Apu tulkohon Isästä, apu Pyhästä hengestä, apu Luojan tyttärestä!
Tästä tavataan myös muotoLuojatar. Mutta paljoa yleisemmin esiintyy runoissaLuonnotar. Molempien kertosanoina käytetäänSynnytär.
Viimeksimainittuja ymmärtääksemme on otettava huomioonhaltiankertosanojenluonnon ja synnynsuhde sanoihinLuoja ja Jumala.
A. Päästä Luoja luontoasi, pyhä synty säätyäsi Luojan luoduille lauille, pyhän synnyn säätämille! B. Luonnolla totisen Luojan, syvän synnyn säätämällä. C. Luonnolla lujan Jumalan, tunnolla totisen Luojan. D. Päästä Herra Jeesukseni, päästä Luoja, päästä luonto, päästä päästäjä Jumala! E. Päästä synty, päästä Luoja, päästä päällinen Jumala! F. Päästä synty, päästä luonto, päästä päällinen Jumala, päästä kolme Luonnotarta!
Niinkuin näistä esimerkeistä näemme, käytetäänluontosanaa sekä ulkopuolisessa Luojan luoman että sisäisessä Luojan hengen merkityksessä ynnä Luoja sanan kertona.Syntysanan vastineena voi olla sekäluonto että Luoja, mutta milloin nämä molemmat samassa säkeessä ilmaantuvat, liittyy se jälkimäiseen saaden määreekseenpyhä tai syvä. Suomen itä-Karjalan itkuvirsissä tavataansyntysetpyhimysten merkityksessä ja runoissaSuurisyntynimenomaan Kristuksesta käytettynä.
Että Luonnotar eliluonnon tytärtarkoittaa Neitsyt Maariaa, on K.A. Franssila huomauttanut ja K. Levon epäämättömillä esimerkeillä todistanut.
A. Otan kilven Kiesukselta, tu[r]van luonnon tyttäreltä. B. Apu [e]inesten [e]mästä, lupa luonnon tyttärestä, Pyhän Hengen voiman kautta! Neitsyt Maaria emonen!
Kesälahden kuuluisan Juhana Kainulaisen runoissa esiintyy pari kertaa:kave-eukko Luonnotar, kave kultainen korea. Sairasta kylvetettäissä häntä kutsutaan samoin kuin Maariaa: "tule päästöt päästämähän!" Naintaluvussa häneltä rukoillaan Maarialle ominaista suojelevaa vaippaa:
Kuos mulle kultakangas, valas mulle vaskivaippa, jonka alla yöt lepäjän, päivät päälläni pitelen!
Kesälahdelta on myöhemmin saatu pari kirjaanpanoa, joissa samaten kuin Maaria: "tuli Luonnotar tulen kipuihin".
Kalevalan runojen historiassa on osoitettu, että Lemminkäistä varoittavat kahdet kapeet ja kolmet Luonnottaret ovat Pätöisen pojan, s.o. Vapahtajan, äidin Maarian sijaisia. Samoin on laita loitsijan kerskailussa:
Minä mies Jumalan luoma, luoma kolmen Luonnottaren, kantama kahen kapenen,.
Raudan synnyssä maitoansa maahan lypsävät "kolme neitiä Luonnotarta"eli "neljä neitiä, koko kolme morsianta" on Levón verrannut NeitsytMaariaan rautamaiden tallentajana ja sen maahan vuodattajana.Nämä kolme neittä esitetään toisinaan syntyneen Isiin Jumalan taiJeesuksen kätten hieronnasta.[68]
Luonnotarta vastaa muinaissaksalainenscephenta, 'Luojatar', joka tavataan roomalaisten synnytyksenhaltiain (Parcae) vastineena. Näiden ihmisenkohtaloa kehrääväin haltiain kolmilukn kuvastunee skandinaavilaistenNornainkinkolmiluvussa.
Luonnottarien kolmilukn saa kuitenkin lähimmän selityksensä germanilaisissa loitsuissa esiintyvistä kolmesta Maariasta. Myöhemmissä keskiajan legendoissa kerrotaan pyhän Annan Joakimin kuoleman jälkeen menneen vielä kahdesti naimisiin ja hänellä olleen vielä kaksi Maaria nimistä tytärtä, joista tuli toisesta Alfeuksen, toisesta Zebedeuksen puoliso.
Latinaisten loitsujen kolme haltianeitoa kuvastuvat kyllä suomalaisien runojen kolmessa Luonnottaressa, mutta kolmen Maarian mielikuvan välittäminä. Tämä on yleinen historiallinen suhde klassillisen pakanuuden, keskiaikaisen katolisuuden ja suomalaisten runojen uskonnon välillä.
Synnyttäret esiintyvät sekä Luojattarien että Luonnottarien rinnalla, yhdistäen nämä toisiinsa samoin kuinsyntysana Luojan ja luonnon.
A. Synnyttäret, Luojattaret, einet[ten] emuuttaret, jotk' oli luona luotaessa, salasaunoin saataessa, pyhäpirtin pyyttäessä. B. Synnyttäret, Luonnottaret, päästä pientä pihalle! C. Synnyttäret. Luonnottaret ilman vyöttä, vaattehitta, iholla alastomalla!
Luonnottaren kertosanaeinetten emäesiintyy myös muodossaeine-eukko.
A. Eine-eukko, luonnon vaimo! B. Elättäjä e[i]ne-eukko, varakkahat luonnon vaimot!
Eine sana tavataan sekähaltia että voimasanojen yhteydessä:
A. Etsi einehesi, hae haltiasi! B. Ei maa voimoa uuvu, eikä nurmi einehiä.
Eine-eukko eli einetten emä rinnastetaan niinikäänhengenhaltian taiJumalankanssa:
A. Nousi ennen eine-eukko, hengen haltia havaitsi ennen noian nousematta. B. Tuliko jo tunti Jumalasta, apu einet[ten e]mästä'? C. Tule turva Jumalista apu [ei]netten emistä, vara vaimoista hyvistä!
Huomattakoon vielä seuraava säkeistö, jossa Jumala "hengenhaltiana" sekä "hyvinä vaimoina" luonnon tyttäret mainitaan:
Tule turva Jumalasta,helppo hengen haltiasta,vara vaimoista hyvistä,turva luonnon tyttäristä!
Itsehaltiasanan suhdetta kristilliseen Jumalaan kuvaaSuomen itä-Karjalassa muistiinpantu selitys kysymykseen, miksivastasyntynyttä lasta pidetäänhaltiattomana: "haltia on, kunJumala katsoo ihmistä, haltia on ristittyhengen tervehdys."
Että Neitsyt Maariaa ja hänen nimikkosisariaan on runollisesti sanottuLuonnottariksi, on ilmeistä. Mutta Luonnotar esiintyy välistä mainesanoilla: "metsän miniä" ja "Tapion tytär", jotka olemme nähneet erikoisesti tarkoittavan Maarian äitiä, Annaa. Näihin liittyy myös ainokainen länsisuomalainen esimerkkiluonnonpiianesiintymisestä:
Metsän neitsyt, luonnon piika, ole mun karjani paimen!
Luonnotaryleisessä merkityksessään vastaa "naishaltiaa" ja tarkoittaa siis naispuolista _yli_luonnollista olentoa. Luontoa vastaavaa skandinaavilaistanatursanaa on huomautettu aikaisemmin käytetyn haltiasta, s.o. yliluonnollisesta voimasta tai olennosta;náttúrligrvanhassa norjankielessä on merkinnyt sekä "luonnollista" että myös "yliluonnollista".
Haltian kertosanoista vieläonni eli lykkytunnetaan erikoisessa merkityksessäJumalan tai Pyhän Hengenvastineena:
A. Anna onni, suo Jumala!B. Onnen teille oikeoille,Jumalan hyville teille.C. Lähe lykky lyytämähän,Pyhä Henki pyytämähän!
Tästä sanan käytännöstä johtuvat Neitsyt Maarian nimityksetOnnen tytär ja Osatytti:
A. Apu Onnen tyttäreltä. Päästäköhön Herra Jeesus! B. Osatytti, orkoneiti, silkki päästäsi sivalla, taina päästäsi tavoita, kultalanka kulmistasi!
Luonnottaren rinnalla olemme tavanneet "kave-eukon" tahi "kapeen" määreillä "kultainen" ja "korea"; kerran sen kertona esiintyy muotoKavotar. Naista merkitseväkave eli kapokäytetään yksinkin erikoisesti Neitsyt Maariaa osoittavana. Esim. se "kave" eli "kapo", joka "kuun kehästä päästi", ei ole muu kuin Maaria, jolle samoissa päästöluvuissa lausutaan: "sinä kuun kehästä päästit".
Sekä luonnon tyttären että einetten emän kertona esiintyvä "hyvä vaimo" voi itsekseenkin liittyä Jumala-käsitteeseen. Paitsi "hyvä" tavataan Maariaa tarkoittavanvaimonmääreinä "pyhä" ja "vanha".
A. Tule turva Jumalasta, helppo hengen antajasta, vara vaimosta pyhästä! B. Minä poika Luojan luoma, vaimon vanhan tuuittama.
Myösakka"vanha" on välistä ilmeisesti Maarian vastineena.Gananderin näytteessä kehoitetaan mehiläistä:
Pistä siipesi simahan, toinen siipesi metehen, akan vanhan vakkasehen. tuo sitten simoa tuolta!
Heti sen jälkeen tuleeMariatarpuhutelluksi.
PelkästäänAkkaesiintyy toisinaan erikoisnimenäLuojan, Jumalan eli Ukonrinnalla:
A. Pantu Akka paimeneksi,Luoja karjan katsojaksi.B. Akan väellä, Jumalan väellä.C. Ukon väki, Akan väki.
Akkanimeä mainitaan jo Raunista, Ukon puolisosta, käytetyn. Tieto on Suomen Lapista, josta myös Akkavaaroja ja Akkojärviä tunnetaan. TämäAkkaon sitten runoissamme siirtynyt Neitsyt Maarialle, samoinkuin erikoisnimiUkkokristilliselle Isä Jumalalle.
Pyhää Neitsyttä saattaa vielä tarkoittaa nimetöntyttö, neito, impi eli piika. Maarian lyhytkasvuisuutta elävästi kuvaa:
A. Lyhyt tyttö tylleröinen, maan tasainen talleroinen. B. Lyhyt neito lylleröinen, matalainen maan veroinen.
Oluenkeitossa Maariaa edustaa, paitsi "kapo", tämän kertosana "hyvä impi", josta on äänteellisesti yhdistämällä saatu uusi nimikin Hymmytär (< hyvä Immetär).
Kantoi tuon kavon kätehen,hyvän immen hyppysihin.Kapo tuota katselevi,Hymmytär hyväelevi.
Erityisesti huomattava on Kipuluvuissa kuvattu naisolento. Ganander sen mainitsee kahdessa paikassa; toisessa nimelläKipulan neito eli Kiputyttö, "Tuonen neiti"; toisessaKivutarnimellä, joka voi saada vielä mainesanan "kauhea emäntä" tai "Kipumäen iso emäntä". Edellistä, joka kipuja kokoilee, vammoja valitsee tai kivuissa itkee, vaivoissa valittaa, hän vertaa roomalaisten Kohtalottariin (Parcae), jälkimäistä, joka kipuja kattilalla keittää, niiden Raivottariin (Furiae).
Castrén Kalevalan perustuksella (UK 45: 269-312) lukee Kiputytön, Tuonen neiden manalaisiin haltioihin, selittäen kuitenkin, ettei hänellä ole mitään tekemistä kuolleitten, vaan yksinomaan tautien kanssa, joiden valtiaana häntä pidettiin. "Joessa (luultavasti Tuonelan) oli kallio, joka kolmen joenhaaran yhtymässä kohosi vedestä; sillä oli nimenä Kipukivi eli Kipuvuori, koska kipuja siellä piti suljettuinaKiputyttö. Tämän oli tapana istua kalliolla vääntäen sitä ympärinsä, joten taudin henget tulivat jauhetuiksi ikäänkuin kahden myllynkiven välissä. Hänen tarkoituksenaan lienee ollut suistaa ja kukistaa näiden kiukkuista sisua. Taudinhenkien vankeudestaan irti päästessä ja ihmisiä kiusatessa rukoiltiin Kiputyttöä keräämään karkulaisensa ja joko sulkemaan ne siniseen kiveen tai upottamaan ne meren pohjaan." Tästä Kiputytöstä Castrén osoittaa Kalevalassakin eroitettavanKivutar eli Vammatarnimisen naisen, joka ei näy olevan missään suhteessa Tuonen tyttäriin, vaan esitetään hyväätekevänä haltiana saaden mainesanat:hyvä emäntä ja valio vaimo. "Hänelle kuitenkin", Castrén huomauttaa, "uskotaan melkein samat toimet kuin Kiputytölle. Häntä rukoillaan sairaasta poistamaan vaivanhenget, kätkemään ne vaskiseen vakkaan ja viemään ne Kipuvuoren kukkulalle, siellä niitä keittämään pikkuisessa kattilassa ja viimein tunkemaan vuoreen sen keskellä olevasta reiästä. Ottaen sitä paitsi huomioon, että Kiputyttö ja Kivutar oikeastaan merkitsevät yhtä ja samaa, voinee pitää hyvin todennäköisenä, että kumpikin on pohjaltaan sama jumaluus-olento ja että ne pelkästä erehdyksestä ovat tulleet toisistaan eroitetuiksi."
O.J. Brummer on tehnyt seikkaperäisesti selkoa Kiputytön eli Kivuttaren esiintymisestä itse kansanrunoissa. Kun niitä tarkastelemme, havaitsemme ensiksikin, että jokien yhtymässä jauhaminen perustuu yhteen kirjaanpanoon:
Kiputytti mäellä istui, joen kolmen juoksevassa, veen viien vierevässä, jauhavi Kipukiveä, Kipuvuorta väännättävi. Paa kivut kiven kitahan!
Kolmet joet on tilapäisesti lainattu muista loitsuista. Jauhaminen on johtunut mieleen reiällisestä kivestä, kuten toisesta kappaleesta näkyy:
Kivi keskellä mäkeä, silmä keskellä kiveä, jolla kipuja jauhetahan.
Tilapäisiä muodostuksia ovat myös kipujen kirnuaminen sekä puohtaminen ja seulominen. Useammin tavataan kipujen keittäminen, vaan se on nähtävästi Voiteenluvusta sekaantunut, minkä erittäin kattilan pienuus ilmaisee (UK 45: 300-2).
Jonkun kerran Kiputyttö mainitaan kipuja kehräävänä ja kerivänä:
Kehräävi kipukeriä vaskisella värttinällä; tuo kivut kerälle kiersi, sykkyrälle synnytteli.
Toisen kerranKipupiika"pikkarainen" kipuja sekä kerää että kerii:
Kävi kipua keräten ympäri Kipumäkeä kipukerä kainalossa, kipulankoa kerivi.
Kipujenkerääminenon kaikista tavallisin Kiputytön tehtävä. Siitä on äänteellinen väärinkäsitys voinut johtaakerimiseenjakehräämiseentoisien runojen vaikutuksesta.
Kipuja keräillessään on Kiputytöllä toisinaan kipukintaat kädessä:
Kerää kivut kintahisin, vaivat suuret vanttusihin.
Yleisesti on Kiputytölläkipuvakkanenkädessä, kainalossa tai sylissä. Mutta verrattain harvoin hänen nimenomaan sanotaan siihen keräilevän. Yhdessä kappaleessa, jossa molemmat esiintyvät, hän kivut kerää sekä kintaaseen, että vakkaan. Toisessa taas Kiputyttö, vaikka hän:
Vaivavakkanen käessä kipuja keräelevi, kivut kääri yskähänsä, vaivat vasten rintojansa.
Kolmannessa kirjaanpanossa, jossa Kivutar todella sulkee kivut vakkaan, häntä kuitenkin kehoitetaan niitä käärimään vaatteensa kertoihin eli poimuihin omaa sydäntänsä vasten:
Kivutar kipujen vaimo. Kiputyttö, Tuonen neito istuvat tyhyttelevät keskellä Kipumäkeä, kiven kirjavan tyvellä, paaen paksun pallehella. Käsiähän kuoriksevi, rintojahan raaputtavi, heiluttavi helmojansa, polviansa pyörittävi, itkevi ikäviänsä, kirstu on kirjava sylissä, vaskivakka kainalossa. Tuonne tuo kipuja huusi lukotaksensa lujahan kirstuhunsa kirjavahan. — Ota kivut syämmehesi, kivut kääri kertoihisi!
Joskus pyydetään Kiputyttöä kertoihinsa eli poimuihinsa käärittyjä kipuja viemään juoksulla jokeen. Tavallisesti kuitenkin hän tahtoo itseensä, omaan syliinsä ja sydämeensä koota kaikki kivut. Hän itkee ja tuskittelee kipuja kaivatessaan:
A. Kourin helmansa kokoovi kipuja toivoessa. B. "Äsken aikahan tulisin, kun kipuja tuotaisihin luota luontokappaletten." C. Itkeä hyhyttelevi: "ei mulle kipuja tuoa". D. Kun ei näy kivut tulevan, tukan päästähän repivi. helmojahan heiluttavi.
Vaan toiselta puolen hän itse kärsii kivuista:
E. Kipeä on Kivuttarella, vaiva vamman tyttärellä, kipeä on kivuissa olla. F. Sylin syöntähän piteli, käsivarsin vatsoansa, tuopa se voipi voivotella.
Kuka tämä kaikkien luontokappaleitten kivut itseensä kohdistava Kivutar on, käy selville, jos vielä hänen määreitänsä tarkastamme. Hänen yleisin mainesanansaTuonen neiti, kuten Brummer huomauttaa, voi olla myöhempi yhdistys, koska vermlantilaisella neidolla, joka on "kivuista tehty", sitä ei vielä ole. Sitä myös aniharvoin käytetään silloin, kun rukouksessa käännytään Kiputytön puoleen. Muista tilapäisemmistä mainesanoistavuoren neitosaa luonnollisen selityksensäKipuvuoresta. Kiiän neito ja neito kiiro eli kiirejohtuvat siitä, että Kiputyttöä pyydetään kintaisiin pannut kivut kiidättämään Kipumäelle, taikka päinvastoin: "elä kiiretä kipuja!"
Yhdessä kirjaanpanossa Kiputyttö keräilee kipujaHeilottarenhelmoihin, — nähtävästi helmojen heiluttamisesta aiheutunut nimenmuodostus, — ja toisessa hänen sijallaan kipuja kokoilee noituudella pantua vammaa merkitsevästärikesanasta johdettuRikotar"maan emäntä".
Kivuttaren tavalliset kertosanatVaivatar eli Vaivotar ja Vammatar eli Vammotaresiintyvät etupäässä loitsijan manauksissa:
A. Kivuttaren kintahasen,Vaivattaren vanttuhusen.B Kivuttaren kippasehen,Vammottaren vakkasehen.C. Kivuttaren kukkarohon,Vammattaren vaattehesen.D. Kivuttaren kinterihin,Vaivottaren varpahisin.[69]
Rukouksissa puhuteltu Kivutar on tavallisesti pelkästänsäkipujen eukko eli vaimo tai kipeä, kipuinen eli Kipulan neito. Parissa toisinnossa on hän nimenomaanJeesuksen kipuinen neitsyt.
Että Kivutar ei ole muu kuin Neitsyt Maaria, kuten myös Franssila ja Mansikka ovat lausuneet, osoittaa selvimmin muotokivun emonen, joka on tavallaan suomennos latinaisestamater dolorosa. Ristinkärsimykseen henkisenä osanottajana kuvattiin Neitsyt Maaria miekan eli miekkojen lävistämin sydämin. Eräässä keskiaikaisessa kuvateoksessa selitetään Maarian keränneen Poikansa kaikki kivut mirhamipensaaseen, ja sen avulla kukistaneen paholaisen.
Samoin kuin Maariaa nimitetään Kivutarta vuoroin vaimoksi ja neidoksi, vieläpä yhtaikaa samassa runokappaleessa, kuten olemme nähneet. "Kipupiika pikkarainen" ja "pyhä piika pikkarainen" vastaavat toisiaan. Maariaan viittaavat niinikään Kivuttaren määre "hyvä emäntä" sekähyväsanasta muodostettuHyvötär.
Hyvötär, Kivutar neitiikänsä kipuja itki.
Joskus käy Kiputytön edellä nimenomaanNeitsyt Maaria emonen.Yksinäänkin hänet kipujen kimpussa tavataan:
Neitsyt Maaria emonen, Poimi kivut kintahisin, vaivat vanttuhien terihin, tunge tuskat turvakoihin! Viepä juoksulla jokehen — sisälle kiven sinisen!
Maariaa myös pyydetään ottamaan kipuvakkanen käteensä ja siihen kipuja keräilemään. Taikka rukoillaan häntä samoin kuin Kivutarta:
Kääri kivut kainaloosi,vaivat vasten rintojasi!
Verrattakoon vielä seuraavat säkeistöt toisiinsa:
A. Kiputyttö, nuori neito, kivut kiinni ottamahan, vammat vaikauttamahan! B. Tule Jeesus, tule Maaria, kivut kiinni ottamahan, vaivat vaikeroitsemahan!
Että Kivutar on Neitsyt Maaria, vakuuttaa ratkaisevastiKipumäen— myösKipu- eli Vaivavuoreksinimitetyn — kuvaus. Siellä on kivi keskellä mäkeä, kolo eli reikä keskellä kiveä, käärme keskellä koloa tai reiän ympärillä. Reikä, joka on[70] väätty vääntimellä, puhkaistu purasimella, on toisinaan yhdeksän sylen syvyinen. Siihen reikään tuskat usein tungetaan "korennolla koivuisella" ja kertosäkeissä "tangolla hopeisella", "teräksisellä telkkimellä", "valkaimella vaskisella" tai "vaajan vaskisen nenällä". Välistä mainitaan Kipumäki olevan keskellä kylää, joka vuorostaan on keskellä ketoa.
Mansikka ja tämän kirjoittaja ovat toisistaan riippumatta tulleet siihen käsitykseen, että Kipumäki on selitettävä Golgataksi, jolloin sitä ympäröivä kylä ja keto kuvailisivat Jerusalemin kaupunkia ja ketoa. Tällä mäellä ajateltiin olevan reiän, josta Kristuksen sovittava veri vuosi alas Adamin pääkallolle. Korento kenties tarkoittaa ristiä; reiän kohdalla oleva käärme vastaa kuvissa tavallista ristin juurella kiemurtelevaa käärmettä.
Kivuttaren eli Vammattaren vastakohtana Castrén esittää soreanSuonettarenjonka tehtävänä muutamassa Niukahdusluvussa on suonten kehrääminen vahingoittuneitten sijaan asetettaviksi.
Sorea on suonten vaimo, Suonetar sorea vaimo, soma suonten kehreäjä, sorealla kehrinpuulla, vaskisella varttamalla, rautaisella rattahalla.
Mutta tätä vastaava niukahduslangan kehrääminen on Neitsyt Maarialle ominaisia tehtäviä. Välistä häntä rukoillaan kehräämään yhtäläisellä:
Kultaisella kehrepuulla,vaskisella värttinällä.
Samoin kuin Suonetar onsuonisanasta runollisesti johdettu, on sen rinnallekalvo ja lihasanoista muodostettuKalvotar ja Lihatar:
Suonetar sorea neito kävelee soluttelevi suonikimppu kainalossa. Kalvotar sorea neito — kalvokimppu kainalossa, Lihatar — — lihakimppu —.
Tähän verrattakoon Neitsyt Maarian ilmestyminen:
Suonisykkyrä sylissä, kalvokääry kainalossa, luita luikare käessä, lihalimpare piossa.
Kivutar eli Vammatar sekä Suonetar, Lihatar ja Kalvotar edustavat siis ainoastaan eri puolia saman pyhän Neitsyen toiminnassa.
Näihin liittyy vieläSanervatar eli Salvatar.
A. Sanervatar saunapiika, oletkos löylyssä asuja. piilten piika huonehessa? Luo löyly, lähetä lämmin! B. Salvatar saunavaimo, tule saunahan saloa, tuo vastat varjossasi, tule saunahan saloa!
Edellisen, venäjänkarjalaisen näytteen jatkossa pyydetään Neitsyt Maariaa tuomaan vasta tullessaan, kuten jälkimäisessä suomenkarjalaisessa toisinnossa Salvatarta. Tämän mainesana "saunavaimo" annetaan nimenomaan Maariallekin:
Sinä paras saunavaimo, tule tänne, tarvitahan!
Salvatarmuodon osoittaa runomitta typistyneeksi. Vähimmällä korjauksella se olisi luettavaSalevatar. Siitä onSanervatarvoinut muodostua samalla tavoin kuin Kalevan eli Kalervan pojasta on vääntynyt Kanervan poika äänteellisesti läheisenkanervasanan mukaan. SanansalevaLönnrot kääntää ruotsalaisilla "smärt, nätt" ja asettaa sen merkitys vastineeksi suomalaisensukea.[71] Se siis vastaa pyhän Neitsyen ja häntä tarkoittavan Suonettaren määreitä: "kaunis, soma, sorea" ja on Salevatar samalla tavoin laatusanasta nimeksi muodostettu kuinHyvötärMaarian mainesanasta "hyvä".
Neitsyt Maarian sijaisia voimme vielä löytää niiden olopaikoista päättäen. Vaikea ei ole arvata, että häntä tarkoittaapyhä piika taivahinen ja Taivolan Ukonrinnalla mainittuTaivolan emäntä.
Ottamallataivaallekertosanaksipilvion saatu seuraavat Maariaa tai Maarioita tarkoittavat säkeistöt:
A. Tyttö taivahan miniä, piika pilven äärellinen. B. Etsi maitosi Manalta — Kateilta — — velhoilta — taivahan Navattarelta, pilvein Äärettäreltä! C. Itke taivahan isälle, valittele valtiaalle, taivahan Navattarille, pilven piimätyttärille! Saisit suonet soutamahan, maitopurot juoksemahan.
Pilvenäärehisestäon, niinkuin näemme, muodostettu personallinenÄäretär. SamoinTaivaannavatarsaa selityksensä säkeistä:
Piika istui pilven päällä,neito taivahan navalla.
Myös taivaasta ja pilvistä alas tulevana esiintyy neito, joka onMaarian esinein ja tunnuksin kuvattu:
A. Piika pilvistä putosi, vaimon taimi taivahasta, suonisäkkinen selässä, kalvokontti kainalossa. B. Tule neitsyt taivahasta, piika pilvistä piroa! — Sata on sarvea otsassa, tuhat rinnoilla niseä.
Mutta tavallisimmin on yksin pilvi avuksi saapuvan neidon olopaikkana, joka hänen kerallaan liikkuu ja lähenee:
Mikäs kaukoa tulevi?Pilvi kaukoa tulevi.Mikäs pilven patsahalla?Piika — — Mikäs — —Kätkyt piian sylissä. —Lapsi piian kätkyessä. —Sarvi lapsen kukkasena. —Sulka sarven sisällä.Mitäs sillä sulkasella?Pyyhin nää pyhät kipunat.
Kuten Franssila on huomauttanut, ei tämäkään lapsineen pilvessä ilmaantuva piika voi olla muu kuin Neitsyt Maaria. Aivan selvä on asianlaita silloin, kun pojan sarvessa on "Vapahtajan veri punainen". Milloin taas neitsyt tulee ilman lasta itse pitäen kädessään sarvea, on tässä "Maarian makea maito"; mainitaanpa samalla nimenomaan Neitsyt Maaria pilvenpäällisenä:
Mikä tuolla tulevi?Pilvi — — Mikä — —Neitsyt Maaria pilven päällä.Sarvi Maarian kädessä.Mitä Maarian sarvessa?Maarian makea maito.
Pilven elikaarenpäällä istuva neiti voidaan kuvata ilman voidesarveakin suorastaan maitoa vuodattavana samoin kuin Maaria Voiteenluvuissa:
Ukko ruski, taivas paukkui, maa pyhä vapisi kaikki. vennä vennyi Luojan pilvet, tulla taivonen särähti. Isketti iästä pilven. — Neiti istui päällä pilven, kapo kaaren kannikalla. — Maito — — voitehiksi.
Sekä kaukaa kulkevaan pilveen että pilvellä ajavaan piikaan on toisinaan liittynytkaukaa tuleva nainen:
A. Pilvi kaukaa kulkee,Ämmä kaukaa tulee.B. Piika pilvellä ajavi —vaimo kaukana jälestä.
Tavallisesti kuitenkin kaukaa tuleva neitsyt tai kaukainen akka ilman mitään pilveä ilmaantuu jään ja hyyn taikka voiteitten tuojana. Voidesarvissaan on hänellä välistä loitsusanojakin:
Akka kaukainen ajavi, etähä[inen] ennättävi — sata sarvea selässä — sarvet on sanoja täynnä, sanat täynnä lausehia, lausehet lukuja täynnä.
Etäältä matkustavan neidon kuvitellaan joskus maata tai vettä pitkin kulkevan:
Neiti kaukoa tulevi, etähiltä ennättävi. Jos sinä tulet maata myöten hiihtäen lipein suksin; tahi jos tulet merta myöten, soutelet simaisin airoin. simapursin puuhaelet, soua nyt luut kivuttomiksi!
Mutta nämä kulkuneuvot tavataan myös Neitsyt Maarialle ehdoitettuina:
A. Kuin sa tullet maata myöten, hiihtänet lipein suksin, kuin sa tullet merta myöten, soutanet punaisin pursin. B. Souapas simaisin airoin, simapursin puuhaele — soua luun lomia myöten — suonien neniä myöten!
Että kaukaa tulija on Neitsyt Maaria, on joskus nimenomaan mainittu:
Mikäs kaukoa tulevi?Neitsyt Maaria matavi.
Epäilemätöntä siis on, että kaukaa näkyvällä pilvellä ajava nainen ja pelkästään kaukaa tuleva vaimo tai neiti edustavat samaa henkilöä, Neitsyt Maariaa. Kysymys on vain siitä, onko jälkimäinen mielikuva syntynyt typistymällä edellisestä vai rinnakkaisesti muodostunut. Itsenäisen muodostuksen puolesta puhuvat semmoiset länsisuomalaiset muodot kuin:
A. Yksi vaimo tuli tuolta kaukaa.B. Ämmä tulee tuolta noin niin kaukaa.
Sitä vahvistaa myös seuraava näyte Suomen etelä-Karjalasta:
Akka tuoalta tulevi, etähältä ennättävi, kolmen laivahan takoa.
Etäisyyden ilmoitukseen liittynyt osoitustuoaltatavataan toisinaan ainoana paikallisena määreenä. Silloinkin voi naisen mainesanoista, esineistä tai toiminnoista päättää sen olevan Maarian sijaisen:
A. Olipa piika pikkarainen, [oli] tuoalta tuleva, vaimo vaaksan korkeus. B. Akka tuo[a]lta tulevi, liinalakki liuhottavi, vakka suonia sylissä.
Jälkimäistä näytettä miltei sananmukaisesti vastaa toinen samanNiukahdusluvun kappale:
Neitsyt Maaria emonen tulla tuhuttelevi — liinalakki päälaella, suonivakkanen sylissä.
Vanhassa vermlantilaisessa kirjaanpanossa nimenomaan Neitsyt Maaria:
Oli tuoalta tuleva,yläisestä taivosesta.
Tuoalta merkitsee "toisesta maailmasta", samoin kuin tuolta maalta säkeistössä:
Tule impi tuolta maalta,neiti pilvestä piraha!
Kaukaa tuleva impi esitetään toisinaan samalla ilmasta saapuvana:
Impi ilmasta tulevi, neiti kaukoa näkyvi.
Niinkuin Neitsyt Maarialla voi nimettömällä ilman viertä astuvalla immellä olla "suonisommelo kädessä". Vielä selvemmin Maariaa muistuttava on seuraavailman tytönkuvaus:
Lyhykäinen ilman tytti, maatajalkainen matala, astu taivosen napoja, ilman viertä viilettele yli kuun, alatse päivän sata sarvea otsassa!
Että harvinainen nimenmuodostus Ilmatar niinikään tarkoittaa taivaallista Neitsyttä, osoittaa siihen liittyvä Maarian ikämääräys:
Ilmatar ihana impi,joka vanhin vaimoksista.
Ilman tytön olemme sitä paitsi tavanneet pyhän Katrinan mainesanana.
Ilman neitona eli Tuonen neitinä esitetty ututyttö[72] kuvataanMaarialle tunnuksellisin esinein ja toiminnoin:
A. Ututyttö, ilman neito, takoja utuisen neulan! B. Ututytti, neiti Tuonen, — laai mulle utuhamonen, vanu mulle vaski vaippa, jonka alla yötä oisin!
Metsänluvuissa toimii "ututyttö,terhen neito eli neito terho",jonka kertona voi olla "Luonnotar tytär Tapion", utujen seulojana.Udun antajana rukoillaan myös Neitsyt Maariaa muutamassaPakkasenluvussa:
Tuo tänne utuinen pilvi —lämmin sarka läikäytä,ut[u]a soille, ut[u]a maille;u'uss' on hyvä eleä!
Erikseen ututytöstä tavataanterhenneitiMaariaa tarkoittavan "kiputytön" kertosanana. Utujen seulojaTerhetär[73] eliTerhotaresiintyy vielä Pistoksen-luvussa:
Terhetär terävä neiti, seulo seulalla utuja nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen poltteita pannessasi, piiliä pistäessä! — Terhetär terävä neiti, tules nuolias noppomahan. piiliäsi poimomahan ihosta imehniraukan!
Tähän on verrattava Neitsyt Maarian rukoileminen:
Tule tulen utuna, alennate autereina, tuo kultapihtimesi, hopeaiset hohtimesi, joilla nouat noian nuolet ihosta alastomasta!
Tuoalta tuleva neito mainitaan joskus lähenevän eteläiseltä ilmansuunnalta; niinikään Neitsyt Maaria, jonka edellä olemme nähneet saapuvan "lämpimästä maasta".
A. Tule neito tuoalta, etelästä päivän alta! B. Neitsyt Maaria emonen etelästä tuli liehutteli.
Etelän käsitteestä on muodostunut nimitysEtelätär, jota Ganander mainitsee rukoillun seuraavin sanoin:
Etelätär neiti nuori, iätä iästä pilvi, nosta lonkka luotehesta, syrjin yhtehen syseä, lomatusten lonkauta, sa'a mettä taivosesta, sima pilvistä pirota teoksille tehtäville!
Yleisesti esiintyy Etelätär eliSuvetarvienanpuolisissaKarjanluvuissa ja Maidonsanoissa:
A. Suvetar hyvä emäntä, työnnä lehmäni leholle! B. Nouse karja katsomahan! C. Kyllin syötä, kyllin juota, kyllin kylläisnä elätä, yöt sui suka käessä, päivät vihko kainalossa! D. Suvetar valio vaimo! — Käy sie läävä läänimässä! E. Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko, suka kultainen kuvoa! F. Kaivo kultainen kuvoa kahen puolen kartanosta, kusta karja vettä joisi! — Anna uhkuvat utaret hettehistä heiluvista, mairehista maaemistä! G. Heilutteles helmojasi veneheksi vuotajaksi — turpehista tuorehista! H. Suvetar hyvä emäntä, neiti pilven lähimmäinen, — maitoammehet avoa!
Kuka Suvetar oli Etelätär on, voimme arvata, paitsi siitä, että tätä nimitetään vuoroin neidoksi, vuoroin vaimoksi, myös mainesanoistahyvä ja valio, sekä lisänimistäluonnon eukko ja pilven neiti. Täysin vastaavissa toimissa tapaamme Neitsyt Maarian:
A. Sa'a mettä taivosesta, Saa mettä latvalleni! B. Tule tänne, tarvitahan, katsomahan karjoani! C. Yöt seiso suka käessä, päivät vihko kainalossa, sekä syötä jotta juota! D. Heruttele, tuorustele moihuvasta maaemästä, turpehesta tuorehesta, herasesta mettehestä! E. Maitoarkkunen avoa!
Niinikään Neitsyt Maarian asemella ilmaantuu Suomen Karjalassa Etelätär ilman impi puitten kylväjänä, samoin suvityttö kylyn lämmittäjänä ja meden tuojana. Samaa tarkoittanee Tulensynnyssä taivaista tulta hoitava kesän eli kesyen tyttö.
Iän tyttö, lännen neito,etelän emäntävaimo.
Uudemmassa kirjaanpanossa on näiden säkeitten välissä vielä:"Pohjolan pojan kosima."
Eriksensä esiintyvät vienanpuolisissa Karjanluvuissapohja ja länsi suvenkertosanoina:
A. Pohjan veitikka verevä, suven suoria kananen, sie olet kaunis karjapiika, karjapiika pikkuruinen, olet maan onnessa olija, pientaressa pieluksilla! Ponnistates polvillesi, kykeneppäs kyynäspäilles, käsin kääri vaattehesi, hienot helmat hemmuttele! B. Suvetar hyvä emäntä, länsi läävä[n] pohjimmainen, lääväpiika pikkarainen,[74] tules luota katsomahan! C. Suvetar hyvä emäntä, lännen läävän pohjamainen, Etelätär neiti nuori, jok' oli karjan katsojana, viitsijä emännän viljan, yöt seisoi suka käessä.
Näihin kappaleihin verrattava on Maarian kiiruhduttaminen käärimään kokoon hameensa helmat ynnä tälle "pikkaraiselle karjapiialle" osoitettu pyyntö "karja katsomahan, viitsimähän emännän vilja".[75]
Itäsanasta johtunutItäjitärmainitaan joskus Suomen pohjois-Karjalassa puitten kylväjänä, samoin kuin Etelätär, jopa yhtäläisin mainesanoinilman impi eli äiti.
Toinen muotoIdätäresiintyy Vienan läänissä Suvettaren eli Etelättären sijalla sekä karjan hoitajana että maidon antajana ynnä yhtäläisin mainesanoinhyvä emäntä, luonnun tyttö ja pilven neito.
A. Iätär hyvä emäntä, Luotehetar luonnon tyttö, neiti pilven päällimäinen, käy yöt suka käessä! B. Iätär hyvä emäntä, neiti pilven luotehikas [t. luotehinen], maitoammehet avaos!
Pilven yhteyteen asettaa Idättären vielä seuraava lehmän poikimisen jälkeen luettu rukous:
Iätär hyvä emäntä, iätä iästä pilvi, laske päälle lainehien, — suonet solmuista keritä!
Idättären kertosanana käytettyLuotehetarilmaantuu myös erikseen vienanpuolisessa Aarteenluvussa:
Luotehetar luonnon tyttö, mannun eukon palkkalainen, jok' oot vuoren vartijana, raha purnun paimenena, anna mulle avaimia, lainoa läpäksimiä, jolla aartehet avoan! En kuluta kultiasi.
Neitsyt Maarian nimittäminen ilmansuuntien mukaan on ilmeisesti johtunut neidon kera kaukaa tulevan pilven ilmestymisestä eri tahoilta:
A. Mikä tuolla kuumoittavi? Itä tuolla kuumoittavi. Mikä tuolla iässä? Pilvi tuolla iässä. B. Mikä Lännessä näkyvi? C. Iäss' on punainen pilvi, toinen pilvi luotehessa. D. Pilvi nousi pohjasesta, kaari kasvoi pilven päälle, piika istui kaaren päällä.
Pyhälle Neitsyelle yksinomaan kuuluvia nimityksiä ovat Etelätär eli Suvetar ynnä Idätär. Pohjoisen ja lännen edustajilla, kuten saamme nähdä, on myös pahan olennon merkitys.
Yläilmoissa kuun kehää ja päivän päärmettä myöten astelevan Neitsyt Maarian nimityksiä on vieläPäivätär ja Kuutar. Gananderin julkaisemassa katkelmassa, jonka alussa esitetään Kave ja lopussa Jeesus kuun ja päivän päästäjänä, kerrotaan myöspäivän pojanpäästöstäPäivättärenavulla:
Pääsi ennen päivän poikaPäivättären päästäessä.
Tässä on ilmeinen viittaus Kristusta tarkoittavan Pätöisen pojan runoon, jonka Kave-äiti eli Maaria kuolemasta pelastaa. Eräässä toisinnossa tavataan Päivölän pitojen isännäksi siirrettypäivän poikamääreelläpätevä. Sama pätevä päivän poika esiintyy muutamasti Tulensynnyssä nuotan tarpojana ja tulikalan viiltäjänä. Yhtäläinen mainesanojen yhdistys esiintyy rukouksessa:
Päivätär pätevä neiti, tule päästöt päästämähän!
EttäPäivätär ja päivän poikatarkoittavat Maariaa ja hänen poikaansa, vahvistaa nimenomaan Neitsyt Maarialle osoitettu pyyntö: "Kuin oman poikasi päästit ja pelastit, niin tämä ristikansa päästä ja pelasta!"
Suomen Karjalassa tunnetaan loitsu Tuohen jäljelle, kun virsu on jalkaa lyöttänyt. Tavallisesti siinä kuvataan tuohen syntyneen pyhän Neitsyen liinasta:
Neitsyt Maaria emonen, rakas äiti armollinen läksi teitä kulkemahan, maata mittaelemahan; löysi puun alastomaksi, kääri käpyliinallahan, silkkinauhalla sitaisi: siitä syntyi tuohen synty, tuohelle sileä silpa Neitsyt Maarian hiestä.
Mutta yhdessä toisinnossa, jossa Tuohensynnyn edellä itse koivun synty kuvataan, mainitaan Maarian asemella Päivätär.
Mist' on tehty tuohen julmu? Oli liina Päivättären, tempas liinan kuijun varren tuon kääri ympäri.
Niinikään Maariaa tarkoittavan Kivuttaren rinnalle on toisinaan asetettupäivän tytär:
Kattila Kivuttarella,pata päivän tyttärellä.
Kivuttaren kintaatkin ovat välistä joutuneet Päivättärelle:
Vuota, vuota Hiien poika, kun ma saisin kuun kapeita, Päivättären kintaita, jolla syöjiä syseän!
Vielä on huomattava kipujen manaus:
Kivuttaren kintaisihin,Vaivittaren vuotehesen,Pääjättären pään alle.
EttäPääjätär[76] on tässä väännös Päivättärestä, osoittaaKivenluvun säe: "Päivättären päänalainen".
Päivättären tavallisena kertosanana onKuutar. Niitä yhtaikaa rukoillaan parissa Ampiaisenluvussa:
A. Kätke Kuutar poikiasi,Päivätär pereitäsi!B. Kiellä Kuutar lapsiasi,Päivätär perehiäsi!
Tämä rukous saa selityksensä siitä läheisestä suhteesta, jossa mehiläinen keskiaikaisessa käsityksessä oli pyhään Neitsyeeseen.
Neitsyt Maarian legenda voisi myös selittää Päivättären ja Kuuttaren kehräämis- ja kutomistaidon. Yleinen on vienanpuolisissa häärunoissa vertaus:
Se on Kuuttaren kutoma,Päivättären kehreämä.[77]
Suomenkarjalaisessa Lapsenitkun-asetuksessa esitetäänKuutar eli Päivätärkutovana ja kehräävänä ja rukoillaan niiltä yhtäläistä suojavaatetta kuten yleensä Maarialta:
Kuulin Kuuttaren kutovan, Päivittären kehreävän. Kuo mulle kultahursti, huolita hopeapäitä, jonka alla yöt makaisin, päivät päältä tappelisin!
Sama kuvaus tavataan Suomen pohjois-Karjalassa kertomarunon alkuna; sitä seuraa pyhimyksille ominainen kullan ja hopean antaminen:
Kuulin Kuuttaren kutovan, Päivättären kehreävän kultaisesta kuontalosta, hopeaisesta lavasta. — Antoi Kuutar kultiansa, Päivätär hopeitansa.
Vielä kuvataan Kuutar eli Päivätär kultiaan ja hopeitaan kaipaavana ja niiden vuoksi kyyneliä vuodattavana suomenkarjalaisessa Tuomensynnyssä:
Kuutar itki kultiahan, Päivätär hopehiahan. Vierähti vesipisara kaunihille kasvoillensa, kaunihilta kasvoiltansa riveälle rinnallensa, tuosta vierähti norohon; tuosta kasvoi kaunis tuomi.
Inkerissä taas tapaamme Kuuttaren ja Päivättären kudonnan itkun ja kyyneltenvierinnän edellä:
Kulki Kuuttaren mäelle, Päivättären tanhualle; kuutarmon tytär kutovi, päivän tyttö helkyttävi. kultakangasta kutovi, hopeaista helkyttävi. Taittui yksi kultalanka, helkähti hopealanka, neito täytyi itkemähän. (Seuraa Kyyneltenvierintä.)
Kudonnan ja itkun toistensa yhteydessä kohtaamme myös länsisuomalaisessa Neljän neidon runossa, jossa kolme neitsyttä kutoo kangasta, mutta neljäs istuu ja itkee. Sen edellä käy kristillis-symbolinen ketjulaulu, joka selvästi osoittaa, että nämä neidot, samoinkuin kolmet, neljät Luonnottaret, tarkoittavat Maarioita. Neitsyt Maarian kyynelvirtoja kuvataan katolisessa hartauskirjallisuudessa.
Jos siis Päivätär on Maarian nimitys, niin voi Gananderin tiedon, että Päivätär on suden kasvattaja, selittää Maarian toiminnasta metsän emäntänä ja verrata "ilmantytön" kauniin Katrin esiintymiseen karhun synnyttäjänä.
PaikannimiPäivöläPätöisen pojan runossa tarkoittaataivasta, kuten Päivölän pitojen kertosanat "Jumalisten juomingit" sekä pelastamaan rientävän äidin uhkaus rikkoa "taivosen saranat" osoittavat. Samassa merkityksessä esiintyy Päivölän ohellaKuutolamuutamassa Tulensynnyssä:
Tuli tuhmalta putosi —Onpa poiat Päivölässä,Päivölässä, Kuutolassa.Tukala tuletta olla.
Paitsi Kuutarta voi Päivättären elipäivän tytönrinnalla esiintyä myösOtavatar. jota Ganander mainitsee pyydetyn avuksi varkaita vastaan:
Otavatar, päivän tyttö, tule tänne, tarvitahan, omoani ottamahan, kaonnutta kaitsemahan!
Neitsyt Maarian nimityksiäOtavatar, Kuutar ja Päivätärvoi verrata länsimaista alkuperää olevan vähävenäläisen laulun kuvaukseen: "kirkas tähti, kultainen kuu, ihana aurinko, sinä pyhä Neitsyt". Näiden vertauskuvien käyttö perustuu siihen käsitykseen, että Ilmestyskirjan synnyttävä vaimo, jolla on aurinko verhona ja jalkainsa alla kuu ja jonka päässä oli seppeleenä 12 tähteä, kuvasi Neitsyt Maariaa. Tämä käsitys on Maarian palvontaan läheisesti liittyvä; kristillisyyden alkuaikoina selitettiin mainittu kuvaus kristillistä kirkkoa tarkoittavaksi.
Päivätärtä ja Kuutarta ei kuitenkaan joka paikassa tarvitse käsittää Neitsyt Maarian nimitykseksi. Ne voivat, samoinkuin paikannimetPäivälä eli Päivölä, Kuutola ja OtavalaTaivaanvalojen kosinnassa, muutamissa tapauksissa, kenties jossakin esitetyssäkin, olla pelkästään runollisia muodostumia. Sitä paitsi saattaa lausetapapäivän poika eli päivän lapsiolla peräisin vanhemmalta kuin kristilliseltä ajalta, kuten edempänä saamme havaita.
Taivas valoineen ja pilvineen ei kuitenkaan ole ainoa Neitsyt Maarian olinpaikka. Hänen sijaisensa Suvettaren olemme nähneet "maan onnessa" olijana. Maa erityisesti omistetaan Neitsyt Maarialle vastakohtana Jumalan ilmalle:
Kun liet tuulesta JumalanKun liet maasta Maariaisen.
Siitä syystä saattavat välistämaanalainen ämmä tai maan tyttiedustaa Maariaa:
A. Lyhyt ämmä lylleröinen, maan alainen malleroinen — lukevi tulen vihoja. B. Maan tytti, Manulan neiti, Pihan tytti, pellon neiti. istui ilman ikkunalla. ilman kaarella kajotti, satapalto paita päällä ja kaulus kyniä täynnä, kynät täynnä voitehia.
Metsä-Maaria on jo ennen esitetty.
Myöskinmerivoi olla Maarian olinpaikkana, kuten olemme nähneet. Maariaa voi siis tarkoittaa nimetön merestä nouseva akka ja merieukko seuraavissa Tulen ja Lapsisaunan luvuissa.
A. Nouse akkanen merestä kolmen tyttären keralla hammasniekka kirves vyöllä! B. Merieukko ensimäinen vaimo valkea valittu, tuo vitsat tullessasi!
Maria nimen ja latinaisenmare, 'meri', sanan äänteellinen yhtäläisyys lienee osaltansa vaikuttanut keskiaikaiseen kansankäsitykseen.
Toisinaan esitetään Neitsyt Maaria lähteen tai kaivon läheisyydessä istuvana:
A. Istua tuhottelevi hyisen hettehen sivulla, hyisen kaivon kainalossa, B. Jäisten hetteitten tykönä.
Jaakobin alkuevankelioissa kerrotaan Maarian mennessään vettä noutamaan kaivolta siellä saaneen ensimäisen ilmoituksen häntä tervehtivän äänen kautta. Enkelin ilmestyksen esitetään sitten tapahtuneen hänen kotiin tultuaan ja istuuduttuaan kehräämään. Maarian kuvannollisista nimityksistä tavallisimpia katolisessa symboliikassa on "elävän veden lähde".
Maariaa nähtävästi tarkoittaa muutamissa länsisuomalaisissa Haudan- ja Tulensanojen toisinnoissalähteestänouseva nimetönneitsyt, jolla on vakkanen sylissä tai mainesanana "ylhä".
A. Neitsyt nousi lähtehestä vaskivakkanen sylissä, kolme tuokkosta vakkasessa, yhdellä hän haavan paransi, toisella haavan puhdisti, kolmannella päältä silitti, B. Neitsyt nousi ylhä lähtehestä kullatun hopioissa neulallensa, nuolellensa.
Itäsuomalaisissa loitsuissa toimii Neitsyt Maarian askareissa useinneitonen norosta. Raudansanoissa tätä pyydetään, samoin kuin yleisesti pyhää Neitsyttä, tuomaan turvetta tai sammalta verentulvan tukkeeksi. Tulensanoissa tämänkin viittaa vaaditaan katteeksi taikka kuvaillaan, kuinka hyytä tuova:
Neitonen norosta nousi,Immetär märästä maasta.
Muutamassa Pistoksenluvussa on samalla neidolla kädessä Maarian vakka:
Neitonen norosta nousi. immikkö märältä maalta, jolla on kassa kantapäillä, — vakka vaskinen käessä, suka vaskinen vakassa, jolla päätänsä sukivi.
Voiteensanoissa tapaamme norosta nousseen neitosen nurmella nukkuvana tai herätettynä, pieluksillaan lääkeheinä tai otsassa voidesarvet, aivan kuin Neitsyt Maarialla:
A. Nousipa neitonen orosta — painoi maata mättähälle: kasvo heinä pieluksilla, se on heinä kolmikanta. B. Nouses neitonen norosta, impi on nurmesta yletys, sata on sarvea otsassa, jotk' on täynnä voitehia!
Itkevää Neitsyt Maariaa edustaa norolla kulkeva neitonen, jonka kyynelestä siunautuu koivu.[78] Seuraavaan kappaleeseen liittyy ennen mainittu Tuohensynty Päivättären liinasta.
Neitonen norolla kulki, punaposki puolatteli, itkeä tihuttelevi, herne silmästä putosi, poloisille poskipäille, siit' aina alemma vieri — vaivaiselle mättähälle, tuosta koivu siunattihin.
Gananderin tieto, että koivut ovat syntyneet norosta nousseen neitosen rintamaidosta, on yhdistettävä mielikuvaan Maarian maidosta, niinkuin myös myöhempi muistiinpano, jonka mukaan rauta on kolmen norosta nousseen neitsykäisen lypsämä.
Useimmin norosta eli lähteestä nouseva neitonen ilmaantuu Neitsyt Maarian sijaisena Lemmenluvuissa. Samoin kuin Maariaa häntä rukoillaan:
A. Nouse vettä antamahan, vettä Juortanin joesta, vettä lemmen lähtehestä! B. Tuo pullo puhasta vettä! G. Tuo kuppi kuun alusta, kauha päivän kukkarosta!
Muutamissa toisinnoissa pyydetään ensin Neitsyt Maariaa nousemaan lemmen nostantaan ja sitten jatketaan:
Nouse neitonen norosta, hienohelma hettehestä, läpikorva lähtehestä, nouse neittä naittamahan!
Neitsyt Maariaa on vielä kuvailtukoskenhaltiana, kuten Koskenhaltianluvuista olemme nähneet. Veden ja erittäin kosken väki esiintyy eräässä Ryhtymätaudinloitsussa Neitsyt Maarian käskettävänä:
Nosta nyt kosken korvallinen,tuopas nyt veestä väkeä!
Maariaa itseänsä ilmeisesti tarkoittaa kosken korvallinen neiti tai akka seuraavissa rukouksissa:[79]
A. Neitsyt kosken korvallinen [impi virran] vierellinen istuvi kihokivellä, kiho[paaella] puhuvi, [istuvi itähän rinnan, luotehesen longottavi], hiipovi hivuksiansa, hapsiansa harjoavi. [Kehreä utuinen lanka utuisesta kuontalosta!] Veäppä lankoa veelle, sinervätä lainehille tullessa punasen purren, tervarinnan teuvotessa'. Kivi on keskellä jokea, väännä reikä vääntiällä, puhkaise puraisimella, rauaksi venehen rinta, kiven kylki sammaliksi! B. Kosken korvalla eläjä, vaakani en varteija, akka kuohujen asuja, kourin kuohusi kokoa, käsivarsin vaakanasi, jottei parska parraspuille! C. Kosken tyttö, virran neito, otas kultainen kurikka, eli vaskinen vasara, millä pieksät penkeriä, millä aaltoja alennat koskenlasku-aiakseni, virran viiletyksekseni.
Nämä vienanpuoliset loitsut tuntuvat myöhäisiltä kokoonpanoilta.Kihokivimuistuttaa Kipukiveä, josta myös joen keskellä oleva vääntiällä reiälliseksi puhkaistava kivi on johtunut. Kuohujen kokoamisessa kourin ja käsivarsin on jäljitelty Maarian vaatteenhelmojen kokoamista. Penkereitten pieksäminen kultaisella kurikalla on muunnos perkeleitten pieksämisestä Ukon kultaisella kurikalla.
Välistä Verensulkusanoissa pyhän Neitsyen asemesta kutsutaan "impi virran viertehestä" mätästä tukkeeksi kantamaan.
Myös karjanpaimeneksi, samoin kuin Neitsyt Maaria, pannaan joskus:
Kosken tyttö, kuohu-neiti,[80]kosken korvalla olija.
Kuohuneitiilmaantuu kerran muodossaKuohutar, "korea neito", joka Neitsyt Maarian tavoin:
Käyä käpäeleviluuvihko kainalossa.
Onpa siitä melastakin, jota Maarialta koskenlaskija rukoilee, muodostettuMelutar"mielivaimo". Tämä ei kuitenkaan esiinny koskenhaltijana, kuten Kalevalassa (UK 40: 71), jossa nimellä on muotoMelatar, vaan lemmenkaitsijana, samoin kuin Gananderin mainitsemaSukkamieli.
A. Melutar mielivaimo ota mieluisa melasi, mesi keitä, mieli käännä![81] B. Sukka mieli mielen kääntäjä, mesilläs tuon mieli haudo, haudo mieli mielettömän!
Sukkamielen selittää Ganander synnyttäneen eripuraisuutta aviopuolisojen välillä, niin että mies piti mustia sukkia; häntä pyydettiin nurjat mielet sovittamaan.Sukkamieli, alkuperäisestisiukka(ruots.sjuk)mieli, 'mielisairaus', tuskin kuitenkaan tarvinnee käsittää taudinhaltiaksi, joka omat pahansa parantaisi. "Sukka mieli mielen kääntäjä" voidaan lukea "sukkamieli-mielen kääntäjä" tai "sukkamielen kääntäjä", joka samoin kuin Melutar saattaa tarkoittaa lemmenasioissa alati avuksi kutsuttua Neitsyt Maariaa.
Niiden lukuisten runokohtien lisäksi, joissa Neitsyt Maarian ominaisnimi esiintyy, todistavat hänen mainesanoistaan, toiminnoistaan, esineistään ja olinpaikoistaan muodostetut nimitykset, mikä valta-asema hänellä on ollut suomalaisienkin ajatus- ja tunne-elämässä katolisella ajalla. Eivätkä tähän asti esitettyihin vielä läheskään rajoitu Maarian kuvannolliset nimitykset runoissa. Hänen sijaisillaankiputytöllä ja ututytölläolemme tavanneet kertosananTuonen neito, joka itsekseenkin voi Neitsyt Maariaa edustaa. Mutta tätä ja tämänkaltaisia Maarian nimityksiä tajutaksemme on meidän ryhdyttävä tarkastamaan pahamerkityksisiä nimiä runoissamme.
Paholaiset ja pahat paikat.
Pyhimysten vastakohtana runoissa esiintyvät paholaiset, joiden nimityksiä ei myöskään ole vähäinen joukko.
Alkuperäisimmät pahat henget ovat syntyneet sellaisista vainajista, jotka jo eläessään ovat olleet suvustaan eristäytyneitä pahantekijöitä taikka jonkun onnettomuustapauksen johdosta jääneet tavanmukaisia hautajaisia ja haudalle vietäviä uhreja vaille, joita siis joko ei ole tahdottu tai ei ole voitu palvonnalla suvunsuosijoina säilyttää.
Jokainen vainaja saattoi laiminlyödystä uhrista muistuttaakseen vaivata tautina. Siitä johtui helposti mielikuva erikoisista heidän lähettämistään taudinhengistä. Lähettäjistään lopulta kokonaan eristyneet taudinhaltiat tietysti käsitettiin yksinomaan pahaa tekeviksi. Tämä merkityksen kehitys kuvastuu, kuten olemme nähneet, kalma sanan käytännössä.
Erityisesti peljättynä tautina onsuuri rupi, s.o. isorokko, Suomen itä-Karjalassa saanut, osakseen uhripalvontaa. Kun rokkotautiselle pyydettiin maitoa tai muuta ruokaa, katsottiin välttämättömäksi antaa sitä, jottei suuri rupi suuttuisi ja rupeisi niihin, jotka eivät sairasta auttaneet. Suuren ruven aikana ei saanut poukkuja pestä, ei kenkiä tervata eikä mitään likaista liikuttaa, ei edes tuvan lavitsaa pestä eikä tuhkia hiiloksessa kohentaa. Jos suuri rupi tuli suuttuneeksi, piti sille laittaa piirakoita ja lämmittää sauna. Piirakat ynnä viina pantiin pöydälle ja kaikki saatavissa olevat rupilapset kutsuttiin syömään. Se, johon rupi oli suuttunut, pantiin toisten keskelle. Lapsen äidin piti sitten kumarrella: "syökäät, hyvät vieraat Ospitsh Iivanitshat (ruven isä on Iivana)!" Sitten hän läksi lapsi sylissä ja viinalasi kädessä saattamaan toisten talojen lapsia, vaikkapa vain parikymmentä syltä. Viinaa piti tarjota joka lapselle ja sanoa: "juokaa, hyvät vieraat Ospitsh Iivanitshat, ottakaa hyväksi nämä meidän pitomme, älkää pahastuko!" Vielä oli piirakka heitettävä pihalle aidan selkään sanoen: "tässä on teille, hyvät vieraat, tuomisia, menkää kotiinne!" Jollei lapsi vielä sillä aterialla alkanut parantua, vietiin hänet lämmitettyyn saunaan ja viskattiin viinalla löylyä. Kylvettäessään äiti luki: "tässä on teille, hyvät vieraat, juomiset ja tuomiset, antakaa rauha ja terveys!"
Vielä v. 1909 suuren ruven liikkuessa Suojärvellä kertoi lääkäri pitäjäläisten saapuneen sairaan luo herkuttelemaan, muka taudin henkeä kestitsemään. Sairas itse istui ruokapöydän ääressä, ja kukin pyysiOspitshaaluokseen. Taudin uskottiin siten käyvän lievemmäksi. Taudin nimi johtuu venäläisestäospa, 'isorokko'.
Myös runoissa personoiduista taudeista on huomattavaruven eli paiseenhaltia, jota on kuvailtu sekä nais- että miespuoliseksi. Useimmiten se esitetään taudin synnyttäjänä.
A. Ruskea rupinen piika, paha paisetten emonen synnytti rupisen poian, äkähisen ällitteli. B. Ruskea rupinen äiti, miksis teit rupisen poian? C. Ruskea rupinen herra, paha paisetten isäntä, joka loi rupisen poian. D. Ruskea ruven kuningas, paha paisehen emonen, miksi sait rupisen poian?
Puhuteltuna tämä haltia tarkoittaa milloin itse tautia, milloin sen lähettäjää:
E. Ruskea rupinen seppä, paha paisetten kuningas! — Alene, älä ylene! F. Mene pois mätäinen ämmä, rupea rupinen neiti ihosta alastomasta! G. Rupi tyttö, ruutu neiti, maahan ruovuta rupesi! H. Ruskea rupinen neiti, paha paisetten emusa, ota pois lainattusi ihosta imentoraukan!
Mutta varsinainen rukous, jossa ruven eli paiseen haltian parantavaa toimintaa kuvaillaan, on saanut vaikutusta pyhään Blasiukseen kohdistetusta Kaulakuvun luvusta.
Ruskea rupinen neitsy, paha paisetten emue, rupi suussasi suloa, keitä märkä kielelläsi: punoo nuoroa punaista vasemalla polvellahan.
Niinikään Riidenluvussa joskusriiden eukkoilmaantuu taudin synnyttäjänä ja samassakin toisinnossariiden poikapuhuteltuna tautina. Taas parantamaan pyydettyriiden tyttisaa kertosanakseen, samoin kuin Kiputyttö,Tuonen neidon; Neitsyt Maarian apuun jouduttamista muistuttaa rukouksen muoto:
Tule tunnilla samallatekemähän terveyttä!
Kapeen eli Maarian päästämän kuun peittäjänä Ganander mainitsee kuumeen.
Kuume ennen kuun kehitti, kave kuun kehästä päästi, riihen rautaisen sisästä — (oli peittänyt kuun r. riiheen).
Tähän on verrattava AgricolanRahkoi, joka "kuun mustaksi jakoi". Suomen lappalaisillakin onMano-Rakko('kuun Rahko') tavattu. He kertovat Rakko nimisen varkaan menneen tervaamaan kuuta, ettei sen valo häntä ilmaisisi, mutta sinne jääneen kiinni. Kuussa hänet vieläkin voidaan nähdä tervapytty kädessä ja tervasuti toisessa. Pohjois-Pohjanmaalla muistellaan kuuntervaajan olleen yöllisellä kosintaretkellä ja nimeltään Rahkonen. Etelä-Pohjanmaalla sanotaan, kun kuun toinen reuna pimenee,Rahko-Matinsitä tervaavan.
Tarina kuun tervaamisesta on kuitenkin myöhemmin sekaantunut alkuperäisempään taruun.Rahkomerkitsee rohtumaa, jonka, samoinkuin kuumeen, kuvailtiin aikaansaaneen kuun mustumisen tai peittymisen.[82]
Tautiolentoihin on lisäksi luettava naimakiihkon haltiakirki.
A. Nouse kirki, nouse kärki! B. Kirin nitti, kirin nätti. G. Kiren ukko, kiren eukko, nosta kirki Kiimasuolta, häkärä Häjynlahelta! D. Kären ukko, kären eukko! E. Kun ei naitu mennä vuonna, kihlattu kerin kesänä, kerin tyttö, kerin eukko, kerin entinen emäntä, pane kuuna paistamahan tähtenä kumottamahan!
Näihin haltioihin kuulunee myös Sotamiehenluvussa personoituriita.
Riian ukko, riian akka, riian entiset eläjät, riita sie itsekin olet, veäs vettä vängin päälle!
Pahansuoviksi vainajainpalvoja saattoi käsittää vielä vierasten heimojen henkiolentoja, jotka omaistensa kannalta olivat tietysti hyväntahtoisia, kun vain saivat tarpeellisen lyylittelynsä.
Hyvien ja pahojen henkien vastakohta kehittyy kuitenkin varsinaisesti vasta silloin, kun uudempi uskonnonmuoto voittaa vanhemman. Suomalaisilla on tämä tapahtunut kahdesti, ensi kerran ukkosenpalvonnan kohotessa vainajainpalvonnan yläpuolelle ja toisen kerran tämän vuorostaan syrjäytyessä kristinuskon tieltä. Edellisellä kerralla on osa vainajain ja niistä johtuneitten haltiain nimityksistä voinut saada pahan merkityksen, jälkimäisellä ovat uuden uskonnon mukanaan tuomat muukalaisten paholaisten nimitykset saaneet lisäyksiä sekä vainajain että ukkosjumalan nimistöstä.
Vainajainpalvonnan ja ukkosenpalvonnan voimme eroittaa esim. hammastaudin-parannustaioissa, joissa hammastikku on tehtävä milloin puusta, milloin metallista. Puinen hammastikku on yleisimmin pihlajasta veistettävä, metallinen taas on tavallisesti saatettava yhteyteen ruumiin kanssa.
Molempien palvontain vastakohtaisuus ilmenee siinä pelossa, joka eripaikkaisilla haltioilla on ukkoseen nähden. Huoneessa, jossa Ukon särkemiä puita poltetaan, ei asukyöpeli. Manalaisetsaadaan ajetuksi talosta, jos vanhalla pajamoukarilla kartano kierretään kolmesti ja joka kerralla lyödään tällä ukkosjumalan aseella perinurkkaan hokien: "pois entiset eläjät, uudet tulevat sijaan!" Sen, jolla onkirkonväkeähallussaan, pitää ukkosilmalla olla myllynkiven silmässä. Aarteen saa Ukontaltan avulla, koska sen haltia (kalma) pelkää Ukon voimaa. Vedenhaltioita elinäkkejäukkonen vihaa ja tappaa.
Myös loitsuissa Ukkoa rukoillaan "karkoittamaan kalmalaisia". Nämä kuitenkin voivat tarkoittaa pahoja henkiä kristillisessä merkityksessä, joita runoissa Isä Jumalan käsitteesen yhtynyt Ukko tavallisesti ahdistaa.
Erityisesti huomattava on pahoja karkoittavan loitsijan nimittäminenUkon pojaksi.
A. Lieneekö minussa miestä,Ukon poiassa urosta,Vankamoisessa varoa?B. Onko miehissä mehua,Ukon poijissa urosta,ken kärsis käsin ruveta?
Tosin voi Ukkoa tällöinkin ajatella kristillisen Luojan nimitykseksi, kuten säeparissa:
Minä Ukon, Akan poika.vanhan Maarian nuorin poika.
Mutta toiselta puolen eroittautuu loitsija Ukon poikana kristillisenJumalan pojasta.
Jos ei minussa miestä,Ukon poiassa urosta,onhan poiassa Jumalan.
Samoin tunnettiin Skandinaaviassa Thor-jumala peikkojen ahdistajana sekä niiden suojelijana, joille oli annettu hänen nimensä tavallisen miehen- tai naisennimen eteen liitettynä (esim. Thor-Björn, Thor-Gerd).
Ennen esitetyistä vainajainnimityksistä enimmät tavataan myös paholaisen merkityksessä. Runoissa esiintyvät pahoina olentoinakoljosanan johdannaisistaKoljumi, Kuljus ja Koljolainen.
A. Tuo Jeesus tulinen miekka — jolla paiskoan pahoa, rumat henget ruhtaisisin, jolla ma hurttia hosuisin, Koljumin kovasti löisin! B, Läksi Kuljus kulkemahan, Emon Valjus vaappumahan, tuon jalat jäällä näkyvi, jalan isku jaukahuvi. Kuljus poika pakkasella, Kuljus pakkanen itsekin. C. Leppä Lemmäksen tekemä, Pelkolaisen pehmittämä, Koljolaisen kasvattama.
ViimeksimainitunKoljolaisenkertosanaPelkolainenon yhdistettävä virolaiseen pitämyspuun nimitykseenpelgepuu eli varjopuuja venäjänkarjalaiseen "pelastajaa, puoltajaa" merkitsevään sanaanpelash, pelgahan, joille Setälä on löytänyt vastineen skandinaavialaisestafylgja, "seuralainen, varjohaltia".
Pelkahan eli pelkähäntapaamme myös runoissa, Maatapano-rukouksessa:
Anna maata maan luvalla, maan luvalla, puun luvalla, pyhän pelkähän luvalla t. pyhän pellon pelkahalla!
Maahisista, jotka lähinnä maan alla asuvat, Laestadius eroittaamanalaiset, "jotka ovat vielä syvempään helvettiin vajonneet".
Keijusistahuomauttaa Ganander, että niitä uskotaan olevan sekä valkeita ja mustia, hyviä ja pahoja, vaikka muutamilla onkin se käsitys, että ne ovat välihenkiä, eivät enkeliä eivätkä perkeleitä.
Keijusentoisintomuotokeito eli keitolainenkäytetään runoissa useimmiten jonkun paholaisnimen kertosanana.
Ota Piru pistoksesi,Keitolainen keihäimesi!
Kurho eli kurki, jonka jo Lencqvist tuntee yhdistyksessäpaha kurki, voi ilmankin tätä mainesanaa saada pahan merkityksen.
(Käärmeelle:)A. Pure Kurko poikiasi!B. Herran henki, Kurjen kuono,pahan hengen partakarva.