siinä, että he ovat herroja ja me renkejä, kansakouluja ja hyväntekeväisyyttä he kyllä voivat meille suoda — mutta täyttä yhdenvertaisuutta yhteiskunnallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa — ei koskaan vapaaehtoisesti." —
Kaarlolta on vielä kaksi päiväämätöntä kirjettä Kissingenistä. Kaunis ilma oli pian jälleen muuttunut sateiseksi ja koleaksi, niin että hänen täytyi olla paljon sisällä.
— "Lainaan kirjoja kahdesta lainakirjastosta ja ahmin päivässä kolme tai neljä nidosta![43] Enimmäkseen luen memoaareja, ne ovat mielilukemistani. On niin viehättävää muistelmantekijäin avulla oikaista historiaa ja historian avulla oikaista muistelmankirjoittajia.
"Saksalaisissa ja itävaltalaisissa lehdissä on sangen usein kirjoituksia Suomesta, mutta en voi käsittää, että nämä deklamationit venäläisestä raakalaisuudesta voivat olla meille hyödyksi. Pietarissa ollaan niin tottuneita semmoisiin. Ja sitten ne ovat, silloinkin kun ovat asiallisesti oikeita, hengeltään niin vihamielisiä, että sekin mikä on oikeaa näyttäytyy tendensimäisesti väritetyltä. Ei, ei meillä ole muuta keinoa kuin tehdä sopimus Venäjän kanssa, tapahtukoon millä ehdolla tahansa. Hedelmättömät protestit, olkoot tietoperäisesti vaikka kuinka oikeutettuja tahansa, eivät saavuta vastakaikua historiassa. Mitä merkitsevät muutamat vuosikymmenet kansan elämässä? Ja kahta vuosikymmentä kauvemmin tämä virtaus ei voi kestää. Kyseessä on vallankumous (vaikka ylhäältä päin) ja vallankumoukset ovat tavallisesti yhtä vähän kestäviä kuin ukkosilmat.
"Sinusta on tuleva vuosi pimeämpi kuin minusta. Minä uskon päin vastoin, että ihmiset nyt sitä innokkaammin huolehtivat kultuuritehtävistä kuin valtiollinen elämä on niin hedelmätön. Sillä en ole sanonut, että ensi vuosi juuri on taloudellisesti oleva yhtä edullinen kuin mennyt. Mutta eihän se ole tarpeenkaan. Kun emme vaan tee velkoja. Pääasia on että saamme eteviä kotimaisia näytelmiä. Ei ainoastaan puolihyviä niinkuin Cröell (ja arvattavasti Leinon Ilkkakin), vaan todellisia taideteoksia."
(Kirjeen lopulta, jossa puhutaan käytännöllisistä asioista, otamme näytteeksi seuraavan kohdan:) "Muuan kauppias, joka asui Bernhardtilla [Berlinissä, Kochstrassen varrella samassa paikassa kuin Bergbom][44] ja teki ostoksia suurempaa 'konfektioniliikettä' varten, varotti minua ostamasta mustaa samettia 'Ausverkaufista' (loppuunmyynnistä). Kaiken muun värillistä, vaan ei mustaa. Ei mustaa samettia eikä valkoista silkkikangasta. Luullakseni maksan sentähden mieluummin 50 mk enemmän Michelsillä taikka Cordsilla, niin että varmaan saan kestävää tavaraa kuin vähemmän Singerin rojusta. Värilliset kankaat ostan sitte Singeriltä. Mutta ei liian paljon, sillä katson viisaammaksi olla säästäväinen, kunnes näemme minkälaiseksi uusi vuosi muodostuu."
Viimeisessäkin kirjeessä Kissingenistä Kaarlo valittaa huonoja ilmoja. Hänen tunnelmansa olisi ollut "paderbornilainen", jollei hänellä olisi ollut niin runsaasti mieltäkiinnittävää kirjallisuutta. —
"Aikakauskirjassa 'Die Nation' on katsaus uusimpaan suomalaiseen kirjallisuuteen. Tärkeää ja ei-tärkeää sekaisin; aivan liiaksi nimiä ja liian vähän tärkeimmistä teoksista. Miten lukija on perehtyvä tähän paljouteen barbarisia nimiä, kun ei mitään ole tarjona niiden takana, sitä on mahdoton ymmärtää. Mutta hra Ernst Brausewetter on voinut näyttää kuinka oppinut hän on."
Noin heinäkuun keskivaiheilla Kaarlo muutti Berliniin, tehdäkseen siellä ostoksia, jotka etupäässä näyttävät tarkottaneen Antigone-tragedian näyttämöllepanoa, vaikkei siitä vielä tänä näytäntökautena mitään tullut. Kuitenkaan hän ei sieltä lähtenyt suoraan kotia, vaan asettui joksikin aikaa Berlinin lähellä sijaitsevaan Birkenwerderin parantolaan, jossa noudatettiin Lahmannin parannusmenettelyä. Siellä Bergbom vihdoin sai nauttia kaunista ilmaa, joten hän toipui Kissingenin kylmän ja sateen tuottamasta pahoinvoinnista. Kotimatkalle hän suoriutui vasta elokuun alkupuolella, mutta, totta puhuen, kovin vastahakoisesti. "Minua oikein kauhistuttaa", hän kirjoittaa, "kokea jotain sentapaista kuin viime talvella taikka oikeammin kevättalvella. Velvollisuus käskee joka miehen seisomaan paikallaan, nyt lujempana kuin koskaan, mutta voimat eivät tahdo aina kestää eikä hermot aina totella."
Emilien täytyi oleskella yksin Savonlinnassa, johon hän oli toivonut veljensäkin tulevan. Ajottain, varsinkin kun ilmat olivat koleat, hän oli niin raihnainen, että hän virui koko päivät vuoteellaan. Kumminkaan hän ei ollut aivan ylenannettuna, sillä kirjeissään hän mainitsee nti Lilli Munckin asuneen samassa talossa ja olleen hänelle erinomaisen rakastettava naapuri. Elokuun keskivaiheilla Kaarlo ja Emilie jälleen yhtyivät Helsingissä.
* * * * *
Syyskausi alkoi 27/8 Murtovarkaudella ja täydellä huoneella ja jatkui puolitoista kuukautta ilman että mitään ohjelmistolle uutta ilmestyi. Paitse valmiita vanhempia kappaleita, annettiin tällä ajalla niin tärkeitä uusintoja kuin Wilhelm Tell (13/9; 4 k.) ja Daniel Hjort (22/9; 6 k.). Viimemainitussa näytelmässä oli nimirooli Halmeen käsissä, ja sai hän suurta tunnustusta käsityksensä hienoudesta ja näyttelemisensä taiteellisuudesta, sitä paitse kiitettiin nti Högdahlin viehättävää Sigridiä ja nti Lähteenojan sydäntä kouristavaa Katria. —Taavi Pesosen25-vuotinen näyttelijäjuhla oli 4/10, jolloin näyteltiin Kuopion takana ja Nyrnbergin nukki. Edellisessä kappaleessa kolme teatterista jo eronnutta näyttelijätärtä esitti kukin sen roolin, jonka hän oli "luonut", silloin kun huvinäytelmä ensi kerran annettiin, nimittäin nti Emilie Stenberg ruustinnan, rva Olga Poppius Lillin ja rva Saimi Järnefelt nimismiehen rouvan. Pesonen, jonka luontoperäinen, tasainen huumori oli sallinut hänen viehättävästi kuvata niin monta keskisäätyis- ja maalaistyyppiä, niitti lämpimiä myötätuntoisuuden ja kiitollisuuden osotuksia. — Ohjelmistolle uusi kappale tuli vihdoin 13/10, ja se oli nykyään jokaisen tuntema Teuvo Pakkalan 4-näytöksinen, laulunsekainen huvinäytelmäTukkijoella, jonka laulut ovat O. Merikannon säveltämät. Tämän näytelmän juonesta taikka sommittelusta ei kannata puhua, mutta silti teatteri sai siitä "kassakappaleen", jonka vertaista sillä ei tähän saakka ollut ainoatakaan ollut. Arvostelijat ovat sitä kohdelleet ylemmyydellä, ettemme sanoisi ylenkatseella, ja yleisöön on kohdistettu letkaus letkauksen perästä sentähden, että se on ollut niin mieltynyt näytelmään, mutta sittenkin Tukkijoella on pysynyt näyttämöllä. Syy kappaleen tavattomaan menestykseen on kaksinainen. Toiseksi on tässä kuvauksessa tukinuittajain vapaasta elämästä ja varsinkin vuoropuhelussa runsaasti välitöntä kansanomaisuutta ja huumoria, toiseksi on näyttämöllinen esitys ollut erinomaisen luontevaa, vilkasta, vauhdikasta. Ettei korkeampi taiteellisuus koskaan ole ollut "popularisuuden" (kansan suosion) ehto, sen todistaa kaikkien maiden teatterikokemus. Ensi illan esiintyjiä olivat: K. Halme — Turkka, T. Pesonen — Tolari, rva Suonio — Maija, E. Falck — Pietolan isäntä, Lilli Högdahl — Katri, E. Salmela — Rättäri, rva Olga Leino — Pölhö-Kustaa j.n.e. Kappale meni tällä näytäntökaudella Helsingissä ennen joulua 20 ja kevätpuolella 12, maaseuduilla 11 — siis kaikkiaan 43 kertaa!
— Sillä aikaa kun Helsingissä näyteltiin Tukkijoella, teki osa seuruetta pikaturneen, jolla 15/10-24/10 annettiin yhteensä 9 näytäntöäHämeenlinnassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Kuopiossa. Ohjelmistona olivat Saituri sekä Pikku poikani ja Henrik ja Pernilla.
Sen johdosta että valtiollinen taantumus kuulumattomalla tavalla raivosi maan sanomalehdistöä vastaan, jopa kokonaan lakkauttamalla useita lehtiä sai monta julkisen sanan palvelijaa huolestuttavaan taloudelliseen ahdinkoon, toimeenpantiin marraskuun alussa ympäri maan, mutta varsinkin Helsingissä tavattoman suuria rahankeräyshankkeita sanomalehdistön hyväksi. Tämä yritys oli viimeisiä, johon kansalaiset vielä yhtyivät, ennen kun kirovuosien synnyttämä hajaannus ja kansalaisvaino teki kaiken yhteistoiminnan mahdottomaksi. Muun muassa Suomalainen teatterikin puolestaan veti kortensa kekoon. Kolmenkymmenen vuoden päästä Kaarlo Bergbom jälleen kerran — ja viimeisen kerran — toimi johtajana Ruotsalaisen teatterin seinien sisällä. Hän näet järjesti juhlanäytännön loistonumeron Uudessa teatterissa,viisi kuvaelmaa Suomen muinaisuudesta, jotka näyteltiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen sepittämien sanojen ja Jean Sibeliuksen säveltämän musiikin säestäminä. Tässä mainitsemme ainoastaan aiheet: Väinämöisen soitto, Suomalaisten kastaminen, Juhana herttuan hovista, suomalaiset 30-vuotisessa sodassa, Iso viha, Suomen herääminen; sitä vastoin jääköön kuvaamatta suurenmoisesti sommiteltujen, monihenkilöisten kuvaelmain värikkäisyys ja isänmaallista innostusta huokuva henki, joka ainakin hetkeksi mielistä hajotti ajan raskaan tunnelman. Kuvaelmissa myötävaikuttavien luku oli noin 150, "eikä koskaan oltu nähty niin suuria laitoksia ohjelmaa varten".
Lähes kolme vuotta oli siitä kulunut kunIda Aalbergviimeksi vieraili Suomalaisessa teatterissa. Syy tähän ei suinkaan ollut siinä, ettei häntä olisi mielellään tahdottu nähdä, vaan näyttelijättären huono terveys, joka esti häntä esiintymästä ja pakotti hänet pitkällisiin oleskeluihin milloin missäkin Keski- tai Etelä-Euroopan parantolassa. Vihdoin hän kumminkin oli toipunut, niin että hän saattoi myöntäen vastata Bergbomin kehotukseen jälleen esiintyä näyttämöllämme. Taiteilijatar tuli marraskuulla, ja hän näytteli ensiksi Magdana Sudermannin Kodissa 24/11. Innostunut yleisö vastaanotti suosikkinsa runsaalla kukkasateella, joka muodosti mitä jyrkimmän vastakohdan ankaralle lumituiskulle ulkona, ja yhtä lämpimästi häntä kohdeltiin seuraavina iltoina. Koti näyteltiin kaksi kertaa, sitte tuli neljänä iltana peräkkäin Faust ja vihdoin (15/12-20/12) kolme kertaa ohjelmistolle uusi, Ida Aalbergin vierailua varten otettu V. Sardoun 4-näytöksinen näytelmäFedora. Tässä kirjailijataiturin teoksessa näyttelijätär, esittäen pääosaa, näytti loistavinta teknillistä taitoaan, mutta kuinka täytyikin ihmetellä hänen kykyään tuoda näkyviin mitä kiihkoisimpia ja toisiaan vastakkaisimpia intohimoja, ei senlainen rooli voinut lämmittää sydäntä eikä tyydyttää inhimillisesti puhdasta kauneudenkaipuuta. Viimeisenä iltana olivat suosionosotukset yhtä innostuneita kuin ensimäisenä; erotus vain siinä että taiteilijatar nyt sai vastaanottaa useita laakeriseppeleitä sinivalkoisine nauhoineen ja että hänelle huudettiin: terve takaisin!
* * * * *
Joulun- ja uudenvuoden ajoilta ei ole mitään merkillisempää mainittavana. Nummisuutarit meni 29/12 B. Leinon lahjanäytäntönä ja uudenvuoden päivänä. Herra ylitirehtööri 3/1 Katri Raution hyväksi ja Regina von Emmeritz, nti Rängman nimiroolissa, Topeliuksen päivänä.Calderoninsyntymän 300-vuotismuistoksi oli 17/1 juhlanäytäntö, joka alkoi W. Söderhjelmin esitelmällä suuresta espanjalaisesta runoilijasta ja jossa näyteltiin Elämä on unelma. — Uuden vuoden ensimäinen uutuus näyteltiin 26/1: Aino Malmbergin suomentama Hall Cainen 4-näytöksinen näytelmä proloogineenKristitty. Näytelmä oli eri syistä jo edeltäkäsin vetänyt yleisön huomion puoleensa. Ensiksikin oli aihe samannimisen romaanin suomennoksen kautta tullut tunnetuksi ja herättänyt suurta mielenkiintoa, toiseksi oli tekijä antanut näytelmänsä käsikirjoituksena teatterille käytettäväksi, niinkuin sanansa kuuluivat, todistukseksi siitä myötätuntoisuudesta, jolla hän seurasi Suomen kansan taistelua valtiollisen olemassaolonsa puolesta. Ensi-iltana olikin huone täpösen täysi, ja kun kappale oli erinomaisella menestyksellä esitetty, lähetettiin yleisön puolelta tervehdyssähkösanoma tekijälle Roomaan, missä hän vietti talvea. Näyttelijöistä saivat enintä tunnustusta Kaarlo Halme, pääroolin, pastori John Stormin, ja Katri Rautio Glory Quaylen esittämisestä. Heidän rinnallaan olivat etevimpiä: B. Leino — isä Lamplugh ja Ad. Lindfors — arkidiakoni Wealthy. Näytelmä meni 11 kertaa, enimmäkseen aivan täysille huoneille.
Kun Kristitty annettiin ensi kerran, oli Kaarlo kiertomatkalla, jolla 25/1-31/1 näyteltiin TukkijoellaLahdessajaPietarissa(kummassakin 1 k.) jaViipurissa(4 k.) sekä sitä paitse viimemainitussa kaupungissa uusi kotimainen kappale, Juhani Sjöströmin 5-näytöksinen näytelmäIrja(2 k.). Tulot olivat hyvät, vaikka tosin Irja meni toisena iltana "melkein tyhjille seinille". Kiertomatkailijain palattua näyteltiin tämä kappale Helsingissä 16/2 ja sitte vielä kahtena iltana. Vaikka kansanelämästä otettu aihe oli laadultaan aitotraagillinen, oli sommittelu niin venytetty, ettei draamallista jännitystä syntynyt, vaan vaikutti kokonaisuus väsyttävästi. Pääroolia näytteli rva Rantanen, voimatta herättää myötätuntoa Irjaa kohtaan, joka petoksen avulla pyytää itseensä sitoa kylmenneen rakastajan. — Muuten on helmikuulta vain mainittava, että Runebergin päivää vietettiin tavanmukaisella sekaohjelmalla.
Olemme jo monestikin huomauttaneet siitä kylmäkiskoisuudesta, jolla tavan takaa outoja oloja kuvaavat kappaleet meillä vastaanotetaan. Se nähtiin uudelleen kun HauptmanninMajavannahkaturkki7/3 esitettiin ensi kerran. Ei ainoastaan yleisö jäänyt välinpitämättömäksi, vaan arvostelijatkin osottivat täydellistä ymmärtämättömyyttä huvinäytelmää kohtaan, jota on sanottu "nerokkaimmaksi valtiolliseksi komediaksi Gogolin Reviisorin jälkeen". Rikkiviisaasti sanottiin näyttelemisen kohonneen "yläpuolelle kappaleen (!)". Epäilemättä se olikin sangen hyvä, sillä roolit oli jaettu parhaimmille koomillisille kyvyille: Kirsti Suoniolle (Wolffin muori), Lindforsille (von Wehrhahn), Pesoselle (Julius Wolff), Latulle (Kruger), Rautiolle (virastonpalvelija) j.n.e. — Suurta mielenkiintoa herätti sitä vastoin B. Leinon suomentama August Strindbergin historiallinen näytelmäKustaa Vaasa, joka annettiin ensi kerran 16/3. Näyttämöllepano oli merkkiteoksen arvoinen, ja oli sitä varten Grabowilla (Tukholmassa) ja Vuoriolla teetetty uusia koristuksia. Niinikään oli esitys ainakin osittain sangen etevä. Erittäin kiitettiin Leinoa Kustaa Vaasana, Weckmania Erik prinssinä, Lindforsia Göran Perssonina, rva Suoniota kuningattarena ja Halmetta Herman Israelina. Kappale meni 10 kertaa.
Huhtikuu tarjosi teatterin ystäville vaihtelevaa ravintoa. Ensiksi on mainittava eläkelaitoksen hyväksi toimeenpannut arpajaiset 2/4, joiden ohjelman päänumero oli Weberin Noita-ampujan 2:nen näytös. Siinä esiintyi Agatana rvaMaikki Järnefelt, joka ensi kerran lauloi kansallisella näyttämöllä ja teki sen, E. K(atilan) mukaan, "sanomattoman viehättävästi — luontehikkaalla, kaikesta kaavamaisuudesta vapaalla draamallisella käsityksellä", AnnanaAlma Auer,[45] joka "onnistui hämmästyttävän hyvin", sekä Maxina Aleksis Rautio. Sitten merkittäköön Anna Liisa -näytäntö 8/4, jossa ntiElli Tompuri, vasta-alkajana, näytteli nimiosaa, saaden tunnustusta hyvin vivahdetusta intohimon tulkitsemisesta, samalla kun hän äänensä lämpimän soinnun ja solakan, notkean vartalonsa kautta osotti olevansa varsin sopiva näyttämölle. — Kuukauden lopussaIda Aalbergjälleen saapui vieraana, näytelläkseen (25/4-9/5) kolme kertaa (Schillerin) Maria Stuartina ja yhtä monta kertaa Camillena Musset'n draamassa Ei lempi leikin vuoksi. "Yleisön innostus rajaton" (Valvoja).
Viimeinen premiääri (16/5) oli näytäntökauden toinen kotimainen alkuteos, Alpo Noposen draamallinen esikoinen, 5-näytöksinen murhenäytelmäAhab Israelin kuningas. Runollisesti kylläkin ansiokas, mutta draamallisesti heikonpuoleisesti sommiteltu, runomuotoinen näytelmä meni kolme kertaa. Halme oli Ahab ja nti Rängman Isebel; jälkimäisestä sanottiin että hänellä tässä kenties oli parhain roolinsa. — Viimeinen näytäntö (Kristitty) annettiin 30/5.
Ainoa kiertomatka kevätpuolella tapahtui 23/4-29/4, joina päivinäLahdessa, Kouvolassa ja Kuopiossatoimeenpantiin 7 näytäntöä: Tukkijoella, Hannele jaUunin takana, joka viimeinen oli 1-näytöksinen laulunäytelmä, A. Baumannin kirjoittama, Jalmari Finnen suomentama, Tuomas Koschatin säveltämä.
Tämäkin näytäntökausi oli rahallisesti sangen menestyksellinen. Ilman kannatusrahojakin [10,478:33 mk] olisi ylijäämä ollut 6,954:79; mutta niiden kanssa yhteenlaskettuna se teki 17,433:12 mk. Edellisen samoin kuin tämän tilivuoden hyvästä tilinpäätöksestä johtui, että näinä vuosina vihdoin kävi mahdolliseksi verraten tuntuvassa määrässä korottaa näyttelijäin palkkoja. Kuinka paljon paremmat ne nyt olivat kuin seitsemän vuotta ennen, huomaa kun verrataan seuraavassa luvussa luettavia tietoja niihin, jotka nähdään 22:ssa luvussa. — Entisten voimien lisänä merkittäköön:Otto Tuulos.[46]
Näytäntöjen luku nousi 176:een ja annettiin niissä: 43 kertaaTukkijoella; 11 Kristitty; 10 Kustaa Vaasa; 9Daniel Hjort; 7 Saituri; 6 Johannes; 5Irja, Regina von Emmeritz, Henrik ja Pernilla, Nyrnbergin nukke; 4Pikku poikani, Setä Bräsig, Wilhelm Tell, Faust, Nukkekaupassa; 3Nummisuutarit, Roinilan talossa, Ahab Israelin kuningas, Michel Perrin, Mustalainen, Sota rauhan aikana, Punainen laukku, Laululintunen, Elämä on unelma, Fedora, Maria Stuart. Ei lempi leikin vuoksi, Majavannahkaturkki; 2Murtovarkaus, Kaarina Maununtytär, Kullervo, Figaron häät, Jeppe Niilonpoika, Koti, Noita-ampuja (II), Uunin takana, Hannele; 1Samuel Cröell, Sylvi, Anna Liisa, Savon sydämessä, Kihlaus, Korkea oikeus istuu, Kuopion takana, Postikonttorissa, Ei voi, Pahassa pulassa, Kuvaelmia muinaisajoilta, Lääkäri vastoin tahtoansa, Herra ylitirehtööri, Valapatto, Ei ole aikaa, Taiteenharrastuksesta, Sabinitarten ryöstö.
Näistä 54 kappaleesta oli 22 kotimaisia ja 9 uusia (5 kotimaista).