Keisari pyysi keisarinnan ja Narseksen mukaansa huoneisiinsa.
Saavuttuaan sinne hän syleili uudestaan, kolmannesta henkilöstä huolimatta, hellästi ja sydämellisesti puolisoaan.
"Innostuksesi ilahduttaa minua.
"Minä olen ylpeä vaimostani.
"Oi, miten jalo vihasi kaunisti sinua, Teodora.
"Miten voin sinut palkita?
"Saat itse määrätä suosioni ja kiitollisuuteni osoituskeinon, paras neuvonantajani ja kanssahallitsijani."
"Jos minä, heikko nainen, uskallan todella uskoa, että saan ottaa osaa tämän sodan suunnittelemiseen, niin pyydän ensin sinun ilmaisemaan, miten olet aikonut sodan johdon järjestää?"
"Joka tapauksessa lähetän Italiaan kaksi sotapäällikköä. En uskalla enää ketään lähettää yksin sen jälkeen, kun Belisarius leikki siellä kruunulla. Hänet minä kuitenkin taas lähetän sinne, se on varma päätökseni."
"Siinä tapauksessa", sanoi Teodora, "pyydän sinulta armon, että sallisit minun ehdottaa toisen sotapäällikön —
"Narses", jatkoi hän, ennenkuin Justinianus ehti mitään vastata, "tahdotko sinä lähteä toiseksi päälliköksi?"
Hän tahtoi heti tehdä tämän Italiaan lähdön mahdottomaksi.
"Kiitän", vastasi tämä katkerasti.
"Sinä tiedät, että olen itsepäinen, vanha sotaratsu. En osaa vetää toisen kanssa samaa kuormaa.
"Sotapäällikön sauvaa ja vaimoa, Justinianus, on miehen hallittava samalla tavalla."
"Kuinka sitten?"
"Joko yksin tai ei ollenkaan."
"Silloin et ainakaansinäsitä pitele", virkkoi Justinianus kuivasti.
"Sinun ei tarvitse suinkaan pitää itseäsi korvaamattomana, magister militum."
"Kukaanei täällä maan päällä ole korvaamaton, Justinianus.
"Lähetä siinä tapauksessa taas Italiaan suuri Belisarius.
"Koettakoon hän kolmannen kerran onneaan tuossa maassa, jossa laakereita kasvaa tiheässä.
"Minunkin aikani tulee.
"Avio-onnenne todistajanakaan ei minua kai enää täällä tarvita.
"Kotona, sairasvuoteeni jalkapäässä on levällään kartta, joka tarkasti näyttää kaikki Italian tiet. Salli minun päästä jatkamaan sen tutkimista. Se on nyt paljon mieltäkiinnittävämpi kuin Persian rajamaiden kartta.
"Vielä yksi neuvo.
"Loppujen lopuksi on sinun kuitenkin lähetettävä Narses Italiaan.
"Kuta aikaisemmin sinä hänet lähetät sinne, sitä enemmän säästyy sinulta tappioita, harmia, huolia ja — rahaa.
"Ja jos nyt luuvalo tai odottamaton halvauskohtaus lopettaisi Narseksen päivät, ennenkuin kuningas Totila makaa kilvellään, niin kuka sotapäälliköistäsi sitten voittaisi kuningas Totilan?
"Sinähän uskot ennustuksiin.
"Tiedä siis, että Italiassa on jo kauan ollut sananpartena:
"'T. voittaa B:n, N. voittaa T:n.'"
"Merkitsisikö tämä kenties sitä, että Teodora voitti Belisariuksen, mutta Narses voittaa Teodoran", ivaili keisarinna.
"Minäen ole siten selittänyttätäsananlaskuarvoitusta.
"Sinä sen siten selitit.
"Samapa se, minä hyväksyn tämänkin selityksen.
"Tiedätkö, Justinianus, mikä on viisain monista laeistasi?"
"Mikä?"
"Se, joka säätää kuolemanrangaistuksen Teodoran syyttämisestä.
"Se olikin ainoa keino, millä saat hänet säilytetyksi rinnallasi."
Hän lähti.
"Hävytön", tiuskaisi Teodora heittäen hänen jälkeensä myrkyllisen katseen.
"Hän uhkailee.
"Kun Belisarius on saatu vaarattomaksi, tulee Narseksen vuoro."
"Mutta toistaiseksi tarvitsemme heitä molempia", sanoi Justinianus.
"Ja sinä todennäköisesti ehdotat toiseksi Italiaan lähetettäväksi sotapäälliköksi saman miehen, josta oli kysymys ennen kuin Cassiodorus häädettiin hovista."
"Saman."
"Mutta olen saanut yhä enemmän vahvistusta epäluuloilleni tuota kunnianhimoista miestä ja hänen aikeitaan kohtaan."
"Oletko unohtanut, kuka paljasti ja teki vaarattomaksi Silveriuksen ja kuka ensiksi ilmoitti sinulle Belisariuksen vaarallisesta leikistä kruunulla?"
"Mutta hän seurustelee täällä juuri noiden miesten kanssa, jotka suunnittelevat salaliittoa minua vastaan."
"Niin, Justinianus, mutta vain minun käskystäni, heidän turmiokseen."
"Sehän jotakin olisi. Mutta entä jos hän pettää sinutkin?"
"Uskotko minua ja häntä ja lähetätkö hänet Italiaan, jos hän huomenna tuo kahleissa luoksesi salaliittolaiset, niiden joukossa heidän salaisen johtajansakin, jota et sinäkään vielä tiedä?"
"Minäpä tiedän sen. Johtajana on Belisariuksen vapautettu Photius."
"Ei ole, Justinianus.
"Johtajana on juuri se henkilö, jonka aioit lähettää uudestaanItaliaan, jollen olisi varoittanut sinua — Belisarius."
Silloin keisari kalpeni, horjui ja tarttui valtaistuimen käsipuuhun.
"Luotatko silloin tuon ihmeellisen roomalaisen uskollisuuteen ja lähetätkö hänet sotajoukkoinesi Italiaan petturi Belisariuksen sijasta?
"Varmasti luotan", vastasi Justinianus. "Belisarius on siis sittenkin petturi.
"Siinä tapauksessa on kiire.
"Meidän on toimittava."
"Olen jo toiminut.
"Minun verkkoni ovat varmasti viritetyt, Justinianus.
"Anna minulle valtakirja niiden vetämiseen maalle."
Keisari teki myöntävän merkin.
Poistuessaan Teodora sanoi sisään kutsutulle ovenvartijalle:
"Nouda heti huoneisiini Rooman prefekti Cethegus.
"Tiedät kai hänen asuntonsa."
Pian Cethegus olikin yhä hurmaavan kauniin nuoruudenystävänsä edessä, joka lepäsi sohvallaan meille hyvin tutussa huoneessa.
Galathea ojensi hänelle tuon tuostakin pienessä onyxmaljassa rohtoa, jota persialainen lääkäri — kreikkalaiset lääkärit eivät enää voineet hänelle mitään — oli määrännyt.
"Kiitän sinua, Teodora", sanoi Cethegus.
"Ja kun minun on kiitettävä muita kuin itseäni, niin kiitän mieluimmin nuoruudenystävätärtäni."
"Kuule, prefekti", virkkoi Teodora katsellen häntä tarkasti, "sinussa voisi olla miestä — sanoisinko sitä barbaarin vaiko roomalaisen ominaisuudeksi — ensin suutelemaan Kleopatraa, jota Caesar ja Antonius ovat jumaloineet, ja sitten kuitenkin viemään hänet mukanaan riemusaatossa Roomaan, kuten Oktavianus lienee aikonutkin menetellä.
"Ellei tuo käärmekuningatar olisi tehnyt aietta tyhjäksi.
"Kleopatra on aina ollut esikuvani. Caesaria en ole tavannut. Mutta käärmettä täytyy kenties käyttää. Sinun ei tarvitse kiittää minua. Olen puhunut ja toiminut täydestä vakaumuksesta. Tuo goottien taholta tullut vaara ja häväistys on upotettava vereen.
"En ole kenties aina ollut uskollinen puoliso Justinianukselle.
"Mutta hänen viisain ja uskollisin senaattorinsa olen aina ollut.
"Belisariusta ja Narsesta ei voi lähettää yhdessä Italiaan ja vielä vähemmän jompaakumpaa yksin.
"Sinun on lähdettävä. Sinä olet sankari, sotapäällikkö ja valtiomies.Mutta sittenkin olet sinä voimaton vahingoittamaan Justinianusta."
"Kiitän suosiollisesta arvostelustasi", vastasi Cethegus.
"Ystäväiseni, sinä olet sotajoukoton päällikkö, valtakunnaton keisari, laivaton perämies.
"Mutta jättäkäämme tämä asia. Sinä et kuitenkaan usko minua.
"Lähetän sinut Italiaan vakaumuksesta. Sinähän vihaat noita barbaareita.
"Toinen sotapäällikkö, jonka epäluuloinen keisari tietysti lähettää jälkeesi, on simpukkaprinssi Areobindos. Hänestä ei sinulle liene suurta haittaa.
"Minusta on hauskaa auttaa samalla nuoruudenystävää ja valtakuntaa.
"Ah, Cethegus, nuoruus!
"Teille miehille se on kultainen toive tai kultainen muisto. Meille naisille se on — elämä.
"Toivon saavani takaisin edes yhden päivän siitä ajasta, jolloin annoin sinulle ruusuja ja sinä kirjoitit minulle runoja."
"Ruususi olivat kauniita, Teodora, mutta minun runoni eivät."
"Minusta ne olivat kauniita. Nehän olivat minulle omistetut.
"Mutta samoin kuin vanha rakkaus sulostuttaa vanha ja uusi vihakin äsken tekemääni päällikön valintaa, mikä sitäpaitsi hyödyttää valtakuntaa.
"Belisarius ei saa enää kohota kunnian kukkuloille.
"Ei, hänen on kukistuttava, tällä kertaa syvälle ja ainiaaksi.
"Niin totta kuin minä hallitsen Bysanttia."
"Entä Narses? Minusta olisi parempi, että sinä tuhoaisit tuon kädettömän pään kuin tuon päättömän käden."
"Kärsivällisyyttä — yksi kerrassaan."
"Mitä on tuo hyväsydäminen sankari sitten tehnyt?"
"Hänkö? Ei mitään, vaan hänen vaimonsa Antonina, jonka voitto perustuu vain terveeseen vereen."
Kiukuissaan hento keisarinna puristi pienen, valkoisen kätensä nyrkkiin.
"Oi, miten minä vihaan häntä. Kadehdin. Tyhmät pysyvät aina terveinä.
"Mutta hän ei saa iloita kärsimyksistäni."
"Naisen kateudesta siis riippuu Kapitoliumin kohtalo", mietti Cethegus itsekseen. "Kuolkoon Kleopatra."
"Tuo narri on hurmautunut miehensä maineesta. Siihen kohtaan voin antaa kuolettavan iskun. Odota."
Hänen kauniit kasvonsa vavahtivat ankarasta kivusta. Hän heittäytyi pitkälleen vuoteelle.
"Voi kyyhkyläiseni", kehoitteli Galatea, "älä kiihoita mieltäsi.
"Tiedäthän, mitä persialainen sanoo. Jokainen rakkauden tai vihan aiheuttama —"
"Haa, viha ja rakkaus on elämää.
"Ja viha on ihmisen vanhentuessa vieläkin suloisempaa kuin rakkaus.
"Rakkaus on uskoton, viha uskollinen."
"Minä olen kummallakin alalla", sanoi Cethegus, "oppipoika rinnallasi.
"Olen aina kutsunut sinua 'Kypron sireeniksi.'
"Millä hetkellä tahansa voisit sinä suudellessasi repiä uhrisi palasiksi — rakkaudesta tai vihasta.
"Mutta mikä on äkkiä muuttanut vihaksi rakkautesi Antoninaan?"
"Tuo teeskentelijä on tullut siveelliseksi.
"Vai olisiko hän todella heikkopäinen?
"Sekin on mahdollista.
"Hänen kalanverensä ei ole koskaan päässyt oikein kiivaaseen liikkeeseen. Hän pelkää voimakasta intohimoa ja rohkeata rikosta.
"Hän on liian itserakas luopuakseen rakkaudenosoituksista, liian pelkuri vastatakseen rakkauteen.
"Hän on taas tullut siveäksi ruvettuaan seuraamaan miestään sotaretkillä.
"Ha, ha, haa, pakosta. Samoin kuin pirukin paastoaa ruoan puutteessa.
"Olen näet pitänyt hänen ihailijaansa väkisin luonani."
"Boëthiuksen poikaako Aniciusta? Kuulin siitä puhuttavan."
"Niin. Antonina taas on Italiassa täydellisesti sopinut miehensä kanssa ja jakanut hänen maineensa ja onnettomuutensa.
"Ja siitä alkaen hän on ollut siveä aviovaimo, aivan kuin Penelope.
"Mutta mitä luulet tuon hanhen tekevän kotiin palattuaan?
"Hän moittii minua siitä, että olen houkutellut hänet siveyden tieltä.
"Ja vannoo riistävänsä Aniciuksen rinnoiltani.
"Ja tuo käärme onnistuikin.
"Hän herättää tuon hullun omantunnon. Riistää uskottoman kamariherrani yhä kauemmaksi luotani — tietysti pitääkseen hänet itse."
"Sinä et siis usko", virkkoi Cethegus, "naisen voivan hankkia taivaalle ainoatakaan sielua —"
"Ottamatta pelastajan palkkiota päältäpäin. En usko.
"Mutta Antonina pettää itsensä ja hänet hurskailla puheillaan.
"Ja nuorukainen sallii niin mielellään nuoruutta uhkuvan kaunottaren pelastaa itsensä minun rinnoiltani, sillä minähän olen kuihtunut ja sairas, minut on aika jo kalvanut.
"Haa", huudahti hän intohimoisesti ja hypähti vuoteeltaan, "surkeata on, että ruumiin täytyy väsyneenä ruveta maata, ennenkuin sielu on saanut tuhannennen osan elämänjanoaan tyydytetyksi.
"Elämä on hallitsemista, vihaa, rakkautta."
"Tuollaisten nautintojen nälkäsi näyttää olevan pohjaton?"
"Niin on.
"Mutta pian on minun luovuttava olemisen runsaasta pitopöydästä, tästä valtaistuimesta, vaikka polttava sieluni isoaa ja janoaa iloja ja valtaa.
"En saa enää nauttia kuin muutamia pisaroita.
"Ah, luonto on kurja, kelvoton hutilus.
"Kerran, vuosisatojen kuluessa, miljoonien henkisesti ja ruumiillisesti rujojen joukkoon se luo sellaisen ruumiin ja sellaisen sielun kuin Teodoralla on, voimakkaan ja ikuista elämää ja nautintoa kaipaavan.
"Ja kolmen vuosikymmenen perästä, kun tuskin olen ehtinyt kostuttaa huuliani täydestä elämän pikarista, luonto kieltää janoavan tyydyttämästä haluaan.
"Kirotut olkoot kateelliset jumalat.
"Mutta ihmisetkin voivat kadehtia ja kateus saa heidät paholaisiksi.
"Muutkaan eivät saa nauttia, kun minä en enää jaksa nauttia.
"Muutkaan eivät saa nauraa, kun minä yöt valvon tuskissani.
"Tuo terveyttä uhkuva naikkonen ei saa ilkkua uskottoman miehen kanssa, joka oli Teodoran oma ja sittenkin voi ajatella toista naista, hyvettä ja taivasta.
"Vasta tänään hän sanoi minulle, ettei hän enää kestä tätä maineetonta ja kunniatonta elämää naisten huoneissa. — Taivas ja maa kutsuvat muka häntä muuanne.
"Hän saa koston siitä — hän ja hänen viettelijänsä.
"Tule, Cethegus", jatkoi hän vimmoissaan tarttuen tämän käsivarteen, "me tuhoamme heidät molemmat."
"Sinä unohdat", vastasi Cethegus kylmästi, "ettei minulla ole mitään syytä vihata Aniciusta.
"Minkä siis tässä asiassa teen, sen teen sinun tähtesi."
"Et aivan kokonaan, sinä viisas, jäinen roomalainen.
"Luuletko sinä, etten ole huomannut aikeitasi?"
"Tuskin", ajatteli Cethegus.
"Sinä et tahtoisi Belisariusta Italiaan.
"Sinä tahdot yksin taistella ja voittaa siellä.
"Korkeintaan tahdot rinnallesi varjon, jollainen Bessas oli ja jollainen Areobindos tulee olemaan.
"Luuletko, etten huomannut aikeitasi, kun niin mestarillisesti sait aikaan sen, että Belisarius kutsuttiin pois Ravennasta?
"Justinianuksenko vuoksi muka!
"Mitä sinä välität Justinianuksesta?"
Cetheguksen sydän sykki tavallista taajemmin.
"Tai Rooman vapaudesta? Naurettavaa. Sinä tiedät, että ainoastaan voimakkaat, yksinkertaiset miehet ovat vapauteen luodut.
"Sinä tunnet kviritisi.
"Ei, sinun päämääräsi on korkeammalla."
"Olisiko tuo nainen huomannut sen, mitä eivät viholliseni eivätkä ystäväni ole aavistaneet", tuumi Cethegus.
"Sinä tahdot yksin vapauttaa Italian ja yksin Justinianuksen sijaisena hallita Italiaa, lähinnä hänen valtaistuintaan, paljon ylempänä Belisariusta ja Narsesta, lähinnä Teodoran jälkeen. Jos olisi vielä korkeampi päämäärä, niin sinnekin sinä lentäisit."
Cethegus hengitti vapaammin.
"Se päämäärä ei olisi suunnattoman vaivannäköni arvoinen", ajatteli hän.
"On suurenmoista ajatella olevansa Justinianuksen ensimmäinen palvelija."
"Tietysti hän ei voi ajatella kenenkään kohoavan miehensä yläpuolelle, jota ihan itse kuitenkin joka päivä pettää."
"Ja Teodoran apulaisena hallita — keisaria."
"Tämän hovin imartelua täynnä oleva ilma näkyy pimittävän kirkkaankin ymmärryksen", mietti Cethegus.
"Se on purppuran hulluutta.
"Hän ei voi ajatella ketään muuta kuin itseään yksinvaltiaaksi."
"Niin, Cethegus. Kenenkään muun en sallisi ajatellakaan sellaista.
"Sinua tahdon auttaa päämääräsi saavuttamisessa. Sinun kanssasi tahdon jakaa maailman vallan — kenties hullun nuoruudenmuiston vuoksi. Muistatko vielä, miten vuosikausia sitten jaoimme pienessä huvilassani kaksi tyynyä keskenämme. Me kutsuimme niitä Idäksi ja Länneksi.
"Se oli enne.
"Jakakaamme nytkin Itä ja Länsi. Justinianukseni kautta hallitsen minäItä-Roomaa. Cethegukseni kautta tahdon hallita Länsi-Roomaa."
"Ylpeä nainen", mietti Cethegus.
"Jollei neitseellinen Matasunta olisi kuollut, vaan olisi tullut tähän hoviin, niin sinua ei olisi enää."
"Mutta ennen kaikkea", sanoi Teodora, "on Belisarius saatava pois tieltä.
"Justinianus oli jo päättänyt lähettää hänet ylimpänä päällikkönäItaliaan."
Cethegus rypisti otsaansa.
"Justinianus luottaa hänen koiranuskollisuuteensa.
"Hänen täytyy kouraantuntuvasti tulla vakuutetuksi Belisariuksen uskottomuudesta."
"Se käynee vaikeaksi", tuumi Cethegus.
"Ennen Teodora muuttuu uskolliseksi kuin Belisarius uskottomaksi."
Rangaistukseksi hän sai lempeän iskun suulleen.
"Sinulle olen minä, hullu, pysynyt uskollisena, ainakin suopeana.
"Tahdotko Belisariuksen taas Italiaan?"
"En mistään hinnasta."
"Auta siis minua tuhoamaan hänet sekä Boëthiuksen pojan."
"Olkoon menneeksi", vastasi prefekti. "Minulla ei ole mitään syytä säästää Severinuksen veljeä.
"Mutta miten? Miten luulet saavasi Belisariuksen uskottomuuden todistetuksi?
"Sitä odotan jännittyneenä.
"Jos sen saat tehdyksi, myönnän olevani Teodoran rinnalla oppipoika juonittelussakin, eikä ainoastaan vihassa ja rakkaudessa."
"Se sinä oletkin, Latiumin hidas poika.
"Kuule siis. — Mutta se on niin vaarallista, että minun täytyy pyytää sinua, Galatea, vartijaksi, ettei kukaan voisi kuunnella.
"Ei, muori hyvä, ei oven sisäpuolella — minä pyydän oikein kauniisti — vaanulkopuolella.
"Jätä minut vain kahden kesken prefektin kanssa, sillä nyt on kysymys — valitettavasti — vihan salaisuudesta."
Kun prefekti jonkin ajan kuluttua lähti huoneestaan, sanoi hän itsekseen:
"Jos tuo nainen olisi mies — täytyisi hänen kuolla.
"Hän olisi vaarallisempi kuin barbaarit ja Bysantti yhteensä.
"Mutta silloin — onneksi — ei hänen ilkeytensä olisikaan niin perinpohjaisen pirullista."
Heti kun prefekti oli saapunut kotiinsa, Syphax ilmoitti Boëthiuksen pojan saapuneeksi. Keisarinna oli lähettänyt hänet.
"Päästä hänet sisään, mutta älä ketään muuta, ennenkuin hän on lähtenyt. Lähetä heti noutamaan luokseni tribuuni Piso."
Nuori Anicius, joka oli vähitellen kehittynyt mieheksi, tuli sisään.
Hänellä oli yllään yksinkertainen puku ja hänen tukkansa, joka oli tavallisesti taiteellisesti käherretty ja voideltu, oli nyt aivan sileä.
Hänen pehmeät kasvonpiirteensä — ne muistuttivat prefektille elävästi Camillaa — olivat entistä miellyttävämmät niistä tällä kertaa kuvastuvan päättäväisyyden vuoksi.
"Sinä muistutat kaunista sisartasi, Anicius", sanoi Cethegus hänelle.
"Hänen vuoksensa tulinkin tänne", virkkoi nuorukainen totisena.
"Sinä olet isäni ja sukuni vanhin ystävä. Sinä kätkit Severinusta ja minua omassa talossasi ja kun meitä haettiin, autoit meidät pakosalle, vaikka siten vaara uhkasi sinua itseäsi.
"Sinä olet Bysantissa ainoa, jolta voin pyytää isällistä neuvoa eräässä epäselvässä asiassa.
"Vasta muutamia päiviä sitten sain tämän arvoituksellisen kirjeen:
"Aniciukselle, isäntäni pojalle, Corbulo, hänen vapautettunsa —"
"Corbulo! Olen kuullut sen nimen."
"Hän oli isäni vapautettu, jonka luona äitini ja sisareni saivat turvapaikan ja joka —"
"Kaatui veljesi kanssa Rooman edustalla."
"Niin. Mutta hän kuoli vasta goottien leirissä, jonne hänet pahasti haavoittuneena oli viety yhdessä kuolevan veljeni kanssa Ad aras Bacchi nimisestä kylästä.
"Niin kertoi minulle samassa tilaisuudessa vangiksi joutunutBelisariuksen armenialainen palkkasoturi Sutas, joka toi minulleCorbulon kesken jääneen kirjeenkin.
"Lue itse."
Cethegus otti käteensä pienen vahataulun ja luki epäselvän kirjoituksen:
"Kuolevan veljesi viimeiset sanat, viimeinen perintö olivat: Anicius kostakoon äidin, sisaren ja minut. Meidät kaikki on kotimme paha henki — —"
"Tähän päättyy kirje, valitettavasti", sanoi Cethegus antaen taulun takaisin.
"Niin. Corbulo meni tainnoksiin eikä hän enää tullut tajuihinsa ennen kuolemaa, kertoi minulle palkkasoturi."
"Tässä asiassa ei voi paljoa tehdä", sanoi Cethegus olkapäitään kohauttaen.
"Niin kyllä, mutta palkkasoturi Sutas kuuli vielä erään kuolevan veljeni Corbulolle sanoman lauseen, — he makasivat samassa teltassa — joka voi olla salaisuuden avain."
"Mikä se oli", kysyi Cethegus hyvin osanottavan näköisenä.
Severinus oli sanonut: "Minä aavistan asianlaidan. Hän tiesi tuosta väijytyksestä. Hän lähetti meidät kuolemaan."
"Kuka", kysyi Cethegus.
"Sen tahtoisinkin tietää."
"Eikö sinulla ole aavistustakaan?"
"Ei ole, mutta lieneeköhän mahdotonta saada asianomainen selville?"
"Miten aiot alkaa?"
"Lähetti kuolemaan" — sillä voidaan tarkoittaa vain johtajaa, sotapäällikköä, joka oli käskenyt veljeni ottamaan osaa Belisariuksen retkeen, joka alkoi Tiburtiuksen portilta Roomasta.
"Sillä Severinus ei kuulunut siihen aikaan Belisariuksen seurueeseen.
"Hän oli legioonalaistesi tribuuni.
"Jos sinä, Belisarius ja Prokopius toden teolla koetatte ottaa selvää tuosta käskijästä, niin varmasti se onnistuukin.
"Sinun käskystäsi hän ei lähtenyt, sillä siellä ei ollut ainoatakaan toista sinun legioonalaistasi eikä ratsumiestäsi."
"Se on totta", myönsi Cethegus, "mikäli muistan."
"Ei ainoatakaan.
"Prokopiushan — valitettavasti hän on nykyjään Aasiassa tutkimassa Justinianuksen rakennuksia — oli itse mukana. Hän on usein luetellut minulle retkellä olleiden nimet.
"Kun hän palaa kotiin, kyselen tarkkaan kenen kanssa veljeni viimeksi ennen retkeä seurusteli, kenen talossa tai teltassa hän oli. En suo itselleni lepoa enkä rauhaa. Kyselen Severinuksen vielä elossa olevilta tovereilta, missä he olivat hänet nähneet viimeiseksi ennen hyökkäystä."
"Sinä olet ikäiseksesi tarkkanäköinen", sanoi prefekti omituisesti hymyillen.
"Milloin viisautesi on noin kypsynyt?
"Tosiaankin. Olethan ollut hyvässä koulussa, missä opitaan oveluutta.
"Tietääkö keisarinna mitään kirjeestäsi?"
"Ei, eikä hän saa tietääkään.
"Älä mainitse hänen nimeään.
"Jumala lähettää tuon kostovelvollisuuden viimeisenä kehoitushuutona, joka repäisee minut hänestä erilleen."
"Lähettikö hän sinut luokseni?"
"Lähetti, tosin erään toisen asian vuoksi — mikä kuitenkin päättynee aivan toisin kuin hän luulee.
"Muutama hetki sitten hän kutsutti minut luokseen ja kysyi minulta taas hymyillen, oliko vaikeata olla kultahäkissä.
"Minua inhoittaa koko nainen.
"Ja minua kaduttaa, että olen kuluttanut turhaan kuukausmääriä hänen luonaan, kun veljeni sillä välin taisteli ja kaatui isänmaan puolesta.
"Vastasin hänelle niin tylysti, että pelkäsin vihan myrskyn nousevan.
"Mutta ihmeekseni hän pysyi aivan levollisena ja sanoi hymyillen:
"'Olkoon niin. Uskollisuus ei ole ikuista. Mene Antoninan tai hyveen tai noiden molempien jumalatarten luo.'
"'Mutta suosioni viimeiseksi merkiksi tahdon pelastaa sinut varmasta tuhosta.'
"'Bysantissa on olemassa roomalaisten ja kreikkalaisten nuorukaisten salaliitto Justinianuksen henkeä tai vapautta vastaan.'
"'He tahtovat pakottaa hänet ryhtymään uudestaan goottisotaan ja nimittämään Belisariuksen sotapäälliköksi.'
"'Vaiti, minä tiedän sen.'
"'Tiedän myös, että sinut on jo puoliksi saatu salaliiton puolelle. Et ole käynyt ainoassakaan kokouksessa, mutta säilytät salaliittolaisten asiakirjoja.'
"'Olen sallinut heidän puuhata, sillä joukossa on useita vanhoja kadehtijoitani, jotka nyt yhdellä kertaa saan tuhotuksi.'
"'Muutaman päivän perästä vedän verkkoni.'
"'Sinua varoitan, että pelastuisit.'
"'Mene prefektin luo. Hän vie sinut Bysantista palkkasoturiensa mukana.'
"'Sano vain hänelle, että sinua uhkaa vaara ja että Teodora lähetti sinut.'
"'Mutta älä ilmaise hänelle mitään salaliitosta, sillä siihen ottavat osaa useat hänen sotatribuuneistaankin, jotka hän mielellään pelastaisi, mutta jotka minä tahdon tuhota.'
"Ja minä tulin luoksesi, en turvaa hakemaan, vaan varoittamaan sinua ja roomalaisia aseveljiäni.
"Minä menen kokoukseenkin — tänään ei vielä vaara uhkaa, vakuutteli keisarinna — varoittamaan salaliittolaisia ja ilmoittamaan heille, että salaliitto on tullut ilmi.
"Sinun ei tarvitse lähteä sinne, prefekti. Sinä et saa antaa ilmi itseäsi. Justinianus epäilee muutenkin jo sinua.
"Nuo hullut tahtovat odottaa siksi, että ovat saaneet Belisariuksen puolelleen.
"Ja huomenna he ovat luultavasti kaikki vankeina, jollei heitä varoiteta.
"Minä riennän varoittamaan ystäviäni.
"Mutta sitten ryhdyn väsymättömästi hakemaan veljeni murhaajaa."
"Puuhasi ovat kiitettäviä" sanoi Cethegus.
"Ohimennen sanoen, missä sinulla on salaliittolaisten kirjeet kätkössä?"
"Siellä", vastasi nuorukainen punastuen, "missä säilytän kaikkia salaisuuksiani, muita, pyhempiä, minulle äärettömän kalliita kirjeitä ja minne tämänkin taulun kätken. Sinä saat tietää kätköpaikan, sillä sinä olet perheemme vanhin ystävä. Sinä autat minua kostotyöni toteuttamisessa.
"Samaan paikkaan olen kätkenyt palkkasoturi Sutaksen kertomuksen molempien kuolevien tuskin tajuttavasta keskustelusta. He puhuivat 'myrkytyksestä', 'murhaamiskäskystä', 'syytöksestä senaatin edessä' — vihollinen on siis ollut roomalainen senaattori — 'purppuranpunaisesta kypärätöyhdöstä', 'mustasta helvetinratsusta'.
"Ja niin edespäin", keskeytti Cethegus. "Missä on kätköpaikka? Sinun on kenties paettava nopeasti, sillä en kehoita sinua luottamaan keisarinnaan. Et pääse kenties kotiisikaan enää."
"Sen vuoksi onkin välttämätöntä, että sinä jatkat työtäni. Neuvon sinulle kätkön. Asuntoni pihalla. Kolmas tiili vesisäiliöstä vasempaan on ontto.
"Muunkin vuoksi on sinun se saatava tietää", jatkoi hän synkännäköisenä.
"Jollei ystäviä, jollei salaliittolaisia voida pelastaa — jos minun vapauttani uhataan — silloin olet oikeassa varoittaessasi minua. Olen jo kauan huomannut, että keisarin tai keisarinnan vakoojat seuraavat minua. Silloin teen nopeasti verisen lopun. — Mitä on silloin elämästäni hyötyä. — Jollen saa täytetyksi Severinuksen antamaa tehtävää — silloin — minun on joka aamu ilmoitettava keisarille, miten keisarinna on nukkunut — surmaan tyrannin hänen orjiensa keskellä."
"Hullu", huusi Cethegus hänelle todella säikähtyneenä, sillänyttahtoi hän suojella Justinianuksen henkeä ja valtaa — "mihin johtavatkaan sinua katumus ja hyödyttömänä kulunut elämä?
"Ei, Boëthiuksen poika ei saa päättää päiviään murhaajana.
"Jos tahdot verellä sovittaa maineettoman menneisyytesi, niin ryhdy taisteluun legioonalaisteni joukossa. Puhdista itsesi barbaarien veressä sankarin miekalla eikä murhaajan tikarilla."
"Sinä puhut jalosti.
"Ja tahdotko sinä ottaa ratsumiestesi joukkoon minut, kokemattoman?
"Miten voinkaan kiittää sinua?"
"Säästä kiitoksesi siksi, kun kaikki on valmista, kun taas näemme toisemme.
"Varoita tänään salaliittolaisia.
"Se on jo rohkeuden koe.
"Sillä en pidä sitä niin vaarattomana kuin miltä se näyttää.
"Jos pelkäät vaaraa, niin sano se julkisesti."
"Minäkö säikkyisin ensimmäistä rohkeuden koetta?
"Lähden varoittamaan heitä, vaikka varma kuolema minut perisi."
Hän puristi prefektin kättä ja riensi tiehensä.
Heti kun hän oli poistunut, Syphax saattoi prefektin huoneeseen toista tietä tribuuni Pison.
"Jambien tribuuni", huudahti Cethegus hänet nähtyään, "nyt sinun täytyy olla yhtä nopsajalkainen kuin säkeesi tavallisesti.
"Bysantin salaliitoista ja kissanpoluista olemme saaneet tarpeeksemme.
"Hae heti käsiisi kaikki nuoret roomalaiset, jotka ovat käyneetPhotiuksen talossa.
"Kaikki paetkoot ennen auringonlaskua näiden muurien sisältä.
"Nyt on henki kysymyksessä.
"Kukaan ei saa enää tänään mennä Photiuksen 'iltajuominkeihin'.
"Yksitellen, pienissä joukoissa lähtekää metsästämään tai purjehtimaan kilpaa Bosporuksella. Mutta laittautukaa nopeasti tiehenne.
"Salaliitto on tarpeeton.
"Pian tuuba kutsuu teitä taas taisteluun barbaareita vastaanLatiumissa.
"Kaikki pakoon!
"Odottakaa minua Epidamnuksessa.
"Sieltä noudan isaurilaisineni teidät kolmanteen taisteluun Roomasta.
"Suori nopeasti tiehesi!
"Syphax", virkkoi hän jäätyään kahden kesken tämän kanssa, "oletko käynyt äskettäin suuren sotapäällikön talolla?
"Milloin häntä varrotaan palaavaksi?"
"Auringonlaskun aikana."
"Uskollinen puoliso kai odottaa häntä kotona? Hyvä!
"Kantotuoli — ei omani. Vuokraa ensimmäinen, minkä saat hippodromin luota. Ota sellainen, jonka oviluukut saa aivan kiinni.
"Vie se satamakaupunkiin, vaatekaupustelijain kadun päähän."
"Herra, siellä asuvat tämän hylkiöistä rikkaan kerjäläiskaupungin pahimmat hylkiöt.
"Mitä sinä siellä teet?"
"Nousen kantotuoliin.
"Sitten punaiseen taloon."
Punaisessa talossa, Belisariuksen palatsissa Justiniana (Sycae) nimisessä kaupunginosassa Antonina istui työhönsä syventyneenä.
Hän ompeli kultalaakerein päärmättyä vaippaa Belisarius-sankarille.
Matalalla pöydällä hänen vieressään oli jalokivillä koristeltuihin kansiin sidottuna purppuramusteella kirjoitettu korukappale Prokopiuksen teosta "Vandaalisota". Se oli äskettäin ilmestynyt ja se kuvasi hänen puolisonsa loistavinta sotaretkeä.
Hänen jalkojensa juuressa makasi ihana eläin, toinen kesytetyistä metsästysleopardeista, jotka Persian kuningas oli viime rauhanteon jälkeen lahjoittanut Belisariukselle.
Se oli erittäin kallisarvoinen lahja, sillä kesyttäminen onnistuu vain hyvin harvoin aivan täydellisesti. Useita satoja nuorina vangittuja tai vankeudessa syntyneitä poikasia täytyy vuosia kestäneen työn jälkeen tappaa kesyttämiseen mahdottomina.
Tuo ihmeen kaunis, suuri ja väkevä eläin — se villiytyi helposti metsästysretkillä nautittuaan lämmintä verta, minkä vuoksi se oli nytkin jätetty kotiin — ojenteli jäseniään kuin kotikissa Antoninan hameen liepeillä, leikki kultalankakerällä, heilutteli häntäänsä ja hieroi pyöreätä, viisaannäköistä päätään hallitsijattarensa jalkoihin.
Silloin orjatar ilmoitti vieraan miehen — hän oli saapunut vaatimattomassa vuokrakantotuolissa ja oli puettuna yksinkertaiseen vaippaan. — Häntä oli koetettu käännyttää takaisin, koska isäntä ei ollut kotona eikä Antonina hänen poissa ollessaan ottanut vieraita vastaan.
Mutta häntä ei saatu poistumaan — hän käski sanoa:
"Ilmoittakaa Antoninalle paavi Silveriuksen voittaja."
"Cethegus", huudahti Antonina. Hän kalpeni ja rupesi vapisemaan.
"Tuokaa hänet heti sisään."
Hän muisti tuon miehen etevämmyyden, joka ilmeni heti heidän ensimmäisessä kohtauksessaan ja joka ei sen jälkeen ollut hänen mielestään haihtunut. Hän muisti, miten tuo mies, kun hänen puolisonsa ja viisas Prokopius sekä kaikki sotapäälliköt olivat voimattomina papin edessä, voitti ja nöyrrytti voittajan. Miten hän Roomaan tultaessa, Anius sillan taistelussa, Roomaa puolustettaessa Vitigestä vastaan, Ravennan leirin edustalla ja tämän kaupungin valloituksessa aina ja alati oli säilyttänyt etevämmyytensä. Hän ei ollut koskaan käyttänyt tätä etevämmyyttään Belisariusta vastaan. Päin vastoin oli hänen varoitustensa halveksiminen aina tuottanut onnettomuutta. Hänen neuvojensa noudattaminen oli aina tuonut voiton.
Nuo muistot risteilivät hänen aivoissaan ja melkein huumasivat hänet.
Prefektin askeleet kuuluivat.
Hän hypähti pystyyn.
Leopardi, joka sisääntulijan vuoksi työnnettiin syrjään mukavalta paikaltaan ja jonka leikki keskeytettiin, nousi muristen ja katseli uhkaavasti ovea kohti näyttäen keltaisia hampaitaan.
Tulija vetäisi kiivaasti oviverhot syrjään ja pisti puolittain hilkan peittämän päänsä sisään.
Se pelästytti tai ärsytti leopardia. Kesytyksen ensi aikoina nimittäin persialaiset jalopeuran- ja tiikerinkesyttäjät käyttävät pitkiä villavaippoja sekä naamareita, jotka suojelevat kasvoja ja kaulaa. Vanhan vihollisen muisto lienee herännyt julmassa, tuskin koskaan kesyttyvässä eläimessä.
Julmasti ulvahtaen se kyyristyi hyökkäysasentoon ja pieksi lattiaa pitkällä hännällään. Suupielistä pursui vaahto. Kaikki nämä olivat mitä julmimman vihan merkkejä.
Antonina huomasi sen.
"Pakene, pakene, Cethegus", huusi hän.
Jos hän olisi sen tehnyt, jos hän olisi kääntänyt selkänsä, olisi hän ollut hukassa. Peto olisi silloin hyökännyt hänen niskaansa.
Hänen pakomatkansa suojana ei olisi nimittäin ollut ainoatakaan suljettavaa ovea, vain kankaisia oviverhoja.
Hän astui nopeasti lähemmäksi, työnsi hilkan päästään, katsoi leopardia terävästi silmiin, kohotti vasemman kätensä etusormen uhkaavasti ylös ja ojensi leveän, kiiltävän tikarin eteensä.
"Alas, alas! Muuten uhkaa kuuma rauta."
Hän huusi nämä sanat persiankielellä ja astui vielä askeleen murisevaa eläintä kohti.
Silloin leopardi päästi pelon aiheuttaman, vinkunaa muistuttavan äänen. Hyppyä varten jännitetyt lihakset höltyivät. Vinkuen se ryömi eteenpäin ja nuoli pelosta vapisten Cetheguksen vasemman jalan sandaalia. Oikean jalkansa prefekti pani eläimen niskalle.
Antonina oli vaipunut kauhusta istualleen. Jäykkänä hän katseli tuota kammottavan kaunista näkyä.
"Eläinkin sinua kumartaa", änkytti hän.
"Dareios on tähän saakka kieltäytynyt sitä tekemästä — se tuli aina vihaiseksi, kun Belisarius tahtoi pakottaa sen siihen. Missä sinä, Cethegus, olet tuon taidon oppinut?"
"Persiassa tietysti", vastasi tämä.
Ja hän potkaisi murtunutta eläintä kylkeen niin kovasti, että se kivusta kiljaisten hypähti pystyyn ja haki suojaa kamarin nurkasta, minne se asettui makaamaan silmät pelokkaasti suunnattuina Cethegukseen.
"Belisarius on valloittanut vain persialaisten linnat, mutta ei ole opetellut heidän kieltään", sanoi Cethegus. "Eläimet puolestaan eivät osaa kreikankieltä.
"Sinähän olet hyvässä turvassa Belisariuksen poissa ollessa", hän jatkoi pistäen tikarin vaipan rintapoimuun.
"Mikä tuo sinut hänen taloonsa", kysyi Antonina yhä vapisten.
"Usein halveksittu ystävyys.
"Nyt on kysymyksessä puolisosi pelastaminen, hänen, jolla on jalopeuran rohkeus, mutta ei hiiren näppäryyttä. Prokopius on valitettavasti kaukana. Muuten olisin lähettänyt miehesi luokse tämän neuvonantajan, johon hän enemmän luottaa.
"Minä tiedän, että Belisariusta uhkaa keisarin taholta ankara isku.
"Se on vältettävä.
"Keisarin suosio —"
"On vaihteleva, sen kyllä tiedän. Mutta Belisariuksen ansiot —"
"Ne juuri koituvat hänen turmiokseen.
"Mitättömämpää ei Justinianus pelkäisikään.
"Mutta Belisariusta hän pelkää —"
"Sen olemme usein saaneet kokea", vastasi Antonina huoaten.
"Sinä saat ensimmäisenä tietää sen, mistä kenelläkään palatsin ulkopuolella ei ole aavistustakaan. Keisari on tänään asettunut goottisodan puolelle."
"Vihdoinkin", huudahti Antonina, jonka kasvot loistivat ilosta.
"Niin, mutta ajattele millainen häpeä — Belisarius ei tule päälliköksi."
"Kuka sitten", kysyi Antonina vihoissaan.
"Minä olen yksi —"
Antonina katsoi epäilevästi häntä.
"Niin, tunnustan, että tämä on jo kauan ollut päämääräni.
"Mutta toiseksi päälliköksi tulee Areobindos.
"En voi tuon varjoherran kanssa päästä työn alkuunkaan.
"En voi voittaa gootteja hänen avullaan, sillä hän on vain kiusana.
"Gootteja ei voita kukaan muu kuin Belisarius.
"Sen vuoksi on minun saatava hänet mukaani, minun puolestani vaikka ylipäällikkönäkin.
"Katso, Antonina, minä pidän itseäni suurempana valtiomiehenä —"
"Belisariukseni on sankari eikä mikään valtiomies", vastasi Antonina.
"Mutta naurettavaa olisi verrata minua sotapäällikkönä vandaalien, persialaisten ja goottien voittajaan.
"Näetkö — tunnustan sen peittelemättä — minä menettelen nyt itsekkäistäkin syistä enkä yksinomaan suopeudesta Belisariusta kohtaan.
"Minuntäytyysaada Belisarius liittolaisekseni."
"Se on minusta luonnollista", tuumi Antonina.
"Mutta Justinianusta ei ole helppo taivuttaa Belisariuksen lähettämiseen.
"Hän epäilee sitäpaitsi miestäsi uudelleen. Ja nyt vielä entistä enemmän."
"Miksi niin?"
"Belisarius on tosin syytön, mutta toisaalta hyvin varomaton.
"Viime kuukausien kuluessa hän on saanut salaisia kirjeitä, lappuja ja kehoituksia. Niitä on pistetty kylpylöissä hänen vaippaansa, niitä on heitetty puutarhaan. Kaikissa kehoitetaan häntä liittymään erääseen salaliittoon."
"Hyvä Jumala, tiedätkö sinä sen", änkytti Antonina.
"Ikävä kyllä, en minä yksin. Muutkin sen tietävät — itse keisarikin."
"Mutta sehän ei koske keisarin henkeä eikä valtaistuinta", sanoiAntonina.
"Ei, vain hänen vapauttaan, määräämisoikeuttaan. — 'Sota gootteja vastaan' — 'Belisarius päälliköksi' — 'häpeällistä on palvella kiittämätöntä' — 'aseta pakko herrallesi hänen omaksi edukseen' —
"Sentapaisia kirjoituksia oli lapuissa — eikö ollutkin?
"Belisarius ei ole noudattanut näitä kehoituksia. Mutta hän on ollut siksi varomaton, ettei ole ilmoittanut keisarille niistä. — Se voi maksaa Belisariuksen pään."
"Kaikki pyhimykset auttakoot", huusi Antonina käsiään väännellen, "hän teki sen minun neuvostani, minun pyynnöstäni. Prokopius neuvoi — samoin kuin sinä nyt — ilmoittamaan asian heti keisarille.
"Mutta minä — minä pelkäsin keisarin epäluuloisuutta. Hän olisi voinut noita kehoituksia pitää jonkinlaisina Belisariuksen syyllisyyden todistuksina."
"Se ei kai ollut ainoa syy", virkkoi Cethegus hiljaa katsellen varovaisesti ympärilleen, "miksi neuvoit Belisariuksen niin tekemään."
"Mitä muita syitä minulla olisi ollut? Mitä tarkoitat", kysyi Antonina hiljaa.
Hän punastui.
"Sinä tiesit, että perheenne hyviä ystäviä oli salaliitossa osallisina. Näitä tahdoit ensin varoittaa ja erottaa heidät syyllisistä, ennenkuin salaliitto tulisi ilmi."
"Niin", änkytti Antonina, "Photius, hänen vapautettunsa —"
"Ja eräs toinenkin", kuiskasi Cethegus, "jonka ei pitänyt joutuaBosporuksen aaltoihin heti Teodoran kahleista vapauduttuaan."
Antonina kätki kasvonsa käsiinsä.
"Minä tiedän kaikki, Antonina. Tunnen vähäisen vikasi ennen vanhaan — ja nykyiset hyvät tarkoitusperäsi.
"Mutta vanha mieltymys on sinulle tehnyt kepposen.
"Paitsi Belisariusta olet nyt ajatelluthänenkinmenestystään.
"Ja jos Belisarius nyt joutuu tuhon omaksi, niin kenen on syy?"
"Vaikene, armahda", rukoili Antonina.
"Älä epäröi", jatkoi Cethegus. "Sinullahan on vankka turva — hyvä puolustajatar keisarin luona. Vaikka miehesi mahdollisesti joutuukin maanpakoon, niin pahimman kohtalon voi mahtavan ystävättäresi välitys estää."
"Keisarinnanko", huudahti Antonina.
"Hän selittää asiat omalla tavallaan! Hän on vannonut saattavansa meidät perikatoon."
"Silloin ovat asiat huonosti", virkkoi Cethegus, "hyvin huonosti, sillä keisarinnakin tietää salaliitosta ja Belisariukselle lähetetyistä kirjeistä.
"Ja sinähän tiedät. Paljon pienemmistä syistä kuin salaliittoon houkuttelemisesta, on —"
"Keisarinna tietää sen! Silloin olemme hukassa. Auta, pelasta sinä, joka löydät tien siinäkin, missä tavallinen silmä ei näe."
Ylpeä nainen heittäytyi itkien polvilleen prefektin eteen.
Huoneen nurkasta kuului valittava ulvonta. Leopardi vapisi taas pelosta tämän kohtauksen nähdessään. Prefekti silmäsi ulvovaa eläintä ja nosti sitten polvistuneen nopeasti ylös.
"Nouse, Belisariuksen puoliso. Älä joudu epätoivoon.
"On olemassa yksi ainoa keino Belisariuksen pelastamiseksi. Mutta vain yksi."
"Onko hänen ilmoitettava asiasta keisarille heti kotiin tultuaan?"
"Se on myöhäistä.
"Häntä ei enää uskottaisi, jos hän vain sanoin vakuuttaisi viattomuuttaan.
"Hänen on todistettava uskollisuutensa teoilla.
"Hänen on vangittava kaikki kapinalliset ja jätettävä ne keisarille."
"Miten hän saa ne kokoon?"
"Nehän ovat kutsuneet hänet kokoukseensa.
"Tänä yönä he kokoutuvat hänen vapautettunsa Photiuksen talossa.
"Hän ilmoittakoon suostuvansa johtajaksi.
"Sitten hän menköön ja vangitkoon kaikki. —
"Aniciusta", lisäsi hän, "on keisarinna itse varoittanut. — Hän oli luonani."
"Vaikkapa hän joutuisikin turmioon — nythän on Belisarius pelastettava.
"Hänen on tehtävä se.
"Tuuma on rohkea. Se miellyttää häntä."
"Uhraako hän vapautettunsa?"
"Senkin seitsemän kertaa olemme turhaan varoittaneet tuota hullua.Mitäpä Photiuksesta, kun Belisariuksen henki on kysymyksessä.
"Teen kaikkeni taivuttaakseni hänet.
"Jo aikaisemmin Prokopius neuvoi häntä todistamaan tällä barbaarisella — kuten hän sanoi — tavalla uskollisuutensa, kun hän ei ilmoittanut keisarille ensimmäisiä salaliittokehoituksia.
"Minä muistutan hänelle tuosta Prokopiuksen neuvosta.
"Saat olla varma, että hän noudattaa sitä."
"Hyvä on! Olkoon hän siellä ennen puoliyötä.
"Kun vartija muurilla huutaa kahdennentoista hetken, minä murtaudun taloon. Kaikki on hyvin järjestetty, jos hän sisään mennessään näkee maurilaisen orjani Syphaxin Pietarin patsaan takaisessa seinäkomerossa. Hän voi varmuuden vuoksi ottaa muutamia henkivartijoitaan, jotka hätätilassa puolustavat häntä ja voivat esiintyä todistajina.
"Hän ei tarvitse suurtakaan teeskentelytaitoa. Hän menköön vain sisään hiukan ennen puoliyötä. Hänen ei tarvitse sanoa mitään, kuunnella vain. Vartijamme odottavat Konstantinuksen puistossa Photiuksen talon takana. Puoliyötä huudettaessa — tuuballa annetaan, kuten tiedät, kuuluva merkki vahtien muuttamiseen — murtaudumme sisään.
"Hänen ei siis tarvitse tehdä edes mitään merkkiäkään."
"Tuletko sinä varmasti?"
"Tulen.
"Voi hyvin, Antonina."
Hän kulki takaperin ovelle silmät luotuina vihaiseen eläimeen ja veitsi kädessä.
Leopardi oli odottanut tätä hetkeä. Se oli noussut hiljaa pystyyn.
Oviverhon välitse Cethegus vielä kerran uhkasi veitsellään.
"Alas, Dareios! Kuuma rauta uhkaa!"
Hän syöksähti ulos.
Leopardi painoi päänsä mosaiikkilattiaan ja päästi voimatonta raivoa ilmaisevan valittavan ulvonnan.
Kuningas Totila oli palannut Roomaan laivastoineen ja sotajoukkoineen.
Valloitettuihin kaupunkeihin oli jätetty vain pienet vartioväet, kun keisari oli hänen vaatimuksiinsa suostuen ryhtynyt rauhankeskusteluihin ja pyytänyt kuuden kuukauden aselevon.
Ennen sen päättymistä piti lähettiläitä saapua Bysantista Roomaan lopullisesti päättämään rauhasta.
Totilan onni ja hänen valtansa loisto olivat nyt korkeimmillaan.
Voitokas hyökkäys Bysantin valtakuntaan oli antanut hänen nimelleen laajalle leviävän hohteen.
Italiassakin sen vaikutukset tuntuivat.
Bysanttilaisten hallussa oli Italiassa enää kaksi linnoitusta, nimittäin Tusciassa Perusia ja voittamaton Ravenna.
Perusia antautui urhoollisesti puolustauduttuaan kreivi Grippalle jaRavennasta oli tärkein osa — satamakaupunki Clossis vihdoin joutunutHildebrand-vanhuksen käsiin, joka oli jo kahdeksantoista kuukauttapiirittänyt kaupunkia.
Kun ruuan tuonti kaupunkiin katkaistiin nyt merenkin puolelta, — kuningas oli nimittäin määrännyt, että kaikkien eri tahoilla risteilevien laivastojen oli kokouduttava yhteen Anconan luona ja suljettava Classiksen satamansuu — voitiin odottaa kaupungin pikaista antautumista elintarpeiden loppumisen vuoksi.
Nyt oli siis enää vain yksi askel otettava sen lupauksen täyttämiseksi, jonka Totila oli kerran antanut Valerian kuolevalle isälle. Bysanttilaisia ei ollut enää muualla Italian mantereella kuin Ravennan päälinnoituksissa. Muutaman viikon perästä toivottiin kaupungin antautuvan ja silloin ei enää mikään estäisi goottikuninkaan ja Italian kauneimman tyttären naimisiin menoa.
Totila päätti sillä välin viettää julkiset, juhlalliset kihlajaiset morsiamensa kanssa sen komean voittojuhlan yhteydessä, joka retken muistoksi aiottiin panna toimeen. Täten hän saisi morsiamensa luostarin — hänen mielestään vahingollisesta — vaikutuspiiristä ja voisi näyttää tulevan kuningattaren hoville ja valtakunnalle. Tähän saakka vain kreivi Teja ja muut Totilan lähimmät ystävät olivat morsiamen tunteneet.
Cassiodorus ja Julius olivat ottaneet huolekseen kuninkaan kihlatun saattamisen Taginaesta Roomaan.
Nykyisestä Monte Testacciosta lounaaseen, missä Tiber eroaa kaupungin piiristä, sijaitsi siihen aikaan kauniilla kukkulalla Antoninusten ajoilta säilynyt vanha keisarillinen huvila.
Totila rakasti tätä paikkaa, josta oli laaja näköala joelle ja Campanialle. Joella liikkui taas lukemattomia pieniä kauppalaivoja, jotka kuljettivat tavaroita Portuksen satamasta kaupunkiin. Kauniita maataloja oli jälleen noussut Campanialle kahden piirityksen tuhosta ja hävityksestä.
Vähällä vaivalla kuningas oli saanut vanhan keisarien palatsin uudestaan asuttavaan kuntoon.
Huvilan komealla, leveällä terassilla, joka muodosti jokeen saakka ulottuvien marmoriportaiden pään ja kaunistuksen, aiottiin komeaksi suunniteltu juhla viettää.
Totila oli kutsuttanut Napolista vanhan kuvanveistäjän Xenarkoksen, joka oli ensin vienyt yhteen molemmat Dioskurit. Hän oli saanut toimekseen valita kauneimmat kuvapatsaat mitä Roomassa tai sen ympäristössä oli saatavissa ja asettaa ne marmoriportaiden molemmilla puolilla oleville tyhjille jalustoille.
Vanhus oli ryhtynyt työhönsä mielihyvällä ja innolla. Pian kokonaiset rivit jumalia, jumalattaria ja sankareita kohosikin marmoriportaiden viereen.
Terassin katoksi oli levitetty suunnaton purppurateltta — samoin kuin amfiteatterissa — suojaksi auringonsäteiltä.
Joelta tulevat virkistävät tuulet pääsivät sen sijaan vapaasti puhaltamaan telttaan.
Terassin takaosassa oli pylväiden kannattama huvilan eteinen.
Kuninkaan teltta, portaat, eteinen ja koko huvila olivat lukemattomien köynnösten peitossa. Köynnökset olivat punotut ikivihreistä lehdistä, jotka kesät talvet koristavat Italian puutarhoja.
Totilan uusi, komea lippu, jonka Valeria oli yhdessä seuralaistensa kanssa ommellut Taginaessa kullalla ja hopealla vaaleansiniselle silkkikankaalle, aaltoili ylpeänä kuninkaan teltan huipulta.
Lippu kuvasi kultaista joutsenta, joka levitetyin siivin kiitää sinistä, hopeaisten tähtien koristamaa taivasta kohti.
Vielä korkeammalla, tämän lipun oikealla puolella oli vanha, kuuluisa amelungien lippu, Didrik berniläisen lippu kultaisine jalopeuroineen.
Alempana vasemmalla oli eräs voitonmerkki, Belisariuksen lippu, jonka Totila oli valloittanut Tiburtiuksen portin ulkopuolella. Koska se oli voiton merkki, oli se asetettu kaltevaan asentoon.