The Project Gutenberg eBook ofTiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirjaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirjaAuthor: Yrjö Sakari Yrjö-KoskinenRelease date: January 25, 2016 [eBook #51033]Most recently updated: October 22, 2024Language: FinnishCredits: E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEDOT SUOMEN-SUVUN MUINAISUUDESTA: YLIOPISTOLLINEN VÄITÖSKIRJA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirjaAuthor: Yrjö Sakari Yrjö-KoskinenRelease date: January 25, 2016 [eBook #51033]Most recently updated: October 22, 2024Language: FinnishCredits: E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Title: Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirja
Author: Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Author: Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Release date: January 25, 2016 [eBook #51033]Most recently updated: October 22, 2024
Language: Finnish
Credits: E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEDOT SUOMEN-SUVUN MUINAISUUDESTA: YLIOPISTOLLINEN VÄITÖSKIRJA ***
Yliopistollinen väitöskirja,jonkaSuomen Yliopiston Historiallis-kielitieteellisentiedekunnan suostumuksella tarkastettavaksi esittää
Tohtori YRJÖ SAKARI FORSMAN,Waasan Lukion Apulainen,Pariisin kansatieteellisen seuran jäsen.
Historiallis-kielitieteellisen Tiede-kunnan oppisalissa, Lokakuun 1 p. 1862, tav. aik. aamup.
Helsingissä, 1862.J. C. Frenckellin ja Pojan luona.
I. Suomen-suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.II. Euroopan alku-väestöstä.III. Herodoton Skythat, sekä vanhan aian tiedotkoillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta.IV. Vanhan aian tiedot Pohjois-euroopasta Pytheaanja Kreikkalaisten kautta.V. Romalais-aian tiedot pohjoisesta ja koillisestaEuroopastaVI. Hunnien syntyperästä ja sukulaisuudesta.VII. Katsahdus Hunnien historialliseen vaikutukseen.VIII. Katsahdus jälkimäisiin Hunnilais-valtoihin.
Suomen suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.
Kun mainio Castrén'imme, palattuansa Suomen heimo-kansain alueelta Pohjois-aasiassa, esitti kysymyksen, "missä Suomen kansan kätkyt oli ollut", ja vastaukseksi osoitti ne selvät jäljet, jotka viittaavat Jenesein latvoihin ja Tangnu-vuoren juurelle,[1] oli hän uusien kieli-tutkimustensa johdosta pystyttänyt historiallisen valta-pylvään, joka näytti olevan perimmäisenä tien-merkkinä sukumme elämän uralla. Kuitenkin hän tähän itse muistutti, ei tarkoittavansa muka "Suomensuvun ensimäistä, paratiisista kotoa", vaan ainoastaan "sitä paikkaa maan päällä, missä tämä suku vielä eli hajoomatonna yhdessä ko'ossa elikkä ikäänkuin yhtenä kansa-perheenä." Selvästi näkyy, että Castrén'in mielestä kaikki tutkimus, joka kaukaisempaan muinaisuuteen ylettyisi, ei maksaisi työn vaivaa, ja hänen tarkoituksensa ei silloin muuta ollut kuin löytää niiden heimokuntain paikallista yhteyttä, joiden yhteys kielessä jo oli hänen tutkimustensa kautta selvinnyt. Mihinkä aikaan taas Suomensuku tästä yhteisestä pesästään oli alkanut hajalle lähteä, hän ei myöskään ottanut selittääksensä, ja myöntää täytyy, ett'ei tarkkoja vuosilukuja tai satalukujakaan näissä kohden voi kysymykseen tulla. Mutta löytyyhän kuitenkin muita määriä, mitkä näin kaukaisessa muinaisuudessa ovat melkein vuosilukujen arvoisia, — määräykset, missä aian-järjestyksessä kansa-suvut ovat vaihdelleet historian eri alueilla. Näitä seikkoja olisi Castrén, paremmin kuin kukaan, kyennyt selvittämään, jos ei kuolema liian aikasin olisi temmannut häntä pois tieteeltä ja isänmaalta.[2] Selvittämättä kun ovat häneltä jääneet, eivät tosin yleensä tarjoo luotettavaa jalansiaa historioitsijalle, mutta kuuluvat kuitenkin liian likeisesti aineeseni, että voisin ne koskematta heittää. Se on kieli-tutkimus ja muinais-taru, jotka tällä alalla antavat pian ainoata osviittaa, ja niihin minunkin täytyy näissä kahdessa alkuluvussa enintä turvata.
Ensimäinen askel pakoittaa minua käymään yli sen rajan, mihin Castrén'in mielestä tutkimuksen pitäisi pysähtymän. Minun täytyy Suomensuvulle hakea toista vanhempaa kotoperää kuin Tangnun pohjois-laaksot, etsiä sitä vanhinta alku-pesää, missä koko Ural-altainen eli Turanilainen emä-puu on vielä kasvanut yhtenä tyvenä, ja missä sen lähisyydessä on asunut jakamatonna koko se avara suku, joka tavallisesti suljetaan Indo-eurooppalaiseen eli Arjalaiseen nimeen. Ett'en omin neuvoin antau tämmöiselle löytämatkalle, tarvitsee tuskin mainita. Ensialuksi minun tulee johteeksi ottaa ne Castren'in jälkeiset tutkimukset, joilla Max Müller on koettanut määrätä Turanilaisten kielten tilaa sekä Semiläisten että Arjalaisten suhteen.[3] Seuraavat päätökset näyttävät näin lähtevän historian osaksi.
Kaikki kolme pää-luokkaa:Turanilainen, Semiläinen ja Arjalainen, osoittavat sana-varoissa ja muoto-rakennuksessa jotakuta alkuperäistä yhteyttä, joka kaiken erilaisuuden ohessa todistaa niiden lähteneen yhdestä emä-juuresta. Samat syyt siis, jotka käskevät meidän hakea jonkun erityisen kielisuvun yhteistä kotopaikkaa, antavat meille myöskin oikeuden etsiä sitä vanhinta koto-perää, missä nämä pää-luokatkin kerran ovat asuneet yhdessä tai vieretysten, ja historian yleiset jäljet neuvovat tiemme niille seuduille, missä Sind-virta juoksee Himalaija'n ja Hindukuh'un väliltä ulos aliselle maalle, ja vuorten ylisellä puolella Oxo ja Jaxartes syntyvät Belurtag'in rotkoista. Tietty on, että juuri tämä ala, jossa Intian helteet ja Yli-aasian kylmät, sekä Iran'in poutainen taivas ja Kaspian aromaiden sumut yhteen sattuvat, on ollut Arjalaisten kansain lähtö-paikka. Semiläisten vanhimmat jäljet tosin eivät tänne asti ylety, vaan tavataan lännempänä, missä Iranin ylänkö laskeuupi Tigrin virralle päin, ja toiselta puolen virtaa Mesopotamian lakeus asteettain nousee Armenian vuorimaata vastaan. Mutta varsin todennäköistä on, että tästäkin muut vielä vanhemmat jäljet ovat johdattaneet Hindukuh'un kulmaukseen, vaikka ne nyt näyttävät historian alalta riutuneen, ja ainoastaan kieli-tutkimuksessa ovat keksittävät. Että sen ohessa toivotaan johdattaa kaukaisempainkin sukujen peri-juurta samasta paikallisesta piiristä, on asia, jonka voimme tällä kertaa siksensä heittää.[4] Tärkeämpi meille on, että historia ja kieli-tutkimus yksissä neuvoin alkavat Turanilaisuudellenkin keksiä siaa tässä kansa-sukujen vanhimmassa kätkyessä. Tämä keksintö on tosin kyllä uusi ja siis vielä monen epäyksen alainen. Mutta kaksi seikkaa sen kannattavat mielestäni täydellisesti. Ensimäinen seikka on se Turanilainen luonne, joka on havaittu muutamissa Kaakkois-aasian kielissä ja siis näille vaatii yhteistä syntyperää Pobjois-aasian kieli-sukujen kanssa. Toinen seikka on se oivallinen osallisuus, minkä Lounais-aasian tarut ja muistomerkit näyttävät antavan Turanilaisuudelle ja kentiesi erittäinkin Suomensuvulle niiden seutujen vanhimpaan historiaan. Molemmat antavat arvata, että Hindukuh'un ja Himalaijan tienoot ovat koko Turanilaisen luokan alku-pesä, josta sen eri suvut toinen toisensa perästä ovat hajonneet samoille tai eri suunnille. Kuinka Max Müller kieli-tieteellisillä perusteilla käsittää tämän hajoomisen järjestystä, tahdon tässä lyhyesti mainita.
Ensin muka, ennenkuin Turanin, Semin ja Arjan luokat vielä olivat toisistansa erinneet, olisi Kiinan suku jo lähtenyt ulos yhteisestä pesästä, niin varhaisella aialla, että sitä ei käy lukeminen kuhunkaan näistä kolmesta pää-luokasta. Paljoa myöhemmin, mutta kuitenkin ennen Semiläisyyttä ja Arjalaisuutta, olisi Turanilaisuus erinnyt yhteisestä juuresta ja itse hajoittanut haarojaan ympäri maailman. Tämä hajoominen muka tapahtui kahdelle pää-suunnalle, etelään ja pohjaan, sekä useissa eri jaksoissa. Ensimäinen siirto-kunta etelään päin olivat Tai-murteet, jotka asettuivat toiselle puolelle Brahmaputra'a pitkin Intian Itäisen saarennon virtoja; ja ensimäisiksi pohjaan päin lähtivät Tungusilaiset, jotka asuinsiansa ottivat Lenan ja Amurin tienoilla. Toinen siirtokunta etelään olivat Malaijit, jotka Tai-kansain ohitse vaelsivat valtameren saariin; mutta yhdessä jaksossa lähti pohjaankin päin toinen siirtokunta, joka Mongolilaisina järjestyi länsi-puolelle Tungusin sukua. Kolmas jakso muka oli Bhotan eli Tibetin suku etelässä ja Turkin suku pohjassa; ja kaikkien viimeisiksi ovat Tamulin ja Suomen suvut lähteneet ulos eri haaroillensa, edellinen päätyen vihdoin Vindhyan-vuoren etelä-puolelle, jälkimäinen aloittaen nyt sitä vaellusta, jonka vaiheita minun on tässä aikomus hämärien läpi seurata.
Tosin nyt lienee lupa epäillä, että sukujen eriäminen tapahtui kaikin puolin niin säännöllisesti, kuin Max Müller tässä on kuvaillut; mutta yleisissä piirteissä lienee tämä kuitenkin Turanilaisuuden vanhinta historiaa. Mahdollista myöskin on, kuten sama tutkija arvelee, että liikkeelle oli lähtenyt vielä muitakin Turanilaisia siirtokuntia, joista tutkimus ei ole tähän asti selkoa saanut. Pääasia on, että Turanilaisten hajoominen tapahtui jo aikoja ennen kuin Semiläiset ja Arjalaiset vielä liikkeelle lähtivät, ja että mihin ikinä nämä jälkimäiset sittemmin tulivat, Aasiassa tai Euroopassa, maa jo oli Turanilaisen alkuväen hallussa.
Mitä Suomen-sukuun erittäin tulee, seuraapi edellisestä, että se kauemman aikaa kuin enimmät muut sen veljes-suvut pysyi yhteisessä kotipesässä sekä Semiläisten ja Arjalaisten keskuudessa. Tämänpä jo todistaa Suomensukuisten kielten yleinen luonne, joka seisoo Turanilaisuuden rajan puolella. Mutta lisää todistusta antavat ne historialliset muistomerkit, jotka vielä historiallisen aian aamu-koitteessa osoittavat Suomen-suvun jälkiä Iranin ja Kaksois-virran seuduilla, tällä inhimillisen edistyksen vanhimmalla alalla. Näistä jäljistä tässä muutama sana.
Olen käyttänyt nimen:Turanilainen, merkitsemään koko Ural-Altaista kansa-luokkaa. Tämä nimitys tosin saattaa paikallisessa suhteessa olla liian ahdas; silläTuran'iksikutsuivatIran'inkansat nimen-omaan sen seudun, joka oli Oxon-takaisten paimentolaisten hallussa itä-puolella Kaspian-merta. Mutta yleisemmässä merkityksessä on Turan eliTuirja, niinkuin se Iranin muinais-taruissa käsitetään, koko Iranin eliAirjans.o. Arjalais-suvun vastakohta ja vihollinen, se sumujen ja pimeyden valta, missä hallitsee kyykäärme ja hävittäjä Fragharsha (Afrasiab). Muinoinpa tämä Fragharsha oli pitänyt vallassansa Iraninkin alueen, kunnes Kava Kavad (hallitsijain hallitsija) perusti Arjalaisen valtansa Baktriassa. Tämä tapaus ei muuta ole kuin Arjan-suvun leviäminen länteen päin, luultavasti samaan aikaan kuin sen Hindulainen haara lähti Sind-virran yli kaakkoa kohden. Mutta jos nyt Arjalaisuus alkoikin tunkea Turanilaiset pois historian rintamailta, ei asia suinkaan yhdellä iskulla päättynyt. Taistelus kesti kauan, ja vielä Vistaspan aikana — sen saman Vistaspan, jonka hallitessa Zarathustra saarnasi uuden oppinsa — näyttävät Turanilaiset voitolla olleen.[5] Se on merkittävä kohta, että Zend-avestan maatieteessä Media vielä on tuntematon maa, johon nähtävästi Arjalaiset eivät silloin vielä olleet levinneinä. Että se Turanilaisten hallussa oli, ja että näitä löytyi Iranin alueessa paljoa myöhempäänkin aikaan, saapi tutkimuksen nykyisellä kannalla pitää epäilemättömänä teko-asiana. Mutta että Turanilaisuus tässä kohden nimen-omaan merkitsee Suomen-sukuisuutta, ei ole kaikin puolin ratkaistu asia, vaikka sen puolesta tosin puhuu kaikki todennäköisyys ja kaikki, mitä tutkimus tähän saakka on ilmi saanut. Seisomme tässä uusien historiallisten keksintöjen kynnyksellä, jonka yli par'aikaa valo alkaa tunkeuda muinaisuuden hämärämpiin aikakausiin. Mitä tänä päivänä on arveltu ja aavistettu, saattaa jo huomispäivä näyttää uudessa paremmassa valossa. Mutta historioitsijan täytyy sillä välin malttaa mieltänsä ja ainoastaan yleisellä silmän-luonnilla arvata saadut ja saatavat teko-asiat.
Jokainen tuntee, millä nerolla ja onnella nyky-aian tutkijat ovat ryhtyneet siihen uuteen työ-alaan, jonka tuo unhoituksesta ja raunioista noussut nuolenpää-kirjoitus tuopi tarjoksi. Jos tässä ensiksi luomme silmät Persian kuningasten kallio-kirjoihin, jotka ovatkin tutkimus-järjestyksessä ensimäisinä olleet, vaikka niiden ikä ei nouse kuin 500 vuoteen e.Kr., niin tapaamme niissä aina kolmessa rivissä päällitysten kolme eri kieltä, joista ylinen on itse vallitsevan kansan puheen-parsi eli Persian kieli, alinen taas Assyrialaisten puhetta ja kirjoitus-tapaa, mutta keskinen jonkun tuntemattoman kansan, jonka tutkijat yksimielisesti päättävät Turanilaiseksi, ja muutamat vielä tarkemmin Suomen-sukuiseksi. Tämän viime-mainitun kielen ovat oppineet ruvenneet paremman nimen puutteessa kutsumaan Medo-skythaksi, arvellen sitä puhutuksi Median maakunnassa niiden paimentolaisten kesken, joita vielä Persian vallan aikana löytyi jäännöksinä muinaisesta alku-väestöstä. Mutta kun näiden kieli on saanut siansa lähinnä Persian omaa kieltä ja edellä Assyrialaisen rivin, näyttääpä tämä seikka jo viittaavan johonkuhun muinaiseen mahtavuuteen, josta Dareion ja Xerxeen aikana ei ollut jälillä kuin maineellinen muisto. Itse kieli antaa tähän lisää todistusta. Nimi Media kuuluu alkuperäisessä ja oikeassa muodossaan Mada, ja tämä ei muuta ole kuin selvä Medo-skythalainen sana, merkitenmaakuntaa[6] (Mordvan kielessä:moda; Suom.maaeli alkuansa nähtävästimata, josta sanat:matalajamatelee). Mutta se kansa, jonka kielestä Median nimi on otettu, on epäilemättä siinä joskus isäntänäkin ollut, aikaisemmin kuin tämä maa vielä oli tullut Arjalaisten omaksi ja Iranin vallan keskukseksi. Todennäköistä on, että Turanilaiset silloin tungettiin pohjan puolelle ja että ne ovat niitä, jotka Persian vallan aikana kutsuttiin Sakoiksi.[7] Mutta selvästi myöskin näkyy, etteivät tykkönänsä hävinneet Iranin alueesta. Sekä Herodoto että kalliokirjat nainitsevat Persian alamaisten joukossa Sakoja, "Sakâ Eumarga" (Σκύϑαι Αμυργίοι),[8] ja eräs Herodoton kertoma tarina osoittaa, että heidän kielensä Median vallan-aikana vielä pysyi jossakin arvossa. Oli muka joukko kapinallisia Skythoja (s.o. Sakoja) tullut pakolaisina — Herodoto ei sano mistä — sen aikuisen Median-kuninkaan Kyaxareen luo, joka suotuisesti otti heidät vastaan ja uskoi heille Medialaisia lapsia, joiden piti oppiman Sakain kieltä sekä joutsella ampumaan.[9] Tästäpä näkyy, että vallalle päässyt Arjan suku vielä tarvitsi voitettujen Turanilaisten kieltä, arvattavasti siitä syystä, että näitä vielä löytyi maassa paljon. Mutta vielä voimallisempi todistus on Medo-skythan sia Persian kalliokirjoissa. Se kansa, jonka kieltä Persian "suuret kuninkaat" näin kunnioittivat, oli kerran ollut Iranin herrana, mutta lienee sittenkin vielä pysynyt mahtavana kansa-jäänöksenä Arjalaisten keskellä.
Mutta jos Medo-skytha on Suomensukuinen kieli, jos Turanilaisuus Iranin historiassa nimen-omaan on Suomen-sukuisuutta, en katso suinkaan kummaksi, että Suomen suvun kielissä ja kuvituksessa keksitään vertaus-kohtia Zend'iin ja Sanskrit'iin. Mailman synty ja sukeuminen sotkan munasta, josta Kalevalamme runoilee, on kotoperäänsä Hindu-kansan kuvituksesta,[10] ja tarkempi tutkimus tällä alalla tulee epäilemättä saattamaan ilmi monta yhdistävää sidettä, joita emme nykyään voi aavistaa. Itse nimetTuran ja Iran,Tuirja ja Airjanäyttävät säilyneen Suomensukuisissa kielissä. Edellinen, minkä vielä Straboni mainitsee eräänä Baktrian Kreikkalais-vallan maakuntana: Τουριούα, [11] on arvatakseni sama kuin nimiTurja, joka usein tavataan Suomen heimojen seassa Siperiassa ja Pohjois-venäjässä,[12] mutta on Suomenkielessä, samate kuin nimet: Pohja ja Lappi, tullut siirretyksi perimmäisiin seutuihin, Norjan Lappiin ja Lapin saarentoon, muuttuen melkein herjausnimeksi, niinkuin se Arjalaisenkin suussa alkuansa on ollut.[13] Vielä kummallisempi mutka olisi tapahtunutArjannimelle, jos arveluni tässä kohden oikea lienee. Tämä sana, jolla sekä Iranin että Intian vahakansat itsensä nimittivät, merkitsee niin Zend'issä kuin Sanskrit'issakin:jalo, kunnioitettava, herra, kentiesi vielä alkuperäisemmin:maan-isäntä, maanviljelijä(Sanskritin sanasta:arj ja ûrj, tehdä työtä). Että Suomen ja Viron sana:orja, Votjakinuar, palkollinen, orja, on samaa sukuaarja-sanan kanssa, lienee tuskin epäilemistä, mutta asian selitys voi olla erilainen. Luonnollista kyllä saattaa olla, että kun Arjalaisilla maanviljelys käsitettiin kunniaksi ja herruuden merkiksi, se Turanilaisilla sitä vastoin pidettiin orjuutena, ja että tällä tavalla sanan merkitys on poikennut kahteen vastakohtaan. Mutta toinenkin selitys on mahdollinen. Arjan nimi on voinut tulla Suomensukuisiin kieliin todellisen orjuuden kautta. Tämä seikka ei olisi mahdottomampi kuin Slavilais-nimen muutos Länsi-euroopan sanoihin:sclav, slaf, slave, ésclave, orja. —
Jospa nyt Suomensuku kerran on ollut Iranin ja Intian kansain lähisyydessä ja keskuudessa, onko sen ainoa virka ja ansio ollut asua aikansa historian vanhimmilla rintamailla ja sitten viljelyksen alta siirtyä saloon päin? Uusimmat tutkimukset nuolenpää-kirjoissa näyttävät tähän antavan kyllä merkillisen vastauksen. Jokainen tietää, että Semiläistenkin alueesta, Assyriasta ja Babyloniasta, on löydetty nuolenpää-kirjoja, jotka iältänsä ovat paljoa vanhemmat kuin Persian kuningasten. Assyrian kirjoitukset ovat sekä kieleltä että kirjaimilta varsin samaa laatua kuin kolmas rivi Persian kalliokirjoissa, mutta eriävät kokonansa ensimäisestä eli Persialaisesta rivistä. Myöskin keskisestä rivistä eriää Assyrian kirjoitus kielen puolesta; sillä, kuten jo on sanottu, on Assyrian kieli havaittu Semiläiseksi,[14],mutta keskisen rivin Medo-skytha Suomensukuiseksi tai ainakin Turanilaiseksi. Sitä vastoin on kirjoitustavassa eli kirjaimissa molemmilla alkuperäinen yhteisyys, ja tämä seikka tarkemmin tutkittuna on saattanut ilmi erään kummallisen kohdan, joka itsestänsä on historialle paljoa tärkeämpi, kuin kaikki ne erinäiset tiedot, mitkä nuolenpää-kirjojen sisällöstä tähän asti ovat saadut. Molemmissa kielissä on, näet, kirjainten merkitys tavuullinen, mutta tämä tavuullinen merkitys on syntyänsä aina joku lyhennetty sana, jonka aate on ollut kirjaimen alkuperäinen merkitys; eli toisin sanoen, kirjoitustapa näkyy ensi alussa olleen aatteellinen (idéograpbique), mutta on siitä muuttunut tavuulliseksi. Kun nyt tavuulliset merkitykset verrataan aatteellisiin, havaitaan, että Assyriankin kirjoituksessa usein Medo-skythalainen sana on perustuksena, mutta ei milloinkaan päinvastoin.[15] Tästä seuraa, että se kansa, joka puhui niin kutsuttua Medo-skythan kieltä, taikkapa joku sen likinäinen heimokansa, on ollut näiden kirjainten keksijänä ja ensimäisenä käyttäjänä, jä että Assyrialaiset ovat ne vasta myöhemmin omistaneet, kun tavuullinen merkitys jo oli niihin vakaantunut. Julius Oppert, jonka nerokas silmä ensinnä on tunkeunut tämän seikan perille, ottaa siitä päättääksensä, että se Semiläinen sivistys, jonka jaloja raunioita nyky-aika on kaivanut ylös Kaksois-virran maalta, ei ole vanhin ollut niillä seuduin, vaan perustaunut vielä vanhemmalle Turanilaiselle eli tarkemmin sanoen Suomensukuiselle sivistykselle.[16] Useat teko-asiat näyttävät vahvistavan tätä arvelua. Trogo-Pompeion todistus, että muka Skythat (s.t.s. Pohjan-puoliset, Turanilaiset kansat) 1500 vuotta vallitsivat Aasiassa, ja että muka "Ninus", jolla on ymmärrettävä Assyrialais-valta, teki tälle herruudelle lopun,[17] — näyttää tarkoittavan semmoista vanhempaa Turanilaisuutta. Mutta itse Assyrian kirjallisuudessakin tavataan saman Turanilaisuuden jälkiä. Niinpä Sardanapal V:nnen taulukirjastossa löytyy sanakirjallisia ja kieliopillisia teoksia, jotka Assyrian kielen rinnalle asettavat toisen, minkä tutkijat myöskin ovat havainneet Suomensukuiseksi ja nimittävät Kasdo-skythaksi. Oikeastansa on tämä Kasdo-skytha niin likeistä sukua Medo-skythalle, että molemmat ovat katsottavat ainoastaan kahdeksi murteeksi yhtä kieltä. Se kansa, joka tätä kieltä murteinensa puhui, on nähtävästi ennen Semin sukua pitänyt vallan Eufratin ja Tigrin tienoilla, samatekkuin se ennen Arjalaisia on ollut Iranin-isäntänä.[18]
Kuinka tämä teko-asia on sovitettava historian muihin tietoihin, ei käy tutkimuksen nykyiseltä kannalta vielä tarkoin päättää; sillä vanhojen historioitsijain tiedot ovat vaillinaiset ja ristiriitaiset, mutta nuolenpää-kirjat vielä suureksi osaksi lukematta. Ne selitys-kokeet, joita näillä vähillä aineilla on yritetty, eivät olekkaan tydyttäväisiä olleet, ja tässä tilassa ei siis voi muuta kysymykseen tulla kuin hätäinen silmäys tutkittavaan alaan.
Mikä ensiksi selvästi silmiin astuu, on kansa-sukujen suuri vaihteleminen ja sekoitus näillä Tigrin ja Eufratin seuduilla; sillä Turanilaisia, Arjalaisia ja Semiläisiä näyttää tässä jo aikasin sattuneen yhteen, eikä kuitenkaan luultavasti mikään näistä ollut alku-asujamina. Mahdollista on, että kaikkien ensinnä joku musta tai tumma suku on isännöinnyt näillä mailla, mutta sitten osittain paennut muualle osittain masentunut voittajiensa painon alla.[19] Heidän jälkeensä ilmaantuu toinen suku, jonka edusmies vanhimmissa taruissa on Nimrod, Kus'in poika ja Ham'in poianpoika. Tämä Piplian sukujohto merkitsee suknla-suutta Koillis-afrikan väestölle, ja se kirous, joka lasketaan Ham'in päälle, sekä Nimrod'in liikanimi: "kapinoitsija Jumalata vastaan", osoittaa että meillä tässä on Semiläisten vihollisia. Nimrod seisoo vielä vasta historian kynnyksellä. Hänen muistonsa on jo Moseksen kirjassa himmeä muinois-tarina, josta kansanlaulu on supistunut sananlaskuksi: "se on jalo metsästäjä Herran edessä niinkuin Nimrod".[20] Mutta samassa hän näyttää seisovan ensimäisenä aian määräyksenä historiassa. Tapaamme, näet, mainittavan, että Nimrod, s.t.s. Hamilais-suku, oli rakentanut Babelin tornin, jonka rauniot vielä löytyy Birs-Nimrud'issa (entinen: Borsippa, s.o. kielten torni).[21] Mutta kun tornin uudistaja Nabukudurrusor (vv. 604-561 e.Kr.) mainitsee ensimäisen rakennuksen tehdyksi 42 ikäkautta, s.o. 2940 vuotta, ennen häntä, niin näemme tästä, että Hamilaisten valta nousee yli 3500 vuoden e.Kr.[22] Ne vaillinaiset jäänökset, jotka ovat meille säilyneet Babylonilaisten ajantiedoista Beroson mukaan, mainitsevat Nimrodilaisten jälkeen useita kuningas-sarjoja eli valtoja: ensin on muka Medialaisten valta (224 vuotta), sen perästä yksitoista kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita (208 vuotta?), sitten Khaldaialaiset (458 vuotta) ja vihdoin Arapialaiset (245 vuotta). Vasta näiden jälkeen tulee Iso Assyrialais-valta, joka 526 vuotta kestettyänsä hajoo useihin valtakuntiin.[23] Kerran tämä Iso Assyrialais-valta oli levinnyt koko Iraninkin yli Intiaan saakka,[24] mutta Arjalaiset pian voittivat takasin vapautensa, vieläpä vihdoin Kyron kautta isännyydenkin koko tässä vanhimman historian alueessa.
Mikä tai mitkä näistä eri valtias-sarjoista sopii nyt arvata Turanilaiseksi? Tähän on vastattu monella eri tavalla. Rawlinson ja hänen mukaansa Bunsen pitävät itse Nimrodin tämän Turanilais-vallan edusmiehenä;[25] mutta tätä arvelua vastaan sotii Piplian sukujohto, joka selvästi liittää Nimrodilaiset Afrikan kansoihin. Sitä vastoin Oppert katsoo todennäköiseksi, että ainoastaan ne 11 kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita, merkitsevät Turanilaisten hallitusta Kaksoisvirran seuduilla.[26] Vaikea kuitenkin on käsittää, että niin lyhyt-ikäinen valta olisi jättänyt niin tuntuvia jälkiä, kuin Turanilaisuuden näyttävät olevan, ja jos edellinen eli niinkutsuttu Medialainen valta pidetään Arjalaisena, olisi näiden kahden suvun aian-järjestys täällä toinen kuin Iranissa. Syitä kuitenkin löytyy arvata itse "Medialainenkin" sarja Turanilaiseksi,[27] muistaessamme, mitä jo äsken osoitettiin, että Median nimi ja alku-väestö ei ole Arjalaista. Mutta myöskin Khaldaialaiset lienevät samaa Turanin sukua. Nämä, myöhempien aikojen viisaat tähtein-tutkijat, Babylonian papillinen sääty, jonka pipliallinen nimiKasdimkäypi selittää nuolenpää-kirjojen Turanilaisista kielistä (Kas, suom. kaksi, Dim, samoj. tâma, tîm, joenhaara), — nämä Khaldaialaiset juuri sopiikin arvata siksi Suomensukuiseksi kansaksi, joka ensinnä on keksinyt Assyrialaisen nuolenpää-kirjoituksen, ensinnä on istuttanut sivistystä Kaksois-virran maalla.[28] Tällä tavoin tulisimme saamaan kolme Turanilaista valtaa perätysten, ja niiden yhteinen ikä nousisi 890:ksi vuodeksi. Että se aikakausi jaetaan kolmeen eri sarjaan, saattanee merkitä ainoastaan eri sivistyksen-jaksoja Turanilaisuuden historiassa näillä mailla. Tämän Turanilaisuuden kukistivat vihdoin Semiläiset, ensin Arapialaisina,[29] sitten Isona Assyrialais-valtana. Mutta Turanilaisten perustama sivistys ei sillä kukistunut, vaan meni perinnöksi Kaksois-virran uusille isännille.
Kuinka epä-vakaisiksi nyt katsottaneenkin kaikki tämmöiset sovitus-kokeet, ennenkuin tutkimus on lisännyt teko-asiain määrää, pysyy kuitenkin historiallisena totuutena, että Assyrialaisen sivistyksen alustana ja pohjana on ollut joku vanhempi Turanilainen eli — kuten useat tutkijat vakuuttavat — Suomen-sukuinen sivistys, joka on jättänyt selvimmän jälkensä Assyrialaisten kirjoitustapaan, mutta epäilemättä myöskin on vaikuttanut heidän kieleensä sekä koko heidän valtiolliseen ja uskonnolliseen elämäänsä.
Tämä on tarkoin punnittuna ainoa selvä saalis, minkä Suomen-suvun historia on tähän asti voittanut Assyrian nuolenpää-kirjoista. Mutta vastainen tutkimus lupaa siihen suurta lisäystä. Olen jo äsken sanonut toden näköiseksi, että Babylonian tietäjät, nuo viisaat Khaldaialaiset, jotka historia mainitsee maailman vanhimmiksi tiedemiehiksi, olivat tuon muinaisen Turanilais-vallan jäännöksiä, jotka säilyttivät ja kannattivat Turanilaisen sivistyksen vielä silloin, kun Turanilaisuuden valtiollinen mahtavuus jo aikaa oli kukistunut. Tämä asia, joka ei kuitenkaan vielä ole läheskään toteen näytetty, tulisi arvaamattomasti laventamaan sitä alaa, jolla Turanilaisuuden tutkimus tätä nykyä liikkuu.[30] Luultavaa kuitenkin on, että, paitsi nämä Turanilaisen viisauden kannattajat, oli Kaksois-virran seuduille jäänyt muitakin Turanilaisia aineita, — että sielläkin niinkuin Iranissa oli vieraan vallaa alla pysynyt joku määrä Turanilaista maan-väestöä. Tämmöisen alhaisen väestön olemus ja oikea tila on kaikillakin historian aloilla erinomaisen vaikea selville saada, mutta kahta vaikeampi näin hämärässä muinaisuudessa. Kuitenkin on Oppert tässä kohden tehnyt arvelun, joka, jos sen perää käypi toteen näyttää, tulisi joksikin määrin vahvistamaan Suomen-suvulle siansa Assyrian vanhimmassa historiassa. Asian laita on seuraava.
Niiden arvo-nimien seassa, jotka Assyrian kuninkaat kantoivat mahtavuutensa merkkinä, tavataan Assyrialaisissa nuolenpää-kirjoissa sanat: "Sar Sumiri au Akkadi", s.o. Sumirin ja Akkadin kuningas. Tunnettu on, että Akkad on kaupunki Babyloniassa, joka mainitaan Moseksen kirjassa niiden neljän kaupungin joukossa Sinearin maalla, mitkä olivat muka Nimrodin vallan alku. Mutta nimiSumiron tykkönänsä tuntematon. Ne kaksi nuolenpää-kirjainta, joilla sana on kokoon liitetty, näyttävät kuitenkin antavan jotakin johdetta. On, näet, yleensä havaittu, että Assyrialaiset, nimiä kirjoittaessaan, valitsivat semmoisia kirjaimia, jotka aatteellisinakin merkkinä antoivat asian-mukaisen käsityksen, ja sanaSumir, sillä tavoin kirjoitettuna, sisältää aatteet:kieli eli kansajapalvella, orjailla. Tästä Oppert arvelee, että Sumirin nimi merkitsee jotakuta orja-kansaa, jäänökset maan muinaisista asukkaista.[31] Siihen käypi lisätä se muistutus, että päätermerkitsee nuolenpää-kirjojen Suomen-sukuisissa kielissä Osantoa (Partitivo eli Infinitivo) jaisen edellä Monikkoa,[32] niin että vartalo epäilemättä on paljaastansaSum. Tässäkö siis tapaisimmeSuomennimen vanhinta mainetta, — Kaksois-virran seuduilla, orjana Semiläisten alla! Asia tosin kuuluu liian kummalliselta, että mikään tutkija voisi sen päättää edes todennäköiseksi. Mutta ainakin on muistaminen, että nimiSuomi, Sameei kuulu yksistänsä nykyiseen Suomen-kansaan, vaan mahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko Suomensuvun.[33]
Jos nyt tahdomme yhteen lauseesen sulkea, mitä edellisessä on selitelty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu: Turanilaisten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla. Että Turanilaiset tässä ovat Suomen-sukua, on arvelu, jota kaikki todennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat viittaavat, sille puolen myöskin nuolenpää-tutkimukset kallistuvat. Kuitenkin vielä puuttuu se ratkaiseva tuomio, joka Ural-altaisen kieli-tutkimuksen kannalta määräisi Medo-skythan ja Kasdo-skythan oikeata siaa ja kielitieteellisesti kokoon-liittäisi katkenneen langan muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Kuinka mieluisesti tahtoisimme tästä peri-vanhasta maineesta omistaa omalle kansallemme jonkun oivallisen osallisuuden! Mutta miten lopullinen tuomio langenneekin, on silminnähtävää, että Suomen säännöllinen kieli ja Suomen muinais-runosto, jotka molemmat näyttävät seisovan jonkun iki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat paljon painamaan tutkimuksen vaa'assa.[34]
Mitä näin on toivo saada kielitieteellisesti solmituksi, se tuskin enää käynee historiallisesti liittää selvään jaksoon. Mitkä olivat Suomen-suvun vaiheet, sitten kun sen entinen ala Iranissa ja Kaksois-virran maalla oli joutunut Arjalaisten ja Semiläisten valtaan? Tähän ei kyenne mikään tutkimus antamaan tarkkaa vastausta. Olemme edellisestä nähneet, että joku melkoinen osa Turanilaisesta väestöstä oli jäänyt muukalaisten alamaisiksi entisille sioillensa. Mutta isompi osa epäilemättä siirtyi pohjaseen, Turanin sumuisiin seutuihin, — noille raukoille rajoille, joita ei mikään historia valaise. Oppert ja moni muu ovat arvelleet, että ne Skythat eli Skolotit, jotka Herodoton aikana (5:nnellä vuosis. e.Kr.) asuivat Mustan meren pohjoispuolella, eivät muuta olleet kuin tämä Mediasta ja Assyriasta paennut Turanilainen väestö. Tämän arvelun perättömyyttä tulen vasta kokemaan osoittaa. Sitä vastoin ei liene epäilemistä, että Sakat itä-puolella Kaspian merta olivat samaa kuin nuolenpää-kirjojen Suomensukuiset kansat. Mutta tähän sitten loppuukin historiallinen lanka tykkönään, ja uusi säije selvenee vasta Jenesein latvoilta Ural-altaisen kielitutkimuksen avulla. Aikojen kuluessa siirtyy näitä kansoja sitten Ural-vuoren yli Eurooppaan. Mutta ennen kuin historian silmä niihin uudesta pystyy, on vähintäin toista tuhatta vuotta heiltä kulunut täydessä valottomuudessa, ja muisto heidän entisistä viljelys-toimistaan Tigrin ja Eufratin varsilla on tykkönään riutunut.
Euroopan alku-väestöstä.
Olen edellisessä luvussa maininnut Suomen-suvun lähtöä vanhimmasta alku-pesästänsä sekä seurannut sen jälkiä Lounais-aasian muistomerkeissä. Mutta sivulla päin tätä sukumme muinaista uraa, leviää tutkimuksellemme toinen melkein yhtä merkillinen ala Euroopan ensimäisessä asutuksessa. Tosin ei meitä tässä kohtaa Niniven ja Persepolin loistavat rauniot kalliokirjoinensa. Kuitenkin on uuden aian tutkimus tässäkin tehnyt ihmeitänsä, herättäen vuosi-tuhansien haudoista Eurooppalaisen alku-väestön aseinensa tapoinensa, ja kielitutkimus, kulkien muinais-tarun viittaamaa tietä, saattaa tässäkin kiskoa salatut sanat Wipusen sisälmyksistä.
Koko tämä ala ei kuitenkaan ole vielä niin valmiiksi viljelty, että historioitsija voisi elomiehenä käydä aumoja tekemässä; ainoastaan harvassa havaitaan tuleentuneita tähkäpäitä, joista vaivoin käypi arvata vastaisen sadon laatua. Mutta näinkin ollessa, käypi jo mielestäni tehdä se todennäköinen päätös, että koko Eurooppa on ennen Arjalaisten tuloa ollut jonkun Turanilaisen alku-väestön hallussa. Tämän teko-asian saatamme järjestää tapausten jaksoon seuraavalla tavalla. Siihen aikaan kun Suomensuku ensin liikkeelle lähti, ottaen Iranin seudut haltuunsa, hajosi muita sen haaroja luoteesen ja länteen, kulkien joko Kaukason yli tai Kaspian meren pohjois-rannatse Euroopan läntisiin kulmiin saakka. Harvana ja enimmältään raakalaisena, ei tämä väestö ole jättänyt tuntuvia jälkiä Euroopan historiaan eikä myöskään voinut pelastaa kansallista olemustaan niitä parvia vastaan, jotka Arjan suka liikkeelle lähdettyään lykkäsi monessa eri jaksossa Eurooppaan. Niinkuin hillimätön vedenpaisumus levisi Keltat ja Kimrit, Italit ja Hellenit, Germanit, Slavit ja Littualaiset Turanilaisen alku-väestön päällitse ja tämän väestön kohtalo oli särkyä ja hajota taikka hämmentyä tuntumattomaksi voittajien sekaan. Mutta muutamat historiallisiin aikoihin asti säilyneet kansa-jäänökset, muutamat Arjalaisiin kieliin pystyneet Turanilaiset jäljet, sekä muinais-kalut, jotka kaivetaan ylös Helvetian järvien pohjista ja Skandinavian nevoista, tulevat luullakseni todistamaan Suomen-suvun muinaista isännyyttä Euroopassa.
Kaikki nämä todistus-kappaleet ovat kuitenkin, kuten sanoin, niin valmistumattomassa tilassa, että niiden koko todistus-voima näyttää kyllä epä-vakaiselta. Tämä erittäinkin käypi sanoa muinais-kalujen tutkimuksesta, joka tosin on tuonut ilmi useita tähdellisiä teko-asioita, mutta ei ainakaan kansa-tieteen alalla vie luotettaville perille. Yleensä koko läntisessä Euroopassa eroitetaan kolme aikakautta, jotka aseidensa aineesta nimitetään: kivi-kausi, pronssikausi ja rauta-kausi. Mutta että nämä aikakaudet aina merkitsisi eri kansallisuuksia, ja että samat aikakaudet eri seuduilla merkitsisi samoja kansallisuuksia, ei ole täydellisesti näytetty toteen. Skandinavian tutkijat ovat arvelleet kivi-kauden asukkaat Suomen-sukuisiksi.[35] Mutta ne yhtäläiset kalut, jotka löydetään muualta Euroopassa, esm. Somme-joen varsilta Ranskassa tai Sweitsin järvien hävinneistä paalu-kylistä,[36] ovatko nekin saman suvun omia olleet? Siihen tosin viittaa yhtäläisyys hautaus-tavoissa; sillä niin Skandinaviassa kuin Ranskassa, Sweitsissä ja muualla on kivikauden kansa asettanut ruumiit istualle kivisiin lepokammioihin, käsivarret ristiin rinnan yli ja polvet notkistaneiksi leuan alle, näin osoittaen että ihminen kuollessansa palasi samaan tilaan kuin ennen syntymistään.[37] Uusimmat löydöt Sweitsissä näyttävät, että tämä kansa, jonka varsinaiset elinkeinot olivat kalastus ja metsänkäynti, kumminkin etelässä tunsi maanviljelyksenkin ja maaksensa käytti ohraista ja rukihista leipää.[38] Mutta minkäänlaista metallia se ei tuntenut, kunnes toinen pronssi-aseilla varustettu kansakunta tuli idän puolelta valloittamaan Euroopan alaa. Tämä uusi kansa arvataan Etelä-euroopassa Keltalaiseksi. Mutta myöskin entinen väestö, joka ei suinkaan yht'äkkia kukistunut, omisti tämän keksinnön hyväksensä, ja mahdollista on, että Skandinavian pronssikausi on ainoastaan uuden sivistyksen mutta ei uuden maahan siirtyneen kansakunnan tuottama. Samaa käypi ylehensäkin arvata rauta-kaudesta, jonka Fokaialaiset Massiliassa alku-puolella 6:tta vuosis. e.Kr. näyttävät levittäneen Galliaan. Mutta aine tarvitsee kaikin puolin uutta avarampaa tutkimusta. Todennäköisin kohta koko tällä alalla on kivikauden kansan Suomen-sukuisuus, ja näin ollessa, herää meissä luonnollisesti kysymys, mihinkä muinaisuuteen tämän kansan isännyys Euroopassa ylöttyy. Mittaamalla ja vertaamalla Orbe-joen vesijätöt lähellä Yverdun'ia on Troyon arvannut sikeläisen paalu-kylän iäksi 2000 vuotta e.Kr.[39] Tämä siis olisi ensimäinen aian-määräys Euroopan historiassa, ja Svveitsin matalat paalu-kylät olisivat johdattaneet melkein yhtä kaukaiseen muinaisuuteen kuin Kaksois-virran komeat palatsit.
Paljoa ennen käin muinaiskalujen tutkimus alkoi ilmi saattaa Euroopan alku-väestön tavat ja elin-keinot, olivat kieli-tutkijat lausuneet ajatuksensa, että tämä alku-väestö on ollut Suomen-sukua. Sekä Thunmann että Cbr. Gottl. Arndt, Klaproth ja Bask luulivat keksivänsä Suomen-sukuisia jäänöksiä milloin Kaukason ja Pyreneiden nyky-aikaan asti säilyneissä kansa-lahoissa, milloin istu-tetuina Euroopan Arjalaisiin kieliin [39], ja tästäpä ei mikään päätös olisi luonnollisempi, kuin että näiden jäanösten synty on siitä alku-väestöstä, joka Arjalaisten tullessa osittain siirtyi vuorimaihin, osittain hämmentyi valloittajien sekaan. Että nykyinen Euskin kansa (Euskit, Vas-kit, Baskit, vanhan aian Iberit) Pyreneiden vuorimaissa on jäänöstä tästä alku-väestöstä, ei ole mielestäni ensinkään epäilemistä.[40] Tämä kansa nimittää muukalaisen takaa-tulijaksi, ikäänkuin osoittaakseen että se itse on tullut muita ennen, ja todella ovatkin W. von Humboldtin tutkimukset paikan-nimistä näyttäneet toteen, että Euskit ennen Keltalaisten tuloa ovat hallussansa pitäneet koko Espanjan saarennon ja ainakin eteläpuolen Ranskan maata sekä luultavasti jonkun osan Italiaakin.[41] Mutta että sen kieli tulee Suomen-Sukuun, ovat semmoiset tutkijat kuin Arndt, Bask ja Maury puolustaneet, eikä lie epäilemistäkään, että joku osa sana-varoista sekä useat seikat kieli-rakennuksessa siihen vivahtaa.[42] Tämäkin aine siis on niitä, jotka odottavat Ural-altaisen kieli-tutkimuksen ratkaisemistapa siihen liittyypi vielä muitakin kysymyksiä, joiden koko avaruutta ei vielä ole mahdollinen arvata. Sekä Italian että Kreikan kielissä on tahdottu keksiä Euskilaisia jälkiä.[43] Tällä alalla meitä nyt kohtaa kaksi ylen hämärää seikkaa, kysymys muinaisesta Etruskin kielestä ja kysymys Kreikan muinais-asukkaista, Pelasgeista. Kumpikin kohta on jo vanhoista aioista asti ollut outona kummana, johon uudempikin tutkimus turhaan on hakenut selitystä. Herodoton aikuisista Pelasgeista tiedämme, että hepä eivät puhuneet Kreikan kieltä;[44] mutta mitä se vieras kieli oli, jota he puhuivat, ja missä suhteessa seisoivat muinais-Pelasgeihin, on semmoinen "quaestio vexata", jossa ei ole päästy vaaksan vertaa entistä edemmäksi. Parempi toivo on saada selville Etruskien kansallisuus; sillä heidän kielestään on muistomerkeissä säilynyt melkoisia jäänöksiä, joiden kirjaimia osataan lukea, vaikka sanojen merkitys on kokonaan salassa. Tosin on muutamista päätteistä ja äänistä tahdottu päätellä, että tässä kielessä löytyy latinaankin vivahtavia aineita. Mutta muut aineet ovat silmin-nähtävästi vieraita, ja Romalais-aian kirjaniekat jo todistivat, että Etruskin kieli erisi kaikista muista tunnetuista kielistä. Tutkijain kentiesi liian mukava keino on ollut tässä arvata milloin yleensä Turanilaisuutta milloin nimenomaan Euskilaisuutta tai Suomen-sukuisuutta.[45] Todennäköisintä on, että kansa on pohjan puolelta Italiaan tullut, ja viettelevältä tuntuu liittää heidät Euroopan alku-asujaimiin, joista sillä tavoin edes yksi haara olisi kohonnut korkeammalle sivistyksen kannalle sekä tuntuvasti vaikuttanut historiallisiin kohtiin.
Mutta missä tämä Euroopan alku-väestö onkin jäljettömästi hävinnyt, hämmentyen jo hämärässä muinaisuudessa Arjalaisten kansojen sekaan, siinä kuitenkin sen kieli ei lie tykkönään vaiennut, vaan istuttanut muutamia selviä jos harvinaisiakin siemeniä Arjalaisten puheesen. Luonnollisesti nämä siemenet ovat helpoimmin havaittavat Keltaen puheessa, johon ne aikaisimmin ja vielä tuoreina kylvettiin. Mutta myöskin muissa Euroopan Arjalaisissa kielissä sopii odottaa yhtäläisiä jäänöksiä säilyneiksi, jotka saattavat todistusta antaa tuon hävinneen alku-väestön kansallisuudesta. Kun nyt ylehensä Euroopan kielissä tavataan Suomen-sukuisia aineita, joiden syntyä ei käy tydyttäväisesti selittää historiallisten aikakausien oloista ja suhteista, on tämä seikka mielestäni vahvimpia todistuksia siihen, että se väestä, joka jo ennen historian alkua riutui Euroopan alalta, oli Suomen-sukua. Asia ansaitsisi tulla tarkoin ja kaikissa erinäisyyksissään punnituksi uudemman kielitutkimuksen kannalta. Mutta tässä tilassa ei muuta voi tulla kysymykseen kuin pintapuolinen silmäys niihin Suomen-sukuisiin jälkiin, joita Euroopan kielet näyttävät sisältävän.
Nämä jäänökset ovat enimmästi yksityisiä sanoja, harvoin joku pääte tai joku kieliopillinen kohta; ainoastaan itsiöllisten asemoin (pronom. person.) liittyminen päätteiksi siasanojen (præpositionien) perään Keltalaisissä kielissä, esim. Walesissa, näyttää olevan Turanilaisuudelle vivahtava kohta.[46] Mitä sana-varoihin tulee, täytyy tosin muistaa, että sanoja löytyy, jotka nähtävästi ovat yhteistä perintöä kansa-sukujen yhteisestä alku-pesästä. Mutta nämätkin eroitettuamme, jääpi kuitenkin joku määrä sanan-juuria, jotka epäilemättä ovat lainaksi menneet toisesta kieli-suvusta toiseen. Tätä merkittävää kohtaa ovat useat oppineet osoittaneet milloin mihinkin Arjalaiseen kieleen ryhtymällä, ja verrattavaksi Suomen-suvun puolelta on tavallisesti otettu Suomen-kieli seka Wiron ja Lapin kielet, koska nämä ovat olleet paraiten tunnetut. Jo Thunmann osoitti semmoisia vertaus-kohtia sekä Littuan että Gōthin kielessä,[47] ja Germanilaisten kielten kannalta ylehensä on J. Grimm tehnyt yhtäläisiä havainnoitu. Niiden seassa, jotka Skandinavian kielissä ovat keksineet Snomen-sukuisia jäänöksiä, ovat mainittavimmat Ihre ja Rask.[48] Mutta myöskin omista maan-miehistämme ovat muutamat mainittavalla tavalla ryhtyneet tähän tutkimus-alaan. Jo loppu-puolella viime vuosi-sataa otti N. Idman verratakseen yht'-äänisiä sanoja Kreikan ja Suomen kielistä[49] ja myöhemmin on J. A. Lindström ko'onnut varsinkin Keltalaisia sanoja, jotka äänestä ja merkityksestä vastaavat Suomen-kielistä.[50] Lindströmin ajatus on, että kaikki ne Suomen sanat, jotka löydetään Keltalaisista kielistä taikka Latinasta ja Kreikasta, ovat lainana tulleet Keltalaisilta kansoilta Suomalaisille, ja samalla lailla hän arvelee kaikki nekin sanat Suomen kieleen ulkoa tulleiksi, jotka Germanilaisissa tai Slavilaisissa kielissä tavataan yhtäläisellä äänellä ja merkityksellä. Että hän tällä tavoin on asettunut ykspuoliselle kannalle, katson epäilemättömäksi. Tosin on mahdollista, että moni Suomen-sana tällä tiellä on ulkoa saatu, vieläpä on muutamia niinkin myöhään tulleita, että niiden syntyperä on helppo eroittaa.[51] Mutta muita sanoja löytyy, jotka selvästi kuuluvat Suomen-sukuun, vaikka ilmestyvät tuolla täällä Euroopan Arjalaisissakin kielissä. Semmoinen onkin sekä Rask'in että Grimmin käsitys asiasta, ja muutamat esimerkit mielestäni riittävät todistamaan sen oikeaksi.Mato, Vogul.madar, on nähtävästi samaa juurta kuinmaa, Mordv.moda, ja kuin Suomen sanatmatelee, matala, eikä ole siis epäilemisen siaa sanan Suomen-sukuisuudesta; mutta sen siirtymistä Arjalaisiin kieliin todistavat: Wales.mad, Muinais-Saks.mado, Gōth.matha. Samaa todistavat sanat:Venhe, Lap.vanas, Mordv.vensh, joka Keltalaisissa kielissä kuulnuven, ben; —Lato, Mordv.lata, josta Ruotsiksi on tullutlada; —Suuri, Bashkir.sor, sur, Tatar.zur, Lap.stuorra, josta Ruotsin sana:stor. — Wielä merkittävämmät ovat mielestäni ne Suomen-sukuiset sanat, joilla nähtävästi on heimo-sanojaan Kreikan ja Latinan kielissä; sillä tässä kohden ei voi kysymykseen tulla, että Suomen-suku olisi ottajana ollut ja Arjan-suku antajana tuossa puheen-alaisessa sanan-vaihteessa. Luonnollisesti tässäkin tavataan sanoja, jotka näyttävät olevan kielten yhteistä perintöä.[52] Mutta muita sanoja on, jotka seisovat ikäänkuin yksityisinä ja vieraina Kreikassa tai Latinassa, mutta Suomen-sukuisissa kielissä näyttävät kodikkaina asuvan. Katson tarpeelliseksi ottaa joukosta muutamia esimerkkiä, myöntäen mielelläni, että varsinainen kielitutkija voisi ne paremmin valita.
Kreik. Lat. Suom.
άππα, άπφύς, (isä kulta) avus, aba, (isän-isä) Appi, Unk. ip,Lap. vuoppa;όρφανός, ορφός orbus Orpo, Unk. árva,Lap.oaarbes;όγκος, όγκινος (koukku) uncus, Onki, Tsherem.änger, Ost. vynk;πέρας, περαίνω Perä, Unk. farSyrj. bär;άρχή Alku, Unk. alak(muoto);μέρος (määrä-osa) Määrä, Perm. mera,j.n.e. Unk. mér(mitata);σέλας, σέλαγέω (loisto), Selkeä, Sam. sel(walosa);παχνη (härmä)Pakka-nen, Unk.fagy, Lap. paiko;χιών (lumi),Kino-s;κύμα (aalto), Kymi, Votj. Kam,Tsherem. ko;άρκυς Werkko;κείρω,Keri-tsen,Mordv. keran,Syrj. kerala,Votj. korasko;αίσϑ-άνομαι Aisti, Votj. viz,Unk. esz, j.n.e.pono Panen, Ostj. ponem;cado Kaadun, Tshuv.chader,Lap. kattjet;series Sarja, Unk. sor(riwi, sarja);arca Arkku, Tshuv. arga;manes (manalaiset) Mana, Mannu;homo, homin-lhmi-nen,in-himi-nen,Vir. inemine, Vogul.hum, Mordv. loman.[53]
Näitä esimerkkiä olisi helppo monin kerroin lisätä, ja helppo olisi myöskin löytää muutami vertaus-kohtia päätteissä.[54] Mutta tarkoitukseni on ainoastaan osoitella ne kohdat, jotka näyttävät puolustavan Euroopan alkuväestön Suomen-sukuisuutta. Näitä kohtia löytyy pohjoisessa ja keskisessä Euroopassa monituisia myöskin muistomerkeissä ja muinais-taruissa. Etelässä sitä vastoin näyttää vanha viljelys jo aikoja sitten kyntäneen kaikki Turanilaiset jäljet umpeen, niin että ainoastaan kielissä muutamia siemeniä lie säilynyt. Mutta näiden siementen oikeata laatua voipi ainoastaan kielitieteellinen tutkimus arvostella, ja toivomista on, ett'ei Ural-altaiset tutkijat niitä heitä tarkastamatta.
Yleensä ei ole odottamista, että Euroopan tarullisissa muistoissa olisi paljon säilynyt selviä jälkiä Turanilaisesta alku-väestöstä. Eteläisessä ja keskisessäkin Euroopassa ovat monituiset aian-vaiheet hämmentäneet nämä vanhimmat muistot muihin muinais-seikkoihin; ainoastaan pohjasessa, varsinkin Skandinaviassa, missä aian tulva on tehnyt vähemmän mullistuksia, näyttää yhdys-side muinaisuuden ja nykyisyyden välillä pysyneen jotenkin katkaisematta. Täälläpä kohtaa meitä jo muinais-taruissa nimi Finn, se sama sana, jolla Euroopan kansat tänäkin päivänä nimittävät Suomen-suvun ja erittäinkin meitä Suomalaisia. Mutta tämä nimi näyttää lähettävän juuriansa vielä syvemmälle Arjalaisten muinaisuuteen, ja on luultavasti Keltaen antama sille Turanilaiselle väestölle, minkä he Eurooppaan tullessa tapasivat edellänsä.
Mitä Keltalaiset tarut tässä kohden antavat ilmi, ei tosin ole tarkoin ja täydellisesti selitetty. Mutta K. Meyer'in mukaan tahdon mainita uudemman tieteen ajatusta asiassa.[55] Hänestä nimiFenaIrlannin muinais-taruissa merkitsee sitä alku-väestöä, jonka samat tarut arvelevat sinne tulleen Afrikasta ja Espanjasta. Tämä väestö sitten näyttää sulaneen yhteen myöhemmin tulleiden Keltaen kanssa, niin että koko Irlannin kansa sitten runoissansa mainitaan tällä nimellä. Oikeastansa onFenamonikko sanasta:feon punalehtava, kaunis, ja Irlantilaisten suku-sankari kantaakin nimenFeon Mac Cumhail(Feon Cumhail'in poika), joka on sama knin SkotlantilaistenFeon GalleliFinn Gall. Tarullinen sukujohto tekee hänen Bask'in (Euskin) poianpoiaksi: "Feon Mac Cumhail na Baiscne"; mutta sanabascitse on vanha Irlantilainen sana, merkiten niinkuinfeon'kin: punalehtava, kaunis. Taru näyttää tarkoittavan, että nämä muinois-Fena ja Euskin kansa olivat yhtä sukua. Kuinka taru saapi tämän väestön tulleeksi Afrikasta, on mutka, jota en ota selittääkseni.[56] Mutta nimitys "punalehtava" ei ole ainakaan sopimaton Suomen-suvulle, jonka tunnus-merkkinä usein on pidetty punainen tukka ja siniset silmät; se johdattaa mieleen Venäjän tarujen "vaalea-silmäiset Tshudit", samatekkuin nimi "Fena", varsinkin muodossa: "Finn Gall", selvästi liittyy Skandinavian Finniläisiin.
Mutta itse Skandinavian alku-asujaimista on pitkällinen riita kestänyt oppineiden kesken. Jo mainio Leibnitz piti Lappalaiset koko Skandinavian alku-väestönä, ja Lappalaisten omatkin muinais-muistot tulivat puolustamaan oppineen Saksalaisen arvelua.[57] Myöhemmin ovat Ihre, Lagerbring, Porthan, sekä Rask ja Geijer pitäneet asian epäilemättömänä, nojaten sekä muinais-taruihin että kieli-seikkoihin. Sitä vastoin Suhm ja Hallenberg, vieläpä viimeisinä aikoina Keyser ja P. A. Munch ovat tahtoneet niin paljon kuin mahdollista supistaa Suomen-suvun siaa Skandinavian alku-historiassa. Asia rippuu isommalta osalta siitä, kuinka käsitetään Skandinavian satujen mainitsemat nimitykset:Jotuneli Jättiläinen,Thurs, Troll, Dvergeli kääpiö j.n.e. Ett'eivät paljastansa ole kuvituksen synnyttämiä sadullisia olentoja, vaan todellakin merkitsevät vanhoja asujaimia Skandinaviassa, näkyy selvästi Islannin historiallisista saduista. Mutta ei ainoastaan yhtä olemassa ollutta kansaa, vaan varmaankin kaksi eri kansakuntaa käypi näissä satujen mainitsemissa nimissä eroittaa. Tämä mielestäni ei ole paljas todennäköisyys, vaan täysi teko-asia, joka seisoo historiallisten todistusten nojassa. Tahdon vähäistä laveammin selittää nämä todistukset.
Ensiksi nähdään selvästi, että Jotunit eli Jättiläiset ovat olleet todellista kansaa, joka jo ennen Asaen tuloa on Skandinaviassa asunut, mutta sittenkin monta vuosisataa pysynyt näiden uusien tulijain keskellä ja rinnalla, milloin heidän vihollisinansa milloin ystävinänsä. Niinpä lausutaan Hervarar-sadun alussa: "Ennen Asaen tuloa Pohjan maihin, asui pohjaisilla seuduilla Jättiläisiä ja Puoli-jättiläisiä; tapahtuipa sitten (Asaen tultua) paljon sekaannusta kansain välillä, Jättiläiset naivat Mannheimista (Ruotsin Asa-kansasta) ja muutamat Jättiläiset naittivat myös sinne tyttäriänsä".[58] Erittäinkin jutellaan, etjä Njord, Odin'in seuraaja, otti Jotunilaisen naisen, nimeltä Skade, joka ei kuitenkaan sopinut hänen kanssansa, koska Nord tahtoi asua meren lähisyydessä, mutta Skade tuntureilla, missä oli tottunut hiihtämään ja metsästämään. Samaten Frey, Njord'in seuraaja, nai Jotunilais-tytön, ja myöhemmiltä aioilta mainitaan useita mahtavia miehiä, jotka isän tai äidin puolelta olivat jättiläis-sukuisia. Mutta painavin esimerkki on Harald Kaunotukan naiminen 9:nnellä vuosisadalla. Hänen aikanansa vielä oli eteläisessä Norjassa eräs Jotunilainen Svasi eli Svade; tämä kutsui kuningasta pitoihin joulu-aattona, jolloin Harald niin rakastui hänen tyttäreensä, että hän otti sen puolisokseen, ja sittemmin, kun se häneltä kuoli, unohti surusta koko valtakuntansa ja oli muuttua mielipuoleksi. Yleensä Jotunilais-neidet kuvataan valkea-verisiksi sulottariksi, sinisillä silmillä ja kullan-karvaisella (punaisella) tukalla.[59] Mutta ettei Jotunilaisten ja Skandinavilaisten väli aina ollut tätä rauhallista laatua, todistavat yltäkyllin jälkimäisten jumaluus-sadut, joissa Asaen taistelukset Jotunilaisia vastaan nähtävästi kuvailee maan valloitusta uusien tulijain kautta. Historiallisilta aioilta ei myöskään puutu todistuksia, että viha vallitsi Jotunilaisten ja Skandinavilaisten välillä. Islantilaiset kertomukset, jotka nimittävät tämän vihollis-kansan: Jättiläiset, Vuorilaiset, Thursit, Jotunit ja Trollit, kuvaavat heitä vihan väreillä, sanoen heidän asuvan vuoren luolissa, pukeutuvan raakoihin vuotiin, harjoittavan noitumista ja yöllisiä ryöstö-retkiä, eikä heillä olevan mitään muuta hyvää tapaa, kuin että lupauksissaan lujasti pysyivät. Eräs kertomus Adam bremeniläisen tykönä todistaa, että vielä 11:nnellä vuosisadalla tekivät vuori-seuduiltansa aiottaisin pelättäviä ryöstö-retkiä Ruotsin puolelle.[60]
Paljoa vähä-pätöisemmän sian Skandinavian taruissa pitävätDvergiteli kääpiöt. Nämäkin asuvat vuorenluolissa, ovat taitavia noituria ja yhtyvät joskus naimisiinkin Skandinavilaisten kanssa. Mutta kun Jättiläiset kuvataan roteviksi ja voimakkaiksi, ovat kääpiöt sitä vastoin heikkoa ja pieniläntää väkeä, jonka ainoa mahti on viekkaus ja noituminen.[61] Tästä käypi arvata, että Skandinavilaisten tullessa Jotunit jo ovat vallitseva kansa, mutta Dvergit vanhempi ja halvempi väestö.
Näitä molempia, Jotunit ja Dvergit, ei siis käy yhdeksi kansaksi ymmärtää. Kuitenkin käytetään heistä yhteisesti nimet:Troll ja Finn, josta on arvaaminen että ovat yhtä sukua olleet. Jälkimäinen näistä nimistä liittää tarujen hämärät haahmot nykyisyyden tunnetuihin kohtiin; se on sama nimi, jonka Norjalaiset vielä meidän aikoina antavat Lappalaisille. Taruissa se alku-peräisesti näyttää olleen Dvergien oma, mutta myöskin Jättiläinen Tjasse (Tjazi) nimitetään Finniläis-hallitsija,[62] ja Svasi, joka naitti tyttärensä Harald Kaunotukalle, kutsutaan sekä Jotuniksi että Finniksi. Myöskin nimitys Troll lienee alku-peräisemmin merkinnyt Dvergien kansaa, mutta käytetään usein myös Jotuneista.[63] Tästä nimestä on nähtävästi sana:thräll, träl, orja; sillä luonnollista on, että voitetun vihollis-kansan nimi tuli orjuutta merkitsemään. Mutta paitsi sitä on itse sana troll tullut merkitsemään noitumista, ja niinkuin jo on mainittu, olikin taikaus Dvergien etevin mahti. Minun ei tarvitse muistuttaa, että Suomen-sukuisilla kansoilla ja Turanilaisilla yleensä loitsiminen aina on ollut ylen suuressa vallassa. Mutta erittäin on merkittävä, että se taikaus-laji, jota Odin osasi harjoittaa, ja joka pidettiin kaikkien voimallisimpana, kutsuttiin:veidr, ja tämä ei ole Skandinavilainen sana, vaan Lappalainen:seida, merkitentaikausta, taikakalua.[64]
Epäilemättömäksi nyt mielestäni saapi katsoa, että ne Finnit, joita muinais-tarut toisella nimellä kutsuvatDvergeiksi, ovat samaa kuin nyky-aian Lappalaiset; sillä tässä kohden on säilynyt herkeämätön jakso, joka liittää muinaisuuden ja nykyisyyden yhteen. Niinkuin Rask on osoittanut, käypi paikan-nimissä yli koko Skandinavian, vieläpä Tanskassa asti, keksiä Lappalaisia jälkiä,[65] ja luultavaa on, että Lapin kansa on Skandinaviassa se alku-väestö, joka etelässä asuessaan vielä käytti kivisiä aseita.[66] Olen jo sanonut todennäköiseksi, että muun Euroopan alku-väestö on tälle likeistä heimoa, ja tällä tavoin saisimme arvata Lapin kansan ikää Euroopassa kentiesi pariksi tuhanneksi vuodeksi e.Kr. Mutta tästä kansasta täytyy kokonansa eroittaa ne Finnit, joita muinois-tarut tavallisesti nimittävätJotuneiksi, Jättiläisiksi, Thurseiksi. Ett'ei pieniläntä Lappalainen ole voinut kuvituksessakaan muodostua Jättiläiseksi, on jo itsestään silmiin-astuva asia. Mutta muinais-tarukin näyttää tässä kohden säilyttäneen merkillisen todistuksen, joka väärin ymmärrettynä on synnyttänyt kyllä kummallisia hairahduksia Pohjan muinais-historiassa.
Tämä todistus on niinkutsuttu "Fundinn Noregr" eli juttu kuinka Norjanmaa sai asujaimensa ("Hversu Noregr bygdist"), joka tosin nykyisessä tilassan ei ole vanhempi 13:tta vuosisataa ja erinäisissä tiedoissaan on historiallista arvoa vailla, mutta kuitenkin yleisessä tarkoituksessansa näyttää sisältävän tärkeän teko-asian.[67] — "Nyt on kertominen kuinka Norja ensin asutettiin"; näillä alkusanoilla ilmoitetaan sadun tarkoitusta. Sitten seuraa tarullinen sukujohto: "Fornjotr oli kuninkaan nimi; hän vallitsi Jotlannissa, joka kutsutaan Finnlanniksi (Suomi) ja Qvenlanniksi (Kainunmaa); se on itä-puolella sitä meren-lahtea, joka menee Kantalahtea (eli Vienan merta) kohden ja jonka me nimitämme Helsingjabotn (Pohjanlahti.) Fornjotr'illa oli kolme poikaa; yhden nimi oli Hlerr, toisen Logi, kolmannen Kāri". — Kārista luetellaan seuraavat polvet: Jōkull eli Frosti, Snār ja Thorri, joka viimeinen mainitaan hallineen Jotlannissa,[68] Kvenlannissa ja Finnlannissa; Kvenit muka hänelle uhrasivat talvi-sydännä, saadaksensa lunta ja suksi-keliä. Thorrilla oli kaksi poikaa, Norr ja Gorr, ja yksi tytär, Goe. Goe katosi näkyvistä, ja veljekset lähtivät häntä etsimään, kumpikin eri tiellä. Gorr kulki mertä myöten eikä mitään löytänyt, mutta Norr ja hänen seuransa lähti suksilla hiihtämään, karkoitti Lappalaiset, jotka tahtoivat estää häntä menemästä Kiōl'in yli, ja valloitti sodalla kylät ja maat sen lahden ympäri, "joka nyt kutsutaan Thrandheimiksi." Etelä-norjassa hän vihdoin löysi sisarensa, vieläpä kohtasi veljensäkin, jonka kanssa nyt jakoi vallan niin, että Gorrille tuli saaret, mutta Norrille mannermaa. Sitten hän palasi siihen maahan, jonka oli valloittanut ja nimitti sen Norveg. Hänen jälkeisensä jakoivat maan keskenänsä pienempiin valtoihin.
Jokainen nyt helposti havaitsee, että koko tämä suknjohto sisältää olemattomia henkiä; muutamat niistä merkitsevät luonnon voimia, niinkuinLogituli jaKārituuli, toiset taas, niinkuinNorr, ovat kyhätyt paikallisten nimien selitykseksi. Mutta sadun valta-ajatus kuitenkin on merkittävä, koska se johdattaa Norjan ensimäiset asujaimet "Jotlannista, joka kutsutaan Finnlanniksi ja Qvenlanniksi." Että tämä Jotland tässä on Jotunien maa, samaa kuin satujen tavallisempi nimiJōtunheim, tulemme kohta tarkemmin näkemään. Tässä ensin on kysyminen, kutka ne asujamet olivat, jotka nyt Vienan ja Pohjanlahden väliltä tunkeusivat Kiōl'in yli Norjaan. Uudemmat Norjalaiset historioitsijat, esim. Rud Keyser ja P. A. Munch, ovat sitä tietä tahtoneet johdattaa Norjan Skandinavilaiset asukkaat sekä siihen sovittaa myöskin Fundinn-Noregr-tarun.[69] Mutta sadun oma sisällys viittaa selvästi Jotuneihin.Fornjotr, joka nähtävästi on ymmärrettäväFornjōtun, s.o. Muinais-jättiläinen, mainitaan muutoinkin Jotunina; samateFrostijaSnār. Täydellä syyllä siis muistuttaa Keyser'kin, että tarun yleisestä johdosta kävisi päättää, Norjan vallitsevan väestön olleen Kveniläistä (Suomalaista) syntyperää, vaikka hänestä semmoinen päätös on hullutusta.[70] Hän ei katso mahdolliseksi, että toinen vallitseva väestö olisi voinut ennen Norjalaisia asua Norjan maassa, ja että osa tästä väestöstä olisi voinut sekaantua myöhemmin tulleisin Skandinavilaisiin, jättäen heille perinnöksi jonkun määrän omia muinais-muistojaan. Mutta juuri semmoinen arvelu saapi kylläksi puolustusta tunnetuista historiallisista kohdista. Wielä 9:nnellä vuosisadalla, siis historiallisena aikana, mainitaan useat miehet, jotka olivat seka-sukua (Halftroll, Half-risar, Thussablendingar),[71] ja toisia Jotunilaisia jälkiä tavataan itse Skandinavilaisten jumaluus-opissa. Thor, ukkosen-ilman haltia, on alkuperäänsä nähtävästi Jotunilainen jumala, joka vasta myöhemmin on siirtynyt Asaen jumaluus-oppiin, kun osa entisistä asujaimista jo oli yhdistynyt vasta-tulleiden Skandinavilaisten kanssa.[72] Silläpä uskottuakin, että orjat kuoltuansa eivät tulleet Odin'in Valhallaan, vaan Thor'in luoksi, joka siis näytti olevan heidän omituinen jumalansa.[73] Mutta mahtavienkin miesten seassa mainitaan Thorin hartaimpina palvelijoina juuri ne, joiden oma sukuperä kehutaan jollakin lailla Jotunilaiseksi, esim. Hlade-jaarlit Norjassa. Merkittävä on, että juuri Norjanmaassa Thor enintä palveltiin, ja että sadut varsinkin Norjanmaassa viittaavat muinaiseen Jotunilais-väestöön. Sielläpä muka ennen oli Jättiläisiä asunut, kunnes kuolivat sukupuuttoon jott'ei jäänyt kuin kaksi Jättiläis-naista; sitten tuli maailman itä-seuduilta "ihmisellisiä miehiä" (Skandinavilaisia), jotka ensin kärsivät paljon pahaa Jättiläis-naisilta, kunnes alkoivat avuksensa huutaa "punapartaista" Thoria, joka vasarallansa tappoi Jättiläis-naiset.[74] Tämän mukaan eroitetaankin Thorissa kaksi eri muotoa. Vanha Thor on "Ǒku-Thor", Thor vaunuissa ajajana,[75] joka ukkosen-ilmassa kulkee Dvergiä hävittämässä. Semmoisena hän nähtävästi on Jotunilainen jumala, ja hänen nimensä on selvästi sama kuin WirolaistenTaraja OstjakkienTūrm eli Torom Ukko ylijumala. Mutta saatuaan siansa Odinin rinnalla "Asa-Thor'ina", on hän muuttunut "Jättiläisten surmaajaksi", joka "kukistaa Muinais-jotunilaisten jumalien alttarit."
Jos nyt, niinkuin näistä seikoista päätän, Jotunit ovat todellista kansaa, joka ennen Germanilaisten asujainten tuloa on pitänyt Skandinavian hallussansa, niin on kysyminen: mitä sukua on tämä vanhempi kansakunta ollut? Olen jo edellisessä osoittanut todennäköiseksi, ett'ei Lapin kansaa tässä ole arvaamista, vaan että Jotunit nähtävästi olivat maansa valloittaneet Lappalaiselta alku-väestöltä. Mutta että Jotunitkin yhtä-hyvin olivat Suomen-sukua, on mielestäni enemmän kuin todennäköistä. Ensiksi hekin mainitaan Finniläis-nimellä, ja nimityksetJōtunheimjaFinnlandovat Islannin muinais-runoissa yhtä. Tämä Jōtunheim on ensinnä pohjois-puolella Asaen asuntoa, sitten itäpuolella merta nykyisessä Suomenmaassa, mutta siirtyy myöhemmissä saduissa yhä idemmäksi Pohjois-Venäjän seuduille, sitä myöten kuin tieto Suomen-sukuisista kansoista lavenee.[76] Että nyt kaikilla näillä seuduilla, mihin Jōtunheim milloinkin sioitetaan, ei ole muinaisuudessa muuta väkeä asunut kuin Suomen-sukuista, se mielestäni on toinen todistus Jotunien Sumnen-sukuisuudelle.
Tätä vastaan on muistutettu, että satujen Jotunit ja Finnit useinkin kantavat Skandinavilaisia nimiä, esim.Frosti ja Snār. Mutta Raskin vastaus on kyllä luonnollinen, että nämä nimet ovat käännöksiä alku-peräisistä Jotunilaisista; itse Frosti on siihen esimerkkinä, koska sen toisintona tavataanJōkul, jonka juuri on Lapinjegn, Suom.jää, Unk.jég. Useat muut Jotunilais-nimet eivät olekkaan Skandinavian kielestä, vaan käyvät helposti johtaa Suomen-sukuisista, esim.Tjazi, Lapintjatse, vesi, Svasi eli Svade, Suom.susi(Omantosuden),Raumr eli Raumi, Suom.rauma, salmi(josta Norjassa paikannimet: Raum-á, Raumsdalr, Raumelfi, Raumariki).[77] ItseLoki, tämä Jättiläinen, jolla on paholaisen virka Asa-opissa, on verrattava Syrjänin sanaanljok, paha, häijy.[78] Rask on myöskin osoittanut, että useat Jotunilaiset nimet sittemmin ovat tulleet tavallisiksi Skandinavilaisten seassa; niinpäFinnvielä käytetään Islannissa,Samr(LapinSame, SuomenSuomi) tavataan myöskin miehen nimenä,[79] ja lisäksi löytyy itse nimiSuominiiden lähettiläisten joukossa, jotka Tanskan kuningas Hemming v. 811 pani rauhan-tekoon Eiderin tykönä.[80]
Näistä kaikista syistä katson epäilemättömäksi, että Skandinavian Jotunit ovat olleet Suomen-sukuista kansaa. Mutta paljoa vaikeampi on tarkoin määrätä, mika sia sille on annettava Suomen heimojen seassa. Jos kävisikin toteen näyttää, että nuo historiallisena aikana mainitut Kainulaiset eliKvenitolisivat samaa kuin Jotunit muinaisuudessa, se ei sittenkään meitä paljon auttaisi; sillä Kvenien kansallisuus on yhtä hämärässä. Luonnollisesti tulee tässä eteemme se kysymys, kutka ovat alku-asujamina olleet tässä omassa Suomenmaassamme, joka, kuten jo mainitsin, myöskin Jōtunheimiksi nimitettiin. Että Lappalaisia on täällä muinoin asunut yli koko maan, on kylläkin todistettu asia; mutta nämä olen jo edellisessä eroittanut pois Jotuneista. Tosin nyt meidänkin muinais-tarut mainitsevat erästä Jättiläiskansaa, nimittäinHiidet eli Hiiden väki. Kuitenkin ovat Suomen runojen Hiidet vielä enemmin tarullisia ja himmeitä olentoja kuin Skandinavian Jotunit. Lönnrot on todistanut, että Suomen sanahiision yhtä kuin Lapin sanaseida, ja arvelee edellisen muodostuneen jälkimäisestä.[81] Että se koskaan olisi merkinnyt todellista kansaa, ei runot suinkaan ilmoita. SamatenJättiläiset eli Metelin-jättiläiset, joista runot eivät mitään virka, saattavat tuskin johdattaa satujen maailmasta historian alalle. Parempi toivo olisi toimittaa Pohjolan kansalle jotakin historiallista arvoa, jos ei semmoinenkin yritys veisi liian kauas nykyisestä aineestamme. Ylipäänsä Suomen kansan muinais-muistot eivät ole aivan vanhoja; sillä itse kansa on tuhatta vuotta myöhemmin kuin Skandinavilaiset asettunut asuinsioillensa.
Mutta Suomenmaan paikan-nimissä näyttää meille ilmaantuvan todistuksia, että ennen Suomalaisten tuloa joku vanhempi väestö, paitsi Lappalaiset, on Suomenmaassa asunut. Jo Castrén muistutti, että nimiJurvaon Syrjäniläinen (sanoistajurpää javavesi), mutta näyttää ajatelleen, että Suomalaiset olivat tuoneet sen mukaansa itäisiltä seuduilta.[82] Nykyisin on D. E. D. Europæus osoittanut, että tämmöisiä vieraita nimiä löytyy varsin suuri paljous yli koko maan,[83] ja tämä seikka mielestäni todistaa täydellisesti, että niitä kansoja, joiden kielistä nimet johdetaan, on ennen asunut Suomenmaassa; sillä mahdotonta on ajatella, että Suomalaiset tänne siirtyessään olisivat antaneet vieras-kielisiä nimiä niille uusille paikoille, joihin tulivat. Nämä vieras-kieliset paikannimet ovat kahta laija: Ostjakkilaiset ja Syrjäniläiset. Näistä edelliset näyttävät olevan rajoitettuna pohjoisemmassa piirissä; sillä Saimaasta etelään päin ei niitä paljon tavata; Venäjän puolella ovat vahvimmassa ylisen Oniega-joen ja Suhhonan välillä. Syrjäniläiset nimet sitä vastoin ulottuvat yli koko Suomen ja ovat Venäjän puolella lukuisimmat eteläpuolella Valget-järveä. Tämä asia tosin tarvitsee ja ansaitsee avarampaa tutkimusta; mutta että siinä ylehensä perää on, ei ole epäilemistä, ja muutamat esimerkit ovat erittäin todistavia.Tuloma-joki Lapissa lähtee Nuottajärvestä Jäämereen; mutta itseTulomaeli oikeastaanTulovamerkitsee:nuotta-vesiSyrjäniksi.Imandrakutsutaan LapiksiOaivjäyr, s.o.pää-järvi, mutta on itse Ostjakin kielinen, merkiten:emä-järvi(Vogulin kielessä:tor, järvi); samaten myöskinImatra, joka oikeastansa lienee ollut Saimaan nimi. Merkittävä on nimiLapua(Lap-va, Lapin-vesi), koska se näyttää todistavan samaa, kuin nimetLapvesi, Lappajärvitodistavat Suomalaisten suhteen, nimittäin että Syrjäniläistenkin tullessa Lappalaiset jo olivat maan vanhemmat asukkaat. Tarpeellinen nyt olisi tämän viittauksen mukaan tutkia paikannimiä Ruotsinkin puolella; sillä hyvin todennäköistä on, että nämä muinaiset Syrjänit tai Ostjakit ovat Skandinavian satujen Jotunit. Olemme jo nähneet, ettäThoron OstjakienTūrmeliTorom, ettäLokikentiesi on Syrjänin sanastaljok. Mutta yhtäläisiä vertauskohtia lienee paljoa isompi määrä mahdollinen vasta löytää.
Ovatko siis, kysyttäneen, Ostjakit ja Syrjänit Suomenmaasta palanneet takasin Ural-vuoren seuduille? Sitä meidän ei tarvitse välttämättömästi päättää; sillä ne Sytjänin- ja Ostjakin-heimoiset, jotka Suomessa lienevät olleet, ovat saattaneet osaksi hävitä sukupuuttoon, osaksi hämmentyä Suomalaisiin ja Lappalaisiin. Kuitenkin on meille säilynyt nykyisten Ostjakien seuduilta muutamia himmeitä taruja, jotka näyttävät osoittavan, että joku osa sen-puolisista kansoista on ennen asunut lännempänä. Strahlenberg'ille vakuuttivat Tomilaiset Ostjak-Samojedit, että olivat tulleet "Sauomis Sembla'sta", joka, Strahlenbergin arvata, on joko Suomen tai Lapin maa.[84] Stepanov samaten mainitsee Jenesein Ostjakeilla olleen jonkun muinais-muiston läntisemmästä asumisestaan, ja Schönström tapasi Woguleilla, Ostjakien lähimmillä sukulaisilla, yhtäläisen tarun. Nämä muinais-tarut pitää Castrén perättöminä, tai vähäpätöisistä seikoista syntyneinä.[85] Mutta edellä-mainittujen teko-asiain kanssa yhdessä ne kuitenkin jotain painanevat.
Lopuksi vielä on mainitseminen, että Pohjois-venäjässäkin kulkee taruja muinaisesta väestöstä, niinkntsutustaTshud-kansasta, joka on maailmasta kadonnut, muuttaen maan alle kumpuihinsa eli kurganiinsa, missä nyt muka rauhassa elävät rikkauksineen. Heidän pää-asuntonsa kuuluu olleen Koillis-venäjän joki-varret: Mesen, Pjosa, Petshora, Ishma, Pishma, Tsylma, Jugrina, Vorotin j.m., missä asuivat harvassa ja mainitaan milloin siirteleviksi paimentolaisiksi milloin pysyväisiksi tilallisiksi. Heitä kiitetään kekseliäiksi ja varsinkin taiteisin pystyviksi. Samojedit nimittävät heitä:Siirtje, ja sanovat heidän olleen maakunnan alku-asujaimina, jotka Samojedien tullessa pakenivat maan alle.[86] Samate juttelevat Syrjänitkin, että nämä muinaiset Tshudit heitäkin pakenivat, lähtien Petshoran-jokea alas ja viimein joutuen Kalgujeff-saarelle, mihin kuolivat ja katosivat.[87] Castrén on osoittanut, että nämä "vaalea-silmäiset Tshudit" eivät olleet mitään Pohjois-venäjän nykyisiä kansakuntia, vaikka epäilemättä samaa Suomen-sukua kuin Permalaiset, Syrjänit, Karjalaiset j.m., jotka Venäläiset nytkin kutsuvat Tshud-nimellä, mutta kuitenkin aina eroittavat muinaisista todellisista Tshudeista. Myöskin Lappalaiset mainitsevat erästä "Tjude"-kansaa, heidän muinaista vihollistansa, jota vastaan muka sotia kävivät.[88] Tämä kaikki todistaapi varsin samaa, mitä Skandinavian muinais-tarut sekä paikan-nimet Suomenmaassa, että joku mahtava, mutta nykyänsä kadonnut kansakunta on ennen muinoin hallinnut Pobjois-euroopan alaa. Että kokonaisia kansakuntia voi kuolla ja sukupuuttoon kadota, on teko-asia, josta nyky-aikoina näemme esimerkin Amerikan Ruskea-nahoissa, vieläpä lähempänäkin Samojedin kansassa, joka hautaansa kallistuu, ei ainoastaan muuksi muuttumalla, vaan myöskin elonvoiman vaipumalla, koska syntyneiden luku vuosittain on vähempi kuin kuolleiden.[89] Se on mahdotonta kieltää, että kansakuntien iässä löytyy sama nuoruuden ja vanhuuden vaihe kuin yksityistenkin elämässä, ja että heitäkin voi kuolema kohdata, kun ovat tehtävänsä tehneet, ikänsä eläneet, aialta jääneet. Tämmöinen epäilemättä on ollut Muinais-Tshudien, muinaisten Finniläisten ja Jotunien kohtalo. Mitä kansaa nämä oikeastaan lienevät olleet, sitä ei tutkimus nykyisillä apu-neuvoillaan voi tarkkaan määrätä. Mutta toivottava on, että tähänkin seikkaan vielä kielitiede tulee valoa levittämään.
Eikä ole tämä ainoa seikka, joka tällä alalla odottaa kieli-tieteen valaisemista. Ala leviää läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan, ja kysymys herää, missä suhteessa Jotunit ja Muinois-Tshudit toiselta puolen sekä Euroopan alku-väestö toiselta seisoivat toisihinsa. Sula turhuus olisi tähän yrittää vastausta, niinkauan kuin ei kumpikaan verrattava vielä ole paremmin tunnettu. Ainoastaan se on muistutettavaa, että samatekkuin Skandinaviassa kaksi Suomensukuista kansaa käypi eroittaa ennen Arjalais-väen tuloa, niin etelässäkin Turanilaisuus on saattanut ilmestyä useassa eri kerroksessa. Kysymys Euroopan alkuväestöstä on siis moni-haarainen ja kaikki jyrkkä päätös petollinen. Ja kun myöhemmin tulemme Kreikkalaisten ja Romalaisten antamissa tiedoissa keksimään Suomensukuisia kansoja, esim. Weikselin seuduilla, ei ole helppo sanoa, ovatko nämä särjetyitä kappaleita Euroopan alku-väestöstä, vai etu-joukkoja jossakussa uudessa Aasiasta tulleessa siirto-jaksossa.