Reportteri puolestaan koetti parhaansa mukaan unohtaa tuon omituisen tunteen, joka johtui vieraan miehen vetovoimasta. Hänen edessäänhän oli nyrkkeilylavan villipeto, tuo suuri, tyhmä eläin, hurjan ammattikunnan hurjin. Hän nauroi Patin tavalle pitää hänen kättään omassaan.
"Tahtoisin saada käteni vapaaksi, mr Glendon", sanoi hän. "Katsokaa, minä… minä tarvitsen sitä todellakin."
Pat katsoi nolona häneen, seurasi katseellaan hänen katsettaan yhtyneihin käsiin ja irrotti ne samassa punastuen korviaan myöten.
Reportteri huomasi punastumisen ja teki sen johtopäätöksen ettei nyrkkeilijä ehkä ollutkaan juuri niin eläimellinen, kuin hän oli mielessään kuvitellut. Sillä hän ei voinut ajatella, että joku eläin punastuisi. Hän huomasi myös, ettei Patilla ollut tarpeeksi seurustelukykyä pyytääkseen anteeksi. Pat katsoi häneen yhä kuin hurmioissaan ja tuli vielä punaisemmaksi poskiltaan.
Stubener oli sillävälin tuonut tuolin ja viittasi neidin istumaan.Glendon istuutui mekaanisesti omalleen.
"Hän on loistavassa kunnossa, miss Sangster, loistavassa kunnossa", sanoi impressario. "Eikö totta, Pat? Ette koskaan elämässänne ole tuntenut itseänne hyvinvointisemmaksi?"
Tämä kiusotti Glendonia. Hän rypisti hämillään otsaansa eikä vastannut.
"Olen usein halunnut tutustua teihin mr Glendon", sanoi miss Sangster. "En ole koskaan ennen haastatellut ketään nyrkkeilijää, niin että pyydän anteeksi, jollen osaa suoraan asiaan."
"Ehkä mieluimmin alottaisitte katsomalla häntä työssään?" ehdotti impressario. "Sillä aikaa kuin hän pukeutuu nyrkkeilypukuun, voin minä kertoa teille hänestä paljon — myöskin asioita, joita ei koskaan ole ollut sanomalehdissä. Kutsukaamme Walsh sisään, Pat, ja nyrkkeilkäämme muutama erä."
"Ei siitä tule mitään", murisi Glendon töykeästi aivan niin kuin villipedolta saattoi odottaakin. "Ryhtykää haastatteluun."
Tilanne muuttui ikäväksi. Stubener puhui eniten johtaen keskustelua, joka kiusotti Maud Sangsteria, samalla kuin Pat ei juuri ollenkaan ottanut siihen osaa. Miss Sangster tarkasti Patin kauniita kasvoja, kirkkaansinisiä silmiä, kauniinmuotoista, melkein kotkankaarevaa nenää ja kiinteitä huulia, jotka kaikki olivat miehekkään eivätkä ollenkaan äreän näköiset. Siinä oli sangen omituinen persoonallisuus, ajatteli hän, jos sanomalehdet olivat oikeassa kaikessa, mitä he hänestä kertoivat. Turhaan hän koetti etsiä mitään merkkiäkään eläimellisyydestä. Ja turhaan hän koetti saada keskustella suorastaan Patin kanssa. Ensiksikin tiesi hän liian vähän nyrkkeilylavasta ja ammattinyrkkeilijöistä ja niin pian kuin hän yritti saada aikaan kahdenkeskistä keskustelua, tuli Stubener heti väliin ja tulvi tiedonannoista.
"Tämä nyrkkeilyelämä lienee äärettömän mieltäkiinnittävää", sanoi miss Sangster kerran ja jatkoi huoaten: "Toivoisin tietäväni siitä enemmän. Sanokaa minulle, minkä tähden te nyrkkeilette? — niin, lukuunottamatta siitä koituvaa rahallista hyötyä." (Viimeisen hän sanoi säästyäkseen Stubenerin keskeytyksestä.) "Pidättekö, että on hauskaa nyrkkeillä? Onko jännittävää astua lavalle toista miestä vastaan? En osaa oikein lausua ajatustani, joten teidän täytyy antaa minulle anteeksi."
Pat ja Stubener alkoivat yhtaikaa, mutta Pat vei suunvuoron impressarioltaan.
"Alussa en ollenkaan ajatellut sitä…"
"Niin, katsokaas, se tuntui hänestä aivan liian helpolta", keskeyttiStubener.
"Mutta sitte", jatkoi Pat, "kuin jouduin parempien nyrkkeilijöitten kanssa tekemisiin, todellisten kuuluisuuksien, kun minulla oli suurempaa…"
"Kiihotinta?" ehdotti miss Sangster.
"Niin, aivan oikein, kun minulla oli suurempaa kiihotinta, huomasin, että pidin siitä… hyvin paljon sitäpaitsi. Mutta en osaa antautua siihen aivan niin kokonaan kuin pitäisi. Katsokaa, samalla kuin kaikki ottelut ovat jonkunlaisia probleemeja, jotka on ratkaistava ymmärryksellä ja lihaksilla, ei tulos ole minulle koskaan…"
"Hänen ei koskaan ole tarvinnut antaa erotuomarin ratkaista ottelua", selitti Stubener. "Hän on voittanut jokaisen kilpailun nujertamalla vastustajan."
"Juuri tuo varmuus lopputuloksesta ottaa pois ihanan jännityksen", sanoi Pat.
"Haluamaanne jännitystä saatte kai tuntea, kun joudutte mittelemään voimianne Jim Hanfordin kanssa", sanoi impressario.
Pat hymyili, mutta ei sanonut mitään.
"Kertokaa lisää", innostui miss Sangster, "miltä teistä tuntuu, kun nyrkkeilette."
Pat hämmästytti impressariotaan, miss Sangsteria ja itseään sanomalla:
"En tahdo puhua teidän kanssanne sellaisista asioista. Minusta tuntuu, kuin meillä olisi tärkeämpiäkin asioita puhuttavanamme. Minä…"
Hän vaikeni äkkiä; hän tiesi vallan hyvin, mitä hän oli sanomaisillaan, mutta hän ei tietänyt, miksi hän olisi sen sanonut.
"Niin", puuttui miss Sangster puheeseen innokkaasti, "olette oikeassa.Hyvän haastattelun ehtona on — todellinen henkilökohtaisuus."
Mutta Patin puheenlahja oli edelleen kadoksissa, ja Stubener ryhtyi vertaamaan nyrkkeilijänsä painoa, pituutta ja leveyttä Sandowin, Kauhean turkkilaisen ja Jeffriesin sekä muitten kuuluisuuksien vastaaviin ominaisuuksiin. Se ei ollenkaan innostuttanut Maud Sangsteria, ja hän osotti selvästi, että se kiusotti häntä. Hänen katseensa sattui runokirjaan. Hän otti kirjan käteensä ja katsoi kysyvästi Stubeneriin.
"Se on Patin", sanoi tämä. "Hän on innostunut tuollaiseen, värivalokuvaukseen, taidenäyttelyihin j.n.e., mutta älkää jumalan nimessä kirjottako siitä mitään. Se pilaisi hänen maineensa."
Maud Sangster katsoi ihmeissään Glendoniin, joka joutui hämilleen. Sehän oli ihastuttavaa, ajatteli miss Sangster, että nuori jättiläinen, nyrkkeilykuningas, luki runoja, kävi taidenäyttelyissä ja harrasti värivalokuvausta! Hän ei tosiaankaan ollut mikään villipeto. Miss Sangster huomasi, että Patin ujous riippui hienotunteisuudesta eikä tyhmyydestä. Shakespearen runoja! Tämähän oli jotain, josta oli otettava tarkempi selko. Mutta Stubener ryösti häneltä tilaisuuden ottamalla jälleen sananvuoron.
Muutaman minutin kuluttua pääsi miss Sangster ajatuksineen oikealle tolalle. Hänen ensimäinen kiintymyksensä Patiin heräsi taas hänen huomattuaan runokirjan. Miehen suurenmoinen koko, kauniit kasvot, tiukka suu, kirkkaat silmät, jalo otsa, jota lyhytvaalea tukka ei peittänyt, hänen fyysillinen hyvinvointinsa ja puhtautensa — kaikki tämä veti häntä puoleensa voimalla, jota hän ei ennen ollut tuntenut. Eikä hän kuitenkaan voinut olla ajattelematta rumia huhuja, joita hän viimeksi eilen oli kuullut Courier-Journalin toimituksessa.
"Olitte äsken oikeassa", sanoi hän. "On olemassa tärkeämpääkin puhuttavaa. Ajattelen, että voisitte selittää minulle erään asian, jota olen paljon ajatellut. Ellei se ole teistä vastenmielistä?"
Pat pudisti päätään.
"Tahdon olla suora. Olen joskus kuullut herrojen puhuvan ihmeellisistä otteluista ja kummallisista vedonlyönneistä enkä kiinnittänyt niihin silloin huomiotani, vaikka minusta tuntui, kuin urheilun suojassa harjotettaisiin paljon petosta. Kuu katselen esimerkiksi teitä, on minun vaikea ymmärtää, kuinka te voitte olla mukana tuollaisessa pelissä. Ymmärrän, että pidätte urheilusta sinänsä ja myöskin sen tuottamista rahoista, mutta minä en voi käsittää…"
"Ei siinä ole mitään käsittämistä", keskeytti Stubener Patin hymyillessä ystävällisesti. "Ne ovat satuja nuo puheet petoksesta, etukäteen sovituista otteluista ja kaikki tuollaiset tyhmyydet. Niissä ei ole mitään perää, miss Sangster, sen voin vakuuttaa. Sallikaa minun kertoa nyt, kuinka keksin Glendonin. Sain hänen isältään kirjeen…"
Mutta Maud Sangster ei antanut pettää itseään, vaan kääntyi Patin puoleen.
"Kuulkaahan. Muistan erikoisen hyvin erään tapauksen. Se koskee erästä ottelua, joka tapahtui useita kuukausia sitte — olen unohtanut nyrkkeilijöitten nimet. Muuan Courier-Journalin toimittajista kertoi minulle aikovansa ansaita sievoisen summan. Hän ei sanonuttoivovansa, vaanaikovansa. Hän sanoi kuuluvansa niiden joukkoon, jotka tiesivät etukäteen ja lyöneensä vetoa erien lukumäärästä. Hän lausui, että ottelu tulisi loppumaan yhdeksännessätoista erässä. Tämä tapahtui kilpailun edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä hän muistutti voitokkaasti sitä, että ottelu oli loppunut juuri siinä erässä. En sen koommin sitä ajatellut. En ollut silloin innostunut nyrkkeilyyn. Mutta nyt olen. Silloin oli tämä tapahtuma aivan sopusoinnussa nyrkkeilystä saamani käsityskannan kanssa. Siis näette, etteivät nuo huhut ole vain satuja, vai kuinka?"
"Muistan tuon ottelun", sanoi Glendon. "Se oli Owenin ja Murgweatherin välinen. Se loppui juuri yhdeksännessätoista erässä, Sam. Ja miss Sangster sanoo kuulleensa tuon erän mainittavan jo kilpailun edellisenä päivänä. Kuinka selitätte sen, Sam?"
"Kuinka te selitätte, että arpajaisissa satutaan saamaan voittonumero?" sanoi impressario vältellen, mutta hän kokosi ajatuksiaan osatakseen vastata. "Henkilöt, jotka tutkivat tapoja ja tilanteita, sekuntteja, sääntöjä ja sen semmoisia asioita, arvaavat usein oikean erän, aivan kuin kilpa-ammunnassa on satuttu arvaamaan oikeat osumat. Älkää sitäpaitsi unohtako, että samalla kuin joku voittaa, on olemassa aina joku, joka häviää, joku, joka ei ole arvannut oikein. Miss Sangster, vakuutan kunniasanallani, ettei nyrkkeilyn suojassa harjoteta mitään vilppiä."
"Mikä on teidän käsityksenne siitä, mr Glendon?" kysyi miss Sangster.
"Sama kuin minunkin", sanoi Stubener. "Hän tietää, että minä puhun totta. Hän ei koskaan ole otellut muita kuin rehellisiä otteluita. Eikö totta, Pat?"
"Kyllä, se on totta", vahvisti Pat, ja ihmeellisintä oli, että MaudSangster uskoi Patin sanoihin täydellisesti.
Miss Sangster pyyhkäisi kädellään otsaansa ikäänkuin vapautuakseen kaikista epäilyksistään.
"Kuulkaahan vielä", sanoi hän. "Eilen illalla sanoi sama toimittaja minulle tulevan ottelun olevan järjestetyn niin, että se tulee loppumaan juuri siinä erässä, jossa sen pitää loppua."
Stubener aivan kauhistui, mutta Patin sanat vapauttivat hänet vastaamasta.
"Silloin valehtelee toimittaja." Ensimäisen kerran oli Patin sanoissa tiukka äänensävy.
"Viime kerralla hän ei valehdellut", sanoi miss Sangster vakavana.
"Missä erässä hän sanoi minun otteluni Nat Powersin kanssa loppuvan?"
Ennen kuin nainen ehti vastata, tarttui impressario puheeseen.
"Tyhmyyksiä, Pat!" hän huudahti. "Lopettakaa jo, ne ovat noita tavallisia huhuja."
Glendon ei kuunnellut häntä, hänen katseensa, kun se kohtasi miss Sangsterin, ei ollut enää lempeä, vaan tuima ja käskevä. Reportteri oli nyt varma kosketelleensa jotain hirvittävää, jotain, joka tulisi selittämään kaiken, mikä oli herättänyt hänessä epäluuloja. Samalla kertaa tunsi hän liikutusta Patin tuiman, hallitsevan katseen ja äänen johdosta. Hänen edessään oli miehinen mies, joka tahtoi saada mielipiteensä kuuluville. "Minkä erän toimittaja mainitsi?" kysyi Glendon jälleen.
"Jumalan tähden, Pat, lopettakaa jo ajattelemasta tuollaisia hulluuksia", sanoi Stubener.
"Sallitteko minun vastata?" sanoi Maud Sangster.
"Luulen olevan parasta, että itse puhun miss Sangsterin kanssa", huomautti Pat. "Menkää te, Sam, ulos pitämään seuraa valokuvaajan kanssa."
He tarkastivat toisiaan hetken jännityksellä, sitte lähti Stubener hitaasti ovea kohti, aukaisi sen ja käänsi päätään kuullakseen paremmin.
"No, minkä erän hän ilmotti?"
"Luullakseni en erehdy", sanoi miss Sangster värisevällä äänellä, "muistaessani hänen puhuneen kuudennestatoista erästä."
Hän näki Glendonin kasvoista kuvastuvan hämmästystä, vihaa ja syytöstä, kun hän katsahti impressarioonsa, ja Maud Sangster tiesi, että isku oli osunut.
Patilla oli myös syytä vihaansa. Hän tiesi puhuneensa asiasta Stubenerin kanssa ja tiesi heidän sopineen, että yleisö saisi katsomista rahojensa edestä, ettei ottelua venytettäisi liikaa ja että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Ja nyt oli hänen luonaan muuan nainen sanomalehtitoimistosta tietäen myöskin tämän erän.
Stubener seisoi ovella kalpeana. Hänen oli selvästikin vaikea säilyttää tasapainoansa.
"Tapaamme jälkeenpäin", sanoi Pat hänelle. "Sulkekaa ovi jälkeenne."
Ovi sulkeutui ja he jäivät kahdenkesken. Glendon ei sanonut mitään.Hänen kasvonsa ilmaisivat rauhattomuutta ja loukkaantuneisuutta.
"No?" kysyi miss Sangster.
Pat nousi ylös seisten kookkaana ja mahtavana, sitte istuutui hän jälleen kostuttaen huuliaan kielellään.
"Sanon teille erään asian", lausui hän vihdoin. "Ottelu ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä."
Nainen ei vastannut mitään, mutta hänen epäilevät kasvonilmeensä loukkasivat Patia.
"Odottakaa, niin saatte nähdä, miss Sangster, ja tulette myös huomaamaan, että toimittaja on väärässä."
"Tarkotatte, että ohjelma tulee muutettavaksi?" sanoi miss Sangster viekkaasti.
Pat säpsähti hänen sanojensa terävyydestä.
"Minulla ei ole tapana valehdella", sanoi hän täsmällisesti, "ei edes naisille."
"Ette ole sitä tehnyt minullekaan ettekä ole kieltänyt sitä, että ohjelma tulee muutettavaksi. Olen ehkä tyhmä, mr Glendon, mutta en ymmärrä mikä merkitys sillä on, missä erässä joku ottelu loppuu, niin kauan kuin se on edeltäkäsin määrätty."
"Sanon teille loppuerän numeron, eikä yksikään sielu lukuunottamatta teitä saa sitä tietää."
Miss Sangster kohautti hartioitaan ja hymyili.
"Se kuulostaa minusta kilpa-ajosopimukselta. Ne ovat samanlaisia, kuten tiedätte. Sitäpaitsi en ole ehdoton idiootti ja tiedän, että tässä on jotain hullusti. Minkä tähden suutuitte, kun ilmotin teille erän numeron? Minkä tähden vihastuitte impressarioonne? Minkä tähden lähetitte hänet ulos?"
Sen siaan että olisi vastannut, meni Glendon ikkunan luo katsoakseen ulos, mutta samassa muuttui hänen ajatuksensa ja hän kääntyi, ja miss Sangster tiesi näkemättään, että Pat katseli häntä. Pat tuli takaisin ja istuutui tuolilleen.
"Sanoitte, etten ole valehdellut teille, miss Sangster, ja siinä olette oikeassa. En ole valehdellut." Hän vaikeni ja koetti keksiä suoran selityksen tilanteeseen. "Uskotteko voivanne luottaa siihen, mitä nyt aion kertoa teille? Onko… ammattinyrkkeilijän kunniasanalla mielestänne mitään merkitystä?"
Maud Sangster nyökkäsi totisena, katsoi häntä suoraan silmiin varmana siitä, että Pat tulisi puhumaan totta.
"Olen aina tehnyt rehellistä työtä. En ole koskaan elämässäni käsitellyt likaisia rahoja tai käyttänyt saastaisia keinoja niiden saamiseksi. Voin lähteä siitä. Olette säikähyttänyt minut täydellisesti kertomuksellanne. En voi tässä tuokiossa päästä siitä mihinkään varmaan käsitykseen. En tiedä… mutta se juuri tekee minut rauhattomaksi. Sillä katsokaa, Stubener ja minä olemme puhuneet tästä ottelusta ja sovimme siitä, että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Nyt tiedätte tekin sen etukäteen. Kuinka toimittaja on voinut saada tämän tietää? Ei ainakaan minulta. Stubenerin on täytynyt sanoa se jollekin… mikäli…" Hän vaikeni ajatellakseen tarkemmin. "Mikäli tuolla toimittajalla ei ole onnea arvatessaan. En voi päästä siitä selville. Minun täytyy pitää silmäni auki, odottaa ja tehdä huomioita. Kaikki, mitä olen teille sanonut, on totta. Tässä on käteni siitä vakuudeksi."
Hän nousi tuoliltaan ja seisoi ryhdikkäänä Miss Sangsterin vierellä. Hän tarttui naisen pieneen käteen, kun tämä myöskin nousi, ja katsottuaan toisiansa avoimesti ja rehellisesti suoraan silmiin, seisoivat he molemmat vaiti katsoen yhteenpuristettuihin käsiinsä. Maud Sangster ei ollut koskaan tuntenut näin selvään olevansa nainen. Molemmat kädet — toinen hento, pehmeä ja toinen jäntevä miehen käsi — kuuluivat selvästikin eri sukupuolille. Glendon alotti taas keskustelun.
"Voitte helposti saada väärän käsityksen minusta", sanoi Pat, ja samassa tunsi reportteri Patin kiinteän puristuksen muuttuvan lempeäksi, melkein hyväileväksi.
"Oli hauska, että tulitte tänne tänään", sanoi Pat kiiruhtaen heti sen jälkeen selittämään: "Tarkotan sen tähden, että olette ehkä sen kautta aukaissut silmäni huomaamaan tehdyt vääryydet."
"Olette yllättänyt minut", sanoi miss Sangster painostaen. "Luulin olevan aivan yleisesti tunnettua nyrkkeilijöitten kesken, että ammattinyrkkeilyssä harjotetaan epärehellisyyttä, etten oikein voi ymmärtää, kuinka te, joka kuulutte näitten nyrkkeilijöitten eturiviin, saatatte olla siitä tietämätön. Pidin selvänä, että olisitte tuntenut kaiken tuon, ja nyt olette te vakuuttanut minulle, ettei teillä ole ollut aavistustakaan siitä. Teidän täytyy olla aivan erilainen kuin muut."
Pat nyökkäsi.
"Siinä selitys. Seurauksena tulee olemaan, että pysyn erilläni nyrkkeilijöistä, vedonlyöjistä ja urheilunharrastajista. Oli helppoa sokaista silmäni. Mutta nyt on minun aukaistava ne. Katsokaa, nyt toimin itsenäisesti."
"Ja poistatte epäkohdat?" kysyi miss Sangster jännittyneenä, vakuutettuna siitä, että Pat varmasti täyttäisi lupauksensa.
"Ei, vaan käännän heille selkäni", vastasi Pat. "Jollei se kerran ole rehellistä, en enää koskaan tahdo olla missään tekemisissä ammattinyrkkeilyn kansa. Eräs asia on varma: tuleva ottelu Nat Powersin kanssa ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä. Jos tuon toimittajan puheissa on jotain perää, tulevat he kaikki pettymään. Sen sijaan, että nujertaisin hänet kuudennessatoista erässä, annan ottelun pitkistyä kahdenteenkymmenenteen saakka. Sen saatte nähdä."
"Enkä minä puhu siitä mitään toimittajalle?"
Miss Sangster oli noussut valmiina lähtemään.
"Luonnollisestikaan ette. Jos hän vain arvaa, niin antakaa hänen pysyä uskossaan. Ja jos kerran asiassa on petosta, on oikein, että hän menettää kaikki vetonsa. Tämä saa jäädä meidänkeskeiseksi pikku salaisuudeksemme. Sanon teille, mitä aion tehdä. Ilmotau teille, missä erässä lopetan ottelu. Tulen lyömään Nat Powersin kahdeksannessatoista."
"Enkä minä puhu siitä halaistua sanaa kenellekään", vahvisti missSangster.
"Tahtoisin pyytää teiltä pienen palveluksen", sanoi Pat harvakseen."Olen ehkä liian vaativainen."
Naisen kasvonilme muuttui entistä lempeämmäksi siten etukäteen ilmaisten pyynnön tulevan täytetyksi, ja Pat jatkoi:
"Tiedän, ettette mainitsisi haastattelussa mitään petoksesta. Mutta tahtoisin vielä enemmän, nimittäin ettette kirjottaisi yhtään sanaa meidän keskustelustamme."
Miss Sangster loi häneen tutkivan katseen harmailla silmillään ja vastasi sitte omaksi hämmästyksekseen:
"Luonnollisestikaan se ei tule julkisuuteen. En mainitse siitä rivilläkään."
"Tiesin sen", sanoi Pat vain.
Ensin tunsi miss Sangster itsensä pettyneeksi, kun Pat ei sanonut mitään kiitosta, mutta samassa oli hän iloinen siitä, että niin oli asianlaita. Hän ymmärsi, että Pat tämän lyhyen keskustelun aikana oli muuttanut toimintatapansa, ja hän innostui rohkeasti tutkimaan suurta nyrkkeilijää.
"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi miss Sangster.
"En osaa sitä sanoa." Hän pudisti päätään. "Tiesin sen, toisin sanoen pidin sitä luonnollisena. Minusta tuntuu, kuin tietäisin paljon muuta teistä ja minusta."
"Mutta miksi ei haastattelua julaista? Sehän olisi hyvä reklaami, kuten impressarionne sanoo."
"Tiedän sen", vastasi Pat tyynesti. "Mutta en tahdo tuntea teitä sillä tavalla. Olen varma, että se kiusottaisi minua. En tahdo ajatella tuntevani teitä teidän ja oman ammattini perusteella. Haluaisin mieluummin muistella keskusteluamme ainoastaan naisen ja miehen välisenä keskusteluna. En tiedä, ymmärrättekö, mitä tarkotan. Mutta niin minusta tuntuu."
Hänen puhuessaan oli hänen kasvonilmeensä kokonaan sellainen, jollaisella mies katsoo naiseen. Miss Sangster tunsi Patin voimien vaikutusta itsessään ja hän tunsi olevansa hämillään ja sanaton sen miehen edessä, jota oli luultu sanattomaksi seuraihmiseksi. Pat osasi todellakin puhua asiallisemmin ja vakuuttavammin kuin useimmat miehet, ja mikä eniten ihmetytti miss Sangsteria, oli Patin teeskentelemätön suoruus ja rehellisyys.
Pat saattoi hänet automobiiliin, ja hyvästijättö teki miss Sangsteriin syvän vaikutuksen. Heidän puristaessaan toisiaan kädestä, sanoi Pat:
"Tapaamme joku päivä. Tahdon nähdä teidät jälleen. Minusta tuntuu kuin me emme vielä olisi sanoneet toisillemme viimeistä sanaamme."
Ja kun automobiili lähti liikkeelle, joutui miss Sangster samanlaisen tunteen valtaan. Tämä ei saanut olla viimeinen kerta, kuin hän näki omituisen Pat Glendonin, nyrkkeilijöitten kuninkaan, villipedon.
Kun Glendon palasi takaisin harjotteluhuoneeseen, tapasi hän suuttuneen impressarionsa.
"Minkä tähden ajoitte minut ulos?" kysyi tämä. "Nyt on asiamme hukassa. Te olette pilannut sen. Ette koskaan ole osannut yksinänne selviytyä reporttereista ja saattepa nähdä tämän haastattelun seuraukset."
Glendon, joka oli katsonut häneen kylmän iroonisesti, aikoi kääntyä poistuakseen, mutta muutti äkkiä aikomuksensa.
"Se ei tule julkaistavaksi", sanoi hän.
Stubener loi häneen terävän katseen.
"Minä pyysin häntä olemaan kirjottamatta mitään", selitti Glendon.
Silloin kiivastui Stubener.
"Ja luulette, että hän luopuisi niin tuottavasta toimenpiteestä!"
Glendon jähmettyi kiukusta, ja hänen äänensä oli varma ja terävä, kun hän vastasi:
"Haastattelu ei tule painettavaksi. Niin sanoi hän itse, ja hänen sanojensa epäileminen on samaa kuin sanoisi häntä valehtelijaksi."
Irlantilainen tuli hehkui hänen silmistään. Nähdessään sen ja huomatessaan Patin vaistomaisesti ja intohimoisesti puristavan kätensä nyrkkiin, joiden sanoman hän tunsi yhtä hyvin kuin edessään olevan miehen, ei Stubener enää uskaltanut epäillä.
Ei kestänyt kauaa ennen kuin Stubener huomasi, että Glendon aikoi tehdä tyhjäksi vedonlyöjien toivon, mutta hänen ei onnistunut viekotella Patilta loppuerän numeroa, vaikka hän kuinka olisi koettanut. Hän ei antanut ajan kuitenkaan kulua hukkaan, vaan teki salaisia sopimuksia Nat Powersin impressarion kanssa. Nat Powersilla oli uskollinen vedonlyöntiseurue, eikä heidän voitu antaa pettyä.
Kilpailupäivän iltana rikkoi Maud Sangster enemmän kuin koskaan ennen hyviä tapoja vastaan, vaikkei siitä vihjaustakaan päässyt seurapiirin korviin. Toimittajan suojassa liittyi hän katselijayleisöön. Hänen tukkansa ja suurin osa kasvoistansa peittyi hänen leveälierisen hattunsa alle, ja päällään oli hänellä pitkä ulsteripalttoo, joka ulottui melkein maahan asti. Hän sekaantui väenpaljouteen, eikä kukaan kohdistanut häneen erikoista huomiota. Eivät edes häntä vastapäätä istuvat sanomalehtimiehet tunteneet häntä.
Kuten oli tullut yhä yleisemmäksi tavaksi, ei ohjelmaan kuulunut mitään johdanto-otteluita, ja hän oli tuskin istuutunut, kun meluisat suosionosotukset ilmottivat Nat Powersin saapuvan. Hän astui pitkin pääkäytävää avustajiensa seuraamana, ja miss Sangster melkein kauhistui hänen jättiläismäistä kokoaan. Nat Powers hyppäsi kuitenkin huolimatta painostaan ketterästi kuin orava lavaköyden yli ja vastasi tyytyväisesti hymyillen yleisön tervehdykseen. Hän ei ollut kaunis. Paisuneet korvat ilmottivat hänen ammattinsa ja hänen ennestään jo litteä nenänsä oli nähtävästi monta kertaa tehty vielä litteämmäksi, niin ettei taitavinkaan kirurgi ollut saanut siihen entistä muotoa.
Uusi melu ilmotti Glendonin saapumisen. Miss Sangster katsoi häneen uteliaana, kuinka Pat astui nuoran yli mennen nurkkaansa. Mutta vasta kun hälinä oli laannut ja esittely tehty, heittivät nyrkkeilijät viltit hartioiltaan ja seisoivat vastatusten taistelupuvuissaan. Ylhäältäpäin suuntautui heihin monen sähkölampun kirkas valo — filmiyhtiöiden tähden —, ja kun miss Sangster tarkasti kumpaakin miestä erikseen, oli hänen mielestään Glendon täysiverinen mies ja Powers — villipeto. Kumpikin edusti omaa tyyppiänsä — Glendon sopusuhtaisine jäsenineen ja hienoine kasvonpiirteineen, Powers karvaisine ja kuhmuisine lihaksineen.
Heidän asettuessaan taisteluasentoon filmikameroiden eteen, sattui Glendonin katse kohdistumaan miss Sangsteriin. Vaikkei Pat sitä millään tavoin osottanut, ymmärsi miss Sangster sydämensä tykytyksestä, että Pat oli tuntenut hänet. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului alkumerkki ja merkinantaja huusi "Alkakaa!" ja ottelu alkoi.
Se oli komeata kilpailua. Ei yhtään verta, ei yhtään turhaa liikettä, ja kumpikin teki harkittuja laskelmia. He käyttivät puolet aikaa ensimäisestä erästä toistensa koettelemiseen, mutta Maud Sangsterin mielestä olivat valeiskut ja hansikkaiden läiskäykset tarpeeksi jännittäviä. Erään tavallista kiihkeämmän yhteenoton aikana täytyi toimittajan nykäistä häntä hihasta ja muistuttaa hänelle, kuka ja missä hän oli.
Powers teki työtä kevyesti kuin olisi hän ainakin viisikymmentä ottelua taistellut lavalla, ja yleisö seurasi jännityksellä hänen temppujaan osottaen yhtämittaa suosionosotuksiaan. Mutta Pat ei tehnyt mitään ylivoimaisia hyökkäyksiä, vaikka olikin yhteenottoja, jotka saivat yleisön nousemaan penkeiltään siinä uskossa, että Powers oli voittamaisillaan vastustajansa.
Tällaisissa jännittävissä tilanteissa ei miss Sangster ollut selvillä, satuttiko nuori Glendon itsensä vaarallisesti vai eikö. Erään kerran kumartui toimittaja hänen puoleensa kuiskaten:
"Nuori Pat voittaa varmasti. Hän on nouseva tähti, eivätkä he voi häntä hillitä. Mutta voitto tulee kuudennessatoista erässä, ei ennen."
"Mutta ehkä myöhemmin?" kysyi miss Sangster.
Hän melkein naurahti toimittajan epävarmaa kieltämistä. Miss Sangster tiesi sen paremmin.
Powers oli tunnettu siitä, että hän ahdisti vastustajaansa yhtämittaa. Glendon löysi tyydytystä siitä. Patin puolustautuminen oli ihmeteltävää, ja hän pysyttäytyi puolustuksessa juuri niin paljon, että yleisö pysyi jännityksessä. Powers tiesi olevansa pakotettu häviämään, mutta hänellä oli liian pitkä nyrkkeilijäkokemus epäröidäkseen iskemästä vastustajansa nurin tilaisuuden sattuessa. Hän oli liian usein joutunut kärsimään juonitteluista ollakseen käyttämättä samaa taktiikkaa toisia vastaan. Jos vain tilaisuus siihen sattuisi, olisi hän valmis nujertamaan vastustajansa ja pettämään vedonlyojäliiton. Hänen taitavien hyökkäyksiensä ansiosta oli yleisö jo ruvennut luulemaan, että Pat oli löytänyt voimakkaampansa. Mutta itsessään tunsi Powers, että hän oli löytänyt Patista väkevämpänsä. Useamman kerran ottelun kuumimmillaan ollessa oli hän saanut iskuja, joitten voima oli tahallisesti hillitty, sen hän ymmärsi.
Mitä Glendoniin tulee, oli hän monta kertaa sellaisissa tilanteissa, että pieninkin erehdys olisi tuottanut hänelle häviön vastustajan iskun kautta. Mutta hänellä oli ihmeellinen taito arvioida aika ja etäisyys oikein, eivätkä nämä vaikeat tilanteet horjuttaneet hänen itseluottamustaan. Hän ei koskaan ollut hävinnyt otteluakaan, häntä ei koskaan oltu lyöty nurin ja hänellä oli aina ollut vastustajansa niin vallassaan, ettei häviäminen ollut tullut kysymykseenkään.
Viidennentoista erän lopussa olivat molemmat nyrkkeilijät hyvissä voimissa, vaikka Powers läähätti niin, että yleisön joukosta jo muutamat henkilöt löivät vetoa siitä, että hän "halkeisi".
Juuri ennen kuudennentoista erän alkua kumartui Stubener kuiskaamaanGlendonin korvaan:
"Lyöttekö hänet nyt maahan?"
Glendon nosti päätään ja pudistaen sitä nauroi suoraan vasten rauhattoman impressarion kasvoja. Kun kuudennentoista erän alkumerkki kilahti, näki Glendon hämmästyksekseen Powersin syöksähtävän pystyyn. Ensimäisestä sekunnista alkoi ottelu oikealla hyökkäysrajumyrskyllä, ja Glendonilla oli täysi työ suojellessaan itseään. Hän puolustautui, teki takerrusotteita, väisteli sivuhyppäyksillä, perääntyi nuoraa vasten ja sai vastaanottaa uusia hyökkäyksiä astuessaan takaisin keskilavalle. Useamman kerran antoi Powers hänelle hyviä tilaisuuksia, mutta Glendon ei tahtonut lähettää vastustajaansa lopullista, hävittävää iskua. Hän säästi sitä kaksi erää eteenpäin. Koko ottelun aikana hän ei vielä ollut käyttänyt koko voimaansa iskuihinsa.
Kaksi minuttia väliajatta ahdisti Powers häntä kaikella taidollaan. Seuraavassa minutissa olisi erä ollut lopussa ja vedonlyöjäliitto lyöty hämmästyksellä. Mutta sitä minuttia ei tullut. He olivat juuri iskeneet yhteen keskellä lavaa tavalliseen takertumiseen. Glendon vapautti vasemman kätensä ja antoi sillä iskun Powersin kasvoihin vasemmalle puolelle. Saman tempun oli hän jo tehnyt toistakymmentä kertaa sinä iltana. Hämmästyksekseen huomasi hän Powersin aivan veltostuvan ja alkavan horjuvin jaloin vaipua lattialle. Powers retkahti lattiaan, vieri ympäri lavan sivulle ja makasi liikkumatta silmät ummessa Kilpatuomari kumartui hänen ylitsensä laskemaan kymmenen sekunttia.
Yhdeksän kohdalla Powers nykähti ikäänkuin hän olisi tehnyt turhan yrityksen noustakseen ylös.
"Kymmenen! — ja loppu!" huusi tuomari. Hän tarttui Glendonin käteen ja nosti sen ylös meluavalle yleisölle merkiksi siitä, että Pat Glendon oli voittanut.
Ensimäisen kerran nolostui Glendon lavalla. Hänen lyöntinsä ei ollut ollut nujertava. Siitä oli hän varma. Se ei ollut suunnattu leukaan, vaan poskelle, johon hän tiesi sen myös osuneen. Ja kuitenkin oli mies kaatunut, oli maannut lattialla yli kymmenen sekunttia ja suorittanut kepposensa suurenmoisesti. Tämä isku oli yleisöstä tietysti ollut oikea mestarinäyte, ja filmit tulisivat levittämään valheen. Toimittaja oli siis kuitenkin tiennyt oikean erän, vaikka tämä olikin petosta.
Glendon suuntasi katseensa Maud Sangsteriin. Tämä katsoi suoraan Patiin, mutta hänen katseensa oli kylmä ja kova, niistä ei kuvastunut mitään hyväksyvää. Juuri kun Pat katsoi häneen, kääntyi hän sanoakseen jotakin naapurilleen.
Powersin avustajat kantoivat hänet nurkkaansa, aivan kuin velton räsyn. Glendonin avustajat tulivat onnittelemaan voittajaa ja riisumaan hänen nyrkkeilyhansikkaansa. Mutta Stubener ehti ennen heitä. Hänen kasvonsa säteilivät, kun hän molemmin käsin tarttui Glendonin oikean käden hansikkaaseen, ja hän huudahti:
"Kelpo poika, Pat! Tiesin, että teette sen."
Glendon tempasi takaisin hansikkaansa. Ja ensimäisen kerran kuuli impressario hänen kiroavan.
"Menkää helvettiin", sanoi Pat, samalla kuin hän kääntyi ojentaen kätensä avustajillensa, jotta nämä saisivat vetää hänen hansikkaansa pois käsistä.
Samana iltana kuultuaan toimittajan selittävän, ettei maailmassa ollut yhtä ainoata rehellistä ammattinyrkkeilijää, istui Maud Sangster sänkynsä reunalla nyyhkyttäen, suuttui sitte ja meni nukkumaan kyllästyneenä itseensä, nyrkkeilijöihin ja koko maailmaan.
Seuraavan päivän iltapäivänä alkoi hän kirjottaa Henry Addissonin haastattelua, josta ei näyttänyt koskaan tulevan valmista. Hän teki työtänsä omassa toimitushuoneessaan. Hän oli hetkeksi lopettanut kirjottamisen silmäilläkseen iltalehteä, joka ilmotti, että Glendon tulisi seuraavan kerran ottelemaan Tom Cannamia vastaan. Silloin toi juoksupoika hänelle Glendonin käyntikortin.
"Sanokaa hänelle, etten minä ota vastaan", sanoi hän pojalle.
Hetken kuluttua tuli poika takaisin.
"Hän sanoo tulevansa kaikissa tapauksissa, mutta mieluummin teidän suostumuksellanne."
"Sanoitteko hänelle, että parhaillaan teen työtä?"
"Kyllä, mutta hän sanoi tulevansa kuitenkin."
Maud Sangster ei vastannut, ja juoksupoika oli ihmeissään vastenmielisen vieraan ilmestymisestä:
"Tunnen hänet. Hän on tavattoman suuri jättiläinen. Jos hänen päähänsä pälkähtäisi ruveta mellastamaan, voisi hän hävittää koko toimituksen. Hän on sama nuori Glendon, joka voitti eilisiltaisen nyrkkeilyottelun."
"No niin. Laskekaa hänet sitte sisään. On kai parasta säilyttää toimitus eheänä."
Ei mitään tervehdyksiä vaihdettu, kun Glendon astui sisään. Maud Sangster oli kylmä kuin kaste. Hän ei viitannut Patia edes istumaan, istuessaan siinä puoliksi selin häneen kirjotuspöytänsä ääressä odottaen, että Pat puhuisi asiansa.
"Tahdon puhua kanssanne", sanoi Pat lyhyeen. "Tuosta ottelusta. Se loppui kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster kohautti olkapäitään.
"Tiesinhän sen jo etukäteen."
"Ei, sitä te ette tiennyt. Minäkään en sitä tiennyt."
Miss Sangster kääntyi ympäri katsoen Patiin välinpitämättömän näköisenä.
"Mitä siitä kannattaa puhua?" hän sanoi. "Ammattinyrkkeily on ammattinyrkkeilyä, ja me tiedämme kaikki, mitä se merkitsee. Ottelu loppui siinä erässä, jonka olin teille jo etukäteen sanonut."
"Niin loppui", myönsi Pat. "Mutta sitä te ette tiennyt. Koko maailmassa oli ainakin kaksi ihmistä, te ja minä, jotka tiesivät, ettei Powers häviäisi kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster oli vaiti.
"Te tiesitte, että hän ei häviäisi, sanon minä." Hän puhui vakavasti ja täsmällisesti, ja kun miss Sangster yhä oli vaiti, astui hän lähemmäksi. "Vastatkaa minulle", hän käski.
Maud Sangster nyökkäsi, sanoen itsepäisesti:
"Mutta hän hävisi kuitenkin."
"Hän ei hävinnyt. Kuuletteko? Kerron teille kaiken, ja teidän täytyy kuunnella. En ole valehdellut teille. Olin suuri tyhmyri. He pettivät minua… ja teitä samalla kertaa. Te luulette nähneenne Nat Powersin nujertuneena. Mutta minun iskuni ei ollut niin voimakas, että se olisi voinut aikaansaada hänelle mitään vahinkoa. Se ei edes osunut oikeaan paikkaan. Hän vain teeskenteli hävinnyttä."
Hän vaikeni katsahtaen kaihoisasti miss Sangsteriin, joka nyt ymmärsi uskovansa täydellisesti häneen ja joka nyt tunsi lämmintä onnea siitä, että tämä mies oli puhdistautunut epäilyksistä ja osottautunut viattomaksi, mies, jonka hän vain pari kertaa oli nähnyt koko elämänsä aikana.
"No?" kysyi Pat, ja Maud Sangster kuunteli nautinnolla hänen käskevää ääntään ja nousten tuolilta sekä ojentaen hänelle kätensä hän sanoi:
"Uskon teitä. Olen siitä iloinen, niin iloinen…"
Kädenpuristus tuli pitempiaikaiseksi, kuin miss Sangster oli osannut ajatellakaan. Pat katsoi häneen palavin katsein, ja välittömästi herätti hänen katseensa hehkua naisen silmiin. Ei koskaan ollut hän tavannut sellaista miestä, ajatteli miss Sangster. Naisen katse laskeutui ensin ja miehen seurasi sitä. He seisoivat hetken katsellen yhdistyneitä käsiään. Pat lähestyi vaistomaisesti lähemmäksi ikäänkuin tahtoen sulkea Miss Sangsterin syliinsä, mutta pidätti itsensä selvästikin suurin ponnistuksin. Miss Sangster huomasi tämän ja tunsi, kuinka Patin käsi alkoi vetää häntä lähemmäksi. Ja ihmeekseen tunsi hän halua antaa perään, melkein voittamatonta halua joutua noiden voimakkaiden käsien syleilyyn. Jos Pat olisi vähänkin pakottanut, ei hän olisi kohdannut pienintäkään vastarintaa. Miss Sangster oli aivan pyörällä päästään, kun Pat irrotti kätensä, niin, melkein tempasi kätensä irti.
"Oi jumalani!" läähätti Pat. "Te olette luotu minua varten."
Näin sanottuaan kääntyi hän puoliksi poispäin ja pyyhkäisi kädellään otsaansa. Maud Sangster tiesi, että hän olisi vihannut Patia koko ikänsä, jos tämä olisi uskaltanut lausua sanankin anteeksipyynnöksi tai selitykseksi. Mutta Pat tuntui vaistomaisesti osaavan aina käyttäytyä oikein häntä kohtaan. Miss Sangster vaipui tuolilleen ja Pat toiseen muutettuaan ensin tuolinsa niin, että hän sieltä saattoi nähdä suoraan miss Sangsterin kasvoihin.
"Olen viettänyt viime yön turkkilaisessa kylvyssä", sanoi Pat. "Kutsuin mukaani erään vanhan ammattinyrkkeilijän. Hän oli isäni ystävä. Tiesin, ettei nyrkkeilylavalla tapahtunut mitään, mitä hän ei olisi tuntenut. Pyysin häntä kertomaan. Hauskinta oli se, että vain suurimmalla vaivalla sain hänet uskomaan, etten itse kysymiäni asioita tuntenut. Hän sanoi minua aarniometsän lapseksi. Hän oli kyllä oikeassa. Olen syntynyt metsässä, ja metsä on ainoa, minkä tunnen.
"Niin, yöllä sain tietää paljon uutta. Nyrkkeilymaailma on kurjempi, kuin olette sanonut. Joka ainoa ihminen, joka on jossain tekemisissä sen kanssa, näyttää olevan epärehellinen. Vieläpä viranomaisetkin, jotka antavat luvan kilpailujen järjestämiseen, ottavat vastaan lahjuksia järjestäjiltä, ja järjestäjät, impressariot ja nyrkkeilijät lahjovat toisiaan ja antavat yleisön lahjoa heitä itseään. Järjestelmä on kehittynyt melkein täydelliseksi. Ja kuitenkin tuntuvat he aina — tiedättekö mitä kaksinkertainen risti-isku on… salaista ymmärrystä kahteen suuntaan? (Miss Sangster nyökkäsi.) No niin. He tuntuvat aina unohtavan, että voisi ottaa lahjoja molemmilta puolilta.
"Jouduin aivan hämilleni siitä, mitä ukko minulle kertoi. Täällä olen minä elänyt kaiken tuon saastan keskellä, tietämättä mitään! Olen ollut oikea aarniometsän lapsi. Mutta ymmärrän kaikissa tapauksissa, kuinka he minua ovat pettäneet. Olin luotu sellaiseksi, ettei kukaan minua kyennyt voittamaan. Minun täytyi välttämättömästi voittaa, ja Stubener salasi minulta kaiken petoksen. Aamulla menin tapaamaan Spider Walshia ja pakotin hänet puhumaan. Hän oli ensimäinen treenarini, ja Stubenerin avustaja. He pitivät minua tietämättömyydessä. Sitäpaitsi minä en seurustellut urheilijoitten kanssa. Vietin aikani kalastuksella, metsästyksellä ja valokuvaamisella. Tiedättekö, miksi Walsh ja Stubener minua keskenänsä nimittivät? Viattomuudeksi. Sen sain tietää aamulla Walshilta, ja se koski minuun, kuin olisi hammas vedetty suustani. Mutta hän oli oikeassa. Olin viaton, pikku karitsa.
"Stubener käytti minua epärehellisiin toimiinsa, vaikken sitä itse tiennyt. Nyt jo ymmärrän, kuinka kaikki kävi. Mutta katsokaa, en ollut kyllin innostunut itse urheiluun epäilläkseni mitään. Olen saanut hyvät ruumiinvoimat ja selvän ymmärryksen, olen kasvanut ulkoilmassa ja saanut opetuksen isältäni, joka ymmärsi nyrkkeilyä paremmin kuin kukaan elävistä tai kuolleista. Se tuntui minusta liian helpolta. Nyrkkeily ei tuottanut minulle mitään päänvaivaa. Lopputulos oli minusta aina selvä. Mutta nyt en enää mene lavalle."
Miss Sangster osotti sanomalehteä, jossa ilmotettiin Patin ottelustaTom Cannamin kanssa.
"Se on Stubenerin työtä", selitti Pat. "Tämä ottelu sovittiin jo useita kuukausia sitte. Mutta en välitä siitä. Lähden kotiin vuoristoon. Olen niin päättänyt."
Miss Sangster katsahti keskeneräiseen haastattelukirjotukseensa kirjotuspöydällä ja huokasi.
"Kuinka miehet ovatkaan itsenäisiä", sanoi hän. "He tekevät mitä tahtovat."
"Mikäli minä olen kuullut", keskeytti Pat, "olette tekin tehnyt suunnilleen tahtonne mukaan. Se kuuluu niihin ominaisuuksiinne, joista eniten pidän. Heti alusta asti me mielestäni ymmärsimme toisiamme ihmeellisen hyvin."
Hän vaikeni ja katsoi miss Sangsteriin hehkuvin silmin.
"No niin, nyrkkeilylava on antanut minulle erään asian", jatkoi hän. "Se on tutustuttanut minut teihin. Ja silloin kuin on tavannut hänet, itselleen kuuluvan naisen, silloin on ainoastaan yksi tehtävä jälellä. Silloin on tartuttava häneen molemmin käsin ja pidettävä hänet. Tulkaa, menkäämme yhdessä vuoristoon!"
Se tuli kuin salama, mutta kuitenkin tunsi miss Sangster odottaneensa sitä. Hänen sydämensä sykki rajusti, melkein tukahduttavasti, mutta se tuntui kuitenkin ihmeellisen ihanalta. Se oli kuin unta. Sellaista ei voinut tapahtua nykyaikaisessa sanomalehtitoimistossa. Rakkauden tunnustaminen ei tapahtunut näin muualla kuin teattereissa ja romaaneissa.
Pat oli noussut ja ojensi molemmat kätensä miss Sangsteria kohden.
"En uskalla", kuiskasi nainen puoliksi itsekseen. "En uskalla."
Halveksuminen, joka hetken kuvastui Patin silmistä, tuntui kuin pistos, mutta Patin silmät muuttuivat kohta taas lempeiksi.
"Te uskallatte mitä tahdotte", sanoi Pat. "Tiedän sen. Nyt ei ole kysymys, uskallatteko te, vaan tahdotteko. Tahdotteko te?"
Miss Sangster oli noussut ja seisoi siinä väristen. Hän tuli ajatelleeksi, mahtoiko tämä olla hypnotismia. Hän katsoi ympärillään oleviin tuttuihin esineisiin tullakseen vakuutetuksi, että kaikki oli todellisuutta. Mutta hän ei voinut kauan pitää katsettaan irti Patista. Hän ei osannut myöskään sanoa mitään.
Pat seisoi hänen vieressään pitäen kättään hänen käsivarrellaan. Maud nojasi vaistomaisesti häneen. Kaikki oli kuin unta. Hänen ei tarvinnut kysyä mitään. Pat oli oikeassa. Maud Sangster uskalsi mitä hän tahtoi, ja hän tahtoi. Pat auttoi hänen päälleen päällysnutun, Maud pisti hattuneulat hattuunsa ja ennen kuin hän tiesikään, olivat he matkalla ulos.
Portilla aikoi Pat viitata automobiilin, mutta Maud pidätti häntä tarttuen hänen ylösnostettuun käteensä.
"Minne menemme?" kuiskasi Maud.
"Asemalle. Ehdimme juuri sopivaan aikaan astuaksemmeSacramento-junaan."
"Mutta enhän voi lähteä matkaan näin yhtäkkiä", vastusteli Maud."Minulla… minulla ei ole mukanani edes puhdasta nenäliinaa."
Pat nosti taas kätensä, samalla kuin hän vastasi:
"Voitte käydä ostoksilla Sacramentossa. Poikkeamme sinne ja jatkamme sitte matkaa yöjunalla. Järjestän kaiken junasta sähköteitse."
Kun auto pysähtyi heidän viereensä, loi Maud nopean silmäyksen ympärilleen tuttuun katuun ja tuttuun vilinään, ja sitte katsoi hän kaihoisasti Patiin.
"Enhän tiedä teistä mitään", sanoi Maud.
"Me tunnemme toisemme täydellisesti", vastasi Pat.
Maud tunsi, kuinka Pat tarttui häneen ja nosti hänet autoon. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli ovi suljettu. He istuivat vieretysten, ja auto mennä huristi pitkin Market Streetiä. Pat kietoi kätensä Maudin ympäri ja suuteli häntä. Kun Maud katsahti häneen huomasi hän Patin heikosti punastuvan.
"Minä… minä olen kuullut sanottavan, että suutelemisessakin on taitoa", sanoi Pat. "Itse en tiedä siitä mitään, mutta tahdon oppia. Katsos, sinä olet ensimmäinen nainen, jota olen suudellut."
Aarniometsästä kohosi rosoinen vuorenkukkula. Sillä istuivat syleilyssä mies ja nainen. Alempana metsän reunassa oli kaksi hevosta lieassa. Kummankin hevosen satulan takana oli pari pientä satulareppua. Puut ympärillä olivat suuria ja tiheitä. Ne kohosivat sadan jalan korkeuteen kymmenen kahdentoista jalan levysinä. Toiset olivat vielä paljon suurempia. Koko aamupäivät olivat Maud ja Pat samoilleet tässä tiheässä metsässä, ja tämä kukkula oli ensimäinen paikka, josta he saattoivat vähän nähdä metsää.
Alapuolella heitä, niin pitkällä kuin he saattoivat nähdä oli sinertäviä vuorenharjannerenkaita. Niitä nousi toistensa takaa hämärtävään taivaanrantaan asti, jonne ne hävisivät äärettömyyteen. Metsässä ei ollut yhtään paljasta paikkaa; pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä, joka puolella rehevää metsää.
He lepäsivät katsellen maisemaa, ja Pat piti Maudin kättä omassaan, sillä tämä oli heidän kuherruskuukautensa, ja he olivat Mendocinon mäntymetsässä. He olivat matkustaneet hevosella Shastasta asti rannikkoseudun aavikoiden kautta, eikä heillä ollut muuta suunnitelmaa kuin jatkaa kunnes he muuttaisivat suunnitelmaansa. He olivat yksinkertaisesti puetut, Maud pölyisessä mekossa, ja Patilla oli vain villapaita ja housut. Paita oli avokaulainen, niin että hänen auringonpaahtama kaulansa jäi paljaaksi. Tämä suurikokoinen vartalo tuntui olevan oikeassa ympäristössä täällä metsänjättiläisten parissa, samalla kuin Maud istuessaan siinä Patin vieressä näytti itse personifikioidulta onnelta.
"Niin, sinä suuri mies", sanoi Maud nojautuen käsivarsilleen nähdäkseen paremmin Patin, "tämä on kummallisempaa kuin lupasitkaan. Kuinka hauskaa onkaan katsella tätä yhdessä sinun kanssasi!"
"Maailmassa on paljon, jota tulemme yhdessä katselemaan", vastasi Pat ja kääntyi vähän voidakseen tarttua molemmin käsin Maudin käteen.
"Mutta ei ennen kuin olemme lopettaneet tämän", intoili Maud. "Luulen, etten koskaan voi väsyä katselemasta näitä mahtavia metsiä… ja sinua."
Pat syleili häntä.
"Oi, rakkaani", kuiskasi Maud. "Ja minä kun olin luullut, etten koskaan löytäisi sellaista itselleni."
"Minä en ollut koskaan toivonutkaan. Minun on koko ajan täytynyt tietää löytäväni sinut. Oletko iloinen?"
Maudin vastaus oli syleily, ja pitkän aikaa katselivat he uinaillen valtavaa näköalaa ympärillään.
"Muistatko minun kertoneeni sinulle siitä, kuinka pakenin punatukkaista opettajatarta? Silloin näin ensimäisen kerran tämän seudun. Kuljin jalan, mutta neljä, viisikymmentä penikulmaa päivässä oli minusta vain leikkiä, Olin aivan kuin intiaani. Silloin en ajatellut sinua. Metsänriistasta oli puute, mutta forelleja oli laumottain. Silloin asetuin myös leiriin tälle kukkulalle enkä aavistanutkaan ettäsinunkanssasi vielä olisin tullut tänne."
"Ja vielä ammattinyrkkeilijänä."
"Niin, sitä en ollenkaan ajatellut. Isä oli minulle aina sanonut, että tulisin sellaiseksi, ja sitä siis pidin jo päätettynä. Sillä hän oli hyvin viisas. Hän oli suuri mies."
"Mutta hän ei koskaan ajatellut, että lopettaisit sen ammatin."
"En tiedä. Hän salasi niin tarkkaan minulta sen huonot puolet, että melkein luulen hänen peljänneen juuri tätä. Olen puhunut sinulle sopimuksestani Stubenerin kanssa. Isä vaati välttämättömästi siihen tuon pykälän epärehellisyydestä. Ensimäinen vääryys impressarioni puolelta olisi tekevä sopimuksen tyhjäksi."
"Ja kuitenkin aiot otella Tom Cannamin kanssa. Kannattaako enää ollenkaan kilpailla?"
Pat katsoi nopeasti Maudiin.
"Tahdotko, etten sitä tee?"
"Rakkaani, tahdon, että teet mitä sinua miellyttää."
Niin sanoi Maud, ja vielä kun sanat kaikuivat hänen korviinsa, ihmetteli hän itsekseen, että juuri hän niin sanoi, hän, joka oli ollut koko Sangsterien suvun jäykkäniskaisin. Mutta hän tiesi, että sanat olivat tosia, ja hän oli siitä iloinen.
"Siitä tulee hauska ottelu", sanoi Pat.
"Mutta minä en ymmärrä, mikä siinä voi muodostua hauskaksi."
"En ole vielä suunnitellut yksityiskohtia. Sinun täytyy auttaa minua. Aion vetää nenästä sekä Stubeneria että koko vedonlyöjäliittoa. Siitä tulee pilan toinen osa. Aion nujertaa Cannamin ensimäisessä erässä, ensimäisen kerran suuttua nyrkkeillessäni. Tom Cannaman parka, joka on yhtä epärehellinen kuin kaikki muutkin, joutuu varsinaiseksi uhriksi. Katsos, aion pitää puheen lavalta. Se on jotain hyvin epätavallista, mutta minä paljastan yleisölle nyrkkeilyn varjopuolet. Urheilu itsessään on hyvää, mutta kun sitä hoidetaan liiketarkotuksessa, muuttuu se huonoksi. No niin, nyt puhun sinulle yleisön sijasta."
"Minua haluttaisi olla kuuntelemassa sitä", sanoi Maud.
Pat katsoi häneen ja mietti.
"Mielelläni tahtoisin nähdä sinut siellä. Mutta siitä tulee epämiellyttävä tilaisuus. Ei kukaan osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan, kun alan toteuttaa suunnitelmaani. Mutta tulen heti luoksesi, kun se on ohi. Siitä tulee nuoren Glendonin viimeinen esiintyminen lavalla, millään nyrkkeilylavalla."
"Mutta, rakas Pat, ethän koskaan elämässäsi ole pitänyt mitään puhetta", huomautti Maud. "Voit hämmentyä."
Pat pudisti varmana päätään.
"Olen irlantilainen", hän sanoi. "Onko koskaan ollut olemassa yhtään irlantilaista, joka ei olisi osannut puhua?" Hän vaikeni ja nauroi sydämellisesti. "Stubener luulee minua hulluksi. Hän sanoo, ettei naimisissa oleva mies osaa harjotella. Mitä hän tietää avioliitosta, sinusta ja minusta tai yleensä mistään muusta kuin talonkaupoista ja etukäteen määrätyistä otteluista. Mutta sinä iltana saa hän oppia minulta… kuin myös Tom raukka. Minun tulee oikein sääli Tomia."
"Minun rakas villipetoni tulee käyttäytymään sekä villisti että petomaisesti, luulen", sanoi Maud.
Pat nauroi.
"Tahdon ainakin yrittää. Kuten sanottu, on se viimeinen esiintymiseni. Ja sitte olet sinä yksin,sinä. Mutta jollet tahdo kuulla puhuttavan tuosta viimeisestä ottelustani, niin sano vain sanakin."
"Luonnollisesti tahdon niin kuin sinäkin, suuri mies. Tahdon, että suuri mieheni saa tehdä oman tahtonsa mukaan. Jos itse tahdot mennä ottelemaan, niin minä tahdon sinun tähtesi ja itseni tähden. Ajattele, että sanoisin tahtovani liittyä teatteriin tai lähteä Etelämeren saarille tai pohjoisnavalle?"
Pat vastasi hiljaa, melkein juhlallisella äänellä:
"Silloin sanoisin: tee se. Koska sinä olet sinä ja koska sinun täytyy olla itsesi ja tehdä mitä haluat. Rakastan sinua, koska sinä olet juuri sinä."
"Ja me olemme yhteensä itsepäisesti rakastunut pari", sanoi Maud, kunPatin syleily tuli hellemmäksi.
"Eikö se ole suurenmoista!" huudahti Pat.
Hän nousi ylös ja näki, että aurinko oli jo korkealla. Hän ojensi kätensä suureen metsään päin.
"Meidän täytyy nukkua jossain ulkona. Lähimpään leiripaikkaan on kolmekymmentä penikulmaa."
Ei kukaan läsnäolleista ihmisistä milloinkaan unhota muistorikasta iltaa Golden Gate-arcenalla, jolloin nuori Glendon löi Tom Cannamin pyörryksiin ja sitäpaitsi erään toisen, joka oli vielä suurempi kuin Tom Cannam, pidätti yleisöä kokonaisen tunnin ryhtymästä mellakoimaan, paljasti viranomaisten ja vedonlyöjien salaliiton ja musersi koko ammattinyrkkeilyliigan. Se oli odottamaton yllätys. Ei edes Stubener aavistanut, mitä tuleman piti. Oli tosin totta, että hänen nyrkkeilijänsä oli käyttäytynyt hyvin omavaltaisen itsepäisesti Nat Powersin jutun jälkeen, matkustanut tiehensä ja mennyt naimisiin, mutta tämä kaikki oli jo ohitse. Nuori Pat oli tehnyt niin kuin saattoi odottaakin, ollut välittämättä koko petosjutusta ja tullut taas takaisin.
Golden Gate-areena oli uusi. Tämä oli ensimäinen kilpailu, joka siinä toimeenpantiin, ja oli rakennus laatuaan suurin San Franciscossa. Sinne mahtui kaksikymmentäviisituhatta henkilöä, ja kaikki paikat olivat täynnä. Urheilusta innostuneita oli tullut ympäri maailmaa ja he olivat maksaneet viisikymmentä dollaria parhaimmista paikoista. Halvimmatkin paikat maksoivat viisi dollaria.
Vanha, tunnettu myötätuntoisuutta osottava melu alkoi, kun Billy Morgan, kuuluttajaveteraani, kiipesi köysien yli lavalle ja paljasti harmaan päänsä. Kun hän aukaisi suunsa puhuakseen, kuului kova rasahdus lähimmiltä penkkiriveiltä. Useampia penkkejä sortui. Yleisö purskahti kaikuvaan nauruun huudahtaen leikillisiä neuvoja ja valituksia uhreille, joista ei kukaan ollut satuttanut itseänsä. Penkkien rasahdus ja iloinen hälinä sai paikallisen poliisikomisarion kohottamaan kulmakarvojaan katsoessaan erääseen konstaapeliinsa merkiksi, että heille tulisi paljon tekemistä sinä iltana.
Yksi kerrallaan, jokaisen tervetulleena saadessa vastaanottaa voimakkaita suosionosotuksia kiipesi seitsemän vanhaa nyrkkeilyurhoa lavalle yleisölle esitettäviksi. He olivat kaikki entisiä raskaan sarjan maailmanmestareita. Billy Morgan sovitti jokaiseen esittelyyn sopivan sanasutkauksen. Muuan sai lisänimen "Rehellinen John", erästä sanottiin nimeltä "vanha luotettava", muuan toinen oli "kunnollisin kaksinyrkkinen nyrkkeilijä, jollaista koskaan on ollut lavalla". Muita nimiä oli: "Sadan erän urho, joka ei koskaan ole keskeyttänyt eikä koskaan tullut lyödyksi"; "Kantajoukon vankin"; "Ainoa joka aina on voittanut"; "Urhoista suurin" ja "Kovin pähkinä purtavaksi".
Kaikki tämä vei aikaa. Jokaisen täytyi jotain sanoa, ja he mutisivat muutamia hapuilevia sanoja vastaukseksi. "Vanha luotettava" piti kaikkein pisimmän puheen, joka kesti melkein kokonaisen minutin. Sitte piti heidät valokuvattaman. Lava oli täynnä kuuluisuuksia, mestarinyrkkeilijöitä, kuuluisia urheiluntuntijoita, entisiä ajanottajia ja palkintotuomareita. Jokainen kuvitteli puhuvansa koko maailmalle. Nat Powers vaati uusintaottelua Glendonin kanssa, samoin kaikki muut, jotka Glendon oli voittanut. Kaikki ylpeilivät voimistaan. Jim Hanford lausui alentuvansa mittelemään voimiansa tämäniltaisen ottelun voittajan kanssa. Yleisö ryhtyi heti huutamaan voittajan nimeä, toiset Glendonia, toiset Cannamia. Samalla rasahti toinen tuolirivi alas, ja tyytymättömien paikanomistajien ja vahtimestarien välille oli syntyä riita. Poliisikomisario lähetti sanan poliisiasemalle, että hän tarvitsi lisää miehiä.
Yleisö oli hyvällä päällä. Kun Cannam ja Glendon astuivat esiin, tuntui tilaisuus poliittiselta kansankokoukselta. Kumpaisellekin hurrattiin runsaasti viisi minuttia. Lava tyhjentyi. Glendon istui nurkassaan avustajiensa ympäröimänä. Stubener seisoi hänen takanaan kuten tavallista. Cannam esitettiin ensin, ja sitten kuin hän oli raapaissut jalallaan maata ja kumartanut, täytyi hänen alistua yleisön vaatimukseen ja pitää pieni puhe. Hän änkkäsi ja yski ja onnistui lopulta saamaan muutaman sanan irti itsestään.
"Olen ylpeä saadessani olla täällä tänä iltana", ja sillävälin kuin suosionosotukset kaikuivat, sai hän aikaa miettiäkseen taas muutaman sanan lisää. "Olen tehnyt tunnontarkkaa työtä. Olen rehellisesti tehnyt työtä koko elämäni. Sitä ei vei kukaan kieltää. Tänäänkin aion panna parhaani."
Kuului huutoja: "Se on oikein se, Tom!" "Sen tiedämme!" "Kelpo poika!""Sinä olet kyllä mies puolustamaan kunniaasi!"
Sitte tuli Glendonin vuoro. Häneltäkin vaadittiin puhetta, vaikkei ennen ollut tapahtunut, että ottelun päähenkilö olisi pitänyt puhetta. Billy Morgan nosti kätensä ja vaati hiljaisuutta. Pat alotti selvällä, kuuluvalla äänellä:
"Kaikki ovat sanoneet teille olevansa ylpeitä saadessaan olla täällä tänään", hän sanoi. "Mutta sitä minä en ole." Yleisö hämmästyi, ja Pat piti pienen väliajan, jotta yleisö olisi ehtinyt sulattaa edellisen lauseen. "En ole ylpeä seuralaisteni puolesta. Te tahdotte kuulla puhetta. Tahdon pitää teille opettavaisen puheen. Tämä on viimeinen otteluni. Tämän jälkeen jätän lavan iäksi. Minkä tähden? Sen olen jo sanonut. En pidä seurastani. Ammattinyrkkeily on joutunut hunningolle ja väärälle polulle. Ei kukaan, joka tahtoo seistä suorana, voi enää olla ammattinyrkkeilijä. Kilpailujen järjestely on ytimiin asti mätää."
Ihmetyksen mutina kasvoi pian meluksi. Kuului huutoja. Toiset huusivat hiljaisuutta ja useat vaativat ottelua jo alettavaksi. "Tahdomme nähdä nyrkkeilyä!" "Miksette ottele?" Glendon odotti. Hän näki, että innostuneimmat huutajat olivat lavaa lähinnä olevat impressariot ja nyrkkeilijät. Hän koetti turhaan saada äänensä kuuluville. Yleisö oli jakautunut kahteen eri osaan. Toiset vaativat ottelua, toiset puhetta.
Kymmenen minuttia kesti toivotonta sekamelskaa. Stubener, erotuomari, kilpailutalon omistaja ja kilpailujen järjestäjä koettivat taivuttaa Glendonia lopettamaan puheensa. Kun hän kieltäytyi, selitti palkintotuomari julistavansa Cannamin voittajaksi, jollei Glendon nyrkkeilisi.
"Sitä te ette voi tehdä", selitti Pat. "Tulen siinä tapauksessa selittämään sen yleisölle, enkä takaa pääsettekö silloin täältä elävänä, jos yritätte pettää yleisöä tässäkin kilpailussa. Muuten aion kyllä otella. Mutta sitä ennen tahdon lopettaa puheeni."
"Se on vastoin sääntöjä", huomautti palkintotuomari.
"Eihän toki. Säännöissä ei ole sanallakaan puhuttu puheista. Joka ainoa etevämmistä nyrkkeilijöistä on tänä iltana pitänyt puheen yleisölle."
"Vain lyhyen", huusi kilpailujen järjestäjä Glendonin korvaan. "Mutta te aiotte pitää luennon."
"Säännöissä ei ole myöskään puhuttu luennoista", vastasi Glendon. "Ja menkää alas lavalta, tai muuten heitän teidät."
Tulipunaisena kasvoiltaan ja vapisevin jäsenin tuli urakoitsija nostetuksi yli lavaa ympäröivän köyden. Hän oli suuri mies, mutta Glendon nosti hänet kauluksesta niin kevyesti yhdellä kädellä, että yleisö oikein ihastui tästä voimannäytteestä. Huudot vahvenivat. Stubener ja areenanomistaja katsoivat parhaaksi omin voimin mennä pois lavalta. Glendon nosti kätensä saadakseen hiljaisuuden, mutta ne, jotka vaativat ottelua, kaksinkertaistuttivat äänensä. Pari tuoliriviä romahti taas alas ja ihmiset, jotka täten menettivät istumapaikkansa, lisäsivät sekamelskaa koettamalla kaikki yhtaikaa tunkeutua seisomaan vielä vapaisiin paikkoihin, samalla kuin ne, jotka täten joutuivat heidän taakseen ja nyt huonommin näkivät lavalle, kehottivat huutaen heitä pois edestään.
Glendon astui köyden luo puhuttelemaan poliisikomisariota. Hänen täytyi kumartua huutamaan tämän korvaan.
"Jollen nyt saa pitää loppuun tätä puhettani, hävittää yleisö tämän areenan kokonaan. Jos se pääsee vauhtiin, ette sitä enää voi hillitä. Teidän täytyy auttaa minua. Jos pidätte lavan vapaana, niin minä kyllä hillitsen yleisön."
Hän palasi takaisin keskelle lavaa ja nosti molemmat kätensä.
"Tahdotteko kuunnella tätä puhetta?" huusi hän kovalla äänellä.
Satakunta lähinnä istuvaa huusi: "Kyllä!"
"Silloin on jokaisen, joka tahtoo kuunnella, vaadittava naapuriaan pysymään hiljaa, jos tämä yrittää häiritä!"
Neuvoa noudatettiin, niin että kun hän toisti sen, kuului hänen äänensä jo paljon pitemmälle. Hän huusi vaatimuksensa yhä uudestaan, ja hitaasti, rivi riviltä levisi hiljaisuus lavalta etäämmälle, yksityisten tuuppausten ja lyöntien säestämänä naapurien koettaessa hillitä häiritsijöitä. Rajuilma oli melkein asettunut, kun taas tuolirivi romahti lähellä lavaa. Tätä tervehdittiin uusilla naurunpuuskauksilla, jotka hiljenivät itsestään, joten selvästi kuului erään yksityisen äänen huutavan: "Anna tulla, Glendon! Me kuuntelemme!"
Glendon omisti keltin massapsykologian tuntemuksen. Hän tiesi, että se mikä viisi minuttia takaperin oli ollut uppiniskaista roskaväkeä, oli nyt yleisöä, jota hän täydellisesti hallitsi, ja lisätäkseen vaikutusta, oli hän vielä hetken aikaa hiljaa. Mutta odotusaika oli juuri sopivan pituinen eikä se kestänyt sekunttiakaan liian kauan. Kolmekymmentä sekunttia vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus; hän oli voittanut puolelleen kunnioitusta. Juuri kun rauhattomuuden ensimäiset heikot merkit alkoivat kuulua hänen korviinsa, alotti hän taas puheensa.
"Kun lopetan tämän puheen", hän sanoi, "aion ryhtyä otteluun. Lupaan teille, että siitä tulee rehellinen kamppailu, yksi niistä harvoista, joita koskaan olette nähneet. Aion nujertaa vastustajani mahdollisimman lyhyessä ajassa. Kun Billy Morgan antaa alkumerkin, voi hän uskotella teille, että siitä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu, mutta sanon pikemmin, että se kestää korkeintaan neljäkymmentäviisi sekunttia.
"Kun minut keskeytettiin, piti minun juuri sanoa, että ammattinyrkkeily on mätää. Ja sitä se on — alusta loppuun. Sitä hoidetaan liiketoimena, ja te tiedätte kaikki, millaiset liikeperiaatteet ovat. Tarpeeksi sanottu. Teitä on petetty, juuri teitä kaikkia, jotka ette siitä mitään ansaitse. Miksi romahtelevat tuolirivit tänä iltana? Humpuukia. Aivan kuin ammattinyrkkeily, ovat nekin rakennetut liikeperiaatteitten mukaan."
Hän hallitsi nyt varmasti yleisöä ja sen hän tiesi.
"Kolme miestä istuu yhteensullottuina kahdelle tuolille. Sen näen täältä. Mitä se merkitsee? Petosta. Vahtimestarit eivät saa mitään palkkaa. On laskettu, että he saavat petkutetuksi itselleen juomarahoja. Taas liikeperiaatteet. Te maksatte. Luonnollisesti maksatte te. Kuinka järjestetään itse ottelut? Lahjuksilla. Ja nyt tahdon kysyä teiltä: jos ne petkuttavat, jotka järjestävät istumapaikat, jos viranomaiset petkuttavat, kuinka eivät ne petkuttaisi, jotka ovat nyrkkeilyn johdossa? Sitä he tekevätkin. Ja te maksatte.
"Nyt tahdon sanoa teille, ettei se ole nyrkkeilijöitten syy. He eivät ole järjestäjiä. Vikapäitä ovat urakoitsijat ja impressariot; he ovat liikemiehiä. Nyrkkeilijät ovat vain nyrkkeilijöitä. He alottavat sangen rehellisinä, mutta johtajat ja impressariot pakottavat heidät alistumaan petkutukseen. On ollut kunniallisiakin nyrkkeilijöitä ja on vieläkin, mutta tavallisesti ansaitsevat he huonosti. Otaksun, että on ollut olemassa rehellisiä impressarioitakin. Minun impressarioni on melkein paras koko joukosta. Mutta voitte kysyä häneltä, paljonko hän on sijottanut rahaa tontteihin ja kiinteimistöihinsä."
Nyt alkoi melu taas voittaa hänen äänensä.
"Jokaisen, joka tahtoo kuunnella, on rauhotettava naapuriaan!" huusiPat.
Jälleen syntyi tuuppausten ja painiskeluitten jälkeen hiljaisuus.
"Minkä tähden kaikki nyrkkeilijät aina vakuuttelevat tekevänsä rehellistä työtä? Minkä tähden heitä aina nimitetään Rehellisiksi Johneiksi, Rehellisiksi Billeiksi ja Rehellisiksi Blacksmitheiksi? Onko koskaan juolahtanut mieleenne, että he näyttävät pelkäävän jotakin? Jos joku mies tulee teille vakuuttamaan olevansa rehellinen, alatte epäillä häntä, mutta jos ammattinyrkkeilijä uskottelee samaa, niin uskotte sen täydellisesti.
"Voittakoon paras! Kuinka usein olettekin kuulleet Billy Morganin julistavan sitä. Tahdon sanoa teille, että parempi ei useinkaan voita ja jos hän voittaakin, niin on se etukäteen määrätty. Myös useimmat näkemistänne uusintakilpailuista ovat olleet valheellisia. Se on kehitettyä järjestelmää. Luuletteko johtajien ja impressarioitten tekevän sitä huvikseen? Mitä vielä. He ovat liikemiehiä.
"Tom, Dick ja Harry. Siinä kolme nyrkkeilijää. Dick on paras. Sen on hän osottanut kahdessa ottelussa. Mutta mitä tapahtuukaan? Tom voittaa Harryn, Dick Tomin ja Harry Dickin. Paremmuus on epäselvää. Sitten tulevat uusintaottelut. Harry voittaa Tomin, Tom Dickin ja Dick Harryn. Todellinen voittaja ei ole vielä kukaan. Sitte koettavat he vielä. Dick ylpeilee. Hän sanoo tahtovansa näyttää, mihin hän kelpaa. Siis voittaa Dick nyt sekä Tomin että Harryn. Kahdeksan ottelua tarvitaan Dickin paremmuuden osottamiseksi, vaikka kaksi olisi riittänyt. Kaikki oli edeltäpäin määrätty. Korkealle kehittynyt järjestelmä. Te maksatte nähdäksenne tällaista, ja jolleivät tuolirivit romahda alas, petkuttavat vahtimestarit teiltä paikkanne.
"Nyrkkeily on mainiota urheilua niin kauan kuin se pysyy rehellisenä urheiluna. Nyrkkeilijät olisivat rehellisiä, jos he saisivat sellaisia olla. Mutta petos on kaikkivaltias, kun kourallinen miehiä voi hankkia itselleen kolme neljännesmiljoonaa kolmella ottelulla."
Raju hälinä pakotti hänet taas vaikenemaan. Melusta, joka täytti kokotalon, saattoi hän erottaa: "Mitkä miljoonat?" "Mitkä kolme kilpailua?""Kerro!" "Jatka!" Kuului myöskin paheksumishuutoja: "Panettelija!Panettelija!"
"Tahdotteko kuulla lisää?" huusi Pat. "Pysykää sitte hiljaa!"
Vielä kerran piti hän puolen minutin väliajan.
"Millaiset ovat Jim Hanfordin suunnitelmat? Millaista näytelmää hänen yleisönsä ja minun yleisöni tahtovat katsella. He tietävät, että minä olen häntä parempi. Hän tietää, että minä olen häntä parempi. Minä voin nujertaa hänet yhdessä ainoassa erässä. Mutta hän on maailmanmestari. Jollen minä mukaannu heidän ohjelmansa mukaan, eivät he anna minulle koskaan tilaisuutta otella hänen kanssaan. Ohjelmaan sisältyy kolme ottelua. Minä voitan ensimäisen. Se tulee tapahtumaan Nevadassa, jollei San Francisco siihen suostu. Me teemme siitä ensiluokkaisen näytelmän. Kummankin meistä pitää lyödä vetoa kaksikymmentätuhatta. Rahat ovat oikeita, mutta veto ei ole oikea. Kumpikin saa rahansa takaisin. Sama on laita rahapalkinnon. Meidän täytyy jakaa se tasan, vaikka julkinen jako on kolmekymmentäviisi ja kuusikymmentäviisi. Palkinto, filmimaksut, reklaamit ja muut sivutulot eivät tee senttiäkään vähemmän kuin kaksisataaviisikymmentätuhatta. Sen me jaamme. Sitte tulee uusintakilpailu, jonka Hanford voittaa ja taas tulot pannaan tasan. Sitte tulee kolmas ottelu. Minä voitan. Siis kolmen ottelun perästä vasta pääsisin täysiin oikeuksiini kiskottuamme ensin nyrkkeily-yleisöltä kolme neljännesmiljoonaa. Sellainen on ohjelma, mutta rahat ovat likaisia rahoja. Juuri sen tähden poistun minä kokonaan lavalta tänä iltana…"
Tässä silmänräpäyksessä heitti Jim Hanford erään poliisikonstaapelin, joka asettui hänen tielleen, yleisön joukkoon, ja hyppäsi köyden yli lavalle sekä karjui: "Se on valhetta!"