Oppi. Pakanatkin näkewät ja pahaxuwat närkästyjen pahoja tapoja —; ja mixei sijs nijtä poispanna? nijnkuin pahentawaisia?
96 Satu.
Yhestä, joka oli rahansa ja waatteensa hukuttanut pelisä.
Yxi huirittelia, joka oli tuhlannut rahansa pois pelisä, seisoi ja purskui yhen owen wieres yhes wiinakellaris, sen alla kuin hän ajatteli mitä hänelle oli tapahtuwa. Yxi hänen tutuistaan tuli hänen tygönsä ja kysy, minkä tähden hän niin päiwitteli ja walitti? ei mingään tähden, tyhjän tähen, wastais hän. Kuingas sinä siis niin parut, itket ja walitat, kysyi se toinen, kuin ei sinulla ole mitään, jongas yli itkisit? juuri sentähden ettei minulla ole mitään. Hänen ystäwänsä luuli ettei hänellä ollu yhtään syytä murehtia; ja hän itte tahto tietä antaa, että hän päiwitteli, ettei hänellä mitään ollut.
Oppi. Waroituxet owat nijn opettawaiset, kuin ikään manauxet.
97 Satu.
Yxi Kettu ja Kissa.
Kerran ylös tuli yxi kysymys yhen Ketun ja yhen Kissan wälillä, kumpi heistä taisi tehdä ne suurimmat konstit mailmasa, joss hätä niin pakkoais ja waatis. Mitä minun tulee, sano Kettu, niin minulla on koko pussi täynnä konstia ja juonia, nauttiaxeni tarwitesa. Samalla tuli koko joukko jahti-koiria täyttä kynttä juosten, silloin Kissa kiipeis puuhun, ja näki sieltä kuinga se waiwanen Kettu rewittiin ja raadeltiin. Kissa sanoi silloin ittexeen: Se wissi konsti kuin minä olen oppinut, on paljoa parempi, kuin sata tietämätöintä.
Oppi. Ei kawaluus kauwwas auta: se yxinkertanen luonto ei ole jättänyt ketään ilman warustusta.
98 Satu.
Kaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä.
Kaxi miestä juuri erilaisesta mielestä olit kerran yhdesä matkasa. Yxi niistä käweli werkalleen maahan kallistetulla päällä täynnänsä ja alas painettu tuhannelta murhelliselta ja surulliselta ajatuxelta, ja huusi yhtä päätä, ak! woi! kuinka minun pitää saaman elatuxeni? se toinen waelsi matkansa lystillä ja iloisella mielellä ja jätti ittensä edeskatsomisen ja onnen käsiin. Minun ystäwäni, sano se murehtiwa, kuingas taidat olla niin iloisella ja tytywäisellä mielellä? niin tosin kuin minä olen yxi syntinen, tahtoo minun sydämmeni pakahtua ja haljeta murskaxi siitä pelwosta kuin minulla on elämäni ylöspidon puutoxesta. Tule, tule pois! wastais se toinen, käyköön kuinka tahansa, minä olen ottanut wissin päätöxen ja minulla on kaiken alla yxi tytywäinen ja iloinen mieli. Minkä päätöxen? kysy se surewa. Jaa, sen päätöxen, wastais se toinen, että tehdä kaikki mitä minä woin, ja muutoin kaiken alla uskoa itseni taiwan (Jumalan ) wapaaseen tahtoon ja hywään suosioon.
Mutta sano se tytymätöin, paitsi tätä olen minä tuntenut monta niin rohkiata kuin sinäkin, jotka wihdoin owat uskalluxesaan ja toiwosaan tulleet petetyxi; ja niin se wiheljäinen mies lyöttäysi muihin monenlaisiin murehisiin ja epäilewäisiin ajatuxiin sixi kuin hän wihdoin ulos puhkeis seuraawaiseen kysymyxeen: entä joss minä tulisin sokiaxi? sitten käyskendeli hän hywän matkan hänen kumppalinsa edellä umpi silmisä (kiinni painetuilla, lukituilla silmillä) koetellaxeen kuinka se käwis laatuun, joss sen kaltainen onnettomuus hänta tapais. Sillä wälillä hänen reissu-towerinsa, joka käwi hänen jälissään, löysi yhden rahakukkaron tiellä; joka tapaus näytti ja todisti kuinka tosi hänen oppinsa oli, nimittäin, että meidän pitää uskaltaman meitämme edeskatsomisen (Jumalan) huostaan ja haltuun: sitä wastaan se toinen ei saanut osaa löydykkästä, hywin ansaituxi rangaistuxexi epäilyxensä tähden; sillä kukkaro olis ollut hänen joss ei hän itte olis menetellyt itsiänsä niin, ettei hän saanut sitä nähdä.
Oppi. Se joka itsensä uskoo edeskatsomiselle (se on, Jumalalle) hän on wissi yhdestä ystäwästä hädän aikana; kuin, sitä wastaan yxi surewa epäillys Jumalan hywyydestä, saattaa yhen ihmisen sijhen mahottomaxi, ja tekee hänen ennen aikaansa onnettomaxi, pelwosta että tulla sellaisexi toisti (ajan päälle).
99 Satu.
Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.
Oli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli kaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja leikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa, waikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei hän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta kuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se ilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa —. Ak! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta saataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli juomaa! — koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti se hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. — Tule rakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon taidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä, hywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös pane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin suuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden lopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se on hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos päiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat. Ei se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat epätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten pyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle handtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä rehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja pitkitti puheensa hänen kansaan.
yt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin Suutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos lähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen raha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän minä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten kuins taidat.
Suutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi, kuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit hänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga kukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen elämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.
Siitä ajasta kuin hän oli tullut niin suuren tawaran haltiaxi, niin ei enää ollut iloista weisua, eikä lewollista nukkumista hänen huoneesansa; — ei yxi kissa saanu liikkua hänen lakasansa (kokisa) ettei hän kohta päiwitellyt, ja huunnut että warkaat on saapuilla; ja hänen majansa oli niin täytetty ja lewottomaxi saatettu murheelta, kateelta, ja pelwolta, että hänen elämänsä oli hänelle tullut raskaaxi takaxi ja kuormaaxi.
Hän mäni sentähden jongun ajan perästä Ränttimästarin tygö, ja sanoi hänelle: Rakas Herra! joss teillä on kansakärsiwällisyyttä yhden onnettoman kansa, niin sallikaa ja suokaa, että minä jällensä saan weisata ja nukkua, ja ottakkaa jälle pois teidän sata Tukaatinna, sadan tuhannen kiitoxen kansa päällisexi.
Oppi. Se köyhä mies, jolla oli ainoastansa leipä kädestä suuhun, eli aikansa tytywäisnä, ja iloisna, ilman pelwota warkailta, yhteisiltä eikä erityisiltä; mutta sijnä huoneesa kusa rahaa löytyy, on aina pelko, ja se on aina nijnkuin hukasa.
100 Satu.
Yxi Yrttitarhan Haltia ja Multa-myyri.
Yxi Trägåålsmestari löysi kerran Myyrin trägoolisaan, ja silloin ylöstuli kysymys tahikka hänen piti tappaman hänen, eli hengis säylyttämän. Myyri sanoi, että hän on yxi työmiehistä yrttitarhasa, joka kaiwoi ja käänsi hänen tarhasaan ilman palkkataa. Hän huusi myös sen päälle, että se olis armotoin asia, kuolettaa yhtä eläintä, jolla on niin hieno karwa ja monta muuta kaunista etua. Olkoonpa niin, sanoi yrttitarhan Haltia, mutt' en minä annaa pettää itsiäni kauniilta sanoilta. Se on tosi, sinulla ei ole mitään käändämisestäs; mutta ystäwän, kukas on tinkonut ja toimittanut sinua tähän työhön? luuletkos että minulla sijtä on hywää, että minun tainani ja istukkaani ylös mullistetaan juurinensa? ja mikähän sinulla on työnä muu, kuins ettäs täytät oman watsas, ja et jätä minulle mitään ruaxi?
Oppi. Moni tekee jongun palwelluxen, mutta itte tähtensä.
101 Satu.
Yxi Waimo, Kissa ja Hijret.
Yxi hywä huonettansa edeskatsowa Waimo, joka aikoi juustojaan warjella Hijriltä, ajatteli niin estää wahingoon, että hän pani ja asetti Kissan justojen wahdixi. Kissa jälkeen eli Akan anomuxen ja päälle tarkoituxen niin muodon että hän warjeli juustot Hijrten kalwamisesta; mutta koska hän Hijret häwitti, söi hän myös suuhunsa justot, joita hän piti wahdata.
Oppi. Se on parempi, että muutamat wähät Rotat kalwawat ja jyrsiwät meidän yhteistä wapauttamme, kuin että antaa isoille Kissoille luwan, Rottain ulos häwittämisen warjon alla, kokonansa kukistaa wapautta ja julman tyrranneuden ylös raketa.
102 Satu.
Neuwon pitoa yhen Kaupungin warustamisesta.
Kaikellaiset Konstimestarit kuttuttiin kerran neuwon pitoon, kuinka yxi warustus (Fästninki muuri) parahitten taittaisiin pantaa yhen Kaupungin ympäri. Yxi Murmestari sanoi, että se piti tehtämän kiwestä, yxi pyki (Pykimestari) uskoi, että hirret olisit sata kertaa paremmat; ja sitä likin tuli yxi Karwari edes, ja sanoi: Hywät Herrat, te mahdatta sanoa mitikään tahansa, niin ei mikään seiso paremmin wettä ja ilmaa wastaan, koko mailmasa, kuin nahka ja wuodat.
Oppi. Ittekukin rakastaa ja luule omansa parahimmaxi.
103 Satu.
Yxi Sonni ja Hyttynen.
Yxi Hydet, joka oli istunut Sonnin sarwille, rukoile sijwollisimmasti häneltä anteexi, että hän teki hänelle sen waiwan; mutta etten minä mahda kauwwemmin waiwata sinua, niin minä tahdon kohta männä pojjes. Älä aiwoas sillä särje, wastais Sonni; sillä se on minulle yhtä kaikki joss sinä pysyt sijnä eli menet pois. En minä hoxannut, koskas sijhen istuit; enkä minä paljon murehdi, joss sinä mänet tiehes.
Oppi. Tämän pienen Itikan korkia luulo ittestään, kuwaa meille yhden mielen-laadun, jonga me tapaamme joka päiwä mailmasa ymmärtämättömäin seasa, jotka aina tahtowat näkyä suuremmalta, kuin he itte työsä owat.
104 Satu.
Yxi Koira ja hänen Isäntänsä.
Oli kerran yxi oiwallinen ja kelwos kartano Koira, joka yö aina murisi ja haukku kaikkia ihmisiä ilman eroitusta, jotka niin likeltä siwu kuljit että hän kuuli wähimmänkään risauxen heistä. Hänen isäntänsä otti hänen kerran kurituxensa ala, ja toru häntä senkaltaisen murisimisen, ulwomisen ja haukkumisen yli jokaitsen yli ilman eroitusta, jotka lähestyit taloa. Mixi on sinulla kuono, joss ei sitä warten, että wainollas eroittaa yhden warkaan kunniallisesta ihmisestä? minä sanon sinulle kerran kaikkein edestä, ettet sinä tästedes enää ollenkaan awaa suutas. Armollinen Herra, wastais Koira, se tapahtuu sijtä kijwaudesta kuin minulla on teidän palwelluxesanne; ja koska se nyt niin on tapahtunut, niin toiwotan minä, ettei minulla olis muuta edes wastausta kuin että minä olen haukkunut ja nostanut metelin wäärällä ajalla. — Te taidatte luulla, ettei muita warkaita olekkaan, kuin ne joita laki duomitse hirsi- ja kaaki-puuhun, eli jotka lyhyen ajan sisällä tulewat pankkorotaxi. — Te erehyttä sijnä joss te tahdotta duomita ihmisiä heidän waatettensa, pukunsa, kaswoinsa, kattantonsa, ja ulkonaisen näkönsä jälkeen; — mutta joss minä saan kerran wainon heistä, niin minä tahdon sanoa teille, kutka ja minkä kaltaiset ne aina sydämmestä ilman että tarwita wiedä heitä oikeuteen. Tee sinä se, sano isäntä, joss sinä rookat tuta yhen walapattoisen, yhen wäärän mitan pitäjän, omantunnottoman Adwokaatin, yhen pettäjän, yhen ryöwärin, yhen ahneen, yhen Tuomarin joka ottaa lahjoja, ja muita sellaisia pahanelkisiä, niin hywä Koirani, haukku ulos warkaita, ja älä säästä. Antakaa anteexi, wastais Koira, entä joss se olis palowijnan-Fiskaali eli Adwokaati, eli muitten pahain, esimerkixi huorain edeswastaaja; eli huliwiliä hengellisestä eli maallisesta säädystä; eli joku, joka myypi ja ostaapi oikeutta; yxi sopimatoin wihamies ystäwyyden warjon alla; eli yxi kauniisti peitetty ulko kullattu; ja sanalla sanoin: olkoon kuka ikään tahtonsa; niin ei yhen, waan tuhannen kerran minä ilmij annan, että minä haukun oikein.
Oppi. Ei Koira tyhjeä hauku, loppa korwa lopsuttele. Ei se honkihin horise. Ei Koira luuta wingahda ehkä kohta lyötäisijn. Suomal. Sananlask.
105 Satu.
Yxi Aasi joka kanto yhtä kuwaa.
Koska yxi Aasi yhes processionis (eli julkises kansan kokouxes ) kanto yhtä Kuwaa, langeisit ihmiset jotka wastaan tulit joka paikas polwillehen. Se tyhmä ja hopero luondokappale luuli ainian, että se oli yxi kunnioittaminen, joka hänelle tapahdui, sixi kuin yxi kuiskutti hänen korwaansa nämät sanat: kuules hywe ystäwä! sinä olet se sama Aasi kuorma seljäs, kuins olit ennen kuin sinulle se kunnia tapahtui; ja ei se ole itte eläin, waan Kuwa, jonga edes he polwia notkistawat.
Oppi. Moni puntari-pää saa kunnian Characterin (wiran nimen, ammatin) tähen. Hän on ollut, taita myös pysyä yxi peruuki-stukki, mutta kunnia tapahtuu hänelle paljaastans hänen wirkansa ja ammattinsa tähden. Onkos se sijs ihmee joss kunnia ahneet pyöriwät rangin (oikian käden, korkeimpain istuin siain) perään.
106 Satu.
Yxi Koira ja Kissa.
Yhes ja samas huoneesa tuli kerran yxi Koira ja Kissa alusta ylöskaswatetuxi, ja ne sowit niin hywin kuin joku luonto kappale: ne olit niin ystäwälliset, niin lystiset ja hywän sopuisat, että koko talon wäellä oli heidän puoli huwituxensa ja ilonsa että nähdä heidän leikkiään ja rakasta Kisaa. Ruan aikana hawaittiin ainoastans joku napina ja muriseminen heidän wälinsä pöydän alla: ja mikä oli päätös ja summa kaikesta heidän torastansa, lopuxi, kuin Koiran ja Kissan paha sopuus, kumpi heistä piti jyrsimän luuta eli yhtä lautasta (Talrikkia) nuoleman?
Oppi. Liha ja weri etsij luonnollisesti omaa etuansa; ja kuin sijtä kysytään, taitaa yxi wähänen luu wähemmin eli enämmin, nosta kaikki ihmiset toistensa tukkaan.
107 Satu.
Maan miehet ja yxi Pantheri eläin (Susi-Ilwes.)
Yhellä Paardilla oli kerran se kowa onni, että hän tapaturmasta putois yhteen sywään kuoppaan. Ihmiset, kaikki wäki kyläsä tuli joukottaisin hänen ympärilleen: muutamat nakkelit häntä kiwillä, muutamat sohit seipäillä ja löit korennoilla: mutta monikahdat surkuttelit häntä, heitit hänelle leipä palaisia (kappaleita, muruisia) ja annoit hänelle jotain ruaxi. Illan tullesa menit he kaikin kotia ja päätit todexi, että kyllä he hänen huomenna löytäwät kuollunna; mutta hän wirkois, sai woiman ja kunnon, että hän hyppäis ylös ja meni salaa pois: ja kuin hän niin oli päässyt wapaaxi, niin hän niin pahoin menoisi sekä ihmisten että eläinden kansa sijnä seudusa, että koko kihlakunta wapisi ja pelkäis hänen mainioitaan. Koska nyt Paardi huomaitsi, että pelko oli niin yhteinen, kutsui hän kansan tygönsä, ja antoi heille seuraawaisen julistuxen tiedoxi: — Niin monta teistä — sanoi hän, ja kaikki ne jotka surkuttelit ja holhoit minua, kuopasa mahtawat olla pelkäämätä, niin muodon kuin en minä aiwo nyt minun irralle päästyäni tehdä yhtään wahingota yhellekkään teidän eläimistänne. Minä muistan hywin kyllä, ja en ole sitä unhottanut, kutka ne olit, jotka minua ruokit, holhoit ja annoit minulle ruokaa ja leipää wirwotuxexeni, ja tunnen minä kyllä myös ne jotka minua kiwillä nakkelit. Ja minä olen ainoastansa nijtten wihollinen, jotka oliwat minun wiholliseni.
Oppi. Ei yhtään nijn williä petoa, joka ei hywäin töiden kautta masennu; joka häwäisee ulos monta ihmistä jotka maxaa ja palkitsee hywän pahalla, ja metsän-petojen Skoulusa tarwihtewat oppia ihmillisyyttä. Muutoin on sananlasku: Ei wanha suola janota. Se on, entisiä hywiä töitä ei kirjoiteta ylös muisto kirjoihin. Seneca.
108 Satu.
Yxi Koira ja Aasi.
Yhtä pitkää taiwalta matkustit kerran yhdes yxi iso Karhu-koira, ja yxi Aasi, jonga tarakkana oli suuri säkki leipiä. Molemmille tuli nälkä, ja kuin Aasi tien wieristä syöskendeli ohdakkeen ja muitten ruohojen tynkiä ja korsia, niin tahto Koira myös jotain ruaxi, ja anoi häneltä yhtä leipa kappalesta. Aasi wastais, että joss hänellä on nälkä, niin saattaa hän tehdä samon kuin hängin, sillä ei hänellä ollut leipää pois antaa. Koska he niin pakinoit, tuli yxi Susi heidän tygönsä. Aasi alkoi kohta wapista, ja sanoi koiralle: minä en muuta usko, kuins ettäs autat minua, joss Susi minun päälleni karkaa. Ei, sanoi koira: se joka tahtoo yxin syödä, sen pitää myös yxin tapella; ja niin jätti hän towerinsa Suden pariin.
Oppi. Yhteinen edeswastaus ja warjellus on se erinomaisin päälle tarkotus jota warten ihmiset antawat itsensä yhteyteen. Me rakastamma toisiamma sijnä mitasa, kuin me palwelemma toisiamma: mutta jos wälinäinen rakkaus raukee niin yhteyden side katkee.
109 Satu.
Yxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa.
Yhdellä warallisella Rusthollarilla oli yxi kööliäs kahle-koira, jonga silmät ei menneet raskaaseen unen-wienoxeen, talonwäen ystäwä, wierasten liehakoitsia, ja warasten peljättäwä kouko. Hänen walppaudensa oli niin julki ja yhteisesti tuttu, ja muutamain yritysten kautta niin koeteldu ja peljätty, ettei yxikään waras, monena wuonna tohtinut lähestyä Rusthollia likemmä kuin koiran waino ylötty. — Yhtenä päiwänä juttelit Isäntä ja Emäntä keskenään kaikenlaisista talon asioista, ja kaikkein muitten seas muistu heille myös puhuaxeen kahle-koirasta. Meillä on, sanoi Rusthollari, meidän porttimma luona yxi kelwotoin leiwän syöjä: me kustannamme hänelle ruan, majan (koppelin) kahleet ja witjat, ynnä ylös passauxen kansa; kaikki se on minun mielestäni yxi hyödytöin ulospano ja kulu, tällä paikalla, josa nyt ei moneen ajastaikaan ole kuultu puhuttawan roswoista eikä warkaista. — Minä olen kauwwan ajatellut sitä samaa, wastais waimo, minun pijjoillani on kyllä muuta tekemistä, kuin holhoa ja korjata yhtä kelwotointa luonto kappaletta: — paihti sitä niin on minulla minun pikku syli-koirani, joka haukku aiwan niin kiwasti kuin se paras kahle-koira. — Tuomio langetettiin ja se uskollinen portti-wachti pois otetuxi. — Mutta näpisti oli se kuollu ja kuopattu, kuin huhu sijtä tuli ulomma, ja muutamat kälmit wälinsä neuwoa pidit kuinga he parahitten taisit täyttää heidän pahan aikomuxensa. — Yöllä he mursit ittensä sisälle kartanoon, ja poiswarastit Rusthollarin kallimmat tawarat, jonga alla se pieni rakki, se lihawa ja ymmyrkäinen syli koira, kuorsais, makiasti nukku ja makais pehmiällä tyynyllään.
Oppi. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää waarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat toimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä poispoistaa.
110 Satu.
Yxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri Simpukka (Skilpadda).
Yxi wilkas Mettä-Pukki, yxi laukuilewa kaarnet eli korppi ja yxi matelewa Skildpadda (suuri Simpukka) tottuneet nuoruudesta elämään kunniallisesti yhdesä, asuit yhdes rauhallisesa huone-kunnasa. Korppi oli sisälle toimittaja ja skaffari korppin tawalla, ja sanotaan saloa, että wielä tänäpäänä on monella sisällä ostajalla korppin-keinot. Rotalla oli jywä aita hallusa, ja edeskatsoi huoneen hallituxen leiwällä. Simpukka laitto ruan, lakaisi ja puhdasna piti huoneet, wälistä kalasti, ja pesi astioita.
Mettä-Pukki meni warahin ulos, kuulusteli jotain uutta, ja ylöspiti hywän pakinan rualla ollesa. — Kerran, yhtenä päiwänä, kuin jo piti puolipäiwällistä syötämän, niin kokounnuit kaikki pöytä kumppalit tawallisuuden jälkeen, mutta sitä hilpiätä Mettä-pukkia kaiwattiin. Sitten kuin tarkan ja wisun perään katselemuxen jälkeen löyttiin, ettei hän ollut kotona kammarisaan, lensi korppi kohta ulos, ja ennätti pian, hywän wainonsa kautta, sille paikalle, josa Mettä Pukki oli joutunut metsä miesten juoniin ja werkkohin. Korppi lensi nopiasti takasin, teki menon ja piti neuwwoa. Ne lentäwät ja juoxewaiset eläimet olit pian matkahan walmiit, mutta se hidas ja pitkällinen Skildpadda (Simpukka) täydy jäädä kotia ja itkeä. Ne awulliset ystäwät tulit Mettä-pukkia auttamaan ja pelastamaan. Korppi piti wahtia, ja Rotta niin kauwan järsi werkon silmiä, sixi kuin heidän kiinni tarttunut yhteinen ystäwänsä pääsi irralle. Jokainen kätki sitten ittensä loukkoonsa, nähdäxensä mettä miehen ihmettelemistä. Simpukka oli sillä aikaa antanut itsensä matkaan. Hän ajatteli, parempi hiljan kuin ei koskaan; mutta kaikexi onnettomuudexi ennätti hän esiin samalla, kuin mettä-mies. Kuin tämä oli wähä suututellut ja pahaxunu, että hänen werkkonsa oli hajalla, sai hän nähdä Simpukan. No, no, akka parka, sinä tulit juuri somaalla ajalla; parempi jotain, kuin tyhjä, eli ei mitään, tulesta sinä minun säkkiini, ja waeltakamme. Kuin nyt Mettä pukki sai nähdä hänen rakkaan ystäwänsä, Simpukan, waarallisen tilan, meni hän werkalleen, ja niinkuin nilkuttain mettä-miehen näkösälle; joka sijtä tuli ylöskehotetuxi, luullen saawansa yhen paremman otuxen, heitti pois olaltaan säkkinsä ja Simpukan, ja antoi siltä petolliselta Pukilta itsensä wietää kauwwas eli pitkän matkaan; sillä hänen ajatuxensa jälkeen taisi kyllä yxi terwes mies saawuttaa yhen ramman Pukin. Sillä aikaa juoxi Rotta, ja puri poikki säkin siteen, ja Korppi otti Simpukan selkäänsä, ja wääky Pukille, niin että kaikki neljä ystäwätä jälle tulit yhteen siinä kauwwan walmistetusa pöydäsä, josa he iloitsit keskinäisen terweyden ja hywän menestyxen yli, ja nauroit niin paljon kuin jaxoit, sen narratun ja wäsytetyn mettä-miehen yli.
Oppi. Rakkaus ja yhtä pitäwäisyys yhes yhteydes, ihmisten wälillä, jokk' on eri säädystä, tilasta kunnosta ja omaisuxista, on aiwan hywä ja ylistettäwä asia.
111 Satu.
Yxi Kyhkynen ja muut Linnut.
Yhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä huwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät ittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares hyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi huuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi Rikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä, yxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi; ja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa ja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti ja ulospuhkeisit iloon.
Yxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut meiskata, nauraa ja hypätä. — Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset —. Kyhkynen sitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli pahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen poisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso yhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen lewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.
Oppi. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä ilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi waka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen tykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää taitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja lewollisexi itte tykönään.
112 Satu.
Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.
Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle, josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak! Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu: minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja häpiällisiä sanomia wastaan. — Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä, ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri, sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla, että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi, petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan? Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni — wastais Kettu: ei minua täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani ja minua tarkoitetaan. — Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona, etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia ei koske sinuhun.
Oppi. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.
113 Satu.
Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.
Kerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä seudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen kotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle. Aasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis, ja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän asiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs on pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me tulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän tarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi paljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.
Oppi. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin sydämmesään toista toiwottaisiwat.
114 Satu.
Yxi wanha Ukko ja kuolema.
Oli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja kanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu mättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema tulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän kutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua kantamaan tätä kuormaa.
Oppi. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli kerjäläinen.
115 Satu.
Yxi Aasi ja Susi.
Yhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut jalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän tapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä, minä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga jälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on joku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs wedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin en minä enää tunne taallaista tuskaa. — Susi tahto näyttää ittensä siiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän weti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan saattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais rauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille, että hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois pakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut tämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari, olen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri konstiin.
Oppi. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat enimmitten onnettomat.
116 Satu.
Yxi Aasi ja Hewonen.
Yxi Aasi ja Hewonen matkustit yhdes, ja kummallakin oli raskas kuorma seljäs. Aasi sano Hewoselle: joss sinulla on wähindäkään armahtamista, ja et tahdo että minun pitää näändymän ja kuoleman, niin auta minua kandamaan yhtä osaa minun kuormastani.
Mutta Hewonen ei tahtonut wähintäkään tehdä, eikä huolinut wastata häntä. Se waiwanen Aasi joka oli kowin rasitettu, kuoli, ja silloin isäntä laski hänengin koko kuorman Hewosen selkään, ja wielä Aasin wuodan jonga hän oli nylkenyt. Hewonen tunsi nyt itsensä ylön paljon rasitetuxi, ja sanoi: se ei ole ilman syytä, että minä kärsin tätä raskasta kuormaa kosk' en minä tahtonut kantaa yhtä wähää osaa Aasin kuormasta. Nyt, minä näen itteni waadituxi kantamaan kaikki minun seljäsäni; ja se minua erinommattain suututtaa, että minä olen wielä siihen tygö waadittu kantamaan hänen nahkaansa.
Oppi. Jokainen mahtaa olla kansakärsiwällinen lähimmäisensä onnettomuuden kansa ja autta häntä tarpeen ja hädän aikana.
117 Satu.
Karhu ja Jalopeura (Lejjona).
Yxi Karhu ja Lejjona olit painineet ja otelleet wälinsä juuri kiiwaasti, yhestä hirwestä, jonga he ynnä ajosa saaneet olit. Kumpikin heistä tahdoit sen saada; he tappelit ison ajan; mutta kuin ei he woinneet toistansa woittaa, niin wihdoin wäsymys heidän waati eraumaan, sillä he olit molemmat kowin weristetyt, ja haawoitetut, wälinäisestä tappeluxesta. Yxi Kettu juoxi siitä siwu, hänellensä onnexi, ja näki Karhun ja Jalopeuran ulosojjettunna makaawan kedolla, ja hirwen rungon heidän keskellänsä, lähestyi heitä hiljaxeen, rappais sen heidän nähtensä ja juoxi pois. Nämä kaxi riita-weljeä näjit, että heidän saalinsa poiswietiin, ja ei tainneet sitä estää heidän wäsymisensä tähden, sanoit keskenänsä: me, me, olemma kyllä waiwanneet itsiämme, ja wäsyttäneet toistamme, saadaxemme tätä hirwiä jonga nyt Kettu syöpi ja pois wiepi.
Oppi. Moni rikastuu, toisten hywäxi.
118 Satu.
Kaxi Koiraa.
Yhellä miehellä oli kaxi koiraa, yhen niistä oli hän opettanut Mettä-koiraxi, toisen kotona makaamaan huonen muka wahdixi. Kuin se ensin nimitetty sai jotain jahdisa, niin isäntä ei ikään laiminlyönyt, antaa siitä osan koto-koiralle. Hänen kumppalinsa ei tainnut pidättä itsiänsä, ilmottamasta hänen harmiansa, ja sanoi hänelle: minä juoxen kaiken päiwän mettää, ja wäsyn oiwa lailla, ja sinä, ett tee mitään, waan elätät ittes minun waiwan näkemisestäni, ja siitä kuin minä saan ja tawoitan. Älä minua siitä hauku, wastais se toinen, joss minä syön siitä kuin sinä juoxullas saanut olet; walita ennemmin sitä meidän isäntämme edes, joka ei ole opettanut, totuttanut ja harjoittanut minua waiwaamaan itsiäni, waan syömään, mitä toiset saawat.
Oppi. Ei ikään nijtä pidä laitettaman, jotka ei tiedä wikojaan, waan nijtä, jotka heitä owat ylöskaswattanehet.
119 Satu.
Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).
Yxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan, Satijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen lujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi kutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi kädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin puolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi käsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas, kuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais: minulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan nijhin.
Wähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi oli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan) jähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin, tahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi sentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin) ja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen koskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä poltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä syön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.
Metsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida pitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat) kylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.
Oppi. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei yhteen sowi heidän puheittensa kansa.
120 Satu.
Yxi Aasi, Kettu ja Jalopeura.
Yxi Aasi ja Kettu käwit mettää ynnä, ja tapaisit tapaturmaisesti yhden Jalopeuran. Kettu joka näki waaran, juoxi nöyrästi hänen tygönsä ja rukoili häntä, ettei hän häntä ylösnielisi, waan antaisi hänen elää, ja kiitollisuuden merkixi hän jättää Aasin hänelle käsiin. Jalopeura wastais, että hän tytyy kyllä siihen. Kettu toimitti niin, että Aasi langeis wiritettyyn werkkohon. Jalopeura oli wissi siitä ettei Aasi pääse mihenkään, pakoon, söi ensin ylös Ketun, ja sitten Lotkaisi suuhunsa Aasin kokonansa, kaikella tytywäisyydellä.
Oppi. Panettelia ja pettäjä langee itte omijn lankoinsa.
121 Satu.
Yxi Sokia ja yxi Käärmes.
Kaxi miestä matkustit yhesä, joista toinen oli sokia yhtenä päiwänä yö heidän saawutti, ja he yödyt yhdelle nijttu-kedolle, josa he lepäisit ja yötä pidit. Koska päiwä tuntu ja aamurusko näwyi nousit he ylös, ja astuit hewosen selkään. Se Sokia rupeis hakemaan ruoskaansa (pijskansa) jonga sian hän löysi yhden Käärmeen, joka oli kylmästä tankistunut, kuin hän piteli sitä kättensä wälisä, löysi hän sen notkiammaxi ja paremmaxi, kuin hänen entinen ruoskansa oli ollut, josta hän ihastui, ja ei luullu mitään tapanneensä täsä waihehduxesa, ja nousi hewosen selkään. Mutta kuin auringo nousi, ja nähtiin ilmeisesti kaikki, hawaihti hänen kumppalinsa, että Käärmet oli sen sokian kädesä, ja huusi hänelle hämmästyxisä: Rakas ystäwäni, tee oletta ottanut ylös yhen Kärmeen, ruoskanna siasta, heittäkää se pian pois, ettei se anna teille kuolettawaisia halauxia. — Se Sokia usko, että hänen kumppalinsa kahdehti häneltä niin hywää ruoskaa, ja antoi hänen puhua; mutta wastais wihdoin: mixi te kadehditta minun onneani? minä olen kadottanut minun ruoskani, joka ei paljo maxanu, ja onni on minun antanut löytää peräti uuden; älkää luulko, että minä olen niin yxin kertainen, etten minä tietäis hywin eroitta yhen Kärmeen, ruoskasta. Minun ystäwäni, wastais se toinen, minä olen sekä ystäwyyden että ihmisyyden wuoxi welwotettu, estämään teistä niin haastawaista wahingota; uskokaa minua, joss te rakastatta henkiännä että te pian eroitatta itsennä siitä Käärmestä. Se sokia pahaxui hänen puhettaan ja sanoi: mixi te waaditta minua pois heittämään yhtä kappalesta, jota te itte tahtoisia ottaa haltuunna? Hänen kumppalinsa, joka ei tahtonut hänelle pahaa, rupeis wannomaan ja walalla wahwistamaan, ettei se ollut hänen aikomuxensa, ja että se jonga hän piti käsisään oli totisesti Kärmet. Mutta kaikki hänen walansa ei muuta matkaan saattaneet kuin pilkallista naurua, ja ei woinut saattaa sitä sokiata itte pintaisesta ajatuxestaan. Mutta sitten kuin ilma lämpeni ja auringon säteet rupeisit kuumottamahan, wirkois Kärmet, ja kiersi ittensä sokian käden ympäri, puri häntä hirmuisesti, ja antoi hänelle kuoleman haawat.
Oppi. Se on waarallinen ja wahingollinen, ettei seurata ystäwäinsä neuwwoa.
122 Satu.
Yxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään.
Yhellä Miehellä oli yxi wanha Koira, jota hän hukkaan ylöskehoitti juoxemaan jahdisa mettän otusten jälisä. Hänen wanhuudensa oli niin suuri, ettei hän enää woinnut seurata mettän petoja, niinkuin hän olis tahtonut, silloin kuin hänen isäntänsä käwi mettää. Silloin hän hawaitsi kaikki wanhuuden ijän wiat, joss hän saawuttikin jongun eläimen, niin se pääsi irralle hänen hampaistaan, jotka olit lahot; koska nyt hänen isäntänsä sen näki rupeis hän häntä torumaan ja nosti ylös keppiänsä. Koira wastais hänelle: teidän pitäis tosin minua säästämän sijtä syystä, että minä olen wanha, ja teidän pitäis muistaman, että minä ennen tätä olen ollut nuori, wilkas, hilpiä ja hywä jahti-koira, ja että te minun nuoruudesani, oletta saanet minun kauttani monta hywää palaa; mutta nyt kuin minä olen riutunut, niin kaikki mitä minä teen, ei teille kelpaa, erinommattain, etten minä tuo eikä kanna teille mitään. Te oletta rakastanut minua, kuin minä olin nuori; mutta nyt minun wanhaxi tultuani, ette te taida kärsiä minua.
Oppi. Se on tawallinen, ettei ihmisiä katsota, muuta kuin heidän hyödytyxensä wuoxi: kuin ei he enää taida mitään tehdä, niin ne hyljätään, sijhen siaan, kuin kuitengin heidän entiset tehdyt palwelluxensa pitäis muistettaman.
123 Satu.
Yxi Talonpoika ja Haikara.
Yxi Talonpoika sai yhtenä päiwänä linnun pyydyxisä monta Kurkea ja muita Hanhia, jotka olit tottuneet syömään häneldä hänen laihonsa ja jywänsä, joiden seuraan nyt myös yxi Haikara oli joutunut, joka rukoili häntä suuresti, että hän säästäis häntä ja päästäis hänen irralle, sanojen ettei hän ole Hanhi, Suorsa, eikä Kurki, wain yxi waiwanen wiatoin lintu ja wielä parempi kaikkia muita; ja wielä siihen tygöpani hän, minulla on suuri mure minun wanhasta äitistäni, jota minä elätään kaikella murheen pidolla, kuin minä ikänänsä taidan. Mitä minun siihen kaikkeen tule? sanoi Talonpoika, koska minä olen sinun kerran tawannut niitten eli sellaisten lintujen seurasa, jotka on tehneet minulle wahingon: sinun täytyy kuolla ynnä toisten kansa —.
Oppi. Ei ikään pidä oltamaan muitten kuin hywäin seurasa; sillä joka pahain kansa yhdesä on, saa usein heidän kansansa hukkua, ehkä kuinga wiatoingin hän olis. Höyhemistään lintu tutaan, ja kumppaleista ihminen. Wanha Latinainen Sananlasku sanoo: Noscitur ex sociis, qvi non cognoscitur ex se.
124 Satu.
Yxi Jalopeura ja Hirwi.
Yhellä Jalopeuralla oli sangen werratoin nälkä, ja hawaitsi yhden lihawan Hirwen yhellä korkialla kalliolla syöskendelewän. Mixet sinä, minun armaani, astu alas tasaselle manderelle, sanoi hän, josas löytäisit ruaxes, ruohoja, apelioita, karwa kortteita, rattoja ja muuta senkaltaista, jota taitaisit ilolla syödä? Jätä, sano hän, jätä, ja hyljää, minun suloiseni niin korkiat, kuiwat ja hedelmättömät kukkulat, ja tule alas tasaselle siliälle kedolle. Minä kiitän teitä paljon, wastais Hirwi siiwollisesti, sen hywän neuwon edestä, mutta joss minä tohdin sanoa, niin teidän tarkoituxenna on luulon alanen (Epäluulonen) ja en minä usko että te puhutta rehellisesti, yxi totisesti.
Oppi. Ei se olis wijsasti tehty, että ennen ulos walita kaunista ja ihanata, hyödyttäwän edestä: ja se tapahtuu usein, että ne jotka ainoastans hakewat huwitusta ja turhia rakastawat, joutuwat suurijn waaroihin.
125 Satu.
Muutamat Sonnit ja yxi Jalopeura.
Neljä Sonnia olit keskenään tehneet ijäisen ystäwyyden ja sitoneet itsensä yhteen keskinäiseen edeswastauxeen, ja luwanneet ei ikänänsä eritä toinen toisestansa, että he aina olisit woipaat, toinen toistansa edeswastaamaan ja suojelemaan. Yxi Jalopeura, joka näki heidän käywwän laitumella liki toistaan, ei ikään tohtinut heidän päällensä karata, waikka kuinka nälkä häntä rasitti. Mutta että hän heidän pikemmin ja kewiämmästi woittais, uskoi hän, että paras olis jongun petoxen kautta saada heitä erinänsä, ja niin yhen erältä raiskata. Tämä juoni hänelle menestyi, ja hän söi ylös kaikki neljä Sonnia toinen toisensa perästä.
Oppi. Yhdistetty woima on wastaan seisomatoin, mutta koska se hajotetaan, nijn pian se woitetaan.
126 Satu.
Kettu ja Talonpoika.
Yxi Kettu tarttui Talonpojan sankohin, joka oli syönyt häneltä usiamman Kanan. Koska hän näki ittensä kiinni olewan, rukoili hän nöyrästi, että hän jättäis hänen henkiin, wannojen, että hän tahtois tuta senkaltaisen hywän työn: Talonpoika ei tahtonut tytyä hänen lupauxiinsa, ja sanoi: joss sinä olisit yxi uskollinen eläin, niin minä armahtaisin sinua, mutta niin muodon kuin sinä olet yxi pettäjä, niin en minä usko sinua, ja sinä mahdat kuolla, waikkas paljon lupaat.
Oppi. Ei oo wärtti luottaa (eli ei ole luottamista) pettäjihin; ja kuin ne saadaan ansoin, ei ole nijtä päästäminen.
127 Satu.
Yxi Jalopeura ja Rotta.
Yxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei hän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen ympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen ittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä, joka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen Majestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja kelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan, ja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan perästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten lankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan kaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.
Oppi. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset; sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa mailmasa.
128 Satu.
Wares ja Lammas.
Yxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan, noukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin jaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin tekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis kostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä tiedä, kelle minä tätä teen.
Oppi. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja pahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat saawat rauhasa käwellä.
[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestäSuomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytäänRansyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta.Ja nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytäänGellertin kirjasa.]
129 Satu.
Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.
Lohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta wirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan toiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken päälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli pääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä edellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa tynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä nytkin on niin iljakka ja kinosansa.
Oppi. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus on paras makkarasta, joss oluestakin.
130 Satu.
Sika ja Kettu.
Samallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka löit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan. Kettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika huusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen tynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa ja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja kauwwan makaawat.
Oppi. Se yxin kertainen kattoo alaispäin.
131 Satu.
Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.
Yxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin wuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas, nopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä, juuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi jättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja tawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon mitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja anna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä wastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs edes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku pojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä, ja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun, sinun taitos ja wiisaudes.
Oppi. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin wilkkailla, wireillä ja wijsailla.
132 Satu.
Pojista ja Käestä.
Yxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja wiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko poikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli heidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi Käki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja jätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka Rastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen weisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen kukkumisesta.
Oppi. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin awuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä rakastawat.
133 Satu.
Yhestä Wäästä eli Wouwwista.
Yxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka, ymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin yhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin ja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös ilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu sywälle alas.
Oppi. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja maahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se taitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa ylönkatseesa.
134 Satu.
Yxi Isä, ja sen Poika.
Yhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin kotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki koetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos — minä tahdon panna hänen sotawäkeen. — Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka neuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö, ja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai apskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais Poikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos —. Isä tuli murheellisexi — ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun, merelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen yhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja Meri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan — Isä oli nyt koetellut kahta kowaa — mutta kosk ei niistä ollut apua, rupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä waimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu nai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin lammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.
Oppi. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa, sill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa —.
135 Satu.
Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.
Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman; ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.
Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa; Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois, päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti. Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon; mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään; mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen; joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani, niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi, ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään, jäi alasti itkemään surkeuttaan.
Oppi. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.
136 Satu.
Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.
Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu, kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen, sen todistaa tämä seuraawainen Satu:
Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi, istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään; mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli, taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu, suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.
Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku, täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.
Oppi. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä —Si nunc male, non semper sic erit. Ja Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.
137 Satu.
Kissasta ja rakkauden naisesta.
[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen, tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn, Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille, jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta tietä antanut.]
Yxi nuori NuorukainenImmin-tuskahan tulowi,Hywin Kissoa hywäili,Sili selköä silitti,Anoi kerran kelpo lailla,Ratki nöyrästi rukoiliNuorten neitoisten emoltaArmolliselta akalta,Että Kissan kelwollisenMirrin muuttais mieluisimmanNeitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi:Antoi Akka awun tuolle,Muutti Kissan kijruhusti.Pijan piijaxi wenähtiKaswo aiwan kaunihixi,Tuli tytöxi todella.Jota halulla halaisiNuori miesi mielellänsä,Wei sen kohta kotihinsaOtti kissan kumppalixiTämän Neiton naukuwaisenWarsin waimoxi walitsi.Mutta koska kammarissaLawallansa lepäisiwätNämät kaxi kahen kättäTuuli Hijri tupsutellenRotta loukossa ratisi:Wasta waimo miehen jättiHyppäis kyllä kijruhustiUlos sängystä sujahtiYljän sylistä sirahtiKissan lailla laattialle,Josta suuttu armas AkkaNuorten neitosten emonenEttä muutti jälle muodon,Naisen, naukuhun panowiTeki Kissaxi katalan.
Tämä Satuni SanowiEtt' on paljo pöllö päitäJoukossakin junkareitten;Luondo luodun luoxe tuopiWeri wierehen wetäwi,Mutt' ei muutu muorinakaanJok on nuorna ollut nopsaWiha Kissa kaswaessa,Se on Akkana alatiWielä waimona wihassa.Joka tyttönä toruwiTorun wielä waimonakin;Kissa kissana pysywi.
138 Satu.
Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.
Juoxi Kettu kelpo-laillaJuuri kyytillä kytäisi,Wainon saatua wälehenHihtomiehistä hywistä;Miehen taitawan tapaisi,Joka pilkko puita mettäs,Jota Kettu kumarteli,Siltä apua aneli,Kysy paikkoa parasta,Mihin pijlohon panisiKätkis ittens kijruhusti?Miesi näytti nopiastiOman majansa matalan,Johon Kettu konttajawiPian pijlohon menewiKyykistellen kommanohon.Koska konna kontannunnaOli pijlohon paennut,Joudut miehet mehtolassaSille paikalle parahinKysyit kohta kijruhustiHakkuu mieheltä halulla,Onko nähtynä nykyisinKetun teitä, teillä näilläJuuri juossutta näkyä?Taitawainen TalonpoikaWarsin wastasi wagasti:Ei oo näkynnä näkysinTäällä Kettua ketänä;Mutta samasa saloaSormellansa sala wiekasKetun päälle kokottawiOsottawi olin-sian:Tuot' ei hawainnut hewilläHuomainehet Hijhto-miehet;Mutta Kettu kirkistänytNähnyt kaikki nähtäwästiRaon kautta kommanosta;Josta puiskahti pijanginUlos sanan sanomata;Koska hakkaaja hawaitsiKetun uxen ulko-puolla,Huusi kohta komiasti;Mihingä Mikko pitäwi,Sinun matkasi makaawi?Etkös huoli holhojaltasOlenk' ottoa eroaJulki hywästi jättellä?Kohta Kettu wastajawi;Joss sun sormesa samatiKuin sun kieles kelwoxestiOlis ollut rehellinenOlsin warsinni wagastiJulki jättäny hywästiKumartellen kijtoxella.Sinä pulskasti puhelitKielelläsi kelwoxestiMuttas sohit sormellasiNiinkuin kälmi konnan lailla.
Nijn on ilkiät imeisetJoss ei kielellä keritäTehdä pahoa pahastiNijn on sormet sorkianaSortamahan sorretuita.
139 Satu.
Koira pitohin pyytty, Murkinalle.
Oli Herra herkullinenKerran kuttunna kotiaYhen hywän ystäwänsä,Jonga Koira koukku-selkäHywän tapanen, häwäletPyysi wierahan pitohinKoiran toisen tulemahanHerran kansa kulkemahanWierahaxi wertaisensa.Tuli Koira kohdastansaWieras, wierasten pitohonHerran kansa käyskendeli;Kohti köökkihin menewiKattomaahan kattiloita,Hywin haistaman halullaNijtä ruokia rupeisi,Joita luuli luwan kanssaSyödä saawansa talossa.Kohta tultua kotahanHuiskutteli häntäänsäNuoli suuta nälkäjistä,Totta toiwossa tosinginSaada padasta parahanOsan kupuhun omaxiAtrian aiwan awaran;Mutta kokki kohennollaKekäleellä kelpolailla,Seljän semmoisen sujuttiRepi wierahan wihassa,Tarttu häntä hän hywästiPuisti wierasta pahasti,Wiskais wihdoin wihoissansaKoiran alas aakkunasta;Joka winkujen wajosiPersellehen pyörryxihin,Päätä huimasi pahoingin,Huusi hullu huikiastiWinku willitty wapisten:Kohta koirat kokoo uuwatKahtomahan kumppaliaUutta tietää tahtomassa,Jolta kysywät kiwaasti,Mitä pidoista pitänet?Mitä herkuista hywistä?Kuinga kuttuista jaloista?Miltä maistuwat makiatPöystit paistetut parahat?Tämä wieras wastajawi:Siell' on herkut hempeille;Siell' on oiwakin olutta,Josta juowun juopumallaJolla juottiwat minunginJottan horjun hoperonaPäätä huimaawi peräti,Jotten osannu oweaUlos uxesta pakata;Awoimesta akkunastaAlas putoisin putuihinTasaselle tanterelle.
Sananlaskusa sanowat:Jossas Herroa hywäiletIsäntätä ihandelet,Muista palwelia pahanenRuoki renkiä samati.
140 Satu.
Susi, Lammas-paimenna.
Susi syömäri sujottiPanensi paimenexi,Wiekas willitty wihanenPuki paimenen pukuhun,Otti sauwwan odaxensaPillin paimenen parahanTorwen tolwana tapasiJotta näytti jylkiältäParahalta paimeneltaTässä pulskassa pugussaYlty ylön ylpiäxi;Mäni yöllä yxinänsäWäen maatessa majassaUnen alla uupununna,Koska koiratkin kowastiKaikki kuorsaawat katalatJätkytteli jylkiästiÄäntä paimenen parahanKuttu karittat kokohonLammas lauman likemmäxi;Mutta ääni ärmätilläKowan kuulu karhialtaKowan kolkolta komahti,Ulwo Suden uikutusta,Että heräsit hewilläKaikki krannisa imeiset,Wäki wirkosi unesta,Tulit pellolle tohullaSutta surwoit seipähillä,Annoit palkan paimenelleKangen kansa kelpo lailla;Jottei päässy paikastansaSusi köysistä kowista.
Se on sangen kurja kansaWarsin walitettawastiJota Paimenet pahastiSortanewat suden lailla:Koska wallat wallitsewatWäkiwallalla wihassaAlas polkewat perätiAlammaisia alati:Mutta nijnkuin Susi suuriPian tuttihin pahaxiWaikka paimenna puheli,Nijnpä kyllä konnan juonetSala-wiekkahat walehetIlmi-tulewat tawasta.Suu wiepi Suden ritahanKieli kärpän lautaisehen.
141 Satu.
Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.
Rewon nahka rippumahanOli pantu orren päähän,Kettu pelwoxixi kanoilleMuisto merkixi Mikosta.Kukko äkkäsi äkistäRewon ruman rippumastaJosta peljästy perätiSydän säikystä säwähti,Että lähti lentämähänKyllä kijruhti kiwastiJuoxu jalassa kytäsi:Mutta Kanat kaakottawatPahoin pilkkaisit katalat,Haukut Ukon urhollisen,Jänexexi, juoxiaxi,Pelkurixi parjasiwat.Sitten sanalla saneliKukko puhu pulskiasti:Kulkaat kultaset KananiSisareni Siukkuseni;Ketull' on kepiät kengätMonet juonet juonikkaalla.Jos on Kettu kuolluxisaKyll' on elosa enemmänUsiammat ulompana;Nyt män warjosta wapisinKetun kuwasta wärisinMutt' oon ennengin elänytHengen waarassa wapissuKetun kawalan käsissä:Jos ois joku teistä tytötKanat kaunihit hawainnutJäljen Ketun käpälästä,Jo tee juoxulla jalostiOlisia oiwa laillaPojjes pyrkinyt pakohon;Eikös nahka nälkähisenPaljon peljätä enemmänTeitä säikytä Sisaret?
Jok' on lassa löylyn saanutKuuman tuntenna tulexiWielä se sitten wanhanainWaroo ittens walkiasta.
142 Satu.
Kettu ja Kukko.
Kerran Kettu nälkähinenNäki Kukon käwelewänKana parwessa parassa,Jonga Rungon ruaxensaOlis ottanna halulla,Waan ei tienny Mikko parkaMillä lailla laadullansaKukon olis kääkistänyt;Heitti herjä pitkäxensäPani maata manderelle,Iski ilki silmiänsäRäpsytteli ripsiänsäNijnkuin paskossa pahassaTihmaskassa tihrueli.Huusi Kukolle, kawala,Sainma rikan silmähäni,Puikon pistäwän pahastiEilen käydessä kylälläMarsiessa maistamassaOrjan-tappuran tuloja;Auta armas Kukko kulta,Tule tännemmä tygöniWedä puikko poskestani,Rikka silmästä siwalla.Kukko wastais wijsahasti:Empä ole ollenkana minäLääkärein lugustaTullu silmäin Tohtarixi,Pahan wamman Palperixi:Ja joss satun silmähäsiKipiähän koskisingin,Sillä taitasin samallaKannuxellaan kannustoaToisen silmäsi sisällePojjes puhgasta peräti,Nijn ett näkisi mitänä,Nijn sun silmäsi sowaistutSurun sulle suuren toisit.Waan joss odotat wähäisen,Elles kijruhda kowastiNijn män lennän löyhöttelenPian pyörähdän kotia,Tuolda Sullen toimittanenJoka taitawi todellaSilmä-paskosi parata.Koska Kettu tämän kuuli,Jotta Kukko jaaritteliPilkka sanoja saneli,Nijn hän sano sanaxensa:Empä huoli ensinkänäTietäistä, Taikureista;Sillä wanhat ne sanowat:Mis on monta LääkäriäPuoskaroimassa pahoaSiell' on waara ja wahingoKulut suuret kustannuxet.
Wijsas pettääwi kawalan,Hullu wijsaan willitseepi.
143 Satu.
Yxi Susi tuli Munkixi.
Susi wanha wäsynynnäIki-loppu lompsutteliKeino teille kelwotoinna,Toki arwasi asian,Pahan päättöä elämänLoppu puolen paremmasti:Ano lainahan hamehenMekon Munkilta mukoman,Käwi kerjäten köpeliTalo talolta käweliAnoi almuja awuxiNijnkuin Munkki muukalainen.Toinen Susi sukulainenJoka tapasi towerinTässä pyhässä pugussaHäntä nuhteli nuristen,Toru täydellä todella:Mixis muutit sinun muotosHäntti halwaxi rupeisitSuden suuresta sugusta?Wastais muka muukalainen,Mitäs taidan minä tehdä?Kaikki hampaani hajallaLeuka-luuni lohjellehet,Sääret särmiwät kiwusta,Jotten jaxa enää juostaEnkä kynsille kykene,Raadeltuita risaamahan,Minun täytyy teeskelläItten Munkin muotoisexiTeko pyhäxi pahaxi,Eli näännyn nälkähäniKuolen hänttinä häjjynä.
Nijn on monen wielä muunginMeno täsä mailmasa;Wasta wanhana wäsyny,Kuin on woima waipununnaHalu häjy häkäynytEttei jaxa juosta joukosWielä syntiä syleillä,Se on pahajen parannusWasta wanhana waellus,Synnin suuttumus, wäsymys.