Jesus armias auttakoonMua lapsirukkaa,Vakaisesti varjelkoonJoutumastan' hukkaan;Antakohon armonsaJoka päivä mullen,Suokoon siunauksensaYön ja päivän tullen!Rakas Jesus, taivaastasKatso puoleheni,Ole mulle armias.Tule turvakseni;Mieleni rakastamaanSua taivuttele,Tahtoasi seuraamaanMua johdattele!Vanhempani rakkahatMuista, Jesus, kanssa,Jotka mua holhoovatTyöllä, toimellansa:Heitä siunauksellasAuta, Jesus, aina,Anna heille armoas,Menestystä lainaa!Auta, heidän mieltänsäVoisin noudatella,Heille aina nöyränä,Kuuliaisna olla;Ett' en minä milloinkaanHeitä pahoittaisi,Vaan ett' ilon ainiaanMinusta he saisi!(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Jesus armias auttakoonMua lapsirukkaa,Vakaisesti varjelkoonJoutumastan' hukkaan;Antakohon armonsaJoka päivä mullen,Suokoon siunauksensaYön ja päivän tullen!
Rakas Jesus, taivaastasKatso puoleheni,Ole mulle armias.Tule turvakseni;Mieleni rakastamaanSua taivuttele,Tahtoasi seuraamaanMua johdattele!
Vanhempani rakkahatMuista, Jesus, kanssa,Jotka mua holhoovatTyöllä, toimellansa:Heitä siunauksellasAuta, Jesus, aina,Anna heille armoas,Menestystä lainaa!
Auta, heidän mieltänsäVoisin noudatella,Heille aina nöyränä,Kuuliaisna olla;Ett' en minä milloinkaanHeitä pahoittaisi,Vaan ett' ilon ainiaanMinusta he saisi!
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Sinua, Herra maan ja taivaan,Mä kiitän, suuri Jumala;Vaikk' asut korkealla aivan,Mä täällä maassa alhaalla,Et hyljää mua kuitenkaan,Vaan autat, holhoot ainiaan.Sen opettaa sun sanas pyhä,Sen osoitat sä teoissas,Ett' olet isä sangen hyväJa armollinen neuvoissas;Sentähden myöskin minuaEt unhota sä huonoa.Sä armolastes yhteyteenMun otit tänne tultuan',Mua saatit sanas valkeuteenJa ihmetöitäs tuntemaan,Ja siunasit mun runsaillaRuumiin ja sielun lahjoilla.Sä annoit mulle vanhempani,Kuin piennä mua holhosit,Sä mua heikkoudessaniKautt' enkelittes suojelit;Ja vielä nytkin kaiken senSä annat, mitä tarvitsen.Voi, jospa tätä armoasiMä aina kiittää muistaisin,Ja joka aika tahtoasiUskollisesti seuraisin,Mieleni sekä kieleniKäyttäisin kunniaksesi!Mun anna, Herra, aina muistaa,Kuink' aika rientää yhtenään:Ei hetkistä kadotetuistaTakaisin saada yhtäkään;Siis auta oikein käytän sen,En tuhlaa sitä turhuuteen!Suo niin mun nuoruuteni päivätSun tahtos jälkeen vaeltaa,Ett' en mä kerran, kuin ne jäivät,Sais huolten niistä valittaa!Pian on nuoruus kulunut,Kuin kedon kukka kuihtunut.Kuin maailma ja oma mielen'Minulle tarjoo ilojaan,Ja häijy henki, viekas, tiellen'Viritteleepi verkkojaan,O auta, Herra, ett' ei neMinua surmaan saattele!Se ilo ainoa, kuin kestää,Jok' aina muuttumattansaEi lähde koskaan sydämestä,Se ompi täältä kaukana;Osoita minulle se tie,Kuin siihen ilohosi vie!Sinulle, Herra, uskon tieni;Sun henkes mua johtakoon,Jok' ainokaisen askeleeniAin' oikealle ohjatkoon!Sun turvissas kuin olla saan,Niin muustapa en huolikaan.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Sinua, Herra maan ja taivaan,Mä kiitän, suuri Jumala;Vaikk' asut korkealla aivan,Mä täällä maassa alhaalla,Et hyljää mua kuitenkaan,Vaan autat, holhoot ainiaan.
Sen opettaa sun sanas pyhä,Sen osoitat sä teoissas,Ett' olet isä sangen hyväJa armollinen neuvoissas;Sentähden myöskin minuaEt unhota sä huonoa.
Sä armolastes yhteyteenMun otit tänne tultuan',Mua saatit sanas valkeuteenJa ihmetöitäs tuntemaan,Ja siunasit mun runsaillaRuumiin ja sielun lahjoilla.
Sä annoit mulle vanhempani,Kuin piennä mua holhosit,Sä mua heikkoudessaniKautt' enkelittes suojelit;Ja vielä nytkin kaiken senSä annat, mitä tarvitsen.
Voi, jospa tätä armoasiMä aina kiittää muistaisin,Ja joka aika tahtoasiUskollisesti seuraisin,Mieleni sekä kieleniKäyttäisin kunniaksesi!
Mun anna, Herra, aina muistaa,Kuink' aika rientää yhtenään:Ei hetkistä kadotetuistaTakaisin saada yhtäkään;Siis auta oikein käytän sen,En tuhlaa sitä turhuuteen!
Suo niin mun nuoruuteni päivätSun tahtos jälkeen vaeltaa,Ett' en mä kerran, kuin ne jäivät,Sais huolten niistä valittaa!Pian on nuoruus kulunut,Kuin kedon kukka kuihtunut.
Kuin maailma ja oma mielen'Minulle tarjoo ilojaan,Ja häijy henki, viekas, tiellen'Viritteleepi verkkojaan,O auta, Herra, ett' ei neMinua surmaan saattele!
Se ilo ainoa, kuin kestää,Jok' aina muuttumattansaEi lähde koskaan sydämestä,Se ompi täältä kaukana;Osoita minulle se tie,Kuin siihen ilohosi vie!
Sinulle, Herra, uskon tieni;Sun henkes mua johtakoon,Jok' ainokaisen askeleeniAin' oikealle ohjatkoon!Sun turvissas kuin olla saan,Niin muustapa en huolikaan.
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Etkös ole, ihmis-parka, Aivan arka,Houkka, lyhytmielinen,Ettäs suret suuttumatta, Puuttumatta,Töitä tuonen kammoen?Se on tapa tappavalla KuolemallaAin' alusta maailman:Hyvät, huonot lankoinensa, LapsinensaSyöksee, sulloo surmahan.Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, Mullaks' murtaaKaikki aivan armotta;Eipä auta toivotukset, Voivotukset,Eikä itku, parkuna.Parku poies paneminen, KatsominenKaiken luonnon laatua,Katso kaikki katseltavat, Kuunneltavat,Kuink' on kaikki kaatuva!Eikö kuulla kuolevia, Katoovia,Paitsi ihmis-parkoja?Ilmassa, vedessä, maalla, KaikkiallaKyll' on kuolevaisia.Mitä maassa mateleepi, Käveleepi,Kaikk' on maaksi muuttuva,Mitä puussa piiskuttaapi, Kuiskuttaapi,Pian puusta putoaa.Lennä, lintu, minnes lennät, Et sä lennäKauas kuolon kourista,Saa se linnun lentävänkin, Rientävänkin,Ennättääpi ilmassa.Kell' on ruumis raittihimpi, Raikkahampi,Kuin se hauillakin lie?Surma toki surmeleepi, Turmeleepi,Senkin viimeiseltä vie.Ruohot raukat raukeavat, Ehkä ovatKoreana kukassaan,Puut ei pääse vahvimmatkaan, Tuonen matkaanKaikki viimein kaadetaan.Kivet kovat kallioilla, Kankahilla,Mullaksi murennetaan;Rauta, kaikki raateleva, Kaateleva,Ruostehelta raadellaan.Ei niin vähää väetöintä, Voimatointa,Jota surma säästänee;Ei niin vahvaa väellistä, Voimallista,Ken käsissä kestänee.Kannelle jos kaiken ilman Luot sä silmän,Vahvuuelle taivahan:Kaikki kulkee, kääntyy, pyörii, Vääntyy, vyörii,Aurinkokin aikanaan.Kerran kääntyy kääntymästä, Vääntymästä,Kääntyy kääntymättömäks',Kääntyy käskyllä kovalla KaikkivallanTyhjäksi, tavattomaks'.Täm' on tuoni tasaisella Taivahalla,Tämä tähtitarhoilla,Tämä ikä ihanalla Auringolla,Tämä kuulla kuntonsa.Siis ei ole olevata, Seisovata,Tämän maailman menoissa,Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu. Kaikki puuttuu,Luojan luotuin seassa.Hengelliset, hengettömät, HuolettomatMuuttelevat menojaan;Hetkitellen, päivitellen, VuositellenLähenevät loppuaan.Luodut kaikki katoavat, Lopun saavatLaatuinensa, luontoineen;Onkos ihme, jos siis kaatuu, Jospa maatuuSyntis-raukka syntinen!Yks' ei huku, sana Herran, Koska kerranMaa ja taivas katoaa;Uskovaiset autuuttansa Herran kanssaNautita ijäti saa.Tätä aina ajatella, MuistutellaPitäisi sun, syntinen,Tästä ottaa ojennusta, HuojennustaAlla ajan murhetten.Mik' on ilo rikastua, RakastuaTäällä surun laaksossa,Mikä onni oleskella, AsuskellaKatoovassa kodossa?Etsi toista elantoa, OlentoaAsunnoissa taivahan,Joss' on ilo muuttumaton. Puuttumaton,Kartanoissa Jumalan!Siell' on riemu rikkahampi, Runsahampi,Ilo ilman muutosta,Siellä autuus asuskella, VeisaellaVoiton virttä suloista.Vaan kuin kenkään kuolematta, KatoomattaTäält' ei sinne tulla saa,Miksi suret, sielu parka, Aivan arka,Kammoelet kuolemaa?Cajanus. Lönnrot.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Etkös ole, ihmis-parka, Aivan arka,Houkka, lyhytmielinen,Ettäs suret suuttumatta, Puuttumatta,Töitä tuonen kammoen?
Se on tapa tappavalla KuolemallaAin' alusta maailman:Hyvät, huonot lankoinensa, LapsinensaSyöksee, sulloo surmahan.
Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, Mullaks' murtaaKaikki aivan armotta;Eipä auta toivotukset, Voivotukset,Eikä itku, parkuna.
Parku poies paneminen, KatsominenKaiken luonnon laatua,Katso kaikki katseltavat, Kuunneltavat,Kuink' on kaikki kaatuva!
Eikö kuulla kuolevia, Katoovia,Paitsi ihmis-parkoja?Ilmassa, vedessä, maalla, KaikkiallaKyll' on kuolevaisia.
Mitä maassa mateleepi, Käveleepi,Kaikk' on maaksi muuttuva,Mitä puussa piiskuttaapi, Kuiskuttaapi,Pian puusta putoaa.
Lennä, lintu, minnes lennät, Et sä lennäKauas kuolon kourista,Saa se linnun lentävänkin, Rientävänkin,Ennättääpi ilmassa.
Kell' on ruumis raittihimpi, Raikkahampi,Kuin se hauillakin lie?Surma toki surmeleepi, Turmeleepi,Senkin viimeiseltä vie.
Ruohot raukat raukeavat, Ehkä ovatKoreana kukassaan,Puut ei pääse vahvimmatkaan, Tuonen matkaanKaikki viimein kaadetaan.
Kivet kovat kallioilla, Kankahilla,Mullaksi murennetaan;Rauta, kaikki raateleva, Kaateleva,Ruostehelta raadellaan.
Ei niin vähää väetöintä, Voimatointa,Jota surma säästänee;Ei niin vahvaa väellistä, Voimallista,Ken käsissä kestänee.
Kannelle jos kaiken ilman Luot sä silmän,Vahvuuelle taivahan:Kaikki kulkee, kääntyy, pyörii, Vääntyy, vyörii,Aurinkokin aikanaan.
Kerran kääntyy kääntymästä, Vääntymästä,Kääntyy kääntymättömäks',Kääntyy käskyllä kovalla KaikkivallanTyhjäksi, tavattomaks'.
Täm' on tuoni tasaisella Taivahalla,Tämä tähtitarhoilla,Tämä ikä ihanalla Auringolla,Tämä kuulla kuntonsa.
Siis ei ole olevata, Seisovata,Tämän maailman menoissa,Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu. Kaikki puuttuu,Luojan luotuin seassa.
Hengelliset, hengettömät, HuolettomatMuuttelevat menojaan;Hetkitellen, päivitellen, VuositellenLähenevät loppuaan.
Luodut kaikki katoavat, Lopun saavatLaatuinensa, luontoineen;Onkos ihme, jos siis kaatuu, Jospa maatuuSyntis-raukka syntinen!
Yks' ei huku, sana Herran, Koska kerranMaa ja taivas katoaa;Uskovaiset autuuttansa Herran kanssaNautita ijäti saa.
Tätä aina ajatella, MuistutellaPitäisi sun, syntinen,Tästä ottaa ojennusta, HuojennustaAlla ajan murhetten.
Mik' on ilo rikastua, RakastuaTäällä surun laaksossa,Mikä onni oleskella, AsuskellaKatoovassa kodossa?
Etsi toista elantoa, OlentoaAsunnoissa taivahan,Joss' on ilo muuttumaton. Puuttumaton,Kartanoissa Jumalan!
Siell' on riemu rikkahampi, Runsahampi,Ilo ilman muutosta,Siellä autuus asuskella, VeisaellaVoiton virttä suloista.
Vaan kuin kenkään kuolematta, KatoomattaTäält' ei sinne tulla saa,Miksi suret, sielu parka, Aivan arka,Kammoelet kuolemaa?
Cajanus. Lönnrot.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Ah, autuas se ihminen,Ken välttää vääräin teitäJa karttaa seuraa syntisten,Ei noudattele heitä,Vaan teillä Herran vaeltaaJa sanaa Herran harrastaa,Öin, päivin sitä tutkii!Hän on kuin istutettu puuLähellä vetten rantaa,Jok' aikanansa kukoistuuJa hedelmänsä kantaa;Hänellä työnsä menestyy,Vaan jumalatoin menehtyy,Kuin akanaiset tuuleen.Sill' eivät jumalattomatVoi kestää tuomiolla,Ei synneissään suruttomatHurskasten seurass' olla;Tiet Herra tietää hurskasten,Mut retket pahanilkistenNe vievät kadotukseen.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Ah, autuas se ihminen,Ken välttää vääräin teitäJa karttaa seuraa syntisten,Ei noudattele heitä,Vaan teillä Herran vaeltaaJa sanaa Herran harrastaa,Öin, päivin sitä tutkii!
Hän on kuin istutettu puuLähellä vetten rantaa,Jok' aikanansa kukoistuuJa hedelmänsä kantaa;Hänellä työnsä menestyy,Vaan jumalatoin menehtyy,Kuin akanaiset tuuleen.
Sill' eivät jumalattomatVoi kestää tuomiolla,Ei synneissään suruttomatHurskasten seurass' olla;Tiet Herra tietää hurskasten,Mut retket pahanilkistenNe vievät kadotukseen.
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Vieressä virtain BabelinSurimme orjuudessa,Ain' itkusilmin SioninMajoja muistellessa;Ei kuultu silloin soittoja,Ei liioin lasten laulujaKujilla, kartanoilla,Kaunoiset kantelemmekinRipustelimme oksihin,Raitoihin rannikoilla.Iloinen aika entinenJo oli mennyt meiltä,Vankeina maalla vierastenKärseimme pilkkaa heiltä;He käskit meitä veisaamaan,Ain' yllytit iloitsemaan,Kehoitit vaatimalla:"No laulelkaa ja soitelkaa,Sionin virttä koitelkaa,Kuin ennen kotomaalla!"Vaan Herran virttä veisataMe kuinka taitaisimme,Vieraalla maalla iloitaMitenkä mahtaisimme!Jos vaan et, Jerusalemi,Ain' ole korkein iloni,Niin älköön soittamahanKäteni silloin kääntykö,Ei sanat suussa sääntykö,Ei kieli laulamahan!Vaan koska JerusaleminTaas Herra rakentaapi,Siunaapi muurit Sionin,Kansaansa armahtaapi,Jo kohta virret muinaiset,Suloiset soitot ainaisetKaikuvat kaduillamme;Myös nähdä saapi Edom sen,Ett' ompi Herra entinenViel' aina auttajamme.Sen onkin Herra tekeväNyt aivan armostansa;Hän jalo, hurskas, väkevä,Rankaisee pilkkaajansa;Hävinnyt tytär Babeli,Voi, kuinka vaan sun käypiki,Kuin Herran käsi kostaa:Sukusi maahan sullotaanJa kansasi kadotetaan,Lapsetkin kapalosta!Ylistys olkoon Herrallen,Kuin kansaans' aina muistaa,Sen saattaa vapautehen,Orjuuden kahleet poistaa;Kaikk' yhteen ääneen Herralle,Autuuden ruhtinaallemmeKiitosta veisatkaamme,Hänt' uskon kuuliaisuudella,Halulla, hartaudellaAlati palvelkaamme!(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Vieressä virtain BabelinSurimme orjuudessa,Ain' itkusilmin SioninMajoja muistellessa;Ei kuultu silloin soittoja,Ei liioin lasten laulujaKujilla, kartanoilla,Kaunoiset kantelemmekinRipustelimme oksihin,Raitoihin rannikoilla.
Iloinen aika entinenJo oli mennyt meiltä,Vankeina maalla vierastenKärseimme pilkkaa heiltä;He käskit meitä veisaamaan,Ain' yllytit iloitsemaan,Kehoitit vaatimalla:"No laulelkaa ja soitelkaa,Sionin virttä koitelkaa,Kuin ennen kotomaalla!"
Vaan Herran virttä veisataMe kuinka taitaisimme,Vieraalla maalla iloitaMitenkä mahtaisimme!Jos vaan et, Jerusalemi,Ain' ole korkein iloni,Niin älköön soittamahanKäteni silloin kääntykö,Ei sanat suussa sääntykö,Ei kieli laulamahan!
Vaan koska JerusaleminTaas Herra rakentaapi,Siunaapi muurit Sionin,Kansaansa armahtaapi,Jo kohta virret muinaiset,Suloiset soitot ainaisetKaikuvat kaduillamme;Myös nähdä saapi Edom sen,Ett' ompi Herra entinenViel' aina auttajamme.
Sen onkin Herra tekeväNyt aivan armostansa;Hän jalo, hurskas, väkevä,Rankaisee pilkkaajansa;Hävinnyt tytär Babeli,Voi, kuinka vaan sun käypiki,Kuin Herran käsi kostaa:Sukusi maahan sullotaanJa kansasi kadotetaan,Lapsetkin kapalosta!
Ylistys olkoon Herrallen,Kuin kansaans' aina muistaa,Sen saattaa vapautehen,Orjuuden kahleet poistaa;Kaikk' yhteen ääneen Herralle,Autuuden ruhtinaallemmeKiitosta veisatkaamme,Hänt' uskon kuuliaisuudella,Halulla, hartaudellaAlati palvelkaamme!
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
O kuningasten kuningas,Sä maan ja taivan valtias,Myös meidän maalle silmäs luoJa armos runsaat lahjat suo!Vähäinen meidän kansa on.Maailman silmiss' arvoton;Vaan mitä mahtavinkin vois,Jos voimaa sult' ei saanut ois!Sun edessäs kuin tomu vaanOn suuruus, voima, valta maan;Kuin viittaat, korkein aleneeJa alhaisinkin ylenee.Juur usein, Herra, valitsetAseikses pienet, alhaiset,Siks' että sinun voimasiSelvemmin heissä näkyisi.Kuin tahdoit kansan valitun,Niin otit ylenkatsotun:Sä Juudan kansan halpasenTeit vartiaksi totuuden.Ja kaupungeista Juudan maanSai pieni Betlehemi vaanSen armon armoist' ylimmän,Messiaan nähdä syntyvän.O Herra, kuule meitä myös,Tee meissäkin sun armotyös!Suuruutta emme rukoile,Me vähyyteemme tyydymme.Suo kansamme vaan rauhassaSua, Herra, saisi palvella.Sun töitäs aina toimittaa,Valistua ja valistaa!Krohn.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
O kuningasten kuningas,Sä maan ja taivan valtias,Myös meidän maalle silmäs luoJa armos runsaat lahjat suo!
Vähäinen meidän kansa on.Maailman silmiss' arvoton;Vaan mitä mahtavinkin vois,Jos voimaa sult' ei saanut ois!
Sun edessäs kuin tomu vaanOn suuruus, voima, valta maan;Kuin viittaat, korkein aleneeJa alhaisinkin ylenee.
Juur usein, Herra, valitsetAseikses pienet, alhaiset,Siks' että sinun voimasiSelvemmin heissä näkyisi.
Kuin tahdoit kansan valitun,Niin otit ylenkatsotun:Sä Juudan kansan halpasenTeit vartiaksi totuuden.
Ja kaupungeista Juudan maanSai pieni Betlehemi vaanSen armon armoist' ylimmän,Messiaan nähdä syntyvän.
O Herra, kuule meitä myös,Tee meissäkin sun armotyös!Suuruutta emme rukoile,Me vähyyteemme tyydymme.
Suo kansamme vaan rauhassaSua, Herra, saisi palvella.Sun töitäs aina toimittaa,Valistua ja valistaa!
Krohn.(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
Oi maamme, Suomi synnyinmaa,Soi sana kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,Ei vettä, rantaa rakkaampaaKuin kotimaa tää pohjainen.Maa kallis isien.On maamme köyhä, siksi jää,Jos kultaa kaipaa ken.Sen kyllä vieras hylkäjää,Mut meille kallein maa on tää,Kanss' salojen ja saarienSe meist' on kultainen.Ovatpa meistä rakkahatKohinat koskien,Ikuisten honkain huminat,Täht'-yömme, kesät kirkkahat.Kaikk', kaikki, laulain, loistaenMi lumoo sydämen.Täss' auroin, miekoin, miettehinIsämme sotivat,Kuin päivä piili pilvihinTai loisti onnen paistehin,Täss' Suomen kansan suurimmatHe vaivat kokivat.Ken taistelut ne kaikki voiKertoilla kansan tään,Kuin sota laaksoissamme soi,Ja halla näljän tuskat toi?Sen vert' ei mittaa yksikään,Ei kärsimystäkään.Täss' on se veri vuotanutEdestä meidänkin,Täss' ilonsa on nauttinutJa tässä huoltaan huokaillutSe kansa, jolle muinoisinKuormamme pantihin.Täss' olla meidän mieluist' onJa kaikki suotuisaa;Vaikk' onni mikä tulkohon,Meill' isänmaa on verraton.Mit' oisi maassa armaampaa,Mit' oisi kalliimpaa?Ja tässä, tässä on se maa,Sen näkee silmämme,Me kättä voimme ojentaaJa vettä, rantaa osoittaa,Ja sanoa: kas tuoss' on seMaa armas isäimme!Jos loistoon meitä saatettaisVaikk' kultapilvihin,Miss' itkien ei huoattais,Vaan tähtein riemun sielu sais.Ois tähän kurjaan kotihinHalumme kuitenkin.Totuuden, runon kotimaa,Maa tuhatjärvinen,Elomme sulta suojan saa,Sä toivojen ja muistoin maa,Ain' ollos, onnen vaihdellen,Sä vapaa, riemuinen.Sun kukoistukses kuorestaanKerrankin puhkeaa;Viel' lempemme saa nousemaanSun toivos, rienaus loistossaan,Ja kerran laulus, synnyinmaa,Korkeemman kaiun saa.Runeberg. — Kiljander, Tuokkoy.m.
Oi maamme, Suomi synnyinmaa,Soi sana kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,Ei vettä, rantaa rakkaampaaKuin kotimaa tää pohjainen.Maa kallis isien.
On maamme köyhä, siksi jää,Jos kultaa kaipaa ken.Sen kyllä vieras hylkäjää,Mut meille kallein maa on tää,Kanss' salojen ja saarienSe meist' on kultainen.
Ovatpa meistä rakkahatKohinat koskien,Ikuisten honkain huminat,Täht'-yömme, kesät kirkkahat.Kaikk', kaikki, laulain, loistaenMi lumoo sydämen.
Täss' auroin, miekoin, miettehinIsämme sotivat,Kuin päivä piili pilvihinTai loisti onnen paistehin,Täss' Suomen kansan suurimmatHe vaivat kokivat.
Ken taistelut ne kaikki voiKertoilla kansan tään,Kuin sota laaksoissamme soi,Ja halla näljän tuskat toi?Sen vert' ei mittaa yksikään,Ei kärsimystäkään.
Täss' on se veri vuotanutEdestä meidänkin,Täss' ilonsa on nauttinutJa tässä huoltaan huokaillutSe kansa, jolle muinoisinKuormamme pantihin.
Täss' olla meidän mieluist' onJa kaikki suotuisaa;Vaikk' onni mikä tulkohon,Meill' isänmaa on verraton.Mit' oisi maassa armaampaa,Mit' oisi kalliimpaa?
Ja tässä, tässä on se maa,Sen näkee silmämme,Me kättä voimme ojentaaJa vettä, rantaa osoittaa,Ja sanoa: kas tuoss' on seMaa armas isäimme!
Jos loistoon meitä saatettaisVaikk' kultapilvihin,Miss' itkien ei huoattais,Vaan tähtein riemun sielu sais.Ois tähän kurjaan kotihinHalumme kuitenkin.
Totuuden, runon kotimaa,Maa tuhatjärvinen,Elomme sulta suojan saa,Sä toivojen ja muistoin maa,Ain' ollos, onnen vaihdellen,Sä vapaa, riemuinen.
Sun kukoistukses kuorestaanKerrankin puhkeaa;Viel' lempemme saa nousemaanSun toivos, rienaus loistossaan,Ja kerran laulus, synnyinmaa,Korkeemman kaiun saa.
Runeberg. — Kiljander, Tuokkoy.m.
Eläköön armiasRakkahin ruhtinasSuomenkin maan:Täälläkin toimea,Tapoja, taitoa,Parempaa oloaKartuttamaan!Pahojen pelvoksi,Oikeuden ohjaksiEläköön hän:Korvenkin kodassaKullenkin omansa,Orvollen osansaSäilyttämään!Karttaa suo, JumalaKavalain juoniaKansan ja maan.Hänestä hoivamme,Turvamme, toivomme,Armahin apummeAin' olkahan!Franzén. A. Oksanen.
Eläköön armiasRakkahin ruhtinasSuomenkin maan:Täälläkin toimea,Tapoja, taitoa,Parempaa oloaKartuttamaan!
Pahojen pelvoksi,Oikeuden ohjaksiEläköön hän:Korvenkin kodassaKullenkin omansa,Orvollen osansaSäilyttämään!
Karttaa suo, JumalaKavalain juoniaKansan ja maan.Hänestä hoivamme,Turvamme, toivomme,Armahin apummeAin' olkahan!
Franzén. A. Oksanen.
Mun muistuu mieleheni nytSuloinen Savonmaa,Sen kansa kaikki kärsinytJa onnehensa tyytynyt,Tää armas, kallis maa!Kuin korkeat sen kukkulat.Kuin vaarat loistoiset!Ja laaksot kuinka rauhaiset,Ja lehdot kuinka vilppahat,Kuin tummat siimehet!Sen salot kuin siniset on,Puut kuinka tuuheat,Ja kuin humina hongikonSyv' on ja jylhä, ponneton,Ja tuulet lauhkeat!Ja kussa tähdet tuikkavatKovalla talvella,Ja kussa Pohjan valkeatSuloisemmasti suihkavat,Kuin Savon taivaalla?Tok' yhtä vielä muistelen.Sen suihke armaampi,Se silmä on Savottaren,Johonka taivas loistehenJa sinens' yhdisti.Me emme liioin kerskatko,Sanomme kumminkin:Muu Suomi, ellös ilkkuko,Jos meill' on hoikka kukkaro,Jos köyhiks' keksittiin.Useinpa pelto kultainenSe sulla kellerti,Kuin meidän vaivan, viljehenKumohon löi vihoillinenJa poltti tuhkaksi.Ja monta kertaa sattui niin.Kuin meitä vainot löit,Kuin vaimot, lapset kaadettiinJa miehet sortui sotihin,Sä rauhan leipää söit.Jos kielin voisi kertoaNäkönsä vanhat puut,Ja meidän vaarat virkkoa,Ja meidän laaksot lausua,Sanella salmensuut;Niin niistäpä useampiHyv' ois todistamaan:"Täss' Savon joukko tappeli,Ja joka kynsi kylmeniEdestä Suomenmaan!"Siis maat' en muuta tietää voiSavoa kalliimpaa,Ja mulle ei mikään niin soiKaikesta, minkä Luoja loi,Kuin "armas Savon maa!"A. Oksanen.
Mun muistuu mieleheni nytSuloinen Savonmaa,Sen kansa kaikki kärsinytJa onnehensa tyytynyt,Tää armas, kallis maa!
Kuin korkeat sen kukkulat.Kuin vaarat loistoiset!Ja laaksot kuinka rauhaiset,Ja lehdot kuinka vilppahat,Kuin tummat siimehet!
Sen salot kuin siniset on,Puut kuinka tuuheat,Ja kuin humina hongikonSyv' on ja jylhä, ponneton,Ja tuulet lauhkeat!
Ja kussa tähdet tuikkavatKovalla talvella,Ja kussa Pohjan valkeatSuloisemmasti suihkavat,Kuin Savon taivaalla?
Tok' yhtä vielä muistelen.Sen suihke armaampi,Se silmä on Savottaren,Johonka taivas loistehenJa sinens' yhdisti.
Me emme liioin kerskatko,Sanomme kumminkin:Muu Suomi, ellös ilkkuko,Jos meill' on hoikka kukkaro,Jos köyhiks' keksittiin.
Useinpa pelto kultainenSe sulla kellerti,Kuin meidän vaivan, viljehenKumohon löi vihoillinenJa poltti tuhkaksi.
Ja monta kertaa sattui niin.Kuin meitä vainot löit,Kuin vaimot, lapset kaadettiinJa miehet sortui sotihin,Sä rauhan leipää söit.
Jos kielin voisi kertoaNäkönsä vanhat puut,Ja meidän vaarat virkkoa,Ja meidän laaksot lausua,Sanella salmensuut;
Niin niistäpä useampiHyv' ois todistamaan:"Täss' Savon joukko tappeli,Ja joka kynsi kylmeniEdestä Suomenmaan!"
Siis maat' en muuta tietää voiSavoa kalliimpaa,Ja mulle ei mikään niin soiKaikesta, minkä Luoja loi,Kuin "armas Savon maa!"
A. Oksanen.
Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Suomen kieli, Suomen mieli,Niiss' on suoja Suomenmaan:Yksi mieli, yksi kieliWäinön kansan soinnuttaa.Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Suomalaisen kuokka, auraKyntäneet on Suomen maan;Kasvoi vehnä taikka kaura,Maa on meidän perkamaa.Kelläs täss' ois äänen vuoroMeidän maata johdattaa?Nouse siis sä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Suomalainen yksin kestiRuton, näljän aikana,Yksin miekallansa estiVihoillisen maastansa!Suomalain' siis yksin käyköönKäsin ohjiin onnensa.Nouse, nouse, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Äänisjärvi, Pohjanlahti,Auranrannat, Wienansuu,Siin' on, Suomalainen, mahti,Jok' ei oo kenenkään muun,Sillä maalla sie oot vahti;Älä äantäs halveksu!Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!A. Oksanem.
Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Suomen kieli, Suomen mieli,Niiss' on suoja Suomenmaan:Yksi mieli, yksi kieliWäinön kansan soinnuttaa.Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!
Suomalaisen kuokka, auraKyntäneet on Suomen maan;Kasvoi vehnä taikka kaura,Maa on meidän perkamaa.Kelläs täss' ois äänen vuoroMeidän maata johdattaa?Nouse siis sä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!
Suomalainen yksin kestiRuton, näljän aikana,Yksin miekallansa estiVihoillisen maastansa!Suomalain' siis yksin käyköönKäsin ohjiin onnensa.Nouse, nouse, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!
Äänisjärvi, Pohjanlahti,Auranrannat, Wienansuu,Siin' on, Suomalainen, mahti,Jok' ei oo kenenkään muun,Sillä maalla sie oot vahti;Älä äantäs halveksu!Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!
A. Oksanem.
Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan,Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois!Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä;Mutta mun syömeni taas tahtovi huoata ees. —Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,Nousevat silmiini nyt vieläki viljavat veet.Ei mun mielestän', ei mee Pohjolan tunturit, joillaLasna ma kuultelin, kuin sampo ja kantelo soi;Siell' eli toimessa mies ja Wäinöstä lausuivat urhoot,Pojat ja karhut puun juurella painia löit.Raittihit talviset säät, revontult' oli taivahat täynnä,Kaunihit katsoa kuin aamua alkava koi.Oi te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaaMyötään, päilyen veen vienossa taivahan kanss'!Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun.Siellä mun huoleni on ja siellä mun muinaiset muistoin,Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän' myös.Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',Kauniimpi, kalliimpi on mulla — mun syntymämaa!Kallio.
Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan,Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois!Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä;Mutta mun syömeni taas tahtovi huoata ees. —Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,Nousevat silmiini nyt vieläki viljavat veet.Ei mun mielestän', ei mee Pohjolan tunturit, joillaLasna ma kuultelin, kuin sampo ja kantelo soi;Siell' eli toimessa mies ja Wäinöstä lausuivat urhoot,Pojat ja karhut puun juurella painia löit.Raittihit talviset säät, revontult' oli taivahat täynnä,Kaunihit katsoa kuin aamua alkava koi.Oi te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaaMyötään, päilyen veen vienossa taivahan kanss'!Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun.Siellä mun huoleni on ja siellä mun muinaiset muistoin,Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän' myös.Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',Kauniimpi, kalliimpi on mulla — mun syntymämaa!
Kallio.
Arvon mekin ansaitsemmeSuomenmaassa suuressa,Ehk' ei riista riemuksemmeSaavu miesten maatessa;Laiho kasvaa kyntäjälle,Arvo työnsä täyttäjälle.Suomen poika pellollansaTyötä tehdä jaksaapi,Korvet kylmät voimallansaPelloksensa perkkaapi;Rauhass' on hän riemullinen,Mies sodassa miehuullinen.Opin teillä oppineitaSuomessa on suuria,Wäinämöisen kanteleitaTäällä tehdään uusia;Valistus on viritetty.Järki hyvä herätetty.Suomen tytön poskipäihinVeri vaatii kukkaset,Hall' ei pysty harmaa näihin.Näit' ei pane pakkaset;Luonnossa on lempeyttä,Sydämessä siveyttä.Juteini(Juden.)
Arvon mekin ansaitsemmeSuomenmaassa suuressa,Ehk' ei riista riemuksemmeSaavu miesten maatessa;Laiho kasvaa kyntäjälle,Arvo työnsä täyttäjälle.
Suomen poika pellollansaTyötä tehdä jaksaapi,Korvet kylmät voimallansaPelloksensa perkkaapi;Rauhass' on hän riemullinen,Mies sodassa miehuullinen.
Opin teillä oppineitaSuomessa on suuria,Wäinämöisen kanteleitaTäällä tehdään uusia;Valistus on viritetty.Järki hyvä herätetty.
Suomen tytön poskipäihinVeri vaatii kukkaset,Hall' ei pysty harmaa näihin.Näit' ei pane pakkaset;Luonnossa on lempeyttä,Sydämessä siveyttä.
Juteini(Juden.)
Ylös. Suomen poijat nuoret,Ulos sukset survaiskaa!Lumi peittää laaksot, vuoret,Hyv' on meidän luisuttaa.Jalka potkee,Suksi notkeeSujuilevi sukkelaan.Heräs' tuuli tuntureilla,Lehahtihe lentämään, —Sukkelat on sukset meillä, —Lähtään, veikot, kiistämään!Saishan koittaa,Kumpi voittaa,Eikö tuulta saavuttaisiKoti kontion on tuossa —Siihen sukset kääntäkää!Havuin alla korpisuossaVanhus nukkuu röhöttää. —Kuules ukko,Oves lukkoMiehissä jo murretaan!Kohoaapi kämmenilleMetsän kuulu kuningas. —Lähtään, otso, painisille,Tässä löydät vertojas!Hammasluske,KeihäsruskeKaikuttavi korpea.Jo on karhu kaatununna;Keihäs sattui rintahan;Ukko nukkuu uupununnaSikeintä untahan. —Riemuellen,Soitatellen,Viekää saalis kotihin!Vaan kuin verivainolainenSuomehemme rynnättää,Silloin saalis toisellainen,Veikot, meitä hiihdättää.Käsi sauvan,Toinen raudanTeräväisen tempoaa.Verihinsä kohta nääntyyKuka meitä vastustaa,Kenpä pakosalle kääntyy,Senkin suksi saavuttaa.PelastettuRakastettuKohta onpi kotimaa!Suonio.
Ylös. Suomen poijat nuoret,Ulos sukset survaiskaa!Lumi peittää laaksot, vuoret,Hyv' on meidän luisuttaa.Jalka potkee,Suksi notkeeSujuilevi sukkelaan.
Heräs' tuuli tuntureilla,Lehahtihe lentämään, —Sukkelat on sukset meillä, —Lähtään, veikot, kiistämään!Saishan koittaa,Kumpi voittaa,Eikö tuulta saavuttaisi
Koti kontion on tuossa —Siihen sukset kääntäkää!Havuin alla korpisuossaVanhus nukkuu röhöttää. —Kuules ukko,Oves lukkoMiehissä jo murretaan!
Kohoaapi kämmenilleMetsän kuulu kuningas. —Lähtään, otso, painisille,Tässä löydät vertojas!Hammasluske,KeihäsruskeKaikuttavi korpea.
Jo on karhu kaatununna;Keihäs sattui rintahan;Ukko nukkuu uupununnaSikeintä untahan. —Riemuellen,Soitatellen,Viekää saalis kotihin!
Vaan kuin verivainolainenSuomehemme rynnättää,Silloin saalis toisellainen,Veikot, meitä hiihdättää.Käsi sauvan,Toinen raudanTeräväisen tempoaa.
Verihinsä kohta nääntyyKuka meitä vastustaa,Kenpä pakosalle kääntyy,Senkin suksi saavuttaa.PelastettuRakastettuKohta onpi kotimaa!
Suonio.
Jo luonto, kuljettua kesäillan,Yövaipan ylleen oli heittänyt,Ja liepeellensä Hämeenlinnan sillanHimmeesen varjohon jo peittänyt.Siell' yksin seisoin, silloin nuorukainen,Seuduilla näillä vieras, matkalainen.Kuin katselin siell' luonnon ihanuutta,Outoihin vaivuin ajatuksihin,Hempeetä kesäyön mä hiljaisuuttaSydämin ihaelin sykkivin.Siell' oli näky mitä ihaninta,Maa tyyni oli, tyyni järven pinta.Vaan mikä tuolla luonnon sulouttaJylhällä muodollansa varjostaa?Se kohoutuen kohden korkeuttaYlpeesti ympärilleen katsastaa.Syvälle järveen kuvaupi sen muuri,Sisässä maan kuin oisi sillä juuri.Hengille luonnon liekö hennommilleSe peljättävä, paha kummitus?Inhoittavalta tuntuneeko silleYörauhassansa seudun kauneus,Kuin uhaten näin katsoo kaikkialle,Järvelle, maalle sekä taivahalle?Ei, hengeksi sen mieleni vaan houraa,Olento on se tosi itsestään.Se muistuttaapi miestä rautakouraa.Jok' ennen voimakkaalla kädelläänSen rakensi ja nimess' uskon uudenSen kautta sorti Hämeen vapauden.Ei ihme, että tätä miettiessäPovessan' tunsin tunteen katkeran:Myös syntynyt mä olen HämehessäJa synnyinmaana sitä rakastan.Ken orjuuteen ja sortoon sitä sallis,Jok' ain' on ollut sydämelle kallis?Näin miettien en huomannut ma aamunTaas taivaan kannelle jo astuneen,Kuin jylhältä näin linnalt' öisen haamunJa synkeyden kaiken kadonneen.Se kirkastunna seisoi aamukoissaJa peljätys kaikk' oli siltä poissa.En peljästystä luonnossakaan muussaSen lähellä mä nähnyt ollenkaan.Pelotta lintu likimmässä puussaIlolla lauloi aamulauluaan.Ja itse jylhän linnan räystähässäNäin pienen pääskysen mä pesimässä.Mielestän' haihtui haikeus; nyt vastaMa muistin, aamukoissahan sen näin,Ett' uskon sätehet se taivahastaJohdatti kerta Hämeesenkin päin,Ja poistaessaan meiltä pakanuuden,Ehk' ankarast', toi oikeen vapauden.Maanmiehen kuin ma kuulin sitten sielläKulkeissaan työhön riemull' laulavan,Yömatkan päästä matkamiehen vieläKuin tervennä näin tietään kulkevan,Niin vielä muistin, pait sen muinaisuuden,Sen suojass' olevan maan rauhaisuuden.Tuokko.
Jo luonto, kuljettua kesäillan,Yövaipan ylleen oli heittänyt,Ja liepeellensä Hämeenlinnan sillanHimmeesen varjohon jo peittänyt.Siell' yksin seisoin, silloin nuorukainen,Seuduilla näillä vieras, matkalainen.
Kuin katselin siell' luonnon ihanuutta,Outoihin vaivuin ajatuksihin,Hempeetä kesäyön mä hiljaisuuttaSydämin ihaelin sykkivin.Siell' oli näky mitä ihaninta,Maa tyyni oli, tyyni järven pinta.
Vaan mikä tuolla luonnon sulouttaJylhällä muodollansa varjostaa?Se kohoutuen kohden korkeuttaYlpeesti ympärilleen katsastaa.Syvälle järveen kuvaupi sen muuri,Sisässä maan kuin oisi sillä juuri.
Hengille luonnon liekö hennommilleSe peljättävä, paha kummitus?Inhoittavalta tuntuneeko silleYörauhassansa seudun kauneus,Kuin uhaten näin katsoo kaikkialle,Järvelle, maalle sekä taivahalle?
Ei, hengeksi sen mieleni vaan houraa,Olento on se tosi itsestään.Se muistuttaapi miestä rautakouraa.Jok' ennen voimakkaalla kädelläänSen rakensi ja nimess' uskon uudenSen kautta sorti Hämeen vapauden.
Ei ihme, että tätä miettiessäPovessan' tunsin tunteen katkeran:Myös syntynyt mä olen HämehessäJa synnyinmaana sitä rakastan.Ken orjuuteen ja sortoon sitä sallis,Jok' ain' on ollut sydämelle kallis?
Näin miettien en huomannut ma aamunTaas taivaan kannelle jo astuneen,Kuin jylhältä näin linnalt' öisen haamunJa synkeyden kaiken kadonneen.Se kirkastunna seisoi aamukoissaJa peljätys kaikk' oli siltä poissa.
En peljästystä luonnossakaan muussaSen lähellä mä nähnyt ollenkaan.Pelotta lintu likimmässä puussaIlolla lauloi aamulauluaan.Ja itse jylhän linnan räystähässäNäin pienen pääskysen mä pesimässä.
Mielestän' haihtui haikeus; nyt vastaMa muistin, aamukoissahan sen näin,Ett' uskon sätehet se taivahastaJohdatti kerta Hämeesenkin päin,Ja poistaessaan meiltä pakanuuden,Ehk' ankarast', toi oikeen vapauden.
Maanmiehen kuin ma kuulin sitten sielläKulkeissaan työhön riemull' laulavan,Yömatkan päästä matkamiehen vieläKuin tervennä näin tietään kulkevan,Niin vielä muistin, pait sen muinaisuuden,Sen suojass' olevan maan rauhaisuuden.
Tuokko.
Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla,Nauttikaamme elämätä iloll' ihanalla!Pois, pois karvaus!Vältä, veikko, huolet!Pois, pois valitus!Taita tuskan nuolet!Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täälläAina niinkuin päivänpaiste syksyisellä säällä.Pois, pois vihainenVäliltämme vaino!Pois, pois salainenKateuskin kaino!Ilon aamu autuas on nytkin alkavainen,Riemun päivä ruskoittaapi kaunis, koittavainen.Pois, pois turmelus!Hyvin hyvä käytä!Pois, pois huokaus!Toivoll' onni täytä!Kaunis, niinkuin kuutamolla kuljeskellessamme,Onpi toivo, sielun valo, vaelluksessamme.Pois, pois epäilysErhetyksen yöstä!Pois, pois pimeysTunnosta ja työstä!Kyllä kalma ennustaapi, ettäs olet multa,Että kaikki katoaapi, kauneus ja kulta.Pois, pois kuitenkinKuolon pelko peitä!Pois, pois pikemminMurhe musta heitä!Missä lienee muuttumatta olo maamme päällä!Tyytyväisyys onpi vasta onnen täyte täällä.Pois, pois viipyköönMurhepäivä meiltä!Pois, pois pysyköönItku ilon teiltä!Juteini(Juden.)
Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla,Nauttikaamme elämätä iloll' ihanalla!Pois, pois karvaus!Vältä, veikko, huolet!Pois, pois valitus!Taita tuskan nuolet!
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täälläAina niinkuin päivänpaiste syksyisellä säällä.Pois, pois vihainenVäliltämme vaino!Pois, pois salainenKateuskin kaino!
Ilon aamu autuas on nytkin alkavainen,Riemun päivä ruskoittaapi kaunis, koittavainen.Pois, pois turmelus!Hyvin hyvä käytä!Pois, pois huokaus!Toivoll' onni täytä!
Kaunis, niinkuin kuutamolla kuljeskellessamme,Onpi toivo, sielun valo, vaelluksessamme.Pois, pois epäilysErhetyksen yöstä!Pois, pois pimeysTunnosta ja työstä!
Kyllä kalma ennustaapi, ettäs olet multa,Että kaikki katoaapi, kauneus ja kulta.Pois, pois kuitenkinKuolon pelko peitä!Pois, pois pikemminMurhe musta heitä!
Missä lienee muuttumatta olo maamme päällä!Tyytyväisyys onpi vasta onnen täyte täällä.Pois, pois viipyköönMurhepäivä meiltä!Pois, pois pysyköönItku ilon teiltä!
Juteini(Juden.)
Tuutilainen, tuutulainen,Lepäele, lapsukainen!Levon lainaaja lepyinen,Jesus sua siunatkohon!Nuku, nuku, nukkeroisein,Makaele, maidonjuoja!Kuin on maitokin makoinen,Unes olkohon suloinen!Kuin on kätes kiinnitetty,Kupeheses vyöllä vyötty,Niin sun Jesus itsehensäUskon nuoralla niveli.Jumala sun itse ottiLiittohonsa lapseksensa,Jesus vioista virutti,Pyhä Henki pyhitteli.Älä itke, enkelisein,Vaikeroitse, vaiveroisein!Jesus kaunis kumppaninas,Pyhät vartiat va'ussas.Nuku, nuku, nukkeroisein.Makaele, maidonjuoja!Liekuttelen linnuistani,Ainoata armaistani,Kehtos käärin kukkasilla,Kasvos peitän kaunihisti.Koska olet kyllin saanut,Hopeaisein, hienoisesta,Heräele, herttukaisein,Ilman itkutta isotta!Palkkas on pantuna povessa,Maito mesimieluhinen.Lilius.
Tuutilainen, tuutulainen,Lepäele, lapsukainen!Levon lainaaja lepyinen,Jesus sua siunatkohon!Nuku, nuku, nukkeroisein,Makaele, maidonjuoja!Kuin on maitokin makoinen,Unes olkohon suloinen!Kuin on kätes kiinnitetty,Kupeheses vyöllä vyötty,Niin sun Jesus itsehensäUskon nuoralla niveli.Jumala sun itse ottiLiittohonsa lapseksensa,Jesus vioista virutti,Pyhä Henki pyhitteli.
Älä itke, enkelisein,Vaikeroitse, vaiveroisein!Jesus kaunis kumppaninas,Pyhät vartiat va'ussas.Nuku, nuku, nukkeroisein.Makaele, maidonjuoja!Liekuttelen linnuistani,Ainoata armaistani,Kehtos käärin kukkasilla,Kasvos peitän kaunihisti.Koska olet kyllin saanut,Hopeaisein, hienoisesta,Heräele, herttukaisein,Ilman itkutta isotta!Palkkas on pantuna povessa,Maito mesimieluhinen.
Lilius.
Tou'on aika lähenee,Kylmät hallat vähenee,Päivä kirkkahastiPaistaa, ihanastiKorkealtaTaivahaltaSiintävältä, loistavalta.Virta vilpas vieriää.Järven laine kieriääHiljaksehen rantaan,Pois katoopi santaan.Koivut, haavatLehden saavat,Tuomet, raidat kukoistavat.Pensaat ja puut,Niityt ja ha'at,Laksot ja muutKuolioiset maatKaunistuvat ihanaksi.Saaret, mantereet,Luodot, tantereetMuuttuu taas jo tuttavaksi.Kukkula ja suo,Kaikki tyynni tuoHauskuutensa tullessaan.Pienet linnut visertää,Pyyt ne puissa viheltää,Teeret kukertavat.Kumppaninsa saavatPikkuisetkinLintusetkin,Itse pienet perhosetkin.Sorsat ruo'istohon ui,Kyttä maahan kumartui,Rastas laulaa puussaÄijä lahden suussaRuuhessansaVerkostansaPäästeleepi saalistansa.Tuohen ja muunAstian tuoYmpäri puunLapset ja juoMahlajaansa naureskellen.Sitten menemäänLeikittelemäänLuikaten ja lauleskellen;Kiekot kieppumaan,Pallot paukkumaan,Mailallansa kukin lyö.Paimentorvi paikoin soi,Äijä laitumelta toiToukopellollensaPari-hevosensa.Lapset kanssaLampaissansaSoittelevat huilujansa.Nuori kansa tuomistoon,Maahan istui ruohistoon;Naiset kukkasistaKaikenmuotoisistaVäänsi vaulat,Suuret paulatKaunistamaan päät ja kaulat.Niin kevät tuoRiemuja vaan,Uudeksi luoLuonnon ja maanHauskuudeksi sydämelle.Laihot Toukokuun,Kasvut maan ja puunMuistuttavat ihmiselleUutta elantoo,Uutta olentoo,Uutta eloo elämään.Granlund.
Tou'on aika lähenee,Kylmät hallat vähenee,Päivä kirkkahastiPaistaa, ihanastiKorkealtaTaivahaltaSiintävältä, loistavalta.Virta vilpas vieriää.Järven laine kieriääHiljaksehen rantaan,Pois katoopi santaan.Koivut, haavatLehden saavat,Tuomet, raidat kukoistavat.Pensaat ja puut,Niityt ja ha'at,Laksot ja muutKuolioiset maatKaunistuvat ihanaksi.Saaret, mantereet,Luodot, tantereetMuuttuu taas jo tuttavaksi.Kukkula ja suo,Kaikki tyynni tuoHauskuutensa tullessaan.
Pienet linnut visertää,Pyyt ne puissa viheltää,Teeret kukertavat.Kumppaninsa saavatPikkuisetkinLintusetkin,Itse pienet perhosetkin.Sorsat ruo'istohon ui,Kyttä maahan kumartui,Rastas laulaa puussaÄijä lahden suussaRuuhessansaVerkostansaPäästeleepi saalistansa.Tuohen ja muunAstian tuoYmpäri puunLapset ja juoMahlajaansa naureskellen.Sitten menemäänLeikittelemäänLuikaten ja lauleskellen;Kiekot kieppumaan,Pallot paukkumaan,Mailallansa kukin lyö.
Paimentorvi paikoin soi,Äijä laitumelta toiToukopellollensaPari-hevosensa.Lapset kanssaLampaissansaSoittelevat huilujansa.Nuori kansa tuomistoon,Maahan istui ruohistoon;Naiset kukkasistaKaikenmuotoisistaVäänsi vaulat,Suuret paulatKaunistamaan päät ja kaulat.Niin kevät tuoRiemuja vaan,Uudeksi luoLuonnon ja maanHauskuudeksi sydämelle.Laihot Toukokuun,Kasvut maan ja puunMuistuttavat ihmiselleUutta elantoo,Uutta olentoo,Uutta eloo elämään.
Granlund.