Bolshevikit alkoivat paeta kartanosta!
Pohjan Poikain 1:nen patteri oli asettunut asemiin ennenmainitulle mäelle ja avasi klo 8,15 ap. tykkitulen rautatietä, pakenevaa vihollista ja punaisten patteria vastaan, joka oli Tyllikessä pommittaen Pohjan Pojille tuntemattomaan suuntaan sen ammuksien räjähdellessä jossakin kaukana Koikylän taistelupaikalta.
Osa täydelliseen hämminkiin joutunutta vihollista syöksyi suin päin pakoon Koikylästä Piriin vievää maantietä pitkin etelään. Sen pakotien katkaisi kuitenkin paikalle nopeasti rientänyt virolainen panssarijuna. Hyökkäävän 3:nnen komppanian vasemman siiven ehdittyä kartanon eteläpuolelle osa punaisista joutui niinikään saarroksiin ja tuhottiin.
Vihollisen pääjoukko pakeni sekasortoisena laumana rataa myöten Mänisteä kohden. Huomatessaan sen jääkärikapteeniHannulaantoi 1:sen komppanian jäljellä olevalle osalle — kaksi ryhmää jäi kuitenkin viimeiseksi varaväeksi — käskyn katkaista tämän pakotien.
LuutnanttiReponen, joka seurasi tätä jääkärivänrikkiKorhosenjohtamaa joukkuetta, kertoo:
»Edettyämme perättäisessä ketjussa melko kauas vasemmalle teemme käännöksen kohti rataa. Alue on aavaa peltoa, ja vihollinen ampuu meitä sekä suoraan edestä että oikealta sivulta, joskin harvakseltaan. Saavutettuamme maantien, joka kulkee radan suunnassa, heittäydymme sen pengermään asemiin, mutta sangen pian saatamme jo syöksyä yhtä painoa niille kunnaille, jotka kohoavat rautatien takana, päästen yhteyteen jääkärivänrikkiOivanjoukkueen kanssa.
»Havaitsemme etuoikealla sekavana laumana pakenevan bolshevikijoukon. Määrään miehet ampumaan niitä koettaen itsekin harventaa vihollisen rivejä japanilaisella karabiinillani. Bolshevikit näyttävät olevan väsyksissä, ei yksikään heistä kykene juoksemaan, ja monet kompastelevat kulkiessaan, useat viimeisen kerran.
»Joukkio katoaa pian edessämme olevan metsän suojaan. Koetan huutaa, että takaa-ajo on aloitettava, mutta paljosta komentamisestani on mennyt niin käheäksi, että näen viisaammaksi tehdä ajatukseni tiettäväksi liikkeillä ja esimerkilläni. Mielettömästi juosten saavutamme vihollisen metsäsarakkeen takana olevat kukkulat. Edessä on laaja aukeama, jonka taustalla oleviin metsiin viholliset ovat juuri puikkimassa. Jälleen tulta, johon punaiset kykenevät vain sangen heikosti vastaamaan.
»Puolen tunnin kuluttua ovat vihollisesta näkyvissä vain ne ryhmät, jotka liikkumattomina möhkäleinä lepäävät hangella.»
JääkärikapteeniHannulakertoo taistelun loppuvaiheesta:
»Pataljoonan komentopaikalta mäen päällä, jossa sillä hetkellä myös 3:nnen komppanian varajoukkue vänrikkiKangasmaanjohdolla seisoo, nähdään juuri taistelun päätyttyä Koikylän luona 10 ratsumiehen rauhallisesti lähestyvän maantietä pitkin Mänistestä päin. Kun jaäkärivänrikkiOivonkaikkien laskelmien mukaan pitäisi olla siellä, ihmetellään, mitä väkeä ratsumiehet ovat. Ei tahdota uskoa heitä vihollisiksi, mutta he eivät juuri saata olla virolaisiakaan ja Pohjan Poikia he eivät varmasti ole. Ilma on sumuinen ja sitäpaitsi on alkanut sataa lunta, joten kaukoputkellakaan ei voi saada selville, keitä tulijat ovat. Vähän matkaa kuljettuaan ratsumiehet poikkeavat maantien itäpuolelle suunnaten kulkunsa talojen kautta suoraan meitä kohden. N. 500 m päähän he pysähtyvät kahden lähtiessä tulemaan meihin päin. Näemme silloin, että ratsumiehet ovat vihollisia, ja kuulemme selvästi heidän kysyvän haavoittuneelta sotilaaltamme, 'kakoi polk?' johon tämä vastaa kirouksella. Tällöin ratsumiehet kääntävät silmänräpäyksessä hevosensa, toinen laukaisee pistolinsa haavoittunutta kohden onneksi kuitenkaan osumatta, ja lähtevät kiitämään pakoon, samoinkuin muutkin ratsumiehet kauempana.Kangasmaanjoukkue ryhtyy heti ampumaan, mutta kiihtyneinä ja innostuksissaan miehet eivät malta tähdätä kyllin tarkkaan, sitäpaitsi haavoittunut makaa juuri tulilinjassa, joten luodit lentävät liian ylös, ja ratsumiehet pääsevät meidän harmiksemme talojen taakse ja pakoon. Patterimme lähettelee myös granaattejaan ja shrapnellejaan heidän kintereilleen, kunnes he katoavat Mänisten taakse.
»Ratsumiehet ovat ilmeisesti mitään aavistamatta kulkeneet Mänisten ohitse juuri silloin, kun 1:nen komppania on vihollista takaa-ajaessaan edennyt rautatien itäpuolelle metsän reunaan, joten rautatieristeys oli auki. 1:nen komppania, kuten sitten käy selville, ei puolestaan tiennyt ratsumiehistä mitään, eikä ole nähnyt heitä. Ilma on sitäpaitsi, kuten sanottu, sumuinen ja lumisateen vuoksi sakea. Ratsumiesjoukko oli ilmeisesti tiedustelupatrulli, joka taistelun alkaessa Koikylän luona oli lähetetty Lannemetsistä tai Taivolasta ottamaan selvää tilanteesta. Heidän retkensä myös osoittaa, että hyökkäysliikkeemme on viholliselle täydellinen yllätys että yhteys sen eri osastojen väliltä on katkennut, ja ettei yhtään pakenevaa vihollista ole päässyt Lännemetsiin päin.
Takaa-ajon päätettyään 1:nen komppania keräytyy vähitellen Mänisteen varmistaen toistaiseksi sen ja alueen Aherojärveen asti.
»3:nnelle komppanialle lähetän taistelun päätyttyä käskyn marssia takaisin komentopaikalle lähettääkseni sen Mänisteen.
»Heti ottelun alkaessa olen antanut 2:selle komppanialle käskyn rientää Koikylään. Mutta ratsulähetti, sensijaan, että olisi ratsastanut suorinta tietä Kakuun, kuten hänelle neuvottiin, kiersi Karulan kautta saapuen siitä syystä vasta myöhään perille.
»Marssijärjestyksessä Koikylästä palaavan 3:nnen komppanian juuri päästyä mäen päälle, josta taistelu ensin alkoi, ja jossa patteri, hevoset ja lähetit ovat kokoutuneina kaikessa rauhassa avataan maantieltä Koikylän pohjoislaidasta äkkiä kiivas konekiväärituli meitä kohden. On onni, että maanpinta mäellä on aaltoilevaa, joten siellä olevat silmänräpäyksessä ehtivät heittäytyä näkymättömiin. Hevoset saadaan myös kiireesti suojaan, vain yksi hevonen tykistöstä haavoittuu.
»Oivallan heti, että Koikylään saapuva 2:nen komppania luullen 3:tta komppaniaa kartanosta peräytyväksi viholliseksi on avannut tulen. Huudan tämän miehille ja kiellän ampumasta. Ei ole varaa kohottaa päätään, sillä sumusta huolimatta konekiväärisuihku pyyhkii ihailtavan tarkasti aivan mäen harjaa, joten täytyy tekeytyä mahdollisimman litteäksi. Ensimmäisen luotituiskun lakattua koetamme yhteen ääneen kiljua, että olemme Pohjan Poikia, mutta kohta tulee uusi ryöppy, joten ei auta muu kuin painua lumeen. Lähetän ratsumiehen oikealla olevaan metsäkielekkeen kautta kiidättämään 2:lle komppanialle ilmoitusta todellisesta asiain tilasta.
»Ennen taisteluun lähtöä on komppanioille jaettu valoraketteja, joista punainen merkitsee, että oma tuli haittaa omaa väkeä. Koetamme niillä antaa merkkejä, mutta ne toimivat huonosti, eivätkä näy. Vihdoin ampuminen lakkaa, ja 2:nen komppina alkaa marssijärjestyksessä lähetä kartanosta meitä kohden. Kuten sen upseerit myöhemmin kertovat, ovat he lopulta huomanneet erehdyksensä päättäen siitä, ettei meidän puoleltamme vastata tuleen. Onneksi ei tuli ehdi tuottaa vahinkoa.»
Taistelun päätyttyä 2:nen komppania sai käskyn majoittua Koikylän kartanoon ja asettaa kenttävartion Piriin. 3:nnen komppanian tehtävänä oli miehittää linja Mäniste—Mäe-Veski (poisluettuna) ja 1:nen komppania Mäe-Veski (mukaanluettuna)—Aherojärvi (mukaanluettuna). Pataljoonan esikunta ja tykistö majoittuivat Koikylän kartanoon, samoinkuin Karulasta saapuneet ambulanssi ja kuormasto. Pohjan Poikain 3:s patteri tuli myöskin jälkeenpäin Koikylään.
Taistelu oli ollut Pohjan Pojille kunniakas ja sen tuottamat tappiot vähäiset. Vain 1 Pohjan Poika oli kaatunut, nim. vääpeliKalle Karisto3:nnesta komppaniasta, ja haavoittunut muutamia, joista kuolivat myöhemmin haavoihinsa kersanttiNiilo Salo1:sestä K.K.K:sta ja pieni, reipas ratsulähettiHans Oksman, joka sai heti taistelun alussa kuulan läpi otsansa ja heitti henkensä parisen viikkoa myöhemmin Tarton sairaalassa. Bolshevikien erittäin lukuisat kaatuneet joka puolella taistelualuetta osoittivat, että vihollinen sen sijaan oli kärsinyt sangen huomattavan mieshukan.
Koikylän loistava voitto osoittautui seurauksiltaan laajakantoisemmaksi kuin oli voitu toivoakaan. Se saattoi vastustajan kauhun valtaan. Kaikkialla bolshevikit, jotka olivat ryhtyneet suuriin valmistuksiin alkaakseen rynnistyksen etelärintamalla, vetäytyivät takaisin. He pakenivat niin nopeasti, että kosketus heidän kanssaan Koikylän taistelun jälkeen menetettiin Pohjan Poikain rintamaosalla kokonaan.
Saatuaan Koikylän taistelun jälkeen eräältä virolaiselta talonpojalta tietää 500-miehisen vihollisjoukon kulkeneen edellisenä päivänä Pirin ohitse pohjoista kohden ja peläten sen katkaisevan Koikylän ja Valkin yhteyden jääkärikapteeniHannulailmoitti asiasta everstiKalmille, joka määräsi yhden panssarijunan lähetettäväksi Lijlen luona olevan tienristeyksen kohdalle.
Edelleen saatiin tietää, että bolshevikit olivat keskittäneet aloitettavaa offensiiviaan varten sotilaita Aajoen mutkaan, ja että voimakkaita punaisia joukkoja oli lähtenyt liikkeelle Sileä ja Bekkeä kohden.
Koikylän taistelu teki kuitenkin kaikki vihollisen hyökkäysaikeet tyhjiksi. Peläten joutuvansa saarroksiin punaiset ryhtyivät nopeasti peräytymään. 3:s virolainen rykmentti saattoi senvuoksi taisteluitta asettua linjalle Wolmarin rata—Oling—Sallisemnek—Wiezemhof—Meschmüsch—Munze. Stackelnin asema joutui myös virolaisten haltuun, mutta he menettivät sen pian jälleen.
Myöskin Valk—Marienburg radan suunnassa vihollinen oli peräytynyt. Pohjan Poikain patrullit totesivat Lännemetsin tyhjäksi punaisista. Taivolastakin bolshevikit poistuivat virolaisen panssarijunan ryhdyttyä etenemään ja vetäytyivät aina Hoppenhofiin asti. Mustjoen (Schwarzbachin) rautatiesillalle he jättivät — sen miinoitettuaan — räjähdyskomennuskunnan tuhoamaan siltaa, jos suomalais-virolaiset joukot yrittäisivät edetä etelämmäksi.
Vaikka siis punaisten hyökkäysaie etelärintaman keskustassa PohjanPoikain 1:sen pataljoonan uljaan taistelun vuoksi oli jäänyttoteuttamatta, eivät bolshevikit muualla luopuneet siitä. Ruhjan jaPihkovan suunnilla he pakottivat virolaisten joukot peräytymään.
EverstiKalmsai 15 p:nä käsiinsä lättiläisen brigadin erään tiedonannon, josta kävi selville, että Koikylässä oli Pohjan Poikain vastustajana ollut sama rykmentti kuin Luhde Grosshofissa, nim. 1:nen lättiläinen rykmentti, ja että brigadin esikunta 2:sen rykmentin kera oli Hoppenhofissa.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona ei ryhtynyt etenemään pakenevan vihollisen perässä, koska everstiKalmiltasaapui määräys pysyä otetuissa asemissa. Vain l;sen komppanian kenttävartio siirrettiin Aherojärven luota Appiaan. Yö kului täysin rauhallisesti.
Koikylän kartanoon sijoittuivat m.m. 1:sen pataljoonan ja patteriston esikunnat. Yösijan hankkiminen tuotti kuitenkin tavattomia vaikeuksia suuressa, mutta paljaaksi ryöstetyssä linnassa. Patteriston esikunta sai sentään kaksi jonkin verran kalustettua huonetta käytettävikseen, niissä oli näet sijainnut punaisten esikunta, mutta muuten ei koko rakennuksesta voitu löytää muita huonekaluja kuin yksi sänky likaisine patjoineen. Esimerkkinä siitä, millaisiin oloihin upseeritkin saivat rintamalla tyytyä, mainittakoon, että useita öitä valvoneet 1:sen pataljoonan upseerit saivat — pataljoonan komentajaa lukuunottamatta, joka nukkui äskenmainitussa sängyssä — maata yönsä olkipahnoilla uunin ympärillä kylmässä huoneessa syötyään yksinkertaisen illallisensa suoraan suuresta, nokisesta padasta, jossa se oli valmistettu. Mutta monien päivien rasitusten jälkeen kaikki se tuntui luonnollisesti erittäin hyvältä.
* * * * *
Kun vihollinen oli koko Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan taistelualueella vetäytynyt taaksepäin, antoi jääkärikapteeniHannulapitäen hyödyttömänä jäädä entisiin asemiin etenemiskäskyn. Pataljoona lähti liikkeelle 16 p:nä klo 2 ip. Taivolan rautatienasemaa kohden. (VääpeliNikinjohtama kenttävartio jätettiin kuitenkin edelleen Piriin.) Sen vastarintaa kohtaamatta sivuutettuaan pataljoona pysähtyi kuitenkin jo linjalle Taivolan kartano—Harglan-(Harjelin-)joki. Taivolan aseman vallanneen virolaisen panssarijunan puolesta ilmoitettiin näet, että punaiset olivat miinoittaneet Mustjoen n. 50 m. pitkän rautatiesillan. Oli koetettava saada silta vahingoittumatta vallatuksi, ja siitä syystä oli tällä suunnalla edettävä mahdollisimman varovaisesti. Sillan korjaaminen, jos punaiset olisivat ehtineet sen räjähdyttää, olisi vienyt parin kuukauden ajan, jolloin virolaiset panssarijunat eivät olisi voineet tukea jalkaväen hyökkäystä.
1:nen komppania majoittui radan varrella olevaan Kysteradin kansakouluun asettaen kenttävartion Taivolan kartanoon ja aliupseerivartion Iremäelle Harglanjoen länsirannalle. 2:nen komppania sijoittui Didrikylään Taivolan aseman lähistölle lähettäen edessiirretyn kenttävartion Essemäelle, radan toiselle puolen, tehtävänä varovaisesti tiedustella radan pohjoispuolitse Mustjoelle. 3:s komppania asettui Taivolan rautatienasemalle. 1:nen ja 3:s patteri saapuivat myöhemmin illalla Taivolan kartanoon, 1:sen pataljoonan esikunta taas otti majapaikakseni Vanakupjan tienhaarassa olevan karjatalon.
Pohjan Pojat eivät yön kuluessa joutuneet kosketuksiin vastustajan kanssa. Aajoen laaksossa Taivolan lounais- ja eteläpuolella havaittiin jonkinlaista vihollisen liikehtimistä, mutta siellä oli vain pohjoisesta peräytyväin bolshevikien lähettämiä tiedustelijoita. Paikallisilta asukkailta saatiin tietää, että punaisia oli m.m. Adsel-Neuhofissa ja Augustenthalissa, ja että Adselin linnassa majaili jokin punaisten korkeampi esikunta tai komitea.
* * * * *
EverstiKalmoli turhaan odottanut virolaisilta luvattua ilmoitusta radan katkaisemisesta Marienburgin seuduilla. Virolaiset olivat 16 p:ään mennessä päässeet vasta Lutsnekin linjalle. Heidän etenemisensä kävi yhä hitaammin punaisten tehdessä paikoitellen lujaa vastarintaa. Asioiden ollessa tällä kannalla everstiKalmuskoen voivansa rykmentillään suorittaa tehtävän paljon helpommin kuin virolaiset joukot, etenkin, koska bolshevikit peräytyivät kauhuissaan yhä kauemmaksi Pohjan Poikain rintaman kohdalla, päätti 16 p:nä antaa rykmentilleen käskyn voimakkaaseen etenemiseen. Sen tarkoituksena oli Pihkova—Riika viertotien katkaiseminen ja Marienburgin valloittaminen, jotta punaisten paine etelärintaman muillakin osilla heikkenisi ja Valk—Marienburg radan itäpuolella toimivilta vihollisjoukoilta katkaistaisiin peräytymistie etelään. Mutta tämän suuren tehtävän suorittamiseen tarvittiin koko Pohjan Poikain rykmentti, jonka 2:sen pataljoonan tilalle Valkin vartioväeksi kyllä olisi joutanut jokin vähäpätöisempi joukko-osasto.
EverstiKalmsähkötti senvuoksi kenraaliWetzerille16 p:nä:
»Virolaiset joukot ilmoittavat esikuntaanne hyvinkin väritettyjä tietoja verisistä taisteluista. Johtamaini Pohjan Poikain täytyy käskystänne olla tehottomassa toiminnassa. En voi kauemmin sietää tämmöistä asemaani. Pyydän määräämään heti Valkiin garnisonipalvelusta varten jonkin virolaisen komppanian komendantin käytettäväksi voidakseni huomiseksi saada myös 2:sen pataljoonani käytettäväkseni garnisonipalveluksen siitä suurempia kärsimättä. Vielä tähän iltaan mennessä otan haltuuni asemat linjalta Piri— Aajoen uoma—Schwarzbachjoen uoma linjalla Taivola—rautatiesilta Schsvarzbachilla Gut Menzeniin asti. Pikainen sähkövastaus välttämätön. 16.2. klo 15.15.
EverstiKalm»
KenraaliWetzerei kuitenkaan suostunut everstiKalminehdotukseen. Hän mainitsee siitä kirjeessään tohtoriLouhivuorellemarraskuun 10 piitä 1921 seuraavaa:
»Olin kieltänytKalmiatunkeutumasta Marienburgiin. Tämä esillekäy rykmentille antamastani operatsionikäskystä, jossa määräsin etenemisen tapahtuvaksi ainoastaan määrättyyn paikkaan saakka (ei Marienburgiin asti) ja ainoastaan rykmentin vähemmällä, tarkoin määrätyllä osalla. Hän rikkoi käskyni niinhyvin yhdessä kuin toisessakin suhteessa.
»Syyni tähän olivat:
»1) että etenemisemme Marienburgiin saakka asettaisi meidät liian eteentyönnettyyn asemaan, joka ei vastannut tilanteen vaatimuksia, eikä virolaisten silloista sotavoimaa,
»2) että Marienburg sijaitsi sen etnografisen rajan ulkopuolella, jota ei saanut ylittää,
»3) että tahdoin välttääKalminrykmentin hyökkäämästä kaupunkiin, koska pelkäsin väkivaltaa ja ryöstämistä – – –.»
»Senvuoksi sähkötettiin Pohjan Poikain rykmentille:
»EverstiKalm. Valk.
Vastaukseksi sähkösanomaanne N:o 192 ilmoitetaan, että ei olekäytettävissä mitään joukkoja, joita voisi lähettää Valkiin.Yhden pataljoonan Pohjan Pojista tulee pysyä Valkissa reservissä.Aikaisemmin annettu käsky pysyy ennallaan.
Ylipäällikön käskystä
Veijo. Majuri.»
»EverstiKalmpäätti kuitenkin toteuttaa suurenmoisen hyökkäysaikeensa. Kun 1:nen pataljoona ei siihen yksin mitenkään riittänyt, määräsi hän vastoin etelärintaman ylipäällikön nimenomaista käskyä osan 2:sta pataljoonaa Valkiin jääneen patterin kera ottamaan osaa Marienburgin valloitusretkeen.
Operatsionikäskyssään N:o 8 (16.2.19.) everstiKalmantoi käskyn etenemiseen ryhtymisestä. Taistelukauden täten alkavan toisen jakson tarkoituksesta mainittiin siinä:
»Koska 2:sen divisionan toimesta ei rata Marienburg seuduilla tule katkaistuksi ja koska eteneminen yleensä näyttää olevan seisauksissa, on rykmenttimme tehtävänä katkaista Pihkova—Riga valtatie Hoppenhofin lounaispuolella, jotta toinen virolainen divisiona voisi ottaa haltuunsa valtatien Hoppenhofista Isborskiin.
»Länsipuolisena naapurina on 3:s virolainen rykmentti linjalla Egle—Olin—Sallisemnek—Gut Wiezemhof—Meschinusch. Itäpuolisena naapurina on 2:nen virolainen divisioona linjalla Gut Menzenistä [Moniste (Menzen) oli kuitenkin vielä tällöin punaisten hallussa] Verroon päin—Gut Lutsnek—Panikowitz—Isborsk kauppalan eteläpuoli—Isborskin asema.»
Pohjan Poikain eri osastoista määrättiin:
1:sen pataljoonan sekä 1:sen ja 3:nnen patterin jääkärikapteeniHannulanjohdolla tuli ottaa 16 ja 17 pm välisenä yönä haltuunsa linja Piri—Aajoki—Mustjoki—Mustjoen rautatiesilta—Mönisten kartano.
2:sen pataljoonan 4:nnen ja 6:nnen komppanian, 2/3 2:sesta K.K.K:sta ja 2:sen patterin oli lähdettävä 4 ratsuosastoon kuuluvan lähetin kera jääkärikapteeniSvinhufvudinjohdolla Valkista 17 p:nä klo 1 yöllä maanteitse Koikylän kartanoon, jossa levähdettyään niiden tuli jatkaa matkaansa Vanakupjan ja Kilijarin taloihin reserviin.
AsemakomendanttiLeo Eronensai käskyn huolehtia siitä, että ambulanssijuna olisi 17 p:nä klo 7 ap. Valkin asemalla ja siihen liitettyinä everstiKalminesikuntaa varten I luokkavaunu, muulle henkilökunnalle 1 vaunu ja Pohjan Poikain soittokunnalle, jonka myöskin tuli lähteä mukaan tulilinjoille, 1 vaunu.
LääkintämajuriKallioinenmäärättiin ambulanssijunan päälliköksi, lääkintäkapteeniCederbergseuraamaan 1:stä ja lääkintäkapteeniKalpa2:sta pataljoonaa.
Valkiin oli jäävä everstiKalminsijaiseksi kapteeniRihtniemija kaupungin komendantin käytettäväksi 5:s komppania 2 raskaan konekiväärin kera.
Valkissa olleiden joukko-osastojen keskuudessa esiytyi kuitenkin jo tällöin haluttomuutta ryhtyä hyökkäämään Viron kansallisten rajojen ylitse, ja siitä oli nyt — sotilaiden mielestä — kysymys.
Sen johdosta everstiKalmkaikille Pohjan Pojille luetussa kirjelmässään helmikuun 16 piitä ilmoitti, että tottelemattomuuteen yllyttävät sotilaat erotettaisiin heti rykmentistä. Samalla selitettiin, että kysymyksessä ei ollut vieraiden maiden valloittaminen, vaan ainoastaan Viron kansallisten rajojen ja Viron alueen tehokkaaseen puolustamiseen sopivien asemien hankkiminen, ja ilmoitettiin, että Viron kansallinen eteläraja oli luettava kulkevaksi linjaa Heinaste—Salatsijoki—Burtnekjärvi—Saulek—(Aajokea myöten) Ramnek — Valk-Marienburg radan ja Pihkova-Riika valtatien risteys— (Hoppenhof—Isborsk maantien eteläpuolitse) Isborskin kauppala ja lopuksi viimemainitun kaakkoispuolitse Isborskin aseman kautta Peipusjärveen.
Mieliala sotilaiden keskuudessa rauhoittuikin tällä kertaa ilman enempiä toimenpiteitä. Tämä tapahtuma oli vain pieni välikohtaus; mutta se ilmaisi samalla, että rykmentin ennen aivan erinomainen mieliala oli laskemassa, ja että tuhan alla hehkui.
1:selle pataljoonalle määrätty linja olikin jo muuten saavutettu, vain Mustjoen rautatiesilta ja Mönisten kartano olivat vielä punaisten hallussa. Etenkin edellisen valtaaminen oli vaikea ja vaati nopeaa toimintaa. Punaiset saattoivat räjähdyttää sillan minä hetkenä tahansa, ja he tekisivät sen varmasti heti, kun suomalaisvirolaisten joukkojen puolelta ilmenisi vähänkin epäilyttävää.
Kapearaiteisten panssarijunien päällikkö antoi rautatiesillan valtaamiseksi käytettäviksi n. 20 luotettavaa miestä oppaan sekä hevosten ja rekien kera. Suunnitelma oli, että virolainen komennuskunta lähtisi klo 3 yöllä Essemäen kenttävartion kautta otettuaan mukaansa yhden Pohjan Pojan yhdysmieheksi ja hyökkäisi radan pohjoispuolitse yllättävästi rautatiesillalla olevan punaisten räjähdyskomennuskunnan selkään konekivääriosaston kiirehtiessä suoraan metsän halki. Sittenkuin sillan vartijat olisi saatettu vaarattomiksi, oli konekivääritulella ja käsigranaateilla pidettävä vihollinen loitolla, kunnes Pohjan Poikain 2:nen komppania, jonka siihen mennessä oli edettävä Kallikylän luo, ehtisi paikalle ja turvaisi sillan omistuksen.
Kaikki tapahtui suunnitelman mukaisesti. Räjähdyskomennuskunta tuli täydellisesti yllätetyksipä silta joutui vahingoittumattomana virolaisen komennuskunnan haltuun klo 7 ap. Sen käsiin jäi haavoittuneena räjähdyskomennuskunnan päällikkö, muudan puolalainen insinööri, muut punaiset pakenivat.
2:nen komppania turvattuaan sillan eteni Tervasiin ja Pelsiin ryhtyen tiedustelemaan Mönisteä ja Hoppenhofia kohden. Virolainen panssarijuna kulki pian senjälkeen Mustjoen sillan ylitse, jatkoi matkaansa ja valtasi Hoppenhofin 17 p:nä klo 1,30 ip.
Aamulla 17 p:nä 1:sen pataljoonan esikunta siirtyi Taivolan kartanoon, jonne myöskin 1:nen komppania saapui kokonaisuudessaan. 3:s komppania lähetettiin 1:sen komppanian aikaisempaan majoituspaikkaan.
Saatuaan tiedon, että Adselin linnaan majoittunut bolshevikikomitea oli parhaillaan takavarikoimispuuhissa sijoituspaikkansa lähistöllä, jääkärikapteeniHannulaantoi 1:selle komppanialle käskyn koettaa vangita sen jäsenet ja riistää heiltä saaliskuormat. Valmistukseksi Pohjan Poikain 3:s patteri ampui Taivolasta kartan mukaan 10 laukausta linnaa kohden klo 10,40—11,15 ap. Shrapnellit räjähtivät, kuten asukkaat sittemmin kertoivat, Adselin kirkon luona, n. 1/2 km päässä kartanosta pohjoiseen. Punaiset säikähtivät siitä niin, että jättivät saaliinsa ja pötkivät pakoon. Mutta hetken kuluttua he huomattuaan, ettei välitöntä vaaraa ollut, palasivat hakemaan kuormiaan ja ajoivat sitten tiehensä vähän ennen 1:sen komppanian patrullin tuloa.
Eräs mukana ollut kirjoittaa retkestä:
»Patrulli lähtee liikkeelle. Matka on pitkä, n. 10 virstaa. Miehet kyllästyvät puolitiessä kävelyyn, ottavat eräästä talosta 3 hevosta, ja niin aivan tuntemattomia, valkoisen astumattomia teitä eteenpäin. Näin päästään virstan päähän talosta. Vielä ei ole selvyyttä, missä punikit piilevät. Vastaan tulee kolme akkaa. Rippeet neljän kielen sanavarastosta tongitaan esille, ja niin päästään selville, ettei kartanossa enää ole bolshevikeja. Varmuuden vuoksi istutetaan lihavin eukoista rekeen. Sitten täyttä lentoa lehtokujaa pitkin ohi kirkon, läpi kylän linnaan. Vastaanotto on mitä sydämellisin. 10 miestä edeten 10 virstaa joukoistaan on 'valloittanut' mitä parhaimmissa asemissa olevan kartanon.»
JääkärikapteeniHannulanaikomus oli ollut 17 p:n aamuna tehdä valehyökkäys Aajoen eteläpuolella olevia joukkoja vastaan peloittaakseen ne edemmäksi ja sitten marssia Everestä ja Hakjamoisasta lähtevää tietä myöten Mustjoen sillan ohi eteenpäin. Mutta saatuaan tietää everstiKalminsaapuvan samana päivänä Taivolan asemalle hän lykkäsi etenemisen.
Pohjan Poikain esikunta- ja ambulanssijuna lähti Valkista klo 8 ap. saapuen Taivolan asemalle klo 10 ap. Junan suojelusväeksi määrättiin äkkiyllätysten varalta soittokunnan miehet, jotka asestettiin kivääreillä, ja joilla koko retken ajan oli siten kaksinainen tehtävä.
2:nen pataljoona oli lähtenyt Valkista 2:sen patterin kera klo 1 yöllä maanteitse Lijlen ja Lepenhofin kautta ja saapui Koikylässä levättyään Taivolaan klo 2 ip.
Tiedustelun kautta saatiin selville, että punaiset olivat, sittenkuinvirolainen panssarijuna oli ottanut haltuunsa Hoppenhofin, vetäytyneetPohjan Poikain rintamanosalla aina Pihkova—Riika viertotien taakse.EverstiKalmpäätti ryhtyä viipymättä etenemään.
JääkärikapteeniHannulasai käskyn koota komppaniansa Taivolan kartanoon ja edetä senjälkeen tykistön kera Adselin linnaan. Sieltä käsin oli varmistettava tie Adselista etelään viertotielle saakka. 4:s komppania sai käskyn asettua 2:sen komppanian tilalle Kallikylää lähellä olevaan Alakylään. Komppania saapui jääkärikapteeniSvinhufvudinjohdolla määräpaikkaansa klo 5 ip., jonka jälkeen 2:nen komppania saattoi jättää asemansa ja marssia Adseliin pataljoonan yhteyteen. 6:s komppania jäi toistaiseksi suorittamaan vahtipalvelusta Taivolan asemalle.
JääkärikapteeniHannulakertoo päivän vaiheista:
»3:nnen komppanian saavuttua Taivolan kartanoon ja siellä jonkin aikaa kuunneltuamme rykmentin torvisoittokunnan esityksiä lähdetään Adselia kohden: 1:nen ja 3:s komppania, 1/3 1:sestä K.K.K:sta sekä tykistö. Ramnekin tienhaaraan jätetään selkäpuolta turvaamaan varmistusosasto 3:nnesta komppaniasta 2 kevyen konekiväärin kera.
»Ratsastaessamme edellä tulee meitä vastaan reillä ajaen Adselista palaava vänrikkiHavaanjoukko. Sille annetaan käsky kääntyä ja ajaa edellä Adseliin, jonne myös osa tykistöä ennen muuta joukkoa on lähtenyt.
»Vähää ennen tuloamme Adselin linnaan nähdään sieltä tietä myöten, joka Aajoen länsipuolella kulkee yhdensuuntaisena meidän kulkemamme kanssa joen itäpuolella, liikkuvan pohjoiseenpäin bolshevikijoukon, jossa on osasto ratsuväkeä ja pitkä kuormastokolonna. Adselin kirkon kohdalla se on kääntynyt linnaan päin aikoen nähtävästi siellä olevan sillan kautta siirtyä itäpuoliselle tielle. Mutta sitten se on yht'äkkiä kääntynyt takaisin ja kiireesti lähtenyt ajamaan etelään. Ilmeisesti se on nähnyt meikäläisten lähestyvän, ehkä Adseliin palaavan vänrikkiHavaanjoukon ja tällöin lähtenyt pakoon. Saavuttuamme Adseliin näemme sen etäällä Aajoen toisella puolen pakenevan lounaista kohden. Takaa-ajo ei enää hyödytä.
»Hetken kuluttua aletaan eteläpuolelta Aajoen toiselta rannalta ampua linnaa kohden. Huomataan, että siellä on 6-miehinen vihollisen ratsupatrulli, joka ammuskelee linnan alapuolelle asetettua tilapäistä vartiota.
»Kaikki osoittaa, että vihollinen meidän toimintasuunnallamme on joutunut kokonaan hajalle, yhteys on katkennut sen eri osastojen väliltä, jotka nyt ilman päämäärää harhailevat ympärillämme. Kun senvuoksi tilanne meidän luoteis- ja länsipuolellamme ja jossakin määrin myös koillisessa on epäselvä ja yksityisiä vihollisosastoja harhailee eri tahoilla, joten yhteentörmäys on mahdollinen miltä suunnalta hyvänsä, katson parhaaksi pitää pataljoonan koossa Adselissa ja varmistaa sen joka puolelle.
»Pataljoona ja tykistö majoittuvat kartanoon. 1:nen komppania saa tehtäväkseen varmistaa koilliseen ja luoteiseen asettaen aliupseerivartion Aajoen sillalle kirkon kohdalle ja Berlin—Kubja tielle. 3:s komppania varmistaa etelään lähettäen kenttävartion n. 1 1/2 km kartanosta etelään olevaan tienhaaraan puron varrelle. 2:nen komppania saapuu illalla Adseliin ja pääsee kokonaisuudessaan lepäämään. VääpeliNikinkenttävartio kutsutaan pois Piristä.
»Adselin linna on Liivinmaan komeimpia aateliskartanolta lukuisine, suurine kivirakennuksineen, omine sähkölaitoksineen, laajoine puistoineen y.m. ja sijaitsee ihanalla paikalla korkealla penkereellä Aajoen varrella. Halliten laajalti Aajoen aavaa laaksoa pohjoiseen ja etelään sekä samoin metsättömiä ja aukeita seutuja länteenpäin se on puolustuskohtana etelää ja länttä kohden erinomainen ja näiltä suunnilta melkein mahdoton valloittaa, ellei vihollisella ole käytettävänään voimakasta tykistöä. Aajoki virtaa tällä kohdalla syvässä laaksossa korkeiden harjujen välillä, joita myöten kummallakin puolen jokea kulkevat yhdensuuntaiset maantiet. Kartanon päärakennus on tasoitetulla penkereellä, jonka seinämä on keinotekoisesti kiveämällä tehty aivan pystysuoraksi.
»Punaiset ovat ryöstäneet täältä jo useita hevoskuormia kallisarvoista irtaimistoa ja ennen meidän tuloamme vieneet m.m. n. 30 puhdasrotuista englantilaista hevosta kartanon hevossiittolasta. Talon haltijat ovat tietymättömissä. Jäljelle on jäänyt vain vanha saksalainen taloudenhoitajatar sekä palvelusväkeä, josta ainakin osan kerrotaan olevan punaista.
»Vähän matkan päässä kartanon puistossa on kuusenoksista ja havuista rakennettu, runsaasti punaisilla lipuilla ja nauhoilla koristettu, korkea, tornintapainen laitos. Talonväki kertoo, että joku aika sitten punaisten isännöidessä eräs mies oli murhannut Adselin papin. Kun senjälkeen valkoiset taas vähäksi aikaa olivat päässeet valtaan, olivat he hirttäneet murhaajan. Mutta punaiset olivat kohta taas tulleet takaisin ja kunnioittaakseen 'aatteen marttyyriä' pitäneet juhlalliset hautajaiset ja pystyttäneet mainitun muistomerkin papinmurhaajalle.
»Friedrichshofin kartanon pehtori, joka pitemmän aikaa on ollut punaisia paossa, saapuu luokseni ja pyytää muutamia sotilaita mukaansa lähteäkseen Friedrichshofiin, jonne hän ei yksin uskalla mennä, sekä lupaa siitä hyvästä lahjoittaa pataljoonalle muonavaroja. Hän saa mukaansa muutaman ratsulähetin sekä hevosmiehiä rekineen 3:nnesta komppaniasta.
»Retkikunta saapuu kuitenkin liian myöhään perille: punaiset ovat jo ehtineet tyhjentää kartanon puhtaaksi ja viimeinen kuorma on lähtenyt vähän ennen meikäläisten tuloa. Metsän laidassa kartanon eteläpuolella näkyy muutamia vihollisen ratsumiehiä.»
17 p:n iltaan mennessä Pohjan Pojat olivat asettuneet linjalle Breussin ja Darsenzeemin tienhaara l/2 km Adselista etelään—Hoppenhof—Mönisten kartano. Pohjan Poikain soittokunta marssi Adselin linnaan seuraavana päivänä soittaen siellä oleville joukoille m.m. »Porilaisten marssia» samoilla paikoilla, joilla ennen venäläisten ja saksalaisten sotilasmarssit olivat kaikuneet. Soittokunta sai taivaltaa sieltä seuraavana päivänä jälleen pitkän matkan, nim. Hoppenhofiin.
17 p:n iltana everstiKalmjulkaisi Taivolassa operatsionikäskynsä N:o 9 Pohjan Pojille. Hän mainitsee siitä taistelukertomuksessaan Koikylä—Marienburg taistelukaudelta:
»Joukkojen! tavattomista, huonossa vaatetuksessa, rikkinäisissä jalkineissa ja ankarassa pakkasessa suoritetuista marsseista johtuneen suuren väsymyksen vuoksi en seuraavaksi päiväksi voinut suurempia tehtäviä määrätä.»
1:nen pataljoona sai tehtäväkseen pitäen yhteyttä Hoppenhofissa olevan virolaisen panssarijunan kanssa varmistaa sijoituspaikkansa. JääkärikapteeniHannulankomentoon määrättiin samalla toistaiseksi 2:sen pataljoonan 6:s komppania, joka Adseliin saavuttuaan sai vaihtaa 1:sen komppanian.
2:sen pataljoonan 4:s komppania ja 2 raskasta konekivääriä jääkärikapteeniSvinhufvudinjohdolla saivat määräyksen marssia 18 p:n kuluessa Saara—Möniste—Vastse-Roosa (Neu-Rosen) tietä Luxenhofin kartanoon viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteyksen lähelle.
Kaikki patterit määrättiin jääkärimajuriSnellmaninvälittömän johdon alaisina keräytymään Adseliin.
Ratsuosaston päällikön, vääpeliVartiaisentuli kerätä ympäristöstä ratsuiksi kelpaavia hevosia reserviin, jotta aina olisi levänneitä ratsuja tulevissa taisteluissa käytettäviksi yhteydenpitoon eri osastojen välillä. Samalla hänen oli koetettava hankkia lisää satuloita. 18 p:n aamuna 3:s komppania siirtyi viertotielle Breussin tienhaaran luo varmistaen länteenpäin. Punaisten etujoukot (n. 150 ratsu- ja 100 jalkamiestä) olivat Lasdingissa n. 10 km päässä. 1:nen komppania siirrettiin Darsenzeemiin, ja se asetti kenttävartion tienhaaraan Breeschen luo.
JääkärikapteeniSvinhufvudinjoukko lähti liikkeelle Alakylästä 18 p:nä klo 9 ap. sille määrättyä uutta sijoituspaikkaa kohden. LääkintäkapteeniKalpakertoo matkasta:
»Lähimpänä määränä 2:sella pataljoonalla on nyt suuri, Riian ja Pihkovan välinen viertotie, joka pitää saavutettaman 18 p:nä. Lähdetään siis jälleen liikkeelle, sivuutetaan Mönisten ja Vastse-Roosan kartanot, samotaan läpi Hoppenhofin kauppalan, jonka asukkaat suurin joukoin ovat keräytyneet katsomaan ohi kulkevia suomalaisjoukkoja. Erikoisesti pistää silmään suuri mustalaisten ja juutalaisten lukumäärä asukkaiden keskuudessa. Repaleinen puku, likaiset kasvot, tylsistynyt ilme — kaikki puhuu hädästä ja kurjuudesta, ilottomasta elämästä ja toivottomasta tulevaisuudesta. Ovat meidänkin poikiemme varustukset puutteelliset, onpa puhtaudessakin paljon toivomisen varaa, mutta katse on heillä terävä silmä kirkas, ja iloisena heidän laulunsa kaikuu kauppalan lävitse kuljettaessa: 'Oi kallis kotimaa… ei ole maata sen armaampaa.' Vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa tuntuu kotimaa kaksin verroin kalliilta, siellä vallitsevat puutteellisuudet ja epäkohdat häviävät mielestä. Sen ympärille muodostuu jonkinlainen sädekehä.
»Iltapäivällä saavumme suuren viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteykseen. Tähän on meidän majoituttava yöksi, täällä odotettava uusia määräyksiä ja toimintaohjeita.
»Vihollinen on lähettyvillä, siitä ei ole epäilystäkään, vieläpä sillä on varsin suuria voimia käytettävinään päättäen paikallisten asukkaiden tiedonannoista Kysymyksessä on ainakin kaksi bolshevikirykmenttiä, kun taas 2:sen pataljoonan miesluku supistuu kahteensataan mieheen. Ja vihollinen vielä lisäksi tietää vähälukuisuutemme. On siis kylläkin syytä olla varuillaan.»
JääkärikapteeniSvinhufvudvarmisti viertotien Oppekalniin päin kenttävartiolla ja Warkalin suuntaan aliupseerivartiolla, tien Neu-Laizeniin kenttävartiolla ja metsän Mickeleniä kohden kaksoisvartiolla.
Heti, kun pataljoona oli saapunut Luxenhofiin, joutuivat sen tiedustelijat kosketuksiin n. 20-miehisen ja 2 konekiväärillä varustetun vihollisen kanssa, joka ajettiin kiivaan kahakan jälkeen pakosalle. Varajoukkueenjohtajan, vänrikkiLaurikaisenjohtama ryhmä 4:nnestä komppaniasta ryhtyi ajamaan takaa vihollista, mutta joutuikin kosketuksiin suuremman, n. 150-miehisen bolshevikijoukon kanssa 3 virstan päässä Luxenhofista Pihkovaan päin.
Eräs 4:nnen komppanian sotilas kertoo siitä:
»VänrikkiLaurikainenlähti liikkeelle ryhmän kera majapaikastamme. Kaikki, etenkin komppaniamme päällikkö, tiesivät, että hän täyttäisi tunnollisesti tehtävänsä. Niin kävikin. Pian lähetti alkoi tuoda raportteja, joissa luki:
»'Ryhmäni siellä ja siellä, vihollinen yhä peräytyy. Vastassa 2 tai 3 komppaniaa.'
»Raportteja tuotiin useampia, aina vain kauempana nuo 10 miestä olivat. Mutta viimein saapui raportti, jossa patrullin johtaja pyysi apua: ilta oli jo myöhä ja hänen miehensä väsyneitä, vihollisen saartamia.
»Apua ei ehditty lähettää vielä, kun jo hänen miehiään märkinä ja verissään alkoi tulla majapaikkaamme. He kertoivat taistelun kulusta.
»Aina vain oli menty eteenpäin, vihollinen peräytyi aina syvemmälle synkkään metsään. Vähän oli miehiä kyllä peloittanut, mutta kun vänrikkiLaurikainenmarssi edellä, niin kukaan ei ajatellutkaan takaisin kääntymistä.
»Vihdoin oli tullut pimeä, ja vihollinen oli saartanut heidät melkein kokonaan. Pohjan Pojat odottivat erään pienen mäen kupeella ketjussa tien molemmilla puolin.
»Laaksosta alkoi kuulua ryssien puheensorinaa. Siellä vihollinen komensi joukkojaan ketjuun, mutta ryssät eivät millään olisi tahtoneet lähteä eteenpäin. Vihdoin he kuitenkin alkoivat hitaasti kulkea kohti suomalaisia, joiden asemista he eivät tienneet mitään.»
»Pohjan Pojat näkivät, miten kolme tiheää vihollisketjua pimeässä vyöryi heitä kohden, mutta he eivät väistyneet paikoiltaan, äänettöminä vain odottivat. Vihdoin bolshevikit olivat jo aivan heidän edessään. Silloin vänrikkiLaurikainenlaukaisi seisaaltaan mauserinsa vihollisen johtajan korvaan surmaten hänet heti. Mutta kintereillä seurannut bolsheviki ehti myös ampua vänrikkiLaurikaistarintaan. Sama ryssä sai kuitenkin vielä maistaa vänrikin mauserin kuulaa. Kova kiväärinpauke seurasi heti näitä laukauksia, ja ennen pitkää bolshevikit vetäytyivät takaisin.
»Pohjan Pojat koettivat tuoda muassaan johtajansa ja aivan hänen viereensä kaatuneen ryhmänjohtajan, aliupseeriArvo Heinonruumiita. mutta se osoittautui mahdottomaksi. Osa patrullista palasi Luxenhofiin tuomaan sanaa tapahtumasta, toinen osa jäi taistelupaikan läheisyyteen.»
Saatuaan sanoman vänrikkiLaurikaisenja aliupseeriHeinonkuolemasta komppanianpäällikkö, kapteeniPekkanenriensi vänrikkiLuostarisenja muutamien sotilaittensa kera noutamaan kaatuneiden ruumiita. Kun he lähestyivät taistelupaikkaa, tuli heitä vastaan muutamia partioon osaaottaneita sotilaita, jotka henkensä uhalla pelastettuaan johtajiensa ruumiit kuljettivat niitä nyt reellä kohti Luxenhofia. Bolshevikit eivät olleet ehtineet edes ryöstää kaatuneita.
JääkärikapteeniSvinhufvudmainitsee pataljoonansa sotapäiväkirjassa tilanteesta:
»Asukkaiden ja saatujen vankien kertomusten mukaan, jotka kaikki muuten olivat yhdenmukaisia, olivat vihollisen voimat kaksi rykmenttiä (noin 2.000 miestä) keskittäytyneinä Oppekalnin ja Alt-Laizenin seutuville. Vihollisen keskuudessa vallitsee suuri paniikki ja joukot ovat aivan hajoamistilassa ollen solumassa - Marienburgia kohti. Sitäpaitsi sotilaitten ja neuvostojen välillä vallitsee erimielisyyttä tuon kauppalan puolustamisesta. Osa vihollisista on omavaltaisesti marssinut kauppalan läpi Pihkovaan päin.»
EverstiKalm, jolle tilanteesta Luxenhofissa oli ilmoitettu, lähetti 4:nnelle komppanialle ilmoituksen, että se saisi vetäytyä takaisin Hoppenhofiin. JääkärikapteeniSvinhufvudkatsoi kuitenkin, että peräytyminen, vaikka sitä voitiinkin silloisissa oloissa pitää parhaana, olisi lamauttanut yhä enemmän miehistön mielialaa, ja päätti jäädä paikoilleen. Yö kuluikin vastoin odotuksia rauhallisesti.
Pohjan Pojat olivat siis täyttäneet heille etelärintaman ylipäällikön määräämän tehtävän, vieläpä yksin, ilman edellytettyä everstiPuskarinjoukkojen tukea. He olivat myös saavuttaneet omalta kohdaltaan sen linjan, jota myöten everstiKalmoli aikaisemmin mainitussa julistuksessaan Pohjan Pojille ilmoittanut Viron kansallisen etelärajan kulkevan. Mutta everstiKalmintarkoitus ei ollut pysähtyä vielä siihenkään. Hän tähtäsi, kuten aikaisemmin on jo viitattu, Marienburgin valloittamiseen.
5. Neljäs taistelukausi.
(Marienburgin valloitusretki.)
EverstiKalminsuunnitelma oli jatkaa hyökkäystä Marienburgiin saakka. Sen valloittamiseksi hän laati seuraavan historiallisen käskynsä:
»Pohjan Poikain Operatsionikäsky N:o 10Komentaja. Pohjan Pojille.
Taivolan asemalla 18/II —19, klo 16.
1. Vihollinen hyökkää, kaikki voimansa ponnistaen, virolaisia joukkoja vastaan sekä Pihkovan että Wolmarin suunnalla. Pohjan Poikain toiminta-alueella ei ole järjestettyä vastarintaa huomattavissa.
2. Koska Virossa toimivien suomalaisten joukkojen pääintendentti on suuresti laiminlyönyt rykmenttimme varustamisen, erikoisesti vaatettamisen, ja koska vihollinen rykmentistämme riippumattomista syistä on aina päässyt kaikkine ryöstösaaliineen pakoon ja todennäköisesti viime päivinä monelta suunnalta koonnut Marienburgiin ryöstötavaraa ja rautatien liikkuvaa kalustoa, olen rykmenttiini nähden puhtaasti taloudellisista syistä — kuitenkin samalla avustaen Etelärintaman Ylipäällikköä hänen vaikeassa tehtävässään ottaa haltuun Riga—Pihkova viertotie — pakoitettu tekemään saaliinpyydystysretken Marienburgiin. Pääasiallisesti tarvitsemme sotilasvaatekappaleita, jalkineita, aseita, satuloita, rautatien liikkuvaa kalustoa, kenttäpuhelinjohtoa, kenttäpuhelimia, sähkölennätinkoneita ja mahdollisesti ruoka- ja saniteettitarpeita. Tehtävämme suoritettuamme on meidän pikimmiten palattava Marienburgista rautateitse Valkiin.
3. P.P. 1:nen pataljoona ja II:sesta pataljoonasta 6 komppania (2:n raskaan konekiväärin kera) JääkäriluutnanttiHannulanjohdolla varmistaa 1 komppanialla (1 patterin kera) Breuss—Tilder tienhaaran ja pääjoukoilla tekee saartoliikkeen Marienburgin eteläpuolelle, kulkien maantietä Post Station Adsel—Seltinghof—Mackisch pohjoispuolella olevaan tienhaaraan asti, josta 1 komppanialla tykistön ja tykistön räjähdyskomennuskunnan keralla rikkoo perusteellisesti rautatiesillan Ludse ja Stomersee nimisten järvien välisellä joella, lähtien rautatien rikkomisen jälkeen etenemään Skole—Uppes tietä yhtyäkseen Ermikon tienhaarassa Mackisch tienhaarasta tuleviin pääjoukkoihin, samalla patrulleeraten rataa Marienburgiin päin ja rikkoen rautatiesillan Luppat kohdalla; varmistaen Sillawerschiin kulkevan maantien ottavat LuutnanttiHannulanjoukot asemat Murnek—Ummernek seuduilla, tiedustellen seutuja Marienburgiin päin ja pitäen yhteyttä Ohkan—Melne—Seltinghof—Reppekaln tietä Hoppenhofiin minun kanssani. Sillan rikkomisesta Ludse— Stomerse on saatava pikainen ilmoitus minulle panssarijunien etenemisen aloittamista varten. Muuten lähetettävä tietoja minulle joka kolmas tunti klo 6:sta ap. laskien. Breuss—Tilder tienhaarassa oleva komppania 1 patterin kera pitää yhteyttä suoraan minun kanssani Hoppenhofiin. LuutnanttiHannulanjoukot lähtevät liikkeelle klo 6 ap. 19/11 —19.
4. P.P. II pataljoonasta 4:s komppania (2 raskaan konekiväärin kera) lähtee liikkeelle Luxenhofista klo 6 ap. 19/11 —19 metsätietä, joka kulkee Luxenhof—Chavara tienhaarasta Reppekalnin kautta Schwarzbeckshofin ohi Seltinghofiin. Metsätiellä Chavaran tienhaarasta Schwarzbeckshofiin asti on tehtävä kirveellä puihin kaakkoispuolelle tietä T kirjaimen muotoisia hakkuumerkkejä, joka helpoittaisi jälkeenpäin yhteyden pitämistä tätä samaa tietä. Luxenhofista on otettava matkaan luotettava tieopas. Seltinghof tienhaaraan tultua on patrulleerattava Karlsbergin tienhaarasta Aahofiin kulkeva tie sekä lähdettävä etenemään Seltinghofista Kemmeriin päin, otettava asemat Sillakt—Lükin tienoilla, tiedustellen Marienburgiin päin ja pitäen sivustayhteyttä LuutnanttiHannulanjoukkojen kanssa.
5. P.P. patteristo asettaa Breuss—Tilder tienhaaran varmistamiseksi 1 patterin. Loput patteristoa ynnä räjähdyskomennuskunta JääkärimajuriSnellmaninjohdolla seuraavat JääkäriluutnanttiHannulanjoukkoja.
6. Ratsuosaston päällikköVartiainenpitäköön kaikilla mahdollisillakeinoilla huolta yhteydestä JääkäriluutnanttiHannulanja minunvälillä. LuutnanttiLehtonenjärjestää sähköyhteyttä.
7. Niin pian kuin olen saanut tiedon radan katkaisemisesta Marienburgineteläpuolella, lähtevät panssarijunat KapteeniPetersinjohdollaetenemään Marienburgia kohti.
8. Itse tulen olemaan junassa Hoppenhofin asemalla. Esikuntajunanyhteydessä on TohtoriKallioisenjohdossa oleva ambulanssi, johonkakuljetettakoon kaikki kaatuneet, haavoittuneet ja sairaat.
Merkinnyt:KalmEversti ja Pohjan Poikain Komentaja.
Vakuudeksi:TamminenVänrikki ja lähettiupseeri.»
Etelärintaman muilta osilta tiedettiin tilanteesta seuraavaa: Vihollinen ryntäsi suurin voimin Ruhjan, Alt Karkelnin ja Turneshofin seuduilla. 3:s virolainen jalkaväkirykmentti oli linjalla Sallenek—Ramnek—Oling—Silleratnek—Wiezemhof, jossa hyökkäysaloite oli niinikään punaisten käsissä. Pohjan Poikain itäpuolella Tallinnan suojeluspataljoona oli ollut pakotettu suurien vihollisvoimien ahdistamana vetäytymään taapäin linjalle Schreibershof—Killomani— Rogosi. EverstiPuskarinmuiden joukkojen oli ollut peräydyttävä linjalle Panikovitsh—Podgorje—Lesgi—Vederniki.
JääkärikapteeniHannulakirjoittaa operatsionikäskystä ja sen alkuvaiheista:
»18 p:n iltana everstiKalmsaapui itse Adseliin ja esitti minulle lopullisen suunnitelmansa Marienburgin valloittamiseksi. Samalla hän ilmoitti, ettei hän katsonut olevansa oikeutettu käskemään pataljoonaa ryhtymään tätä suunnitelmaa toteuttamaan, koska se oli uhkarohkea, eikä suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sitoumus velvoittanut heitä sotaretkeen niin syvälle Liivinmaahan, kauas Viron kansallisten rajojen ulkopuolelle. Senvuoksi hän tahtoi kokonaan jättää minun ratkaistavakseni, suostuiko pataljoona tähän suunnitelmaan vai ei. Ellen katsoisi voivani taipua siihen, niin Pohjan Pojat olivat kaikessa tapauksessa jo suorittaneet sen tehtävän, joka eteläisen rintaman ylipäällikön käskyssä heille oli annettu, ja voivat palata takaisin Valkiin.
»Kun asia näin ollen asetettiin riippuvaksi tällaisesta näkökannasta, en minä puolestani — ollakseni johdonmukainen — katsonut olevani oikeutettu yksin ratkaisemaan asiaa ja antamaan pataljoonalle suoranaista käskyä, vaan esitin saman kysymyksen alaisilleni komppanioiden päälliköille.
»Valkista lähdettäessä jääkärivänrikkiKorhonenoli ilmoittanut minulle, että 1:sen komppanian parhaassa aineksessa oli vallalla se mielipide, että suomalaisten vapaaehtoisten tehtävänä oli ajaa vihollinen Viron rajojen ulkopuolelle, mutta ei lähteä 'maita valloittelemaan'. Tällaisen mielipiteen ilmautuminen — aitosuomalainen ilmiö muuten kaikessa itsepäisyydessään (samanlaista esiytyi m.m. Suomen vapaussodassa niiden joukkojen keskuudessa, jotka olivat ehtineet Venäjän rajalle) — oli tietysti lähtöisin jonkun viisastelijan aivoista. Se oli asiallisesti oikeutettu, mutta se, mikä sitten oli katsottava 'Viron rajaksi', oli tämän mielipiteen esittäjille varmaan yhtä epätietoista kuin meille muillekin. Ja sitäpaitsi jokainen vähänkin sodankäynnin luonnetta ymmärtävä käsittää, etteivät strategiset ja taktilliset tilanteet ja niistä riippuva sotatoimien kulku useinkaan noudata määrättyä rajaviivaa, vaikkakaan niiden päämäärä ei pyrkisi sitä ulommaksi. Puhtaasti sotilaalliselta kannalta katsoen mainittu ilmiö edustaa ehkä heikointa ominaisuutta tällaisessa vapaaehtoisessa joukossa, joka ei ole alistettu ehdottomaan sotakuuliaisuuteen, vaan jossa päällikön valtaa ja toimintamahdollisuuksia määrätyt sopimukset ja ehdot rajoittavat.
»En ollut kuitenkaan Valkista lähdettäessä ottanut jääkärivänrikkiKorhosenilmoitusta, jota hän itse muuten ei hyväksynyt, varsin vakavalta kannalta. Eikä vähintäkään tyytymättömyyttä ollut siihen mennessä pataljoonassa ilmautunut. Kaikki olivat nurkumatta ja urhoollisesti täyttäneet velvollisuutensa suurista rasituksista, pitkistä marsseista, huonoista jalkineista sekä epäsäännöllisestä ja niukasta levosta huolimatta.
»Kun komppanioiden päälliköt olivat ilmoittaneet minulle, etteivät sotilaat vastusta retkeä, vaan lähtevät kaikki mukaan, saatoin antaa pataljoonan puolesta saman ilmoituksen everstiKalmille, joka senjälkeen palasi Hoppenhofiin ja lähetti minulle myöhemmin operatsionikäskyn N:o 10.
»Kuitenkaan ei muotoa ja tapaa, millä operatsionikäsky 2:sessa kohdassaan perustelee aiottua sotaliikettä, voi pitää onnistuneena. Mutta siitä huolimatta, kun yleensä m.m. erinäisten kamaristrategien taholta on tahdottu koko n.k. Marienburgin retki sekä tarkoitukseltaan että laadultaan leimata sotatoimien kannalta ja taktillisesti aivan arvottomaksi ja alhaiseksi ryöstöretkeksi, on syytä huomauttaa, ettei mainittu operatsionikäskyn kohta mitenkään voi antaa aihetta sellaiseen tulkintaan. Ilmeneehän siitä selvästi, että tarkoitus oli riistää viholliselta sen Marienburgiin kokoama sotasaalis ja samalla avustaa vasemmalla siivellä toimivia virolaisia joukkoja, joka viimemainittu tehtävä onnistuikin loistavasti muodostuen seurauksiltaan merkityksellisemmäksi kuin alkuperäisestä suunnitelmasta oli voitu odottaakaan.
»Ryhdyttiin tarpeellisiin toimenpiteihin lähtöä varten seuraavana aamuna. 1:nen, 2:nen ja 6:s komppania, 2/3 l:sestä K.K.K:sta sekä pataljoonan esikuntakuormasto saivat käskyn olla lähtövalmiina aikaisin seuraavana aamuna. 3:nnen komppanian tuli jäädä paikoilleen varmistamaan pataljoonan yhteyttä Hoppenhofiin ja Taivolaan.
»Suunniteltu retki oli epäilemättä erittäin uskalias. Paitsi Marienburgiin oli punaisia joukkoja keskitetty myöskin Korwenhofiin ja Alswigiin, radan varrelle, ja koko seutu Marienburgista pohjoiseen aina viertotiehen asti oli vihollisen hallussa, jonka vahvuutta ei tunnettu. Virolaisista joukoista taas ei oltu saatu mitään tietoja. Retki oli siis tapahtuva vihollisen rintaman selkäpuolitse punaisten etappiteiden poikki. Sivusuojastojen ja -varmisteiden käyttäminen ei hyödyttänyt mitään, sillä teitä risteili tiheään meidän kulkusuuntamme poikki, ja joka hetki voi odottaa yhteentörmäystä. Vihollisen saattoi täydellä syyllä olettaa ensi pakokauhustaan toinnuttuaan ryhtyvän jälleen tunnustelemaan takaisinpäin. Joukkomme oli siis vain pysyteltävä koossa ja puskettava nopeasti eteenpäin valmiina törmäämään viholliseen miltä suunnalta hyvänsä.
»Sen lisäksi oli otettava huomioon, että luotettavat tiedot väestön puolelta loppuivat heti, kun oli astuttu virolais-lättiläisen kielirajan ylitse. Lättiläisestä väestöstä oli näillä tienoin suuri osa meille vihamielistä, kun taas punaisilla joukoilla, jotka meidän toimintasuunnallamme olivat pääasiallisesti kansallisuudeltaan lättiläisiä, oli se suuri etu puolellaan, että ne liikkuivat kotiseudullaan tai ainakin oman kansansa alueella.
»Kiertoliikkeen onnistuminen riippui etusijassa siitä, että se tapahtui mahdollisimman yllättävästi ja nopeasti, ennenkuin vihollinen ehtisi päästä selville meidän voimamme pienuudesta ja ryhtyä eri tahoilta toimenpiteihin meidän tuhoamiseksemme. Kulun jouduttamiseksi kutsuttiin ympäristön talonpojat seuraavaksi aamuksi kyytiin, ja n. 50 hevosta ja rekeä saatiin kokoon.
»Jo edellisenä päivänä ja varsinkin 18 p:nä illan kuluessa kuulimme Adseliin ankaraa, taukoamatonta tykkien jyskettä lännestä, Wolmarin radan suunnalta. Siellä olivat kaikesta päättäen ankarat taistelut käynnissä.
»Aamulla, 19 p:nä, liikkeelle lähdettäessä 1:sen komppanian päällikkö ilmoitti, että komppanian miehistö kieltäytyi lähtemästä syistä, joista aikaisemmin mainittiin. Kun edellisenä iltana minulle oli ilmoitettu päinvastaista, tuli tämä tieto minulle yllätyksenä. Mutta kun neuvotteluihin ryhtyminen uppiniskaisen miehistön kanssa tällaisessa tilanteessa vihollisen läheisyydessä oli vastoin sotilaallisia periaatteitani, mutta toiselta puolen taas pakkokeinotkaan tuskin olisivat auttaneet, ja kun sitäpaitsi tällainen mieliala hyvin helposti saattoi levitä muihinkin osastoihin, määräsin 1:sen komppanian vaihtamaan tehtävää 3:nnen komppanian kanssa. Vastaansanomatta 1:nen komppania lähtikin marssimaan Breuss—Tilder tienhaaraan, joten tapaus ei herättänyt huomiota, ja harva sivullinen siitä lainkaan tiesikään.
»Muuten oli 1:sen komppanian miehistössä vallitsevan mielialan puhkeaminen yht'äkkiä teoksi ilmeisesti lähinnä aiheutunut tilapäisistä, ulkonaisista vaikutuksista, etupäässä rasitusten aikaansaamasta väsymyksestä, joita seikkoja joku kiihoittaja käytti hyväkseen. 1:nen komppania kunnostautui muuten aina koko Viron retken ajan. JääkärivänrikkiKorhonenilmoitti minulle sitäpaitsi 20 p:nä m.m.:
»'Komppanian eilisaamuinen teko oli sittenkin nähtävästi enemmän satunnaista kuin vakaassa päätöksessä syntynyttä. Katumus alkaa päästä valtaan.'
»3:s komppania saatuaan tiedon 1:sen komppanian kieltäytymisestä ja uudesta tehtävästään kohotti eläköön-huudon ja lähti mielihyvin matkalle.
»1:nen ja 3:s patteri seurasivat jääkärikapteeniHannulanjoukkoja, 2:nen patteri taas sai käskyn jäädä 1:sen komppanian tueksi.
»Täten oli siis alkamassa Marienburgin kuuluisa, perin eri tavoin arvosteltu valloitusretki, josta eräs siihen osaaottanut upseeri on mielestämme sattuvasti lausunut sen suunnittelijaan kohdistettuna: 'retki, joka sotilaalliselta näkökannalta katsottuna tulee aina säilymään yhtenä uhkarohkeimmista ja loistavimmista, missä suomalaiset milloinkaan ovat olleet mukana; inhimilliseltä kannalta — tuomittava'.»
Suoritukseltaan se aina pysynee loistavana esimerkkinä suomalaisesta voittamattomasta sitkeydestä ja sisukkuudesta. Mutta inhimilliseltä kannalta se on tuomittava, jos se oli todella tarkoitettu »saaliinpyydystysretkeksi», jollaisen vuoksi ei olisi kannattanut uhrata niin paljon verta ja nuorta voimaa. Luultavasti everstiKalmei kuitenkaan tarkoittanut sitä. Kunnianhimo arvattavasti kiihoitti häntä ryhtymään tämän suurenmoisen sotaliikkeen suorittamiseen, ja hän koetti perustella retkeä tällaisella syyllä luullen sen tehoavan alaisiinsa. Epäilemättä everstiKalmsiinä kuitenkin erehtyi. Harva upseeri ja sotilas Pohjan Pojista olisi sellaiselle retkelle lähtenyt, ellei sen arvon olisi käsitetty olevan aivan toisaalla: sotaliikkeen tärkeydessä. Kielsipä jääkärikapteeniHannulaoperatsionikäskyn lukemisen komppanioille peläten, että upseeristo ja miehistö kieltäytyisi lähtemästä retkelle, jonka päämääräksi esitettiin saalistaminen.
2:nen, 3:s ja 6:s komppania + 2/3 1:sestä K.K.K:sta lähtivät 1:sen ja 3:nnen patterin seuraamina liikkeelle 19 p:nä klo 4 ap. Seltinghofia kohden, jonne Adselista on matkaa nelisenkymmentä kilometriä, ja joka on erittäin tärkeä paikka neljältä taholta tulevien valtamaanteiden yhtymäkohtana ja edullisena puolustuspaikkana. 4:s komppania taas oli saanut käskyn konekivääreineen Luxenhofista lähtien yhtyä Adselista tuleviin joukkoihin Schwarzbeckshofissa. 4:nnen komppanian 1:nen ja 2:nen joukkue + 1/3 2:sesta K.K.K:sta lähtivät liikkeelle klo 6 ap. ja marssivat suoraan Reppekalnin ohitse Schwarzbeckshofiin, jonne ne saapuivat klo 10 ap. Siellä 3:s joukkue ja 1/3 2:sesta K.K.K:sta yhtyivät niihin kierrettyään valtamaanteitse Adselin postitalon ja Treppenhofin kautta.
Kun jääkärikapteeniHannulanjoukko kulkien järjestyksessä: 2:nen,3:s ja 6:s komppania kukin konekivääreineen, lähestyi Schwarzbeckshofin kartanoa, saapui edellä ratsastavilta läheteiltä sana, että punaiset olivat edessä ketjussa, ja että ratsulähetit olivat joutuneet heidän kanssaan laukaustenvaihtoon. Selvisi kuitenkin pian, että kyseessä olikin 4:s komppania, jota ratsulähetit olivat luulleet viholliseksi ryhtyen sitä ampumaan. Erehdys huomattiin pian tälläkin kertaa, joten tappioita ei ollut kummallakaan puolella.
JääkärikapteeniHannulaoli jo Treppenhofin luota lähettänyt edeltäpäin 2:sesta komppaniasta parikymmenmiehisen joukon luutnanttiJokioisenjohdolla kiiruhtamaan reillä ajaen, pari ratsumiestä kärkenä, Seltinghofiin ottamaan sen haltuunsa, järjestämään siellä pataljoonalle asunnot ja varmistamaan tienoon tilapäisesti eri tahoille, jotta pääjoukko voisi viivytyksettä saapua sinne. Oli näet tarjolla vaara, että ellei joudutettaisi Seltinghofin miehitystä, voisi Marienburgissa oleva vihollinen saada tiedon Pohjan Poikain liikkeestä ja lähettää kauppalasta vain 22 km. päässä olevaan kartanoon puolustusjoukon, jonka kanssa kamppailu saattaisi muodostua hyvinkin veriseksi.
Järjestyneitä punaisia joukkoja ei ollut eteenpäin rientäviä Pohjan Poikia vastassa. Hajanaisia bolshevikipatrulleja pakeni vain joka taholla toimitettuaan takavarikoimisia ja pakkoluovutuksia. Erään sellaisen komennuskunnan kanssa luutnanttiJokioisenjoukko joutui kahakkaan Seltinghofissa.
Edellä ratsastavat lähetit törmäsivät metsässä vähän ennen Seltinghofin kartanoa yhteen maantien varressa olevien 2 punaisen vartiosotilaan kanssa ampuen heidät, jolloin kuitenkin toinen ratsuläheteistä haavoittui. Senjälkeen luutnantti Jokioinen valtasi lyhyellä taistelulla kartanon.
Schwarzbeckshofista tulevat joukot saattoivat niin ollen edetä vastarintaa kohtaamatta määräpaikkaansa. 3:s patteri jäi patteriston esikunnan kera llsenin kartanoon, 1:sen pataljoonan esikunta, 2:nen komppania ja 1:nen patteri asettuivat Seltinghofin kartanoon, 3:s komppania postitaloon ja apteekkitaloon Marienburgin tienhaaraan ja 6:s komppania kouluun kilometrin päähän tienhaarasta länteen, johon myös vähän myöhemmin saapuneet 2:sen pataljoonan esikunta ja 4:s komppania majoittuivat. Yön kuluessa Pohjan Pojat Seltinghofissa eivät joutuneet kosketuksiin vihollisen kanssa paria kiinnisiepattua bolshevikien vakoojaa lukuunottamatta.
19 p:n iltana lähetettiin patteriston räjähdyskomennuskunta jääkärikapteeniPåhlsoninja 50 miestä 2:sesta komppaniasta luutnanttiReposenjohdolla, joka 1:sen komppanian kieltäydyttyä lähtemästä retkelle oli pyytänyt ja saanut siirron 2:seen komppaniaan, täyttämään operatsionikäskyssä annettua määräystä Ludse- ja Stomerjärvien välissä olevien rautatiesiltojen räjähdyttämisestä. Tehtävän suorittaminen vaati mahdollisimman suurta nopeutta, verrattain lähellä näitä siltoja oli näet Alt-Schwaneburg, yksi punaisten pääetappipaikkoja sillä suunnalla. Senvuoksi katsottiin tarkoitusta vastaamattomaksi kokonaisen komppanian lähettäminen räjähdyskomennuskunnan tueksi, kuten operatsionikäsky N:o 10 määräsi.
LuutnanttiReponenkertoo retkestä:
»Noin klo 8 ip. komppaniamme päällikkö, jääkäriluutnanttiKoivistoilmestyy pataljoonankomentajan puheilta tiedustelemaan, ken haluaa joukkueineen lähteä yölliselle retkelle.
»'Mihin? Missä tarkoituksessa?'
»Satelee kysymyksiä.
»Pian tiedämme pääpiirteissään asian; Stomerjärven asema, räjähdyskomennuskunta pistää siellä sillan ilmaan, matka 50 virstaa edestakaisin.
»Nuoremmat upseerit katsahtelevat toisiinsa. He ovat ratki väsyneitä, vilu puistattaa jäseniä, ulkona on purevan kylmä ilma. He odottavat, että joku äkkipikaa tarjoutuisi enempää ajattelematta.
»'Miehistökin on surkeassa kunnossa, kylmettynyttä, väsynyttä. Sääli on…' huomauttaa joku.
»'Mutta jonkun on lähdettävä', virkkaa harvakseen jääkäriluutnanttiKoivisto. — 'Sitäpaitsi ei tarvitse marssia, on hankittu hevoset, reet… Eikä tarvitse ottaa omaa joukkuettaan sellaisenaan, koko komppaniasta saa valita miehet, parhaimmat ja rohkeimmat — ja nehän sinne tarjoutuvatkin.'
»Yht'äkkiä innostun. Tässähän on ilmeisesti tarjolla seikkailuja.Ponnahdan ylös ja ilmoittaudun.
»Menemme pataljoonankomentajan luo, joka tarkasti selittää tehtävän, näyttää kartasta tien, päämäärän. Räjähdyskomennuskunnan päällikkö, jääkärikapteeniPåhlsonon myös saapuvilla.
»Lähden valitsemaan miehiä, joita heti ilmoittautuu yli tarvittavan määrän. Tunnin kuluttua täytyy kaikkien olla kunnossa, siksi kukin ennättää saada annoksensa kuumaa keittoa, jota on hartaasti odotettu.
»Klo 9,45 illalla seisoo pihamaalla nelisenkymmentä 2:sen komppanian miestä ruoturintamassa. Kartanon ikkunoista heijastuu lamppujen ja kynttilöiden kelmeä valo soturien kasvoille, jotka ovat vakavat, mutta uhkuvat järkähtämätöntä tahtoa, samalla eräänlaista huoletonta uhmaa — ominaista ihmisille, jotka ovat monet vaarat kokeneet. Viimeisessä ryhmässä on useita nuorukaisia, miltei poikasia. Heillä on mukanaan yksi ensiluokkaisista kevyistä konekivääreistämme. Vasemman sivustan jatkon muodostaa 15 räjähdyskomennuskunnan sotilasta sekä omine että niine hevosineen, jotka kylästä on takavarikoitu meitä kyyditsemään.
»JääkäriluutnanttiKoivistoja kaikki komppanian upseerit ovat pihamaalla. He toivottavat onnellista matkaa ja huolekkaina seuraavat valmistuksia.
»Kaikki kunnossa.
»Hevoset jonossa, 3, 4, tai 5 miestä kussakin, pyroksyliinikuorma viimeisenä.
»Pataljoonankomentaja ilmestyy portaille. Hän huutaa minua nimeltä, vie huoneeseensa, alkaa puhua. Kunnioittaen kuuntelen ihailemamme miehen täsmällisiä sanoja.
»'Ymmärrän', sanon hänen viimeiset ohjeensa ja määräyksensä kuultuani. — 'Kun tehtävään on ryhdytty, on se suoritettava. Me tulemme menemään läpi. Pahimmassa tapauksessa jäänee joku, joitakuita jäljelle, jotka suorittavat työn.'
»'Niin… jos siellä kohtaatte vastarintaa. Tässä tapauksessa toivottavasti ette. Nehän pelkäävät meitä useimmiten liiaksi. Näkemiin!'
»Hiljalleen, melutta rekijono soluu talvisessa yössä kohti tuntemattomia seutuja. Ei kukaan saa puhua, ei tupakoida.
»On raa'an kylmä ilma, sangen sumuinen. Äskettäin lienee satanut lunta, tie on puhdas, pellot esiytyvät hohtavan valkeina.
»Äänettöminä, liikkumattomina, miltei aavemaisina sotilaat istuvat, kukin miettii — mitä miettineekin.
»Retki voi muodostua hyvinkin kohtalokkaaksi; kaikki tietävät, että vihollinen parveilee joka puolella ja matkan päämäärä on sellaisten seutujen takana, joita yksikään tiedustelijamme ei ole tutkinut.
»'On luotettava niinsanottuun onneen', tuumin. — 'Tähän saakka on meitä vieraalla maalla onnistanut. Miksei nytkin? Sotilaan on opittava ajattelemaan optimistisesti. Kuolemako vaanii jossakin? Kilometrin, kahden päässä? Sehän on itsestäänselvää, sota ja kuolema — nehän ovat käsitteitä, jotka erottamattomasti kuuluvat yhteen…'
»Monia virstoja on jo ajettu. Välistä vähän matkaa maantiellä, mutta enimmäkseen pitkin syrjäteitä, jotka sekä oikaisevat että samalla suovat meidän jatkaa kulkuamme mahdollisimman vähän huomiota herättäen. Verrattomana oppaana on meillä mukana vänrikki, kreiviBerg, joka ennen maailmansotaa on autollaan halkonut Viron ristiin rastiin ja näilläkin tienoilla tuntee jokaisen tien.
»Pysähdytään, noustaan tielle, oiotaan ja verrytellään jäykistyneitä raajoja. Johtajat ja ryhmä miehistöä alkavat jalan edetä, katoavat sumuun.
»Pian häämöttää meidän edessämme matalalla kummulla iso puisto, puutarha ja niiden keskellä kaksi suurta rakennusta: Mackischin kartano. Se on ensimmäinen paikka, jossa mahdollisesti huomattava vihollisjoukko voi olla majoitettuna, ja jos… — niin se on puhdistettava, sillä paluutien täytyy olla selvä.
»Jännittyneinä ja varuillaan miehet lähestyvät päärakennusta, joka sopivalla tavalla piiritetään. Johtajat syöksyvät pääoven eteen, kolkuttavat. Vain kumea kaiku vastaa. He kysyvät, huikkaavat — ei vastausta. Olisikohan kysymyksessä väijytys?
»He rynnistävät ovea vastaan. Se kestää. Pari miestä otetaan avuksi, kolmaskin. Ovi työntyy sisään. Kolkko pimeys humahtaa vasten silmiä.
»Pistolit ja pommit kourassa tutkitaan huoneet, joita sähkötaskulampulla valaistaan. Mallikelpoisessa järjestyksessä olevat upeat salit, hienot makuukammiot, viihtyisät työhuoneet todistavat mitä syvintä rauhaa.
»Siirrytään toiseen rakennukseen. Sama uudistuu. Saavutaan viimeiseen huoneeseen.
»Kas, mikä tämä on? Erään kaapin takaa näkyy takki, jalat. Olento, pelosta puolipyörtynyt, vanhahko miesraukka vedetään hellävaroen esiin. VänrikkiBergalkaa kuulustella.
»Tilapäinen vankimme on kartanon isännöitsijä, joka kertoo vihollisen mitä suurimmassa kiireessä paenneen jo noin 4—5 tuntia sitten. Kartanossa on majaillut tämän rintamanosan esikunta, ja, isännöitsijän sanojen mukaan,Anveltkinon ollut siellä.
»Mikä saalis! Liian myöhään! Katseeni osuu eteisen vaatenaulakkoon, jossa lämmin turkki ja karvalakki riippuvat. Mieleeni muistuu oma turkkini, joka likautui pahasti junaonnettomuudessa, ja joka sittemmin minulta varastettiin Valkissa. Silmäilen kurjaa mantteliani, ja vilu puistattaa jäseniäni.
»Pyydän ostaa turkkia, mutta ukko ei suostu myymään. Huonolla saksankielellään hän selittää:
»'Minä vanha… kylmä, kylmä…'
»Lakkikin minulla on tavallinen vironkävijän ohut 'turbaani'. Omani hävisi Meshulin yöllisessä tappelussa. Lakkeja on vanhuksella useita. Annan setelin, saan yhden niistä, jäniksennahkaisen, erittäin lämpimän.
»Lähdemme. Luon vielä kerran silmäyksen turkkiin. Se tuntuu aarteelta, josta sillä hetkellä lupaisin melkein mitä tahansa. Kauan se väikkyy silmissäni, ja purevassa pakkasessa ryömin syvälle rekeen loimien alle alkaen iskeä polviani vastakkain karkoittaakseni sietämättömiä vilunväreitä.
»Ilman vastoinkäymisiä jatkamme edelleen matkaamme. Seuraavana pysähdyspaikkanamme on Kortenhofin kartano, jonka toteamme niinikään vihollisesta vapaaksi. Ennen Stomerjärvelle tuloamme tutkimme vielä erään kartanon. Sielläkään ei ole ainoatakaan vihollista.
»Menestys ei kuitenkaan tee meitä huolimattomiksi. Itse tehtävä on vielä suorittamatta. Matkamme määrä on suuri kylä, sinne on enää vain pari virstaa, ja siellä on varmasti vihollisia. Mitä huolekkain varovaisuus on tarpeen. Kartanosta, jossa viimeksi olemme käyneet, otamme oppaan ja teemme hänelle tiettäväksi, että meidät on johdettava mitä syrjäisimpiä teitä Stomerjärven aseman eteläpuolella olevalle sillalle.
»Opas tekee merkin, että hän on käsittänyt. Näemme sen jo hänen kalvenneista kasvoistaankin, jotka nytkähtelevät. Hän on vanha mies, ilmeisesti rakastaa elämää ja tahtoo elää vielä monta vuotta kurjassa mökissään, hän kyllä lupaa opastaa. Säälittää nähdä hänen pelkäävän, emmehän me mitään pahaa tee, haluamme vain käydä siltaa vähän katsomassa. Mutta jos hän aikoo pettää meidät, silloin hän on oleva ensimmäinen, joka tulevassa kahakassa menettää henkensä.
»Saamme vihdoin kylän länsireunan näkyviimme, pysähdymme. Erääseen pieneen notkelmaan, metsikön suojaan, jätämme hevoset ja kolmanneksen miehistöstä. Räjähdyskomennuskuntaan kuuluvat sotilaat ottavat asianomaiset pyroksyliinikääröt, asettuvat jonon jälkipäähän, ja sitten alamme jälleen edetä.
»Maisema on aukeaa, pelkkiä lumipeitteisiä peltoja ja niittyjä. Luottaen suojelevaan usvaan kuljemme nopeasti eteenpäin.
»Jopa häämöttää sumun lävitse ratapenger. Oikealla on pieni koivikko, jota oppaamme osoittaa. Sen takana kuuluu olevan päämäärämme.
»Jännittyneinä tuijotamme sinne: onko siellä vahteja vai ei?
»Vihdoinkin! Selvä on.
»Vihollinen kai nukkuu. Se on jo todennäköisesti suorittanut 8-tuntisen työpäivänsä, täyttänyt velvollisuutensa.
»Silta on pieni, kolmisen metriä pitkä. Vihollinen voi korjata sen nopeammin kuin olemme suunnitelleet. Pyroksyliini asetetaan kuitenkin paikoilleen. KapteeniPåhlsonmäärää joitakin miehistään jäämään sinne ilmoittaen sytyttämisajaksi 1,30 ap. Kelloon noin 12.
»Alamme edetä ketjussa kohti asemaa, jonne on noin puoli virstaa.Jotakin muuta on vielä saatava aikaan.