Prefekti Cetheguksen leirissä Setiumin luona — Apenninivuoriston juurella muutamia peninkulmia pohjoiseen Taginaesta — Lucius Licinius, joka äsken juuri oli saapunut meritietä Epidamnuksen kautta paikalle, käveli sotapäällikön teltan edustalla edestakaisin keskustellen innokkaasti Syphaxin kanssa.
"Herrani odottaa kärsimättömästi tuloasi, sotatribuuni.
"Hän on jo kauan odottanut.
"Hän ihastuu suuresti nähdessään sinut leirissä", puheli numidialainen.
"Hän palaa aivan pian tiedustelumatkaltaan."
"Minne hän ratsasti?"
"Taginaehen päin yhdessä Pison ja muiden sotatribuunien kanssa."
"Niin, sehän on lähin goottien varustettu paikka etelässä päin.
"Mutta kerro nyt minulle, viisas mauri, viimeisistä Bysantin tapahtumista.
"Kuten tiedät, isäntäsi lähetti minut longobardien luo värväämään sotaväkeä jo ennen ratkaisun tapahtumista Bysantissa.
"Kun sangen vaarallisen matkan jälkeen longobardien ja gepidien maan läpi saavuin taas onnellisesti Novaen luona kuohuvan Isterin yli Justinianuksen valtakuntaan ja menin Nikopolikseen erään kestiystäväni luo saamaan sopimuksen mukaan uusia toimiohjeita prefektiltä, sain vain lakonisen käskyn saapua hänen luokseen Senogalliaan.
"Minä hämmästyin.
"Sillä en uskaltanut toivoakaan, että hän voittajana taas astuisiItalian mantereelle keisarin sotajoukon ja laivaston päällikkönä.
"Senogalliasta seurasin niin nopeasti kuin mahdollista teitä.
"Ne päälliköt, joita olen tähän saakka tavannut leirissä, ovat kertoneet osapuilleen tapaukset Belisariuksen vangitsemiseen saakka.
"Mutta tämän tapauksen kulusta ja myöhemmistä tapahtumista ei heillä nähtävästi ole tarkempaa tietoa. Mutta sinähän —"
"Niin, minä kyllä tiedän asiat melkein yhtä hyvin kuin isäntänikin.
"Sillä olin itse mukana."
"Aivanko todella? Olisiko se mahdollista? Olisiko Belisarius ollut salaliitossa Justinianusta vastaan? Sitä en olisi uskonut."
Syphax hymyili viekkaan näköisenä.
"Siitä seikasta ei Syphaxilla ole oikeutta", virkkoi hän, "sanoa mielipidettään, mutta tapauksen kulun voin kertoa.
"Kuule siis.
"Mutta tule ensin telttaan ja virkistä itseäsi sillä, mitä talo voi tarjota. Isäntäni toruisi minua, jollen pitäisi sinusta huolta. Sitäpaitsi voimme täällä varmemmin keskustella."
Hän veti teltan oviverhot kiinni. Hän pyysi isäntänsä vieraan istumaan telttatuolille, hankki hänelle hedelmiä ja viiniä ja kertoi tarjoillessaan hänelle seuraavaa:
"Ratkaisupäivän iltana hiivin yön tullessa Belisariuksen vapautetun Photiuksen simpukkatalolle ja kätkeydyin seinäkomeroon erään kristittyjen pyhimyksen patsaan taakse. Sen nimeä en tiedä, mutta tavattoman leveä selkä sillä oli.
"Pyhimyksen selän peitosta voin rauhassa vakoilla eräästä muurinraosta, joka oli tehty ilmanvaihdon vuoksi.
"Heikosta valaistuksesta huolimatta tunsin Photiuksen ja joukon ylhäisiä miehiä, joita olin ennen usein nähnyt keisarin palatsin, Belisariuksen tai Prokopiuksen talojen luona.
"Ensimmäinen, minkä tajusin — sillä isäntäni on opettanut minulle 'roomalaisiksi' itseään kutsuvien kreikkalaisten kieltä — oli isännän tervehdys sisääntulijoille:
"'Iloitse, Belisarius tulee.'
"'Eilisaamuna varhain hän suvaitsi tuskin katsoakaan minua, kun kunnioittavasti odotin häntä Zenon painikoulun luona, mutta iltapäivällä hän kutsui minut puheilleen, kun tiedustelumatkalla kuljin hänen avonaisen porttinsa ohi.'
"'Sillä minä tiesin hänen iltapäivällä palaavan metsästysretkeltä leopardeineen.'
"'Hän pisti käteeni vahataulun samalla silmäten varovaisesti ympärilleen…'
"'Taulussa oli seuraavat sanat: En vastusta enää kutsuanne. Uudet syyt pakottavat minua. Tulen tänään kokoukseen.'
"'Mutta missä on Piso, missä Salvius Julianus, missä muut nuoret roomalaiset?'
"'Tuskin he tulevatkaan', virkkoi eräs äsken saapunut.
"'Näin heidät melkein kaikki venheissä Bosporuksella.'
"'He olivat kai menossa pitoihin prefektin huvilaan Konstantinuksen portin luona.'
"'Olkoot missä tahansa. Me emme tarvitsekaan noita raakoja latinalaisia emmekä ylpeää, petollista prefektiä. Belisarius on enemmän arvoinen kuin he kaikki yhteensä.'
"Samassa Belisarius saapuikin.
"Hänellä oli pitkä, koko vartaloa peittävä vaippa
"Talon isäntä riensi häntä vastaan ja kaikki tervehtivät häntä kunnioittavasti.
"'Suuri Belisarius', virkkoi vapautettu, 'me osaamme antaa tälle teollesi arvon.'
"'Olet saapunut joukkoomme — siis suostut meidän johtajaksemme.'
"Hän antoi Belisariukselle pienen norsunluusauvan, joka oli kokouksen johtajan merkkinä ja saattoi hänet puheenjohtajan korkealle istuimelle, josta hän itse oli juuri lähtenyt.
"'Puhu — käske — toimi — olemme valmiit.'
"'Minä toimin kyllä aikanaan', sanoi Belisarius synkkänä istuutuen kunniapaikalle.
"Samassa nuori Anicius juoksi sisään hajalla hapsin ja vaatteet epäkunnossa. Miekka hänellä oli kädessä.
"'Paetkaa', huusi hän, 'salaliittomme on tullut ilmi, me olemme petetyt.'
"Belisarius nousi seisomaan.
"'Talooni on murtauduttu. Orjani ovat vangitut. Teidän aseenne, jotka olivat luonani kätkössä, ovat löydetyt. Ja mikä pahinta, kirjeenne ja asiakirjanne, jotka olivat varmassa, vain minun tietämässäni piilopaikassa, ovat kadonneet samalla kuin kirjeenikin.'
"'Mutta vieläkin minulla on kertomista. Kun kuljin tämän talon luona olevan Konstantinuksen puutarhan läpi, luulin kuulevani pensastoista aseiden helinää ja miesten kuiskauksia. Minua ajetaan takaa. Pelastautukaa!'
"Salaliittolaiset riensivät ovelle.
"Vain Belisarius seisoi levollisena puheenjohtajan paikalla.
"'Rohkaiskaa mielenne', kehoitteli isäntä, 'ja ottakaa johtajastamme esimerkkiä'.
"Mutta samassa tuuban ääni kajahti talon portilta. Se oli merkkinä, että minun oli lähdettävä vakoilupaikaltani ja liityttävä isäntääni, joka keisarillisten keihäsmiesten ja kultakilpien etunenässä sekä yhdessä Bysantin prefektin ja palatsivartijaston arkontin Leon kanssa hyökkäsi taloon, jonka kaikkien ovien ja akkunain taa asetettiin vartijat.
"Komealta näytti hallitsijani", huudahti Syphax innostuneena, "kun hän hyökkäsi huoneeseen punertava soihtu vasemmassa ja miekka oikeassa kädessään purppuranpunaisen kypärätöyhdön hulmutessa ilmassa. Samanlaiselta varmaankin tulenhaltija näyttää, kun se Afrikassa syöksyy ylös palavasta vuoresta.
"Vedin miekkani esille ja astuin hänen vasemmalle puolelleen kilveksi.
"Hän oli määrännyt, että minun oli heti tehtävä nuori Anicius vaarattomaksi.
"'Kuolema jokaiselle, joka vastustaa', huusi Cethegus, 'Justinianuksen nimessä'.
"Hänen miekkansa oli aivan punainen verestä, sillä hän oli omin käsin auttanut niiden henkivartijain teurastamisessa, jotka Belisarius oli asettanut puiston portille.
"'Antautukaa', huusi hän pelästyneille salaliittolaisille. 'Sinä, palatsin arkontti, vangitsetkaikkiläsnäolijat. Ymmärrätkö? Kaikki.'
"'Onko se mahdollista? Katala petturi', huusi nuori Anicius ja hyökkäsi miekka ojolla herraani vastaan.
"'Niin, tuossa on purppurainen kypärätöyhtö. Kuolema veljeni murhaajalle.'
"Mutta hän vaipui pahasti haavoittuneena jalkojemme juureen. Vedin miekkani hänen rinnastaan ja riistin aseen Photiukselta, joka yksin vielä ajatteli vastarintaa.
"Muut antautuivat aivan kuin ukkosilman säikähdyttämät lampaat.
"'Hyvä, Syphax! Tutki hänen vaatteensa, jos sieltä löytyisi joitakin asiakirjoja.'
"'No, joko olet valmis, arkontti?'
"Arkontti oli neuvottomana pysähtynyt Belisariuksen eteen, joka levollisena seisoi paikallaan.
"'Kuinka', kysyi arkontti, 'onko magister militum —'
"'Minähän sanoinkaikki. Etkö sinä enää ymmärrä kreikankieltä.'
"'Sinähän näet — te kaikki näette — hän on salaliiton johtaja.Hänellä on puheenjohtajan sauva, hän seisoo kunniapaikalla.'
"'Haa', huusi Belisarius, 'niinkö ovat asiat? Vartijat tänne. Auttakaa, henkivartijani Marcellus, Barbatio, Ardaburius!'
"'Kuolleet eivät kuule, magister militum.'
"'Antaudu vain! Keisarin nimessä! Tässä on hänen suuri sinettisormuksensa! Hän on nimittänyt minut täksi yöksi sijaiseksensa. Tuhat keihäsmiestä vartioi tätä taloa.'
"'Uskollisuus on hulluutta', huusi Belisarius, heitti pois miekkansa ja ojensi väkevät käsivartensa arkontille, joka pani ne kahleisiin.
"'Viekää kaikki vangit pois.'
"'Photius ja Belisarius viedään palatsiin Anastasiuksen torniin, erilleen toisistaan.'
"'Minä riennän keisarin luo, vien hänelle takaisin sormuksensa ja tämän miekan', — hän nosti Belisariuksen miekan maasta — 'ja ilmoitan hänelle, että hän voi nukkua rauhassa.'
"'Salaliitto on tehty vaarattomaksi. Valtakunta on pelastettu.'
"Heti seuraavana aamuna alkoi oikeudenkäynti tässä jutussa. Useita todistajia kuulusteltiin, muun muassa minuakin.
"Minä vannoin, että olin nähnyt Belisariusta tervehdittävän salaliiton johtajana.
"Vahataulun olin itse hakenut käsiini Photiuksen taskuista.
"Belisarius pyysi todistajikseen henkivartijansa, mutta ne olivat kaikki kuolleet.
"Piinapenkissä Photius ja muut vangitut tunnustivat, että Belisarius oli lopuksi taipunut salaliiton johtajaksi.
"Antoninaa vartioitiin tarkasti punaisessa talossa.
"Keisarinna kieltäytyi päästämästä häntä puheilleen.
"Hyvin raskauttavana seikkana sekä häntä itseään että Belisariusta vastaan oli se, että keisarinnan vakoojat vannoivat nähneensä nuoren Aniciuksen, jonka luota oli löydetty ja vain väkivaltaa käyttämällä saatu salaliittolaisten aseet ja asiakirjat, useiden viikkojen aikana melkein joka yö hiipineen Belisariuksen taloon. Tämän Anicius itse, Antonina ja Belisarius kielsivät kivenkovaan. Kun tämä sittenkin voitiin sitovasti todistaa, suututti heidän kieltämisensä tuomareita.
"Sain heti Belisariuksen vangitsemisen jälkeen isännältäni toimeksi mennä Antoninalle ilmoittamaan, että isäntäni oli mitä suurimmassa määrässä hämmästynyt tavatessaan Belisariuksen salaliittolaistentodellisenajohtajana ja löytäessään Aniciuksen kirjeiden joukossa useita, joissa ei yksistään puhuttuvihasta.
"Kuullessaan nämä sanat, joita itsekään en ymmärtänyt, tuo kaunis rouva pyörtyi.
"Lähdimme Bysantista ennenkuin Belisariuksen tuomio julistettiin. Photius ja useimmat muut salaliittolaisista olivat jo tuomitut kuolemaan, kun lähdimme keisarillisen laivaston mukana Epidamnukseen, missä isäntäni sotatribuunit ja palkkasoturit sekä voimakas, alkuaan persialaissotaa varten aiottu keisarillinen sotajoukko odottivat meitä.
"Isännälleni oli nimittäin annettu vasta perustettu sotilasarvo magister militum per Italiam ja hänet oli nimitetty 'ensimmäisen sotajoukon' päälliköksi.
"Toisen tuo prinssi Areobindos jälkeen päin saatuaan suoritetuksi helpon tehtävänsä, jona on muutamien Epiruksessa olevien goottivartiostojen voittaminen viisinkertaisella ylivoimalla sekä muutamien saarien valloittaminen. Se on pian tehty."
"Minkä rangaistuksen luultiin Belisariusta uhkaavan? En olisi koskaan luullut, että tuo mies —"
"Hänet tuomitaan varmasti kuolemaan, sillä todistukset ovat siksi sitovat.
"Yleensä ollaan epätietoisia, voittaako sitten keisarin vanha armo vai uusi viha.
"Mahdollisesti hän lieventää kuolemanrangaistuksen sokaisemiseksi ja maanpakoon ajamiseksi.
"Belisariuksen tuhosi, sanoo isäntäni, uppiniskainen valehteleminen.
"Eikä ole nyt häntä auttamassa ystävänsä Prokopiuskaan, joka on nykyään tutkimassa keisarin rakennuksia Aasian puolella.
"Cethegus toimitti sotajoukon laivoihin viennin Epidamnuksessa niin salaperäisesti, etteivät tyhmät gootit, jotka olivat Anconan luona, siitä mitään tietäneet.
"He luottivat aselepoon ja odottivat pikaista rauhantekoa.
"Laivaston varustamisen tekosyyksi mainittiin keisarin saarien suojeleminen Thulemaasta saapuneiden laivojen ryöstöltä.
"Eräänä yönä herrani hyökkäsi goottien laivaston kimppuun, jonka miehistö oli nukkumassa maalla ja valtasi, poltti tai upotti yli neljäsataa laivaa melkein ilman verenvuodatusta.
"Kuule — herrani tulee — minä tunnen hänen askeleensa — niin kulkee vain Auraan jalopeura kotimaassani."
"Terve tuloa, Licinius, Italiaan ja voittoon", huudahti Cethegus tullessaan.
"Missä longobardit ovat?"
"Terve, laivaston hävittäjä", vastasi tribuuni.
"Longobardeja tulee kaksikymmentätuhatta."
"Liian paljon", sanoi Cethegus totisena.
"Toivoin saavani seitsemäntuhatta — en tiedä, mistä saan rahaa niin suurelle joukolle.
"Sillä tahdon palkata ne omaani enkä keisarin laskuun."
Ilosta loistavin silmin nuori ritari sanoi:
"Toivoakseni olet tyytyväinen minuun, magister militum.
"Longobardit tulevat Italiaan ilmaiseksi."
"Ilmaiseksiko? Ja niin paljon!"
"Niin, heidän kuninkaansa Audoinin poika — Alboin on hänen nimensä, jota germaanien sankarilaulajat ylistävät, ja Oenuksen luona asuviin bajuvareihin ja Visurgiksen luona asuviin saksoneihin saakka. — Hän on erittäin urhoollinen ja germaaniksi tavattoman viisas nuorukainen."
"Olen kuullut hänestä, hän on ollut Narseksen palveluksessa", sanoiCethegus epäluuloisena.
"Tämä rohkea ja viekas barbaari oli viime vuonna hiipinyt Italiaan hevoskauppiaana ja kulkenut ristiin rastiin koko maan Roomaan ja Napoliin saakka, tutkinut tiet ja goottien varustukset.
"Hän olisi viipynyt kauemminkin, jollei sama gootti, joka tappoi veljeni —"
"Musta Tejako?"
"Sama mies — olisi ruvennut epäilemään häntä ja uhannut ottaa kiinni vakoojana. Silloin Alboin pakeni takaisin Pannoniaan. Mutta hän otti mukaansa viiniä ja maamme ihania hedelmiä ja näytti niitä isälleen ja kansalleen. Siitä lähtien longobardit ovat halunneet päästä tähän ihmemaahan. Alboin luopuu palkasta ja pyytää vain osakseen sotasaaliin, jonka longobardit hankkivat täällä. Nämä pitkäparrat ovat komeita barbaareita, paljon raaempia ja julmempia kuin gootit."
"'Niin', vastasi Alboin, kun hänelle tästä mainitsin, 'meillä on olemassa sananparsi: gootti on hirvi, longobardi susi.'
"Hänellä on pikarina taistelussa tappamansa gepidikuninkaan pääkallo.
"Tulet iloiseksi nähdessäsi hänet ja hänen ratsumiehensä — ne ovat paljon arvokkaammat kuin isaurilaiset ja abasgit."
"Kiitoksia innostasi", sanoi Cethegus miettien, "se on liian suuri.
"Niitä on liian paljon."
"Alboin ei suostunut pienempään määrään. Hän sanoi: 'sudet juoksevat parvissa'."
"No", tuumi Cethegus, "kahden keisarillisen sotajoukon ja Italian etunenässä kykenen kai pitämään tuon petokarjan kurissa. Eivät kai he mene goottien puolelle?"
"Eivät, päällikköni. Noiden molempien kansojen välillä vallitsee monisatavuotinen viha. Uskomattomasta syystä, niin germaanien tapaisesta. Harmaassa muinaisuudessa eräs longobardikuningatar oli murhauttanut goottiruhtinaan tai päin vastoin — kukapa niitä jaksaa niin tarkoin muistaa — ja siitä alkaen on suvusta sukuun pidetty kunnia-asiana murhata ja vihata toisiaan.
"'Me olemme goottien haudankaivajat ja perilliset', sanoi Alboin minulle."
"Hyvä on. Perikööt vain onnettomuuden", sanoi Cethegus uhkaavasti, "sillä muuta eivät gootit voi jättää perinnökseen. He kuolevat vieraina Italiassa.
"Ja milloin nämä Pannonian sudet tulevat? Minä tarvitsisin heitä heti."
"Sitä ei Alboin voinut tarkoin määrätä.
"He ovat tehneet vielä villimpien avarien kanssa liiton, jonka päämääränä on gepidien kansan täydellinen tuho ja heidän maansa jakaminen."
"Julma, vaarallinen suku", sanoi Cethegus päätään pudistaen.
"Susi ja korppikotka metsästävät yhdessä ja jakavat saaliin", sanoi Alboinkin nauraen. — "Kun tuo työ on tehty, tulen Dravuksen, Savuksen ja Sontiuksen yli Venetsiaan. Tunnen sen tien."
"Hän tuntee sen niin hyvin", virkkoi Cethegus puoleksi itsekseen, "ettei tätä sudenpoikasta enää uskalla laskea pois Italiasta.
"Licinius, minä tarvitsen nopeasti apuväkeä.
"Alku oli hyvä, mutta nyt on tullut pysähdys.
"Italialaiset eivät, häpeä sanoakin, ryhdy kapinaan, vaan pitävät barbaarien puolta", sanoi hän vihaisesti, "samoista syistä kuin ystäväni Balbus, joka söi itsensä kuoliaaksi.
"Goottikuningas rientää Roomasta vahvan sotajoukon seuraamana kostamaan laivastonsa puolesta.
"Minä tunnen hänet. Hän hyökkää.
"Olen lähettänyt sanansaattajan toisensa perästä Areobindoksen luo, joka on todellinen näkinkenkäprinssi, pyytämään, että hän heti toisi toisen sotajoukon avukseni ja sallisi Epiruksessa hajallaan olevien goottien toistaiseksi olla omilla hoteillaan.
"Mutta Areobindosta ei kuulu.
"Enkä voi bysanttilaisten avulla voittaa Totilaa avoimella kentällä, sillä ylivoima on hänen puolellaan."
"Entä Ravenna? Voiko se pitää puoliaan, jollei se saa apua?"
"Ravenna on vapautettu.
"Goottien laivaston hävittämisen jälkeen lähetin navarkki Justinuksen kolmenkymmenen kolmisoudun päällikkönä Classiksen satamaan. Ne tunkeutuivat piiritysjoukon läpi ja veivät kaupunkiin ruokavaroja.
"Muutamia päiviä sitten sain tietää, että Hildebrand-vanhus oli lopettanut piirityksen maan puoleltakin ja kulkenut pikamarssissa muutamiin tuhansiin nousevan joukkonsa kanssa Florentiaan ja Perusiaan.
"Syyksi sanottiin se, — mutta se on aivan sula mahdottomuus — että äärettömän suuri keisarillinen sotajoukko on tulossa rientomarssissa maata myöten Dalmatiasta ja Salonasta Venetsian kautta Ravennaan.
"Jospa se olisi totta.
"Valitettavasti tiedän hyvin, että 'toinen sotajoukko', joka muuten on pienempi kuin minun joukkoni, ei ole Dalmatiassa eikä Salonassa, joka kaupunki on goottien eikä keisarin hallussa, vaan kokoutuu äärettömän hitaasti Epidamnuksen tienoilla.
"Sillä prinssi Areobindos, jota ei voi nopeudesta syyttää, poimii mieluummin helppoja laakereita Epiruksessa.
"Ja kaunis suosijattaresi, Licinius, keisarinna on minulle suosiollinen, mutta hän ei tahdo enemmän kuin 'roomalaisten' keisarikaan, että minä voittaisin kovin nopeasti.
"Minun täytyy siis odottaa näkinkenkäprinssiä.
"Senogallian luo en tahtonut pysähtyä.
"Mieleni paloi Roomaan.
"Siellä ei ollut varustuksiakaan ylivoiman vastustamista varten.
"Tämän erinomaisen aseman Setiumin, Capraen ja Taginaen luona valitsin jo vuosia sitten.
"Ja minä riensin nopeasti.
"Mutta en tarpeeksi nopeasti.
"Setiumiin ehdin ensin.
"Mutta en Capraehen enkä Taginaehen, jotka ovat välttämättömät sen suojaamiseksi.
"Taginae on asemani avain. — Ilman Capraeta ja Taginaeta on leirini linnoitus, jossa on vallit, mutta ei hautoja. Capraen ja Taginaen seudun kolme pikku jokea ovat luonnollisia hautoja.
"Heti Setiumiin saavuttuani lähdin itse saraseenilaisten ratsumiesten kanssa Taginaehen — mutta liian myöhään.
"Kreivi Teja — hän lienee rientänyt tänne Roomasta myrskytuulen siivillä — kreivi Teja oli saapunut hiukan ennen minua Taginaehen lentävän joukkonsa johtajana. Vaikka saraseeneja oli seitsemän kolmea vastaan, karkoittivat kirveillä varustetut goottilaiset ratsumiehet heidät takaisin. Kun hän oli halkaissut saraseenikuninkaan Abochabarus nuoremman kirveellään turbaanista vyötäisiin saakka, ei saraseeneja enää voinut mikään pidättää. Huutaen he käänsivät hevosensa ja ratsastivat pakoon vieden minut mukanaan.
"Tänään koetin tutkia Taginaen varusväen vahvuutta — sillä tahtoisin kukistaa tuon vihatun miehen ennen goottien pääjoukon saapumista — mutta en enää päässyt Capraesta eteenpäin.
"Barbaarikuningas kuuluu olevan tulossa — takajoukkoa johtaa herttuaGuntaris.
"Mutta missä viipyy, milloin tulee 'toinen sotajoukkoni?'"
Seuraavana päivänä kuningas Totila saapui todella Taginaehen mukanaan osa goottien sotajoukkoa. Valeria, joka katsoi olevansa parhaassa turvassa kuninkaan leirissä, seurasi mukana. Julius, joka aikoi palata luostariinsa Galliaan ja Cassiodorus, joka aikoi lähteä tarkastamaan sitä, olivat myös leirissä.
Sotajoukon pääosan piti tulla etelästä päin pitkin Via Flaminiaa herttua Guntariksen ja lipunkantaja kreivi Wisandin johdolla. Lännestä päin Florentiasta oli Hildebrand-vanhus tulossa.
Vasta näiden joukkojen saavuttua voitiin hyökätä prefektin lujan aseman kimppuun.
Cethegus puolestaan vastusti nuorten ritarien hyökkäysvaatimuksia.
"En ole saapunut voittamaan yhtä taistelua, vaan koko Italian.
"Kun meillä on ylivoima puolellamme, voimme ajatella taistelua."
Eräänä aamuna Julius saapui kuninkaan telttaan ja antoi hänelle kirjeen.
Totila rypisti otsaansa tunnettuaan käsialan, mutta rupesi lukemaan:
"Julius Manilius Montanukselle Cethegus, Rooman prefekti ja Magister militum per Italiam.
"Olen kuullut, että sinä oleskelet barbaarien leirissä.
"Licinius oli nähnyt sinun ratsastavan tyrannin vieressä.
"Tapahtuisiko vallan uskomattomia, sotisiko Julius Cethegusta vastaan, poika isäänsä vastaan?
"Tule tänään auringon laskiessa puheilleni Silvanuksen rappeutuneeseen temppeliin, joka on meidän ja barbaarien etuvartijain välillä.
"Tyranni on ryöstänyt minulta Italian, Rooman ja sinun sielusi.
"Minä riistän häneltä kaikki ne takaisin — sinut ensimmäiseksi.
"Tule. Minä käsken sinua isänäsi ja kasvattajanasi."
"Minun on toteltava häntä. Olen hänelle kiitollisuuden velassa."
"Niin olet", vastasi Totila antaen kirjeen takaisin.
"Mutta sinun ja prefektin välinen kohtaus on vaarallinen.
"Olet pyytänyt, etten koskaan puhuisi sinulle 'isällisestä hyväntekijästäsi.'
"Lupasin sen ja lupaukseni olen pitänytkin.
"Mutta minun on varoitettava sinua."
"Hän ei suinkaan uhkaa henkeäni."
"Mutta kenties vapauttasi. Ota mukaasi viisikymmentä ratsumiestä!
"Ilman seuruetta en laske sinua leiristä."
Auringon laskiessa Julius saapui seurueineen rappeutuneen temppelin luo.
Vanhan Fanumin pylväistä oli vain muutamia enää pystyssä. Useimmat olivat pitkällään kukkulalla, jonka huipulla yksinkertainen monopteros kohosi. Kaarikattokin oli suureksi osaksi luhistunut.
Rehevä muratti peitti patsasten kannot.
Kivirikko ja muut rikkaruohot peittivät marmoriportaita, jotka veivät joka puolelta avonaiseen rakennukseen.
Tällä kertaa Totila oli epäillyt prefektiä aiheettomasti.
Sillä kun Julius saapui kukkulan juurelle viidenkymmenen ratsumiehen kanssa — toiset viisikymmentä lähtivät juuri leiristä kuninkaan johdolla ja lähenivät yhtymäpaikkaa — nähtiin Cetheguksen kävelevän yksin temppelin sisäpuolella.
Julius astui hevosen selästä ja nousi portaita.
Cethegus katseli häntä moittivasti.
"Sinä odotutit itseäsi, vaikkemme olekaan tavanneet pitkiin aikoihin.
"Onko se munkin moraalia?
"Sinä tulet hyvin vartioituna.
"Kuka sinut on opettanut epäilemään minua?
"Mitä? Seuraavatko barbaarit sinua tänne saakka?"
Hän osoitti erästä viimeksi tulleiden päällikköä, joka ruskeaan vaippaan puettuna ja hilkka pään yli vedettynä hyppäsi ratsulta ja kahdentoista seuralaisensa kanssa asettui vartijaksi temppelin portaille.
Julius aikoi käskeä heidät pois, mutta toinen päällikkö, kreiviTorismut sanoi lyhyesti:
"Kuninkaan käskystä!"
Hän itse asettui myöskin vartioimaan.
"Puhu kreikankieltä", sanoi Julius. "Sitä nuo eivät ymmärrä."
Cethegus ojensi hänelle molemmat kätensä.
"Nyt siis paljon kiertänyt Odysseus taas näkee Telemachoksensa."
Julius peräytyi.
"Synkkiä juttuja kerrotaan sinusta, Cethegus.
"Ovatko kätesi vuodattaneet verta vain taistelussa?"
Cethegus puristi nyrkkiin kätensä, johon toinen ei ollut tarttunut.
"Ovatko sydänystäväsi valheet myrkyttäneet sydämesi minua kohtaan?"
"Kuningas Totila ei valehtele.
"Hän ei ole kuukausmääriin maininnut läsnäollessani nimeäsi.
"Pyysin sitä häneltä.
"Sillä en voinut puolustaa sinua hänen hirmuisia syytöksiään vastaan.
"Onko totta, että sinä olet hänen veljensä Hildebadin —"
"En ole tullut tänne pyytämään anteeksi, vaan antamaan anteeksi.
"Vuosikausia on riehunut taistelu Roomasta pappeja, kreikkalaisia ja barbaareita vastaan. Ja minä olen yksin.
"Kohtalon aallot viskovat minua väsynyttä, haavoittunutta, puoliksi epätoivoon joutunutta milloin ylös, milloin alas.
"Ja aina yksin.
"Ja missä on poikani Julius, sieluni poika, jonka pitäisi lohduttaa rakkaudellaan?
"Galliassa munkkien seurassa, Bysantissa tai Roomassa barbaarikuninkaan kätyrinä tai vieraana. Kaukana minusta ja teistäni."
"Varoitin sinua niistä teistä. Punaisia ja mustia tahroja on niillä. En voi seurata sinua."
"Hyvä on. Mutta kun sinä olet niin viisas ja uskosi innokas palvelija, niin miksi et tullut valaisemaan ja pelastamaan minua?"
Tämä oli kauan ja huolellisesti valmistettu nuoli, jonka Cethegus oli säästänyt viimeiseksi.
"Kun sieluni yhä enemmän sulkeutui rakkaudelta ja lämmöltä, kun se yhä kivettyi ja jäätyi, missä oli silloin Julius, jonka piti pehmittää ja lämmittää minua?
"Oletko täyttänyt velvollisuutesi minua kohtaan poikana, kristittynä, pappina?"
Nuo sanat tekivät järkyttävän vaikutuksen nuoren munkin hurskaaseen mieleen ja lempeään sydämeen.
"Suo anteeksi", sanoi hän, "minä myönnän rikkoneeni sinua vastaan."
Cethegus huomasi voittavansa.
"Korjaa se sitten.
"En tahdo vähääkään, että otat osaa tähän taisteluun.
"Odota loppua.
"Mutta odota sitä minun luonani, minun puolellani, minun leirissäni, ei barbaarien luona eikä Galliassa.
"Jos minä olen Saul, joka on menettänyt Jumalan armon, niin ole sinäDavid ja valaise sieluani, joka usein synkistyy.
"Pyhin omantunnon velvollisuutesi pakottaa sinut puolelleni.
"Muuten saat vastata teostasi.
"Sinä olet elämäni hyvä henki.
"Minä tarvitsen rakkauttasi, muuten sorrun kokonaan vihaamiesi voimien edessä.
"Ainoa ääni, joka voi taivuttaa minut sanojesi mukaan ainoan autuaaksi tekevän opin puoleen, on sinun äänesi, Julius.
"Ratkaise nyt omantuntosi mukaan."
Innokas velvollisuudentuntoinen kristitty ei voinut vastustaa houkutusta.
"Sinä olet voittanut — minä seuraan sinua, isäni", huudahti hän ja oli aikeissa heittäytyä voittajansa rinnoille.
"Kirottu teeskentelijä", lausui samassa kirkas, voimakas ääni.
Ratsumiesten päällikkö, joka oli asettunut ylimmälle portaalle, syöksähti temppelin sisään ja työnsi hilkan syrjään.
Hän oli kuningas Totila.
Kädessä hänellä oli paljastettu miekka.
"Haa, barbaari täällä", huusi prefekti vihansa vimmassa.
Hänenkin miekkansa välähti. Veriviholliset ryntäsivät toisiaan vastaan.Miekat kiersivät toisiaan, joskus yhteen helähtäen.
Mutta Julius syöksähti taistelijoiden väliin, tarttuen kummankin käteen.
Hetkiseksi hän sai taistelun keskeytetyksi. Miekka kädessä, uhkaavan näköisenä kumpikin seisoi varuillaan.
"Sinä olet kuunnellut keskusteluamme, barbaarien kuningas", sähisi prefekti. "Onko sekin kuninkaallista ja sankarillista?"
Totila ei vastannut hänelle mitään.
Juliukselle hän sanoi:
"En ollut huolissani yksistään ulkonaisesta vapaudestasi.
"Minä tunsin, minä aavistin hänen valheensa sielullesi. Olen luvannut sinulle, etten koskaan syytä häntä, poissa olevaa.
"Mutta nyt hän on edessämme.
"Kuulkoon hän, mitä minulla on sanomista ja puolustautukoon, jos voi.
"Tahdon tehdä sinulle selväksi, että hänen sielunsa ja jokainen hänen henkensä ajatus on musta ja petollinen kuin paholainen.
"Katso, nuokin sanat, jotka näyttivät tämän hetken lämpimän tunteen aiheuttamilta ja jotka voittivat sinut, ovat petolliset, teeskennellyt, monta vuotta sitten mietityt.
"Katso Julius, tunnetko tämän käsialan?"
Hän näytti hämmästyneelle ystävälleen täyteen kirjoitetun papyroskäärön.
"Barbaarit varastivat muinoin vain kultaa", huudahti prefekti vimmoissaan.
"Kirjeiden varastaminen on vielä pahempaa."
Hän aikoi siepata käärön pois.
Mutta Totila jatkoi:
"Kreivi Teja sai tämän käsiinsä eräästä salakomerosta hänen talostaan.Nuo päiväkirjat ovat ilmaisseet yhtä ja toista hänen pirullisuudestaan.
"En nyt puhu hänen rikoksistaan muita kohtaan.
"Mutta tässä hän kirjoittaa sinusta:
"'Juliusta en vielä pidä menetettynä.'
"'Saa nähdä, eikö sieluni pelastamisen velvollisuus tuo tuota uneksijaa luokseni.'
"'Hänen täytyy tarttua käteeni 'vetääkseen minua ristin puoleen'.'
"'Mutta minun käsivarteni on voimakkaampi. Minä vedän hänet maailmaani.'
"'Minun on vain vähän vaikea tavata oikeata äänensävyä.'
"'Minun on siksi luettava Cassiodorusta.'"
"Cethegus", huudahti Julius valittaen, "oletko sinä tuon kirjoittanut?"
"Luulin sinun tuntevan käsialan.
"Hän kyllä kieltää sen. — Hän väittää valheeksi kaikki tietoni ja aavistukseni.
"Hän väittää valheeksi sen, että hän väärennettyjen asiakirjojen avulla sai baltiherttuan Alarikin tuomituksi kuolemaan, että hän antoi myrkkyä Atalarikille ja Camillalle, että hän murhautti Amalasuntan välityksellä kolme muuta baltiherttuaa, että hän lähetti murhaajia minun kimppuuni, että hän saattoi Amalasuntan Petroksen käsiin, Petroksen taas keisarinnan, Vitigeksen Belisariuksen ja Belisariuksen Justinianuksen käsiin.
"Hän väittää valheeksi sen, että hän on lähettänyt Boëthiuksen pojan kuolemaan, että hän on murhannut veljeni, että hän on aselevon aikana petollisesti hyökännyt laivastomme kimppuun — kaiken tämän hän väittää valheeksi — sillä hän hengittääkin valhetta."
"Cethegus", rukoili Julius, "sano 'ei' ja minä uskon sinua."
Mutta prefekti, joka alussa oli ottanut vastaan puoleksi suljetuin silmin Totilan sanat, ikäänkuin ne olisivat olleet nuijan iskuja, pisti lopulla miekkansa tuppeen, kohottautui pystyyn, pani käsivartensa ristiin rinnalleen ja lausui:
"Niin, minä olen tehnyt kaiken tuon ja vielä paljon muutakin.
"Minä olen sysännyt kaiken, mikä on ollut tielläni, syrjään voimakkaasti ja viisaasti.
"Sillä tielläni oli korkea päämäärä, Rooman valtakunnan loisto.
"Ja samalla maailman valtaistuin.
"Tuon maailmanvaltani perilliseksi olin aikonut — sinut, Julius.
"Olen tehnyt kaiken tämän Rooman puolesta ja sinun puolestasi — vähiten oman itseni vuoksi.
"Miksi sinun puolestasi?
"Siksi, että rakastan sinua, sinua yksin koko maailmassa.
"En kristillisellä lähimmäisen rakkaudella, joka käsittää koko maailman.
"Tuollaista haaleata rakkautta olen aina halveksinut.
"Minä rakastan kuumasti, intohimoisesti, tuskallisesti.
"Ihmiskunnan asemesta rakastan minä sinua.
"Niin, sydämeni on kivettynyt halveksiessani ihmisten pikkumaisuutta.
"Tässä graniittikalliossa elää vielä yksi tunne — rakkaus sinuun.
"Sinä et ole koskaan sitä ansainnut.
"Mutta eräs olento, jonka piirteet sinä olet perinyt, jonka kuvan sinun näkemisesi loihtii esiin haudasta, nuoruuden aikaisesta menneisyydestä, on kutonut salaperäisen, pakottavan siteen sinun ja minun välille.
"Nyt saat viholliseni läsnäollessa tietää pyhän salaisuuteni, jonka olin aikonut ilmoittaa vasta silloin, kun olit kokonaan tullut pojakseni.
"Oli aika, jolloin nuoren Cethegus Caesariuksen sydän oli yhtä pehmeä ja lempeä kuin sinun nyt.
"Ja siinä eli rakkaus verrattomaan, unohtumattomaan olentoon, rakkaus pyhä ja puhdas kuin tähdet. Hänkin rakasti minua.
"Mutta vanha, vuosisatoja vallinnut viha erotti Cetheguksen jaManiliusten suvut."
Julius kalpeni, Totila pisti miekkansa tuppeen ja kuunteli tarkkaavaisena Cetheguksen kertomusta nojaten molemmin käsin miekan kahvaan.
"He olivat olleet senaatin — me Grakkusten puolella.
"He Sullan — me Mariuksen.
"He Ciceron — me Catilinan.
"He Pompejuksen — me Caesarin.
"Olin kuitenkin vihdoin saanut isän kovan sydämen taivutetuksi. Hän näytti jo olevan valmis antamaan suostumuksensa.
"Sillä hän näki, miten me rakastimme toisiamme. Neito seurasi minua tahdottomasti kuin rauta magneettia ja minä tunsin, että hän oli hyvä hengettäreni. Silloin eräs goottiherttua, jonka sielu joutukoon Raivotarten raadeltavaksi, saapui. Hän oli kauan tuntenut minut ja vihannut minua.
"Hän varoitti Maniliusta, joka luotti häneen täydellisesti, sillä hän oli barbaarien saapuessa Italiaan suojellut Maniliusten taloa ja perhettä ryöstöltä ja väkivallalta, hän varoitti isää pahakatseiselta Cethegukselta ja herätti eloon vanhan vihan. Hän ei hellittänyt, ennenkuin isä oli luvannut tyttärensä vastustuksesta huolimatta eräälle gallialaiselle senaattorille, baltiherttuan ystävälle.
"Turhaan Manilia rukoili armoa.
"Silloin päätimme paeta.
"He asuivat eräässä Tiberin rannalla sijaitsevassa maatalossa Porta aurelian luona.
"Mutta epäluuloinen isä kiirehtikin häitä.
"Kun sovittuna yönä nousin puutarhan muurin yli ja hiivin hänen makuuhuoneeseensa, oli se tyhjä.
"Mutta atriumista kaikuivat korviini häälaulut ja huilunsoitto.
"Henkeäni pidättäen hiivin atriumin ovelle ja vilkaisin sisään.
"Siellä Maniliani lepäsi morsiuspuvussa isänsä ja sulhasensa välissä.
"Vieraita oli lukematon joukko.
"Näen vielä Manilian kalpeat kasvot, hänen kyynelistä kosteat silmänsä — näen, miten Montanus pani kätensä hänen kaulalleen — silloin ryhdyin epätoivoiseen tekoon — hyökkäsin saliin ja sieppasin hänet syliini huiskien ympärilleni miekallani.
"Mutta noita sankareita oli yhdeksänkymmentä. Kauan puolustauduin heitä vastaan. Silloin tapasi minut balti Alarikin miekka. He riistivät parkuvan Manilian käsivarsiltani ja heittivät minut vertavuotavana, vainajaksi luultuna muurin yli Tiberin rannalle.
"Mutta silloinkin, kuusi lustrumia sitten — samoin kuin hiukan toista vuotta sitten — herätti joen jumalan henkäys minut tainnoksista.
"Kalastajat löysivät minut ja heidän hoidossaan virkistyin.
"Mutta sydämeni reväistiin sinä yönä rinnastani —
"Monta, monta vuotta kului.
"Minä vihasin maailmaa ja sen Jumalaa, jos sellaista on olemassakaan.
"Ja Maniliusten suku ja balti Alarik saivat kokea, etten minä ollut kuollut.
"Maanpakolaisina he kaikki lähtivät Italiasta kovan kostoni rankaisemina.
"Vain yksi kuva säilyi sielussani verrattomana, liikuttavan kauniina.
"Vuosien vieriessä satuin kerran Gallian matkoillani Rhodanuksen rannalle.
"Barbaarien välillä oli syttynyt sota.
"Frankit ja burgundit olivat hyökänneet goottien hallussa olevaanGalliaan ja hävittäneet erään Rhodanuksen rannalla olevan huvilan.
"Kun katselin atriumin murtuneita patsaita ja tallattua puutarhaa, juoksi sisältä pieni poika, joka huusi itkien: 'Auta, herra, sillä äitini kuolee'."
"Oi, Cethegus", huusi Julius tuskan tukahduttamalla äänellä.
"Ja minä tunkeuduin taloon, joka oli vielä täynnä savun hajua.
"Naisten huoneessa makasi kalpea nainen nuoli rinnassaan.
"Muuten koko talo oli tyhjänä. Orjat olivat paenneet tai joutuneet vangeiksi.
"Ja minä tunsin kuolevan naisen.
"Hänen poikansa nimi oli Julius.
"Hänen puolisonsa oli kuollut heti pojan syntymisen jälkeen.
"Kuoleva avasi silmänsä kuullessaan ääneni.
"Hän rakasti vielä minua.
"Minä annoin hänen juoda kypärästäni viinin sekaista vettä.
"Hän joi, suuteli minua otsalle ja kiitti minua:
"'Kiitos, rakkaani! Ole poikani isä. Lupaa se minulle!'
"Ja minä lupasin sen.
"Minä suutelin häntä ja suljin hänen silmänsä.
"Nyt saat ratkaista, olenko pitänyt pojan suhteen antamani lupauksen?"
Rautainen mies painoi molemmat kätensä kiivaasti kohoilevaa rintaansa vasten.
Julius purskahti itkuun.
"Äitini", huusi hän.
Totila käveli liikutettuna edestakaisin temppelin pyörylässä. Cethegus jatkoi:
"Valitse nyt!
"Valitse minun ja 'virheettömän ystäväsi' välillä.
"Mutta tiedä sekin, että ne teot, joita sinä suurimmassa määrässä paheksit, olen tehnyt etupäässä sinun vuoksesi.
"Jätä minut yksin — käänny pois minusta — mene hänen luokseen. En estä.
"Mutta jos Manilian varjo vaatii minut tilille sinusta, niin vastaan:
"'Minä olin hänelle isä — mutta hän ei ollut minulle poika.'"
Julius peitti päänsä vaippaansa.
Silloin Totila pysähtyi prefektin eteen ja sanoi:
"Epäisällisesti sinä raastat hänen sydäntään.
"Sinä näet, että toisiaan vastaan taistelevat tunteet repivät häntä.
"Nouse, Cethegus. Minä tiedän keinon, millä tämän asian ratkaisemme.
"Nouse, Cethegus! Ratkaiskaamme kahden tämä uhkaava sota.
"Toinen goottikuningas vaatii sinut kaksintaisteluun.
"Tässä poikasi läsnäollessa haukun minä sinua valehtelijaksi, väärentäjäksi, petturiksi, murhaajaksi, kunniattomaksi konnaksi.
"Veljeni veren kostan sinulle.
"Vedä miekkasi, jos olet mies.
"Ratkaiskaamme lyhyellä taistelulla pitkäaikainen viha. Taistelkaamme elämästä, Roomasta ja Juliuksesta.
"Puolusta itseäsi!"
Vihansa vimmassa molemmat kiskaisivat miekkansa esille. Miekat alkoivat uudelleen risteillä.
Taas Julius heittäytyi vihaisten miesten väliin kädet levällään.
"Pysähtykää, te vihan ja maailman miehet.
"Jokainen isku koskee sydämeeni.
"Kuulkaa, olen tehnyt päätökseni.
"Äitini henki on antanut minulle neuvon, minä tunnen sen."
Vihoissaan taistelijat laskivat miekkansa pistämättä niitä huotriin.
"Cethegus, sinä olet ollut minulle isän asemassa yli kaksikymmentä vuotta.
"Minun ei poikanasi sovi ruveta tuomitsemaan tekojasi ja rikoksiasi.
"Minä tartun rakkaudella käteesi — vaikka se olisi vieläkin enemmän murhia tehnyt, — niin kyyneleeni ja rukoukseni sen puhdistavat."
Totila peräytyi vimmoissaan. Prefektin kasvoilla kuvastui voitonriemua.
"Mutta minä en", jatkoi munkki, "voi kestää hirmuista sanaasi: minun tähteni olet tehnyt tekosi ja rikkomuksesi.
"Kuule siis, en koskaan, vaikka se muuten minua houkuttelisikin, — sillä minua miellyttää enemmän Golgatan orjantappurakruunu kuin Rooman verellä tahrittu kruunu — ottaisi perintöäsi, johon liittyy niin monta kirousta.
"Olen omasi — mutta liity sinäkin Jumalaan. — Ole minun omani, ei maailman eikä helvetin.
"Jos minua todella rakastat, niin luovu rikollisista suunnitelmistasi.
"Ja enemmänkin, tee katumus.
"Ilman katumusta ei ole lunastusta.
"Ja minä tahdon rukoilla Jumalaa, kunnes hän antaa sinulle anteeksi.
"Peruuta ajatuksissasi tekosi!"
"Seis", virkkoi Cethegus.
"Mitä puhut katumuksesta, sinä poikanen miehelle, poika isällesi?
"Tulkoot minun tekoni minun päälleni. Sinun ei tarvitse niitä kantaa."
"Ei koskaan, Cethegus.
"Jos pysyt entisissä aikeissasi, en lähde mukaasi.
"Tee katumus — nöyrry — ei minun edessäni, vaan Herran Jumalan edessä."
"Haa", huudahti Cethegus pilkallisesti, "puhutko sinä lapselle?
"Kaikki mitä olen tehnyt, tekisin uudestaan, jos se olisi tekemättä jäänyt."
"Cethegus", huusi Julius kauhistuneena, "puheesi ovat hirveät."
"Etkö todella usko Jumalaan?"
Kiihtyneenä Cethegus jatkoi:
"Katumus! Katuuko tuli?
"Sinä voit sen vain tukahduttaa, et koskaan tuhota sen eläessä.
"Kiitä sitä tai ivaa sitä — niin sittenkin se pysyy tulena.
"Samoin täytyy Cetheguksen noudattaa ajatuksia, jotka liikkuvat hänen päässään samoin kuin veri virtaa ruumiissa.
"Minä en vain tahdo, minun täytyy tahtoa.
"Samoin kuin vuoripuro virtaa vuoriston rinteeltä milloin juosten kukkaisten niittyjen läpi, milloin terävien kalliokärkien yli, milloin siunausta ja kasvullisuutta tuottaen, milloin kuolettaen ja hävittäen ilman määräämisvaltaa — samoin minuakin kohtalo kuljettaa tietä, jonka luova voimani, nykyaika ja ympärilläni oleva maailma määräävät.
"Täytyykö minun katua sitä, että olen tielläni jotakin hävittänyt?
"Tekisin sen uudestaan."
"Kauhea ihminen! Noissa sanoissasi on helvetin henkäys.
"Miten sinä voit pelastua, kun et edes tunnusta mitään rikkoneesi?
"Ihmistahto on vapaa —"
"Yhtä vapaa kuin heitetty kivi, joka kuvittelee voivansa lentää."
"Pelkää, oi pelkää elävää Jumalaa, Cethegus!"
Mutta Cethegus nauroi vielä julmemmin ja pilkallisemmin kuin äsken.
"Haa, missä hän sitten on tuo elävä Jumala?
"Olen tutkinut taivasta, olen tutkinut tähtien kulkua, julmaa luontoa, ihmisten vielä julmempaa kohtaloa enkä ole löytänyt muuta jumalaa kuin väkevämmän oikeuden, välttämättömyyden, tuon peloittavan, ankaran jumalattaren, jonka näkeminen muuttaa kiveksi samoin kuin Gorgopään näkeminen.
"Jos kohtalon kamaluus katselee sinua Gorgosilmillään, poikani, niin sinä kätkeydyt uneksimasi Jumalan vaipanpoimuihin ja lasket pääsi hänen isälliselle povelleen.
"Tee niin, jos tahdot.
"Mutta älä soimaa miestä, joka uskaltaa katsoa kohtaloa silmiin ja sanoa: 'Jumalaa ei ole'. Vaikka hän muuttuisikin kiveksi.
"Niin, nauraminen ja itkeminen ovat molemmat suloisia nautintoja.
"Mutta Prometheus ei hymyillyt, kun Pandora tarjosi hänelle huumaavan rasian.
"Mutta hän ei myöskään itkenyt, kun väkivalta kahlehti hänen jäsenensä kallioon.
"Ja korppikotkaan, joka syö hänen sydäntään — hän on tottunut.
"Ja kohtalo väsyi ennemmin titaanin kiusaamiseen kuin hän taipui."
"Cethegus", rukoili Julius, "älä puhu tuolla tavalla, Jumala on olemassa."
"Vai on? Missä hän sitten oli silloin, kun Manilia pakotettiin väkisin menemään naimisiin, kun Cetheguksen sydän iäksi myrkytettiin?
"Missä hän oli silloin, kun sokea kohtalo ajoi frankin nuolen Manilian sydämeen?
"Minäkin olen häntä uskonut. Niin kauan olinkin toisten leikkikaluna.
"Myöhemmin olen toiminut edellyttäen, ettei Jumalaa ole olemassa, sillä sen on kohtaloni minulle opettanut.
"Ja siitä alkaen kaikki minun laskelmani ovat onnistuneet.
"Missä oli oikeudenmukainen, kaikkivaltias, kaikkiviisas, kaikkihyväJumalasi silloin, kun viaton Camilla joi toiselle aiotun myrkkypikarin?
"Missä olivat silloin hänen enkelinsä?
"Mikseivät Jumalan enkelit ottaneet siipiensä varaan Vitigeksen poikaa, kun Calpurnius heitti hänet kalliolta alas, — eihän varpusenkaan pitäisi pudota katolta ilman Jumalan tahtoa — eivätkä tappaneet murhaajaa?
"Missä oli pelastava Jumalasi silloin, kun minä ammuin Rautgundiksen?
"Jos Jumala olisi ollut taivaassa, niin nuolen olisi pitänyt kimmota uskollisesta vaimosta ja lävistää Cetheguksen rinta.
"Mutta nuoli oli terävä ja hyvin tähdätty. Siksi Rautgundis kuoli aivan kuin hän olisi ollut Paduksen kalalokki.
"Älä siis puhu minulle elävästä Jumalasta, hassu poika."
"Cethegus", sanoi Julius, "minua kauhistuttaa. Tuo on hirmuisintaJumalan pilkkaa, mitä minä olen koskaan kuullut."
Totila kääntyi kauhuissaan pois ja pisti miekkansa tuppeen.
"Sillä, joka ajattelee noin", huudahti hän, "on jo rangaistusta tarpeeksi.
"Mutta sinä, Rooman prefekti, et vielä tiedä tekojesi loppua.
"Odota! Kenties vielä rupeat uskomaan kostavaan Jumalaan."
"Tekojeni loppu", sanoi Cethegus nauraen, "on kuolema.
"Sen olen aikoja tiennyt.
"Kohtaako kuolema minut Länsi-Rooman tai koko maanpiirin valtaistuimella, menetetyssä tai voitokkaassa taistelussa, kirveen vai miekan kautta — se ei koske Jumala-kysymykseen.
"Ja jos helvetti on olemassa, — niin samantekevä.
"Pysyihän Prometeuskin itselleen uskollisena, vaikka olikin vuoreen kytkettynä.
"Mutta nyt on puhuttu tarpeeksi.
"Tule tänne, Julius, sillä sinä olet minun omani."
"Olen Herran Jumalan oma enkä sinun", vastasi Julius ristien silmänsä ja peräytyen muutamia askelia.
"Sinä olet poikani — tottele minua."
"Sinä olet Jumalan poika samoin kuin minäkin, mutta sinä kiellät isämme, jota minä tunnustan.
"Ainaiseksi irtaudun sinusta.
"Kuten uskontomme opettaa, on olemassa Lucifer, pahojen henkien päämies, kirkas aamutähti, voimakkain, parhain Jumalan hengistä, joka ylpeyden ja Jumalan kieltämisen vuoksi vajosi alas helvettiin — niin sinä, hirmuinen mies olet se."
"Niin, mutta Lucifer pääsi taivaan palvelijasta keisariksi, vaikkakin vain helvetin keisariksi.
"Mieluummin helvetissä ensimmäisenä kuin taivaassa toisena. Seuraa minua!"
Innoissaan hän tarttui munkin käsivarteen ja veti häntä puoleensa.
Silloin Totilan miekka välähti kolmannen kerran ja myöskin prefektin miekka.
Tällä kertaa oli tosi kysymyksessä. Nyt ei Julius saanut taistelevia erilleen.
Totila iski prefektiä päin otsaa. Isku oli liian voimakas täydellisesti väistettäväksi. Roomalaisen kypärä lensi pois päästä ja hänen poskeensa tuli verihaava.
Prefektin antama vastaisku tunki Totilan vaipan läpi, mutta pysähtyi rengaspanssariin. Iskun voimasta Totila sentään peräytyi puoli askelta.
Seuraava yhteentörmäys oli ehdottomasti verinen, sillä heillä ei ollut kummallakaan kilpeä.
Uudestaan he hyökkäsivät. Heidän väliinsä heittäytyneen munkin — prefektin miekka oli haavoittanut hänen vasenta kättään — hätähuudot eivät olisi estäneet heitä jatkamasta taistelua — mutta miehet, jotka taisteluun kiintyneiden läsnäolijoiden huomaamatta olivat viime hetkessä rientäneet temppelin portaita ylös, erottivat molemmat miehet toisistaan.
Totilaan kävivät kiinni Torismut ja Visand, Cethegukseen Licinius jaSyphax.
"Apujoukot ovat saapuneet ja tärkeitä tietoja etelästä", sanoi kreiviTorismut.
"Kreivi Visand saapui juuri herttua Guntariksen lähettiläänä.
"Tule heti takaisin. Taistelu alkaa kohta."
"Lähde pian takaisin leiriin", sanoi Licinius Cethegukselle, "toinen sotajoukko on saapunut."
"Onko Areobindoskin tullut?"
"Ei, herra", huudahti Syphax, "keisarinna on äkkiä kuollut. Päällikkönä on Narses. Hänellä on satatuhatta miestä mukanaan."
"Narses", virkkoi Cethegus kalveten. "Minä tulen."
"Näkemiin, poikani Julius."
"Minä olen Jumalan poika."
"Hän on minun", huudahti Totila syleillen Juliusta.
"Hyvä on! Taistelu Roomasta ratkaisee tämänkin taistelun.
"Minä noudan sinut barbaarien leiristä."
Hän riensi portaita alas.
Yht'aikaa lähtivät Cethegus tovereineen pohjoista kohti ja Totila jaJulius seuralaisineen etelää kohti leireihinsä.