Rva Roberts: Sinä et voi Robertsia kukistaa!
(He katselevat vaieten toisiinsa.)
Madge: Enkö voi? Pelkurit — kun heidän omat äitinsä ja lapsensa eivät tiedä mihin turvautua.
Rva Roberts: Madge!
Madge(katsoen tutkivasti rva Robertsia): Minä ihmettelen, että hän uskaltaa katsoa teitä silmiin. (Hän kyykistyy tulen eteen lämmitellen käsiään.) Harness on täällä taas. Heidän on määrättävä kantansa tänä iltana.
Rva Roberts(pehmeällä, hiljaisella äänellä): Roberts ei koskaan hylkää lämmittäjiä ja koneenkäyttäjiä. Se ei olisi oikein.
Madge: Ette te voi kääntää minua. Se on vaan hänen ylpeyttään.
(Ovelta kuuluu koputus, naiset kääntyvät kun Enid astuu sisään. Hänellä on karvahattu ja oravannahkaturkit. Hän sulkee oven jälkeensä.)
Enid: Saanko tulla sisään, Anni?
Rva Roberts: Enid-neiti. Anna rouva Underwoodille tuoli, Madge!
(Madge antaa tuolin, jolla on istunut.)
Enid: Kiitos! — Oletteko yhtään parempi?
Rva Roberts: Kyllä — kiitoksia, hyvä rouva.
Enid(katsoo yrmeesti Madgeen, kuin tahtoisi hänet poistumaan): Miksi lähetitte te hillon takasin? Minusta se oli teiltä hyvin ajattelemattomasti tehty.
Rva Roberts: Kiitoksia, rouva, minä en tarvinnut sitä.
Enid: Niinpä niin! Se oli Robertsin tahdosta, eikö ollutkin? Kuinka saattaa hän antaa näiden kärsimystenne yhä jatkua?
Madge(äkkiä): Minkä kärsimysten?
Enid(hämmästyneenä): Pyydän anteeksi!
Madge: Kuka sanoi, että he kärsivät?
Rva Roberts: Madge!
Madge(vetäen saalin päänsä päälle): Olkaa hyvä ja sallikaa meidän olla omissa oloissamme. Me emme suvaitse teidän tulevan tänne urkkimaan meitä.
Enid(kääntyen tuolillaan häneen päin): Minä en puhunut teille.
Madge(matalalla, kiivastuneella äänellä): Pitäkää itse säälintunteenne. Te luulette saavanne meiltä urkittua, mutta siinä erehdytte. Menkää kertokaa tämä tehtaan johtajalle.
Enid(kylmästi): Tämä ei ole teidän kotinne.
Madge(kääntyen ovelle): Ei, tämä ei ole minun kotini. Pysykää kaukana minun kotoani, rouva Underwood.
(Hän poistuu. Enid koputtaa sormillaan pöytään.)
Rva Roberts: Antakaa anteeksi Madge Thomasille, hyvä rouva. Hän on vähän kiihottunut tänään.
(Äänettömyys.)
Enid(katsoen häneen): Oh, minä luulen, että he ovat kaikki yhtä typeriä.
Rva Roberts(hieman hymyillen): Niin, hyvä rouva.
Enid: Onko Roberts ulkona?
Rva Roberts: On, rouva.
Enid: Se on hänen työtään, että he eivät pääse sovintoon. Eikö olekin Anni?
Rva Roberts(lempeästi, katse kiinnitetty Enidiin ja toisen käden sormillaan hivellen rintaansa): He sanovat, että teidän isänne, hyvä rouva —
Enid: Isäni vanhenee ja ymmärrättehän millaisia vanhukset ovat.
Rva Roberts: Minua surettaa, hyvä rouva.
Enid(paljon hellemmin): Minä en odota teiltä sääliä, Anni. Tiedän, että se on yhtä hyvin hänen syynsä kuin Robertsinkin.
Rva Roberts: Minua säälittää kuka tahansa, joka tulee vanhaksi, rouva. On kauheaa tulla vanhaksi, ja herra Anthony on niin hieno vanha herra, minä aina ajattelin.
Enid(kiihkeästi): Hän aina piti teistä, ettekö muista? Kuulkaa Anni, voinko minä mitenkään auttaa? Tahtosin niin mielelläni. Te ette saa mitä tarvitseisitte. (Menee ja ottaa kattilan tulelta, etsien hiiliä.) Ja te olette niin kärkäs lähettämään takaisin sopat ja muut!
Rva Roberts: Niin, hyvä rouva.
Enid(huolestuneesti): No, eihän teillä ole edes hiiliä?
Rva Roberts: Onko rouva niin hyvä ja asettaa kattilan takasin. Robertsilla ei ole paljo aikaa odottaa teetään kun hän tulee. Hänen on oltava kello neljä miesten kanssa kokouksessa.
Enid(asettaen kattilan tulelle): Siis taas hän kiihottaa heidät raivoihinsa. Ettekö te voi saada häntä talttumaan, Anni? (Rva Roberts hymyilee ivallisesti.) Oletteko yrittäneet? (Äänettömyys.) Tietääkö hän kuinka huonona te olette?
Rva Roberts: Se on ainoastaan sydän — kun minulla on heikko, hyvä rouva.
Enid: Te olitte aina niin terve meillä ollessanne.
Rva Roberts(jäykemmin): Roberts on aina minulle hyvä.
Enid: Mutta teidän tulisi saada kaikkea mitä tarvitsette ja teillä ei ole mitään!
Rva Roberts: Ihmisethän sanovat, etten minä näytä vielä kuolevalta?
Enid: Ette tietenkään. Jos vain saisitte oikeaa. — Tahdotteko ottaa vastaan minun lääkärini, jos lähetän hänet luoksenne? Varmasti siitä olisi teille hyötyä.
Rva Roberts(kysyvästi): Kyllä, hyvä rouva.
Enid: Madge Thomas ei saisi tulla tänne, hän vaan kiihottaa teitä. Niinkuin minä en tietäisi mitä kärsimyksiä heillä on! Minä tunnen ne liiankin hyvin, mutta tiedättehän, että he ovat menneet liian pitkälle.
Rva Roberts(yhä hivellen rintaansa): He sanovat, etteivät he millään muulla tavalla saa palkkojaan parannettua, rouva.
Enid(totisena): Mutta, Anni, sen takiahan ei ammattiliittokaan heitä kannata. Mieheni on työväelle hyvin myötätuntoinen, mutta hän sanoo, ettei heillä ole huonot palkat.
Rva Roberts: Eikö, — rouva?
Enid: He eivät lainkaan ajattele, kuinka yhtiö voisi pysyä pystyssä, jos se maksaisi miesten vaatimia palkkoja.
Rva Roberts(ponnistellen): Mutta voitto-osingot ovat olleet niin suuria, hyvä rouva.
Enid(joutuen hämilleen): Te kaikki näytte luulevan osakkeenomistajia rikkaiksi, mutta he eivät ole — enimmät heistä eivät varmaan ole paremmassa asemassa kuin työmiehet. (Rouva Roberts hymyilee.) Heidän on ylläpidettävä yhteiskunnallista asemaansa.
Rva Roberts: Niinkö, hyvä rouva?
Enid: Teillä ei ole maksettavana korkoja ja veroja, eikä satoja muita menoja, joita heillä on. Jos työmiehet eivät tuhlaisi niin paljon juomiseen ja vetojen lyöntiin, voisivat he vallan hyvin!
Rva Roberts: He sanovat, että työ on niin raskasta, että heillä täytyy olla joitakin huvituksia.
Enid: Mutta ei suinkaan tuollaisia alhaisia huvituksia.
Rva Roberts(vähän kuvastuen): Roberts ei koskaan maista tippaakaan, eikä koko elämässään ole vielä lyönyt yhtään vetoa.
Enid: Jaa! mutta hän ei olekaan tavallinen — tarkotan, että hän on koneenkäyttäjä — parempia työmiehiä.
Rva Roberts: Niin, hyvä rouva. Mutta Roberts sanoo, ettei heillä ole mahdollisuutta saada muita huvituksia.
Enid(hyvitellen): Niin kyllä minä käsitän, että se on vaikeata.
Rva Roberts(hiukan pisteliäästi): Ja he sanovat että herrasväki viettää samanlaista elämää.
Enid(hymähtäen): Minä elän kyllä, kuten yleensä muutkin ihmiset, mutta tiedättehän Anni, ettei se ole puolustettavaa.
Rva Roberts(vaivaloisesti ponnistellen): Toiset miehistä eivät koskaan aukase kapakan ovea, mutta eivät hekään saa säästetyksi kuin hyvin vähän ja sairauden sattuessa menee sekin heti.
Enid: Mutta onhan heillä apukassat, eikö olekin?
Rva Roberts: Apukassat antavat korkeintaan kahdeksantoista markkaa viikossa, hyvä rouva, ja se ei ole paljo perheellisille. Roberts sanoo, että työläiset saavat aina elää kädestä suuhun. Viisikymmentä penniä tänään on parempi kuin huomenna markka, sanovat he.
Enid: Mutta sehän on kuin uhkapeliä.
Rva Roberts(tavallaan kiihottuneena): Roberts sanoo, että työmiehen koko elämä on uhkapeliä, syntymästä aina hautaan saakka.
(Enid nojautuu eteenpäin tarkkaavana. Rva Roberts jatkaa yhä kiihottuen siksi kuin viimeisissä sanoissa persoonallisista tunteistaan masentuu.)
Hän sanoo, hyvä rouva, että kun työmiehen lapsi on syntynyt, on hänen elämänsä ensimäisestä viimeiseen hengenvetoon arvanheittoa siitä, eikö se koskaan muuttuisi muuksi ja sitä kestää koko hänen elämänsä. Vanhaksi tultuaan on hänellä valittavana joko vaivaistalo tahi hauta. Hän sanoo, että vaikka on kuinka tarkka, vaikka näkee lapsineen nälkää ja elää niukasti säästääkseen, ei silloinkaan jää säästöön pantavaa vanhan päivän varaksi. Sen vuoksi hän ei tahdokaan lapsia (hervahtaa taaksepäin) ei vaikka minä olen niitä niin tahtonut.
Enid: Niin, niin, kyllä minä käsitän.
Rva Roberts: Ei, ette, hyvä rouva. Teillä on lapsenne, eikä teillä ole koskaan huolta niistä.
Enid(rauhallisesti): Te ette saisi puhua niin paljoa, Anni. (Siitä huolimatta jatkaa.) Mutta Robertsillehan maksettiin aika rahasumma siitä teknillisestä keksinnöstä, eikö maksettukin?
Rva Roberts(puolustain): Kaikki Robertsin säästöt ovat menneet. Hän on aina katsonut tämän lakon menestymistä. Hän sanoo, ettei hänellä ole oikeutta pitää penniäkään, kun toiset kärsivät. Mutta kaikki eivät ole sellaisia! Jotkut eivät näy välittävän mistään muusta — kunhan vain saavat pitää omansa.
Enid: Minä en käsitä mitä heiltä voitaisi odottaakaan, kun he tuolla tavalla kärsivät. (Muuttuneella äänellä.) Mutta Robertsin tulisi ajatella teitä! Tämä on niin kauheaa! Kattila kiehuu. Laitanko minä teen? (Hän ottaa teekannun ja nähtyään siellä olevan teelehtiä kaataa vettä.) Ettekö tahdo kuppia?
Rva Roberts: En, kiitoksia, rouva. (Hän kuuntelee kun kuuluisi askelia.) Toivoisin mieluummin, että te ette tapaisi Robertsia, hyvä rouva. Hän kiivastuu niin.
Enid: Oh! mutta minun täytyy, Anni. Se käy vallan tyynesti, minä lupaan.
Rva Roberts: Hän taistelee elämästä ja kuolemasta, hyvä rouva.
Enid(hyvin rauhallisesti): Pyydän että hän tulee ulos puhumaan kanssani. Emme tahdo kiihottaa teitä.
Rva Roberts(heikosti): Ei, rouva.
(Hän säpsähtää kovasti. Roberts on tullut huomaamatta sisään.)
Roberts(käännellen hattuaan — pisteliäästi): Pyydän anteeksi tuloni. Sinä näyt olevan keskustelussa hienon rouvan kanssa.
Enid: Saanko puhutella teitä, herra Roberts?
Roberts: Kenen kanssa minulla on kunnia puhua, arvoisa rouva?
Enid: Kyllähän te tunnette minut! Olen rouva Underwood.
Roberts(ilkeästi kumartaen): Johtokunnan puheenjohtajan tytär.
Enid(totisena): Olen tullut puhuttelemaan teitä, tahdotteko tulla hetkiseksi ulos?
(Katsahtaa rva Robertsiin.)
Roberts(pannen hattunsa naulaan): Minulla ei ole mitään sanottavaa, arvoisa rouva.
Enid: Mutta minun täytyy puhua teille, olkaa hyvä.
(Menee ovelle päin.)
Roberts(pisteliäästi): Minulla ei ole aikaa kuunnella.
Rva Roberts: David!
Enid: Rouva Roberts, olkaa niin hyvä!
Roberts(riisuen palttootaan): Olen pahoillani, jos loukkaan ylhäistä rouvaa — herra Anthonyn tytärtä.
Enid(epäröiden, sitten äkkiä päättävästi): Herra Roberts, minä tiedän teillä olevan vielä kokouksen miesten kanssa. (Roberts kumartaa.) Tulin vetoomaan teihin. Olkaa, — olkaa hyvä ja koettakaa toki päästä johonkin sovintoon. Antakaa perään edes vähän, vaikkapa vain meidän itsemme tähden.
Roberts(puhuen kuin itselleen): Herra Anthonyn tytär pyytää minun perääntymään edes vähäsen, vaikkapa vain meidän itsemme tähden.
Enid: Kaikkien tähden! Oman vaimonnekin tähden!
Roberts: Vaimoni tähden, kaikkien tähden — herra Anthonynkin tähden.
Enid: Miksi te olette isälleni niin katkeroitunut? Hän ei ole koskaan tehnyt teille mitään.
Roberts: Eikö ole?
Enid: Hän ei voi luopua mielipiteistään yhtä vähän kuin tekään omistanne.
Roberts: En todella arvannut, että minullakin saa olla mielipiteitä!
Enid: Hän on vanha mies ja te —
(Nähtyään Robertsin tiukasti katsovan vaikenee.)
Roberts(korottamatta ääntään): Vaikka minä näkisin herra Anthonyn olevan hengen hädässä ja minä voisin hänet pelastaa kättäni kohottamalla, minä en kohottaisi pikkusormeakaan.
Enid: Te — te —
(Hän vaikenee taas purren huultaan.)
Roberts: En nostaisi, se on varma!
Enid(kylmästi): Te ette tarkota, mitä sanotte!
Roberts: Tarkotan sitä ihan joka sanalla.
Enid: Mutta miksi?
Roberts(kiihkeästi): Herra Anthony tahtoo tyrannivaltaa! Siinä syy!
Enid: Joutavia.
(Robertsin vaimo yrittää nousta, mutta vaipuu takaisin tuoliinsa.)
Enid(tehden äkkinäisen liikkeen): Anni!
Roberts: Älkää koskeko minun vaimooni!
Enid(peräytyen tavallaan kauhistuneena): Minä uskon — te olette hullu.
Roberts: Hullun talo ei sitten ole sopiva paikka ylhäiselle rouvalle.
Enid: En minä pelkää teitä.
Roberts(kumartaen): En saattaisi odottaakaan herra Anthonyn tyttären pelkäävän. Herra Anthony ei ole pelkuri, kuten ne toiset.
Enid(äkkiä): Luulen teistä olevan urhoollista tämän taistelun jatkamisen.
Roberts: Onko herra Anthonystä urhoollista taistella vaimoja ja lapsia vastaan? Minä uskon, että herra Anthony on rikas, onko hänestä urhoollista taistella niitä vastaan, joilla ei ole penniäkään? Onko hänestä urhoollista panna lapset huutamaan nälästä ja vaimot värisemään vilusta?
Enid(kohottaen kätensä kuten iskua torjuakseen): Tiedättehän että isäni toimii periaatteittensa mukaan.
Roberts: Niin myöskin minä.
Enid: Te vihaatte meitä, ettekä voi sietää peräytymistä.
Roberts: Ei myöskään herra Anthony, huolimatta siitä, mitä hän ehkä sanoo.
Enid: Kaikessa tapauksessa teidän tulisi sääliä omaa vaimoanne.
(Rva Roberts, jolla on ollut käsi sydämellä, ottaa sen pois ja yrittää tyynnyttää hengitystään.)
Roberts: Arvoisa rouva, minulla ei ole enää sanottavaa.
(Hän ottaa leivän käteensä. Ovelle koputetaan ja Underwood tulee sisään, seisahtuu heitä katsomaan. Enid kääntyy häneen ja näyttää sitte epäröivältä.)
Underwood: Enid.
Roberts(ivallisesti): Ei teidän olisi tarvinnut tulla vaimoanne noutamaan herra Underwood. Emme me ole ryövärejä.
Underwood: Tiedän sen Roberts. Toivon, että rouva Robertsin terveydentila on parempi. (Roberts kääntyy pois vastaamatta.) Tule, Enid!
Enid: Minä kehotan teitä vielä kerran, herra Roberts, teidän vaimonne tähden.
Roberts(pilkallisen kohteliaasti): Jos minäkin neuvoisin teitä, arvoisa rouva — tehkää se teidän miehenne ja isänne tähden.
(Enid pidättyen vastaamasta, menee ulos. Underwood avaa hänelle oven ja seuraa. Roberts menee tulen luokse ja lämmittää käsiään sammuvassa hiiloksessa.)
Roberts: Kuinka sinun tilasi on, tyttöseni. Tuntuu paremmalta vai mitä?
(Rouva Roberts hymyilee heikosti. Roberts tuo palttoonsaja kietoo sen hänen ympärilleen. Katsoo kelloaan.)
Kymmentä vaille neljä! (Vilkastuen) Olen nähnyt heidän katseensa. Heillä ei ole yhtään taisteluhalua, paitsi tuolla yhdellä vanhalla ryövärillä.
Rva Roberts: Etkö tahdo jäädä syömään, David? Et ole syönyt koko päivänä mitään!
Roberts(koskettaen kädellään kurkkuaan): En voi niellä ennenkuin nuo vanhat haikalat ovat lähteneet täältä. (Kävelee edestakasin.) Minun täytyy keskustella miesten kanssa — heillä ei ole enään lainkaan rohkeutta, pelkurit. He ovat sokeita kuin yölepakot. — Eivät näe päivää nokkansa edestä.
Rva Roberts: Vaimojensa tähden he, David.
Roberts: Äh! Niinhän ne sanovat! Vasta silloin he muistavat vaimojaan kun heidän omat vatsansa kurnuavat. Huolenpito vaimoistaan ei heitä koskaan pidätä juomasta, mutta jouduttuaan itse oikean asian vuoksi uhrautuessaan vähän kärsimään, silloin kyllä vaimot ovat esteenä.
Rva Roberts: Mutta ajattele lapsia, David.
Roberts: Äh! Jos he itse tahtovat synnyttää orjia, ajattelematta niiden tulevaisuutta, joita synnyttävät — — —
Rva Roberts(läähättäen): Riittää, David! Älä ala taas puhua siitä — minä en tahdo — en voi —
Roberts: No, no-o, tyttöseni!
Rva Roberts(hengästyneenä): Ei, ei, David minä en tahdo!
Roberts: Rauhotu, rauhotu! Kas niin! Se on oikein. (Katkerasti.) Eivät penniäkään he tahtoisi panna säästöön tällaisten aikojen varalle. Eivät! Kädestä suuhun — Jumaliste! — minä tunnen heidät. He ovat murtaneet sydämeni. Lakon alussa ei heistä kukaan ollut vastaan, mutta nyt kun nälkä uhkaa.
Rva Roberts: Kuinka sinä saatat sitä odottaakaan, David? He eivät ole raudasta.
Roberts: Odottaako sitä? Enkö minä saisi odottaa heiltä samaa, minkä itse teen? Enkö minä mieluummin näe nälkää ja vaikka näänny kuin annan perään? Minkä yksi ihminen voi tehdä, sen voi toinenkin.
Rva Roberts: Ja entä vaimot?
Roberts: Tämä ei ole vaimojen tehtävää.
Rva Roberts(pahastuen): Ei, vaimot saavat kuolla, siitä te ette välitä. Se on heidän tehtävänsä.
Roberts(kääntäen pois katseensa): Kuka puhuu kuolemisesta? Kukaan ei kuole, ennen kun olemme hävittäneet — (Roberts kohtaa taas vaimonsa katseen ja koettaa välttää sitä. Kiihtyen.) Tätä juuri olen nämä kuukaudet odottanut. Saada nuo vanhat ryövärit tulemaan tänne tehtaalle ja lähettää heidät sitte samaa tietä takaisin, saamatta penninkään myönnytystä. — Olen nähnyt heidän naamansa häviön pelon valtaamina, sen vakuutan.
(Hän menee ja ottaa hattunsa naulasta.)
Rva Roberts(seuraten häntä katseillaan — lempeästi): Ota palttoosi, David — siellä on varmaan hyvin kylmä.
Roberts(tullen vaimonsa luokse, katseensa on arka): Ei, ei! Kas niin, kas niin, ole hiljaa ja lämmittele. Minä en viivy kauan, tyttöseni.
Rva Roberts(hiukan katkerasti): Parempi, että sinä ottaisit sen.
(Anni tyrkyttää palttoota, mutta Roberts asettaa sen takaisin, kietoen vaimonsa ympärille. Yrittää katsoa vaimonsa silmiin, mutta ei voi. Rva Roberts lepää palttooseen käärittynä; katseensa, joka seuraa miestään, on osittain pahastunut osittain kaipaava. Roberts katsoo kelloaan ja kääntyy menemään. Ovella tulee häntä vastaan Jan Thomas, kymmenvuotias poika, jolla on suuret vaatteet, kädessä pilli.)
Roberts: Hei, hei, poika!
(Roberts menee. Jan pysähtyy askeleen päähän rva Robertsista, katsoen vaijeten häneen.)
Rva Roberts: Kas, Jan!
Jan: Isä tulee, Madge-sisko tulee.
(Hän istuu pöydän ääreen leikkien pillinsä kanssa. Hän puhaltaa kolme epäselvää ääntä, sitte matkien kukkuuta. Ovelle kolkutetaan. Vanha Thomas tulee sisään.)
Thomas: Hyvin hyvää päivää teille, hyvä rouva. Parempaa vointia kuin ennen.
Rva Roberts: Kiitoksia, Thomas.
Thomas(hermostuneesti): Onko Roberts kotona?
Rva Roberts: Juuri meni kokoukseen, Thomas.
Thomas(osaaottavasti ja tullen puheliaammaksi): Tämä on hyvin onnetonta, nähkääs! Tulin sanomaan hänelle, että meidän täytyy tehdä sovinto isännistön kanssa. On kovin suuri vahinko, että hän on mennyt kokoukseen. Hän juoksee päänsä seinään, minä ajattelen.
Rva Roberts(kohottautuen): Hän ei koskaan tule antamaan perään, Thomas.
Thomas: Te ette saa kiihottua, se on teille hyvin vaarallista. Nähkääs, heissä on tuskin yhtään miestä, joka häntä kannattaisi, paitsi koneenkäyttäjät ja George Rous. (Juhlallisesti.) Tämän lakon jatkaminen ei ole enää raamatun mukaista. Olen tarkkaavaisesti tutkinut ja punninnut sitä. (Jan puhaltaa.) Tyst! En välitä mitä toiset sanovat, minä sanon, että raamattu tahtoo meidän lopettamaan riidan ja minä teen sen sen vuoksi, ja se on minun mielipiteeni, että tämä on kaikkein parasta meille kaikille. Jos se ei olisi minun mielipiteeni, niin minä en puhuisi siitä mutta se on minun mielipiteeni, nähkääs.
Rva Roberts(hilliten kiihtymystään): Minä en ymmärrä, miten Robertsin käy, jos te peräännytte.
Thomas: Eihän se ole mikään häpeä sittekään! Kaiken mitä kuolevainen ihminen vain voi tehdä hän on tehnyt. Hän on joutunut taistelemaan inhimillistä luontoa vastaan. Hyvin luonnollista — kuka tahansa saattaa niin tehdä. Mutta raamattu on puhunut ja sitä vastaan hän ei saa toimia. (Jan matkii kukkuuta.) Älä tuota vinguta! (Mennen ovelle.) Täältä tulee tyttöni seuraksenne. Hyvin hyvää vointia, hyvä rouva — ei saa kiihottua — muistakaa se!
(Madge tulee sisään ja seisoo avoimella ovellakatsellen ulos kadulle.)
Madge: Myöhästytte, isä. He ovat alkamassa jo. (Hän tarttuu isänsä hihaan.) Jumalan tähden, vastustakaa häntä, isä — tämän kerran!
Thomas(irrottaen hihansa, arvokkaasti): Anna minun tehdä, mikä on oikein, tyttö!
(Hän menee. Madge tulee ovelta hitaasti sisäänkuten jonkun lähetessä.)
Rous(ilmestyen ovelle): Madge!
(Madge seisoo selin rva Robertsiin, tuijottaenkädet selän takana Rousiin.)
Rous(katse säihkyvänä): Madge! Olen kokoukseen menossa. (Madge hymyilee halveksivasti, liikahtamatta.) Kuuletko sinä?
(He puhuvat sukkelaan, hiljaisella äänellä.)
Madge: Kuulen! Mene ja tapa oma äitisi jos sinun niin täytyy.
(Rous tarttuu Madgen käsivarsiin. Madge seisoo jäykkänä, pää kenossa. Rous katselee häntä ja seisoo myöskin liikkumatta.)
Rous: Vannoin pysyväni Robertsin takana. Minä vannoin! Sinä tahdot minut peräytymään valastani.
Madge(hiljaa ivallisesti): Sinäpä olet sievä sulhanen!
Rous: Madge!
Madge(hymyillen): Olen kuullut sanottavan, että sulhaset tekevät mitä heidän tyttönsä pyytävät, (Jan puhaltaa kukkuuta) mutta nähtävästi se ei ole totta!
Rous: Sinä tahdot tehdä minusta rikkurin!
Madge(silmänsä puoliksi suljettuna): Tee se minun tähteni!
Rous(lyöden kätensä otsaansa): Kirottua! Minä en voi —
Madge(kiihkeästi) Tee se minun tähteni.
Rous(hampaittensa raosta): Älä viettele minua!
Madge(viitaten Jania kädellään — sukkelaan ja hiljaa): Tahtoisin sen tekemään, että lapsi saisi leipää!
Rous(kiihkeästi, kuiskien): Madge! Oh, Madge!
Madge(hiukan pilkallisesti): Mutta sinä et voi rikkoa lupaustasi minun tähteni!
Rous(läähättäen): Silloin jumal'avita, minä voin!
(Hän pyörähtää ja syöksyy ulos. Madge seisoo, hiukan hymyillen katsellen hänen jälkeensä. Menee sitte pöydän luokse.)
Madge: Minä olen voittanut Robertsin!
(Hän huomaa, että rouva Roberts on hervahtanut tuoliinsa.)
Madge(juoksee hänen luokseen, tunnustelee hänen käsiään): Tehän olette kylmä kuin kivi! Teidän täytyy saada tippa konjakkia. Jan juokse "Leijona"-ravintolaan ja sano, että minä lähetin sinut hakemaan rouva Robertsille.
Rva Roberts(tehden heikon liikkeen): Minä istun aivan tyynesti, Madge. Anna Janille teetä.
Madge(antaen Janille leipäviipaleen): Siinä on sinulle rasavilli. Älä vinguta! (Menee tulen luokse ja laskeutuu polvilleen.) Se sammuu.
Rva Roberts(heikosti hymyillen): Se on samantekevää!
(Jan puhaltaa pilliinsä.)
Madge: St! Hiljaa — siinä —
(Jan lakkaa.)
Rva Roberts(hymyillen): Anna hänen soittaa, Madge.
Madge(polvillaan tulen edessä — kuuntelee): Odottaa ja odottaa. Minä en voi sitä kärsiä! Odottaa, odottaa — sitä nainen saa tehdä! Voitteko kuulla sieltä heitä — minä kuulen!
(Hän asettuu nojaamaan kyynärpäät pöydällä ja kädet poskella.Hänen takanaan rva Roberts nojautuu tuskallisesti eteenpäinja kiihtyy, kun kuuluu kaikua lakkolaisten kokouksesta.)
Esirippu.
II kuvaelma.
Kello on yli neljä. Iltahämärää. Kurainen aukeama on työmiehiä täynnä. Aukeaman takana, erotettuna siitä piikkilanka-aidalla, on kanavan hinauslaituri, johon yksi lotja on kiinnitetty. Tehtaan korkea muuri kohoaa kanavasta aukeaman poikki ja sen kulmaan on tynnöreistä ja laudoista pystytetty kömpelö puhujalava. Sillä seisoo Harness. Roberts vähän joukosta ulompana, nojaa selällään muuria vasten. Hinauslaiturilla loikoo, välinpitämättömästi poltellen, kaksi lotjamiestä.
Harness(ojentaen käsiään): Niin, minä olen puhunut teille suoraan. Vaikka minä puhuisin huomisaamuun saakka, en minä voisi enempää sanoa.
Jago(tumma, kellahtava espanjalaisen näköinen mies, jolla on lyhyt tuuhea parta): Tahtoisin kysyä teiltä, herra! Voivatko he saada rikkureja?
Bulgin(uhitellen): Antaa niiden yrittää.
(Väkijoukosta kuuluu kovaa hälinää)
Brown(pyöreänaamainen): Mistä he niitä sitte saisivat?
Evans(pieni, levoton, rasittunut mies, jolla on tappelijan naama): Aina on rikkureja, se on niiden luonnossa. Aina on miehiä, jotka tahtovat pelastaa oman nahkansa.
(Taas kovaa hälinää. Väkijoukossa on liikettä ja vanha Thomas väkijoukkoon liittyneenä asettuu eteen.)
Harness(pitäen käsiään ylhäällä): He eivät voi niitä saada. Mutta se ei auta teitä. Olkaa siis järkeviä miehet. Teidän vaatimuksenne olisivat aiheuttaneet tusinan lakkoja kannatettavaksemme aikana, jolloin emme ole siihen varustautuneet. Ammattiliitot toimivat oikeuden puolesta, ei yhden mutta kaikkien! Kuka puolueeton henkilö tahansa sanoo teille — teidät oli harhaanjohdettu! Minä en sano, että te menette liian pitkälle siihen nähden, mihin teillä on oikeus, mutta te menette liian pitkälle aikaan katsoen. Te olette kaivaneet itse itsellenne kuopan. Aijotteko te pysyä siellä vai aijotteko kiivetä ylös? Puhukaa!
Lewis(mustaviiksinen walesilainen): Te iskitte paikalleen, herra! Mitä on tehtävä?
(Taas liikettä väkijoukossa. Rous tulee nopeaanasettuen Thomasin viereen.)
Harness: Alentakaa vaatimuksenne sopivaan määrään ja me otamme ne perinpohjin tarkastettavaksi; jos kieltäydytte, älkää odottako minua tulemaan tänne toista kertaa kuluttamaan aikaani turhaan. Minä en ole niitä, kuten teidän tulisi tietää, jotka puhuvat harkitsematta. Jos te olette niin tervejärkisiä kuin minä otaksun teidän olevan — huolimatta siitä, kuka neuvoo teidän tekemään toisin — (hän katsoo Robertsiin), te päätätte tulla liittoon, ja uskoa meille sopimuksen teon. Kumpaako tahdotte? Yhteenliittymistä ja voittoa — vaiko entisen nälkiintymisen jatkamista?
(Jatkuvaa mutinaa väkijoukosta.)
Jago(äreästi): Älkää puhuko asioista, joita ette tunne.
Harrness(korottaen äänensä hälinän yli): Tunne? (Kylmällä liikutuksella.) Kaikkea mitä te olette saaneet kärsiä, ystäväni, olen minä kärsinyt — minä sain sen kokea kun minä en ollut suurempi (osottaen erääseen nuorukaiseen) kuin tuo nulikka tuolla. Ammattiliitot eivät olleet silloin niin voimakkaita kuin nykyään. Mikä teki ne voimakkaiksi? Yhteenliittyminen — se teki ne vahvoiksi. Minä olen saanut sen kaiken kokea, sen vakuutan ja siitä on vielä arvet sielussani. Minä tunnen kaiken, mitä te olette kärsineet — te ette voi minulle mitään uutta kertoa, jota en tuntisi. Mutta kokonaisuus on suurempi kuin osa ja te olette ainoastaan osa. Seisokaa te meidän takanamme ja me seisomme teidän takananne.
(Hän odottelee seuraten heitä katseillaan. Hälinä kasvaa. Joukko kerääntyy pieniin ryhmiin. Green, Bulgin ja Lewis juttelevat yhdessä.)
Lewis: Puhuu hyvin järkevästi, tuo liiton mies.
Green(tyyneesti): Ja'ah! Jos minua olisi kuunneltu, olisitte kuulleet järkeä jo kaksi kuukautta sitte.
(Lotjamiesten nähdään nauravan.)
Lewis(osottaen): Katsokaa noita kahta pöllöä tuolla aidan takana!
Bulgin(uhkaavasti): Heidän olisi paras lopettaa kakatuksensa tahi minä lyön heiltä leukaluut murskaksi.
Jago(äkkiä): Te sanoitte, että lämmittäjillä on riittävät palkat?
Harness: En sanonut, että heillä on riittävät palkat, sanoin, että heillä on yhtä suuret palkat kuin lämmittäjillä muissa samanlaisissa työpaikoissa.
Evans: Se on valetta. (Hälinää.) Miten on Harperilla?
Harness(kylmän ivallisesti): Saisitte katsoa, ettette itse valhettele, mies. Harperin vuorot ovat pitempiä, töistä maksetaan aivan sama.
Henry Rous(tummempi kuva veljestään Georgesta): Kannatatteko meidän vaatimustamme kaksinkertaisesta maksusta lauantain ylityöstä?
Harness: Kannatamme.
Jago: Mitä olette tehneet meidän avustuslistoillemme?
Harness(kylmästi): Olen sanonut teille miten tulemme niiden kanssa menettelemään.
Evans: Oo! tekemätön on aina epävarmaa. Te tahdotte saada toverimme pettämään meidät.
(Hälinää.)
Bulgin(ärjästen): Kitas kiinni!
(Evans katsoo vihasesti.)
Harness(korottaen äänensä): Ne, jotka osaavat erottaa vasemman kätensä oikeasta, tietävät, että liitto ei ole kokoonpantu pettureista ja roistoista. Olen sanonut sanottavani. Harkitkaa sitä, toverit, ja kun tarvitsette minua, tiedätte missä minut tapaatte.
(Hän hyppää alas, väki tekee tilaa ja hän menee pois. Yksi lotjamiehistä katsoo hänen jälkeensä tehden piipullaan halveksivan viittauksen. Miehet ryhmittyvät lähekkäin ja monta silmäystä heitetään Robertsiin, joka seisoo yksin muurin vieressä.)
Evans: Hän tahtoo teitä menemään rikkureiksi — juuri niin hän tahtoo. Hän tahtoo teitä luopumaan meistä. Ennen kuin rupean rikkuriksi — ennen kuolen vaikka nälkään.
Bulgin: Kuka puhuu rikkureista — punnitsetko sanasi, vai mitä?
Eräs seppä(keltatukkainen suurkäsinen nuorukainen): Entäs vaimot?
Evans: He voivat kestää saman, minkä mekin, minun luullakseni, vai mitä?
Seppä: Sinulla ei ole vaimoa?
Evans: Enkä kaipaakaan.
Thomas(korottaen äänensä): Niin! Valtuuttakaa meidät tekemään sovintoa isännistön kanssa, pojat.
Davies(tummaverinen, hidasliikkeinen, synkkä mies): Nouse lavalle, jos sinulla on jotakin sanottavaa, mene ylös ja puhu!
(Kuuluu huutoja "Thomas!" Häntä työnnetään puhujalavalle päin. Hän kohoaa sille vaivaloisesti ja paljastaa päänsä odottaen hiljaisuutta. Hyssytystä.)
Punatukkainen nuorukainen(äkkiä): Oikein, vanha Thomas.
(Naurun remahdus. Lotjamiehet keskustelevat. Uudelleenhyssytystä ja Thomas alkaa puhua).
Thomas: Me kaikki olemme samassa kuilussa ja se on luonto, joka meidät on sinne heittänyt.
Henry Rous: Ne ovat tehtaanherrat Lontoosta, jotka ovat heittäneet!
Evans: Se on Ammattiliitto.
Thomas: Ei se ole isännistö, eikä se ole ammattiliitto, — se on luonto. Eikä se ole kenellekään häpeäksi väistyä luonnon tieltä. Sillä tämä luonto on hyvin mahtava, se on paljon mahtavampi kuin ihminen. Minun hartioillani on enemmän vuosia kuin yhdenkään teistä. Se on hyvin pahaa, nähkääs, tämä taistelu luontoa vastaan. On pahaa saattaa toisille ihmisille kärsimyksiä, kun niillä ei ole mitään voitettavissa.
(Naurua. Thomas jatkaa vihasesti.)
Mitä te nauratte? Se on paha, sanon minä! Me taistelemme periaatteen vuoksi — teissä ei ole yhtään, joka voisi väittää, etten minä usko periaatteeseen. Mutta kun luonto sanoo "ei edemmäksi", niin silloin ei ole hyvä teidän näpsäyttää sormianne sen nokan edessä.
(Roberts nauraa, kuuluu hyväksymisilmauksia.)
Tämä luonto täytyy tulla tyydytettyä. Ihmisen velvollisuus on olla suora, rehellinen, oikeudenmukainen ja armelias. Tätä raamattu opettaa. (Robertsille vihasesti.) Ja kuule sinä, David Roberts, raamattu sanoo että se voidaan tehdä joutumatta ristiriitaan luonnon kanssa.
Jago: Entä ammattiliiton kanssa?
Thomas: Minä en usko ammattiliittoon. He ovat kohdelleet meitä kuin koiria. "Tehkää niinkuin me käskemme", sanoivat he. Olen ollut kaksikymmentä vuotta lämmittäjäin etumiehenä ja minä sanon liitolle — (kiihtyen) — "voitteko te sitte sanoa minulle yhtähyvin kuin minä voin sanoa teille, mikä on oikea palkka näiden miesten tekemästä työstä?" Sillä viisikolmatta vuotta olen minä kantanut rahaani liitolle ja — (hyvin kiihottuneena) — hukkaan. Mitä se on muuta kuin peijausta, huolimatta siitä mitä tuo herra Harness sanoo!
(Melua.)
Evans: Kuulkaa, kuulkaa!
Henry Rous: Menkää matkaanne! Lakatkaa maksamasta sitte!
Thomas: Katsokaa, jos joku ei luota minuun, onko minun luotettava häneen?
Jago: Se on oikein.
Thomas: Antaa heidän yksin peijata ja toimikaamme itsenäisesti.
(Melua.)
Seppä: Emmekö juuri niin toimi vai mitä?
Thomas(kasvavalla kiihkolla): Minä olen tottunut tulemaan yksin toimeen. Jos minulla ei ole rahaa jotakin hankkia olen tottunut tulemaan toimeen ilman sitä. On liian paljon, nähkääs, läpiä toisten ihmisten rahoille. Me olemme taistelleet kunnollisesti ja jos olemme hävinneet, ei se ole meidän vikamme. Valtuuttakaa meidät tekemään ominpäin sopimukset isännistön kanssa. Jos emme onnistu, niin, sanon minä, on parempi ottaa häviömme vastaan kuten miehet, kuin kuolla kuten koirat tahi riippua toisten takinliepeessä antaen heidän tehdä meidän puolesta kauppoja!
Evans(murahtaen): Kuka on pyytänyt?
Thomas(kurottaen): Mitä se on? Jos minä joudun otteluun jonkin kanssa ja hän lyö minut maahan, en minä huuda toisia apuun. Minä nousen taas ylös ja jos hän lyö minut perinpohjin, olen minä siinä, eikö se ole oikein?
(Naurua.)
Jago: Ei liittoon!
Henry Rous: Liittoon!
(Toiset yhtyivät huutoihin.)
Evans: Rikkurit!
(Bulgin ja seppä heristävät nyrkkejään Evansille.)
Thomas(viitaten): Minä olen vanha mies, nähkääs.
(Äkkiä hiljaisuus, sitte taas melua.)
Lewis: Vanha narri, joka vastustaa liittoa!
Bulgin: Senkin tuhkajussit! Parista lantista minä lyön koko joukolta naamat mäsäksi.
Thomas(pyyhkien kulmakarvojaan): Minä tulen nyt siihen, mistä aijoin puhua — —
Davies(mutisten): Jo on aikakin!
Thomas(juhlallisesti): Raamattu sanoo: Älkää jatkako tätä taistelua! Lopettakaa se!
Jago: Se on valetta. Raamattu käskee jatkamaan!
Thomas(halveksivasti): Todellako? Minulla on korvat päässäni.
Punatukkanen nuorukainen: Oon! Ja pitkät!
(Naurua.)
Jago: Korvanne ovat kuulleet silloin väärin.
Thomas(kiihtyen): Te ette voi olla oikeassa, jos minä olen; asia ei voi olla kahdella tavalla.
Punatukkanen nuorukainen: Mutta raamattu voi!
("Nulikka" nauraa — melua väkijoukossa.)
Thomas(kiinnittäen katseensa "nulikkaan"): Ooh! te ajatte turmiota kohden. Ja niin minä sanon teille kaikille. Jos te toimitte vastoin raamattua, niin minä en ole mukananne eikä kukaan Jumalaa pelkäävä ihminen.
(Hän astuu alas puhujalavalta. Jago pyrkii lavalle.Kuuluu huutoja: "Älä laske sitä ylös!")
Jago: Älä laske sitä ylös? Täällä on puhevapaus. (Nousee ylös.) Minulla ei ole teille paljon sanottavaa. Katsokaa asioita suoraan. Te olette tulleet tietä näin pitkälle ja nyt tahdotte katkasta matkan. Me kaikki olemme kulkeneet samalla laivalla ja nyt te tahdotte mentäväksi kahdella. Me koneenkäyttäjät seisoimme teidän takananne, te olette nyt valmiit sanomaan meille hyvästit, vai mitä? Jos olisimme tämän tietäneet ennemmin, me emme olisi eräänä kauniina aamuna teidän kanssanne lähteneetkään matkaan! Siinä se mitä minulla oli sanomista. Vanha Thomas ei ole käsittänyt raamattuaan oikein. Jos te taivutte isännistön tahi Harnessin tahtoon, niin te sysäätte meidät pois — pelastaaksenne oman nahkanne — siitä ette pääse minnekään, pojat. Se on ruma juttu.
(Hän laskeutuu alas. Hänen puheensa aikana, jossa on ivallinen sävy, on väkijoukossa levotonta kiihkoa. Rous astuu eteenpäin ja hyppää lavalle. Hänellä on tulinen esiintymistapa. Paheksivaa, äreää melua väkijoukosta.)
Rous(puhuen hyvin kiihottuneesti): Minä en ole mikään puhuja, toverit, mutta mitä minä sanon, se lähtee sydämestä. Minä vetoan teidän tunteeseenne. Voiko mies istua ja nähdä äitinsä näkevän nälkää? Niin, voiko?
Roberts(tuijottaen eteensä): Rous!
Rous(katsoen tulisesti häneen): Sim Harness puhui oikein. Olen muuttanut mieltäni!
Evans: Ooh! Muuttanut karvaasi, tarkotat!
(Joukon valtaa suuri hämmästys.)
Lewis(tiuskasten Rousille): Kas vaan! Mikä sinun pääsi pyörsi?
Rous(puhuen haltioissaan): Hän sanoi oikein. "Tukekaa te meitä", hän sanoi, "ja me tulemme tukemaan teitä". Tässä juuri olemme tehneet virheen jo kauan sitte. Ja ketä siitä on syytettävä? (Hän osottaa Robertsiin.) Tuota miestä! "Ei", hän sanoi, "kukistakaamme ryövärit", hän sanoi, "kuristakaa, että ei henkikään kule!" Mutta he ovat vielä kuristamatta, ja se on totta kuin räntättyä. Minä en ole mikään puhuja, toverit, se on minun lihani ja vereni, joka puhuu, se on minun sydämeni. (Uhkaavalla, vielä puolittain häveliäällä liikkeellä Robertsiin.) Ottakaa huomioon minun sanani, hän puhuu teille taas, mutta älkää kuulko häntä. (Joukko rähisee.) Helvetin tuli on tuon miehen kielellä. (Robertsin nähdään nauravan.) Sim Harness on oikeassa. Mitä olemme me ilman liittoa — kourallisen käpristyneitä lehtiä — yksi pölläys savua. Minä en ole puhuja, mutta minä sanon: Lopettakaa tämä! Lopettakaa tämä! Mieluummin kuin jatkatte vaimojen ja lasten nälkiinnyttämistä.
(Hyväksymishuudot melkein voittavat vastahuudot.)
Evans: Mikä sinusta teki petturin?
Rous(katsahtaen vimmastuneena): Sim Harness tietää mitä hän puhuu. Valtuuttakaa meidät tekemään sopimus isännistön kanssa. Minä en ole mikään puhuja — mutta sen sanon — lopettakaa tämä synkkä kurjuus!
(Hän pyöräyttää lakkiaan, keikauttaa päätään ja hyppää alas.Joukko taputtaa käsiään ja tunkeilee eteenpäin. Kuuluu huutoja:"Riittää!" "Eläköön liitto!" "Eläköön Harness!" Roberts nouseeäänetönnä lavalle. Hetken hiljaisuus.)
Seppä: Me emme tahdo sinua kuulla. Lopeta!
Henry Rous: Tule alas!
(Sellaisten huutojen kaikuessa he syöksyvät lavaa kohden.)
Evans(kiivaasti): Antakaa hänen puhua! Roberts! Roberts!
Bulgin(äristen): Katsokoon etten halkase hänen kalloaan.
(Roberts silmäilee väkijoukkoa, tutkien heitä katseellaan siksi kunnes vähitellen tulee hiljaisuus. Hän alkaa puhua. Yksi lotjumiehistä nousee seisomaan.)
Roberts: Te ette siis tahdo kuunnella minua? Te kuuntelette Rousia ja tuota vanhusta, mutta ette minua. Te kuuntelette liiton lähettilästä Sim Harnessia, joka teitä kohteli niin kauniisti. Ehkä kuuntelette isännistöäkin Lontoosta? Oo! Te ärhentelette vastaan! Miksikä? Te suositte heitä hartioillanne, vai mitä? (Bulgin tyrkkii itseään uhkaavan näköisenä lavalle päin.) Sinä tahdot murskata leukaluuni, John Bulgin. Anna minun puhua ja murskaa sitten, jos se sinua huvittaa. (Bulgin seisottuu jurrottaen vaieten.) Olenko minä valehtelija, pelkuri tahi petturi? Jos minä olisinkin sellainen, niin te tahtoisitte kuunnella minua. (Hälinä lakkaa ja tulee kuoleman hiljaisuus.) Onko teissä yhtään, jolla on lakossa vähemmän voitettavana? Onko teissä yhtään, jolla on ollut enemmän menetettävää. Onko teissä yhtään, joka lakon aikana on uhrannut kaksikymmentä tuhatta markkaa? Sanokaa, onko? Kuinka paljon on Thomas menettänyt — kolmesataa, kaksisataa, vai mitä? Te kuuntelitte häntä, ja mitä oli hänellä sanottavaa? "Kukaan ei voi luulla", hän sanoi, "että minä en luottaisi periaatteeseen (purevalla ivalla) — mutta kun luonto sanoo: 'Ei edemmäksi, se on taistelua luontoa vastaan'." Minä sanon teille, jos ihminen ei voi sanoa luonnolle: "Masenna minut jos kykenet!" — (tavallaan haltioissaan) — niin hänen periaatteensa ovat ainoastaan vatsassaan. "Oo, mutta", sanoo Thomas, "ihminen tulee olla suora ja rehellinen, oikeudenmukainen ja armelias sekä paljastaa päänsä luonnon edessä!" Minä sanon teille, että luonto ei ole suora eikä rehellinen, eikä liioin sääliväinen. Te, toverit, jotka asutte vuoren toisella puolella ja menette kotiinne kuoleman uhatessa pimeänä pyryisenä yönä — ettekö te taistelemalla raivaa joka askelta tiestänne? Heittäydyttekö te pitkäksenne luottaen tämän armeliaan luonnon suojelevaan armoon? Koetelkaa sitä ja tulette pian huomaamaan, kenen kanssa olette tekemisissä. Ainoastaan tällä tavalla (hän iskee nyrkillään) — iskemällä luontoa vasten naamaa voi mies olla mies. "Taipukaa", sanoo Thomas, "ryömikää polvillanne, hyljätkää mieletön taistelunne ja, ehkä", hän sanoi, "ehkä teidän vihollisenne heittää teille murusen."
Jago: Ei koskaan.
Evans: Kirous niille!
Thomas: En ole koskaan niin sanonut.
Roberts(purevasti): Jos ette niin sanonut, oli tarkoitus kuitenkin sama. Ja mitä sanoitte raamatusta? "Raamattu on vastaan", sanoitte. "Se on sitä vastaan!" No hyvä, jos raamattu ja luonto kulkee käsikädessä, on se ensi kerran kuin minä sen kuulen. Tuo nuori mies tuolla (osottaen Rousia) sanoi, että minulla on helvetin tuli kielelläni. Jos minulla se olisikin, niin käyttäisin sen kaiken korventaakseni ja tukahduttaakseni nuo puheet antautumisesta. Antautuminen on pelkurien ja petturien tehtävää.
Henry Rous(kun George Rous astuu eteenpäin): Mene Georg — tuki sen suu!
Roberts(osottaen sormillaan): Pysy siellä George Rous, nyt ei ole aika ratkaista persoonallisia riitoja. (Rous pysähtyy.) Mutta herra Simon Harness puhui teille toisellakin tavalla. Me emme ole paljon herra Harnessille ja liitolle kiitollisuuden velkaa. He sanoivat meille: "hyljätkää toverinne tahi me hylkäämme teidät". Ja he hylkäsivät meidät.
Evans: Niin tekivät.
Roberts: Herra Simon Harness on kyvykäs mies, mutta hän on tullut liian myöhään. (Hyvin syyttävästi.) Sillä huolimatta siitä mitä herra Simon Harness sanoo, huolimatta siitä, mitä Thomas, Rous ja huolimatta siitä mitä täällä läsnäolevat saattavat sanoa — me olemme taistelussa jo voittaneet!
(Joukko pakkautuu lähemmäksi katsoen tarkkaavina ylös.Vähemmän katkerasti):
Te olette tunteneet nälän kouristuksen vatsoissanne. Te olette unhottanut mitä tämä taistelu on ollut. Olen sen selittänyt teille monta kertaa ja selitän sen vielä kerran. Tämä taistelu on kansan taistelua verenimijöitä vastaan. Niiden taistelua, jotka kuluttavat itseään jokaista iskua antaessaan ja jokaisessa hengenvedossa taistellessaan sitä vastaan, joka heistä on lihonut ja joka paisuu ja paisuu armeliaan luonnon lain avulla. Se on kapitaali! Se ostaa ihmisten otsan hien ja heidän aivojensa kidutuksen, itse määräämillään hinnoilla. Enkö minä tunne tätä? Eikö minun aivojeni työtä ostettu viidellätoista tuhannella markalla ja eivätkö he ole noilla viidellätoista tuhannella voittaneet useita miljoonia liikuttamatta sormeaankaan. Se on sellainen, joka tahtoo ottaa teiltä mahdollisimman paljon ja antaa mahdollisimman vähän. Se on Kapitaali! Sellainen, joka tahtoo sanoa "minua surettaa kohtalonne, ystävä-raukat — teillä on siitä vaikeat ajat, minä käsitän", mutta ei tahdo luovuttaa puolta markkaakaan osingostaan teidän asemanne parantamiseksi. Sellainen on Kapitaali! Sanokaa minulle, että, huolimatta heidän kaikista loruistaan, onko heissä yhtään, joka tahtoo lisätä tuloveroa köyhien avustamiseksi kymmenelläkään pennillä. Sellainen on Kapitaali! Valkonaamanen kivisydäminen hirviö! Te olette saaneet sen polvilleen, aijotteko herpautua viimesenä hetkenä, pelastaaksenne kurjat ruumiinne kärsimyksistä. Kun minä menin tänä aamuna noiden Lontoosta tulleiden ukkojen luokse, katsoin minä aina heidän sydämiensä pohjaan saakka. Siellä istui yksi heistä herra Scantlebury, meidän syöttämämme lihakasa: istui siellä kuin koko maailmaa edustaen, oikea perikuva tämän yhtiön osakkaista, jotka liikuttamatta kieltä tai kättä, kantavat voitto-osinkoja — suuri mykkä härkä, joka nousee ainoastaan kun sen ruokaan kosketaan. Minä katsoin hänen silmiinsä ja näin, että hän pelkäsi — pelkäsi itsensä ja osinkojensa vuoksi, pelkäsi palkkionsa vuoksi, pelkäsi niitä samoja osakkeenomistajia, joita hän edusti. Ja kaikki he, paitsi yksi, pelkäävät — kuten lapset, jotka ovat yöllä joutuneet metsään, säikkyvät jokaista lehden rasahdusta. Minä pyydän teiltä miehet — (hän vaikenee ojentaen kättään kunnes on aivan hiljasta) — antakaa minulle vapaa valta sanoa heille: "Menkää takasin Lontooseen. Miehillä ei ole teille mitään myönnettävää." (Hälinää.) Antakaa minun tehdä näin ja minä vannon, että viikon sisällä on teidän kaikki vaatimuksenne hyväksytty.
Evans, Jago ja toiset: Valtuutetaan! Annetaan vapaa toimivalta! Hyvä! — hyvä!
Roberts: Me emme taistele ainoastaan tämän lyhyen hetken vuoksi, (hälinä lakkaa) eikä ainoastaan itsemme vuoksi, omain vähäpätöisten persoonaimme ja vähäisten tarpeittemme, vaan kaikkien niiden vuoksi, jotka tulevat elämään meidän jälkeemme. (Hyvin alakuloisesti.) Oo! miehet — jos heitä rakastatte, älkää vierittäkö kiveä heidän päälleen, älkää synkistäkö heiltä taivasta ja älkää antako katkeruuden meren heidän ylitsensä vuotaa. Heille on siunaukseksi pahinkin, mikä saattaa minua kohdata, pahinkin mikä saattaa teitä kohdata, eikö niin — onhan? Jos me voimme ravistaa pois (kiihkeästi) tuon valkonaamaisen hirviön, joka verisine huulineen on imenyt meistä elämämme, meidän vaimojemme ja meidän lastemme elämän, aina maailman alusta alkaen. (Lauhtuneemmin, mutta mitä suurimmalla voimalla ja painolla.) Jos meillä ei ole miesten kurssia seisoa sitä silmä silmää vasten, rinta rintaa vasten ja pakottaa se peräytymään siksi kuin se huutaa armoa, niin se jatkaa yhä elämämme imemistä ja me saamme aina olla siinä missä me olemme, (melkein kuiskien) halvempina kuin koirat.
(Täydellinen hiljaisuus ja Roberts seisoo huojutellen vähän ruumistaan, ja katsellen kiihkeästi väkijoukkoa.)
Evans ja Jago(äkkiä): Roberts!
(Huutoa toistetaan. Joukossa näkyy vähä liikettä ja Madge kuljettuaan hinauslaiturin ohitse, pysähtyy puhujalavan eteen, katsellen Robertsia, Äkkiä utelias äänettömyys.)
Roberts: "Luonto", sanoo tuo vanhus, "taipukaa luonnon edessä". Minä sanon teille, iskekää nyrkkinne luonnon naamaan — ja antakaa sen yrittää pahintaan!
(Hänen katseensa huomaa Madgen, kulmakarvansa rypistyvätja hän katsoo ulomma.)
Madge(hiljaisella äänellä lähellä puhujalavaa): Teidän vaimonne on kuolemaisillaan.
(Roberts tuijottaa Madgeniin kuin puusta pudonneena.)
Roberts(yrittää änkyttää): Kuulkaa — vastatkaa heille — vastatkaa heille —
(Väkijoukon melu vaijentaa hänet.)
Thomas(astuen eteenpäin): Etkö sinä kuule häntä?
Roberts: Mitä sitte?
(Kuoleman hiljaisuus.)
Thomas: Vaimosi, mies!
(Roberts hätääntyy, sitte tehden liikkeen hän hyppää alas ja menee pois hinauslaiturin alitse, miesten antaessa hänelle tietä. Seisova lotjamies avaa lyhdyn ja valmistautuu sitä sytyttämään. Päivä hämärtyy nopeasti.)
Madge: Ei hänen olisi tarvinnut kiirehtiä. Anni Roberts on kuollut. (Sitte hiljaisuuden vallitessa, kiihtyneenä.) Te olette kuin sokea koiraparvi! Kuinka monen vaimon annatte vielä kuolla?
(Joukko vetäytyy taaemmaksi hänestä ja ryhmittyyeri ryhmiksi epäröivin, levottomin liikkein.)
(Madge poistuu sukkelaan hinaussillan alitse. Kuuluuhyssytystä kun he katsovat hänen jälkeensä.)
Lewis: Siinäpä oli kiukkupussi!
Bulgin(ärhentäen): Minä lyön hänen leukaluunsa palasiksi!
Green: Jos minua oltaisi kuultu, ei tuo vaimo rukka —
Thomas: Se on Robertsille rangaistus siitä, että asettui raamattua vastaan. Jo minä sanoin hänelle kuinka tulee käymään.
Evans: Sitä enemmän syytä tukea häntä. (Hyväksymistä.) Aijotteko hyljätä hänet nyt kun häntä on kohdannut onnettomuus? Aijotteko luopua hänestä nyt kun hän on menettänyt vaimonsa!
(Joukossa melua ja samaan aikaan hyväksymistä.)
Rous(hypäten lavalle): Menettänyt vaimonsa! Niin! Ettekö näe? Katsokaa kotejanne, katsokaa omia vaimojanne! Mikä on heidät pelastava? Teidän kaikkien kodeissa tulee ennen pitkää käymään samoin?
Lewis: Niin, kyllä!
Henry Rous: Oikein! George on oikeassa!
(Hyväksymisen ilmauksia.)
Rous: Me emme ole sokeita, vaan Roberts. Kuinka kauan seuraatte häntä?
Henry Rous, Bulgin, Davies: Pois kannatus häneltä!
(Huutoa toistetaan.)
Evans(kiihkeästi): Potkiako maassa makaavaa? Lyötyä?
Henry Rous: Tuki sen kita, siellä!
(Evans nostaa kätensä ylös Bulginin uhatessa. Lotjamies, joka on sytyttänyt lyhdyn, pitää sitä ylhäällä päänsä päällä.)
Rous(juosten lavalle): Mikä muu kuin hänen oma sokea itsepäisyytensä tuotti hänelle tämän. Aijotteko seurata miestä, joka ei tuon paremmin voi nähdä, mihin hän on menossa?
Evans: Hän on menettänyt vaimonsa.
Rous: Ja kenen muun syy se on kuin hänen itsensä. Lopettakaa peli hänen kanssaan, sanon minä, ennen kuin hän on tappanut teidän omat vaimonne ja äitinne.
Davies: Alas Roberts!
Henry Rous: Me olemme kuitit hänestä!
Brown: Olemme saaneet hänestä jo tarpeeksemme!
Seppä: Liiaksikin!
(Joukko toistaa näitä huutoja, paitsi Evans, Jago ja Green,joka näkyy suopeasti väittelevän sepän kanssa.)
Rous(korottaa äänensä hälinän yli): Me teemme sovinnon liiton kanssa, miehet.
(Suosion osotuksia.)
Evans(kiivaasti): Rikkurit!
Bulgin(raakamaisesti — mennen hänen luokseen): Ketä sinä haukut rikkureiksi, rotta?
(Evans kohottaa nyrkkinsä, torjuu iskun ja antaa vastaiskun. He nyrkkeilevät. Lotjamies pitää ylhäällä lyhtyä, nauttien näytelmästä. Vanha Thomas astuu esille ojentaen kätensä.)
Thomas: Hävetkää tapellessanne!
(Seppä, Brown, Lewis ja Punatukkanen nuorukainen vetävätEvansin ja Bulginin erilleen. Näyttämö on melkein pimeä.)
Esirippu.
Kolmas näytös.
(Kello on viisi. Underwoodin taiteellisesti kalustetussa vierailuhuoneessa istuu Enid sohvalla, valmistaen pienen lapsen vaippaa. Edgar on keskellä huonetta sijaitsevan pyöreän yksijalkasen pöydän ääressä, pyöritellen pientä rasiaa. Hänen katseensa on kiinnitetty ruokasaliin johtavaan parioveen.)
Edgar(pannen pois rasian ja vilkaisten kelloaan): Juuri viisi, he ovat kaikki siellä odottamassa, paitsi Frank. Missä hän on?
Enid: Hänen täytyi mennä ales Gasgoyiin, jonkin välikirjan vuoksi. Tarvitsetteko häntä?
Edgar: Ei hän voi auttaa meitä. Tämä on johtokunnan tehtävä. (Lähestyen ovea, joka on puolittain verholla varjostettu.) Onko isä huoneessaan?
Enid: On.
Edgar: Toivoisin hänen pysyvänkin siellä, Enid. (Enid katsoo häneen.) Tämä on ilkeä tehtävä, iso tyttö.
(Hän ottaa taas pikku rasian ja pyörittelee sitä.)
Enid: Kävin äsken Robertsin luona, Edgar.
Edgar: Se ei ollut viisaasti tehty.
Enid: Hän suorastaan tappaa vaimonsa.
Edgar: Me tapamme, tarkoitat.
Enid(äkkiä): Robertsinpitäisiantaa perään!
Edgar: Työmiesten puolustamiseksi voidaan sanoa koko paljon.
Enid: Minä en tunne puoliksikaan sitä myötätuntoa heitä kohtaan, mitä tunsin ennen sinne menoani. He juuri kiihottavat teitä vastaan luokkavihaa. Anni-rukka näytti arveluttavan huonolta — tuli uunissa sammumassa — eikä mitään hänelle sopivaa syötävää. (Edgar kävelee edestakasin.) Mutta hän tahtoo Robertsin vuoksi näyttää terveeltä. Kun näkee tämän kurjuuden ja tuntee, ettei voi sitä auttaa, niin ei auta muuta kuin sulkea silmänsä koko näytelmältä.
Edgar: Jos voi sen tehdä.
Enid: Kun minä menin sinne, olin minä kokonaan heidän puolellaan, mutta heti sinne päästyäni aloin tuntea aivan toista. Kun ihmiset puhuvat myötätuntoisuudesta työväenluokkaa kohtaan, eivät he tiedä mitä merkitsee yrittää sitä käytännössä toteuttaa. Se näyttää toivottomalta.
Edgar: Ah! niin kyllä.
Enid: On kauheata jatkaa taistelua miesten jouduttua siihen asemaan. Toivoisin, että isä tekisi myönnytyksiä.
Edgar: Hän ei tahdo. (Synkästi.) Se on hänelle kuin uskontoa. Kirottua! Minä tiedän mitä on tulossa! He äänestävät hänet kumoon.
Enid: He eivät uskalla!
Edgar: Uskaltavat — he ovat kiukuissaan.
Enid(pahoillaan): Hän ei sitä kestäisi.
Edgar(olkapäitään kohottaen): Siskoseni, jos sinä häviät äänestyksessä, niin saat sinä sen luvan kestää.
Enid: Oh! (Hän nousee hätääntyneenä.) Mutta eroaisiko hän?
Edgar: Tietysti! Se koskee hänen sydänjuuriinsa.
Enid: Mutta hänon niin kiintynyt tähän yhtiöön, Edgar! Hänelle ei jäisi enää mitään jälelle! Se olisi kauheaa! (Edgar nytkäyttää olkapäitään.) Oh! Edgar, hän on jo niin vanha. Sinä et saa antaa heidän sitä tehdä!
Edgar(salaten tunteidensa puhkeamista.) Minun myötätuntoni tässä lakossa on kokonaan työmiesten puolella.
Enid: Hän on ollut puheenjohtajana yhtiössä yli kolmekymmentä vuotta. Hän on perustanut koko laitoksen. Ja ajattele niitä huonoja aikoja joita yhtiöllä on ollut ja juuri hän on aina vienyt yhtiön niistä läpi. Oh, Edgar, sinun täytyy —
Edgar: Mitä sinä tahdot oikein? Äsken juuri sanoit toivovasi hänen tekevän myönnytyksiä. Tämä ei ole leikinasia, Enid.
Enid(kiihkeästi): Ei, se ei ole minulle leikinasia, että isä on vaarassa menettää kaiken, mistä hän elämässään pitää. Jos hän ei myönny ja hänet äänestetään kumoon, murtaa se kerrassaan hänet!
Edgar: Etkö sinä sanonut, että työväen vuoksi on kauheaa tällä tavalla jatkaa?
Enid: Mutta etkö sinä voi nähdä, Edgar, isä ei sitä jaksa koskaan kestää. Sinun täytyy heidät jollakin keinoin estää. Toiset pelkäävät häntä. Jos sinä kannatat häntä —
Edgar(pannen kätensä otsalleen): Vastoin minun omaa vakaumustani — ja sinun. Siitä hetkestä kun se rupeaa itseämme kouristamaan —
Enid: Sehän ei koske itseämme, se koskee isää!
Edgar: Itseämme tahi omaisiamme, asia on sama.
Enid(närkästyen): Vaikka sinä et sitä ota vakavalta kannalta, otan minä.
Edgar: Minä pidän hänestä yhtä paljon kuin sinäkin. Sillä ei ole tässä asiassa mitään tekemistä.
Enid: Me emme voi puhua työmiesten kohtalosta muuten kuin arvailemalla. Mutta isä voi saada halvauksen milloin tahansa. Tahdotko väittää, että hän ei ole sinulle muuta kuin —
Edgar: Tietysti hän on.