Herodoton Skythat, sekä vanhan aian tiedot koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta.
Astutaanpa ulos satujen ja muistomerkkien hämäristä seuduista ja tullaan historian näköisille päivä-rinteille. Mutta petymme! Se on Arjan suku, joka päivän puolella istuu, ja Turanilaisuus saapi vielä vuosisatoja viipyä synkässä varjossaan. Kuitenkin siitä valosta, joka etelä-Euroopassa alkaa paistaa, saattanee joku säde tujahtaa pimeähän Pohjolaankin, varsinkin Suomensuvulle, joka kaikista Turanilaisista istuu lähinnä tämän valon lähdettä. Lähdemme kokoilemaan näitä harvoja valon-kipinöitä, — lähdemme katsastamaan mitä Kreikkalaiset ja Romalaiset lienevät tienneet Suomen-sukuisista kansoista.
Vasta jotenkin myöhään alkoivat Ponton-takaiset seudut Kreikkalaisille aueta, ja heidän tietonsa koillisesta Euroopasta eivät koskaan olleet hyvin tarkkoja.[90] Homero ja Hesiodo sekä heidän jälkeiset runoniekat antoivat korkeintaan muutamia himmeitä viittauksia, ja vaikka vuodesta 750 lähtien Kreikkalaisia uutis-kaupuukia alkoi syntyä Ponton rannikoilla, — ensin etelä-rannalla Kyziko ja Trapezunti, sitten pohjoisrannallakin: Olbia Hypanin (Bug'in) suulla v. 640 paik., Tanai, Fanagoria, Dioskurias j.m., niin että Ponton nimikin Kreikkalaisille muuttui tylystä (ἄξεινος) ystävälliseksi (εὔξεινος), — ei kuitenkaan isoon aikaan saatu sen pohjoisista rantamaista kuin epä-vakaisia taruja, joita vielä runoniekatkin, kukin mahtinsa mukaan, muodostelivat. Vasta Dareion retki Tonavan yli Skythoja vastaan v. 513 e.Kr. näyttää uudesta kääntäneen Kreikkalaisten silmät näille seuduille, ja historian isä Herodoto on ensimäinen, joka niistä jommoisiakin tietoja antaa.
Herodoto oli itse näillä mailla käynyt, mutta hänen tietonsa eivät ulotu aivan avaralle ja tarkat tietonsa käsittävät vieläkin ahtaamman alan. Lännessä päin hän tietää asuttavan Maris-virtaan (Theiss'iin) saakka, missä on Agathyrsien maa;[91] pohjassa hänen tietonsa ulottuu 53:nteen tai 54:nteen asteesen, ja idässä hän tuntee Tanain sen takaiset maat, mutta ei Wolga-jokea, ellei se Araxes, jonka hän asettaa Euroopan ja Aasian rajaksi, ole juuri Wolga.[92] Että Kaspian meri on umpinainen eikä mikään lahti pohjoisesta valtamerestä, arvaapi Herodoto oikeammin kuin kaikki hänen seuraajansa ennen Ptolemaioa, ja ylipäänsä saapi hyvin luottaa hänen kertomuksensa tunnollisuuteen, vaikka hän epäilemättä tuolloin tällöin saattaa olla eksytettynä. Mitä hän kaukaisemmista seuduista juttelee, on hän saanut kuulla osaksi Kreikkalaisten uutis-kaupunkien asukkailta saksi Ponton ranta-kansoilta, ja tähän tulee lisäksi Kaspian meren itäisestä puolesta joku vähäinen maine, jonka hän nähtävästi on saanut onkeensa Persialaisista lähteistä. Mutta Ponton pohjoisrannikon, varsinkin Hypanin ja Borysteneen seudut, hän tuntee omasta näkemästänsä, ja mitä tässä on keksinyt, hän kertoilee vilpittömällä totuuden tunnolla.
Juuri sillä alalla asui tähän aikaan mahtava eikä aivan sivistymätön kansakunta, jonka Kreikkalaiset kutsuivat nimellä:Skythatja jonka asuntopaikat ulottuivat Tyraan (Dnisterin) ja Tanain välillä, taikka oikeammin sanoen Istron (Tonavan) suusta Maiotin järven länsirannalle, sekä meren rannasta pohjaseen 4000 stadiota eli lähes 70 Suomen peninkulmaa.[93] Nämä Skythat, vaikka yhtä kansakuntaa, olivat kuitenkin jaetut useihin lahkoin, joista muutamat elivät paimentolaisina, muutamat taas maata viljelivät ja muutamat näyttävät Kreikkalaisiakin sekaansa ottaneen. Heidän rajakansat olivat: lännessä Agathyrsit nykyisen Unkarin vuorimaissa, luoteessa Neurit Tyraan lähteillä, pohjassa Androfagit (ihmis-syöjät) ja Melankhlainit (musta-takit), koillisessa Budinit, sekä idässä Tanain ja Maiotin toisella puolella Sauromatat, vieläpä etelässä Taurit, nykyisen Krimin saarennossa.[94] Että nämä kaikki erisivät Skythaen kansallisuudesta, ilmoittaa Herodoto varsin selvästi, mainiten tavallisesti, että eivät suinkaan Skythoja olleet vaan omituista kansaa, omituisella kielellä;[95] ja mitä sisämaihin tulee, hän juttelee, että Skythat jotka lähtivät niissä käymään tarvitsivat seitsemän tulkkia seitsemää eri kieltä varten.[96] Emme siis voi ensinkään epäillä, että Herodoton Skythat ovat itsetyistä kansakuntaa, eikä vain joku yhteis-nimi, jolla hän olisi koillis-Europan kansoja yleensä tarkoittanut. Tämä on sitä tärkeämpi huomata, koska Kreikkalaiset yleensä käsittivät Skytha-nimen niin laveassa merkityksessä ja itse Herodoto, puhuessaan Oxon puolisista Sakoista, näyttää seuraavan samaa puhetapaa, kutsuen nämäkin Skythoiksi ja lisäten että Persialaiset antavat Saka-nimen kaikille Skythoille,[97] s.t.s. kaikille pohjanpuolisille kansoille. Mutta toisessa paikassa, kun puhe on Massagetoista, hän taas muistuttaa, että muutamat (ei Herodoto itse) pitävät nämä Skythalaisena kansana,[98] ja että Kreikkalaiset juttelevat Skythoista, mitä ei Skythoihin vaan Massagetoihin kuuluu.[99] Yleensä ei ollut Kreikkalaisten helppo eroittaa nämä pohjoiset kansat toisistansa, koska niiden elämä-laatu, vaate ja ulkomuotokin olivat melkein yhtäläisiä.[100] Mutta historian isä on melkein ainoa, joka tarkasti eroittaa Istron ja Maiotin väliset Skythat muista sen-puolisista kansoista, ja hänen selityksensä johdosta on usein koetettu määrätä niiden kansallisuutta. Koska muutamat tutkijat ovat luulleet keksivänsä niissä Suomen-sukua, täytyy minuu ottaa tämä seikka tarkastettavaksi.
Herodoton mukaan oli Skythaen oma ja oikea nimiSkolotit.[101] Heidän syntyperästänsä hän juttelee kolme neljä eri tarua, joista seuraava on hänen mielestään todennäköisin. Skythaen maassa olivat ennen muinoin Kimmerit asuneet, ja Skythat olivat eläneet paimentolaisina Aasiassa, josta heidän täytyi Massagetaen alta paeta, karaten Kimmerien maahan. Näiden viime-mainittujen kesken nyt syntyi eripuraisuus; kuninkaat tahtoivat vastustaa, mutta kansa paeta. Viimein molemmat puolueet tulivat väkisille keskenänsä, ja koska pako-puolue sai voiton, niin Kimmerin kansa hautasi kaatuneensa Tyraan rantaan ja heitti maansa Skythoille. Tämä olisi Herodoton aian-laskun mukaan tapahtunut noin 630 e.Kr., mutta on luultavasti aikaisempaa, sillä Herodoto näyttää väkisinkin tahtovan sovittaa tähän yhteen, mitä hän oli kuullut Kimmerien karkeuksista Vähä-Aasiaan ennen muinoin ja mitä tiesi Skythaen karkauksesta Mediaan ja Assyriaan v. 624 paik. Hänpä, näet, arvelee, että Kimmerit paetessansa kulkivat Ponton itä-vartta Vähä-aasiaan, ja että Skythat takaa ajaen eksyivät tiestä ja tulivat Mediaan.[102] Mutta tätä arvelua vastaan sotii hänen oma juttunsa Kimmerien keskinäisestä ottelusta Tyraan tykönä, joka todistaa heidän paenneen länteen päin, niinkuin luonnollisinta onkin, — ja muutoin on muistettava, että jos Skythaen tulo Ponton rannalle ei olisi tapahtunut kuin noin 150 vuotta ennen Herodotoa, siihen aikaan kuin jo Kreikkalaiset olivat ruvenneet rakentamaan kaupunkeja niille seuduin, ei olisi voinut niin vähällä aikaa syntyä satuja Skythaen alku-peräisyydestä siinä maassa, niinkuin kuitenkin jo Herodoton aikana kahdella eri tavalla tarueltiin.[103] Ainoastaan se näyttää Herodoton jutussa olevan historiallisena perustuksena, että Skythat, tai joku osa heitä, olivat v. 624 paikoilla Mediaan karanneet ja sitten 28 vuotta pitäneet nämät seudut valtansa alla.
Mitä muutoin Skythaen historiaan tulee, löydämme Herodotolla tarinan, joka puhuu Sauromataen synnystä mutta samassa myöskin kelpaa valaisemaan Skythaen kansallisuutta. Amazonia, hän juttelee,[104] s.t.s. Nais-soturia, oli Ponton etelä-rannalla joutunut Kreikkalaisten vankeuteen ja vietiin kolmella laivalla; mutta merelle tultua tappoivat voittajansa, ja kosk'eivät osanneet laivoja ohjata, kuljetti heidät tuuli ja virta Maiotin järvelle; missä menivät maalle ja alkoivat hävittää Skythaen maata. Skythat, kun huomasivat heidät naisiksi, lähettivät nuoria miehiänsä heitä vastaan, ja vaikka ei ymmärretty toistensa kieliä, syntyi kuitenkin pian naimisliitto Skythalais-nuorukaisten ja Amazonien välillä, ja kielestä sovittiin niin, että kun eivät miehet voineet oppia Amazonien kieltä, nämä jotenkin oppivat miestensä puhetta. Nyt olisi pitänyt avio-parien lähteä asumaan yhdessä muiden Skythaen kanssa, mutta koska naiset eivät siihen suostuneet, mentiin Tanain yli Maiotin itä-rannalla, ja tässä heistä syntyi Sauromataen kansa, joka siis oli likeistä heimoa Skythoille. Herodoto lisääkin, että hänen aikaiset Sauromatat puhuivat Skythan kieltä, kuitenkin sortamalla, koska muka Amazonit eivät sitä hyvin oppineet.[105]
Tämän ja muidenkin myöhempien[106] todistusten mukaan täytyy meidän pitää Sauromatat Skythaen heimolaisina, mutta toiselta puolen näemme selvästi, että Sauromatat, taikka niinkuin sittemmin Romalaiset sanoivat: Sarmatat,[107] olivat Arjalaista sukuperää. Sekä muutamat maineet, jotka sanovat heidät Medialaisista lähteneiksi,[108] että varsinkin ne nimet, jotka heidän kielestään ovat säilyneet,[109] liittääpi heidät selvästi Iranin kansoihin. Ja mitä näin tulemme Skythaen heimokansasta päättämään, se antaapi meille oikeuden hakea itse Skythoille yhtäläisen syntyperän.
Harva historiallinen kysymys on tutkijoille antanut niin paljon vaivaa, kuin tämä Skythaen kansallisuus, ja harva tutkimus-ala on tähän saakka niin vähän kypsiä hedelmiä kantanut. Ne tunto-merkit, joiden johdolla tässä on koeteltu perille tulla, ovat olleet milloin Skythaen elatus-tavat ja ulkomuoto, milloin ne kieli-jäänökset, jotka varsinkin Herodoto on heiltä säilyttänyt. Mitä tapoihin tulee, ne ovat semmoisia, jotka sopivat kaikille pohjan kansoille vissillä edistys-asteella. Jo vanhat runoilijat kutsuvat heitä: "tamman-lypsäjät Skythat" (Σκύϑαι ίππημολγοί),[110] ja kaikkein kertomusten mukaan he olivat nimen-omaan paimentolaisia, jotka karjoinensa kulkivat toiselta laitumelta toiselle, söivät maitoa ja hevois-juustoa (ίππάκη), kuljettivat perheensä viltti-kattoisissa vankkureissa ja itse elivät ratsujen selissä.[111] Mutta vallan mahdotonta on tästä arvata heidän kansallisuuttansa; sillä elatus on osaksi maan mukainen ja osaksi se muuttuu sivistyksen keralla. Yhtä vähän hyödyttää meitä heidän ulkomuotonsa; sillä tämä, niinkuin vanhat kirja-niekat sanoivatkin, syntyi ilma-alasta ja elämä-laadusta. Paksun kostean ilman tähden, sanotaan, oli heillä ruumis paksu ja puhlakka, jäsenet lappeat, nihkeät ja hermottomat, maha kaikkien nihkein ja varsinkin alinen maha. Tämmöinen inhoittava ulkomuoto sanotaan varsinkin vaimoilla olleen, joiden puhtaus ei myöskään näytä olleen kehuttava. Väriltänsä oli Skythan suku puna-keltainen, muka kylmän vuoksi; sillä pakkanen arveltiin polttavan heidän valkonsa puna-keltaiseksi.[112] Jos nyt tähän vielä lisäämmekin muutamia erinäisiä tapoja, joita Herodoto mainitsee, että muka palvelivat sodan jumalaa rautaisen miekan muodossa,[113] että päihdyttävät itsensä hamppu-siemen-löylyllä[114] j.n.e., emme kuitenkaan pääse mihinkään päätökseen heidän kansallisuudestansa. Niebuhr tosin on näissä kaikissa tuntomerkeissä nähnyt Mongolilaisuutta,[115] mutta Ukert osoittaa selvästi, että hän tässä kohden on eksyksissä.[116]
Vihdoin ei meille jää kuin Skythaen kieli tutkittavaksi, mutta niin vähän kuin tämä tunnettu on, ei sekään näytä antavan täyttä vakuutta, ja siispä onkin milloin mistäkin kielestä koetettu selittää ne Skythalaiset nimet ja sanat, jotka säilyneet ovat. Berliniläinen K. Neumann, joka Niebuhrin mukaan pitää Skythat Mongoleina, koettaa Mongolin kielestä saada niihin selitystäM[117] mutta tämän selityksen heikkoutta on tunnettu tutkija A. Schiefner osoittanut.[118] Müncheniläinen K. Fr. Neumann, joka taas tahtoo Skythat Turkkilaisiksi, yrittelee muutamia sen mukaisia kieli-selityksiä, jotka eivät kuitenkaan luontevampia ole.[119] Toisaalle päin pyrkii Oppert, joka Herodoton Skythoissa näkee sen saman Suomensukuisen kansan, jonka ensimäisiä jälkiä keksitään Persian ja Assyrian nuolenpää-kirjoissa. Mutta hänen muutamat johtamisensa näyttävät melkein kaikki kova-kiskoisilta, ja tarvitsevat ainakin lisää vahvistusta.[120] Sitä vastoin on epäilemättä paremmalla onnella yritetty selittää Skythaen kieli-jäänökset Indo-Eurooppalaisten kielten, varsinkin Sanskritin, Zend'in, Littuan ja Slavin, avulla. Tahdon näytteeksi mainita muutamat esimerkit, enimmästi Eichhoffin ja Schafarikin mukaan, — nimittäin: Παηαϊος (Ylinen jumala), sanskr. Pâpus, isä, luoja; Οίτόςυρος (Apolloni), sanskr.Aidasûras, hohtava aurinko; Ταβιτί (Hestia, Vesta, s.o. tuli), sanskr.Tapitâ, slavon.Teplota, kuumuus; όιόρ-πατα (jonka Herodoto kreikantaa: άνδροκτόνοι), sanskr.Vîrabadâ, littuanVyrabeda, miestappaja; μαςάδης (nimissä 'Οκταμασάδης ja Θαμιμασάδης), zend.Mazdâo, jumala, (vertaa zend.Ahurô-mazâdo, Ormuzd), j.n.e.[121] Vaikea siis lienee kieltää, että kieli-jäljet viittaavat Arjalaiseen syntyperään, jonka ohessa sopii mainita Ammianon tosin kyllä epä-luotettava todistus, että muka "Persialaiset ovat alkuperäisesti Skythoja".[122] Ainakaan ei Skythaen arveltu Suomensukuisuus voi tämän rinnalla tulla mihinkään lukuun. Pää-syy, joka on saanut monen luulemaan Skythat Suomensukuisiksi, ei ole muu kuin vähän yhtäläinen sointo sanoissaSkytha ja Tshud, joka todistus tosin on mitä heikoimpia.[123] Muut ovat johtaneetSkytha-nimen Germanilaisesta:Skytt joutsimies, jotta Kreikkalaiset olisivat lainanneet tämän nimen Germanilaisilta; vahinko vain, ett'ei Kreikkalaisilla tähän aikaan näy olleen mitään tietoja Germanilaisista. Paremmalla syyllä ehkä sopinee tähän verrata Irlantilainen sana:Scuite, paimentolaisia, nomades, (josta myös kansan-nimiScoti),[124] ja arvata Keltat tämän Skytha-nimen antajiksi. Minun ei tarvitse muistuttaa, että kaikki semmoiset johtaukset aina liikkuvat heiluvalla pohjalla. MitäSkoloti-nimeen tulee, tämä ei ole niin paljon vaivattu tutkijain alituisilla selitys-kokeilla. Eichhoff'in mielestä, sana Σκολότοι ei paljon eriä nimestä Σκλάβοι, jota sittemmin Byzantiolaiset kirjaniekat käyttivät Slavilaisista. [125]
Ja todella se onkin minusta melkein epäilemätöntä, että niin Skythat kuin Sarmatatkin ovat Slavilaisia. Tämän seikan luulen selkiävän, jos katsastellaan näiden kansain seuraavaa historiaa. Tosin se on turhan vähän, mitä tiedämme Ponton pohjois-rannikosta Herodoton jälkeisinä vuosisatoina. Mutta tästä hämystä astuu silmiimme muutamat tärkeät kohdat, jotka osviitoiksi kelpaavat. Näitä katselkaamme.
Ensiksi nähdään, että aian pitkään Skythat ja Sarmatat olivat joutuneet sotaan keskenänsä. Eräs Skythalainen ruhtinas häiritsi usein Bosporon Kreikkalaista valtaa Taurian (Krimin) saarennossa, luultavasti ensimäisen Punilais-sodan ja Mithridates Suuren välisellä aialla. Sarmataen naiskuningas Amala pyydettiin avuksi ja karkasi äkkiä Skythaen päälle.[126] Kului sitten aikoja taas, joista ei historia puhu mitään, niin Bosporon kuningas Pairisades viimein väsyi lähikansojen alituisiin häirityksiin ja heitti koko valtakuntansa Mithridates Suurelle, noin v. 94 e.Kr.[127] Tämä alkoi Ponton takaisia kansoja valloittamaan, löi Koxolanit, jotka näyttävät olleen Sarmataen sukua,[128] ja veti liittoonsa sekä Sarmatat että heidän heimonsa Jazygit.[129] Mutta kun Straboni tässä tilassa mainitsee Skythojakin, se nimitys hänellä jo on jotenkin epävakaista.[130] Vastaisina aikoina ymmärretään sillä nimellä eroituksetta kaikenmoisia koillis-Euroopan kansoja, jotka osaksi eivät ollenkaan tule muinaisten Skythaen sukuun.[131] Näyttää siis ikäänkuin Skythaen kansa olisi hävinnyt, ja koska nyt heidän entisillä aloillaan Sarmatat alkavat näkyä, niin että entinen nimitys "Skythia" vähitellen muutetaan "Sarmatia'ksi",[132] on todennäköisintä, että Sarmatat olivat voittaneet ja omaan nimeensä yhdistäneet entiset heimolaisensa, Herodoton-aikaiset Skolotit.[133] Tämmöistä tapausta näyttää Dioderokin, vaikka aikaa ilmoittamatta, todistavan, sanoen, että muka Sarmatat olivat Skythianmaata hävittäneet, perinjuurin teloittaneet voitetut ja muuttaneet isomman osan sitä seutua erämaaksi.[134]
Tähän eivät Sarmatat vielä pysähtyneet, vaan kumminkin isoin osa heitä eteni Istron eli (kuten Romalaiset nimittivät) Danubion (Tonavan) rannalle, missä alkoivat nykyisestä Unkarista häiritä Roman vallan rajaa. Nimellä: "Jazyges Sarmatae" tuntee heidät jo Plinio vanhempi näillä tienoilla, ja Sarmata-nimellä heitä sitten mainitaan osallisina Markomannien sodassa,[135] jonka perästä he kaksi vuosisataa läpitsensä rosvo-retkillään häiritsevät Romalais-vallan sen-puolisia maakuntia,[136] kunnes Hunnilais-tulva heidät aiaksi upottaa. Tämän tulvan tauottua, Sarmatat taas nousevat näkyville. Svevilaisten apulaisina heidän kuninkaansa Beuga ja Babai taistelevat Itä-göthiläisiä vastaan,[137] ja muutama vuosi myöhemmin sama Babai rosvoilee Mæsiassa ja valloittaa Singidunon, mutta saapi äkkiä Göthiläiset päällensä ja kaatuu tässä kahakassa.[138] Vielä kerran tapaamme Sarmatoja Göthiläisten tiellä, kun Theodorik v. 488 j.Kr. viepi kansansa Italiaan,[139] ja 80 vuotta myöhemmin heitä joku osa näyttää seuranneen Longobardien kanssa Italiaan.[140] Mutta tämän perästä heidän nimensä häviää. Oliko itse kansakin riutunut, hukkunut, tai muuttanut takasin itäisille seuduille? Semmoista ei historia millään lailla te'e todennäköiseksi. Juuri tähän aikaan oli uusi nimitys alkanut kaikua maailmassa, — nimi:Slavit, Slovenit, Sklabenit, joka veljes-niminensä:Antat ja Venedit, tulee äärettömän avaralla alalla näkyviin ja käsittää väki-rikkaita kansakuntia.[141] Niinkuin Sarmatat ennen, niin nyt Slavilaisetkin alkavat Tonavan seutuja hätyytellä.[142] Että Slavilaiset vasta nyt olisivat Eurooppaan tulleet, ei historia millään näytä myöntävän. Ajatukseni on, että Slavilaiset ovat yhtä kuin entiset Sarmatat ja Sauromatat. Todistukset tässä kohden ovat mielestäni jotenkin selviä.
Prokopio antaa seuraavan tiedon: "alkuperäisesti oli Sklabenilla ja Antoilla yksi nimi; sillä molemmat kutsuttiin muinoinSporit".[143] Tämä nähtävästi väännelty nimi on epäilemättä samaa kuin Sorbit, Serbit, Sorabit, joiden yhteinen juuriSrbmerkitseekansakuntaa.[144] Mutta myös Sarmataen nimi näyttää lähtevän samasta juurestaSrm, niin että loppuataolisi ainoastaan kreikkalainen pääte, samatekkuin nimessä Γαλάτα. Jo Plinio ja Ptolemaio mainitsevat Maiotin ja Wolgan välillä:Serbi, Σέρβοι,[145] yhdessä Sarmatalaisten heimojen kanssa, ja Keskiaian Slavilaiset kirjaniekat käsittivät myöskin nimet: Sarmatat ja Serbit yhdeksi asiaksi.[146] Näistä syistä Böhmiläinen oppinut Schafarik ensimäisessä teoksessaan Slavilaisten syntyperästä [147] oli päättänyt, että Sarmatat ja Slavilaiset ovat samaa kansaa. Myöhemmin hän on laveasti koettanut kumota tämän ensimäisen uskonsa, tahtoen osoittaa, että Slavilaiset kaikella muotoa ovat alkuperäisiä maassaan, mutta Sarmatat muka muukalaisia, jotka idästä tullen rasittivat näitä rauhallisia maan-asukkaita. "Tämä", hän lisää, "on syy siihen, että molempien kieli, tavat ja uskonto sekaantuivat yhteen, josta vielä nykyaikana jälkiä havaitaan".[148] Hänen oppineet todistuksensa tähän luuloon ovat erinomaisen heikkoja ja risti-riitaisia,[149] ja jos tunnustaa täytyykin, että paljon puuttuu ennenkuin voimme pitää tämän kysymyksen lopullisesti ajettuna, ei liene kuitenkan kieltämistä, että Sarmataen ja Skythaenkin Slavilaisuus on kaikista päätöksistä todennäköisin.
Mutta jos varsinaiset Skythat ja heidän heimolaisensa Sarmatat eivät sovi Suomensukuun sioitella, ei ole asia niinkään selvä, kun puhe tulee heidän lähi-kansoistaan. Jo todennäköisyys näyttää vaativan, että meidän pitäisi löytämän Suomensukuisia kansakuntia Euroopan ja Aasian pohjoisilla raja-seuduilla. Mutta Herodoton antamat tiedot tässä kohden ovat liian köyhiä, että niiden avulla voisimme päästä selviin päätöksiin, ja mitä myöhemmät kirjaniekat tietävät asiassa mainita, on vieläkin vaillinaisempaa. Tutkijat siis ovat mielivaltansa mukaan saaneet tehdä selityksiänsä ristiin rastiin, ja tavallisesti ainoastaan joku yhtäläisyys nimien soinnossa on ollut heille osviittana. Minun ei käy kaikkia näitä luuloja ja arveluja tässä kertoella. Tahdon ainoastaan mainita, missä kansoissa on tahdottu keksiä Suomen heimoa, ja kuinka todennäköisiä syitä siihen on tuotu esiin.
Länsi-puolella Skythaen aluetta, niissä vuorimaissa, missä Maris-virta (Theiss) syntyy, siis nykyisessä Itä-unkarissa ja Transsilvaniassa, asettaa Herodoto Agathyrsit, jotka ovat muka hehkuvaisinta väkeä, kantavat paljon kultaa ja pitävät vaimonsa yhteisesti, ollaksensa kaikin ikäänkuin yhtä perhe-kuntaa, missä ei vihaa eikä kateutta olisi. Sodassa Dareioa vastaan eivät ruvenneet Skythaen liittoon, vaan vielä estivätkin näiden marssia maansa läpi.[150] Myöskin Aristoteles heitä mainitsee, sanoen heillä ei olevan kirjoitettuja lakia, vaan heidän säilyttävän lakilauseet runoina muistossansa.[151] Romalais-aian kirjaniekat asettavat heidät koillisempiin seutuihin, lisäten, että heillä oli tattuaamisen tapa, s.t.s. että maalasivat ihoonsa tumman-sinisiä kuvia, vieläpä tukkansakin sinillä painoivat.[152] Nämä Agathyrsit on Vivien de Saint-Martin päättänyt samaksi kansaksi, kuin Priskon ʹΑκατιζίροι, Κατζίροι, Ακατίροι eli ʹΑκαττίροι, JornandeenAgazziri, jotka asuivat alisen Wolgan varrella ja myöhemmin tunnetaanKatsariennimellä. Tästä syystä hän ne siirtää Suomen sukuun.[153] Asia ei ole millään muotoa mahdoton, mutta muuta todistusta ei käy siihen löytää, kuin joku yhtäläisyys nimien soinnossa.
Neurit asettaa Herodoto Tyraan lähteille, Agathyrsien itä-puolelle ja luoteessa Skythoista. Satu, kuinka kerran vuoteensa susiksi muuttiivat, on melkein ainoata mitä heistä mainitaan. Suomensukuisiksi ei heitä ole kukaan luullut. Neurien itä-puolella asui Herodoton mukaan ʹΑνδροφάγοι eli Ihmissyöjät, joiden kansallisuutta ei käy millään arvata. Vielä idempänä, Tanain länsipuolella ja pohjassa Skythaen maasta, löytyi Melanklainit eli Mustatakit, joiden nimi tuli heidän vaate-parrestaan, mutta joiden kansallisuus on mahdoton aavistaakkaan. Kuitenkin oppinut Schafarik, joka ei koskaan puutu uskaliaita selityksiä, arvelee [154] että joku Slavilainen oli oman kielensä mukaan selittänyt kansa-nimen:Samojed, sanoistaSammies jaJedsyödä, josta muka Kreikkalaisille olisi tullut nimitys: Androfagit, ja että taas nimi: Μελάγχλαινοι sisältää suomenkielisen päätteen:-lainen, niinkuin sanoissa: Suomalainen, Savolainen. Nämä selitykset voimme kokonaan siksensä heittää.
Toisella puolen Tanaita. oli Herodoton mielestä jo Aasian maan-osaa, missä Skythaen rinnalla asui Sarmatat Maiotin lahden-pohjasta 15 päivänmatkaa pohjaseen. Heitä ylempänä metsäisessä maassa asuivatBudinit, nähtävästi Melanklainien rinnalla ja itä-puolella.[155] Nämä Budinit ovat muka lukusaa kansaa, sen maan alkuväestöä (αυτόχϑονες), kaikilla vaalean-siniset silmät ja puna-keltainen tukka.[156] Elannostaan ovat paimentolaisia ja ovat muka ainoat täin-syöjät näillä mailla.[157] Heidän metsissään löytyy iso järvi sekä soita ja ruovostoa, ja siinä saukkoja, majavia sekä eräitä eläimiä, joilla on nelikulmaiset kasvot ja joiden nahka käytetään turkiksiksi mutta munoset lääkkeeksi. Budinien seassa asuu toinenkin kansa, nimeltäGelonit, puisessa kaupungissa. Nämä ovat Herodoton mielestä alkuperäänsä Kreikkalaista siirtokuntaa, puhuvat Kreikkaa ja Skythan-kieltä, josta Budinien puhe kokonaan eriää, ja viljelevät maata. "Kreikkalaisten on tapa", arvelee Herodoto, "kutsua Budinitkin Geloneiksi, joka ei ole oikein".[158] Tämä tapa kuitenkin jäi pysymään myöhemmillä kirjaniekoilla, jotka eivät muutoin mitään tarkempia tietoja lisää.[159]
Näissä Budineissa ovat uudemmat tutkijat luulleet keksivänsä milloin mitäkin kansallisuutta. Mannert pitää heidät Saksalaisten esi-isinä,[160] Schafarik taas selvinä Slavilaisina,[161] ja molemmille on Budinien siniset silmät ja keltainen tukka varmana tuntomerkkinä. Täin-syöminen heitä kuitenkin kuvottelee, jotta he Ritterin mukaan[162] koettavat sen kääntää mänty-käpyjen syönniksi. Sitä vastoin Vivien de Saint-Martin vähintäin yhtä hyvillä syillä lukee Budinit Suomen-sukuun, verraten heidän nimensä Votjakien nimeen, jonka vartalo onVot, Udy.[163] Silminnähtävästi on tässä kohden mahdoton päästä täyteen selkoon. Täin-syömisen suhteen sopii muistuttaa, että Bashkirit 10:nnella vuosisadalla pitivät täit herkkuinansa,[164] ja että vielä meidän aikoina Lappalaisten on tapa aina aamusin pureksia vaatteidensa saumoja, surmatakseen mitä niihin yön kuluessa on kokoontunut. Tämmöinen askare, jonka Lappalainen toimittaa kaikkein nähden ujoksumatta, lienee Budineillakin ollut tavallinen.[165] Mutta tämä ei muuta todista, kuin että Budinit ruokottomuudessa olivat Lappalaisten vertaisia.
Jota edemmäksi koilliseen tullaan, sitä todennäköisempi meidän on tavata Suomensukuisia kansoja, mutta samassa määrässä myös tiedot ovat vielä enemmin vaillinaiset ja sadunvoitteiset. Herodoton arvata oli koko suunta Neurien, Androfagien ja Melanklainien pohjois-puolella autiota erämaata, jossa Skythat sanoivat ilman olevan täynnä höyheniä.[166] Mitä Hyperbore'ista eli Pohjan-takalaisista tarueltiin, ei Herodoto usko ensinkään.[167] Pohjois-puolella Budinien maata hän tietää olevan erämaata seitsemän päivän matkaa, jonka perästä seurasi koillisessa tai itäisessä suunnassa suuri ja omituinen metsästäjä-kansa, nimeltäThyasagetat, joiden maassa muka Tanai ja Oaro (Wolga?) sekä kaksi muutakin jokea syntyivät.[168] Nimi, joka myöhemmin kirjoitettiin myösTussageta ja Thyrsageta,[169] vivahtaa Skandinavian satujen Thursiin eli Thussiin, mutta ei kylläksi todista. Thyssagetain vieressä, nähtävästi itäisellä puolella, asui näillä seuduin toinenkin metsästäjä-kansa, nimeltäJyrkat. Maa oli metsäinen ja Jyrkain metsän-käynti tehtiin sillä lailla, että mies joutsenensa istui puussa väijyksissä ja hevonen maassa makasi mahallansa; kun otusta oli ammuttu, mies kohta sitä hevosella ja koiralla ajamaan. Jyrkaen ylä-puolella itää kohden asui eräs Skythalainen siirtokunta. Heihin saakka on muka lakeutta, mutta nyt alkaa kivi-koloinen maa, jossa asuu kalju-päitä ihmisiä, nimeltäArgippai'it, lättä-nenäiset ja suurilla sasupäillä, elättäen henkensä eräästä puusta, jonka Herodoton kertomus antaa arvata tuomeksi. Tämä kansa pidetään pyhänä, ei kärsi keltään vääryyttä eikä kanna mitään sota-aseita, vaan ratkaisee muiden kansain riitoja. Näihin saakka on muka maa hyvin tunnettu; sillä siellä käydään kauppaa Ponton rannalta, ja Skythat, jotka sinne lähtevät, tarvitsevat seitsemän tulkkia seitsemää eri kieltä varten. Mutta ylempänä näitä kalju-päitä on korkeita vuoria; ja mitä Argippai'it juttelevat, että muka vuorissa asuu vuohi-jalkaista väkeä ja sitäkin ylempänä ihmisiä, jotka kuus-kuukautista unta vetävät, se kaikki Herodotonkin mielestä pelkkää tarua. Sitä vastoin hän varmaan tietää, että kalju-päiden itäpuolella asuuIssēdonit, ja vastapäätä Issedoneja (idässäkö vai etelässä) hän assettaaMassagetat, joiden maa oli itäpuolella Kaspian-merta, pohjoispuolella Oxoa tai Jaxartesta.[170]
Mela[171] ja Plinio[172], jotka seuraavat Herodoton tietoja, mainitsevat vieretysten, edellinen:Thyssagetat, Jyrkatja erämaan takanaArimphae'it, jälkimäinen taas:Tussagetat, Turkatja erämaan takanaArimphae'it. Käsikirjoissa luetaan Plinion tykönä eri muotoja:Turcae, Thircae, Etyreae. Schafarik tahtoisi Herodotonkin tykönä lukea, ei 'Iύρκαι, kuin Τύρκαι, mutta käsikirjat eivät salli senlaista muutosta.[173] Mahdotonta ei ole, että Jyrkaen nimi olisi jotenkin samaa kuin nimiJughor eli Uigur, Ughor, joka näyttää vanhimpaan aikaan yhdessä käsittäneen Suomen ja Turkin suvut heidän muinaisilla asun-sioillaan Irtish'in, Ob'in ja Jenesein lähteillä.[174] Sitä vastoin Herodoton Argippai (Αργιππαίοι, muutamissa käsikirjoissa, ʹΟργιεμπαίοι, Melan ja Plinion tykönä: Arimphaei) eivät nimellänsä anna mitään osviittaa, mutta heidän ulkomuotonsa antaisi arvata Mongolilaista sukua.
Issēdonienkansallisuudesta ei Herodoton kertomus anna mitään selkoa. Kun mieheltä isä kuolee, silloin sukulaiset kokoontuvat, keittävät kuolleen lihat lampaanlihan kanssa yhdessä ja pitävät siitä peijais-aterian.[175] Mela ja Plinio eivät mitään tietoa lisää ja Ptolemaio heidät asettaa kaukaiseen itään, missä hän Imaon takana mainitsee kaksi Issedon-nimistä kaupunkia.[176] Issedonien ylä-puolella mainitsee Herodoto vielä yks-silmäisiä ihmisiä, jotka Skythaen kielen mukaan kutsuttiin Arimaspit (Αριμασποι),arimaon muka sillä kielellä yksi, jaspusilmä. Näistä oli jo ennen kertonut runoilija Prokonnesolainen Aristeas, ja myöhemmät heitä tuolloin tällöin mainitsevat.[177] Nimessä on Iranilainen sointo (aspZendin kielessä hevonen), ja Diodoro heitä sekoittaakin Iranilaisten Ariaspaen kanssa, vieläpä toisessa paikassa kutsuu Zoroasterin (Ζαϑραύστης) Arimaspien la'inlaatijaksi.[178] Koko kansa kuuluu oikeastansa tarujen valtakuntaan; itse Herodotokin muistuttaa, että hänpä ei usko yks-silmäisiä ihmisiä löytyvän. Pelkkää tarua ovat nuo kullan-vartiat Gripit, Arimaspien pohjois-puolella, joilta nämä jälkimäiset sanottiin ryöstävän tätä kallista metallia.[179] Näitäki ylämpänä, itse pohjoisen valtameren rannalla oli Aristeas maininnut nuo satujen mainiot Hyperbore'it, jotka kuitenkin jo Herodoto pitää olemattomina.[180] Pintapuolisin silmäys osoittaa, ett'ei historia eikä kansa-tiede voi näistä jutuista ensinkään kostua.
Kaspian-meren itä-puolisista kansoista oli Herodoto saanut tietonsa Persian puolelta. Hän mainitsee siinä Massagetat ja Sakat.Massagetatasuivat pohjoispuolella Araxesta, joka tässä on joko Oxo tai Jaxartes, elivät paimentolaisina ja kalastajina vankkureissaan ja olivat mnutoinkin tavoilta ja pukuimelta Skythaen kaltaisia. Vaimojansa pitivät jotenkin yhteisesti ja vanhuksensa teurastivat ja söivät, keittäen heidän lihansa muun lihan kanssa. Heidän ainoa jumalansa oli aurinko ja sille he uhrasivat hevosia.[181] Tämä viimeinen seikka, jonka voimme pitää ikäänkuin pakanallisena Zend-uskontona, näyttää osoittavan sukulaisuutta Iranilaisten kanssa. Nimestä arvaten on heitä koetettu tehdä milloin Arjalaisiksi milloin Turanilaisiksi.Sakoista[182] tietää Herodoto kovin vähän mainita, sanoo vain, että muka Persialaiset kutsuivat kaikki Skythat (s.t.s. kaikki pohjan-puoliset kansat)Saka-nimellä, ja nimittää Xerxeen sotalaumassa: "Skythalaiset Sakat" (Σάκαι δε οί Σκύϑαι), jotka hän myöskin kutsuu: Σκύϑαι ʹΑμυργίοι eli Persialaisten puheen mukaan Σάκαι.[183] Nämä Sakat, joiden vaate-partena mainitaan roima-housut ja pysty-huippuiset hytyrät, olivat Persian alamaisia ja kuuluivat 15:nteen satrapi-kuntaan.[184] Herodoton antamat tiedot saavat täydellisen vahvistuksen Persian kuningasten kalliokiijoista. Dareion kirjoitus Nakshi-Rustam'issa luettelee valtansa alamaisina Sattagydian, Gandarian ja Indian jälkeen:Sakâ Humargá(Assyrialaisessa käännöksessä: NammirriUmurga) jaSakâ Tigrakhudá(sananTigrakhudâarvelee Oppert merkitsevänjoutsimiestä, sagittarius), vieläpä edempänä Kappadokian, Sapardan (läntisen Vähä-aasian) ja Jonian jälkeen: "Sakat (Nammirrit), jotka asuvat meren takana", joita sitten seuraa Iskudur (Skodros, Trakia) ja palmikon-kantajat Jonialaiset (Euroopan Kreikkalaiset).[185] Meillä on siis tässä sekä Herodoton Σκύϑαι ʹΑμυργίοι että Pontonkin-takaiset Skolotit, vieläpä eräs kolmaskin laji, jota kirjaniekat eivät mainitse. Selvästi myöskin nähdään todeksi, että Persialaiset antoivat Saka-nimen kaikille pohjan-seutujen paimentolaisille. Mutta alkuperäänsä tämä nimi lienee kuulunut ainoastaan siihen Suomensukuiseen kansaan, joka muinaisuuden aikoina vallitsi Assyriassa ja Mediassa, ja sen heimoa olivat luultavasti Persian-vallankin aikana Oxon-puoliset Sakat, mutta ei millään muotoa Ponton-takaiset Skolotit.[186]
Herodoton jälkeiset kirjaniekat lisäävät muutamia tietoja, jotka ansaitsee mainita, jos kohta eivät anna selkoa näiden kansain sukuperästä. Ktesias, Diodoro ja muut juttelevat Sakalais-vaimojen urhollisuudesta.[187] Straboni muistuttaa, että entiset Kreikkalaiset olivat kutsuneet kaikki kansat itäpuolella Kaspian-merta Sakoiksi ja Massagetoiksi, mutta eivät ole niistä mitään luotettavaa tienneet. Itse hän mainitsee lähinnä Kaspian-merta Dahat (Δάαι), idempänä Sakat ja Massagetat, kuitenkin muistuttaen, että erityisillä lahoilla oli eri nimensä.[188] Sakoista hän erittäin kertoo, että he ennen muinoin ovat tehneet yhtäläisiä retkiä etelämpiin maihin kuin mitä Kimmereistä jutellaan; he ovat Baktrian valloittaneet sekä Armeniata paraimman osan, joka heistä sai nimen: Sakasene, vieläpä ovat retkeilleet Kappadokiaan ja Ponton-maakuntaan saakka.[189] Tässä maineessa voimme kentiesi nähdä jonkun hämärän muiston Suomensuvun muinaisesta mahtavuudesta.
Olen edellisessä koettanut tutkia ne tiedot, mitkä historian isä, Herodoto, antaa koillisen Euroopan ja luoteisen Aasian alalta, lisäten myöhempien kirjaniekkojen maineita, missä ne jollakin lailla valaisevat Herodoton kertomusta. Lukija on jo näistä maineista voinut havaita, kuinka vähän valoa seuraavat aiat lisäsivät. Oikeastansa ei kukaan myöhemmistä näy niinkään tarkasti tunteneen Skythaen maata ja niiden lähi-kansoja, kuin Herodoto oli tuntenut, ja tästäpä tapahtui, että kun uusia kansoja ja kansa-nimiä aikaa voittaen tuli kuuluviin, kuitenkin Herodotonkin mainitsemat nimet tavallisesti näiden rinnalla ja seassa kertoeltiin, vaikk'ei ollut selvä tieto, kuinka näitä vanhoja ja uusia nimiä oli sioittaminen ja sovittaminen. Runoniekat tähän vielä hämmennystä lisäsivät, käyttämällä nämä hämärät tiedot runollisiin tarkoituksiin. Itse Ponton ranta-maastakin alkoi käsitys käydä yhä himmeämmäksi. Jo Aristoteles luuli Tanain olevan Araxeen haarana[190] ja useat pitivät Tanain ja Jaxarteen yhtenä jokena.[191] Seneca't sekoittivat Tanain ja Danubion[192], ja Ovidio Tomissa ollessaan puhkesi:
"Eempänä muuta ei oo, kuin kylmät ja autiot pohjan;Voi, kuin maaliman on ääri jo lähellä tääll'!"[193]
Syy tähän karttuvaan tietämättömyyteen on etsittävä siinä metelisessä tilassa, jonka alttiiksi Ponton pohjois-rannikko oli joutunut. Tällä alalla, missä sitten lopulla 4:ttä vuosisataa se niinkutsuttu Suuri Kansain-vaellus otti alkunsa, vallitsi jo sitä ennen suuria mylläyksiä; Kreikkalaiset kauppapaikat, joiden kautta ennen oli tullut tietoja näiltä mailta, hävitettiin toinen toisensa perässä, ja maan asukasten raakuus esti kaikki tieteilemiset.[194]
Mutta tästä hämärästä kajottaa kuitenkin muutamia uusia kansa-nimiä, joita meidän tulee järjestänsä tutkiella. Ne ovat Bastarnat, Roxolanit, Alanit, Aorsit ja Sirakit.
V. 178 paik. kuuluu ensimäinen maineBastarnoista, jotka silloin lähettivät Perseon avuksi 20,000 miestä ja seuraavinakin aikoina kehutaan sotaiseksi kansaksi. Heidän asuin-paikkana oli länsi-puolisen Skythian sisämaat, osa heitä myöskin asui Peuken saaressa Danubion suussa, kantaen siitä nimen: Peukinit, mutta mistä olivat tulleet ja mihinkä aikaan, ei mainita; maan vanhoja asukkaita eivät ainakaan olleet.[195] Kun Auguston aiasta paremmin oli tultu tuntemaan Germanilaisia, havaittiin myös, että Bastarnat olivat niiden sukua; he olivat muka Germanilaisien rajakansana, kieleltä ja tavoilta niiden kaltaisia, ja jos ei käynyt heitä täysinä Germanilaisina pitää, lienee syynä se, että naimisilla olivat Sarmatalaisuutta sekaansa ottaneet.[196]
Roxolanittaas näyttävät olleen Sarmataen sukua. Heitä mainitaan ensikerta Mithridates Suuren aikana ja asuvat sydänmaassa Borystheneen ja Tanain välillä. Straboni, joka nämä tiedot antaa, sanoo ei tietävänsä, asuneeko Roxolanein pohjois-puolella enää ketään.[197] He elivät paimentolaisina vankkureissansa ja olivat ankaria sotilaita, varsinkin ratsuväkenä. Tacito, joka kertoilee heidän v. 79 j.Kr. samonneen jäätyneen Danubion yli, kutsuu heidät Sarmatoiksi.[198] Heidän kansallisuudestaan ovat tutkijat arvelleet sinne tänne, mutta Suomensukuisiksi ei käyne heitä arvata. Schafarikin luulo, että olivat Alanien heimoa, perustaihen paljaasen nimi-sointoon [199], ja vielä kummallisempi on verrata toisiinsa Roxolanit ja suomenkielen Ruotsalaiset, kuten Rud. Keyser tekee. [200]
Jotenkin samaan aikaan kuin Roxolanien nimi ilmaantuu, tavataan itäpuolella Tanaita ja Maiotin järveäAorsit ja Sirakit. Nämä Strabonin mielestä ovat pakolaisia niistä Aorseista, jotka ylempänä pohjassa asuvat. Farnakeen hallitessa Bosporon valtaa, oli Sirakien kuningas Abeako varustanut 20,000 ratsumiestä, mutta Spadines, Aorsien kuningas, 200,000, ja ne Aorsit, jotka ylempänä asuvat, vielä enemmän. Heidän valtansa alla on isoin osa Kaspian meren rannikkoa. Kameleillansa he käyvät kauppaa, ottaen vastaan Intian ja Babylonian tavarat Medialaisilta ja Armenialaisilta. Itse he ovat rikkaita ja kantavat kultaa.[201] Pliniokin mainitsee Aorsia useassa kohden ja kerran myöskin Sirakit, mutta asuntopaikat hän määrää sekavalla tavallaan.[202] Tacito tuntee "Adorsit" ja Sirakit itäpuolella Tanaita,[203] ja Ptolemaio mainitsee Aorsia kahdessa paikassa, Euroopassa Agathyrsien vieressä ja Aasiassa Jaxarteen ja Wolgan välillä.[204] Heidän kansallisuudestaan ei anneta tietoa. Aorsien nimessä on moni luullut löytävänsä nyky-aian Ersalaiset, jotka ovat Mordva-kansan toinen lahkokunta.[205] Asia ei ole mahdoton, mutta vaikea toteen näyttää. Samalla tavalla on tahdottu tehdä Sirakitkin Suomensukuisiksi, verraten heidän nimensä Syrjäänien nimeen (Syrjäläiset, Syrjakit); ja tämäkin arvelu on mielestäni kyllä todennäköinen.
Paljoa mahtavamman historiallisen sian ottavatAlanit, jotka vasta tulemme tapaamaan suuressa kansain-vaelluksessa. Ainakin Vespasianon aloista asti heitä tavataan Tanain ja Maiotin seuduilla, mistä useita kertoja karkaavat Kaukaso-vuoren yli.[206] Mutta jo paljoa aikasemmin, noin v. 120 e.Kr., näyttävät Kiinalaiset heidät tunteneen luoteisessa Sogdianassa lähellä suuria nevoja (luultavasti Aralin seuduilla), ensin nimellä An-thsai eli Jan-thsai, sitten l:sellä ja 2:sella vuosisadalla j.Kr. nimellä A-lan-na.[207] Waalea tukka, siniset silmät ja ko'okas varsi oli Kiinalaisten mukaan tämän kansan tuntomerkit, ja yhtäläisen kuvan antaa Ammiano Marcellino hänen aikaisista Alaneista.[208] Tämä historioitsija, joka heistä tekee lavean selityksen,[209] kuvailee heidät paimentolaisiksi ja hyviksi ratsumiehiksi. Tautiin ja vanhuuteen kuolla oli heistä häpeä, ja sotainen luonteensa näkyy siitäkin, että hevoisloimeksi käyttivät tappamiensa vihollisten pää-nahkoja. Sodan jumalaa palvelivat maahan pystytetyn paljaan miekan muotoisena, siis varsin samalla tavalla kuin Herodoto juttelee Skoloteista eli Skythoista;[210] muutoin ei heillä temppeliä eikä pyhää paikkaa ollut. Orjuuden sääty oli heille vallan tuntematon; kaikki olivat vapaita ja jalo-sukuisia.
Ammianon arvata olivat Alanit samaa kansaa, kuin mitä ennen muinoin kutsuttiin Massagetoiksi,[211] ja Kiinalaiset lähteet todistavat, että ainakin muinoisten Massagetain lähiseuduilta olivat lähteneet. Sekä Ammiano että Kiinalaiset sanovat Alani-nimen tulevan vuorista, mutta tällä ei ole sanottu, että nimi merkitsee vuori-asukkaita, vaan ainoastaan, että löytyi sen-nimisiä vuoria, josta itse kansa oli nimensä saanut. Todella Ptolemaio mainitseekin Alauniensa ja Alaniensa vieressä aina samannimisiä vuoria (το Αλαυνόν όρος, τα Αλανα όρα), ja Eustathio sanoo selvillä sanoilla, että kansan-nimi: Alanit, näyttää tulleen Alani-vuoresta Sarmatiassa.[212] Siis ei ole tarpeellista johtaa heidän nimensä Turkin sanasta:alin eli ōla, vuori, ja luulla heidät Turkkilaisiksi. Päin vastoin on heidän Iranilainen sukuperänsä toden-näköisin ja Klaproth näkee heidän jälkeisiään nykyisissä Osseteissa Kaukaso-vuorella Terekin lähteillä (omassa kielessä kutsutut:Ir, Iron, Venäjäksi:Jassy, Arapialaisten tykönä:As, Carpinin ja Jos. Barbaron tykönä:Alanit eli Assit), joiden kieli on Iranin sukua.[213]
Suuressa kansain-vaelluksessa heidän parviansa tavataan Galliassa, Espanjassa ja Afrikassa saakka, mutta heidän kansallisuudestaan ei löydy kuin sekavia maineita.[214]
Nyt tulisi vuoro puhua Göthiläisistä ja Hunneista, joiden vallat Vanhan aian lopulla leviävät muinaisen Skythian alalla. Näistä Göthiläiset tietysti ovat Germanilaisia, ja Hunnit, joista aion laveammin puhua, katson Suomensukuisiksi. Mutta ennenkuin näihin ryhdyn, täytyy käydä katsomassa, mitä tietoja lännen puolelta saatiin pohjoisen Euroopan kansoista.
Vanhan aian tiedot Pohjois-euroopasta Pytheaan ja Kreikkalaisten kautta.
Olen edellisessä luvussa osoittanut, kuinka vaillinaiset ne tiedot ovat, jotka muinaiset, varsinkin Herodoton jälkeiset kirjaniekat antavat koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta. Kaikki todennäköisyys tosin käskee meidän hakea siinä kohden Suomen-sukuisia kansoja. Mutta ainoa luotettava päätös, johon voimme päästä, on se, että muutamat kansat niillä seuduin, esim. Herodoton Skythat (Skolotit), eivät ensinkään olleet Suomen sukua, sitä vastoin muutamat muut, esim. Jyrkat, Sakat, Budinit ja Aorsit, suuremmalla tai vähemmällä todennäköisyydellä ovat siihen sukuun luettavat.
Kun nyt tästä käännymme koilliseen Eurooppaan, niin on ensiksi muistaminen, että sillä alalla, missä Suomensukuisia kansoja käy hakeminen, nimittäin Skandinaviassa ja Itämeren rannikolla yleensä, tiedot ovat vaillinaisuutensa ohessa paljoa myöhäisempiä. Herodoto ei tuntenut luoteista Eurooppaa ollenkaan, pitäen Istron takaiset seudut luoteesen päin kylmän tähden asumattomina.[215] Vasta Caesarin aikana ruvettiin saamaan tarkempia tietoja Rein-virran takaisista seuduista ja ensimäisten keisarien aikana varsinkin Germanian maat astuivat valoon. Mutta paljoa aikasemmin kuitenkin, noin sata vuotta Herodoton jälkeen, oli eräs Kreikkalainen Massalian eli Massilian kaupungista kulkenut pitkin valtameren rannikkoa perimmäiseen pohjaan ja hänen matkansa, jonka vertaista ei sittemmin tehty, levitti jonkunmoisia, jos himmeitäkin, tietoja niistäkin maista, jotka olivat Germaniaa edempänä. Tämä mies oli Pytheas Massalialainen, joka näyttää eläneen Aleksanteri Suuren aikoina tai vähäistä myöhemmin. — Pahaksi onneksi hänen teoksensa ovat hukkuneet, niin että ainoastaan muutamat jäänökset ovat muiden kirjaniekkain kautta säilyneet eikä aina vääristämättömässä muodossa. Mutta nämä jäänökset ovat yksinäisyytensä tähden suuri-arvoiset ja kuuluvat minun tutkimus-aineeseni.[216]
Minun ajatukseni on, että Pytheaan näkemä Thule on haettava Norjassa ja että vielä siihen aikaan Norjan asukkaat olivat isoksi osaksi Suomen-sukuisia. Tämä arvelu vaatii minun puhumaan vähäistä laveammin Pytheaan matkoista, jos kohta ei tästä tutkimuksesta lähtisikkään aivan suuria tuotteita. Ensiksi täytyy kuitenkin muistuttaa, että useat kirjaniekat muinaisuudessa eivät ollenkaan luottaneet Pytheaan sanoihin. Näin kaukaisilla mailla käydä oli monen mielestä varsin mahdotonta, ja kysyttiin millä varoilla ja keinoilla hän oli voinut semmoisen matkan tehdä. Varsinkin Straboni, joka kuitenkin on hänen teoksistaan enintä säilyttänyt, kutsuu häntä tavan-takaa valehtelijaksi (άνήρ ψευδέστατος), vaikka häntä oikaistessa hän itse tekee paljoa törkeämmät virheet kuin ovatkaan ne, joista hän Pytheasta soimaa.[217] Kuinka vähän Strabonin tuomio tässä kohden painaa, arvaamme siitä, että hän suuresti ihastelee Homeron maatieteellistä viisautta ja sanoo ennemmin luottavansa Hesiodon ja Homeron runoihin kuin Herodotoon ja hänen vertaisiinsa.[218] Mutta Pytheaan luotettavuutta useat muut sitä vastoin eivät ole epäilleet, ja uudemmat tutkijat ovat yksimieliset antamassa hänelle sitä kunniaa, mikä ensimäiselle pohjan seutujen löytö-matkaajalle tulee. Ainoastaan kahdesta seikasta voi olla eri mieli: ensin mitä Pytheas teoksissansa oikeastaan on sanonut, ja sitten mille perille hänen matkansa ulottui. Nämä seikat täytyy minun tässä ottaa tarkempaan tutkintoon.
Strabonin tykönä luetaan Polybion halveksivaiset lauseet Pytheaasta:
"Tämä mies on Polybion mielestä useita ihmisiä hairauttanut, puhuessaan Britannian saaren suuruudesta, vieläpälisäksi tehden juttunsa Thulesta ja niistä paikoista, joissa ei enää ole muka mannerta eikä merta eikä ilmaa, vaan nämä sekasin jonakuna meren-keuh'on kaltaisena pöpörönä, jossa, hän sanoo, maa ja meri ja kaikki tyyni on rippumassa, ja joka on ikäänkuin koko maailman side, minkä läpi ei jalkasin eikä laivalla käy pääseminen; ja tuota meren-keuh'on kaltaista hän sanoo itse nähneensä, mutta muut puhuvansa kuulemastaan. Tämän juttelee Pytheas, ja senkin, että palattuaan sieltä hän muka on kulkenut koko Euroopan valtamerenrrantaa Gadeirosta Tanaihin saakka".[219]
Tämä Polybion tekemä ote Pytheaan kertomuksesta osoittaa:
1:ksi, että Pytheas itse on käynyt Thulessa, silläsieltähän sanoo palanneensa;
2:ksi, että paitsi mitä Thulesta kertoo, hän myöskin puhuu niistä (arvattavasti läheisistä) paikoista, joissa maa, meri ja ilma ovat sekasin meren-keuhon kaltaisena pöpörönä;
3:ksi, että hän tämän pöpörönkin omin silmiä oa nähnyt, mutta sen lisäksi on jutellut muistakin seikoista, joista vain on kuollut puhuttavan, — ja joita Polybio tässä mainitse;
4:ksi, että hän, joko paluu-matkallaan tai toista eri matkaa tehden, on kulkenut koko Euroopan valtameren-rantaa.
Mitä ensimaiseen pykälään tulee, on meillä muitakin todistuksia. Rhodolainen Gemino, puhuessan yön ja päivän vaiheesta, joka muka pohjan seuduilla on kovin epätasainen, jotta pisin päivä on 17 ja 18 tuntia, arvelee Pytheaan niillä seuduilla käyneen ja mainitsee Massalialaisen omat sanat, lausuen:
"Ainakin hän sanoopi kirjassansa, jonka valtamerestä teki:Maan-asukkaat osoittivat meille paikan, mihinkä aurinko menee levolle; sillä näillä seuduin olikin yö varsin lyhyt, paikoin 2 paikoin 3 tuntia, niin että vähän aikaa laskunsa jälkeen aurinko taas nousi".[220]
Samat asiat vaikka lyhyemmin kertoo Kosmas Indopleusteskin Pytheaan kirjasta, sanoen:
"Masaslialainen Pytheas, kirjassansa valtamerestä, sanoo, ettähänen ollessaan pohjoisemmilla seuduilla, sikäläiset maan-asukkaat osoittivat hänelle auringon lepo-sian, jossa muka yöt aina syntyvät heillä".[221]
Näissä lauseissa tosin ei nimitetä Thulea, mutta että nuo "pohjoisimmat seudut" eivät muuta tarkoita, näemme Strabonin lauseesta, että muka "Pytheas sanoo Thulen seudut viimeisiksi".[222] Siis ei ole kieltämistä, mitä ensiksi päätin, että Pytheas on sanonut Thulessa käyneensä, vieläpä puhutelleensa sen maan asukkaita (οι βάρβαροι, οι αυτόϑι βάρβαροι.)[223]
Jos nyt tarkemmin otamme tutkiaksemme Thulen asemaa, niin näemme Strabonin ja Plinion tykönä Pytheaan sanoneen, että tämä paikka onkuuden päivä-purjehduksen päässä pohjaseen Britanniasta, ja että Thulen lähisyydessä (Plinion tykönä luetaan: yhden päivä-purjehduksen päässä) on juoksettunut (jäätynyt) meri[224] — Mutta mikä mitta on päivän purjehdus? Jos Herodoton mukaan määräämme päivä-matkan merellä 700:ksi stadioksi, niin Britannian ja Thulen väli tekisi noin 7 astetta. Paremmalla syyllä kuitenkin sopinee tässä arvata vuorokauden purjehduksia, joista jokainen oli tapa lukea 1000:ksi stadioksi, jotta koko puheen-alainen väli olisi noin 10 astetta. Mutta tämmöinen määräys jääpi monesta syystä epä-vakaiseksi. Ensiksi ei ole arvattavasti Pytheas maininnut päivä-purjehduksiansa jonakuna vissinä matkan-mittana, vaan ainoastaan sanonut kuluttaneensa tälle välille kuusi päivää, joka sattumusten mukaan saattoi merkitä isomman tai lyhyemmän mitan.[225] Ja toiseksi ei ole mitään tietoa, mistä paikasta Britannian saarta tämä rohkea matkustaja teki lähtönsä. Katson siis sulaksi mahdottomuudeksi saada tästä määräyksestä mitään selkoa asiaan.
Parempaa apaa luulen lähtevän niistä tähtitieteellisistä määräyksistä, jotka Pytheas näkyy antaneen Thulesta ja Thulen seuduista, varsinkin koska tässä kohden emme ollenkaan tarvitse epäillä hänen luotettavuuttaan. Itse Strabonikin, joka muutoin arvelee hänen enimmältään valehdelleeksi, myöntää kuitenkin hänen taitavuutensa "taivaallisissa" ja määräystieteessä,[226] ja selvä todistus hänen nerostansa ja tieteellisestä pyrinnöstään nähdään siinä, että hän kaikkien ensimäisenä selitti valtameren luoteet ja vuokset kuun vaikuttamiksi.[227] Koska siis löydämme Pytheaan antaneeksi muutamia tietoja pisimmän kesäpäivän mitasta sekä muista tähtitieteellisistä seikoista niillä seuduin, missä hän kävi, niin tuosta voimme täydellä luottamuksella laskea samojen paikkojen pohjoista levua eli kaukaisuutta päiväntasaajasta.
Mutta tässä sattuu se epä-kohta, että eri kirjaniekat antavat kovin eriäväisiä otteita Pytheaan teoksista. Gemino, niinkuin jo näemme, mainitsee Pytheaan omilla sanoilla, että siinä osassa Thulea, missä hän puhutteli maan-asukkaita, yö oli pituudeltaan paikoin 2, paikoin 3 tuntia. Tosin ei tässä suoraan sanota, että vuoden lyhyintä yötä ja pisintä päivää tarkoitetaan; muttu sen saapi kuitenkin pitää epäilemättömänä, koska muut otteet todistavat hänen juuri puhuneen päivän-seisahduksesta näillä mailla. Tämän määräyksen johdosta siis saisimme pohjoista levua noin 65° 12' tai 64° 13', s.o. vähintäin 5 astetta pohjoisempana Britannian pohjois-päätä.[228] Mutta muut määräykset vievät meidät paljoa pohjemmaksi.[229] Strabonin tykönä näemme Pytheaan sanoneen, että Thulen seuduilla (τα περί θούλης) kesäinen kääntö-piiri on sama käin taivaan-rannan pohjois-piiri (αρκτικός), s.t.s., kuten tähtitutkija Kleomedes sen selittää: kesäinen kääntö-piiri on kokonaan näkyvissä maan yli.[230] Tällä määräyksellä selvästi merkitään itse napa-piirin levua eli noin 66,5°. Jos taas Pliniohon saamme luottaa, olisi Pytheas sanonut, että Thulen saaressa päivän-seisahduksen aikoina ei ole öitä ollenkaan vaan yhtämittaisia päiviä, auringon kulkiessa Kravun tähdistöä.[231] Tämä määräys viepi meidät jo yli-puolelle napa-piiriä. Tarkemman selityksen saamme Kleomedeelta, joka tosin ei nä'y lukeneen itse Pytheaan teosta, mutta epäilemättä joksikin osaksi kertoo Pytheaan antamia tietoja. Hänen lauseensa kuuluvat täydellisinä näin:
"Thule-nimisen saaren seudnilla, jossa Thulessa sanotaan Pytheaan käyneen, mainitaankesäinen kääntö-piiri olevan kokonansa yli maan, ollen samassa myös taivaanrannan pohjois-piirinä. Samoilla seuduilla, jos koko Kravun tähdistö on aina-näkyväistä (αειφανή),[232] niin kestää kuukauden pitkä päivä; mutta jos ei koko Krapu ole aina-näkyväisten joukossa, niin on päivää niin kauan kuin aurinko kulkee niissä osissa, jotka kuuluvat aina-näkyviin. Ja jos mennään tästä saaresta pohjaseen, niin järjen-mukaisesti myös muut Kravun-vieriset eläin-radan osat lienevät aina näkyvissä, ja siis pitää oleman päivää niin kanan kuin aurinko kulkee niiden osien läpi, jotka milläkin paikalla ovat näkyvissä maan yli. Ja täytyyhän olla maapallossa niitäkin aloja, joissa on kahden-, kolmen-kuukautinen päivä, ja neljän-, viidenkin kuukautinen. Mutta itse maa-navalla, missä kuusi eläin-radan tähdistöä ovat maan yli aina näkyvissä, pitää olla päivää niin kauan aikaa kuin aurinko näiden läpi kulkee (6 kuukautta), koska siellä sama piiri on kerrallansa taivaan-rantana ja pohjois-piirinä (arktikona) ja päivän-tasaajana. Sillä Thulessa asuvien luona lankeevat kesäinen kääntö-piiri ja pohjois-piiri yhteen. Mutta niillä, jotka ylempänä asuvat menee pohjois-piiri kääntö-piirin ohitse päivän-tasaajaa kohden (etelään)".[233]
Näitä lauseita tutkiessamme, on helppo eroittaa, mitä Kleomedes juttelee tarkaksi, luultavasti Pytheaan mainitsemaksi, todeksi, mitä taas järjenmukaiseksi arveluksi. Että hän ainakin edellisessä seuraa Pytheaan kertomusta, näemme Plinion äsken mainituista sanoista. Mutta Plinion ja Kleomedeen välillä on se eroitus, että edellinen sanoo: "Thulen saaressa", mutta jälkimäinen ensin: "Thule nimisen saaren seuduilla", sitten taas lyhyemmin: "Thulessa asuvien luona." Riidan ratkaisijaksi tulee Straboni, joka, samoja seikkoja mainitessaan (nimittäin kääntö-piirin ja pobjois-piirin yhteyttä), myöskin käyttää sanat: "Thulen seuduilta".[234] Sillä ei kuitenkaan ole sanottu, ett'ei nämä Thulen seudut voineet olla samaa saarta kuin itse Thulekin, vaikka Pytheas näyttää antaneen tämän nimen olletikkin sille paikalle, missä hän itse kävi. Nä'immehän jo ennen Pylybion lauseista, että Pytheas oli puhunut ei ainoastaan Thulesta, jossa käynyt oli, vaan myöskin muista edempänä olevista senduista, joilla ei ollut käynyt.[235]
Jos nyt koetamme sovittaa yhteen nämä Geminon, Kleomedeen, Polybion, Strabonin ja Plinion antamat tiedot Pytheaan Thulen-käynnistä, voimme jotenkin tarkasti päättää, mitä hänen kadonnut matkakertomuksensa lienee sisältänyt. Minusta sen mieli on ollut seuraava:
Britanniasta lähtien pohjoista suuntaa, on Pytheaa kuus-päiväisen purjehduksen perästä tullut eräälle maalle, missä hän kävi puhuttelemassa asukkaita. Tämä maa, jonka Pytheas luonnollisesti arveli isoksi saareksi, kantoi nimen:Thule, ja lyhyin yö siinä oli paikoin 2-tuntinen, paikoin 3-tuntinen, josta siis näemme että paikan pohjoinen levu oli noin 64-65 astetta. Näillä seuduin hän myöskin näki tuon merikeuhon-kaltaisen pöpörön, joka ei ollut maata eikä mertä eikä ilmaa, vaan sekoitettuna näistä kaikista. Se oli arvattavasti joku jäinen meri-usva, joka näillä pohjoisilla vesillä tulee kulku-jäiden seurassa, mutta Pytheas näyttää katsoneen sitä "maailman siteeksi", jolla muka maa-pallo oli kiinnitetty muuhun maailmaan. Paitsi sitä hän oli kuullut puhuttavan pohjoisemmistakin seuduista, ja puhujat eivät lie olleet muita kuin itse Thulen asukkaat. Saari ylöttyy kauas pohjaseen; se on muka maailman viimeinen maa. Onpa siinä niitäkin seutuja, joissa aurinko kesäsydännä paistaa yöt ja päivät, jotta kokonaiseen kuukauteenkin ei ole mitään oikeata yötä. Vähän matkaa, noin päivän purjehdittava, tästä perimmäisestä Thulesta, on meri jo hyytynyt eli ikäänkuin juoksettunut.
Olen jo ennen maininnut, että Pytheaan jälkeen ei kukaan toimittanut lisää tietoa hänen näkemästänsä Thulesta. Runoniekat käyttivät tämän nimen merkitsemään yleensä viimeistä pohjan-perää (ultima Thule),[236] ja kun maatieteilijät ja historioitsijat koettivat tarkemmin määrätä sen asemaa, he tavallisesti valitsivat pohjoisimman maan minkä sattuivat tuntemaan. Niinpä näyttää tulleen tavaksi nimittää Shetlannin saaret Thule-nimellä. Tacito, kertoessaan Agricolan elämää, sanoo tämän tulleen Orkadeihin saakka, vieläpä kaukaa nähneen Thuleakin,[237] ja Ptolemaio asettaa Thule-saaren Orkadeista noin yhden asteen päähän pohjaseen.[238] Samaa Shetlannin saaristoa lienevät nekin tarkoittaneet, jotka, kuten Plinio mainitsee, sanoivat Nerigosta (Norjasta) Thulehen purjehdittavan.[239] Kuinka moni muu sekoitti vanhat tiedot ja uudet arvelut yhteen, ei ole tarpeellinen tässä selvittää.[240] Kun Kansain-vaelluksen aikana Skandinavia oli tutummaksi tullut, katsottiin soveliaaksi muuttaa Thulen nimi tähän muka suureen ja kaukaiseen saari-maahan, kuten näemme Prokopion tehneen historiassaan Göthiläis-sodasta.[241] Vihdoin 500 vuotta myöhemmin, kun Adam Bremeniläinen kirjoitti kertomuksensa pohjaisista valtakunnista, ei ollut Skandinavia enää kaukaisin maa, vaan Norjalaiset olivat pari vuosisataa aikasemmin löytäneet Islannin saaren äärimmäisessä luoteessa, ja luonnollista oli, että nyt siinä luultiin olevan muinaisen Thulen.[242]
Minun ei käy tässä tutkittavaksi ottaa kaikkia luululoja ja arveluita, jotka oppineet ovat tehneet Pytheaan Thulesta.[243] Sen määräyksen mukaan, minkä jo olen tehnyt sen pohjoista levua varten, ei voi meille ehdolle tulla kuin kaksi paikkakuntaa, nimittäin Islanti ja pobjois-puolinen Norja. Edellisen ovat valinneet useat oppineet miehet, esim. Casaubonus, Cluverus, Scaliger, Mercator, de Bourgainville y.m., jota vastoin Thuanus, Ortelius, Rudbeck ja useat uudemmat ovat löytäneet Thulen Skandinaviassa. Muut, esim. P. A. Munch, eivät ole uskaltaneet ratkaista näiden kahden välillä. Minun mielestäni kuitenkin kaikki todennäköisyys puhuu Islantia vastaan; sillä ensiksi on vaikea uskoa, että Pytheas olisi hairahtunut niin kauas länttä kohden ja toiseksi ei Islannin laajuus etelästä pohjaan ole niin pitkä, että siihen sopisi kaikki ne eri päivän-pituudet, mitkä Pytheas näyttää Thulossansa mainitsevan. Islannin pohjoisin nokka ylötty ainoastaan napa-piirille saakka, eikä ole ollenkaan todennäköistä, että matkustaja, jos Islantiin olisi tullutkin, olisi saanut tietoja päivän kuukautisesta pituudesta niillä vesillä, jotka Islannin pohjois-rannikosta ulottuvat autiohon pohjaan.
Mutta tärkeämpi syy, joka ei salli meidän luulla Pytheaan Thulea Islanniksi, on se että Thule selvästi näkyy olleen asuttu maa, jonka asukkaita matkustaja oli puhutellutkin.[244] Nyt on meillä tarkka tieto, että ainakin siihen aikaan kuin Norjalaiset ensin tulivat Islantiin, siinä ei ollut asukkaita ollenkaan; ainoastaan muutamat Irlantilaiset erakot näyttävät siellä jonkun aikaa ennen asuskelleen. Kaikki näyttää todistavan, ett'ei Islannissa koskaan ennenkään ole asunut ihmisiä, ja siis on ihan mahdotonta, että tämä olisi ollut Pytheaan Thule.[245]
Varsinkin siis siitä syystä, että Pytheaan Thule oli asuttu maa, emme voi Islantia lukuun ottaa, vaan täytyy päättää hänen käyneen pohjois-puolisessa Norjassa, 64 tai 65 asteen levulla, siis vähää pohjoisempana nykyisen Trondhiemin sentuja. Että asukkaat näillä mailla vielä Pytheaan aikana olivat Suomen-sukna, on minusta enemmän kuin todennäköistä, ja luulen löytäväni siihen todistuksia itse Pytheaankin kertomuksesta.
Sillä, mitä Straboni mainitsee Pytheaan jutelleen "niistä, jotka ovat lähellä kylmää ilma-alaa", se mielestäni epäilemättä tarkoittaa Thulea ja sen asukkaita, vaikka Strabonin lause ei suorilla sanoilla sitä ilmoita. Tutkikaamme tarkemmin näitä Strabonin sanoja.
Maa-tieteilijä ensin muistuttaa, että Iernestä (Irlannista) ja sen asukkaista on kovin vähän luotettavia tietoja, ja mainitsee ne vähäiset mitä on. Sitten arvelee: mutta mitä Thulesta jutellaan, on vielä epävakaisempaa kaukaisuuden tähden; sillä tämä maa asetetaan pohjoisimmaksi kaikkia, joista puhutaan. Mitä taas Pytheas on sanonut tästä Thulesta ja muista sikäläisistä paikoista, sen hän, Strabonin mielestä, selvästi on valhetellut. "Kuitenkin hän tähti-tieteen ja määräys-tieteen suhteen näyttänee kylläksi käsittäneen asiat: että mukaniillä (ihmisillä), jotka ovat (asuvat) lähellä kylmää ilma-alaa, on viljellyistä hedelmistä ja kesyistä eläimistä osittain tykkönäinen tyhjyys osittain puute, vaan elatus-aineena on heillä eräs viljan-laji (kenkhro) ja muita kasviksia ja hedelmiä ja juuria; ja heillä on ruokana mesikin, ja siitä tekevät juoman; ja koska päivä-paisteet heillä eivät ole selkeät, niin puivat viljansa isoissa huoneissa, joihin tähkäpäät viedään kokoon; sillä avonaiset luvat eivät kelpaa päivättömyyden ja sateiden tähden".[246] — Näin loppuu Strabonin luku Britanniasta.
Tätä paikkaa on mielestäni mahdoton muulla lailla ymmärtää, kuin että Pytheas on kaikki nämä seikat Thulesta jutellut, ja Straboni, joka pitää Thulen olemattomana tai ainakin asumattomana, katsoo kuitenkin nämä teko-asiat niin todennäköisiksi, että hän ne täydellisesti uskoo, ei tosin Thulessa tapahtuviksi, vaan etelämpänä, kylmän ilma-alan lähiseuduilla. Jos siis Strabonin sanat: "niillä, jotka asuvat lähellä kylmää ilma-alaa", muutamme sanoiksi: "Thulen asujaimilla", niin meillä on nähtävästi Pytheaan juttu alku-peräisessä mielessään.
Mutta itse jutussa on seikkoja, jotka osoittavat Suomen-sukuista kansaa. Onko se viljan laji, jolle nimi "kenkhro" tässä annetaan, kaura vai ohra, ei käyne tarkoin määrätä, eikä myös sovi pitää meden syöntiä ja juontia minään tuntomerkkinä, vaikka tietysti tämä tapa on muinoisilla Suomalaisillakin ollut.[247] Vaan tärkeämpi on Pytheaan lause, että muka Thulen asujaimet puivat viljansa isoissa huoneissa, s.t.s. riihissä. Tämäpä tapa on kaikkina aikoina ollut niin omituinen Suomen-suvulla, että se suku vielä nytkin lienee ainoa, joka riihiä käyttää, vaikka niiden hyöty pohjoisessa ilma-alassa on yleensä myönnetty. SanaRiihion tosin sittemmin käynyt Skandinavian kieliin, mutta itse asiaa eivät Skandinavian kansat ole omistaneet, vaikka hallitukset siihen ovat tuon-tuostakin kehoitelleet.
Meitä ei tosin voi suuresti ihmeyttää, jos jo 300 vuotta ennen Kristusta tapaamme Suomen-sukuiset asujamet maailman pohjoisimpina maanviljelijöinä, koska tämä asia juuri on ollutkin meidän aikoihin saakka Suomalaisten omituinen maine. Tosin eivät ne tiedot, jotka meillä muutoin on Skandinavian Suomen-sukuisista alku-asujaimista, puhu heidän maanviljelyksestään mitään, niinkuin ei yleensäkään heidän elinkeinoistaan täyttä tietoa ole. Mutta jos, niinkuin olen koettanut osoittaa, satujen Jotunit olivat toista kansaa kuin Lappalaiset, on kyllä todennäköistä, että heillä oli sen verta maanviljelystä kuin pohjoinen ilma-ala salli.
Tahdon vielä lisätä pari seikkaa, jotka kentiesi voivat jos heikostikin vahvistaa päätökseni, että mnka, Thulen asukkaat olivat Suomen-sukua.
Se "meren-keuhko" (πλεύμων ϑαλαττίος), johon Pytheas näyttää verranneen tuota jäistä usvaa, tuota maan, meren ja ilman sekaista pöpöröä, minkä matkallansa näki, on antanut tutkijoille paljon ajattelemista. Muutamat ovat luulleet hänen tarkoittaneen erästä hyyteen-tapaista meri-elävää, minkä Kreikkalaiset tällä nimellä merkitsivät. Muut taas ovat arveellet Pytheaan tahtoneen sanoa, että muka meri tällä keuholla hengitteli niinkuin eläin ainakin. On myöskin muistutettu, että Englannin merimiehet vielä Francis Bacon'in aikana nimittivät pobjois-puolisen meren keuhkoiseksi, ei tietoa mistä syystä.[248] Jos olisi meillä Pytheaan oma kertomus jälillä, kentiesi voisimme tämän seikan paremmin selvittää. Kuitenkin lienee nytkin luvallinen arvata, että hän oli ottanut tämän vertauksensa Thulen asukasten omasta puheesta, ja että heidän kielellä sakea meren-usva sanottiin meren-keuhoksi. Tämä on sitä todennäköisempi, koska tiedämme Suomenkielessä tapana olevan lainata ihmisruumiin osilta nimityksiä ulkonaisen luonnon kohdille ja ilmiöille. Niinpä esim. sanotaan: kosken-niska, kosken-korva, niemen-nenä, mäen-rinta, meren-kurkku, maa-sydän, yö-sydän, vieläpä päivän-sappi, joka viimeinen sana laadultansa tulee hyvin paljon Pytheaan mainitsemaan meren-keuhkoon.
Vielä epä-vakaisempi on itse Thule-nimen synty, josta myöskin on arveltu sinne tänne. Hebrealainen kalve (umbra) ja Irlantilainen Thual pohja (septentrio) on ehdolle pantu.[249] Mutta muistaa sopii, että Suomen-sukuisissakin kielissä löytyy sana, jonka sointo on Thule-nimen mukainen, nimittäin: Suom.Tuuli, Perm.Tyl, Tshuv.Tul, Toval, Votj.Tel, Ost.Tyl, Toi. — Voisimmepa siis ajatella, että se paikka, missä Pytheas maalle meni, kutsuttiin maankielellä:Tuulenmaa tai Tuuli-niemi, ja että Kreikkalainen matkustaja tästä sepitti kuulusan nimen: Θούλη. Epäilemätöntä on, että Norjassa vieläkin löytyy paljon paikannimiä, joiden alku-perä on haettava Suomen kielestä. Vähän matkaa Bergenistä itään päin on Osterfjordin vuomassa niemiThuenes, joka nimi muinoin kuuluiThulu-nes (Þulunes)[250] eikä liene alku-peräänsä ollut muuta kuinTuuliniemi. Mutta tämä paikka on kuitenkin paljoa etelämpänä kuin Pytheaan Thule. Ylipäänsä on muutoin muistaminen, että Thule-nimen kielellinen synty epäilemättä tulee jäämään ikuiseen hämärään, eikä ole sen Suomen-sukuisuus paljoa todennäköisempi kuin sen Irlantilaisuus. Mutta tämä nimen epävakaisuus ei kuitenkaan heikonna mitä edellisessä on todistettu Thulen asemasta ja asukkaista.
Näin koeteltuani osoittaa, mitä Pytheaan mainitsema Thule oikeastaan lienee ollut, tahdon lyhyesti tutkia niitä muita tietoja, jotka sama matkustaja näyttää antaneen pohjoisemmasta Euroopasta. Niinkuin jo nä'imme Polybion lauseesta, oli Pytheas jutellut "senkin, että hän, Thulesta palattuaan, muka oli kulkenut koko Euroopan valtameren-rantaa Gadeirosta Tanaihin saakka".[251] Tarkoituksellemme se yhden tekee, oliko tämä tapahtunut itse paluu-matkalla vai oliko toinen eri matkustus tehty Gaderosta lähtien, — vaikkapa jälkimäiseen mieleen itse sanat näyttävät viittailevan. Tärkeämpi on kysymys, mikä se Tanais lienee ollut, johon sopi valtameren-rannikkoa myöten kulkea. Nähtävästi ei tässä voi olla puhe varsinaisesta Tanaista, jonka vesi purkauu Maiotin järveen ja siitä Pontoon, vaan on muistaminen, että muinaisuudessa luultiin Tanain lähettävän toista haaraa pohjoiseen valtamereen, s.t.s. Itämereen, jota ei tietty Jäämerestä eroittaa.[252] Varsin todennäköistä siis on, että Pytheaan Tanai ei ole mikään muu kuin Weikselin suut, joiden seuduilta jo perimmäisessä muinaisuudessa tuotiin tuo kalliina kauppa-tavarana käytetty merikulta (έλεκτρον, succinum)[253] Että jo Pytheaan aikana Kreikkalaisten kauppa oli ulottunut tänne merikullan rannikolle, sopii arvata siitä, kun on löytty Osielske'ssa, koillis-puolella Brombergia (Pohjois-Posenissa), eräästä pellosta 39 hopea- ja kulta-rahaa, kotosin Aiginasta, Kyzikosta ja Olbiasta vv. 460-358 paikoilta e.Kr.[254] Kuitenkin on luultavaa, että tämmöinen kauppa enimmästi tapahtui maata myöten, kuten myöskin Pytheas siitä selvillä sanoilla juttelee.[255] Mutta samoista sanoista näkyy myöskin, että juuri Pytheas on tästä kaupasta, ja näistä seuduista antanut parahimmat tiedot, eikä siis liene epäilemistäkään hänen nämä tiedot saaneensa juuri sillä matkalla, minkä muka teki "Tanain" tienoille. — Katson tarpeelliseksi tässä kertoa Plinion sanat asiassa:
"Pytheas sanoo, että eräs Germanian kansa,Guttonit, asuu Mentonomon-nimisellä valtameren vesi-jätöllä (æstuarium), jonka mitta on 6000 stadiota (sata peninkulmaa); päivän purjehduksen päässä tästä on saari, nimeltä Abalos, ja siihenpä laineet keväällä ajavat merikullan, joka on juoksettuneen meren perkeet. Asukkaat sen käyttävät poltto-aineiksi puiden asemesta, ja myyvät myöskin sitä naapureilleen Teutoneille".[256]
Lisäksi Plinio muistuttaa, että Timaiokin, joka vähäistä myöhemmin eli, on uskonut Pytheaan sanat todeksi, mutta kutsunut saaren Basileiaksi.[257] Toisessa paikassa taas Plinio antaa toisen kertomuksen:
"Timaio on maininnut, että niistä saarista, jotka ovatRaunonia-nimisen Skythian edustalla, on yksi, päivänmatkan päässäSkythiasta oleva,, johon laineet keväällä ajavat ylös merikultaa.Xenophon Lampsakokinen mainitsee kolmen päivä-purjehduksen päässäSkythaen rannalta olevan äärettömän suurta saarta, nimeltä Baltia.Sen Pytheas nimittääBasileiaksi".[258]
Näistä Plinion kokoilemista tiedoista havaitsemme ainakin selvästi sen, että ne saaret, joista Pytheas on tässä puhunnt, olivat valtameressä vastapäätä Skythian pohjoista rantaa, s.t.s. Itämeressä Preussin maakunnan kohdalla. Saman myöskin todistavat muutamat Strabonin sanat, vaikka tämä tapansa myöten syyttää Pytheasta valehtelijaksi, lausuen:
"Mitä hän puhuu Ostiai'ista ja Reinin takaisista seuduista Skythaen maahan saakka, sen kaiken hän valehtelee".[259]
Mutta jos näin selvästi näkyykin, että Pytheas on sanonut käyneensä Weikselin seuduilla saakka, on sitä vastoin mielestäni mahdotonta tarkoin määrätä, mitä hänen mainitsemansa "Mentonomon", ja "Abalos" ja "Basileia" oikeastaan merkinnevät. Ne risti-riitaiset selitykset, mitkä mikin on tässä kohden yritellyt, eivät tosin ansaitse suurta luvun-pitoa.[260] Sitä vastoin pidän jotenkin varmana, että Pytheaan mainitsemat Guttonit (Guttones), jotka silloin asuivat Weikselin seuduilla, ovat samaa kuin myöhemmän aian Gothit eli Göthiläiset, ja, samatekkuin heidän naapurinsa Teutonit, Germanilaista kansaa.[261] Mille tienoille taas Pytheas lienee asettanut Ostiai'it, ei ole Strabonin lauseesta helppo arvata. Tätä nimeä on koetettu sovittaa myöhempien mainitsemiin: Aestyi, Haesti, jotka Taciton ja Kassiodoron aikoina asuivat tällä merikullan-rannikolla. Mutta jos Stefano Byzantiolaisen sanoissa on perää, että muka Pytheaan mainitsemat Ostiai'it asuivat läntisen valtameren rannalla[262], niin tämä kukistaa kaikki sovitus-keinot. Aestyistä eli Haestista tulen vasta puhumaan. Että Suomen-sukuisia kansoja jo Pytheaan aikana olisi asunut Weikselin lähistöillä, en katso suinkaan mahdottomaksi. Mutta, niinkuin nä'imme, on semmoinen arvelu kokonaan todistusta vailla. Vasta kolme neljä vuosisataa myöhemmin ilmaantuu heistä selvemmät tiedot.
Nähdessämme, kuinka Pytheaan jälkeiset vuosisadat taas heittivät Pohjan seudut unohduksen hämärään, emme tosin voi ihmetellä, jos kaikkina aikoina on löytynyt niitä, jotka Polybion ja Strabonin tavalla ovat arvelleet, että jos muka itse Hermes-jumala olisi sanonut nähneensä koko pohjoista Eurooppaa maailman ääriin asti, kuten Pytheas itsestään on kehunut, ei sitä kuitenkaan kukaan uskoisi.[263] Myöhemmät tutkijat tosin ovat yleensä myöntäneet Pytheaan luotettavuutta, vaikka toisinaan ovat koettaneet vetää Thulen niin eteläiseksi ja Merikulta-rannikon niin läntiseksi, kuin suinkin mahdollista. Mutta jokaisella tutkimus-alalla on aina vaarallinen asettaa omia luulojansa todistusten siaan, ja ainoastaan todistusten nojassa olen koettanut selittää kysymyksen, mille tienoille Pytheaan matkat ulottuivat.
Ennenkuin nyt tästä lähden tutkimaan, mitä Romalais-aian kirjaniekat ovat Pohjan seuduista puhuneet, tahdon lyhyesti mainita muutamia muita vanhempia tietoja, joiden luotettavuudesta on vaikea mitään päättää. Eräs Hekataio Abderalainen, joka eli Aleksanteri Suuren aikana, oli antanut Pohjoiselle valtamerelle Skythian kohdalla nimen: "Amalkhium", joka siellä asuvaisten kielellä muka merkitsi: jäätynyttä merta.[264] Mistä hän tämän tiedon lie saanut, ja mitä kieltä sana "Amalkhium" lienee, ei käy selville saada. Eräs Philaimon taas, josta emme muuten tiedä mitään, mainitaan sanoneen, että Kimbrit antoivat samalle merelle nimen: "Morimarusa", joka muka merkitsee: kuollutta merta, ja toisella puojen Rubeas-nientä taas nimen: "Kronium".[265] Plinio, joka antaa tämän tiedon, muistuttaa toisessa paikassa, että tämä "Kronium" on tuo sama "juoksettunut meri", joka on päivän purjehduksen Thulesta.[266] Sekä "Morimarusa" että "Kronium" selitetään tavallisesti Keltalaisista kielistä (Kymrin kielessä:mormeri,marwkuollut; Irlannin kielessä:muir-chroinn, juoksettunut meri), mutta varsin vakaisella kannalla ei tämäkään selitys nä'y seisovan.[266] — Mitä Timaio oli jutellut Basileiasta ja merikullan saannista, olen jo äsken maininnut. Samaa saarta sittemmin myös Metrodoro Skepsiläinen (Mithridates Suuren aikana) nimitti, lisäten että siitä timanttejakin saatiin.[267] Sitä vastoin Mithridates mainitsi toisen merikulta-saaren, nimeltä "Oserikta", Germanian rannoilla.[268] Millä tavoin nämä kaikki olivat tietonsa hankkineet, ei mainita ollenkaan, ja niiden luotettavuus on siis jotenkin epäiltävä. Mutta jos olisivatkin luotettavampia, eivät ainakaan mainittavasti lisäisi valoa Pohjan seuduille.