A. Sivulta Imantronjärven,pitkin Pohjolan jokea.B. Poikki Pohjolan joesta,Kanasaaren kainaloitse.
Toiselta puolen tavataan joskus Pohjolan joen kertona Manalan alanne sekä Tuonen mustan joen kertona Pohjolan ikipuro. Nähtävästi on metsänotustenkin alkuaan ajateltu tulevan toisesta maailmasta, kuten Karhunpeijaislauluista ilmenee.
Tuonelan jokea on toisinaan sanottusalmeksi, mutta tavallisesti sitä kuvataankoskentapaiseksivirraksi. Surmattu ja jokeen heitetty Lemminkäinen:
Meni koskessa kolisten, myötävirrassa vilisten.
Tuonelan joki voi saada kertosanakseenkova kynsikoski.
Sekä Kurimuksen että Tuonelan joen mielikuvia on sekaantunut käsitykseenJuortanin joesta eli pyhästä virrasta, jonka keskiajalla ajateltiin sijaitsevan maailman äärellä.
A. Onko joesta Jortanista, johon hongat hoipertuvat, heinät latvoin lankeavat? B. Tuolla Juortanin joella pyhän virran pyörtehellä, johon kaikki virrat tulevat, joet latvoin lankeavat. C. Korvahan tulisen kosken, pyhän virran pyörtehesen, johon kaikki joet juoksevat. D. Vesi on juossut Juortanista, kaikki joet on Juortanista tullut tunturin alati, puhtahana pulppuellut.
Kilpakosinnassa Juortanin ja Tuonelan joet eri alueilla vaihtelevat. Välistä saa Juortani "pyhän virran" asemestapahan virrankertosanakseen. Tavallisessa Tiberian merta ja Jordania kuvailevassa säeparissa on välistä havaittavanaJuortanin joen ja Tyrjän koskenvaihtuminenTuonelan jokeen ja Tarjan koskeen.
A. Tyystyi ennen Tyrjän koski, joki Juortanin pysähtyi. B. Tyytyi ennen Turjan koski, joki Tuonelan tyrehti.
Kolmantena säkeenä tässä Verensulkusanoihin kuuluvassa vertauksessa on toisinaan:
Asettui Alava l. Alevan l. Aluen järvi.
Tämä Kuollutta merta tarkoittavaalava järvimonine väännöksineen on tunnettu Tulensynnystä tulen putoamispaikkana. Vanhimmassa muistiinpanossa Kiimingistä vuodelta 1658 kerrotaan sen keskelle kasvaneen tulisen koivun.
Putosi tulikipuna — keskelle Alafvy järven. Kolmasti Alavoi järvi kuivi kuiville kiville. — Kas[v]eli tulinen koivu keskelle Alavos järven.
Tässä yhteydessä on vielä mainittava loitsuissa jaLemminkäis-runoissa kuvattutulinen joki.
Tulevi joki tulinen, joess' on tulinen koski. koskess' on tulinen luoto, luo'oss' on tulinen koivu. koivuss' on tuliset oksat, oksall' on tulinen kokko; sulat on tulen tulevi, höyhenet tulen satavi, [t. sillä suu tulen palavi, kita kiiran lämpiävi,] yöt on hammasta hiovi, [päivät] kynttä kriitskuttavi.
Että tulinen joki luotoineen on manalainen, osoittavat seuraavat säkeistöt:
A. Tuolahan joell' on tulinen kivi minä paan siun sille kivelle. Tuolahan joess' on tulinen kallio. B. Hiiess' on tulinen koski, koskessa tulinen koivu, koivussa tulinen k[o]kko, joka syö kylän katehet.
Keskiaikaisiin Haadeksessa käynnin kuvauksiin kuuluu myös kapea ja vaikeakulkuinen silta, joka on nähtävästi itämaisista uskonnoista, lähinnä persialaisilta kulkeutunut. Kristillisaiheisessa Balder-tarussa, kuten sanottu, päästään Gjoll-virran yli siltaa pitkin. Myös suomalaisissa runoissa tavataan joskusTuonen eli Manalan silta, vaikkei joen yhteydessä.
A. Ajoi Tuonen sillan päähän. B. Tule Tuonen tietä myöten, ma'a siltoa Manalan. C. Tuonen akka rautahammas istui Tuonen sillan päässä, kolme koiroa keralla.
Tavallisesti on kuviteltu Tuonelan joen yli päästävän veneellä eli lautalla. Väinämöisen pyytäessä:
Toi venettä Tuonen tyttö, lauttoa Manalan lapsi, yli salmen saattelevi, joen poikki päästelevi.
Kansanuskomuksissa on säilynyt käsitys, että pyhänä leikatuista kynnenkappaleista paholainen tekee itselleen lautan, jolla soutelee yli salmen, tai veneen, johon vie leikkaajan tämän kuollessa ja jolla kuljettaa hänet helvettiin. Sama uskomus tavataan myös skandinaaveilla; islantilaiset tätä alusta nimittivät "ruumislaivaksi".
Mielikuva Tuonelan joen yli soutajasta on lähtöisin Egyptistä, missä kuollut oli kuljetettava Niili-virran yli veneessä, joka jätettiin hautauspaikalle. Siellä kreikkalaiset sanovat saaneensa tarun kuolleitten kuljettajasta Kharonista, josta heidän vanhempi kirjallisuutensa ei vielä mitään tiedä. Roomalaisen runouden, etenkin Virgiliuksen Aeneidin välittämänä tämä Tuonelan lautturi pysyi kautta keskiajan hyvin tunnettuna.[101]
Inkeriläisessä Viron orjan virressä, kuten on mainittu, Tuonela toisinaan kuvataan kaupungiksi, jossa on kaksi kartanoa, Luojan ja Hiiden, ja niiden välillä katu. Niinikään inkeriläisessä Ansiotyö-kosinnassa puhutaanTuonen linnasta ja Tuonelan kadusta.
A. Alkoi Tuonela näkyä.B. Ajoi Tuonelan kaulle.Tuonen linna liklattoa.
Ilomantsinpuolinen Kilpakosinta tapahtuu:
Hiien linnassajalossa, kauheassa kaupungissa.
MyösPohjan linnamainitaan kerran. Paitsikylmäksi kyläksikutsutaan Pohjolaa useinmiehen syöjäksi kyläksi, urohon upottajaksi, ja itse helvettiä joskuspahaksi kyläksi.
Huomattavin tässä linnoitetun kaupungin tapaisessa on sisäänkäytävä.Inkeriläisessä Ansiotyökosinnassa ajetaanTuonen portin suulle,Manalan oven etehen. Mainitussa Viron orjan virren muodostuksessaisännän sielu:
Vietiin Hiien portin suulle."Avatkaa Hiien portti!"
Savolainen loitsija kehuu olevansaHiiden portin"potkaisija".Yleisesti itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa esiintyvätrautaisetPohjolan portit.
Portit Pohjolan näkyivät,Pahan linnat liimottivat,ukset Hiien ammottivat,rautaääret ärjyttivät
Suomen Lapissa on Pohjan portteja sijoiteltu milloin Kuollan itäosan ja Kaninin niemimaan välimaille, milloin Ruijan tai Turjan tuntureille. Vanhan kansan muistellaan kertoneen, että ne olivatvaskisia.
Että Pohjola tässäkin tapauksessa merkitsee helvettiä, todistavat seuraavat rinnakkaismuodot:
A. Portin Pohjolan eteen.B. Portin Pohjolan ovilla.C. Helvetin portin etehen.D. Helvetin portin ovelle.
Tuonelan veräjä (helgrindr) esiintyy myös islantilaisissa taruissa ja rautaportit saksalaisessa kansanuskossa. Samoinkuin suomalaisten perustuu germaanilaistenkin käsitys katolilaisella keskiajalla vakiintuneeseen mielikuvaan helvetin rautaisista ja vaskisista porteista, joka taas vuorostaan johtuu Raamatusta ja muinaisklassillisesta kirjallisuudesta. Edellisessä puhutaan kuoleman eli Tuonelan porteista, jotka esitetään vaskisina rautaisine salpoineen. Homeeroksen Iliaadissa mainitaan Haadeksen portit ja kuvataan Tartaroksen rautaiset portit vaskisine kynnyksineen.
Haadeksen porttiin liittyy kreikkalaisilla mielikuva vimmatusti haukkuvasta koirasta Kerberoksesta. Tämän koiran on arveltu johtuvan egyptiläisestä Anubis nimisestä haudanhaltijasta, joka on mainittu koirapäiseksi kuvatun Kristoforoksen yhteydessä. Islantilaisissa Edda-lauluissa tulee Manalaan matkustanutta Odinia vastaan Helin talosta koira ammottavin kidoin ja kovasti haukkuen; maailman lopussa esiintyy Gnipahellin edustalla kauheasti ulvova Garmr, koirista etevin, jonka nimeäkin on yritetty johtaa Kerberoksesta.
Suomenpuolisessa Kilpakosinnassa kuvataan suuri ja julma Hiiden koiraHiiden linnan edustalla haukkumassa:
A. Tuvan ukset tummoittavi,Hiitten huonehet näkyvi,Hiitten koira haukkumassa.B. Kovin haukkui koira suuri,peni julma julkutteliHiien linnassa jalossa.
Vienanpuolisissa Kilpakosinnan toisinnoissa on tämä koiraPohjan koira eli halli. Loitsuissa, etenkin manausluvuissa, nostettua pahaa nimitetäänHiiden koiraksi eli hurtaksi, Hiiden, Lemmon tai Manalan rakiksi.
A. Hiien hurtta tunne huuti, raukea Manalan rakki, Lemmon rakki raastamasta! B. Himmene nyt Hiien koira, raukea Manalan rakki! C. Hiien rakki, tulinen koira.
Tätä koiraa tarkoittaa myös semustaja tulta hengittäväkoira, jota loitsija kehuu käyttäneensä apunaan.
Oli mull' ennen musta koira, rakki rauankarvallinen — jonka turpa tulta lyöpi, nenänvarsi valkeata.
Lemmon rakin rinnalla esiintyy joskusHiiden kissa, jokaVarkaanluvussa ilmaantuu itsekseenkin, vieläpä nimellisenäkin:
Kipinätär Hiien kissa,revi reisiä jalosti,kipinänä kiirehtiös!
Kipinätäron tilapäisesti personoitu seuraavasta kipinä sanasta, mikä samoin kuin Hiiden rakin mainesanana tavattavatulinen koiraviittaa tulenpalavaan paikkaan.
Kultaheltan Luojan kukon vastakohtana onHiiden kukko rautaharja.[102] Molemmilla kukoilla on vastineensa Eddalauluissa; jumalain luona laulaaGullinkambi, 'kultaheltta', ja maan alla Helin asunnossa toinen mustanruskea. Suomalaisille runoille ja islantilaisille lauluille yhteisenä lähteenä on ollut katolinen kansanusko.
Neitsyt Maarian mehiläisen vastakohtaherhiläinen Hiiden lintuon jo mainittu Karilaisen yhteydessä.
Hiiden hallin ohella mainitaan toisinaan myösHiiden harmaa hevonen. Tämän esikuvana on raamatullinen harmaa hevonen, jolla kuolema ratsastaa Tuonelan seuratessa. Yleistä on kyydittävälle pahalle hevosen ottaminen hiidestä eli vuoresta. Myös itselleen valitsee kosiomiesHiiden ruunan rohkeimman:
Joll' on rautaiset kapiot,tulitukka, rautaharja.
Hevosen synty hiidestä perustuu käsitykseen hevosen pahasta alkuperästä.
A. Ori on Hiien immen poika, hepo Hiien immen tytär. B. Auta Lempo luomoasi, Perkele äpärettäsi, Piru h—poikoasi. C. Hepo Hiien h—poika, Juuttahan vakahan vesa viikon vuoressa makasi, hyvän hetken helvetissä, kauvan aikoa kalliossa.
Tästä käy ymmärrettäväksi myös Lemminkäisen (= Pätöisen pojan) surmarunossa pahaiselle karjanpaimenelle lausuttu herjaus (UK 12: 491-4). Edda-taruissa paholaista edustava Loke tammaksi muuttuneena viekoittelee oriin, joka sitten synnyttää hevosista etevimmän, Odinin kahdeksanjalkaisen ratsun.
Ajatus että hevonen on paholaisen luoma, jolle kuitenkin hengen, samoinkuin käärmeelle, on Herra antanut, tavataan suomalaisissa, lappalaisissa ja skandinaavilaisissa kansantarinoissa. Mahdollisesti on tämä tarina jossakin suhteessa katolisella keskiajalla voimassa olleeseen hevosenlihan syöntikieltoon.
Hiiden ruunan rinnalla ilmaantuu vanhassa käsikirjoituksessa useamman kerranManalan tarvas, s.o. hirvi.
Hikoaako Hiitten ruuna. kastuuko Manalan tarvas (kk. karvas) tietä Tuonen juostessahan?
Ymmärrettävää on, mitenkä kuviteltuun Hiiden hevoseen on yhdistetty Suomen metsien merkkieläin hirvi. Runossa Hiiden hirven hiihdännästä tämä lopulta pääsee pimeähän Pohjolahan, josta ei enää ole hevillä otettavissa.
Helposti selitettävissä on myös Jäniksen luvussa ilmaantuva säe:tuopas Hiisi vuohiasi. Useissa Euroopan maissa, kuten Norjassa ja Ranskassa. Venäjällä ja Kreikassa, tarinoidaan, että vuohi on perkeleen luoma. Toisinaan mainitaan Jumalan ensin luoneen lampaan. Ajatuksen on antanut raamatullinen vertauskuva vuohista ja lampaista.
Omituisempi on pistosnuolien vetäjänä tai kyntäjänä käytetty "satasarvi"Hiitten härkä, Tuonen härkä, myös Vennon härkä"musta-kylki", "mustaposki" tai "uljamoinen". Tätä härkää vastaa skandinaavilaisessa tarussa Thorin laivaretkestä musta jättiläishärkä Himin-brjölr, 'taivaanmurtaja', jonka katkaistu pää on syöttinä Midgardin käärmettä ongittaessa. Molemmat saavat selityksensä Jobin kirjan virtahepoa tarkoittavasta Behemothista, "joka syö heiniä niinkuin härkä."
Satasarven härän kertosanana esiintyy tuhatpäinenTursas: mainittuun Tuonen härkään on samassa säkeessä yhdistettynäIki-Turso. Luojan laivaretkessäIkiturso"Äijön poika", nostaa päätään merestä kaataakseen purren. Ikiturson on selitetty vastaavan Thorin laivaretkellään Hymir jättiläisen kera pyydystämää Midgardin käärmettä, joka oli yksi thurseista eli jättiläisistä ja pahan Lokin sikiö ja joka eli valtameressä kaikkea maata ympäröiden ja häntäänsä suussaan pitäen. Tämä taas johtuu keskiajalla samanlaiseksi kuvitellusta Leviathanista, mikä Jobin kirjassa Behemothin kera mainitaan ja on alkuansa tarkoittanut krokodiilia.
Mahdollisesti kuitenkin suomalaisen Ikiturson oikea vastine on itse Hymir eli Ymir, joka mainitussa Edda-tarussa nimitetäänforn-jofunn, 'muinaisjät tilainen'. Skandinaavilaisissa luomistaruissa Ymir ei ole ainoastaan jättiläisten esi-isä, vaan hänen ruumiistaan on koko maapallo muodostettu. Ymirin esikuvana on ollut raamatullisen luomiskertomuksen "syvyys", jonka "kasvojen" päällä, latinalaisen käännöksen mukaan (super faciem abyssi), oli pimeys ja joka keskiajalla käsitettiin personalliseksi olennoksi, kuten senaikuisista kuvistakin voi nähdä.
Pahojen paikkojen ihmisenkaltaisista asukkaista on jo mainittu Tuonelan joen yli venettä ja lauttaa kuljettava Tuonen tyttö. Aikaisemmin on huomautettu, että tämä yksilöllinen haltiaolento on eristynyt niistä monikollisista Tuonen tyttäristä ja pojista, jotka alkuperäisempään Tuonelan käsitykseen kuuluvat, ja liittynyt myöhempään vainajain yhteisasunnoksi käsitettyyn Tuonelaan.
Uuden Kalevalan mukaan (16 r.) asuu tässä Tuonelassa nelihenkinen perhe: rautaverkkojen kutojaukkoja rautarihmojen kehrääjä akka, joka käärme-olutta tuodessaan saa myös nimet Tuonetar "hyvä emäntä",Manalatar"vaimo vanha", sekä rautanäppi poika, joka vetää verkkoja poikki Tuonelan joesta, ynnä yli joen veneellä eli lautalla kuljettajatyttö, myöskinTuonetarnimeltään.
Vanhassa Kalevalassa (9 r.), samoin kuin vienanpuolisessa kansanlaulussa esiintyy yksistään Tuonen tyttö lautturina ja rautarihman kehrääjänä sekä poika rautaverkkojen kutojana. Suomen puolella tavataan Tulensynnyssä sama alkuansa Tuonelassa käyntiin kuuluva nuotan kehrääminen ja kutominen toisinaan myös akalle ja ukolle annettuna, silloin ei tosin Tuonelan, vaan samanmerkityksisenPohjolan tai Lapin. Tuonetar, mainesanalla "hyvä emäntä", jota Castrén pitää tarkoituksellisesti ivallisena, ilmaantuu yhdessä Lönnrotin muistiinpanemassa Päivölänvirren kappaleessa oluentuojana. Nähtävästi on se tässä, samoin kuin muutamassa KarhunluvussaTuonetar Tapion neiti, Tuomettarenvaihdosmuoto.Manalataron Lönnrotin muodostama.
Paitsi Väinämöisen Tuonelanretkessä tavataan Tuonen tyttö soutavana eräässä inkerinpuolisessa runossa:
Tuonen tyttö mustatukka, Manalan matala neito sousi rannan, sousi toisen, — sousi kolmannen keralla, sousi miun raukan rannoilleni, onnettoman otsinnalle, kohtahan kovaosaisen. — Otti tuiskahti tupahan. lie'en luokse seisottihen, veti verhot ikkunalle. pani palttinat oville. Kuuli ohkavan olista, voivottavan vuotehesta. Petteli miun emoni, valehteli vaalijani, sanoi hän vievän vierahisin, ottavansa oljamihin. — Vei kuuksi päiväksehen, katoi hän kaikeksi iäksi.
Myös ilman venettä esiintyy Tuonen tyttö Tuonen tupaan taluttajana:
'Tuonen tyttö mustatukka, maan tyttö matala neito, tuon tukka tulin palavi, lemmenin lekoittelevi, näki ohkavan olilla — otti ohkavan olilta — tuonne vei mustahan tupahan, matalaisehen majahan.
Tuonen mustalla tuvalla ja matalalla majalla on tässä nähtävästi alkuperäinen haudan merkitys, mutta Tuonen tytön tulin palava tukka viittaa kiirastulen tuntemiseen.
Emon pettäjänä ja hautaan viejänä ilmaantuu samassa runossa toisinaanTuonen akka kokkaleuka, harvasuu eli avosuu Manalan akka, kerran myösTuonen ukko.
Tuonen ukko oli pettelikko petteli miun emäni, maanitteli miulta marjan — sanoi: on hauta kullitettu, partahat vasken valettu. Kun mie harkin hauan päällä, kaikk' on hauta mustin mullin. partahat kivin, somerin.
Se Tuonen poika, joka Kalevalassa (UK 14: 445) ammutun Lemminkäisen miekallaan kappaleiksi leikkaa saaden mainesanakseen "verinen", on tähän paikkaan Lönnrotin sovittama kahden runon nojalla. Toinen niistä alkaa:Verinäkki Tuonen tyttö, toisessa rukoillaan:
Punahattu Tuonen poika, jännitä tulinen jousi tulisella jäntehellä, pane vaskinen vasama tuon tulisen jousen päälle, ammu halki hampahista!
Tuonen pojanhattuon manalaisille ominainen vaatekappale. Hatunpunainenväri samoin kuin jousen ja jänteentulisuusviittaa myöhempään Tuonelan kuvailemiseen tuliseksi paikaksi. Samoin saa selityksensä Gananderin esittämäpunapartaTuonen poika tulisen kirnun kirnuajana. SitävastoinpunaposkiTuonen poika, jota rukoillaan: "puno nuoroa punaista punaisella polvellasi", on nuoraa punovan punaisen Pullettaren, s.o. Blasius-pyhimyksen, tilapäinen sijainen. Siitä on punaposkisuus siirtynyt toiseen saman laulajan yhteen menoon esittämään runoon, jossa Tuonen poikatuliniemen ja tulisen hauinyhteydessä tuntuu olevan paikallaan.
Punaposki Tuonen poika potki potkunsa vetehen — nenähän tulisen niemen, tuliniemen tutkaimehen. Sai sieltä tulisen hauin, nousi maalle keittämähän.
Tuonelan haltioissa siis runot eroittavat, samoin kuin muissakin paikallishaltioissa, molempien ikäkausien ja sukupuolien edustajia. Näissäkin naiset ovat ilmeisesti etualalla, mikä näkyy olevan yleinen ominaisuus suomalaisten runojen haltioittamisessa.
Tuonelan naisissa voimme uudelleen seurata Tuonelan merkityksen jakautumista vainajille yhteisestä maanpinnan alaisesta olinpaikasta pahaksi paikaksi syvälle maan sisään ja hyväksi paikaksi yläilmoihin.
Maidonluvuissa saa Tuonen tytti tai akka kertosanakseenmaan isäntä tai manteren akka, mikä osoittaa maan eli mannun ja Manalan käsitteiden sulautumista.
A. Lyhykäinen Tuonen tytti, matalainen maan isäntä! B. Tuonen akka kuivakynsi, akka manteren alainen!
Selvästi pahana olentona toimii TautiensynnyssäTuonen tyttö umpisilmä ja Loveatar Tuonen eukko, samointulisukka tuomen (s.o. Tuonen) neito, jota rukoillaan:
Tule työsi tuntemahan.vihasi parantamahan!
Mutta toiselta puolen palvotaan Tuonen tyttöä ilmeisesti hyvänä olentona:
Tuonen tyttö pieni neiti, tule tänne, tarvitahan, — kääri kivut kimppusehen, kipuisehen vakkasehen! Tuolla tuuita kipua povessa pyhän Jumalan!
Tässä tapauksessa on Tuonen tyttö samalla tavoin pienikasvuiseksi kuvatun ja kipuja keräävän Neitsyt Maarian sijainen. Maariaa tarkoittavan kiputytön tiedämme usein saavan mainesanan Tuonen neito.
Saman kiputytön paikalla:
A. Lyhyt akka Tuonen tyttö tuolla keittävi kipuja. B. Punahattu Tuonen tyttö voiti kielellä kipuja.
Niinikään Maarian asemesta muutamassa Niukahdusluvussa:
Tuli yksi Tuonen akka,tuo suoloihin sopasti.
Nelihenkisen perheen muodostavat myös hiiden eli Hiitolan asukkaat.Paha merkitys on tietysti niillä tavallisin.
A. Hiien ukko, Hiien akka, helvetin tulinen parta! B. Hiien eukko rautahammas! C. Raparyyty Hiien poika! D. Tulitukka Tuonen tyttö, hikitukka Hiien tyttö!
Mutta Metsänluvuissa voi niillä olla alkuperäisempi metsänhaltian merkitys.
A. Hiien ukko. Hiien akka, Hiien ainoa emäntä! B. Sinihippa Hiitten vaimo! C. Hiit[t]en poika pikkarainen hyppeäjä hyvän selän, ota kultakannuksesi hopeaisen orren päästä, kultaisesta lippahasta, vaskisesta vakkasesta, sillä kutkuta kuvetta!
Hiiden tytär eli piikaesiintyy joskus samoin kuin Tuonen tyttö Kivuttaren kertosanana tai suorastaan Neitsyt Maarian mainesanoin ja toimin.
A. Kattila Kivuttarella, pata Hiien tyttärellä. B. Hiien piika pikkuruinen, vaimo valkeaverinen, kanna vettä kannusella tykin suuren suun etehen!
Hiiden tyttärestä on välistä tehty nimentapainenHii[d]etär.
Gananderin mytologiassa mainitaan Hiiden tyttären etunimenäHitu.
Hitu Hiit[t]en neitosia, palmikko paulalle noian, hiusrihma Hiit[t]en noian.
Tämä saa kuitenkin selityksensä Gananderin käyttämästä käsikirjoituksesta. Toisessa ja kolmannessa säkeessä pitäänoianasemesta ollaneion, japaulalle, josta ainoastaan kaksi ensi kirjainta on säilynyt, on luettavaPanulan. On siis kysymys Panulan neidon palmikosta eli Hiitten neidon hiusrihmasta. Sen mukaan olisi myös ensi säkeessäneitosiakorjattava:neitosienjahitu(kk.hittu) käsitettäväpalmikonjahiusrihmanrinnakkaissanaksi.Hitusanalla onkin ohuen vaatteen ja hienon rihman merkitys.
Myösvuorenasukkaita on runoissa usein selvästi esitetty paholaisina.
A. Tuo voita vuoren eukko, piimeä pirun emäntä! B. Jos ei Luojassa lupoajoa, Jumalassa antajoa, anna sie mies mäentakainen, ukko kallionalainen!
Mutta tämän maailman tuonpuolisesta eroittavanvaskivaarantakaisena voidaan tavata myös pyhä Neitsyt:
A. On miulla piika pikkarainen, vaimo valkeaverinen, vaskivaarojen takainen. B. — Vaskivaarojen takana, senkö panen paimeneksi — se on vanhin vaimoloista.
Hiiden ja samamerkityksisen Pohjan asukkaat muodostavat välistä yhdessä nelihenkisen perheen:
Hiien poika, Pohjan ukko,Hiien tyttö, Pohjan eukko!
Runsaimmin ovat runoissa edustettuina Pohjan eli Pohjolan perheen jäsenet, vaikka hyvin eri määrin ja eri lailla.
Pohjan ukkoesiintyy verrattain harvoin, enimmäkseen Metsän- ja Karjanluvuissa pohjoisissa, riistarikkaissa metsissä asuvaksi ajatellun metsänhaltian sijaisena.
A. Pohjon ukko, Pohjon akka.Pohjon pientaren pitäjä,Pohjon harjun hallitsija,laita kuuset kultavöille! —Metsän kultainen kuningas!B. Metsolan metinen neiti! —Pohjon ukko rautaparta;senpä panen paimeneksi.
Pohjan ukko "rautaparta" esiintyy vielä pistosnuolien tekijänä, ja tulen tuhoja parantamaan pyydetään joskus:
Tules ukko Pohjolasta,mies pitkä pimeen talosta!
Kertomarunoissa onPohjolan isäntäaivan syrjäisessä asemassa verraten kaikkivaltiaaseenPohjolan emäntään. Tämä myösPohjan eukoksi eli akaksinimitetty on kaikista tavallisimpia henkilöitä sekä kertoma- että loitsurunoissamme.
Samoin kuin Pohjan ukko esiintyy Pohjan eukko ensinnäkin metsänhaltiana sen mainesanoin ja sen linnallakin.
A. Havuhattu Pohjan eukko, havuhattu, sinihippa! B. Siniviitta Pohjan eukko, sinun aittasi avara; avaele aittoasi! C. Hongas Pohjolan emäntä, lavokämmen Pohjan eukko! D. Metsän ukko, metsän eukko, pitkän Pohjolan emäntä, metsän kultainen kuningas!
Tavallisimmin kuitenkin Pohjolan emäntä toimii pahojen tautien synnyttäjänä ynnä yleensä kaiken pahuuden naispuolisena edustajana, joka on edempänä erityisesti tutkittava.
Mutta välistä tapaamme Pohjolasta tulevan akan myös hyvää tekevänä ja silloin Neitsyt Maarian pukimin, esinein ja askarein.
A. Tule akka Pohjolasta, silkkivyöhyt vyölle vyötty, päässä silkkisiulakkehet, sitomahan siukunutta! B. Pohjan [e]ukko, luonnon vaimo, viskoa vilua vettä! C. Vaan tuolta akka tulevi pimeästä Pohjolasta, liinalakki liuhottavi, suonia on vakka sylissä, D. Palkattiinpa pajulintu Pohjan akkaa noutamahan, eipä akka tullutkahan. Palkattiinpa pajumettinen — toipa akan Pohjolasta, se pani tulen pakkuloihin. E. Pohjolan jalo emäntä, tuopa hyytä Pohjolasta!
PäinvastoinPohjolan tyttö eli Pohjan neiti, joka myös usein tavataan, verrattain harvoin esiintyy tautien synnyttäjänä tai muun pahan aikaansaajana. Muutaman kerran Pohjan tyttöä Metsän- ja Karjanluvuissa avuksi pyydetään:
A. Tuo tarkka Tapion neiti,Pohjan tyttö, käyrä neiti.pyhän pientaren alainen!B. Pohjan tyttö, Pohjan neiti,Pohjan penkeren alainen,Pohjan tyttö käyrämöinen!
Enimmäkseen toimii Pohjolasta tuleva neiti Neitsyt Maarian sijaisena.
A. Tuli neito Pohjolasta, impi kylmästä kylästä, hyyss' on sukka, jäässä kenkä — sata sarvea otsassa. B. Tuli piika Pohjolasta suonikääry kainalossa, C. Tuli 3 neitoa Pohjolasta, yksi lypsi mustan maion.
Toisinaan Pohjan neittä mainitaan mustaksi, silloinkin kun häneltä pyydetty tehtävä on hyväätekeväistä laatua.
Musta tytti Pohjan neito,sylin aaltoja aseta!
Vesillä kulkijan avuksi pyytämänä olemme tavanneet Neitsyt Maarian sekä hänen sijaisensa kosken neidon. "Lumi-Maarian" ohella esiintyy keskiajan runoudessa ja maalauksissa sen vastakohta "musta Maaria", joka aiheutuu pyhään Neitsyeeseen sovitetusta itämaista tummuutta ihannoivasta raamatullisesta morsiamenkuvauksesta.
Neitsyt Maariaa edustavaan Pohjan neitoon liittyy likeisesti TulenluvuissaPohjolasta tulevapoika. Tämänkin puoleen käännytään välistä rukouksin. Parissa Tulenluvussa on poika tullut Pohjolan neidon lisäksi tai sijalle, kuten kertosananaimpitai vaatekappaleensa hame ilmaisevat.
A. Tule nyt poika Pohjolasta, impi kylmästä kylästä! B. Tule poika Pohjolasta, mies pitkä Pimentolasta, hyytä huohti housun suusta, jäätä paian palkimista; hyyss' on sukka, kenkä jäässä, hallassa hamosen helma.
Tavallisemmin esitetään kertovassa muodossa pojan tulo Pohjolasta. Oikeastaan tulenlumoaja poika ei olekaan Pohjolasta kotoisin, vaan on siellä ainoasti lyhyellä vierailulla käynyt:
Läksi poika Pohjolahan, oli tuolla yötä kolme. Tuli poika Pohjolasta yön kolmen oltuansa läpitse lumisen linnan — Se tunsi tulen lumoa.
Pohjolassa käynyt poika kuvataan vielä pieneksi lapseksi, joka ei itse ole Pohjolan poika, koska tuo erikoisen Pohjolan pojan mukanaan.
A. Meni poika Pohjolahan, mies pieni Pimentolahan, pystyn peukalon pituinen, härän kynnen korkunainen. Oli tuolla yötä kolme pimeässä Pohjolassa. Tuli poika Pohjolasta. B. On poika kolmiöinen, meni poika Pohjolahan, oli siellä yötä kolme yötä kolme käyessänsä. Tuli poika Pohjolasta pojan Pohjolan keralla. Hyytä huuhti housun suusta.
Tosin myös Pakkasenluvussa kuvataan pahan pakkasen pojanKuljuksenkolmiöinen olo Pohjolassa:
Kulki Kuljus Pohjolahan. oli tuolla yötä kolme tuli peuran peittehessä tuli karhun kattehessa.
Mutta tämä Pakkasensynty esiintyy yksistään Ilomantsin puolella, jota vastoin mainittu Tulenluku tavataan laajemmalla alalla Suomen Karjalassa ja lisäksi Inkerin puolella, missä nimetön tulenlumoaja astuu alas taivaasta.
Mies kuni tulen sisässä lukevi tulen vihoja. — Meni tuolta vieraisihin läpi reppänän yheksän. Oli tuolla yötä kolme, tuli tuolta kotihin, jäätä huusi housun suusta, hyytä paian palkomista.
Tulenlumoajan kolmiöinen Pohjolassa käynti ei voine olla muuta kuin kansanomainen muodostus Vapahtajan saman ajan kestäneestä Tuonelassa käynnistä. Joskus mainitaankin jääntuojana tavallisemman Maarian asemesta Jeesus:
Tuli Jeesus kulta tuolta maalta tälle maalle, hyyssä helmat, jäässä polvet, jääkintahat käessä.
Tilapäisesti muissakin loitsuissa kohtaamme pojan Pohjolasta avuksi kutsuttuna tai apuun rientävänä:
A. Tule poika Pohjolasta, tule poika pirtin eestä! Tääll' ois poika päästettävä. B. Tuli poika Pohjolasta — jolla suu sulan kynänen, pääkin päivän kakkarainen. C. Tuli poika Pohjolasta sata sarvea otsassa. — Se oli sarvi sarviansa, joka oli syänalassa. D. Tuli poika Pohjolasta — suonivihko kainalossa.
Ensimäiseen näytteeseen on verrattava Pätöisen pojan pirttiin kylmäminen Pakkasenluvussa, toisessa osoittaa pojan kuvaus laulajan ihannoimista, kolmannessa ja neljännessä on voiteen tuoja ja suonivihkon kantaja ilmeisesti Neitsyt Maarian sijainen.
Muutama rukous on kuitenkin kohdistettu varsinaiseen Pohjolan eliHiiden asukkaaseen:
Jou'us poika Pohjolasta,mies pitkä Pimeälästä,Lapin laajasta kylästä —Tuo hiiestä patoa!
Pahan paikan edustajina toimivat Pohjolan pojat Päivänpäästö-runossaInkerin puolella sekä Pohjanmaalla, missä Väinämöisen pyytäessä:
"Tuo venettä Pohjon poikapoikki Pohjolan joesta,Manalan alusveestä!"Vei venehen Pohjon poika.
Pohjosen poikienrinnalla ilmaantuvat joskuslännen tyttäret:
Pohjosen pojat potevat, lännen tyttäret läsivät päättömiä paisehia, tauteja nimettömiä.
Lännen liittymistä pahan pohjosen käsitteeseen todistaa myös Pohjolan emännän kertosana lännen vaimo.
Portto Pohjolan emäntä,läpilautta lännen vaimo.
Hyvässä merkityksessä olemme nähneetlännen neidonNeitsytMaariasta käytettynä.
Pimentolasta johtunut on personallinenPimentolainen. Kerran tavataan Pohjolan emännän kertosananapimon emäntä.
Pimeälän asukkaaksi voitaneen lukea myöspimeän piika, hämärän emäntä eli yön tyttö, hämärän neiti. Nämä nimitykset annetaan pahalle painajaiselle:
A. Sinä pimeän piika, sinä hämärän emäntä! B. Yön tyttö, hämärän neiti, eli paha painajainen!
Hiiden tyttönäpuhutellaan hämärän neittä karhua kierrettäessä:
Hiien tyttö, hämärän neiti! Kosk' on päivä puolipuissa, painan pangan pihlajaisen, aian rauasta rakennan ympäri Tapion tarasta; tähän ei koske katehen silmät. Jos toinen tulee kierroksehen. syököhön hämärän neiti!
Mutta sama yön tytti, hämärän neiti esitetään myös hyvää toimivana, kuten seuraavissa Metsän- ja Karjanluvuissa:
A. Yön tyttö, hämärän neiti, pitkän puhtehen pitäjä, valvoja anivarainen, kehräsi punaisen langan, sinilangan siuahutti kultaisesta kuontalosta vaskisella värttinällä, hopeaisella rukilla. Viritti punaisen langan, sinilangan siuahutti poikki Pohjolan joesta, jota myöten nuolen nousta otsahan oravan poian. B. Katrinatar vaimo kaunis, aita rautainen rapoa! — Yön tytti, hämärän neiti, viisi piikoa pitäös — karjoani katsomassa! Neitsyt Maaria emonen, maasta asti aita pannos!
Edellisessä näytteessä on yön tytöllä Annan ja Maarian kehruuneuvot, jälkimäisessä häntä rukoillaan Katrinattaren ja Maarian ohella. Vielä on huomattava rinnastus:
Eine-eukko, luonnon vaimo,yön tyttö, hämärän neito!
Pohjolaa vastaavien maantieteellisten paikkojenLapin ja Turjanasukkaat tietysti kuvitellaan pahoiksi.
Tulen tyttö, Turjan neito, Hiien häijy emäntä, tule Turja tarvittaissa häijy henki haettaissa.
NaispuolinenTurjotaresiintyy Kivenpuhuttelussa: "Turjottaren tuuittama".Takaturjaksiluettava (vrt.Takalappi) onTakaturma"Aijön poika".
Mutta myös Turjan ja Lapin asukkaissa voimme tavata hyvää tekeviä; etenkin naiset toimivat usein Neitsyt Maarian sijaisina.
A. Impi Turjasta tulevi kuutilla kuparisella, neito laskekse Lapista purrella punakokalla, piirahassa purren kokka. B. Tuli akka Turjalasta, mutso kylmästä kylästä, toipa puita tullessansa. — Niillä saunan lämmitteli, kylyn kylmästä sulasi.
Pohjolan kertona käytettyäkylmää kyläävastaakylmä tyttöPohjan neidin jahynnin, s.o. hyinen,akkaPohjan eukon mainesanana.
A. Pohjan neiti, kylmä tyttö hyyhmäkelkkoa vetävi. B. Hynnin akka, Pohjan eukko tuolta kylmästä kylästä pimeästä Pohjolasta tule pian, välehen jouvu!
Tulenluvuissa usein esiintyväthyinen akka eli jäinen eukkojahyinen tyttö eli jäinen neitotavataan toisinaan yhdistettyinäkin, josta näkee niiden tarkoittavan neitsyeksi ja emoseksi samalla kertaa nimitettyä Maariaa.
A. Hyinen tyttö, jäinen eukko, hyyvyttele, jäähyttele! B. Hyinen akka, jäinen neiti, tules tuosta, kusta kutsun, Pohjan pitkästä perästä, tuosta kylmästä kylästä koasta Kammon karsinasta, hyistä kelkkoa vetele!
Verrattakoon vieläPohjolatarniminen hyinen tyttö, joka imee verta vaskipillillä. Verensulkusanoissa yhtäläisesti toimivaan Neitsyt Maariaan.
A. Hyinen tytti Pohjolatar, juomari joen takainen, pilli vaskesta valata! Sillä veren sivallat kuivaan kulkkulakeesi. B. Neitsyt Maaria emonen — vaskipillinen varusta, veri keuhkoihin vetele!
Pohjolattaren kertosananajuomari joentakainenon saatu vastaavastapohjolaisen eli lappalaisenkertosanasta.
A. Kuivakulkku pohjolainen, juomari joentakainen, tule suuta sulkemahan! B. Tulikulkku lappalainen, juomari joentakainen, joka joi tuliset kosket, säkehiset särpi virrat, tule verta särpimähän
Mutta siirtymiseen on vaikuttanut Neitsyt Maarian kutsuminenjoen takoa, joka joskus itse Jumalaankin kohdistetaan: "Jumala joen takanta".
Venäjän Karjalassa saa hyistä kelkkaa vetävä neiti välistä nimenKahetar eli Kähetär, joka johtuujäähilettämerkitsevästäkahesanasta. Tämänkin mainesanathyvä eläjä tai kaunis neitiviittaavat hyvään ja kauniiseen Neitsyt Maariaan.
Samassa Tulensynnyn toisinnossa, missä Kahetar hyistä kelkkaa vetää, mainitaan päinvastainenporotytti Pohjan neitiporoissa eli kypenissä häärivänä.
Porotytti Pohjan neito, olet polvin porossa ollut, kypenessä kyynäsvarsin. Kahetar hyvä eläjä!
Ketä tämä porotytti Pohjan neiti, toisinaanPohjan eukko, kuvaa, osoittaa sen esiintyminen myös hyyn tuojana tai kipujen kerääjänä.
A. Poropiukka Pohjan neiti,jonk' on hyytä hyppysissä.B. Porotyttö, Pohjan neitiKipumäen kukkulalla.
Eräässä Tulensynnyssä mainitaan poroissa pyörivänä nimenomaan Maaria:
Poltti rinnat Maarialta,joka polvin poroissa pyöri.
Porotytin asemessa tavataan joskuspalon tyttieliHiilitärhyvää tekevänä olentona:
Palon tytti. Pohjan neiti, Hiilitär Tapion vaimo, tuo polvin porossa pyöri, kypenessä kyynärvarsin. Ori juoksi Pohjolasta — Ottipa sitten hyytä — suusta Pohjolan orihin, tuolla hyyllä hyyvytteli.
Sitä vastoin pahana naisoliona esitetään yhdessä Käärmeen-synnyssäLemmon ja Hiiden neidon ohella Palotar:
Letti Lemmolta putosi,palmikko Palottarelta.hivus Hiien neitiseltä,
Useammin ilmaantuu porotytön paikallatulen eli tulityttöPohjanneitosekä poroissa rypevänä ja tulenpolttamassa apua antavana.
A. Hyi tulityttö, Pohjan neito polvin porossa rypi. B. Tulen tyttö, Pohjan neito, tunkeite tähän tulehen!
Toisinaan on tämä tulityttö samalla kertaa hyinen elihyyeneiti:
Tulityttö, hyyeneitohyistä kelkkoa vetävä.
Myös pelkkä tulinen elitulen neito tai tulosen äitivoi esiintyäNeitsyt Maarian toimissa.
A. Tulevi tulinen neito tulisissa vaunuloissa, tulinen kattila käessä, jäinen kauha kattilassa. B. Tulen neito tyttäresi, kivut helmahan kereä! C. Kaunis on tulosen äiti vanha voietten tekijä!
Ilmaantuupatulinen vaimosynnyttäjänätulisen pojan, joka sitten lähtee Pohjolaan ja sieltä palaa tuoden hyytä ja jäätä.
Synnytti tulinen vaimo, synnytti tulisen poian tulisella vuotehella, tulisen vaipan alla, tulisen hurstin päällä, tulisessa uutimessa. Tuuitti tulisen poian tulisessa tuutimessa. Oli poika kolmeöinen, kolmeöinen, neljäöinen. Työnsi poian pohjosehen. Oli tuolla yötä kolme, kovin äijä kolme, neljä, viimeistäänkin viikkokauen. Tuli poika Pohjolasta — Hyytä huokui housun nauhat.
Maarian käsittämisen tuliseksi vaimoksi eli neidoksi selittää hänen vertauskuvanaan katolisessa hartauskirjallisuudessa käytetty: "tulessa palava, kulumaton pensas", jonka keskellä hänet keskiaikaisissa maalauksissakin esitetään. Slaavilaisten "tuliseen Maariaan", jolla on Iljan päivälle (20/7 v.l.) läheinen viettopäivä (22/7), kohdistuu inkeriläinen säe: "Maaria tulelle selvä".
Porotytön paikalla tapaamme myösPanulan neidon:
Paljaspää Panulan neiti polvin pyörivi porossa — Ei pala porossa polvet, kypenissä kyynäsvarret.
Tulenluvuissa avuksi pyydettynä ilmaantuuPanun emäntäeliPanutaruseamman kerran mainesanallaparas, mikä soveltuu Maarian sijaiselle.
A. Tuttav' on tulonen äiti, paras on Paron (!) emäntä, nukkas tulta tuuvittamaan! B. Pannutar (!) parain neitsyt, tuli niele turkkihisi! C. Parannuta (!) parain neiti!
Maarian pojaksi käsitettävä on tulen polttamaPanolan poika.
Pahana olentona ja Hiiden neidon kertosanana olemme jo nähneetPanulan neidon Käärmeensynnyssä. Myös sisiliskoa puhutellaan:
A. Pääpuikko Panulan neien.B. Panuttaren pääpuikko.
Panuttaresta vääntyneenPannuttarenrinnalla esitetään kerranTunnutar"tulisen neidon" nimenä.
Tunnutar tulinen neito, Pannutar palava vaimo, tulkoonpa tulinen neito tulen lientä särpämähän
Tunnutar lienee korjattavaTuhnutarja yhdistettävä nimeenTuhnus. Sisiliskonluvussa loitsitaan:
Tuhnus tule taivahasta, tule työsi tuntemahan. pahasi parantamahan!
Tuhnupäämerkitsee samaa kuintuhniopää eli nokipää. Tässä yhteydessä sopinee esittää Jäniksenluvussa puhuteltu nokityttö.
Nokityttö, Saaren neiti tiellä seulovi utua, terhennystä tellittävi. Utu silmille sivalla!
Ennen mainitussa loitsussa, jossa "joki kultainen kuningas" ja Ristoppi pyydetään saukkoa juoksuttamaan "joen näköisnä", tämä pyyntö uudistetaan kohdistettunaNokiattareen.
Nokiatar nuori neito juoksuta joen näköisnä, aja aallon karvallisna! Muille valkeat valitse, minulle mustaset pätevi, ketukseni kelpoavi.
Toisessa saman loitsun kirjaanpanossa käy jälkimäinen pyyntö edellä Ristoppiin joen kuninkaaseen kohdistettuna ja Nokiattaren asemella onJokiatar. "Mustien" pyytäminen kuitenkin paremmin soveltuu Nokiattarelle, joka kahdesti esiintyvänjokisanan johdosta on helposti voinut vääntyä Jokiattareksi.
Nokiattaren alkuperäisemmyyttä vahvistaa vielä muutamassaKetunpyytäjän luvussa tavattavaNokeainen.
Nokeainen kullan muori,tule kullan muuttehelle!
Mahdollisesti tähän kuuluva on vielä Sudensynnyssä esiintyväNukuhutar.
Nukuhutar neiti nuori rannalla rakentelihe. Niemin neito kasvatettu, läksin neito tuuvitettu Puri tuota tullessahan. Niinpä menköhön manalle!
Esitetyt näytteet ovat kaikki Suomen pohjois-Karjalasta. Vielä on huomattava etelä-Karjalassa muistiinpannun loitsun alku:
Nouse maasta nove[n] emäntä,vetäy veen emäntä!
Pahojen paikkojen asukasten olemme nähneet lukuisissa tapauksissa toimivan hyyäätekevinä ja semmoisina niitä avuksi rukoiltavan, jolloin naispuoliset olemme todenneet Neitsyt Maarian sijaisiksi. Mutta kun nämä tapaukset eroitamme, havaitsemme paholaisten perheessä emännällä, kaikkien tautien ja pahojen synnyttäjällä, olevan valta-aseman, joka vastaa Jumalan emon asemaa hyvien olentojen joukossa.
Yhdeksän taudin äidin yleisin nimitys onportto Pohjolan emäntä; isänä on tavallisestituuli. Ristijäksi pyydetty onJohannes"Jumalan pappi", joka kuitenkin tästä toimesta kieltäytyy, niin että synnyttäjän on sikiönsä itse nimitettävä.
U. Holmberg on suomalaista Tautiensyntyä verrannut venäläiseen legendaan Heroodeksen 12 tyttärestä, mitkä syntyivät hänen veljensä vaimosta Heroodiaasta, jota naimasta Johannes Kastaja oli häntä kieltänyt. Rangaistukseksi tyttäret muutettiin taudeiksi ja suistettiin mereen,[103] josta ne ilmaantuvat ihmisiä kiusaamaan.
Setälä on osoittanut, mitenkä mielikuva Heroodiaasta myös germanilaisessa ja romanilaisessa kansanuskossa edelleen elää. Italiassa kerrotaanRedodesanloppiaisaaton yönä ilmestyvän erääseen Johanneksen kirkkoon pyytämään kastetta, johon Johannes vastaa lykkäämällä päätöksensä toiseen vuoteen, aina maailman loppuun asti. Saksalaisissa keskiajan lähteissä esitetään Heroodias kuningattarena, jopa jumalattarena, jolle kolmas osa maailmaa oli alamainen, tai yöllä ratsastavien naisolentojen johtajana ynnä yleensä yönvaltiattarena; toisinaan Johannes Kastajan päätä tavoittelevana, joka puhaltamalla pyörryttää hänet takaisin samaa tietä. Näihin käsityksiin ynnä kreikkalaisen legendan Heroodiaalle antamaan mainesanaan "raivoisa" on Setälä verrannut Pohjan akan määrettäpyöräraivo eli raivopyörä.
Vielä sopisi verrata ranskalaisen kansanuskonArie(myösArode Hampahilla rautaisilla,leuoilla teräksisillä. Näyttää siltä kuin myös Heroodiaan tyttären nimi Salome olisi
suomalaisessa loitsussa säilynyt. Salmonin portto vaimoteki poikoa yheksän. Niin ei ole kuitenkaan laita, vaan on Yhdeksän taudin syntyyn
sekaantunut alku toisesta Tautiensynty-runosta: Salamonin porttovaimo
teki kolme poikalasta,
tappoi ne tauin tappamatta,
muun surman sullomatta,
laittoi hauan lapsillensa
kynnysalle Samarian kirkon.
Siinä ne surmaksi sikesi,
tappotauiksi tapautui,
loukkaus yksi, toinen rutto,
amputauti kolmannesta. Salomoniei voi olla muu kuin monivaimoinen kuningas Salomo.
Lastensa tappaminen ja hautaaminen Samarian kirkon alle johtaa
luonnollisesti mieleen samarialaisen vaimon, jonka rikos myös
Mataleenan virressä kuvastuu. Että "portto Pohjolan emäntä" tarkoittaa Heroodiasta, jonka nimenkin
lyhennetyssäTiivasmuodossa olemme toisessa yhteydessä tavanneet,
on epäilemätöntä. Mutta onko tämä selitys riittävä suomalaisen
Yhdeksän taudin synnyn ymmärtämiselle? Pohjan akan ohella ja vielä useammin sen sijalla mainitaan Tautien
emonaLoviatar. Akka vanha Pohjolassa
syrjin tuulehen makasi —
Sai viimein vihaiset poiat
Loviatar vaimo vanha,
Pohjan akka, Hiitten eukko,
sai poikoa yheksän. Loviatar naisellisen lovehtijan eli sen asemesta joskus käytetynNoidattarenmerkityksessä soveltuu varsin hyvin Pohjolan emännälle.
Mainesanavanhaon mainitussa näytteessä yhteinen Pohjolan akalle
ja Loviattarelle. Mutta Loviattarella ja sen ennen esitetyillä muunnoksilla voi myös
olla määreenä "vaimo kaunis", "vanhin vaimoksia", "luonnon vaimo"
jopa "Luojan vaimo", taikka kertona "Luonnotar lihava vaimo", jotka
kaikki olemme tavanneet Neitsyt Marian mainesanoina. Yhdessä itä-Pohjanmaan toisinnossa on tautien synnyttäjänä lähteen
neito, jonka usein Maarian asemella olemme tavanneet. Neitonen veestä nousi,
hienohelma hettehestä,
jok' ei suostu sulhasihin,
mielly miehiin hyvihin.
Tuli yksi mies Turilas,
tuli Tursas paiturainen. Sekä Savossa että Vienan välistäilman tyttö, joka tarkoittaa
taivaallista Neitsyttä. A. Ilman tyttö, ilman neito,
eipä suostu sulhasihin,
mielly miehiin hyvihin,
syrjin syöksihen vetehen. —
Veen ukko halliparta.
B. Astui impi ilman viertä,
neiti taivahan napoa, —
sill' oli muo'ot mustanlaiset,
iho innon karvallinen.
Selin tuulehen makas. Jälkimäinen näyte sisältää viittauksen mainittuun Maarian ihon
tummuuteen. Synnyttääpä parissa Suomen itä-Karjalan toisinnossa tuulen kera
taudit nimenomaan Neitsyt Maaria. Saunanhaku-virressä Maariaa
soimataan samalla pahalla mainesanalla, mikä on Pohjolan emännällä. Aunuksen puolella esiintyy, sitten kuin "Loviatar vaimo vankka" on
saanut yhdeksän poikaa, manattavana: Markke rukka, räähän eukko,tekijä työn täyellisen. Toinen aunukselainen "pirun suvun" alkua selittävä loitsu alkaa: Oli Marinko mainio,tuulella tuli — Niinikään Vermlannissa esiintyy pahojen poikien synnyttäjänä
"vesisille vaahdoille"Marka parka, akka rähmä. Tämä räähkän eli synnin akka ei liene muu kuin Maria Magdaleena, mikä
myös selittänee taudin henkien määrätyn luvun. Tautien synnyttäjä suomalaisissa runoissa on lisäksi voinut saada
piirteitä vetten päällä istuvalta suurelta Babylonilta, joka oli
kaikkien iljettävyyksien äiti. Vihdoin on Pohjolan emäntään yhdistetty mielikuva suuresta
lohikäärmeestä eli "vanhasta madosta". Tuttava tulosen neiti,
portto Pohjolan emäntä,
vanha maan on matonen,
petit meitä ennen muinoin,
petitpä esi-isäni
paikoissa paratiisin. Pohjolan emäntä, joka vastaa keskiaikaista käsitystä pääpaholaisen
naisesta, äidistä tai mummosta, on siis monesta eri piirteestä
kokoonpantu. Mutta vielä useampia ja nimenomaan pakanuuden aikuisia
piirteitä on siinä yritetty osoittaa. Lönnrotin sanakirjassa esitetään Ukon naisen nimiRaunimyös
yhdistyksessä:Rauni Pohjolan emäntä. Tämä runosäe on otettu
Lönnrotin Kanteleesta, jossa sillä on muotoRauna. Siinä voisi siis
nähdä runoissa säilyneen muiston Agricolan mainitsemasta Raunista,
kuten Setälä tämän nimen ansiokkaassa selityksessä on huomauttanut. Mainittu säe kuuluu Pakkasensyntyyn, jonka Lönnrot sai Suomen
Karjalasta. Jos hänen kirjaanpanoansa tarkastaa, niin havaitsee että
säe on Kanteleessa väärällä paikalla jaRaunarivin yläpuolelle
kirjoitettu korjaus, jommoisia Lönnrotin oli tapana tehdä itse
käsikirjoituksiin. Alkuansa on kirjaanpantu: Rana Pohjolan emäntä,
älä kylmä kynsiäni! EttäRaanaon oikea muoto, todistavat Suomen Karjalassa myöhemmin
muistiinpannut Pakkasensanat, joissaRaani"pakkasen emäntä" joutuu
tuulen valtaan, samoinkuin Pohjolan emäntä. Niinikään suomenkarjalaisessa Metsänluvussa on puhuteltunaRaino"Pohjolan emäntä" ja parissa venäjänkarjalaisessa KarjanluvussaRaanoeliRanu"Pohjolan emäntä". Savossa on muistiinpantu Riidenluku, jossaRuno"pohjolainen"
synnyttää seitsemän poikaa. Viimeksi on huomattava savolaisen
Koiransynnyn alku: Pirko llmallen Rania
tu[u]lellen käänteleksen. Ilmallenon luettavaIlmalan.Raniaon ilmeisesti monikollinen
osantomuoto sanastarani, joka siitä päättäen ei olisi yksilöllinen
erikoisnimi. Jos mainittujen sanojen merkitystä etsimme Lönnrotin sanakirjasta,
niin näemme, ettäraana, raanio, raano, raino, ranu ja ranikaikki
merkitsevätkulua, kelpaamattomaksi kulutettua ja käytettyä
esinettä.Raana ja raaniosanat Lönnrot kääntää myös sanallaslarfva, 'riekale'. Kysymys on siitä, ovatko nämät sanat voineet
saada personallisen merkityksen, niinkuin ennen esitetty sanahattara. Ainakin raini muodolle on Lönnrotin lisävihkossa annettu
myös kelvottoman ihmisen merkitys.Raanaja sen vaihtelumuodot siis
vastaavat yleistä Pohjolan emännän pahamaineista etusanaa. Toisellekin Pohjolan emännän sijaiselle voisimme saada samanlaisen
selityksen. Topeliuksen painattama Riidensynnyn toisinto Kajaanin
puolelta Suomussalmelta, joka on ainoa laatuaan,[105] alkaa:Naata"nuorin neitosia". Puunsynnyssä on löydetty samoilta seuduin sitä valaiseva säe:
"Natulaisen nauloama".Natulainenjohtuu sanastanatu, joka
merkitsee 'naaraskoiraa' sekä huonoa naista. Pitkä-ääntiöisennaattusanan mainitsee Jusleniuksen sanakirjanaarttusanan
toisintona. Myösnaattomuoto tunnetaan huonon naisen merkityksessä. Mutta mainesana "nuorin neitosia" vaatii lisäselitystä. Muutamassa
saman pitäjän Lemminkäisrunossa ilmaantuu oluentuojana: Nato on naisista parahin,naon tyttö neitosista. Nähtävästi on tämä sananlaskuntapainen säepari kumpaiseenkin paikkaan
tunkeutunut työntäen syrjään alkuperäisemmän toimihenkilön. Pelkkänatoon joutunut vielä yhteen Lemminkäisen surmavirren
toisintoon laulamatta jääneeksi hylkiöksi. Mutta se, joka suuttuu ja
kostaa, saa samassa runossa nimen "Louhi Pohjolan emäntä". Niissä
neljässä loitsussa, joissaLouhi(kerranLouki) tavataan, tämä
esitetään kauttaaltaan hyvää tekevänä. Louhea rukoillaan yhdessä
Kylvetysluvussa yleensä päästöt päästämään, yksissä Tulensanoissa
tuomaan rautarukkasensa ja vetämään vetinen lumme haavalle sekä
kahdessa Metsänluvussa, joissa Pohjola saa Metsolan merkityksen,
raskuttamaan rahaista kättä tai pistämään villaisen pivonsa. Louhinimeen, jota jo edellä on koetettu selittää, on monesti
verrattu islantilaisten tarujen pahaaLokea. Tämä on kuitenkin
vasta kristinuskon vaikutuksesta saanut pahan merkityksen; pahuuden
edustajalla on skandinaavien omaperäisessä uskonnossa ollut yhtä
vähän sijaa kuin suomalaisten. Ruotsissa ja Tanskassa tunnetaan
ainoastaan alkuperäisessä tulenhaltian merkityksessälokke, josta
kuten mainittu, suomalainen hämähäkin nimityslukkion johtunut.
Mitään mahdollisuutta lainata myöhäisiä länsiskandinaavilaistaLoke
paholaista, ei suomalaisilla ole ollut.[106] Yhtäläiset piirteet islantilaisten Loki-tarujen ja suomalaisten
runojen välillä saavat luonnollisimman selityksensä yhteisestä
alkulähteestään, keskiajan katolisesta kansanuskosta. Setälä on erityisesti kiinnittänyt huomiota Snorri Sturlusonin
jumalaistarustollisessa selostuksessa esitettyyn Lokin
sukuluetteloon. Tämän mukaan Lokin isä oliFarbauti'vaarallinen
lyöjä', jota on selitetty myrskytuuleksi tai salamaksi; äidin nimet
olivatLaufey'lehväinen saari', jaNal'neula', joita on
käsitetty lehtipuuta ja havupuuta tarkoittaviksi. Veljeä oli Lokilla
kaksi:Helblindi, 'Helinsokko, jaByleiptr eli Byleistr, jota
on tulkittu m.m. myrskysalamaksi tai myrskyjalaksi; jälkimäinen
nimenmuoto voisi myös Setälän mukaan merkitä 'jalatonta', s.o. rampaa. Lokin isän Setälä yhdistää tautien isääntuuleensekä äidin nimistä
Laufeyn Loviattareen,[107]NalinÄimättäreen ja Äkäättäreen, joita
myös joskus tautiensynnyttäjinä mainitaan, ynnä Pohjolan emännän
nimeenNaata. Loviattarella on usein yhdeksän taudin ohella tai
asemesta kolme poikaa:ruho, rampa ja perisokea, jotka pistosnuolia
ampuvat; niitä vastaisivat 'jalaton'Byleistrja sokea'Helblindi.[108] Kolme poikoa pahalla,
ruho yksi, rampa toinen,
kolmas on perisokea.
Ruho nuolia tekevi,
rampa jousta jännittävi,
ampuvi perisokea. Epävarmaa kuitenkin on, missä määrin Snorrin sukuluettelo on
kansanomainen ja missä määrin keinotekoinen. Samassa taruopissaan
hän asettaaLokinrinnalle kilpailemaanlogineli liekin saaden
aikaan sanaleikin, joka viittaa hänen käsitykseensäLokisanankin
merkityksestä. "Tulen" isäksi ei ole vaikea runokielessä kuvitella
'vaarallista iskijää': tuulenpuuskaa tai salamaa, ja tulen äidiksi
joko lehti- tai havupuuta. Tästä kuvitelmasta riippumaton voi olla
Byleistrin ja Helblindin käsittäminen Lokin veljiksi. Mainittua kolmea veljestä voidaan kyllä verrata suomalaisen runon
ruhoon, rampaan ja perisokeaan, mutta näiden alkuperäinen paikka
ei ole Tautiensynnyssä, jossa niiden yhtymisestä huolimatta
on synnytettävien yhdeksänluku usein säilynyt.Paha, jolla
nämä kolme poikaa on, ei tämän runokappaleen erillisissä tai
muihin yhteyksiin liittyvissä toisinnoissa ole millään tavalla
osoitettu naispuoliseksi. Sitä vastoin nämä omistetaan nimenomaan
miespuoliselleJuudakselleuusmaalaisessa Löylynloitsussa:[109] Kolme oli poikaa Juudaksella,
yksi rujo, toinen rampa.
kolmas verensokea.
Yhden pani tulen tekohon,
toisen kattilan panohon,
kolmannen luita särkemähän. Paha eli Juudas kolmen poikansa kera muodostavat oikeastaan
neliluvun. Mutta eräässä manauksessa mainitaan nimenomaankolme
perkelettä. Alle maan, alle mannon,
alle kolmen perkelehen. Paholaisten kolmiluku tai pääpaholaisen kolmipäisyys keskiaikaisessa
kansankäsityksessä johtuu vastakohdan tavoittelemisesta pyhälle
kolminaisuudelle. Rammaksi on keskiajalla kuvailtu paholaisen tulleen taivaasta
alas pudotessaan. Siitä johtunevat suomalaisen runonrampaja
mahdollisesti myösruhosekä paholaisen nimitystynkämäinen.
Samoin saisi siitä selityksensä SnorrinByleistr eli Byleiptr,
jos se merkitsisi "jalatonta". Tämä nimi kuitenkin tuskin lienee
omaperäinen. Sophus Bugge on sen selittänyt väännökseksiBelzebuthnimeä. Muodollisesti paljoa lähempänä on muutamassa paholaisten
luettelossa[110] tavattava keisari Belzebubin alakuninkaan nimiByleth. Tämä luettelo on 1500-luvulta, jolloin Snorrin Edda oli
Euroopassa tuntematon. Mainitun nimen on Harri Holma yhdistänyt
assyrialaiseen Beelin (< Ba'alin) puolison nimeenBetit, jonka myös
Herodotos tuntee muodossaMylitta, ja jonka hyvin voi ajatella
keskiajan juutalaisessa kirjallisuudessa paholaisen nimenä säilyneen. Helblindin ja perisokeanyhteyteen on asetettu Balderin sokea
ampujaHodr, 'sota', sekä Pätöisen pojan sokea surmaaja. Molempien
viimeksimainittujen esikuvana on ollut keskiaikainen mielikuva
sokeasta sotamiehestä Longinuksesta, joka Kristuksen kylkeen pistää
perkeleen neuvosta hänelle käteen annetun keihään. Helblindiä vastaavan perisokean nimenä mainitaan eräässä
vienanpuolisessa toisinnossaJumi. Kolme on poikoa pahalla,
yksi rujo, toinen rampa,
kolmas on perisokea;
se on se ampuja, se on Jumi. Toisen Vienan läänissä muistiinpannun selityksen mukaan on Jumi pirun
sokea veli, joka asuu metsässä ja ampuu aina umpimähkään satuttaen
milloin ihmisiä, milloin elukoita. Jos Jumi olisi näkevä, niin
ampuisi kaikki. Lönnrotin sanakirjassa Jumi mainitaan metsänhaltian nimenä;Jumin
ampumaselitetään tarkoittavan äkkiä syntynyttä paisetta tai puun
kasvannaista. Vielä ilmoitetaan Jumin merkitsevän puukoita seinässä
(Cerambyx; ruotsiksidödsur, 'kuolemankello'). Jumin naputus oven
suussa tietää kuolemaa. Inarissa tunnetaan Jummin ampuman ohellaJummin kurikka, 'suuri
rosoinen honkajuurakko'. Eräässä osittain runomittaisessa sadussa
kuvataan härkää: Pää kuin Jumin kurikka,häntä kuin Hämehen miekka. Arvoituksissa on ihmisenpäällä vertauskuvanaJumin keko eli kelo.Parissa Karhunloitsussa tavataan puhuteltuna Jummin eli: Juumin ukko, Juumin akka,Juumin entiset eläjät. Juminkolu, samoin kuinPirunkolu, osoittaa kummituspaikkaa
metsässä, josta kuuluu lapsen itku; sille paikalle on muka lapsi
haudattuna. Laitasaaren kylässä Muhoksella mainitaan v. 1759 ikivanhana tapana,
että nuoret rengit ja piiat kokoontuivat lauvantaisin ja sunnuntaisin
yötä vasten määrättyyn paikkaan, jossa koko yön söivät ja joivat,
tanssivat ja leikkivät. Näillä menoilla oli nimenäJumin häät;
niitä noudatettiin naimisenjumalan Jumin kunniaksi, joka antoi hyvää
avio-onnea. Mutta niistä oli onnettomiakin seurauksia; eräs piika sai
lapsen, tappoi sen ja mestattiin. Jos vielä lisätään, että lappalaistutkija Tornaeus 1670-luvulla
mainitseeJuminlappalaisten esi-isänä ja että Ganander,
luultavasti tämän johdosta, selittääJumon eli Jymin, samoinkuin
skandinaavienYmin, taivasta tavoitteleviin jättiläisiin
kuuluvaksi, jonka mukaan Uumajan kaupunki (Umeå) olisi nimitetty,
niin on suunnilleen sanottu, mitä Jumista on tietoja. Miten Jumi nimen alkuperä selvitettäneenkään,[111] ei saata olla
epäilystä siitä, että käsitys paholaisen sokeasta veljestä on
kristillisperäinen. Pahan tai kuoleman nuolet ja keihäät ovat myös kristillisiä
mielikuvia. Että nämä ovat vaikuttaneet runoihimme, todistaa seuraava
Noidannuolensynty: Itse meiän Herra Jeesus
meni saunahan saloa,
piilten pirttihuonehesen.
Keksi Lemmon kiukahalta
nuoliansa nostelevan,
keihäitähän lukevan.
Nuo nuolet pahannäköiset
meitä vasten vaivaisia,
Itse meiän Herra Jeesus
sylin nuolihin ajoihe,
käsivarsin keihäisihin. Raamatullisen "kuoleman odan" on säilyttänyt Ruotsin savolaisilta
muistiinpannun Käärmeensynnyn säe: "hampahat Tuonen ora[a]sta",[112]
jonka runomitta vaatii korjattavaksi "hampahat orasta Tuonen".
Tavallinen kertosäe: "kieli Keion keihäästä" todistaa, ettäorastaon edelleen oikaistavaodasta. Säe on nähtävästi hämäläiseltä
r-alueelta peräisin. Sen siirtyessä savolaisalueelle onorastaymmärrettyoraasta, niihin on myöhemmin lisättyohran. joten säe
lopulta on tullut kuulumaan: "orahasta Tuonen ohran". Mahdollisesti sekinora. jonka vienanpuolisen laulutavan mukaan
Väinämöinen hakee Tuonelasta, voisi samalla tavoin saada selityksensä
kuoleman odasta, joka alkuperäiselle hakijalle Vapahtajalle hyvin
soveltuisi Tuonelasta noudettavaksi. Yleisesti kuvataan paholainen mainittuja aseita valmistavana. Piru piikkiä takovi,
Perkele keihäitä tekevi
pajassa ovettomassa,
ilman ikkunattomassa
Pahan vallan valkeassa
piikkiänsä teroittavi. Takovan paholaisen vierasperäisyyden varmentaa suomalaiseen
runomuotoon puettu legenda Luojalle kaularautaa takovastaHiiden
sepästä, joka sitä omalle kaulalleen koetellessaan itse joutuu
kahlituksi. Hyvän ja pahan vastakohta on ihmishengelle selvinnyt Iranissa
(Ormudz ja Ahriman), josta se juutalaisuuden ja kristillisyyden,
myöhemmin myös muhamettilaisuuden mukana levisi Eurooppaan. Ne
enemmän käytännölliset, kuin periaatteelliset eroavaisuudet, joita
pohjoismaissa sitä ennen saattoi olla olemassa suhteellisesti
hyvänsuopien ja suhteellisesti pahansuopien henkiolentojen välillä,
saivat silloin jyrkemmän muodon. Vainajat jaettiin autuaisiin ja
onnettomiin, keijuiset valkeihin ja mustiin, paikallistuneet henget
haltioihin ja hiisiin. Vainajainhenkien yläpuolelle ja jossakin
määrin niiden vastakohdaksi kohonneen ukkosjumalankin nimitykset ovat
jakautuneet kahtia siirtyen korkeamman uskonnon joko ylijumalalle
tai pääpaholaiselle, useimmat jälkimäiselle. Samoin ovat vainajain
nimitykset ja haltiain erikoisnimet yleensä saaneet pahan vivahduksen
merkitykseensä. Siten syntyneihin paholaisen nimityksiin on liittynyt lukuisia
kristinopin mukanaan tuomia ja keskiaikaisen mielikuvituksen
muodostamia sekä, vainajain olinpaikan jakautuessa katolisella
ajalla, erilaisista pahoista paikoista johtuvia nimityksiä. Alkuperäisimmät pahat henget, vainajain hengistä irtautuneet
tautiolennot, joita on pidetty paitsi vainajain, myös eläväin
pahansuovain ihmisten lähettäminä, esiintyvät korkeamman uskonnon
kannalta katsoen itse paholaisesta lähteneinä, kuten runoistammekin
usein ilmenee. Kaikkia tautiolentoja loitsija uskoi voivansa sanan avulla kukistaa.
Ainoasti silloin, kun tauti oli kristillisessä mielessä käsitetyn
Jumalan sallima, ei se ollut millään keinoin parannettavissa. Tämä
n.s.Jumalantautikuten F.A. Hästesko huomauttaa, ei ole erityisen
taudinlajin nimitys. Toiselta puolen on kaikkia tauteja koetettu
parantaa, toiselta puolen on n.s. "panentatautikin". silloin kuin se
on aiheuttanut kuoleman, sanottu "Jumalan taudiksi". Tällä nimellä
on siis tarkoitettu yleensä kuolemaan päättyvää tautia. Parantumaton
"Jumalan tauti" ei ole suomalaisilla alkuperäinen, vaan perustuu
Israelin kansan käsitykseen Jumalasta, joka kuolettaa ja parantaa ja
jonka käsistä ei kenkään voi vapahtaa.
Back to IndexNext