The Project Gutenberg eBook ofValkoinen armeija Antrean rintamallaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Valkoinen armeija Antrean rintamallaAuthor: Aarne SihvoRelease date: December 6, 2013 [eBook #44372]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Valkoinen armeija Antrean rintamallaAuthor: Aarne SihvoRelease date: December 6, 2013 [eBook #44372]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Valkoinen armeija Antrean rintamalla
Author: Aarne Sihvo
Author: Aarne Sihvo
Release date: December 6, 2013 [eBook #44372]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA ***
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Aarne Sihvo
A. A. Niskala, Viipuri, 1919.
Kirjapaino Ilmarinen, Viipuri, 1919.
Esi- ja omistuspuhe.
Suomen Vapaustaistelua v. 1918 ei ratkaissut miehien, aseiden ja muun kuolleen taisteluaineiston ylivoimaisuus punaisten, vaan vakava antaumus taisteluun Suomen itsenäisyyden puolesta valkoisella puolella. Ehjänä ja yhtenäisenä nousi kansa laillisuutta turvaamaan. Yhtenä ja ylväänä seisoi se oikeuksiensa ja vaatimustensa takana. Yllättävällä alttiudella ja uhrautuvaisuudella kannatti se laillista hallitustaan kaikissa sen toimissa. Mieltäliikuttavaa oli osanottavaisuus, jolla se tuki ja auttoi rintamalla taistelevia vapaustaistelijoita, sankareita.
Teille, Valkoisen Suomen vapaussankarit, omistan minä tämän vähäisen yhteenvedon viime talven tapahtumista tunnustukseksi ja vilpittömäksi kiitokseksi kunnon työstä! Jättäen pois korupuheisuuden tahdon tosiasioiden ja virallisen aineiston perustalla osoittaa, mitä tuli tehdyksi vapaan, itsenäisen Suomen hyväksi, mitä uhreja se vaati ja mihin lopputulokseen ponnistelut ja kärsimykset lopultakin veivät!
"Valkoinen armeija Antrean rintamalla" ei ole mikään tyhjentävä teos historiallisten tapahtumien kulusta, vielä vähemmin mikään kaunokirjallinen julkaisu valtavista tapahtumista kansamme historiassa. — Ei! Se on vain vähäinen kiitollisuuden ja tunnustuksen ilmaisu, jonka katson olevani oikeutettu esittämään kaatuneiden ja vielä elävien vapaaehtoisten, vapaussankarien muistoksi. Sellaisena toivon sen kohtaavan ymmärtämystä ja lukijain myötätuntoa.
Viipuri, maaliskuun 31 p:nä 1919.
Tekijä.
Esi- ja omistuspuhe.
Johdanto.
1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä. 2. Taistelujen alkuvaiheet. 3. Tilanne muualla Suomessa. 4. Vuoksen rintama.
Valkea armeija Antrean rintamalla.
I. Puolustussota.
Alkutaistelujen aika.Rintama laajenee.Toinen yleisrynnistys.Helmikuun perintöä.Punaisten yleinen hyökkäys.Kaksi arvostelua.Maaliskuun loppupuolen taistelut:a. Joutsenon rintamalla.b. Ahvolan rintamalla.c. Raudun rintamalla.
II. Hyökkäyssota.
Puolustuksesta hyökkäykseen.Raudun valloitus.Kannaksen puhdistus.Viipurin piiritys ja valloitus.
Yleiskatsaus.
1. Kansan nousu. 2. Tappioluettelo. 3. Yhteenveto.
Loppusanat.
Johdanto.
1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä.
Venäjän tsaarivalta on tehnyt täydellisen haaksirikon. Bolshevikin puolue, joka omia keinojaan käyttäen monien vaiheiden jälkeen on päässyt määräävään asemaan, on ollut pakoitettu tunnustamaan Suomen kansan itsemääräämisvallan. Tätä "virallista" tai "epävirallista" julistusta hyväkseen käyttäen julistautuu Suomi itsenäiseksi, vieläpä itsenäiseksi tasavallaksi, jonka tasavallan "virallisuuden" tunnustavat ja hyväksyvät useimmat Europan vallat. Ruotsi, Ranska ja Saksa kilpailevat kohteliaisuudessa, kuka ensiksi ehtisi tunnustamaan uuden tasavallan ja onnittelemaan "onnellisen syntymisen" johdosta.
Kuitenkaan, hallituksensa ja Suomen nuoren hallintovallan antamista määräyksistä huolimatta, eivät venäläiset sotamiehet poistu Suomesta. Heitä sitovat tänne näkymättömät, voimakkaat siteet!
Jo vuosia on Suomen kansa huokaillut raskaan sotilasrasituksen alla; työläisväki erittäinkin. Ruokaviljan ja lihan pakko-otot kohottavat elintarpeiden hintoja huimaavan korkealle. Kaikki kallistuu, eläminen käy vaikeaksi, eikä apua mistään.
"Kunhan pääsisi noista ryssän soltuista, niin riittäisi tässä leipää ja lämmintä!" Niin ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat työläiset. Niin ajattelee koko Suomen kansa.
Ja kuitenkin, kun tulee kysymykseen sotamiesten maastahäätö, ovat nuo samaiset suomalaiset työmiehet sitä vastaan. Nyt on venäläinen sotaväki, pistimet, ainoa voima, ainoa keino, johon työläiset voivat tarttua, joka voi pelastaa heidät!
Vielä muutama kuukausi tätä ennen vakuutti Yrjö Sirola minulle Tukholmassa, että "tarkoitus meillä näkyy olevan sama! Te lähdette vain siitä, että aseellinen voima pystyy luomaan itsenäisen Suomen. Minä luotan yleismaailmalliseen sosialismiin! Te turvaatte militarismiin, pistimiin! Minä ja minun kanssani Suomen sosialistinen puolue tahdomme niistä ijäksi päästä!"
Ja sittenkin: kukapa muu, ellei juuri Yrjö Sirola, ollut valmis puolustamaan Pietaria, pistimiin tarttuen valmis estämään länsimaisen barbarismin tunkeutumasta idän pyhättöön, Pietariin!
Sitä tarkoitusta varten tulee Suomen sosialismin kaikin tavoin vastustaa porvarien keksimää itsenäisyyspolitiikkaa, sotilaiden maastahäätöä ja jos tarvis: asevoimin puolustaa Pietaria, vallankumouksen pyhää kaupunkia!
Sosialismin aseellinen voima, punakaarti mobilisoidaan. Maassa oleva venäläinen sotaväki tarvitaan opettajiksi ja harjoitusten turvaksi. Tokoi tarttuu "remmiin", Manner ja muut muihin yhtä tärkeihin toimiin!
Tällä aikaa ovat muutamat Suomessa työskentelevät jääkärit ja heidän avustajansa ryhtyneet toimenpiteeseen, joka luo pohjan Suomen tasavallan sotajoukoille, valkoiselle armeijalle. Isompiin kyliin maalla, kaupunkeihin ja kauppaloihin perustetaan suojeluskuntia, joiden tehtävät ovat moninaiset, joiden tarkoitus on suuri. Persoonallisen tuntemuksen ja keskinäisen luottamuksen perustalla otetaan jäsenet niihin. Täsmällisyys ja ehdoton kuuliaisuus ovat välttämättömiä ehtoja niissä työskenteleville nuorukaisille. Vanhemmat miehet mobilisoidaan "kolehdin" keruuseen ja aseiden hankintaan.
Kautta maan syntyy uusia, elinvoimaisia suojeluskuntia kuin maasta puhaltaen. Isänmaanrakkaus, luottamus jo tulessa olleihin jääkäreihin ja heidän johtoonsa, toivo jääkäripataljoonan saapumisesta ja salainen halu saada sotilaallisessa kunnostautumisessa kilpailla jääkarien kanssa kannustaa nuoria, innostaa vanhoja! Kaikki, kaikki mukaan yhteisen, rakkaan isänmaamme edestä, taisteluun vanhaa verivihollistamme ryssää vastaan!
Ollakseni oikeudenmukainen, tulee minun mainita ja teenkin sen mielihyvällä, että monet oikein ajattelevat, kunnon työläisnuorukaiset liittyvät tällöin suojeluskuntiin. Vieläpä kokonaiset punakaarti-osastot, kuten Viipurissa,haluavatliittyä yhteen häätämään yhteistä vihollista pois maasta. Vielä viime hetkeen saakka on vallalla tuo pettävä luulo, että sosialistit, jotka "omaavat taktiikan jalon taidon", pelaavat kaksoispeliä. Luullaan punakaartin sittenkin liittyvän yhteen puhdistamaan maata; luullaan sosialistien Siltasaarellakin ajattelevan kansan ja maan parasta.
Surkea pettymys! Haikea harhaluulo!
Siltasaarelaiset ryhtyvätkin todenteolla ajamaan vain omia etujaan. Punakaartin vastustamattomalla voimalla pakoitetaan eri seutujen sosialistit aseisiin! Vallataan pääkaupunki, ryöstetään valtiolaitokset ja ryhdytään sitten luomaan ihanne-yhteiskuntaa lyhytikäisen Suomen tasavallan raunioille! Luodaan yleismaailmallinen vallankumouksen valtakunta, joka ensiksi käsittäisi pyhän Venäjän ja Suomen, sitten laajentaisi alueitaan Skandinaviassa ja valtaisi lopulta koko Europan!
Tämä kaunis aate elähyttää siltasaarelaisia, ei mikään rahan — tai vallanhimo! Kansa itse saa hallita ja vallita; tavarat jaetaan tasan!
Olen jo maininnut, että maassa työskenteli sillä aikaa muutamiajääkäreitä. Näiden luku lisääntyi, työ-ala ja työ-into laajeni, kasvoi.Nyt oli tullut se hetki, jota kolmisen vuotta on odotettu! Nyt onVenäjä heikko; nyt siihen sopii iskeä irroittava isku!
Kuumeisella kiireellä valmistellaan suunnitelmia, pidetään harjoituksia. Yötä päivää ovat jääkärit kuukausimäärin yhtäkyytiä työssä, sillä marraskuun mellakat ovat herättäneet koko kansan puolustusharrastukset ja asiantuntijain apua on kaikkialla tarvis.
2. Taistelujen alkuvaiheet.
Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa, jonne "Viipurin esikunta" tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20 päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).
"Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!"
Näin ilmoittivat Senaatin herra Puheenjohtajalle kantansa Karjalan miehet.
"Viipurin esikunnan" tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.
Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle — tarvittiin aseellista toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:
Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.
Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta, mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun puolueen johdon ohjausta.
Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta, vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin tuhoamaan.
Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten hallitsemiseksi.
Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi. Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus, että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt, liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.
Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii, aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä, että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.
Viipurissa 22 p:nä tammikuuta 1918.
Karjalan Kansalaisliitto.
Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet senaattori Louhivuoren ehdotusta, että "vangit molemmin puolin joko vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa, mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä." Päinvastoin tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun 26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.
Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen, Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret lukumäärät.
Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat, riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille suojeluskuntalaisille.
Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan luutnantti, nyttemmin kapteeni,Astolanhenkilökohtainen toiminta ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat suojeluskuntalaisetVuoksenniskallavenäläisten silloisekseen runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin 70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.
Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiäKarisalmenaseman lähettyvillä radan varrella.
"Viipurin esikunta", jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit Lindström—Hägglund, Mata—Henriksson, Nysten—Strömberg sekä insinöörit Kuusela—Puhakka ja Kuparinen—Kehvola.
Eversti Furumark—Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti ylijohdon, luutnantti — sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström—Hägglundin toimiessa rintamapäällikkönä.
Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä. Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.
3. Tilanne muualla Suomessa.
Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan. Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää käyttäisivät saamaansa "vapautta" Suomessa samoin kuin sitä käyttivät veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat, harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä katua lyhytnäköisyyttään.
Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua. Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.
Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla, päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet: venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka muuttui myös pääviholliseksemme:vapaustaistelusta oli tullut kansalaissota!
Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta ensimäisenä "virallisena" kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi hätkäyttää "smolnalaisia" Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraavana aamuna klo 10.
Paitsi Vaasassa, riisuivat suojeluskuntalaiset 28 päivänä myös Uudessakaarlepyyssä, Pietarsaaressa, Närpiössä, Vähässä Kyrössä, Lapualla ja Seinäjoella olevat ryssät aseista. Seuraavana eli kolmantena kapina-päivänä oli Ilmajoen ja Kokkolan venäläisten vuoro. Seuraavina päivinä käytiin taisteluja eri paikoista, kuten Oulun ja Kristiinankaupungeista, ja suoriutuivat suojeluskuntalaiset kaikkialla voittajina.
Kohta olikin valkoinen Suomi muodostanut rintamansa etelästä hyökkääviä punaisten ja ryssien yhdistyneitä laumoja vastaan. Kohta olivat myös rintaman takana olevat tehdasalueiden punakaartit kukistetut ja suojeluskunnat voivat keskitetyin voimin ryhtyä rintamataisteluun, luomaan Suomen suojamuuria, valkoista armeijaa ja hoitamaan sekasortoon vaipuvia yhteiskunnallisia asioita.
Onnellinen Pohjanmaan kansa, jolla oli jääkärien tuomia aseita, pitkiä ja lyhyitä, lähemmä kymmenen tuhatta! Niillä varustettuna pystyi se valtaamaan kaupungin toisensa jälkeen ja hankkimaan itselleen uusia aseita. Toisin oli Karjalassa: Antrean esikunta oli pahemmassa kuin pulassa, kun eivät aseet riittäneet lähimailleenkaan eikä mistään ollut lisää tiedossa. Täytyi tyytyä vain 6-700 vanhaan berdaniin ja muutamaan kymmeneen erimalliseen kivääriin ja niillä tulla toimeen siksi, kunnes viimeinkin Kuopion valtauksen, 8.2. jälkeen tuli 300 venäläistä kolmenlinjan kivääriä ja vähäinen määrä ampumavaroja.
Tällainen oli tilanne tammikuun lopulla ja helmikuun alussa, jolloin ryhdyttiin ratkaisemaan Suomen kansan sekä lähintä että kaukaisinta kohtaloa. Tällainen oli tilanne Karjalassa ja muualla Suomessa hetkenä, jolloin ryhdyttiin luomaan uutta, valkoista Suomea.
4. Vuoksen rintama.
Mistään yhtenäisestä rintamasta ei helmikuun alussa vielä voinut olla puhettakaan. Hajanaiset joukko-osastot pitivät hallussaan tärkeitä paikkoja, estäen voimainsa mukaan punaisten hyökkäyksiä. Sitä mukaa kuin aseita ja miehiä ennätti kertyä, leveni ja muodostui taistelulinja, käsittäen lopulta kolme erillistä osaa: sivustat, oikean eli Joutsenon rintaman ja vasemman eli Raudun rintaman sekä keskustan eli Ahvolan rintaman.
Ylin johto oli Antrean pääesikunnalla, joka asettautui heti yhteyteen kenraali Mannerheimin päämajan kanssa.
Vuoksen eli vain Antrean rintama, niin tärkeä ja vaikeasti uhattu kuin se olikin, sai pitkät ajat olla oman onnensa nojassa. Muutamien harvojen nuorten upseerien varassa oli koko tuo edesvastuullinen työ. Eikä siinä ollut aikaa tuhlattavana: yötä päivää täytyi miehiä opastaa ja puolustusta ohjata. Yötä päivää yrittivät punaryssätkin rintamaa puhkaista. Niiden vehkeet oli tyhjäksi tehtävä, niiden taisteluhalu ja konnantyöt estettävä.
"Vuokseen asti, mutta ei siitä edemmäksi!" Siinä vakaassa tarkoituksessa taistelivat päälliköt, siinä toivossa miehet työnsä tekivät. Ja Sainion, Kämärän taisteluissa tulikasteensa saaneet miehet tiesivät, mitä tahtoivat ja tahtoivat sitä, mitä velvollisuus vaati!
Lujina seisoivat suojeluskuntalaisten vapaaehtoiset joukot Vuoksen varrella, harvalukuisina ja vajanaisesti varustettuina taistellen monilukuista, runsaasti ammuksilla ja aseilla varustettua vihollista vastaan. Lujina seisoivat Suomen suojamuurit! Verensä ja henkensä uhraten isänmaan uskolliset pojat taistoon kävivät ja Karjalan kansa antoi kaikkensa rintamalla taistelevien käytettäväksi!
Ilolla ja ylpeydellä tulen aina muistamaan kansani kunnon ja heimoni herkän mielen! Niissä näen tulevaisuutemme takeet, eheän yhtenäisyytemme ja ihanan itsenäisyytemme vuoren vankat perusteet! Niistä kasvaa kansani onnenpuu!
Tähän olisi Savon ja Karjalan miesten pitänyt pysähtyä uhkaamaan Viipuria — kuten alkuperäinen aikomus kai olikin. — Silloin olisi neuvottelujenkin tulos ollut varmasti toisellainen.
Valkea armeija Antrean rintamalla.
I. Puolustussota.
Alkutaistelujen aika.
Kuten jo olen maininnut, täytyi ennakolta tehdyt suunnitelmat hylätä ja ryhtyä taisteluun hetken vaatimusten mukaisesti. Vihollinen sai määrätä ajan ja paikan, milloin ja missä taisteltiin; voimien mukaan siinä koetettiin vastusta tehdä. Niin muodostuivat rintamataistelut heikoksi puolustukseksi, joka ei pystynyt vihollisen hyökkäilyä estämään, mutta eteenpäin kulkua kylläkin hidastuttamaan. Ja ensi aluksi olikin se riittävää.
Räjäytettyään rautatiesillat Talin ja Karisalmen asemien lähellä, vetäytyivät suojeluskunta-joukot Karisalmelta linjalleKokonselkä—Salojärvi—Kaipolankylä. Asemat tässä olivat monessa suhteessa suotuisat puolustukseen: laajat näkö-alat kaikkiin suuntiin ja vihollisella vähän teitä käytettävänään. Paksu lumi esti kaikkia liikkeitä, kun ei punaisilla ollut riittävästi suksia eikä hevosia hallussaan.
Karisalmenasema jätettiin helmikuun 2 päivänä, jolloin sieltä tuotiin viimeisetkin tavarat, puhelimet ja lennätinkoneet, Antreaan.
Saman päivän illalla saapui näiden rivien kirjoittaja Antreaan Helsingistä, jossa olin saanut määräyksen uuteen toimeeni Karjalan rintaman päällikkönä. Huhujen aiheuttamat luuloni taistelevista voimista ja asestuksesta kärsivät katkeran kolahduksen. Uusi orienteetaus paljasti rintaman ja koko yrityksen heikkouden, uhkarohkeuden! Tämähän oli äärimmäistä uhkapeliä!
Ensi töikseni järjestin Hiitolaan harjoituskoulun, johon koottiin eri paikkakuntien miehiä harjoittelemaan välttämättömimpiä sotilastehtäviä. Samalla toimi Hiitolan harjoituskoulu jonkunlaisena rekryyttivarastona eli reservijoukkojen sijoituspaikkana, jossa rintamalle lähteville jaettiin aseita ja vaatetuskappaleita. Samantapaisia harjotusleirejä muodostettiin myöhemmin myös Sortavalaan, Savonlinnaan, Käkisalmeen ja moneen muuhun paikkaan. Niin oli välttämätön miehien saanti rintamalle turvattu.
Palkkajärjestelmä, jota muuallakaan Suomessa ei erikoisemmin suosittu, sai Karjalassa ankaran vastustuksen. Miehet lähtivät vapaaehtoisina sitä mukaa kuin aseita saatiin! Kautta Karjalan ulotettu agitatsiooni- ja innostuttamis-työ tuotti hyvän hedelmän ei ainoastaan miesten hankinnassa rintamalle vaan myöskin mielialan ja ajatusten virkeinä pidossa. Punaisten hälyyttävät tiedot menettivät vaikutuksensa ja maakunnan väestö siirtyi taas rauhallisiin askareihinsa.
Helmikuun loppupuolella siirryttiin yleiseen asevelvollisuuteen, joka täydensi paikalliset, joko kuntien tai vain kyläkuntien asettamat kutsunnat.
Paljon enemmän vaivaa tuotti aseiden hankinta. Pohjanmaalta ei saatu, monista hartaista pyynnöistä ja rukouksista huolimatta. Rahalla ja tavaralla sentään joitakin aina rajan takaa tuli, mutta ne kävivät liian kalleiksi ja lopulta, venäläisten liityttyä kokonaan punaisten riveihin, raukesivat puuhat silläkin taholla tyhjiin. Viimeinen yritys kuljettaa aseita suoraan Pietarista kävi liian kalliiksi: silloin kun menetimme kaksi kunnon miestä, agr. Åströmin ja tehtailija Parviaisen, rahoista ja aseista puhumattakaan.
Tuntien Karjalan Laatokasta Suomenlahteen ja Rajajoesta Saimaaseen saakka, käsitin ensi tehtäväkseni kaikin keinoin pysyttää ryssät ja punaiset mahdollisimman kaukana Vuoksesta. Myöskin oli selvää, että kaikista venäläisistä upseereista ja sotamiehistä huolimatta, punaisten sodankäynti tulisi olemaan massa-vaikutteista: Mitä jollekin pälkähtäisi päähän, sitä toisetkin toteuttaisivat — jos toteuttaisivat! Kaikissa tapauksissa tulisivat sotaliikkeet olemaan enemmän psykologisia kuin strategisia ja silloin niitä oli helpompi ajoissa seurata ja sotkea.
Vaikeimmaksi kävi vihollisen pidättäminen jo heti alusta alkaen Antrean rintamalla, Pullilan—Hannilan—Ahvolan linjalla. Helmikuun 8 päivänä ryhtyivät punaiset, joiden joukossa oli suuret määrät ryssiä, hyökkäilemäänKarisalmeltarataa myöten jaIhantolastakäsinKavantsaarellaolevia joukkoja vastaan. Monisataiset joukot pakoittivat vähäisen puolustus-osaston jättämään vaikeasti puolustettavanKavantsaarenaseman paikan ja siirtymäänPullilaanjaHannilaan. Kuitenkaan eivät viholliset rohjenneet miehittää Kavantsaarta, peläten varmaankin salajuonia. Vielä 11 päivänä oli vähäinen osasto suksimiehiä vastaanottamassa ylivoimaista rynnäkköä, jota se ei voinut torjua.
Vihollinen, joka suurin joukoin aikoi tehdä tyhjäksi kaiken vastustuksen, oli ryhtynyt yleiseen rynnäkköön koko linjalla. Jo varhaisesta aamusta alkoi taistelu molemmin puolin rautatielinjaa ja kesti myöhään iltaan, jolloin sen hyökkäysvoima murtui. Lähettämällä viimeiset reservit estämään kiertoliikettäSeitsolankylän luona ja panssarivaunuun sijoitetun tykin ampuessa onnistuneesti Seitsolan kylässä olevia punaisia, onnistui joukkojen jääkärikapteeni Sihvosen johdolla työntää vihollinen takaisin sillä suunnalla. Taistelun tuloksena oliSeitsolanjaAhvolankylien takaisin valtaus, joka valtaus tapahtui myöhään yöllä.
Radan eteläpuolella onnistui taas punaisten pysyttää hallussaan Oran jaNoskuan kylät. Ennemmin oli se jo miehittänyt Heinjoen kirkonkylän.
Tämän päivän taisteluissa kaatui 5 ja haavoittui useita. Punaisten tappiot melkoista isommat. Kertoivat kyläläiset heidän vieneen ruumiitaan 5 hevosella Kilpeenjoelle; arviolta ainakin 40 kaatuneen ruumiit.
Jo 8 päivänä käytiin taistelua noin 3 kmJoutsenonkirkolta itäänpäin, Imatran tien varrella, jolloin valkoisia kaatui 4 ja haavoittui 9; punaisia löydettiin 17 ruumiina metsissä tien varrella ja kuului haavoittuneita olleen monta vertaa enemmän. Hämärä pakoitti palaamaan takaisinImatralle, vaikkakinJoutsenonkirkonkylä oli melkein meidän. Näitä taisteluja jatkui sitten useampina päivinä peräkkäin, kuitenkaan mainittavampaa aikaan saamatta.
Kun sitten vielä mainitsen patrullitaistelutRaudussa Lipolankylässä jaHeinjoenkirkonkylässä, jotka taistelut olivat omiaan hermostuttamaan vihollisen pahaa-aavistamattomia joukkoja, niin onkin ensi taistelujen vaiheet kerrottu.
Punaisten rintama keskustassa oli pysähtynyt linjalleOra—Pullila—Kavantsaari—Kilpeenjoki. Suurin ja lähin vaara, joka oli uhannut Antreaa, oli vältetty sillä kertaa. Ja kenraali Mannerheim lausui kiitossähkösanomassaan taistelujen johdosta:
"Ilmoittakaa upseereillenne ja urheille karjalaisille minun sydämmellinen kiitollisuuteni siitä, että he niin sitkeästi ovat Karjalaa puolustaneet. Lähettäkää kaatuneitten sankarien omaisille sanoma minun syvästä osanotostani heidän suruunsa. Tehkää samalla esitys enimmän kunnostautuneiden palkitsemisesta risteillä ja mitaleilla".
Yleissilmäys osoittaa tilanteen muuttuneen suuresti viimeisinä päivinä, mutta meille monessa suhteessa edullisemmaksi. Joukko-osastot, jotka olivat jaetut kolmeksi pataljoonaksi jaKiviniemenerilliseksi komennuskunnaksi, pystyivät osapuilleen hoitamaan rintama-osansa, joskin upseerien puute tekee ääretöntä haittaa. Miehistö tottuu kuulatuiskuun ja osittaiseen taistelujärjestykseen, vaikkakin "kiertoliike" vielä pyrkii peloittamaan yhtä ja toista.
Myöskin täytyy muistaa tykistöämme, joka sekin yhdestä luvuistaan oli kasvanut kahdeksi. Puhelinverkko alkaa sekin jo selvitä ja maakunnan "strategisesti tärkeät paikat" — kuten Räisälän kirkonkylä — alkavat rauhoittua. Monta kiitosta ansaitsee myöskin insinööri-kunta, joka työskenteli itsenäisesti ja ansiokkaasti heti ensi päivistä saakka. Sen ja rautatie-henkilökunnan ansioksi on laskettava monta kaunista saavutusta, vaikkei niistä ennemmin olekaan paljoa mainittu.
Kuten jo sanoin, alkoi tilanne selvitä ja olikin se tarpeen vaatimaa, sillä edessä olevat taistelut, vaivat ja vastukset sitä kyllä kaipasivatkin.
Rintama laajenee.
Kun punaisten suurrynnistys näin oli epäonnistunut aikana, jolloin he olivat taisteluvalmiudessa paljon pitemmällä kuin me, niin voitiin täydellä syyllä suhtautua levollisesti vastaisiin tapahtumiin.
Niinpä kirjoittaakin sotakatsauksen laatija "Tiedonannot"-lehdessä, joka oli Karjalan Armeijakunnan virallinen lehti, 19 päivänä vakuuttavasti ja toivorikkaasti taistelujen johdosta:
"Verisimmiksi muodostuivat kuitenkin hyökkääjäin tappiot Kavantsaaren, Ahvolan, Oravalan ja Pullilan taisteluissa. Näissä monta päivää yhteen menoon kestäneissä otteluissa nousi hyökkääjäin mieshukka päivittäin useihin satoihin miehiin kuolleina ja haavoittuneina. Ja niiden lopputuloksena oli Ahvolan ja Oravalan kylien joutuminen horjumattomasti meikäläisten käsiin. Punaisten näiden kylien kautta suunnittelema kiertoliike Hannilan valloittamiseksi raukesi turhiin ja meidän asemamme Hannilan alueella on lujempi kuin koskaan ennen."
Miten varmat punaiset olivat suuren hyökkäyssuunnitelmansa menestymisestä, näkyy siitä, että he taistelujen vielä parhaillaan riehuessa kiiruhtivat lähettämään pietarilaiseen "Nowaja Shisn"-lehteen tiedonannon, jossa pöyhkeillen ilmoitetaan sanasta sanaan seuraavaa:
"Punakaartilaiset ovat kulkeneet Vuoksen yli ja miehittäneet Imatran vesiputouksen. Antrean rautatieasema, jolla on tärkeä strateginen merkitys koko Itäsuomelle, on vallotettu. Samoin on vallattu suuri Vuoksen yli johtava rautatiesilta, joka on ainoastaan vähäpätöisesti vahingoittunut!"
Hyökkääjille aiheuttamansa raskaan mieshukan lisäksi ottivat meikäläiset viime viikon taisteluissa runsaan sotasaaliin. Ja kuitenkin otti meikäläisten puolelta taisteluihin osaa ainoastaan monin kerroin vähälukuisemmat voimat. Näiden joukkojen sankariutta ja suurta taistelukuntoisuutta meidän onkin voitoistamme kiittäminen! Nämä sotilaalliset avut ovat piirtäneet viime viikkoisissa voimain mittelyissä kauniin lehden nuoren Karjalan armeijamme nuoreen sotahistoriaan. "Ja ne avut antavat meille myöskin pettämättömät takeet lopullisesta voitosta!"
Ylläolevasta käy täysin selville punaisten ja ryssien suunnitelmat Vuoksen rintaman murtamiseksi: Imatra ja Antrea olivat ne tärkeät paikat ja tukikohdat, jotka ensin oli vallattava!
Jo 13 päivänä tapahtui Oran jaNoskuantakaisin valtaus klo 12.10 j.p.p. sekä iltapäivällä Korvenkylän tyhjentäminen punaisista. Mutta jo 14 päivänä laajensivat nämä hyökkäysaluettaan ulottaen sen myöskinJääsken Kuurmanpohjaan. Näin oli muodostunut yhtenäinen rintamaSaimaasta Heinjoelleasti ja vihollisen lukumäärä sillä alalla voitiin arvioida n. 3,500 mieheksi. Vastassa oli vain tuhatkunta, suurimmaksi osaksi berdaneilla varustettua miestä.
Ottaen huomioon punaisten psykologian, täytyi heitä tavoittaa yöpuulta ja yhtämittaa hätyytellä. Siksipä järjestettiinkin vahvoja suksipatrulleja, jotka häiritsivät rintamantakaista rauhaa milloin yhtäällä, milloin taas toisaalla.
Joukkojen välttämättömälle liikkuvaisuudelle oli tärkeää saada kylliksi paljon suksia ja mobilisoida kaikki paikkakunnan hevoset kuljetusta varten. Vain siten kävi mahdolliseksi yhtäkkiä heittää 100-150 miestä yön aikanaJoutsenosta Heinjoelletai päinvastoin. Vain samojen joukkojen tarkasti harkitun ja kylliksi nopean siirtelemisen avulla kävi mahdolliseksi peittää viholliselta rintaman todellinen tila. Se taas oli itsestään selvää, että jos punaiset olisivat tienneet rintamajoukkojemme suuruuden, tai saaneet niistä aavistuksenkin, niin he olisivat kasvaneen itseluottamuksensa avulla lyöneet itsensä läpi. Mutta nyt oli toisin. Huhut, jotka valkoisella puolella kierrellen tiesivät Antreassa olevan 6, jopa yhdeksänkin tuhatta hyvin asestettua miestä, kasvoivat kolminkertaisiksi, ennenkuin ne ehtivät punaisten tietoon. Näitä huhuja oli kaikin tavoin ylläpidettävä, vieläpä itse teossa koetettava ylittääkin.
Kaikki tuo kävi päinsä vain nopean liikunnan ja toisiaan seuraavien sotatoimien avulla. Heti kunOra ja Noskuaolivat miehitetyt, asetettiin toinen kolmituumaisista tykeistämme Oralle ja ryhdyttiin sen ja panssarivaunutykin avustaessa valtaamaan Pullilan kylää, mikä onnistuikin. Taistelusta ja useamman päivän rasituksista väsähtäneet miehet eivät kuitenkaan pystyneet pitämään hallussaan taistelemalla vallattua alaa. 16 päivänä evakuoitiin Pullilan kylä tuoden sieltä kaikki pelastettavissa olevat tavarat Oralle. Kohta sen jälkeen valtasivat Kavantsaarelta työntyvät punaryssien laumat taas äskettäin menettämänsä kylän.
Punaisten palveluksessa oleva lentäjä heitti 15 päivänä ensi kerran lentolehtisiä ja pommeja Antreaan saamatta vaurioita aikaan.
Joskin venäläinen sotaväki oli saanut määräyksen taistella punakaartilaisten riveissä ja monet matruuseista noudattivatkin tätä määräystä, niin supistui heidän taisteluhalunsa kuitenkin suurimmaksi osaksi palkannostoon. Moniin kymmeniin markkoihin nousevan päiväpalkan ja vapaan ylöspidon sekä ryöstämisluvan kiihoittamina saapui kuitenkin Venäjältä parvi toisensa jälkeen rintamalle koettamaan onneaan. Tykistöupseerit, joitaKavantsaarellaensi viikkoina oli kymmenisen kappaletta, tuottivat suurinta vahinkoa.
NiinikäänOravalan, Ahvolan ja Seitsolantaisteluissa 12 ja 13 päivinä, jotka taistelut olivat käänteentekeviä, ottivat venäläiset sotamiehet raskaan taakan osalleen, mutta saatuaan ankaran löylyytyksen, hävisivät muutamiksi ajoiksi.
Viime viikon taisteluissa saivat kunnostautuneet joukot sotasaaliiksi 4 konekivääriä, noin 50 kivääriä, 25,000 patruunaa, 100-kunta konekiväärivyötä, kuormastoa, useita hevosia, puolisensataa paria suksia ja paljon muuta sotilastavaraa.
Tappiomme kuolleissa ovat kolmisenkymmentä ja haavoittuneissa hiukan enemmän. Vihollisen tappiot sekä taisteluissa tehtyjen havaintojen että jälkeenpäin saatujen luotettavien tietojen mukaan monenkertaiset.
Toinen yleisrynnistys.
Saatuaan ankaran läksytyksenAhvolassaja yhtä nopean karkoituksenNoskualta, ryhtyivät punaryssät suurpiirteisempään yritykseen. Käsittäen Vuoksen rintaman itselleen vaaralliseksi päättivät he Kiviniemen kautta hyökätä selkäpuolelle ja tuhota yhdellä iskulla koko Karjalan Armeijakunnan. Niin helposti se ei sentään käynyt kuin punaisten johtajat sen ajattelivat.Raudun kirkollasyntyneessä taistelussa saivatRaasulistahyökkäävät joukot pontevan vastuksen ja palasivat verissä päin rajan taakse.
Vaikkakin vähäisillä joukoilla ja vaikeissa oloissa, täytyi alotetta pitää käsissä niinkauan kuin mahdollista. Raudun taisteluun täytyi vielä lähettää kaikki harjoituksissa olleet miehet, joten täyte- ja lisämiehistön saanti Antreaan kävi mahdottomaksi. Siitä huolimatta ja ottaen huomioon, että vihollisen uhka Kilpeenjoelta ja Kavantsaarelta käsin oli suuri, täytyi punikkijoukkojen huomiota kääntää muualle. Ettei Venäjältä pääsisi esteettömästi virtaamaan kaikenlaista sotilastavaraa, katkaistiin 21 päivänä klo 10 illallaGalitsinan ja Kämäränasemien välillä olevarautatiesilta: Onnettomuudeksi jäi eteläinen raide ehjäksi, joten tuosta vaivaa ja rohkeutta vaatineesta ylityksestä ei ollut täyttä hyötyä.
Kuitenkin riitti se ja samana päivänä suoritettuNäätälän, Kääntymän, Ristseppälän ja Heinjoenkirkonkylän valtaus pidättämään punaisia päähyökkäyksestään Ahvolan luona kylliksi kauan, että ennätettiin saada Vaasasta matkalla olevat aseet jaetuiksi joukko-osastoille ja vaihdetuiksi miehistön vanhoihin berdaneihin.
Tällä välin oli vihollinen kuitenkin ehtinyt kokoomaan suuria joukkoja Kilpeenjoelle ja Karisalmelle sekä tuonut useita tykkejä Kavantsaarelle. Kun Antreassa oli käytettävissä vain pari kolme 3-tuumaista tykkiä ja niihinkin vielä rajoitettu määrä ammuksia, täytyi vihollisen toimintaa kaikin keinoin häiritä. Siksipä tulikin Näätälässä olevien joukkojen rynnätäKarisalmelleja vallata asema. Vaikeitten olosuhteiden takia se ei kuitenkaan onnistunut, mutta sitä paremmin kävi samanaikaisesti tapahtunutSyvälahdenkylän valtaus Kavantsaaren länsipuolella.
Samaan aikaan, helmikuun 23 päivänä, käytiin myös taistelua ValkjärvelläSuontaankylässä, jossa punikkien täytyi perääntyä. Sitä kiinteämmin pysyivät punaryssät Raudun asemalla, Maanselän ja Liippuan kylissä.
Että kaikkialla käytäviin taisteluihin olisi ollut tarvis johtokykyisiä upseereja, on itsestäänkin selvää, mutta mistä niitä ottaa. Yksinpä esikuntamiehetkin, välttämättömimmätkin miehet keskusjohdosta täytyi silloin lähettää eri ilmansuuntiin rintamajoukkoja ohjaamaan. Ja kaiken kiireen lisäksi saapui kenraali Mannerheim, Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö, Antreaan. Kellon käydessä yhdeksää lauantaina helmikuun 23 päivänä pysähtyi ylimääräinen juna Antrean asemalle.
Ylipäällikön mukana seurasivat esikuntaupseerit eversti Rehausen, ratsumestari Ignatius ja rautateiden kuljetuspäällikkö Lohman.
Kenraali Mannerheim tervehti asemalla olevaa vartiota lyhyellä suomenkielisellä puheella:
"Sinä vaikeana aikana, jolloin Suomen kansan täytyy melkein ilman aseita taistella maanpettureita vastaan, ovat Karjalan pojat taistelleet urhoollisuudella, joka on herättänyt minussa ihastusta. Pyydän kiittää teitä!"
Puheen päätyttyä luki ratsumestari, nykyään kenraalimajuri, Ignatius joukoille seuraavan, Suomen ja Vienan karjalaisille osoitetun, kenraali Mannerheimin julistuksen:
"Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille!
"Saapuessani Karjalan rintamalle tervehdin urhoollisia karjalaisia, jotka niin miehuullisesti ovat taistelleet Leninin roistoja ja heidän kurjia kätyreitään vastaan, miehiä vastaan, jotka Kainin merkki otsallaan hyökkäävät omien veljiensä kimppuun. Leninin hallitus, joka toisella kädellä lupasi Suomelle itsenäisyyden, on toisella kädellä lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa, niinkuin hän itse on ilmoittanut, valloittaakseen takaisin Suomen ja kukistaakseen meidän punakaartien avulla Suomen nuoren vapauden vereen. Yhtä petollisesti ja katalasti koettaa hän nyt, kun hän tuntee voimamme kasvavan, ostaa kansamme ja hieroo sen kauppaa Suomen kapinoitsijain kanssa, luvaten heille Vienankarjalan, jota hänen punainen armeijansa hävittää ja ryöstää. Me tunnemme hänen lupaustensa arvon ja olemme kyllin vahvat vapauttamme ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan-Karjalassa. Meidän ei tarvitse ottaa armolahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla, etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennenkuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennenkuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkoitettu niinhyvin Suomesta kuin Vienan-Karjalastakin. Luottaen oikeaan, jaloon asiaamme, luottaen uskollisiin miehiimme ja uhrautuvaisiin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen!
Mannerheim."
Julistuksen luettuaan kohotti ratsumestari Ignatius kolminkertaisen eläköönhuudon Suomen ja Vienan Karjalalle sekä suurelle, vapaalle Suomelle. Lyhyen aamiaishetken kestäessä kenraali Mannerheim vielä toisti kiitoksensa Karjalan Armeijakunnan päällystölle ja joukoille menestyksellisestä ja sankarillisesta toiminnasta yhteisen asiamme voittoon viemiseksi.
Kenraali Mannerheim matkusti seurueineen klo 12 päivällä takaisin päämajaansa.
Kaikista seikoista huomasi, että vihollinen oli aikonut ratkaisevasti ryhtyä taisteluun musertaakseen Vuoksen rintamaa puolustavat joukot. Tuoden yhä uusia joukkoja, konekiväärejä ja tykkejä entisiin rintamapaikkoihin, levitti se rintamaansa lähettäen suuria joukko-osastoja Muolaan ja Valkjärven kautta etsimään rintaman heikoimpia kohtia ja sieltä uhkaamaan sivustoja ja rintaman taustaa. Niinpä joKuusassa ja Punnuksenkylissäkin tapaamme runsaasti kuularuiskuilla ja tykeillä varustettuja punaisten joukko-osastoja.
Taistelut Valkjärvellä ja Raudussa osoittavat laajenemisen oireita. Painostus Jääsken Penttilässä alkaa käydä sietämättömäksi, samoin alkavat suuret punikkilaumat liikehtiä Joutsenosta käsin Imatralle.
25 päivänä jättivät joukot laukaustakaan ampumatta Syvälahden kylän, joka teko oli vastoin annettuja määräyksiä ja johtui urhoollisuudestaan kuuluisan upseerin edesvastuuttomasta toiminnasta. Paria päivää myöhemmin samainen upseeri oli valmis evakuoimaan Ahvolan, mennen tässä puuhassaan siksi pitkälle, että ensimäiseksi repi puhelimen pois seinältä ja sitten vasta ryhtyi muihin tehtäviin. Viime hetkessä ehti kuitenkin tavallinen kuolevainen, nykyään vänrikki Heimolainen, paikalle ja pelasti parin kolmenkymmenen miehen kanssa tilanteen lyöden venäläiset matruusit takaisin Ahvolan kylän laidasta. Ansioistaan sai mainittu upseeri kyllä matkapassin, mutta se oli myöhäistä, eikä voinut enää estää tapahtunutta: parhaimmat tähystysasemat, korkeimmat mäet, olivat jo punaisten hallussa ja venäläiset tykistöupseerit osasivat niitä kyllä käyttää hyväkseen! Tämä anteeksiantamaton leväperäisyys saattoi keskustan Vuoksen rintamalla vaaranalaiseen tilaan, joka vaaranalaisuus saatiin maksaa monien satojen urhoollisten, isänmaansa edestä taistelevien sydänverellä ja nuoren elämän menettämisellä.
Lyhyt helmikuu oli jättänyt perinnöksi taistelut, kiivaat taistelut pitkin koko rintamaa Laatokasta Saimaaseen saakka. Rintama, joka nyt alkoi käydä yhtenäiseksi, kulki Joutsenon ja Imatran keskiväliltä Kuurmanpohjan kautta Oravalaan ja Ahvolaan, siitä Kavantsaaren ja Hannilan väliltä lähellä Pullilan kylää Kääntymälle sekä Heinjoella. Muolaassa Äyräpään laskua myöten, siitä Punnuksen yli Valkjärven kirkolle ja Rautuun.
Näin oli neljän viikon taistelujen tuloksena rintaman muodostuminen, taistelevien joukkojen osittainen järjestyminen ja rintaman takana olevien, kutsunnassa koottujen miesten harjoittelumahdollisuus-tilaisuus.
Helmikuun perintöä.
Ennenkuin lähden pitemmälle selostelemaan taistelujen kehitystä rintaman eri osilla, tahdon heittää katsauksen yleiseen tilanteeseen sekä rintamalla että rintaman takana.
Erillään taisteleva Karjalan armeijakunta ei saanut Pohjanmaalta muuta kuin ankarien ponnistelujen jälkeen joukon kiväärejä ja patruunia niihin; puhumattakaan upseereista, joita laajenevien sotatoimien ja kasvavien joukkojen takia olisi välttämättömästi kaivattu. Vähävarainen Karjalan väestö, jolle tuskin itselleen riitti leipää kevääseen, oli pakoitettu luovuttamaan elintarpeensa rintamajoukoille. Ja sen se tekikin auliudella, joka ijäti on saava kiitoksen ja tunnustuksen. Ilman sitä auliutta olisi rintamajoukkojen ollut pakko siirtyä liikekannalle, eikä suinkaan hyökkäykseen. Ilman väestön avuliaisuutta olisi käynyt mahdottomaksi joukkojen nopea siirtelykin paikasta toiseen. Mainitakseni esimerkin tästä auliudesta kerron tapauksen Heinjoelta, joka tapaus on kuvaavaa ajan hengelle ja vaatimuksille. Siellä piti eräänä päivänä olla satakunta hevosta puolentoista tunnin kuluttua ilmoituksen saatua odottamassa tapahtuvaa joukkojen siirtelyä. 3/4 tunnin jälkeen ilmoitettiin puhelimella, että siellä on noin puolitoistasataa hevosmiestä. Samallaisia tapauksia voisin luetella useampia. Lyhyen helmikuun aikana oli mieliala ehtinyt rauhoittua pakokauhusta kylmäveriseen taistelu-avustukseen asti; epätietoisesta toimettomuudesta uutteraan suojeluskunta-työskentelyyn asti. Pitäjien esikuntien kautta saapui rintamalle lahjoina suunnattomat määrät piiraita, alusvaatteita ja kaikenlaista välttämätöntä tavaraa, jota joukot kyllä kaipasivatkin. Monikin oli lähtenyt Viipurin retkelle, arvellen sen kestävän muutaman päivän, ja nyt oli ollut mukanaSainiolla ja Kämärälläsekä yhtä kyytiä rintamalla. Monet kunnat tekivät suuria rahalahjoituksia, jotka joko suojeluskunnassa tai joukko-osastoissa käytettiin tarpeen vaatimusten mukaisesti.
Kenttäposti, joka toimi mallikelpoisesti, heti alunpitäen välitti rintamamiesten toiveet sekä kotoa tulevat paketit ja lähetykset. Erikoinen huoltokomitea ja rintamapapit hankkivat keräyksien kautta varoja jakaakseen kirjoitusvälineitä taistelua käyville joukoille ja järjestääkseen lukutupia sanomalehtien lukua ja seurustelua varten. Tietotoimisto, joka oli alkeellisen sotilasjärjestyksen vuoksi välttämätön, välitti kaikkinaisia tiedoituksia ja toimitti "Tiedonannot"-lehteä, joka osaltaan vaikutti rauhoittavasti maakunnan väestöön.
Ennemmin olen jo maininnut puhelinverkoston järjestymisestä, joka seikka osaltaan vaikutti suuresti sotilaallisten toimien täsmällisyyteen ja nopeuteen. Kun sitten täydellinen tiedusteluverkko ulotti haaransa aina Pietaria ja Viipuria myöten, niin olikin tapahtumien ja taistelujen määräämisvalta suurimmaksi osaksi siirtynyt Viipurista Antreaan. Nyt ei hyökkääjä päässyt enää ratkaisevasti määrittelemään taistelujen aika- ja paikkaehtoja, nyt niissä oli jo puolustajallakin sanansa sanottavana. Rintama, joka oli kiteytynyt linjalleKorvenkylä—Penttilä—Ahvola—Pullila—Kääntymä—HeinjokijaKuusa—Valkjärvi—Rautu, pysyi pääasiallisesti samana puolustussodan loppuun saakka. Siellä täällä tapahtuvat pienet muutokset eivät vaikuttaneet sanottavasti asiaan. Vain kuolleen taistelu-aineiston puute omalla ja sen rajaton runsaus vihollisen puolella vaikutti ehkäisevästi ratkaisevaan taisteluun ryhtymiseen. Sotasaaliina saadut tykit olivat nyt jo korjatut, mutta ammusten vähyys haittasi niiden pontevaa toimintaa. Konekiväärien vöiden ja varaosien puute heikensi sekin taisteluvoimaa, semminkin kun jokaista omaa, helposti epäkuntoon joutuvaa konekivääriä vastasi neljä, jopa viisikin uutta, murhaavasti työskentelevää konekivääriä vihollisen puolella.
Tiedustelu- ja partio-retkien ansioksi on luettava monta vakavaa häiriötä vihollisen rintaman takana, kutenHillinsillanräjäyttämisestä 26 päivänä helmikuuta Lappeenrannan ja Simolan välillä johtunut sekamelska.
Paitsi suksijoukkoja, joita olivat melkein kaikki joukko-osastot, järjestettiin pataljooniin ratsastavia tiedusteluosastoja, jotka monessa taistelussa tuottivat käänteentekevän vaikutuksen.
Kaikki nämät mainitut seikat yhdessä vaikuttivat sen, että voitonvarmuus päivä päivältä kasvoi omissa joukoissa, jota vastoin epäilys sai punaisten mielissä yhä enemmän jalan sijaa. Kun sitäpaitsi vielä jääkäripataljoona saapui Libausta, ryhtyen järjestämään taistelu-kuntoista armeijaa kutsuntojen kautta kootuista miehistä, niin oli taistelun voitollinen tulos jo varmana vakaumuksena jokaisen mielessä. Lopullinen ratkaisu oli siis vain ajan kysymys enää. Kuitenkin kului vielä monta, pitkää viikkoa kuluttavassa odotuksessa, vaikeissa taisteluissa ja ristiriitaisissa ajatuksissa, ennenkuin päästiin käännekohtaan, ennenkuin voitiin ryhtyä puolustuksesta hyökkäykseen. Siinä toivossa sitä kumminkin työtä tehtiin, valmistuksia ja suunnitelmia laadittiin. Eikä niissä valmistuksissa Karjalan armeijakunnan teknillisellä osastolla ollut pienimmät ansiot. Satamäärin karttoja oli laitettava, laivasto asetettava liikekannalle ja samanaikaisesti pidettävä huolta senkin seitsemistä seikoista.
Ainoaksi kerraksi, jolloin rautatiellä sattui selkkausta, voimme merkitä Miissuan onnettomuuden. Sekin olisi ollut ajoissa vältettävissä, jos rata-osan insinööri olisi ottanut huomioonsa annetut ilmoitukset ja ryhtynyt tarpeellisiin toimiin. Mutta hän katsoi olevansa sotilasjohdon ylä- tai ulkopuolella ja aiheutti niinollen parin ampumatarvevaunun suistumisen radalta kiireisenä taistelu-yönä. Se olikin ainoa häiriö, kuten jo sanoin, ja on sekin laskettava yhden ainoan henkilön itsepäisyydestä ja vastahakoisuudesta johtuneeksi.
Punaisten yleinen hyökkäys.
Helmikuu oli jättänyt perinnöksi ankarat taistelut. Punaisten yleinen hyökkäys keskittyi kiivaimmaksiAhvolassa, jossa vihollinen tarkasti ohjatun tykistövalmistelun turvissa yritti päivittäin useita kertoja jalkaväkihyökkäykseen, mutta raukesivat nämä yritykset tavallisesti joko alkuunsa tai pistintaisteluun.
Venäläiset sotamiehet ja matruusit, jotka kotimatkallaan antoivat värvätä itsensä Viipurissa, ottivat runsaslukuisina osaa näihin taisteluihin maaliskuun alkupuolella. Samoin ilmaantui runsaasti tykistöä, jopa raskastakin, joka saattoi suoraan sanoen syytämällä kylvää projektiileja.
Niinpä jo ensimäisenä päivänä maaliskuuta yrittivät punaryssälaumat useampaan kertaan tykistötulensa suojassa hyökätä Ahvolaan, mutta lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. MyöskinKarisalmeltakäsin koettivat punaryssät raivoisan tykki- ja konekivääritulen tukemina hyökätäNäätälässäolevien joukkojen kimppuun, mutta lyötiin vastahyökkäyksin takaisin. Ei auttanut sekään, että vihollinen ryhtyi laajaan saartoliikkeeseen; jättäen suuren määrän kuolleita ja haavoittuneita täytyi sen vetäytyä takaisin Karisalmen asemalle.
Taistelut oikealla sivustalla olivat vähäpätöisiä kahakoita, mutta ansaitsevat sentähden mainitsemista, että niissä kaatuneelta punaisten johtajalta saadusta kirjeestä voitiin päättää seuraavana päivänä tapahtuvan suurrynnistyksen pääpiirteet, jopa Jääsken rintamaosan yksityisseikatkin. Samoin patrullitaistelutMuolassa, Valkjärvellä ja Raudussasupistuivat vähäisiksi kahakoiksi, joilla ei ollut sen suurempaa merkitystä.
Kuitenkin voi niistä, tiedusteluosaston antamien ilmoitusten nojalla, vetää sen johtopäätöksen, että punaiset pitivät "tyyntä myrskyn edellä".
Niinpä sitten seuraavana päivänä, 2. maaliskuuta, alkoikin oikea rajuilma. Aamulla varhain saatiinImatrankautta tietoLappeenrannassaolevista kolmesta tuhannesta asestetusta miehestä ja 10 tykistä, joilla kaikilla oli aikomus tulla Imatralle. Kirjeessä selostetulla tavalla hyökkäsivät punaiset, apunaan runsaasti matruuseja, JääskenPenttilästä Kuurmanpohjankylään. Huolimatta tykistön ja konekiväärien antamasta tuesta epäonnistui yritys kokonaan. Kiivaan ottelun jälkeen täytyi hyökkääjäin raskain tappioin peräytyä.
Keskustassa jatkui edellisen päivän taistelu Ahvolassa. Radan eteläpuolella ryhtyi vihollinen hyökkäämään Pullilasta Oraa kohti, lähettäen joukon Lanan talon kautta Viskarinkylään, muutamia kilometrejäHannilan asemaneteläpuolella, mutta peräytti vartiostomme senLanan talonluokse, jossa sukeusi pitempi ja vaikealuonteinen taistelu. Kaikki hyökkäykset Oralle lyötiin takaisin. Kuitenkin täytyi ankaran painostuksen ja 8 tuntia kestäneen taistelun jälkeen jättääNäätälänkylä ja siirtyä varustettuun asemaanKääntymällä.
Vihollinen, joka oli saanut runsaasti lisäjoukkoja pitkin koko rintamaa, osoitti sitkeää hyökkäilyhalua. Sen kärsimät tappiot olivat tuntuvat.
Heinjoellahavaittiin päivän kuluessa vihollisen ratsupatrulleja Kämärältä käsin. Muuten rauhallista.
MuolaanKuusankyläänkeskittää vihollinen suuria joukkoja varustettuina tykeillä ja konekivääreillä.
Raudussaon kiivas taistelu kirkon itäpuolella kestänyt koko päivän.
Tämä oli myrskyn alkua. Eikä seuraavakaan päivä ollut huonompi. Oikealla sivustalla kyllä oli hiljaista edellisten päivien onnettomuuksien johdosta, mutta sitä kuumempaa oli keskustassa, Ahvolan kylässä. Jo aamuhämärissä aloitti vihollisen tykistö kiivaan ammunnan, joka päivän mittaan kehittyi yhtämittaiseksi jyrinäksi. Välittämättä tykistömme tarkoin tähdätystä tulesta kehittäytyivät viholliskolonnat hyökkäykseen. Huolimatta konekivääri- ja kivääritulen huumaavasta ratinasta, tykkien kaameasta jyrinästä ja tuhoatuottavien kranaattien räiskeestä hoitelivat meikäläiset kunniakkaasti tehtäviään antaen päälle käyvän vihollisen "purra pippuria" 60 askeleen päästä. Silloin kuitenkin hajosivat punaryssien hyökkäysketjut hurjaan pakoon kärsien vielä paetessaankin suuren mieshukan.
Meidän mieshukkamme oli iltaan mennessä saatujen tietojen mukaan yhteensä yli kaksikymmentä kaatunutta ja haavoittunutta. Se oli Vuoksen rintamalla verisin päivä, mitä tähän asti oli saatu kokea.
Viime päivien kiivaiden taistelujen aikana oli vihollinen, jolla oli paljon joukkoja käytettävänään, miehittänytNoskuaneli Ala-Noskuan, kuten sitä myös kutsutaan, mutta tänä aamuna tuli sille kiire lähtö: hyvin valmistetulla, tykistön tukemalla hyökkäyksellä valloitti I pataljoonan 4 komppania aamutöikseen kylän takaisin, saaden saaliiksi ison joukon kiväärejä ja saniteettilaukkuja.
Valkjärvellä, jossa viholliset tekivät hyökkäysyrityksen, saatiin paljon kiväärejä ja ampumavaroja. Kuusi kaatunutta jätti hyökkääjä taistelutantereelle.
Päivän taistelut olivat kiivaat ja veriset, mutta eivät siitä huolimatta ottaneet lakastuakseen. Vihollinen, jolla oli runsaasti väkeä, vaihtoi illalla uudet joukot hyökkäämään ja niin kesti taistelua koko yönAhvolassajatkuen entistä kiivaampana seuraavana aamuna. Eikä vain Ahvolaan rajoittunut hyökkäily-alue, vaan myöskin muualle leimahtivat kiivaat taistelut riehumaan.
Luullen joukkojemme tilanKääntymälläolevan huonon ryhtyivät punaryssät Karisalmelta ja Näätälästä käsin ankaraan rynnistykseen, mutta olivat jo puoli tuntia kestäneen laukausten vaihdon jälkeen pakoitetut vetäytymään takaisin. Myöskin Valkjärvellä koetti ylivoimainen vihollinen kokonaan tuhota vähäisen puolustusjoukon, joka kuitenkin pontevasti teki vastusta tuottaen viholliselle vaikeita tappioita ja pysyttäen asemansa.
Siitä huolimatta, että joukot saivat yötä päivää maata taisteluketjussa, oli miesten mieliala erinomainen. Niin alemmat kuin ylemmätkin odottivat vain hetkeä, jolloin päästäisiin puolustuksesta hyökkäykseen, päästäisiin näyttämään, miten sitä oikein hyökätään.
Kuten jo ennemmin olen maininnut joutuivat tärkeät tähystysasematAhvolan ja Seitsolankylien luona ilmaiseksi punaryssien haltuun ja venäläiset tykistöupseerit niitä kylläkin osasivat hyväkseen käyttää. Kuvista näemme tykistö- ja kivääri-tulen vaikutukset liiankin hyvin. Myöhemmin, kun Venäjältä ehti tulla massamäärin raskasta tykistöä, olivatkin tulipalot jokapäiväisiä tapahtumia ja sotilasmajoitus täytyi järjestää maakuoppiin mäentörmässä.
Estääksemme vihollisen keskittämästä liian suurta ylivoimaa Ahvolaan täytyi meidän taas häiritä sen joukkojaPullilassa. Siitä ei kumminkaan ollut sen suurempaa tulosta, sillä vihollisen sekä mies- että ase-ylivoima oli tälläkin suunnalla vastustamaton. Kuitenkin luulen sen vaikuttaneen samanaikuisesti käytäviin taisteluihin Ahvolan ja Oravalan välimailla, siellä kun vihollisen laaja ja suurin joukoin alotettu kiertoliike keskeytyi melkein alkuunsa.
Valkjärvellä ja Mälkölässäriehuivat pitkin päivää ankarat taistelut, joissa vihollisen hyökkäysyritykset toinen toisensa jälkeen lyötiin takaisin.
Tämä kymmenkunta päivää kestänyt yleinen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli kerrassaan murtaa Vuoksen rintama, oli katsottava loppuneeksi. VainAhvolassajatkui se ankarana yötä päivää kestävänä tykistö- ja jalkaväkitaisteluna Ahvolan ja Seitsolan kylien luona olevien kukkuloiden omistamisesta aina huhtikuun loppupuolelle, jolloin punaisten vastustus murtui kiireiseen, päätäpahkaiseen pakoon. VainAhvolassa, Mälkölässä ja Raudussajatkuivat kiivaat taistelut, jota tappiotaulukotkin osoittavat, mutta voittamatta etuja tai maa-alaa sai vihollinen tyytyä pysymään alallaan.
Raskaat olivat tappiomme, ei mieslukuun nähden, vaan sen laatuun; raskas oli se kuorma, jota harjoittamaton nuorisojoukko sai kantaa, semminkin kun usein täytyi lähettää miehet taisteluun ilman pystyvää johtajaa, joista erittäinkin Raudun rintamalla oli suuri puute. Mutta mitä tekisikään rakastamansa maan, kodin ja omaistensa tähden! Sitä vartenhan sitä oli leikkiin lähdettykin! Ellei sitä jaksa kestää, niin kaadutaan!
Kaksi arvostelua.
Ryhtyen yhä itsepintaisempaan taisteluunAhvolanluona ja varustautuen valtaamaanHannilanasemaa, korjasi vihollinen Hannilan ja Kavantsaaren väliltä räjäytetyn rautatiesillan. Nyt oli vihollinen tilaisuudessa häiritsemään etuvartioitamme jo aika läheltä, sillä kun oli hallussaan ajan vaatimusten mukainen panssaroitu taisteluvaunu, jossa oli kaksi isoa tykkiä ja useita konekiväärejä. Tykistömme oli liian köykäinen tuhoamaan sitä, vaikkakin useita sattumia todettiin ja sen oli pakko peräytyä. Siitä huolimatta saapui se aina uudelleen.
Myöskin vihollisen kaksi lentäjää kävi heittämässä julistuksia ja pommeja, saamatta koskaan mainittavampaa aikaan.
Paljon vaarallisemmaksi kävi vihollisen runsaslukuinen, päivä päivältä kasvava tykistö, joka venäläisten tykistöupseerien ohjaamana toimi meille erittäin turmiota tuottavan hyvin. Semminkin kun meidän muutamat tykkimme ja panssarijunamme olivat ammusten puutteen takia rajoitetut ampumaan vain "näkyvään maaliin" tai erikoisen vaikeissa tapauksissa.
Sydäntäsärkevää oli tietoisuus siitä, että nuorten, isänmaan uljaiden poikien verin ja hengin täytyi vastustaa maankavaltajien, verivihollisiltamme lunastamien, uudenaikaisten koneiden tuhoatuovaa voimaa. Sydäntäsärkevää oli se heikkouden tietoisuus, mutia ilahdutti sentään mieltä ja sydäntä monasti sykähdytti tuon taistelevan nuorison rehtiys ja kunto!
Lainaan tähän kappaleen "Tiedonannot"-lehdessä olleesta kirjoituksesta"Etevämmyys kaikilla rintamilla".
"Ken on saanut joukkomme keskellä myös rintamalla liikkua, pääsee jo ensi hetkessä siihen varmaan vakuutukseen, ettei tällaista uljasta soturiainesta voi löytyä punaisten puolella. Tuo urhoollisuus, joka koko olennosta huokuu, antaa takeet, että voitto on varma. Tuo suorastaan kuoleman uhma, johon ollaan valmiit, tietää, että tarkoitetut päämäärät eivät enää ole toiveita, vaan jo tosiasioita. Eikä ihmekään, sillä joukkomme ovat kansamme jalointa ainesta, jolle oikeus, totuus ja vanhurskaus eivät ole pelkkiä kauniita puheenparsia, vaan joiden etuvarustuksiksi ollaan valmiit asettamaan oma rinta, rinta, jonka sisällä sykkii kaikkea jaloa rakastava sydän. Siksi käsi ei tutise, siksi silmä ei petä, siksi veri ei läiky tuimimmassakaan taistelussa.
"Mutta me emme tahdokaan taistella vain sillä rintamalla, jolla tuliaseemme johtavat meidät varmaan voittoon, vaan myös hengen taistelutantereella. Liian kauan saikin tässä maassa rehennellä kaiken pyhänkin häpäiseminen, uskon pilkka, Jumalan ikuisten elämän perusteeksi asetettavien totuuksien ylenkatse. Niinpä nytkin punaisten armeijan tiedonannoissa puhutaan 'uskonnollisesta pödystä', kun selostetaan pappien toimintaa rintamalla. Tässä edelleenkin merkki, mikä mieli siellä vallitsee, ja mikä suorastaan kansan tosionnen ja elämän murska olisi tapahtunut, jos punainen petomaisuus olisi saanut vyöryä yli maan, puhumattakaan laista ja oikeuden turvasta. Meidän soturiemme keskuudessa, puhuessa Jumalan ikuista elämän sanaa, ei näe noita irvisteleviä, pilkallisia kasvoja, ei näe ivalliseen nauruun vääntyneitä suita, ei kuule pilkkasanoja, vaan voimakkaana viriää monta kertaa virsi rintaman likistöllä olevissa soturien asunnoissa, pimeissä pirteissä. — — Siksipä saammekin olla varmat, että myös Jumala on auttava meitä, siunaava asiamme, antava meille lopullisenkin voiton, kun tahdomme lippumme vaan valkoisena edelleenkin säilyttää, puhdistaen siihen tarttuvat tahrat".
Siinä antaa elämää kokenut mies arvostelunsa nuorista vapaustaistelijoista, arvostelun, joka ei kaipaa lisäselvitystä. Tämän yhteydessä tahdon mainita tuomari Aminoffin tunnustuksen karjalaisille, hänen käydessään maaliskuun puolivälissä Imatralla ja Antreassa. Hän sanoi joutuneensa aivan hämmästyksen valtaan nähdessään sen levollisuuden ja vaaran halveksumisen, jolla karjalaiset soturit taisteluun käyvät. Intomielin, täynnä luottamusta ja uskoa voittoon he tehtäväänsä rientävät. Hän tunnusti suoraan, ettei hän tällaista ollut osannut karjalaisilta odottaa. Niinikään hän suuresti ihmetteli sitä levollisuutta, jolla rintaman välittömässä läheisyydessäkin toimitaan ja eletään. Ei vähintäkään hermostumista ollut huomattavissa. Päinvastoin kaikilla rohkea mieli ja rajaton innostus.
Ja se samainen rohkeus se lopultakin kesti ja voitti vastukset. Intomielinen luottamus ja usko voittoon painoi leimansa niin rintamaila taistelevien kuin kotona työskentelevienkin toimiin. Kyläkunnat ja pitäjät antoivat apunsa lahjain muodossa; yhtiöt ja liikemiehet tekivät rahalahjoituksia, — jokainen kantoi kortensa yhteiseen kekoon. Ja ottaen huomioon, että "kansan käsi on karttuisa", kertyi rintamamiesten tarpeeksi monta pehmoista piirasta ja lämmintä alusvaatetta.
Maaliskuun loppupuolen taistelut.
a. Joutsenon rintamalla.
Paitsi jo edellä kerrottuja pienempiä taisteluja käytiinJoutsenoneli III rykmentin rintamaosalla vilkasta patrullisotaa aina maaliskuun 20 päivään asti. Silloin punikit, jotka olivat saaneet helsinkiläisiä joukkoja, voimisteluseura "Jyryn" poikia, avukseen, ryhtyivät hyökkäämään edeten Joutsenon kirkolta Korvenkylää kohti.Jänhiälästätäytyi etuvartiostomme taistellen peräytyä Pelliseen. Linjalla Jänhiälä—Kuurmanpohja koetti vihollinen käyttäen hyväkseen kaikkia saloteitä katkaista yhteyden Imatran ja Kuurmanpohjan välillä.
Pitkin päivää kestäneestä, tykistön avustamasta hyökkäyksestä luopui vihollinen vasta myöhään yöllä. Sen haltuun jäi silloin vain Jänhiälän kylä; muualla olivat ponnistelut tuloksettomia.
Maaliskuun puolivälissä muodostettiin entisistä pataljoonista rykmenttejä ja Imatran pataljoonasta tuli niinollen III Karjalan rykmentti. Sen ensimäiseksi suureksi taisteluksi tuli jo 23 päivänä alkaneiden kahnausten jatkoksi liittyvä maaliskuun 26 päivän taistelu! Kiivaimpia ja entisestään runsaammilla joukoilla toimeenpantuja rynnistyksiäKorvenkyläävastaan, oli tämän päivän taistelu. Runsaslukuisella tykistöllä ja konekivääreillä pommitti vihollinen kylää sytyttäen parikin tulipaloa jalkaväen tehdessä laajaa kiertoliikettä.
Rykmentin päällikkö, jääkärimajuriStåhlbergoli jo joukkoineen saarroksissa, mutta oikealla hetkellä apuun lähetetty joukko karkoitti vihollisen saartavat joukot.
Saman päivän kiivaat taistelutKuurmanpohjassavaikeuttivat tilannetta suuresti. Kuitenkin oli vihollinen illan tullen pakoitettu vetäytymään takaisin entisiin asemiinsa, jossa sitten asemasotaa jatkui kiivaana tykistö- ja konekivääri-taisteluna pitemmän aikaa.
Oikeastaan voidaan jo tämänpäiväinen taistelu laskea hyökkäyssotaan kuuluvaksi, se kun alkoi yhtähyvin meidän kuin vihollisen alotteesta, kummankin tehdessä saartoliikettä vastustajansa tuhoamiseksi. Sitäkin suuremmalla syyllä voidaan pitää puolustussotaa loppuneena Joutsenon rintamalla, kun tästä lähtein alotepuoli melkein kokonaan siirtyi valkoisten käsiin, ja alituiset häiritsemiset ja hyökkäilyt nyt kohdistuivat Joutsenon kirkonkylään eivätkä enää Imatraan ja sen ympäristöön.
Tähän on vielä lisäksi mainittava, että kolmannen rykmentin tiedustelu- ja partio-osasto oli taas häiritsemässä säännöllistä elämää vihollisen rintaman takana. Täydellisesti sen ei kuitenkaan onnistunut suorittaa tehtäväänsä, Pulsan—Luumäen välisen rautatiesillan räjäyttämistä, mutta sen moraalinen vaikutus on jo sekin laskettava riittävän suureksi saavutukseksi.
b. Ahvolan rintamalla.