Peijaisille sukua olevapeijakastunnetaan, paitsi kiroussanana, myös runokielessä paholaisen nimityksenä.
Nouse Peijakas pesästä,Hiisi hiilihuonehesta!
Vainajaa kansankielessä merkitsevä sana, joka runoissa paholaisena ilmaantuu, on vieläkallas.
Ne Kallas pajahan kantoi,Hiisi hiilihuonehesen.
Skandinaavilaisesta dverg, "kääpiö", johtuneet kiroussanatverkanen ja turkanenovat ennen mainitut. Jälkimäisestä tavataan johdannainenturkamoinenPuunsynnyssä.
A. Turkanen tulen kipuna.B. Tuomi luona Turkamoisen.
Edda-laulujen jättiläisen nimityksetthurs ja troll, joissa pahojen olentojen syntyminen ukkosjumalan kuvitelluista vastustajista selvästi ilmenee, ovat olleet suomalaisillekin runolaulajille hyvin tunnettuja.
Edellinen tavataan sekä yhdistyksissäIkiturso ja Meritursasettä itsenäisenä sanana muodoissatursa, tursas ja turso. Esim. käärmeelle loitsitaan:
Itse Tursa turpukohon, panijainen paisukohon!
Jälkimäinen, jolla muinaisruotsissa on muototroll eli trullja jättiläisen, kääpiön ynnä pahan naisen merkitys, on suomenkieleen kahdesti lainattu. Myöhempitrulli eli rulli, joksi nimitetään noidanhenkeä, tavataan harvoin loitsuissa:
Jumala varjelkoon trullia ja trullien ampumisia!
Vanhempi muodostusturilason, paitsi puhekielessä hyönteisen nimityksenä, runokielessä säilynyt sekä yhdistyksissäVäkiturilas ja Ikuturilasettä eriksensä, jolloin sillä voi olla kertosananaTursas.
A. Musta mies Väkiturilas, sepä kiikutti kiveä. B. Ikäinen Ikuturilas, isä vanhan Väinämöisen. C. Ikuinen Ikuturilas — päästi kuun — päivän — D. Tuli yksi mies Turilas, tuli Tursas paitulainen.
Turilaan johdannainen on Puunsynnyssä pahana olentona esiintyväTurilainen.
Turilaisen tuuvittama,Karilaisen kasvattama.
Turilaisen kertosanana käytettyKarilainenjohtuu yli-ikäistä ihmistä, siis miltei vainajaa, merkitsevästäkarilassanasta, joka on germanilainen laina.[83] Tämä mainitaan usein, etenkin Voiteenluvussa pahan herhiläisen maasta kaivajana.
Karilainen kaita poika kaivoi maata kannallahan. varpahallahan vatusti. Herhiläinen maasta nousi Karilaisen kannan tiestä, (Samoin sitten mehiläinen.)
Hyvän mehiläisen esiin kaivaminen herhiläisen lisäksi tai sijalle on harvinaista ja poikkeavaa alkuperäisestä ajatuksesta, joka esitetään suorasanaisenakin tarinana. Pyytäessään Jumalalta maata paholainen sai vihdoin seipäänreiän alan, josta alkoi purkaa itikoita, kärpäsiä, paarmoja ynnä muita pahoja hyönteisiä; muutamissa toisinnoissa mainitaan myös ampiaiset, jopa mehiläiset. Estääkseen niitä maailmaa täyttämästä Jumala tai pyhä Pietari pisti tulisen kekäleen reikään tulpaksi, josta syystä ne pelkäävät savua ja alkavat hävitä Pietarin päivältä.
Eräässä Ampiaisenluvussa mainitaan Karilaisen esiin kaivamina monikollisetkärpäsetynnä muut "ilman linnut".
Karilainen mies kavala kaivoi maata kantapäällä. — Tuosta kärpäset sikisi, ilman linnut lentämähän.
Tilapäisiä muunnoksia Karilaisesta ovatArilainen, Karulainen(vrt.karu, "paholainen"),Karjalainen ja Karhalainen. Viimeksimainittu, johon ilmeisesti on vaikuttanut sana herhiläinen, tavataan lappalaisen yhteydessä.[84]
Laskihen on LapinmaaltaLappalainen laiha poika,hän on etsi Karhalaisen.Karhalainen kaita poika —
Karilaisen käyttöä paholaisen nimityksenä valaisee myös Ähkyn manaaminen "Karilaisen kalliohon".
Maata kaivavan Karilaisen asemella esiintyy kerran naispuolinenKarehetar. Karilaiseen yhdistettävä lienee myös (Hiiden) hirven kertosanana ilmaantuvaKarin poika.
Missä hirvi synnytelty,Karin poika kasvateltu?
Vielä mainittakoonparahaltiasta johdettava pahamerkityksisenParatarsäkeessä: "pajupuu on Parattaren", jollei tämä ole alkusoinnun aiheuttama muunnos Pirutarta.
Raha_paran_ myöhemmällä nimitykselläPiritys, joka johtuu latinalaisestaspiritus, 'henki', on alunpitäen ollut paha merkitysvivahdus.
Viimeksi on tarkastettava nimitysAjattara, jonka yhteyteen on asetettu myös sanahattara.Ajattarotavataan Jusleniuksen sanakirjassa pahaa noita-akkaa ja metsän peikkoa sekä Gananderin sanakirjan käsikirjoituksessapainajaistamerkitsevänä.
Vuoden 1758 raamatunkäännöksessä se kerran esiintyy vastaamassa heprealaista sanaa, mikä toisissa paikoissa on suomennettuliekkiöksi: "Ei pidä Ajattaroille uhrattaman".
Ajattaran selittää Lencqvist olleen samanlaisen pahan metsänhaltian kuinliekkiön, mutta naispuolisen: se oli peloittava, nopea ja ihmisiä eksyttävä.
Castrén, joka on sille tekaissut normaalimuodonAjatar, minkä johtaa sanasta ajaa, sanoo, ettei sitä hänen tietääkseen runoissa milloinkaan mainita.
Myöhemmin on Setälä sen osoittanut länsisuomalaisessa Käärmeen-synnyn säkeessä:
Aattaran aidan vitsas.
Runomitta edellyttää, että Aattaran alkuosaaat- on ollut kaksitavuinen ja luettavaAjattaran. Tämän sanan edelleen normalisoimista Castrénin tavoin:Ajatar, Ajattaren, ei kuitenkaan sovi ajatella, koska länsi-Suomessa ei -tarpäätteisiä nimiä tunneta. J. Mikkola on Ajattaran johtanut liettualaisestaaitwarash'painajainen, kratti, virvatuli'.
Ajattaran eli aattaranmuodoista ovat mainitun säkeen eteläsavolaiset toisintelut ilmeisiä kansanjohdannaisia:Attalaisen, hattara[n], Ajolaisen, Aholaisen ja Aholahen. Attalaisen, jonka kertosäkeen Syöjätär osoittaa, naispuoliseksi käsitetyn, selittävät Lönnrotin sanakirjanaatta, "huono nainen", sekä sen johdannaiset:aattamainen ja Aattala. Pahan naisen merkitys on myöshattarantuntemattoman Ajattaran sijalle saattanut: tässä tapauksessa on lopputavuun r:n säilyminen huomattava. Alkuosa Ajattaraa onAjolaisentallentama, jota muodostaessa on nähtävästi ajateltu ajavaa painajaista.Aholaisentekee ymmärrettäväksi rinnakkaissäkeenpaholainen, joka joskus on sen sijallekin tunkeutunut aidan vitsaksen omistajaksi. Aholaisesta vääntynyt onAholahen, jonka kertosanaLemettilänon niinikään edempänä mainittavasta Lemmettärestä, naispuolisesta Lemmosta, paikallistunut muunnos.
Aholainenon edelleen Suomen Karjalassa edelläkäyvän Syöjättären johdosta vaihdeltu naispuoliseenAhottarenmuotoon. Toisista suomenkarjalaisista muunnoksistaAhkiainenmuistuttaa mieleenahkiota: pääsäkeenKyröläinenon voinut johtaa lappalaisen ja hänen ahkionsa mieleen. Parissa toisinnossa tapaammeAhtolaisen, jonka kehittymistäAholaisenmuodosta kertosanatRuotolainen ja Keitolainenovat voineet edistää. Myöskin on ajateltavissa, että runoissa usein mainitunAhin aidansekaannuksesta Aholaisen aitaan jälkimäinen nimi on muunnettu ikäänkuinAhtisanan johdannaiseksi. Ahtolaiseksi.
Samaa voisi olettaa GananderillaAhtolaisenohella tavattavastaAhikaisenmuodosta. Mutta tämä saa riittävän selityksensä edelläkäyvästä vastineestaanRitikaisen.[85]
Paitsi Käärmeensynnyssä on Ajattara muodossaAjasteritavattu Lapin suomalaisten Verensulkusanoissa Syöjättärestä vääntyneenSyänkertona.
Näitä Syän syöksemiä,Ajasterin ampumia.
Ajattaraan sekaantunuthattara, jota siihen on yritetty kielellisestikin yhdistää, sopinee tässä yhteydessä esitettäväksi. Hattara merkitsee 'jalkariepua, vaateriekaletta' ja käytetään sitä halveksivasti naisesta, usein jonkin adjektiivin tai substantiivimääreen yhteydessä.Pahan hattaran, joka myös runoissa tavataan, Ganander mainitsee noita-akkaa merkitsevänä ja melkein samana kuinAjattaran. Laestadius postillassaan käyttää epäsiveellisestä naisesta nimitystäkujahattara. Pelkänhattaranhän kuvailee pimeässä liikkuvana ja nauravana haltiana kiroavanmetsänperkeleenohella. Ganander taas viittaa sananlaskuun: "Ei tiedä Jumalakaan, kuinka kurjaa pitää, hattaraa hallitsee". Siitä hän vielä päättää, että ylijumalan Ukon toimintaa kuvaileva tavallinen säe: "hattaroita hallitsevi", tarkoittaisi taivasta tavoittelevien jättiläisten kurissa pitämistä, joten se olisi verrattava skandinaavilaisen taruston kuvauksiin Thorin taistelustathurseja ja trollejavastaan. Mainitun säkeen edellä käy kuitenkin säännöllisesti: "joka pilviä pitävi", josta selviää, ettähattaroitaon tässä käsitettäväpilvienkertosanaksi.Hattarasanaa käytetäänkin keveän hajapilven merkityksessä ja on se selitettävissä samasta alkuperäisestä "riekaleen" merkityksestä (pilvenhattara). Toisen selityksen mukaan pilveä merkitsevä hattara voisi johtua ruotsalaisesta monikollisestahattar'hatut, pilvenhatut' (vrt.Thorenhattar, 'Ukonpilvet').
Paholaiselle siirtyneistä ukkosennimityksestäPerkeleesiintyy runoissa verrattain vähän; aivan harvinaiset ovat sen muunnoksetPerkuli ja Perkulainen.
Yleisemmin käytetty runoissa onPiru, josta joskus on muodostettu paikallinenPirula. Tästä taas on johdettu personallinenPirulainen.
Aunuksenmurteeseen on venäläisten ukkosjumalaperunuudemmalla ajalla lainattuperunimuodossa ja pahassa merkityksessä.
Kaakkois-Virossa on myös ukkosennimitysÄisaanut paholaisen merkityksen. Tämä merkitys onÄijä eli Äijösanalla runoissamme tavallinen.Äijönimi sekä yhtäläisestä mielikuvasta muodostunutUkkoovat siis kehittyneet aivan päinvastaisiin suuntiin. Ukosta on tullut korkein hyvä olento, isällinen ylijumala taivaassa Äijön siirtyessä toiselle puolelle pääpaholaiseksi. Pistoksen-luvussa:
Piru piikkiä takovi,Äijä sulkakeihäitä.
Käärmeen kieli kuvaillaan tehdyn "Äijän äimän tutkaimesta" l. "Äijön äimän taittumista", niin myös korpin "sääret Äijän värttinästä."
Itse Äijää yleisempi onÄijän eli Äijön poika. Sitä kehoitetaan:
Ota Keito keihääsi, äkähäsi Äijän poika!
Käärmeen kieli on kyhätty:
Pirulaisen pistoksista, äkähistä Äijän poian.
Käärmettä itseään puhutellaan: "Kihokuola Äijön poika".
Äijän poikaa vastaa naispuolinenÄijän eli Äijön tyttö, neiti eli piika, joka esiintyy myös muodossaÄijätär eli Äijötär. Ganander tämän mainitsee käärmeen imettäjänä. Itse käärmeeltä kysytään:
Miksikäs teit pahoa,Äijätär tuh[o]a työtä?
Kivi on "Äijättären kasvattama", ja tautien synnyttäjänä esiintyy "Äijötär äkeä akka", jonka mainesanaäkeämuistuttaa Äijön pojan äkähiä.
Äkeästä Äijän tytöstä on en nimeksi tekeytynytÄkäätär, jokamääreellä "neiti Äijän" tautien synnyttäjäin joukossa esitetään.Tämän ohella tavataan äkähistä Äijän pojan johtunutÄkäjän poika.Käärmeellä kuvaillaan olevan:
Kieli Lemmon keihä'ästä,miekasta Äkäjän poian.
Aivan samalla tavoin kuin Äkäätär on Äijättärestä tilapäisesti muodostunut Gananderin mainitsema susien synnyttäjäÄimätär"äkeä (?) neito" (en stolt mö) tunnetunÄijän äimäyhdistelmän mukaan.
Muutaman kerran Äijön neiti esitetään hyvää tekevänäkin ja on silloin ilmeisesti Neitsyt Maarian sijainen.
A. Kiputytti Äijön neiti, kivut pane kintahases! B. Piika Äijä[n] pikkarainen keitti voita vuoren alla. C. Lyhyt akka Tuonen tyttö tuolla keittävi kipuja Äkäätär neito Äijä[n] keskellä Kipumäkeä.
Uuden uskonnon mukana tuli myös valmiita paholaisen nimityksiä ja mielikuvia. Näistä nimityksistä tunnetuinSaatanaon runoissa harvinainen. Ainoastaan pari kertaa tavataanLusifärri(Lucifer) eliLutviärtti.
Yleisesti sitä vastoin esiintyvät paholaisen merkityksessä muutamat historiallisten henkilöiden nimet, ennen muitaJuutas(Juudas) jaRuotus(Heroodes). Epäperäisen Bartolomeuksen evankeliumin mukaan oli Vapahtaja Tuonelassa käydessään päästänyt kaikki muut paitsi Kainia, Heroodesta ja Juudasta. Keskiaikaiset näkyjenkertomukset esittävät Heroodeksen helvetissä tulisella valtaistuimellaan.
Runoissa mainitaan usein Ruotuksen kuninkuus:Ruotsi Juuttahan kuningastai vainRuotuksen (Ruotusten, Ruotoloin) kuningas. Hänet kuvataan istuvana pöydän päässä paitasillaan ja hän saa nimityksen "paitulainen".
Ruma Ruotus paitulainen syöpi juopi pöyän päässä, päässä pöyän paioillahan, aivan aivinaisillahan.
Siitä johtunee pelkästäänpaitulaisenkäyttäminen paholaisen asemesta.
Painu pois Paitulainen —ei tässä sinun sijasi!
Ruotuksen tilapäinen muunnos onRuopus.
Ruoste Ruopuksen tekemä, pahanilkisen panema.
MyösRuotuksen emäntämainitaan Neitsyt Maarian saunanhakuvirressä. Hänen nimensä Heroodias piilee Tapanin virren säkeissä Ruotuksen kertosanana.
A. Vastas Ruotus ruualtansa,Tiivas tiskinsä (s.o. pöytänsä) nojalta.B. Ruoki [en] Ruotuksen hevostakaitse Kiivan kankarita.
Tiivas eli Tiiva, josta merkityksetönKiivaon alkusoinnun vaikutuksesta vääntynyt, ei ole muuta kuin alkuheiton kautta typistynyt Hero-tiias, samoinkuin Kiia. Miia, Laaus, Teemu ja Muoni ovat lyhennyksiä nimistä Malakias. Jeremias, Nikolaus, Nikodemus ja Salamon.
Nimenomaan paholaisen kertosanana on myös Tiiva eli Tiia käytetty.
A. Uupui Juutas juostessahan — vuoti kuona konnan suusta, kino ilkeän kiasta, tilkka Tiian sieramesta. B. Iku-Tiera Lieran poika, Tiivan tihku, Äijön lapsi, hivus keltainen korea, kengän kanta kaunokainen.
Jälkimäiseen säkeistöön, jolla alkaa eräs Neidonryöstön toisinto, on verrattava seuraava Hevosensynnyn alku:
C. Hiki-Niera Tieran poika,Ruman Ruutuksen sikiö.
EttäRuutus, s.o. Ruotus, ei ole tilapäinen, osoittaaTapaninyleinen esiintyminen Hevosenluvussa. Kysymyksessä on siis Heroodiaan ja Heroodeksen luvattomasta avioliitosta syntynyt lapsi. Kuka hän on, selvenee vertailemalla pääsäkeen toisintoja, joista useimmat tavataan Hevosensynnyssä (D — K), muutamat Tautiensynnyssä (L — O) sekä latvajärveläisessä Samporunossa (P — R) ja yksi Sisiliskonsynnyssä (S).
D. Ipi-Tiera Lieran poika.E. Iku-Tihku " "F. Hiki-Tiera Nieran poika.G. Hepo-Tiera " "H. Hiki-Tierna Viernan poika.I. Hiki-Tieran Mieran poika.K. Hiki-Kierän " "L. Hiki-Tiera mieron huora.M. Tiku-Tiero " "N. Timo-Tiera " "O. Niko-Tiera " "P. Iku-Tiera Nieran poika.R. Iku-Tiera Lieran poika.S. Iki-Tiitty Äijyn poika.[86]
Viimeksimainitussa säkeessä ei ole genetiivimääreellä -ieramuotoa, joka on voinut vaikuttaa edelläkäyvään pääsanaan, ja siinä on pääsanalla viimeisenä kerakkeenal. Kun ottaa huomioon, että sanan alkuun ilmeisesti kuuluvatijakäänteet, niin ei liene liian uskallettua arvata lueteltujen sananväännösten tavoittelevan Juudaksen toista nimeäIskariot. Silloin kävisi ymmärrettäväksi Iku-tieran Lieran pojan puhuttelu Samporetkellä: "ylimäinen ystäväni", jonka ennen olemme tavanneet Johanneksen mainesanana.
Säkeen jälkiosassa on tietystipoikaalkuperäinen, ja silloin on myös genetiivimieron, joka on itäsuomalainen, venäläisperäinen lainasana, myöhäiseksi muunnokseksi katsottava. MuodoistaNieran, Tieran ja Viernanei lähde ajatusta. Jää jäljelleLieran, jonka rinnalla pääsanakin on ainai- aikuisena säilynyt, ja tällä on selvästilieron, s.o.käärmeen, merkitys.
Mielikuva käärmeenmuotoisesta paholaisesta on vanhempi kuin sen kuvaileminen ihmisenkaltaiseksi. Sekä paratiisin käärmeelle että ilmestyksien lohikäärmeelle on runoissa vastineensa.
Edellinen käsitetään "mustaksi madoksi" elikyykäärmeeksi.
A. Maa mikä ensimäinen?Mahomaa ensimäinen.Mikä mahossa maassa?Mätäs mahossa maassa.Mikä mättähän nenässä?B. Mätäs ennen maita syntyi,mätäs maita, paju puita,Aatami imeisiä,Kyytöläinen käärmehiä.Mato musta maanalainen.
Käärme ei pääse maan alle kätkeytymään, kun loitsii:
Piä maa varasi,Piru sisääsi tulee!
Ampiaisia pidätetään sanoilla: "kytkekyykanasiasi" tai "Kyynönen(Kyinynen)kanasi" taikka.
A. Kytö(!)Kyttäspoikiasi, lappalainen lapsiasi! B. KytkeKyyttöpoikiasi, emä-Lempo lapsiasi!
Kyyitöläisen(!) Ganander mainitsee olevanmatojen emuuja käärmettä kuvattavan säkeellä: "Kyytöläisen eli Kyynäläisenkyntö-ruoska".
Vanhassa käärmeenluvussa (Raudusta vuodelta 1687) on:
Kytyläinenkämpyläinen,Viholaisenveljenpoika.
Samat paholaisen nimitykset esiintyvät toistensa kertosanoina Gananderin julkaisemassa Puunsynnyssä, jonka rinnalle vielä eräs toisinto asetettakoon.
A. Kovin itkiKyläläinen,Viholainenvingutteli; kyynel juoksiKyönsilmästä. B. Kovin itkiKyytöläinen, mato musta juorotteli; kyynel juoksi kyyn silmästä.
Jälkimäinen lohikäärme esiintyy joskus vanhemmassa muodossa louhikäärme. Myös muinaisklassillinen lohikäärmeen nimitysdracoon ruotsinkielen välityksellä joutunut länsisuomalaiseen manaukseen:
Vanhantraakinkainalohon.helvetin kaaren alle.
Runoissa tavallisempi lohikäärmeen nimitys onlapakäärmeelilapokäärme, s.o. käärme, jolla on lapaluut siipineen.
A. Tuulimato merestä nousi, Lapakäärme lainehesta. B. Tuulimato tulipunainen lapakäärme 9:stä lain. C. Tuos tänne tulinen käärme, latokäärme lakkimahan! D. Vesikyyt ve'estä nosti, lapokäärmeen[87] lainehesta.
Tuulimadon ja lapakäärmeen väliin voi vielä ilmaantuaSyöjätär:
A. Tuulimato maasta nousi,Syöjätär merestä nousi,Lapakäärme lainehesta.B.— — — lainehesta.Tuli suihki tutkaimesta,pää paistoi auringolta
Syöjätär ja lapakäärme esiintyvät myös kahden toistensa kertosanoina:
Syöjätär syvälle syntyi,lapakäärme lainehille.
Tällöin on kuitenkin tavallisesti lapakäärmeen sijallalapalieto, s.o. lapaliero. Erityisesti Vesikyynsyntyyn kuuluu säepari:
Syöjätär merehen (myös: vesille, tai: syvähän) sylki,lapalieto lainehesen (l. lainehille).
Joskus käy sylkemisen edellä kuvaus Syöjättären eli lapaliedon soutamisesta.
Souti Syöjätär vesiä, tulikurkku turjutteli, lapalieto lainehia punaisella purjehella.
Mainitussa säeparissa, joka on Käärmeenluvuissa hyvin yleinen, ovat molemmat sanat monin tavoin vääntyneet.Lapalietoon ymmärretty Lapin asukkaaksi:Lapin lietoja tästä edelleenLapitar, siitä on muodostettu tekosanalapahuttitai laatusanalapoville(laineille) ynnä välimuotoa "lakeille laineille" edellyttävä tarullinen nimiLakeitar.
Syvälle merelle sylkevästäSyöjättärestäon saatuSyvätär, Syletär eli Sylkäys, lisäksi on siitä väännettySyökäri, 'tullitarkastaja' (vrt. ruotsin sökare), sekä pyhimyksen nimiSylvester. Syöjätär nimen johto on kuitenkin päivän selvä. Jo Ganander selittää sen kuuluneen ihmissyöjiin ja olleen julman ja suuren lihansyöjän. Syömisen käsitteen siihen yhdistää runokin:
Kukkuipa ennen mun käkeni —Söipä Syöjätär käkeni.
Mutta mitenkä on Syöjätär voinut saada kertosanakseen lapakäärmeen sekä sylkiessään vesille kuolan, josta manattava käärme syntyy, että itse merestä noustessaan? Nähtävästi on Syöjätärtä kuviteltu käärmeen emoksi, joka itsekin on käärmeen kaltainen.
Itäsuomalaisten ja rajantakaisten satujenSyöjätär, joka on pahassa tarkoituksessa toimivan naisolennon yleisenä nimityksenä vastaten venäläisten satujenJaga babaa, esitetään toisinaan ihmissyöjänäkäärmeen akkanaja maamona niiden merestä nousseitten monipäisten ihmissyöjäin käärmeitten, mitkä sadun sankari tappaa.
Eräässä Pakkasenluvussa Syöjätär toimii pakkasen imettäjänä tavallisemman käärmeen sijalla.
A. Syöjätär siun imetti nännillä nimettömillä, utarilla päättömillä. B. Käärme pakkasen imetti nännillä nisittömillä. utarilla uuttomilla.
Parissa Pistoksenluvussa on Syöjätärtä selvästi kuvailtu käärmeeksi.
A. Nousi Syöjätär merestä, sill' on suu keskellä päätä, kieli keskellä kitoa, se on syönyt sata — B. Nousi Syöjätär merestä läpi purren rautapohjan, läpi rautaisen venosen, sylin nuolet noutamahan.
Lisäksi on huomattava Gananderin muistiinpanema loitsu, jossaSyöjättären sijalle on erehdyksestä tullutSynnytär.
Sen minä mieheksi sanoisin — joka kyytä kynsin lypsäis, käärmettä käsin pitelis, syleilisi Synnytärtä.
Toiselta puolen on emon käsitteestä helposti kehittynyt inhimillisen naisen kaltaisuus. Käärmeen synnyssä Syöjätär voi esiintyä, paitsi soutavana, myös jauhavana ja hiuksiansa harjaavana.
A. Syöjätär syvä emäntä jauhoi vaskista kiveä kuparista kuullatteli tuolla synkässä salossa. B. Syöjätär valio vaimo hänpä päätänsä sukesi hapsiansa harjaeli; hivus vierähti vetehen.
Näissä harvoissa tapauksissa lienee Syöjätär kuitenkin tullut toisten tilalle. Veneellä soutajana on oikeastaan edempänä esitettävävesihiisija toisissa tapauksissa viittaavat mainesanatsyvä(< hyvä?)emäntäjavalio vaimohenkilöön, joka ei ole paholainen. Ainoassa loitsussa, missä Syöjätärtä avuksi rukoillaan, vienanpuolisessa Karjanluvussa, on hän Suvettaren sijainen.
Syöjätär hyvä emäntä,kyllä ruuin ruokkikohon!
Muilta lainattuja ovat Syöjättärelle omistetut vaatekappaleet ja koristeet muutamissa Käärmeenpuhutteluissa:
A. Syöjähättärän[88] kengänpaulat. B. Syöjättären rintasolki.
Edellistä vastaavat tavallisemmat "Keitolaisen kengänpaulat". Jälkimäinen on voinut muodostua käärmeen mainesanoista "kuninkahan kultasolki" ja "nuoren miehen rintaruski", jotka tavataan Satakunnassa ja Etelä-Hämeessä, missä ei Syöjätärtä enempää kuin muutakaan -tarpäätteistä nimeä tunneta.[89]
Sitä vastoin oikealla paikallansa on Syöjätär yleisessä säkeessäSyöjättären syänkäpynen (keränen, munanen, myös syämen syrjä), joka alkuansa Kivenlukuun kuuluvana, mistä se on muihinkin loitsuihin levinnyt, perustuu käsitykseen pahan olennon kivenkovasta sydämestä.
Erilaisia paholaisen nimityksiä on runoissa niin runsaasti, että niiden luetteleminenkin kävisi pitkälliseksi. Useammin esiintyvistä on kuitenkin muutamia tarkastettava.
Runoissa hyvin tavallinen onLempo. Sana tunnetaan myös Suomen itärajan takaa, jopa vepsän kielestä. Sen alkuperää ei ole varmasti selville saatu. Castrén johtaa Lemmon vähennysmuotona sanastalempi, jota Lemmennostossa personallisena olentona puhutellaan:
Nouse Lempi liehumahan! —Hei Lempi, heräjä Lempi!
Koska runoissamme lempeä toisinaan kuvaillaan hurjana, raivotilaa lähentelevänä, pahan noidan ihmisessä herättämänä intohimona, niin on Castrénin mielestä alkuperäisestä lemmenjumalasta voinut helposti kehittyä paha jumaluusolento. Lönnrot sanakirjassaan yhdistää Lempo-sanan ruotsalaiseenslem, 'kehno'.
Ganander on Lemmon määritellyt lentäväksi paholaiseksi. Ilmassa lentäväksi selittää myös Fellman Lempoa Suomen Lapissa kuvailtavan. Runoistamme päättäen sille näyttää olevan erikoisesti ominaista juuri lentäminen:
A. Lähe Lempo lentämähän,kirjosiipi kiitämähän!B. kilpasiipi kiitämähän!C. sinisiipi kiitämähän!
Samaan ominaisuuteen viittaa myös Lemmon lentimien, siipien ja sulankynän mainitseminen.
Mainittu siivekkyys kuitenkin johtuu kristillisestä pahan enkelin mielikuvasta, joka joskus muutenkin loitsuissa tulee esille:
Pois paha pakenemahan,Saatana samoamahan,kipusiipi kiitämähän!
Lentämisenliittymisessä useimmitenLempo-sanaan voidaan myös alkusoinnun vaikutusta havaita, samoin kuin hiihtämisen ja edempänä mainittavan Hiiden rinnastamisessa.
Lemmon lierilakki eli liekkilakki on niinikään saatu kristillisen kansanuskon paholaiselta, jonka punainen päähine on vuorostaan manalaisilta lainattu.
Toisinaan mainitaanLemmon poikavastakohtana emo- eli iso-Lemmolle:
A. Poika Lemmon leikatahan polvilla oman emänsä. B. Ison Lemmon polven päällä. C. Emälemmot leikatahan, poikalemmot poltetahan.
Lemmon vaimo ja neitoovat harvinaisia. Useammin esiintyy naispuolisena Lempona sen johdannainenLemmes eli Lemmäs tai Lemmetär. Puunsynnyn säe: "Leppä Lemmon kasvattama eli luoma" on yleisimmin saanut muodon: "Leppä Lemmeksen tekemä." Kertosäkeet, joissa haapa sanotaan Hiiden ja pihlaja Pirun tekemäksi, todistavat, että Lemmeskin on pahaksi olennoksi käsitettävä.
Lemmeksen sijalla tavataan tilapäisinä väännöksinäLenges, Lennys ja Lentus, joihin huikentelevaa naista merkitsevälenkasekälentämisenkäsite ovat saattaneet vaikuttaa.
Sekä puu että rauta ja kivi kuvaillaan olevan "Lemmettären l. Lemmättären liekuttama." Pahasta alkunsa saanut kivi saa sitäpaitsi nimityksen "Lemmettären leivänkuori". Tämä Lemmosta johtuvaLemmetäron tarkoin eroitettava ennen esitetystäLemmitärnimisestä metsän emännästä. Säe: "Leppä Lemmeksen tekemä" saa välistä kerrokseen:
A. Kanelian kasvattama.B. Kataja Kanelvan luoma.
Kaneliaon ilmeisesti sama kuinkanalia eli kanalja(ruots.kanalje).Kanelvanvälityksellä ovat muodostuneet Puunsynnyn säkeet:
C. Kanarvoisen kasvattama.D. Kangarvaisen kasvattama.
Edellistä valaiseeKalervan pojanvääntyminen muutamassa toisinnossaKanervan pojaksitutun kanerva sanan vaikutuksesta. Jälkimäisellä on vastineensa Käärmeen- ja Ampiaisensynnyissä:
A. Singerväisen synnyttämä,Kangervaisen kasvattama.B. Sinervämin siittämä,Kanervamin kasvattama.
Verrattakoon käärmeen nimittämistä "Sinervä kanervan neiti", joka on muodostettu käärmeen väriä kuvailevasta säkeestä: "sinervä kanervan karva". Nähtävästi ovatsinervä ja kanervasanojen vaikutuksesta syntyneet muodotSinervämin eli Singerväisen ja Kanervamin eli Kangervaisenalkuperäisen Syöjättären ja sen oletettavan kertosananKaneliansijalle.
Muutamassa Ampiaisenluvun toisinnossa on Syöjättärellä ja sen kertosanalla niitä seuraavista tekosanoista johtuvat sijaiset:
Synnyttärisynnyttävi,Kasvattarikasvattavi.
Mainittu Kanelia esiintyy Käärmeenluvuissa vielä lyhennetyssäKaneeli l. Kanelimuodossa.
A. Onkos kyy Kamelin poika?B. Jouhikyy Kanelin poika.
Tämä Kanelin poika onkyysanan äänteellisestä vaikutuksesta tilapäisesti muuntunutKunelinpojaksi, mutta tavallisemmin on se vääntynytkamelinpojaksi.
A. O hykki kamelin poika!B. Kimeli kamelin poika.
Enimmäkseen vääntyneissä muodoissa esiintyvä paholaisen nimitys on myösKilka. Painajaisen sanoissa luetaan:
Jauhan Kilkoa kivellä,Paaella pahoa miestä.
Kiven synnyssä kuvaillaan kiven isäksi Kilkaa ja emoksi maata eli mantua.
A. Kivi Kilja[n], Lemmen (< Lemmon) poika.B. Kivi on Kilka, maan munanen.C. Maa äitis, kivi nimes!
Alkuperäiseksi oletettavasta säkeenmuodosta: "Kivi Kiljan, mannun poika", on yhtäläistymisen kautta kehittynyt: "KiviKimman, Mamman eli Kimmo[n], Mammonpoika",[90] ja siitä joko "Mimmon, Mammon tai Kimman, Kamman eli Kimmon, Kammonpoika". Edellisestä sanasta loppu-n:n poisjäädessä on säe viimein saanut muodon: "KiviKimmo Kammonpoika", ikäänkuin edellinen olisi kivenhaltian ja jälkimäinen sen isän nimi.[91]
Joskus on kertosäkeeksi lisätty: "Kimmas hattaran (s.o.Kimmahattaren) tekemä". Myös tavataan "Kimmottarenkiiskenruoto" kertona säkeelle "Mammottarenmaanmunanen."
Kimmo sanasta on välistä johdettu paikannimikin. Hammas-madon jauhamista varten pyydetään "kivetKimmolanmäeltä". Nähtävästi on tässä tarkoitettu Kipumäen kiveä, johon Kimmon pojaksi sanottu kivi on sekaantunut.
Kivensynnyssä ilmaantuu vielä muita väännöksiä Kilka sanasta:
A. KiviKikkamannun eukko.B. KiviKiikkaLemmon poika.
Näihin on verrattava Ampiaisenluku:
OtappaKikkokokkosesi,Hiien Lempo lintusesi!
Mahdollista on, että Kilka sanasta johtuu myös vermlantilaisten Kivenlukujen alussa esiintyväKillikki eli Kyllikki, jollei tämä ole pyhimyksen nimi. Samoinkuin Kyllikkiä, pyydetään joskus kiven avaimia antamaan: "kiviKiikkikaiman poika". Kilka ja Kyllikki saattaisivat olla toisiinsa yhtäläisessä suhteessa kuin Nyrkäs ja Nyyrikki.
Alkusoinnun vaikuttama väännös Kilka sanasta esiintynee Puunsynnyn säkeissä:
KoivuKolkonkasvattama,Kolkonlatvasta vetämä.
Mutta tässä voi olla myös sekamuoto sanoista Kilka ja Koljo. Franssilassa, mainitsee Ganander, tavataan lähellä toisiaan Koljonkivi ja Kiljonkivi sekä samoilla seuduin Koljonsuvanto ja Kiljonkangas. Kansa hänelle kertoi, että näitä kiviä olivat kilvassa heitelleet kaksi jättiläistä, nimeltäKoljo ja Kiljo. Jälkimäisen hän on ilmeisesti muodostanut omannostaKiljon, jonka oikea nimentö kuuluisiKilko, s.o. Kilka.
Kilka sanasta tavataan myös vähennysmuotoKilkainen.
Kiru sinä Kilkainen,Paru sinä Palkainen!
KertosanaPalkainenon Kilka sanaan mukautunut väännösPannaisesta(pannanalaisesta), joka vuorostaan on mainitun säeparin toisinnoissa synnyttänyt Kilkainen sanasta väännöksenKinnahainen.
Kidu siellä Kinnahainen, paru siellä Pannahainen!
Pannaisesta runot tuntevat myös naispuolisen Pannas muodon.
Leppä on Lemmeksen tekemä, paju on Pannaksen tekemä.
Pannan yhteydessä tilapäisesti muodostettu onSilmutar.
Päästä pannasta pahasta,sitehestä Silmuttaren!
Pannanpanijastakin paavista johdettuPaavilainenon uudemmalla ajalla saanut pahan merkityksen.
Lemmon keihään nenästä,Paavilaisen painetista.
NiinikäänRuomalainentavataanRumalaisen eli ruman hengenmerkityksessä. Käärme on:
A. Ruomalaisen ruoskan siima.B. Ruman hengen ruoska.
Paholaisen nimityksiin on lisäksi luettavaRutimo, joka on Kalevalasta tunnettu yhdistyksessäRutimoraita(UK 2: 182, 185). Alkuosa Rutimo on yhdistetty lappalaisten helvetinnimitykseenRut-aimo eli Rota-aimo. Lappalaisen sanan alkuosaarutu eli rotaon taas verrattu suomalaiseenrutto, johtaen molemmat skandinaavilaisesta "paisetta" merkitsevästä sanasta muinaisisl.throte, vrt.thrutinn, 'turvonnut': jälkimäinen osa aimo vastaa skandinaavilaistaheim, 'koti'.
Sana rutto voidaan kuitenkin myös selittää lyhennyksenärutto-taudista, s.o. rutosti eli pikaisesti tappavasta taudista, jossa tapauksessa lappalaistenrutuvoitaisiin siihen yhdistää vain verrattain myöhäisenä lainana suomesta. Toiselta puolenrutuhaltialle omistettu uhri, kokonaisena maahan kaivettu hevonen, viittaa skandinaavilaiseen vaikutukseen. Missään tapauksessa eiRutimosanan jälkiosa -imoole johdettavissaaimosanan olemattomasta suomalaisesta vastineesta.
Näiden epäilysten johdosta olin kokonaan hyljännytRutimon ja Rut-aimonvertailun ja tullut samaan päätökseen kuin K.A. Franssila Ison tammen tutkimuksessaan, joka nojautuen kertosanaanpuu murskaonRutimonyhdistänyt sanoihin rutjoa ja ruti "rikkinäinen olotila". Muutamassa Lönnrotin kirjaanpanossa on Rutimoraita selitettynä: "vanha raita, rutio, laho".
Mutta viimeksi kiintyi huomioni toiseenpuun murskanrinnalla tai ilmankin sitä esiintyvään Rutimoraidan kertosanaanpaha tammi.
A. Mistäs noita nuolet saapi? — Oksista Rutimon raian, puun murskan murenemista, pahan tammen taittumista. B. Oksista Rotimoraian, pahan tammen taittumoista.
Myös tavallinenraitakäsitetään runoissa pahaksi puuksi eikä ainoastaan tammen yhteydessä, vaan siitä erikseenkin.
A. Ei ole tammen kaatajoa eikä raian raatajoa, puun pahan hävittäjeä. B. Rutta (sel. kukka) raiasta putosi, papelo pahasta puusta.
Raita niinmuodoin liittyy niihin puihin, joita pidettiin paholaisen luomina:
Kaikki puut Jumalan luomat, vaan paju on pahan tekemä, pihlaja pirun tekemä, haapa Hiien h—poika.
Rutimo- eli Rotimoraitatasataan usein muodoissaRutimon eli Rotimon raita. Omantomuotojen alkuperäisemmyyttä tukee seuraava säepari, jossa sanat esiintyvät järjestyksessä ja toisistaan erillään:
Paha paise pihlajahan, raitahan veri Rutimon.
Saatamme epäröidä, kumpaan sanaan,raita vai veri, Rutimon kuuluvaksi luemme. Tämä nimi piilee näet parissa muussakin sanayhdistyksessä, toisessaLutimonlinna, joka tavataan eräässä Karhunsynnyssä, on alkukerakkeen vaihdos tapahtunut alkusoinnun vaikutuksesta. Niinikään soinnullisista syistä on voinut muodostua muutamassa Vipusen manauksessa tavattavamaan Ratimo.[92]
Ulos koira kulkuistani, maan Ratimo maksoistani!
Viimeksi mainitussa yhdistyksessä, joka on verrattava sanontaanmaan paha, on Rotimo sanalla kieltämättä pahan merkitys. Sitä ei silloin saisikaan verrata Rutaimoon, vaan itse Rutu haltiaan. Lappalainen ja suomalainen sana voisivat toisistaan riippumatta johtua saman skandinaavilaisen sanan eri muodoista.
Huomattava vielä on, että omantomuotoRutimontavataan kerran muodossaRutimen. Ettei tämä ole aivan satunnainen, voi päättää sitä edellyttävästä laatusanantapaisesta muunnoksestarutinen.
A. Siihen tuli rutinen raita.B. Rutaisi rutisen raian.
JosRutuon selitettävissä muinaisskandinaavilaisestathrote'paise', niin Rutimen voisi verrata tämän johdannaiseenthrutinn'paisunut'. Mutta Friis on Rota sanan johtanut toisesta skandinaavilaisesta sanastadrott, ruhtinas'; tämän muinaisskandinaavilainen muotodrottinn eli drottinkenties selittäisi suomalaisen Rutimen, joka siinä tapauksessa olisi uudempi muoto germaanilaista lainasanaa ruhtinas. Friis arvelee niiden ruhtinaiden eli maaherrain, jotka vanhempina aikoina kantoivat verot lappalaisilta, käyttäytyneen niin rosvomaisesti, että sana drott tuli lopulta merkitsemään itse paholaisia. Luultavampaa kuitenkin on, jos mainittu selitys pitää paikkansa, että, kuten yhdistysmaun Ratimoosoittaa, Rutimolla eli Rutimella tarkoitettiin tämän maailman ruhtinasta kristillisessä merkityksessä eli pääpaholaista.
Runoissamme tavattavista pahoista olennoista on suuri ryhmä vielä esittämättä, nimittäin pahojen paikkojen asukkaat ja haltiat. Vainajain henkien, kuten olemme nähneet, on alkuansa ajateltu kunkin asuvan omassa haudassaan. Nämä "Tuonelan tuvat" käsitettiin muodostavan ikäänkuin kyläkunnan. Myöhemmin kuvailtiin Tuonela eli Manala vainajain yhteisasunnoksi. Tämä viimein jakautui kahtia hyvien ja pahojen asumukseksi, eikä vain eri taloiksi, joilla oli kummallakin oma porttinsa ja joiden välillä oli katu, kuten Viron orjan virressä, vaan myös toisistaan kokonaan eristetyiksi paikoiksi joko vaakasuorassa (etelä — pohjoinen) tai kohtisuorassa suunnassa (yläinen taivas — alainen helvetti). Jälkimäisessä tapauksessa saatettiin kumpaakin paikkaa edelleen jakaa eri kerroksiin. Neitsyt Maarian etsintävirressä päivä ilmoittaa lapsen olevan Isän Jumalan sijoilla:
Päällä taivosen kaheksan, ilmalla yheksännellä.
Elinansurma-runossa asetetaan ylimäinen taivas ja alimainen helvetti vastakkain. Näiden keskivälillä oli toisella puolen maanpäällinen elävien ilma, runojen ja satujenIlmola[93] elikeski-ilma, jota vastaa Edda-tarujenMidgardrja myöhemmän skandinaavilaisen kansanuskonMiddelhjemynnäMandhjem, 'ihmiskoti', sekä toisella puolen maanalainen vainajain odotuspaikka, n.s. "kiirastuli", jota vainajain yhteisasumukseksi luultavasti jo pakanuuden aikana käsitetty Tuonela eli Manala katolisella ajalla lähinnä tuli merkitsemään.
Pahan paikan käsitteen on suomalaisille vasta korkeampi uskonto mukanaan tuonut. Sen nykyisin tavallisin nimityshelvettijohtuu skamdinaavilaisestahelviti, s.o. Helin eli Manalan rangaistus. Mutta runoissa käytetään sen rinnalla yleisesti vanhempaa nimitystähiisi.
Hiidenon E.A. Tunkelo yrittänyt yhdistää muinaisislantilaiseenhidi(nykyisruotsinhide l. ide), joka merkitsee karhun talvipesää. Virossa merkitseehiis l. hiid, hiiemetsikköä ja etenkin pyhänä pidettyä metsikköä. Myös Agricolan suomennoksissa tavataanhiidetmyöhemmän raamatunkäännöksen (pyhiä) "metsistöjä" ja "korkeuksia" vastaavana. Eräässä haltiansa puhuttelussa loitsija sanoo nostavansa nukkumasta:
Pellon alle peitetyitä,hiien alle heitetyitä.
Hiisi tässä nähtävästi tarkoittaa asunnon läheisyydessä olevaa kalmistoa.
Tavallisesti kuitenkin runoissa hiisi sana liittyy myöhempään, skandinaavilaisperäiseen käsitykseen vuoresta vainajain olinpaikkana.
A. Huuan hiiestä apua, vuoresta väkeä puutun, alta kallion alaisten. B. Ota hiiestä hevonen, varsa vuoresta valitse, mustatukka tunturista!
Jonkun kerran tavataan hiisi yhdistettynä metsää merkitsevään Tapioon:
Hiien riihi lämpiävi,Tapion talo näkyvi.
Metsästä hiiden kuitenkin eroittaa siihen liittyvä kammottavaisuuden maine:
Korpi on käynehen urohon,hiisi metsä käymättömän.
Siten on käsitettävä myös sanonta:mene hiiteen! joka lienee alkuansa vastannut ruotsalaista:gå till skogs, 'mene metsään!' Pyhän ja kammottavan paikan merkityksestä kehittyi helposti pahan paikan käsite. Runoissa paikallisenhiidentavallisin vastine, kuten mainittu, onhelvetti.
Paikallinen merkitys onhiisisanalla myöshiidenväenkäsitteessä, jota on käytetty sekä kirkonväen että metsänväen merkityksessä.
Varsinais-Suomessa Pyhämaassa kerrotaan suntion jouluaamuna kirkkoon mennessään nähneenhiidenväkeäniin pitkän jonon, ettei kumpaakaan päätä näkynyt.
Pohjois-Satakunnassa on uskottu, ettähiidenväkion pientä päätöntä kansaa, joka kulkee metsissä omia polkujaan; niiden johtajalla on pää. Jos joku ihminen joutuu hiidenväen poluille, ei hän enää osaa kotiin, vaan "hurmaantuu" ja tulee aivan samaan paikkaan kävellessään. Hiidenväellä on pieniä kulkusia, joista kuulee, koska ne tulevat; silloin on paras heittäytyä maahan ja olla nukkuvinaan, sillä nukkuvalle ne eivät tee mitään pahaa. Toisen tiedon mukaan hiidenväet, jotka pitivät pieniä tiukuja kaulassa, olivat hyvin pikkuisia, ainoastaan peukalon kokoisia; mutta nenällä oli miltei heidän oma pituutensa.
Vedenväkeäkin näkyy hiidenväki joskus edustavan. Uudellamaalla kuviteltiinhiidenkansan eli lintukololaisten, joita mahtui yhdeksän yhteen ammeen pohjaan, tulevan ulos lähteestä.
Hiidenväkeäsanotaan myös painajaisten olevan; niitä ei kärsi vedenväki. Runoissa tavataan painajaisen kertosananahiidenkuolia.[94]
Hiidenväkeä voitiin sanoa myös yksinkertaisestiHiisiksi, joiden uskottiin näkymättömässä muodossa hiipivän ihmisten seuroissa, samoin kuin vainajain henkien.
Mutta Hiidet eivät esiinny ainoastaan kääpiöntapaisina kuten yleensä vainajat. Enimmäkseenhiidenkansa eli Hiidetrinnastetaan kuviteltujen entisajan eläjäin jättiläisten kanssa. Becker mainitseeHiisienasuvan paitsi vuorissa ja järvissä myös puitten alla. Kun näihin ukkonen löi, sanottiin ukkosjumalan Hiisiä ahdistavan; tarinoidaanpa joskus löydetyn hirmuisen jättiläisen kokoinen Hiisi ukkosen kuoliaaksi lyömänä.
Onko personalliseksi käsitetyllä yksilölliselläHiidelläollut hiiden- eli metsänhaltian merkitys, on harvojen ja epävarmojen todistuskappaleitten nojalla vaikea päättää. Agricolan tuntemista karjalaisten jumalistaHiisi"metsäläisistä soi voiton". Runoissa tavataan personallinenHiisijoskus Tapion kertosanana ja kuvaillaan sitä nimenomaan metsässä elävänä.[95]
A. Hiiell' on hyvä emäntä,Tapiolla tarkka vaimo.B. Hiisi hirveä metsässä,minä Hiittä hirveämpi.
Jälkimäisessä esimerkissä on Hiidellä ilmeisesti pahan metsänhaltian,metsähiidenmerkitys. Hyväntahtoisesta metsänhaltiastametsähiisieroaa sekä ulkomuodoltaan että pukunsa puolesta. Edellinen ilmestyi komeana sukeapartaisena miehenä suurin kauniin silmin ja puhtaissa vaatteissa, jälkimäinen rumana, parratonna, vinoin silmin, ilman silmäluomia ja repaleisena.
Metsähiittä tavatakseen piti mennä muurahaiskeolle, mutta vaaran pohjoispuolella olevalle, eikä päivänpuoleiselle, kuten metsänhaltiaa tavoitellessa. Taikka oli etsittävä muurahaiskeko, joka oli pohjoispuolelta nurmettunut. Jos kutsuttu metsähiisi ei itse ilmestynyt, niin tulikäärme, joka sanoi, oliko se kaukana ja milloin saapuisi.
Myös metsäpirtinhaltian vastakohtana esiintyy metsähiisi. Jos metsäsaunassa puut poltettiin loppuun eikä jätetty evästä, niin ryösti sen metsähiisi oikealta haltialta tullen sijalle haltiaksi, joka sitten oli niin häijy, ettei antanut rauhaa yövieraille. Metsähiisi kuitenkin meni pois, jos joku metsäpirtissä jälleen asui kolme yötä, pani maahan kaivettuun koloon pienen rahauhrin ja lähtiessään jätti leipäpalan ynnä puita; oikea haltia siitä näki, että oli tullut asukkaita, ja voi palata. Mutta jos metsähiisi oli tuomalla tuotu, niin se ei lähtenyt ajamatta metsän tai kallion väellä.
Metsähiiden ynnävuorihiidenohella Ganander mainitsee vielävesihiiden. Pahan vesihiiden kuvaillaan ulkomuodoltaan eroavan hyvästä vedenhaltiasta aivan samoin kuin metsähiiden metsänhaltiasta. Jos metsälammissa oli vesihiisi haltiana, eivät lammin jäälle asettuneet ajettavat peurat. Mutta jos lampeen kuljetti valtajoen koskesta haltian, niin Hiiden täytyi paeta ja tuli haltiaksi oikea vedenhaltia. Silloin peuratkin asettuivat lammen jäälle, josta niitä sai ampua. Vesihiiden pakoitti järvestä lähtemään sitenkin, että vedenhaltiaa edustavan majavan poskiluilla kiersi järven ympärinsä.
Myösmaahiisijoskus mainitaan. Taloon kun mentiin asumaan ensi kertaa, niin piti kaiken väen olla peseytynyt ja päällä aivan uudet, puhtaat alusvaatteet, kaikki samaa kangasta. Kankaankappaleeseen käärittiin häränsarvesta kolme lastua, eläväähopeaa ja rahaa, ja se käärö pantiin multahirren alle, sitten ei vallannut maahiisi taloa.
Manauksissa mainitaanmaan, metsän ja veden hiisi:
A. Maan hiien hinkalohon!B. Metsän hiien hinkalohon!C. Veen on hiien hinkalohon!D. Vesihiien hinkalohon!
Runoissavesihiisiilmaantuu toisinaan toimivana, vieläpä rukoiltuna.
A. Vesihiisi vettä souti venehellä vaskisella, kuutilla kuparisella, [airoilla hopeaisilla]. B. Vesihiisi vettä kanna tuohon tuimahan tulehen! C. Vesihiisi vettä kantoi yheksästä lähtehestä yheksän meren ylitse [meren puolen kymmenettä] pavun pienellä palolla, heinän hienon helpehellä.
Manattavaanvesiseen hiiteenyhdistetään joskus kalman haltiaa vastaavakalmahiisi:
Vetehen vesinen hiisi,kalmahiisi kankahasen!
Taioissa tavataan vielätulihiisi eli kotahiisi. Aina kun keitto oli valmista, kaadettiin sitä ensiksi kotalieteen kapustalla kotahiidelle, ettei kotahiisi "kohdannut" keittäjää. Jos keittäjä rupesi pahoin voimaan, niin pidettiin sitä kotahiiden kohtaamana ja miteltiin silloin kuolleen mittapuulla. Runoissakotahiisiuseammastakin ilmaantuu.
A. Kotahiien hinkalosta.B. Kotahiisi kohtasi.C. Koiahiisi, lietten vanhin,jos olet suuren suuttununna.
Kerran esiintyvät perätysten avuksi pyydettyinätupa-, sauna- ja riihihiisi. Rukoukset luettiin otettaessa tuhkaa pesästä kolmesta eri katon alla olevasta huoneesta.
Pahaa haltiaamerkitsevä paikallismääreinen Hiisi on verrattava harvinaisempiin yhdistelmiinmetsänperkele, velosenlempo ja vesikorjus(< kuljus?). Myös ilman määresanaa personallinenHiisirunoissa tavallisesti tarkoittaa paholaista ja erityisesti paholaisten päämiestä.
A. Nouse Hiisi heimoinesi, —Perkele perehinesi!B. Tule tulinen Hiistulisesta kalliosta!
Ilmeinen pääpaholaisen nimitys onTuonenhiisi.
Tules tänne Tuonenhiisi, vaaranvaltias samoa!
Sekä paikallisena että personallisena voi Hiisi yht'aikaakin esiintyä.
Mene Hiisi hiitehen, vuorehen pahoin tekijä!
Näiden rinnalla voi vielä kolmantena ilmaantua paikallisella päätteellä johdelluHiitola: "Hiitolass' on hiien Hiisi". Suomen Hiitolaa vastaa viron (H)iiela, joka on vielä säilynyt alkuperäisemmässä Tuonelan ja haudan merkityksessä:
Käisin eile lielassa, tunaeile Tuonelassa, eile eide haua pealla, auduja südame pealla.
Hiitolasta on taas muodostettu personallinenHiitolainen. Käärmettä puhutellaan: "Hiitolaisen hiuskarva".
Myös Hiitolan edellyttämä kantasanan muotoHiitotavataan loitsuissa: "sinne minä sinun saatan Hiion mäkeen". Tämän vahvempi aste Hiitto ja käärmeen nimitys Kyyttö ovat Gananderin esittämässä Pakkasenluvussa sulautuneet muotoonHyyttö.
Itki Hyyttö poikiahan,vesi silmistä tipahti.
Kiroussanana tunnettu on lyhytääntiöinen muunnosHitto, joka toisinaan ilmaantuu runoissakin, vieläpä yht'aikaa Hiiden kanssa.
A. Hiien vieä Hitolle!B. (Sudensyntyä):Hitto olet Hiisi, Pohjan koira!C. (Kirkkokalmalle):Turpehinen tuon takainen,Hiton Hiien luppakorva!
Hittosanan paikallinen johdannainen onHittolaynnä siitä vääntynytHippola.
A. Mene Hittolan korpehen!B. Itse Hippolan emäntä.
Tästä taas on johdettu personallinenHittolainen, jonka kerrotaan tuovan jäniksiä lankaan, vaikka se olisi viritetty tallin parvelle. Samoin runoissa rukoillaan Hiittä tuomaan jäniksiä pyytäjälle:
A. Tuopas Hiisi vuohiasi,Juutas jukkokaulojasi!B. Tuo Hiisi hirviäsi,Perkele jäniksiäsi!
Tästä voimme päättää, että myös AgricolanHittavanin, joka "toi jänikset pensaasta", on Hiton sukua. Lähinnä "Hittavaista" muotonsa puolesta ovatHittara ja Hittamo:
A. [Onko] Hittaroita helvetissä?B. Hittamon pajan etehen.
Helvettiä merkitsevän hiiden kertosanana esiintyy myösvuori eli kallio.
Ota hiiestä hevonen, hepo toinen helvetistä, vuoresta valittu varsa, luukapio kalliosta!
Samoin kuin hiisi on vuori[96] vainajain olinpaikkana useimmiten saanut pahan paikan merkityksen, johon myös keskiaikainen mielikuva maan sisuksissa sijaitsevasta helvetistä on vaikuttanut.
Hiiden kera rinnastettu vuori mainitaan joskus vaskikalliona:
Hiiest' on hevosen synty, varsan vaskikalliosta.
Eläimeen mennyttä neulaa loitsitaan:
Voi sinua rauta raukka, kuin tuonne kurja kuljit! Siellä ruostut rauta raukka, siellä kuljet kivikoita, kannokoita, vaskivuorehen vajoat. Pyri pois pyhille maille, ilman alle asumahan!
Pahaa manataan "vuoren vaskisen sisähän" tai "vuorehen valantehesen".Vaskinen vaaratavataan myös Samporunossa yhdistettynäPohjolan kivimäkehen.
Pahojen paikkojen runollisista nimityksistäHiitolanrinnalla huomattavin onPohjola. Molempia käytetään sekä vaihdellen saman runon eri toisinnoissa, kuten Päivänpäästössä ja Kilpakosinnassa, että yhdessä toistensa kertosanoina, esim. suuren pitotuvan kuvauksessa:
Tupa oli tehty Hiitolassa,Hiitolassa, Pohjolassa.
Nimenomaan helvetin kertosanana tai sijaisena tavataan Pohjola seuraavissa säepareissa:
A. Onko Hiittä helvetissä,Perkelettä Pohj[ol]assa?B. Onko Hiittä Pohjolassa,Jumalata taivahassa?
Jo Lencqvist viittaa siihen keskiaikaiseen käsitykseen, että pohjoisnavan seudut olivat pahoille hengille asunnoksi määrätyt. Norjassa on säilynyt kansanusko, että helvetti on pohjoisnavalla. Ruotsalaisessa Koinluvussa esiintyy Pohjolaa muodollisestikin vastaavaNorrhem.
Suomalaisissa taioissa on pohjoisella ilmansuunnalla aivan yleisesti paha merkitys. Esim. taloa asettaessa on varottava etteivät ovet tule pohjoista vasten. "Pohjoisesta aina kirous tulee; idästä, etelästä ja lännestä siunaus ja Jumalan apu aina idästä". Sentähden myös, milloin Jumalan apua anotaan, piti olla itään rinnoin. Tässä tiedossa siunauksellisena mainittu länsi eli auringonlaskun suunta on kuitenkin oikeammin asetettava vastakohdaksi idälle eli auringonnousun suunnalle ja siis lähemmin yhdistettävä pohjoiseen.
Pohjolan vakinainen mainesana on pimeä. Siitä johdettu paikannimiPimentola, Pimentölä eli Pimeäläkäytetään useimmiten kertosanana Pohjolalle, joskus myös itse helvetille tai yleensä Manalalle.
A. Nouse Hiisi helvetistä,Perkele Pimentolasta!B. Etsi maitosi Manaltapiimäsi Pimentolasta!
Pimentola vastaa lappalaistatsheps-aimo, 'musta koti', muinais-skandinaavilaistaNiflheim, 'Sumula', ja keskiaikaista saksalaistaFinsterland, 'pimeä maa', sekä raamatullista "pimeyden ja kuolonvarjon maata".
Kun helvetti oli tullut sijoitetuksi pohjoisnavalle, kuvailtiin siihen kuuluvan paitsi pimeyden rangaistusta myös kylmyyden kärsimys. Niinikään Pohjolan käsitteeseen liittyy pimeyden painostuksen lisäksi palelemisen tunnelma, josta on johtunut kertosanaPalehtolaparissa vienanpuolisessa manauksessa:
Pimiähän Pohjolahan,Paksuhun Palehtolahan.
Suomen puolella tavataan nimitysPohjolan kylmä kylä, jossa on:
Jäinen kaivo kartanolla, jäinen kappa kaivosessa,
tai pelkästään kylmä kylä:[97]
Kuss' ei nähty, eikä kuulturuohon kaiken kasvantoa.
Tämä kylmä kylä esiintyy sekä Pohjolan että Pimentolan kertosanana.Välistä sitä nimitetäänHyymöläksi eli Hyhmäläksi.
A. Tuli neiti Pohjolasta, impi kylmästä kylästä — Tule neiti Hyymölästä, tuo hyytä Hyymölän kylästä! B. Hyhmän neito Hyhmälästä kanna hyytä helmoillasi!
Hyinen helvetti kuvastunee myös Hiitolan väännöksessäHyytölä.
A. Tuolta Hyytölän pajasta.B. Hyytölän konin kaviot.
Kylmyyden mielikuvaa edustaa vielä Pohjolan kertosanaLumivaara.
Mene tuonne, kunne käsken, pimeähän Pohjolahan, Lumivaaran kukkulalle pohjoispuolelle mäkeä.
Mutta Pohjolan kertosanana ilmaantuu myös pimeälle ja kylmälle paikalle aivan vastakkainenPanuala eli Panula.
Et ennen ihmettä nähnyt, kun et pitkäistä kavetta tulevaksi Pohjolasta, saavaksi Panualasta.
Ettätultamerkitsevästäpanusanasta johtunutPanulatarkoittaa helvettiä, todistavat myös sen pääsanana käytetytHiitola ja Pirula.
A. Hiitolan verinen vaippa, —Panulan verinen paita.B. Piltikkä Pirulan miniä,vyönneula Panulan neiti.
Jälkimäisessä näytteessä nimeltä näyttäväpiltikkäsaa selityksensä toisintomuodostapintikkä, joka merkitsee "päännauhaa" (ruots.bindel). Pirulanminiäon luettavaminjänja Panulanneitikorjattavaneien.
Kuitenkin tavataan Panulalla päinvastainenkin merkitys:
Paistoipa Panulan päivä,Herran kehrä hellitteli.
Sovittaakseen yhteen eri käsityksiä helvetistä keskiajan oppineet jakoivat sen eri kerroksiin tai osastoihin, joissa yhdessä ahdisti tuli, toisessa pakkanen, kolmannessa ikuinen pimeys.
Mainittua jakotapaa käyttäen saatiin vielä erityinen osasto, jossa käärmeet vaivasivat. Tätä ei kuitenkaan ollut välttämätöntä eroittaa tulisesta helvetistä, koska selitettiin käärmeitten olevan erityistä tulessa elävää lajia. Väinämöisen Tuonelanretkellä kuvataan juottaminen ja syöttäminen käärmeen kähyillä ja sisiliskoin päillä sekä makuuttaminen käärmeen kähyistä tehdyllä sängyllä tai palavan kuumalla kivivuoteella, jolle peitto on pantu pistävistä käärmeistä. Muutamassa Hammasmadon ja Käärmeen manauksessa tavataan helvetin nimenäMatola ja Petola:
A. Syömästä Matolan koira!B. Mene peto Petolahan!
Pohjoisena, pimeänä ja kylmänä paikkana Pohjola on helposti sekaantunut maantieteellisiin nimityksiinPohjanmaahan eli Pohjan pitkähän perähänja omistanut toisinaan näiden kertosananLapinmaan. Sekaantumista on luonnollisesti edistänyt käsitys Lapista pahojen noitien olinpaikkana.[98] Pohjan perästä on välistä muodostettuPeräläja LapinmaastaLappala.
A. Perälähän, Pohjolahan. B. Pohjan pitkän Piinalahan, läpi maan Lappalahan.
Samoin on Pohjolan kertosana Pimentola toisinaan yhtynyt Lapin kertosanaanTurja:
Ukko Turjasta tulevi,mies pitkä Pimentolasta.
Tämän säeparin johdosta on Ganander selittänyt Pimentolan, joka vastaisi klassillisten kirjailijainultima Thuleatarkoittavan ulommaista pimeyttä, osittain helvetin syvyydessä osittain pohjoisessa Novaja Zemljan ja pohjois-Norjan tienoilla. Turjasta taas on voitu muodostaaTurjala eli Turjola.
Tuli ukko Turjalasta, mies pitkä Pimentolasta.
Se maantieteellinen tosiasia, että Suomessa pohjoiseen päin metsänrikkaudet Lappiin asti lisääntyvät, on aiheuttanut Pohjolan eli Pimentolan jaTapiolanyhdistämiseen toistensa kertosanoiksi.
A. Onko hyytä Pohjolassa, simoa Tapiolassa? B. Tuli mies Pimentolasta, mies tarkka Tapiolasta.
Pohjolalla voi vielä olla kertosananaSarajas. jonka Setälä on osoittanutmertamerkitseväksi indoiranilaiseksi lainasanaksi, taikka jokin siitä vääntynyt paikannimen tapainen.
A. Pimeästä Pohjolasta, summastaSarajahasta. B. SuurestaSarahjalasta. C. SyvästäSaraojasta. D. Pimeähän Pohjolahan sankkahanSarantolahanE. Pimeässä Pohjolassa, sankassaSaran talossa.
Näihin esimerkkeihin lisättäköön:
Lyöte lietohon merehen, synkkähänSarajaksehen.
Mitä mertaSarajastässä tarkoittaa, ilmenee sen määresanoistasumma, s.o. sumuinen,suuri, syvä, sankka ja synkkä sekä lieto. Samoin kuinPohjan lieto meriei Pohjolaan yhdistettySarajasvoine tarkoittaa muuta kuin pohjoista Jäämerta, jota jo vanhalla ajalla kuvailtiin hidasliikkeiseksi ja sakeaksi (pigrum et concretum mare). Saksan keskiaikaisessa runoudessa Jäämerta nimitettiinLebermeer, "maksameri". SamaMaksamerion vielä Saarenmaan virolaisille tunnettu noitien kokouspaikkana.
Skandinaavilaisessa tarussa Balderin kuolemasta kuvataan Helintie kulkevan sekä alaspäin että pohjoista kohti (nidr og nordr). Myöhemminkin oli Norjassa tapana, jos joku jäi merelle, ettei ruumistakaan löydetty, sanoa kuolleen menneen pohjoiseen ja alaspäin (nord- og nedenom).
Kaarle Suuren hovissa elänyt Paulus Diaconus kertoo, mitenkä Norjan lappalaisten maasta länteen päin, missä valtameri ulottuu rajattomiin, on kauhean syvä nielu, jota nimitetään merennavaksi. Kaksi kertaa päivässä se imee laineita sisäänsä ja oksentaa ne jälleen ulos. Pohjoismaiden kuuluisa kuvaaja 11:nnellä vuosisadalla Adam Bremeniläinen esittää friisiläisten merimiesten retken Islantiin ja sieltä pohjoisnapaa kohti keskelle hyytyneen meren sumua ja pimeää. Äkisti epävakaisen meren virta veti vimmatulla vauhdilla onnettomat merimiehet siihen syvään kuiluun, johon sanotaan kaikkien meren pakojen eli luoteiden imeytyvän, uudestaan ulos sylkeytyäkseen, mitä nimitetään vuokseksi. Muutamat heidän laivoistaan pakovesi vei mukanaan, mutta toiset vuoksivirta työnsi kauas pois. 1500-luvulla kuvaukset meren kurimuksesta paikallistuvat Lofotenin tienoille Norjan rannikolle missä on tunnettu Malströmmen. Tässä virtapaikassa eli heti sen ulkopuolella kuviteltiin olevan merennielun, jonne valaskalakin virtaan joutuessaan jääpi.
Mielikuva merenkurimuksesta on säilynyt kansankertomuksissa eri paikoin Suomea. Varsinais-Suomessa muistettiin erään noidan, jota paholainen oli kuljettanut joka paikassa, viimein vaatineen päästäKurilan kurkkuun. Mutta paholainen oli selittänyt: "jos sinne mennään, on minun ja sinun loppu; se on semmoinen paikka meressä, joka ympäri kiertää pohjaan päin, eikä tiedä mihin se vie." Savon murteella on Kaarlo Hemmo julkaissut kansanomaisen tarinan "Kurjuksen kulukusta pelastunna"; siinäKurjuksen kulkku[99] kuvataan maailman takana olevaksi paikaksi, josta kaikki maailman liiat vedet juoksevat maailman alle, ja kerrotaan laivan siitä pelastuneen läheisyydessä uiskentelevan valaskalan avulla. Suomen Lapissa uskottiin olevan meressä Kurkkion, johon kaikki vedet syöksyivät seitsemänä vuonna ja josta toisena seitsemänä virtasivat takaisin. Sen kohdalla asuivatÄäreläiset, jotka olivat niin pieniä, että niitä mahtui kolme makaamaan saman pesusoikon pohjalle, ja jotka elivät yksinomaan linnunmunilla. MyösLintukotolaisiksinimitettiin maailman itä-äären kääpiöitä.
Runoissamme on hyvin tunnettuKurimuksen kulkku, kinahmi eli veden napa, joka sijoitetaan äärettömäänRutjan mereentai rinnastetaanTurjan koskenkera taikka yhdistetään valtameren valaskalaan (kita< ven.kil).
A. Meren Rutjan partahilla, äärettömän äyrähillä, kinahmella llkeällä, jost' et pääse päivinäsi. B. Turjan koskehen kovahan, kinahmehen kauheahan, jonne puut tyvin menevi. C. Turjan koskesta ylitse — vie veen navoille. kuleta Kurjuksen kulkulle. D. Kurimuksen kulkun alle, kian kielen kääntimille.
Skandinaavilaisessa Balder-tarussa kuvattu pohjoiseen ja alaspäin vievä Helintie on maata myöten kuljettava, kunnes saavutaan Gjoll-virralle, jonka yli rakennettua siltaa Modgudr niminen neito vartioi. Balder-tarua vastaavassa Lemminkäisen eli Pätöisen pojan surmarunossa tapaamme samalla paikallaTuonelan joen eli Tuonen mustan joen, joka muutenkin runoissa usein mainitaan. Kertosäkeessä sitä sanotaan myösManalan ikipuroksi eli alapuroksi, alusvedeksi, alanteheksi tai syvänteheksi. Tuonelan joen asemella esiintyy eräässä Kilpakosinnan toisinnossaHiitolan joki.[100]
Aivan yleinen Metsästysluvuissa onPohjolan joki, jonka takaa pyydystettävät eläimet ovat juoksutettavat. Sillä on välistä kertosanoinaImandronjärvi ja Kanasaari, s.o. Kuollan niemimaalla olevaKalasaari, joten se saa näennäisesti maantieteellisen värityksen: