Tällä välin nälkä ja porvarien niskoitteleminen oli Roomassa kohonnut korkeimmilleen.
Nälkä harvensi laajojen vallien ennestäänkin pientä puolustusväkeä.
Turhaan koetti prefekti kaikkensa.
Turhaan hän ryhtyi kaikkiin keinoihin, käyttäen joskus väkivaltaa, joskus hyvyyttä.
Turhaan hän kulutti rahojaan saadakseen kaupunkiin elintarpeita.
Ne viljavarastot, jotka hän oli tuottanut Sisiliasta ja kätkenytKapitoliumiin, olivat syödyt melkein viimeiseen jyvään saakka.
Hän lupasi suunnattomia palkintoja jokaiselle laivalle, jonka onnistui pujahtaa kuninkaan laivaston läpi ruokalastilla varustettuna, jokaiselle palkkasoturille, joka uskaltaisi hiipiä piirittäjäin leirien lomitse maaseudulle ja toisi sieltä ruokavaroja.
Totilan valppaus teki kaiken turhaksi.
Alussa prefektin lupaukset olivat saaneet muutamia yltiöpäitä yrittämään ansaita rahaa.
Mutta kun kreivi Teja heitätti aina seuraavana aamuna heidän päänsä vallien yli flaminisen portin luota, eivät rohkeimmatkaan enää uskaltaneet lähteä yrittämään.
Kaatuneiden muulien lannasta maksettiin hyviä hintoja.
Nälkiintyneet naiset tappelivat keskenään rikkaruohosta ja nokkosista, joita kasvoi soraläjissä ympäri kaupunkia.
Nälkä oli opettanut syömään mitä inhoittavimpia aineita.
Goottien leiriin muurien yli hiipineiden luopioiden luku oli tavattoman suuri.
Teja ehdotti, että nämä ajettaisiin keihäiden kärjillä takaisin kaupunkiin, jonka täytyisi sitä pikemmin antautua.
Mutta Totila käski ottaa heidät vastaan ja ruokkia hyvin. Siitä vain oli pidettävä huoli, etteivät he saaneet nälissään ahmia liian paljon, niin että kuolivat, kuten alussa oli tapahtunut.
Cethegus oli nykyjään valleilla joka yö.
Milloin mihinkin aikaan vuorokaudesta hän kävi itse keihäällä ja kilvellä varustettuna tarkastamassa vartijoita vapauttaen tuon tuostakin vartijan, joka oli niin uninen ja nälkäinen, että keihäs tuskin kädessä pysyi.
Tällainen esimerkki vaikutti taas vähän aikaa elähdyttävästi rohkeimpiin. Ilomielin auttoivat prefektiä kaikessa Liciniukset, Piso ja Salvius Julianus sekä sokeasti uskolliset isaurilaiset.
Mutta kaikki roomalaiset eivät olleet yhtä innokkaita.
Ei esimerkiksi herkkusuu Balbus.
"Ei, Piso", virkkoi tämä kerran, "en kestä enää kauempaa.
"Tämä ei ole enää ihmisten elämää.
"Ei ainakaan minun elämääni.
"Pyhä Lucullus! En olisi koskaan uskonut joutuvani tällaisiin oloihin.
"Äskettäin annoin viimeisen, suurimman jalokiveni näädän puolikkaasta."
"Muistan senkin ajan", virkkoi Piso hymyillen, "jolloin panetit kokkisi kahleisiin siitä syystä, että tämä oli antanut merikravun kiehua minuutin liikaa."
"Oi merikrapu!
"Kalpean Vapahtajan laupeuden nimessä.
"Miten voit lausua tuon sanan, loihtia esille tuon kuvan?
"Antaisin kuolemattoman sieluni yhdestä kynnestä, vieläpä pyrstöstäkin.
"Eikä koskaan saa nukkua tarpeekseen.
"Ellei herää nälkään, niin vartijan torvi herättää."
"Katso prefektiä.
"Hän ei ole viimeisinä kahtena viikkona nukkunut neljäätoista tuntia.
"Hän makaa kovalla kilvellä ja juo sadevettä kypärästään."
"Prefekti!
"Hänen ei tarvitse syödä.
"Hän imee ylpeyttään, kuten karhu rasvaansa, ja virvoittaa itseään sapellaan.
"Eihän hänessä ole muuta kuin jänteitä ja lihaksia, ylpeyttä ja vihaa.
"Mutta minä! Minä olin kasvattanut nahkani alle niin suloisen valkoisen ihrakerroksen, että hiiret purivat minua yöllä. Ne luulivat minua espanjalaiseksi juottoporsaaksi.
"Tiedätkö uutisia?
"Goottien leiriin on tänään saapunut kokonainen karja lihavia raavaseläimiä — yksinomaan apulialaisia, jumalien ja ihmisten lemmikkejä."
Seuraavana aamuna Piso ja Salvius Julianus herättivät prefektin, joka nukkui vallilla Porta portuensiksen luona, vaarallisimmassa paikassa, virransulun lähellä.
"Suo anteeksi", virkkoi Piso, "että tulen häiritsemään harvinaista untasi".
"En nukkunut. Minä valvoin.
"Mitä sinulla on kerrottavana?"
"Balbus on karannut kahdenkymmenen porvarin kanssa vartiopaikaltaan.
"He ovat hinautuneet nuorien avulla muureilta Porta latinan luona.
"Sillä kohdalla ammuivat koko yön apulialaiset raavaseläimet.
"Niiden kutsumusta oli mahdoton vastustaa, kuten näet."
Mutta pilkkakirveen hymy haihtui, kun prefekti katsahti häneen.
"Balbuksen talon eteen Via sacran varrelle pystytetään kolmenkymmenen jalan korkuinen risti.
"Jokainen karkulainen, joka joutuu käsiimme, naulataan siihen."
"Päällikkö — keisari Konstantinus on lopettanut ristiinnaulitsemisrangaistuksen Vapahtajan kunniaksi", virkkoi Salvius Julianus.
"Niinpä minä otan sen tavan taas käytäntöön Rooman kunniaksi.
"Tuo keisari ei kai pitänyt mahdollisena, että roomalainen ritari ja tribuuni pettäisi Rooman kaupungin paistin tähden."
"Minulla on muutakin kerrottavaa.
"En enää saa lisää vartioväkeä torniin Porta pincianan luo.
"Kuudestatoista legioonalaisesta on yhdeksän kuollut nälkään ja tauteihin."
"Samaa ilmoittaa Marcus Licinius Porta tiburtinalta", lisäsi Julianus.
"Kuka torjuu kaikkialla uhkaavan vaaran?"
"Minä! Ja roomalaisten rohkeus!
"Menkää! Käskekää kuuluttajien kutsua Forum romanumille kaikki porvarit ja keitä taloissa yleensä on."
"Päällikkö! Jäljellä on enää naisia, lapsia ja sairaita —"
"Tottele, tribuuni!"
Synkän näköisenä prefekti nousi vallilta, hyppäsi jalon, mustan espanjalaisen oriinsa Pluton selkään ja lähti muutamain ratsastavain isaurilaisten seuraamana tarkastamaan vahtien valppautta ja joukkojensa lukumäärää. Hän kiersi ympäri koko kaupungin antaakseen kuuluttajille aikaa julistaa ja kaupunkilaisille aikaa kokoutua.
Hän ratsasti oikeata Tiberin rantaa ylöspäin.
Taloista hiipi vain siellä täällä ryysyisiä ihmisiä, jotka katselivat ihmeissään ratsumiehiä.
Cestiuksen sillalta alkaen muuttuivat joukot hiukan tiheämmiksi.
Cethegus seisahdutti hevosensa tarkastaakseen siellä olevia vahteja.
Silloin syöksähti muutaman matalan talon portista kadulle hajalla hapsin nainen, joka kantoi lasta käsivarrellaan.
Vanhempi lapsi piti kiinni hänen hameensa risoista.
"Leipää! Leipää", huusi hän.
"Niin, muuttavatko kyyneleet kivet leiviksi?
"Ei! Kyllä ne jäävät koviksi.
"Koviksi kuin — hän, koviksi kuin tuo mies.
"Katsokaa lapset! Tuo on Rooman prefekti.
"Tuo, joka on hevosen selässä ja jolla on purppuranpunainen kypärätöyhtö ja kamala katse.
"Mutta en enää pelkää häntä.
"Katsokaa lapset! Tuo mies vei isänne väkisin muureille, missä hän sai olla vahdissa yötä päivää, kunnes kuoli.
"Ollos kirottu, Rooman prefekti!"
Hän näytti nyrkkiä liikkumattomalle ratsumiehelle.
"Leipää, äiti!
"Anna meille syötävää", huusivat molemmat lapset.
"Ruokaa en voi teille antaa, mutta juomista saatte aivan tarpeeksi."
Näin huutaen otti vaimo vanhemman lapsen oikealle käsivarrelleen, painoi vasemmalla nuorempaa lujemmin rintaansa vasten ja syöksyi molemmat lapset sylissään kaiteen yli virtaan.
Väkijoukko huusi kauhusta ja alkoi sitten kiroilla ja sadatella.
"Hän oli mielipuoli", sanoi prefekti kovalla äänellä ja lähti eteenpäin.
"Ei, hän oli viisain meistä kaikista", vastasi ääni väkijoukosta.
"Vaiti!
"Legioonalaiset, antakaa tuuban soida!
"Eteenpäin! Forumille!"
Cethegus ajoi ratsujoukkoineen täyttä karkua paikalta.
Joukko kulki Fabriciuksen sillan yli, carmentalisen portin läpi ja saapui Kapitoliumin kukkulan juurella Forum romanumille.
Suuri tori näytti hyvin tyhjältä.
Sitä eivät täyttäneet ne pari tuhatta ihmistä, jotka repaleissa istua kyyröttivät temppelien ja muiden rakennusten portailla tai vaivoin pysyivät pystyssä keihäiden ja keppien varassa.
"Mitä prefekti tahtoo?"
"Mitäpä hän voisi enää meiltä saada?"
"Meillä ei ole enää muuta kuin henkemme."
"Niitä hän juuri tahtoo."
"Joko olette kuulleet?
"Toissa päivänä on rannikolla Centumcellae antautunut gooteille."
"Niin, porvarit ovat riisuneet prefektin isaurilaisilta aseet ja avanneet portit."
"Jospa mekin voisimme sen tehdä!"
"Pian meidän täytyy niin tehdäkin, muuten se on liian myöhäistä."
"Veljeni kaatui eilen kuoliaana maahan, suu täynnä keitettyjä nokkosia, joita hän ei enää jaksanut niellä."
"Forum boariumilla maksettiin eilen hiirestä painonsa kultaa."
"Minä sain viikon päivät eräältä teurastajalta ilmaiseksi paistettua lihaa — hän ei uskaltanut antaa sitä raakana —"
"Ole hyvilläsi! Ihmisethän hyökkäävät niihin taloihin, joista tulee paistinhajua."
"Mutta toissa päivänä repi väkijoukko teurastajan kadulla palasiksi.
"Hän oli houkutellut kerjäläislapsia taloonsa ja myi niiden lihaa meille."
"Mutta tiedättekö, miten goottikuningas kohtelee sotavankeja?"
"Kuten isä avuttomia lapsiaan."
"Useimmat rupeavat heti hänen palvelukseensa."
"Niin, mutta niille, jotka eivät tahdo ruveta hänen palvelukseensa, antaa hän matkarahat —"
"Ja vaatteita, kenkiä ja elintarpeita."
"Sairaita ja haavoittuneita hoidetaan."
"Hän antaa taitavien oppaiden saattaa heidät rannikkokaupunkeihin saakka."
"Hän on maksanut monen puolesta matkarahatkin, että he pääsevät kauppiasten laivoilla Itä-Roomaan."
"Katsokaa! Tuolla laskeutuu prefekti maahan mustalta ratsultaan."
"Hän on Pluton näköinen."
"Hän ei ole enää princeps senatus, vaan princeps inferorum."
"Katsokaa — hänen katsettaan."
"Se on kylmä, mutta sittenkin kuin tulinuoli."
"Isoäitini on oikeassa.
"Hänellä ei ole enää sydäntä."
"Se on vanha tieto.
"Hyypiät ja lamiat ovat yöaikaan repineet hänen sydämensä."
"Vielä mitä!
"Lamioita ei ole olemassa.
"Mutta paholainen on olemassa, sillä siitä kerrotaan raamatussakin.
"Ja sen kanssa hän on tehnyt liiton.
"Numidialainen, joka pitää hänen hevosensa suitsista, on helvetin lähettiläs, joka seuraa häntä kaikkialla.
"Prefektin ihoon ei minkäänlainen ase voi tehdä naarmuakaan.
"Häneen ei vaikuta yön valvominen eikä nälkä.
"Mutta hän ei voi koskaan hymyilläkään, sillä hänen sielunsa on helvetissä panttina."
"Mistä sen tiedät!
"Pyhän Paavalin kirkon diakoni kertoi meille äskettäin koko jutun.
"On synti palvella enää sellaista ihmistä.
"Onhan hän sitä paitsi pettänyt piispamme Silveriuksen ja lähettänyt hänet kahleissa meren yli keisarin tuomittavaksi."
"Hän on äskettäin karkoittanut kaupungista kuusikymmentä pappia, sekä oikeauskoisia että areiolaisia, koska nämä olivat muka epäluotettavia."
"Se on totta."
"Hänen on täytynyt luvata paholaiselle, että hän saattaa kaikki mahdolliset tuskat Rooman ja roomalaisten kärsittäviksi."
"Mepä emme tahdo enää kärsiä sellaista."
"Me olemme vapaita, kuten hän itse on meille usein sanonut.
"Aion kysyä häneltä, millä oikeudella —"
Mutta urhoollinen puhuja vaikeni äkkiä kesken lauseen.
Prefekti, joka oli puhujalavalle mennessään kulkenut nurkuvan joukon ohi, oli vain katsahtanut häneen.
"Qviritit", alkoi prefekti puheensa, "minä pyydän teitä kaikkia rupeamaan legioonalaisiksi.
"Nälkä ja — häpeä on sanoakin sellaista roomalaisista miehistä — petos ovat kovin harventaneet vartijaimme rivejä.
"Kuuletteko vasaraniskuja?
"Siellä rakennetaan ristiä karkulaisia varten.
"Mutta Rooma vaatii roomalaisilta vielä paljon suurempia uhreja.
"Silläteilläei ole valitsemisen varaa.
"Muiden kaupunkien porvarit horjukoot antautumisen ja tuhon välillä.
"Meillä, jotka olemme kasvaneet Kapitoliumin varjossa, ei ole valitsemisen varaa. Meidän joukossamme vaeltavat haamut, jotka ovat nähneet yli tuhannen vuoden aikana sankariemme urotöitä.
"Täällä ei saa syntyä pelkurimaisia ajatuksia.
"Te ette voi suvaita, että barbaarit taas sitovat ratsujaan Trajanuksen patsaaseen.
"Viimeinen ponnistus vielä.
"Sankarimieli kehittyy aikaisin Romuluksen ja Caesarin pojissa. Myöhään voima väistyy miehistä, jotka ovat juoneet Tiberin vettä.
"Minä kutsun kaikki kaksitoistavuotiaasta pojasta kahdeksankymmenvuotiaaseen vanhukseen saakka valleille.
"Hiljaa! Älkää murisko!
"Minä lähetän tribuunini keihäsmiehet mukanaan talosta taloon — estämään, etteivät liian nuoret pojat ja liian väsyneet vanhukset saa tarttua aseisiin.
"Mitä te murisette?
"Tietääkö teistä joku paremman puolustuskeinon?
"Hän lausukoon sen kuuluvasti tältä paikalta, jonka hänelle luovutan."
Siinä paikassa, johon Cethegus loi silmänsä, syntyi hiljaisuus.
Mutta hänen takanansa rupesivat ne, joita hänen katseensa ei voinut hillitä, murisemaan.
"Leipää!"
"Antautukaamme!"
"Rauhaa!"
"Leipää!"
Cethegus kääntyi.
"Ettekö häpeä?
"Te olette nimenne kunnian vuoksi jo kärsineet hyvin paljon.
"Nyt, kun pitäisi vielä vähän aikaa kestää, rupeavat voimanne höltymään.
"Muutaman päivän perästä Belisarius saapuu avuksi."
"Sitä sinä olet jo seitsemän kertaa luvannut."
"Ja seitsemännen kerran jälkeen Belisarius menetti kaikki laivansa."
"Ne ovat nyt meidän satamaamme sulkemassa."
"Sinun täytyy määrätä aika, jonka kuluttua tämä kurjuus loppuu. Minua säälittää tämä kansa."
"Kuka sinä olet", sanoi Cethegus näkymättömälle puhujalle.
"Et ainakaan ole roomalainen."
"Olen diakoni Pelagus, kristitty ja Herran Jumalan palvelija.
"En pelkää ihmisiä, vaan Jumalaa.
"Goottien kuningas kuuluu, vaikka hän onkin kerettiläinen, luvanneen kaikissa kaupungeissa, jotka antautuvat hänelle, antaa takaisin oikeauskoisille kirkot, jotka hänen kerettiläiset alamaisensa ovat riistäneet.
"Hän kuuluu jo kolmesti lähettäneen julistajia Roomaan porvareita puhuttelemaan ja tarjoamaan hyviä antautumisehtoja, mutta heidän ei ole annettu koskaan puhua kanssamme."
"Vaikene, pappi!
"Sinulla ei ole muuta isänmaata kuin taivas, ei muuta valtiota kuin Jumalan valtakunta, ei muuta kansaa kuin pyhäin yhteys eikä muuta sotajoukkoa kuin enkelien joukko.
"Pidä sinä huoli taivaallisista, mutta jätä Rooman valtakunta miehille."
"Jumalan mies on oikeassa."
"Jokin määräaika."
"Lyhyt määräaika."
"Siihen saakka kestämme."
"Jollemme siksi saa apua —"
"Niin antaudumme."
"Silloin avaamme portit."
Cethegus pelkäsi tätä ajatustakin.
Kun ulkomaailmasta ei useaan viikkoon ollut tullut minkäänlaista tietoa, ei hän voinut mitenkään sanoa, milloin Belisarius saapuisi Tiberin suulle.
"Kuinka!" huusi hän. "Onko minun asetettava määräaika, jonka kuluessa te aiotte vielä olla roomalaisia ja jonka päätyttyä te aiotte muuttua pelkureiksi ja orjiksi?
"Kunnialla ei ole määräaikaa."
"Sinä puhut tuolla tavalla vain sen vuoksi, ettet enää toivokaan mistään päin apua."
"Puhun näin sen vuoksi, että luotan teihin."
"Mutta me tahdomme sitä.
"Me kaikki.
"Kuuletko?
"Olet aina puhunut meille roomalaisten vapaudesta.
"No, hyvä! Olemmeko me vapaita vai alamaisiasi, kuten palkkasoturisi?
"Kuuletko?
"Me vaadimme määräaikaa.
"Me tahdomme sitä."
"Me tahdomme sitä", toisti kuoro.
Ennenkuin Cethegus ehti vastata mitään, kuului torin kaakkoiskulmasta tuuban toitotus. Via sacralta päin virtaili kaupunkilaisia ja aseellisia sekaisin ja heidän keskellään oli kaksi vierasta sotilasta.
Lucius Licinius ajaa karautti kaikkien edelle, hyppäsi hevosensa selästä ja riensi juoksujalkaa puhujalavalle.
"Goottien lähettiläs!
"Tulin liian myöhään estämään, kuten ennenkin, hänen kaupunkiin pääsyään.
"Nälkiintyneet legioonalaiset laskivat hänet Tiburtiuksen portista sisään."
"Tappakaa hänet!
"Hän ei saa puhua", huudahti Cethegus hypäten puhujalavalta alas ja vetäen miekkansa esiin.
Mutta väkijoukko esti hänet.
Riemuiten se asettui lähettilään ympäri suojelemaan häntä.
"Rauha! Terve! Leipää!"
"Rauha! Kuunnelkaa lähettilästä!"
"Ei, älkää kuunnelko häntä", huusi Cethegus.
"Kuka on Rooman prefekti?
"Kuka puolustaa kaupunkia?
"Minä Cornelius Cethegus Caesarius.
"Ja minä sanon: älkää kuunnelko häntä."
Hän syöksyi miekka kädessä eteenpäin.
Mutta tiheänä mehiläisparven tapaisena ryhmänä naiset ja vanhukset estivät hänen kulkunsa, sillä aikaa kun aseelliset miehet asettuivat lähettilään suojaksi.
"Sano sanottavasi, lähettiläs", utelivat he.
"Minä tuon rauhan ja vapautuksen sanoman", huusi Torismut heiluttaen valkoista sauvaansa. "Totila, italialaisten ja goottien kuningas tarjoaa teille armoansa ja lähettää teille tervehdyksensä sekä pyytää vapaata pääsyä tänne, sillä hänellä on teille tärkeitä sanomia."
"Terve tuloa!"
"Kuunnelkaamme häntä."
"Tulkoon!"
Cethegus oli hypännyt hevosensa selkään ja puhallutti taistelumerkin.
Torilla syntyi hiljaisuus.
"Kuule, lähettiläs! Minä, tämän kaupungin päällikkökiellänhäneltä vapaan pääsyn.
"Jokaista goottia, joka saapuu kaupunkiin, kohtelen minä vihollisena."
Mutta silloin kajahti ilmoille tuhatääninen vihan huuto.
Eräs porvari nousi puhujalavalle.
"Cornelius Cethegus, oletko sinä hallitsijamme vai virkamiehemme?
"Me olemme vapaita.
"Ja usein olet sinä itse julistanut, että Roomassa on Rooman kansan majesteetti korkein mahti.
"No hyvä! Rooman kansa käskee, että goottien kuningasta on kuultava.
"Etkö käskekin niin, Rooman kansa?"
"Se on toivomme."
"Se on laki", murisivat kviritit.
"Oletko kuullut?
"Aiotko totella Rooman kansaa vai uhitella sitä?"
Cethegus pisti ääneti miekkansa tuppeen.
Torismut ajoi noutamaan kuningasta.
Prefekti viittasi nuoret tribuunit luokseen.
"Lucius Licinius", määräsi hän, "sinä menet Kapitoliumiin.
"Salvius Julianus, sinä suojelet alempaa, pölkyistä tehtyä virransulkua.
"Qvintus Piso, sinä suojelet ylempää, rautaketjuista tehtyä virransulkua.
"Marcus Licinius, sinä miehität linnoituksen, joka hallitsee täältäKapitoliumin kukkulalle vievää tietä, ja minun taloni.
"Loput palkkasotureista kokoontuivat aivan minun ympärilleni."
"Mitä aiot, päällikkö", kysyi Lucius Licinius ennen lähtöään.
"Hyökätä barbaarien kimppuun ja tuhota heidät."
Tribuunien lähdettyä ei prefektin ympärille jäänyt kuin noin viisikymmentä ratsumiestä ja sata keihäsmiestä.
Lyhyen, jännittävän odotuksen jälkeen goottien sotatorven toitotus kuului Via sacralta.
Sieltä tuli pian torille Torismut ja kuusi torvensoittajaa, bandalarius Visand, joka kantoi goottien sinistä kuninkaanlippua, kuningas herttua Guntariksen ja kreivi Tejan välissä sekä sen lisäksi kymmenkunta päällikköä ja ratsumiestä. Melkein kaikki olivat aseettomia. Vain Teja piti esillä leveätä, pelättyä kirvestään.
Kun joukko oli juuri lähtemäisillään goottien leiristä mennäkseen metronisen portin kautta kaupunkiin, tunsi herttua Guntaris, että joku tarttui hänen vaippaansa. Hän katsahti sinne päin ja näki hevosensa vieressä pojan tai nuorukaisen, jolla oli lyhytkiharainen, kullanruskea tukka ja siniset silmät sekä kädessä paimensauva.
"Oletko sinä kuningas?
"Ei, et sinä ole.
"Tuo tuolla on urhoollinen Teja, musta kreivi, kuten laulajat sanovat."
"Mitä asiaa sinulla on kuninkaalle, poika?"
"Pyrin taistelemaan hänen puolestaan."
"Sinä olet vielä liian nuori ja hento.
"Mene vielä paimentamaan vuohiasi ja palaa parin vuoden perästä."
"Olen vielä nuori, mutta heikko minä en ole.
"Vuohia olen jo kyllikseni paimentanut.
"Haa, nyt näenkin. Tuo on kuningas."
Hän meni Totilan eteen, kumarsi hänelle sirosti ja virkkoi:
"Luvallanne, herra kuningas!"
Hän tarttui hevosen suitsiin ruvetakseen sitä taluttamaan.
Kuningas katseli häntä mielihyvin ja hymyili hänelle.
Ja poika talutti hevosta.
Guntaris puheli itsekseen:
"Tuon pojan kasvot olen ennenkin jossakin nähnyt.
"Ei, hän on vain hänen näköisensä.
"Tuollaista yhdennäköisyyttä en ole koskaan ennen huomannut.
"Tuolla pojalla on aatelismiehen ryhti."
"Terve, kuningas Totila! Rauhaa ja terveyttä", huusi väkijoukko.
Mutta nuori ratsun taluttaja katsoi kuninkaan loistaviin kasvoihin ja lauloi hiljaa hopeankirkkaalla äänellään:
"Vapise, vihdoin synkkä Cethegus! Täällä ei auta metkusi alhat. Uhkasi murtaa urhoinen Teja. Koittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo, taivahan Herran suosikki suuri. Teljetyt portit, sydämet, mielet aukeevat hälle. Voiman ja raivon talven ja tuskan suistaa hän voittain."
Kuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus.
Mutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen.
Hän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi:
"Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?"
Totila katsahti häneen vihaisesti, mutta kääntyi sitten toisaalle.
"Tuon kuusinkertaisen murhaajan ja valehtelijan kanssa puhun vain miekallani.
"Sinulle, Rooman onneton, petetty kansa, puhun nyt.
"Sydäntäni on teidän tähtenne kalvanut tuska.
"Tulin lopettamaan kurjuutenne.
"Olen tullut aseitta.
"Sillä minua suojelee Rooman kansan kunnia paremmin kuin kilvet ja kypärät."
Hän vaikeni.
Cethegus ei keskeyttänyt häntä enää.
Kuningas jatkoi:
"Kviritit! Kai te olette itsekin tietäneet, että olisin aikoja sitten voinut valloittaa kaupunkinne rynnäköllä.
"Teillä ei ole nimittäin enää ollenkaan miehiä, tyhjät kivimuurit vain.
"Mutta jos Rooma joutuisi rynnäköllä käsiini, täytyisi se polttaa.
"Ja minä tahdon mieluummin jäädä Rooman ulkopuolelle kuin jättää sen poltolle ja hävitykselle alttiiksi.
"En tahdo muistuttaa teitä siitä, miten te palkitsitte Teoderikin ja goottien hyvyyden.
"Oletteko unohtaneet ajan, jolloin kiitollisina löitte rahoihinne kirjoituksen: 'Roma felix'.
"Teitä on tarpeeksi rangaistu.
"Ankarammin ovat nälkä, rutto ja Bysantti sekä tuo paholainen rangaisseet teitä kuin me olisimme koskaan tehneet.
"Kahdeksan tuhatta miestä, naisia ja lapsia lukuunottamatta, on teidän puolellanne kuollut.
"Autiot talonne luhistuvat kokoon.
"Te syötte ahmien ruohoa, jota kasvaa temppelienne pihoissa.
"Epätoivo kuvastuu kaikkialta.
"Ihmislihaa, omien lastensa lihaa ovat nälkäiset äidit, roomalaisäidit syöneet.
"Tähän saakka on teidän vastustuskykyänne täytynyt ihailla eikä suinkaan moittia.
"Mutta tästä alkaen se on hulluutta.
"Viimeinen toivonne oli Belisarius.
"Tiedättekö, että Belisarius on lähtenyt Sisiliasta kotiinsaBysanttiin?
"Hän on jättänyt teidät oman onnenne nojaan."
Cethegus käski torvien puhaltaa tukahduttaakseen kansan tuskanhuudot.
Kauan saivat torventoitottajat tehdä turhaa työtä, mutta vihdoin tuubain äänet voittivat huudon.
Kun hiljaisuus syntyi, huusi prefekti:
"Hän valehtelee!
"Älkää uskoko noin karkeata valhetta!"
"Ovatko gootit teille valehdelleet, olenko minä valehdellut, roomalaiset?
"Ei teidän tarvitsekaan uskoa muuta kuin omia silmiänne ja korvianne.
"Tule esille, mies, ja puhu.
"Tunnetteko hänet?"
Goottilaiset ratsumiehet toivat esille komea-asuisen bysanttilaisen.
"Konon!"
"Belisariuksen navarkki!"
"Me tunnemme hänet", huusi väkijoukko.
Cethegus kalpeni.
"Rooman miehet", sanoi bysanttilainen, "magister militum Belisarius on lähettänyt minut kuningas Totilan luo.
"Saavuin tänään.
"Belisariuksentäytyilähteä Sisiliasta takaisin Bysanttiin.
"Hän jätti lähtiessään Rooman ja Italian kuningas Totilan tunnetun hyvyyden haltuun.
"Tämä oli asiani hänelle ja teille."
"Hyvä on", huusi Cethegus jyrisevällä äänellä, "asiat ovat siis sillä kannalla. Mutta nyt on tullut päivä, jolloin voitte näyttää, oletteko roomalaisia vai äpäriä.
"Kuunnelkaa tarkkaan.
"Prefekti Cethegus ei luovuta koskaan, ei koskaan Roomaansa barbaareille.
"Muistelkaa toki niitä aikoja, jolloin minä olin teille kaikki kaikessa.
"Aikoja, jolloin te mainitsitte nimeäni Kristuksen rinnalla ennen pyhimyksiä.
"Kuka on teille antanut vuosikausia työtä ja leipää ja — mikä on vielä tärkeämpi — aseita?
"Kuka teitä silloin suojeli, — Belisarius vaiko Cethegus — kun barbaareita oli sataviisikymmentätuhatta muurienne edustalla?
"Kuka on sydänverellänsä pelastanut Rooman kuningas Vitigeksen käsistä?
"Kuulkaa!
"Viimeisen kerran kutsun teitä taisteluun.
"Kuulkaa minua, Camilluksen jälkeläiset.
"Kuten hän lakaisi Kapitoliumista gallialaiset, jotka jo olivat saaneet kaupungin haltuunsa, roomalaisten miekkojen voimalla, lakaisen minäkin nuo gootit pois.
"Kokoontukaa ympärilleni hyökkäykseen.
"Koettakaamme, mitä roomalaisten miekat saavat aikaan, kun Cethegus ja epätoivo niitä johtavat.
"Valitkaa!"
"Niin, valitkaa", huudahti kuningas Totila kohottautuen pystyyn.
"Valitkaa varman perikadon ja varman vapauden välillä.
"Jos vielä seuraatte tuota mieletöntä, en voi enää suojella teitä.
"Kuunnelkaa, mitä Tarentumin kreivillä Tejalla on sanomista!
"Luullakseni tunnette hänet.
"En voi teitä enää suojella."
"Ei hän voi", huusi Teja kohottaen suurta sotakirvestään. "Sitten ei enää anneta armoa, kautta vihan jumalan.
"Jos te hylkäätte vielä tämän armon tarjouksen, ei näiden muurien sisäpuolelle säästetä ainoatakaan ihmistä.
"Olen sen vannonut ja tuhannet minun kanssani."
"Minä lupaan unohtaa kaikki entiset tekonne ja olla teille lempeä kuningas.
"Kysykää napolilaisilta!
"Valitkaa prefektin ja minun välillä!"
"Terve, kuningas Totila!
"Kuolema prefektille", huusivat ympärillä seisovat yksimielisesti.
Kuten yhteisestä sopimuksesta naiset ja lapset heittäytyivät polvilleen kuninkaan eteen ja kohottivat kätensä ikäänkuin rukoillakseen, jota vastoin tuhannet aseelliset kohottivat kiroten keihäänsä ja miekkansa prefektiä kohden.
Monta heittokeihästä lensikin häneen päin.
Ne olivat hänen lahjoittamiaan.
"Koiria he ovat!
"Eivät roomalaisia!"
Niin huusi Cethegus vimmoissaan ja käänsi äkkiä ratsunsa.
"Kapitoliumille!"
Pitkällä loikkauksella jalo ratsu lensi polvistuvien, kirkuvien naisten yli ja keihäspilven läpi, jonka roomalaiset heittivät häntä kohti.
Hän ratsasti kumoon ne harvat, jotka koettivat sulkea hänen tiensä.
Pian hänen punainen töyhtönsä oli kadonnut.
Ratsumiehet kiitivät perästä.
Keihäsmiehet peräytyivät hitaasti ja hyvässä järjestyksessä tuon tuostakin torjuen kaupunkilaisten hyökkäykset.
He pääsivät lujaan linnoitukseen, jonka Marcus Licinius oli miehittänyt ja joka hallitsi Kapitoliumille ja prefektin taloon vievän tien.
"Mitä nyt on tehtävä? Ajammeko heitä takaa", roomalaiset kysyivät kuninkaalta.
"Ei! Seis!
"Avatkaa kaikki portit!
"Leireissämme on jo varattuna lihalla, leivällä ja viinillä täytettyjä vaunuja.
"Niitä vietäköön eri osiin kaupunkia.
"Rooman kansaa ruokitaan ja juotetaan kolme päivää.
"Goottini pitävät huolta siitä, ettei kukaan saa syödä itseään kuoliaaksi."
"Entä prefekti", kysyi herttua Guntaris.
"Cethegus Caesarius, Rooman entinen prefekti ei voi välttää Jumalan kostoa", huudahti Totila kääntyen Guntarikseen päin.
"Eikä minua", huusi paimenpoika.
"Eikä minua", virkkoi Teja karauttaen tiehensä.
Suurin osa Rooman kaupungin aluetta oli Forum romanumilla tehdyn päätöksen mukaan joutunut goottien käsiin.
Cetheguksen hallussa oli vielä Tiberin oikea ranta Hadrianuksen haudasta alkaen Porta portuensikseen saakka. Tämän portin kohdalla olivat molemmat virransulut.
Tiberin vasemmalla rannalla oli prefektin hallussa vain pieni, mutta tärkeä palanen Forum romanumin länsipuolta. Alueen keskustana oli Kapitolium ja sitä ympäröivät lujat linnoitukset ja korkeat muurit.
Ne alkoivat Tiberistä ja kulkivat Kapitoliumin kukkulan itäpuolitse Trajanuksen torille pohjoiseen sekä Kapitoliumin länsipuolitse Circus flaminiuksen ja Marcelluksen teatterin välitse — edellinen jäi ulko-, jälkimmäinen sisäpuolelle muuria — Fabriciuksen sillalle ja Tiberin saareen.
Lopun päivää vapautetut roomalaiset viettivät hurjasti juhlien sekä syöden ja juoden.
Kuningas tuotatti hänelle luovutettujen kaupunginosien keskuksiin kahdeksankymmentä suurta vaunua ruokatavaroita.
Nälkäinen kansa asettui niiden ympärille kiville ja kiireessä laadituille penkeille kiittäen Jumalaa, pyhimyksiä ja "parasta kuningasta".
Prefekti oli panettanut huolellisesti kiinni kaikki portit, jotka veivät kaupungin goottilaisista osista muurien läpihänenRoomaansa, ensin kaikki Forum romanumilta Kapitoliumille vievät tiet, sitten porta flumentanan, carmentaliksen ja ratumenan.
Vähälukuisen miehistönsä hän jakoi nopeasti tarkastettuaan asemansa tärkeimpiin paikkoihin.
Hänen hallussaan olivat melkein samat paikat kuin BelisariuksenRoomassa ollessa.
"Salvius Julianus saa vielä sata miestä avukseen hirsisululle.
"Abasgilaiset jousimiehet rientävät Pison luo ketjusululle.
"Marcus Licinius pysyy paikallaan."
Mutta silloin Lucius Licinius ilmoitti, että legioonalaisten jäännökset, jotka eivät olleet päässeet Forum romanumilla pidettyyn kokoukseen, koska he olivat toisissa kaupunginosissa vahdissa, rupesivat niskoittelemaan.
"Vai niin", huudahti Cethegus. "Paistit, joista heidän serkkunsa tuolla alhaalla ovat myyneet roomalaiskunniansa, tuoksuvat kovin hyvältä.
"Minä tulen."
Hän ratsasti Kapitoliumille, missä nuo legioonalaiset, — noin viisisataa miestä — seisoivat uhkaavan näköisinä riveissään.
Hitaasti prefekti ratsasti pitkin rintamaa katsellen tarkasti miehiä.
Vihdoin hän lausui:
"Olin aikonut antaa teille kunnian puolustaa Kapitoliumin kotijumalia barbaareita vastaan.
"Mutta minä kuulin, että raavaspaistit tuolla alhaalla houkuttelevat teitä.
"En usko sitä.
"Te ette voi jättää pulaan miestä, joka monien velttojen vuosisatojen jälkeen taas on opettanut teitä taistelemaan ja voittamaan.
"Se, joka on Cetheguksen ja Kapitoliumin puolella — nostakoon miekkansa."
Ei yksikään liikahtanut.
"Nälkä on mahtavampi jumala kuin Kapitoliumin Jupiter", virkkoi hän ylenkatseellisesti.
Silloin astui eräs centuurio esille.
"Ei niinkään, Rooman prefekti.
"Mutta me emme halua taistella isiämme emmekä veljiämme vastaan, jotka nyt ovat goottien puolella."
"Minun pitäisi pitää teidät täällä panttivankeina isienne ja veljienne varalta.
"Jos he tekevät rynnäkön, pitäisi teidän päänne heittää heitä vastaan.
"Mutta minä luulen, ettei sekään laimentaisi heidän vatsasta lähtenyttä innostustaan.
"Menkää! Te ette ole tarpeeksi arvokkaita Roomaa pelastamaan.
"Licinius, avaa portti.
"Anna heidän kääntää selkänsä Kapitoliumille — ja kunnialle."
Legioonalaiset lähtivät tiehensä.
Vain satakunta miestä jäi epätietoisena seisomaan keihäisiinsä nojaten.
"No? Mitä tahdotte", huusi Cethegus ajaen aivan heidän eteensä.
"Kuolla kanssasi, Rooman prefekti", sanoi eräs.
Ja toiset toistivat:
"Kuolla kanssasi!"
"Kiitän teitä!
"Katso, Licinius. Sata roomalaista on vielä!
"Ne riittäisivät uuden roomalaisvaltakunnan perustamiseen.
"Annan teille kunniapaikan.
"Te puolustatte linnoitusta, jolle olen antanut Julius Caesarin nimen."
Hän hyppäsi hevosensa selästä, heitti ohjakset Syphaxille, kutsui tribuuninsa aivan luokseen ja sanoi:
"Suunnitelmani on —"
"Joko sinulla on suunnitelma?"
"Jo. Me hyökkäämme.
"Mikäli minä tunnen barbaarit, ei meidän tänä yönä tarvitse pelätä hyökkäystä.
"He ovat saaneet haltuunsa kolme neljännestä kaupungista.
"Voittoa vietetään suurin juomingein ja sitten vasta he rupeavat ajattelemaan viimeisen neljänneksen valloittamista.
"Keskiyön aikana on koko tuo kultatukkaisten sankarien ja juopporattien sotajoukko riemun, viinin ja unen raukaisema.
"Nälkäiset kviritit tuolla alhaalla eivät jää nyt juomisessa heitä huonommiksi.
"Katsokaa! He mässäävät ja hyppivät päät seppeleillä koristettuina.
"Kaupunkiin on saapunut vasta vähäinen osa barbaareita.
"Siihen meidän voitontoiveemme perustuvat.
"Keskiyön aikana hyökkäämme kaikista porteista — he eivät pidä sitä mahdollisenakaan, kun he tietävät vähälukuisuutemme — ja teurastamme heidät heidän nukkuessaan."
"Suunnitelmasi on hurjan rohkea", huudahti Lucius Licinius.
"Mutta jos kaadumme — niin tulee Kapitolium haudaksemme."
"Sinä opit minulta sekä sanat että iskut", virkkoi Cethegus hymyillen.
"Suunnitelmani on epätoivon synnyttämä. Mutta se on ainoa mahdollinen.Vahdit ovat kai paikoillaan.
"Nyt menen kotiini ja rupean pariksi tunniksi nukkumaan.
"Minua ei saa ennen herättää.
"Kahden tunnin perästä on minut herätettävä."
"Voitko nukkua nyt, päällikkö?"
"Minun täytyy.
"Ja toivoakseni nukunkin hyvin.
"Minun täytyy nukkuen tai valveilla saada hiukan lepoa sen vuoksi, että luovutin Forum romanumin barbaarikuninkaalle.
"Se oli liikaa.
"Se vaatii lepoa.
"Syphax! Jo eilen kysyin sinulta, onko Tiberin oikealta rannalta saatavissa yhtään viiniä?"
"Olen tiedustellut, herra.
"Viiniä on vain jumalanne temppelissä.
"Mutta se on jo pappien ilmoituksen mukaan siunattu ehtoollista varten."
"Ei kai se ole siitä pahentunut.
"Ottakaa se papeilta.
"Jakakaa se sadalle roomalaiselle, jotka ovat Caesarin linnoituksessa.
"Se on ainoa kiitollisuuden osoitus, jonka voin heille nyt antaa."
Hän ratsasti hitaasti Syphaxin seuraamana kotiinsa.
Hän pysähtyi pääkäytävän eteen.
Syphaxin kutsusta hevosten vartija Thrax saapui paikalle.
Cethegus hyppäsi maahan ja taputti jalon ratsunsa kaulaa.
"Seuraava ratsastus on ankara, Pluto. Se vie joko voittoon tai pakoon.
"Antakaa sille se valkoinen leipä, joka oli säästetty minua varten."
Hevonen vietiin päärakennuksen vieressä olevaan talliin.
Marmoripilttuut olivat tyhjät.
Plutolla ei laajassa tallissa ollut muuta toveria kuin Syphaxin rusko.
Kaikki muut prefektin hevoset olivat teurastetut palkkasoturien ruoaksi.
Talon isäntä meni komean eteisen ja atriumin läpi kirjastoonsa.
Vanha ovenvartija ja kirjuriorja Fidus, joka ei enää jaksanut kantaa keihästä, oli tätä nykyä talon ainoana palvelijana.
Kaikki muut orjat ja vapautetut olivat muureilla — elävinä tai kuolleina.
"Anna minulle Plutarkon Caesar!
"Ja kaada suureen, ametisteilla koristettuun pikariin — suihkulähteen vettä."
Prefekti jäi vielä kirjastoon.
Vanhus oli sytyttänyt samoin kuin rauhan päivinäkin kalliilla nardusöljyllä täytetyn lampun.
Cethegus katseli kauan rintakuvia, hermejä ja pieniä patsaita, joiden tummat varjot kuvastuivat selvästi kauniiseen mosaiikkiseinään.
Siinä olivat melkein kaikkien Rooman sankarien — sodan tai rauhanaikaisten — kuvapatsaat kukin jalustallaan ja lyhyillä elämäkerrallisilla tiedoilla varustettuna.
Tarunaikaiset kuninkaat olivat ensin, sitten konsulien ja keisarien pitkä rivi Trajanukseen, Hadrianukseen ja Konstantinukseen saakka.
Erityisessä, pienessä ryhmässä olivat hänen omat esi-isänsä,"Cethegukset".
Seinän viereen oli jo tuotu tyhjä jalusta, jolle kerranhänenkuvapatsaansa asetettaisiin.
Se oli viimeinen sillä puolen salia.
Sillä hän oli sukunsa viimeinen.
Mutta vasemmalla oli kokonainen rivi tyhjiä komeroita jatkoa varten.
Cetheguksen nimen piti näet hänen ottopoikansa kautta jatkua loistavampiin vuosisatoihin kuin tämä.
Hämmästyksekseen hän näki kävellessään hitaasti ja ajatuksissaan pitkin riviä, tyhjällä jalustalla, jolle hänen kuvansa piti tulla, nyt pienoisen kuvapatsaan.
"Mitä tämä on?
"Nosta lamppuasi, vanhus!
"Mikä kuvapatsas on minun paikallani?"
"Suo anteeksi, herra.
"Erään hyvin vanhan patsaan jalusta tuolla yläpäässä piti korjauttaa.
"Otin patsaan pois.
"Asetin sen tänne tyhjälle jalustalle, ettei se mitenkään vahingoittuisi."
"Valaise!
"Vielä ylemmäksi!
"Kukahan se on?"
Ja Cethegus luki patsaassa olevan lyhyen kirjoituksen:
"Tarqvinius Superbus, Rooman tyranni, jonka porvarit olivat ajaneet pois sietämättömän yksinvaltiuden tähden, kuoli kaukana kaupungista maanpakolaisena.
"Tuleville sukupolville varoitukseksi."
Cethegus itse oli — nuoruutensa päivinä — laatinut tuon kirjoituksen ja panettanut sen patsaaseen.
Hän otti marmoripään nopeasti alas ja asetti sen lattialle.
"Pois enne", virkkoi hän.
Vaipuneena syviin mietteisiin hän palasi lukuhuoneeseensa.
Hän asetti kypäränsä, kilpensä ja miekkansa vuoteen viereen.
Orja sytytti kilpikonnanluulla koristetulla pöydällä olevan lampun, toi täytetyn pikarin ja pyydetyn kirjan, minkä jälkeen hän poistui.
Cethegus tarttui kääröön, mutta laski sen heti takaisin pöydälle.
Tällä kertaa hän ei voinut pakottaa itseään levolliseksi.
Se olisi ollutkin luonnotonta.
Forum romanumilla joivat kviritit ja barbaarit keskenään goottikuninkaan menestykseksi ja toivottivat perikatoa Rooman prefektille, senaatin puheenjohtajalle.
Kahden tunnin perästä hän aikoi riistää Rooman takaisin barbaarien käsistä.
Hän ei voinut käyttää tätä lyhyttä aikaa lukeakseen uudelleen elämäkerran, jonka hän osasi melkein ulkoa.
Hän joi janoonsa vettä pikarista.
Sitten hän heittäytyi vuoteelle.
"Oliko se enne", tuumi hän itsekseen.
"Merkitsevätkö enteet mitään sille, joka ei usko niitä?
"'On olemassa yksi ainoa seikka, jolla on merkitystä: kotimaan puolesta taisteleminen.'
"Niin sanoi Homeros.
"Taisteleehan Cetheguskin kotimaansa puolesta.
"Hän taistelee melkein yksin.
"Sen on tämä päivä häpeällisellä tavalla todistanut.
"Rooma on Cethegus ja Cethegus on Rooma.
"Eivät nuo nimensä unohtaneet roomalaiset.
"Rooma on nyt paljon suuremmassa määrässä Cethegus kuin muinoin Caesar.
"Olihan hänkin tyranni hullujen mielestä."
Hän hypähti taas vuoteelta ja meni esi-isänsä patsaan luo.
"Jumalainen Julius, jos voisin rukoilla, niin tänään rukoilisin, — rukoilisin sinua.
"Auta, täydennä jälkeläisesi työ.
"Miten ankarasti, verisesti ja väsymättä olen taistellut siitä ajasta alkaen, jolloin marmoripäästäsi lensi minun päähäni ajatus Rooman uudistamisesta, valmiina, täysissä aseissa, kuten Pallas Athene Zeun päästä.
"Olen taistellut yötä päivää miekalla ja väsyttänyt itseäni ajatuksilla.
"Senkin seitsemän kertaa on kahden kansan ylivoima painanut minut maahan, mutta joka kerta olen taas noussut murtumattomana ja pelottomana.
"Vuosi sitten näytti päämääräni kovin läheiseltä.
"Ja nyt, tänä yönä täytyy minun taistella tuon vaaleatukkaisen pojan kanssa Rooman viimeisten talojen, oman taloni, henkeni puolesta.
"Onko se mahdollista?
"Täytyykö minun kukistua?
"Niin suuren työn jälkeen.
"Sellaisten sankaritekojen jälkeen.
"Vain tuon nuorukaisen hyvän onnen vuoksi.
"Onko aivan mahdotonta jälkeläisesi aikana, että yksi ainoa mies korvaa kokonaisen kansan, kunnes hän ehtii sen uudistaa, kunnes se ehtii uudistua?
"Onko miehen mahdoton voittaa goottien valta ja kreikkalaisten valta?
"Eikö Cethegus voi seisahduttaa tapausten pyörää ja pyöräyttää sitä taaksepäin?
"Täytyykö minun kukistua, koska olen yksin, minä sotajoukkojen päällikkö, minä kansaton johtaja?
"Täytyykö minun luopua sinun Roomastasi — minun Roomastani?
"En voi, en tahdo ajatella sellaista mahdollisuutta.
"Synkkenihän sinunkin onnesi tähti vähän ennen Pharsalon taistelua.
"Etkö sinäkin uinut haavoittuneena satojen nuolien sataessa Niilin yli?
"Ja sittenkin sait työsi valmiiksi.
"Ja palasit riemukulussa Roomaasi.
"Pahemmin ei voi käydä minullekaan, sinun jälkeläisellesi.
"Ei, minä en menetä Roomaani.
"En menetä taloani, en tätä jumalaista kuvaasi, joka usein on antanut minulle lohdutusta ja toivoa, kuten kristityille ristin näkeminen.
"Ja merkiksi uskostani sinuun jätän kilpesi suojaan ne, jotka olen sinne kätkenyt.
"Missäpä ne maan päällä olisivatkaan paremmassa turvassa?
"Eräänä heikkouden hetkenä aioin antaa Syphaxin haudata maahan nuo salaiset paperini ja jäljellä olevat aarteeni.
"Jos menetän Rooman, tämän talon, tämän pyhätön; niin menkööt nämä muistiinpanotkin.
"Mitäpä siitä — kuka osaisi selittää niiden salakirjoituksen?
"Ei, samalla tavalla kuin kirjeeni ja päiväkirjani saat nämä aarteenikin säilytettäviksesi."
Hän otti isohkon nahkapussin, jota hän oli säilyttänyt rinnallaan panssarin ja tunikan alla.
Se oli täynnä kallisarvoisia helmiä ja jalokiviä.
Sitten hän kosketti patsaassa kilven alla olevaa jousta.
Hän otti kapeasta aukosta, joka ilmestyi patsaan kylkeen, pitkulaisen, norsunluusta tehdyn arkun, joka oli kaunistettu veistoksilla ja varustettu kultalukolla sekä sisälsi kaikenlaisia pieniin papyruskääröihin tehtyjä muistiinpanoja.
Hän pani säkin arkkuun.
"Tässä tämä on, suuri esi-isäni. Suojele hyvin salaisuuteni ja aarteeni.
"Kenen hallussa ne sitten olisivat turvassa, elleivät sinun?"
Sitten hän sulki taas aukon, jota oli melkein mahdoton huomata.
"Kiipesi alla!
"Sydämelläsi!
"Merkiksi luottamuksestani sinuun ja erinomaiseen onneesi!
"Merkiksi siitä, ettei minua saada karkoitetuksi sinun luotasi,Roomastani.
"Ei ainakaan pitkiksi ajoiksi.
"Jos minun täytyisi paetakin, niin minä palaan.
"Kukapa hakee aarteitani ja salaisuuksiani kuolleelta Caesarilta!
"Suojele niitä."
Vaikka ametistipikarin vesi olisi ollut tulisinta viiniä, ei se olisi vaikuttanut niin kiihdyttävästi prefektiin kuin nuo sanat, jotka hän lausui osittain itsekseen, osittain puhellessaan jumalana kunnioittamansa patsaan kanssa.
Kaikkien sielun ja ruumiin voimien yli-inhimillinen jännittäminen viimeisinä viikkoina, menestyksetön kamppailu tänään torilla, heti kukistumisen jälkeen keksitty, epätoivoinen suunnitelma ja sen aiheuttama jännitys olivat kiihdyttäneet tätä rautaista miestä ja samalla lisänneet äärimmilleen kysymyksen, jota hän koetti kaikin voimin vastustaa.
Hän ajatteli, puhui ja teki tehtävänsä kuin kuumeessa.
Väsyneenä hän heittäytyi patsaan lähellä olevalle vuoteelleen.
Hän nukkui aivan paikalla.
Mutta se ei ollut samanlaista unta kuin hän oli tähän saakka nukkunut ilkitöittensä jälkeen ja ennen uhkaavaa vaaraa.
Nyt ei hänen kaikenlaisia mielenliikutuksia halveksiva luontonsa auttanutkaan.
Uni oli levotonta.
Häntä vaivasivat ilkeät unet, jotka vaihtuivat nopeasti kuin kuumesairaan houreet.
Vihdoin unet muuttuivat selvemmiksi.
Hän näki Caesar-patsaan, jonka vieressä hän makasi, kasvavan kasvamistaan.
Yhä ylemmäksi nousi majesteetillinen pää.
Se oli jo tunkeutunut talon katon läpi.
Laakeriseppeleellä koristettu pää katosi jo yöpilven yläpuolelle tähtiin.
"Ota minut mukaasi", pyyteli Cethegus.
Puolijumala vastasi:
"En voi täältä saakka nähdä sinua.
"Sinä olet liian pieni.
"Sinä et voi seurata minua."
Silloin nukkujasta tuntui, että ukkonen iski äkkiä hänen talonsa kattoon.
Räiskien putoilivat kattopalkit hänen päälleen ja hautasivat hänet huoneen pirstaleiden alle.
Caesar-patsaskin murtui ja lysähti läjään. —
Äänet kuuluivat yhä. —
Cethegus hypähti ylös ja katseli ympärilleen.