Sankarit.
Pyhimysten ja osittain myös paholaisten nimityksissä olemme kohdanneet joukon historiallisia henkilöitä, joita on hyvässä tai pahassa mielessä rukoiltu tai muuten muisteltu. Nämä kaikki ovat kaukaa kulkeutuneita ja vasta keskiajalla katolisen uskonnon mukana suomalaisille tunnetuiksi tulleita.
Mutta mainittujen ohella tavataan loitsujemme esittämillä henkilöillä nimiä, jotka ovat samoja kuin kertovaisten runojemme toimivilla sankareilla. Niiden pakanuudenaikuista alkuperää on tuskin epäilty. Siitä vaan on kautta aikojen ollut kiistelyä, ovatko ne alkuansa jumaluusolentojen vai historiallisten henkilöjen. Eri nimien suhteen on tähän asti tultu eri tuloksiin. Toiset, kutenAhti,IlmarinenjaVäinämöinen, jotka jo Agricola jumalainluettelossaan mainitsee, ovat viime aikoina yleensä käsitellyt jumalallisina olentoina. Toiset sitä vastoin, esim.Kaleva, vaikka Agricola senkin mainitsee, ovat kauan tunnustetut entisajan eläjiksi.
Kalevanimestä on kaksi lukuunotettavaa selitystä. Akateemikko A. Schiefner, jonka mielipiteeseen sittemmin Julius Krohn ja J.R. Aspelin yhtyivät, on sitä verrannut Ruotsin kuninkaitten ja heidän soturiensa mainesanaanSkilfingar, 'peräpenkillä istujat', joka myös tavataan muodossaKylfingar,[113] Novgorodin nimitykseenKyfingialandja venäläisten käyttämään varjagien toisintonimeenKolbjagi. Ahlqvist taas sen on johtanut liettualaisesta sanastakálvis, joka merkitsee 'seppää.' Tämän merkityksen hän luuli tavanneensa virolaisellaKalevillaerään ketjulaulun säeparissa:
Mina kaku Kalevile,Kalev mulle rauda.
Ahlqvistin sananjohtoa on Setälä edelleen perustellut, olettaen merkityksenvaihdoksen sepästä sankariksi tapahtuneen Väkevän pojan sadun vaikutuksesta, missä pojan isänä usein esiintyy seppä.
Kalevi raudanantajana ei kuitenkaan välttämättä merkitse seppää. Toisessa, suomenpuolisessa ketjulaulussa ilmaantuu raudanantajanaruotsi.
"Hyvä ruotsi, kaunis ruotsi.Anna mulle rautaa!"Ruotsi antoi rautaa.Hän (kana) raudan sepälle.
Mainitun virolaisen lastenlorun otti Aukusti Salo yksityiskohtaisesti tutkiakseen J. Hurtin runsaitten käsikirjoituskokoelmain avulla. Silloin kävi selville seuraava Kalevia esittävän säeparin oikea jatko, joka puuttui harvoista julkaistuista toisinnoista:
Mina raua Reole,Regu mulle kulda.
Regunasemalla esiintyy kullan antajana välistäkuningas. Ehdottomasti johtuu mieleen latinaisesta rex, 'kuningas', hyvin tunnettu indoeuroppalainen sana, joka keltiläisenä lainana (rigs) on kulkeutunut germaneille (muinaisskand.rikr, 'mahtava') ja näiltä suomalaisille (rikas).
Mainittu virolainen sana esiintyy historiallisena nimenä norjalaisen kuninkaan Olavi Tryggvenpojan tarinassa. Nuoruudessaan hän oli joutunut virolaisten merirosvojen käsiin jaKlerkonnimisen virolaisen orjaksi. Tämä oli hänet myönyt pukin hinnasta toiselleKlerknimiselle virolaiselle, joka vuorostaan oli vaihtanut hänet kallisarvoiseen viittaan. Kolmas virolainen isäntä, jota hän palveli kuusi vuotta (967-972) oli nimeltäänReas; emännän nimi oliRekonja pojanRekoni.
Sama sana tavataan suomalaisessa runossaRiikomuotoisena. Sen kertosanana onpajaritaiKaleva.
A. Ajoi rikas Riion poika rikkahasta Riikolasta. B. Virkki rikas Riion poika ja paksu pajarin herra. C. Siellä riski Riion poika ja kaunis Kalevan pappi piti saarnan saappahassa sekä messun miekka vyöllä.
Vielä on huomattava tähtisikermäRiian- eli Rianseula, jokaKalevalan miekanrinnalla on tunnetuimpia kansanomaisista taivaankappalten nimityksistä.
Kaikesta päättäen sanoillaReko eli Riiko, kuningas, pajari ja Kalevaon samantapainen merkitys. Sankarillisen ylimyksen merkitystä edellyttääkin Kaleva-nimen käytäntö sekä runo- että puhekielessä.
Julius Krohn on huomauttanut virolaisenkalevsanan merkityksestäverkaja yhdistänyt siihenpunaisen värinmerkityksen, joka ilmenee tulirokon nimityksessäKalevi tõbi, 'Kalevin tauti'. Väristä riippumattakin on verka käsitetty herrasmaiseksi vaatteeksi ja talonpoikaisen saran vastakohdaksi, esim. suomalaisessa sananlaskussa:
Sarka verka köyhän miehen,vaski vaivaisen hopea.
Virolaisessa runossa rinnastetaan verkaan pukeutuminen ja pitkän miekan pitäminen ylimykselle kuuluvina etuoikeuksina.
Oleksin mina Olevi, kannaksin mina kalevi, peaksin ('pitäisin') mina pitkä mõõka.
Miekasta eli kalvasta Kalevan poiantaikärjestä Kalevan miekankuvaillaan suomalaisessa loitsussa käärmeen kieli luoduksi. Kullervorunoihin kuuluuMiekantaonta Kalevanpojalle.
Virolaisissa lauluissaKalevesitetään vielähevosmiehenä(täko= ori) ja saa mainesanankannusjalka.
A. Olevil hea hobune,Kalevil oli kallis täko.B. Kalevine poisikene,Kalevine kannusjalga.
Kannusjalkainen Kalevin poika esiintyy tulipalossa, jonka kulta loisteellaan on aiheuttanut ja jonka Kalevin mukanansa tuoma pilvi sammuttaa. Kullan yhteydessä Kalevan poika tavataan useamminkin. Kultaneidon taonnassa, joka edellyttää melkoisia kultavaroja takojalla ja hänen omaisillaan, toimii itä-VirossaKuller Kalevi poegaja länsi-InkerissäKalervikko poissikkainen. Inkerinmaalla myös lauletaan, mitenkä:
Kullervo Kalervon poika. Siterran[114] sininen viitta. kumahutti kultiahan, helähytti helmiähän. Pirsahtivat kullan pirsat selvälle meren selälle, lakealle lainehelle, Muru kultaa putosi, siru saarelle sipaisi. Tuohon kasvoi kaunis saari.
Untamon veteen viskauttama Kalervon poika tavataan soutelevanakulta-airot tai kultainen melakädessä: samoin tuleen heitettynä hiiliä kohentelemassakultakoukkusellasekä hirsipuussa kirjoittelevanakultapuukkonenkädessä.
Kalevinpojan nimenKullervoon Julius Krohn johtanut sanastakulta.[115] Setälä on sen yhdistänyt islantilaiseenkollr, joka merkitsee: "pyöristettyä huippua, ihmisen pään nuppua, kerittyä (orjan) päätä ja mieshenkilöä".[116] Mikkola pitää edellä mainittuja historiallisia nimiäKlerkon ja KlerkKullervo nimen väännöksinä.
Niittyvillalla eli Jussintukalla (Eriophorum) mainitaan virossa nimenäKalevi rohi, 'Kalevin ruoho', jaKalevipoja hiused, jota vastaa Lönnrotin sanakirjanKalevanpojan hiukset. Tämä viittaa germaneilla tunnettuun vapaitten miesten ja etenkin kuninkaallisten oikeuteen pitää pitkiä hiuksia, jotka kiharoina valuivat hartioille. Samaa mahdollisesti tarkoittanee Kaukamoisen runossa oluenpanijana esiintyvän Kalervon pojan mainesana "kähärpää".
Agricolan värssy: "Kalevanpojat niitut ja muut löit", perustuu sekä Virossa että Varsinais-Suomessa tunnettuihin tarinoihin Kalevan-pojan heinänniitosta, jossa heinää kaatui niin laajalti kuin viikatteen viuhina tai pelkkä hiomisen kilke kuului. Muualla Suomessa esitetään yhtäläinen kertomus Kalevan pojan kaskeamisesta, joka on lisäksi paikallistutettu kuuluisiin viljelysalueihin, kuten Limingan niittyyn ja Kyrön peltoon.
Muistoja Kalevasta on runsaasti paikannimissä etenkin länsi-Suomessa. MainittakoonKalevankivi ja -kangasMessukylästä,Kalevanjärvi ja -kallioLopelta,Kalevanjoki ja -kulmaPaimiosta,Kalevanhaka ja -kivikkoLiedosta,Kalevanhauta eli -haudatOrihpäästä ja Laitilasta. Näissä, samoinkuin näihin liittyvissä tarinoissa saaKalevailmeisestijättiläisenmerkityksen, joka on Kalevan-pojalla Schroderuksen, Florinuksen ja Jusleniuksen sanakirjoissa ynnä 1685 vuoden raamatun suomennoksessa.
Mitenkä helposti yliluonnolliselle entisajan eläjälle siirtyy myöhempikin historiallinen nimitys, osoittaamunkkilaisten, nunnain ja juutilaisien[117] käytäntö kansankielessä, jossa ne vastaavat jättiläisiä, vieläpä manalaisia. "Nunnat ovat rakentaneet Maarian kirkon; ne olivat maanalaisia."
Yliluonnolliseksi käsitetyn Kalevan vaikutus saattoi ulottua taivaallekin. Kuun pimetessä sanottiin Laitilassa Kalevanpojan pistävän kätensä eteen. Kalevan miekka tähtisikermän nimenä on jo mainittu.
Häärunoissa käytetäänKaleva, Kalervo eli Kalervon poikanimitystä kunnioittavana mainesanana.
A. Suomen sulhot, maan Kalevat.B. Minun viljo veljyeni,kavala Kalervueni!C. Päämies pojut Kalervon!D. Pojan nuoren nuotehesen,kansahan pojan KalervonE. Meiän kuulussa koistaKalervassa kartanossa.
Mitenkä Kaleva vastaa nykyistä nimitystäherra, osoittaarouvasanan käytäntö samoissa Häärunoissa sisaren mainesanana: "Rouva siityisä sisoni".
Herraa merkitsee Kaleva ja Kalevanpoika ilmeisesti silloinkin, kun se onJumalantai Pätöistä (s.o. Jumalan) poikaa tarkoittavanhyvän miehenkertosanana.
A. Eessä Isä Jumalan, kengän kau'oilla Kalevan. B. Veristä Kalevan poian, hyvän miehen hurmehista.
Siten saa selityksensä myös varsinaissuomalaisen Raudanluvun säe: "rauta raukka, mies Kaleva".
Kaleva nimen väännöksenä voitaneen pitää n. 600:n vaiheilla sepitetyn anglosaksilaisen Vidsid-runoelmanCaelic"weold Finnum", 'suomalaisten hallitsija'. Varmasti tämän nimen kohtaamme v. 1223 venäläisessä Tallinnan nimityksessä Kolivan. Sama nimi tavataan usealla venäläiselläkin paikkakunnalla, niinkin kaukana kuin Volhyniassa. Myös sankarinnimenä ilmaantuu venäläisissä aikakirjoissa ja kansanlauluissaKolivan, Kolivanovitsh eli Kolivanov, tavallisimmin ristimänimelläSamson(= Simson). Nähtävästi on venäläisellä Kolivanilla ja suomalaisella Kalevalla yhteinen alkuperä. Kumpaisellekin yhteinen on sankarin, sotilaallisen ylimyksen merkitys.
Kalevan kertosanana runoissa esiintyy useinOsmo. Virolainen laulaja miettii, mitä ottaisi esittääkseen:
Mis mina võtan laulda lasta? — võtan see vana Kalevi, vana Osmi poisikese. Osmi oli noori meesi.
Keski-inkeriläinen Kullervoruno alkaa:
Kalervikko kylvi kauran,kylvi ohran Osmolainen.[118]
Suomenkarjalaista Riion pojan runoa vastaavassa vienanpuolisessaAinorunossa ilmaantuu tytön puhuttelijana Osmonen eli Kalevainen.Suomen ja Venäjän Karjalalle yhteinen Lemminkäis-jakso alkaaOsmottaren eli Kalevattaren oluenkeitolla.
A. Osmotar olutta keitti,Kalevatar kaljavettä.B. Osmotar oluen seppä,Kalervatar kahjan seppä.
Naispuolinen oluenkeittäjä on kuitenkin myöhempi kuin inkeriläisessä Kaukamoisen runossa: "kähärpää pojut Kalervon". Venäjän Karjalassakin tavataan sillä paikalla joskus miespuolinenOsmonen eli Osmori.
Kohteliaina paikanosoitteina käytetään Häärunoissa Osmola ja Kalevala sekä rinnatusten että vastatusten.
A. Piettiinkö vävy vävynä Osmolassa ollessahan, käyessä Kalevalassa? B. Onkos teiän Osmolassa, kuin meiän Kalevalassa?
Samalla tavoin kuin Kaleva onOsmokunnioittavana nimityksenä sulhaselle virolaisissa, vatjalaisissa ja suomalaisissa Häärunoissa.
A. Oota, oota Osmi meessi!B. Tee nüd ristiä eteese,löö oveza Ozmueni!C. Hyvä Osmo tien osasit.D. Osmolainen tien osasi.
Näissä on lisäksi huomattavaOsmolanyhdistäminen puutarhan käsitteeseen.
Osaten otit omenanOsmolan omenikosta.
Renvallin sanakirjan mukaan kasvitarhaa merkitseväOsmon peltoesiintyy usein loitsurunoissa, toisinaanKalevalan kankaittentaiKarjalan (< Kalevan) niitynyhteydessä.
A. Kalevalan kankahille,Osmon pellon pientarille.B. Osmon pellon penkerehen.Karjalan niityn kantehen.[119]
Vielä kohtaammeOsmonloitsuissaJumalanja samaa merkitsevänOnnenkertosanana.
A. Puu puhas Jumalan luoma, oras Osmon kasvattama. B. Metsän Osmo, metsän Onni, metsän kultainen kuningas.
Muutamassa virolaisessa runossa saaOsmirinnalleenkorulin, s.o.kuninkaan.
Osmi ärga ('härkä'),koruli pulli ('sonni').
Nähtävästi myös Kuolonsanomain länsi-inkeriläisessä muodostuksessa alkusäkeet:
Menin viinaa Virosta,olukkaista Osmerolta,
ovat siten ymmärrettävät, ettäOsmerotarkoittaa saksalaista herraa, jonka etuoikeuksiin kuului väkijuomien valmistus ja anniskelu.
PaitsiOsmon peltoa, joka viittaa kehittyneempään maanviljelykseen, nimitysOsmon eli Osman solmusisältää käsityksen erikoisesta kekseliäisyydestä. Kun tämän taikasolmun panee kadonneen esineen sijalle, niin se löytyy. Häissä sen patvaska panee sulhasen oikean ja morsiamen vaseman kantapään alle sukan sisään.
Osmonsolmun saksalainen nimi onLiebesknoten, 'lemmensolmu'. Sen ruotsalaisen vastineenválknuton J.J. Mikkola selittänyt, merkitsevän vallonilaista, s.o. ranskalaista, solmua.
Lisäksi liittyyOsmosanaan taito valamalla valmistaa rautaa. Virolaisessa runossa, jossa poikanen tiedustelee metsään karanneita hevosiaan, on pojalla nimenmuotoOsmus. Vironkielessäosmus eli osmanmerkitsee valurautaa, samoin kuin ruotsinkielessäosmund, jonka vanha skandinaavilainen muoto onásmundr. Edda-runoissa mainitaan Ásmundr kuninkaan nimenä, jonka alueella Odinia palveltiin. Mahdollisesti virolaista paikannimeä Osmussaar vastaava ruotsalainen Odinsö viittaa samanlaiseen yhteyteen.
Samoin kuin Kalevaan verrattuKylfingvoi Osmoon verrattavaÁsmundolla etevän suvun tai muun taidokkaan ihmisryhmän nimi, jonka ansioihin vanhin raudanvalmistustapa sekä kasvitarhanviljelys kuuluvat.
Alkusoinnun vaikuttaessa on kunnioittavassa merkityksessä käytetystäOsmo sanasta saattanut muodostuaIsmo, joka on ilmeisesti NeitsytMaarian sijaisena seuraavassa savolaisessa Tulensynnyssä:
Ismo ilman tyttäriä,tule tänne, tarvitahan,heitä vettä helmoistasi —kipeille voiteheksi!
Samoin lienee pyhäksi Neitsyeksi, "Herran tyttäreksi", käsitettävä itäpohjanmaalaisessa Karhunsynnyssä tuudittajana toimivaIsmärätär"Tuonen tyttö", jonka ohella karhun kapaloista huolehtii kave "ilman kaunis neiti".
Yleinen muunnosOsmeronimeä on varsinaisinkeriläisten runojenIsmero eli Ismaro. Kultaneidon taonnassa, jossa ennen neitoa eläimiä ahjosta ilmaantuu, on sepällä säännöllisesti nimitysIsmaro.
A. Itse Ismaro pelästyi —Itse Ismaro ihastui.B. Se oli seppä Ismaroinen,tarkka entinen takoja.
Myös kullan tipauttajana Kullervon Kalervon pojan asemella mainitaan joskus:
Manteren matala seppä,itse seppä Ismeroinen.
Samoin kuin Osmoa käytetään Ismaroa kunnioittavana nimityksenä, erityisesti isälle:
Minun Ismaro isoni.
Muunnos on kauttaaltansa alkusoinnun vaikuttama (itse, iso), kuten seuraavistakin esimerkeistä näemme:[120]
A. Isä tahtoi Ismarolle. B. Istui itse Ismaro jääkattila käessä, jääkääky kattilassa. C. Olipa itse Ismaroinen Ismaro kattila käessä, Ismon kalat kattilassa, tuli maalle keittämähän.
Eräässä pohjanmaalaisessa Tulenluvussa näkyy Maariaa edustavastaIsmosta edelleen muodostetunIlmo.
Kaukoa kapu tulevi, Ilmo toisen ilman alta, sata sarvea käessä — kaikki täynnä voitehia
Varsinais-Inkerissä on sekä seppä että isä Ismarosta joskus tehtyIlmaro.
A. Seppo Ilmaro ihastui.B. Minun Ilmaro isoni.
Karjalan kannaksella ja itä-Suomessa sekä Venäjän Karjalassa on Kultaneidon takojan ynnä yleensä tarullisen sepän nimenä säännöllisestiIlmarinen. Mielikuva seppä Ilmarisesta, joka länsi-Suomessa on aivan tuntematon, on nähtävästi siten syntynyt, että Agricolan mainitsema hämäläisten tuulenjumalaIlmarinenon sekaantunut sankarillisen sepän nimitykseen Ismaroinen eli Ismeroinen, s.o. Osmeroinen.
Etteivät suomalaiset ole palvoneet kreikkalaisten Heefaistoksen ja roomalaisten Vulcanuksen tapaista jumaluusolentoa, todistaa sekin, ettäseppä Ilmaristaaniharvoissa loitsuissa avuksi rukoillaan. Kerran häntä pyydetään tekemään pistosnuolien poisvetämistä varten pikkuiset pihdit, jommoiset tavataan myös Neitsyt Maarialla. Toisessa kappaleessa mainitaan Ilmarisen ohella Väinämöinen, molemmat ilmeisesti kertomarunoista lainattuina lisäkoristeina.
Itse ilmoinen Jumala, itse vanha Väinämöinen, itse seppä Ilmarinen, Neitsyt Maaria emonen, tässä myöskin tarvitahan, tämä jakso jaksamahan!
Ettei Ilmarinen alkuansa ole ollut taivaan takoja, kuten vienan-puolisesta Sampojaksosta voisi päättää, selviää suomenpuolisista runoista, joissa taivaan takoja useimmiten on nimetön.
A. Kuka kirvoja takovi, kassaria kalkuttavi, ei se ole seppo Jumalan luoma, Se seppä on Jumalan luoma kuka on taivoa takonut, ilman kaarta kalkuttanut. B. Se seppä, joka rauan takoo, se seppä, joka vasken takoo, se seppä, joka taivosen takoo. C. Oli mulla seppä pikkarainen, takoja ilman ikuinen, joka taivahat takovi.
Että tämä seppä on itse Jumala, ilmaistaan joskus suorastaan:
Ukko taivahan Jumala! — Jumala jotakin tiesi, joka on taivoset takonut, veen kannet kalkutellut.
Samaan käsitykseen viittaa Ukon mainesana "taivahallinen takoja".
Ilman jumalaan Ilmariseen voisi tosin sovittaa Gananderin arvelun, että suomalaisilla jo pakanuuden aikoina on ollut käsitys kaikkeuden Luojasta, jota nimitettiin:
Kaiken maailman takoja, ilman kannen kalkuttaja.
Mutta taivahan takojan käsite on yhtävähän alkuperäinen suomalaisille, kuin skandinaaveillehimnasmidr. Selvästi kristillinen on lausetapa:
Herra taivojen tekijä, pilven päällinen Jumala!
Mainittu virolainen ketjulaulu, jossa Kalev antaa rautaa ja Regu kultaa, jatkuu siten, että tammi antaa kullasta lehtiään ja lammas lehdistä villojaan. Villat viedään henkilölle, joka antaa uuden takin. Tämän nimi on hyvin kummallinen, useimmiten jokovitsik, 'vitsikko', taiveerik eli veering, 'neljännesraha' (vrt. ruots.fjärding). Nämä ja monet muut vääntyneet muodot voidaan selittää muutaman kerran säilyneistävidrik ja üdrikynnä niiden edellyttämästä alkumuodostavedrik. Vidriktosin myös merkitsee virossa pensaikkoa, josta väännösvitsiksaa selityksensä, mutta se tavataan epäilemättömänä miehen nimenä muutamassa hevosvarkaan runon toisinnossa.Üdrikmuotoon yhdistettäväUtreganeilmaantuu Kalevin kertosanana johdannontapaisessa runossa, jossa laulaja punnitsee mahdollisia aiheitansa:
Kas odan vana Kalevi, vai odan uue Utregase, vai odan noore Lemingäse? Vana on vana Kalevi, uus on uusi Utregane, nuor on nuori Lemingäne.
Molempia muotoja vastaavatVidres ja Üdresesiintyvät runossaRistitystä metsästä viettelijän nimenä.
Länsi-Inkerissä on kantelen ja viimopillin, s.o. säkkipillin, soittajalla, joka vaivutettuaan uneen talonväen tunkeutuu neidon kammioon ja tämän kädestä saa surmansa, yhtäläinen nimi. Sen toisintelut:Vietrikkä, Viertykö, Vertykkö, Vierikkä ja Vedöökkä ynnä Veitikke, ovat kaikki selitettävissä perusmuodostaVetrikkä. Sen pysyväinen mainesana onverevä poika. Sama henkilö on Kaukamoisen surmaamaveitikkä eli veitikka verevä.
Ettäveitikkaon myöhempi kansanjohdannainen, käy selvästi ilmi eteläpohjanmaalaisesta loitsusta, jossa on kuvattu Jumalan pojan verenvuotoa:
Veri veitikasta juoksi,hurme poiasta hupatti.
Muutamissa vienanpuolisissa Kaukamoisen runon toisinnoissa tavataan lyhyempi muotoVeiti, josta välistä on väännettyneiti.
Inkeriläisissä runoissa tavataan Kalervon ohella veljen kunnianimenäVedrä, Vedro eli Vietro.
Vedränimen on J.J. Mikkola yhdistänyt anglosaksilaisessa Beowulf-runoelmassa esiintyväänVeder-géatas, 'V. gootit', eliVederas(gen. Vedra). Vetrikka siis merkitsisi goottilais-sankaria.Vedr- ja Üdr- eli Udr-muotojen vaihtelua valaisevat ennen esitetyt rinnakkaissanatverkanen ja turkanen. Mikkolan selitystä tukee välillisesti Gotlannin vanhan nimen Voionmaan esiintyminen runoissamme, joissa sillä on muotoVuojola eli Vuojela.[121]
Tästä johtunut gotlantilaisen nimitysVuojolainen, Vuojelainen eli Vuojalainenon sillä kaupilla, joka kerskaten lähtee erinomaisilla suksillaan tavoittelemaan Hiitten hirveä. Hänen varallisuuttaan kuvailee sauvojenkin kalleus, joista toinen maksaa markan, toinen on ruskean reposen hintainen. Gotlantilaisen kauppiaan suhdetta maan neitosiin kuvaa hänen taputellessaan hirventaljaa "lempityttösen" mainitseminen. Tässäkin suhteessa on hän saksalaisen Hansa-kauppiaan, Annikin virressä kuvatun "kestin", edeltäjä.
Hirvenhiihdännän suomenkarjalaisessa alkusäkeessä on viisas ja Vuojolainen sanojen välilläviini eli vilmi; joskus kuuluu säe:Viijolainen Vuojolainen tai viisas Viitolainen. Vipusenrunoon eksyttyään se on saanut muodon:viisas vintti Lyyrätyinen.
Suomenkarjalaisen kertosäkeen kaunis kauppi on säännöllisesti lappalainen; mutta tämä on nähtävästi johtunut siitä, että toiminta kuvaillaan tapahtuvaksi Lapissa. Historialliseen runoon sekaantuneessa toisinnossa on Vuojolaisella kertosananaTuuhetuinen.
Venäjän Karjalassa Latvajärven Arhippa alkaa Hirvenhiihdännän säkeillä:
Kaunis kauppi Köyretyinen,varsin veitikka verevä.
Mutta tavallisesti on siellä hiihtäjänäLyylikki, joskusLystikki"lylyjen seppä". OnkoLyylikki lylysanasta johdettu runollinen muodostus vaiLyyrätyisenyhteyteen asetettava erikoinen nimi, on vaikea päättää.[122]
Hirvenhiihdännästä on Vuojolainen joutunut pariin suomen-karjalaiseen loitsuun.
A. Siniviitta viian eukko — kaunis kankahan eläjä, Liisa villi Vuojolainen! B. Emäntä viion Vuojolainen, kuo mulle kultanuttu, vala mulle vaskivaippa!
Loitsussa esiintyy myös naispuolinenVuojolatar eli Vuojahatar.
A. Vesi hiisi Vuojolatar,Vuojon tyttären tekemä.B. Rauta poika Vuojahainen,Vuojahattaren tekemä.
Vuojotarmuotoa edellyttääVuotar, joka on siitä syntynyt supistuksen kautta samoin kuin VuojolattarestaVuolatar.
C. Vuotar voitehen tekijä.D. Rauta poika Vuolattaren.
Edelleen on Vuolatar runomitan vaatimuksesta laajentunutVuolahattareksi, niinkuin myös Vuojolaisesta supistunutVuolainen Vuolahaiseksi.
E. Rauta poika Vuolahainen,Vuolaisen poian poika.F. Rauta poika Vuolahaisen,Vuolahattaren tekemä.
Vuolahainen vuorostaan on muuntunutVuolamoiseksiVuolahattaren joko pysyessä paikoillaan tai yhtäläistyessäVuolamattareksi.
G. Rauta poika Vuolamoisen,Vuolahattaren tekemä.H. Vesi on poika Vuolamoisen,Vuolamattaren tekemä.
Vuolamoisesta yhä muuntunut onVuolangoinen, mutta sen rinnalla esiintyväRuojuatar, jonka alkukerake on alkusoinnun vaikutuksesta vaihtunut, palautuu alkuperäisempään muotoonVuojuatar.
Rauta poika Vuolangoisen, emä rauan Ruojuatar.[123]
Viimeksi on mainittava vanha kirjaanpano Savosta vuodelta 1687. Siinä "raudan poikana" esiintyväVuoliantarperustuu muotoonVuolajatar, joka onVuojalattarestametateesin kautta syntynyt (vrt. pihlaja ja pihjala).
Vuojolaisen kaupin edustamaa vanhaa Visbyn kauppaa vielä aikaisempiin kauppasuhteisiin voisi viedä nimiLemminkäinen, jos se selitys, johon T.E. Karsten ja tämän kirjoittaja toisistaan riippumatta ovat tulleet, pitää paikkansa. Siitä tavataan Viron runoissa muodotLemmingäne, Lemingäne, Lemmingine, Lemming poega, Lemmergüne ja Lemmiksekä suomalaisissa yleisenLemminkäisenohellaLemmin poika, Lemikäinen ja Lemmykkäinen.
Samoin kuin myöhemmin Suomen historiassa kuuluisaksi tullut sukunimiFlemingsaattaisi Le(m)minkäinen tarkoittaaflämiläistä, nykyisen Belgian ja yleensä Alankomaiden alasaksalaista asukasta. Alankomaalaisten kauppa oli viikinkiajalla Mälarin seuduilla Ruotsissa erittäin vilkasta. Suomessakin on löydetty miekkoja, joihin on kaiverrettuna ulkomaalaisen asesepän nimi. Islantilaisessa runoudessa esiintyy yhtenä miekan nimityksenäflaemingr. Samanaikuisissa venäläisissä sankarilauluissa tunnetaanvaljanskij, s.o. vallonilainen, ranskalaisen merkityksessä. Saksalaiset 1100-luvulla käyttivät molempien Belgian kansallisuuksien nimityksiäflaemine ja wâleisosoittamaan hienosti sivistynyttä miestä.
Virolaisessa Taivaankappaleitten kosinnassa on Lemmingisen mainesananaherraja kertosananaTallermaa(s.o. Tallinnan)kuningas.
Tantsi Tallermaa kuningas, lehi[124] härra Lemmingine.
Että Lemminkäisellä on ollut ylimyksellinen merkitys, näkyy sen suhteestaKalevaan. Kalevin pojan ohella ilmaantuu itä-Virossa kultaneidon takojana joskusLemming poega. Suomen ja Venäjän Karjalassa Lemminkäinen tavataan toisinaan Kalevanpojan kertosanana.
A. Minne lauloit Lemminkäisen,kaotit Kalevan poian?B. Kaskehen Kalevan poian,leikkaukseen Lemminkäisen.
Itäsuomalaisissa loitsurunoissa käytetään Lemminkäistä kristillisenLuojan tai Maarian kertosanana.
A. Tee Luoja kaetsanasi,Lemminkäinen luottehesi!B. Maarian makea maito,mesileipä Lemminkäisen.
Viimeksimainittua säeparia vastaa länsisuomalaisessa loitsussa:
Pyhän hengen lämmin leipä,Maarian makea maito.
Sekä Maarian että Luojan yhteyteen on Lemminkäinen asetettu vienanpuolisessa Voiteenluvussa:
Neitsyt Maaria emonen, käy sie voitehet vakaiset, Lemminkäisen lippahasta, joill' on Luoja voieltuna.
Lemminkäisen toisintoniminä Kalevalassa käytetään, paitsi veitikka verevä, myös Kauko ja Ahti. Yht'aikaa ne voivat esiintyä kansanrunonkin myöhemmissä muodostuksissa.
"Kutsu Ahti, kutsu Kauko,kutsu Veitikki verevä!" —"En tieä Ahin kotia,enkä Kaukon kartanoa.Veitikan elinsijoa." —"Ahti Saarella asuvi,Kauko niemen kainalossa,Veitikki nenässä niemen.Elä kutsu Lemminkäistä,Lemminkäinen on Lieto poika."
Lemminkäisestä ne kuitenkin alkuansa eri runoihin kuuluvina ovat helposti eroitettavat. Vetrikasta eroittautuu alkuperäisemmässä inkeriläisessä kansanrunossaKauko, Kaukamoinen eli Kaukomielitämän surmaajana. TilapäisestiAuto eli Auko Kauko"mies kavala" ilmaantuu Vetrikan sijalla väennukuttajana kantelensoitolla. Sortavalan puolisessa Kantelensynnyssä on kantelentekijällä nimiKaukoja mainesanaViron (s.o. virren) seppä.
MiehennimenäKaukamelytunnetaan Köyliöstä vuoden 1422 tienoilta. VatjankielessäKaukamoinenmerkitsee vierasta. Luultavampaa kuitenkin on, että Kauko sanassa piilee muinainen ylimyksellinen sankarin nimitys, joka muodoltaan muistuttaa frankkien vanhempaa nimeäChauci'korkeat, ylimieliset' (vrt. ruotsinhög).
Lähimmässä suhteessa on KaukoAhtisanaan, jonka kertosanana se jo inkeriläisessä Ahdin meriretkessä esiintyy. Epäselväksi runossa kuitenkin jää, onko kahta vai yhtä henkilöä tarkoitettu.
Kasvoi ennen kaksi lasta —Siit tulivat tälle maalle —vetäysit veljeksiksi.Yks oli Ahti, toinen Kauko.Mistä Ahti tuttanehenja Kauko havaittanehen?Ahin suu vähältä väärä.Kaukon leuka kallellahan.Ahti tuntui astunnolta,Kauko kannan pyörinnöltä.[Ahti astui, maa yleni.Kauko pyöri, kangas painui.]Ahti arvattu väeksi,Kauko kansaksi tutahan.Ahill' oli airoa vajoa,Kaukolla kahta soutajata. —Ahti astui Akkalahan:"Anna akka poikoasiAhin ainoan avuksi,Kaukon kaksin soutajaksi."
Kaukamoisen runoon kuuluvissa juomingeissa mainitaan Kaukon jaVeitikan (< Vetrikän) ohella joskus vielä Ahti läsnäolleena.
Juopui Ahti, juopui Kaukojuopui Veitikka veräjä(!)Saarialan juomingista,Kirjaverkolan vakoista.
Veitikka voi myös esiintyä Ahdin kertosanana.
A. Aika on Ahtia sanoa.Veitikkiä vieretellä,puhua pyhäistä miestä.B. Ahin aian kääntymessä,Veitikan veräjän suussa.C. Veitikan veräjän suitse,Ahin aitojen alatse.(Tavallisemmin: perätse.)
EttäAhtion sankarin nimi, todistavat, paitsi mainitut kertosanat, sen mainesanatauvopoika ja liioin voipa. Tähän nimeen liittyy myös paikanmääre: "Armas Ahti Saarelainen", (vrt. Ahti Saarella asuvi). EttäSaarelaisellaon tarkoitettu Saaren hallitsijaa, osoittaa Itkuntiedustelussa säilynyt säepari:
Armas Haahti, Saaren vanhin,Saaren kuuluisa kuningas.
Samaa käsitystä vahvistaa Sämpsän runossa kuvausHuotolassa, s.o.Luotolassa, asuvan Ahdin rikkaudesta:
Ahti aina arvelevi, [toivoo maallehen makua, pelloillehen pehmitystä —] rahojansa raksuttavi, helkyttää hopeitahan kaksin päivin, kolmin päivin: rahat raksui pöyän päällä, helkkyi Huotolan hopeat.
Epäilemätöntä on, että Ahti on historiallinen nimi. Kysymys on vaan siitä, onko tästä eroitettavaAhtijumala, joka Agricolan mukaan "vedestä kaloja toi" ja jonka myös Jusleniuksen sanakirjaAhtomuotoisena vedenjumaluutena ja näkin vastineena tuntee.
Loitsurunoissa rukoiltuAhtisaa tavallisesti määreekseenveden eli meren.
A. Veen Ahti armollinen!B. Meren Ahti vaahtivaippa!
Mutta veden Ahdin ohella tavataan myösmetsän, maan ja tuulen Ahti.
A. Metsän ihti, metsän Ahti! B. Maan isäntä, maan emäntä — maan Ahti armollinen! C. Tuulen intti, tuulen äiti, tuulen kultainen kuningas, tuulen Ahti armollinen!
Nämä voidaan kahdella tavalla selittää. Joko onAhti, samoin kuinnäkkiyhdistyksessä "metsän näkki", vedenjumalasta yleiseksi haltiannimitykseksi kehittynyt, taikka on se, kutenOsmoyhdistyksessä "metsän Osmo", alkuansa merkinnyt hallitsevassa asemassa olevaa ihmistä ja siitä saanut haltian merkityksen.
Niistä runokappaleista, joissa Ahti ilman määrettä jumaluusolentona esiintyy, on ensiksikin eroitettava joukko kirjallisuuden ja kirjatiedon vaikutuksen alaisia. Vanhin sentapainen on Topeliuksen julkaisema Lencqvistin käsikirjoituksista; tämän kansanomaisuutta panee epäilemään sekä runomitta että kieliasu.
Anna Ahto antimesi, veä viljalta väleen majan märjän asuvita, kalat karulta kokoele, hauit hajalta hajeskele, ahvenet myös kyrmyniskat!
Toisissa kohdin runotutkimus osoittaa Ahdin myöhäsyntyiseksi. Tavallinen Antille ja Pekalle osoitettu Onkiluku on pari kertaa muunnettu siten, että joko Antin sijalle on pantu Ahti ja Pekka väännettypiikkisanaksi taikka molempien sijalle asetettuAhti ja Kauko, joista jälkimäinen on epäilemätön sankarinnimi.
A. Ahin hauan hallitsija — Anna Ahti ahvenia. pistä piikkimikkeliä! B. Anna Ahti, anna Kauko, anna Ahti ahvenia, Kauko kauniita kaloja!
Väinämöisen rukous parissa vienanpuolisessa Laivaretken toisinnossa, joka alkaa: "Anun Ahti hauki suuri", on otettu Karjalan kannaksella erillisenä säilyneestä runosta, jossa vastaava säe kuuluu: "kun ma saisin suuren hauin".
Myöhäisiä muodostuksia ovat niinikään parissa vienanpuolisessa runossa tavattavat Käärmeen puhuttelut:
A. Ahin aitojen alainen.(muuten: Aina a. a.)B. Mullan muikku, maan silakka.Ahin ainoa kalanen.
Edellinen on satunnainenAhin aitojen ja aitojen alaisensekamuodostus. JälkimäisenAhin, kuten kertosanoistakinmullan ja maanvoi arvata, saattaa muiden toisintojen mukaan oikaista:ahon. Sitä vielä vahvistaa käärmeen kuvannollinen nimitys:ahohauki.
Ahohauki aamiaiseksi, musta mato murkinaksi.
Alkuperäiseen säkeen muotoon:ainoa ahokalanenovat ilmeisesti vaikuttaneet vienanpuolisessa Vellamon neidon onginnassa esiintyvät säkeet:
Vellamo — —Ainoinen Ahilla lapsi.Ahin lasta ainoata,[125]Vellamon vetistä neittä.
Että vedestä pyydystettyAhin lapsiei välttämättä edellytä Ahdin käsittämistä vedenjumalaksi, tuleeVäinön tyttärenyhteydessä osoitettavaksi. Tällä kohden riittää Ahdin kertosananVellamonlähempi tarkastaminen.
Mainittu nimi, jos kirjallisesta vaikutuksesta epäiltävät muistiinpanot eroitetaan, rajoittuu Vienan lääniin. Siellä tavataanVellamo, paitsi Väinämöisen onginnassa, kerran myös Käärmeenluvussa vesiä soutavana ja samoin kerran Kalastajan rukouksissa muodossaVellimys.
A. Syöjätär vesiä souti — Vellamo vesiä souti. B. Vellimys veen emäntä, sataharjan hallitsija, tules paian muutantahan! — Ahin hauan hallitsija!
Jälkimäinen kohta on antanut Lönnrotille aiheen käsittää Vellamon merenjumalan Ahdin puolisoksi.Vellamonvoisi johtaa samoin kuin sen asemella välistä esiintyvän paikannimen:Vellola, vedentavallisesta määreestävellova. "Vellimys veden emäntä" olisi siis runollisesti personoitu "vellovan veden emäntä" ja "Vellamon eli Vellolan vetistä neittä" saattaisi palauttaa muotoon "vellovan vetosen neittä".
Mutta Ahdin kertosanana käytetty nimi tuskin lienee vasta Vienan läänissä muodostunut, jota paitsi on epäiltävää, onko se merkitykseltään naisellinen. Päätteellä -moja -musei A.V. Koskimiehen nimistötutkimuksessa mainita toista naiselliseksi käsitettävää nimeä; satujenTuhkimo eli Tuhkimuson sekä pojasta että tytöstä käytetty.
Mahdollista on, ettäVellamo eli Vellimysovat laulajalle tunnetun velloa sanan vaikutuksesta muodostuneet hallitsevassa asemassa olevaa merkitsevästäVetramo eli Vetrimys. Vetrikanvedestä tarttuneen tautiolennon merkityksessä tapaamme säeparissa:
Lienetkö veitikka ve'estä,vierähä veitikka vetehen!
Edempänä saamme nähdä, ettei myöskään mielikuva Ahdin kylmämisestä merellä tarkoita vedenjumalan jäätämistä.
Mutta vielä tavataan parissa Metsänluvussa ilman määresanaa jumaluusolentona esiintyväAhti.
A. Toisin ennen Ahti antoi, toisin tyttö tyyläeli. B. Tule Ahti rahan jaolle, kumpu kullan muuttelohon!
Jos näistä päättäen uskaltaisi olettaa sankarinnimestä erillisen Ahti haltian, niin voisi sen Setälän mukaan yhdistää ansojenahtamisestajohtuvaan, pyydyksen virittämistä merkitseväänahtisanaan, mikä myös ilmaantuu runonsäkeissä:
A. Uran astuvan ahille, pyytömiehen pyyvyksille. B. Minun pyytöpäivinäni, minun ahtiaikoinani.
HaltiannimiAhtisaisi silloin yhtäläisen selityksen kuinTapio jaVirankannos.
Aikaisemmin onAhtinimeä yhdistetty skandinaavilaiseenahva'vesi'. Inkeriläisissä loitsuissa esiintyy joskus meren Ahdin asemella:meren Ahvo. Mutta tämä sananjohto, vaikka olisi oikea, ei vielä kysymystämme ratkaise. Sillä yhtä hyvin kuin vedenhaltiaksi saattaisi Ahdin käsittää veden rannalla asuvaksi sankariksi. Muistettava on myösAhvenanmaanvanha ruotsalainen nimiAhvalana.
Mahdollisesti vielä löydetään Ahti sanalle vastine, joka todistaisi senkin merkinneen sankaria.
Enimmän on ollut väittelyäVäinämöisestä, kuten Kalevalan runojen historiassa Väinämöistä käsittelevän osan luvussa: "Jumalako vai ihminen", on esitetty. Loppupäätöksen, johon silloin tulin, että Väinämöinen on alkuansa ollut jumala ja erikoisestivedenjumala, perustin yhteen kertomarunoon: Kilpalaulantaan, ja yhteen loitsuun: Tulensyntyyn, joista Väinämöisen oletin muihin runoihin siirtyneen.
Tulensynnyssä on Väinämöinen alkuansa toiminut ainoasti tuleniskijänä Ilmarisen kera. Säkeen "Väinämöinenvälkytteli" pääsäkeenä on: "iski tultaIlmalainen(etelä-Pohjanmaalla),Ilman rinta(joskus etelä-Pohjanmaalla ja itä-Suomessa),Ilmarinen(etenkin itä-Suomessa),Ilman ukko(etenkin Venäjän-Karjalassa) eliIsmaroinen" (Inkerissä). Iskeminen länsisuomalaisissa ja inkeriläisissä toisinnoissa, toisinaan itäsuomalaisissakin tapahtuu merellä. Inkerissä isketty tulenkipuna kirpoo taivaasta meren pohjaan "Väinönpolvien välitse". Siitä päättelin, että on kuviteltu ilman ja vedenhaltiain yhdessä synnyttäneen salaman.
Epäilystäni kuitenkin herätti se, että vanhimmissa etelä-Pohjanmaalaisissa kirjaanpanoissa vuosilta 1657-8 on tuleniskijänä "itse ilman Jeesus eli Herra". Mahdollisesti on Ilmarinen tähän tullut kristillisen Jumalan sijaiseksi joko ilmanjumalana taikka myös sankarina, mihin inkeriläinen muotoIsmaroinenviittaisi, jollei se, niinkuin on luultavaa, ole toisten inkeriläisten runojen Ismarosta saanut vaikutusta. Joka tapauksessa on Väinämöinen voinut liittyä Ilmariseen yhtä hyvin yleisessä sankarin kuin erikoisessa vedenjumalan merkityksessä, jonka osanotto taivaisen tulen iskentään ei ole itsestään ymmärrettävä. Sankarinimen yhdistämistä salamoimiseen valaisee syyssalaman nimitys Kalevan tuli, jota myös Kalevan miekka voi merkitä.
Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannan perusajatukseksi oletin vedenhaltian halun saada inhimillisen puolison. Lunnaiksi tarjottujen hevosen ja veneen hylkimisen, koska Väinämöisellä niitä on kyllin ennestänsä, selitin vähän väkinäisesti vedenhaltian kyvystä muuntautua hevoseksi tai veneeksi. Merellä vastakkain ajo, keskustelu meren pohjan muodostamisesta ja veteen manaaminen soveltuivat mielestäni erityisesti vedenjumalalle.
Yhtyen tähän käsitykseen Väinämöisestä on SetäläJoukahaisenkin, minkä nimen yhdistää lappalaisiin pyryttämistä ja kohvettamista merkitseviin sanoihin, selittänyt jumaluusolennoksi: lumen ja jään haltiaksi, jonka vedenhaltia kukistaa. Hevosen ja veneen tarjoukset, vieläpä sisarenkin lunnaiksi lupaamisen hän pitää myöhempänä lisäyksenä. Sitävastoin hän panee painoa niihin Inkerin toisintoihin, joissa Väinämöinen ja Joukamoinen ajavat:
Yksiöisellä orollayksiöistä järven jäätä.
Vielä hän huomauttaa eräästä länsi-inkeriläisestä kirjaanpanosta, jossa yksiöinen poika kysyy:
"Ken tekee merehen sillanyksiöisistä vesoista?"
ja sitten itse:
Tuo teki merehen sillan yksiöisistä vesoista. — Ajoi yksiöinen poika yksiöistä jäätä myöten
Tätä yksiöistä poikaa, joka yhdessä yössä mereen rakentaa sillan, kuvaisi Joukamoisen mainesananuori, jota vastoinvanhahyvin soveltuisi vedelle ja sen haltialle.
Se vähäinen tieto, mikä meillä on pakkasenhaltiasta, panee kuitenkin epäilemään, voiko olettaa juuri jäänlähdöstä syntyneen vertauskuvallista kertomusta. N.s. luonnontaruja ei suomalaisilla oikeastaan ole. Sämpsän noudanta on uskonnollisiin menoihin liittyvä, n.s. rituaalinen taru. Jälkimäisiä on tiettävästi skandinaaveilla. Mutta edellisiä, niin paljon kuin niitä on yritetty esittää, tuskin vielä täysin varmoja voidaan osoittaa. Enimmät islantilaisista jumaluustaruista ovat kristillisperäisiä legendoja tai muita keskiaikaisia kertomuksia, joita on pakanallisin nimin koristeltu.
Mitä Kilpalaulantaan tulee, ei siitä voi eroittaa yleistä sisarenlupausta, ei edes hevosen ja veneen tarjouksia, jotka vain Inkerissä puuttuvat. Yksiöinen jää, oro ja poika taas kuuluvat eri runoon,[126] joka Kilpalaulantaan on sekaantunut.
Joukahaisen nimen merkitystä etsittäessä on otettava huomioon myös muita runoja, joissa se esiintyy.
Vienanpuolisessa Samporunon katkelmassa esitetään, mitenkä hyvänSammon saatuansa:
Toisin ennen lauloi L[o]ppo, hyrehti hyväsukuinen, vennon joukio, jorisi, vennon joukko jouatteli.
Eräässä Tulenluvussa rukoillaan Pohjolasta tulevaa poikaa, jonka on osoitettu tarkoittavan Kristusta:
Tule poika Pohjolasta. mies iso Isän alo[i]sta. veikko vennon joukiosta, hyinen kattila käessä!
Aivan yleisestivennon joukioilmaantuu vienanpuolisessa runossaVäinämöisen tuomiosta. Syntyneelle pojalle ei tiedetä nimeä panna:
Isä kutsui Ilmoriksi,emo ehtopoiaksehen,veljet vennon joukioksi,sisaret sotijaloksi.
Saman säkeistön toisinnoissa tapaammejoukioksimuodon sijalla Suomen KarjalassaJoukoseksija VermlannissaJoukariksi, jotka ilmeisesti ovat yhdistettävät Joukahaiseen ja sen toisintoihin:Joukavainen, Joukamoinen, Joukonen ja Jouko.[127]
EttäJoukioon sankarinnimitys, osoittavat sen kertosanat: hyväsukuinen ja etenkinsotijalo. Jälkimäisen näytteen toisetkin säkeet luultavasti sisältävät sankarinimen.Ilmoriksi(joskusImmokiksi) on korjattavaIsmoriksi (Ismokiksi), s.o.Osmoriksi, jonka alkuääntiö on isä sanan vaikutuksesta muuntunut. Kenties voitaneen säe: "emoehtopoiaksehen", josta tavataan muunnos "äitiarmoksinimitti", lukea: "emoAhtopoiaksehen". Kun vielä ottaa huomioon, että poika tuomitsijalleen vastatessaan usein mainitaan Kalevaksi, niin lienee epäilemätöntä, että Väinämöisen tuomio kuuluu vanhoihin sankarirunoihin. Sen perusajatuksena on muinainen pohjoismainen oikeuskäsitys, että syntyneen lapsen elämään jäämisestä oli erikoisesti päätettävä.[128]
Säkeen: "veli vennon Joukioksi". vaihteluista ovat vielä mainittavat:vento Joutioksi, verran Joukieksi, s.o. Joukeaksi,verra Joutioksi ja veitsiverraksehen. Verransaattaisi olla väännös ennen esitetystäVetrannimestä.Vetran joukioeli sotijalo tarkoittaisi siis goottilaista sotasankaria.
Itse nimitysJoukio eli Joutio, ottaen huomioon myös Joukamoisen muunnosJoutamoinen, voitaisiin yhdistää virolaiseenjõud, 'voima', taikka suomalaiseenjoukea, 'solakka, suurikasvuinen'.
Jos nuori Joukamoinen on pidettävä inhimillisenä sankarina, niin seuraa kysymys, eikö vanhaa Väinämöistäkin saisi samoin käsittää. Muutamat näennäisesti jumaluusolennoille kuuluvat piirteet eivät ole tältäkään kannalta mahdottomat selittää. Merien kyntäminen ja kalahautain kaivaminen, jotka Väinämöinen omistaa teoikseen, vastaavatKullervon Kalervolaisenmerien ja metsien kyntämistä sekäKalevoisenkalakaivon kaivamista ynnä paikannimiäKalevan haudat eli hauta, johon myös runonAhin hautaon verrattava. Paikallistarinoissa esitetään Kyrönjoki Väinämöisen kyntämänä sekä useat kankaat Sortavalan kihlakunnassa Väinämöisten vakoamina tai kaivamina, mitkä työt kuivalla maalla tapahtuvina tuskin vedenhaltialle soveltuisivatkaan.
Hevoset ja veneet voidaan paremminkin selittää sankarilliselle Väinämöiselle kuuluviksi: verrattakoon kannusjalan Kalevin ratsuhevosta ja Ahdin sodanhaluista venettä. Kansankielessä "tyyntä vedenjuovaa" tarkoittavat nimityksetVäinämöisen tie eli kulku, Väinämöisen kannas, Väinämöisen veneen jäljet ynnä Väinämöisen valkama, joka joskus runoissakin esiintyy, soveltuvat ainakin yhtä hyvin muinaisajan sankarin muistoiksi.
Väinämöisen inhimillisen alkuperän puolesta todistavat vielä Joukamoisen äidin hänelle antamat mainesanatsuurisukuinen ja rohkea.
Tuota toivon tuon ikäni — sukuhuni miestä suurta, rotuhuni rohkeata, heimohoni helkeätä, lajihini laulajata, vävykseni Väinämöistä.
Toinenkin kertomaruno, minkä olen luullut voivani todistaa vedenjumalasta sepitetyksi, se, jossa Väinämöinen ammuttuna mereen muodostaa luodot ja salasaaret, soveltuu yhtä hyvin inhimillisen sankarin tarinaksi. Paitsi Tulensynnyssä ilmaantuviaKalevan kivikaria, on huomattavaKalevan pojan paasi, karinnimitys vuodelta 1630 jossakin "ruotsalaisessa saaristossa"; niihin on verrattava paikannimiAhdinkaritEurajoella. Samoin kuin Hirvenhiihdännässä historiallinenVuojolainenjaLapin asukkaatyhdessä esitetään, mainitaan Väinämöisen ampujanakyyttösilmä lappalainen, jonka viikkoinen viha ilmeisesti perustuu kansalliseen vastakohtaan.[129]
Käsittämällä Väinämöisen sankariksi pääsee myös kokonaan siitä vaikeasta todistelusta, että Väinämöisen nimi on muka kaikkiin muihin kertomarunoihin Kilpalaulannasta välittömästi tai välillisesti alkuperäisempien nimien sijaan siirtynyt.
Paitsi Väinämöisen tuomiossa, jossa olemme löytäneet joukon sankarinnimiä, Väinämöinen Latvajärven Arhipan säilyttämässä runossa toimii tautien parantajana. Tapauksen paikka Vuojola saa kertosanakseen ensinVäinölänja sittenUntamalan, ja esiintyy viimein ilmankin kertosanaa.
Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, virren ponsi polvuhinen. Lapset Vuojolan lahovi, pojat Väinölän potevi, — Kuuli Vuojolan läsivän, Urajavan Untamalan, — Silloin Vuojolan paransi.
Virolaisesta Kantelensynnystä ei tarvitse väkinäisesti kehittää sitä Kantelensoittoa, jossa ovat kuulijoina sekä ihmiset että eläimet, vieläpä veden ja metsän haltiatkin, vaan voi jälkimäisen pitää edelliseen yhtyneenä suomenpuolisena runona. Siinä tapauksessa ei myöskään kysymystä soittajasta, onko se alkuansa ollut "sokea poika" vai vanha Väinämöinen, ole pakko edellisen puoleen ratkaista, vaan on mahdollista, että kantelensoittaja on ollut Väinämöinen, joka vanhana on kuviteltu sokeaksi.
Väinölän sokea on suomalaiselle runolle tuttu käsite. Tilapäisesti se esiintyy Koskenluvussa:
Uppo Väinölän sokea, Ulappalan umpisilmä kulkevi oven alatse, sanovi sanalla tuolla virkkoi tuolla vintiöllä: "En ole Väinölän vasikka, Ulappalan umpisilmä eli kuntus Väinämöisen, jos en saa sanoja kuulla, luoa lempiluottehia."
Yleinen on Väinölän sokea Koiransynnyssä, jossa joskus on seuraava johdanto:
Ukko Väinölän sokea, Ulappalan umpisilmä oli teiensä kävijä, matelija matkuksiensa. Polki jalkansa polohon, kantohon kynäsnenähän. Tuota poti puolen vuotta, kesäkauen kellitteli päistäriset päänalaiset, vuo'ot liinan tappuraiset.
Välittömästi runo jatkuu Tautiensynnystä lainatulla seljin tuuleen makaamisella.
Tavallisimmin Koiransynnyssä Väinölän sokea kuvataan pelkästään synnyttäjänä, ja silloin ei ole kumma, että siinä toimessa luonnoton miespuolinenukkoon muunnettu sukupuoleltaan määräämättömäksi sokeaksi, jopa suorastaan sokeaksi akaksi. Vihdoin on Väinölän akan Tautiensynnyssä toimivaPohjolan akkasyrjäyttänyt, omistaen hänen sokeutensa.
A. Ulappalan umpisilmä,Väinölän verisokea.B. Upottaren umpisilmä,Uppi[131] Väinämön sokea.C. Akka Väinölän sokea,Uloppalan umpisilmä.D. Akka Pohjolan sokea,Untamolan umpisilmä.
Sokea synnyttäjä on hyvin ymmärrettävä sokeana syntyvän koiran luvussa. NimitysVäinölän sokeatavataan toisinaan itse koiraankin sovitettuna.
Huikka Väinölän sokea,Ulakkalan umpisilmä,sinä synnyit silmitönnä.
Aikaisemmin olen selittänyt Laivaretken osanottajien vaihtuneen alkuperäisistä Luojasta, Pietarista ja Antista Väinämöiseksi, Ilmariseksi ja Joukamoiseksi osittain Tulensynnyn osittain Kilpalaulannan vaikutuksesta. Paljoa luontevampaa on kuitenkin olettaa, että jälkimäiset sankarinimet ovat tulleet yht'aikaa yhtäläisestä laivaretkeä kuvailevasta runosta. Tämän runon aiheita löydämme, jos Samporetkestä eroitamme kaiken, mikä siihen on voinut tulla Luojan laivaretkestä tai Päivänpäästöstä. Että Samporetkessä on piirteitä, joille ei missään muualla ole vastinetta, on Kalevalan runojen historian oikaisuissa osoitettu. Semmoisena on mainittu liian varhainen laulun kehoitus Sammon ryöstöstä palatessa sekä huomautettu Väinämöisen mainesanasta hyväsukuinen, joka "Ilomantsin, Latvajärven ja Vuonnisen laulutavoille yhteisenä on ilmeisesti alkuperäisen puhutellun vakinainen mainesana". Jos nyt saamme pitää Väinämöisen sankarinnimenä, on ratkaisu yksinkertainen: sankarille soveltuva "hyväsukuinen" on alkuansakin itse Väinämöisen mainesana.
Väinämöisen inhimillistä alkuperää todistaa hänen nimensä esiintyminen toisten sankarinnimien rinnalla. Yhdessä Sampojakson ja samoin yhdessä Kantelejakson toisinnossa tavataan Väinämöinen ja Ahti toistensa kertosanoina:
A. Aik' on Ahtia sanoa,Väinämöistä vieretellä.B. Väin[ämöise]n soitellessa,tehessä Ahi[n] iloa.
Useamman kerranVäinämöinen ja Kalevavastaavat toisiansa, Esim.Hammastaudinluvussa:
Kovin huusi Väinämöinen, aivan äyhki mies äkeä leuvoista pojan Kalevan, Väinämöisen hampahista.
Länsi-inkeriläinen Ison tammen runo alkaa säkeistöllä, jossa Väinämöinen, samoin kuin sen edellä käyvä sankarinimiKalervoon käytetty Jumalan vastineena.
Jouvuin juottohon Jumalan, piiruhun pyhän Kalervon, käräjihin Väinämöisen,
Kullervon sisaren runossa neidonryöstäjä:
Ajoa karettelevi noita Väinön kankahia, ammoin raattuja ahoja. Noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla neitoset kisaelevi.
"Ammoin raatut"Väinön kankaat, vastaavatKalevalan kankaitajaOsmon peltoa, edellyttäen vanhaa viljelystä, jonka muisto liittyy sankarin nimeen.
Kalevan ja Väinämöisen rinnastamista todistaa vielä tähtisikermänKalevan miekantoisintonimiVäinämöisen miekka eli viikate.Untamalan kirkon luoksi pystytettyä kiveä sanotaanKalevan pojan taiVäinämöisenheittämäksiviikatteen tikuksi.
Väinämöisestä niittäjänä on etelä-Hämeessä kerrottu yhtäläinen tarina kuin muualla Kalevanpojasta.
Väinämöisen ja Riion pojan yhdistää toisiinsaRiianseulannimittäminen myösVäinämöisen virsuiksi.
Väinämöisen ja Osmon yhteenkuuluvaisuutta osoittaaOsmonkäämin(Typha latifolia) toisintonimiVäinäntaimi. MuutamassaPakkasensynnyssä liittyyOsmon poikaan Vänkämöinen, joka lieneesekamuodostusVäinämöistä ja Vankamoista, s.o. väkimiestä.[132]
Jos olet sitä sukua.kuin on ennen Osman poikaPohjanmaan kylässä,kotoisin Vänkämöinen.
Vielä mainitaan VäinämöinenVuojolaisestamuodostuneen Vuolangoisen yhteydessä.
Rauta poika Vuolangoisen, Vuolan tyttären tekemä. sukunna(!) vanhan Väinämöisen.
Vuojolan ja Väinölänolemme edellä tavanneet toistensa kertosanoilla.
Kaikesta tästä voimme päättää, että Väinämöinen on yhtäläinen sankarinnimitys kuin Kaleva, Riiko, Osmo, Vuojolainen ja Ahti. Samoin kuin usealle näistä, omistetaan Väinämöiselle metallinvalmistuksen taito. K.R. Giers kivennäistieteellisessä väitöskirjassaan v. 1767 julkaisee runon, jonka johdosta yhdistää Ilmarisen roomalaisten tuulen jumalaan Aeolukseen, mutta Väinämöisen taivaalliseen seppään Vulcanukseen.
Tulta iski Ilmarinen — Tässäpä vanha Vainemoinen(!) vaskiakin valeli, nuolet raudasta rakensi.
Mainittu vanhin karhuruno, kirjaanpantu pohjois-Hämeessä vuoden 1662 jälkeen, sisältää myös kohdan, jossa Jumalaa rukoillaan hiihdättämään ohtoa hikeen ja Väinämöistä sitä väsyttelemään. Tähän liitetyssä muistutuksessa selitetään Väinämöisen olleen paitsi virsien takojan myös merkillisen raudansepän, joka on opettanut heittämään hietaa kiehuvan kuumaan rautaan ja joka siitä syystä on koroitettu jumalain joukkoon. Etelähämäläisessä Raudanlumouksessa on sama keksintö omistettu raamatulliselle vasken ja raudan takojain kantaisälle Tuubal-Kainille: "Tupelkaini sen hiedan sekaan heitti".
Itäsuomalaisissa Raudansanoissa on toisinaan takojana Väinämöinen tavallisen Ilmarisen asemella; välistä mainitaan myösVäinämöisen ahjo ja valkea.
Kalastajanluvussa sanotaan onkirauta Väinämöisen tekemäksi.
Onki Oinosen tekemä,väkärauta Väinämöisen.
Oinonenei liene muuta kuin alkusoinnun vaikutuksesta (onki) muuntunutVäinönen.
Verrattavasti useammin kuin raudanseppänä esitetään kuitenkin Väinämöinen virrenseppänä. Jo Agricolan hämäläisten jumalain luettelossa sanotaan, ettäÄinemöinen"virret takoi". Kilpalaulannassa Väinämöinen esiintyy mahtavana laulajana, joksi häntä Joukahaisen äiti nimittääkin. Väinämöistä ampuva lappalainen saa varoituksen:
Älä ammu Väinämöistä, laulut maalta lankeavi.
NimenomaanvirrentekijänäkinVäinämöinen runoissa esitetään.
A. Olipa ennen vanha Väinö, laulaja iänikuinen, sanan on pon[si] polvuhinen; viisas virsien tekijä. B. Virren ponsi polvuhinen. G. Sanon Väinämöisen virsiä.
Yhtä vähän kuin Vulcanuksen tapaista takomataidon jumalaa on suomalaisilla voinut olla Apollon kaltaista laulu- ja soittotaidon jumalaa. Siitä syystä oli Väinämöisen virrentakomisen ja laulun selittämiseksi turvautuminen vedenhaltian soitannollisuuteen. Mutta niinkuin olemme nähneet, on soitannollisuus yleisempi haltian ominaisuus, eikä se ole tarkalleen samaa kuin virsien eli runojen sepittäminen. Lähinnä olisi Väinämöinen verrattava islantilaisten runoudenjumalaän Bragiin, joka ei ole muu kuin norjalaisten vanhin tunnettu runoilija Bragi (k. n. 850) jumalaksi koroitettuna.
Jos Väinämöinenkin on ollut inhimillisen sankarin nimitys, niin on helposti ymmärrettävä, että:
Tekeytyi vanha Väinämöinen takaisin tietäjäksi ja taitajaksi.
Muinaisajan ylimykselle saattoi kuulua myös tietäjän toimi, jollaVäinämöisessä on ikäänkuin ensimäinen edustajansa.
A. Oi sie vanha Väinämöinen, olit tietäjä ikuinen. miesten polvupäivällinen, ilman kannen aiollinen! Mitä sie etsit tietäjiä, kuta noitia haetkin? B. Ikivanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, poika [ma]nnun päivällinen. G. Ilman tietäjä ikuinen.
Iänikuisena tietäjänäVäinämöinen sulautuu myöhempään loitsijan ihanteeseen, kristilliseen kaikki alusta tietävään Jumalaan.
Isä taatto taivahainen.tietäjä iänikuinen!
Mainesanavanhaon Väinämöisellä yhteinen muutaman muun sankarinnimen kanssa. Tämän edellä käy tavallisesti vielä määrevaka, välistä myösviisas.
Vanhan viisaan vakavia varoitus- ja kehoitussanoja sisältävät runomittaiset Väinämöisen kiellot ja neuvot.
A. Kielti vanha Väinämöinen maantiellä makoamasta, syänyöliä huutamasta, paatissa parahtamasta. venehessä vieremästä. B. Sanoi vanha Väinämöinen nuorimmalle neiollensa: "älä lapsi paljon laula, tytär tyhjiä sanele, ikä kultainen kuluvi". C. Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi noin nimesi: "ensin kun neuvot neitoasi, neuvo ensin suusanalla!"
Samantapaisia Väinämöisen lausuntoja tavataan joskus loitsuissakin.
A. (Sisiliskolle): Sanoi vanha Väinämöinen: "Anna olla olkoon alla aitojen risuina, pajupehkon parmahassa." B. (Sudelle): Sanoi — "Anna — ohessa oravakorven, miehen metsän kumppanina!"
Itäsuomalaisissa ja venäjänkarjalaisissa loitsurunoissa Väinämöinen ilmaantuu verrattain usein. Kun Porthanin aikoina oli kuuluisalta suomenkarjalaiselta loitsijalta kysytty, ketä hänen pakanalliset esivanhempansa olivat korkeimpana jumalana pitäneet, tämä oli vastannut: "vanhaa Väinämöistä ja Neitsyt Maariaa emoista".[133]
Mutta jos lähemmin tarkastamme Väinämöisen esiintymistä loitsuissa, niin havaitsemme, että häntä suhteellisesti harvoin jumaluusolentona rukoillaan. Puhuteltu Väinämöinen osoittautuu miltei kauttaaltansa Neitsyt Maarian tai kristillisen Jumalan sijaiseksi. Väinämöistä pyydetään samoin kuin Maariaa:
A. Tule saunahan saloa!B. Lämmitä välehen sauna! —Ota vasta varjostasi,Simasiipi sulistasi!
Muutamassa Pakkasen luvussa kerrotaan, kuinka Jumala, kun pakkanen aikoo hänet kylmää, keritsee kivestä villat kintaikseen, joilla sitten pakkasen pitelee. Tähän kertomukseen perustuu Väinämöiseen kohdistunut rukous:
Keritse kivestä villat, katko karvat kalliosta, tee tuosta sotihametta, kuka[a]nne kuutta syltä, kaheksatta kaikitenkin, jonka alta ampuisimme!
Ukolle osoitettuja rukouksia vastaavat:
A. Tule vanha Väinämöinen puhumahan puoleltani, — tuos tänne tulinen miekka — jolla Hiiet hirvittelen! B. Ukko vanha Väinämöinen tules tänne, väätes tänne miehen ainoan avuksi! C. Ukko vanha Väinämöinen, annas vanhoa väkeä, iän kaiken istunutta![134]
Näihin liittyvät vielä seuraavat kylvetyssanat:
Nouse vanha Väinämöinen,Ukko herkeä unestapojan ainoan avuksi! —Neitsyt Maaria emonen!
Äskenmainitussa Giersin väitöskirjassa, jossa Väinämöinen seppyyden edustajana esitetään, on julkaistuna aarnihaudan haussa käytetty rukous, jossa Väinämöistä puhutellaan vuorenhaltiana.
Tule Hiiden heimolainen, vuorten haltia hupea, Vainemoinen(!) valkean valos, vuoriarval arpelemaan, aarnihautoi havisemaan! — Vuorten avaa ainehet, aarnet mullista mulista, vesistäkin vetele! Kyll' on kultaa kallioissa, kivissä hopeaa hohtavaa, suossa ruostetta raudaksi, onpa vesissäkin vaskea.
Vuoriarvalla selittää väitöskirjan tekijä tarkoitettavan jonkinlaisia noitasauvaa, jota oli pidettävä tasapainossa käden selän päällä. Niinpian kuin oli tultu metallisuonen tai aarnihaudan kohdalle, keikahti se alas ja iski maahan.
Mainitun ainoalaatuisen loitsun johdolla, jonka alkuperäisyyden huono runomittakin tekee epäiltäväksi, on kuitenkin vaikea lähteä Väinämöisestä mitään päättelemään. Vielä enemmän uskallettua olisi ottaa yksi säkeistä: "vesistäkin vetele", todistamaan sitä väitettä, että Väinämöinen olisi vedenjumala.
Paremmin soveltuisi tämän väitteen tueksi pohjoishämäläinen Haltiannosto, jossa häntä rukoillaan nostamaan "järven alla istunutta" väkeä. Mutta samalla mainitaan myös maan alla maatunut väki. Toisesta pohjoishämäläisestä kappaleesta päättäen on paikanmäärejärven allamuodostunut siten, että kertosäe maan alla on vaikuttanut pääsäkeen aikaisempaan muotoon iän alla, joka vuorostaan palautuu alkuperäiseen iän kaiken.
A. Nosta Väinämö väkeä, joka järven alla istunutta, maan alla maannutta! B. Nosta Väinäsen väkeä jok' on iän alla istunutta, maan alla maatunutta!
Vielä tavataan samoilla seuduinVäinämöisen väkimuutaman kerran vedestä nousevana tai veden väen eli voiman yhteydessä.
A. Nouse luontoni lovesta, tupahiisi hiiloksesta, veistä väki Väinämöisen, itse Ilmatar pajasta! B. Veen voima, Väinämöisen väki tule nyt ainoan avuksi — Tuopas nyt veestä väkeä, alta taivahan avuksi!
Tavallisesti kuitenkin vanhan Väinämöisen väki tavataanJumalanvoiman eli väen ja samaa merkitsevänUkonväen sekä neitsyt Maariaa tarkoittavan Akan väen kertona.
A. En voimalla omalla, voimalla Jumalan voiman, väellä vanhan Väinämöisen. B. Väki Ukon, väki Jumalan, väki vanhan Väinämöisen! C. Akan väellä, Jumalan väellä, väellä vanhan Väinämöisen, D. Ukon väki, Akan väki, väki vanhan Väinämöisen!
Että tässä on puhe kristillisen Jumalan väestä ja voimasta, osoittavat selvästi ne toisinnot, joista Väinämöisen väki puuttuu.
A. En puhu omalla suulla, enkä omalla väellä, puhun Jeesuksen suulla, puhun Jeesuksen väellä. B. Luoja[n] on väki väkevä, Herran voimat voimalliset, C. Ukon väki. Jumalan väki, Kaikkivallan väki!
Vielä mainitaan vanhanVäinämöisen väki, hiki tai vesi, joihin toisinaan myösnuoren Joukahaisen hiki, henki tai kyynelynnä ennen selitettymesileipä Lemminkäisenliittyy, koristeellisena jatkona Löylynsanojen alkusäkeelle: "Puun löyly, kivosen lämmin" tai "löylyni Jumalan luoma". Mistä mielikuva Väinämöisen tai Joukahaisenhiestä, joka tavallisimmin mainitaan, on alkuisin, ei ole vaikea arvata sentapaisista säkeistä kuin: